Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Nov 20, 2006 22:37:13 GMT 3
((Toivon tähän mukaan (mieluiten useampaa) pelaajaa, joka antaa mennä! Kaikki siis lämpimästi tervetulleita ja mukaan vaan. Tahdon tutustua uusiin ihaniin hahmoihin ja pelaajiin ja.. nyt olen höpissyt tarpeeksi.. tänne! Peliin saa ja pitää liittyä vaikka se olisikin edennyt.))
Matka oli ollut kummallinen, helppo, mutta kummallinen. Jotenkin kylään saapuvalla oli sellainen olo, ettei kaikki ollutkaan mennyt niin kuin… noh niin kuin näytti menneen. Kyllä hän oli kahlannut metsän halki, saavuttanut päätielle risteävän väylän ja saavuttanut lopulta matkansa ensimmäisen etapin: lähiseudun suurimman keskuksen. Kyseessä ei siis ollut niinkään kaupunki kuin pikemminkin keskimääräistä kookkaampi taajama. Rakennukset olivat enintään parikerroksisia, mitä nyt tavallisessa maalaiskylässä ei nähtykään, kaivoja oli useampia ja kylän keskuksena toimiva aukio oli useamman talon laajuinen. Tätä kaikkea ensimmäisten talojen väliin astuva ei tiennyt, mutta jos olisi tiennyt, hän olisi luultavasti kohauttanut olkiaan, nyökännyt sitten ja päätellyt kylän olevan useamman kertaa suurempi kuin se minkä hän oli taakseen jättänyt. Rakennukset oli kyhätty kokoon suurista, punertavista kivenjärkäleistä, joka luultavasti oli sitten yleistä tällä seudulla. Meillä päin talot ovat harmaita, pohti Daliah, tosin se kyllä saattoi johtua siitäkin, että rakennukset pyrittiin rappaamaan jonkinlaisella saven ja hiekan sekoitteella, kivet joista seinät koostuivat, eivät näkyneet läpi. Nämä tällaiset olivat karkeudessaan ihan hauskoja, ehkä jopa piristäviä. Ikkunatkin olivat suurempia ja joidenkin alla oli oikein kunnon ikkunalaudat, ne olivat mukavan näköiset. Jos niitä ihaileva joskus löytäisi oman torpan johon asettua olisi tuossa talossa myös tuollaiset oikein isot ikkunalaudat, sellaiset joilla pystyi istumaan. Ohi kiisi kovaa vauhtia vaunut, joiden matkassa heilui useita nuoria miehiä, vakavissa ilmeissä. Daliah tuli risteykseen, siis kohtaan missä yksi taloja sivuava tyhjä kohta risteytyi toisen kanssa. Pihoja täällä ei nähtävästi ollut kellään vaan pihojen sijaan kaikkialla oli vain hiekkaa, jolla nyt vaelsi siellä täällä muutama yhtälailla vakavailmeinen olento. Kummallista, luulisi nyt kauniin kevätpäivän tuovan ihmisiin iloa ja eloa, jatkoi nuori nainen pohdintojaan ja päätti seurata suuntaan johon vaunut olivat jatkaneet, samaan suuntaan kun näyttivät muutkin kiirehtävän. Parin talon päässä kuulosti jylisevän toiset vaunut. Ei kyllä ne tulivatkin tytön takana. Kuului hevosen hirnahdus, ajajan manaus ja juuri ja juuri ehti yksinäinen hypätä sivuun karkeaäänisen naisen karjaistessa jotain hänelle. Tämä vaunu oli täynnä suurin piirtein matkalaisen itsensä ikäisiä naisia, yhtä vakava ilmeisiä kuin edellä kiitäneet miehet. Kulmiaan kurtistaen jatkoi Daliah matkaansa. Tähän kylään hän ei ainakaan olisi jäämässä, jos kerran väki oli noin kuoleman vakavaa. Tavernan ohittaessaan kuuli tyttö ainoan todisteen siitä, että kyläläiset osasivat iloita. Jokin humalainen rämähti nauraen ulos ovesta. Ryömi pari metriä ja jäi hihittelemään tomuun ja mutaan. Kylähullusta olisi mokoma käynyt. Kuin hongan runko oli kulkijan tallaama katu suora, eikä vaatinut paljoa päättelykykyä huomata sen edessäpäin avartuvan ja tuolla kaukana näyttivät kaikki kyläläisetkin olevan. Yhtenä liikkumattomana massana näyttivät kaikki seisovan ja tuijottavan samalle suunnalle. Daliah ilmaantui aukealle sen vasempaan takanurkkaan, näin hän päätteli siitä että kaikki katsoivat hänestä hiukan oikealle ja olivat selkä saapujaan päin. Ja kyllä, jossain tuolla häämötti kuin jokin koroke. Siellä, ihan kuin siellä olisi seissyt muutama henkilö. Jotain he siellä hääräsivät. Oli