|
Post by Nameless on Mar 13, 2009 23:39:06 GMT 3
// ,;;____;;, Samael on ihana! //
Naberiuksen kulmat kohosivat hämmästyksestä kun Samaelin sormet hivuttautuivat hänen omiensa sekaan, mutta hämmästyksen tilalle tuli melkein välittömästi lämmin tyytyväisyys ja itserakkaus. Samael selvästi välitti hänestä. No, kyllähän Naberius tiesi olevansa vastustamaton. Hän hymyili toisen huolenpidolle tajutessaan, ettei hänen tarvitsisi varoa oksia eikä koloja eikä... puita.
Luolan suuaukko erottui mustana kalliosta, eikä Naberius tarvinnut silmälaseja erottaakseen harmaan kallion rosoisen pinnan ja sisällä vallitsevan pimeyden. Kuun ja tähtien valo osui aukealle ja valaisi tumman nurmikon hopeallaan. Naberius hymyili hiukan haikeasti, sillä tilanteesta olisi saanut aivan ihanan valokuvan - kaksi poikaa käsi kädessä kuun valaisemalla metsäaukealla.
Aziraphale ei vieläkään puhunut mitään.
|
|
|
Post by Samael on Mar 14, 2009 12:22:17 GMT 3
// ;3; NABERIUS ON! //
Samael harkitsi vaihtoehtoja ja puri hetken alahuultaan. Kattoikkunan päälle pääsi luolan sivulta mutta hän halusi tosiaan käväistä ensin sisällä. Vaikka hänellä ei oikeastaan ollut kylmä, olisi kiva jos olisi joku peitto jonka alle käpertyä tähtiä katsellessa. "Käydään sisällä", hän päätti ja veti Naberiusta luolan suulle. Tarpeettomasti hän piti tätä edelleen kädestä, vaikka aukealla ei ollut oikeastaan enää mitään mitä varoa. Ovella hän kuitenkin päästi irti. Se ei ollut lukossa, hän vain työnsi sen auki.
Luolassa ei ollut pimeää, hiukan hämärää vain, valtava kattoikkuna antoi kuun paistaa suoraan sisään. Puulattia kopahti heidän kenkiensä alla. Samael haki tulitikut ja sytytti muutaman kynttilän. Luolassa ei ollut sähköä. Eipä tarvinnut maksaa sellaisesta turhuudesta, Samael ei ollut ainakaan vielä alkanut sitä kaipaamaan. Luola oli epämääräisen pyöreän mallinen, sen lattia oli (kuten mainittu) kovaa puuta ja seinä rosoista kalliota. Taka"seinustalla" oli neliönmallinen sänky jossa Samael nukkui yleensä poikittain. Se oli pedattu ja oli hukkua kaikkiin pehmoleluihin ja pehmeisiin tyynyihin. Sängyn lähellä seinää vasten oli vanhannäköinen valkoinen hylly, jossa oli pieniä kirjasia ja laatikoita ja sätkynukkeja. Keskellä lattiaa oli pyöreä pöytä jonka ympärillä neljä tuolia. Lattioillakin lojui siellä täällä valtavia tyynyjä ja pehmoleluja, mutta kaikki vaikutti silti hyvin järjestelmällisen sotkuiselta. Sängyn yläpuolella seinään oli teipattu kuvia ja lappuja, sekä puinen, melko suuri risti. Se alkoi pyöriä heti kun Samael sai kynttilät sytytettyä ja jäi roikkumaan väärin päin. Samael siristi silmiään ja hymyili sitten. Hän oli laskenut kaksi pyörähdystä.
|
|
|
Post by Nameless on Mar 15, 2009 14:44:38 GMT 3
// Naberius on ihan hirveä. Itserakas ja ilkeä ja satuttaa Azzia. //
Naberius antoi tyytyväisenä Samaelin taluttaa itsensä ovelle ja huiskutteli hännällään tuhkaa sen edustalle. Ovi avautui hyvin helpon näköisesti ja Naberius kurkisti sisään heti kun se oli avautunut tarpeeksi, puoliksi uteliaisuudesta, puoliksi voidakseen nojautua Samaelista huokuvaan ruumiinlämpöön kun toisen käsi ei ollut enää hänen omassaan.
