|
Post by ninyfa on Jun 10, 2006 19:32:16 GMT 3
Nuotiosta hehkuva lämpö sai naisen olon tuntumaan paremmalta, mutta samalla hän tunsi itsensä hyvin väsyneeksi. Lyhyessä ajassa oli tapahtunut niin paljon ja oikeastaan kaikki se oli ottanut hänen voimillaan. Lisäksi hän oli jo aiemmin, käytännössä kai siitä asti, kun oli ymmärtänyt soturin lähteneen hänen tuntemansa maailman ulkopuolelle, ollut huolissaan ja huoli oli vain kasvanut heidän lähestyessään tornia. Nyt huolet olivat näiltä osin takanapäin, mutta aivan vielä nainen ei osannut rentoutua.
Kuuntelee vaiti ja tarkkaavaisena miehen kertomaa ja huomaa ymmärtävänsä entistä paremmin noiden kahden välisen yhdyssiteen. Jotain saman tapaista oli ollut myös soturin ja karhun välillä, jotain sellaista, mitä nainen ei ollut koskaan täysin ymmärtänyt, vaikka olikin itse silloin kerran huolehtinut siitä, että soturi sai eläimestä suojelijan itselleen.
"Mielenkiintoista", kommentoi miehen lopetettua ja katselee lintua uusin silmin. "Minun oli alussa vaikea hyväksyä lintuanne. Se tuntui niin vieraalta ja jollain tavalla omituiselta. Olin huolissani siitä, että se kavaltaisi meidät täällä Kmedille. Mutta päinvastoin! Luulenpa, ettemme ehkä olisi tässä, jos se ei olisi ollut mukananne." Oltuaan hetken vaiti päättää puhua soturista ja karhusta miehelle. Ehkä toinen osaisi auttaa häntä ymmärtämään. "Pellcorilla oli myös tuollainen eläinystävä. Tai alun perin sen tehtäväksi annettiin suojella miestä vaaran hetkellä. Se oli minun päätökseni, sillä eräs tuntemani henkilö, joka oli minua paremmin perillä näistä asioista, suositteli, että soturille annettaisiin sellainen. Se eläin oli karhu. Mutta en usko, että Pellcorin ja karhun välinen side oli koskaan sellainen kuin teillä ja linnullanne. Tai ainakin välistä minusta melkein tuntuu, että te puhutte lintunne kanssa. Tuskin se karhu puhetta ymmärsi. Mutta Pellcori kertoi, että monesti se oli auttanut häntä. Siksi ihmettelenkin, missä se on nyt. Onko sekin kuollut?" viimeisen kysymyksen nainen esittää enemmän itselleen kuin miehelle, sillä hän oli tosiaan aprikoinut tätä asiaa mielessään. Peittää sitten suunsa kädellä haukotellessaan. "Anteeksi. Olen niin väsynyt, että voisin nukahtaa vaikka tähän paikkaan", mutisee.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 14, 2006 17:47:18 GMT 3
"Luulenpa, ettei Nanikaan taannoin juuri helpottanut hyväksytyksi tulemistaan. Korppien maine ei ole järin mairea edes kansan keskuudessa. Näitä siipiveikkojahan pidetään lähinnä kiusankappaleina ja pahanilmanlintuina, kuten myös...", tässä vaiheessa merkillinen hymy käväisi miehen huulilla, "...kuoleman enteinä.", lisäsi hän matalampaan ääneen ja naurahti vaimeasti haaskalinnun sattuvalle yhteydelle omaan pikku harrastukseensa. Mutta vaistokas vakavoitui taas pian miettiäkseen hetken sitä, mitä nainen oli kertonut hänelle miehensä karhusta. Olennon kohtalo oli kuitenkin sellainen mysteeri, johon luultavasti vain toinen osaisi etsiä vastauksen. ”Puhumme kyllä Nanin kanssa ajatustemme kautta. Ja tunnen erään henkilön, joka osaa kommunikoida karhujen kanssa. Oikeastaan taisimme ohimennen törmätäkin häneen matkallamme vaistokkaiden kylään. Voin pyytää häntä tiedustelemaan tovereiltaan tästä Pellcorin suojelijasta, kun seuraavan kerran poikkean matalaan majaani.”, lupasi mies ja hymyili pienesti. Eihän tämä palvelus paljon ollut, mutta jotain kuitenkin. ”Älkääkä suotta pahoitelko, lady Ninyfa, vaan olkaa hyvä ja nukkukaa, jos siltä tuntuu. Ei ole viisasta tehdä taikoja väsyneenä. Ties minne silloin päätyisimme.”, muistutti vaistokas huomatessaan naisen uupumuksen. Hän ei tosin vaikuttanut järin huolestuneelta moisista virhearvioista, vaan luotti vielä vakaasti seuralaisensa kykyihin. Korppi näytti nukkuvan jo täyttä päätä, nokkansa mustan ja lämpimän sulkatakkinsa lomassa leväten. Kenties Nani oli nyt viisain heistä kolmesta.