muuten hiljaista, mutta pari vanhaa akkaa aivan siinä lähistöllä puhelivat matalalla, känisevällä äänellä. ”.. lopun aikoja minä sanon. Kun kerran tytötkin menee.” Toinen heristi sormeaan toiselle, mihin punahuivinen, suoraselkäisempi vastasi pään pudistuksella ja vähintäänkin yhtä kivuliaan kuuloisella äänellä: ”Ei kuule, jos tytöt menee niin ei niitä eletä vaan ne on jo ja loppu tuli. En minä usko hetkeäkään, että tällaisella on mitään virkaa.” ”Niin tällaisella kokoilulla. Kyllä minä olen kuullut että siinä on itse paholainen jo ollut asialla. Turhaa ja tuskaa. Kuolema se on joka meitä nyt liikuttaa.” Äsken siristelleet vihreät silmät avautuivat hitaasti suuriksi ja hämmentyneiksi. Mitä ihmettä tämä nyt oli? Daliah astui lähemmäs joukkoa, siinä lähellä seisoi joku. Nuori nainen kääntyi tämän puoleen koputtaakseen vierasta olalle. ”Osaisitteko sanoa mitä täällä tapahtuu?”
|
|
|
Post by submarine on Nov 20, 2006 23:39:28 GMT 3
Ehkäpä tyttö ei katsonut kovinkaan tarkkaan, kenen olkaa oikein koputti. Tai oikeastaan kyseistä henkilöä ei juuri takaapäin erottanutkaan erikoiseksi, paitsi että tämä oli lyhyt, alta puolitoistametrinen, ja tällä oli suuri, suippo kypärä päässä sekä suhteellisen pitkä puhtaansininen takki. Paitsi tietenkin, jos tämä olisi katsonut alas. Silloin olisi voinut huomata, että hahmon takin alta kiemurteli esiin pitkä, rottamainen häntä. Hitaasti, kuin ei olisi vain ehtinyt reagoida kunnolla siihen, että joku oli tehnyt jotakin, tämä lähti sitten kääntymään ympäri. Nyt huomasi aivan varmasti, että rottamaisuus ei jäänyt pelkkään häntään. Tämä tosiaan oli rotta, tai ainakin jokin, joka näytti hyvin paljon kahdella jalalla seisovalta, hieman alta puolitoistametriseltä rotalta. Jos nyt katsoi tarkemmin, saattoi todeta, että tällä ei ollut huomattavia pupilleja, pelkät valkoiset mollukat silminä. Lisäksi tämän vasen käsi näytti jotenkin surkastuneelta ja se lepäsi hieman käppyrässä rintaa vasten. Näytti tällä olevan miekkakin, tosin tarkemmin katsoen se oli sidottu kiinni huotraansa niin, että jo esiin ottaminen veisi melkoisesti aikaa. Takin molemmissa liepeissä oli suuri, musta merkki, joista kumpikin erosi selvästi toisesta. Jonkinlaisia koukeroita.
Tinul katseli hetken sitä, joka häntä oli olalle koputtanut. Kyseessä oli ihminen, melko varmasti naispuolinen. Kaiketi nuori. Tai niin hän päätteli siitä, mitä oli opetettu jokin aika sitten. Suunnilleen tuolta näytti nuori ihmisnainen, kai. "Kokous", tämä vastasi hetken kuluttua hieman solkaten, tottumattomana tähän kieleen. Tai hän oli ainakin päätellyt, että kyseessä oli kokous. Se muistutti jonkin verran kokouksia, joita hän oli nähnyt. Varovasti tämä korjasi kypäränsä asentoa ja jäi vain tuijottamaan tyhjyyteen, kuin ei olisi edes odottanut toisen aikovan vastata, saati sitten puhua itse jotain.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Nov 21, 2006 19:56:54 GMT 3
Niin kiinnostunut tyttö todella oli pikemminkin tapahtumista edempänä, jossain siellä päiden yläpuolella, ettei hän ollut alkuunkaan katsonut tuota jota olalle koputti. Kunhan nyt oli tiedostanut, että käden mitan päässä oli joku ja tältä joltakulta voisi yrittää jotain kysyä. Vasta kuullessaan vieraan kumman aksentin puheessa hän vilkaisi hiukan tarkemmin kysymykseen vastannutta. Mitä ihmettä tämä nyt oli? Alkuun Daliah kuvitteli vierellään seisovan vain hyvin, hyvin epätavallisen näköisen lapsen, mutta näinhän ei asia ollutkaan. Hän ei voinut estää pientä väristystä havaitessaan vaatteiden alta kiemurtelevan ruoskamaisen hännän ja katseen, jonka tytön vihreä katse kohtasi, joka oli aavistuksen pistävän oloinen. Ei ehkä niinkään ilkeän pistävä kuin tarkkaavaisen oloinen ja sitten toisaalta nuo valkoiset suuren helmen näköiset peilit silmien