Naberius käveli hitaasti sisälle luolaan ja katseli pää kallellaan miten Samael sytytti kynttilät. Niiden pehmeä, kultainen valo tuntui rauhoittavalta ja varjot huojuivat hitaasti ilmavirrassa liikkuvien liekkien mukana. Aziraphalen suunnalta tulvahti jokin voimakas tunneaalto, hiukan haikea ja surumielinen tai ehkä sittenkin tuskainen... Vai oliko se vain muistikuvien ryöppy ihmisen menneisyydestä? Naberius työnsi sen kylmästi tietoisuutensa perälle ja katseli ympärilleen pehmeästi valaistussa luolassa.
Neliönmallinen sänky hymyilytti Naberiusta, sillä se toi hänen mieleensä leikkikentällä olevan hiekkakasan. Tämä vain oli täynnä pehmoleluja! Oikea pehmolelujen maihinnousu, niitä oli joka puolella ja ne kaikki tuntuivat katsovan häntä. Se oli melkein pökerryttävää - yhtäkkiä hänen päänsä tuntui olevan täynnä pehmoleluja. Seinällä tapahtuva liike kuitenkin vaati huomiota ja Naberius käänsi päänsä sitä kohti, ehtien nähdä toisen pyörähdyksistä. "Miksi risti pyörähti?" Naberius kysyi epäluuloisena ja jäi katselemaan ylösalaisin jäänyttä kristinuskon symbolia. Aziraphalen puolelta tietoisuutta tulvi kauhukuvia ja pelkoa. Niistä välittämättä Naberius iskosti silmänsä Samaelin tyytyväisiin kasvoihin.
|
|
|
Post by Samael on Mar 15, 2009 17:33:58 GMT 3
Samael istahti sängylleen ja nojautui taaksepäin käsiensä varaan. Itsetyytyväinen hymy viipyi hänen huulillaan. Risti näytti dramaattisen paheksuvalta ja uhkaavalta, mutta se nyt oli vain puinen risti, eikä tekisi enää mitään. Ellevät he lähtisi luolasta ja tulisi sitten takaisin. Ristin pisin "sakara" oli tietysti painavin, mutta nyt hökötin uhmasi fysiikan lakeja roikkumalla väärinpäin. "Se on varastettu kirkosta", Samael sanoi hyvin vakavana mutta hymähti sitten. Hänestä ristin tarina oli edelleen hyvin huvittava. "Kovin monikaan ei sitä tiedä, mutta ristit jotka ovat olleet joskus kirkon omaisuutta käyttäytyvät tuolla tavalla kun helvetinelukoita tulee lähistölle. Kirkossa se ei tietenkään toimi, siellä on niin paljon muuta mikä kumoaa pahan vaikutuksen. Alttarit ja krusifiksit ja muut", Samael selitti sitten nostaen kädet syliinsä ja käännellen niitä siinä. "Ja nyt se pyörähti kaksi kertaa mikä tarkoittaa että sinäkin olet sellainen."
Ehkä Samael vain kuvitteli, mutta kun hän katsoi ristiä, se näytti hyvin päättämättömältä ja värisi hienoisesti, ikäänkuin olisi yrittänyt selvittää jonkun kolmannenkin asian tai henkilön olemusta huoneessa. Samael pudisti päätään. Loppujenlopuksi se oli vain risti. Hän kuvitteli typeriä.
|
|
|
Post by Nameless on Mar 17, 2009 21:37:37 GMT 3
Naberius hämmästyi Samaelin selitystä, sillä tuohan tarkoitti, että - "Sittenhän sinäkin tulet helvetistä!" hän sanoi iloisesti ja hymyili.
Aziraphale vapisi jossain hänen tietoisuutensa reunalla, mutta ei puhunut vieläkään mitään. Se oli Naberiuksen mielestä outoa - hän oli odottanut saarnaa ja kauhistelua ja vaikka mitä. Sen sijaan mielen pohjilla kiemurteli surua ja kipua sekoitettuna pelkoon ja kauhuun. Naberius hymähti ja heilutteli nokista häntäänsä.
"Aikamoinen yhteensattuma. Mutta tämähän on upeaa, mihin hierarkiaan sinä kuulut? Oliko sinulla minkäänlaisia vaikeuksia ihmissielun voittamisessa?" Naberius astui lähemmäs Samaelia ja tutkiskeli tämän kasvoja nyt paljon tarkemmin kuin aikaisemmin. Lähelle tuleminen oli ollut typerää, sillä nyt hän näki entistä huonommin. Mutta peruuttaakaan ei enää oikein voinut ilman että se olisi näyttänyt omituiselta.
|
|
|
Post by Samael on Mar 18, 2009 15:50:47 GMT 3
Samael pyöräytti silmiään. Olisi kuvitellut että Naberius olisi tajunnut tämän aikaisemmin. Hän väristi siipiään. Oli outoa ettei toinen nähnyt niitä, vaikka hän selvästi näki tämän hännän tiputtelevan tuhkaa hänen lattialleen. "Ylläri sinänsä", Samael kommentoi hiukan happamasti tarkastellessaan kun tuhka mustasi valkoista nukkamattoa.
