|
Post by dallan on Oct 20, 2005 21:32:34 GMT 3
((Tämä on kutsupeli, enkä toivoisi kenenkään muun kuin kutsutun itsensä liittyvän tähän ainakaan ihan aluksi.))
*Jo täysin aikuistunut mustakarvainen kookas yksisarvisuros oli kerännyt pitkään suuhunsa hyvin mahtuvia kiviä niitylle voidakseen rakentaa niistä torneja. Ainakaan yksisarvinen ei ollut syönyt noita kiviä, sillä se oli aivan sairaalloisen laihan näköinen, mutta muuten kyllä tuntui olevan hyvissä ruumiillisissa voimissaan. Nyt se makasi yksikseen ruohikolla katsellen pääasiallisesti kivikasaansa vilkuillen kyllä epäluuloisesti ympärilleen nähdäkseen jos joku utelias sattuisi saapumaan paikalle häiritsemään häntä. Kyseinen niitty oli kaukana kaikesta asutuksesta, joten sen perusteella kenenkään ei pitäisi eksyä tuohon paikkaan.
Asiat olivat kuitenkin uroksen harmiksi toisin. Joku oli nimittäin yksisarvisen tietämättä pystyttänyt pitkän rivin kylttejä matkan varrelle tuota niittyä kohden, joissa kaikissa luki "Yksisarvinen tässä suunnassa". Kyltit olivat noin metrin korkuisia ja huolimattomasti valmistettuja. Tarkoituksensa ne kyllä ajoivat turhankin hyvin.
Joka tapauksessa yksisarvinen oli tullut tänne saadakseen leikkiä rauhassa. Se poimi kiviä hampaisiinsa ja yritti saada niistä aikaiseksi mahdollisimman korkean tornin vain laittamalla kiviä päällekkäin mitenkään tulematta niitä muuten. Tämä oli säännöiltään yksinkertainen tapa kuluttaa aikaa, mutta helppoa tuo kivien pinoaminen ei ollut. Alati yksisarvisen torni romahti ja se sai inhottavia iskuja päähänsä kivien kolistessa alas tähän mennessä maksimissaan kahdeksannen kiven korkeudelta.
Yksisarvinen alkoi turhautua. Sen peli ei oikein edennyt eikä olento millään saanut kaikkia varaamaansa viittätoista kiveä torniksi. Yksisarvinen syytti tapahtumasta tuulta, joka vaikeutti tornin kokoamista ja loi ympärilleen valtavan maagisen puolipallon muotoisen kehän, joka esti kaiken tuulen pääsyn sen sisäpuolelle. Tämä auttoi vähän, mutta torni ei silti ottanut valmistuakseen. Seuraavaksi syyn sai niskoilleen luonnonvalo ja yksisarvinen loi paikkaan täydellisen pimeyden, etteivät auringonsäteet johtaisi häntä enää harhaan. Täydellisessä pimeydessä oli kuitenkin hyvin vaikea rakentaa mitään tornia. Viimeiseksi yksisarvinen vielä toivoi saavansa vierelleen pienen tähden valaisemaan ja lämmittämään tätä paikkaa, ja jonka valossa olisi hyvä pinota kiviä ilman, että se antaisi niin vääristynyttä kuvaa asiantiloista kuin luonnollinen valo sai tällä kertaa aikaiseksi. Noissa oloissa rakentaminen sujui aika hyvin ja yksisarvinen sai hetkessä kymmenen kiveä päällekkäin ennen kuin onnistui kaatamaan rakennelmansa. Olisi vain ajan kysymys kunnes pinossa olisi jo neljätoista.*
|
|
|
Post by melodies on Nov 17, 2005 16:26:21 GMT 3
*Yksisarvinen on vaeltanut pitkän matkan, taas kerran. Sen karvasta on lähtenyt tuppoja ja sen ulkoasu on rähjäinen. Se ravistaa siroa päätään ja ottaa muutaman laukka-askeleen eteenpäin. Lopulta tamma pysähtyy ja jää kuuntelemaan. Olisiko tämä lopulta se paikka, minne sen vaistot ovat sitä vetäneet?
