|
Post by iiris on Aug 27, 2006 11:17:15 GMT 3
*Eräs punatukkainen nainen oli mennyt tutkimaan viimeisimmän puheenaiheen aihetta, eli tuota muinaista ovea kellarissa. Vain harva tiesi naisen nimen, joka oli Lydia. Hän tunnusteli ovea vetäen kättä pitkin ovea, odottaen jos ovessa olisi jotain erikoista. Mutta hivesen pettymyksen jälkeen hän otti kätensä pois ja otti pari askelta taaksepäin katsoakseen kunnolla ovea. Lydia ei osannut lukea riimukirjoitusta ovessa, mutta oli kuullut muualta sivumennen mitä siinä luki.
Lydia lysähti maahan istuvalleen, "Minut on tuomittu" Lydia sanoi itsekseen. Naista ei muuten kiinnostanut aarre oven takana, mutta nyt tässä oli kiinni hänen henkensä. Eräs mies joka tiesi Lydian lyhyen menneisyyden, oli uhannut kertoa Lydian sijainnin naisen luojille, jos Lydia ei löytäisi tälle oven takana olevaa aarretta. Ja jos Lydia tunsi luojansa, hän tiesi että hänet tuhottaisiin mahdollisimman nopeasti kun hänet saatiin käsiin. Joten hänellä oli syynsä etsiä aarre, ja olisi tuhonoma jos ei löytäisi aarretta ajoissa.*
((päätinpä pelata Lydialla))
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Aug 28, 2006 18:36:14 GMT 3
((Haittaako jos tulen mukaan?))
*Musta kissatyttö käveli portille. Hän oli aamulla päättänyt etsiä koko päivän aarretta, joten oli pukenut yllensä harmaanvihreän paidan seka samanväriset housut, joiden lahkeet olivat hieman rispaantuneet.* 'Eikä sitä edes tiedä, jos vaikka joutuisin taisteluun. Hame ei ole hyväksi.' *Tyttö ajatteli ja kiinnitti säilänsä vyöhönsä.
Portilla istuikin tyttö joka oli sanonut jotakin, mutta kissatyttö ei ollut kuullut sitä.* "Anteeksi? Mitä sanoitkaan? Älä nyt noin masennu, jos et löytänytkään aarretta. Ajattele, että se olisikin vain kasa pullonkorkkeja." *Hän sanoi, mutta tiesi, että lohdutukset tuskin auttaisivat.* "Kuka olet? Minä olen Merida." *Merida kysyi tuttavallisesti.*
|
|
|
Post by iiris on Aug 28, 2006 22:41:09 GMT 3
((no minä juuri laitoin Lydian menemään aulaan, mutta hänhän voi mennä sinne myöhemmin^^)) ----------------------------------------------- *Lydia hymähti hiukan ja hymyili juuri tulleelle kissatytölle.* "Ajattelisin mielelläni niin jos elämän tilanteeni olisi toinen" *Lydia sanoi ja potkaisi maata. Lydia katsoi ylös tyttöön kun tämä esitteli itsensä.* "Merida..." *nainen sanoi itsekseen.* "Minä olen Lydia" *hän sanoi hienoinen hymy kasvoillaan.*
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Aug 29, 2006 18:04:19 GMT 3
Pehmein askelin kulki tumma hahmo käytävää pitkin kammiota kohti, ja ennenpitkää mustiin verhoutunut hahmo saapuikin hieman hämärään kammioon jossa tuo paljon puhuttu portti nyt sitten vihdoin oli. Ensitöikseen hahmo seisahtui hetkeksi aloilleen käytävänsuussa, josta tuo ensiksi portin näki. Vaikuttavaa. Portti oli selvästi hyvin vanha, kuten oli jo moneen otteeseen todettu. Mutta tällä kertaa mies havaitsi asian perinpohjaisesti olevan niin. Eipä hän oikeastaan mikään arkeaologi ollut, mutta tuskin portin iän suurinpiirteiseen arviointiin sellainen täytyi ollakkaan.
Hitaasti tuo asteli lähemmäs tuota mystistä jäännettä muinaisilta ajoilta. Jo itse portti sinänsä olisi varmasti avaamattomanakin monille tutkijoille mittaamattoman arvokas tutkimuksen kohde kaikkine riimuineen ja muine yksityiskohtineen. Hahmon täytyi porttia tutkiessaan siirtää hieman huppuansa pois tieltä, joten tuon kasvot tulivat nyt näkyviin. Vaikka valaistus ei ollutkaan mitä kirkkain, saattoi katselija huomata tuon kalpean harmaansävyisen ihon ja silmälapun vasemman silmän päällä. Hyvän tovin tuo ehti ihmetellä porttia ennen kuin huomasi paikalla olevan muitakin. Ei kai mikään ihme. Todennäköisesti täällä oli väkeä lähes koko ajan.
