|
Post by WhiteNoiseMonster on Jun 9, 2008 15:32:43 GMT 3
Delvin lapioi puulusikalla paksua puuroa suuhunsa naisen saapuessa aamiaiselle. Miehen havaitessa tuon lähestyvän pöytää palasi viimeöinen uni jälleen mieleen. Se oli aika lohduttoman oloinen enneuneksi, mutta koskapa tuolla ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta selvänäkemisestä tai muustakaan ennustamisesta, päätti mies pitää unensa omana tietonaan. Tuskin se ketään edes kiinnostaisi.
"Selvä.", kuittasi mies naiselle tuon esitettyä kiireisen oloisen aikataulun. Delvin ei tuntenut oloaan kovin seuralliseksi aamulla, varsinkaan kun kaikki se illalla vallinnut rentous oli hävinnyt tuon ruumiista ja mielestä. Hän ei ollut oikeastaan edes ihan varma oliko tämä ollenkaan nyt hyvä idea, mutta parempaakaan ei ollut tarjolla. Mies onnistui kuitenkin peittämään epäilyksensä syömällä aamiaistaan kuin viimeistä päivää.
"Mihin olemme menossa?", avasi tuo vihdoin keskustelua tyhjennettyään lautasensa ja kuppinsa.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Jun 15, 2008 13:54:36 GMT 3
Silvara kuuli nuorukaisen myöntävän vastauksen ja samassa tarjoilija toikin hänelle puuron ja veden, jotka hän oli tilannut. Hän söi rauhallisesti koettaen pitää lusikoimansa puuron sisällään. Hänen sisällään kiehui, edellisen yön uni oli palautunut hänen mieleensä ja koetti pitää tuntemuksensa salassa. "Mihin olemme menossa?" Nuorukainen kysyi syötyään lautasensa tyhjäksi. Silvara nielaisi viimeiset rippeet omasta puurostaan, nyt olisi viimeinen mahdollisuus jättää nuorukainen majataloon ja lähteä yksin tapaamiseen. "Menemme erääseen toiseen majataloon tapaamaan muutamaa henkilöä. Sinun toivon pysyvän salissa mahdollisimman kaukana minusta, sillä nämä henkilöt eivät välttämättä ole iloisia sinut nähdessään." Silvara vastasi koettaen saada ajatuksensa kasaan ja nousi pöydästä.
Suunnaten askeleensa kohti majataloa, se sijaitsi kaukana majatalosta, johon hän oli asettunut. Koska ne joita hän oli mneossa tapaamaan eivät ehkä suhtautuisi häneen kovin hyvin oli parempi asettua kauemmas. Kadulla tuli vastaan jonkin verran ihmisiä, lähinnä köyhää kansaa ja Silvaran omatunto alkoi kolkuttaa. Hänelläkään ei ollut paljoa omaisuuttaa, sen verran kuitenkin että pärjäisi. Hänen palkkaamansa nuorukainenkaan ei näyttänyt olevan mitään rikkaan perheen lellikkejä, ainakaan ulkoapäin katsottuna. Silvara käveli ripeää tahtia katuja pitkin tietäen saapuvansa etuajassa tapaamiseen, vaikka kiersikin sinne mahdollisimman pitkän reitin kautta.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jul 1, 2008 1:25:15 GMT 3
Delvin nyökkäsi ymmärrettyään suunnitelman mielestään. Hän pitäisi sopivan välimatkan naiseen, jottei noita tunnistettaisi samaan seurueeseen kuuluviksi, mutta kuitenkin hyvin näköetäisyydellä, jotta saattaisi seurata tilanteiden kulkua.
Aamiaisen jälkeen ulos päästyään (ja jätettyä oman avaimensa tiskille, sillä tuo oli varannut huoneensa vain yhdeksi yöksi), mies venytteli hieman raikkaassa ulkoilmassa, ja lähti sitten seuraamaan naista sopivan välimatkan päästä. Ainakin Delvin sulautui suhteellisen helposti köyhempään väestöön, sillä vaikka tuon asukokonaisuus joskus olikin ollut kohtalaisen siisti asuste varakkaan kauppiasperheen ottopojalle, oli se nyt lähinnä vaatekappale kerrallaan kerätyn näköinen. Erottihan tuon tietty muusta väestöstä rengaspaita, jota tuo piti päällimmäisenä yllään, sekä miekka vyöllään, joskin joitakin aseita kanniskelivat varmasti myös jotkin muut ihmiset, sekä tietty vartijat, joita ei juuri näkynyt. Liekö koko kylässä kovin montaa lainvalvojaa.
