|
Post by Kalin D. on Mar 12, 2006 15:44:38 GMT 3
Lyömämiekat pyörähtivät kerran ympäri, kiepsahtivat kahdeksikot ristikkäin miehen edessä ja kohosivat osoittamaan noita kahta, jotka lähestyivät. Ele oli taistelun kannalta turha, pelkkää tyylittelyä ja uhoa, mutta nopeasti ilmaa viiltävät terät kertoivat näppäryydestä ja tasapainosta. Taistelurituaaleja, taidonnäytteitä vastustajalle, jotta tämä tietäisi varoa. Varoessaan tai säikähtäneenä puolustus horjui ja keskittyminen meni suurilta osin taitavamman liikkeiden arvailuun. Tallien suunnalta kuului huutoa, pillastuneiden hevosten kimeää hirnuntaa ja ryskettä. Sama pakkasen karaisema sana kajahti uudelleen pihamaalla, tällä kertaa täysin keuhkoin karjaistuna. Matala, kumisevan pitkä karjaisu vastasi. Se oli tulossa, mutta ilmeisesti paniikissa olevat hevoset hidastivat apuvoimia. Pääasia oli, että nuo kuusi helpolla rahalla houkuteltua tiesivät, että voimasuhteita oltiin tasapainottamassa. Oli reaktio karhun huutoon mikä tahansa, oli turha jäädä ihailemaan sitä. Jo kumisevan huudon alkaessa raskaat lapikkaat harppasivat kaksikkoa päin, miekat iskivät laajat kaaret vaakatasossa kohti molempia. Askeleet jatkuivat karkeana kisleviläisenä kansantanssina, iso mies pyörähti ympäri ja hypähti pyrkien hyökkääjien taakse, onnistuenkin siinä. Terien lappeet läimäisivät kaksikkoa pakaroille, käheä nauru haastoi hyökkäämään uudelleen. Jonkun tovin voisi vain leikkiä, uuvuttaa harjaantumattomat pukarit ja pyyhkiä humalan rusottamat kasvot hiekkaan. Radii ilmestyi viimein, kohosi takajaloilleen nousten kahden metrin korkeuteen, mutta paksu turkki ja villieläimen uhkaavuus saivat eläimen näyttämään entistä suuremmalta. Ei ollut ensimmäinen kerta kun karhu oli kuullut metallin helähtelyn ja miesten ärähdykset kehojen kaaottisessa sekamelskassa, haistanut adrenaliinin ja viinanhuurut. Kyllä se tiesi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2006 16:29:08 GMT 3
Kaksikko joka oli palkkasoturin kimpussa oli jo alkanut menettää hermonsa. Tämä ei kuulunut diiliin, ei todellakaan, eikä palkkasoturi vaikuttanut kovinkaan helpolta päihittää, varsinkaan kun tuo karhukin oli mesoamassa. Kaksikko ei tosin vielä pötkinyt pakoon, vain katsaus kaapuhemmoon ja nämä näyttivät saavan uutta rohkeutta. Kaapuveikkoa nämä miehet ilmeisesti pelkäsivät enemmän kuin vastustajiaan. Veronica oli keksinyt jonkinlaisen ratkaisun pulmaansa karhun saapuessa näkyviin, asia joka säikäytti miehet ja antoi hänelle tilaisuuden näiden hermojen herpaantuessa. Nainen kääntyi ja loikkasi takanaan olevaa miestä kohti, ja antoi tämän maistaa tikariaan, sinitukan tökätessä miehen miekkakäteen ikävän näköisen viillon, jota vielä vahvistettiin potkaisemalla jalat alta. Tuo tuskin tuosta nousisi ainakaan kovin nopeasti tappelemaan, jos ollenkaan. Mahaansa potkun saanut alkoi pikku hiljaa toipua potkusta, joten nainen kerkesi vielä tällekin antaa uuden annoksen polvea, todennäköisesti saaden tämän harkitsemaan uranvaihtoa tosissaan.
