|
Post by spyrre on May 19, 2006 19:46:41 GMT 3
*Rialin edellä juoksentelevan nuorukaisen ajatukset tuntuivat kulkevan hiukan samoja polkuja kuin Herseinkin. Uusien nuolien lentäessä katoilta, voimalla mutta onneksi huonosti tähdättynä, joutui hänkin loikkaamaan suojaan seinän vierelle huomatessaan nuolien suhisevan jälleen ilman halki.* "Kuinka paljon rahaa teillä oikein oli? Nämä tuntuvat näkevän aika lailla vaivaa saadakseen ne itselleen." *Hän huomautti kurkistaen varovasti räystään alta katolle päin jousi-rialin pudottaessa hankalan ammuskelijan sallien muiden takaa-ajon jatkamisen. Hersein synkkään lausahdukseen varkaan kohtalosta kissa ei vastannut, mutta lähti jälleen nopeasti liikkeelle varmistuttuaan ettei enempää jousimiehiä ollut näkyvissä. Sinänsä pieni summa rahaa ei ollut hänen mielestään teloituksen arvoinen asia, mutta toisaalta, ei rikollisten voinut antaa mellastaakaan. Siinä vaiheessa kun nuo pirulaiset alkaisivat luulla pystyvänsä tekemään mitä vain olisi kaupunki pian täydessä kaaoksessa ja varkaiden sekä muiden kriminaalien terrorisoima.
Mutta olisi luullut pitkäkyntistenkin arvostavan henkeään hiukan enemmän, ne ottivat melkoisen riskin usuttaessaan lauman selkeitä sotureita kimppuunsa tuolla tavalla... tässä saattoi olla takana jotakin hiukan vaarallisempaakin. Joku tai joitakin, jolla olisi kaunaa rialeita kohtaan, kenties? Hetkellisesti nuorukaista kadutti sekaantumisensa suinpäin tähän todennäköisesti vaarallisempaan asiaan kuin miltä oli alunperin vaikuttanut, mutta työnsi ajatuksen pian mielestään keskittyen päättäväisesti jo käsillä olevaan ongelmaan. .....ehkä kyse ei ollutkaan muusta kuin muutamasta rahapulasta kärsivästä pikkurikollisesta?*
|
|
|
Post by submarine on May 19, 2006 20:36:40 GMT 3
"Kaiketi muutama sata oli-mitä-oli, niin paljon kuin siihen kuppiin mahtui, kaksisataa ehkä?" Hersei vastasi jatkaessaan juoksuaan, tietämättä rahan nimeä. Se ei ehkä ollut paljon, mutta se oli seuraavan päivän ruoka. Rahat oli saatava takaisin, oli kyse mistä hyvänsä. Tämä kaikki viittasi siihen, että jollakulla oli todellista halua saada heidät hengiltä. Ehkäpä se johtui täkäläisistä lajikumppaneista, ilmeisen kaoottisesta lajista. Se olisi sopivaa, ottaen huomioon niiden melkoisen läheisyyden muihin seudun asujaimiin. Ehkäpä heitä oli tarkkailtu jo pitemmän aikaa, tilanne vaikutti suunnitellulta.
Hänen saadessaan ajatusketjun jonkinlaiseen päätökseen uusi näköhavainto otti paikan: tie heidän edessään oli tyhjentynyt vauhdilla, mukaanlukematta tusinaa aseistautunutta miestä, jotka tukkivat koko reitin. Hänen vilkaistessaan nopeasti taakse paljastui, että joukkoa hätistettiin pois saman määrän aseistautuneita miehiä toimesta. Tämä sai aikaan motin, jonka sisälle rialit ja kissa jäivät. Tilanne ei ollut hyvä. Paikka oli valittu niin, että edes kujaa ei näkynyt, pelkästään talojen ovet ja ikkunat toimisivat mahdollisina pakoteinä, tosin ei olisi aikaa alkaa murtamaan niitä.
