cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 2, 2007 21:11:48 GMT 3
((Warning, this post has much violence in the end. You have been warned))
Pikkutyttö raahautui apaattisen oloisena toisen mukana, pohtien ehkä hieman jotain, mutta toisaalta, ehkäpä ei. Tyttörukka tuntui olevan hieman pihalla aika monestakin asiasta. Lähinnä tuo nyökytteli surkean näköisenä toisen kysymyksiin, silti reagoiden niihin. Vaikka tuo olikin surkeana, täysin apaattinen tuo ei sentään ollut. Melkein vain. Salaperäinen pikku tyttörukka. Mistähän tuo oikein oli oikeastaan edes tullut? Ei tuo näyttänyt ulkonäöltään ihan samalta kuin muut kyläläiset, silmät hieman erilaiset kuin normaalisti, ja musta tukkakaan tuskin kovin monella kyläläisellä oli.
Kun alettiin puhua tuon perheestä, tuon pienen olennon kasvojen ilme muuttui entistäkin surkeammaksi. "Punatakki vei isän ja äidin", surullinen ääni sanoi hyvin hiljaa. Pieni niiskutus oli kuultavissa, ja tuo töhri jo ennestäänkin likaisen hihansa kyyneliinsä. Jotain erikoista myöskin kävi hetken ajan tuon silmissä kun tuon perhe mainittiin. Niin nopea ettei sitä kerennyt kunnolla määritellä, mutta tarpeeksi nopea, jotta katsoja hoksaisisi jotain olevan oudosti. "Punatakki oli ilkeä", pikkutyttö sanoi vielä lisäksi, ennen kuin hiljentyi surkutteluunsa. Omituinen, ja surkea pikkutyttö.
Eräs sotilaista sattui kulkemaan tuon kaksikon ohi, ja tuossa sotilaassa oli jotain mikä vain veti huomion itseensä. Olipa se sitten se kuinka tuo pirteästi vihelteli jotain mielipuolisen kuuloista, mutta hilpeää sävelmää, tai kuinka tuo käveli kuin ei välittäisi oikein mistään, tai tuon punainen tukka, tai ehkäpä tuon erikoisen näköinen miekka, joka tuntui olevan erilainen kuin muilla sotilailla, ainakin siinä että se oli koristeellisempi, ja se että sen kahvassa oli harvinaisen epämiellyttävä symboli, pääkallo joka piti päässään narrinhattua. Tai todennäköisesti se oli se että tuo oli erilainen rakenteeltaan muihin sotilaihin, pitkä ja laihahko, vaikka tuolla jonkin verran muskelia olikin. Tai todennäköisesti se oli se että tuo vahingossa törmäsi kaksikkoon. "Ah, anteeksi kovasti neidit, vai pitäisikö sanoa neito ja tyttö?" tuo pyysi nopeasti anteeksi, ja yritti tehdä jonkinlaisen hatunosto eleenkin kypärällään, huonosti onnistuen. Tarkka silmä huomaisisi omituisen kuhmun tuossa kypärässä. "Mutta, mutta, joudun takaisin hommiin, hoitakaapas te vain elämäänne ihan rauhassa", tuo jatkoi vielä ennen kuin katosi väkijoukkoon. Omituinen hyypiö tuokin oli, mutta kohtelias.
Hetken pirteä hetki päättyi hyvin nopeasti, sangen ikävissä merkeissä. Ensin kuului vain äkkinäinen kirkaisu, "Tuli on irti!", ja pian samaa huutoa kuului jokapuolelta kylän reunoja. Uusia tulipesäkkeitä roihahti esiin joka puolelta, ja eipä kestänyt kovin kauaa ennen kuin tulipalo oli saartanut lähes koko kylän. Hämmentävää kyllä, tuli ei levinnyt varsinaiseen kylään ollenkaan, eikä se peittänyt yhtä pientä reittiä, josta juuri ja juuri olisivat vankkurit mahtuneet ilman ongelmia. Räiskyvä tuli ei ehkä levinnyt osittain siitä syystä, että maa oli suhteellisen runsaan lumen peitossa, mutta ei se kyllä selittäisi noin säännöllisesti tehtyä rinkiä. Jotain muutakin siinä oli takana.
Kolmas henkilö joka korokkeella seisoskeli, eli tiedon vihollisarmeijasta tuonut juoksija sai tarpeekseen. Tuon hermot olivat jo muutenkin olleet jo koetuksella, ja nyt tuo päätti, että enempää tuo ei kestäisi. Kaikkein nopeimpana, ennen ketään muuta, tuo kerkesi juosta tuolle poismenoväylälle, jolle oli kyllä jo muutenkin kiirettä muiltakin tahoilta. Mutta tuo oli melko lailla ennen ketään muuta, ja tunsikin olonsa helpottuneeksi tuntiessaan liekit molemmilla puolillaan, tietäen pääsevänsä kylästä pois nyt. Tai siis, niinhän hän luuli sen seuraavan sekunnin vielä, ennen kuin aivojen hermot alkoivat välittää toista viestiä. Hän tajusi jonkin pitävän tuon jalasta kiinni. Ja pian toisestakin, tuo huomasi lentäessään maahan tuon kiinnipitelyn johdosta. Takanapäin tulevat pysähtyivät tajuttuaan jotain olevan vialla, ja alkoivat hitaasti perääntyä, kun näkivät seuraavan tapahtuman. Ärtyneenä, ja pelokkaana, mies veti esiin puukkonsa, ja iski sinne missä tiesi jonkin pitelevän häntä kiinni, pidellen silmiään kiinni välttääksen näkemästä mitä. Otteet kirposivat, ja helpottuneena mies avasi silmänsä, ja näki kaksi pientä juurta, jotka liikkuivat itsekseen. Mokomat olivat tulleet lumen alta ja kampanneet hänet. Mies katsoi noita hämmentyneenä. Ei juurten noin pitäisi reagoida, tai ei ainakaan talvella. Uteliaana, ja pelokkaana tuo ryömi hieman lähemmäs noita juuria, ja pökkäsi toista hieman vyöltään ottamallaan puukolla. Molemmat juuret välittömästi vetäytyivät, ja tuo nyökkäsi tyytyväisenä, nousi ylös, ja... alkoi kirkumaan. Yhtäkkiä, suurella nopeudella oli lumen alta iskenyt useita samanlaisia juuria, ja olipa osa jopa köynnöksiä, joita ei edes pitäisi olla tuolla säällä, tai edes lähellä tuollaista metsää, minkä lähistöllä kylä sijaitsi. Pikemminkin jotain viidakkotavaraa. Köynnökset, ja juuret kirjaimellisesti repivät kirkuvan miehen palasiksi, ja heittivät ruumiinpalaset enimmäkseen liekkeihin. Lopulta nuo nakkasivat vielä viimeisen palan, osittain raadellun pään takaisin kylän sisälle, ja vetäytyivät takaisin maan sisään, jättäen vain punaiseksi tahratun lumen liekkien väliin, ja kallon nököttämään ikävänä muistutuksena. Palavan lihan haju alkoi levitä ilmaan.