|
|
|
Post by ninyfa on Jun 17, 2006 20:29:32 GMT 3
Oli toisen kanssa samaa mieltä siitä, että korppien ajateltiin useimmiten olevan jonkinlaisia hylkiöitä ja ne todellakin usein liitettiin tavalla tai toisella kuolemaan ja sen läheisyyteen. Ehkä sekin oli ollut syynä siihen, miksi nainen oli lintua ensin vierastanut, vaikka ei ollutkaan aivan valmis myöntämään tätä asiaa edes itselleen.
"Arvostan kyllä tarjoustanne, mutta luulen, että tässä asiassa minun on kumminkin tultava toimeen omin avuin. Ja ehkäpä löydän itsekin jonkun, jolta kysyä. Mutta nyt todellakin otan mallia tuosta ystävästänne ja suljen itsekin silmäni. Toivottavasti tekin pystytte lepäämään. Tässä on viime aikoina ollut niin paljon kaikenlaista, että ihmettelen, kuinka yleensäkin pysytte vielä täysissä voimissa."
Nämä sanat lausuttuaan nainen asettuu parempaan asentoon nuotion läheisyyteen ja antaa itselleen viimein mahdollisuuden levätä. Hän tunsi olonsa turvalliseksi ja se oli peräti uusi tunne täällä, sillä hän ei edes muistanut sitä aikaa, kun oli vielä voinut liikkua tornin läheisyydessä ilman pelon häivää. Maiseman harmaus heidän ympärillään ei tornin asukkaan kuoleman myötä ole muuttunut miksikään ja pimeys laskeutuukin nopeasti maiseman ylle. Kaikkialla on yllättävän hiljaista, vain tuuli saa heinikon kahisemaan ja jostain kuuluu pöllön huhuilua.
Vielä ennen vaipumistaan uneen nainen suunnittelee huomista päivää, kuten hänellä usein oli tapana. Tarkoitus olisi, että he palaisivat mitä pikimmiten takaisin puutarhaan. Sitten nainen aikoi varmistaa, että hänen matkaseuralaisensa pääsisivät takaisin siihen maailmaan, joka oli heille paremmin tuttu. Itse hän aikoi jatkaa matkaansa mökille metsän sydämeen. Ja sinne tie kulki niin ikään vain puutarhan läpi. Näihin ajatuksiin nainen nukahtaa.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 18, 2006 16:10:06 GMT 3
"Toivon että löydätte tämän karhun kuten myös vastaukset mieltänne vaivaaviin kysymyksiin.", lausahti salamurhaaja pienesti hymyillen ja nyökäten naisen seuratessa korpin esimerkkiä. Vaistokas itse ei käynyt vielä vähään aikaan lepäämään, vaikka kuten toinen oli syystä ihmetellytkin, täytyi miehenkin olla kaiken tapahtuneen jälkeen vähintään väsynyt. Kenties taidonkäytön jättämät jäänteet vaikuttivat yhä salamurhaajan kehossa, tai ehkäpä mies ei ollut vielä täysin irtautunutkaan tuosta voimia antavasta mutta myös kuluttavasta kyvystään. Taitovirta ei yhtä kaikki ollut mikään vapaasti kulutettava luonnonvara. Se antoi paljon lainaa mutta vei myös vähitellen veronsa käyttäjästään, kuin peto, joka söi aluksi tarjotun pikkusormen, kohta koko käden ja lopulta muun ruumiin.