Sen enempää välittämättä muista paikallaolijoista, kaivoi hahmo taskuistaan esille kynän ja tuon pienen lehtiön, ja istui sitten kivilattialle. Istuessaan tuo joutui hieman asettelemaan selkäänsä ripustettua katanaa hieman paremmin aloilleen, se kun tahtoi osua ilkeästi lattiaa vasten. Selvästikään tuo ei ollut kovin tottunut sen mukanaolemiseen.
Tarkoin porttia katseltuaan, tuo ryhtyi hitaasti, mutta mahdollisimman yksityiskohtaisesti jäljentää portin olemusta paperille mahdollisimman sileän lattiakiven alustaksi löydettyään. Sivuille muodostui karkeapiirteisempi kokonaiskuva portista, ja sitten yksityiskohtaisempia kuvauksia sen eri osista, ja ennenkaikkea riimuista. Hahmo oli hyvin paneutunut työhönsä, eikä oikeastaan näyttänyt kuulevan tai näkevän muita paikallaolevia.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Aug 29, 2006 19:17:51 GMT 3
"Hauska tutustua, Lydia" *Merida sanoi ja katseli kummastuneena mustiin verhoutunutta hahmoa, joka nyt istui portin edessä piirtelemässä porttia. Samassa kissatyttö kuuli jotakin kilahtavan lattialla. Hän kumartui ja löysi erittäin vanhan hopeakolikon.* "Äh, ei avainta, mutta pieni aarre kuitenkin. Enpähän palaa tyhjin käsin." *Merida sanoi melkein itsekseen ja tutkaili itsekkin porttia. Jossakin nurkassa oli painauma, mutta kissatytön harmiksi ei kolikko sopinut painaumaan. Ties vaikka kolikko olisi ollut avain. Hän tutki painauman muotoa ja kokoa ja tuli siihen päätökseen, että painaumassa on saattanut olla jonkinlainen laatta.
Vanhaa laattaa, jonka materiaalia eikä sitä, onko se avain vai ei, tiedetä, voisi olla vaikea etsiä. Mutta ehkä, jos teettäisi kivestä tai puusta laatan... Tuskin sentään. Linnan rakentamisen aikaankin osattiin takuulla laittaa jokin erikoisasia avaimeen, oli se sitten laatta tai jokin muu. Ei silloin voinut ottaa riskiä, että joku olisi teettänyt oman avaimen ja varastanut aarteen.* "Jaa..." *Merida sanoi ajatuksissaan*
|
|
|
Post by iiris on Aug 29, 2006 20:26:05 GMT 3
"Jos sinua ei haittaa, niin lähden etsimään avainta" *Lydia sanoi Meridalle.* "Jos aion selvitä hengissä, minun on lähdettävä etsimään avainta. Kerron myöhemmin jos vielä tapaamme" *Lydia lisäsi koska ajatteli ettei Merida välttämättä tiennyt mitä hän tuolla tarkoitti.* "Onnea avaimen kanssa" *Lydia sanoi Meridalle ja poistui ovelta aulan suuntaan.*
[Lydia poistui esipiha/aulaan]
((tunsin paremmaksi laittaa Lydian aulaan, ettei hän hirveästi jakautuisi eri paikkoihin samaan aikaan))
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Aug 29, 2006 22:26:36 GMT 3
Mies piirusti paperivihkoonsa sivuja säästelemättä paljon luonnoksia portista yksityiskohtineen. Hän ei työskennellyt hirveässä kiireessä, mutta selvästi tuon eleissä oli jotain sellaista ripeää, mikä kertoi siitä, että muutakin oli vielä ohjelmassa. Ja mikäli mahdollista, mahdollisimman pian. Mies piirusti keskittyneesti välittämättä ympärillä tapahtuvista asioista, vaihtoi välillä paikkaa nähdäkseen portin niin monelta puolelta kuin vain voisi, ja kävi välillä tutkimassa jopa syvennöstä portissa, jota toinen paikallaolijoista oli aiemmin käynyt tutkimassa.