Rial kohotti aseensa, kuten teki jokainen muistakin. "Minulla ei ole kiistaa teidän kanssanne. Kyse on rahastani, väistykää tai kuolkaa", hän julisti. Ohimennen hän oli näkevinään, kuinka miesten takana seisoi laiha, hupulliseen viittaan pukeutunut hahmo. Tämä ei liikkunut mihinkään. Miehet molemmin puolin lähtivät liikkumaan melko samaan tahtiin. Hersei tiukensi otettaan miekastaan.
|
|
|
Post by spyrre on May 19, 2006 22:02:50 GMT 3
"Tässä on nyt jotain hämärää" *kissankorvainen mutisi juostessaan muiden mualla suuntaan jonne varas oli mennyt. Melkein samantien näkymä edessä osoittikin moiset epäilyt oikeiksi: kadun poikki oli ryhmittynyt soturi jos toinenkin, eikä tilanne tulosuunnassakaan ollut paljoakaan parempi. Nuorukainen päästi pienen yllättyneen älähdyksen ja seisahtui kuin seinään laskien kätensä kuin refleksinomaisesti vyöllään riippuville aseille, tikarille sekä heittoterälle, kellertävät silmät kahden piiritysjoukkion välillä harhaillen.*
"Ongelmia" *se mutisi ilmoille ajatuksen joka varmasti oli jokaisen mielessä ja yritti vikkelästi etsiskellä ympäriltään jonkinlaista reittiä ulos saarto-renkaasta samalla kun Hersei yritti ratkaista tilanteen puhumalla (taikka uhkailemalla, miten asian nyt tulkitsi). Kirottua, ei hän ollut tällaista odottanut kun oli lupautunut auttamaan parin rötöstelijän nappaamisessa... Kun tähän tilanteeseen oli jo tultu että piirittäjät alkoivat liikkua uhkaavasti kohti molemmista suunnista ne tuskin enää välittäisivät ettei hän ollut rial, vaikka kyseessä olisikin ollut joku henkilökohtainen kauna kyseisiä olentoja kohtaan... tai sitten kysessä oli jotakin, mitä kissaolento ei ollut tullut ajatelleeksi.
Kuinka vain, nytkään hänelle ei paljoakaan ajatteluaikaa suotu. Nuorukainen kääntyi sivuttain hyökkääjiin nähden pystyäkseen pitämään molempia joukkioita silmällä edes jollakin tavalla ja painui pieneen kumaraan valmiusasentoon josta olisi helppo liikkua mihin suuntaan tahansa. Aseita ei oltu kyllä vielä vedetty esille: kissa oli vastahakoisella kannalla tappamaan ketään aivan tuosta vain ilman sen kummempaa käsitystä mistä oli kysymys, mutta puolustaisi kyllä itseään, ja vaikka siinä sivussa "samassa veneessä" olevia olentojakin jos tarve tulisi.* "Eikö tätä voisi selvittää jotenkin hiukan väkivallattomammin?" *Hän huomautti toiveikkaasti, vaikka ei uskonutkaan sanoillaan olevan mitään vaikutusta kehenkään. Rähinä tästä kyllä kehkeytyisi, tuo totesi itsekseen ja valmistautui mielessään sen verran kuin tässä lyhyessä ajassa ehti, ja pisti ohimennen merkille taaempana seisoskelevan kaapuhiipparin. Kas vain. Oliko tuo tämän takana oleva kaiken pahan alku ja juuri? Jos tilanne kävisi tiukaksi tai tilaisuus tulisi, voisi olla hyvä idea yrittää hankkiutua tuosta tapauksesta eroon mahdollisimman pian.*
|
|
|
Post by submarine on May 20, 2006 15:11:30 GMT 3
Väkivallattomat keinot olivat niille, jotka itse niitä tarjosivat eivät sellaisten keinojen kannattajille. Näitä miehiä ei sitäpaitsi näyttänyt kiinnostavan muut vaihtoehdot kuin väkivalta. Eikä Herseilläö ollut mitään halua tai edes syytä yrittää itse keksiä muita keinoja. Jokainen rial valmistautui taistelemaan, tai kuolemaan oppiensa mukaisesti. Ohimennen hän saattoi nähdä, kuinka heidän kaksi jousiampujaansa astui taakse ja jännitti aseensa. Samaan aikaan Lekto alkoi pyörittää asettaan kaarissa muiden päiden yläpuolella.
Yhdessä hetkessä tilanne oli pelkästään odottava, seuraavassa oli kuin helvetti olisi päässyt valloilleen. Hersei väisti nopealla kyyristymisellä vastustajansa heilahduslyönnin kirveellä ja iski suoraan alhaalta takaisin, aukaisten valtavan haavan miehen kyljestä toisenpuolen olkaan asti. Samaan tapaan hänen ympärillään torjuttiin ja lyötiin vastaan, toisinaan paremmin ja toisinaan huonommin. Hersei iski nopean lyönnin ylhäältä alas kohti seuraavaa vastustajaansa, mutta se torjuttiin. Nopeasti hän perääntyi, survaisten samaan aikaan eteensä. Vastustaja erehtyi liikkumaan heti torjuntansa jälkeen kohti, ja sai maksaa siitä miekan tunkeutuessa mahaansa.
