nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 1, 2006 15:32:33 GMT 3
*Merida havahtui mietteisttän ja katsoi velhoa.* "Päivää. Oletteko tekin porttia katselemassa?" *Kissatyttö kysyi. Hänen ajatuksensa eivät kuitenkaan pitkäksi aikaa suuntautuneet pois ruoasta, joten Merida kaivoi repustaa eväsnyytin, jossa oli pieni maitopullo, kaakaovanukas ja omena.* "Minä sitten pidän yllätyseväsnyyteistä. Koskaan ei tiedä mitä saa." *Kissatyttö sanoi lähinnä itsekseen ja lusikoi vanukasta suuhunsa.
Hän söi eväät nopeasti, sillä aamiaisesta olikin aikaa. Ovea tuijotellessaan Merida mietti avainta. Missä se oli, millainen se on ja mihin kohtaan ovea se piti laittaa.*
|
|
|
Post by iiris on Sept 1, 2006 18:54:49 GMT 3
"Hei" *Lydia sanoi velholle ja katseli taas porttia. Nähdessään Meridanin syövän eväitänsä, hän tajusi että ei ollut syönyt vähään aikaan, ja huomasi olevansa nälkäinen.* "Minä lähden taas, olen vähän nälkäinen" *Lydia sanoi ja heilautti kättänsä.*
[Lydia poistui, en tiedä vielä minne]
|
|
Dixi
Member
Veil has come.
Posts: 14
|
Post by Dixi on Sept 2, 2006 0:35:17 GMT 3
Gramadur Suurvelho "Hohhoh-hoo. Minäkö katselemassa? Ehei lapseni. Taikaa, minä etsin ovesta taikaa. Olen siis eräänlaisilla työasioilla", hän sanoi hymyillen Meridalle. "Näyttää kuitenkin ettei ovessa ole taikaa", hän sanoi osittain itsekseen kääntäen samalla katseensa Meridasta oveen. Jälleen kerran sormuksinen käsi nousi sivelemään hopeanharmaata partaa. Meridan kaivaessa eväänsä esille, mies katsahti jälleen häneen. "Minulla on joka kerta yllätyslounas, sillä yleensä loitsin itselleni aterian. Loitsu kaivaa mielteni sopukoita ja tuo esille ruokia, joita tiedostamattani kaipaan sillä hetkellä. Huvittavaa puuhaa se sellainen", hän selitti Meridalle ja kaivoi viittansa povitaskusta pitkän valtikan näköisen sauvan, jossa oli päässä punainen timantti. "Jos et ota pahaksesi, minä liityn kanssasi syömään", hän sanoi iloisesti ja kohotti sauvansa kaksin käsin pystyssä ilmaan. "Ete o ffallúai de looghiá", hän sanoi silmät kiinni. Hänen äänensä kaikui muuten niin kaikumattomassa kellarissa, että tunsi heti että hän oli heittänyt loitsun ilmoille. Loitsun lopussa hän laski sauvan timanttipään maata kohti, osoittamaan lattiaa. Lattialle ilmestyi mehukkaan näköisiä omenoita pieneen koriin. Hänen huulilleen kohosi hymy ja hän nosti korin tukeutuen valtikkaan. Vain hetken Gramadur, Suurvelho tarkasteli omenoita korissa, kun hän otti jo yhden käteensä ja upotti hampaansa siihen. Maku oli mehukkain koskaan hänen maistamansa omenan maku. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Omena piristi myös aikalailla. Se oli kuin taikaa, vaikka omenat olivat todellisia. "Haluatko maistaa?" hän kysyi Meridalta ojentaen omenakoria häntä kohti. Pian hän haukkasi toisen palan omenasta, sillä kokoajan kaipasi lisää, kun oli yhden haukkaisun tehnyt. Pian hän oli omenan syönyt ja hän häivytti omenan karan valtikalla. Sitten hän otti toisen omenan.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 2, 2006 11:15:21 GMT 3
"Kiitos, mielelläni." *Merida sanoi ja otti itsekkin omenan. Hän oli ottanut vaalean ja hieman kirpeän omenan ja pureskeli sitä tyytyväisenä. Hänkin oli pian syönyt omenansa. Kissatyttö katseli ovea ja jatkoi mietiskelyä. Merida päätti jatkaa avaimen etsimistä.
