|
Post by submarine on Mar 28, 2007 19:32:56 GMT 3
Teuntek antoi jalkojensa taas koskettaa lattiaa kuunnellessaan toisen puhetta. Toinen lääkäri? Mutta eikö kaikki silloin vain toistuisi, juuri kuten hän ei halunnut? Ehkäpä vain vaikeuttaisi asioita joutua siirtymään muualle, vaikka kyseessä olikin tämän ystävä? Aluksi hän aikoi lausua yksiselitteisen vastalauseen, mutta nieli sen katkerasti muistaessaan, että oli oikeastaan kokonaan toisen armoilla asiassa. Olisi pakko kestää tämän mielipiteitä, olivatpa ne miten huonoja tahansa. Vaikka toisaalta, jos kerran nainen ei tuntenut tällaisia sairauksia kunnolla, niin ehkäpä tosiaan olisi parasta lähteä sellaisen luokse, joka tunsi. Eihän tässä sellainen ollut kaikkein ratkaisevinta, mutta tärkeää kuitenkin.
"Minä kokeilen kuitenkin ensin hoitokeinoa itseeni, jos sellainen löytyy", kipr vastasi melkein miettimättä koko asiaa toisen mainitessa siitä, että hoitoa ei saanut aloittaa ilman harkintaa. Ei hän ollut edes varma, kykenikö todella tarkoittamaan sitä vai uskotteliko vain itselleen. Tietenkin hän ensin tutkisi ainetta, mutta vaikka olisikin täydellinen varmuus sen turvallisuudesta, hän tulisi itse kokeilemaan sen turvallisuutta ensin. Se ei paljastaisi sitä, toimiko lääke, mutta osoittaisi sen joko vaarattomaksi tai sitten ei. Tietenkin se olisi pelottavaa, hän saattaisi aivan yhtä hyvin olla juomassa myrkkyä kuin lääkettäkin, mutta toisaalta jokin varmuus oli saatava, ja sillä tavalla sen saisi. Jos sitä nyt edes oli.
"Tuota... en voi kuitenkaan lähteä ennen auringonnousua, koska silloin on edes hieman lämpimämpää, joten ehkäpä voisimme vielä jatkaa tutkimuksia siihen asti? Mutta uskon, että sen jälkeen voisin tosiaan lähteä tapaamaan tätä ystävääsi. Jos hän tietää paremmin asioista, se voisi olla järkevää", Teuntek vastasi kääntäessään jostakin satunnaisesta kirjasta vähintään yhtä satunnaista sivua. Kai jokin toive oli ollut, että moinen saisi juuri sen etsityn aiheen tulemaan esiin. Turha toive, sivulla ei ollut mitään puhjennutta silmää erikoisempaa. Tuskastuneena kipr sulki kirjan ja alkoi taas tutkia samaa, jonka oli jo selannut kunnolla lävitse.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 31, 2007 12:46:52 GMT 3
”Suosittelisin aluksi kokeilemaan lääkkeitä pisaraan vertasi, niin otat itsekin pienemmän riskin. Sairaalle ei taitaisi olla mitään hyötyä siitä että kiiruhdat ihanteellisine aatteinesi kuolemaan hänen edellään, sillä epäilen sinun olevan asiallasi yksin.”, totesi nainen terävästi. Kaltainen ei kertonut ajatuksistaan ääneen, mutta mielikuva, joka hänelle alkoi kaikesta kiprin kertomasta ja näyttämästä hahmottua, ei tuntunut aivan yhtä aukottoman jalolta kuin olento kai itse kuvitteli. Teuntek oli siis lähtenyt etsimään parannusta tautiin, joka oli kautta aikain ollut mahdoton parantaa kansansa parissa. Hän oli sallinut rakkaansa kytkettävän kymmeneen erilaiseen laitteeseen, josta elävää ei ollut enää kuolleesta erottaa, ja luvannut palaavansa kun lääke löytyisi. Oliko tämä todella sairaan kiprin toive vaiko pelkkä Teuntekin peräänantamaton tahto, hänen henkilökohtainen ristiretkensä? Mitä Tiv mahtoi ajatella huoneensa hiljaisuudessa, viettäessään viimeisiä elinpäiviään yksin ja eristyksissä? Lääkäri ei ollut jumala, eikä edes tästä seuraava. Kaltaisella oli kenties voimia ja asiantuntemusta, joista muut tohtorit saattoivat vain unelmoida, mutta hänkään ei sentään tiennyt ja taitanut kaikkea. Moni tapaus oli hänen apunsa ulottumattomissa, ja joistakin hän oli luovuttanut jo sairaan ja omaisten vuoksi, vähentääkseen näiden kärsimystä. Taito oppia hyväksymään väistämätön ja tehdä potilaan olosta sekä lähdöstä mahdollisimman onnellinen oli joskus molemmin puolin armollisempaa kuin kavahtaa kuolemaa, vauhkota, hakea hoitoa viimeiseen asti ja pettyä pahoin kun sellaista ei ollut. Toinen oli päättänyt olla pelastaja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Hyvä, jos se onnistuisi, kipr olisi varmasti sankari. Epäonnistuminen sen sijaan saattaisi viedä tältä sen vähänkin ajan, jonka potilaan kanssa saattoi vielä viettää, ja hidastaa palautumista tuon poismenon jälkeen. Eikö Tiv olisi toivonut Teuntekille onnea kohtalostaan huolimatta?