Yksisarvinen on saapunut aukean laitaan ja se katselee ympärilleen väristen pelosta. Kaukaiset traumat saavat verenmaun nousemaan sen suuhun ja kylmät väreet kulkevat sen selkärankaa pitkin. Se ravistaa jälleen päätään ja kiertää läheisen puun taakse. Ei puusta tietenkään ole mitään varsinaista näkösuojaa, mutta se saa eläimen mielen rauhoittumaan ja se pystyy jälleen ajattelemaan normaalisti. Se hieroo päätään puun kylkeen saadakseen turkkinsa edes hieman paremman näköiseksi.
Hetken kuunneltuaan ja katseltuaan, tamma on varma, että niityllä odottaa juuri se, mitä tämä on tullut etsimäänkin. Se heittäytyy maahan ja piehtaroi; se ei halua näyttää kuolleista nousseelle.
Nyt kun eläin on saanut siistittyä itsensä, sen luonnollinen värikin näkyy lian alta. Ja myöskin sen synkkä salaisuus. Vasemmalla puolella sen kaulassa on syvänmusta läikkä, noin ihmisen kämmenen kokoinen. Varsinaisesti läikkä ei rumenna yksisarvisen olemusta, mutta se tekee siitä uhkaavan, yhtä lailla, kuin eläimen syvänmustat silmätkin.
Tamma ravistaa päätään ja tekee päätöksensä. Sen ON mentävä niitylle. Pakottava tarve, halu ja vaisto vetävät sitä sinne. Empimättä enempää, se kokoaa itsensä ja laukkaa niitylle, vaikka pelo hakkaakin sen takaraivossa ja käskee palaamaan takaisin metsään.
Ja lopulta, tamma näkee kaltaisensa ja pysähtyy*
|
|
|
Post by dallan on Nov 18, 2005 12:00:14 GMT 3
*Jokin oli tullut lähelle. Yksisarvinen oli varma, että saattoi aistia jonkin olennon läsnäolon. Tässä ei pitänyt käydä näin vaan tämän paikan piti olla sellainen, johon kenenkään muun ei pitänyt olla mahdollista löytää. Yksisarvista nolotti. Ei ollut sen arvolle sopivaa, että joku löysi sen leikkimästä kivenmurikoilla. Yksisarvisena oleminen oli niin hankalaa. Aina olisi pitänyt olla jotenkin ylväs ja tarkastella maailmaansa viisaudella ja ymmärryksellä. Tuossa roolissa ei jäänyt paljoa sijaa mahdollisuudelle tehdä jotain itseään viihdyttääkseen.
Uros poisti kaikki pieneen peliinsä tarvitsemansa taiat ja jätti kivenmurikat sikseen. Se ei vielä uskaltanut katsoa, millainen olento siellä oikein oli vaan se nousi ensin jaloilleen ja vasta sitten hitaasti kääntyi tulijaa kohti.
Yksisarvinen oli häkeltyä hämmästyksestä. Tulija oli toinen yksisarvinen! Päästyään kaiken muun allensa peittävästä hämmästyksen tunteesta urosta alkoi nolottamaan entistä enemmän. Silti se otti muutaman askeleen tammaa kohti, mutta lähelle se ei silti mennyt. D'allan ei ainakaan vielä tunnistanut toista, mutta tästäkin huolimatta kunnioitti tulijaa suuresti. D'allan roikotti päätään alhaalla katsellen kohti maanpintaa. Se koki itsensä alempiarvoiseksi muun muassa sen vuoksi, että kantoi itse mustaa karvoitusta, mistä oli kovin häpeissään.
|
|
|
Post by melodies on Nov 19, 2005 15:29:45 GMT 3
*Tamma katselee kaltaistaan ja tuntee kuinka jännitys saa sen valtaansa ja lähettää adrenaliini sykäyksiä jokaiseen sen lihakseen. Se kallistaa päätään ja katsoo odottavasti. Tätä hetkeä se on odottanut.