"Taidankin lähteä etsimään avainta. Näkemisiin ja kiitos omenasta!" *Hän sanoi ja käveli portaille ja poistui.*
[Merida on poistunut Muihin sisätiloihin]
|
|
Dixi
Member
Veil has come.
Posts: 14
|
Post by Dixi on Sept 2, 2006 18:55:28 GMT 3
Suurvelho Gramadur
Velho heilauttaa punatimanttista valtikkaansa ja hävittää näin ollen omenakorin. Syöminen oli siltä erää ohi. Velho käänsi katseensa jälleen porttiin ja astui sen eteen. Hitaasti Gramadur painoi sormensa portin pintaan ja tunnusteli näin sen merkkejä. Kuin avautuneen mielen lailla, velho näki portin merkkien merkityksen, mutta niiden ymmärtämisestä ei ollut mitään apua. Merkit vain kertoivat minne avain piti laittaa, ei mitään muuta. 'Ei ole järkevää tietää avaimenreiän paikkaa, jos ei ole avainta' velho pohti mielessään ja painoi sormenpäitään porttiin. Portti tuntui hetken joustavalta, kuin patja, kunnes se pongautti velhon sormet takaisin ja pongautti samalla velhon monen metrin päähän portista. "Jukolauta!" velho hengähti maatessaan lattialla. Portti oli puolustanut itseään ja heittänyt velhon pois luotansa. Velho nousi seisomaan puhdistaen itseään ja nosti valtikkansa maasta. Ajatukset portin puolustusmekanismissa, hän lähti kellarista.
//Velhoneuvoston saliin Gramadur meni. Jos olet velho ja mielit velhoneuvostoon apuun, niin tervetuloa ^^//
|
|
Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Sept 4, 2006 17:57:31 GMT 3
Rit katseli toisia piilostaan sydän jyskyttäen. Omenakorin ilmestyminen sai hänet haukkomaan henkeään. Hän oli nähnyt kaduilla useita huijareita, jotka väittivät olevansa taikureita mutta tämä oli oikeaa taikaa! Unohtaen hetkeksi pelkonsa hän tarkkaili innoissaan velhoa. Tämä oli mahtavin Ritin näkemä ihminen, taikoi noin vain herkullisia omenoita! Ritin vatsa murisi. Kokin apulaisena sai syödä hyvin mutta Rit karkaili usein omille teilleen syömättä mitään ja nyt vatsa muistutti olemassaolostaan. Hetken poika mietti, uskaltaisiko liittyä seuraan vai lähtisikö keittiöön syömään mutta päätti sitten pysyä piilossa. Hän ei missään nimessä halunnut paljastua, ties vaikka velho ajattelisi hänen olevan vakooja!
Nyt Rit näki velhon seuralaisen lähtevän. Poika pidätti hengitystään tämän kävellessä ohitseen. Pian hän uskalsi rentoutua ja tarkkailla taas velhon tekemisiä. Tämä oli tutkimassa porttia ja Ritin hämmästykseksi velho lensi ilmeisesti portin voimasta taaksepäin. Rit ei ollut nähnyt kenellekään muulle käyneen näin ja hän kiinnostui kovasti. Velho kuitenkin nousi maasta ja kääntyi lähteäkseen. Rit odotti, kunnes hänkin oli mennyt ja astui sitten esiin. Hän pohti, seuraisiko aivojensa ehdotusta mennä tutkimaan porttia vai kuuntelisiko ennemmin vatsansa ääntä ja lähtisi etsimään syötävää. Lopulta hän päätti tehdä aivan jotain muuta: hän päätti lähteä ulos puutarhaan haukkaamaan vähän happea ja päättää sitten mitä tekisi. Näissä tapahtumissa oli jo nuorelle pojalle jännitystä kerrakseen.
