nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Jul 19, 2006 18:00:53 GMT 3
*Wolperting keskittyi, ja ajatteli trumpettiaan, ja sitä, että trumpetti tulisi hänen luokseen. Samassa Il-Bajja tunsi kädessään jotain hieman painavaa ja kovaa. Wolpertingin kädessä oli kullattu trumpetti, suukappaleineen kaikkineen.* "Onnistui! Soitankin jonkin pienen kappaleen." Hän sanoi ja soitti erään vanhan ranskalaisen tanssikappaleen nimeltään Rigaudon.* "Tämä on yksi kappaleista, jotka osaan parhaiten." *Il-Bajja katsahti lampaita.* 'Olisikohan taskussani kuivaaleipää näille lampaille?' *Wolperting mietti ja löysi punaisen takkinsa taskusta kolme kuivaa leivänkannikkaa.* "Hoi, lampaat! Päkä päkä! Leipää!" *Hän huusi ja tarjosi lampaille leivät. Toisesta taskusta löytyi lisää leipää, ja jokainen lammas sai leipää.*
((Mullakin on vähän lyhyt, mutta olen langattomalla yhteydellä, ja saattaa tulla kalliiksi.))
|
|
|
Post by R.C. on Jul 20, 2006 21:15:30 GMT 3
Lunatariatha hidasti hieman askeleitaan ja käännähti hymyillen odottamaan kaksikkoa, joka ei ymmärrettävästi pysynyt vielä hänen vauhdissaan. Vaan kunhan kumpikin noista keksisi, kuinka helppoa tässä maailmassa oikeastaan olikaan edetä, tekipä sen sitten kuin sileimmällä jäällä liitäen, aavistuksen heinikon yllä leijuen tai vaikka seesteisen taivaan pilvitarhoissa lentäen, taittuisi matka huomattavasti hauskemmin. Aivan kaikkeahan ei jumalatarkaan halunnut toisille vielä paljastaa, sillä olisihan vieraiden mukavampi ottaa näistä ihmeistä itse selvää. Wolperting tosin näyttikin päässeen jo hyvään alkuun tuon kuvitellun mutta toisaalta nyt hyvinkin todellisen trumpettinsa kanssa. ”Voi kuinka hyvin soitatkaan, Il-Bajja! Musiikkisi siivittämänä taittuu matkamme iloisesti.”, naurahti Lunatariatha riemastuneesti ja kiepsahti kerran sievästi ympäri, niin haltioissaan oli hän kuulemistaan sävelistä. Lampaatkin olivat selvästi vieraasta mielissään, sillä ne mutustelivat tarjotut leivät tyytyväisinä samalla kun vallattomammat karitsat kirmasivat pienen tytön luo tuon huomiota pyytämään. Niiden villa oli todellakin untuvaisen pehmeää ja valkeaa kuin vastasatanut lumi. ”Näiden lampaiden ja myöskin ylhäällä laiduntavien pilvilampaiden villasta kehrään joka kevät hienointa ja keveintä villaa, värjään sen taivaan sinellä ja kukkieni kirjolla, koristelen auringonsäteiden kultalangoilla. Vyyhdestä kudon pienille vierailleni lämpimiä vaatteita.”, kertoili jumalatar toisille hyväntuulisesti ja raotti jälleen ohikiitäväksi hetkeksi silmiään, muistaessaan vain Huilunsoittajan voivan viedä noita lahjoja mukanaan. ”Vaan mikä vuodenajoista vanheneekaan parhaillaan siellä, mistä tulette, rakkaat ystäväni?”, tiedusteli Lunatariatha uteliaasti ja unohtaen näine sanoineen äskeiset ajatuksensa. ”Entä mistä vuodenajasta pidätte eniten?”, hän lisäsi vielä ja kallisti aavistuksen päätään.
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Jul 20, 2006 23:17:30 GMT 3
Liah naurahti ihastuneesti. Hän pyörähti myöskin ympäri antaen sinisen mekkonsa pyöriä ympäri. Karitsoita hän rapsutti iloisesti korvien takaa ja silitti niiden pehmeää villaa. Ehkä hänkin voisi oppia soittamaan noin hyvin kuin Il-Bajja. Ajatus riemastutti tyttöä vielä lisää. Ainakin hän pystyisi tuottamaan ääntä, jolla voisi kertoa mitä tunsi. Äiti kyllä ihmettelisi kun kuulisisi tästä matkasta. Liah tuntui jo unohtaneen, ettei omassa maailmassaan osannut puhua.
