|
Post by WhiteNoiseMonster on Mar 21, 2008 20:43:20 GMT 3
Viimeaikaisten sateiden mudittamaa hiekkatietä pitkin edetä rymisteli hevosen vetämät kärryt, joita ohjasti keski-ikäinen sänkipartainen mies verhoutuneena harmaaseen kuluneeseen kaapuun. Mies oli selvästi jonkinlainen kauppias, sillä tuon kärryihin oli lastattu paksun kankaan alle tynnyreitä ja laatikoita, joista saattoi nähdä vilauksia tuulen satunnaisesti heilutellessa kangasta paikoista joista sitä ei ollut sidottu kunnolla kiinni. Kärryjen peräpäässä istuskeli nuorempi mies, joka oli pukeutunut kuin kuka tahansa vaeltaja: nahasta ja kankaasta valmistettuun takkiin, ruskeisiin nahkahousuihin ja saappaisiin. Rengaspaitansa lisäksi tuo kantoi olallaan kevyehköä säkkiä ja vyöllään lyhyehköä pitkämiekkaa tai pitkähköä lyhytmiekkaa, miten sen kukanenkin mielsi. Kaksikko oli tehnyt matkaa jo muutaman päivän syrjäisemmästä pienestä kylästä asti, kohti Myrkosta. Alistairiksi itsensä esitellyt keski-ikäinen kauppias oli matkalla kohti parempia markkinoita, ja oli tarvinnut mukaansa suojelijoita matkaansa varten. Huonoksi onnekseen tuo oli löytänyt kylästä vain yhden miehen tehtävää varten. Syynä oli ehkä ollut kohtalaisen niukka palkkapussi ja yleinen haluttomuus lähteä useamman päivän matkalle teitä pitkin, joiden varsilla huhuttiin vaanivan maantierosvoja paikallisen hallinnon painiskellessa talousongelmien kanssa... Rahaa ei aina vain tuntunut riittävän teiden vartiointiin.
Yksi vartija oli ehkä vähän turhan kitsaasti ajateltu, mutta saita kauppamies oli toki itsekin varautunut puolustamaan kauppatavaroitaan. Mies oli tukevahko, ja hieman pidempi kuin palkkaamansa vartija, ja piteli sylissään kevyttä varsijousta. Mies ei sinänsä ollut kauhean tyytyväinen löytämäänsä matkaseuraan, sillä vaikka kärryjen perällä istuva kaljuksi päänsä ajellut nuorukainen näytti kaikinpuolin kykenevältä käyttelemään miekkaansa, tuolla oli silti outoja tapoja uppoutua yksinäisenä omiin ajatuksiinsa ja satunnaisesti naureskella itsekseen. Tähän asti matkanteko oli kuitenkin sujunut suhteellisen vaivattomasti. Alkutaipaleella nuo olivat seuranneet toista laajempaa karavaania, joten matkanteko oli sujunut turvallisemmissa merkeissä. Karavaanin ja kauppiaan kärryjen teiden erotessa eräässä tienristeyksessä aikaisemmin päivällä oli tunnelma kuitenkin muuttunut hieman painostavammaksi ja pelottavammaksi, vaikka oltiinkin jo lähellä kohdetta.
Delvin, joka oli kaljupäisen nuorukaisen nimi, nuokkui kärryjen perällä myöhään iltapäivästä tuskin näkösällä tynnyreiden vieressä kankaan alla. Kauppias, joka ei ollut hetkeen kiinnittänyt tuon nuokkumiseen huomiota ja koitellut herätellä tätä piti sen sijaan katseensa tiessä aavistuksen äreän oloisena. Kärryt tärähtelivät tiellä epämukavasti, mutta se ei tuntunut nuorukaista haittaavan tuon nojaillessa puulaatikkoon silmät puoliummessa. Kuitenkin yhtäkkiä sattui jotain yllättävää. Tie kärryjen takana lakkasi liikkumasta taaksepäin niinkuin se tekisi silloin kun nuo olivat normaaliin tapaan liikkeellä. Nuorukainen kuuli myös kauppiaan kiroilevan itsekseen ja rauhoitellen sitten hevosta, joka äänteli hermostuneesti. Sitten kuului ääni, joka ei kuulunut tuolle tutuksi tulleelle penninvenyttäjälle. "Hoi siellä! Tiet ovat näinäpäivinä hieman turvattomia, joten perimme veroa kaikilta tätä tietä Myrkokseen kulkevilta... ja takaamme turvallisen loppumatkan." huusi itsevarman oloinen miesääni kärryjen edestä päin. Takapuolella silmänsä auki räväyttänyt Delvin ei nähnyt ketään. "Mä pidän kyllä huolen ittestäni!", kuului kauppiaan rosoinen, ärtynyt ääni. "Enkä maksa penniäkään mitään tieveroja työtälaistaville rosvoilijoille!", jatkoi sama ääni äreään tahtiin. Lausetta seurasi suitsien läpsähdys ja hevonen jatkoi kärryjen kiskomista eteenpäin. "Vai et?", uteli ensimmäisenä puhunut ääni hieman närkästyneeseen sävyyn hieman lähempää nyt. Tien vierestä, sivumpaa alkoi kuulua pensaiden kahinaa. Ilmeisesti lisää väkeä harppoi pensaista tukkimaan tietä. "Ylös poika.", murahti kauppiaan ääni askelten äänien alkaessa lähestyä tietä pitkin. Kärryt pysähtyivät taas.
