trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 14, 2007 1:02:23 GMT 3
"Mini se on sitten." Hermad nyökkäsi. Hän oli loppumatkan ihan hiljaa, eikä matkaa tavernalle kovin pitkälti ollutkaan. Päästyään tavernan eteen Hermad laskeutui satulasta. Tallista singahti poika valmiina ottamaan hevosen hoteisiinsa. Nuorukainen mulkoili vanhaa, arpista soturia pelonsekainen kunnioitus silmissään. Palkkasoturit olivat huonossa maineessa kaikkialla valtakunnassa, saivathan he elantonsa toisten ahdingosta ja tappamisesta. Mutta jokainen nuorukainen haaveili jossain vaiheessa elämästä legendaarisena soturina, joka omalla miekallaan tienasi elantonsa ja ratsasti urheana taistosta toiseen, kunniasta kunniaan.
Hermad olisi voinut sanoa montakin asiaa siitä 'kunniasta', mutta toisaalta, miksi särkeä poikaparkojen haavemaailmat? Suurin osa päätyihi kumminkin seuraamaan isänsä jalanjälkiä ja eläisi loppuelämänsä talonpoikana tai savenvalajana...
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 15, 2007 13:12:59 GMT 3
Tavernan kohdalla Mini hyppäsi,tai pikemminkin putosi alas hevosen selästä.Hän katsoi hieman peloissaan tallipoikaa,joka tuli viemään hevosen talliin. Tyttö etsi katseellaan ratsastajan katsetta. Minnes nyt?hän ajatteli.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 15, 2007 16:42:54 GMT 3
Hermad heitti suitset pojalle ja murahti käheästi varoituksen sanaset. liian myöhään; hevonen oli jo ehtinyt napata kiinni pojan olkapäästä. Se oli hyvin pahansisuinen elikko, ja puri herkästi jopa Hermadia jos tämä ei pitänyt varaansa. Häntä se ei koskaan kuitenkaan purrut tosissaan. Kunhan ilkeyttään nappaili.
"No ala tulla sieltä äläkä kyyristele." Hermad murahti tytön puoleen. Hän käveli tavernan ovelle lievästi ontuen ja avasi sen: "Varataan ensin huone, ja sen jälkeen ostetaan sinulle syötävää." spturi totesi. Tuskin hän oli saanut lausettaan loppuun kun tavernan pitäjä ilmestyi hänen eteensä pyyhkien lapiomaisia, känsäisiä käsiään likaiseen esiliinaan: "Mitä saisi olla?" mies kysui ahnas kiilto silmissään. hermad nyökkäsi Miniä päin: "Huone minulle ja tuolle. Ja illallinen ja aamiainen." "Se tekee kolme hopeaa. Tyttäresi menee puoleen hintaan kun on noin pieni." parrakas pitäjä totesi ja tuijotti Miniä kapeilla kärpänsilmillään. Hermad kaiveli rahaa kukkarostaan ja ojensi lommoiset kolikot tavernanpitäjän odottavalle kämmenelle.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 15, 2007 23:55:50 GMT 3
Mini seurasi ripeästi miestä tämän kehoituksesta. Sisällä oli tunkkaista,eikä tyttö pitänyt tavernanpitäjästä. Miehessä oli jotain hyvin epämiellyttävää ja Mini astui vaistomaisesti lähemmäs Hermadia. Hän katsoi soturia luottavisena.Tyttö oli kokenut paljon ikäviä asioita pienen elämänsä aikana,joten oli ihanaa kun joku oli ystävällinen.Hän ei tiennyt miten voisi ikinä palkita tuon ystävällisen miehen. Mini havahtui mietteistään tavernan pitäjän katsellessa häntä.Tyttö värähti.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 16, 2007 1:17:24 GMT 3
"Illallinen ja aamiainen tarjoillaan tänne." tavernanpitäjä sanoi ja ojensi Hermadille kaksi punaista laattaa sekä avaimen: "Huoneenne on kolmas vasemmalta heti ensimmäisellä käytävällä." Hermad ohitti tavernanpitäjän ja lähti nousemaan portaita. Ahne ja kolme kultaa rikkaampi isäntä palasi tyytyväisenä takaisin keittiöön kuumentamaan illalliseksi tarkoitettua ohravelliä. Laihaan soppaan oli heitetty muutama klimppi sitkeää sianlihaa tuomaan makua.