|
|
|
Post by Kalin D. on Mar 12, 2006 16:47:19 GMT 3
Ensimmäiset veripisarat maassa, kätensä toimintakyvyttömäksi menettänyt tulisi olemaan hyvin nopeasti pulassa. Valtavat hampaat paljastuivat pedon irveeseen karhun haistaessa kohteensa ja rysähtäessä maata tärisyttävään laukkaan onnettoman päälle. Kisleviläinen ei voinut kuin virnistää seuratessaan taustalla käytäviä otteluita. Nainenkin pärjäsi, arvio ei ollut mennyt pieleen ja seurauksena olisi varmasti muutama kysymys, kunhan tilanne olisi ohi tavalla tai toisella. Tyyli ei kuitenkaan ollut perinteistä adrenaliinia ja raivoa, jota näki kentillä, sinihiuksinen käytti enemmän kehoaan kuin aseitaan. Se muistutti eräästä... Hei, keskity! Roomalaistyyliset miekat kiepsahtivat uudelleen, napauttivat muutaman kokeilevan iskun nopealla rytmillä. Ylös, alas, ylös, sivulle, ylös. Ei toistuvaa kaavaa, enemmän sattumanvaraiselta vaikuttavia iskuja, jotka pyrkivät hämäämään kahta vastustajaa. Soturi pyrki pitämään tiettyä nopeutta, kasvattamaan sitä jokaisen lyönnin jälkeen. Tarkoitus ei ollutkaan osua heti, mutta ensin kaksi iskua toiselle, sitten kolme puolustuksessa pidetylle, yksi harppaava ja kova isku ensimmäiselle, taas kaksi kauempana pidetylle. Riko rytmi, tee epäloogisin valinta. Epäloogisin? Lähitaistelu. Iholle. Kirjaimellisesti. Hyökkääjän miekkaan iskettiin voimalla, jotta käsivarsi tärähtäisi tunnottomaksi ja heilahtaisi sivuun hetkeksi. Se oli aukko, jota kisleviläinen oli työstänyt; suora syöksy kohti, ihmiskehon paksuin luuston osa edellä keskelle kasvoja - siis otsalla nenä murskaksi. Rotevan kehon härkämäisellä voimalla kolautus riitti pudottamaan onnettoman.
( Ääää, en ole pelannut taisteluita aikoihin, joten hitailen. )
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2006 17:06:34 GMT 3
((Eipä siinä mitään, mitään kovin pitkää tästä tuskin tuleekaan.))
Karhun alle jäänyt ei saanut tovereiltaan sen kummempaa apua, nämä huomasivat olevansa pulassa. Kaksi ei ollut vikkelälle ja taitavalle salamurhaajattarelle mikään ongelma päihittää, varsinkin kun moraali ja taito olivat aika alhaiset kaksikolla. Toisen saadessa heitetyn tikarin reiteen, ja jäljelle jääneen saadessa potku mustasta nahkasaappaasta naamaan tämä alkoi olla jo tarpeeksi. Nopeasti liikkuva pyörivä ja iskuja jakeleva taistelutyyli vaihteli suuresti, milloin nainen käytti tikareitaan kaksikkoa vastaan, milloin teräviä iskujaan ja milloin oikeaa kättään lyönneissä jotka saivat joka kerta miehet irvistelemään tuskasta. Kaapumies kiroili. Hän oli kyllä odottanut naisen aiheuttavan hankaluuksia, muttei sitä että nainen päihittäisisi tämän kätyrit. Niinpä tuo tumma hahmo ilmeisesti päätti tarttua itse hommiinsa, ja veti kaapunsa alta taidokkaasti valmistetun pitkän miekan jonka kahva oli muotoiltu erilaisia petomaisia olentoja esittäväksi. Käsi joka oli tarttunut miekkaan oli hieman epäluonnollisen värinen, ja tämä sai sen näyttämään todella omituiselta. "Kuole huora!" mies karjaisi hyökätessään kohti salamurhaajaa, ja pieni muutos taistelutyylissä oli naisen kohdalta havaittavissa. Nainen ei ollut yrittänyt iskeä kuolettavia iskuja vielä, mutta nyt tuon iskut alkoivat näyttää huomattavasti vaarallisemmilta, viillot oli kohdistettu mahdollisimman tarkkaan. Hyökkääjäkään ei ollut mikään kovin taitamaton mies, ja mikäli tämän kasvot olisivat näkyneet hupun alta niiltä olisi ollut luettavissa syvä viha.