Nainen huokaisi. Hän näki henkilön, joka oli laittanut vaa’alle kovin paljon pettymystä suhteessa toivoon: Kiprin, joka oli lähtenyt matkaan aivan puutteellisesti varustautuneena. Tajusihan Teuntek sen itsekin? Kukaties silkka epätoivo oli saanut olennon pään sekaisin, ja vähitellen karu totuus alkoi valjeta väsyneelle. Kizelmay sääli toista, vaikka ei aivan ymmärtänytkään kipriä tai hyväksynyt tämän mahdollisia motiiveja. Oli silkkaa itsekeskeisyyttä evätä rakkaaltaan oikeus inhimilliseen kuolemaan vain vastentahtoisuudesta menettää tämä elämästään. Mutta kaltainen ei tuntenut kiprin mieltä tai vieraan kansan kulttuuria paremmin arvostellakseen tuota ääneen. Niinpä hän teki parhaansa työnsä parissa, koettaen auttaa toista tavoitteessaan. ”Ystäväni ei asu kovin kaukana. Hän on enemmänkin tutkija kuin lääkäri.”, kertoi nainen kääntyessään taas pienoislaboratorionsa puoleen. Jos hän aikoisi koota toiselle kattavan valikoiman näytteitä ja vieläpä listan niistä jokaisen koostumuksesta, olisi parempi aloittaa viipymättä. ”Tähän tulee menemään jonkin aikaa, joten voit kaikin mokomin katsella vielä ympärillesi ja kysyä jos kaipaat tietoa tai käännöstä jostakin kirjoituksesta.”, ilmoitti Kizelmay ja vilkaisi taakseen. ”Tuossa on muuten vielä toinenkin kirja, joka saattaisi tuntea kuvailemasi tapauksen. Kannattaa vilkaista sitäkin.”, ehdotti nainen viitaten erääseen teoksista. Tämän jälkeen hän syventyi jälleen puuhaansa, joka sujui kaltaiselta melkoisella vauhdilla ja tarkkuudella. Lääkäri oli haalinut eteensä liudan lääkepurkkeja ja rivistön näytelaseja, joille hän mittasi ensin tipalliset kipriltä ottamaansa verta ja sitten pisaran testattavaa liuosta. Lopuksi hän tarkisti preparaatit mikroskoopillaan, teki joitakin merkintöjä havainnoistaan ja siirtyi seuraaviin aineisiin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 31, 2007 14:05:44 GMT 3
Toisen pohdinnat olivat varmasti hyvin osuvia, sillä kun katsoi Teuntekia, moni muukin olisi varmasti alkanut miettiä samaa. Oli vaikea sanoa, ymmärsikö kipr todella pyrkimyksensä täydellisesti, vai uskoiko vain niin. Tämä tuntui melkeinpä fanaattiselta tehtävänsä suhteen, siitä oli kasvanut jotakin suurempaa kuin mihin tällä ehkä oli oikeus. Kun katsoi tämän paneutumista lukemaan kirjoja ja kääröjä yhä uudelleen ja uudelleen, ei ollut vaikeaa miettiä tätä tekemässä jotakin kammottavalla tavalla väärää saadakseen parannuskeinon, välittämättä siitä mitä teot aiheuttaisivat jo itsessään. Eikä ollut myöskään vaikea nähdä tätä syöksymässä päin jotakin, josta ei voinut selvitä hengissä, valmiina heittämään kaiken hukkaan turhan takia. Se oli hieman surullista, mutta siltikin varmasti mahdollista. Teuntek itse ei kuitenkaan miettinyt moisia, ei nyt eikä ehkä koskaan. Kipr näytti hetki hetkeltä päättäväisemmältä, jokaisesta pienestäkin mahdollisuudesta varmistuen. Mitä tapahtuisi sitten, jos kaikki epäonnistuisi? Vain aika voisi sen näyttää...
