|
Post by submarine on Mar 23, 2007 22:51:39 GMT 3
Matka kesti melkoisen pitkään, mutta missään vaiheessa hahmo ei pysähtynyt lepäämään tai edes lepuuttanut käsiään. Tämä vaikutti olevan muutenkin täysin eloton, ei puhunut eikä tehnyt virheliikkeitä. Tästä ei tuntunut edes lämpöä. Tyttöä olisi yhtä hyvin voitu työntää kärryissä, paitsi että nekin olisivat tuntuneet selvemmin. Tämä ei tietenkään ollut ihminen, se olisi varmasti selvinnyt jo kenelle tahansa. Jotain muuta, jotain epäinhimillistä.
Lopulta, ehkäpä kymmenen minuutin tai vartin kuluttua, hahmo kuitenkin lopulta pysähtyi jonkinlaisen suuremman talon eteen. Sitten tämä jäin vain odottamaan, sanomatta sanaakaan. Aikaa kului ja sade korkeintaan yltyi.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 23, 2007 23:02:36 GMT 3
"Pitäisikö kysyä mikä sinä oikein olet?" Drew kysyi epävarmalla äänellä tuskan edelleen lävistäessä kehoa piinallisesti. Kun he pysähtyivät Drew riuhtaisi itsensä irti toisen otteesta. Toinen oli niin... niin... epäinhimillinen, ettei mitään rajaa. "Ja mikä hän on, kenet tulen tapaamaan?" Drew kysyi vielä toisen kysymyksen hetken aikaa odotettuaan. Kärsivällisyyden puuskat alkoivat mennä jo hetkellisesti ohi ja viha alkoi tulla tilalle vahvempana kuin aiemmin. Drewin silmät muuttuivat hetkellisesti punaiseksi vihasta ja ärtymyksestä... kaikista epämääräisistä ja negatiivisista tunteista.
|
|
|
Post by submarine on Mar 24, 2007 1:57:32 GMT 3
"Hiljaa", hahmo komensi erittäin selvästi ja yksinkertaisesti. Mutta ehkäpä se oli turhaa muutenkin, sillä yhtäkkiä kaikki jotenkin vääristyi. Tuli aavistus suuresta vauhdista mutta siltikin kaikki näytti pysyvän paikoillaan. Se tapahtui vaivihkaa, salakavalan hitaasti. Ensin oltiin ulkona, ja sitten kaikki vain jotenkin oli sisällä, jossakin. Hahmoa ei näkynyt, ei vaikka tyttö kuinka koettaisi etsiä tätä. Huone itsessään vaikutti melko kookkaalta, mutta myös hyvin pimeältä. Ainoastaan katosta roikkuva kynttelikkö toi hieman valoa, mutta se ei riittänyt paljastamaan kuin viitisen neliömetriä keskeltä. Reunoilla oli hyvin pimeää. Jonkinlaisia ääniä kyllä kuului, vaikka olikin vaikea sanoa, mitä.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 24, 2007 14:46:39 GMT 3
"No, enkä taat-" Drew aloitti, mutta oli seuraavista tapahtumista niin hämmentynyt, että joutui sulkemaan suunsa. Hengittämäänkään ei tyttö oikein kunnolla ehtinyt, kun tämä mietti tapahtumia. Mikä tämä kaikki vääristyminen oli ja mikä sen sai tekemään niin? Katse haroi epäilevänä huonetta, johon hän oli ilmiselvästikin vääristymisen johdosta päätynyt. Ääni ei kulkenut vaikka hän halusi kysyä, missä hän oikein oli. Tämä paikka vain oli niin karmiva... täällä oli niin pimeääkin. Jalat pettivät alta ja tyttö valahti polvilleen nojaten käsiinsä. Tuska oli sietämätön ja...ARGH!
|
|
|
Post by submarine on Mar 24, 2007 15:49:56 GMT 3
Hitaasti jokin erkani varjoista, muttei kuitenkaan tullut tarpeeksi pitkälle jotta sen olisi voinut erottaa kunnolla. Ainoastaan äärimmäisen epäselvä siluetti oli nähtävissä. Se ei todellakaan näyttänyt ihmiseltä, ei juuri miltään järjelliseltä. Se oli jotenkin määrittelemätön, mutta suurehko. "Seuraava on tullut", ääni totesi. Se tuntui hyvin etäisesti kuuluvan siluetille. Eikä se oikeastaan ollut puhetta, vaan kuin monta erilaista ääntä, jotka oli laitettu oikeaan järjestykseen kuulostamaan puheelta. Eikä yksikään äänistä ollut hiukkaakaan miellyttävä. Jostakin hyvin kaukaa alkoi kuulua hyvin hiljaista kalkatusta.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 24, 2007 20:59:23 GMT 3
Drew vilkaisi katseellaan ympärilleen. Häntä edelleen ihmetytti tämä paikka. Kun sitten Drew kuuli puhetta tämä ihmetteli suuresti toisen sanoja. Kuka seuraava, uhriko? Huulet ja hampaat puristuivat toisiaan vasten hermostuneena. Viimein Drew uskalsi avata suunsa: "Miksi haluat henkeni?", kuului kysymys hennolla äänellä, mutta kuitenkin varmana ja kuuluvana.