paikalla olivat yhtä kaikki pelottavan näköiset. Vastaus, jonka tämä vieras oli lausunut, jäi kokonaan omaan arvoonsa. Ei kai yhdellä sanalla olisi paljoa mitään asiaa valaistukkaan. ”Aivan, anteeksi..” Yskähti naisenalku ja käänsi nopeasti huomionsa joukon yläpuolelle, kohti koroketta, ettei toinen vahingossakaan olisi voinut kuvitella puhuttelijan jääneen tuijottamaan kummaa ilmestystä. Nyt kun hän oikein tarkkaan ajatteli, aivan kuin hän olisi linnassa aikanaan nähnyt jonkun tuonkaltaisen olennon. Samanlainen rottamainen olemus ja äärettömän epäkohtelias luonne. Daliah kohotti hiukan kulmiaan mielikuvan palaillessa hänen mieleensä. Niinhän olikin, se oli ollut jokin laiskanpuoleinen iltapäivä ja salissa oli musikantteja kansaa piristämässä. Nopeasti nuo aatokset kumminkin ravisteltiin päästä pois. Nyt pitäisi saada tietää mistä tällainen kokoustaminen johtui. Ehkä kyseessä olisi jotain mielenkiintoistakin.
|
|
|
Post by submarine on Nov 21, 2006 22:58:46 GMT 3
Jos totta puhuttiin, Tinul ei oikeastaan ollut töykeä. Osuvampaa olisi ollut sanoa tätä erittäin kokemattomaksi sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tällä ei ollut juurikaan ymmärrystä siitä, miten puhuttiin vieraille, tai juuri kenellekään muullekaan. Lisäksi tämä oli vasta hetkinen sitten ottanut uuden pillerin vanhan vaikutusten alkaessa loppua, ja oli näinollen vieläkin tönkömpi. Nytkin tämä oli vain unohtunut tuijottamaan tyhjyyteen, silmät lasittuneina, vaikka sillä nyt ei ollut juuri eroa siihen, miltä tämän silmät tavallisesti näyttivät. Eipä tämä kovinkaan valtavia ajatellutkaan nyt. Tinul olisi voinut varmaankin viettää pitkänkin aikaa samalla tavalla ajattelematta mitään, tai ainakin kunnes äsken otetun pillerin vaikutus hälvenisi, ellei tämän vieressä oleva hahmo olisi sattunut taputtamaan tätä lyhyesti olalle. Kyseinen henkilö oli pukeutunut erittäin raskaisiin ja pitkiin kaapuihin, jotka peittivät aivan kaiken tästä, jopa ruumiinrakenteen. Oikeastaan tämä näytti nyt suurelta, kapealta kasalta vaatteita. Kasvojenkin edessä oli paksu, punainen kangaskaistale. Hitaasti Tinul nojautui kuuntelemaan, mitä tämä aikoisi sanoa. Todennäköisesti molemmat tunsivat toisensa.
Hetken aikaa Tinul kuunteli, kuinka toinen sanoi tälle jotakin hyvin hiljaa kuiskaten. Sitten tämä nojautui taas hitaasti eteen, ja jäi tihrustamaan tytön kasvoja. "Kuka... kuka sinä olet?" tämä solkkasi hitaasti, aivan väärillä äänenpainoilla. Silmiinkään tämä ei katsonut, eikä kysymyksessä ollut mukana minkäänlaisia eleitä. Hahmo taaempana kääntyi taas katselemaan koroketta kohti.
|
|
|
Post by Yomire on Nov 22, 2006 18:36:46 GMT 3
[ Saanko tulla mukaan? Ehheh, olen sitten huono kirjoittamaan mitään kauhean pitkää, mutta yrittäkää kestää, jos pääsen siis ylipäänsä mukaan ]
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Nov 22, 2006 19:26:47 GMT 3
((Ihmeessä mukaan!))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 22, 2006 19:48:33 GMT 3
Eräs sangen surkealta ja yksinäiseltä näyttävä hahmo myöskin liikuskeli väkijoukossa. Ilmeisesti hyvin nuori nainen, tai ehkäpä paremmin voisi sanoa vanha tyttö. Ei vielä aikuistunut, mutta ei kovin kaukana siitä. Vaatteetkin olivat tuolla aika surkeat rääsyt, ja melko laihakin tyttö-rukka oli. Kerjäläinen vissiinkin. Tuo raahasi mukanaan sangen isoa kissaa, joka näytti vieläpä kissanpennulta kokosuhteiden takia. Mutta sen verran iso oli, että voisi päätellä ettei välttämättä tavallinen kissa tuo ollut, vaikka väritys muistutti jonkun verran tavallista kissaa, enimmäkseen mustaa ja valkoista. Itse tytöllä oli sekaiset mustat hiukset, ja jonkun verran likainenkin tuo oli. Tyttörukka. Tuntui hyvin paljon väkijoukkoon kuulumattomalta, lyhytkin kun tuo oli. Suurin piirtein puolitoista metriä.