Tämä joukko ei ollut aivan kokematonta, muttei kuitenkaan yhtä hyvää kuin rialit. Tilanne oli ehkäpä tasaväkinen, ottaen huomioon vastustajien suuremman määrän.
|
|
|
Post by spyrre on May 21, 2006 13:47:12 GMT 3
*Kissanuorukainen ei ollut selvästikään tottunut taistelemaan ryhmässä isompaa vihollismäärää vastaan, eihän tuo tosiaan varsinaisesti oikea soturi ollutkaan. Vikkeläliikkeinen olento ei kuitenkaan osoittautunt miksikään aivan hyödyttömäksikään tapaukseksi nyt kun se tiesi mitä oli tekemässä eikä vaihtoehtoja annettu. Se siirtyi kauemmas Lekton korkealla pyörittämästä terästä ettei rottia jonkin verran pidempänä päätyisi vahingossa menettämään toista korvaansa taikka pahimmassa tapauksessa koko päätään, mutta pysytteli kuitenkin lähietäisyydellä rialeihin pitäen kuitenkin silmällä ettei päätyisi vahingossa jonkun tielle. Hänen oma tyylinsä kun perustui lähinnä vain nopeasti liikkumiseen ollakseen mahdollisimman vaikea maali ja iskemiseen vikkelästi kun mahdollisuus tuli. Paikalleen lähitaisteluun joutuessaan se todennäköisesti olisi hiukan heikommassa asemassa tikarinsa kanssa.
No, hyökkääjät parveilivat päälle, eikä kissalla tainnut olla mitään toivoa päästä rauhanomaisempaan ratkaisuun jopa rialeiden tappelun halun edessä. Nyt aseet oli jo napattu vyöltä, metallisella kissanpäällä koristeltu tikari sekä kummallinen litteä, hiukan sirkkelinterää muistuttava kiekko. Ensimmäiseksi hyökkääjät saivat vastaansa näppärällä kädenliikkeellä ilmaan nakatun, noin hartioiden korkeudella kohti kaartavan metallikiekon. Kapine pyöri vinhasti lentäessään eikä tuntunut hidastavan vauhtiaan edes osuessaan johonkuhun ellei se onnistunut tarttumaan suoraan luuhun kaartaen sitten laajassa kaaressa yllättäen takaisin päin palatakseen heittäjänsä luokse viillellen mennessään tielleen sattuneita olentoja ilkeästi. Mikä sai sen toimimaan tuolla tavalla, siitä ei voinut olla aivan varma: joko kissa omasi jonkinlaisen omalaatuisen heittotekniikan tai ei kai sekään ollut mahdoton vaihtoehto että aseessa olisi jonkinlainen pieni lumous sen käytöstä ohjaamassa.
Hansikoitu käsi sieppaisi terän näppärästi sen palatessa, joutuen sitten oletettavasti turvautumaan tikariin jo liian lähelle päässeiden vihollisten taltuttamiseen. Kiekkoa voitiin kuitenkin käyttää mukavasti myös lähietäisyydeltä, oikein hansikkaassa pideltynä sen partaveitsen terävillä reunoilla voitiin iskeä lähellekin. Tässä rähinässä oli siis kädet täynnä hommia itse kullakin joka suunnasta ryntäävien soturien muodossa, ja mahdollisesti pahoja juonitteleva kaapuheppu taustalla, nuorukainen aavisti pahaa ja yritti tilaisuuden salliessa vilkaista tuota epämääräistä hiipparia välissä heiluvien aseiden ja olentojen välistä. Ei kai se maagikko ollut? Toivottavasti joku jousi-rialeista onnistuisi tiputtamaan mokoman ennen kuin se saisi päähänsä tehdä jotakin ilkeää...*
((Niin, en ole varma saiko selkeästi ylipitkästä ja aavistuksen sekavasta hahmokuvauksesta selkoa, mutta Shikan siis pystyy havaitsemaan jos lähistöllä esiintyy vahvaa magiaa taikka tehdään isompia loitsuja. Ihan vain varmuuden vuoksi mainitsen. ))
|
|
|
Post by submarine on May 21, 2006 14:50:51 GMT 3
//Ok//
Hersein miekkailutaito palveli häntä loistavasti, kuten sen kuuluikin vuosien ankaran harjoituksen johdosta tehdä. Kuten hänelle oli opetettu, miekan ei tullut torjua kuin välttämättömissä tilanteissa. Siispä hän ei torjunut vastustajiensa lyöntejä, paitsi pakon edessä, vaan väisti iskun tieltä ja löi takaisin. Tämä paitsi mahdollisti hyvin nopean toiminnan, avasi valtavia aukkoja vastustajan puolustukseen. Vastustajan iskiessä sivulle, antaen vastustajansa liioitellun liikeradan viedä tämän tasapainon kriittisen huonoon pisteeseen. Sitten hän iski voimalla takaisin, kaataen tämän kuolettavasti haavoittuneena. Hänen vasemmalla puolellaan Lekto osoitti, ettei hänen käytöksensä ainakaan parantunut taistelussa. Siinä, missä suurin osa taistelu kurinalaisesti ja järjestelmällisesti, hän hakkasi tällä hetkellä ketjuviikatteensa varrella kahta vastustajaa hyvin nopeilla sarjoilla, ketjun ollessa samalla kolmannen kaulan ympärillä, terä tämän olassa. Hersei ei koskaan ollut suoranaisesti hyväksynyt tätä, mutta oli päättänyt olla tekemättä mitään niin kauan, kuin hän osaisi asiansa.