Delvin pudottautui keveästi kärryn takaosasta tielle ja asteli kohti kärryjen menosuuntaa vetäen miekkansa huotrasta. Tämä olisi tavallaan ensimmäisiä taisteluita joihin tuo oikeastaan olisi ottamassa osaa. Sellaisia joissa ei ole kyse harjoittelemisesta vaan elämästä ja kuolemasta. Nuorukainen ihmetteli itsekin viileyttään asian suhteen vaikka normaalisti tuo olisi alati paniikissa tämänlaisissa tilanteissa. Ainakin luullakeen. Kaiketi kauppiaan suhtautuminen tilanteeseen loi jonkinlaisen turvallisuudentunteen. Miekkamiehen päästyä kärryjen etupäähän tuo näki tietä tukkimassa olevan koplan. Kolme hahmoa. Sekalaisiin panssareihin, enimmäkseen nahkaan ja satunnaiseen teräkseen varustautuneita ihmisiä. Yhdellä oli kädessään pitkämiekka, toinen, harteikkaampi ja muutenkin isokokoisempi mies, piteli käsissään nuijaa ja kolmas, hentorakenteisempi piteli kaksin käsin lyhyttä keihästä. Delvinin päästyä hevosen kohdalle olivat maantierosvot jo lähestyneet miltei lyöntietäisyydelle. Alistair, kauppias, esitteli yllätyksensä ensinnä, ja suuntasi varsijoustaan miekkaakantavaa rosvoa kohti, ilmeisesti joukon johtaja, joka oli hoitanut puhumisen. Kuului naksahdus, ja suhahdus vasaman tökätessä keskelle lähestyvän miekkamiehen rintakehää. Sitten kuului ähkäisy ja mies romahti maahan. Kaksi muuta tähän asti kylmän rauhallisesti kärryjä lähestynyttä miestä tekivät ratkaisunsa. Nuijaa kantava korsto harppasi Delviniä kohti heilauttaen nuijansa kohti nuorukaisen päätä turvaten oman lähestymisensä. Isku oli nopeasti väistetty lyhyemmänpuoleisen Delvinin toimesta joka ryhtyi oitis vastahyökkäykseen. Kömpelöltä vaikuttava nuijamies kuitenkin yllätti nuorukaisen väistämällä vatsan seutuville suunnatun piston helposti ja sen jälkeen kuin puuntakaa heilahti nuija ja iski miekan nuorukaisen tämän kädestä. Voitonriemusta naurahtavan rosvon ilo oli kuitenkin lyhyt Alistairin paiskatessa tilanteessa hyödyttömäksi käyneen varsijousensa korston päätä päin kiinnittäen miehen huomion hetkeksi toisaalle, juuri sopivasti antaen Delvinille tilaisuuden suunnata napakan potkun kohti hyökkääjän nivusia. Kuului tukahtunut ynähdys ison miehen vajotessa kaksin kerroin. Sitten kuului toinen äksäisevä ääni, joka lähti Alistairista lyhyen keihään lävistäessä tuon rintakehän. Kauppias putosi rattailta suoraan eteenpäin hetken paikoillaan horjuttuaan pelästyttäen pudotessaan hevosen, joka lähti omillaan kiskomaan rattaita tietä eteenpäin mittelön keskeltä.
Delvin toimi nopeasti ja potkaisi kaksinkerroin taipunutta miestä uudelleen, nyt naamaan saaden tuon tuupertumaan ainakin hetkeksi maahan. Kolmas maantierosvoista oli nyt kiskaissut esille tikarin ja lähestyi vuorostaan aseetonta Delviniä murhanhimoisesti tuijottaen nuorukaista likaisen huppunsa alta. Aseeton taistelu ei ollut Delvinin mieleen, joten tuo näki nyt ainoaksi mahdollisuudekseen syöksyä tien vieressä olevaan pusikkoon, tavoittelemaan menettämäänsä miekkaa. Tikaria pitelevä mies ei ollut typerämpi ja säntäsi oitis perään. Seurasi lyhyt painiottelu pensaikossa, joka päättyi suhteellisen onnettomasti tikaria pitelevän miehen osalta Delvinin kierähtäessä pois tuon alta, ja pistäessä uuden ilmareiän miehen kylkeen uudelleenlöytämällään miekalla (minkä löytyminen oli melkoinen tuuri). Enää yksi jäljellä, ajatteli nuorukainen syöksyessä pensaasta takaisin tielle, muttei enää nähnyt aikaisemmin potkimaansa rosvoa missään. Miltei pelosta suunniltaan nyt oleva Delvin kuuli pian taas ääntä takaansa. Käännettyään päätään tuo havaitsi samaisen nuijamiehen erittäin vihaisen oloisena nilkuttavan kohti reipasta kävelyvauhtia (sillä tuolla tuntui vielä olevan joitain kipuja nivusissaan). Tässä vaiheessa Delvinin itsesuojeluvaisto puuttui peliin ja kirkasti ajatukset jälleen kerran. Nyt hän tietäisi varmasti mitä tekisi. Tämä oli yksi niistä hetkistä jolloin vastaus olisi selvä ja kaikki huolet hälvenivät. Nuorukainen säntäsi täyteen vauhtiin Myrkokseen johtavaa tietä pitkin katsomatta taakseen... Oli sanomattakin selvää ettei tuskissaan kiroileva ja lisäksi kenties lisääntymiskyvytön mies lähtenyt perään.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Mar 24, 2008 22:15:09 GMT 3
