|
Post by submarine on Mar 20, 2007 16:53:14 GMT 3
Sisällä oli hetken hiljaista, suorastaan kuollutta. Mitään vastausta ei kuulunut. Mutta sitten, painostavan hetken jälkeen, kuului lopulta askelia. Hitaasti Mito ilmestyi kaltereiden taakse ja kiskaisi ne pois. Tämä näytti jotenkin synkältä, kuin olisi kuullut huonoja uutisia. Hetken vaikutti lähes siltä, että tämä aikoisi seistä tytön tiellä, sanomatta sanaakaan. Mutta lopulta tämä astui vaiti sivun, sallien toisen tulla sisään. Tunnelma oli jotenkin painostavampi kuin äsken kuin tyttöä olisi tuijotettu jostakin. Mutta tietenkään pimeydestä ei voinut nähdä mitään.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 20, 2007 16:59:24 GMT 3
Drew tuijotti hätääntyneenä kaltereiden taakse. Hän yritti selvittää päässään, miksei toinen tullut avaamaan hänelle näitä kaltereita. Painostava hiljaisuus oli pahasta ja Drew mietti, olisiko hänen sittenkään kannattanut lähteä. Helpotuksen huokaus pääsi tytön suusta, kun tämä huomasi Miton tulevan ja avaavan tälle aukon. "Mitä on tapahtunut?" Drew kysyi kun toinen vaikutti olevan paikallaan. Toisen ilmekin oli muuttunut... synkemmäksi. Drew todella halusi tietää kysymykseensä vastauksen. Kun toinen sitten siirtyi Drew ryntäsi heti sisään, kuitenkin pysähtyen heti kaltereiden taakse. Ilmassa tuntui jotain omituista. "Mito..." kuului tytön suusta pienimuotoinen äännähdys. Hän tunsi, että jotain oli pielessä, mutta mitä?
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2007 17:33:23 GMT 3
"Ei mitään", Mito vastasi innottomasti. Samaan aikaan tämän ääni tosin kertoi, että kyseessä ei todellakaan ollut "ei mitään". Ohimennen, nopeammin kuin silmä ehti kunnolla erottaa, tämä näytti vilkaisevan takaisin kadulle, kuin koettaen saada tytön sinne. Vai oliko se sittenkin vain satunnainen vilkaisu? Olipa se mitä oli, miehen kasvot katosivat näkyvistä tämän kääntyessä painamaan kalterit takaisin. Mutta aivan yhtä synkkä ilme oli, kun hän asteli hitaasti takaisin istumapaikalleen.
Sitten, aivan yhtäkkiä, joku puhui varjoista. Ääni ei ollut terve, se ei ollut oikea. Se oli vääntynyt, venytetty ja sairaalloinen, epäluonnollinen. "Älä uskottele turhia. Tee se." Mito pysähtyi niille sijoilleen, katsoen juuri siihen suuntaan, jossa puhuja ilmeisesti oli. Hän koetti ilmeisesti keksiä jotakin sanottavaa asiaan, ja sai lopulta vastattua: "Eikö se voisi olla joku muu? Minä pyydän!" Äänen omistaja ei välittänyt aneluista. "Sinä teet sen, tai sitten kumpikaan teistä ei poistu." Mito oli vain hiljaa. Jokin tömähti mätiin rätteihin, pelotellen jonkin järkyttyneen pikkueläimen pakoon. Mito kumartui hitaasti nostamaan esinettä. Hänen kääntyessään heikko valonheijastus kulki sen ylitse, antaen sille hahmon. Paksu, pitkä ja käyrä tappoveitsi. Se todella oli sellainen, tehty hakkaamaan lihaa ja luuta. Miehen ote ei vaikuttanut kovinkaan osaavalta, mutta puukko - joka oli jo lähempänä lyhyttä miekkaa - oli siitäkin huolimatta vaarallinen.
