|
Post by R.C. on Mar 14, 2007 12:06:17 GMT 3
Kizelmay kuunteli tarkkaan vieraansa kielenkantimien alettua pian laulaa. Hän oli ehtinyt jo odottaa jonkinlaista vastustelua tai vaikenemista, rimpuilua tai salakavalaa vastaiskua. Sen sijaan muukalainen vaikutti aidosti järkyttyneeltä ja toimi sen varjolla fiksusti. Tuo ei kuitenkaan kieltänyt naisen tekemää havaintoa, joten hän oli lopulta ollut oikeassa. Lääkärin viha alkoi vieraan puhuessa vähitellen laantua. Vangin pelko tuntui uskottavalta, ja jos toinen onnistui vielä tässä vaiheessa syöttämään naiselle pajunköyttä, ei hän tiennyt enää mistään mitään. Niinpä Kizelmay vetäisi hetken harkittuaan sirppinsä takaisin ja perääntyi muutaman askeleen. Tuima ilme ei vielä siirtynyt hänen kasvoiltaan, vaikka äänensävyssä olikin jo pehmeyttä: ”Pahoittelen jos tulkitsin salailusi turhan kriittisesti, mutta menneisyyteni vuoksi se oli melkeinpä välttämätöntä.”, totesi nainen ykskantaan. Jos yleinen heikotus ei olisi hämärtänyt hänen huomiokykyään aiemmin, olisi muukalaisen hyvästä tarkoituksesta vakuuttuminen ollut kenties mahdollista. Tässä tilanteessa kaltainen ei kuitenkaan voinut ottaa riskiä ja asettaa elämäänsä vaakalaudalle. ”En oikein ymmärrä näitä syitäsi, mutta talossani pitäisi sentään olla ihan turvallista. Enkä tietääkseni lukeudu vihollisiisi, tai vaikka olisinkin yksi, ei ole tapaistani teurastaa ketään heti ensikättelyssä.”, lisäsi lääkäri harteitaan kohauttaen. Oli tosiaan mahdollisuus, että he kaksi kantoivat puolin ja toisin toisilleen kaunaa, joten mies joutui hankkimaan apua koston pelossa. Tämäkin oli toisaalta pelkkää arvuuttelua. Totuus valkenisi kai parhaiten kun hän näkisi henkilön todellisen olemuksen. Niinpä nainen oli vaiennut selvästi sen näköisenä, että odotti miehen muuttavan muotoaan kuten oli luvannut. Hän ei varmasti epäillyt toisen erilaisuuden liittyvän ulkonäön lisäksi rotuunkin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 14, 2007 12:52:45 GMT 3
Teuntek huokaisi helpotuksesta kun ase laskettiin. Hän ei pitänyt väkivallasta, aseista eikä varsinkaan tappamisesti - puhumattakaan kuolemisesta. Ei hänellä tosin olisi ollut edes sanomista, jos kuolema todella olisi tullut, mutta oli kai parempi olla ajattelematta koko asiaa. Oli vain hyvä, että hän oli nyt suhteellisen turvassa. Mutta toinen haluaisi varmasti vielä lisäselitystä. "Ymmärrän", hän vastasi yksinkertaisesti kokeillessaan kaulaansa, vaikka tiesikin ettei mitään jälkeä olisi. Pieni lohtu oli äsken ollut, että hänen oikea kaulansa ei ollut ollut lähelläkään terää. Mutta se tuskin olisi riittänyt pitkään, jos tilanne olisi jatkunut kauemmin. "Emme ole vihollisia, mutta olen huomannut hyvin monen käyttäytyvän äärimmäisen aggressiivisesti kohdatessaan minut ilman minkäänlaista valehahmoa. Siksi tämä on lähinnä varokeino, jotta voin toimittaa asiani joutumatta vaaraan. Mutta katsotaanpa nyt..." Teuntek selitti, jääden sitten ilmeisesti miettimään hetkeksi. Sitten hän otti itsekin muutaman askeleen taaksepäin naisesta. Rehellisesti sanoen tämä oli varokeino, joka antaisi hänelle edes hieman aikaa tehdä jotakin jos tilanne kehittyisi huonoon suuntaan. Ja sitten, ilman fanfaareja, maagisia valoja, pamahduksia tai edes mitään huomattavaa muutosta, mies oli poissa ja jokin olento tilalla. Se oli kuin hän olisi ollut siinä koko ajan muutenkin, muuttanut vain ulkonäköään eikä ruumistaan. Ja niin asia olikin. Olento näytti kaiken kaikkiaan hyvin epäinhimilliseltä. Ei ehkä suorastaan iljettävältä tai kauhistuttavalta, mutta hämmentävältä ja vähintäänkin oudolta. Se oli suunnilleen ihmisen mittainen, mutta ruumiinrakenteeltaan hyvin erilainen. Sillä oli suuri, pitkänomainen ja eteenpäin työntyvä pää, kuin jollakin eläimellä. "Kuonon" - sieraimia tai yhtään mitään muutakaan kuonoon todella liittyvää ei ollut - päässä, sen alapuolella, vaikutti olevan pieni, pyöreä suu, jota reunistivat terävät hampaat kuin nahkiaisella. Molemmin puolin sitä oli lähestulkoon kämmenenlevyinen suuri silmä, joka kohosi reilusti kallosta. Pään yhdisti ruumiisen huomattavan ohut kaula, joka sai sen näyttämään lähes erilliseltä osalta koko ruumiisen verrattuna. Loppu ruumis oli hyvin laiha, harmaa iho lähestulkoon pingoittunutta. Se ei näyttänyt olevan valmis mihinkään ruumiillisiin koetuksiin. Sen käsissä oli helppo havaita lihaksia ja luita, molemmat päättyivät kahteen suureen sormeen, joissa oli neljä ohutta ja pitkää sormea. Olennon jalat olivat myöskin hyvin luiset ja kulmikkaat, ja tekivät täysin ihmisistä poikkeavan käännöksen puolessa välissä. Jalkaterät päättyivät