Vaikka tammalle on opetettu, että mustaa lajitoveria ei tule lähestyä, tämä ottaa epävarman askeleen toista kohti. Yksisarvinen ei osaa sanoa, onko toinen tunnistanut tämän, joten se lopettaa lähestymisen ja jatkaa toisen katselua.
Tammaa ihmetyttää suuresti toisen nöyristelevä käytös ja se hieman hermostuu siitä. 'Onko tämä jokin juoni', on hetken sen ainoa ajatus, kunnes se taas rentoutuu. Jos tämä osoittautuu juoneksi, ei sillä ole mitään menetettävää.
Yksisarvinen, M'lodies, laskee päänsä alistuneesti alas ja kääntyy vaivihkaa, että toinen pystyy näkemään mustan läikän sen kaulassa*
|
|
|
Post by dallan on Nov 19, 2005 15:48:45 GMT 3
*D'allan ei vieläkään tunnistanut toista. Ei hän tällaista asiaa unohtaisi, mutta siitä oli jo niin kauan ja niin moni asia oli sillä aikaa muuttunut. Yksisarvinen näki maailman nykyään niin eri tavalla, ettei se vain yksinkertaisesti voinut verrata nykyään näkemäänsä siihen, millaisena muisti nähneensä asiat joskus.
D'allan ei tiennyt mitä sen pitäisi sanoa. Se epäröi eikä tehnyt mitään kunnes sen silmiin osui tuo musta läikkä tamman kaulassa. Ei uros sitä enää mustana nähnyt, mutta saattoi huomata, että läikkä oli saman värinen kuin se, millaisena saattoi nähdä itsensä. Tuo väri oli ainoa, jonka nimen yksisarvinen tiesi.
Tuo musta läikkä toi D'allanin mieleen jotain, mitä se niin kovin kaipasi. Ei se silti osannut arvata, että hänen kaivattunsa oli juuri se yksisarvinen, jota nyt katseli.*
Minulle on kunnia saada tavata teidät *yksisarvinen lopulta sanoi hieman epävarmasti.* Ei minua tarvitse pelätä vaikka olenkin tämän värinen. *Yksisarvinen oli hetken hiljaa.* Jos vain olisi jotain, mitä voisin tehdä hyväksenne. *Uros lopulta lisäsi. Sen mielessä kummittelivat muistot valtavasta onnettomuudesta, joka oli viime kerralla tapautunut, kun hän oli tavannut lajitoverinsa. D'allan tuntui tuottavan vain vahinkoa kaikille läheisilleen, vaikka tarkoitti täsmälleen päinvastaista. Sitä pelotti niin, ettei se osannut rauhoitella itseään muuten kuin toistamalla mielessään sitä, että nyt olisi oltava koko ajan todella varovainen.*
|
|
|
Post by melodies on Nov 19, 2005 17:03:20 GMT 3
*Tamma kävelee varovasti kosketus etäisyydelle asti ja koskettaa urosta turvallaan, rauhan eleenä, saadakseen toisen vakuuttumaan hyvästä tahdostaan*
"Kunnia on minun puolellani, jos siitä lähdemme. Olen etsinyt sinua. En ehkä fyysisesti, mutta ajatukseni ovat kulkeutuneet suuntaasi jatkuvasti"