|
|
|
Post by Kalin D. on Mar 12, 2006 17:35:07 GMT 3
Yksi maassa, toinen jäljellä, kolmas repeili silpuksi valtavissa kourissa huutaen kuin perkele. Veriroiskeet koristelivat puoliksi mustaksi maalatut kasvot entistä häijymmiksi verestä hullaantuneen soturin kääntäessä katseensa hitaasti vastustajaansa. Se virnistys ei kuvannut mitään muuta kuin raivohulluutta, sinivihreät silmät leimusivat kieroa riemua pudotetun hyökkääjän veren valuessa viiruina huulille. Nuolaisu ja hihitys. Perkeleen hihitys ja hartioiden nykiminen. Osa pienestä eleestä oli näyteltyä, mutta pohjalla oli todellinen adrenaliinirieha ja taisteluraivo, josta kisleviläiset olivat tunnettuja. Ehkä sitä saattoi kutsua psykoosiksi, tietoisuus haalistui aaveeksi ja vaistot määräsivät toiminnan. Tapa. Hurmeen punainen karjaisu ja hyökkäys; pohjoisen soturin taistelutyyli oli kaikkea muuta kuin naisen ketterä tanssi - puhdasta voimaa ja temperamenttia, jyräys suoraan päälle ilman itsesuojeluvaistoa tai suojaamisen ajatustakaan. Puolustus? Sai jäädä. Panssaria tai ei. Haava kyljessä sykki kipua, tuttua toveria, joka pieksi vuoristotuulen karaiseman sotilaan entistä syvempään räyhään. Taklaus. Katutappelijan ase jumittui kaksikon väliin, repi tapardia ja lihaa pyrkiessään vapautumaan. Pihalla murisi kaksi karhua ja yksi kissa. Ei mitään hienovaraisuutta tai tarkkuutta, toinen lyömämiekka kalahti maahan, oli saatava nyrkki vapaaksi pumpata isku toisensa jälkeen huutoon vääntyneisiin kasvoihin, kunnes ääntä ei enää kuulunut. Joku huusi kuitenkin, mutta se ei ollut mies kisleviläisen alla. Katse haki, yritti kohdistua verenpunaisen kalvon takana liikkuviin hahmoihin. Kaapumies? Miekka. Huutoa. Sanoja purkautui huudon repimästä kurkusta, mutta ne olivat taistelu-kieltä, rasahtelevia konsonantteja. Viesti oli varoitus, vaikka kieltä tunsivat vain kenttien veteraanit, sen kuuli äänen sävystä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2006 17:56:14 GMT 3
Kaapumiehen ja salamurhaajan kaksintaistelu olisi ollut komea seurata mikäli joku olisi seurannut, viimeiset palkkamiekat kun olivat päättäneet nilkuttaa pois tantereelta kun vielä olivat hengissä, ja suhteellisen terveinä. Kaksikko taisteli käyttäen enemmän taitoa kuin voimaa, mutta oli aika selvää että molemmat vihasivat toisiaan. Naisen ilme oli normaalia raivokkaampi, tämän tuntiessa enemmän kuin tarpeeksi vihaa vastustajaansa kohtaan joka tunsi samoin. Taistelu oli melko tasaväkinen kunnes kaapumies päätti yrittää tehdä riskin. Ja se onnistui, aukaisemalla hetkeksi puollustuksensa oli kaapumies saanut lyötyä naisen hansiskoidusta kädestä tikarin pois, jättäen tämän vaarallisesti alakynteen. Tätä tosin ei jatkunut kauaa naisen tarttuessa kaapumiehen miekan terään kiinni mustan hansikkaan peittämällä kädellä. Mies ulahti yllätyksestä, vielä enemmän kuin miekka ei viiltänytkään ihoa ja lihaa, vaan oli jämähtänyt paikalleen. Osittain repeytynyt hanska paljasti naisen oikean käden olevan korvattu metallisella, ja kaapumiehen ihmetellessä tätä kyseinen herra sai tuta viimeisen virheensä vakavuuden. Vasen vapaana oleva ammattimaisen tappajan käsi iski tikarin syvälle miehen sisuksiin yhä uudestaan ja uudestaan, tosin jokainen isku oli tähdätty elintärkeisiin elimiin, ja ei ollutkaan yllätys miehen pian kaatuessa. Tuosta ei mies enään ikinä nousisi, sinitukka ajatteli ja sylkäisi maassa makaavan päälle. Naiselle näytti vihollisen kunnioittaminen olevan aika lailla tuntematon käsite, tai ainakin tämän tietyn vihollisen kunnioitus ainakin oli negatiivisen puolella. Silti tuo nainen kyyristyi huppumiehen päälle ja sulki tämän silmät. Hiljainen tuntemattomalla kielellä sanottu rukous osoitti ettei nainen silti halunnut kuolleen joutuvan kärsimykseen kuolemansa jälkeen, riippumatta siittä miten tämä oli elämässään toiminut.