Hahmo kauempana taustalla ei näyttänyt juuri tällä hetkellä tekevän mitään, mutta koko hänen olemuksensa lähestulkoon säteili vaivoin tukahdutettua vihaa ja raivoa. Mitkä ikinä olivatkaan hänen aikomuksensa, ne eivät olleet hyviä. Tosin tällä hetkellä monikaan ei ollut valmis kohdistamaan huomiotaan mihinkään muuhun kuin hengissä pysymiseen.
|
|
|
Post by spyrre on May 22, 2006 18:03:53 GMT 3
*Myöskin tikari sekä teräväreunainen kiekko tuntuivat hakeutuvan kohteisiinsa yllättävän tarkasti. Kissa liikkui nopeasti myöskin mieluummin väistäen itseensä suunnatut iskut ketteryytensä turvin kuin torjuen niitä ja viilsi aina tilaisuuden tullen tähdäten kurkkuun taikka jänteisiin. Välillä jonkun vastustajan vaate näytti myös leimahtavan pieneen liekkiin, ei varsinaisesti vaaralliseen mutta kuitenkin varmasti harhauttavaan sellaiseen, uhaten levitä nopeasti jos sitä ei heti kohteestaan sammuttanut. Nuorukainen oli metsästäjä ja tiesi kyllä miten saalis tapettiin nopeasti tai saatettiin muuten vaarattomaksi, ja tilanne oli jo hänen mielestään ylittänyt väistämättömän itsepuolustuksen rajat. Vihollinen ei armoa antaisi, joten ei tarvitsisi hänenkään.
Pääasiassa rialeiden toimesta hyökkääjien määrä taisi vähentyä tasaista tahtia, mutta kaapuhiippari taustalla ei tuntunut vieläkään tehneen mitään ihmeempää. Ikävä kyllä kissaihminenkään ei ollut ehtinyt pahemmin tehdä tuon epäilyttävän tapauksen suhteen paljoakaan, mikä toivon mukaan ei osoittautuisi kohtalokkaaksi... Liian kauaksi vihollisten sekaan harhautuminen olisi vain yksinkertaisesti typerää, eikä hän ollut halunnut yrittää onneaan reitin raivaamiseksi tuon luokse itsekseen. Onneksi rialeiden joukko todennäköisesti hoitelisi suurimman osan hyökkääjistä, eikä kaapuhiippari yksikseen todennäköisesti olisi niin vaarallinen ettei jo läjittäin sotureita voittanut joukkio häntä päihittäisi. Aika hassua tosin, ettei tuo vain tuntunut tekevän mitään, kunhan vain seisoi paikallaan. Olikohan mokoma ottanut ja lamautunut pelosta, vai juoni jotakin ikävämpää?*
|
|
|
Post by submarine on May 22, 2006 19:28:43 GMT 3
Viimeiset kiihkeät hetket lähenivät, tulos ei enää ollut epäselvä. Vaikka miehiä olikin ollut paljon, olivat rialeiden ja kissan taistelutaidot osoittautuneet yksinkertaisesti paremmiksi. Siltikin, tilanteen ollessa selvä viimeisten miesten taistellessa epätoivoiselta vaikuttavasti, yksikään ei kääntynyt juostakseen tai anonut armoa. Jokainen heistä käyttäytyi kuin olisi uskonut kuolevansa oikean asian puolesta, ilmeisesti hiukkaakaan välittämättä välittömästä kuolemastaan. Niin ihailtavaa kuin se olikin, viimeiset miehet kaatuivat lopulta.