Daliahin seurassa oleva pikkutyttö tarrasi peloissaan Daliahiin tuon kauhunäytelmän nähtyään, kuultuaan, ja lopulta haistettuaan. Pikkuraukka oli melko sekaisin pelosta tuosta näytelmästä johtuen. Tytön kissakin oli melko paniikissa, ja oli myöskin tarrautunut tuota onnetonta kaksikkoa auttaneeseen neitokaiseen. Kissakin aavisti naisessa olevan jonkinlainen apu tällä hetkellä.
**********
Jonkun talon katolla piilossa ollut, ja näytelmää katsonut sinitukkainen nainen laski kätensä alas. Hiukset olivat tuon näytelmän aikana vaihtaneet väriä sinimustista punaruskeiksi. "Luuletko tuon tepsineen?" tuo kysyi kuin itsekseen, vaikka olisikin halunnut kysyä ne johtajaltaan. Kyllä tuo tiesi että shokeeraus olisi tarpeen, mikäli suunnitelma toimisi, eikä ketään saisi päästää kylästä ulos liian aikaisin. Eihän tuon mestari ollut mitään käskenyt, muuta kuin tappamaan ulos pyrkijät kun liekit alkavat, mutta oli tuo ajatellut hieman värittää tapahtumaa. Ei nainen saanut tyydytystä tappamisesta, mutta tiesi että mitä shokeevaarampi jokin asia oli, sen vaikuttavampi.
((Tulta ja kasveja, yay!))
|
|
|
Post by iiris on Jan 9, 2007 22:29:28 GMT 3
((joudumpa toteamaan että aika on kortilla tätä nykyään, enkä oikein ehdi. Eli lopetan.
Rosvokopla katoaa kahakan avulla.))
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 16, 2007 16:47:30 GMT 3
Tuli! Missä tulta?! Daliah kuuli sydäntäsärkevän ja sätkäyttävän huudon. Hän kohotti katseensa äsken vaimealla äänelle kysymyksiin vastailleesta lapsesta ja suuntasi sen kohti ääntä. Ensin hän haistoi savun, ei sittenkään nähnyt mitään hälyttävää, toisaalta tämä saattoi johtua siitäkin, että oli yhä keskellä levottomasti liikehtivää ihmispaljoutta. Mutta kauaa ei mennyt siihen kun kajo kuumotti kaikkialla. Sydän löi pari kertaa kiivaasti ja tuntui sitten sekin lamautuvan. Aikuinen käsi puristi pienen tytön omaa lähinnä väkivaltaisesti. Ei kestänyt kauaakaan kun pakokauhun aalto pyykäisi läpi toriaukean ja vain harva silmä todella näki karmeat tapahtumat, tuli itsessään riitti näille tavallisille ihmisille tässä mittapuussa kauhun aiheeksi. Tuli levitti pistävän hajuista, lähinnä kammottavaa hajua, kuin yrittäen myrkyttää koko kylän. Samassa hetkessä kun liekkejä lähinnä olevat alkoivat yskiä katosi lamaannus kansasta ja tilanne tuli tarve pelastautua. Dalian käsi tempautui irti pikkulapsen omasta ihmisväen työntyessä hänen selkäänsä vasten ja napatessa nuoren naisen virtansa vietäväksi. Aivan päinvastaiseen suuntaan siitä mistä kuvottava haju tuntui leviävän, väki nyt ryntäsi kiljuva vaaleatukkainen muukalainen mukanaan.
((Pelin ajankohta siis kevät talvi, lunta enää siellä täällä, mutta sitä on.))
|
|
|
Post by submarine on Jan 16, 2007 20:06:48 GMT 3
Hahmo, joka Tinulia piteli, näytti reagoivaan kaikkeen enemmänkin ärtyneesti, kuin todella hätääntyneenä. Ei, hän ei pelännyt jotakin tälläistä, ja kykenisi varmastikin pakenemaan heti, kun vain haluaisi, mutta Tinul ei voisi. Tätä olisi vaikea raahata edes mukana tungoksessa, joka vain tuntui pahenevan. Ja aivan, kuin vahvistaakseen kannan, äkillinen pakeneva ihmisjoukko pyyhkäisikin molempia mukaansa, ainakin osittain. Tähänkin suhtauduttiin lähes rauhallisesti, kunnes Tinul kirposi toisen otteesta, ja alkoi raahautua väkijoukon mukana kauemmas. Raivostuneena ja hädissään siitä, että rial tallautuisi lyhyenä jalkoihin toinen päästi melkoisen karjaisun, ja alkoi ilman mitään pidättyväisyyttä hakata ja potkia tielleen sattuvia. Moni huomasikin pian, että oli järkevämpää pysyä kauempana. Ei kestänyt kauaakaan, kun tämä sai taas toisesta otteen.
"Ja nyt me menemme sivummalle", tämä totesi ja alkoi hankkiutua pitkälti samalla taktiikalla pois ihmisjoukosta. Pirun idiootit, tällaisessa tungoksessa he vain tappaisivat toisensa tallomalla ja juoksemalla kaikki samaan umpikujaan. Kun pääsisi irti, voisi sentään ajatella. Hetken sadattelun, potkimisen ja hakkaamisen jälkeen tämä onnistuikin saamaan sekä itsensä että Tinulin pois tieltä ja hieman rauhallisemmalle sivukujalle. Ja nyt pitäisi suunnitella... Oli lopputalvi, maassa oli jo lunta, oli kosteaa ja kylmää. Hän ei tiennyt, mistä tulipalo oli alkanut, mutta kovin nopeasti se ei tulisi leviämään. Joten olisi parempi vain kulkea kujaa pitkin kohti jotakin porttia, vaikka olisikin lähellä tulenarkaa materiaalia, kuin jäädä keskelle tungosta kaduilla.