|
|
|
Post by Kalin D. on Mar 12, 2006 18:16:53 GMT 3
Kaksi karhua kiersi kenttää, molemmat tuijottivat kaksikkoa silmät kiiluen, kasvot verisinä ja huohottaen. Suurpeto murisi roikottaen kieltään torahampaidensa välistä, nuuhkien ilmaa, mutta toisinaan rikkonaisina haukahduksina kajahtelevat sanat pitivät sen poissa kaksintaistelusta. Kunniakysymys, kenraaleihin ei koskettu taistelukentillä, kenraalit taistelivat keskenään - tämä oli vastaava tilanne. Hengitys kulki väristen, adrenaliini pauhasi koskena verisuonissa, sykki hurmetta soturin kyljestä ja torson tuoreista haavoista, lihakset nykivät halusta iskeä ja sormet kouristelivat miekkojen kahvoilla. Pudotettu ase oli nostettu heti kun uhri oli todettu hengettömäksi. Sinivihreät silmät tuijottivat, harjaantunut katse talletti jokaisen naisen liikkeen muistiin, pyrki ennakoimaan ja arvioimaan seuraavan liikkeen kunnes viimeiset raivokkaat iskut olivat annettu. Voitto. Risainen lyhyt sana karahti punaturkkiselle eläimelle, joka vetäytyi kauemmaksi, kiersi isäntänsä taakse ja jäi urahdellen aloilleen. Arkuus ja hämmentyneisyys olivat kadonneet, katse ei enää vältellyt salamurhaajaa kisleviläisen astellessa hitaasti rituaaliaan suorittavaa kohti. Hänet kuuli varmasti; askeleet ja raskaan, rahisevan hengityksen. Rauta tuoksui kuivalla hiekalla, hiki veti ponihännältä irronneet suortuvat piikeiksi rujoille kasvoille. "Verta ja kunniaa. Praag." Huohottavat sanat murisivat, maaninen virne halkaisi uuden sotamaalauksen saaneet kasvot ja hartioita nykivä katkonainen hykerrys karkasi syvältä karhumaisen soturin kurkusta. Aivan lähellä, kahden askeleen päässä naisesta, miekat yhä käsissään, mutta terät kohti maata.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2006 18:37:53 GMT 3
"Taas meni uusi hansikas", nainen jupisi lievästi ärtyneen kuuloisena tarkastellessaan vaurioita noustuaan ylös. Tämä oli vielä hieman omissa maailmoissaan eikä nähnyt sillä hetkellä muita kuin oman itsensä ja omat haavansa (joita tosin ei ollut paljoa). Uusi arpi oli ilmestynyt kasvoihin oikealle puolelle, ei vakava, parantuisisi todennäköisesti melko hyvin. Oikeassa kyljessä hieman vakavampi, ikävä arpi tuosta jäisi jäljelle. No, olisipahan molemmilla puolilla arpi nainen ajatteli itsekseen virnistäen. Tarkastettuaan vaurionsa nainen lopulta havahtui, ja hetken ajan pienoinen järkytys oli toisen kasvoilla miehen näyttäessä tasan niin veriseltä kuin olikin, vaikka nainen itsekin oli käsiltään aivan veren peitossa. Nainen ei ollut tottunut kovin paljoa ylenpalttiseen verilöylyyn, yleensähän tuo hoiti hommansa nopeasti ja hiljaisesti, varmistaen vielä että juuri kukaan ei ollut tajunnut tapahtunutta. Mutta tappelu keskellä katua oli hieman eri asia, vaikkakaan tällä taistelulla ei monia todistajia ollut ollutkaan, niin oli aika selvää ettei nainen enään voisi jatkaa samassa työssään. Uusi majapaikka ja työpaikka olisi löydettävä lähiseudulta, hän ei voinut kovin kaukana pitäytyä kohteistaan. Mutta nyt oli asiana palkkasoturi, asia joka oli hoidettava pian. Nainen yritti parhaansa mukaan puhdistaa käsiään verestä, mutta joutui toteamaan homman