((siirtyy ilmeisesti Puutarhoille sitten...))
|
|
|
Post by spyrre on Sept 10, 2006 15:59:27 GMT 3
*Lattian paksussa pölyssä risteileviä jälkiä seuraten lähestyi lyhyt, kiiluvasilmäinen hahmo kohti tuota merkillistä porttia sisällään pitävää maanalaista salia. Purppurahiuksinen poika asteli joutuisasti mutta valppaana eteenpäin nuuhkien ilmaakin aina välillä kulkiessaan, pimeässä kiiluvien tummien silmien haravoidessa sokkeloisia, linnoituksen alla risteileviä varastotiloja. Ikäväkseen se ei ollut onnistunut vieläkään löytämään valkoturkkista karkulaista, mutta oli ollut näkevinään jotakin, jonka olisi voinut tulkita pieneksi tassunjäljeksi noiden muiden lattian poikki kulkevien jälkien, lähinnä kengänpainallusten, seassa. Paikalla oli selvästikin vielä hetki sitten ollut useampiakin henkilöitä, mutta juuri nyt ei näkynytkään enää ketään.
Spyro seisahtui hetkeksi silmäilemään ympärilleen havaittuaan huoneen johon oli saapunut olevan jotenkin varsin erilainen kuin ne silkoiksi varastohuoneiksi suunnitellut tilat joiden poikki hän oli saapunut. Aivan kuin paikan ilmapiirissäkin olisi ollut jotakin levottomuutta herättävää. Seuraillessaan katseellaan pölyyn painautuneita jälkiä nuorukainen havaitsi noiden painallusten kerääntyneen melkoisen tiiviisti huoneen peräseinän edustalle, jossa erottui jonkinlainen ovi... tai oikeamminkin portti. Purppurapää räpäytti yllättyneenä silmiään tuon kummalliselta näyttävän ja varsin omaperäisesti kellariin sijoitetun arkkitehtuurillisen taidonnäytteen nähdessään, ja maleksi uteliaana lähemmäs alkaen erottaa uksen ympärille kuvioidut tuntemattomat kirjoitusmerkit. Riimuja? Täällä, kellarissa? Poika seisahtui niille jalansijoilleen muutaman metrin päähän tuosta portista aavistuksen iskiessä purppuraiseen pääkoppaan: oliko tämä se lukittu ovi, jonka takana se kaikkien himoitsema aarre sijaitsi? Koristeellisiksi kaiverrettuja riimuja silmäiltiin melkoisen epäluuloisin tuntemuksin, pojan ottaessa pienen askelen kauemmas. Tämä haiskahti liikaa velhoriipustuksilta hänen mielestään, asiassa oli nyt jotakin hämärää. Kuitenkin, pieni uteliaisuus kutitteli edelleen pojan purppuraista pääkoppaa. Mitähän tuollaisen epämääräisen portin takana mahtoi sijaita, kun kaikki sen niin kovasti itselleen halusivat?*
|
|
|
Post by iiris on Sept 14, 2006 12:35:54 GMT 3
[Lydia ja Chor saapuivat Käytäviltä] *Tumma ja rasvatukkainen mies Chor saapui kellariin pitäen kiinni edelleen punatukkaisen naisen Lydian käsivarresta.* "Etkö voisi hellittää vähän.? Minua sattuu käteen.." "Ja hitot päästän... Luuletko etten tiedä miten vahva olet?" *Chor murahti samalla kun veti Lydian kättä kellarin käytäviä pitkin. Ei Lydia varsinaisesti epäillyt miehen tietoja hänestä, mutta hän vain kokeili. Sitten Lydia havahtui. Totta, minä olen voimakas!Lydia pysähtyi, jolloin hän kätensä vähän nytkähti, mutta sen enempää Chor ei saanut liikutettua Lydiaa.* "Mitä sinä tempuilet?!" *Chor ärähti lopulta kun ei saanut Lydiaa liikkeelle.* "Minun mielestä meidän pitäisi hakea apujoukkoja.." "Mutta sinun tehtävänäsi ei ollut jakaa mielipiteitä, vaan löytää minulle se avain!" *Chor ärähti uudestaan ja käski Lydiaa liikkumaan. Vihdoin portti tuli näkyviin, ja Chor hörähti malttamattomana. Hän huomaamattaan päästi Lydian käsivarresta irti ja juoksi portille hivelemään sitä. Lydiaa hermostutti mitä pian tapahtuisi, varsinkin kun he eivät olleet ainoita portin äärellä.* edit: "Hän huomaamattaan päästi Lydian käsivarresta kiinni ja juoksi portille hivelemään sitä." hyvä minä...