Kissaansa raahaten tuo tajuamatta minne oli menossa, törmäsi vahingossa tuohon nuoreen naiseen joka oli ihmetellyt tapahtumia, jutellut omituisen kaavutetun olennon kanssa. "A-a-anteeksi kovasti neiti!" tuo tyttö sanoi pelokkaana, väistäen taaemmas tajuttuaan törmänneensä toiseen. Ei kovin hyvä itsetunto tuolla ollut. Tuo katsoi myös hyvin pelokkaana kahta kaavutettua henkilöä. Tyttörukka, kävi aika sääliksi tuollainen laiha ja nuori surkean näköinen tyttönen. Ainoa lohtu tuolla oli varmaankin tuon iso kissa.
|
|
|
Post by trixie on Nov 22, 2006 21:09:53 GMT 3
(( Nyt miekin siis vielä tungen.. ^^ ))
Hiipivät askeleet autiolla kujalla. Vilahdus kirkkaanpunaisesta viitasta. Punahuppuinen hahmo hivuttautui seinän viertä aukean laitaan ja hätkähti hieman tätä yhtäkkistä väenpaljoutta. "Hemmetti.." kirosi pojan ääni hupun alta. Keikka kun oli pitänyt hoitaa täydessä hiljaisuudessa. Toisaalta ihmisten huomio oli kiinnittynyt nyt muualle ja Roy sulautuisi väkijoukkoon leikiten. Poika, juuri ja juuri täysikasvuinen, lähti kävelemään tasaisin askelin väkijoukon reunamille. Kasvot olivat punaisen hupun kätköissä, mutta Roy saattoi helposti seurata toisia katseellaan. Hän ei aluksi meinannut edes löytää ketään kovin erikoisen näköistä. Mielenkiintoisimmat henkilöt kun olivat luultavasti peittäneet kasvonsa, niin kuin oli tämä nuori varaskin. Katse osui kuitenkin muutamaan hahmoon; kissaa kantavaan tyttöön ja ilmeisesti jotakin suhteellisen erikoista rotua edustavaan hahmoon, samoin kuin nuoreen naiseen tämän vieressä. Roy nousi päkiöilleen ja yritti turhaan nähdä mitä keskellä tapahtui ja minkä ympärille kaikki olivat kokoontuneet. Samalla poika vilkuili ympärilleen varautuneena, kuin säikähtänyt eläin.
|
|
|
Post by Yomire on Nov 22, 2006 21:56:56 GMT 3
Keskustan yläpuolella lensi kaunis yksisarvinen. Hän katseli pöllämystyneenä alapuolella näkyvää väkijoukkoa. 'Mikäs nyt kaikilla on? Mikä väenpaljous tuollakin on taas?' Hän ajatteli ja katsahti kauemmas väkijoukkovanaa. Yksisarvistamma katseli sopivan kohdan, mihin voisi laskeutua ja löysikin sen helposti - laskeutui ja jäi seisomaan. Tuhahdus kuului tamman valkoisilta, pehmeiltä huulilta. "Mikä väenpaljous täällä on?" Hän sanoi lähinnä itselleen, mutta toivoi, että joku kertoisi hänelle, mitä täällä todella oli tapahtunut, tai tapahtumassa. Tamma laskosti siivet kyljilleen ja lähti hiljaista käyntiä kohti isompaa väenpaljoutta. Hän ei kauheasti tykännyt olla ruuhkaisissa tiloissa, mutta tämä oli erikoistapaus. Hän halusi tietää, mitä tapahtui.