Noiden saavuttua perille, viivytteli nuorukainen hieman majatalon sisään astumista, jottei varmasti vaikuttaisi siltä että tuo oli matkassa naisen perässä. Tuo seuraili majatalon lieppeiltä hetken viereisessä avonaisessa pajassaan takovan sepän toimintaa, ennen kuin porhalsi sisään majataloon, ja etsi sitten itselleen istumapaikan, josta pystyi huomaamatta seuraamaan naisen toimia.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Jul 12, 2008 11:11:25 GMT 3
Silvara työnsi majatalon puisen oven auki ja etsi katseellaan tyhjää pöytää salin takaosista. Nuorukainen oli seurannut häntä jonkin matkan päästä ja varmaankin ihmetellyt miksi hän oli kiertänyt niin pitkän matkan päästä. Silvara käveli salin perimmäisessä nurkassa olevaan tyhjään pöytään ja istuutui puiselle tuolille odottamaan. Pian tarjoilija tuli kysymään saisiko hänelle olla jotakin. Silvara pudisti päätään ja alkoi seurailla salin hiljaista hyörintää. Nuorukainen näkyi astuvan sisään ja tuo istuutui erääseen vapaaseen pöytään. Salissa oli vielä runsaasti tilaa, sillä läheskään kaikki majatalon asukkaat eivät olleet tulleet vielä aamiaiselle, jos he kaikki tulisivatkaan. Silvara toivoi hiljaa olevansa vielä kotikylässään, mutta hänen oli pakko saada tavata nuo kaksi hänen tulevaisuudelleen tärkeää henkilöä.
Silvara oli niin ajatuksissaan, ettei huomannut kuinka nuo kaksi saapuivat saliin ja lähestyivät hänen pöytäänsä. Vasta kun nuo kaksi, mies ja nainen, istuutuivat tyhjille tuolille hän huomasi heidät. Silvara katseli noita kahta, heistä näki selvästi etteivät he ihmisiä olleet. He olivat haltioita, hänen äitinsä veli ja sisar. "Olet ajoissa." Mies sanoi ja jatkoi, "Nimeni on Maevan ja hän on sisareni Maevla. Halusit tavata meidät Silvara, sisaremme kuoleman jälkeen emme ole kuulleet sinusta." Maevla hymyili veljensä sanoille ja katseli Silvaraa arvioiden. "Olet enemmän äitisi näköinen kuin luulinkaan." Maevla sanoi ja sai Silvaran huomion kokonaan itseensä. Maevlan hiukset olivat pikimustat, opaalin muotoisten silmien vihreä sävy oli sama kuin hänellä. Maevanin hiukset olivat sisarensa tavoin pikimustat, mutta niissä näkyi muutaman vitivalkoinen raita, sama vihreä sävy löytyi myös hänen silmistään. Silvara rohkaistui enemmän, sillä nämä hänen kuolleen äitinsä sisarukset tuntuivat turvallisilta. "Haluatte varmaankin tietää, miksi lähetin teille kirjeen." Silvara totesi ja Maevan ja Maevla nyökkäsivät. "Haluan kuulla lisää äidistäni. Isoäitini, siis isäni äiti, ei ole suostunut kertomaan minulle juuri mitään. Haluaisin myös päästä tapaamaan muita äitini sukulaisia." Silvara katsoi noita kahta, ainoita jotka voisivat toteuttaa hänen toiveensa. Maevan ja Maevla katsoivat toisiaan totisina ja antoivat Silvaran odottaa. Silvara katsoi nuorukaista, jonka hän oli palkannut. Kuinka hän voisi selittää tälle...
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jul 13, 2008 2:16:45 GMT 3
Aluksi nuorukainen oli istunut tutkailemaan ympäristöään (sen sijaan että olisi koko ajan tuijottanut naisen perään), mutta oli pian kyllästynyt tähän ja oli sittemmin kaivanut kantamustensa joukosta pari puista arpakuutiota joita pyöritteli pöydän ääressä sivusilmällä seuraillen kuitenkin Silvaraa salin toisella laidalla. Kahden hahmon ilmaannuttua kuvioihin Delvin korkeintaan vaihtoi hieman asentoa, muttei tehnyt mitään muuta silmiinpistävää. Sisäinen hermostuksen myrsky oli helposti peitetty.