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 14, 2006 18:30:18 GMT 3
[Nori saapuu Käytäviltä]
*Suuri, noin kolmimetrinen koira, jolla oli pienet sarvet päässä käveli kellariin. Koira oli wolperting, ja wolpertingit taas nopeita ja vahvoja eläimiä, jotka näkevät myös korvillaan ja nenällään, lisäksi useimmat taistelevat hyvin. Juuri tuollainen elukka, Nori nimeltään, oli juuri kävellyt kellarin portaat alas. Portilla näkyikin vanhoja tuttuja, nimittäin Spyro käytäviltä. Wolperting oli juuri huikkaamassa pojalle, kun hän haistoi ja kuuli jotain outoa...
Nori sulki silmänsä ja katsoi ensiksi nenällään. Wolperting näki yhä kellarin, mutta siellä risteilivät nyt monet hajurihmat. Vihreä rihma risteili johonkin lattialle, ja siellä olikin omenan kara lojumassa. Spyrosta lähti vaaleanoranssi hajurihma. Mutta nuo oudot hajut tulivat jostakin läheltä. Toinen haju tuli ihmisestä, jolla oli rasvainen tukka, mutta toinen haju oli aivan kummallista. Aivan kuin ihmisestä, mutta kuitenkin haju oli koneesta. Hajurihma oli harmahtava vaaleanoranssi.* 'Onko tuo... Ei, mahdotonta, kuparikaput tuhottiin kauan sitten, kiitos kummankin wolpertingien ainoista tämänhetkisistä sankareista. Mutta entäpä, jos niitä on tehty lisää?' *Nori ajatteli ja päätti kuunnella hiukan. Jossakin hänen korvansa vieressä aivasti hämähäkki, ja sen kuuli jotenkuten. Nyt wolpertingia kiinnosti puhe, joka kuului ihmisestä ja jostakin muusta elämänmuodosta. Jokin elävä se ainakin oli.*
|
|
|
Post by merril on Sept 15, 2006 17:08:58 GMT 3
Soihtujen rätinää lukuunottamatta holvikaarien sekä tomuisten käytävien sokkelossa ei ollut kuulunut juurikaan eläväisten olentojen tuottamia ääniä. Ajoittaiset, kaikuvat askeleet kuultiin silloin tällöin, ja eräässä vaiheessa miekkonen oli seisahtunut kuuntelemaan hysteeriseltä vaikuttanutta naurunremakkaa- selvä merkki siitä, että käytäväverkostossa kannattanut paikallisiin asukkaisiin suurempaa tuttavuutta tehdä. Soihdun nokeamia graniittiseiniä myötäillen tuo solakka hahmo liukui läpi pimeyden ja varjojen, välttäen parhaansa mukaan niin melun- kuin valojenkin lähteitä. Myönnettäköön että bardien sekä tarinanveistäjien tekeleissä sitä kuuli jatkuvasti, kuinka 'urheat sankarit' (eli todellisuuden haudanryöstäjät sekä hirviönteurastajat) asettuvat urheuden sekä hyveellisyyden nimissä kaikensortin pahuutta vastaan, lyöden jonkinsortin välkehtivän teräaseen kera lattiantasoon selvän ylivoiman omaavan pahuuden ruumillistumasta koostuvan vihollisen. Toki Taibosu tiesi asioiden oikeat laidat, eikä ollut ikinä asettunut selvää ylivoimaa vastaan suorittaessaan urotekojaan- siksihän tämä oli yhä elävien kirjoissa, ja jos hänellä oli mitään sanottavaa asiassa, niin hän aikoi pysyä niissä jatkossakin. Mitäpä nyt turhia häiriköimään paikallisia vartijoita, joilla oli muutoinkin työntäytteinen valtataistelu edessänsä? Siispä sankarinelkeinen itämainen tuhattaituri liikkui hiljaisin askelin halki tomuisen kellariston, etsiessään pitkään ja hartaasti tuota ovea, josta kuukausitolkulla oli lirkuteltu ja kuiskailtu hänen korviinsa, saaden lopulta seikkailusielun matkaamaan tähän linnaan. Sisäänpääsy oli ollut perin visainen ongelma, mutta tuurihaukka oli onnistunut löytämään tiensä sisään jylhien muurien, jumalten ja esi-isien siunauksena tulleen keittiön jäte-ikkunan kautta. Tämän seurauksena tämä urho oli tosin joutunut etsimään käsiinsä paikallisen kylpytilan, jossa tämä oli liottanut ja kuurannut ihoaan pitemmän tovin ja vihdoin jatkanut hiljaisenpuoleista ryöstöreissuaan, haisten nyt jäteveden sijaan epämiellyttävän miedosti jonkinsortin imelältä kasvilta, jota tämä ei osannut nimetä- mutta pienempi haitta tuosta hajusaippuasta oli kuin jok'ikisen vartiomiehen sierainten kimppuun käyminen lietevesien väkevillä, persoonallisilla aromeilla Yhdeksän Helvetin syvimmistä syövereistä. Ja pitihän -maineikkaiden- seikkailijoiden ylläpitää -mainetta-, tai hänelle nauraisi jokainen varteenotettava miekanheiluttaja tai monitaiturisankari täältä aina Wa'han asti.
