|
Post by R.C. on May 3, 2006 13:56:37 GMT 3
Taitovirran huumaama salamurhaaja huojuu takanaan rämähtävästä ovesta huolimatta vielä hetken paikoillaan, yhä tyystin voimistaan humaltuneena. Miehen äärimmilleen terävöityneet aistit ovat liki räjähtämäisillään ja hän näkee samalla hetkellä sekä hyvin kauas että lähelle. Tunne on juovuttava, eikä vaistokas haluaisi päästää siitä irti. Hän kuulee oven toiselta puolen kantautuneen kalinan katkeavan kumahdukseen takanaan, mutta ei ymmärrä sen merkitystä. Vasta yltyvä kipu ja lukemattomista, pienistä haavoista vuotava veri saa Taidon tuottaman petollisen nautinnon vähitellen hiipumaan. Ikkunasta palannut Nani on vaistonnut ystävänsä olevan vaarassa, ja alkanut tätä kauttaaltaan nokkimaan.
Korpin suoma kohtelu ei näytä järin hellävaraiselta, mutta ainakin se tehoaa. Salamurhaaja henkäisee samassa syvään ja vajoaa lasittunein silmin polvilleen. Hän ravistelee päätään ja koettaa selvittää ajatuksiaan, jotka ovat varoittamatta kehoonsa iskeneen valtavan uupumuksen myötä vähällä hämärtyä. 'Kiitos, Nani...', toteaa mies raskaasti hengittäen kunnes muistaa taas, missä mennään, ja jatkaa nopeasti: '...Nani, tämä ei ole vielä ohitse. Velhon kohtalo on varmistettava. Vahdi sinä sitä kurjaa kunnes ehdin alas täältä.', kehottaa salamurhaaja taas seisaalteen kohottautuen ja särkyneeseen ikkunaan päin viitaten. Nani kirahtaa myöntävästi ja lehahtaa takaisin ulkoilmaan, Kmedin putoamispaikkaa etsien.
“Lady Ninyfa?!”, huudahtaa salamurhaaja levottomasti ympäri käännähtäessään ja pirstoutuneen oven läpi livahtaessaan. Hän etsii äskeisen, omituisen äänen aiheuttanutta katseellaan. Velhon kätyrin, tuon leijuvan pääkallon, tarkoitus ei voinut tietää mitään hyvää. Yksin vaistokas oli epäillyt jo loppunsa tulleen, kun kirottu ilmestys oli vain hiuksenhienosti hänet ohittanut. Muisto tuosta hetkellisestä tunteesta sai hänet vieläkin voimaan pahoin.
|
|
|
Post by ninyfa on May 7, 2006 18:18:17 GMT 3
Ketään ei ole huoneessa kuulemassa miehen tuolle linnulle osoittamia sanoja ja siellä aiemmin palaneet kynttilät ovat tyystin sammuneet siitä ilmavirrasta, jonka ikkunan aukeaminen ja sitä seuranneet tapahtumat saivat aikaan. Muutenkin tornihuoneessa vallitsee epäjärjestys kynttilöiden pudottua lattialle ja huonekalujen kärsittyä hienoisia vahinkoja ja töytäisyjä äskeisen jäljiltä.
Kmedin ruumis makaa ulkona maassa kasvot maata vasten eli jollakin tavalla noita on pudotessaan saanut aikaan sen, että hänen ruumiinsa ei ole pudonnut vallihautaan, vaan pikemminkin singahtanut sen yli tukevalle maalle. Tuo ei liikahda mihinkään ja vaikka korppi lähestyisikin ruumista, ei ukko osoita mitään ihmeparantumisen merkkejä. Toisaalta ruumis vaikuttaa ulkoapäin katsottuna ihmeteltävän hyvänkuntoiselta, ei ollenkaan sellaiselta ruhjoutuneelta ja veriseltä kuin sen ehkä pitäisi näyttää putoamisen jälkeen.
Miehen lähtiessä pois huoneesta ja huhuillessa naista, ei hän voi olla huomaamatta maassa makaavaa hahmoa ja tajuaa arvatenkin samalla hetkellä, mikä olikaan aiheuttanut ne aiemmin kuuluneet äänet oven takaa. Pirstoutuneen oven takana portaiden yläpäässä makaa salamurhaajan aiemmin pikaisesti näkemä soturi, Ninyfan puoliso, jonka piti kaiken järjen mukaan olla kaukana täältä, ladossa parantelemassa saamiaan vammoja ja odottamassa näitä kahta tähän yritykseen ryhtynyttä palaavaksi. Mutta jollain tavalla soturi on seurannut heitä, selviytynyt yli laskusillan, läpi oven ja ohi voimiaan koonneen naisen sekä päätynyt lopulta näinkin lähelle tapahtumien keskustaa. Liekö soturin tarkoituksena ollut tulla apuun tai saattamaan loppuun oma keskeneräinen tehtävänsä, sen tietänee vain hän itse.