'Meillä on aina kesä..' Hän sanoi Lunatariathalle. 'Valtiatar pitää ilmaston suotuisana ja maan kukkimassa..' Tuo selitti sitten paremmin. Hän oli kuullut paljon Valtiattaresta, mutta äiti sanoi että Valtiatar nukkui aina, mutta oli samalla hereillä. Et oikein ymmärtänyt tätä, mutta äiti olikin paljon viisaampi ja kokeneempi kuin Liah. 'Haluaisin joskus nähdä lunta.. Vuorilla on kuulemma lunta, mutta en ole koskaan käynyt vuorilla, koska siellä on vaarallista, ja voi eksyä, jos ei ole varovainen.' Tyttö selitti vakavana aivoituksiaan. Hän oli kipittänyt Lunatariathan vierelle ja katsoi tuota nyt ylöspäin suurin kirkkain silmin. 'Mistä vuodenajasta sinä pidät eniten?' Hän kysyi sitten, selvästi vastausta odottaen.
|
|
ilbajjakirjastonkoneella
Guest
|
Post by ilbajjakirjastonkoneella on Aug 10, 2006 16:16:10 GMT 3
*Il-Bajja rapsutteli yhtä lammasta korvan takaa.* "Meilläpäin on nyt kesä. Minä pidän kaikista vuodenajosta, etenkin syksystä ja keväästä, koska silloin on mukavan viileää mutta silti lämmintä." *Hän vastasi Lunatariathalle.
Päivä oli lämmin, muttei liian kuuma. Noin kymmenen metrin päässä oli pieni lähde, jonka rannalla oli joitakin kirjavia lintuja, joita nuori wolperting ei ollut koskaan nähnyt, sekä hauskannäköisiä, pörröisiä palleroeläimiä, joita Il-Bajja oli nähnyt joskus lemmikkieläinliikkeissä. Palleroeläimet olivat suosittuja lemmikkejä jossakin wolpertingien asuttamassa kaupungissa. Niitä oli kaikkia värejä, kuten liilaa, pinkkiä, merensinistä, harmaanvihreää, neonkeltaista ja ruohonvihreää. Lähteellä näkyi olevan kaksi oranssia, yksi indigonväristä sekä kolme haaleanpunaista palleroa. Lisäksi yksi sininen pallero pomppi Il-Bajjaa, Liahia ja Lunatariathaa kohti.*
((Sori että kesti, mutta mökillä ei pääse oikein usein tietokoneelle.))
|
|
|
Post by R.C. on Aug 22, 2006 13:05:40 GMT 3
(( Pahoittelen myös kovasti viivettä. Alan vähitellen pääsemään taas jyvälle kaikista peleistäni. Viikon tauko tuntui tekevän pahasti hallaa. = / ))
"Tämän Valtiattaren täytyy olla hyvin merkittävä ja voimakas henkilö.", arveli Lunatariatha hyväntuulisesti tytön kertomaa tuumaillessaan. Hän tiesi todellisessa maailmassa olevan useampiakin valtiaita ja valtiattaria, joista tosin vain harvat olivat koskaan käyneet häntä tervehtimässä, ja tällöinkin lapsina, tulevina valtakuntien perillisinä. Vaan jumalatar ei ollut pahoillaan, vaikka monet muut kaltaisensa vaikutusvaltaiset olivat hänet unohtaneet. Tiesihän hän surullisen hyvin kuinka valta ja etenkin sen himo saattoivat kauniinkin mielen turmella.