Sanojansa aikana Drew kohosi hitaasti, mutta sitäkin määrätietoisemmin, pystyyn.
|
|
|
Post by submarine on Mar 24, 2007 22:29:55 GMT 3
Siluettimainen hahmo näytti hieman suoristautuvan ja kääntyvän katsomaan tyttöä paremmin pimeydestä. "Se on yksinkertaista, lapsi. Sinusta tulee pian osa jotakin hyvin tärkeää, vaikka et tietenkään kykenekään arvostamaan sitä", ääni vastasi. Kalkatus voimistui. Tai tarkemmin kuunnellen se oli kolahtelua, kaiketi rauta kiveä vasten. Yhtäkkiä siluetti katosi toiseen, suurempaan, kun tämän taakse tuli joku - jokin. Sen ääriviivat olivat täysin epäinhimilliset, niin paljon kuin niitä saattoi nähdä. Se oli kuin venytetty, väännelty, kerta kaikkiaan kuvottava, vaikkei siitä vielä edes erottanut mitään. Se synnytti pelkoa.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 24, 2007 22:59:10 GMT 3
Drew käänsi katsettaan suuntaan, jossa oletti hahmon olevan. Katse osuikin kohdalleen ja tyttö katsoi nyt toista suoraan silmiin. "Tarkoitatko kuolemaa?" Drew kysyi katsoen edelleen toista. Korvat kuulivat kalkatusta ja sen voimistumista. Sitten silmät laajenivat kauhusta tytön katsoessa toista... ja hänen taakseen. "M-mitääh?" Drew äännähti yrittäen epätoivoisesti selvittää mitä nyt tapahtuisi.
|
|
|
Post by submarine on Mar 24, 2007 23:27:01 GMT 3
Hitaasti, kuin jokainen askel olisi tuottanut suuria ongelmia, suurempi hahmo tuli esiin. Se ei tosiaan ollut mitenkään inhimillinen, ei missään mielessä. Se oli joskus saattanut olla, mutta nyt näytti siltä, kuin joku olisi sulattanut jonkin tunnistamattoman olennon pehmeäksi, repinyt sen kappaleiksi ja kiinnittänyt kappaleet takaisin yhteen. Kuvaus oli paras mahdollinen, jonka siitä saattoi antaa. Se oli suuri, jotenkin venytetty ja väännetty. Raajat työntyivät oudoista kulmista, yksi ainut valtava silmä tuijotti venytetyn, pitkänomaisen pään sivusta. Aina välistä siitä pääsi jonkinlainen hallitsematon äännähdys, kuin lapsenomainen yritys puhua. Sen keskivartalon alueille oli kiinnitettu paksu ja leveä rautakahle, jonka perässä raahautuva ketju kolahti aina välistä kiveen. Se ei liikkunut mitenkään hallitusti, mutta suuntana oli silti tyttö.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 25, 2007 0:01:43 GMT 3
Kiljaisu pääsi hallitsemattomana tytön suusta tämän huomatessa tapahtuneen. Hän otti muutamia hätäisiä askelia taaksepäin ja yritti pitää päänsä mahdollisimman rauhallisena ja kylmänä, siinä kuitenkin heikosti onnistuen. "Mikä sinä oikein olet?!" Kuului hätäinen, kiljahduksen omainen lausahdus pelästyneen tytön suusta. Drew huomasi toisen yrittävän tulla hänen luokseen ja hän vain puolestaan kiihdytti askeliaan mennessään taaksepäin hurjaa vauhtia.
|
|
|
Post by submarine on Mar 25, 2007 0:34:10 GMT 3
Samaan tapaan kuin silloin aikaisemmin pikaisesti näyttäytynyt olento, tämäkin kurotteli toista kohti. Mutta toisin kuin se, tämä ei osoittanut minkäänlaisia tunteita, toimi kuin määrättynä. Aina välistä siltä pääsi yhä ääniä, mutta ne eivät kuitenkaan vaikuttaneet tarkoituksellisilta, oli mahdotonta sanoa ajatteliko tämä olento mitään. Sen ympärillä tuntui kuin kylmä viima, epäluonnollinen ja ikävä. Se ei mitenkään kiirehtinyt, laahusti vain hitaasti, toisinaan astuen monta askelta väärään suuntaan, kohti.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 25, 2007 9:58:03 GMT 3
Drew huomasi pian, ettei saanut kysymykselleen vastausta. Hän vain meni taaksepäin, kunnes tunsi kovan aineen selkäänsä vasten - seinä! Tyttö katsoi toisen etenemistä, se näytti aivan liian... epäinhimilliseltä. Nyt, kun Drew pakottautui ajattelemaan, hän tajusi että hänen piti tehdä jotain itsekin, eikä vain ryvetä siinä pelossa, jota tuo toinen aiheutti olemassaolollaan.