nähtävästi yhteen ainoaan pitkään varpaaseen, kantapää vaikutti hieman samanlaiselta. Kulmikas, mutkitteleva häntä liikkui laiskasti takana. Oliolla ei vaikuttanut olevan yllään mitään muuta kuin läpinäkyvä, sinisävyinen viitta, joka ei tosin peittänyt yhtikäs mitään. Ehkäpä juuri siitä syystä se laskikin sen maahan. Mutta toisaalta, mitään peitettävää ei tosin edes ollut. Tämän ruumiissa ei ollut piirteitä, pelkkää harmaata, sileää ihoa. Ei ollut mitään tekijää, joka olisi edes antanut sille sukupuolen, joten oletettavasti mitään peitettävää ei ollut. Tämä kaikki selitti myös sen, miksi se oli ollut jäätymäisillään niin helposti. Kaiken kaikkiaan, se toi etäisesti mieleen rotan, lepakon tai nahkiaisen, joista jokaiselle oli tehty jotakin hyvin kyseenalaista jollakin vähintään yhtä kyseenalaisella taialla. Näkyä ei voinut sanoa hurmaavaksi. "Ehkä nyt ymmärrät, miksi minulla on syyni kätkeä itseni", Teuntek totesi hetken kuluttua. Mikään ei liikkunut puheen tahdissa, ei edes ilmeisesti pysyvästi aukinaisena oleva suu. Ääni ei tuntunut edes kuuluvan sieltä, vaan jostakin muualta päästä. ((Laitan sen kuvan kuitenkin tähän, vaikka kuvailinkin sitä aika perusteellisesti. i35.photobucket.com/albums/d198/Erabus/skannaa0001-1.jpg))
|
|
|
Post by R.C. on Mar 15, 2007 13:14:32 GMT 3
Vieraan todellisen olemuksen tuottama järkytys iski naiseen kuin vaarna sydämeen. Hänen silmänsä laajenivat ja jalkansa pyrkivät vaistomaisesti ottamaan pari askelta takapakkia. Jos kaltainen olisi edelleen ollut aiemmassa, heikossa kunnossaan, olisi hän hyvinkin voinut kuvitella pyörtyvänsä. Vaan tällaista helpottavaa heikotusta ei valtava hämmästys saanut kuitenkaan aikaan. ”Mikä...”, oli kysymys jo karkaamassa lääkärin huulilta, mutta samassa hän läpsäytti kätensä suulleen ja vaiensi äänensä tietäen älähdyksensä olevan epäkunnioittava. ’Mikä helvetti sinä olet?!’, oli yksinkertaisesti ensimmäinen ajatus, joka hänen päähänsä oli juolahtanut.
Nyt Kizelmay ei osannut oikein muuta kuin jäädä tuijottamaan muukalaista, niin sopimattomalta kuin se saattoikin tuntua. Hän ei ollut ikinä eläessään nähnyt vastaavankaltaista olentoa. Vähitellen lääkäri alkoi myös tiedostaa erään ikävän seikan tässä kaikessa. Hän oli jälleen joutunut kohtaamaan haasteen, johon taitonsa eivät tainneet edes riittää. Muistot lähimenneisyydestä saivat naisesta äkisti otteen. Hän näytti suorastaan lyyhistyvän lattialle ja puistelevan päätään kuin olisi voinut pahoin. Painajainen oli palannut elävänä hänen mieleensä: Pimeys, joka ei ollut väistynyt hänen tupansa päältä, raja, jonka takana odotti korventava aurinko. Yksisarviset, jotka satuttivat toisiaan vailla järjellistä syytä. Niin paljon verta, väkivaltaa, kärsimystä ja kuolemaa, turhaa toivoa ja pelkkiä pettymyksiä. Ilmiöitä, joille ei tuntunut löytyvän selitystä. Lääkäri oli syystäkin ollut vähältä suistua järjiltään. Ja nyt, kun hän toivoi elämänsä taas asettuneen, ilmestyi tämä omituinen otus ovelleen, pyytäen apua tautiin, josta hänellä ei ollut tippaakaan tietämystä.
”Mitä minä voin oikeastaan tehdä sinun hyväksesi...”, mutisi Kizelmay tukahtuneella äänellä. ”En tiedä mitään rodustasi tai sen sairauksista. Olen pahoillani.”, jatkoi kaltainen lähes vaikeroiden. Hän oli niin pahoillaan, eikä vain toisen puolesta vaan erään pojan ja yksisarvisenkin. Ja kissan. Miksi hänen kannattaisi edes yrittää auttaa ja pettää sillä potilastaan tai ainakin tämän läheistä? Entä missä olivat kaikki ne tavalliset ihmiset tyypillisine vaivoineen, murtumineen ja keuhkokuumeineen? Hän ei ollut tottunut näin erikoisiin tapauksiin! Lääkäri alkoi vaikuttaa hyvin rasittuneelta ja hermostuneelta, aivan kuin hänen mielensä ja tunteensa olisivat joutuneet sekasorron valtaan.
|
|
|
Post by submarine on Mar 15, 2007 14:10:01 GMT 3
"Kipr", Teuntek vastasi, tietäen helposti mitä nainen oli aikonut kysyä, vaikka vastauksesta tuskin olisikaan mitään suurta hyötyä. Hän oli tietenkin osannut odottaa tällaista reaktiota, ja juuri siinä oli syy koko piilottelulle. Mutta ei hän muutakaan ollut voinut tehdä, tilanne oli vaatinut paljastumista. Sääli nähdä sen aiheuttavan tällaisia ongelmia, mutta vaihtoehtoja ei tosiaan ollut. Hän saattoi vain vastata tuijotukseen kahdella suurella, piirteettömällä silmällä, joiden osoittamia tunteita ihminen ei voisi ymmärtää. "Näin siinä käy, etenkin jos asiaa pitkittää. Mutta muissa tilanteissa minun henkeni on pelissä", hän totesi naiselle, kuulostamatta kuitenkaan pahoittelevalta tai edes kunnolla osaaottavalta. Eikä hän ollutkaan, toinen oli pyytänyt ja saanut pyytämänsä.