"Rakastan kaikkia vuodenaikoja, mutta kesä on ollut jo kauan suosituin vieraani. Monet pienet ystäväni tulevat maanosista, joissa talvi parhaillaan vallitsee, ja vaikka jääkuningatar on kaunis ja oikeamielinen, on hänen hyytävä läsnäolonsa usein vaaraksi heille, jotka eivät kylmyyteensä saata varautua. Niinpä he toivovat näkevänsä auringonvalon ja tuntevansa lämmön, jotka vain Suvitar voi suoda. Ja niinpä tässä maailmassa on useimmiten kesä.”, vastasi Lunatariatha vierailleen ja kohotti katseensa hetkeksi korkeuksiin, jonne alkoi nyt pumpulimaista pilviharsoa kerääntyä. ”Voin kuitenkin näyttää teille lunta, jollaista ei vuorilta löydäkään...”, lisäsi jumalatar leikkisästi naurahtaen ja kohotti aavistuksen paimensauvaansa. Samassa ilma heidän yllään ja ympärillään täyttyi tanssivista lumihiutaleista, jotka olivat vain aavistuksen viileitä ja maistuivat suussa makeilta kuin sokeri, jos niitä koetti kielellään tavoittaa. Maahan ehtiessään ne muuttuivat valkeiksi, pehmeiksi untuviksi.
Hetken jos toisenkin kesti tätä ihmeellisen kaunista näkyä, kunnes molemmat vieraat olivat saaneet nauttia siitä kyllikseen. Tällöin laski jumalatar sauvansa kohti maata, ja kaikki heinikkoon sataneet untuvat kerääntyivät yhteen, kohotakseen pian valkeina, kujertavina kyyhkysinä takaisin yläpuolisiin pilviin. Taivas alkoi selkenemään. Seuraavaksi Lunatariathan huomio kiinnittyi wolpertingin havaitsemaan lähteeseen, ja noihin hassuihin palleroeläimiin sen äärellä. Moinen näky sai jumalattaren kasvot kirkastumaan aivan uudella tavalla ja huulensa sulamaan hymyyn, joka olisi saanut kivenkin sulamaan. ”Voi, mitä nämä suloiset olennot ovat? En muista koskaan nähneeni moisia. Il-Bajja, sinun maailmasi tuntuu olevan täynnä hauskoja ja hienoja asioita!”, ihasteli Lunatariatha ja kumartui tarkastelemaan tuota kolmikkoa lähestynyttä, sinistä palleroa tarkemmin. Mielessään jumalatar taisi pohtia, mistä ulottuvuudesta tämä harvinaislaatuinen vieras saattoi olla peräisin, vai oliko maailma muuttunut melkoisesti sitten hänen viimenäkemänsä. Siitä olikin aikaa, kun Luna oli viimeksi saanut todellisuuden tavoittaa. Aivan liian kauan..
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Sept 5, 2006 23:15:10 GMT 3
(Mie voitankin viivetyksessä ^^ eli sori että on kestänyt.. kirjoittamiseen tarittava luovuus on ollut hiukan uuvuksissa..)
Liah nyökkäsi tietävänä. 'Hän onkin.. Tai ainakin niin äiti sanoi.. Vain ylipapitar ja näkijä voivat käydä kristalliluolassa.. Minäkin haluaisin, mutta en luultavasti koskaan kykene..' Liah pohti jälleen ja katseli tuulessa heiluvia ruohon korsia. Tyttö kuitenkin havahtui hiljaisista pohdinnoistaan, kun hän tunsi pienten viileiden hiutaleiden leijuvan iholleen. Hämmästyneen iloinen katse kohosi taivaalle ja kädet kohosivat ottamaan hiutaleita vastaan. Pian iloinen nauru helisi tytön ympärillä, tuon tanssahdellessa lumessa ja heitellen sitä ilmaan, ja jahdaten hiutaleita suuhunsa. Oliko lumi oikeasti tällaista?