Hetken kaikuivat kaatuvien kuolinhuudot, sitten laskeutui syvä hiljaisuus. Tottuneesti Hersei, kuten monet hänen ympärilläänkin, heilauttivat veren aseidensa hienotekoisilta teriltä ja asettivat ne lepoonsa. Nyt viimeinkin Hänellä oli aikaa katsoa uudelleen hahmoa kauempana. Tämä oli mitäänsanomaton peittävän viittansa ja huppunsa kanssa, kankaan alla saattoi olla mitä tahansa. Hänen kätensä roikkuivat sivuilla, koko asento kertoi vihasta. Pitkään aikaan kukaan ei puhunut, katsoi vain toista.
Lopulta mies itse rikkoi hiljaisuuden vetämällä kätensä puuskaan ja puhumalla: "Joten häpeilemätön, saastainen rialjoukko saapuu vihdoinkin." Hersein, kuten myös muitten rialien, erittäin suureksi ihmeeksi mies puhui täydellistä Staiskulan rialia, kieltä jota pidettiin lähestulkoon mahdottomana ihmisten oppia jo pelkästään kurkunpään erilaisuuden vuoksi. Mutta tmä mies puhui sitä vieläpä niin hyvin, että jollei olisi nähnyt puhujaa, olisi aivan varmasti luullut tätä rialiksi. "Me emme ole vuorilta, emmekä syyllistyneet mihinkään", Hersei vastasi, myöskin rialilla. Poika jäi aivan varmasti keskustelun ulkopuolelle. Hän uskoi tietävänsä, miestä oli kyse, ja aikoi korjata erehdyksen heti. Hän kuitenkin tajusi hyvin nopeasti, että tämä puhui Staiskulan murteella. Mies tuhahti erittäin kuuluvasti. "Luuletko, etten tiedä sitä?" hän totesi yhä rialina, "Staiskulan saasta eroaa kaikista muista. Te olette vieläpä kaikkia muita kaltaisianne suurempia piruja!"
Hersein käsi laskeutui vaistomaisesti miekalle. Hän ei kuitenkaan vetänyt sitä esiin - vielä. "Perustele syytöksesi, solvauksien suotaminen ei todista mitään." "Perustele, PERUSTELE!? Oliko perusteluilla jotakin väliä miehelle, joka lyötiin maahan puolustaessaan kotiaan! Oliko perusteluista apua naiselle, joka teurastettiin puolustaessaan lastaan!? KUINKA SINUN KALTAISESI VOI PUHUA PERUSTELUSTA!!" mies kiljui, ilman mitään itsehillintää. Viimeinen vihantäyttämä huuto ei enää ollut rialia, vaan tavallsista kieltä. Hänen itsehillintänsä mureni kuin huono rappaus seinästä. Hersei kuunteli vaiti.
"Minä näytän, mikä on perusteltua! Minä näytän sen ainoan asian, jolla on täällä perusteita!" mies puoliksi kiljaisi, puoliksi karjaisi repiessään huppua päästään. Sen alta paljastuivat keski-ikäiset kasvot, joiden piirteet olivat melko hienot. Niitä koristivat valtavan raivon uurteet. Hänen toinen kätensä työntyi kaavun sisään, hakien raivokkaasti jotakin. Hänen vetäessään sen esiin jokaisen rialin silmät rävähtivät auki. Käsi puristi miekkaa, jonka jokainen Staiskulan soturi tunnisti. Se oli pitkä, kapea, yksiteräinen miekka. Aseen terän koko pituutta koristi kuvio, joka sai sen näyttämään kuin virtaavalta vedeltä. Sanat eivät voineet kunnolla kuvata aseen loistavaa hienoutta. Se oli Ikimaailma. Ase oli rialeiden lähes pyhä reliikki, joka oli ollut olemassa kauemmin kuin kukaan jaksoi muistaa. Siitä oli enemmän tarinoita kuin mistään muusta aseesta, ja se sai jokaisen muun tunnetun miekan näyttämään vaatimattomalta ja mitättömältä.