"Yhteensattuma tosiaan." Hän hymyili nyt vinosti ja nosti yhden Reimoistaan syliinsä. "En todellakaan ymmärrä mitä tarkoitat hierarkialla, mutta ei, ei ollut." Oli melkein noloa olla niin tietämätön, mutta Samaelille ei oltu vielä annettu tehtävää. Jon oli kertonut että se tulisi ajallaan, jotkut saivat tehtävänsä heti, hän ilmeisesti myöhemmin. Tarkoittiko se sitten sitä, että hän kuului johonkin alempaan hirarkiaan, sitä hän ei tiennyt. Samael ei oikeastaan pitänyt ajatuksesta. Naberiuksen tarkka - tosin hiukan likinäköinen - tarkastelu ei tuntunut ahdistavalta ja Samael tuijotti toista takaisin vaaleanpunasävyisillä silmillään. "Pitikö meidän katsella tähtiä."
|
|
|
Post by Nameless on Mar 20, 2009 11:28:56 GMT 3
// Okei, hienoa! //
"Et tiedä hierarkioista?" Naberius ihmetteli hämmentyneenä, mutta kohtautti sitten olkiaan. Olisihan hänen pitänyt tietää, että hänelle oli uskottu enemmän tietoa kuin muille, olihan hän kuitenkin täydellinen. Ajatus nostatti hänen kasvoilleen ylimielisen mutta aidosti onnellisen hymyn.
Naberius tuijotti vastaan ja virnisti sitten silmät tuikkien. "Toki! Luolan katolle sitten?" hänen virnistyksensä suli odottavaan hymyyn.
|
|
|
Post by Samael on Mar 21, 2009 17:52:18 GMT 3
"Ei, en tiedä", Samael myönsi ja toisen ylimielinen hymy sai hänet taas pyöräyttämään silmiään hiukan ärsyyntyneenä. Hän nousi ja nappasi käsiinsä pehmeän viltin sängyn päältä. "Katolle, kyllä", pikku paholainen hymyili takaisin Naberiukselle ja sammutti kynttilät samalla kun käveli takaisin ovelle ja ulos. Samael kiersi luolan ulkoseinämää, olettaen että Naberius seuraisi. Paikka josta voisi kiivetä katolle näkyi selvänä. Pikku kielekkeitä kallionseinämässä ei voinut oikeastaan sanoa portaiksi, ne eivät olleet aivan tarkoituksella tehdyn näköiset. Samael lähti kiipeämään. Se ei ollut vaikeaa, vaikka käsillä pitikin välillä hiukan auttaa.
|
|
|
Post by Nameless on Mar 26, 2009 1:46:16 GMT 3
// Luin porraskohtaa ja sanoin melkein ääneen "o-ou." //
Naberius seurasi Samaelia ulos tähtien ja kuun loisteeseen eikä hänen hymynsä edes värähtänyt vaikka hän tiesikin, että törmäisi taas luultavasti johonkin. Viileä yöilma löi rikkinäisen paidan läpi ja sai helvetinsikiön värisemään. Aziraphalen suru ja tuska ei muuttunut miksikään, vaikka yleensä tämä piti kovasti taivaasta ja tähdistä. Typerä homohiiri oli selvästikin juuri nyt liian käpertynyt itseensä ja omaan tuskaansa huomatakseen tähtiä.
Naberius seurasi Samaelia portaille, mutta jäi hetkeksi kauemmas ja yritti painaa mieleensä kaikki epätasaisuudet ennen kuin meni lähemmäs ja aloitti varovaisen kiipeämisen. Häntä ei huvittanut kieriä maassa ja liata vaatteitaan.
|
|
|
Post by Samael on Mar 26, 2009 19:45:36 GMT 3
"Pääsetkö?" Samael kysyi, muistaessaan toisen huononäköisyyden, mutta jatkoi kiipeämistä. Naberius saisi kyllä luvan huolehtia itsestään. Kivi kylmetti sormet jäykiksi, mutta portaita ei ollut kuin vajaa kymmenen kiivettävänä, ja pian ne loppuivatkin ja eteenpäin joutui ryömimään kontallaan. Loivasti kaartuvaa luolan kattoa oli helppo kontata korkeimmalle kohdalle, äkkiä sormien alla tuntui sileä, vahva lasipinta, josta avautui kaunis näkymä pikimustalle yötaivaalle. Joku oli käynyt pistelemässä taivaankanteen pikkuisia reikiä joita kutsuttiin tähdiksi.