Lukiessaan kirjaa Teuntek myötäili naisen puhetta ohimennen, kuulostaen hajamieliseltä. Loppujen lopuksi hän ei aikonut kuunnella kuitenkaan naisen neuvoja siitä, miten tuli toimia tutkimusten kanssa. Tämä oli vain alemman lajin edustaja, pelkkä fsutti, hän tiesi itse paremmin asiansa. Huomautuksesta hän otti toisen, osoitetun kirjan esiin ja alkoi puolestaan selata sitä, käyttäen monta minuuttia yhteen ainoaan sivuun. Jokainen kuva, jokainen luonnos tutkittiin äärimmäisellä tarkkuudella. Tekstiä hän ei tietenkään kyennyt lukemaan, mutta kuvia oli paljon. Ohimennen, melkein pelkkänä sivuhuomautuksena, Teuntek tajusi yhtäkkiä, että voisi saman tien myös tehdä muutaman muistiinpanon, aivan vain sivutyönä. Se ei tulisi mitenkään haittaamaan itse tutkimusta, mutta sillä saisi paljon valmista tietoa tulevan varalle.
Vilkaistuaan, että naisella oli muuta tekemista, kipr veti kuin tyhjästä esille suunnilleen keskivertokirjan kokoisen, läpikuultavasta materiaalista tehdyn vihreän levyn. Se näytti jonkin verran lasilta, mutta ei aivan. Ei tämä nyt mitenkään salaista ollut, mutta voisi kuitenkin saada naisen pahoittamaan mielensä jostakin oudosta syystä. Ei hän piilottelisi, jos tämä tahtoisi katsoa, mutta ei se nyt mitenkään välttämätöntäkään ollut. Hetken etsiskelyn jälkeen kipr löysi kirjan, jonka kuvia ihmisruumiista piti kaikkein tarkimpina. Avattuaan ensimmäisen sivun hän asetti levyn tarkalleen sen päälle ja jatkoi sitten oman oppaansa selaamista. Hitaasti levyyn alkoi piirtyä se, mitä kirjan sivullakin oli ollut, valkoisena vihreää vasten. Toimitus kesti viitisen minuuttia, ja sitten levy yhtäkkiä tyhjeni. Sivu itsessään pysyi täysin samanlaisena. Teuntek keskeytti tutkimisensa, vaihtoi kirjan sivua ja toisti saman uudelleen ja uudelleen, lähinnä tosin puolihuolimattomilla kädenliikkeillä.
|
|
|
Post by R.C. on Apr 5, 2007 11:54:16 GMT 3
Kizelmay arveli, että mitä ripeämmin hän saisi tehtyä kaiken voitavansa toisen hyväksi, sitä pikemmin kipr voisi palata takaisin maailmaansa, nähdä taas rakkaansa ja tajuta ehkä viimein kohtuuttomuutensa... tai onnistua tavoitteessaan, mikä olisi tietenkin vaihtoehdoista mieluisampi. Kizelmay ei tuntenut sympatiaa niinkään Teuntekia kuin tämän esittelemää potilasta kohtaan. Vierashan tuntui tietävän kaiken välillä niin paljon paremmin kuin lääkäri itse, tai oli vain olevinaan. Oliko toisella lopulta varaa pöyhkeilyyn? Kizelmay päätti olla välittämättä. Hän teki vain työtään ja sillä hyvä. Ja kun kipr oli noin omiin puuhiinsa uppoutunut, valitsi nainen olla myös hiljaa ja keskittyä olennaiseen tahollaan.