Hetken kuluttua kuuluva mutina teki Teuntekille pahaa. Aikoiko tämä vain kieltäytyä auttamasta, koska ei tiennyt pystyikö? Ei todellakaan, ei todellakaan! Tästä saattoi riippua Tivin henki, eikä hän antaisi periksi koska tämä ihminen oli pelästynyt! Ei todellakaan antaisi! "Tutkittuani asiaa minun ruumiinrakenteeni ei ole perustasollaan valtavasti erilainen kuin ihmisillä. Meissä on samankaltaisuuksia. Aiotko sinä todella antaa periksi vain koska pelkäät minua?" Teuntek vastasi kiivaasti, kykenemättä hienostelemaan sanojaan. Hänellä ei ollut tällä hetkellä tarpeeksi kohteliaisuutta jakaa muille, ei jos Tivin henki riippuisi tästä. "Jos aiot kieltäytyä auttamasta minua, poistun paikalta. Mutta tiedä, että sinä olet epäonnistunut lääkärinä, mikäli kieltäydyt edes yrittämästä", hän jatkoi vielä, osaamatta tällä hetkellä hallita puhettaan. Tällainen moraalisaarna olisi varmasti kuulostanut äärimmäisen typerältä, jos hän olisi ajatellut sitä ennalta, mutta nyt ei olluit sijaa ajattelulle. Nyt hän vain puhui. Se, että toinen vaikutti suuresti olevan hermoromahduksen partaalla, ei tuntunut nyt tärkeältä. Tiv tuntui, Tiv oli ainut tärkeä asia tällä hetkellä!
|
|
|
Post by R.C. on Mar 17, 2007 19:09:07 GMT 3
Kizelmay katsahti olentoa uudestaan, hieman epäillen. Hänen oli hyvin vaikea erottaa näitä ’samankaltaisuuksia’, joista toinen oli maininnut. No olihan heillä molemmilla kaksi ylä- ja alaraajaa, pää, silmät ja suu, mutta tähän yhtenevyydet hyvin pitkälti loppuivatkin, unohtamatta tietenkään sitä tosiseikkaa, että jo edellä luetellut ruumiinosat olivat aivan erilaisia keskenään. ”Nytkö –sinä- rupeat räyhäämään minulle?”, tuhahti nainen puolestaan vimmastuen. ”Vai vielä ’epäonnistunut lääkärinä’? Tyypillistä. Jos taitomme eivät riitä, epäröimme tai teemme virheitä, meitä ollaan heti syyttämässä, aivan kuin lääkärit olisivat jotenkin erehtymättömiä. Aivan kuin emme olisi lainkaan ihmisiä!”, kiukustui Kizelmay nyt toden teolla. Naisen noustessa seisomaan näytti pahin järkytys olevan jo tiessään. Tilalla oli sen sijaan niin suuri suuttumus, että hänen silmänsä suorastaan hehkuivat. ”Voit vallan mainiosti lähteä täältä ja etsiä käsiisi jonkun tämän kaupungin sadasta muusta puoskarista. He tuntevat kyllä lääkkeet ja parannukset vaivaan jos toiseenkin, jos vain maksat tarpeeksi. Minua sinun on sen sijaan turha haukkua mikäli mielit saada apua vastineeksi!”, jatkoi lääkäri raivoamistaan. Näin kiivas käytös oli hänelle oikeastaan hyvinkin harvinaista, mutta se helpotti omalla tavallaan naisen oloa. He taisivat molemmat olla nyt hysteerisiä, kipr sairaan omaisensa vuoksi ja ihminen koko absurdin tilanteen takia. ”Enkä minä sinua pelkää. Ei se siitä johdu.”, jupisi nainen astellessaan jo kohti työhuonettaan. ”Autan sinua sitten, jos vain tiedät miten. Mutta älä turhaan odota liikoja, sillä et varsinaisesti kuulu toimenkuvani piiriin.”, lisäsi kaltainen kadotessaan viereiseen huoneeseen. Sisältä alkoi kantautua vaimeita ääniä naisen jatkettua kukaties jo etsintöjä. Uutta puhtia oli kipr onnistunut vampyyriin ainakin pistämään, vaikka tuo ei tainnutkaan olla enää parhaalla mahdollisella tuulella.
|
|
|
Post by submarine on Mar 17, 2007 21:25:46 GMT 3
"Minä en ole tullut tänne, koska etsin parasta lääkäriä. Minä olen täällä, koska etsin uutta näkökulmaa", Teuntek vastasi. Vaati suurta itsehillintää olla kertomatta naiselle suoraan, että tämän osaaminen lääkärinä oli lähes yhdentekevää. Vain se, että kyseessä nyt oli lääkäri toisesta maailmasta, merkitsi. Jos kolme kertaa hänen elinikänsä silkkaa lääketiedettä opetellut kipr kertoi, että hänen omasta maailmastaan ei parannusta löytyisi, sitten sitä ei tosiaan löytyisi. Ja nyt hän etsi muualta. Hetken aikaa tuntui siltä, että hän voisi tosiaan lähteä pois, jättää tämän koppavan alemman lajin edustajan kihisemään omassa kiukussaan omista typeristä syistään. Mutta siltikin ajatus koko toimituksen aloittamisesta uudelleen vaikutti luotaantyöntävältä. "Minä jään - jos sinä aiot yrittää", hän vastasi takaisin kylmästi. Alemman lajin huutaminen ei todellakaan ollut hänelle mieleistä.