Yksisarvisen nimi oli Náryan. Hän asteli erään pojan (Royn) taakse ja tökkäisi häntä hellästi sarvellaan. "Anteeksi, kertoisitteko mitä täällä tapahtuu?" Náryan kysyi ystävällisesti, hymyillen kohteliaasti.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Nov 24, 2006 13:45:36 GMT 3
Tuo erikoinen olento, jota Daliah oli ensimmäisenä puhutellut kääntyi kohta tytön puoleen takaisin ja kysyi jotain, johon nuori nainen tuskin ehti vastata jotain vierailijasta kun jokin törmäsi hänen selkäänsä. Alaspäin kääntyessään näki vihreä katse pienen, rääsyisen reppanan, jonkinlainen kerjäläistyttö mahtoi olla kysymyksessä. Kissakin jota tuo raukkalapsi roikotti sylissään näytti olevan nääntymäisillään. Pieni pistos vihlaisi jossain syvällä törmätyn sisimmässä, mutta eihän hän voinut toista auttaa, olisi varmaan kohta samassa kunnossa itsekin. Pienen hetken hän hymyili tytön pahoitteluille, mutta samassa jotain tapahtui tuolla edessäpäin. Lavalla seisoi tuolla hetkellä kolme henkilöä, ilmeisesti miehiä. Mitään haukan katsetta ei tällä vierailijalle ollut suotu, mutta hän saattoi aavistella kyseessä olevan kolme miestä: nuori ja kumara, elonvoimissaan oleva jättiläinen ja vanhempi, pyöreävatsainen. Jälkimmäinen näistä alkoi puhua ja ilmeisesti puhujan auktoriteetti kuulijoihin oli suuri, sillä koko joukko, viimeistäkin vanhaa akkaa myöten vaikeni. ”Ruslak tässä saapui aamulla juoksultaan…” Hän viittasi nuoreen mieheen, jonka kumaruuden Daliah tässä yhteydessä ymmärsikin: nuori mies oli kuoleman väsynyt, haukkoi yhä henkeään, tärisi, tuskin pysyi pystyssä. ”… ja hän toi erittäin huolestuttavia uutisia:” Pieni kohahdus kävi yleisössä kun siellä täällä joku veti voimakkaasti syvään henkeä säikähdyksen tai jännityksen voimasta. ”kuten kaikki olemme jo kuulleet, elämme levottomia aikoja. Meidän kotimme ovat laakson ansiosta säilyneet turvassa, mutta nämä turvan ajat ovat nyt ohi, sillä olemme nyt kahden rintaman välissä. Ruslak näki itäisen kukkulajonon takana tuntemattoman vihollisen verenhimoiset ratsut ja niiden sokeat ratsastajat leiriytyvän ja toisella laidalla Vaslak, joka ei kuulemma jaksanut enää takaisin juosta, oli nähnyt kuninkaan puolustusjoukot yhtälailla leiriytyvän.” Tässä kohtaa möhömahainen piti tauon ja dramaattisin ilmein katseli kuulijakuntaansa, jonka joukossa tunnelma alkoi käydä pelokkaan jännittyneeksi. ”On selvää että seuraavan muutaman päivän aikana molempien joukkojen leiriytymisaika on ohi ja he jatkavat marssimistaan ja silloin… silloin he tulevat yli tuolta!” Paksu vasen käsi singahti kohti itäisiä vuoria. ”Ja tuolta!” toinen käsi kohti läntisiä niin, että mies näytti irvokkaalta ristinpuulta siinä seistessään. Ja nyt kohottaessaan katsettaan ympärilleen Daliah todella ymmärsi tämän pikku kaupungin sijaitsevan kuin suuren kulhon pohjalla, joka puolella, niin idässä kuin lännessä, etelässä kuin pohjoisessa, siinsi taivaanrannassa matala, mutta havaittavissa oleva kukkularivistö. Aivan kuin joku olisi pehmeään maahan töytäissyt jollain kovalla ja jättänyt jälkeensä suuren pyöreän…jonkin. ”Ongelmaa ei voi enää sivuuttaa!” Puhuja jatkoi korottaen äänensä voi ja madaltaen sen taajuutta miehekkään kumisevaksi. ”Nyt on vain valittava vaihtoehdoista: pakenemmeko…?” Tämä sai kansaan eloa ja joka puolelta kuului manauksia ja nyrkit nousivat ilmaan. Kohina kävi kuin kulovalkea kaikkialla. ”VAI…?!” Joutui puhuja karjaisemaan joukon yli. ”Taistelemmeko?!” Mikä aiheuttikin kuulijoissa aivan eri reaktion. Hurraahuutoja, ylistyksiä ja muuten vain levotonta liikehdintää. Nyt isovatsainen astui sivuun ja tilalle astui tuo jättiläinen, järkäle miehekseen, yhtä pitkä kuin hartiat leveät, ainakin