*Tamma on lopultakin varma toisesta ja on tunnistanut tämän juuri siksi, ketä on tullut hakemaan. Ei tosiaankaan ollut kulunut päivääkään, jolloin tamma ei olisi lähettänyt ajatuksiaan matkaan saavuttaakseen uroksen. Se laskee päänsä alas alistuvana saadakseen uroksen vakuutettua itsestään*
"Huomaan, ettette tunnista minua. Olen siitä pahoillani. Vika on täysin minun, olin liian kauan poissa. Aivan kuin olisin hylännyt teidät"
*Tamma ei edes huomaa siirtyneensä toiseen puhuttelutapaan, mutta se saattaisi saada toisen rauhoittumaan. Pitäen päätään yhä alhaalla, tamma jatkaa*
"Ette voi tehdä hyväkseni enempää, kuin olette jo tehnyt. Arvostan siltikin elettänne ja tulkitsen sen rauhan eleeksi ja hyvän tahdon osoitukseksi. Olen vallassanne"
*Tamma koskettaa toista turvallaan vielä kerran, yrittäen takertua lämpöisiin muistoihin toisesta ja hakien turvaa ja lämpöä. Mutta sen on alistuttava odottamaan ja katsottava, mitä tapahtuu*
|
|
|
Post by dallan on Nov 19, 2005 18:03:48 GMT 3
*Oli kuin uroksen sydän olisi hypännyt sen kurkkuun. Toisen sanat hämmästyttivät sitä, eikä se ymmärtänyt kaikkea siitä, mitä tamma oikein tarkoitti. Mutta sen D'allan ymmärsi, että tässä maailmassa ei ollut jäljellä kuin yksi yksisarvinen, jonka se kunnolla tunsi ja juuri hän oli D'allanille kaikkein tärkein asia, mitä maailmassa on. Voisiko olla niin, että se todella olisi hän? Ensimmäistä kertaa tämä ajatus tuli kunnolla uroksen mieleen ja nyt se ei lainkaan saanut rauhaa siltä.*
Teidän on turha syyttää itseänne siitä, etten tunnista teitä. Vika on omani ja johtuu siitä, etten ole pitänyt aisteistani hyvää huolta ja koen maailmani nykyään kovin eri tavalla kuin ennen.
*Mutta mitä noilla kahdella viimeisellä sanalla oikein tarkoitettiin? Enää uros ei ollut peloissaan, mutta sitä kyllä jännitti ja se oli ihmeissään. Toisaalta tuntui kuin tämä tapaaminen olisi vain unta, mutta ei se tuntunut unelta. Unessa kenenkään kosketus ei tuntunut yhtä lämpimältä ja hellältä.*
Rakkaani, mikä sinun on? Miksi puhutte minulle noin? *D'allan lopulta sai sanotuksi.*
|
|
|
Post by melodies on Nov 19, 2005 20:09:51 GMT 3
*Lempeä lämmöntunne täyttää tamman ja jokaisen lihaksen, mitä sen sirossa kehossa on. Se kohottaa hiukan päätään ja painaa turpansa uroksen kaulaan ja hengittää tämän tuoksua sieraimiinsa*
"Muistatte minut sittenkin. Tämä helpottaa tuskaa, joka painaa mieltäni."