"Minä haluan kuulla sairauksista, ei väliä vaikka olisivat maagisia tai vaikka... vaikka jostain täysin käsittämättömästä syystä johtuvia. Haluan kuulla sairauksista, jotka syövät ruumista ja surkastuttavat sitä, sillä tavalla sinä voit minua auttaa", Teuntek antoi kiivaasti takaisin. Nyt hän ei epäröinyt, paitsi koettaessaan keksiä jonkin hyvän vaihtoehdon, hän kävi liian kuumana siihen. Tämä kaikki sai sydämen - hänen molemmat sydämensä - hakkaamaan ja veren ulisemaan suonissa. Ehkäpä jonakin tulevana päivänä hän päivittelisi hetkellistä itsehillintänsä lähes täydellistä katoamista, mutta ei nyt. Vaikka huomasi nopeasti, että tämä raivoisa liekki poltti itseään loppuun - hän alkoi kuulostaa jo hieman sopuisammalta.
Seuratessaan naisen perässä Teuntek oli hetken hiljaa, miettien syntyjä syviään. Mutta sitten, kuulostaen lähestulkoon sovittelevalta, mutta äärimmäisen vastahakoiselta sanomaan sitä, hän mutisi ilmoille: "Jos, tuota, jos sinä kykenet tähän, niin voin vakuuttaa että, kaikella todennäköisyydellä, palkkiosi tulee olemaan huomattava kolmasosa ahks... siis muutaman vuoden kuluessa." Siinä hän ei valehdellut. Vaikka tuntuikin typerältä alkaa yhtäkkiä sovittelemaan, hän ei voinut kuin puhua totta tässä asiassa, koska se saattoi olla hyvinkin ratkaiseva mikäli kyseessä olisi materialistinen henkilö. Tietenkin tälle maksettaisiin niin paljon, kuin alemmalle lajille mitenkään voisi suin surminkaan maksaa, jos tämä kykenisi keksimään ratkaisun tällaiseen tautiin. Sitten tuli - ainakin hänen osaltaan - äärimmäisen hiljaista.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 19, 2007 12:42:23 GMT 3
Kipr olisi takuulla lentänyt samantien ovesta ulos jos tuo olisi erehtynyt mainitsemaan mitään lääkärin ammattitaidon tarpeettomuudesta. Sillä kuten sanottua, kaupungista löytyi kyllä lukuisia puoskareita, joiden näkemyksen mukaan mikään tauti maailmassa ei ollut mahdoton parantaa. Mitä toinen siis mahtaisi saavuttaa pelkällä puolivillaisella etsinnällä? Mielenrauhan siitä että oli ainakin yrittänyt? Nainen olisi varmasti pitänyt toisen ajatusta tässä kohtaa naurettavana, vaikkakin varmasti ymmärtänyt hyvän tarkoituksen.
Sitä ikävähköä tosiseikkaa ei kuitenkaan käynyt auttaminen, että Kizelmay inhosi vierasta tällä hetkellä yli kaiken. Kaikki mitä tuo nyt sanoi, ja miten sanoi, tuntui provosoivalta ja ylimieliseltä. Vai suostuisi vieras oikein jäämään tänne. Halleluja. Ja otus tuntui kyllä vaativan kaikenlaista. Halusi sitä ja halusi tätä. Tuntui kuin toinen olisi tottunut käskyttämään orjia tai katsovan ihmistä muutoin pitkin kuononvarttaan. Lääkäri puri huultaan ja pysyi vastentahtoisesti hiljaa. Hän oli toki kohdannut hankalia asiakkaita aiemminkin, mutta ei niihin voinut koskaan suoranaisesti tottua.
Kas, ensimmäinen sovitteleva sana karkasi sittenkin otuksen omituisesta suusta tuon seurattua lääkäriä työhuoneeseen. Harmi vain että aihe koski rahaa, joka ei kiinnostanut Kizelmayta tippaakaan enää tässä vaiheessa, jos oli koskaan sitä tehnytkään. Rikkaat ihmisetkin olivat aina samanlaisia – kuvittelivat omaisuutensa kattavan kaiken ja ostivat sillä kiitoksen saamastaan palvelusta. Mistäpä toinen olisi arvannut ettei lääkärillä ollut tapana ottaa asiakkailtaan maksua ollenkaan, ainakaan tavallisimmalla tunnetulla tavalla, ellei potilas sitten sattunut olemaan harvinaisen varakas ja itsepintainen.
Kizelmay käännähti jäykästi toisen puoleen. Vihastaan huolimatta hän oli pysynyt ihailtavan hiljaa tähänkin asti, eikä aikonut antaa periksi. Suuttumus kuvastui enää hänen tummista, kylmistä silmistään. Välissä oli kuin jäämuuri, jonka toiselle puolen kiprillä ei ollut mitään asiaa. Oltiinpa tässä sitten taas viileässä lääkäri-asiakassuhteessa, viimeistä piirua myöten. ”Voiko teiltä ottaa näytteen?”, kysähti nainen lakonisesti. Hänen kädessään oli tyhjä ruisku, jonka neula oli vast’ikään puhdistettu. Huoneen sivupöydällä oli pieni laboratorio mikroskooppeineen. Kaltainen oli sytyttänyt sinne kynttilän valmiiksi tutkimusta varten.
|
|
|
Post by submarine on Mar 19, 2007 16:58:46 GMT 3
((Heitän tässä "julkean" oletuksen siitä, että asiat tapahtuvat ilman suurempia ihmetyksiä.))