toivottomaksi ilman vettä. Mustan hansikkaansa tuo sentään heitti pois, paljastaen metallisen käden joka jatkui jonkin verran jopa käsivarteen saakka. Omituinen symboli oli kaiverrettu kämmenselkään, symboli joka Celdoria tunteville kertoisisi symbolin olevan demoninmetsästäjien symboli. Sormet oli muotoiltu nivelikkäiksi teräviin kynsiin loppuviksi, ilmiselvästi tarkoituksena antaa hätätapauksessa ase tämän käyttöön. Kädessä oli jonkun verran magiaa, ilmeisesti tarkoituksena pitää tuo käsi saumattomassa yhteistyössä loppuruumiin kanssa, ja jotain muutakin jota ei voinut pelkästään katsomalla päätellä. Käteen oli piilotettu myöskin myrkkyjä ja pienikokoinen varsijousi, mutta nämä jäivät piiloon täydellisesti.
|
|
|
Post by Kalin D. on Mar 12, 2006 19:56:29 GMT 3
Katse seurasi liikkeitä, rekisteröi säikähdyksen sinisten suortuvien takaa; se sai petomaisen virnistyksen levenemään entisestään. Ei välttämättä mikään rauhoittava asia. Ruhjeita ja isompia haavoja, mutta kasvot olivat vieraassa veressä, kolme vanhaa arpea eivät ainakaan vielä olleet saaneet tuoreita seurakseen. No, haljennutta alahuulta ei voinut laskea. Yksi tai kaksi tallin renkiä oli todistanut taistelua, mutta heille oli maksettu huomattava summa karhun pitämisestä tallissa, joten noilla todistajilla ei pitänyt olla valittamista. Silmät sulkeutuisivat. Maine kasvaisi, tarinat lähtisivät liikkeelle, mutta koska kisleviläinen ei tuntenut paikallisväestöä, ei voinut olla varma pidettäisiinkö häntä seuraavana päivänä sankarina vai murhaajana. "Metallia..." Hengitys tasaantui hitaasti, sanat olivat karheita kuivuneessa kurkussa ja karhumainen soturi tuijotti salamurhaajaa suoraan. Välimatka oli lyhentynyt entisestään, mies hivuttautunut aivan sinihiuksisen eteen. Katse kävi kädessä ja palasi violetteihin silmiin. Taisteluraivo paloi yhä rätisten sinivihreissä silmissä hiipumatta astettakaan - hänelle taistelu tarkoitti nimenomaan verilöylyä kaatuneiden mukuloittamalla kentällä. Nyt edessä oli kuitenkin samalla puolella taistellut nainen. Lyhyt käheä naurahdus. Pää kallistui hieman sivuun, kuuma hengitys pyyhki lyhyemmän poskea kisleviläisen kumartuessa kuiskaamaan käheät sanansa. "Aika hyvi salamurhaajalt. Avoi tappelu." Hän tiesi nyt, taistelutyyli ja veren näkemisen säpsähtäminen kavalsivat. Nämä tappajat viilsivät kurkun auki takaa pimeässä, eivätkä olleet varsinaisesti koskaan kokeneet verikylpyjä. Hyrinämäinen nauru purkautui uudelleen kurkusta, kiihko kuohui yhä kehossa, joka paloi halusta tarttua kiinni erikoisiin hiuksiin ja vetää naisen pään takakenoon, paljastaa siron kaulan.. Lopeta. Nauru kuoli kuin veitsellä leikaten ja sotilas suoristautui vetäen syvään henkeään, tuijottaen taivasta katse lasittuneena. Rauhoitu.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2006 20:19:14 GMT 3