Oli ennenkuulumatonta, että kukaan muu kuin rialsankari olisi kantanut tätä asetta, eikä se tosiaankaan kuulunut jollekulle, joka solvasi Staiskulaa. "Ja teidän elämänne loppuvat nyt!" mies karjaisi vielä ja veti aseen asentoon.
|
|
|
Post by spyrre on May 22, 2006 20:12:58 GMT 3
*Välikohtaus eteni hiljakseen veriseen päätökseensä. Kun hyökkääjiä ei enää ollut yhtään jaloillaan tai ainakaan hyökkäyskunnossa, kissanuorukainen seisahtui tasaamaan hengitystään ja vilkaisi vielä varmuuden vuoksi ympärilleen ennen kuin uskaltautui laskemaan hiukan aseitaan. Tilanne ei ollut kuitenkaan vielä täysin ohitse ja nuorukainen käänsi varovaisten vihertävien silmiensä katseen kaapumieheen. Aseita ei laitettu vielä paikoilleen vyölle, vaan ne pysyivät toistaiseksi vielä käsissä. Jos kaapumies alkaisi näyttää liian uhkaavalta taikka loitsia jotakin mustatukka valmistautui lennättämään heittoteränsä jälleen ilman halki moiset aikeet keskyttämään. Mies (ilmeisesti hahmo tosiaan taisi olla mies) ei kuitenkaan ollut vielä tehnyt yhtään mitään, jonka vuoksi kissa oli hiukan kahden vaiheilla mitä tehdä tämän hahmon suhteen. Eivät rialitkaan tosin näyttäneet hyökkäävän vielä tuon viimeisen jäljellä olevan kimppuun.
Yllättäen ilmeisesti muut hyökkäämään usuttanut muukalainen ei tainnut olla maagikko (tuon osoittautminen loitsutautoiseksi oli tähän mennessä ollut todennäköisin syy mikä nuorukaisen mielestä olisi selittänyt miehen jättäytyminen täysin taka-alalle) vaan loitsuamisen sijaan alkoikin puhua vihaa suorastaan tihkuen kieltä, jota kissanuorukainen ei ymmärtänyt alkuunkaan. Hersei vastasi tälle samalla kielellä jotakin, mustatukan silmäillessä epätietoisena vuoroin miestä ja vuoroin rottaa. Mistähän tässä nyt oikein mahtoi olla kysymys? Hän ei tiennyt edes mikä kieli oli kysymyksessä saati sitten saanut sanaakaan tolkkua.
Mitä sanoja noiden kahden välillä ikinä sitten vaihdettiinkaan, se ei tuntunut saavan kaapumiestä hiukkaakaan rauhallisemmaksi. Tuo tuntui palavalla raivolla syyttävän Herseitä jostakin, jonka jopa kieleen perehtymätön kissanuorukainen ymmärsi aivan vain ruumiinkielestä sekä hurjista äänensävystä. Mistä rialeita sitten syytettiin, se sitten olikin hänelle melkoinen arvoitus. Hän vilkaisi vaivihkaa ympärilleen miettien olisiko hän onnistunut vahingossa tietämättään lyöttäytymään jonkinlaisen rikollisporukan sekaan, mutta tarkemmin ajateltuaan ei oikeastaan uskonut moista. Kissa oli kuullut melkoisia huhuja rialeista ja joskus törmännytkin muutamaan, mutta nämä olivat käyttäytyneet aivan eri tavalla alusta alkaen ja tuntuivat olevan rauhallisempia sekä taitavampia kuin tyypilliset rialit.
Mutta jokin kuitenkin mätti miehen mielestä, ja pahasti. Tuon äänenvoimakkuus alkoi kohota vihaisesta puheesta jo huudoksi, josta viimeisen lauseen jopa kissaihminenkin ymmärsi. Hän luimisti korviaan kovalle äänelle mustan hännän heilahdellessa levottomasti puolelta toiselle, tuon mielessä alkaen hiljakseen kehkeytyä edes jonkinlainen käsitys tilanteesta. Mutta puhumisen aika oli ohitse: raivokas muukalainen kiskaisi hupun päästään vetäisi esille kummallisen, kauniisti valmistetun miekan ja valmistautui hyökkäämään eteenpäin.
Nuorukainen oli hämmentynyt tilanteen johdosta ja oli kahden vaiheilla vaikka perääntyikin yllättyneenä askelen miehen kiskaistessa hohtavan aseensa esille. Heittoterää pitelevä käsi kohosi hiukan vaistomaisesti, mutta laskeutui sitten hetken epäröityään kissan yllättäen perääntyessä, ei kauas, mutta kauemmas. Asia oli selvästi miehen sekä rialeiden välinen, eikä hyökkääjiä ollut enää pientä armeijaa vaan yksi surun sekä raivon sekopäiseksi saattama mies. Ehkä hänen olisi parempi pysyä sivummassa... tuskin rialeilla olisi suuriakaan ongelmia hoidella yksinäinen hyökkääjä. Vaikka erikoisen miekan omasikin, tuo mies tuntui nuorukaisen silmään olevan pahassa alakynnessä nyt yksin rottia vastaan jäätyään.*
|
|
|
Post by submarine on May 22, 2006 23:03:01 GMT 3
Hersei tarkkaili miehen käyttäytymistä lyhyen hetken. Tämän raivo oli niin pohjatonta, että mikään teko ei sitä sammuttaisi. Ei ollut syytä tai mieltä puhua hänen kanssaan, sanat eivät muuttaisi mitään. Miehen raivon tukahduttaisi vain oma kuolemansa. "Selvä sitten, tule", hän totesi vetäessään vihdoinkin oman miekkansa esiin. Hän ei tiennyt, miten paljon ase voisi tehdä legendaarista miekkaa vastaan, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Mutta tämä ei ollut taistelu kunniasta, ja miehen miekka oli saatava takaisin. Hän ei tiennyt, miten tämä oli sen saanut, mutta aikoi palauttaa sen varmasti.