Aurinko oli jo laskemassa, kun juoksemiseen uupunut Delvin saapui raskain askelin Myrkoksen päätielle. Kukaan ei juuri tuntunut kiinnittävän erityisemmin huomiota kulkijaan, joka taivalsi tyhjä katse silmissään pitkin päätietä näyttäen perin tiedottomalta siitä, että oli saapunut tuohon kylään. Majataloa lähestyessään elämän äänet (enimmäkseen majatalosta kuuluvat sellaiset) havahduttivat nuorukaisen, ja ohjasivat tuon askeleet puoleensa. Tavernan puoli oli noin puolillaan väkeä nauttimassa iloisesta musiikista, uhkapeleistä tai epämääräisestä seurasta ja vain muutama pää kääntyi vilkaisemaan ulko-ovelle, josta hoippui sisään uupuneen oloinen muukalainen. Delvin romahti istumaan ensimmäisen tyhjän pöydän ääreen (hieman sivummalla, lähellä ovea). Hetken istuttuaan tyhjä katse silmissään tuo vaivautui vapisevin käsin kaivamaan olallaan kantamasta säkintapaisesta esille pitkähkön käyrävartisen piipun ja epämääräisen oloisen pussukan. Tuo kulutti hyvän aikaa sulloessaan eksoottisen tuoksuisia yrttejä piippuunsa, sillä tärisevin käsin se oli aika haastavaa. Vihdoin kun Delvin oli saamaisillaan pesällistä valmiiksi kuului paikalle ilmestyneen tarjoilijattaren ääni tuon vierestä "Hei, mitä teille saisi olla?", kuului iloisen oloinen ääni, jonka seurauksena Delvin miltei hypähti ilmaan niiltä sijoiltaan ja osa piippuun sullotuista yrteistä tipahti pöydälle. "Oi, anteeksi...", pahoitteli tarjoilija, koettaen peitellä huvittuneisuuttaan painaen katseensa pois vainoharhaisen oloisilta kasvoilta, jotka tuijottivat tuota silmät suurina. "Tu-tuota... Olut", sai Delvin vihdoin kakisteltua kuivan oloisesta kurkustaan, selvittyään säikähdyksestä ilman sydänkohtausta ja likapyykkiä. Tarjoilijattaren riennettyä huvittuneena täyttämään tilausta sai vihdoin mies piipullisensa valmiiksi ja sytytti sen pöydälle asetetusta vahakynttilästä.
Iloisen musiikin ja muiden ilonpitojen ääniä sivusta seuraava Delvin alkoi hetken kuluttua päästä mukavasti tunnelmaan piipullisen hitaasti palaessa aavistuksen kitkeränhajuisn tuprahduksin. Kukaan ei tuntunut valittavan, ainoastaan sisään ja ulos kulkeva väki saattoi luoda epäileviä katseita savuavaan muukalaiseen. Rentous alkoi vallata nuorukaisen mieltä ja ruumista eikä tuon kädet enää tärisseet lainkaan. Pienen tovin kuluttua tuo oli jo muuttunut miltei etanamaisen 'rauhalliseksi' liikkeissään verrattuna aiempaan hermostuneisuuteensa. Olut hupeni hiljaksiin tuopista tavernan muuttuessa matkaajan mielessä entistä miellyttävämmäksi paikaksi miellyttävine äänineen ja väreineen. Illan lähetessä majatalo alkoi luonnollisesti täyttyä entisestään...
(( Mukaan saa tulla kuka haluaa, pitäisin pelin kuitenkin mieluusti fantasiana... kiitos =) ))
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on May 4, 2008 22:22:08 GMT 3
Metsän vehreydessä käveli reipasta vauhtia nuori nainen. Ympärilleen katsellen hän koetti sulattautua metsän väreihin. Vihreä pitkä mekko ulottui lähes maahan, vaikkei vielä ollut edes kylmä oli nainen pukeutunut ruskeaan kuluneeseen viittaan. Naisella oli myös parantajien usein kayttämä vyö, josta riippui useimmiten yrtti pusseja. Jaloissaan hänellä oli ruskeat pitkä vartiset nahkasaappaat. Mukanaan nainen kantoi lehmussauvaa, johon oli kaiverrettu haltiamerkkejä. Naisen kasvot olivat kalpeat, vaaleat pitkät hiukset laskeutuivat vapaina pitkälle selkään, mutta opaalin muotoisissa sini-vihreissä silmissä paistoi kaipaus ja pelko. Nainen seisahtui puron varrelle ja istuutui maahan tarkkaillen ympäristöä. Orava juoksi läheisen männyn runkoa ylös ja linnut lauloivat ympärillä, mutta mitään metsään kuulumattomia ääniä ei kuulunut. Nainen joi hieman vettä purosta, painoi silmänsä kiinni ja antoi kevyen tuulen virvoittaa itseään. Yht´äkkiä Myrkokseen vievältä tieltä kuului taistelun ääniä. Nainen avasi silmänsä ja kuunteli tieltä kantautuvia ääniä. Maantierosvoja varmaankin, nainen ajatteli noustessaan ja lähtiessään kulkemaan lähemmäs paikkaa, josta äänet kuuluivat.