Äärimmäisen hitaasti, kuin vastahakoisesti, mies kääntyi tytön suuntaan. "Minulla ei ole vaihtoehtoja", hän totesi anteeksipyytävästi ottaessaan askeleen tätä kohti.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 20, 2007 17:39:53 GMT 3
Drewkin pysähtyi niille sijoilleen heti, kun tämä kuuli äänen. "T-tee mitä?!" Drew huudahti kauhuissaan huomatessaan veitsen. Useita hätäisiä askeleita taaksepäin ja useita hätäisiä vilkaisuja Mitoon. Tyttö yritti selvästikin katseellaan kysyä tapahtumia. Jos tarkkaan katsoi, saattoi myös huomata Drewin tärisevän pelosta. Nyt, kun Drew oli peruttanut jo liikaa, tulikin jo seinä vastaan. "Mito... kerro ensin mitä sinun pitää tehdä ja kuka tuo puhuja on?", Drew aneli hiljaa toiselta. Jos tämä oli hänen loppunsa, Drew ei hyväksyisi sitä vielä. Saisi toinen selittää ensin.
Pelko alkoi ottaa jo vallan, mutta se kävi Drewille paremminkin kuin hyvin. Hänen voimansa alkoivat aktivoitua eri tunnetiloista, muista kuin ilosta. Ja pelko ja viha olivat ne vahvimmat.
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2007 18:14:26 GMT 3
"Sillä ei ole väliä", Mito vastasi hitaasti, haluamatta nähtävästi puhua toiselle. Tämän ote veitsen kahvasta kiristyi, kohottaen terää hieman korkeammalle. Se oli selvästi terävä ase, hengenvaarallinen. Mies aikoi käyttää sitä, eikä uhrista ollut epäilystäkään. Yksi laahustava askel kerrallaan tämä lähestyi seinää vasten painautunutta tyttöä, kohottaen tuskallisen hitaasti veistä ylöspäin. Lopulta, viimeisen askeleen kohdalla, hän piteli sitä suoralla kädellä päänsä yllä, valmiina lyömään. Mutta sitten näytti siltä, kuin tämä olisi empinyt, ilme muuttui hämmentyneeksi, lohduttomaksi. Käsi laskeutui hitaasti alas, jääden roikkumaan siihen, veitsi heikossa otteessa heiluen. Tämä näytti avuttomalta. Sitä ei kuitenkaan kestänyt kuin hetken. "Sulje silmäsi, se on ohi nopeasti", Mito sanoi ääni tasaisen tyhjänä, päästi sitten huudon ja veti aseen nopeasti takaisin päänsä ylle. Pian se tulisi laskeutumaan uudelleen, vauhdilla...
|
|
|
Post by Yomire on Mar 20, 2007 19:31:34 GMT 3
"Tiedätkö mitä, Mito... en uskonut sinusta, että sinä pettäisit minut näin. Yrittämällä TAPPAA minut!" Drew huudahti ja hänen ulkomuotonsa alkoi sitten vaihtua. Hän alkoi hohtaa sinistä valoa, se oli taikuutta. Valo ympäröi tytön kokonaan ja esti näköetäisyyden. Samalla se sokaisi henkilöä, joka siihen katsoi. Pian tuo valo oli kaikonnut, melkein yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Samalla kun valo oli kaikonnut, ei tyttöäkään näkynyt missään. Drew oli siirtänyt itsensä pois tästä tilasta.
'Sinun on turha saada enää luottamustani takaisin...' Drew ajatteli kävellessään sateentäyttämillä teillä, ulkona, kylmässä. Hän oli siirtynyt n. 100 metriä länteen päin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2007 20:03:22 GMT 3
Veitsi iski läpi ilmasta ja lopulta kovalla kolahduksella kiveen. Mito taas jäi häkeltyneenä ja puolisokeana seisomaan paikoilleen, tajuamatta kunnolla edes mitä oli tapahtunut. Tämä koetti vieläkin peittää kädellä silmiään, vaikkei siitä enää mitään apua ollutkaan. Veitsen alkuperäinen antaja sen sijaan ymmärsi ilmeisen hyvin tilanteen. Ennen kuin Mito ehti edes kuulla mitään, kiertyi jokin hänen kaulansa ympärille ja paiskasi voimalla kiviseen seinään. Mies meni kasaan kuin märkä rätti, tiedostamatta enää mitään ympärillään.