Mutta kaikki loppuu aikanaan, sai Liah todeta, kun kyyhkyset lehahtivat ilmaan, niin että muutama höyhen jäi niistä vain jälkeen. Silmät jäivät katselemaan suurina taivaalle, kuin odottaen uutta ihmeellistä ilmiötä, jota ei kuitenkaan ollut tulossa. Vasta Lunataritahan sanat palleroeläimistä saivat tytön havahtumaan. Kenties Liahilla oli taipumusta mietiskelyyn ja pohdintaan. Hän kiiruhti Lunan vierelle tarkastelemaan palleroeläintä. 'Hoo? Minä en ole koskaan nähnyt mitään noin suloista..' Liah hengähti kyykistyessään ruohikkoon katsomaan lähempää palleroista.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 7, 2006 21:27:49 GMT 3
*Il-Bajja katseli hämmästyneenä sokerinmakuisia lumihiutaleita, jotka satoivat untuvaksi heinikkoon ja lopulta lensivät kujertavana kyyhkysparvena taivaalle.* "Mukavempaa lunta ei olekkaan, lumi on välillä liian kylmää, jos sitä joutuu lämpimän toppatakin niskasta sisään." *Wolperting totesi ja siirsi katseensa siniseen palleroeläimeen.* "Nuo ovat palleroeläimiä, ei niille erikoisempaa nimeä ole keksitty. Ne ovat palleroita sekä eläimiä, eli palleroeläimiä." *Il-Bajja sanoi osoittaen palleroa, joka ponkautti ylös pitkät pupunkorvat ja nauraa kihersi.
Muutkin palleroeläimet kiinnostuivat kolmikosta, ja lopulta kokonainen parvi erivärisiä palleroeläimiä pomppi korvat pystyssä kolmikon luo. Laumassa oli niin tummanpunaisia, kuparinpunaisia, pikimustia ja pronssinvärisiä. Luultavasti koko metsikön palleroeläimet olivat pomppimassa heitä kohti.*
|
|
|
Post by R.C. on Sept 9, 2006 22:57:30 GMT 3
Kolmikon ihastellessa noiden monenväristen palleroeläinten kujeilua alkoi vehmaalle niitylle ilmaantua lisää vieraita, lähinnä paljon pieniä lapsia, jotakuinkin Liahin ikäisiä ja tätä vanhempiakin. Rodultaan he olivat yhtä kirjavaa joukkoa kuin nuo Il-Bajjan esittelemät suloiset otuksetkin, oli ihmisiä ja haltioita, kääpiöitä, kissaihmisiä ja paljon muita. Suurin osa tulijoista näytti olevan maailmassa jo kuin kotonaan, he huiskuttivat käsiään ja huutelivat jumalattarelle, tämän seuralaisille sekä toisilleen tervehdyksiään, ja jollakin ihmeen tavalla ehti Lunatariatha kääntymään aina sopivaan suuntaan vilkuttamaan kaikille ystävilleen takaisin. Tämän jälkeen moni pienistä kulkijoista kirmasi leikkeihinsä ja tapaamaan toisiaan. Ja vaikka Luna saattoikin olla monessa paikassa yhtä aikaa, auttoivat hieman vanhemmat lapset hänen sijastaan mielellään niitä, jotka vaikuttivat saapuneen paikalle ensi kertaa. Jotkut näistä ensikertalaisista ihmettelivät kovin itseään. Eräs pieni tyttö riisui mustan sokeainliinan kummastuneena silmiltään, kiljahti kovaan ääneen ilosta ja juoksi ihastelemaan kukkien häikäisevää näkyä. Muutama muukin lapsi tunnusteli haltioissaan käsiään tai jalkojaan, aivan kuin niissä olisi ollut heille jotakin uutta. Täällä heidän toiveistaan ja unelmistaan tuli totta.
”Kuinka ihanaa nähdä ympärillämme näin paljon pieniä ystäviä!”, henkäisi Lunatariatha ilahtuneena ja taputti kerran käsiään. Hänen huomionsa harhaili jonkin aikaa uneliaan hyväntuulisesti maisemassa, jossa lapset pitivät monin eri tavoin hauskaa. Osa heistä oli saanut perhosensiivet selkäänsä ja liihotti nyt keijukaisparven kanssa kisaillen kohti utuista puronvartta. Moni muu kiiruhti kohti mäen alla näkyvää tupaa, josta Luna oli tainnut kaksikollekin aiemmin mainita. Syykin taisi olla selvä, sillä tarkemmin nuuhkittuaan saattoivat Liah ja Il-Bajjakin erottaa tuulessa nyt vastapaistetun mustikkapiirakan hurmaavan tuoksun. ”Taidan vainuta paistosteni olevan valmiita.”, naurahti jumalatar viitaten hirsimökkiä kohti juokseviin lapsosiin. ”Menisimmekö mekin? Syötyämme voisin näyttää teille kutomiani kankaita. Vieraani ovat tähän mennessä pitäneet niistä kovin.”, ehdotti Lunatariatha hymyillen kääntyessään toisten puoleen.