Nainen oli kyllä arvannutkin toisen jo alkaneen päätellä hänen oikeaa ammattiaan, mutta silti tuo sana särähti hänen korvaansa ikävänä. Hänen ammatissaan tieto että joku toinenkin tietää oli yleensä äärimmäisen vaarallinen. Enemmän kuin vaarallinen, tosin tuo palkkasoturi tuskin rupeaisisi levittämään tietoa ympäriinsä, tai ainakin jos paremmin tajuaisisi niin välttäisisi sitä, se tosiseikka että nainen oli salamurhaaja oli asia jota ei saanut aliarvioida tai jättää huomiotta. Se olisi jo omalla elämällään leikkimistä. Toisen puhuessa jotain taistelun hyvyydestä, nainen alkoi hieman sisäisesti kiehua. Hän ei nauttinut tappamisesta, korkeintaan sai tyydytystä siitä että sai työnsä tehtyä. Mikään kunniakysymys ei tappaminen tälle ollut. Kun toinen oli saanut naurunsa naurettua ja hiljeni jostain syystä nainen räjähti. "Mitä helvetin nauramista ja nauttimista tappamisessa on? Unnomen retris, tappamisessa ei ole mitään helvetin kyseenalaista kunniaa, siinä on ainoastaan kyse siitä että toinen pyyhitään pois elävien kirjoista jostain syystä. Kosto, raha, itsepuollustus tai ravinto, ainoat syyt jonka takia eläviä olentoja pitäisisi tappaa! Ei minkään helvetin huvin tai kunnian takia!" sinitukka huusi kurkku suorana toiselle. Violeteissa silmissä tuikki halveksunta toisen nautintoa kohtaan. Vaikka oli selvää ettei tämä nainen voisi vähempää välittää vaikka kaikki tämän hiljaisen linnan asukkaat yhtäkkiä kaatuisivat kuolleena maahan, niin silti tällä joitain mielipiteitä tappamisesta oli jotka eivät sopineet tämän ammattiin.
Vielä ei ollut väkeä tullut paikalle, mutta olisi aika selvää että pian tulisisi, ja sitä ennen heidän pitäisisi olla paikasta kaukana. Tappamista ei yleensä katsottu hyvällä, vaikka tämä olisisikin itsepuollustus tarkoituksissa.
|
|
|
Post by Kalin D. on Mar 12, 2006 20:49:23 GMT 3
Tieto piti hengissä, mutta saattoi tappaakin. Se oli opittu vuosien aikana, jotka mies oli kiertänyt pakolaisena mantereita ja valtioita. Nainen tiesi, että hän tietää, sekin oli oma ase, jolle ei tosin vielä ollut sen suurempaa käyttöä kuin saada salamurhaaja hermostumaan. Miekat pyörähtivät nopealla nykäyksellä sinihiuksisen sivuilla ja suhahtivat huotriinsa. Niitä ei tarvittu enää. Rauhoitu. Uusi syvä hengenveto ja yritys rentouttaa lihakset. Räjähdystä sotilas ei kuitenkaan osannut odottaa äänettömän ammatin harjoittajalta. Katse laskeutui takaisin naiseen, virne oli hiipunut liekeistä hiillokseksi, jossa kyti yhä taisteluraivo, jota hän rakasti. Silloin tunsi elävänsä. Vasta huudon loputtu kisleviläinen teki oman siirtonsa, kuunneltuaan rähinän virneen häviämättä. Hansikoitu sormi nousi naisen huulille, hiljainen sihinä purkautui hampaiden välistä ja sotilas puisti päätään hitaasti. "Kosto on kunnia-asia, tiä se. Ja mullon paljon kostettavaa." Ilme vakavoitui hieman, hengitystä koetettiin pakottaa tasaisemmaksi. Rauhoitu. Mitä nauttimista? Paljonkin. Suurin osa palkkasotureista teki työtään pakon sanelemana ja jatkoi veteraaneiksi vain sodan tai sen tiedon ajamana, etteivät he enää osanneet sopeutua normaaliin yhteiskuntaan. Kisleviläinen ei osannut sopeutua, eikä myöskään löytänyt nautintoa muusta kuin adrenaliinipurkauksista. Ei edes naisista tai viinasta. Ne olivat kuitenkin asioita, jotka sotilas pyrki pitämään itsellään ja mielummin maksoi huorille ylimääräistä tunnin puhtaasta juttutuokiosta, jotta aseveljet eivät kyseenalaistaisi hänen miehisyyttään. Se oli asia, jota ei