Nähdessään kuraisen maantien nainen oli tyytyväinen, että oli lähtenyt Myrkokseen metsän kautta. Hänellä oli syntyjään tarkka kuulo ja erinomainen näkö. Kävellen hiljaa kuin hirvi konsanaan nainen lähetyi paikkaa, jossa hevoskärryt olivat pysähtyneet ja näki kahden miehen puolustavan kärryjä. Kolme korstoa, selvästikkin maantierosvoja, koettivat ilmeisesti ryöstää kärryt. Nainen tiesi, että hänen pitäisi päästä kärryjen ohi metsän kautta ennen kuin jompi kumpi osa puoli olisi voittanut. Nainen keräsi pitkät hiuksensa viitan alle ja nosti hupun kasvojensa peitoksi. Vielä pikainen katsahdus kärryihin ja siellä oleviin miehiin. Nainen suuntasi askeleensa syvemmälle metsään ja kun oli päässyt tarpeeksi syvälle nainen pinkaisi juoksuun mekon helmat hulmuten. Vaikka joku olisikin nähnyt hänet, olisi naista varmaankin luultu metsän jumalattareksi. Maantieltä kuuluvat äänet lakkasivat kuulumasta ja metsän alkaessa harveta nainen pysähtyi, hän ei ollut edes hengästynyt vaikka olikin juossut muutaman kilometrin tiheässä metsikössä. Onneksi Myrkoksen portit näkyivät jo, nyt olisi hyvä siirtyä jo maantiellä kulkevien kärryjen ja ihmisten joukkoon.
Päästyään Myrkoksen porttien sisäpuolelle nainen suunnisti suorinta tietä ensimmäiseen majataloon, joka tuli vastaan. Majatalo oli rähjäinen, mutta kelpaisi. "Isäntä, tarvitsen huoneen viikoksi." Nainen ilmoitti päästyään tiskille. Lihava isäntä katseli nuorta naista arvioiden. "Tarvitsen nimen noin pitkille varauksille. Ja maksu suoritetaan heti." Isäntä ei selvästikkään ollut hyvillään nuoren naisen ilmaannuttua majataloonsa. "Nimi on Silvara, sukunimellä et tee mitään ja maksu ei tuota ongelmia. Mutta haluan huoneen, jonka saa lukittua sisäpuolelta." Silvaraksi esittäytynyt nainen sanoi. Isäntä nyökkäsi, jolloin nainen maksoi huoneen ja otti Isännän ojentaman avaimen. Saatuaan avaimen Silvara kiipesi huoneeseensa peseytyäkseen ja tarkistaakseen oven, joka toivottavasti pitäisi kutsumattomat vieraat poissa.
Silvara peseytyi ja jätti viittansa ylös lähtiessään kohti tavernaa. Hän tilasi kevyen aterian ja istuutui likaisen ikkunan alle, paikalle josta näki koko salin. Syödessään ruokaansa Silvara näki saman miehen astuvan tavernaan, joka oli puolustanut kärryjä. Ehkeivät maantierosvot olisi saannetkaan kärryjä, Silvara ajatteli katsellessaan miestä, joka oli istuutunut lähelle ovea, mutta kuitenkin syrjään.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on May 4, 2008 23:09:47 GMT 3
Mies nautiskeli olostaan seuraten ympäristön tapahtumia piipullisen jo huvettua. Nuorukaisen silmien katse seilaili pitkin salia ja päätyi lopulta läheiseen pöytään jossa oli käynnissä jonkinlainen noppapeli parin palkkasoturia muistuttavan tyypin kesken. Toinen oli kovasti voitolla, mikä johtui Delvinin mielestä siitä, että tuo huijasi. Toinen osapuolista vaikutti perin tympääntyneeltä pelin kulkuun ja murisi kirouksia jumalilleen jotka olivat tuon pettäneet.
Nuori mies huokaisi syvään ja tyytyväisen oloisena. Olihan hän päässyt nyt määränpäähänsä ehjin nahoin, eikä enää vaellellut vaarallisilla maanteillä. Olisi hankittava huonekin yöpaikaksi. Delvin nousi tuoliltaan, ja kiersi sen jostain syystä ympäri, pidemmän kautta ennen kuin pääsi kunnolla 'kurssiinsa' kohti tiskiä. Hitaahkosti matkaa tehden tuo saapasteli, kuin mudassa konsanaan, tiskille jonka luo päästyään tuo jäi odottelemaan majatalon isännän huomiota hivellen sormensa päillä tiskin kulunutta puupintaa, joka tuntui erittäin mielenkiintoiselta sillä hetkellä.
"Mitä sinä haluat?", kajahti tympääntyneen oloinen kysymys tiskin toiselta puolelta havahduttaen puupinnan miellyttävänoloiseen sileyteen perehdyttäneen nuorukaisen mietteistään. "Huone yöksi.", totesi tuo rentoutuneena nostettuaan ensin katseensa tiskin pinnasta majatalon kiireisenoloiseen isäntään. Jupistuaan tovin itsekseen kummallisimmista asiakkaista ikinä, ojensi lopulta isäntä avaimen maksunsa suorittaneelle miehelle. Joka lähtikin avaimensa kanssa portaikon suuntaan.