Tuo ei ollut aluksi huomannut tarjoilijaa, joka oli jossain vaiheessa ilmestynyt pöytänsä ääreen kyselemään tilausta, ja kun nuorukainen vihdoin tilausta odottavan tarjoilijan huomasi, viittasi tämä vain pienieleisesti kädellään, ettei tahtonut mitään ja jatkoi sitten noppiensa pyörittelyä pöydällä.
Ennenpitkää Delvin kuitenkin kyllästyi siihenkin ja jatkoi ilmeisen pitkästyneen oloisena majatalon sisätilojen tutkimista katseellaan. Tyhjä tiski, hyvin harvaan kansoitetut pöydät, takka, jossa ei juuri nyt palanut tuli ja viimeisenä ilmoitustaulu. Tai oikeastaan se oli vain yksi ison majatalohuoneen tukihirsistä, joka oli ajan saatossa lätkitty täyteen erilaisia paperinpaloja harakanvarpaineen ja kuvineen. Mies jäi tutkailemaan tätä hetkeksi pöydästään käsin, kunnes sitten nousi ja asteli tutkimaan ilmoituksia tarkemmin. Erityisesti yksi kuvallinen, suhteellisen tuore ilmoitus kiinnitti tuon huomion... Hissukseen seuraillen majatalon henkilökuntaa ja Silvaraa Delvin, suhteellisen huomaamattomasti, kiskaisi kyseisen paperinpalan irti puisesta tolpasta ja palasi pöytäänsä.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Jul 14, 2008 19:39:34 GMT 3
Maevan ja Maevlan keskustellessa hiljaa keskenään Silvara katseli salia ja kiinnitti huomionsa nuorukaiseen, joka oli noussut pöydästään ja käveleskeli salissa. Silvara ei kuitenkaan huomannut mitä nuorukainen aikoi, sillä haltiat olivat tehneet päätöksensä. "Haluaisimme mielelämme tutustua sinuun paremmin. Olemme surullisia ettei isoäitisi ole kertonut sinulle juurikaan äidistäsi. Haluamme kertoa sinulle hänestä niin paljon kuin suinkin, mutta meillä on myös muita asioita tänään hoidettavana. Voisimmeko tavata muutaman päivän päästä uudestaan? Sanotaanko sama aika ja paikka." Maevan selitti ystävällisesti. Silvara nyökkäsi ja samassa nuo kaksi olivat nousseet ja kadonneet ulos. Silvara jäi hetkeksi pökertyneenä istumaan paikoilleen. Tarjoilija saapui uudestaan ja Silvara tilasi viiniä. Hän nousi ja käveli nuorukaisen pöytään. Enää ei olisi vaaraksi, vaikka muut näkisivätkin heidät yhdessä, Silvara ajatteli istuutuessaan nuorukaisen pöytään.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jul 18, 2008 4:19:26 GMT 3
Delvin seurasi naisen kulkua pöytäänsä puisia noppia käsissään pyöritellen. "Tapaaminen sujui ilmeisesti hyvin?", uskaltautui tuo vihdoin tiedustelemaan nostaen vihdoin katsettaan arpakuutioista.
Ilmoituksenomainen kellertävä paperi oli siististi rullattuna tuon edessä pöydällä. Jokin mielekäs tarjous tulevaisuuden varalle, kukaties? No ainakin toistaiseksi naisen palveluksessa työskenteleminen oli sujunut mallikkaasti, ja vaarallisen jännittävältä toiminnalta oli vältytty. Mies vaikutti jopa hieman hermostuneelta ja ehkä mietteisiinsä vajonneelta pyöritellessään edelleen noppia kädessään.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Jul 18, 2008 11:56:18 GMT 3
Silvara katseli ajatuksiinsa vaipuneena, kuinka nuorukainen pyöritteli kahta puunoppaa käsissään. Tuo esitti vain yhden kysymyksen: "Tapaaminen sujui ilmeisesti hyvin?" Silvara tyytyi nyökkäämään. Hän katseli paperirullaa, joka lojui pöydällä nuorukiasen edessä. "Lähden ostamaan torilta vihanneksia. Lähdtkö mukaan? Voimme nyt varmaankin kulkea yhtä matkaa." Silvara nousi odottamatta nuorukaisen vastausta ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea. Kadulle päästyään Silvara suuntasi askeleensa kohti erästä pientä toria, jossa hän tiesi parhaiden vihannesten olevan. Kaduilla alkoi olla yhä enemmän väkeä, mutta he saivat kulkea rauhassa. Mitähän Maevan ja Maevla tekevät juuri nyt, Silvara ajatteli kävellessään katuja pitkin.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Aug 4, 2008 18:49:10 GMT 3
Mies nousi pöydästä naisen ilmoitettua lähtevänsä vihannes ostoksille. Miksipä ei siis hänkin pistäytyisi torilla, jos vaikka löytäisi jotain tarpeellista. Nälkä tuolla ei vielä ollut, vastahan aamiainen oli syöty.