Parin-kolmen tunnin hujahdettua kuin siivillä nousi Kizelmay viimein työnsä äärestä ja kääntyi taas vieraansa puoleen. ”Valmista.”, hän totesi ja viittasi pöydällä olevaan näytepakkaukseen. Se oli mustaa, kaksinkertaista kangasta johon oli vieri viereen ommeltu useita lomia pienille näyteputkille. Jokainen paikka oli täytetty, putkilot oli sinetöity ja ne nököttivät siinä siisteissä riveissä ja sarakkeissa odottamassa matkaa. Naisella oli myös kädessään kookas pala pergamenttia, johon hän oli luetellut kaikki liuosten koostumukset sekä lisännyt muistiinpanoja aineiden vaikutuksista kiprin luovuttamaan vereen. Jotkut lääkkeistä olivat mikrobeista ja homesienistä eristettyjä antibiootteja, useimmat taas kasvikunnan tuotoksia.
Nainen asetti pitkän listansa näyteputkien päälle ja taitteli kankaan neljään kertaan jotta siitä tuli varsin kätevänkokoinen ja -muotoinen kuljettaa. Hän sitoi sen vielä kaiken varalta kiinni vapaina olevilla nauhoilla. Kipr saisi pitää tämän näppärän kantimen, sillä nainen tekisi itselleen myöhemmin uuden. ”Kuinka voisin vielä auttaa?”, kysähti Kizelmay silmäillessään läpi huoneensa kunnes hänen katseensa palasi taas Teuntekiin. Hän oli syrjäkarein pistänyt merkille, kuinka toinen oli tehnyt taltiointejaan. Ei nainen ollut ymmärtänyt miten, mutta ei hän aikonut siitä kysyäkään. Olipahan jo lupautunut jakamaan tietonsa toisen kanssa, joten mitäpä siitä vikisemään, että vieras oli tehnyt sen omia aikojaan.
|
|
|
Post by submarine on Apr 5, 2007 13:57:39 GMT 3
Teuntek lopetteli itsekin kirjojen taltiontia toisen saadessa oman työnsä valmiiksi. Hetken kipr tarkasteli vielä kirjaa - jonka kuvat oli käynyt läpi jo melkoisen monta kertaa - ja kääntyi sitten katsomaan naista. "En ole varma, onko mitään, mitä voisit enää tehdä tässä asiassa. Ehkäpä joskus... ei, unohdetaan se", hän aloitti, mutta ei kuitenkaan halunnut jatkaa lausetta loppuun, lähinnä koska se kuulosti melkeinpä järjettömältä. Sitä ei sulatettaisi millään muotoa, nainen tuskin haluaisi edes miettiä koko asiaa, eikä koko ehdotusta otettaisi edes huomioon missään neuvostossa. Hän oli harkinnut mainita, josko ihminen voisi joskus tulla todella tutkimaan Tivin, mutta luopui ajatuksesta heti. Se oli typerää.
"Siis, kaiken kaikkiaan, en tosiaan usko, että voit auttaa enää kovinkaan paljon - ellet sitten kykene tekemään uutta sormea ja liittämään sitä paikalleen", kipr totesi, näyttäen sitten oikeaa kättään. Siitä tosiaan puuttui yksi sormi, mutta mitään arpea ei näkynyt, niin että katsomatta tarkkaan ei moista olisi edes huomannut. Oikeastaan hän esitti sen lähinnä ohimennen, uskomatta että nainen mitenkään kykenisi moiseen. Ei niin, että sille olisi edes ollut tarvetta, hän hankkisi kyllä proteesin sitten, kun pääsisi taas kotiin. Silloin olisi paljon muutakin tehtävää.