"Luuletko minua aivan typeräksi? Luuletko minun ryntäävän kahdeksaa valmistautunutta eliittisotilasta vastaan kuin hullu? Kuolisin jo matkallani, jousiampujasi ovat tarkkoja. Ei, minä kutsun sinulle Kelest'alin!" mies julisti taas rialiksi, ilmeisesti saatuaan jonkin verran lisää itsehillintää. Rialit tuijottivat häntä, kuin eivät osaisi ajatella asiaa kunnolla. Keles'al oli kahden rialin välinen lopullinen välienselvittely, jota pyrittiin välttämään viimeiseen hetkeen asti, kuten oli opetettu. Koko tilanteen olisi pitänyt olla vain rialeiden tuntema, mutta tämä mies tiesi siitä ja julisti sen noin vain. Kukaan muu kuin rial ei koskaan ollut julistanut sitä.
Hersei tiesi, että hänen oli pakko suostua. Tämä oli tilanne, josta kieltäytyjää ei pidettäisi missään arvossa. Jos hän ei suostuisi, menettäisi kaiken, komentajanurastaan varusteisiinsa ja ratsuunsa. Vaihtoehtoja ei ollut. "Hyväksyn julistuksen", hän totesi rialiksi, "valitse ase." Vastaukseksi mies heilautti paljonpuhuvasti Ikimaailmaa. Hersei nyökkäsi lyhyesti, aseen laadulla ei itse asiassa ollut mitään väliä, koska sen edut ja haitat olisivat molempien. "Mutta, minun täytyy miettiä, eikö maa ole liian kovaa?" hän kysyi. Kiveys nimittäin tuntui hieman väärältä valinnalta tähän. "Älä murehdi siitä, vaan tulevasta kuolemastasi", mies ärisi, "Valitse asettajasi!"
Hetken keskustelun jälkeen eräs kahdeksasta rialista riisui kaikki aseensa ja panssarinsa ja erkani joukosta. Hän käveli hitaasti Hersein luota miehen eteen, kuin mitaten matkaa. Sitten rial kohotti kättään, ja mies ojensi miekan. Tämä rial oli täysin tietoinen, että jos löisi, hän ei menettäisi vain kunniaansa, vaan vaatisi miehen paikkaa Kelest'alissa. Sitten hän käveli takaisinpäin, laskien tarkkaan askeleensa. Lopulta, hyvin tarkkaan molempien välissä, hän kohotti miekan ilmaan ja survaisi sen terä edellä kiveen. Toisin kuin olisi voinut luulla, miekka upposi siihen ilman suurempaa vastusta.
Molemmat, Hersei ja mies, valmistautuivat, rial vetäytyi sivulle.
//Anteeksi, että annan sinulle vähän huonoja vastaustilanteita. Kohta pitäisi tilanteen parantua.//
|
|
|
Post by spyrre on May 24, 2006 13:59:59 GMT 3
*Vihreät silmät tarkkailivat miehen ja rialin keskustelua kauempaa. Nuorukainen oli rentoutunut sen verran ettei enää pitänyt aseitaan valmiusasennossa edessäänn valmiina puolustautumaan hetkellä millä hyvänsä, mutta pois käsistään se ei ollut niitä vielä laskenut, aivan vain varmuuden vuoksi. Eihän hän tosiaan tiennyt mitä meneillään oli, mutta mies ei kuitenkaan näyttänyt sittenkään hyökkäävän mielipuolisesti huitoen rottajoukkion kimppuun.