Vaistokas huokaisi ja ravisteli jälleen päätään. Oli jo hyvän aikaa siitä, kun mies oli viimeksi moiseen voimien vaihtokauppaan lähtenyt. Ei siis ihme, että hänen verensä tuntui yhä kohisevan, eivätkä ylivirittyneet aistit ottaneet millään asettuakseen. Viimein vaistokaskin sai kuitenkin rauhoituttua ja kävi nukkumaan. Hänenkin oli pakko, mikäli loppumatkan oli määrä jatkua rivakasti. Vaikka noita oli kuollut, saattoi ympäristössä yhä väijyä tuntemattomia uhkia, joita salamurhaaja olisi mieluummin suonut jonkun pitävän silmällä. Vaan siihen ei olisi kolmikosta nyt kenenkään mielenvireys riittänyt. Oli siis vain luotettava hetken rauhaan ja nukuttava, tai nukuttava ja ainakin toivottava parasta.
|
|
|
Post by ninyfa on Jun 19, 2006 20:19:11 GMT 3
Yö kuluu välikohtauksitta ja uusi aamu tuo mukanaan uuden harmaan päivän. Nainen herää virkeämpänä ja ainakin jonkin verran levänneenä valmiina heidän matkansa viimeiseen vaiheeseen. Hän oli jo aiemmin puhunut nopeammasta tavasta päästä takaisin puutarhaan. Olivathan he jo aiemminkin käyttäneet tällaista vaihtoehtoista tapaa kulkea ja sitä nainen aikoi hyödyntää nytkin.
Edellisellä kerralla naisen apuna oli ollut hänen veljensä, kun he olivat matkanneet muukalaisen kanssa ajan poikki varastosta puutarhaan. Tällä kertaa nainen on yksin, mutta tämä ei tunnu tuottavan hänelle ongelmia. Suljettuaan silmänsä ja keskityttyään siihen paikkaan jonne hän halusi heidän päätyvän, eli puutarhan keskellä olevan kirkasvetisen lammikon rannalle, nainen kuiskaa hiljaa muutaman sanan ja maisema katoaa jälleen heidän ympäriltään. Hetken tuntuu, että he seisovat tyhjyydessä, kuin kahden paikan välissä, sitten ympäristö selkiytyy ja he ovat palanneet puutarhaan, josta kerran lähtivätkin tuohon harmaaseen maailmaan.
Pienen lammikon kirkas vesi kimaltelee siinä heidän edessään auringonsäteiden osuessa siihen. Nainen katselee hymyillen ympärilleen, tätä paikkaahan hän oli oppinut rakastamaan. Vilkaisee sitten mieheen pyrkien vielä kiittämään tätä parhaan kykynsä mukaan. "Olemme lähes perillä. Teidän tarvitsee vain seurata tuota polkua, joka vie teidät hetkessä puutarhan avoimelle portille ja olette takaisin siinä maailmassa, jonka tunnette. Jotta ette jäisi kauaksi määränpäästänne, annan teille neuvon. Käveltyänne ulos portista seisahtukaa hetkeksi, sulkekaa silmänne ja ajatelkaa oikein tarkasti sitä paikkaa tai rakennusta, minne nyt haluattekin päätyä. Jos kaikki käy hyvin, huomaatte löytävänne itsenne sieltä, kun avaatte silmänne. Jos näin ei käy, joudutte ikävä kyllä löytämään reitin määränpäähänne perinteisemmin menetelmin."