Portaiden pään luo päästyään katsahti Delvin epäilevän oloisena yläkertaan. Portaiden yläpäästä lähti luonnollisesti käytävä, jonka varrella nuo huoneet sijaitsivat, mutta kuinka päästä ylös. Portaikko vaikutti jotenkin niin... jyrkältä. Delvin nosti jalkansa ensimmäiselle askelmalle pitäen tukevasti kiinni kaiteesta, mutta jäi silti epäröimään. Kului pieni hetki tai toinen, ja tuo olisi varmasti miettinyt kolmannenkin, ellei juopunut matkaajakaksikko olisi hoiperrellut salin puolelta portaikkoa kohti ja tönäissyt ohimennen nuorukaisen pois tieltään.
Portaikon sivustalle horjahtanut Delvin pälyili suurin silmin ensin karkeita muukalaisia jotka häntä olivat tönäisseet, ja sitten poispäin koko kauheista portaista. Taisi olla parasta viettää vielä muutama tovi salin puolella kypsytellen ajatusta nukkumaanmenosta. Eihän häntä oikeastaan vielä väsyttänyt. Välikohtausta oli onneksi seurannut harvempi ihminen paikassa vallitsevasta tungoksesta johtuen, ja mies sai rauhassa matkata takaisin kohti pöytiä, jotka vaikuttivat surullisen varatuilta tähän aikaan. Matkalla vielä arvoituksena olevaan päämääräänsä tuo pysäytti hetken mielijohteesta tarjoilijan, ja pyysi tuomaan itselleen lautasellisen keittoa (muutamaan kertaan siksi että paikallisten juopuneiden aiheuttama meteli häiritsi kuulemista), ja pyysi tarjoilijaa sitten toimittamaan sen hetken mietittyään siihen pöytään, mihin metsätietä saapunut nainen oli istuutunut, sillä tuo vaikutti tällä hetkellä 'vieraanvaraisimmalta' sijainnilta kuluttaa hetki aikaa ruuan parissa. Muutamaa silmänräpäystä myöhemmin nuorukainen oli tällännyt takamuksensa samaisen pöydän ääreen sijoitetulle tuolille, ja vilkaisi nopeasti, mutta suurin silmin henkilöä, jonka seuraan oli lupaa kysymättä tunkenut. Hetken jo vaikutti siltä, kuin tuo olisi keksinyt jotain sopivaa sanottavaa tilanteeseen, mutta vaikutelma hälveni yhtä pian kuin se oli ilmaantunutkin. "Kaunis ilma.", tokaisi nuorukainen yhtäkkiä siirtäen nopeasti terävöityneen katseensa kohti naista, joka istui samaisen pöydän toisella puolen.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on May 6, 2008 13:12:59 GMT 3
Nainen katseli ajatuksissaan salia, johon virtasi koko ajan lisää ihmisiä. Ihmiset, jotka saapuivat saliin olivat lähinnä miehiä. Hänen olisi ehkä parempi pian lähteä huoneeseensa, sillä juopuneina nuo miehet saattaisivat unohtaa käytöstavat, jos sellaisia heillä edes oli. Saattaisivat jopa luulla häntä sellaiseksi tytöksi, sillä sellaisia seisoskeli muutama salin reunamilla. Ateria, jonka hän oli saanut eteensä, ei ollut erityisen hyvä, mutta kelpasi pitkän kävelymatkan jälkeen. Hän ei ollut koskaan ollut turhan tarkka siitä mitä sai suuhunsa. Toivottavasti hän saisi asiansa hoidettua viikossa, sillä muuten hänen pitäisi asua tästä rähjäisessä majatalossa vielä pidempään.
Antaessaan katseensa kiertää salissa, nainen näki tiellä näkemänsä nuorukaisen majatalon isännän puheilla. Silvara unohtui katselemaan nuorukaista ja huomasi tämän empivän portaiden juurella. Nuorukainen oli empinyt ehkä liiankin kauan, sillä muutamat juopuneet tönäisivät nuorukaisen pois tieltä ja nousivat itse huoneeseensa. Nuorukainen päätti näköjään jäädä vielä saliin, sillä tämä tilasi tarjoilijalta jotakin ja katseli sitten salia. Tämän nähdessään nainen painoi katseensa ja joi hieman vedestä, jota oli tilannut aterian kanssa. Nainen painoi silmänsä kiinni ja lähetti jumalattarelle ruokousen. Jumalattareni, huomenna tulen uhraamaan sinulle. ole minulle suopea ja anna minun viettää yöni rauhassa ilman mitään häiriöitä.
Lautanen laskeutui pöydälle, tuoli narahti. Joku oli istunut hänen pöytäänsä. Nainen aukaisi silmänsä ja kohtasi nuorukaisen terävän katseen. Silvara nyökkäsi kuin luvan antaakseen. Ehkä hän saisi nyt istua rauhassa hieman pidempään, ainakin niin pitkään kuin nuorukainen istuisi tuossa. "Kaunis ilma." Pöydän toiselta puolelta kuului nuorukaisen ääni. Silvara kuunteli äänen tarkasti äänen kaikua, vaikka hänen kuulonsa olikin normaalia parempi ei se tarkoittanut etteikö hänen olisi hankala kuulla nuorukaista salin melutason noustessa. "Vuodenaikaan nähden sopiva." Nainen sanoi rauhallisesti, vaikka nuorukaisen katse tuntui porautuvan häneen. Nainen otti kulauksen vettä. Huomenna olisi aika etsiä se minkä vuoksi hän oli saapunut kaupunkiin.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on May 22, 2008 23:26:09 GMT 3
Asetuttuaan mukavasti istumaan pöydän ääreen, ryhtyi Delvin lapioimaan keittoa suuhunsa. Mausta viis, kunhan se pitäisi nälän loitolla. Itseasiassa mikä tahansa syömäkelpoinen maistui tuon suussa nyt hyvältä.