Varjoissa tuo hahmo seisahtui, vilkaisten ympärilleen synkemmän lymypaikan toivossa. Soihtuja oli tuossa edessäpäin olevassa tilassa enemmän kuin käytävillä joita hän oli käyttänyt tänne päin liikkuessaan, viitaten kenties siihen, että paikkaa haluttiin pitää tarkemmin silmällä. Äänistä päätellen paikan päällä oli vartijoita usean pään verran...tästä tulisikin pulmallinen pikku aarteenanastusreissu, nähtävästi. Missä olivat ne vanhat hyvät ajat, jolloin tarvitsi vain syöksyä sisään parvekkeelta, keinahdella hieman kattokruunussa sankarillista naurua hekottaen, ja sitten laskeutua ruokapöydälle komealla kiepillä, pistäen, lyöden ja potkien paikallisia vartiojoukkoja pois tieltä, aina legendaariselle jalokivelle/mystiselle tikarille/ahdingossa olevan neidolle asti? Miekkonen harmitteli hiljaa itsekseen, hivuttautuen yhä lähemmäs kulmaa, jonka tuolla puolen avautui tuo maanalainen holvitila. Läsnä näytti olevan useampi henkilö, tai tarkemmin ilmaistuna, olento. Harmillista, hyvin harmillista. Hän ei mielellään tarttunut jouseensa tahi miekkaansa, etenkään ylivoiman edessä... Kenties olisi jokin tapa saada tuo joukkio houkuteltua loitommas tuosta riimuovesta, jotta hän pääsisi lähemmäs sitä tutkimaan? Tuo hivuttautui hiiren hiljaa takaisin käytävän tarjoamaan pimeyteen, nojaten seinää vasten pähkäillessään tätä visaista pulmaansa. Ei hän ollut tullut tänne asti vain antaakseen periksi- aarre olisi oleva hänen. Esi-isät olivat suosineet häntä tähänkin pisteeseen asti, joten tuskin he antaisivat Taibosun kärsiä kirvelevän (ja kenties kivuliaammankin) tappion...tai näin ainakin miekkonen vakuutteli itsellensä, epäilyksen häilyvän varjon kärkkyessä hänen suuren egonsa liepeillä miekkosen vankkumatonta vakaumusta.