Yhdellä silmäyksellä on todettavissa, että soturi on kuollut. Sen verran kuolleita oli mies arvatenkin nähnyt, että asia ei jää hänelle epäselväksi. Soturin vierellä on hänen miekkansa, joka on kirvonnut hänen kädestään. Porrasaskelmalla lojuu myös pääkallo, joka vain hetkeä aiemmin oli ollut yksi miehen suurimpia huolenaiheita. Se oli kuitenkin sivuuttanut hänet, mutta ei ilmeisesti soturia, vaan oli törmännyt tähän ja aiheuttanut kuoleman. Siinä samalla sen omatkin voimat ovat sammuneet tai sitten tämä saattaa johtua myös siitä, että Kmedin tilanne oli se, mikä se nyt näytti olevan. Joka tapauksessa pääkalloa aiemmin ympäröinyt vihertävä hohde on sammunut eivätkä sen silmäkuopatkaan pala punaisina. Voisi sanoa, että se näyttää aivan tavalliselta ihmisen kallolta, joka on jollain oudolla tavalla joutunut tänne tornin rappusille.
|
|
|
Post by R.C. on May 9, 2006 20:25:48 GMT 3
Rähjäisen oven toisella puolella odottava näky saa salamurhaajan pysähtymään kuin seinään. Koko ohikiitävän hetken oli hän odottanut törmäävänsä naiseen, ja pelännyt tälle käyneen nyt vielä pahemmin kuin aiemmin laskusillalla. Vaan kun portailla makaakin lady Ninyfan puoliso, on yllätys sen verran suuri, ettei mies taida heti tajuta henkilöä kuolleeksi: “Mitä helkkaria sinä täällä teet?! Eikö tarkoituksesi ollut jäädä…”, naisen puolesta tuntemansa suuren helpotuksen myötä purkautunut agressiivinen huudahdus katkeaa yhtä nopeasti kuin alkaakin, kun vaistokas taitaa vihdoin ymmärtää kiroavansa kuuroille korville. Hän tuijottaa vainajaa hetken typertyneenä ja vaistomaisesti hieman syyllisen oloisena, sillä eihän olisi ollut tavatonta löytää salamurhaajaa tällä tavoin verekseltään jonkun ruumiin viereltä.
Kymmenet kysymykset räjähtävät siinä samassa miehen mieleen: Olisiko kuolleelle vielä jotain tehtävissä? Edes naisen merkillisin voimin? Pitäisikö hänen kantaa ruumis alakertaan, vaikka ei vähempää voinut soturin hyvinvoinnista välittää? Miten lady Ninyfa tähän suhtautuisi? Salamurhaaja kohottaa kätensä hetkeksi ohimoilleen ja rypistää kulmiaan kuin miettien ankarasti ratkaisuaan, vaikka päätös on loppujen lopuksi hyvinkin helppo tehdä, eikä vie muutamaa sekuntia kauempaa. Vaistokas ei aivan pidä siitä, mitä hänen ystävänsä Nani parhaillaan näkee. Hän muistaa alkuperäisen tehtävänsä, eikä periaatteensa mukaisesti aio jättää sitä kesken, saati epäonnistua. Vielä vähemmän hän toivoo olevansa paikalla, kun nainen saa tietää puolisonsa kuolemasta. Tuo surullinen hetki olisi ehdottomasti parempi antaa naisen läpikäydä omassa rauhassaan, ja toisaalta salamurhaaja myönsi itselleen olevansa parempi viemään henkiä kuin pelastamaan niitä. Siispä hän keskittyisikin mieluummin Kmedin viimeistelyyn. Näine ajatuksineen murskaa mies portaille vierineen pääkallon äkäisesti saappaansa alle ja kiiruhtaa alas portaita enää kuolleeseen soturiin katsomatta.
Kohdatessaan naisen seuraavan kerran joko aiemmassa huoneessa tai porraskäytävässä, on vaistokas perin vakava kasvoiltaan. Hän aikoo sivuuttaa toisen pidemmittä puheitta, pysähtyen kuitenkin hetkeksi tuon vierelle, laskien kätensä naisen olkapäälle: “Sinun pitäisi mennä puolisosi luo. Hän jäi tornin huipulle. Menen viimeistelemään tehtäväni.”, toteaa salamurhaaja ja jatkaa matkaansa ulos tornin ovesta ja yli laskusillan juosten, tarkkaillen samalla, aikooko vallihaudassa asustava öllimölliäinen vielä hyökätä. Hänellä oli kyllä tikarinsa valmiina, mikäli hirviö mieli revanssia. Moisesta tulisi sille melko varmasti hyvin, hyvin kivulias, sillä sen verran tuikealla tuulella vaistokas parhaillaan oli. Oli sanomattakin selvää ettei hän kaivannut enää yhtään enempää ärsytystä.
|
|
|
Post by ninyfa on May 13, 2006 14:35:39 GMT 3
Nainen tulee todellakin miestä vastaan portaikossa. Hän näyttää kasvoiltaan kalpealta ja edelleen jotenkin puolikuntoiselta, eivätkä miehen hänelle lausumat sanat ainakaan paranna asiaa. Toisella näyttää olevan edelleen tekemistä, eikä nainen pysäytä miestä sen kummemmin vaan antaa tämän jatkaa matkansa. Noista miehen sanoista – ja tietenkin siitä, että toinen yleensä oli vielä elävien kirjoissa – hän sentään ymmärsi sen, että Kmed oli ilmeisesti tavalla tai toisella kohdannut tuhonsa. Toisaalta nainen oli myös tuntenut tornissa tapahtuneen muutoksen, pahuus tuntui väistyvän sieltä. Hän oli itse vaipunut uudelleen tajuttomuuden kaltaiseen tilaan miehen lähdettyä aiemmin kiipeämään portaita ja tämä oli aiheuttanut sen, ettei hän ollut huomannut soturin saapumista paikalle. Vasta kun oli jo liian myöhäistä, hän oli vironnut jälleen, mutta tiennyt jo silloin, että jokin asia oli pahasti pielessä. Koska salamurhaaja nyt ilmielävänä tuli häntä vastaan, ja puhui kaiken lisäksi tuollaisin sanoin, ei kyseessä voinut olla mikään muu kuin se, että soturille oli käynyt jotenkin huonosti.