siltä nuoren naiskatsojan silmään näytti ja miehen ääni, se oli pelottava. Miten tällaiseen pikkupaikkaan olikin eksynyt tuollainen soturi, joka karjunnallaan olisi murtanut kalliota. ”On siis selvää mitä teemme?! Me taistelemme. Me kaikki! Joka ikinen teistä joka ominvoimin pysyy pystyssä joutaa nyt tekemään suurta palvelusta. Jok’ikinen!” Daliah ymmärsi oitis viimeisen sanan käärmemäisen kaiun, sen sihahtaessa järkäleen hampaiden välistä ja huomasi ympärillään monen matkaviittaan pukeutuneen huolestuneen katseen. Tämä kylä oli läpikulku paikka, jonka ymmärsi pian useasta majatalokyltistä aukean ympärillä. Pikku kaupunki oli varmasti tälläkin hetkellä pullollaan vierasta väkeä. Moni ympärillä pyörähti kannoillaan ympäri vain kohdatakseen jostain, kuin tyhjästä, ilmestyneet aseistetut miehet, jotka ilmaantuivat ympäröimään aukiota. Miekkoja ja keihäitä rivissä, arpia kasvoilla, pullistelevia lihaksia. Jokainen soturi oli kuin korokkeella puhuvan pelikuva. Nämä eivät voineet olla paikallisia. Nopeasti nuori nainen mittaili paikallista väkeä, he olivat tervettä, hyvin muodostunutta, pitkän huiskeaa kansaa, mutta nämä soturit olivat aivan toista luokkaa. ”Kirottua…” Äskeinen uroita mittaillut katse laski nyt maahan. Nythän sitä liemessä oltiin.
|
|
|
Post by submarine on Nov 24, 2006 16:46:19 GMT 3
Tinul tarkkaili tällä hetkellä tapahtumia vain puoliksi, ja jätti toisen puolen kokonaan käyttämättömäksi. Tämä odotti hetken, että ihminen vastaisi, mutta jäi taas vain tuijottamaan eteensä, kun niin ei tapahtunutkaan. Tämä kyllä kuuli uutiset, mutta ei oikein reagoinut niihin. Kai kyseessä oli tottumus, jonka mukaan tämä itse ei ollut osallisena taistelemiseen, vaan pelkästään sivustakatsojana. Tähän asti oli aina ollut joku muu, joka hoitelisi voimankäytön tämän puolesta. Eikä tilanne varmaan muuttuisi nytkään. Tämän raskaasti peitelty kumppani ei tosin vaikuttanut niinkään vakuuttuneelta asioista. Seisottuaan hetken paikallaan, kuin ajattelemassa asiaa, tämä lähti kulkemaan väenpaljouden läpi, välittämättä juurikaan joutuessaan tönimään muita tieltään. Oikeastaan se näytti onnistuvan tältä helposti, suuretkin henkilöt huomasivat tällä olevan melkoisesti voimaa. Epäröimättä hetkeäkään tämä kulki läpi koko väkijoukon ja jäi seisomaan suoraan puhujankorokkeen eteen. "Kaiketi tarkoitat, että taistelemme toisen puolen kanssa liittoutuneina?" tämä esitti erittäin kuuluvalla äänellä miehelle korokkeella, painottaen oudosti jokaista sanaa. "Sillä mikäli tarkoitat, että taistelisimme molempia puolia vastaan, voit varmaankin jo kirjoittaa testamenttisi", tämä jatkoi vetäen peitellyt kätensä puuskaan. Ilmeisesti joukko aseistautuneita miehiä, jotka saattoivat hyvin olla jonkinlainen pakotusjoukko, ei tehnyt tähän suurtakaan vaikutusta. "Vai luuletko muutaman lihaskimpun, apunaan kirjava joukko kyläläisiä, voittavan armeijoita?"
Puhuessaan tämä näytti suurenevan, kirjaimellisesti. Tarkka katselija saattoi huomata, että tämän kaavut ja rievut jäivät hiljalleen vähemmän kosketuksiin maan kanssa, ja muutenkaan ne eivät näyttäneet enää niin väljiltä. Tämä sai hahmon näyttämään jotenkin vaikutusvaltaisemmalta ja huomattavalta kaapujensa alla, vaikka mitään piirteitä ei voinutkaan erottaa. Sanatkin tuntuivat vielä hieman vakavammilta. Tässä oli joku, joka halusi päteä asioissa.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Nov 24, 2006 16:53:56 GMT 3
((Kolme äijää korokkeella ovat kenen vain peluutettavissa, jotteivat pelin tapahtumat jäisi aina seisomaan siihen kunnes oma vuoroni tulee. Ihmeessä muutkin heidan huuliaan heiluttamaan. Oletan vuorojärjetykseksi itseni, Subin, Cutterin, Trixien, Mineralin?))