Samael hymyili ajatuksille ja näkymälle asettuessaan istumaan kattoikkunan päälle. Myös pyöreä kuu möllötti metsän yllä. Yö oli jo selvästi aamun puolella. Hän ravisti viikatun viltin auki ja kiersi sen ympärilleen. Naberiuksella olisi lupa tulla sen alle hänen seurakseen, jos tämä tajuaisi pyytää.
|
|
|
Post by Nameless on Apr 2, 2009 11:56:40 GMT 3
"Kyllä minä selviän", Naberius vastasi ja tunnusteli jalallaan seuraavan portaan muotoa ja heiluvuusastetta. Hänen kätensä olivat jo aivan kohmeessa, eivätkä nivelet suostuneet toimimaan kunnolla. Saamarin kylmä ilma, onneksi Naberius oli keksinyt ottaa mukaan viltin. Onneksi hän oli niin älykäs, muuten elämä olisi kovin vaikeaa. Hän hamuili puolisokeana seuraavaa kiviporrasta.
Portaat loppuivat yllättäen ja Naberius huokaisi helpotuksesta. Luolan katto kaartui laakeana hänen edessään ja Samaelin kerälle kiertynyt hahmo istui keskellä kattoa kasvot ylös käännettynä. Kuunvalo maalaili hopeisella pensselillään valoja, mutta jätti varjot tummiksi. Naberius hymyili ja ryömi kattoa pitkin Samaelin luo. Aziraphalesta ei vieläkään kuulunut mitään.
"Minäkin tulen sinne alle", Naberius informoi melkein nyreissään. Hänhän viltin oli keksinytkin.
|
|
|
Post by Samael on Apr 16, 2009 17:53:03 GMT 3
"Selvisit sitten ylös asti", Samael naurahti ja vilkaisi Naberiusta, kääntäen sitten katseensa takaisin kauniisti tuikkiviin tähtiin. Hän ynähti myöntävästi ja teki tilaa viltin alla, että toinen mahtuisi viereen. Tällaisia täysin tähtikirkkaita öitä oli aivan turhan harvassa, Samael ajatteli hymyillen ja osoitti sitten sormellaan lähes suoraan eteensä, hiukan yläviistoon tosin. "Mars", pikku paholainen ilmoitti. Mars tuikki hiukan muita punaisempana.
Kylmä nipisteli poskia oikein miellyttävästi ja Samael tunsi olonsa oikein hyväksi. Hän huomasi satelliitin taivaanrannassa, sitten toisen, asettui makaamaan selälleen että näkisi niskaansa satuttamatta suoraan ylöskin. Viltti sai hiukan valua toiselta olkapäältä, ei hänellä kylmä ollut.
|
|
|
Post by Nameless on Apr 21, 2009 19:49:13 GMT 3
Naberius seurasi Samaelin sormea parhaansa mukaan, muttei millään osannut arvata mikä tuikkivista valoista voisi olla Mars. Tihrustettuaan turhautumiseen asti (mikä kesti noin kolme sekuntia) Naberius käänsi katseensa alas tähdistä ja tuijotti mieluummin Samaelin hymyä.
Kunnes tämä päätti laskeutua selälleen makaamaan, aivan tyytyväisen näköisenä vaikka viltti kiskoutui epämukavasti Naberiuksen hartiaa pitkin ja alkoi tuntua enemmän pakkopaidalta kuin lämmikkeeltä. Nyrpeänä Naberius lysähti itsekin selälleen, mutta hänen murjotuksensa ei kestänyt kauan. Tähdet olivat tosiaan kauniimpia makuuasennossa. Ja muutama näytti liikkuvan hiljaa! Naberius virnisti harvinaisen pirullisesti, heilautti häntäänsä ahtaasti vilttiä vasten ja mietti, että enkelillä mahtoi olla kovin kylmä noin korkealla.
|
|
|
Post by Samael on Oct 4, 2009 19:00:45 GMT 3
--- skipskip timeskip ---
Taivas näytti kovin tummalta ja vaikka Samael arveli ettei kello voisi näyttää enempää kuin kahta, olisi päivä voinut olla jo pitkällä illassa. Hän upotti sormensa syvemmälle takintaskujen repeämiin ja astui maiharillaan lätäkköön. Mukulakivi kiilsi. Hän tiesi näyttävänsä hiukan naurettavalta, sillä oli aamulla vetänyt hiuksensa taakse naisten pannalla ja sitten päättänyt, että jättäisi sen päähän. Eihän hän saisi näyttää siltä, että oli oikein yrittänyt laittautua, vaikka olikin toista jo ikävä. Sormet syyhysivät päästä tutkimaan Naberiuksen niskaa. Jääkylmää tihkua satoi otsalle ja suoraan silmään, Samael pyyhkäisi naamaansa kuluneen nahkatakin hihaan. Tatuointi otsassa kiilsi mustana.