Hetken oli hiljaista, oikeastaan vaivautuneen hiljaista. Jotenkin, sen saattoi tuntea vaikkei mitään nähnytkään, Teuntek tuntui vaivaantuneelta, kuin olisi halunnut vielä sanoa jotakin, muttei uskaltanut. Tämä näytti siirtelevän painoa jalalta toiselle ja välttelevän toisen katsetta. "Niin... tuota..." kipr aloitti, mutta vaikeni sitten. Tällä näytti olevan selviä vaikeuksia sanoa sanottavansa.
|
|
|
Post by R.C. on Apr 7, 2007 11:05:52 GMT 3
”Paikoilleen liittäminen olisi kukaties onnistunut, mutta uuden luominen...?”, toisti nainen pahoittelevasti päätään puistellen. ”Siihen eivät taitoni valitettavasti riitä. Moisista ihmeistä kuulee aika ajoin kyllä huhuja, mutta omin silmin en ole vastaavaa vielä todistanut.”, lisäsi lääkäri ja jäi odottamaan, mitä kipr sanoisi seuraavaksi. Hiljaisuus tuntui kuitenkin pitenevän ja vieras vaikutti jo sen verran vaivaantuneelta, että Kizelmay kohotti toista kulmaansa kuin rohkaisuna toisen pukahtaa asiansa ulos. Samassa hän luuli kuitenkin tajuavansa, mitä Teuntek vielä vartoi. ”Ai niin, odottelet varmasti karttaa ystäväni luokse. Kirjoitan hänelle samalla pienen kirjeen, niin säästyt pidemmiltä selittelyiltä.”, arvasi nainen ja käännähti taas hetkeksi pöytänsä puoleen, tarttuen sulkakynään ja palaan pergamenttia. Hän luonnosteli lähimmät kaupungit nopeasti mutta tarkasti ja merkitsi rastilla paikan, jossa tutkijan talo sijaitsi. Toiselle paperille Kizelmay laati lyhyen mutta selkeän viestin, joka selitti jotakin kiprin syistä ja tavoitteista. Hän ei tietenkään maininnut mitään vieraan todellisesta olemuksesta, sillä tiesi sen aiheuttavan vain hämmennystä. ”Sinuna pitäisin sittenkin vielä valeasua yllä. Ystäväni ei ole yhtä tarkka kuin minä, mutta hän on vanha ja hieman heikko sydämeltään.”, huolehti lääkäri ja ojensi kiprille yhteen liitetyt paperit yhdessä näytepakkauksen kanssa. ”Voit myös palata tänne takaisin jos kaipaat näkemystä, sillä taisit jo ammentaa tästä huoneesta kaiken irti lähtevän tiedon mukaasi.”
|
|
|
Post by submarine on Apr 7, 2007 11:49:03 GMT 3
Toisen arvaus ei näyttänyt menneen oikein. Kipr elehti hetken - ilmeisesti tahtomattaan - kuin olisi halunnut korjata, muttei kuitenkaan saanut sanottua muuta kuin: "Ei, kun..." Sitten tuli taas yhtä vaivaantuneella tavalla hiljaista. Tämä näytti kiusaantuneelta, nyt jopa näytti. Ja se oli vaikea suoritus, kun katsojana oli ihminen. Seuraavaksi tämä yritti uudelleen, muutamankin kerran, muttei tuntunut kuitenkaan onnistuvan. "Katsos... minä..." "Se on niin että..." "Tuota..."
Vieläkin aivan yhtä vaivaantuneena tämä otti paketin ja kartan vastaan. Tai oikeastaan se näytti tekevän tämän yhä vain vaivautuneemmaksi. "Minä... hmmh... tuota..." Ja taas tämä vaikeni, jääden katsomaan pakettia käsissään. Nyt näytti siltä, että tämä todella yritti olla katsomatta naista ollenkaan. Molempien silmien jokainen ympäriinsä kulkeva musta läiskä näytti hakeutuvan ainoastaan etuosaan ja painautuvan yhteen, kuin tämä olisi keskittänyt katseensa nyt alaspäin. Vaikutti siltä, kuin kipr olisi halunnut sanoa jotain, mutta ei kuitenkaan kehdannut. Oma-aloitteisesti tämä ei nähtävästi ainakaan saisi mitään sanottua, sen verran kova pala vaikutti olevan kyseessä.