Apein mielin nainen jatkaa kulkuaan ylös portaita huipulle asti, kunnes hän näkee puolisonsa ruumiin makaavan pirstaleisen oven luona ja murskaantuneen pääkallon sen lähettyvillä. Nainen kiertää ensin ruumiin päästäkseen sisälle huoneeseen ja katselee siellä hetken ympärilleen. Sekasotku ja rikkoutunut ikkuna, josta ilmavirta puhaltaa sisään, kertovat hänelle jotain siitä, mitä täällä on tapahtunut. Todettuaan, että sekä pääkallo että Kmed ovat todellakin poissa, nainen palaa soturin ruumiin äärelle ja pudottautuu suruissaan lattialle tuon viereen. Kätkien kasvot käsiinsä hän itkee menettämäänsä miestä ja kaikkea sitä, mistä he jäivät paitsi. Hänellä oli ollut tunne siitä, että toteutuakseen tämä kaikki vaati uhrauksia, mutta tämä tuntui silti melkeinpä liian raskaalta.
Tornin ulkopuolella on rauhallista ja hiljaista. Vallihaudan vesi ei pulppuile eikä aiemmin näyttäytynyt olio tunnu ilmestyvän uudelleen. Ehkä se todellakin oli kohdannut loppunsa samalla kuin noitakin. Kmedin ruumis makaa vieläkin liikkumatta aloillaan.
((Ilmoittelen tässä samalla, että kesätyöasiat järjestyivät täältä päin. Yritetään silti nähdä jossain välissä tai pitää muuten yhteyttä, toivon mä. Tsemppiä viimeisiin pinnistyksiin!))
|
|
|
Post by R.C. on May 13, 2006 16:35:08 GMT 3
Sen enemmittä häiriöittä sai vaistokas siis jatkaa matkaansa paikkaan, johon tuo kurja Kmed oli pudonnut, liittyäkseen yhä hieman hermostuneen oloisen korppinsa seuraan. Miehen aikeet olivat perin koruttomat, mikäli velho veteli siinä vielä viimeisiään. Hän käänsi äijän ympäri ja viilsi tältä siististi kurkun auki. Tämän jälkeen otettiin neuvon mukaisesti esiin tulukset ja iskettiin sen verran kipinää, jotta äijän vaatteet saatiin palamaan. Loppuaika seurattiinkin sitten ilmeettömästi tuota pienenä roviona rätisevää ruojaa, jossa ei tosin paljon poltettavaa ollutkaan. Kun kohde oli hiiltynyt tunnistamattomaksi käännähti mies kannoillaan ja epäröi hetken.
Salamurhaaja tunsi olonsa hieman haluttomaksi palaamaan paikalle, jossa soturi oli kuollut ja tämän puoliso arvatenkin parhaillaan murehti. Hän ei suoranaisesti tuntenut olevansa vastuussa toisen miehen kuolemasta, olihan tämä seurannut heitä vastoin sovittua suunnitelmaa. Oli kaikin puolin kurjaa kuolla tuolla tavalla turhaan, vaikka vaistokas joutuikin antamaan hieman arvoa sille, että ihminen oli lopulta päättänyt vammoistaankin välittämättä kohdata vihollisensa. Enemmän pahoillaan hän oli kuitenkin naisen puolesta.
Vaistokas tiesi kuinka helposti Nani olisi voinut hänen pyynnöstään nyt lehahtaa ikkunan kautta ylös torniin tarkistamaan, minkälainen tilanne siellä oli parhaillaan meneillään. Se tuntui kuitenkin pelkurimaiselta, joten lopulta hän päätti vain kiivetä takaisin ylös niitä lukemattomia portaita, jotka tällä kertaa vaikuttivat loppuvan pikemmin kuin alkoivatkaan. Ainakin hän voisi kantaa ruumiin alas tornista ja auttaa hautaamisessa, jollei muuta ollut enää tehtävissä. Salamurhaaja seisahtui jonkin matkan päähän naisesta, eikä oikein tiennyt, miten olisi tapahtuneen tälle selittänyt. Lopulta hän jätti koko setvimisen sikseen ja totesi sen sijaan vaimeasti: "Olen pahoillani puolestanne."
(( Kiitos, kiitos, minä pinnistelen vielä vähän niin eiköhän se siitä synny. ;D Hieno juttu että sait kesätyöasiat kuntoon. Muistakin ilmoitella jos kuitenkin olet jossain vaiheessa tulossa tännepäin. ^^ ))
|
|
|
Post by ninyfa on May 15, 2006 18:31:44 GMT 3
Vaikka Kmed kenties oli eläessään ollutkin mahtava noita voimiensa, jos ei niinkään pituutensa, puolesta, on hänen kuolemansa sangen koruton näytelmä. Tuli tosin tuhoaa ukon niin, ettei tästä jää jäljelle yhtikäs mitään, edes luita. Vain mustunut ja tummunut maa kertoo mahdolliselle paikalle tulijalle, että tässä on jokin palanut.