Lopulta tuo nosti kynänsä viimeisestä luonnoksestaan, ja nousi seisomaan verraten sitten vielä kaikkia piirroksiaan, ja tekstejään tuohon mystiseen porttiin. Tämän toimenpiteen saatuaan suoritetuksi, kääntyi mies kannoillaan, ja asteli sitten viitanhelmat hulmahdellen takaisin käytävään josta oli tullutkin.
Ohjelmassa oli seuraava vaihe. Taustatiedon hankinta. Muuta tuo ei tällähetkellä keksinyt kuin kirjaston. Siellä todennäköisesti olisi esillä jonkinlaisia teoksia jotka voisivat käsitellä tuota porttia, jos niitä nyt ylipäätään oli olemassa paikallisessa kirjastossa. Hahmon mieltä ei yhtään helpottanut ajatus siitä, että kesken tärkeän tutkimustyön paikka valloitettaisiin. Kyllähän tuo nyt itseään kykenisi puolustamaan ehkä sen aikaa, että keksisi keinon välttyä jalkoihin joutumiselta, mutta itse tehtävä voisi kärsiä.
[Hahmo on poistunut käytäviin]
|
|
|
Post by iiris on Aug 29, 2006 23:12:54 GMT 3
[Lydia tuli aulasta]
*Kuten arvata saattoi, kammion ovella oli vielä muutamia henkilöitä. Hän ei halunnut näytellä ylimääräisille ihmisille että oli löytänyt avaimen, joten hän tyytyi tarkistamaan riimuja. Oven avaaminen ei olisi muutenkaan vielä fiksua yksin. Lydia siirtyi kaikista varjoisempaan kohtaan, otti nopeasti avaimen esiin ja peitti sitä mahdollisimman paljon käsillänsä. Asiasta ei voinut erehtyä. Riimut olivat täsmälleen samat avaimessa kuin portissakin. Lydian sydän hakkasi entistä nopeammin. Ihmiset (tai muutkin olennot) jopa taistelivat juuri tästä avaimesta, jotta pääsisvät tuon muinaisen portin toiselle puolelle. Oletettavasti silloinkin tulisi kuolema jos Lydia kertoisi avaimesta väärälle henkilölle. Hän ei saattanut uskoa mitä tämän jälkeen tapahtuisi.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 29, 2006 23:26:11 GMT 3
(( iiris, nyt kun avain on hahmollasi, halusin mainita, ettei hänellä ole mitään kiirettä sen portin avaamisen kanssa. Päinvastoin taustalta on kuulunut toiveita tarinan hidastumisestakin, johon voit osaltasi nyt vaikuttaa, jos vain haluat tai se sopii hahmosi suunnitelmiin. =) ))
|
|
|
Post by iiris on Aug 29, 2006 23:31:43 GMT 3
((minäkin toivon että peli kestäisi pitempään, joten yritän mahdollisimman paljon viivytellä kammioon menemistä. enkä yhtään pahastu jos joku koittaa ryöstää avaimen. ^^)) ------------- ((niin ja lisään vielä että Lydia ei mene vielä tällä käynnillä kammioon, ehkä joskus paaljon paljon myöhemin jos mukaan tulijoita löytyy, Lydiahan ajatteli että olisi parempi hankkia joitain mukaan, ja toistan vielä että tuskin niin tulee tapahtumaan vähään aikaan, älkää peljätkö ^^))
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Aug 30, 2006 18:17:13 GMT 3
"Kas, terve taas, Lydia. Avainta ei ole vielä löytynyt." *Merida sanoi ja tutki taas painaumaa. Mietteissään kissatyttö käveli ympyrää ja mietti koko ajan. Tietenkin hän kompastui kellarin ainoaan kivenmurikkaan ja kaatui lattialle rähmälleen. Merida vilkaisi kivea ja huomasi onnekseen, että se oli tismalleen oikean muotoinen oven painaumaan. ("Kappas! Onni onnettomuudessa!"). Kissatyttö otti kiven ja asetti sen painaumaan. Ei tapahtunut mitään. Hän painoi kiveä lujasti painaumaan muttei tapahtunut mitään.* "Äh! Tietenkin tämän piti olla pelkkä ovesta pudonnut koriste!" *Merida sanoi tuskastuneena nähdessään ovessa neljä muuta kiveä samanlaisissa painaumissa.* 'Sentään ovi on nyt täydellinen, eikä siitä puutu mitään. Paitsi avain.' *Kissatyttö ajatteli, istui lattialle ja ajatella ruokaa.
|
|
|
Post by iiris on Aug 30, 2006 22:08:23 GMT 3
*Lydia hätkähti kun Merida tervehti häntä ja sujautti nopeasti avaimen nahkapussiinsa. Hän ei ollut ihan varma voisiko tähän luottaa.* "Hei vain taas" *Hän sanoi ja hymyili hiukan.