Yläkerrassa Hermad työnsi avaimen kolmanteen oveen vasemmalla puolella käytävää ja munalukko rasahti auki. Huone oven takana oli karu ja paljas; lattialla oli olkia vuoteeksi ja nurkassa takka ja polttopuita. Puinen ikkunaluukku oli jatkuvasti raollaan ja päästi sisään viileää ilmaa. Hermad vihasi pikkujuottoloita... soturi viskasi reppunsa nurkkaan ja kumartui tonkimaan esiin makuupussiaan. "Minulla ei ole sinulle mitään muuta kuin tämä viltti. Toivottavasti kelpaa..." mies mutisi ja heitti Minin olkien päälle paksun, kirjaillun villahuovan. Se näytti olevan vanhaa, mutta taitavaa ja kestävää tekoa.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 16, 2007 20:14:19 GMT 3
Mini käveli rivakasti Hermadin perässä portaita ylös. Mies avasi huoneen oven ja Mini astui sisään. Aika vetoisa paikka,mutta paljon parempi kuin katu,tyttö tuumi. Mini katseli kun mies kaivoi reppunsa sisältä paksun viltin. Tytön suureksi hämästykseksi Hermad heitti sen hänen harteilleen. Viltti oli karkea,mutta ihanan lämmin. "Kelpaa tottakai,kiitos!" Mini oli hämmästynyt.Maailmassa oli siis muitakin kilttejä ihmisiä kuin isä ja äiti. "Minä,tuota..En tiedä miten voin korvata tämän,tai siis.." Tyttö sopersi ja aivasti. "Haittaako jos menen nukkumaan?"Mini kysyi Hermadilta.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 16, 2007 20:29:28 GMT 3
Soturi vilkaisi tyttöä ja nyökkäsi: "Senkus menet. Minä menen alakertaan syömään ja juomaan. Tuon sinun ruokasi sitten tänne ylös. Jos tulee jotain asiaa, niin taaperra alas." mies sanoi lopulta ja nousi, alkaen avata haarniskansa nahkalenkkejä. Yksi toisensa jälkeen raskaat teräslevyt kolahtelivat lattialle, paljastaen raskaan, melkein puoleen reiteen asti ulottuvan ketkupaidan. Hermad avasi sen soljet ja pudotti sen viimein harteiltaan kuin raskaan takin. Se rysähti lattialle ja näytti suunnattomalta keolta pieniä metallisia lenkkejä. Hermad kokosi haarniskansa yhteen kasaan reppunsa vierelle ja venytteli raukeasti. Tuntui hyvältä liikkua viimein vapaasti, ilman jatkuvaa haarniskan kalvamista. Painoikin mokoma niin pirusti. "Jos sinulla on nälkä, napostele näitä ennen nukkumaanmenoa." soturi kaivoi repustaan ruskeaan kankaaseen kiedotun paketin ja avasi sen. Sisällä oli suolalihaa ja siemenleipää, sekä pieni puinen purkki. Hermad avasi sen: "Se on hunajaa. Hyvää leivän päällä." mies totesi ja ojensi nyyttiä Minille. Hän jopa hymyili hiukan. Päästyään eroon raskaasta taakastaan hänen mielialansakin oli kohonnut piirun verran ylöspäin.
Ja olihan hän vain muutaman rappusen päässä oluesta ja siunatusta humalatilasta.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 16, 2007 23:04:13 GMT 3
"Tulen kyllä sitten alas,jos tule asiaa" Mini sanoi ja haukotteli hieman. Milloinkohan viimeksi oli tullut nukuttua? Tyttö otti vastaan miehen ojentaman pienen nyytin,hymyillen kiitollisena. Hänen yllätyksekseen jopa Hermad hymyili. "Mene vain alakertaan,olen täällä ylhäällä." Tyttö sanoi miehelle. Hän ajatteli mennä nukkumaan,sillä silmäluomet tuntuivat jo lyijynraskailta. Jopa olkipeti tuntui houkuttelevalta. Mini haukotteli toistamiseen.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 17, 2007 11:07:30 GMT 3
Soturi ohitti Minin ja kiskaisi oven edestään. Vaikka hän oli jättänyt haarniskansa ja miekkansa ylös, hän muisti tunkea saappaanvarteen puukon siltä varalta että joutuisi vakavampaan kahakkaan jonkun kanssa. Humalaiset ihmiset saattoivat joskus olla tyhmiä. Kiskottuaan tarpeeksi sahtia lihavat sepät muuttuivatkin yllättäen kaksikymmentä vuotta nuoremmiksi ja saivat viiden miehen voimat. Sitten he keksivät ryyppäävän palkkasoturin ja tunsivat palavaa halua osoittaa olevansa kaikin puolin parempia kansalaisia.
Tästä oli seurauksena yleensä itkua, hampaiden kiristelyä ja murtuneita neniä, kun hyökkääjät ryömivät nyyhkien pois paikalta ja Hermad sai taas porttikiellon yhteen tavernaan. Ikään kuin olisi hänen vikansa, että humalaiset tunsivat vetoa hänen kiusaamiseensa.