Hetken olento seisoi hiljaa paikoillaan, koettaen kehitellä tilannetta parhaansa mukaan. Se tiesi, että voisi helposti ottaa jonkin muunkin kohteen, melkein kenet tahansa täältä. Ja se tiesi myös, että niin olisi helpompaa. Mutta se oli määrätietoinen, ja ennen kaikkea itsepäinen. Tyttö ei pääsisi pakoon...
Tyttö ei ollut aivan yksin, vaikkei oletettavasti tiennytkään sitä. Jossakin katolla, tai ehkäpä kujalla, tai sitten jossakin muualla, tätä seurasi jokin. Se ei nähnyt tätä, sen ei tarvinnut. Se tunsi, kuuli. Ja ne riittivät sille. Salakavalasti se tuli perässä.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 20, 2007 20:13:18 GMT 3
Tyttö oli peloissaan, suruissaan. Hän tiesi että se olento, joka oli käskenyt Miton tappaa hänet, tulisi hänen peräänsä. Aivan varmasti tuli. Tai ainakin joku muu. Drew pysähtyi kuin aistien jonkun pahuuden ympärillään. Okei, se sama rumba alkaisi alusta ja Drew vain siirtäisi itsensä uuteen paikkaan. EI! Se, mikä olento nyt olikaan ollut, seuraisi häntä uudestaan ja uudestaan. Tyttö ei pääsisi pakoon pelkällä siirtymisellä. Hänen pitäisi miettiä kunnollinen suunnitelma, oikea kunnon sellainen. Kuitenkaan, suunnitelman teko tai edes sen suunnittelu ei ollut kovinkaan helppoa ja Drewilla meni hetki keksiä sellainen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2007 20:27:04 GMT 3
Olio haistoi pelon, se tunsi sen - ja se piti siitä. Se maisteli sitä hiljaa, tiesi miten saisi lisää. Tuolla ihmisellä olisi sitä, tämä pelkäisi, kauhistuisi, antaisi hänelle nautintoa. Pitäisi vain tulla esiin, saada tämä pelkäämään. Se olisi helppoa, ihanaa. Hetken olio kihisi omaa nautintoaan, jota sen sairaalloinen fantasointi tuotti. Ja sitten, kestämättä enää, se tuli esiin.
Tömähdys, kitinää. Katolta oli pudonnut jotakin lumppujen, vaatteiden ja rättien peittämää. Se heilahteli puolelta toiselle, kuulostaen samalla lähinnä erittäin kidutetuilta saranoilta, joita pakotettiin vääntymään. Tuhlaamatta aikaa ilmestys horjahti eteenpäin tavalla, joka ei tuntunut todelliselta kävelyltä. Peitteiden keskeltä työntyi esiin raaja, jos sitä saattoi raajaksi sanoa. Se oli äärimmäisen pitkä ja ohut, kuin venytetty. Iho näytti sulaneelta, kuolleelta. Petollisen hitaasti olento lähestyi, kurotellen samalla tyttöä kohti.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 20, 2007 20:40:23 GMT 3
Taas kerran aistit ottivat miettimisen alta pois ja Drew käännähti ääntä kohden. Se kuulosti erittäin oudolta ja vastenmieliseltä. Kun toinen sitten tuli esiin aivan aluksi Drew kiljaisi. Kiljaisi erittäin kovaa. Sitten, pelonsekaisin silmin, Drew lähti peruuttamaan taaksepäin nopeasti, melkein kaatuen samalla. Onneksi nuori noita sai pidettyä tasapainonsa.
Drew avasi suunsa: "Älä yritäkään tulla lähemmäs!" Se oli itsevarmalla ja päättäväisellä äänellä lausuttu käsky, mutta joka osasi yhtän katsoa tarkemmin -tai tuntea- saattoi huomata vahvojen sanojen takana vellovan suuremmoisen pelon oliota kohtaan.