Lydia naurahti väkinäisesti Meridan kahdelle viimeisemmälle lauseelle.* "Minun puolestani se saisi jäädäkin näin, ilman avainta" *Lydia sanoi ja ihasteli ovea tällä kertaa paremmin, kun avaimesta ei tarvinnut hermoilla enään.*
|
|
Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Aug 31, 2006 16:11:29 GMT 3
((Vihdoin pääsin koneelle. Saankos liittyä seuraan?))
Kokki oli jo tottunut siihen ettei hänen apulaisensa ollut useinkaan paikalla. Rit livahteli tiehensä, kun hänestä tuntui siltä ja hänestä vain sattui useinkin tuntumaan. Ehkäpä menneisyys varkaana vaikutti siihen. Taskuvarkaana toimiessaan hän oli myös tottunut hiipimään hiljaisesti ja pysymään huomaamattomana joten kovin usein hän ei karkailuistaan kiinni jäänyt. Joskus niin kuitenkin väistämättä kävi. Kokilla oli kuitenkin avara sydän ja huolimatta tiukoista saarnoistaan hän antoi Ritin useinkin kulkea omia polkujaan. Poika hymyili lämpimästi. Kerran kokki oli sanonut muistavansa, millaista oli olla lapsi. Tämä huomautus nauratti Ritiä nykyisinkin, kukaan aikuisista ei kyllä taatusti muistanut, millaista lapsen elämä oli. Rit ei ollut aivan varma omista ikävuosistaan, sillä kukapa niitä olisi laskenut, mutta yli kymmenen hän oli jo. Kaduilla se oli jo suuri ikä mutta onneksi Rit ei enää joutunut asumaan kaduilla varkaiden keskuudessa.
Poika vakavoitui. Hän ei tuntenut itseään enää lapseksi, elämä oli kasvattanut lastaan paremmin kuin Ritille tuntemattomiksi jääneet vanhemmat olisivat voineet. Hän oli jo nuorena oppinut tottelemaan isompiaan. Nyt, kun hän itse oli jo aivan nuorimpia poikasia isompi, olisi hän helposti voinut komennella heitä. Ritin entinen elämä oli kuitenkin jättänyt häneen muistijälkensä eikä hän ikinä kiusannut toisia, vaikka olisi kyennytkin. Tosin Rit oli vielä hentorakenteinen, joten hänen ulkomuotonsa ei ollut järin vakuuttava. Tapella hän kuitenkin osasi, kuten olivat saaneet huomata linnanpihan pojat, jotka olivat yrittäneet kiusata uutta kokin apulaista.
Olipa elämä kolhinut Ritiä tai ei, hän oli kuitenkin poika ja ajatus aarteenetsinnästä kiehtoi häntä tavattomasti. Hän oli ottanut tavakseen kulkea etsiskelemässä jotain porttiin liittyvää tai vain tutkinut uteliaisuutta herättävää porttia toivoen löytävänsä jotain, joka auttaisi häntä selvittämään sen salaisuuden. Mikähän sisällä mahtaisi olla? Hymähtäen poika kulki kohti porttia. Hän pystyi liikkumaan epäilyksiä herättämättä ja toisaalta taas monet tiesivät pojan kiinnostuksesta porttia kohtaan. Niinpä hän pääsikin portin luo häiriöittä. Mutta siellä olikin jo joitakuita. Rit hengähti säikähtäneesti. Hän ei mielellään tavannut tuntemattomia, hän oli oppinut varovaiseksi toisten suhteen joten hän piiloutui käytävän varjoihin niin hyvin kuin pystyi. Sitten hän jäi seuraamaan portin tapahtumia ja toivoi, ettei tulisi huomatuksi. Jos sinut huomataan, sinut voidaan myös tappaa. Toki Rit tiesi sisimmässään, ettei tämä katujen opetus pitänyt paikkaansa kaikkialla mutta silti pelko vyöryi päälle.
|
|
|
Post by iiris on Aug 31, 2006 21:27:22 GMT 3
((senkun, ei minua ainakaan haittaa ^^))
|
|
Dixi
Member
Veil has come.