|
|
|
Post by submarine on Nov 24, 2006 18:21:10 GMT 3
((Juu, se taitaa olla järjestys.))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 24, 2006 20:13:49 GMT 3
((Kelpaa))
Tyttönen lähinnä pelokkaasti katseli ympärilleen, kun nuo tapahtumat lähtivät käyntiin. Minkäänlaista vaikutusta tuo ei uskonut voivansa aiheuttaa, ja pelkäsi liikaa vähän kaikkea edes yrittääkseen. Tuo pelkäsi vähän kaikkea. Puhujien puheet huolestuttivat tuota hyvin paljon. Tuo pieni raukka ei ollut mikään täysin tasapainoinen, todennäköisesti seurausta kerjäläisyydestä, ja mahdollisesta orpoudesta. Orpo tuo oli oikeastikin. Varsin surkea olento tuo oli. Yksisarvinenkin sai tuon pelkäämään jonkun verran, tosin ei niin paljoa. Eihän se ollut mikään perinteisesti paha olento. Sotilaiden ilmestyminen sai tuon tosin entistä enemmän pelokkaasti, ja tuo peläten puristi kissaansa itseään vasten, kuin peläten että he veisivät tuon elämän ainoan ilon pois. Kaapuhemmon omituinen käyttäytyminen sai tuolle melkoisen hermostumisen aikaan, muttei varsinaisesti pelkoa, vain hermostuneisuutta, ja ihmetystä miten toinen uskalsi. Ei tuo tyttönen olisi ikinä uskaltanut tehdä semmoista, vaikka olisi halunnutkin. Myöskin se, että tuo havaitsi myös toisella suunnalla jotain omituista liikehdintää, sai tuon jonkun verran pelkäämään. Jokin vain sai tuon pelkäämään tuota häiriötä tuolla toisessa suunnassa.
******
Joku muukin kuin omituinen kaapuhemmo oli kiinnostunut puheesta, mutta oli päättänyt lähteä pois paikalta apurinsa kanssa. Mutka oli tullut matkaan, kun joku kyseisen henkilön mielestä järjetön lihaskimppu oli astunut tuon eteen. Miestä ei olisi voinut tunnistaa kasvonpiirteiltään, olihan tuolla huppu. Mutta ei se kyllä täysin estänyt näkemistä sen sisälle, vain osittain. Pitkä leuka tuolla miehellä oli, ja ilmeisesti punaiset hiukset, mutta paljon muuta tuosta ei oikein saanut selville, siis sen lisäksi että melkoisen pitkä tuo oli, ehkä vähän alle pari metriä. Viitta jota tuo piti päällään peitti suurimman osan vaatteista kaiken lisäksi. Miehellä oli mukanaan myös jo aiemminkin mainittu apuri. Varsinainen karpaasi oli tuokin, ja sai tuon kaksikon pysäyttäneen sotilaan näyttämään pieneltä. Niin suuri tuo oli. Varmasti yli kaksimetrinen, oli ainakin päätä pitempi kumppaniaan tuo jättiläinen. Sai jopa korokkeella seisoskelevan karpaasin näyttämään pieneltä. Nyt saattoi sotilas joka oli päättänyt estää kaksikon lähdön tuntea olonsa huolestuneeksi. "Kuules tehän ette..." kerkesi sotilas sanoa, ja pistää keihäänsä kaksikon esiin, ennen kuin tuolle kävi ikävästi. Lyhyempi kaksikosta hymähti, ja nopealla sulavalla liikkeellä otti miekan viitan alta, ja viilsi miehen kurkun auki, ja pisti sen takaisin, keskeyttämättä kertaakaan. Sanomattakin selvää melkoinen joukko ihmisiä koki vaistomaiseksi reaktioksi yrityksen lähteä pakoon. Tosin yksinäiselle sotilaalle todennäköisesti tilanne oli pahin. Olihan hänet juuri pistetty kuolemaan sangen taitavasti. "Älä huoli, menetät tajusi kymmenen sekunnin kuluttua. Haltialla se olisi viisi", tappaja sanoi huvittuneena katsoessaan kun sotilas yritti epätoivoisesti estää elinnesteitään vuotamasta kurkusta ulos. Turhahan se yritys oli, ja mies kaatuikin tajuttomana maahan pian, ja kuoli pois. Kaikki lähellä olivat sotilaatkin olivat alkaneet kiinnostua kaksikosta epäterveellisellä tavalla. Tosin kysymys olisi kenelle epäterveellä tavalla, karpaasi kun veti melkoisen miekan oman viittansa alta. Häijy virne käväisi tuon kaljupäisen ja arpisen pirulaisen kasvoilla, kuin kutsuen sotilaita yrittämään, eikä lyhyemmän kylmäverinen hymy hupun alta ollut yhtään sen mukavempi.