Huomisen päivän ongelmana olisi sitten taas jäljelläolevien kolikoiden tuhlaaminen, tai uusien hankkimisen vaikeus. Mies pysähtyi aika ajoin mietiskelemään ongelmaansa tuijotellen hupenevaa keittoa lautasellaan. Tällä työkokemuksella ei liiemmin varmaan löytyisi töitä palkkamiekalle enää tämän kokoisesta kylästä, joten sen voisi unohtaa. Eikä se sitäpaitsi ollut mukavaakaan, siinä saattoi tulla tapetuksi.
Mietiskellessään Delvin saattoi helposti unohtaa ympärillään hälyävät ihmiset ja jopa pöytäseuransa, joka tosin ei ollut yhtään sen tutumpi kuin kukaan muukaan paikalla olijoista. Kuitenkin tuon patologinen hermostuneisuus oli vaihteeksi tiessään, ja ajatuksetkin tuntuivat kulkevan hieman sukkelammin. "Et taida olla paikallisia? Tarvinnetteko kenties palkoillisia huolehtimaan asioidenne -mitä ne ikinä lienevätkin- sujuvuudesta täällä?", sanat pulahtelivat tuon suusta, kuin taitavimman poliitikon tai kaupustelijan sellaisesta. Eipä tainnut nuorukainen itsekään älytä, että lapsuudessaan saamastaan perin kurinalaisesta ja hienostuneesta kasvatuksesta olisi joskus hyötyäkin. No ainakin sanat kuulostivat perin hyödyllisiltä, vaikkeivät ne mitään tuottaisikaan. Toisaalta, ehkä nainen olikin paikallisia maanviljelijöitä eikä tajuaisi miehen puheesta mitään. Sekavin miettein jäi Delvin odottelemaan naisen reaktiota.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on May 25, 2008 19:37:11 GMT 3
Silvara katseli yhä täydempää salia päästyään nuorukaisen katseesta. Tuo oli nyt keskittynyt keittoonsa ja nainen saattoi tarkkailla tuota tämän huomaamatta. Huominen voisi muuttaa hänen elämänsä kertaheitolla, kumpa vain hänen suunnitelmansa onnistuisi. Silvara suunnitteli tulevaa katsellessaan veden pintaa. Muutaman kulauksen jälkeen vesi loppusi, nainen ajatteli. Nuorukaisen ääni keskeytti jälleen hänen ajatuksensa. "Et taida olla paikallisia? Tarvinnetteko kenties palkoillisia huolehtimaan asioidenne -mitä ne ikinä lienevätkin- sujuvuudesta täällä?" Nuorukainen kysyi ja kuulosti lähinnä yli-innokkaalta kauppiaalta. Silvara tiesi avun olevan tarpeen, mutta hänellä ei olisi varaa maksaa nuorukaiselle palkkaa. "Paikallista minusta ei saa. Apunne tulisi kuitenkin tarpeeseen, mutta minulla ei ole varaa maksaa teille palkkaa, paljon se sitten lieneekin." Silvara vastasi ystävällisesti. Kumpa hän saisikin apua huomenna tosin ihminen voisi olla haitolla. Nainen katsoi taas tuoppiinsa, jossa pohjalla kimmelteli jäljelle jäänyttä vettä. Kumpa vain hän saisikin nuorukaisen mukaansa... Silvara huomasi haluavansa nuorukaisen mukaansa ja samalla halusi tämän pysyvänsä niin kaukana kuin suinkin. Kumpa vain nuorukainen olisi vain ollut unta ja häntä vastapäätä ei koskaan kukaan olisi istunutkaan.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on May 28, 2008 20:19:53 GMT 3
Hieman pettyneen oloisena käänsi Delvin katseensa alas keittolautaselle ja tökki lusikalla ehtyneen keitön jäämiä kulhon pohjalla. Ei onnistanut, eikä naisella varmasti sitten olisi rahaa noppapeliinkään. Joka tapauksessa nuori mies tunsi olonsa nyt hieman seurallisemmaksi kuin normaalisti (todennäköisesti rentoutumiskeinonsa takia) ja vaihtoi hieman asentoa tuolillaan nojaten pöytään toisella kyynärpäällään.