Noiden kävellessä torille päin hypisteli Delvin rahakukkaroaan kädessään ja mietiskeli, miten pitkäksi aikaa varat riittäisivät. Naisen keskittyessä vihannespuoleen, tarkasteli mies muiden myyntipöytien valikoimia. Kaikenlaista tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tavaraa, muttei mitään sellaista mitä tuo kuvitteli tarvitsevansa.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Aug 5, 2008 14:39:01 GMT 3
Silvara osti korin ja alkoi sitten kerätä siihen kaikenmoisia vihanneksia. Ehkä hän jo tänään lähtisi hetkeksi pois ja palaisi vasta illalla. Hän voisi taas kulkea tuttua polkua metsän halki, turvassa ilman nuorukaistakin. Tuo ei pysyisi vauhdissa hän lähtiessään, parempi pyytää tuota odottamaan majatalolla tai kaupungissa, mutta perään tuo ei saisi lähteä. Silvara oli saanut ostoksensa tehtyä ja alkoi katseellaan etsiä nuorukaista. Hän ei hennonnut vielä maksaa tuolle palkkaa ja sanoa hyvästi. Silvara käveli nuorukaisen luo erään myyntipöydän luo."Lähden käymään kaupungin ulkopuolella, mutta tulen illaksi takaisin. Odottaisitko minua majatalossa hetkeä ennen auringonlaskua." Silvara sanoi katsellen myyntipöydällä olevia tavaroita. Hän ojensi nuorukaiselle pienemmän korin, jossa oli muutamia vihanneksia ja hedelmiä sekä hänen huoneensa avaimen. "Veisitkö korin huoneeseeni. Lähden nyt, tapaamme hetkeä ennen auringoslaskua majatalon salissa." Silvara kääntyi ulos vievälle kadulle. Muurien ulkopuolle päästyään hän käveli hetken tietä pitkin, josta astui metsään. Hän kuunteli hetken oliko joku tullut hänen perässään, kun ketään ei kuulunut Silvara pinkaisi juoksuun ja katosi yhä tihenevään metsikköön.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Aug 18, 2008 15:39:04 GMT 3
Kalastustarvikemyyjän pöydän edessä koukkuja tutkiskeleva Delvin vilkaisi Silvaran suuntan, joka ojensi miehelle korin ja avaimen. "Tapaamme sitten illalla.", totesi tuo naisen ilmoitettua lähtevänsä päiväksi toisaalle. Delvin viihtyi vielä tovin torilla, ja osti jopa itselleen vähistä rahoistaan halvan leivänkäntyn. Tyhjällä mahalla ei olisi hyvä mietiskellä, varsinkin kun tuon aikaisemmin aamulla talteen poimima ilmoitus poltteli taskussa.
Saatuaan tarpeekseen torin elämästä ja mahdollisista taskuvarkaista, palasi tuo majataloon viedäkseen korin Silvaran vuokraamaan huoneeseen. Mutta koska tuolla ei juuri nyt ollut muutakaan tekemistä, istahti Delvin keskelle huoneen lattiaa avatakseen ilmoituspaperin eteensä lattialle. Paperilta töllisteli takaisin jokseenkin samannäköiset piirretyt kasvot, joiden saattoi hetken tarkastelemisen jälkeen havaita kuvaavan nuorukaista itseään. He kaipaavat häntä siis takaisin suorittamaan rangaistustaan vaikka sitten palkkionmetsästäjien avulla. Delvinin onneksi palkkio, joka hänestä luvattiin, ei ollut läheskään niin suuri, kuin mihin tuo olisi voinut kuvitella ilmoituksen jättäjällä olevan varaa, ja ilmoituksessa nimenomaan tähdennettiin että hänet haluttiin elävänä. Toisaalsa palkkionmetsästäjän miekkaan kuoleminen ei silti olisi ollut varmaankaan pahempi vaihtoehto, kuins e mitä tuo olisi saattanut kuvitella olevan luvassa jos tämä jäisi todella kiinni...