|
|
|
Post by R.C. on Apr 10, 2007 17:35:04 GMT 3
Kizelmay seurasi hetken kummastuneena kiprin kiemurtelua aloillaan ja odotti tuon tekevän selkoa ajatuksistaan. Vaan kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, ja verbaalinen ilmaisu sekin jäi pelkän katkonaisen mutinan tasolle, päätti hän pistää taas arvauksen peliin: ”En minä odota näistä mitään korvausta. Pelkkä kiitoskin riittää.”, totesi nainen olkiaan kohauttaen. ”Ellet sitten ollut aikeissa kysyä vielä jotakin tutkimuksiisi liittyen. Tiedustele pois vain nyt kun olen tässä.”, hän hymyili rohkaisevasti. Kaltainen tunsi olonsa hieman hassuksi ymmärtäessään näin hyvin otuksen tunteiden päälle. Tai ainakin kuvitteli ymmärtävänsä. Olihan toisen olemus niin paljon erilaisempi ihmisiin nähden. Tämän paremmin hän ei kuitenkaan osaisi aavistaa sitä, mikä kiusasi vierasta niin paljon, ettei siitä voinut ääneen puhua.
|
|
|
Post by submarine on Apr 10, 2007 18:10:33 GMT 3
Jokin kohta toisen sanoissa, nähtävästi kiittämiseen liittyvä, sai Teuntekin äkkiä säpsähtämään ja katsomaan suoraan toista kohti. Kipr joutui kuluttamaan hetken miettien, oliko tämä jotenkin saanut hänen asiansa selville, mutta ei se kai ollut niin. Sitten hän katsoi uudelleen maahan ja aloitti erittäin hitaasti, melkeinpä kivualiaasti. "Tuota, niin... kii..." hetken tauko, kuin sana olisi tuntunut suorastaan pahalta, tai vähintäänkin arveluttavalta. "Kiitos", tämä kuitenkin lopulta sai sanottua, vaikkakin reilusti takerrellen, kuin yksinkertainen kiitos olisi tuottanut tälle melkoisia ongelmia. Ja totta puhuen niin se teettikin. Teuntek ei koskaan ollut kiitellyt alemman lajin edustajaa, ei ollut edes kuvitellut mitään niin outoa, tarkalleen siitä syystä että kyseessä nyt oli alempi laji. Ja nyt tämä tilanne tuntui äärimmäisen epätavalliselta, kuten jo sekin, että hän oli joutunut varomaan puheitaan tämän takia.
Ohimennen kipr jopa mietti, oliko suorastaan paheksuttavaa kiitellä fsutteja, mutta ei kuitenkaan osannut sanoa mitään varmaa vastausta, koska ei koskaan ollut nähnyt yhdenkään kiprin tekevän niin. Apua sai kyllä ottaa vastaan, mutta fsuttien kuului auttaa muutenkin, sitä pidettiin itsestäänselvyytenä eikä sellaisesta kiitelty. Mutta nyt hän kuitenkin teki niin, jo aivan siksi että oli saanut ehkäpä korvaamatonta apua. Vaikeaa se oli kuitenkin ollut. "Niin, siis niin..." hän totesi mietteiliäänä, koettaen jotenkin edistää tilannetta, vaikka tajusikin hetkessä sen kuulostavan kerta kaikkiaan typerältä. Mutta toisaalta, hän oli jo kiittänytkin tätä, ehkäpä pieni sekaantuminen sanoissa ei enää haittaisi mitään?
|
|
|
Post by R.C. on Apr 13, 2007 12:29:10 GMT 3
Nainen katsoi änkyttävää otusta hieman oudoksuen. Oliko yhden sanan lausuminen todella noin vaikeaa? Lapselta hän olisi moista ujostelua odottanut, mutta toinen taisi sentään olla jo raavas yksilö. Vaan ehkäpä kyseessä oli se sama ylemmyydentunne, joka oli välittynyt vieraasta jo pidempään heidän keskinäisen vuorovaikutuksensa aikana? Tässä tapauksessa kaltainen ei välttämättä olisi halunnut edes tietää mitään toisen takeltelun syistä. Ja olihan hän jo kuullut haluamansa, vaikka ei tätäkään kohteliasta elettä ollut oikeastaan vaatinut. Se vain kuului asiaan, eikö? ”Niin?”, toisti nainen pieni hymy huulillaan. Ei hän pitänyt toisen vaikeuksia suinkaan pilkkanaan. Ehtihän tähän sanoissa kompasteluun jo helposti sopeutua, niinpä lääkäri tiesi kahta tarkemmin kuulostella, olisiko toisella vielä jotain sanottavaa. Hänestä ei tuntunut hyvältä päättää keskustelua pikaisiin hyvästeihin. Se olisi kiprin oikeus ja tehtävä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2007 15:11:08 GMT 3
"Ei, kun..." Teuntek aloitti, mutta päätti kuitenkin viisaasti olla hiljaa. Ehkä olisi parempi olla selittämättä asiaa. Nainen ei varmastikaan olisi pitänyt kuulemastaan, joten taisi vain olla parempi vaieta asiasta. "Ei mitään." Taas oli hetken hiljaista, lähinnä koska kipr ei keksinyt mitään järjellistä sanottavaa. "No tuota, ehkäpä minun pitäisi sitten lähteä", hän lopulta totesi, kohentaen otetta paketistaan. "Siellä alkaa hiljalleen valjeta, niin että pian on jo lämpimämpääkin", lisättiin loppuun. Sitten tämä näytti jo aikovan kääntyä ympäri, mutta pysähtyikin kesken kaiken.