Hermad toivoi, että saisi tänään illastaa rauhassa. Hän haki tavernanpitäjältä illallisensa ja siirtyi syömään sitä yhteen vapaaseen pöytään lähellä tiskiä.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 17, 2007 11:44:47 GMT 3
Mini katseli,kun mies lähti alakertaa kohti. Sitten hän kävi karkealle olkivuoteelle makuulle ja nukahti lähes salamana.
Mini heräsi hetken nukuttuaan. Hän oli nähnyt painajaista.Sitä samaa mitä ennenkin. Siinä liekit nuolivat puutaloa ja nainen,hänen äitinsä kirkui. Isän rumis makasi pahoin palaneena keskellä keittiön lattiaa. Äiti oli saanut hänet ulos,mutta ei ollut koskaan päässyt itse ulos palavasta talosta. Mini nyyhkytti hiljaa. Itkun laannuttua hän katseli ympärilleen. Hermad ei ollut vielä tullut. Alhaalta kantautui humalaisten örinää. Tyttö ei ollut koskaan pitänyt humalaisista. Kilttikin ihminen saattoi humalassa tehdä kamalia.
Ulkona huhuili pöllö,ilmeisesti yöllisellä retkellään. Mini toivoi,että hänkin olisi kuin pöllö,vapaa pahan maailman kahleista. Hän nousi ja katsoi pihalle repsottavasta ikkunasta.Yöeläimet olivat liikkeellä. Mini ei ollut koskaan luottanut vieraisiin ihmisiin,mutta eläimiin hän luotti. Hän oli aina tullut hyvin toimeen niiden kanssa. Kotona oli ollut vanha työhevonen,millä tyttö oli joskus ratsastanut,vain neljävuotiaana. Se oli ollut hyvin varovainen,kuin sen selässä olisi ollut särkyvää posliinia.Mini hymyili muistaessaan vanhan hevosen lempeän katseen. Mitäköhän sille oli käynyt?Se oli kai pelastunut tulipalosta,mutta olikohan se jo makkarana? Voi,Mini kaipasi niin kovin vanhaa Ruskoa.Hän huokaisi ja nuuhki yöilmaa. Tavernan tallissa kiljui hevonen.Mini kuunteli tarkkaan. Ikään kuin hevosta olisi...HAKATTU?! Kauhistus. Äkkiä Mini oli täysin hereillä ja vihainen! Hän ei voinut sietää että eläimiä kiusattiin. Hän katsoi ikkunasta alas.Maahan oli pitkä matka,mutta kuin tilauksesta seinänviertä kiemurteli köynnös. Hetkeäkään epäröimättä tyttö kapusi ulos ikkunasta ja tarttui köynnökseen. Se natisi,mutta kesti. Mini kapusi alas ja hiipi tallia kohti...
[Tuli pitkää,heheh..]
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 17, 2007 14:08:04 GMT 3
[Just hyvän mittanen toi oli ^^]
Sillä välin Hermad taisteli urheasti velliksi muutuvia jalkojaan vastaan. Porras portaalta mies raahusti ylöspäin. Näitä oli tatusti ollut vähemmän aiemmin illalla... melkein joka askelen jälkeen miehen silmissä meinasi sumeta. Hän ei edes viitsinyt katsoa, kuinka korkealla hän oli. Varmaan sadoissa, ellei tuhansissa metreissä! Vielä muutama ylitsevuotavan liukas ja vaivalloinen porras, ja hän pääsisi viimein yläkertaan...
Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen Hermad astui huoneensa oven eteen. Hän sohaisi avaimen ohi lukon varmasti kaksitoista kertaa ennen kuin tiukasti keskittymällä sai sen siihen oikeaan kaikista niistä seitsemästä näkemästään lukosta. vain huomatakseen, ettei ovi edes ollut lukossa. Niin... se tyttö oli siellä. Hermad oli ihan unohtanut sen kakaran. Toivottavasti se ei panisi pahakseen lievää hiprakkaa. Hermad sysäsi oven auki ja räpytteli silmiään hetken.
Missä se oli?
"Hei... mukula...huhuu? Missä pherkeleheessä she on? Hhhehei lahapsi... ei nhyt ole aika lheikkiä mitään piiloa..." Hermad hieroi otsaansa. Kaikkea siti pitikin vielä sietää...