Emmittyään hetken Teuntek kohotti hitaasti kättään naista kohti, valmiina tuntemaan pistoksen. Hän ei koskaan ollut pitänyt erityisesti neuloista, varsinkaan jos ne olivat verikokeita varten. Se sattui ja tuntui ikävältä, kun yhtäkkinen imu suonensisässä alkoi. Edes se, että hän oli biologian professorina ollut lähestulkoon päivittäin tekemisissä neulojen kanssa, ei ollut koskaan voinut täysin poistaa epämukavuutta, joka niistä aiheutui. Mutta nyt ei voinut antaa pienten pelkojen haitata, Tivin takia hän olisi antanut vaikka koko kätensä ilman suurtakaan katumusta. Ohimennen hän pohti, millaisia asioita nainen huomaisi laitteillaan. Tutkittuaan itse hieman ihmisten verta hän saattoi itse keksiä heti muutaman huomattavimman eron. Ensinnäkin veri olisi äärimmäisen himmeän violetinsävyisesti harmaata. Ja toiseksi, kun sitä katsottaisiin tarkemmin, lääketiedettä oppinut huomaisi heti solujen ja muiden seassa ainetta, jota ihmisillä ei ollut. Se näyttäisi lähinnä hyvin pieniltä, harmahtavilta rakeilta. Ja mikäli Teuntek osasi olla hiukkaakaan oikeassa, ei tämä kykenisi edes arvailemaan niiden merkitystä.
Kun näyte sitten oli totettu, enemmän tai vähemmän onnistuneesti, Teuntek kulutti hetken hieroen pistokohtaa ja ravistellen kättä. Ei kipu tietenkään ollut kamalinta mahdollista, mutta kipua kuitenkin. Kesti hetki ennen kuin se alkoi hellittää. Siinä samalla hän mietti, oliko tästä mitään todellista hyötyä, muttei kuitenkaan sanonut mitään. Sitten, melkein kuin hetken mielijohteesta, hän veti äkillisesti esiin jonkinlaisen pienen kuvan, melkein kuin tyhjästä. Sen katsominen sattui paljon, mutta silti hän katsoi sitä. Oli merkillistä, miten jokin saattoi tuoda kipua ja voimaa yhtä aikaa. Mutta tämä kuva toi, Tivin näkeminen sattui mutta muistutti myös hänen tarkoituksestaan täällä. Katsottuaan sitä hetken hyvin hiljaa Teuntek asteli toisen luo ja ojensi kuvaa tällekin. "Tämä on Tiv", hän totesi, ääni pelkkänä kuiskauksena, toivoen että tämä antaisi toiselle hieman ymmärrystä asiaa kohtaan, vaikka teko tuntuikin vaikealta.
Kuvassa, huomattavan taidokkaassa maalauksessa, suorastaan epäaidon realistisessa, oli jokin, joka näytti etäisesti Teuntekilta itseltään, mutta kuihtuneena, pelkkänä varjona mistään elävästä - Tiv. Kipr oli jonkinlaisessa suuressa tuolissa, jota ympäröi huomattava määrä erilaisia outoja rakennelmia ja letkuja. Moni niistä liittyi jollakin tavalla suoraan kiinni ruumiiseen, rintakehään ja vatsaan oli liitetty monia letkuja ja jonkinlaisia varsia. Lisäksi tätä näytti ympäröivän kaikkialta jonkinlainen kehikko, tiiviisti ihoa vasten. Pää oli peitetty lähes kokonaan kypärällä, johon siihenkin kulki letkuja ja varsia. Kaikkien niiden keinotekoisten seikkojen alta saattoi siltikin erottaa itse kiprin. Toisin kuin Teuntekilla, tällä luut ja lihakset eivät vain erottuneet, ne työntyivät pingoittunutta, haurasta, kalpeaa ihoa vasten. Toinen käsi ja jalka olivat kokonaan poissa, ja jäljellä olevat kuin kuivia oksia, äärimmäisen ohuita ja suorastaan kuin odottivat katkeamistaan. Oli vaikea sanoa, missä olisi voinut nähdä enää lihasta. Kipr vaikutti kuin kasaan kuivuneelta ja kuihtuneelta - kuten tämä olikin. Tätä olisi luullut automaattisesti kuolleeksi, jos olisi vain nähnyt kuvan. Ja nytkin ajatus siitä, että jokin tällainen saattoi elää vielä, voisi kuvottaa monia. Se tuntuisi väärältä, elämän tällainen pitkittäminen.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 21, 2007 13:15:29 GMT 3
(( No probs. ))
Lääkäri sipaisi pienellä, kostealla kankaalla kohdan kiprin käsivarrelta puhtaaksi ennen kuin asetti neulan iholle. Vaikka anatomia lieni naiselle tuntematon, oli koko operaatio ohi silmänräpäyksessä. Hän asetti hieman puhdasta pumpulia pistohaavalle. ”Pitele tätä hetki niin vuoto lakkaa.” Otuksella oli siis sittenkin ollut jotakin, mistä ottaa. Kaltainen oli - kaikeksi yllätykseksi - kiinnostunut verestä. Tosin tällä kertaa kyse oli -tietenkin- vain tutkimuksesta. Kizelmay oli tutkinut tätä nestettä jo pitkään havaitakseen, miten monenlaisia asioita sen väristä ja koostumuksesta saattoi selvittää. Kokeilu olisi kenties vaivan väärti.
Nainen siirtyi viipymättä laboratorionsa ääreen, valmistaen veripisarasta preparaatin ja asettaen sen varovasti mikroskoopin alle. Laite ei varmasti ollut yhtä kehittynyt kuin mitä se olisi otuksen maailmassa voinut olla, mutta varmasti ensimmäisiä monimutkaisempia ja tarkimpia aparaatteja tällä aikakaudella. Lääkärillä oli yhteyksiä oikeille tahoille. Hän huomasi kiprin verestä heti useita eroavaisuuksia ihmiseen nähden. Harmi kyllä hänellä ei ollut vertailukohdetta sairastapauksesta saatavilla, joten tieto oli taas hankittava kolmannelta osapuolelta. ”Onko potilaan veressä havaittu poikkeavaisuuksia?”