"Ehkäpä me tapaamme vielä", Teuntek totesi, ääni jotenkin välttelevänä. Sitten kipr todella kääntyi ympäri ja lähti hitaasti astelemaan ovea kohti.
|
|
|
Post by R.C. on Apr 15, 2007 12:24:36 GMT 3
Kizelmay nyökkäsi lyhyesti ja ilmeettömästi. Kipr oli siis valinnut vaieta asiasta, olipa se koskenut mitä hyvänsä. Nainen ei tuntenut voivansa tähän päätökseen vaikuttaa, ja tuskinpa se olisi ollut järin sopivaakaan. Hän sulatteli hetken mahdollisuutta, että tapaisi tämän otuksen jonakin päivänä uudestaan. Olisiko se hyväksi vai pahaksi? Lääkäri ei ollut tästä aivan varma, sillä hänen tunteensa toisen suhteen olivat kahtiajakoiset. Yhtäältä kiprin ylpeyteen viittaava käytös ja omituinen ulkomuoto eivät olleet omiaan herättämään hänessä toverillisia tunteita. Toisaalta tämä oli tasaveroinen asiakas siinä missä muutkin ja ansaitsi hänen sympatiansa osakseen. Pieni hymy livahti sittenkin lääkärin huulille. ”Onnea ja menestystä matkallesi. Toivon että löydät vastauksesi. Pidähän huolta myös itsestäsi.”, toivotti nainen vaimeasti ja seurasi otusta huoneensa ovelle, johon hän jäi vielä seisomaan ja katsomaan kiprin perään. Kizelmay halusi painaa tämän muukalaisen mieleensä siltä varalta ettei enää koskaan näkisi vastaavaa. Kerrassaan erikoinen tapaus...
|
|
|
Post by submarine on Apr 15, 2007 15:48:17 GMT 3
Teuntek ei enää kääntynyt katsomaan toista astellessaan ovelle, eikä vastannut tälle. Tällä hetkellä kiprillä oli hyvin paljon ajateltavaa ja ristiriitaisia tunteita, jotka vaativat huomiota. Hänen täytyisi jossakin vaiheessa tutkia ajatuksiaan, sillä tällä hetkellä ne jopa pelottivat hieman. Niin paljon ajateltavaa ja tehtävää, että se tuntui täydellisen ylivoimaiselta tällä hetkellä. Kipr ei edes tiennyt, mistä aloittaa. Ehkäpä täytyisi nyt vain suunnata suoraan kartan osoittamaan paikkaan. Se oli ainut järjellinen suunta, joka hänellä tuntui nyt olevan.
Päästyään vihdoin oven luokse kipr näytti pysähtyvän hetkeksi. Ja seuraavassa hetkessä kyseessä näyttikin olevan taas samanlainen mies, kuin alussakin. Tämä epäröi hetken, kohotti sitten kätensä ovenkahvalle ja työnsi uksen auki. Ja sitten, katsomatta kertaakaan taakseen tai vastaamatta enää mitään, hän astui ulos, sulkien oven perässään. Ja pian tämä outo henkilö olikin jo suunnannut jonnekin, pää täynnä kysymyksiä mutta hyvin vähän vastauksia.
|
|
|
Post by R.C. on Apr 15, 2007 20:13:29 GMT 3
(( Kiitos pelistä. ^^ Toivottavasti niistä lääkkeistä on apua.. ))
|
|
|
Post by submarine on Apr 15, 2007 20:18:48 GMT 3
((Juu, kiitoksia pelistä.))
|
|