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 17, 2007 17:02:57 GMT 3
Mini hiipi hiljaa pihalla. Tallissa kolisi ja paukkui,kun joku hevonen yritti vältellä kiusaajaansa. Pihalla oli muuten hiljaista,kaikki olivat kai juopottelemassa... Toivottavasti Hermad ei huolestu,välähti tytön mielessä. Hän tunsi itsensä teräsnaiseksi,soturiksi joka taistelee vääryyttä vastaan.Hädintuskin Mini muisti olevansa vain pelokas,kymmenkesäinen tyttönen. Tallin ovi oli raollaan ja Mini kurkisti sisään. Isokokoinen mies,jolla oli valtaisa kaljamaha seisoi erään pilttuun edessä,ratsupiiska kädessään. Mies oli umpihumalassa ja huitoi piiskalla lähimmässä pilttuussa oleva hevosta. Kaunis,valkoinen tamma kiljui pelosta,mutta ei pääsyt minnekään pakoon. Pilttuu oli niin pieni ettei hevonen mahtunut edes kääntymään. Mini näki Hermadin hevosenkin vilaukselta. Muut hevoset tuijottivat tuota isoa miestä silmät muljahdellen. Talli oli sen verran kaukana tavernasta,ettei sisälle kuuluisi mitään. Hevoset olisivat siis täysin tuon hullun armoilla. Mini puristi kätensä nyrkkiin. Hän syöksyi kuin pieni salama miehen kimppuun,hyppäsi tämän selkään ja tarttui kiinni kuin iilimato. Mies huusi vihaisesti ja yritti saada tyttöä tippumaan. Hän saikin huitaistua Miniä,joka lensi parin metrin päähän,kolauttaen päänsä erään pilttuun oveen. Tyttö voihkaisi ja melkein menetti tajunsa. Mies nauroi. "Aijai pikkulikkha,Ny shulle käy khöphelösti."Mies sanoi ja kohotti piiskan ilmaan. Mini käpertyi palloksi,peläten pahinta. Hyvästi julma maailma,tyttö ajatteli.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 17, 2007 18:04:50 GMT 3
Humalainen iski, ja ratsupiiska paukahti kimeästi osuessaan ihoon. Ihoon, joka ei tosin kuulunut pikkutytölle. Piiska nousi hämmentyneen miehen vetäessä kätensä taaemmaksi. Verinen viiru poltteli humalaisen soturin kädessä, mutta alkoholi ja vereen virrannut adrenaliini saivat kivun katoamaan jonnekin alitajunnan syövereihin. Soturin silmät leimahtivat ja hän sysäsi ratsupiiskaa pidelleen miehen kauemmaksi. Hänen suuri varjonsa lankesi Minin päälle kuin suojaava musta peitto. "Herkeäs hakkaamasta heikompiasi, paskiainen!" palkkasoturi murisi ja nosti nyrkkinsä, sihdaten sen kohti lihavan miehen naamataulua. Vaikka hän olikin humalassa eikä varmastikaan sen veroinen kuin selväjärkisenä, oli hänen iskussaan silti voimaa sen verran, että sillä aina nenän tai pari sai poskelle. Sihti nyt oli vähän pielessä, mutta kun iski tarpeeksi monta kertaa niin kyllä aina joku meni perillekin...
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Dec 17, 2007 22:08:04 GMT 3
Mini näki kuinka Hermad syöksyi talliin ja kävi näköjään miehen kimppuun. Soturi löi miestä monta kertaa ja Mini oli jo hieman kauhuissaan. Entä jos humalainen kuolisi? Eipä sinänsä muuten väliä,mutta Mini ei halunnut että Hermad joutuisi vankilaan. "Älä tapa sitä!" Hän huusi miehelle"Ole kiltti,en halua että joudut vankilaan." Sitten Mini muisti miksi oli tullut.Hevonen! Tamma oli vieläkin todella peloissaan ja Mini juoksi tappelevien miesten ohi pilttuun luo. Hän ojensi kätensä ja tamma melkein puri häntä.Se ei tiennyt kuka oli ystävä ja kuka taas ei. Äkkiä tyttö huomasi että tallissa haisi savu. Humalainen oli vahingossa tönäissyt lyhdyn alas pöydältä ja kuiva heinä oli syttynyt nopeasti. "Hermad!" Mini huusi."Tulipalo!"
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on Dec 17, 2007 22:17:47 GMT 3
"Mitä?" Hermad havahtui. Hän roikotti humalaista lihaläjää kauluksesta vesikaukaloin yläpuolella. Veri valui vuolaana norona pitkin ulisevan miehen kasvoja. Hänen hampaansa oli kaikki taottu kurkkuun, ihan takimmaisia lukuunottamatta. "No perkele, tämä tästä vielä puuttui..." soturi päästi irti ja humalainen tipahti vesialtaaseen, jääden retkottamaan siihen kykenemättömänä liikkumaan. Hänen naamansa oli karmean näköinen.
"Rauhassa, poika hyvä." Hermad totesi ja yski yhä vain tihenevää savua keuhkoistaan, avaten oman hevosensa pilttuun. Vauhko ratsu tunki ulos niin että kaatoi omistajansa ja rynni kaviot kipinöitä iskien pitkin kivistä käytävää. Se katosi pian pimeään. Hermad avasi muidenkin pilttuiden ovia. Savu kirveli jo silmiä. Mies yritti löytää Miniä katseeellaan: "Mene ulos!"
|
|