Miehen saapuessa takaisin tornin ylempiin osiin on nainen edelleen maassa soturin ruumiin äärellä, mutta hän on kuivannut kyyneleensä ja vaikuttaa paljon rauhallisemmalta kuin pitkiin aikoihin. Hän oli vihdoin alkanut ymmärtää, että heidän osaltaan matkan tarkoitus oli saavutettu. Vihollinen oli tuhottu, ja nainen olisi tästä eteenpäin vapaampi kulkemaan maailmassa. Valitettavasti hän vain jatkaisi kulkuaan yksin eikä soturi rinnallaan, niin kuin hän itse olisi toivonut, jos olisi näistä asioista saanut päättää. Toisaalta nainen tiesi, että hänen puolisollaan oli hyvä siellä, minne toinen oli mennyt ja saisihan hän tarvittaessa yhteyden toiseen.
Edelleen vaiti ja ruumiin vierellä viipyen nainen nostaa miekan maasta ja laittaa sen kuolleen soturin käteen kääntäen kylmät sormet aseen kahvan ympärille pitämään sitä paikallaan. Sitten hän mutisee jälleen joitain sanoja astuen samalla kauemmaksi. Kirkas välähdys sokaisee hetkeksi heidät molemmat ja saa torninkin muuten hämärähköt sisätilat loistamaan hetkellisesti. Kirkkauden kadottua on soturin ruumis hävinnyt lattialta. Nainen tuijottaa vielä hetken tyhjää kohtaa lattialla ja kääntyy sitten toisen puoleen. "Kiitos. Minäkin olen pahoillani", hän toteaa jatkaen sitten. "Koska te olette jälleen siinä oletan, että onnistuitte tappamaan Kmedin. Ainakin tunnen oloni rauhallisemmaksi, mikä tarkoittaa sitä, että noita ei enää olisi uhkanamme. Mutta miten itse voitte? Oletteko loukkaantunut?"
|
|
|
Post by R.C. on May 16, 2006 23:41:55 GMT 3
Salamurhaaja seuraa hämmästyneenä ruumiille suoritettavaa loitsua tai muuta vastaavaa, varjostaen katsettaan kirkkaalta valolta ja räpytellen silmiään vielä kerran tai kaksi tapahtuneen jälkeenkin varmistaakseen, että kuollut oli todella kadonnut, eikä hän vain kuvitellut omiaan. Noh, tämä nyt ainakin ratkaisi ongelman siitä, miten miehen ruumiin kanssa olisi tullut menetellä. Nainen oli selvästi jopa voimakkaampi mitä vaistokas oli tältä odottanut. Mies ravisteli hieman päätään selvitelläkseen ajatuksiaan tilanteessa, jossa ei edelleenkään ollut kovin kotonaan.
Toisen kääntyessä puoleensa hän lähes hätkähti ja etsi nopeasti ryhtinsä: "Kmedistä on tähän mennessä jäljellä suunnilleen yhtä paljon kuin…", mies keskeytti ja yskähti korpin nokkaistessa häntä kärkevästi, ja korjasi hieman lausettaan: "…tai siis, pelkkää tuhkaa. Hän on poissa.", viimeisteli vaistokas värittömällä äänellä, eikä hymyillyt. Olisiko tällaisesta voitosta tullut nyt kovin ylpeä olla? Ei todellakaan. Väsynyt helpotus oli parempi sana kuvailemaan salamurhaajan tunnelmia. "Kiitos, olen aivan kunnossa.", vastasi hän naisen tiedusteluun, sivuuttaen sanoistaan ilman muuta vähäiset vaurionsa. Itseään kunnioittavat miehet eivät itkeneet pienistä. "Entäpä te itse, lady Ninyfa?", kysähti vaistokas vuorostaan ja silmäili naista aiemmin sillalla tapahtuneen hyökkäyksen muistaen.
|
|
|
Post by ninyfa on May 20, 2006 20:12:11 GMT 3
Tapahtuneesta huolimatta nainen onnistuu näyttämään melkeinpä tyytyväiseltä saatuaan näin kuulla, että Kmedin ruumiistakaan ei ollut enää mitään jäljellä. Se oli hänen käsityksensä mukaan tärkeää, sillä hänelle oli kerrottu, että vain ruumiin polttamalla voitaisiin todella varmistua siitä, ettei noita palaisi takaisin ainakaan samanlaisena eikä hallitsisi enää sellaisia voimia, kuin mitä oli aiemmin kyennyt käyttämään. Vähintäänkin helpottunut olo hänellä siis on.
"Kiitos vain huolenpidostanne. Voin myöntää suoraan, että oloni on ollut parempikin, mutta jos tarkoitatte sitä, että jouduin aiemmin hyökkäyksen kohteeksi, niin siitä olen toipumaan päin. En vain osannut kuvitella, että se neste vaikuttaisi minuun niin voimakkaasti. Ja vaikka lähtönne jälkeen tunsin oloni hetkellisesti virkeämmäksi, sitten tapahtuikin niin, että menetin tajuntani. Tuona aikana te jouduitte selviytymään yksin, vaikka tarkoituksenani oli tulla avuksenne ja samalla myös soturi...", nainen jättää lauseen lopun ääneen sanomatta ja huokaisee syvään.