Jossakin kaukana, melkolailla laakson reunoilla, olosuhteet olivat hyvin erilaiset. Aivan, kuten oli mainittukin, täällä olivat "silmättömät ratsastajat ja heidän ratsunsa", eivätkä kummatkaan todellakaan olleet tavallisia. Nämä ratsut olivat niin kaukana hevosesta, kuin vain mahdollista. Ne olivat kuin suuria - selkä oli ainakin puolentoista metrin korkeudessa - liskoja, tai jotakin vastaavia. Niillä oli pitkät kaulat, suuret päät, neulanterävät hampaat ja paljon jonkinlaisia piikikkäitä, evämäisiä ulokkeita joka puolella. Olentojen jaloissa oli valtavat, äärimmäisen terävältä näyttävät kynnet, ja takajalat näyttivät hyvin voimakkailta. Mutta eivät niiden ratsastajatkaan outoudessa toisiksi jääneet. Jokaisen kasvoja peitti pitkähkö, mustanharmaa naamio, jonka etuosassa oli jonkinlainen sylinteri. Silmien peittona oli jonkinlaista verkkoa. Jo niistä saattoi nähdä, että nämä eivät olleet ihmisiä, tai mitään sen tapaistakaan. Jokainen vaikutti hieman pienikokoisemmaltakin. Loppua ruumista peittivät vaaleanharmaat, kaapumaiset, löyhät vaatteet, jotka oli kiristetty vöillä ja narulla tarvittavista paikoista. Eräs ratsastajista kantoi mukanaan suurta viiriä, johon oli kuvattu jokin tuntematon symboli. Outoja miekkoja ja muita aseita näkyi jokaisella. Hetkeen yksikään ei puhunut, ja sitten ilmeisesti johtaja, jolla oli hieman muita huomattavampi puku, aloitti: "Ymmärtääkseni on tapahtunut jotakin?" Ääni oli rahiseva ja piirteetön, joka hengenveto sai aikaan syvän suhahduksen. Tämän vierellä toinen vastasi aivan samanlaisella äänellä: "Kylä, joka ei suoranaisesti kuulu sopimukseemme, on tulessa." Hetken oli aivan hiljaista, ja sitten ensimmäinen määräsi: "Neljä tiedustelijaa."
Ilman minkäänlaista huutoa tai muutakaan käskynvälitystä joukosta, jossa oli ehkäpä neljä- tai viisikymmentä, irtani neljä hahmoa, jotka istuivat tottuneesti ratsujensa selissä näiden syöksyessä melkoista vauhtia laaksoon, kuitenkin hiljaa kuin kuolleet. Ainoastaan hetkittäinen, vahvojen jalkojen osuminen maahan kertoi edes niiden olemassaolosta.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 18, 2007 18:02:27 GMT 3
Nuori tyttö alkoi hätääntyä entistäkin enemmän, kun nuori nainen joutui ihmisvirran vietäväksi. Tuo tarrasi kissaansa entistä enemmän, ja yritti päästä takaisin tuon ystävällisen henkilön lähelle. Mutta ympäriinsä juokseva ihmislauma, jota sotilaat yrittivät jollakin tapaa rauhoitella ei oikein auttanut asiaa. Tuon kissa oli päättänyt toteuttaa luovaa piileskelyä, oli juossut suojaan ihmisjoukolta, ja hyppinyt talon katolle, mutta piti koko ajan tuon pikkutytön näköpiirissään. Kissa oli ihan yhtä kiintynyt tuohon tyttöön kuin tyttö oli kiintynyt kissaan. Nuori tyttö yritti saavuttaa nuorta naista väkijoukon läpi, ihan pelon voimalla yrittäen tökkiä ihmisiä pois, vaikkei ollutkaan tarpeeksi voimakas. Tyttö oli tavallistakin kalpeampi pelon takia, kun tuo yritti törmäillä tuolla väkijoukossa, pian kokonaan menettäen suuntavaistonsa joka suuntaan vellovan ihmismassan keskellä, jotka koko ajan juoksivat eri suuntaan etsiessään ulos pääsyä kylästä jonka ympärillä liekkimuuri vallitsi.
*********
Kylän ulkopuolella, liekkien takana kyläläisten näkökentän ulkopuolella ryhmä hieman hämäräperäistä porukkaa vahti etteivät liekit sammuisi heittelemällä lisää paloöljyä liekkeihin aina silloin tällöin. Yhtä ainoaa kylän ulospääsy reittiä nuo eivät vahtineet, yksinkertaisesti siitä syystä että joku jo teki niin paremmin kuin he tällä hetkellä pystyisivät. He eivät voisi yhtä järkyttävää näytöstä järjestää kuin noiden palkkaajan toinen palkaton alainen. Toisaalta, eihän heille siitä maksettukaan, vaan siitä että he tekisivät tappelemisen sun muun. Ja siinä he olivatkin hyviä.
Joukko oli ehkä pari-kolmekymmentä miestä vahva, kaikki lukuisten eri sotien veteraaneja, kaikilla vähintään kyseenalainen etiikka mitä työhön tulee. He tekisivät lähes mitä tahansa rahasta. Eliitti-palkkasotureita lyhyesti sanottuna. Sitä tyyppiä jolle ei kannata ryppyillä, ellei omista paljon rahaa. Eikä aina silloinkaan vaikka olisi rahaakin, eliitti-ryhmät kun tuppasivat saamaan työtä melkein millä ehdoilla hyvänsä.
Nyt tosin näiden tehtävänä oli lähinnä partioida liekkien toisella puolella, ja pitää ulkopuoliset poissa, ja liekit käynnissä.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 18, 2007 20:49:50 GMT 3
Daliah oli ajautunut talojen väliin. Hän ei ollut erottanut pientä resuista lasta pakokauhuisten aikuisten joukosta aikaan, eikä todellisuudessa enää pystynytkään keskittämään energiaansa tähän asiaan. Sen sijaan nuori nainen yritti keskittyä pystyssä pysymiseen. Hätäisin silmin hän koitti erottaa edestään, ympäriltään, yläpuoleltaan jotain, ehkä merkkiä pakotiestä, ehkä paikkaa piiloutua. Suurikokoinen mies puuskutti aivan selässä kiinni, työntäen edellä rimpuilevaa, ruhjoen kyynerpäillään. Dalaih viuhtoi käsillään, yrittäen päästää eroon takaa tuntuvasta paineesta. Jostain viuhahti isku, hänen ohitseen tunki toinen mies, joka oli ottanut pienemmästää ponnistustukea. Toinen smanalianen voimannäyte kolahti ohimoon, äsken vielä takana puuskuttaneen ottaessa mallia. Keuhkot tyhjentyivät toisen eleen voimasta, eivätkä tuntuneet millään täyttyvän. Neitokainen alkoi kakoa, hän haukkoi ilmaa, muttei saanut sitä sisälleen. Nyt olisi voitava pysähtyä, kaikki mahdolliset voimat oli saatava keskitettyä ilmanottoon, mutta yritys tuntui mahdottomalta, silmissä alkoi jo sumeta, päätä poltteli. Tyttö horjahti, otti harha-askeleen ja tunsi jalkansa pettävän alta. Ei? Hän oli vain astunut johonkin pettävään. Miltei harmaiksi jo sumentuneet silmät vilkaisivat kohti tallattua tietä. Hän oli astunut.. Se oli... Uskomaton addrenaliiniryöppy sai jo ilmantarpeesta nykivän kehon viimeiseen ponnistukseen. Hän ei todellakaan jäisi jalkoihin ja kokisi samaa kohtaloa kuin tuo, jonka kuolonkankean katseen hän oli kohdannut maasta tuijottavan. Se pettävä, johon hän oli astunut, oli ollut maahan murskautuneen vatsa, vain vetelää massaa, kasvot olivat painuneet kallon sisälle, nenä vääristynyt... Kun Daliah avasi silmänsä taas, hän tunsi pölyisen ilman kiertävän sisällään, mutta hän hengitti. Kauanko hän oli maannut tajuttomana? Tyttö kohotti päätään. Hän oli sivukadulla, ilmeisesti umpikujalla, aivan seinän vieressä, makasi kyljellään ja hiukan katsettaan tarkentaessaan näki elämästään taistelevien ihmisten tunkevan eteenpäin vain muutaman metrin päässä kulkevalla päätiellä. Ei hän siis ollut ehtinyt kauaa siinä makaamaan kun kaaos kerran oli ennallaan. Raukea katse silmissään yksinäinen käännähti selälleen. Nyt ei enää ollut voimaa, jaksamista, halua edes yrittää. Jo hiukan omaa tuikkivaa vihreää kultaansa takaisin saanut katse tuijotti talon kattojenharjanteiden ohi taivaalle. Olipa kaunista, aurinko alkoi ilmeisesti käydä päivän matkansa viimeiselle etapille. Ei pilviä, ei mitään, yksinäinen lintu vain taivaalla ja ehkä ohut savuvana siellä täällä. Keuhkoja poltteli ja silmissä alkoi taas sumeta. Pää retkahti takaisin sivulleen. Kujalla oli muutama puulaatikko ja hylätyt kärryt joista toinen pyörä oli pirstaleina. Hänen pitäisi nyt vain hiukan ponnistaa... Kivuliaan raahautumisen jälkeen tajunta hämärtyi jälleen, nyt kärryjen takana piilossa.