Posts: 14
|
Post by Dixi on Aug 31, 2006 23:38:40 GMT 3
//Ahaha.. Suurvelho Gramadur:kin "hyppelehtii" mukaan// Gramadur: Portin edustalle, muiden keskuuteen asteli hyvin vanha, arvokkaan näköinen mies. Hän oli hyvin pitkä ja hänen olemuksessaan oli rehellisyyttä, sekä ryhdikkyyttä. Pitkä, harmaa parta roikkui siistinä hänen leuastaan ja ulottui miltei napaan asti. Tutkaillessaan porttia, mies siveli partaansa. Yllään miehellä oli yönsininen kaapu, joka heijasti valoa ja ehkä vähän kimmelsikin. Mies pureskeli jotain hiljaa suu kiinni, niin että hänen huulensa tuskin liikkuivat. Joka kerta, kun mies kohotti kätensä sivelläkseen taas partaansa, paljastui hänen kädessään olevat timanttiset, hyvin kookkaat sormukset, jotka näyttivät hyvin vanhoilta, mutta silti aivan kuin uusilta. Joka kerta kun mies kohotti kätensä, sormusten väri oli eri. Näki heti, että sormuksissa, tai miehessä oli taikaa. Mies seisoi paikoillaan tuijottaen ilmeettömästi porttia niin ajatuksissaan, ettei huomannut muita, vaikka nämä juttelivat toisilleen. Hän paljasti jälleen vasemman kätensä ja siveli partaansa hyvin mietteliään näköisenä. Nyt sormukset loistivat sinisen eri sävyinä. Sormukset olivat paljaalle silmälle hieman liian kirkkaita tuijotettavaksi ja siksi niitä pystyi vain sivusilmällä vilkaisemaan. Sormuksista hohkasi selvä taika. Vanha taika, jonkalaista uudet Velhot eivät suvuissaan tunteneet. Vain Suurvelhot osasivat enää sitä taikaa, jos hekään kunnolla. Mutta nämä sormukset olivat täynnä sitä vanhaa taikaa niin paljon, että saattoi havaita sen läsnäolon joka käden liikkeellä. Nyt mies paljasti toisenkin kätensä. Hänen oikea kätensä oli myöskin sormusten peitossa. Mutta erilaisten. Jokainen sormus oli toinen toistaan erilaisempi. Jokaisessa sormessa komeili toinen toistaan kauniimpi, mutta toisaalta toinen toistaan rumempi sormus. Ensimmäiseltä vilkaisulta näytti että sormukset menivät järjestyksessä kauniimmasta rumimpaan, mutta toisella vilkaisulla näytti, että ne menivätkin rumimmasta kauniinpaan. Ja kun niitä lopulta jäi tuijottamaan miettien kumpi oli totta, ei enää näyttänyt että ne olisivat erilaisia ollenkaan. Sekin oli taikaa. Mutta ei miehen itsensä tekemää. Vaan yhtä vanhaa, kuin vasemman käden sormusten taika oli, ellei vanhempaa. Vanhaa oli taika, mutta myös hyvin vahvaa, eikä kukaan maan päällä pystyisi enää sellaiseen taikaan. Eikä kukaan maan päällä niitä sormuksia ollut luonutkaan. Ne oli luotu jossain sellaisessa minne ei pääsisi, vaikka seilaisi maailman ääriin, niin että putoaa maailman kannelta. Ehei, sinne ei pääse seilaamalla, ei hevoskärryillä, ei ratsain, eikä jalan kulkemalla. Vain mieli pystyi sinne viemään. Ja kun noita sormuksia katsoi ja tiesi, että ne ei oltu luotu täällä, saattoi nähdä vilauksen tuosta maailmasta. Siitä maailmasta jossa ne oli luotu. Yhtäkkiä mies katsahti toisiin. Hän ei näyttänyt enää niin vanhalta, kuin oli näyttänyt saapuessaan. Tuntui kuin hän olisi nuortunut kolmesataa vuotta, kun hän käänsi katseensa Lydiaan ja Meridaan. Ystävällisen näköinen hymy kohosi hänen huulilleen. "Kas, päivää lapset", hän sanoi iloisesti. Lapsiksi hän kutsui heitä, sillä näki, että Lydia ja Merida olivat selvästi nuorempia. Mutta ei Gramadur heitä kirjaimellisesti lapsiksi tarkoittanut. //Dixi on saapunut //
|
|