Nainen katsahti puhuessaan kiprin puoleen mutta vaikeni vilkaistessaan kuvaa, jota tuo tarjosi nähtäväkseen. Kizelmaylle heräsi väistämättä kysymys siitä, miksi moinen kurja tila oli haluttu ikuistaa? No jaa, ehkäpä toinen sai siitä jonkinlaista kannustusta, vaikka kaltaiseen moinen näky olisi varmasti vaikuttanut aivan päinvastoin. Hän tyytyi tutkailemaan laitteita, joita otukseen oli kiinnitetty sekä surkastuneita raajoja. ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.”, totesi lääkäri mutta jatkoi: ”Verenkierto saattaisi silti olla tässä avainasemassa. Sehän vastaa sekä ravinteiden että vasta-aineiden siirtymisestä. Terve koostumus on myös olennainen haavojen paranemiselle. Veren heikentyminen saattaisi selittää monet luettelemistasi oireista, mutta syyt voivat olla monet.”, selitti Kizelmay ja rypisti kulmiaan. Ilme kertoi sanojakin selvemmin tilanteen olevan vaikea. Hän jos kuka tiesi sen tutkittuaan jo vuosikymmeniä ’vampirismiksi’ kutsumaansa tautia, josta kärsi kaiken lisäksi itsekin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 21, 2007 16:41:53 GMT 3
Teuntek tiesi jo itsekin, että koko tauti saattaisi olla mahdoton parantaa ainakaan täällä, eikä ihmisen käytös ainakaan kiistänyt asiaa mitenkään. Mutta ei, hän ei luovuttaisi, oli mikä oli. Tämä mielentila korkeintaan lisäsi hänen määrätietoisuuttaan - periksi ei annettaisi. Jos nainen ei kykenisi auttamaan, hän etsisi apua jostakin muualta. Ja jos se ei auttaisi, hän etsisi taas muualta. Mutta kaiken vakuuttelunkin keskellä oli pieni epäilys. Huijasiko hän vain itseään, piinasiko turhalla toivolla? "Veressä, lihaksissa, kaikkialla", hän vastasi, syventyen taas aiheeseen. "Taudin näkeminen ei ole vaikeaa, se on jonkinlainen bakteeri tai parasiitti tai vastaava, mikroskoopissa näyttää kuin pieniltä mustilta läikiltä. mutta siinä on jotakin... jotakin outoa. Se toimii kuin ohjattuna, syö äärimmäisen hitaasti kudosta, kuin jokin pidättelisi sitä. Se lisääntyy paljon hitaammin kuin mitä voisi, eikä leviä vaikka voisi. Ja se... se... tuhoaa mahdollisimman vähän aivoja, kuin haluaisi pitkittää sitä. Mikään lääke ei toimi kunnolla, vahvimmatkin kykenevät ainoastaan hidastamaan. Kuten aikaisemmin viittaisin, tarvittava määrä tai väkevyys olisi kuolettava ruumiille. Se ei ole mitenkään salakavala, sitä vain ei voida torjua. Tällaista ei ole koskaan tavattu missään luonnossa", Teuntek selitti, koettaen kuulostaa mahdollisimman järkevältä. Oli harmillista, että hänen aikaisemmat selityksensä olivat olleet niin epätarkkoja, että niitä piti nyt korjailla tällä tavalla.
Hetken hiljaisuus naisen puhuessa verenkierrosta. Teuntek yritti parhaansa mukaan miettiä, miten paljon voisi puhua tästä. Ei siitä välttämättä ollut edes apua, mutta hänestä olisi vain tuntunut paremmalta, jos joku olisi viitsinyt kuunnella edes hiukan. "Tauti on, kaiken kaikkiaan, hidas, mutta varma. Keho ei yksinkertaisesti pääse uusiintumaan, vaan surkastuu äärimmäisen hitaasti. Veri ja muut nesteet... niitä pitää vaihtaa", hän jatkoi, joutuen pitämään hetken taukoa kuvotukseltaan. "Meillä ei ole kuin kaksi erilaista veriryhmää, toisin kuin teillä, joten ei ollut kovinkaan tavatonta, että olin itse samaa. Minä olen luovuttanut hänelle paljon verta, kuten moni muukin. Ja nuo laitteet, kaikki niistä, korvaavat toimintoja, jotka ovat jo käyttökelvottomia, kuten verenkierto ja hengitys. Mutta... mutta aikaa ei ole enää paljon", onneton kipr selitti, tietäen miten väärin tämä kaikki oli, Tiviä kohtaan ja häntä itseään kohtaan ja niin montaa muuta kohtaan.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 23, 2007 16:28:08 GMT 3
Nainen kuunteli tarkkaavaisesti kiprin alettua viimein puhua aiheesta vapaammin ja kertoessa hänelle vaihteeksi jotakin enemmän kuin vähemmän hyödyllistä. Vieras kansahan vaikutti loppujen lopuksi määritelleen taudin lähtökohdan jo varsin tarkasti. ”Ei ole lainkaan tavatonta että loiset säätelevät uhrilleen tekemäänsä vahinkoa. Miksi ne haluaisivat tappaa ravintolähteensä ennen kuin ehtivät lisääntymään ja leviämään ympäristöönsä.”, totesi kaltainen ilmeettömästi. ”Rotunne saattaa kaiken lisäksi palvella pelkkänä väli-isäntänä. Olette kuitenkin melkoisissa vaikeuksissa jos parasiitti ehtii kehittyä ja erikoistua.” Nainen vaikeni ja näytti hetken miettivän. Kohta hän