|
|
|
Post by submarine on Jan 18, 2007 21:22:38 GMT 3
Tyttö ei ollut ainoa, joka liikkui samaan suuntaan kujanviertä pitkin. Tinul ja tämän jonkinlainen vartija - tai oikeastaan enemmänkin jälkeenpäin mainittu - olivat myös tulossa samaan suuntaan jotakin pikkukujaa pitkin. Tosin molempien lähestymisestä varoitti jo reilusti ennen esiin tuloa muutama kova huuto: "Nyt ei ole aikaa!" "Ei, me emme mene etsimään niitä!" "Haista paska!" ja viimeisenä "Nyt kuuntelet!", tömähdys ja jotakin hiljaisempaa puhetta. Hetkeä myöhemmin Tinul ja toinen tosiaan ilmestyivät näkyviin. Joku olisi voinut todeta, että Tinul näytti aivan siltä, kuin tätä olisi muutaman kerran lyöty kunnolla seinää vasten. Sen lisäksi tämä myös näytti reagoivan ensimmäistä kertaa ympäristöönsä, eikä selvästikään ollut tyytyväinen.
Tultuaan kujalta kaksikon toiminnallisempi puoli, jota ei ollut vaikea arvailla, tarkasteli hetken ympäristöään. Ihmisiä rynni pienen matkan päässä pakoon, kuin viimeistä päivää. Sinne ei ainakaan mentäisi mukaan, jos mitään muuta keinoa löytyisi. Ja kyllä ainakin yksi oli näkyvissä: ainakin muutama ikkuna. Niistä olisi aivan liiankin helppo päästä sisään. Tönäisten Tinulin - joka näytti juuri aikovan alkaa inttää jostakin asiasta, jolla oli selvästi ollut suuri vaikutus tähän - liikkeelle tämä suuntasi lasiruutuja kohti. Siihen päästyään hahmo asettui niin, että tämän toimia ei näkynyt, ja näytti vetävän käden taakse. Kun se iski, lasi särkyi ilman vastusteluja. Seuraavaksi kuului räsähdys, ja ikkunanpokat putosivat pois. Kääntyessään ympäri hahmo aikoi suoraan työntää Tinulin läpi ja kiivetä itse perään, mutta sai silmiinsä tytön kärryjen suojissa. Suorasukaisesti tämä asteli toisen luokse ja ärähti: "Liikkeelle! Ei paikoilleenjääntiä! Läpi ikkunasta, nyt heti!"
Muurien ulkopuolella, ei läheskään niin kaukana, kuin jokin aika sitten, neljä matkaan lähetettyä tiedustelijaa alkoivat lähestyä päämääräänsä. Ensimmäinen ilmestyi ratsunsa selässä näkyviin lähemmäs sadan metrin päässä koko kylästä, valiten paikkansa mahdollisimman hyvin, jotta pystyisi helposti näkemään tapahtumat. Tämän viereen ilmestyi toinen, kolmas, ja neljäskin. Nämä seurasivat tapahtumia naamioidensa lävitse, sormikaan ei värähtänyt. Sitten ensimmäiseksi esiin ilmestynyt veti esiin sylinterimäisen esineen ja veti sen koko pituuteensa - kaukoputki. Tämän kädet olivat aivan harmaat, epäinhimilliset ja sileät. Neljän pitkän, kapean sormen päässä ei ollut minkäänlaisia kynsiä, ei edes minkäänlaista eroavaa ihoa. Hitaasti tämä kohotti kaukoputken naamionsa silmänreikää vasten ja tarkkaili hetken joukkoa kylän edustalla. Sitten tämä ojensi sen toiselle. Sitä jatkui hyvän aikaa, ilmeisesti nämä eivät olleet huolestuneita siitä mahdollisesta, että saattaisivat tulla huomatuiksi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 21, 2007 18:13:34 GMT 3
((Hmm... Seuraavat kaksi vuoroa todennäköisesti pistävät isoimman juonenkäänteen minulta peliin...))
"Tyhmä punatakki!" nuori tyttö puhui itsekseen, hieman hermostuneena katsoessaan ihoaan, joka tuntui aina vain kalpenevan. Tyttö toisteli tuota lausetta koko ajan, etsien katseellaan väkijoukon seasta nuorta naista, kykenemättä tuota löytämään. Jotenkin tuo eksyi yksittäiselle kujalle, ja epähuomiossa törmäsi johon kuhun. Tarkalleen sanottuna tuo tyttö törmäsi toiseen tuon sotilasryhmän johtajista, siihen isompaan sotilaaseen. Tyttö nielaisi pelosta katsoessaan tuon miehen kasvoja, varsinkin kun tuo huomasi ihonsa olevan lähes täysin valkoinen, ja omituisen mustan nelikulmaisen kuvion ilmestyttyä tuon silmän ympärille. "Satuitpa sopivasti syntipukiksi", iso mies sanoi virnistäen, ja tarttui pelokasta tyttöä rajusti kiinni, ja raahasi tuon pois paikalta, tytön vaikertaessa pelosta, ja kivusta. Typerä punatakki oli tytön ainoa ajatus tuolla hetkellä. Tytön kissa seurasi tyttöä ja karpaasia talojen kattoja pitkin hyppimällä.