Tavallaan nainen piti tätä kokeena ja hymyilee siksi itsekseen. Hän ei ollut aiemmin antanut tällaista neuvoa henkilölle, joka ei hallinnut samoja voimia kuin hän itse. Mutta mies oli heidän matkansa aikana osoittanut, että tämä hallitsi toisenlaisia voimia. Vähintään yhtä mahtavia kuin mitä nainenkin, ne vain olivat erilaisia.
"Ennen kuin eroamme, haluan vielä muistuttaa teitä, että olen mielestäni kiitollisuudenvelassa teille. Olette antaneet ymmärtää, että ette halua ainakaan rahallista korvausta vaivoistanne. Siksi kysyn vielä kerran. Onko jotain, jota haluaisitte pyytää minulta palkaksi teoistanne? Vakuutan, että pyrin parhaan taitoni mukaan täyttämään toiveenne. Muuten edessämme ovat hyvästit, sillä tässä tiemme eroavat. Minun tieni vie tästä eteenpäin päinvastaiseen suuntaan kuin teidän", toteaa viitaten kädellään suuntaan, johon itse aikoi lähteä.
((Ajattelitkohan ehkä tätä peliä, kun kirjoitit tuonne toisaalle siitä mahdollisuudesta perustaa ns. pelihistoriikkiosio!? Juu, onhan tästä pelistä tullut yhtä pitkä kuin...no...pitkä. En löydä edes sopivaa vertausta, on tämä jo sen verran venähtänyt. =DD ))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 20, 2006 11:16:29 GMT 3
Paluu puutarhaan näytti tulleen miehelle ja korpillekin enemmän kuin tilauksesta, olihan tämä paikka paljon viihtyisämpi kuin edellinen, ankea maisema, vaikka outo yhtä kaikki. Vaistokas olisi tuskin voinut kuvitella jäävänsä näin erikoisella tapaa kauniisiin kulisseihin pitemmäksi aikaa asumaan. Jokin tässä tienristeyksessä ei vain ollut kohdallaan. Salamurhaaja kuvitteli tuntevansa, kuinka kaikki olemassa olevat maailmat olisivat kääntyneet tätä puutarhaa kohti ja hän olisi jäänyt niiden väliin puristuksiin. Pelkkä ajatus moisesta sai vaistokkaan hieman värähtämään, ja vilkuilemaan helpottuneena suuntaan, josta toinen oli puhunut.
Mies käänsi katseensa kuitenkin vielä naiseen, joka oli tarjoutunut täyttämään jonkun hänen toiveistaan, aivan kuin kiltti kummitäti tuhkimon tuvassa tai lampunhenki siinä itämaisessa sadussa, jonka vaistokas oli joskus penskana takanedustalla kuullut kerrottavan. Toisen olisi nyt kuitenkin pitänyt vähän varoa lupauksiaan, tuntiessaan jo minkälainen henkilö edessään seisoi. Salamurhaajan toiveet kun eivät välttämättä olisi olleet lastenkamarisatuihin soveliaita. Ilkikurinen ilme käväisikin hetken miehen kasvoilla, mutta vain vitsin varjolla. Hän heilautti kättään torjuvasti ja vastasi: "En toki vähättele lahjojanne, lady Ninyfa, mutta joitakin asioita ei voi pyytää, ei edes ansaita. Ja siinä me vaistokkaat eroamme ihmisistä, ettemme loppujen lopuksi kaipaa juuri mitään kaikesta siitä maallisesta, jonka eteen moni on valmis näkemään vaivaa. Joku voisi siis iloita uudesta, hienosta asunnosta, rikkauksista tai maineesta ja kunniasta, mutta se on minulle yhdentekevää. Niinpä toivonkin vain, että pidätte itsestänne huolta, lady Ninyfa, ja kenties joskus, jos kohtalo niin suo, tapaamme jälleen.", puheli mies hymyillen ja keikautti loppuun kumarruksen, jossa oli niin kunnioitusta kuin tuttua, keikarimaista ilkikuriakin.