Ajatus hirvitti Delviniä siinä määrin että tuon oli vapisevin käsin kaivettava kantamustensa seasta esille piippunsa sekä pieni nahkainen pussukka, jonka sisällöstä tuo kaatoi itse valmistamaansa yrttiseosta piipun pesään. Ja hetken kuluttua kitkerähköä savua saattoi havaita tuprahtelevan huoneen avatusta ikkunasta, jonka toisella puolen haaveilevan näköinen, mutta silti syvällä sisimmässään perin huolestunut Delvin istuskeli.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Aug 31, 2008 22:14:37 GMT 3
Silvara hiljensi vauhtia metsänreunalla, kylässä ei passannut juosta, jottei huomio liiaksi kiinnittyisi häneen. Kylässä oli painostava tunnelma ja kadut olivat tyhjiä, vaikka päivä oli vasta hieman yli puolessa. Silvara käveli hiljakseen kylän läpi, kiertäen ne muutamat ihmiset, jotka kohtasi matkallaan. Huppu päässä häntä ei ehkä tunnistettaisi. Muuan vanha rouvo kyllä katsoi häntä pitkään, mutta koska hupun alle ei nähnyt hän päätti jättää asian sikseen. Nykyisin oli paljon vaikka minkämoista kulkijaa, joten huppupäinen hahmo ei ollut enää mikään erikoisuus. Onneksi määränpää sijaitsi kylän ulkopuolella, muuten hän ei olisi sinne uskaltautunut.
Pian mökki näkyikin, puutarhan läpi olisi päässyt nopeampaa, mutta viisaampaa kiertää oikeaa polkua pitkin. Vaikka hän normaalistikkin kulki puutarhan kautta mökkiin ja takaisin, saattaisi iso-äidillä olla vieraita, joita hän ei halunnut tavata. Mökin ovella Silvara alkoi epäröidä, mitä iso-äiti sanoisi, kun hän kertoisi tavanneensa äitinsä sisaruksia. Iso-äiti oli aina kieltänyt häntä etsimästä noita äitinsä sisaruksia. Haltiat häpeäisivät häntä, hän olisi vain puolikas. Niinhän suurin osa ihmisistäkin piti häntä puolikkaana, tosin vain harva tiesi asiasta. Hänen ulkomuotonsa oli pelastanut hänet useaan otteeseen. Hänen ei uskottu olevan puolihaltia, vaikka hän niin sanoisikin. Koputus oveen, niin helppo sanoa, mutta vaikeampi kolme kuukauden poissaolon jälkeen toteuttaa. Ensin hän oli lähteny vuoristoon, eikä koskaan ilmoittanut olevansa kunnolla, vaan alkoi etsiä haltiasukulaisiaan.
Lopulta hän rohkeni koputtaa hiljaa. Avata oven, laskea huppu ja nähdä iso-äidin siniset silmät. Silmät jotka syyttivät kyyneliä täynnä. Tuntea iso-äidin tuttu tervehdys: "Katohan sitä maailmalta kotiinkin osataan." Silvara kietoi kädensä iso-äidin ympärille, sillä siitä he molemmat saisivat lohtua. "Anteeksi etten ilmoittanut, mutta olen joutunut hieman pakoilemaan." Silvara kuiskasi. Iso-äiti tyytyi nyökkäämään anteeksi annon merkiksi ja kääntyi kohti uunia. "Iso-äiti, etkö halua tietää missä olen ollut?" Silvara istuutui kannosta veistetylle tuolilleen. "Tiedän, että olet etsinyt äitisi sukulaisia ja ilmeisesti myös löytänyt heidät." Iso-äiti sanoi tyynesti puuheillessaan. "Olet siis seurannut elämääni, vaikken ole kertonut missä olen vipeltänyt. Toin sinulle tuomisia kaupungista. Palaan sinne vielä tänään." Silvara nosti korin pöydälle ja alkoi katsella mökkiä. Se oli edelleen samassa kunnossa kuin aiemmin. Hänellä olisi aikaa vielä muutama hetki.