*******
Joku muu oli jo tuolla talossa johon toinen muukalaisista oli tunkenut toisen, tosin tuo oli ollut ikkunasta näkymättömässä kulmassa, joten tuota ei nähnyt ulkoa, tai tuo ei nähnyt ulos. Hieman tuo kyseinen hahmo hätkähti kuullessaan ikkunan särkeytyvän, ja vetäytyi vielä enemmän pois näkyvistä ennen kuin tuo havaittaisiin, tarkalleen sanottuna toiseen huoneeseen. Nopeasti, ennen kuin Tinul törkättiin sisälle, tuo sulki oven raolleen, ja alkoi seuraamaan mitä huoneessa tapahtuisi. Huoneen nurkkaan oli jäänyt jonkinlainen pullo, joka oli täynnä jotain punaruskeaa nestettä.
********
Kylän ulkopuolella meininki jatkui melko lailla niin kuin aiemminkin, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Eräs muita vanhempi kokovartalo-haarniskassa liikkuva soturi katsoi tarkalleen sinne mistä heitä tarkkailtiin. Miehen kasvot olivat päättäväisen näköiset, komean valkoisen parran, usean arven ja silmälapun ollessa kaikkein merkittävimpiä piirteitä tuossa. Mies katsoi suoraan kauempana olijoita, virnisti näkyvästi, ja teki hävyttömän eleen tarkkailijoiden suuntaan.
"Olaf, käyppäs tervehtimässä noita pellejä", mies sanoi, nyökäten tarkkailijoiden suuntaan erityisen isokokoiselle miehelle, joka yksinkertaisesti virnisti vastaukseksi. Vaikkei palkkasoturi-päällikön komentoa tuon välttämättä olisi pitänyt totella, olihan tuon pomo sanonut että karpaasin tehtävä oli vain varmistaa asioiden sujuvuus, mutta olihan se aina mukavaa päästä mukiloimaan pahaa-aavistamattomia, tai sitä aavistaviakin. "Niin, ja ota Drax mukaan. Minä en kestä sen juttuja enään", tuo vielä lisäsi ennen kuin jättiläismäinen mies lähti. Tuo nyökkäsi, ja viittoi luokseen erään henkilön joukosta, sinistä suomupanssaria kantavan pitkän ja kohtuullisen lihaksikkaan miehen. Jotain omituista tuossa oli myöskin.
Massiivisen kokoinen karpaasi ja tuon rinnalla sangen pieni soturi lähtivät siis kohti noita tarkkailijoita, vaikkakin myöskin pienempää soturia kovin helposti ei pieneksi silti voinut leimata. Olihan tuokin melko pitkä, ehkä muutaman sentin alle kaksimetrinen.
((Glaci, pyyntösi pitäisi toteutua seuraavalla vuorolla, ellei sitten jokin mitä Sub tekee saa minua taas kehittämään uutta suunnitelmaa, niin kuin kävi tällä vuorolla.))
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 24, 2007 18:17:21 GMT 3
"Mitäh...?" Sulosten unikuvien keskeltä kuului terävä, käskevä ääni. Aivan lyhyen hetken, enintään silmänräpäyksen ajan maassa makaava kuvitteli äänen kuuluvan hourailevan mielen luomaan toiseen todellisuuteen, mutta sitten oli jotain muutakin... jotain... Haluttomasti nuo yhä vain sumeina pysyvät silmät rauottuivat ja turta mieli käsitti, ettei ikävä ääni ollut osa suloista epätodellisuutta. Siinä hänen vierellään seisoi juoku, tuollalailla kiukkuisen oloisena, kumartuneena makoilevan ylle. "Minä?" Todellisuutta vastaan oli vaikeaa taistella ja niin vain polttava kipu ohimolla viimeistään herätti nuoren naisen todellisuuteen. Mitä hän oli ylipäänsä kuvitellut? Miksi hän täällä makasi? Hetkessä oli Daliah pystyssä, hiukan haparoiva oli hänen askeleensa ja tärisevät kätensä niin etsiessä tukea. Kehkot kakoivat pölyä jälleen, mutta hän oli nyt pystyssä taas ja tiedosti vaikean tilanteen. Kummastunut ilme kasvoillaan hän kääntyi tuon vieraan puoleen, joka ilmeisesti oli jotain vaatinut. Vihreät silmät erkanivat vieraasta ja kah, aivan siinä lähellä todella oli ikkuna, joka oli iskeytynyt rikki ja takana erottui jokin liikkuva hahmo. Askel, toinen, nielaus, mutta johan oli tuo maassa madellessaan leninkinsä liannut päässyt seinässä ammottavan aukon kohdalle. Hän veti syvään henkeä, tarttui ikkunan karmeihin, kohtiin josta petollisen terävää lasia ei törröttänyt riuhtaisi itsensä sisälle rakennukseen. Kaikki tapahtui kuin unessa ja pelkän hengissäsäilymisvaiston voimin. Ihmeisiin ei tyttö enää pystyisi, sen hän tiedosti itsekkin. Toisaalta juuri tämä piiloutuminen jonkin talon sisälle saattoi olla kaivattu pelastus veden ja ruoan muodossa.
|
|
|
Post by submarine on Jan 24, 2007 20:50:13 GMT 3
Sisällä talossa Tinul alkoi nopeasti näyttää siltä, että pelkäsi vähintäänkin seinien kaatuvan päälleen. Tämä pälyili ympärilleen, sopersi erittäin hiljaa jotakin ja hankasi toimivaa kättään itseään vasten. Tätä yksinkertaisesti kauhistutti jostakin syystä koko tilanne, vaikka äsken tunteiden kirjo näytti rajoittuneen pelkkään apatiaan. Vaikerrettuaan hetken näin paikallaan rial kyyristyi lattianrajaan niiskuttamaan jotakin täydellisen epäselvää. Edes se, että tyttö tuli ikkunasta sisään ei saanut tätä nousemaan siitä. Vain hieman ihmisen perässä sisään astuva, edelleen täysin vaatteilla peitetty hahmo tosin ei ainakaan osoittanut minkäänlaista myötätuntoa suojattiaan kohtaan. Tämä vain vilkaisi toista, tuhahti ja alkoi kierrellä huonetta. Täältä voisi löytyä jotakin, josta olisi apua, mutta hän ei elätellyt liian suuria toiveta siitä. Tosin nurkassa oleva pullo näytti katsomisen arvoiselta. Hahmo kumartui sen ylle, osoittamatta kuitenkaan mitenkään aikovansa koskea siihen sormellakaan vielä.