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Sept 10, 2006 20:01:17 GMT 3
Liah kääntyi hämmästyneenä katsomaan muitakin tulokkaita. Tämä todellakin oli unimaailma vai mitä.. Tyttönen oli hetkessä unohtanut palleroeläimet. Hän ei ollut ikinä nähnyt näin paljon eri lajien edustajia. kotona oli vain ihmisiä.. Äiti sanoi että se johtui siitä, että Myere oli niin eristyksistä muusta maailmasta, että siellä eli nykyisin vain alkuperäisväestö. Tuskin kukaan enää muisti ulkopuolisesta maailmasta tuota syrjäistä maata, joka tarkoituksella kätki olemassaolonsa. Liah oli vakavoitunut ja nyt vain katseli noita temmeltäviä lapsia. Ikävää ettei hän voinut kertoa kellekään kotona tästä maailmasta. Hän ei osannut puhua. Liah tunsi itsensä valtavan surulliseksi.
Liah kuitenkin taikoi hymyn jälleen huulilleen, kun Lunan huomio kääntyi takaisin heihin. Hän ei halunnut olla epäkohtelias, ja olla surullinen näin ihanassa paikassa. "Mustikkapiirakkaa? minä en olekaan koskaan maistanut mustikkapiirakkaa.." Liah totesi silmät suurina.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 14, 2006 19:29:24 GMT 3
*Yksi kullanruskea palleroeläin pomppi kovaa vauhtia Il-Bajjaa kohti ja hyppäsi tämän syliin. Pallero hyrisi hiljaa wolpertingin sylissä ja pomppasi jonkin ajan kuluttua pois ja piiloutui ruohoon. Silloin Il-Bajjakin käänsi katseensa lapsiin, jotka olivat juuri tulleet niitylle. Oli ihmeellistä katsoa, kuinka sokeat lapset kiskaisivat sokeainliinat silmiltään tai kuinka kuurot tai kuulovammaiset lapset irroittivat kuulolaitteet korvistaan.
Silloin wolperting haistoi kaukaa ihanan tuoksun, tuoksujen maailmassa tummansinisen hajurihman.* "Minäkään en ole koskaan maistanut mustikkapiirakkaa. Olen vain kuullut siitä puhuttavan, mutta Kanarian saarilta en ole löytänyt mustikoita, enkä kyllä Kongostakaan. Kai joskus olen löytänyt Skandinaavian alueelta muutaman mustikan, mutta piirakkaa en ole osannut siitä tehdä. Kotikyläni wolpertingitkaan eivät sitä osaa tehdä. Viimeinkin pääsen maistamaan kyseistä piirakkaa." *Hän lörpötti ja nuuhki uunituoreen mustikkapiirakan tuoksua.*
|
|
|
Post by R.C. on Oct 18, 2006 20:28:32 GMT 3
(( Pahoittelen että vastaamisessa kesti näin kauan. Kampanjan ja opiskelujen kanssa on ollut kiirettä kerrakseen. ;- - ))
”Hienoa, mennään sitten...”, lausahti jumalatar ilahtuneena ja lähti keveästi liikkumaan kohti ruohoisen mäen juurella häämöttävää mökkiä. Eikä aikaakaan kun kolmikko saattoi jo astua kivetylle polulle ja nousta kohta matalalle, puiselle terassille. Niin ripeästi oli matka tuvalle taittunut, että sieti ihmetellä, olivatko he kulkeneet välimatkaa lainkaan, vai oliko talo kiiruhtanut vieraitaan vastaan. Perillä kuistilla helähtelivät kauniit tuulikellot kutsuvasti ohitse virtaavassa lämpimässä vireessä ja kirjavin höyhenin koristellut unensieppaajat keinahtelivat vienosti suvituulen kuiskeessa. Sisältä valoisasta tuvasta kuului lasten vaimeita ääniä ja naurua, ja vastapaistettujen leivonnaisten tuoksu puolestaan sai helposti veden kielelle. Ovi oli kutsuvasti auki ja ikkunoita kehystävät verhot sivuun siirretyt. Koko talo tuntui ottavan tulijat avosylin vastaan.