*Tamma astuu lähemmäs ja painaa päänsä uroksen kylkeen ja antaa kahden ruumiin lämmön virrata toisiinsa*
"Olen ikävöinyt sinua"
|
|
|
Post by dallan on Nov 19, 2005 20:30:41 GMT 3
*Uros vastaavasti painaa oman päänsä tamman kylkeä vasten ja hellästi hieroo sitä tammaa vasten.* Niin minäkin sinua *se sanoo keskittyen hetken vain toisen läsnäoloon eikä mihinkään muuhun.*
Anteeksi, että minä olen tämän värinen. En minä tarkoittanut sitä enkä tiedä miksi niin kävi. *D'allan jatkoi yhtään vakavoitumatta. Tuollaisella asialla ei saanut nyt olla väliä.*
*Mutta pian uros nosti päänsä irti toisesta. Ei sen vuoksi etteikö olisi rakastanut tätä vaan ihan vain siitä käytännön syystä, että uroksen niskaa oli alkanut pikkuisen särkeä äskettäisen epänormaalin asennon vuoksi. D'allan liikutti päätään hieman edestakaisin hellittääkseen tuota pientä niskakipuaan.*
Mutta sinä näytät siltä, ettet voi hyvin. Jos kertoisit minulle niin voisin yrittää auttaa. *Uros sitten sanoi pysyen yhä aivan tamman vieressä. Ei se halunnut aiheuttaa rakkaalleen mielipahaa kysymyksillään, mutta oli vain kovin huolissaan asiasta.*
|
|
|
Post by melodies on Nov 19, 2005 23:25:28 GMT 3
"Ei sinun värisi minua haittaa, eikä mikään muukaan. Mikään ei voi hillitä iloani, kun kohtaan sinut jälleen"
*Tamma erkanee toisesta ja katselee urosta vertaillen tätä muistikuvaansa, tosin haalistuneeseen sellaiseen. Edellisestä tapaamisesta on aivan liian pitkä aika*
"Voin aivan hyvin, älä ole huolissasi. Ei sinun tarvitse huolehtia minusta, kyllä minä kestän. Sen sijaan, kerro minulle itsestäsi. Missä olet liikkunut? Mitä olet tehnyt? Miten voit? Palan halusta tietää. Älä jätä mitään pois"
*Yksisarvinen ravistaa harjaansa saadakseen itseään siistittyä. Sen naaraalle ominaiset turhamaiset piirteet pääsevät taas pinnalle ja toisaalta, se haluaa näyttää miellyttävältä, tai edes vaikuttaa, rakastettunsa läsnäollessa*
*Yksisarviselle on ominaista olla uskollinen yhdelle ainoalle yksilölle, mutta tammaa kalvaa epäilys. Se ei tiedä uroksesta eikä sen tämän hetkisistä tunteista. Entä jos se menetti toivonsa tamman suhteen ja unohti?*
|
|
|
Post by dallan on Nov 20, 2005 0:07:09 GMT 3
*Uros haaveili. Se loi mieleensä kuvia siitä kuinka voisi pitää rakastetustaan hyvää huolta ja toteuttaa sen jokaisen toiveen. Tai no ainakin melkein jokaisen. Kesti hetki ennen kuin se taas havahtui todelliseen maailmaan ja hätkähti hieman.*
Kerron teille kyllä kykyni mukaan, mutta minun on tunnustettava, etten ole ymmärtänyt kaikkea mitä minulle on näinä eron aikoina tapahtunut. *Uros mietti jonkin aikaa. Mietti vielä vähän lisää ja sitten aloitti tarinansa:*
Minulla on ollut aika vaikeaa itseni kanssa. Ensin kävi niin, että muutuin lopulta kokonaan mustaksi ja en tiedä voiko kukaan uskoa, etten todellakaan tiedä minkä vuoksi. *Yksisarvisen ääni madaltui. Tämä aihe oli sille selvästi raskas.* En ymmärrä miksi niin oikein kävi. *Uros toisti itseään. Tämä ei ollut paras kohta aloittaa kertomus sillä D'allan oli jo nyt romahtamaisillaan.* En minä ole tarkoittanut kenellekään mitään pahaa. *Jos uros olisi osannut itkeä niin se olisi varmaan nyt tehnyt niin. Sen ääni oli hiljainen ja se huohotti hitaasti.*