Tiedustelijat tarkkailivat paikoiltaan kaksikkoa, joka näitä kohti asteli. Kaukoputki kiersi ohimennen ainakin muutamaan kertaan jokaisella, ennen kuin se laitettiin pois. Hetken oli hiljaista, ennen kuin eräs - tarkemmin sanoen kaikkein oikeimmanpuoleinen - kääntyi katsomaan muita. "Ja mitä mieltä te olette tästä?" tämä kysyi. Ääni oli käheä, tukahdutettu, suorastaan keinotekoinen. "Sitä, että meitä kohti on astelemassa muutama olento, jotka luokittelisin luokkaan kolme", tämän vieressä oleva vastasi ratsunsa selästä. "Lisättäköön, että näiden aikeet saattavat olla suorastaan vihamielisiä", totesi kauimpana ensimmäiseksi puhuneesta oleva. "Tavallinen lähestymistapa, katsotaan mitä aikovat ja reagoidaan", viimeinen totesi. Jokainen näytti hyvin paljon samalta, vain yksityiskohdat erottivat nämä toisistaan, ja nekin vain jokseenkin.
Tämän lyhyen sananvaihdon jälkeen jokainen ratsastajista vain odotti, kunnes kaksikko oli edennyt arviolta viidentoista metrin päähän heistä. Sitten toinen vasemmalta kohotti kätensä merkiksi muille, että aikoisi puhua. Samalla liikkeellä tämä siirsi kätensä naamionsa sylinterille ja väänsi sen ympäri. Kun puhe kuului jälleen, se tuli monta kertaa lujempana. Ei niin lujaa, että koko joukko kauempana kuulisi sen, mutta niin että kaksikko varmasti kuuli. "Pysähtykää. Mikäli jatkatte enää samaan tahtiin, teidät ammutaan hengiltä siihen paikkaan. Kääntykää ympäri, levittäkää kätenne ja edetkää erittäin hitaasti, kunnes kuulette käskyn pysähtyä", tämä neuvoi täysin tasaisella äänellä. Ohimennen saattoi havaita, jos oli tarkkasilmäinen, kuinka jokainen neljästä näytti vetävän esiin jonkinlaisen esineen ja suuntaavan sen eteenpäin.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 26, 2007 18:52:23 GMT 3
Hiljainen tarkkailija katsoi lievästi ärtyneenä kun kaavutettu henkilö otti tuon pullon. Tosin, tuota lohdutti hieman se tosiasia, että yksi ainoa menetetty ei vielä paljoa merkkaisi, sekä tietenkin se että voisihan sen edelleen sytyttää hieman kauempaa, tuo ajatteli virnistäen itsekseen tuolla pimeydessä. Mutta, ei pitäisi hyppiä asioiden edelle. Ei vielä. Tai ehkäpä sittenkin, tuo ajatteli, miettien parasta keinoa hoitaa tuo ongelma pois päiväjärjestyksestä...
Pohtimisen pysäytti se, kun tuo kuuli jonkun tulevan taloon ihan ovesta. Tosin potkaisemalla se sisään. Hienostelematon idiootti. Tuo kuuli askelien hyvin nopean lähestymisen, ja pian tuon huoneen toisesta ovesta pärstänsä esiin toi yksi kylään tulleista sotureista. "Tiedätkö mitä, sinä et nyt avusta suunnitelmiani kovin paljoa", tuo sanoi ääneen, yllättäen sotilaan, jota tuo hyvin nopeasti otti kiinni rinnuksilta, ja veti hieman lähemmäksi, potkaisten sitten ikävästi polvellaan miehen haarojen väliin. "Ja nyt, pala", tuo punatukkainen mies sanoi virnistäen, ja teki yksinkertaisen käsieleen, saaden tuon epäonnisen soturin selän ilmiliekkeihin. Enempiä odottelematta, tappaja tarrasi uudelleen soturia, joka nyt kiljui palamisen tuskasta, ja heitti tuon huoneeseen johon tunkeutujat olivat tulleet, toivoen saavansa aikaan paloöljyn* syttymisen.
**************
Kylän ulkopuolella omituisia ratsastajia lähestynyt kaksikko kyllä pysähtyi kun nuo käskivät, tosin ihan eri syystä kuin luulisi. Hyvin nopeasti kaksikon pienempi, Draxiksi mainittu kääntyi massiivisen karpaasin puoleen, aikoen kysyä jotain. "Ovatkos nämä idiootit nyt sitten niitä celdorilaisia vai?" tuo kysyi rauhallisesti, hieman hymyillen tosin. "Ei, celdorilaiset olisivat yrittäneet ampua meidät heti kun olisivat päässeet kantamalle. Nämä ovat toisenlaisia idiootteja", karpaasi vastasi olkiaan kohauttaen, ennen kuin käänsi huomionsa noihin uhkailijoihin, jotka nuo olivat jättäneet lähes kokonaan huomioimatta. "Niin, mutta mitäs me näille tolvanoille tehdään? Niillä on kovin suuret luulot itsestään? Pomo vissiin haluais ainakin yhen elävänä kuulusteltavaksi. Se on vähä outo siinä mielessä", karpaasi sanoi toiselle, näyttäen mietteliäältä. "Niin kait sitten, pitäähän sitä palkkakin ansaita", kaksikon toinen osapuoli sanoi virnistäen. Kovin tarkkasilmäinen ei tarvinnut olla huomatakseen kuinka tuon sinistä suomuhaarniskaa kantavan miehen suussa olevien hampaiden jonkun verran terävöityvän, tai kuinka tumma tukka muuttui tummansiniseksi, ja siniset silmät muuttuivat jonkinverran paranormaaleiksi. Sininen osa kun levisi joka paikkaan tuon silmissä, lukuunottamatta pientä mustaa viirua keskellä silmää. Jonkinlaista sähköisyyttä ilmaantui myöskin ilmaan.
Iso mies astui yhden askeleen eteenpäin, iso hymy kasvoillaan, kuin odottaen että ratsastajat ampuisivat, tai mitä ne nyt tekisivätkään. Kaksikon pienempi hieman vetäytyi jo hieman tuo kaksikon keskustelun aikana, ja piti vasenta kättään valmiina, samalla kun tuo oikealla tarrasi lyhyeen miekkaansa. Tuon toista kättä valaisivat selvästi pienet siniset salamat, jotka rätisivät odottavasti ilmassa.
((Glaci, minulla pitäisi joka ens tai seuraavalla vuorolla olla tilaisuus tehdä se arpi. Tai sitten ei, mikäli Sub jatkaa vahingossa asioiden mutkistamista... Ei voi kovin pitkälle suunnitella, kun ikinä ei tiedä miten asiat seuraavalla vuorolla menee muiden suunnalta.))