"Kuulkaapas hyvä herrat ja naiset," lyhyempi sanoi kiinnittääkseen ihmisten huomion. "On nyt niin, että nämä herrat ovat loukanneet minun kunniaani, estämällä minun vapauttani, ja luulemalla että minä söisin tuota uskomattoman paksua pajunköyttä jota minulle syötetään. Niinpä vain ilmaisen että tulen tappamaan jokaisen sotilaan joka on tässä osallinen, ja myöskin kaikki kolme imbesilliä sieltä korokkeelta. Siinä kaikki. Hyvää päivänjatkoa", tuo sanoi, ja kumarsi yleisölle joka oli kiinnittynyt seuraamaan tuon miehen hyvin lyhyttä puhetta. Äänensävy oli rauhallinen, ja ehkäpä jopa hypnoottiseksi kutsuttava. Sanottuaan asiansa, tuo rauhallisesti käveli pois paikalta henkivartijansa perässään.
"Mit-mit-mit..." lihava mies änkyttää tuijottaen järkyttyneenä poistuvaa kaksikkoa, mutta karpaasimainen seurueen kolmas jäsen käyttäytyi hieman erilailla. "PERÄÄN SIITÄ SENKIN KURJAT NYHVÖT!" tuo karjui kurkku suorana sekä sotilaille, että kyläläisille. Tuskin tarvitsee sanoa, että kovin moni ei uskaltanut lähteä perään. Kaksi sotilasta lähti perään, ja katosivat saman nurkan taakse kuin äsken paikalla ollut kaksikkokin, ja kohta rohkaistui pari muutakin, jotka nopeasti lähtivät perään, vain kompastuakseen kahden kumppaninsa ruumiiseen. Toisen pää oli irronnut miekan sivalluksesta, ja toisen silmästä oli tökätty sisään miehen oma keihäs. Sotilaat menettivät melko lailla välittömästi rohkeutensa. Tarpeeksi taitavia tappajia ei kannata haastaa. Ja eihän niitä edes näkynyt enää missään, joten mitä pahaa pienessä paikalta livahtamisessa olisi, häh? Niinpä nuo palasivat hyvin nopeasti väkijoukon ympärillä, pelokkaan näköisinä. Vakava auktoriteetti-tappio tuo tapaus oli.
******
Nuori tyttönen oli ollut hyvin pelokkaan näköinen koko tapauksen ajan, ja oli itse asiassa piiloutunut lähimmän ystävällisen otuksen taakse, eli Daliahin. Pelosta täristen tuo yritti pysyä piilossa nuoren naisen takana, sekä tappaja-kaksikolta, että sotilailta jotka juoksentelivat minne sattuu ennen kuin palasivat. Nyt tosin sotilaatkin olivat pelokkaita, joten tyttöä helpotti vähän. Pelottava ei ole pelottava jos se pelkää myös. Tai ei ainakaan niin pelottava.
((Pahis tekee näyttäytymisen ja tappaa porukkaa, ja jättää täysin välittämättä lähes kaikki. Pahikset tuppaa olla sellaisia välillä. Ne joko ei kiinnitä sinuun huomiota, tai kiinnittävät aivan liikaa huomiota. Semmoista on elämä.))
|
|
|
Post by iiris on Nov 25, 2006 0:38:52 GMT 3
((Toivottavasti ei haittaa kun yhdellä hahmollani on pari asetta))
*Ennen kuin kyläläisiä ja ulkopuolisiä ihmisiä alettiin piirittämään, oli kokousta tullut kuuntelemaan lisää kolme muukalaista. He olivat pukeutuneet kaapuihin, ja laittaneet huput päänsä yli niin että suu vain näkyi. Yksi heistä oli nainen, ja kaksikko hänen vieressään olivat hänen veljiä. Toisen miehen jykevä leuka näkyi, mutta toisen hupun alta näkyi vain valkoinen naamio.
Kuullessaan että heidänkin oli taisteltava, vaikkeivat edes aikoneet tehdä kylässä muuta kuin kävellä vain läpi, sai tieto tulevasta tappelusta kiehahtamaan.* "Tämähän on silkkaa itsemurhaa!" *nainen ärähti. Kun mies, jonka seurassa oli henkivartija, oli viiltänyt sotilaan kaulan, sanonut sanottavana ja lähtenyt pois, nainen ei voinut olla hymyilemättä.* "Tuollaista minäkin tahdon edes joskus nähdä teiltä" *Kolmikko jäi sivustakatsojiksi joksikin aikaa, kunnes jotain heihin liittyvää tulisi tapahtumaan.*
((Toivottavasti en nyt rikkonut vuorojärjestystä))
|
|