Ja sitten vielä kävi niin, että eräänä päivänä huomasin taas olevani valkoinen. Ja sitten taas toisena päivänä musta ja taas jonkin ajan päästä valkoinen. *Yksisarvinen korotti tässä kohtaa ääntään aika lailla. Se oli ollut ajattelematon, mutta ainakin oli rehellinen. Ei tällaista onnen hetkeä olisi tarvinnut heti pilata esittelemällä aluksi kaikki ongelmansa.*
Ja sitten vielä valkoinen minäni, jota kutsun veljekseni, näkee maailman eri tavalla kuin minä mustana. Luonto kohtelee meitä kahta eri tavalla ja kaiken huippu on se, että minä nyt en voi... *Tässä kohtaa uros lopetti. Se ei vain enää pystynyt jatkamaan. Hermostuneena se roikotti päätään ja oli aika sekaisin äskeisen tunnepurkauksensa jäljiltä.*
|
|
|
Post by melodies on Nov 20, 2005 0:30:26 GMT 3
*Tamma miettii hetken kuulemaansa ja yrittäen ymmärtää sen merkityksen. Se sulkee silmänsä ja riiputtaa taas päätään*
"Mistä tämä kaikki johtuu? Ja mitä et voi? Kerro minulle, älä salaa minulta mitään. En tahdo, että kuilu välillämme kasvaa"
*Tamma painautuu toisen kylkeen, kuin hukkuva, yrittäen saada kaipaamaansa läheisyyttä ja helpotusta riipivään ikävään, joka yhä kalvaa tämän sisintä. Tamman epätoivo näkyisi sen silmistä, jos se suostuisi näkemään muuta kuin pimeyden. Se ei halua nähdä mitään, vaan tuntea kaikkein rakkaimman olennon läsnäolon ja lämmön, oman henkensäkin uhalla, sillä vieläkin tamma pelkää, toisen mustaa olomuotoa, vaikka muistaa rakastettunsa elämän aikaisemmat vaiheet, kaiken mistä on kuullut*
"Tämä veljesi-- kuinka usein hän tulee 'esiin'?"
*Tamma aivastaa ja muutama veripisara virtaa sen sieraimista maahan*
|
|
|
Post by dallan on Nov 20, 2005 1:48:13 GMT 3
*Uros hengittää nopeaan tahtiin hyvin syvään. Sitä hermostutti nyt, vaikka kaiken pitäisi nyt olla juuri päinvastoin.*
Kerron minä. Lupaan, etten salaa sinulta mitään. *Uroksella meni hetki ajatustensa kokoamiseen. Nyt kun se sai taas tuntea rakkaansa vierellään niin se alkoi rauhoittua. Uroksen hengitys tasaantui ja se onnistui taas rentoutumaan.*
En minä mitenkään vaarassa ole. Kaikki se vain on henkisesti raskasta, ei muuta. Selitän kyllä kaiken, lupaan sen. *Yksisarvinen yritti näin sanoessaan rauhoittaa rakastaan. Tuollaisen kuuleminen tuskin oli toivottua ja olihan jokin noin omituinen varmasti hermostuttavaa.*
*Mutta sitten uros rauhallisuus särkyi taas ja sai vuorostaan olla huolissaan toisesta. Se näki veripisarat!*
Rakkaani, oletko varma, että olet ihan kunnossa? *Uros kiirehtien vaihtoi paikkaa voidakseen katsella toista silmiin.*
|
|
|
Post by melodies on Nov 20, 2005 17:51:13 GMT 3
*Tamma riiputtaa päätään ja hengittää katkonaisesti ja eläin kiroaa mielessään tätä kohtausta, joka pilaa jälleennäkemisen riemun. Tamma aistii uroksen hermostuneisuuden katsomatta siihen ja astuu pari askelta pois päin toisesta ja tasaa hengitystään*
"Olen kunnossa, voitte olla huoletta, rakkaani."
*Tamma ravistaa päätään saadakseen sieraimensa aukeamaan ja se kääntyy pois päin uroksesta peittääkseen kipunsa ja tukalan tilanteensa. Se ei halua minkään latistaa tätä hetkeä. Pian kohtaus kuitenkin menisi ohi, ihan pian*
|
|
|
Post by dallan on Nov 20, 2005 18:36:07 GMT 3
Rakas! *uros äännähti.* Et sinä ole kunnossa. Kerro minulle mikä sinua vaivaa. Älä anna kuilun välillämme kasvaa. *Näin uros lainasi tamman omia sanoja kiirehtien samalla takaisin hänen vierelleen.*
|
|