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 29, 2007 20:19:06 GMT 3
Daliah mätkähti lattialle. Mitenkään keveästi ja kauniisti, ei tuo laskeutuminen käynyt. Päässä kasvavaa kuhmua kuumotti taas, hän oli tainnut lyödä sen uudestaan, johonkin kulmaan taloon sisälle tussahtaessaan. Lyhyen hetken hän makasi siinä selällään, hyvin, hyvin lyhyen, sillä pien ikkunasta tunki jo tuo salaperäinen, joka oli tytön kadulta käynyt herättämässä. Daliah kierähti kyljelleen ja siitä puoli-istuvaan asuntoon vain tavoittaakseen kumman, hermostuneen oloisen kumaran henkilön… tämä oli sama, joka oli häntä tuijottanut ennen tämän näytelmän alkua. Kuin transsissa tuijottivat vihertävät silmät vierasta olentoa. Minkäänlaista huomiota ei valtavalla kangasmäärällä itsensä vaatettanut pelastaja saanut osakseen. Eikä tyttö siis huomannut mitään esineitäkään löytyväksi. Täydellinen hiljaisuus vallitsi tuvassa, siis vain tuvassa, ulkoa kuului yhä hätäisiä askeleita ja kiljuntaa. Mutta väki tuntui kuin pysähtyneen, joku huusi umpikujaa toinen käski kääntymään. Yht’äkkiä kuului kauhea pamaus ja jotain karjuttiin. Nopeasti nuori nainen karkasi jaloilleen vain ymmärtääkseen tupaan tunkeutuneen jonkun muun ja sitten kuului lisää sadattelua ja rytinää ja jotain kirkasta ja kuumaa lennähti… Ilma naisen keuhkoista karkasi kauhistuneena kiljaisuna tämän viime hetkellä ymmärtäessä väistää kohti hyökyvää tulipalloa. Hän syöksyi kohti tuota toista aloillaan pelännyttä ja tönäisi tämänkin lieskojen alta. Mitään sankaritekoa tai hengenpelastusta ei tapahtunut tarkoituksella tai suunnitellusti, vain vahingossa ja vaistonvarassa. ”Tuonne äkkiä! Tai muuten hitto perii!” Uudestaan lähti tuo pökerryksissä toimivan naisenalku tönimään vierasta olentoa ja sai kuin saikin heidät molemmat ovi aukkoon, tulipallon paiskauduttua päin ikkunaa, josta he olivat rakennukseen sisälle pelastautuneet. Vatsalleen tussahti Daliah toisen huoneen lattialle. Hän tunsi adrenaliinin paukkaavan korvissaan ja jostain syystä koki valtavaa raivoa. Tämä oli kyllä päivä suoraan manasta. Jaloilleen päästyään ja verta huulestaan pyyhkiessään hän vilkuili ympärilleen. Mistä ihmeestä tuo elävä liekki oli singonnut?
((*näyttää vihreää valoa*))
|
|
|
Post by submarine on Jan 29, 2007 20:54:01 GMT 3
Raskaasti puettu hahmo ehti juuri ja juuri pongahtaa ylös, kun ilmiliekeikkeihin roihahtanut ihminen viskattiin sisään. Tosin se ei ainakaan parantanut mitään, sillä vaikka tämä saikin huitaistua - vieläpä ilmeisen kevyellä oikean käden liikkeellä - "hyökkääjän" pois, roihahti toinen hiha liekkeihin. Siltikään yhtään tuskaista huutoa ei kuulunut, tämä vain repäisi hihan vauhdilla irti, paljastaen käden alla - eikä kyseessä ollut mikään tavallinen käsi. Se oli mustaa, saranatonta terästä, josta oli muovattu ikävältä näyttävä käsi, joka päättyi pitkiin, teräviin sormiin. Tarkasti katsoen saattoi huomata, että tämän toisen pitkän hihan päästä pilkottavat sormet muistuttivat paljolti samaa.
Hetken näytti siltä, että hahmo - jonka toinen käsi oli nyt selvästi esillä - aikoisi rynnätä tutkimaan syytä tähän, mutta tuli kuitenkin levisi nopeasti ruumiista koko huoneeseen eikä sellaiseen jäänyt aikaa. Sen sijaan tämä harppoi Tinulin luo, tarttui tähän varsin kovakouraisesti paljastuneellä kädellään ja rynni ulos tytön kanssa. Koko homma oli taas menossa päin helvettiä ja toistakin, tämä tuumi päätyessään uudelleen kadulle.
Ratsastajat tarkkailivat kaksikkoa, joka selvästikin uhmasi heitä. Tarkemmalla vilkaisulla jokaisen käsittelemä esine oli jonkinlainen paksu, leveä putki, jonka toisessa päässä oli suurehko säiliö. Oli mahdotonta sanoa ulkoa, mitä siellä oli sisällä - tuskin mitään hyvää kuitenkaan. "Eivät tottele. Aikovat ilmeisesti käyttää jopa magiaa", äsken kaksikkoa käskenyt totesi. Kuin yhteisestä ajatuksesta jokainen kohotti välinettään hieman korkeammalle, ja painoi sitten jonkinlaista laukaisumekanismia. Yhtäkkiä jokainen putkista sihahti uhkaavasti ja syöksi esille silmänräpäyksessä joukon jotakin tummia esineitä. Kuitenkin jo ennen kuin olivat puolimatkassa kohteidensa luokse, esineet päästivät kuuluvia napsahduksia ja seisahtuivat paikoilleen. Alkoi surina, jonka saattoi rehellisesti tuntuvan aivan helvetilliseltä korvissa. Eivätkä esineet itsekään jääneet yhtään huonommiksi. Ne olivat jonkinlaisia kuoriaisia, mutteivät tosiaankaan tavallisia: jos joku olisi päässyt tutkimaan sitä, hän olisi huomannut niiden olevan oikeastaan suuria, vihaisesti äänteleviä kuoriaisia, joilla oli monta kertaa itsensä kokoiset, vahvat leuat. Niillä olisi voinut tehdö huomattavaa vahinkoa heikompaan teräkseenkin. Lisäksi niillä oli itsellään melkoisen kova kuori, kynnekkäät jalat ja muutenkin erittäin epämiellyttävä ulkonäkö. Ja - vaikkei sitä voinutkaan näkemällä todeta - kaikenlainen magia olisi erittäin voimatonta niitä vastaan.