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2007 21:01:40 GMT 3
Olio ei näyttänyt edes tiedostavan sanoja, ja jos tiedostikin niin ei välittänyt niistä. Sen sijaan se vain tuli kohti, kitisten, huojuen ja hapuillen luonnottomalla kädellään. Olio tunsi vain toisen pelon, se oli niin ihanaista, sitä oli saatava lisää. Pitämättä kiirettä, nauttien joka hetkestä, se tuli yhä vain kohti. Sormet kiemurtelivat kuin sekopäiset käärmeet.
|
|
|
Post by Yomire on Mar 20, 2007 21:05:44 GMT 3
"Minä sanoin-" Drew sanoi ja puristi kätensä nyrkkiin. Samalla nyrkkien ympärille alkoi kertyä sinihopeista utua, sen pian kuitenkin tiivistyessä maagiseksi palloksi avattujen käsien päälle. "-pysy kaukana minusta!!!" Sanojensa aikana Drew ojensi kätensä kohti toista. Pallot lähtivät samantien kohti toista. Osuessaan pallot hidastaisivat ja lamaannuttaisivat kohteen. Tuo oli taas sitä pelonsekaista reaktiota, joka ei ollut kovinkaan vahvaa. Viha, se oli miljoonasti kertaa vahvempi. Kuitenkaan, sitä ei voisi käyttää ellei Drew suuttuisi kunnolla. Toisaalta, tytöllä oli tälläkertaa hiukan pienempi pinna kuin yleensä. Hyvä hyviksille, huono pahiksille.
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2007 21:42:09 GMT 3
Pelkoa, pelkoa, pelkoa! Olento oli omassa pienessä helvetillisessä paratiisissaan kurotellessaan tyttöä kohti. Mutta sitten, yhtäkkiä, siihen sekoittui jokin muu tunne. Viha? Ei pelkoa? Huutaen helvetinmoisen protestin se loikkasi yhtäkkiä taaksepäin, vältellen palloa. Taakse, sivulle, taakse, kujalle, pois. Jokainen hypyistä näytti kaikkea muuta kuin taidokkaalta, enemmänkin harppaukselta, mutta ne kuitenkin kuljettivat sen pois tieltä ja jonnekin kujalle. Oli mahdotonta sanoa, mitä se siellä tekisi, lähtisikö uudelleen perään vaiko jäisi odottamaan. Mutta ainakin hetkeksi uhka oli poissa, vaikka se saattaisikin loppua lyhyeen...
|
|
|
Post by Yomire on Mar 20, 2007 21:46:33 GMT 3
Drew henkäisi helpotuksesta huomatessaan loitsunsa onnistuneen karkoittamaan olion. "Ja ihan vain pieni ystävällinen neuvo, älä seuraa." Drew sanoi jo selkeämmin normaalilla äänellä, vailla pelkoa, vailla muita tunnetiloja. Hitaasti Drew kääntyi ja lähti kohti kaupungin laitamaa, odottaen siellä olevansa turvassa. Mitään suunnitelmaa ei tässä vaiheessa ollut tyttö ehtinyt keksiä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2007 22:18:16 GMT 3
Olio ei enää tuntenut ihanaa pelkoa, ei mitenkään. Se oli tyystin kadonnut! Äärimmäisen pettyneenä se päästi yhden ainoan äänen ja lähti poispäin, tällainen ei ollut siitä mitenkään reilua. Juuri nyt kaikki käskytkin olivat unohtuneet sen pettymyksen edessä. Vaikka yksi olikin poissa, ei tyttö siltikään turvassa ollut. Talon katolla, sateen pieksemänä, toinen hahmo, pitkä ja selvittelemätön, seisoi katsomassa alaspäin. Se ei ollut odottanutkaan, että toinen olisi onnistunut, se ei koskaan onnistunut missään. Mutta hän onnistuisi. Hetken tämä katsoi vielä kohdettaan ja katosi sitten jonnekin.
|
|