Kenelläkään ei nykyään ollut rahaa näemmä. Se oli harmillista varsinkin nyt, kun tuolla ei ollut varakasta perhettä ympärillään hoitamassa yksinkertaisimpia asioita elämisessä, kuten ruoka ja asuminen. Täytyikö tässä todellakin lähteä töihin jollekin maatilalle? "Kenties pitäisi perustaa oma majatalo, juoma ainakin menisi kaupaksi...", mutisi Delvin itsekseen seuratessaan viinin virtaamista ja janoisia asiakkaita, jotka olivat kokoontuneet majatalon alakertaan.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on May 28, 2008 20:54:32 GMT 3
Silvara näki nuorukaisen harmistuneen hänen sanoistaan. Hän olisi halunnut miehen seurakseen, muttei tiennyt kuinka paljon tämä vaatisi palkkaa. Ehkä hänen sittenkin pitäisi palkata mies, kyllä hän nyt jotakin pystyisi tälle maksamaan. Huominen voisi pelastaa tilanteen, mutta toisaalta silloin hän ei tarvitsisi nuorukaista turvakseen. Silvara koetti päättää mitä sanoisi nuorukaiselle, kysyikikö tämän palkkaa vaiko antaisi asian olla, mutta silloin se alkaisi vaivata hänen mieltään. Onneksi nuorukaisen mutinat saivat hänet heräämään ajatuksistaan. "Kenties pitäisi perustaa oma majatalo, juoma ainakin menisi kaupaksi..." Nuorukainen mutisi ja Silvaraa alkoi hymyilyttää. Nuorukaisen avulla hän saisi kulkea kaupungissa rauhassa juopuneilta ja varkailta. "Mietin tässä...", Silvara aloitti, " minulla ei ole paljoakaan rahaa, mutta voisin maksaa sinulle jälkeen päin, jos se sopii? Ja riippuen tietysti kuinka paljon olisit vailla." Silvara sanoi hitaasti. Hänen äänensä oli käheä, mutta omatunto ei enää kolkuttanut. Nyt pallo olisi nuorukaisella. Mitä tuo päättäisi.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on May 28, 2008 21:43:39 GMT 3
Katse siirtyi takaisin naiseen tuon kertoessa mietteensä julki. Lämmin aalto kulki Delvinin ruumiin läpi, ja tuo naurahti pienesti. "No ei sen enempää kuin... no kunhan sillä syö. Tiedäthän.", kaupanteossa untuvikkona nuorukaisella oli hinnat hakusessa, sillä tuo oli joutunut käymään periaatteessa kauppaa vain kerran aikaisemmin vastaavasta. "No sanotaanko että pari kuparia päivältä tai jotain...?", ehdotti tuo hieman tyypillistä alhaisemman palkan.
"Tai jotain sinne päin, kunhan pysyy leivissä siihen asti että löydän lisää työtä.", mutisi mies hyvin lievästi humaltuneen oloisena, ehkä tuopillinen olutta ennen ruokaa oli tehnyt hieman hallaa.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on May 28, 2008 22:08:02 GMT 3
"No ei sen enempää kuin... no kunhan sillä syö. Tiedäthän." Poika vastasi hänen kysymykseensä ja lisäsi sitten. "No sanotaanko että pari kuparia päivältä tai jotain...?" Silvara hymyili, nuorukainen ei pyytänyt paljon. "Voin maksaa kaksi kuparia päivältä ja tarjota ruuan iltaisin." Silvara vastasi, kumpa nuorukaisesta olisi hyötyä. Silvara vilkuili salia, hänen teki mieli mennä jo huoneeseensa, mutta ei uskaltanut lähteä liikkelle. "Haluaisin lähteä huoneeseeni, nuo juopuneet saattavat käpälöidä. Voisitko saattaa minut portaiden juurelle?" Silvara kysyi hieman ujosti. Hänellä oli turvallinen olo nuorukaisen seurassa, huomenna nähtäisiin miten kävisi.
Tuleva pelotti Silvaraa, sillä siitä kuinka hän, saati nuorukainen, selviäisi kohtaamisesta hänellä ei ollut mitään takuita. Kumpa vain hänen kumppaninsa tajuaisivat pysyä erossa nuorukaisesta, pitää jättää tuo ulos. Silvara pohti seuraavan päivän suunnitelmaa ja odotteli nuorukaisen vastausta.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on May 28, 2008 23:51:23 GMT 3
Hienoa! Jotain sittenkin. Delvinin ilme kirkastui heti ja hymy levisi tuon kasvoille. "Mahtavaa!", miltei hihkaisi nuorukainen mutta se ei ollut paljoa tavernan melussa. "Tottakai saatan.", kehaisi tuo noustessaan ylös naisen esitettyä pyyntönsä. Parempi kai painua itsekin makuulle, päivä on sinänsä ollut jo aika uuvuttava ja kohtuuttoman tapahtumarikas.
Delvin lähti kulkeakseen naisen mukana kohti portaita tuntien samalla vastuun 'raivata' tie portaikolle, mikä nyt oikeastaan oli sinänsä helppo tehtävä, kun nyt mitään erikoisempaa ei tapahtuisi. "Tapaamme varmaan täällä alakerrassa huomenna?", kysyi mies vielä varmistaakseen minimaalisen elantonsa ja vasta auenneen uraputkensa jatkuvuuden. Tällä hetkellä ja tässä tilassa alku vaikutti lupaavalta!
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on May 29, 2008 18:45:02 GMT 3
Nuorukaisen vastattua myöntävästi Silvaran pyyntöön molemmat nousiavt ja alkoivat kävellä kohti portaikkoa. Portaiden juurella nuorukainen kysyi jotain, joka sai Silvaran hymyilemään. "Tapaamme varmaan täällä alakerrassa huomenna?" Tuo kysyi ja Silvara vastasi hymyillen nuorukaiselle. "Sopiiko, jos näemme alhaalla puoli hetkeä auringon nousun jälkeen." Silvara lähti nousemaan portaita odottamatta nuorukaista. Nyt kukaan ei enää häiritsisi häntä. Huoneensa ovella Silvara pysähtyi ja katsoi taakseen. Hän aukaisi oven, meni sisään ja laittoi salvan paikoilleen taaten näin rauhan seuraavaan aamuun saakka.