Peremmälle ehdittäessä ei kolmikon tarvinnut levähdyspaikkaa kauan etsiä saati suuhunpantavaa odotella. Sisältäpäin ihmeellisen suuressa huoneessa riitti tilaa tarpeen tullen vaikka kuinka usealle, eikä pöydälle laskeutuneiden tarjottimien anti sekään osoittanut loppumisen merkkejä. Oli yllin kyllin mehevää marjapiirakkaa, pehmeitä vehnäsiä, raikasta mesikastemehua ja pieniä suolaisiakin herkkuja, kaikkea mitä vieraat vain suinkin toivoivat nauttivansa. Viihtyisästä huoneesta löytyi lisäksi useita pehmeitä nojatuoleja, sohvia sekä tyynyjä, joilla he saattoivat istua ja rentoutua. Siellä täällä lipastoilla ja lattioilla oli ripoteltuina monenlaisia leluja ja ihmeellisiä esineitä, soittimia ja kirjavia vaatteita, joista jälkimmäisistä sai pieni joukko parhaillaan paikalla hyörivistä lapsista nopeasti metkan roolileikin aikaan. Lunatariatha pyrskähti heleään nauruun tätä pienten hupailua seuratessaan, näyttäen kauniimmalta ja onnellisemmalta kuin koskaan.
Kun vieraat olivat saaneet syötyä kyllikseen ohjasi Luna heidät lupauksensa mukaan viereiseen huoneeseen, joka vaikutti kaikin puolin ihanteelliselta paikalta puuhastella. Jokaisessa pajan työvälineessä ja yksityiskohdassa oli aistittavissa kuin ohut silaus taikuutta, joka jätti jälkeensä riemastuttavan inspiraation tunteen. Tällöin sieti epäillä mahdottoman menettäneen merkityksensä. Tuoleilla ja pöydillä oli valmiiksi viikattuina useita uskomattoman upeita kankaita, joiden kuvitus vaihteli kirjavista puutarhoista tyrskyäviin rantoihin ja leiskuviin auringonlaskuihin. Kaikki nämä näkymät olivat hämmästyttävän eläväisiä ja läsnä, aivan kuin yhteen huoneeseen olisi yhdellä kertaa koottu kokonaisen maailman verran ihania asioita. Kankaita koskettaessaan saattoivat vieraat tuntea ruusun terälehtien pehmeyden, untuvaisten pilvien keveyden tai aamukasteen raikkauden.
Taidokkaita töitään kaksikolle esitellessään sattui Lunatariatha havahtumaan äkisti tuttuun soittoon kaukaisuudessa. Saman kujeilevan sävelen saattoivat hänen vieraansakin yhä muistaa ja tunnistaa. Huilunsoittaja oli siis palannut. Tietäväinen hymy suli jumalattaren huulille, kun hän vaikutti samassa keksineen jotakin mukavaa... Siro käsi kohottautui läheiselle hyllylle ja nosti alas mustan, samettisen rasian. Kuu kaikkine kasvoineen oli hohtavan hopeisin langoin kirjottu sen kannelle. ”Kuulkaahan, Liah ja Il-Bajja... minulla olisi eräs pieni tehtävä, jos haluaisitte ottaa sen vastaan, ja päästä samalla tervehtimään Huilunsoittajaa. Hän ei tavallisesti laske lisäkseni ketään muita lähelleen, mutta tällä kertaa minulla on tunne, että voisi käydä toisinkin. Olen luvannut hänelle lahjan, joka on tässä rasiassa. Jos annan teidän viedä sen Huilunsoittajalle puolestani, hän tuskin varoittamatta vain katoaa. Minusta hänelle olisi hyväksi tavata joskus uusia ystäviä.”, esitti Luna suunnitelmansa aavistuksen leikkisästi hymyillen ja odotti sitten mitä toiset siihen tuumisivat...
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Oct 22, 2006 18:04:01 GMT 3
Liah asteli uteliaasti Lunan perässä kohti naisen mökkiä. hän ihasteli mökillä tuulikelloja, ja mietti unisieppareiden tehtävää. Mitähän ne edes olivat. Tyttö tosin ei kehdannut moista kysyä, vaan seurasi jumalatarta sisään taloon,josta leijui ihanainen tuoksu pienen tytön nenään.