alkoi ajatella ääneen: ”Jos tauti on harvinainen eikä loinen onnistu leviämään helposti, voisi kuvitella, että sairastuneet ovat luonnostaan heikompia yksilöitä, tai heiltä puuttuu jotakin olennaista. Se voi olla hyvinkin pieni partikkeli veressä tai kudoksissa. Kukaties perimän aiheuttama häiriö. Tällaisia muutoksia on joskus vaikea havaita ja määritellä.”, tuumaili Kizelmay ajatuksiinsa syventyneenä, naputellen kynnenkärjellään hieman huultaan. ”Toisaalta, mikäli sinulla olisi mukanasi näyte tästä loisesta, olisi huomattavasti helpompaa kokeilla keinoja taltuttaa sitä. Minulla on kyllä kirjoja, jotka kertovat monista parasiiteista, ja joihinkin niistä osaan valmistaa myös lääkkeitä. Sokean toivon varassa palaaminen ei silti tunnu järin järkevältä.”, huomautti kaltainen lopulta. Hän ei aivan käsittänyt kiprin elättelemää toivoa, mikäli tuo oli varustautunut matkaan alun perinkin puutteellisesti. Nainen ymmärsi tosin koko hankkeeseen liittyvän vaaran. Parasiittia ei varmasti haluttu levittää muihin maailmoihin. Mutta olisiko tämä kipr ollut valmis ottamaan riskin muiden kansojen kustannuksella? Nainen ei sanonut tätä ääneen, mutta hän ei uskonut toisen arvostavan elämäänsä pätkääkään, muistaen otuksen aiemman vimmastumisen. Kizelmay hillitsi vilkasta mielikuvitustaan juuri ennen kuin hänen ajatuksensa ehtivät kiiruhtaa koekaniineihin, joita useimmat lääkärit käyttivät työssään. Hän ei kuitenkaan unohtanut mahdollisuutta, että nämä otukset saattoivat pitää vieraita kansoja pilkkanaan. ”Oletko nähnyt omin silmin tämän loisen? Ehkäpä tunnistaisit sen jos näyttäisin kuvia, joita olen aikoja sitten hahmotellut.”, ehdotti nainen viimein, kun ei parempaakaan vaihtoehtoa keksinyt. Saattoihan olla, että ihmisille melko harmiton ja helppohoitoinen vaiva olisi vieraalle rodulle hengenvaarallinen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 23, 2007 16:51:18 GMT 3
"Niin, ehkäpä niin", Teuntek myönteli toiselle. Tämä esitti toki hyviä seikkoja, mutta hänellä nyt vain ei ollut vastauksia niihin. Tietenkin hän oli kuullut itsekin jo paljon samantapaisia kaavailuja, mutta silloin niihin ei vain enää tietyn ajan jälkeen kiinnittänyt paljoa huomiota, kun merkitys katosi. Silloin hän oli vain yrittänyt tehdä Tivin olon mahdollisimman hyväksi, kun kerran parannuskeinokin tuntui mahdottomalta. Mutta nyt, hänen päästyään tutkijaksi, alkuaikojen toivo tuntui taas heräävän henkiin. Tämä oli toinen maailma, sellainen jota yksikään kipr ei ollut vielä tutkinut. Täällä voisi aivan hyvin olla ratkaisu. Ihmisen sanat tuntuivat taas kiinnostavilta, vaikka hän ei tosiaan voinutkaan juuri ottaa niihin kantaa.
Mitä itse parasiittien tappamiseen tuli, hän saattoi helposti sanoa ainakin sen, mikä ei toiminut. Hän oli itse, professorina, saanut käyttöönsä huomattavat määrät tutkimukseen tarvittavia asioita - aineita, raportteja, laitteita ja tiloja. Hän - kuten hyvin moni muukin - oli kokeillut kaikkea, mitä järjen mukaan saattoi kokeilla, aina kuumentamisesta äärimmäisen tehokkaisiin vastamyrkkyihin. Hän oli kokeillut jopa erilaisia immuniteetistaan tunnettujen alempien lajien vasta-aineita, mutta turhaan. Mikään ei vain toiminut. Tai toimi, hän sai niitä tapettua, mutta vasta äärimmäisissä asteissa tai väkevyyksissä, joita mikään elävä ei todellakaan kestäisi. Kaiken kaikkiaan, se oli johtanut umpikujaan, josta ulospääsy vaati ennennäkemättömiä aineita. "Olen nähnyt näitä parasiitteja ja tutkinut keinoja tappaa niitä, mutta näytteitä minulla ei mukanani ole. Jospa seuraavaksi tutkisimme sitten niitä kirjoja?" hän kysyi pohdittuaan hetken.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 26, 2007 12:02:44 GMT 3
Lääkäri nyökkäsi ja tarttui yhteen pöydällä olevista teoksista, avaten sen eteensä pöydälle ja viitaten vierastakin tulemaan lähemmäs jotta tuo näkisi paremmin. Kolmannelle aukeamalle, kuten sivuille siitä eteenpäinkin, oli koottu mahdollisimman yksityiskohtaisia kuvia ja selostuksia erilaisista parasiiteista. Jotkin väliin pistetyistä pergamenteista olivat jälkeenpäin kirjoitettuja, ja niissä näkyi yleensä mittakaavaltaan keskimääräistä pienempiä otuksia. Vaikka hahmotelmat eivät olleet yhtä tarkkoja kuin vaikkapa maalaukset, oli niissä silti aina toisiinsa nähden selviä poikkeavaisuuksia, joita oli kaavioissa vielä erikseen korostettu.