Aurongon alkaessa painua mailleen, Silvara hyvästi iso-äidin ja lupasi palata kotioin, kunhan olisi saanut elämänsä taas kuntoon. Hän verhoutui viittaansa ja palasi kylän läpi metsään ja juoksi koko matkan lähelle kaupungin muureja.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Sept 5, 2008 3:02:30 GMT 3
Vietettyään tunnin jos toisenkin erikoisemmanlaatuisessa tilassa murehtimassa tulevaisuuttaan, alkoi Delvin tuntea itsensä yksinäiseksi, mikä oli perin tavatonta nuorukaiselle normaalisti. Juuri nyt hän kuitenkin alkoi olla varma siitä, että olisi useammastakin syystä hyvä pysytellä alakerran tavernassa, sillä yksin Silvaran huoneessa istuskellessaan tuon mieleen alkoi hiippailla uhkakuvia pahaenteisistä palkkionmetsästäjistä, ja tulevaisuudenkuvista, mikäli mies saataisiin kiinni.
Kuten nainen oli aikaisemmin toivonut, jätti Delvin syötäviä kasviksia sisältävän korin koskemattomana huoneen pöydälle, ja palasi sitten alakertaan vilkuillen tyhjässä käytävässä hermostuneen oloisesti olkansa ylitse. Tuon vihdoin päästyä välikohtauksitta alakertaan, etsi Delvin salin hämärimmästä nurkasta itselleen pöydän pystyäkseen pitämään muita paikallaolijoita paremmin silmällä ja havaitsemaan mahdolliset palkkionmetsästäjät ajoissa, ennen kuin hänet tunnistettaisiin.
Tuon silmät haravoivat salia, jossa tällä hetkellä aikaansa vietti kourallinen väkeä. Satunnaisia väsyneen oloisia matkaajia, sekä muutama pieni seurue, joista yksi oli uppoutunut äänekkääseen keskusteluun, oluenjuontiin, ja noppapeliin. Delvinin mielessä käväisi ajatus peliin liittymisestä, mutta seurueen miehet olisivat ehkä saattaneet havaita etsintäkuulutuksen jossain... Niin epätodennäköistä kuin se olikin, ei nuorukainen silti uskaltanut ottaa riskiä.
Sisään saapui myös yksinäinen naishenkilö, joka ulkoasustaan, tai oikeammin panssaroinnista päätellen oli kaiketi palkkasoturi tai jotain sinnepäin. Normaalisti saattoi kuvitella ettei yksin matkustelu ehkä sopinut naishenkilöille, mutta pitkähkö ja harteikas, pitkämiekkaa selässään kantava soturi teki varmasti poikkeuksen siinä missä kuka hyvänsä isokokoinen soturi. Yksi potentiaalinen palkkionmetsästäjä lisää.
Nyt olisi tietty ollut huppu, tai vaikka kaapu tarpeen. Sellaisen suojiin kun olisi ollut niin helppo kätkeytyä muiden katseilta. Delvin tunsi itsensä hieman alastomaksi muiden katseille, vaikka nurkkaus olikin hämärä. Kuitenkin salissa oli toistaiseksi mukavampi istua kuin yksin omassa huoneessaan.
|
|
silvara
Member
~Tempus fugit, naturam sanat~
Posts: 49
|
Post by silvara on Sept 14, 2008 19:35:45 GMT 3
Päästyään kaupungin muurien läheisyyteen Silvara nosti hupun kasvoilleen peittämään niin kasvot kuin hiuksetkin. Näin hän olisi paremassa turvassa, koska häntä ei tunnistaisi heti naiseksi. Toki hän osaisi puolustautua, sillä hänen oli aina pitänyt osata puolustaa itseään. Siltikään kaupungin outojen hyypiöiden kohtaaminen tähän aikaan illasta ei tuntunut miellyttävältä yllätykseltä. Majatalo sijaitsi onneksi melko lähellä kaupungin muureja, Silvara ajatteli kävelessään hiljakseen kohti majatalon ovea. Astuessaan sisään hän ei laskenut huppuaan vaan nousi portaita pitkin ylös ja suoraan huoneeseensa. Vasta siellä hän laski hupun ja huomasi pöydällä olevan korin. Huoneessa leijui myös hento savun haju, nuorukaisen tekemisiä varmaan, Silvara ajatteli. Nyt hänen pitäisi vaihtaa vaatteet ja palata saliin etsimään tuo nuorukainen.