"Mutta jos kerran vakuutatte olevanne kunnossa ja työ on osaltanne hoidettu, en voi sanoa muuta kuin, että tämä päättynee tähän. Olette auttaneet minua enemmän kuin ehkä itse ymmärrättekään. Kaikkein tärkein onnistui, vaikka se vaati paljon sekä teiltä että minulta. Oletteko valmis palaamaan takaisin?"
|
|
|
Post by R.C. on May 20, 2006 21:06:29 GMT 3
“Oli teistä kyllä apua, vaikka ette sitä ehkä itse aavistaneetkaan, lady Ninyfa…”, hymyili vaistokas hyvin pienesti ja rapsutti merkitseväisesti olallaan räpistelevän korppinsa päätä. Soturin ruumiin kadottua hän tunsi olonsa jollain tapaa helpottuneemmaksi, vaikka suhtautuikin tilanteeseen yhä hienovaraisesti. “Kmed pelkäsi teitä, vaikka yrittikin muuta väittää. Oman itsepetoksensa ja teidän uhkaavan olemuksenne myötä saatoin löytää hetken aukon hänen puolustuksessaan ja käyttää sitä hyväkseni. Omalla tavallamme vaikutimme siis molemmat lopputulokseen, jonka tuon noidan osalta tunnemme nyt kumpikin. Henkinen taistelu on usein yhtä tehokasta kuin fyysinenkin. Pelkkä mainekin voi joskus tappaa.”, esitti salamurhaaja näkemyksensä ja hiljeni hetkeksi.
“Olemme Nanin kanssa varmasti enemmän kuin valmiita karistamaan tämän kurjan tornin ja kuihtuneen maiseman pölyt kannoiltamme. Mutta sallikaa minun tiedustella, mitä ajattelitte tämän kaiken jälkeen tehdä?”, kysähti vaistokas kulmiaan rypistäen, ajatellen vaistomaisesti varmasti sitä, miten nainen mahtaisi pärjätä puolisonsa menetettyään. Tuskinpa miehen kaltainen paatunut keikarikaan tässä mitään taka-ajatuksia elätteli, kunhan oli vain naisesta huolissaan, etenkin tämän selviytymisestä henkisesti menetyksestään. Vaikuttihan toinen toki olosuhteet huomioon ottaen yllättävän rauhalliselta, vaan mistä sitä tiesi vaikka tuo olisi vieläkin ollut shokissa. Pahin viha ja masennus seurasi yleensä vasta jälkeenpäin - vaistokkaan oman kokemuksen mukaan ainakin.
|
|
|
Post by ninyfa on May 21, 2006 19:25:33 GMT 3
Nyökkää toisen sanoille, sillä on samaa mieltä siitä, että heitä kumpaakin oli tarvittu, jotta päästiin tähän tilanteeseen. Vastaa sitten kysymykseen ja epäröivästä ja hieman hapuilevasta tyylistä voinee päätellä, että tulevaisuus ei ainakaan vielä aivan selkeänä ollut hänen mielessään. "Luulen, että...tai olen itse asiassa varma, että palaan mökillemme. En nyt oikein osaa ajatella muutakaan. Ehkä voin siellä rauhassa miettiä, mitä tästä eteenpäin. Tai sitten..." Lopettaa lauseensa ymmärtäessään, että oli ehkä kiirehtinyt asioiden edelle.
"Tarkoitan tietenkin, että aivan ensimmäiseksi minun tehtäväni on auttaa teitä palaamaan takaisin muualle. Pois tästä maailmasta siis. Ette varmaankaan halua viipyä täällä yhtään enempää kuin mitä on välttämätöntä, sillä tämä harmaus ja ilottomuus ympäristössä ei katoa täältä niin vain." Lähtee edeltä laskeutumaan portaita, sillä halusi päästä pois tornista ja ulos raittiiseen ilmaan. Nainen ei tuntenut oloaan tornin sisätiloissa kovinkaan hyväksi, ymmärrettävästi.
"Meillä on kaksi vaihtoehtoa", jatkaa selitystään. "Voimme matkata jalkaisin takaisin puutarhaan, sieltä pääsette palaamaan takaisin. Tai voimme käyttää nopeampaakin tapaa, mutta sitä ennen minun on levättävä. Jos vain luulette, että jaksatte odottaa vielä muutaman tunnin. Mitä olette mieltä?"
|
|
|
Post by R.C. on May 23, 2006 0:13:57 GMT 3
Vaistokas nyökkää vaitonaisesti naisen haparoiville suunnitelmille, lähtien tämän perässä alas portaita kulkemaan. “Jos on mitään, miten voisin auttaa teitä menetyksessänne, ilmaiskaa toki ajatuksenne. Tai ehkäpä haluatte vain käsitellä tapahtunutta yksin. Senkin ymmärtäisin hyvin.”, totesi salamurhaaja puoliääneen. Hän ei tietenkään voinut varmasti tietää, miltä toisesta tuntui, mutta aika lähelle saattoi mies sittenkin arvata. Olihan vaistokas itsekin menettänyt joskus väkivaltaisella tavalla erään itselleen hyvin tärkeän ihmisen, minkä jälkeen hän ei enää koskaan ollutkaan entisensä. Joillekin toipuminen tällaisista oli helpompaa, toisille lähestulkoon mahdotonta. Salamurhaaja taisi kuulua jälkimmäiseen joukkoon.