( Taibosu saapuupi näyttämölle, taasen. )
|
|
|
Post by spyrre on Sept 15, 2006 18:34:59 GMT 3
*Jonkin aikaa ehti purppurapää noita porttia koristavia riipustuksia tuijotella, kunnes sai havaita kellarihuoneen alkavan äkkiä käydä hiukan vilkkaammaksi. Pojan ajatukset keskeytyivät sen korvien poimiessa jostakin takaansa pimeästä kuuluvia lähestyviä askeleita ja sitten jopa puhetta (Hmm? Puhuivatko ne jotakin avaimesta?) epäilyttävän kaksikon ilmestyessä näköpiiriin hänen kääntäessä päätään äänien suuntaan. Rasvatukkainen, ei kovin mukavalta vaikuttava mies sai Spyrolta pidemmänkin epäluuloisen katseen vaikkei tuo oikeastaan edes kiinnittänyt läsnäolevaan poikaan paljoakaan huomiota vaan näytti olevan paljon kiinnostuneempi portista tai kinaamisesta mukanaan tulleen naisen (joka onneksi oli hiukan mukavamman näköinen) kanssa. Purppurapää vilkaisi kaksikkoa noiden saapuessa, siirtyen askelen, pari kauemmas miehen liikkuessa porttia tutkiskelemaan.*
"Ei se aukea, ellei teillä ole sitä avainta?" *Spyro huomautti hetkisen aikaa miestä ja tämän puuhia oudoksuvasti katseltuaan ja pureskellen alahuultaan miettivästi. Oliko noilla kahdella se avain? Niin hän ainakin tahattomasti kuulemastaan keskustelunpätkästä ymmärtänyt, ja silmäili nyt kaksikkoa pää hiukan kallellaan kuin odottaen noiden heilauttavan oven auki hetkellä millä hyvänsä. Eeeh, ei sillä, että hän oikeastaan olisi vieläkään luottanut erityisemmin epäilyttävillä velhoraapustuksilla koristeltuun porttiin saati epäilyttävän näköiseen mieheen. Varmuuden vuoksi purppurapää liikahti hiukan kauemmas miehestä sekä portista, mutta kuitenkin sen verran lähellä pysyen ettei hänellä olisi vaikeuksia nähdä mitä tapahtui.
Siinä portin tutkijoita kyräillessään kantautui Spyron nenään omituinen, mutta tavallaan tutuhko haju, joka toi sen mieleen koiran ja, eh, niittykukat? Kulmiaan kohottaen nuorukainen alkoi etsiskellä katseellaan moisen aiheuttajaa, ja saikin pian silmiinsä paikalle haahuilleen koiraolennon (olettaen ettei Nori mennyt piiloon). Kas, se oli se Norivon...mikälie. Poika heilautti kättään jonkin matkan päähän seisahtuneelle olennolle, kääntäen sitten uteliaisuuden vetämänä huomionsa takaisin portin kanssa räpeltäjiin... vaikka ne kellarissa lemahtavat kukkaset kyllä kummastuttivat sitä hiukkasen.*
|
|
|
Post by iiris on Sept 16, 2006 23:20:43 GMT 3
"Oi kyllä minulla on se, avain" *Chor vastasi purppurapäälle irroittamatta katsettansa portista. Lydia hämmästyi kun mies kertoi avaimesta. Hän luuli että mies salaisi sen pitkään muilta ja paljastaisi vasta myöhemmin kerskuillen kapakassa, kuinka oli "löytänyt" avaimen ja tarjoaisi kierroksia maksaen aarteellaan. Miehellä oli joko suunnitelma tai hän ei olekaan niin fiksuimmasta päästä.* "Lydia, tuo se" *Chor käski ja heilautti kättänsä. Lydia katsoi muita hetken aikaa. Hänen teki mieli sanoa heille jotain, mutta laski katseensa maahan ja käveli Chorin luo.* "Anna se, pian" *Chor ärähti ojensi kätensä Lydiaa kohti. Lydia katsoi miestä. Tämä ei tuntunut vieläkään hyvältä idealta. Hän kuitenkin laittoi kätensä nahkapussukkaan joka roikkui hänen lantiollaan ja otti avaimen esiin. Lydia olisi antanut avimen, mutta Chor nappasi sen nopeasti. Sen verran hän osasi kuitenkin pelätä että jos joku muu veisi sen. Mies ihaili avainta kämmenellään. Se oli aika vanha, ja siinä oli myös samoja riimuja kuin portissa. Nyt mies katsoi porttia löytääkseen kohdan mihin avaimen voisi laittaa, jotta oven saisi auki.*
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 18, 2006 20:43:31 GMT 3
*Nori tervehti Spyroa kädenheilautuksella. Hän nimittäin oli kiinnittänyt huomionsa tuohon rasvatukkaiseen mieheen ja punatukkaiseen tyttöön. Ei tyttö ollutakaan (onneksi) kuparikapu. Mutta rasvatukkainen ei selvästikkään ollut löytänyt avainta itse. Wolperting murahti ja hyppäsi miehen eteen ja paljasti kolmessa rivissä olevat terävät hampaat, jotka hohtivat hämärässä kellarissa, sillä wolpertingien hampaissa oli fosforia ja hieman timanttipölyä.* "Annappas kun arvaan, tuo avaimen on löytänyt tuo mekaaniselta haiseva, punatukkainen tyttö, mutta sinä olet sen häneltä ryöstänyt, niinkö?" *Nori kysyi muristen ja hapuili miekkaansa vyöltään.*
((Lyhyt tuli...))