Silvara huuhteli kasvon viileällä vedellä ja kaivoi laukustaan itsetekemänsä huilun ja alkoi soittaa vanhaa haltioiden kehtolaulua. Se oli ainoa keino karistaa päivä mielestä ja saada unen päästä kiinni. Hän oli oppinut sen jo pienenä, kun isoäiti oli soittanut hänelle samaa laulua omalla huilullaan.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jun 9, 2008 11:54:03 GMT 3
Hetkisen kuluttua Delvin istahti itsekin hämärässä huoneessaan sängyn laidalle kiskoakseen ensitöikseen saappaansa pois jalasta. Aivan kamalan tapahtumarikas päivä. Mutta näitähän tulisi varmaan jatkossakin epäilemättä. Riisuessaan nuorukainen kuuli myös satunnaisesti salin mölinän yli katkelmia huilumusiikista, mikä ei sinänsä ollut ihme, sillä Delvinin huone oli naisen huoneen vieressä (tämä oli jopa itse nähnyt naisen menevän huoneeseen saatellessaan tuon). Aluksi Delvin luuli lakanoidensa väliin kietoutuessa, että musiikki tulisi salista jonne oli tullut esiintymään joku bardi, jolle nakeltaisiin palkkioksi kolikoita tai hedelmiä jostain kaukaisista maista, muttei osannut sanoa, miksei yleisö reagoinut siihen mitenkään. Kiitos sekavahkon mielentilan, uni tuli nopeasti.
...Mutta kuinka ollakaan kaikki ei tuntunut menevän aivan putkeen. Unet olivat sinä yönä tavallista omituisempia. Unessaan Delvin näki vasta tapaamansa naisen tavernan puolelta, jolle tuo oli onnistunut palkkautumaan töihin, sekä hurjan määrän käsittämättömiä tuntemuksia. Päällimmäisenä kuitenkin se, että kaikki ei ollut aivan kohdallaan. Ensikättelyssä nainen oli tuon unessa pukeutunut vaaleaan kaapuun, ja seuraavana hetkenä tuo kaapu olikin sitten taas astetta punertavampi. Koska kyseessä oli vain uni, seikkaan kiinnitettiin huomiota vasta sitten, kun kävi ilmi, että puna tuli naisen kehon lukuisista haavoista, ja että nainen oli mitä ilmeisimmin menettämässä henkensä, samalla kun jostain takaa kohoavan synkän hahmon varjo hiipi tuon ylitse.
Delvin säpsähti hereille aikaisin seuraavana päivänä, etuajassa sovitusta aikataulusta näkemäänsä uneen. Ensimmäinen työ ja hän näki jo unia työnantajansa kuolemasta. Ei mikään paras mahdollinen alku päivälle. Mies pesi naamansa ja puki vaatteet ylleen miltei kiirehtien. Tänä aamuna hänen mielensä oli hieman usvainen. Huoneesta lähdettyään tuo seisahtui hetkeksi naisen huoneen oven taa miettimään, josko tuolle olisikin tapahtunut jotain yön aikana. Ei, se ei kuitenkaan olisi mahdollista, mietti tuo kuulematta lainkaan ääniä huoneesta, ja jatkoi alakertaan, missä olisi tarjolla yöpaikkaan kuuluva aamiainen...
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Jun 9, 2008 14:06:38 GMT 3
Silvara nukkui yön nähden unia edellisten päivien tapahtumista, varsinkin edellisenä iltana palkkaamansa nuorukainen esiintyi unissa jotka sijoittuivat kauas tästä paikasta. Silvara tunsi yllään pelon, ei pelkoa itsensä vaan nuorukaisen puolesta ja heräsi hätkähtäen huoneessaan jo ennen kukonlaulua. Silvara tunsi yhä pelon ympärillään ja kuunteli kuuluisiko majatalosta vielä muita ääniä. Alhaalla kuulosti olevan joitakin aamiaisella, mutta nainen ei erottanut nuorukaisen ääntä vaikka tuskin tuo kovin suurta melua yksin pitäisikään.
Silvara peseytyi, pukeutui ja pakkasi pienen laukkunsa ottaakseen sen jo mukaansa. He lähtisivät heti kunhan olisivat valmiit, niin olisi parasta. Viime öinen uni oli vielä tuoreessa muistissa, mutta Silvara yritti jättää tunteen huoneeseensa jottei hermostuttaisi nuorukaista turhaan. Käytävässä Silvara pysähtyi nuorukaisen oven taakse miettien, olisiko tämä jo noussut ja laskeutui sitten saliin aamiaiselle. Hän katseli salia ja näki nuorukaisen istuvan erään pöydän ääressä. Hän otti askeleita nuorukaista kohti, mutta kääntyikin sitten takaisin tilatakseen aamiaisen pöytään tuotavaksi.
"Huomenta, lähdetään heti syötyämme." Silvara sanoi istuessaan pöytään. Hän katseli nuorukaista ja koetti saada selville oliko tuo aavistanut jotakin heidän tämän päiväisestä tehtävästään. Tämä aamiainen voisi olla viimeinen minkä he söisivät, varsinkin jos toinen osapuoli ei olisi tänään kovin ystävällisellä tuulella.
|
|