“En pistäisi pahakseni tunnin tai toisenkin lepoa. Itse asiassa se saattaisi tehdä meille kaikille hyvää, kunhan pääsemme vähän kauemmas tästä kurjasta rakennelmasta.”, totesi vaistokas vilpittömästi. Nyt kun pahin adrenaliiniryöppy oli ehtinyt haihtua hänen kehostaan, alkoi Taidon käytön kuluttava vaikutus tuntua taas luissa ja ytimissä asti. Kaiken lisäksi kyvyn puoleensavetävä vaikutus oli nyt voimistunut, ja aika ajoin kulkiessaan huomasi mies ajatustensa lähteneen harhailemaan. Kuinka mukavaa olisikaan ollut taas kurottaa mielensä tuohon virtaan, joka oli edesmenneen Kmedin edessä villinä ja päihdyttävänä kuohahtanut hänen sisälleen ja täyttänyt hänet valtavalla voimalla, terävällä tietoisuudella, ylivertaisilla aisteilla…Levoton Nani nokkaisi ystäväänsä taas kerran kipeästi, ja salamurhaaja ravisteli hieman päätään. ‘Anteeksi, ystäväni. Olen kunnossa.’, rauhoitteli vaistokas lintua ääneti.
|
|
|
Post by ninyfa on May 26, 2006 19:24:30 GMT 3
Kulkee vaiti miehen sanoja kuunnellen samalla kun laskeutuu yhä alemmaksi portaita. Lopulta he ovat päässeet ovelle, joka johtaa laskusillalle. Ovi on auki, olivathan siitä aiemmin kulkeneet ainakin salamurhaaja ja tiettävästi myös soturi. Nainen ylittää vielä vaiti laskusillan ja vilkaisee katseellaan veteen, jonka kanssa hän ei missään tapauksessa halunnut enää joutua kosketuksiin. Samoin hän näkee tumman palaneen kohdan maassa siinä missä salamurhaaja oli suorittanut viimeisen, pyydetyn osan tehtävästään ja tietää siitä, että noita on todellakin poistunut paikalta.
Nainen oli kerran matkalla kääntänyt päätään ja katsonut miestä ja tämän siivekästä kumppania kuin olisi aavistanut tai tiennyt, että noiden välillä käytiin jonkinlaista sanatonta viestintää. Ei hän tietenkään kyennyt sitä kuulemaan tai millään lailla tulkitsemaan, mutta jotenkin hänestä tuntui, ja oli tuntunut jo aiemminkin, että mies ja eläin ymmärsivät toisiaan. Eihän toinen ollut osoittanut juurikaan huolestumisen merkkejä linnun häipyessä väliin paikalta ja palatessa taas takaisin. Pikemminkin kuin mies olisi tuolloin käskenyt lintua tekemään juuri niin. Ja vaikka nainen olikin välillä ollut huolissaan siitä, miten siivekäs elukka tässä hänen maailmassaan selviytyisi, ei siitä ollut tullut mitään ongelmia. Ehkäpä enempi niin, että tehtävä oli suoritettu loppuun tuon linnun jonkinlaisella avustuksella, vaikkei mies ollutkaan tarkemmin kertonut tapahtumien kulkua eikä nainen aikonut kysellä. Olihan toisella oikeus pitää työskentelymenetelmänsä salaisina, jos niin halusi.
Lintua miettiessään tulee naisen mieleen eräs toinenkin eläin. Karhu, jonkinlainen lemmikkieläin ja suojelija, joka oli seurannut soturia tämän matkoilla vielä silloin, kun tuo kulki sotaretkillään tai samosi yksin aarniometsiä ja lakeuksia oppiakseen tuntemaan tätä maailmaa. Miksei karhu ollut tullut apuun silloin, kun soturi olisi sitä tarvinnut? Ainakin yksi asia, josta hänen pitäisi ottaa selvää. Mutta sen aika koittaisi kaiketi myöhemmin, ensin oli koottava voimia ja ajatuksia.
Lopulta, melkoisen vaitiolon jälkeen, nainen jatkaa keskustelua: "Saattaisihan minun olla hyvä puhuakin tästä jonkun kanssa, ja luulen, että te voisitte jopa ymmärtääkin, mutta en tiedä, olenko siihen vielä valmis. Totuus on tietenkin se, että tiemme ilmeisesti eroavat pian ja silloin minun ei ole enää mahdollista jakaa ajatuksia kanssanne, mutta enhän voi vain sen takia pidätellä teitä, että en saa sanoja ulos suustani. Kaikki tuntuu vielä niin kovin sekavalta." Kääntyy samalla ympäri silmäilläkseen tornia vielä viimeisen kerran. Tänne hän ei totisesti haluaisi palata enää koskaan, ellei sitten jostain syystä olisi ihan pakko. "Olen iloinen kuullessani, että lepo on teidänkin mielestänne hyvä ajatus. En tässä ole juurikaan tullut ajatelleeksi, että teiltäkin varmaan kului tässä ponnistuksessa melkoisesti voimia, enkä tarkoita pelkästään fyysisiä voimia. Täällä vain on kovin niukasti, tai ei käytännössä ollenkaan, kunnon lepopaikkoja. Ja olen kanssanne samaa mieltä siitä, että mitä kauemmaksi tornista pääsemme, niin sen parempi. Tunnustan kyllä, etten usko jaksavani kävellä kovinkaan pitkälle", lopettaa ja vaikuttaakin sekä henkisesti että fyysisesti varsin uupuneelta.