|
|
|
Post by iiris on Sept 18, 2006 22:36:41 GMT 3
*Chor hätkähti kun iso wolperting tuli hänen ja portin väliin ja näytti hampaitansa. Hän hymähti kun olento oli kertonut asiansa,* "Tarkoitatko kyborgi ystävääni Lydiaa? En minä ryöstänyt avainta. Kuten varmaan huomasitkin hän antoi sen minulle. Meillähän on sopimus.." *Chor madalsi ääntänsä viimeisen lauseen kohdalla.* "Eikö niin?" *Tämän Chor tarkoitti Lydialle. Nainen katsoi taas hetken miestä ja nyökkäsi kerran.* "Kyllä" *Lydia vastasi hiljaa. Tuntui niin alentavalta olla Chorin tossun alla, vaikka nainen oli häntä paljon vahvempi.*
|
|
|
Post by spyrre on Sept 19, 2006 21:58:23 GMT 3
*Spyron kiinnostukseksi mies vastasi myöntävästi kysymykseen, johon poika oli epäillyt ettei tulisi edes vastausta saamaan. Kas vain? Avain tosiaan OLI löytynyt... tai ainakin nuo uskoivat sen omaavansa. Ruskeiden silmien katse tarkasteli uteliaana näkyviin ilmestynyttä avainta, mutta sen kulmat rypistyivät hiukan kuunnellessaan miehen varsin epämiellyttävää käytöstä tuota punahiuksista naista, Lydiaa, kohtaan... eikä pirulainen kyllä näyttänyt siltä että olisi ollut kovinkaan mukavaa seuraa kenellekään.
Norin äkkiä hypätessä irvistellen kolmikon eteen paljastellen hampaitaan miehenkuvatukselle, purppurapää hätkähti yllättyneenä, jääden kuitenkin hetkeksi tuijottamaan ihmetellen koiraolennon varsin omalaatuista purukalustoa. Oho, tuo näytti siltä että se voisi purra kovaa... mutta entä jos Nori menisi ja purisi vahingossa omaan kieleensä? Se voisi olla tosi kivuliasta noin monilla hampailla.... Spyro ravisti päätään ja pakotti harhailevat ajatuksensa jälleen ruotuun ja nykyaikaan, seuraamaan portin edessä käytyä keskustelua. Kuunneltuaan hetkisen selityksiä ja silmäiltyään alistuneelta vaikuttavan Lydian ilmettä, poika oli melkeinpä samalla kannalla Norin kanssa. Tässä oli tosiaan jotain mätää.*
"Niin varmaan joo. Mä kuulin kyllä kun räyhäsit sille aikaisemmin." *Purppurapää huomautti tuimasti astahtaen pienen askelen lähemmäs Noria kuin ilmaistakseen kannanottonsa.* "Tiedätkö, mitä mä luulen? Sä varmaan kiristät sitä jollakin tapaa, eikö? Miksi ihmeessä se muuten jaksaisi katsella sinua vaikka käyttäydyt tuolla tavalla?" *Se kirskautti hampaitaan vastakkain, vilkaisi säälivästi Lydian suuntaan ja risti sitten käsivartensa itsepäisen näköisenä rinnalleen. Onneksi Nori oli täällä, hän voisi varmaankin auttaa tyttöparkaa. Niin paljon kuin Spyroa itseään ajatus nyppikin, mutta hänestä ei taitaisi paljoakaan apua olla mitään kovinkaan paljoa jänistä isompaa otusta vastaan... mutta se ei estänyt sitä käyttäytymästä joskus hiukan turhankin suorasukaisesti tai itsepäisesti, jos siitä siltä sattui tuntumaan.*
|
|