Hetken nämä hyönteiset - joita kutsuttiin aiheesta helvetinkuoriaisiksi - pörisivät aggressiivisesti paikoillaan, ja kääntyivät sitten kuin jostakin yhteisestä päätöksestä kaksikkoa kohti ratsastajien sijaan. Ääni nousi vielä asteella kaikkien reilun kymmenen "hyönteisen" suunnatessa saalistaan kohti. Olisi voinut vannoa, että niiden silmissä paloi pahantahtoinen hehku...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Feb 3, 2007 20:07:25 GMT 3
((Anteeksi nyt hieman myöhäisestä vastauksesta, ollut hieman kiireitä, ja inspis-puutetta... Etenkin mietintää sillä osalla miten hitossa minä saisin sen Glacin pyynnön toteutettua. Subin hahmo vain melko lailla täydellisesti estää tällä hetkellä kaikki yritykset sinne päin olemalla koko ajan lähistöllä. Perhana. Tosin tällä vuorolla pitäisi tulla pohjatyö sitä pyyntöäsi varten, mutta silti Subilla on edelleen mahdollisuus puolhuolimattomasti pilata se.
Myös se että viime aikoina on aina vain enemmän tuntunut siltä että Myrkmeressä pelaaminen ei enään ole hauskaa, erinäisistä syistä. But anyway, pistän vuoron, vaikka onkin jonkun verran kehno suurimmalta osalta.))
Toisessa huoneessa piileskelevää tuntematonta henkilöä ei oikein innostanut se kun huone syttyi palamaan, mutta niin ettei sen sisällä olijat kuitenkaan vielä kuolleet. Perhanan perhanan perhana. Häntä myöskin ihmetytti aika runsaasti mihin ihmeeseen se pullo hävisi, sai nimittäin olla aikamoinen akrobaatti että onnistuisi täysin väistämään liekehtivän miehen ja pullon yhteentörmäyksen, jos välimatkaa oli vain jokunen metri. Ja silloinkin pitäisi tietää pullon sisällä olevan räjähdysainetta, jotta heti alkaisi sitä välttämään. Maailma on näköjään hullun lisäksi epälooginenkin, mies mietti itsekseen. Tuo myös huomasi ikäväkseen palon etenevän, ja päätti painua hiiteen tuosta talosta ja äkkiä. Ehkäpä paloöljy oli sittenkin levinnyt ja alkanut palamaan, ei vain ollut tarttunut omituiseen hyypiöön. Harmi. Joka tapauksessa tuo tappaja päätti siirtää ruumiinsa paikasta A paikkaan B, eli ulos. Ikkuna oli myöskin tuon vaihtoehto, ja hieman ikävästi tuo tajusi törmänneensä hyvin ikävään henkilöön tuolla hetkellä kun onnistui loikkaamaan ikkunasta ulos. Melkoisen karpaasimainen sotilaiden johtajahan se siinä oli, kahden kätyrinsä kanssa, joista toinen kantoi tajutonta nuorta tyttöä, jonka iho oli muuttunut täysin kermanvalkoiseksi. Tätähän voisi käyttää hyväksi tätä käännettä, tuo mietti itsekseen tuo pirulainen. "Saitte minut kiinni! Onnea!" tuo sanoi virnistellen noille, ennen kuin nuo kerkesivät reagoida, ja nosti kätensä ylös antautumisen merkiksi. Ei kestänyt kuitenkaan kolmeakaan sekuntia ennen kuin tuon miekka oli tuolta riistetty, ja tuo oli tarkasti toisen valvoma. "Ha! Sainpas sinut!" tuo iso köriläs joka sotilaita johti sanoi, ja sylkäisi tappajan naamalle, joka vain virnuili.
*******
Talon ulkoa kuului askelia, juoksuaskelia tarkemmin sanoen. Ilmeisesti joku kylään saapuneista sotilaista oli tajunnut jotain olevan tekeillä tuolla. Ja kun talosta tuo naisen, omituisen kaapuhemmon, ja sen kolmannen otuksen kolmikko häipyi ikkunan kautta, saivat nuo pian huomata olevansa piiritetyt vielä hengissä olevin sotilaiden kautta. Olivat onnistuneet saamaan itsensä epäillyiksi talon sytyttämisestä.
"Antautukaa!" yksi sotilaista karjaisi noille. Noita vastaan taisteleminen olisi ollut idioottimaista mistä tahansa näkökulmasta. Kun olet piiritetty ammattisoturien toimesta, ja kaikki seurastasi eivät osaa tapella, loogisin ratkaisu ei ole käydä suoraan päälle kuin mikäkin raivohullu idiootti.
*************
Velho ja jättiläismäinen karpaasi katsoivat hetken hölmistyneinä kun tuntemattomien ratsastajien aseet ampuivat joitakin ihmeen kuoriaisia. Kauaa ei hölmistyneisyyttä kestänyt: kolmessa sekunnissa kaksikko oli räjähtänyt nauruun. Pienempi sinitukkainen Drax ei pystynyt ollenkaan edes pitämään loitsuaan enään kasassa, niin naurettavan absurdi tuo tilanne oli hänen mielestään. Iso karpaasi ei ihan niin naurun alainen ollut, mutta kyllä tuokin hekotteli melko lailla, ja olisi kaksikosta se joka hoitaisi ongelman pois päiväjärjestyksestä.
"Eheh... Mitä huumeita teidän asesuunnittelija käyttää? Minäkin haluan samaa! Pahoja tappajakuoriaisia!" Drax ilmoitti kantansa käkätellen tuntemattomille olennoille, pystymättä ollenkaan hillitsemään itseään. Ei tuolle tilanteelle voinut kuin nauraa.
Kuten jo mainittua, niin iso karpaasi ei ollut ihan niin naurun lamaannuttama, ja nappasikin ensimmäisen lähelle tulleen massiiviseen nyrkkiinsä. Kuului rusahdus kun tuo puristi otuksen palasiksi, kuin se olisi ollut pikkuinen tavallinen koppakuoriainen. Kauaa tuolta ei kestänyt tehdä samaa noille muillekin, ja koko ajan tuo lähestyi tuota nelikkoa. Ilmiselvästi tuo ei ollut ihminen sanan perinteisessä merkityksessä, vaikka tuo oli sen oikea olomuoto. Mutta mikäli nuo eivät tekisi mitään, tuo karpaasi tekisi selvää jälkeä nelikosta hetkessä. Miekkansakin tuo oli jo vetänyt esiin, ja miekka ei tosiaankaan ollut mikään ihan heppoinen. Jostain epätavallisesta metallistakin tuo oli valmistettu.
"Vaik tuo oliki iha haaskaa, nii vois sit alkaa töihinki", karpaasi totesi hymyillen noille, valmiina tekemään noista selvää jälkeä. Sinitukkainen Drax oli edelleen hekottamassa tuolla viidentoista metrin päässä, vaikka karpaasi oli vain muutaman metrin päässä, ja läheni koko ajan.
|
|