Kizelmay antoi toisen rauhassa tutkia tätä kirjaa, joka ei ollut ylettömän paksu, jos kohta ei sisällöltään mitätönkään. Hän ei odottanut toisen ymmärtävän kaikkea tekstistä, mutta yksin kuvien vertailu olisi tehokas keino selvittää, mikäli kyseessä oli jo tässä maailmassa tunnettu loinen, tai ainakin joku sen sukulaisista. Naisella ei ollut tässä tilanteessa mitään käsitystä tapauksesta, joten hän pysyi vaiti ja odotti, silmäillen kuitenkin samalla tietoja, joita toinen kävi parhaillaan läpi. Hän ei ollut lukenut tätä kirjaa pitkään aikaan, koskapa se ei ollut suoranaisesti liittynyt tutkimuksiinsa. Lääkäri tunsi toki henkilöitä, jotka olivat erikoistuneet alalle vieläkin paremmin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 26, 2007 15:48:45 GMT 3
Teuntek otti kirjan vastaan sanomatta mitään. Oikeastaanhan hän ei osannut lukea sanaakaan tätä kieltä, mutta jo pelkät kuvatkin varmaan helpottaisivat tilannetta. Kipr laski teokset pöydälle ja alkoi tutkia sitä tarkkaan. Samalla, itse edes huomaamattaan sitä, tämän jalat irtosivat hiljalleen lattiasta ja menivät melkein kuin automaattisesti risti-istuntaan. Siinä tämä sitten luki opasta, kääntäen sivuja moneen kertaan eteen ja taaksepäin vertaillessaan kuvia toisiinsa. Nyt oli mukana selvästikin paneutumista, välistä tämä katseli samaa luonnosta monta minuuttia, kuin yrittäen löytää mitä tahansa merkkejä samankaltaisuudesta hänen etsimänsä kanssa.
Oikeastaan, jos häneltä kysyttiin, tämän oli hermostuttavaa. Hän ei tiennyt, yrittikö vain liikaa, oliko liian väsynyt tai rasittunut vai oliko tämä kirja yksinkertaisesti puutteellinen, mutta hän uskoi jokaisen olevan muunnelma kyseessä olevasta, kunnes katsoi tarkemmin. Ensivilkaisulla missä tahansa oli samoja piirteitä mutta sitten se alkoi tuntua typerältä, kun katsoi tarkemmin. Ja tällainen tuijottaminen alkoi tuntua päässä. Ei tämän olisi pitänyt olla näin vaikea... Lopulta hän joutui puristamaan käsillä päätään tuskastumisesta. Koko kirja tuli silti katsottua läpi, ennen kuin hän kääntyi naisen puoleen. "Ei tämän pitäisi olla näin vaikea, mutta kun jopa tämä", viittaus matomaiseen eliöön, "näyttää aluksi siltä. Ja silti se on vain pieni musta, kuoren suojissa oleva soikio, jolla on suu ja värekarvat joilla liikkua... Ei se edes näytä tältä, mutta silti näyttää..." hän yritti selittää, hiljeni hetkeksi ja heilautti sitten tuskastuneena kättään: "En minä tiedä."
|
|
|
Post by R.C. on Mar 28, 2007 19:13:39 GMT 3
Kizelmay oli hetken hiljaa, miettien vaihtoehtoja. Ne kun alkoivat olla jo vähissä. Hän olisi hyvinkin voinut antaa vieraalle sulkakynän ja palan pergamenttia, jotta tuo olisi voinut hahmotella oman näkemyksensä otuksesta. Jotenkin lääkäristä vain tuntui etteivät he edenneet tällä tavoin tarpeeksi tehokkaasti, jos lainkaan. Nyt kun taudin aiheuttaja oli kuitenkin määritetty, tiesi kaltainen ainakin varmasti sanoa, miltä osin hän ei osaisi sen suhteen auttaa. Lääkäri oli kuluneina vuosina joutunut karsimaan eksoottisimmista tutkimuskohteistaan, vaikka kuka tahansa tohtori olisi tietenkin halunnut tietää kaiken kaikesta. Se ei vain olisi edistänyt hänen pääasiallista ongelmaansa.
”Kenties minun kannattaisi kehoittaa sinua siirtymään erään tutkijakollegani puoleen. Hän on perehtynyt paremmin erilaisiin loisinfektioihin. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan, joten tietoni tästä aiheesta saattavat hyvinkin olla puutteelliset.”, totesi lääkäri lopulta. Hän ei selvästi ollut ajatuksesta hyvillään, merkitsihän se tavallaan luovuttamista. Toisaalta olisi tärkeintä, että toinen tavoittaisi parannuksen mahdollisimman pian. Kipriä koskevassa tapauksessa tiedot olivat valitettavan puutteelliset ja mahdollisuus tehdä kokeita lähes olematon. Moni olisi pitänyt tilannetta toivottomana. Ja joskus oli toki parempi vetäytyä ja jatkaa taistelua tulevana päivänä.
”Voisin tietenkin vielä koota sinulle näytteitä kaikista niistä lääkkeistä, jotka -saattaisivat- tehota tähän vaivaan. Niitä ei tietenkään saisi kokeilla potilaan hoitoon summittaisesti ja vailla harkintaa, niinpä listaisin mukaan myös tiedot kunkin koostumuksesta.”, jatkoi Kizelmay hyllyille kerättyjä lasipurkkeja ja –putkia silmäillen. Lopulta hän käänsi katseensa kiprin puoleen. ”Miltä tämä vaihtoehto sinusta kuulostaisi? Voimme tietenkin vielä jatkaa tutkimuksia täällä jos haluat. Meillä on vähintään aamunkoittoon asti aikaa.”, huomautti nainen ja jäi vartomaan vieraansa vastausta. Hän ei suinkaan ollut ajamassa toista pois, mutta ei myöskään kieltänyt sitä mahdollisuutta, ettei varminta hoitokeinoa löytyisi välttämättä luotaan.
|
|