Kerrostalot vaihtuivat mataliksi omakotitaloiksi, jotkut hienoja, jotkut vähemmän hienoja, siitä riippuen miten omistajat olivat niitä kunnostaneet. Mukulakivi muuttui asfaltiksi, josta haarautui nyt enemmän kapeampia teitä kummallekin sivulle ja Samael valitsi hiukan epäröiden niistä yhden. Hän ei ollut käynyt Naberiuksen kellarissa kuin pari kertaa ja tämän asuinalueen oli suunnitellut joko labyrinteistä inspiraatiota hakeva friikki tai jonkinlainen sadisti joka nautti siitä, että ihmiset joutuivat seikkailemaan ympäriinsä tihkusateessa yrittäen löytää etsimäänsä asumusta. Samael kurtisti hiukan kulmiaan oudonnäköisille taloille ja kääntyi seuraavasta oikeaan.
Samaelin farkut olivat jo varsin kosteat kun tutun oloinen, ränsistynyt, kivitaloa ympäröivä aita toivotti hänet tervetulleeksi. Hän puuskahti helpotuksesta ja veti kädet taskuista, kun kiersi takapihan puolelle ja kiipesi sitten sulavasti aidan yli, etsien samalla katseellaan puista luukkua nurmikossa. Kohmeiset sormet eivät tahtoneet totella, mutta hän sai kuin saikin luukun auki ja pujahti sisään lämpimään, aikomuksenaan huhuilla muutama tervehdys. Kulmat kohosivat korkelle ja silmät kapenivat hiukan kun hän huomasi Naberiuksen ja tämän "ystävän". Jokin käänsi väkivalloin hänen vatsaansa nurin, mutta Samael tajusi sulkea suunsa.
|
|
|
Post by Nameless on Oct 4, 2009 19:46:31 GMT 3
Naberius oli kuvottavan tyytyväinen itseensä.
Hänen naamallaan oli leveääkin leveämpi hymy, jota säesti tupsuhännän laiska heiluminen. Hän oli käpertynyt Lokin kainaloon, niin lähelle kuin pystyi, ja toisen harmaa käsi oli hänen punaisissa hiuksissaan.
Tyytyväisyyteen oli loistava syy. Loki lähti tavallisesti heti kun oli saanut hengityksensä tasaantumaan, mutta tällä kertaa se oli päättänyt jäädä; ei ollut pystynyt vastustamaan Naberiuksen viehätyvoimaa, ei tällä kertaa. Naberius katseli heitä huoneen toisella puolella olevasta peilistä ja huomasi tyytyväisenä, että hänen sinertävä ihonsa näytti kovin kuulaalta ja pehmeältä Lokin harmaan karheuden vieressä. Loki oli hiukan häntä lyhyempi ja harteikkaampi ja tumma häntä kiertyi tyylikkäästi koukistettujen jalkojen viereen.
Sänky oli valuraudasta valmistettu ja melko karu, mutta se näytti silti kovinkin ylelliseltä kellarin likaista lattiaa vasten. Mitään kunnollista patjaa siinä ei ollut, vain valtaisa kasa kaikenlaista pehmeää, joiden päälle oli levitetty ohuita patjanalusia. Muutoin kellarissa oli vain hyllyjä, suuri kaappi täynnä vaatteita ja sopimattoman monta peiliä. Nurkassa lojui perunasäkkejä, hyllyillä oli lähinnä hillopurkkeja.
Kun luukku avautui ja joku ryömi sisään, Naberius vain käpristyi pienemmäksi rullaksi ja tirkisteli viiruiksi kaventuneilla silmillään tulijaa. Loki virnisti keltaiset silmät välähtäen Samaelin ilmeelle ja hypähti sulavasti lattialle. "Kas, mikä ilme. Taidan vetää jotain päälle."
Hän napitti oranssin kauluspaitansa ja kiskaisi alushousut jalkoihinsa. Naberius vain nyrpisteli nenäänsä eikä katsonut Samaeliin.
|
|