Suoristautuessaan astahti salamurhaaja vielä askeleen eteenpäin kuiskatakseen jotakin naisen korvaan: "Nani muuten olisi toivonut palkakseen isointa, mädintä ja haisevinta raatoa mitä kuvitella saattaa, mutta ei suotta pilata kaunista puutarhaa kuolemalla. Etsin hänelle sellaisen heti kun pääsemme molemmat takaisin omaan maailmaamme.", lupasi mies naurunsekaisella äänellä, välittämättä vihaisesti niskaansa nokkivasta korpista, joka tuntui vaihteeksi jääneen tämän sananvaihdon ulkopuolelle.
Viimeisimmän lisättyään perääntyi hän jälleen ja kohotti kätensä tervehdykseen: "Hyvää jatkoa, lady Ninyfa, ja kiitos tästä erikoisesta matkasta, jonka sain kulkea kanssanne. Toivon onnea omaan suuntaanne, ja jos hyvin käy, ehkä tiemme vielä risteävät. Näkemiin!", huikkasi vaistokas hymyillen ja korppi hänen olallaan kirahti pehmeästi, räpistellen siipiään kuin hyvästeiksi. Mies käännähti ja lähti kulkemaan suuntaan, jonka nainen oli hänelle neuvonut. Portin ulkopuolella hän seisahtui ja kohotti katsettaan. Kohta salamurhaaja oli kadonnut.
(( Mitä, eihän tätä ole vasta kuin vajaa vuosi väännetty! *naur* =D No joo, tästä tulisi kieltämättä ihan hyvä esimerkki siihen historiikkiosioon. Kiitos muuten pelistä, pitkä oli mutta mukava myös. Sai tästä kosolti huvia irti jos ei suoranaista hyötyä. Vaikka eihän jälkimmäistäkään tiedä. ;) ))
|
|
|
Post by ninyfa on Jun 20, 2006 18:43:05 GMT 3
Oli ehkä tullut luvanneeksi liikoja kun oli moisen kysymyksen miehelle esittänyt, mutta oli sillä lähinnä tarkoittanut sitä, että jos toinen olisi jotain häneltä halunnut pyytää, niin sitä pyyntöä olisi ainakin harkittu. Tietäähän nainen itsekin, ettei kaikkia pyyntöjä ja toiveita ole millään mahdollista täyttää. Ja todennäköisesti, jos mies jonkin pyynnön olisi ääneen esittänyt, olisi sen täyttäminen ollut naisen kykyjen ulkopuolella. Ehkä siis parempi näin. Parempi, että toinen löi asian osittain leikiksi ja pystyi yleensäkin vielä tämän kaiken päälle pilailemaan hänen kustannuksellaan. Nainen ei sellaisesta käytöksestä suuremmin pitänyt, vaikkei täysin huumorintajuton ollutkaan, mutta katsoi tilannetta tällä kertaa läpi sormien. Jos hän jotain oli toisesta oppinut, niin sen, että aina tämän puheisiin ei kannattanut suhtautua täysin vakavasti, varsinkin silloin, kun miehen kasvoilla oli tietty ilme ja äänessä tietty ilkikurinen sävy.
Hymyilee siksi vain pyynnölle, jonka toinen kuiskaa hänen korvaansa ja nyökkää hyväksyvästi. Ainakaan hän ei jäänyt miehelle velkaa niin, etteikö sen maksamisesta olisi edes keskusteltu. Toinen oli tyytyväinen tähän tilanteeseen ja niin oli nainenkin. He saattoivat erota ilman, että heidän välilleen olisi jäänyt maksamattomia maksuja tai keskeneräisiä asioita.
"Pyrin pitämään huolta itsestäni", vastaa miehelle. 2Tehkää te samoin ja kaikkea hyvää jatkoa teille molemmille", lisää tarkoittaen myös lintua, sillä tiesi viimeistään nyt, että nuo kaksi kuuluivat yhteen. "Näkemiin!" huudahtaa vielä noiden kahden perään ja lähtee sitten hiljakseen kävelemään päinvastaiseen suuntaan.
((Kyllä tästä minulle ainakin oli sekä huvia että hyötyä. Kiitti kovasti koko session ajalta! Päätän tähän ja poistun. =) ))
|
|