paljastettaisi kenellekään. Verilöylyt olivat hänen huumeensa. "Mä meen satuloimaa Radiin, pakkaa kamas, me häivytää ny." Great minds think alike. Kaksi kuutta vastaan oli itsepuolustusta, mutta jos tilanteesta jäi jäljelle yksi rei'itetty mystinen kaapumies, täysin kasaan hakattu kallo ja kasa veristä kuonaa, olisi hyökkäyksen "uhreilla" aivan liikaa selittämistä. Odottamatta vastausta kisleviläinen pyörähti kannoillaan ja marssi talleille jättäen jälkeensä pisaroiden polun vereen kastetuista kouristaan. Karhu seurasi vilkaisten perään, nuuhkaisten rautaista ilmaa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2006 20:58:29 GMT 3
Nainen alkoi jo hieman rauhoittua toiselle, vaikka oli selvää että tuo samainen liekki kyti yhä kirkkaasti tuon sisällä, asia joka teki naisesta vaarallisen. Nainen oli kyllä ammattinsa harjoittajan malliesimerkki, mutta silti tuon käsitykset olivat outoja välillä. No toisaalta, hänen isänsä oli raiskannut hänen äitinsä kunnian vuoksi. Hän oli tappanut isänsä koston vuoksi. Toinen ei ehkä ymmärtänyt naisen logiikka jonka mukaan kosto ja kunnia eivät aina liittyneet toisiinsa, mutta myöhemmin tuo saattaisisi löytää tuon lausahduksen taas edestään. Mitään mukavaa se löytyminen tuskin toisisi mukanaan. "Kosto ei ole pelkkä kunniakysymys", nainen vielä jupisi hiljaa toisen lähtiessä, mutta käveli jonkun matkaa perään pysähtyen tallin ovelle. Hän ei ollut nauttinut äskeisestä taistelusta, se oli yksinkertaisesti välttämättömyys. Tuo kaapumies oli yrittänyt tappaa hänet, joten hän joutui tappamaan tämän. Niin yksinkertaista. Ei mitään rahaa tai kauniita lauseita, vain yksinkertainen tosiasia jolta ei pääsisi karkuun vaikka mikä olisi, ei koskaan.
|
|
|
Post by Kalin D. on Mar 12, 2006 21:16:27 GMT 3
Rauhoitu. Silmissä vilisi yhä taistelun tapahtumat haaleina sävähdyksinä, jotka saivat lämpimän kihelmöivän tunteen värisyttämään rotevaa kehoa. Rauhoitu. Rengit katosivat nopeasti tallin hämärään rähjääntyneen sotilaan kävellessä sisään ja repäistessä massiivisen satulan alas telineeltä. Suurpeto töni isäntänsä rintaa kostealla kuonollaan, nuolaisi verta ja nurisi. "Shh.. Radii... Paikka.. Me lähetää ny vittuu täält.." Hiljaista puhetta, taisteluslangin risahtelevia sanoja, nahan valitus vöiden helähdellessä kiinnittämään satulan karhun selkään. Se oli muotoiltu sopivaksi ja kevyeksi, jotta eläimen oli helppo liikkua ja kantaa isäntäänsä. Vasta piikikkäät ja monikerroksiset nahkapanssarin palat metalliniitteineen ja solkineen saivat punaturkkisen karhun näyttämään helvetistä nousseelta demonilta. Sotahevosten panssarit olivat samankaltaisia, suojasivat herkimmät alueet ja jättivät nivelet vapaiksi. Kisleviläinen tarkisti jokaisen sidoksen ja soljen huolella, viimeisteli ratsunsa lukitsemalla tassuihin metallirannekkeet ja sitomalla karhun kasvoille nahkaisen, metallilevyin vahvistetun maskin. Ei kuolaimia, kuten hevosilla, mutta maskin suupieliin oli kiinnitetyt raskaat ketjut suitsiksi. Tuo metallin, parkitun nahan ja verenpunaisen turkin komeus kantoi kisleviläisen ulos raskain askelin, mutta tottuneena taakkaansa. Moni ritari oli hävennyt sotaratsuaan osuessaan vastatusten karhunratsastajan kanssa. Enää ei voinut kuitenkaan poistua paikalta salaa, joten sotilas oli käynyt vetämässä panssarinsa ylleen majatalossa ja jäi odottamaan näkyisikö sinihiuksista enää vai oliko tämä lähtenyt omia aikojaan.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2006 21:39:02 GMT 3