Drew puristi kätensä nyrkkiin ja nyrkkien ympärille alkoi muodostua tälläkertaa mustan väristä utua, joka sitten tiivistyi maagiseksi palloksi, jonka Drew sitten lähetti ojennettujen käsien kanssa kohti toista. Musta väri muodostui suuresta epätoivosta ja tietämättömyydestä. Sekä myös vatsanpohjalla vellovasta suuresta pelosta ja vihasta. Vahva pallo oli siis kyseessä, muttei kuitenkaan Drewin vahvimpia maagisia loitsuja.
|
|
|
Post by submarine on Mar 25, 2007 11:25:45 GMT 3
Olento ei mitenkään yrittänyt väistää - kaiketi se ei edes tiedostanut sitä - palloa sen osuessa. Se tosin näytti jotenkin hidastuvan ja kutistuvan päästessään lähemmäs, mutta osui kuitenkin. Se sai olennon hoippumaan taaksepäin, oletettavasti enemmänkin yksinkertaisesti osuman voimasta kuin kivusta. Ehkäpä se olisi kaatunut, mutta aikaisempi hahmo oli yhtäkkiä rynnännyt esiin, tukien olentoa molemmin käsin. Tämä oli ehkäpä vielä pahempi kuin toinen. Tästäkään ei voinut sanoa, millainen olento oli kyseessä, muttaeri syystä. Hahmon koko ruumis oli jonkinlaisten... paiseiden peitossa. Ne olivat eri kokoisia ja muotoisia, mutta paiseita yhtä kaikki. Jotkin vain muutaman sentin mittaisia, mutta moni yli kämmenenlevyyden verran. Toiset olivat myös kasvaneet reilusti enemmän korkeutta kuin leveyttä. Tai ehkäpä niitä olisi voinut kuvata paremmin sanalla "syylä", sillä suuressa osassa oli päällä jonkinlaista ilmeisen kovaa kasvustoa. Joissakin kasvusto oli alkanut muodostaa sarvia. Tämä oli mahdollisesti ollut ihminen, mutta sillä ei ollut enää mitään väliä. Nyt se oli vain valtava kasa kasvaimia. Olento tuki hetken toista, niin kauan että se pääsi taas kulkemaan. Sitten tämä jäi vain paikoilleen, sanomatta sanaakaan. ((Hmmh... löysinpä sitten jopa piirtämäni kuvan tuosta ensin esiin ilmestyneestä. i35.photobucket.com/albums/d198/Erabus/skannaa0005-2.jpg ))
|
|
|
Post by Yomire on Mar 25, 2007 14:13:18 GMT 3
"TÄMÄ ON EPÄREILUA! MIKSI SINULLA ON AUTTAVIA... KÄSIÄ, JA MINULLA EI OLE KETÄÄN!?!?" Drew huusi aivan täyttä kurkkua ja sanat ja lauseet jäivät kaikumaan huoneeseen. Taas uudet pallot lähtivät kohti toista, yrittäen selkeästi karkoittaa toisen pois täältä, Drewin kimpusta. Silmät katsoivat toista vihaisina, ja Drewin teki mieli mennä potkaisemaan toista. Toisaalta pelko lamaannutti tytön niin, ettei tämä uskaltanut mennä toista yhtään lähemmäs, kuin mitä oli pakko. Parempi oli tämä ns. kaukopuolustus, jossa ei kuluisi niin paljon voimia, kuin itse hyökkäämisessä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 25, 2007 16:48:35 GMT 3
Kumpikaan olento ei vastannut, ainoastaan ketjujen kalina, satunnaisen äännähdykset ja tytön huudot rikkoivat hiljaisuutta. Ainakin toinen osasi puhua, muttei osoittanut mitään halua siihen. Tämä ei edes liikkunut, eikä kasvoja voinut nähdä kaikkien paiseiden keskeltä. Kun uudet pallot osuivat, ne tuottivat hyvin suurelti saman tuloksen, kuin jokin olisi suojannut olentoa pahimmilta vammoilta. Nyt tosin toinen ei yrittänyt auttaa sitä, vaan päästi vapaasti putoamaan. Sillä kesti hetken päästä takaisin epämuodostuneille raajoilleen.
Juuri kun näytti siltä, että sama jatkuisi, paiseinen tarttui olennon ketjuun ja veti sen tiukalle. Se yritti siitä huolimatta eteenpäin, kuin ei olisi edes huomannut, muttei kuitenkaan päässyt. "Sinä. Sinussa on voimaa. Ehkäpä et kuolekaan", toinen totesi vaivalloisesti, vetäen samalla olentoa taaksepäin ilmeisen kevyesti.
|
|