((Paljon onnea nimipäivän johdosta! =) ))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 1, 2006 16:05:00 GMT 3
Jos vaistokas olisi havahtunut miettimään korpin kanssa jakamiaan ajatuksia ja naisen epätietoista asemaa tilanteessa sen pidemmälle, olisi hän todennäköisesti ymmärtänyt salassa vaihdettujen sanojen osoittavan melkoista epäkohteliaisuutta toista kohtaan. Eihän seurassa olisi toki saanut ’kuiskia’. Tämä koko mielensä jakaminen oli miehelle kuitenkin yhtä luonnollista kuin vaikkapa hengittäminen tai käveleminen, eikä hän ollut enää pitkään aikaan kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Korppi oli osa salamurhaajaa ja hänen ajatuksiaan, eikä mies olisi voinut kuvitella elävänsä toisin. He olivat yhtä tavalla, joka olisi saattanut vaatia määrittämään jopa ’selän takana puhumisen’-käsitteen uudestaan. Vaistokas tiedosti saman minkä ystävänsäkin, eivätkä he tarvinneet enää sanoja – joku olisi voinut väittää linnun ja miehen jopa elävän toisilleen, niin kiinteä tämä vuorovaikutus välillään oli. Useammin kuin monesti tämä erikoinen yhteys oli tietenkin palvellut tarkoitustaan myös salamurhaajan työssä. Yksin linnun jättäytyminen aiemmin jälkeen ja hyökkääminen myöhemmin tornissa oli ollut suunniteltua. Tulos sittemmin oli puhunut hämäyksen onnistumisen puolesta.
”Olen palveluksessanne, milloin tai miten hyvänsä tulette minua tarvitsemaan, Ninyfa. Jatkamme matkaamme pian omiin suuntiimme, mutta vaikka maailma on suuri, ei minua pitäisi sittenkään olla vaikea tavoittaa. Olen liikkunut taholla jos toisellakin, ja eläimet tuntevat minut hyvin. Tai sitten he saattavat tuntea vaistokkaita, jotka puolestaan tuntevat kaltaisensa. Tiedätte siis, keiden puoleen kääntyä, milloin hyvänsä toivotte jälleen kohtaavamme.”, neuvoi salamurhaaja ja kohdisti naista seuratessaan katseensa hetkeksi kaukaisuuteen, pohtien puolestaan omia suunnitelmiaan nyt kun kuolema oli jälleen kerran täpärästi vältetty, ja tulevaisuudella oli taas toivoa. ”Taidan puolestani palata eräiden ’tuttavieni’ juttusille. Tapasin nämä ruojat aiemmin ohittamassamme kylässä, ja tikareilleni jäi heille vielä tärkeää asiaa. Olen antanut jo kylliksi etumatkaa, jopa suonut itseni unohdettavan tänä aikana, minkä myötä ikävä yllätys tulee olemaan helpompi järjestää. Totisesti erehtyvät nämä aatelisherrat jos luulevat rikkeittensä jäävän rankaisematta.”, tuumasi vaistokas synkästi kun kolmikko astui ulos portista ja ylitti laskusillan.
”Etääntykäämme tästä tornista vain sen verran kuin tunnette voimienne antavan myöten, Ninyfa. Voimmehan aina kääntää selkämme rumalle rakennukselle, kunnes pääsemme kokonaan vaihtamaan maisemaa.”, totesi salamurhaaja ja etsi jo katseellaan risuja ja puita, joista sytyttää nuotio hieman lämmittämään, kunhan paikka hetkeksi aloilleen asettumiseen olisi löydetty.
(( Waah, myöhästyneet kiitokset hieman ohi menneestä onnittelusta. ;^^ Päätin tosiaan sivuuttaa kaikki pelit ennen koetta, jonka suoritukseen olin muuten ihan tyytyväinen. Paino on pudonnut harteiltani. =) ))
|
|
|
Post by ninyfa on Jun 5, 2006 19:33:07 GMT 3
"Kiitos. En usko, että tulen koskaan unohtamaan teitä ja lintuanne sekä kaikkea sitä, mitä olette tehneet hyväkseni. Panitte sentään tässä yrityksessä alttiiksi henkenne ja terveytenne, eikä se ole mikään vähäinen juttu. Tiedän ainakin, mistä etsiä teitä, jos tarvetta ilmenee. Ja ehkäpä kohtaamme vielä joskus, toivottavasti silloin erilaisissa merkeissä, kuin mitä nyt", toteaa ja lähtee edeltä kävelemään takaisin päin sitä samaa reittiä, jota he olivat aiemmin kulkeneet pyrkiessään tornille.
Vain jonkin matkaa kuljettuaan nainen kääntyy heinikon poikki kulkevalta polulta sivuun ja johdattaa toista perässään kunnes he tulevat pienelle alueelle melkeinpä heinikon keskellä. Siitä on ruoho tallattu, varmaankin muiden matkustajien tekemänä, lakoon, paikalle on tuotu muutama ontto puunrunko, joilla voi istua ja maassa on myös pieni varasto nuotion tekoon kelpaavia oksia ja risuja. "Tässä voimme levätä ja nuotiommekin saamme syttymään. Kunhan huolehdimme, ettei tuli karkaa, sillä muuten käy huonosti. Onhan ympärillä melkeinpä pelkkää heinää. Vaan emmepä ole ennenkään antaneet tulen karata", nainen toteaa ja istahtaa puunrungolle.