Silvara vaihtoi ylleen tapojansa vastaisesti hameen. Näin illalla se ei tuntunut yhtään niin oudolta kuin päivän valossa. Hän alskeutui saliin viitta harteillaan. Hän olisi valmis lähtemään samantien jos sille olisi tarvetta. Laskeuduttuaan portaat alas saliin hän käveli tiskille ja tilasi itselleen ruokaa ja kannullisen vettä. Hänen katseensa alkoi tutkia salia etsien nuorukaista. Viimein hän huomasi nuorukaisen istuvan salin hämärimmässä nurkassa pienen pöydän ääressä. Tämä istui kuin haluaisi piiloutua, Silvara ajatteli kävellessään kohti nuorukaisen pöytää. Hän istuutui vapaalle tuolille sen kummempia tervehtimättä. Saatuaan ruoan ja veden eteensä hän alkoi syödä hiljaisuuden vallitessa heidän pöydästään, mikä toisaalta oli hyvä koska salissa oli edellistä iltaa enemmän väkeä ja melu tason sen veroinen. Syötyään Silvara nosti katseensa nuorukaiseen. "Huomasin sinun tehneen kuten pyysin, mutta huoneessani oli hentoinen savun tuoksu. Mahdatko tietää mistä se on sinne ilmestynyt?" Silvara kysyi. Hän tiesi lähes varmasti miksi huoneessa oli savun hento tuoksu, mutta tämä olikin pienoinen testi nuorukaiselle. Nuorukaisen ei kannattanutkaan luulla hänen olevan vain heikko nainen. Hän oli vahvempi kuin moni uskoikaan.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 27, 2008 22:57:23 GMT 3
Naisen saapuessa Delvin istui normaalin hermostuneen tapansa sijaan tällä kertaa hyvin rentoutuneen oloisena pöydän ääressä seurailemassa ympärillä tapahtuvia asioita ja jopa nyökkäsi naiselle luontevasti tämän istuutuessa seuraan. Nuorukainen ei osaltaan rikkonut pöydässä vallinnutta hiljaisuutta Silvaran alkaessa syömään, vaan miehen katse vaelteli pitkin salia tuon ajatusten vaellellessa siellä sun täällä, jossain huolettomammissa aiheissa kuin viimeaikaiset tapahtumat olisivat antaneet ymmärtää.
Naisen esitettyä vihdoin kysymyksensä ja näin rikottua nuorukaisen osalta raukean, joidenkin muiden mielestä ehkä kiusallisen hiljaisuuden, seilaili tuon katse ruokailunsa lopettaneeseen Silvaraan. "Ai... Olen pahoillani, poltin piipullisen yrttejä oleskellessani huoneessasi. Olisi pitänyt tajuta tehdä se omassa huoneessani.", pahoitteli tuo aluksi normaalia monisanaisemmin, ja jatkoi sitten. "Tarvitsen toisinaan hieman lääkitystä pingottuneisuuteeni.", tarjosi tuo todenmukaisen selityksen ja oli itsekin hieman yllättyä suorasanaisuudestaan.
Nuorukainen toivoi Silvaran ymmärtävän asian laidan, vaikka normaalisti kansan keskuudessa kovinkaan useita erikoisemmanlaatuisia yrttejä ei varmastikaan tunnettu näillämain. Ei tuo ainakaan ollut nähnyt tässä kyläympäristössä yhtään shamania tai alkukantaisempaa henkien miestä, joille kyseiset yrtit olisivat varmasti tutumpia. Tosin mikäli majatalossa vieraili ikinä kauempaa saapuneita vaeltelijoita (mikä oli sangen todennäköistä), olisivat ainakin paikalliseet jo tottuneet sillointällöin mitä eksoottisimmilta tuoksuviin piippua käryttäviin henkilöihin.
"Millaiset suunnitelmat sinulla on jatkoa varten?", kysyi vuorostaan Delvin palaten olennaiseen, eli työhön.
|
|