Hän pysähtyi ovelle ihastelemaan sitä lelujen määrää, ja sitä ruuan määrää. kotopuolessa tällaisella määrällä ruokaa olisi pärjännyt varmasti kaksi vuotta.. siis tietenkin jos ruoka ei pilaantuisi ennen sitä. Tyttö hymähti pienesti. Kaiketi hän ajatteli varsin aikuismaisesti, mutta joskus kotona täytyi, äitiä oli aina välillä autettava, ja kaikki kädet olivat aina tarpeen. Liah kuitenkin vilkaisi kerran Lunaan ja pyrähti erään pöydän äärelle, josta otti varovaisesti luvattua mustikkapiirakkaa. hän haukkasi siitä. "Oih! Tämä on jumalaista!" Tuo julisti ääneen pohtien. hän oli aivan haltioitunut piirakasta. Kumpa kotonakin olisi mustikkapiirakkaa. Tai kumpa hän osaisi tehdä mustikkapiirakkaa. hän seurasi myös uteliaasti muiden lasten pukuleikkiä. Se näytti aika hauskalta. Liah söi vielä pari palaa mustikkapiirakkaa ja lasin maitoa, ennen kuin hän tunsi olevansa täynnä.
Hän seurasi uteliaasti Lunan ohjaamana seuraavaan huoneeseen, jossa hän ihasteli kankaiden kirjoa. Liah ei pystynyt vastustamaan koskemasta kankaisiin. Erityisesti hän ihastui pilvikankaisiin jotka olivat ihanan pehmoisia. Hän jäi hetkeksi auringonnousun kankaan eteen istumaan ja kuvitteli siitä lähtevää lämpöä, aivan kuin olisi istunut nurmella aamulla auringon noustessa. Liahista tämä oli aivan ihana huone.
Liahin ajatukset kuitenkin hajaantuivat hetkessä huilun soiton kantautuessa hänen korviinsa. Oliko se huilunsoittaja tullut takaisin? Liahin katse kohosi Lunaan kun neito kutsui hänen nimeään. Tyttönen kömpi heti paikalla ylös paikaltaan ja kipitti jumalattaren luokse. Hän kuunteli Lunan ideaa silmät suurina ja katsoi sitten Il-Bajjaa. Ainakin tytön kasvot kirkastuivat ja hn alkoi nyökkäillä iloisesti. "Saanko minä kantaa sen?" Liah kysyi innostuneena. Hän halusi tavata tämän huilunsoittajan.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 24, 2006 22:45:25 GMT 3
(( Shard, emme ole kuulleet novalta nyt kuukauteen vastausta tähän tilanteeseen, joten pitäisiköhän meidän kysellä hänen peräänsä tai keksiä jotakin? = / Palan halusta päästä jatkamaan peliä ja pelkään että tämä viive vaan venähtää ja venähtää... Muistatko onko hän sanonut jotakin poissaolostaan? *miettimys* ))
|
|
shard
Member
Watch out! I'm here somewhere!
Posts: 374
|
Post by shard on Nov 26, 2006 22:58:15 GMT 3
((jospa me tehtäisiin sillä lailla että kysytään Novalta aikooko se jatkaa meidän mukana tässä, kun kyllä se on muihin peleihin vastannut, ja jos ei saada vastausta niin jatketaan kaksistaan? onko se ihan hyvä idea, vaiko liian jyrkkä?)
|
|
|
Post by R.C. on Nov 27, 2006 0:00:24 GMT 3
(( Vähän samaa ratkaisua mietin itsekin. Hän on onneksi ilmoittanut mailinsa tuolla Offgame-listalla, joten voisin vaikka huomenissa viestittää ja tiedustella, koska nova ehtisi vastaamaan vai voimmeko jatkaa kunnes hän palaa kuvioihin. Ja jos vastausta ei kuulu niin sitten olisi kyllä mukava voida yhtä kaikki pistää tarinaa etenemään. Hitsi kun tällaisista jutuista pitäisi sopia aina etukäteen niin ei peli kärsisi kenenkään määrittelemättömästä poissaolosta. - - No mutta, minäpä mailaan hänelle asiasta... ))
|
|