"Kertokaa jotain vielä tuosta linnustanne", pyytää hetken emmittyään. Häntä oli käytännössä koko matkan kiehtonut lintu ja se, miten se ja mies liittyivät toisiinsa. Ensin hän oli hämmentynyt, pelännytkin sitä, mutta kun hän aavisti nyt, että linnulla oli ollut tärkeä osa aiemmissa tapahtumissa, oli hän pikemminkin alkanut kunnioittaa sitä. Tilanteet ja tunteet muuttuivat.
((Hienoa, että kokeen jälkeen jäi hyvä tunne! Sitten ei muuta kuin kärsivällistä odotusta.))
|
|
|
Post by R.C. on Jun 5, 2006 21:54:58 GMT 3
Sopivan leiripaikan löydyttyä aloitti salamurhaaja oitis nuotionteon, ja pian heillä roihusikin jo kirkas valkea, joka loi sentään jonkin verran lämpöä ja lohtua kolean ja alakuloisen maiseman keskellä. Hän otti naisen varoituksen vakavasti ja piti huolta, ettei nuotio päässyt kipinöimään kuivaan heinikkoon. Tulen tehtyään istahti vaistokas korppeineen sen äärelle. Olisipa heillä nyt ollut jotakin paistettavaa, tuumi mies haikeasti mielessään, eiväthän he olleet syöneet pitempään aikaan, ja jo yksin tämä saneli osasyyn yleiseen heikotukseen. Kuolettunut ympäristö ei juuri suonut toiveita riistalle, sen oli jo Nanikin ehtinyt aiemmin tarkistaa. Noh, kunhan he vain pääsisivät tästä paikasta alkuperäiseen, olisi kaksikolla taas mitä saalistaa.
Naisen tiedusteluun linnusta vastasi mies pienine hymyineen ja seuraavine selityksineen: ”Nani on melkoisen räväkkä tapaus, mutta tarkoititte kysymyksellänne varmaankin myös erikoista ystävyyttämme. Vaikka eipä siinä mitään erikoista vaistokkaiden mielestä ole...”, lisäsi salamurhaaja jälkiajatuksena, ja jatkoi sitten: ”Suurin osa ihmisistähän pitää eläimiä jokseenkin yksinkertaisina ja alkukantaisina. Minä ja te, lady Ninyfa, tiedämme totuuden kuitenkin paremmin - kuten kaltaiseni vaistokkaat yleensäkin. Luomme ystäviemme kanssa aivan erityisen yhteyden, jaamme ajatuksia ja tunteita, jopa elämämme eläinten kanssa. Tällainen ’eläimellisyys’ pelottaa tavallisia ihmisiä, ja siksi he suhtautuvat Vaistoon kuin ruttoon ja vainoavat meitä milloin mahdollista. Tämän vuoksi suurin osa vaistokkaista onkin vetäytynyt viettämään yksinäistä elämää omiin yhteisöihinsä, metsiin ja vuoristoihin.”, selosti mies jopa itselleen harvinaisen avoimesti, vaikka harvemmin edes kertoi ”normaaleille” seuralaisilleen paheksutusta kyvystään vuorovaikuttaa tällä tavoin muun luonnon kanssa, ymmärrettävästä syystä. Toinen oli joka tapauksessa jo suhtautunut melko hyvin tähän tietoon, joten salamurhaaja tunsi vapautta kertoilla aiheesta enemmänkin. Eihän heillä parhaillaan ollut edes kiirettä mihinkään.
”Joka tapauksessa kohtasin Nanin melko pian suden kuoleman jälkeen...”, jatkoi mies vaitonaisemmin. ”Hän auttoi minua selviämään entisen ystäväni menetyksestä ja muistutti kuoleman olevan vain olennainen osa luonnon kiertokulkua. Sittemmin olen saanut Nanin vähentämään raadonsyöntiä, sillä en pahemmin nauti mädäntyneen lihan ja toukkien mausta suustani...”, naurahti mies ja virnisti hieman humoristisesti puistattavalle kommentilleen, jolle musta lintu pörhisteli hieman pahantuulisena sulkiaan. Vaistokas silitti lepytellen ystäväänsä. ”Mutta olen myös nähnyt mitä upeimpia maisemia tämän siivekkään ystäväni kautta, unohtamatta tietenkään kaikkea sitä hyötyä, jota hänestä on harrastuksessani ollut.”, lisäsi salamurhaaja ja mittaili hetken mietteliäästi korppia kunnes käänsi huomionsa taas naiseen. ”Nani ei muuten katso teitä enää aivan niin pahalla kuin aiemmin. Hänen näkemyksensä ihmisistä ovat melko periksiantamattoman tympeitä, mutta teidän osaltanne ne ovat selvästi alkaneet pehmetä.”, totesi vaistokas hymyillen. Nyt tarkemmin asiaa ajatellen ei korppi tosiaan ollut luimuillut tai räkättänyt toiselle sitten tornin tapahtumien. Ystävänsä sanat kuullessaan äännähti se tosin hieman tyytymättömästi, käänsi päätään ja upotti nokkansa höyhenpeitteensä sekaan kuin viis veisatakseen moisista puheista. ’Voit kieltää totuuden, mutta et salata sitä minulta, Nani.’, naurahti mies mielessään ystävänsä reaktiolle.
(( Kieltämättä jännittää. ;^^ Minusta tuntuu että olen auttamatta liian tyhmä jollen tällä suorituksella pääse sisään. Sitten kyllä kannattaa jo heittää pyyhe kehään. ))
|
|