Nainenkin oli käynyt hakemassa majatalosta tarpeellisimmat tavaransa, sekä jättämässä valittelunsa paikan omistajalle siitä että joutui lähtemään. Mies oli pahoillaan asiasta, muttei vastustellut. Hän tiesi tuon oikean ammatin, ja tiesi että jos hän olisi yrittänyt estää sinitukkaa, niin mies olisi löytänyt itsensä kuolleena joku päivä. Myöskin pikainen siistiytyminen ja uuden hansikkaan hankkiminen olivat tapahtuneet tuona lyhyenä aikana, sinitukka piti arvossaan ulkonäköään, vaikkei kuitenkaan niin paljoa kuin joku toinen nainen olisi pitänyt. Hän käytti kauneuttaan aseena muiden joukossa.
Nainen saapui pian paikalle toisen jälkeen, mahdollisimman huomaamatta. Vain harva oli nähnyt hänen edes käyneen majatalossa, ja ne jotka olivat nähneet pitivät suunsa kiinni, joko pelosta tai rahasta, riippuen henkilöstä. Useimmat pelosta. Joka tapauksessa nainen oli paikalla, vaikka luottamus ja ystävyydentunne toista kohtaan olivatkin hiipuneet. Sinitukka ei vain yksinkertaisesti pitänyt ihmisistä tai olennoista jotka saivat nautintonsa taistelusta, harmi vain että yksi hänen tärkeimmistä työnantajistaan oli mielipuolinen psykopaatti. Naisen asu oli hieman vaihtunut, nyt se oli lähempänä aiempaa tarjoilijan asua, vaikka mustasta asustakin oli joitan vaatekappaleita mukana, lähinnä paita. Hansikas oli taas vaaleanpunainen. Tuosta naisesta ei ulkonäöltä ihan heti olisi nyt arvannut ammattia.
|
|
|
Post by Kalin D. on Mar 12, 2006 21:53:45 GMT 3
Täydessä panssarissa ratsunsa selässä odottava sotilas näytti synkältä. Vaaleat hiukset olivat päästetty vapaiksi riippumaan puoliksi kasvoilla, jotka nopea käsittely oli sutannut sotkuisen mustaksi. Aina tämä. Taistelun jälkeen iski rauhoittumisen myötä masennus ja itseinho. Radii sen sijaan näytti olevan taistelijoista ainoa, jota tapaus ei millään tapaa häirinnyt. Eläin kantoi piikikästä panssariaan suorastaan ylpeänä ja kohotti tuon tuostakin turpansa nuuhkiakseen ympäristön mielenkiintoisia hajuja. "Valamis?" Matala murahdus. Reppu oli sidottu satulan taakse ja poikittain kangasputkilon päällä lepäsi suuri tappara. Tästä kaupungista ei välttämättä löytyisi aivan heti töitä. Ehkä olisi viisainta etsiä lähin palkka-armeija ja värväytyä, unohtaa yritys elää edes viikko siviilien tavoin. Ehkä pitäisi rakentaa kota keskelle asumatonta korpea ja piiloutua sivistykseltä. Katse, joka valui naiseen, oli melkein tyhjä. Oliko sotilas nolostunut? Kyllä, nolona, hämmentynyt ja olemukseltaan harmaa kuin vuosikymmeniä taistelukentillä lojunut haarniskan kappale. Ryhti oli lysähtänyt ja hartiat jäykkinä kyyryssä. Nopeasti katsottuna panssaroitu mies näytti osalta karhun suojuksia. Vaaleanpunainen ärsytti. Miksi sen piti olla vaaleanpunainen taas? Liian naisellinen väri. Se sai hänet hermostumaan ja kääntämään katseensa pois.
|
|