Keskustelua käytiin vielä hetki, ennen kuin yksi rialeista yllättäen riisui varusteensa ja alkoi astella katua pitkin miehen luokse ja sitten takaisin kuin matkaa mitaten. Kissa kohotti hiukan kulmakarvojaan. Vaikutti siltä, että hänen aiempi päätöksensä pysyä sivummassa oli oikea, jotenkin hän sai vaikutelman että edes muut rialit eivät aikoneet osallistua edessä olevaan kamppailuun.. Rialeiden johtaja oli ilmeisesti haastettu jonkinlaiseen kaksintaisteluun.* "Hei, mitä nyt on meneillään?" *Se kumartui kuitenkin kuiskaamaan lähimmälle rialille saadakseen varmistuksen epäilyilleen.*
((Ei voi mitään, en pistä pahakseni niin kauan kuin muuten tapahtuu kiinnostavia asioita. ^__^ ))
|
|
|
Post by submarine on May 24, 2006 15:47:41 GMT 3
Rial, jolle kissa kuiskasi, ei tosiaankaan ollut muun kuin oman kielensä hyvä osaaja. Hän osasi tarvittavista sanoista vain puolet, ja sekoitti niitäkin muiden kanssa. Siksipä vastaus, jonka tämä takellellen antoi, oli ymmärrettävissä suunnilleen: "He... he... porkkana kaksi iskea." Näinkin valaisevan tiedonannon jälkeen rial kääntyi seuraamaan, mitä tapahtuisi.
Samaan aikaan Hersei veti miekkansa huotrineen vyöltään ja asetti sen hienovaraisesti maahan. Poistettuaan aseensa hänkääri hihansa ylös ja veti ne uudelleen alas. Tapa oli rituaalinen osoitus, että hänellä ei ollut kätkettyjä aseita. Ei niin, että sillä olisi ollut mitään väliä, moinen epäkunnioitus olisi ollut käsittämätöntä tällaisessa taistelussa. Mies teki samalla tavalla. Seuraavaksi molemmat ottivat niin lähtövalmiin asennon, kuin vain mahdollista vilkuillessaan järjestäjäksi päätynyttä rialia.
Muutaman, ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen rial lopulta liikkui. Odottamatta hän iski molemat kätensä kiveykseen. Niin nopeasti kuin vain pystyivät, Hersei ja mies ryntäsivät kohti miekkaa. Juostessaan Hersei tunsi, kuinka aika olisi hidastunut. Kaikki liikkui kuin vedessä, erittäin verkkaasti. Tietenkään aika ei todellisuudessa muuttunut mihinkään, mutta niin monen yhtäaikaisen reaktion, kuin hän teki, aikana kaikki vain tuntui siltä. Jalka iski maata toisen perään, pyrkien viemään hänet perille ennen vastustajaansa. Molemmat kiirehtivät raivokkaasti asetta kohti. Matkaa ei ollut kuin muutama metri, mutta se tuntui ikuisuudelta. Hetken hän oli aivan varma, että miehen kädet kurottaisivat ensin aseeseen.
Lopulta hänen sormensa kääriytyivät aseen ympärille - samaan aikaan miehen kanssa. Molemmat tarttuivat kiinni kahvaan kaksin käsin, tarkoituksenaan riistää ase heti alkuun toiselta. Mutta kumpikin myös vastusti toisen yritystä, vaikka Hersei olikin vähintään kaksikymmentä kiloa kevyempi. Siksipä mies onnistuikin riuhtaisemaan miekan irti maasta ja riepottelemaan rialia ja asetta melkoisen tehokkaasti. Siltikin hän pysyi kiinni, vieläpä melkoisella voimalla. Molemmat pysyivät melkoisen tasaväkisesti kiinni aseessa, Hersein kuitatessa muilla kyvyillään voiman vähemmyyden.
|
|
|
Post by spyrre on May 24, 2006 17:08:33 GMT 3
*Rialin vastaus ei ollut se kaikkein valaisevin, ja sai aikaan vain hölmistyneen silmien räpäytyksen asiasta udelleen kissan suunnalta. Eh, mitä pahusten tekemistä porkkanoilla oli tämän kanssa? Suunnittelivatko nuo kaksi mätkivänsä toisiaan juureksilla keskellä katua? Tuskin nyt sentään. Rial ei selvästikään osannut yleiskieltä kovinkaan hyvin, eikä sen puoleen näyttänyt edes olevan äärimmäisen kiinnostunut keskustelemaan nuorukaisen kanssa vaan oli kiinnostuneempi kohta alkavasta yhteenotosta.* "Ehh, vaikka niin sitten..." *Kissa mutisi, kohauttaen olkapäitään ja käänsi myöskin huomionsa kiistakumppaneihin. Eiköhän asia selviäisi katsottaessa, tämä kun ei tosiaankaan koskenut häntä eikä vaatinut mitään toimenpiteitä hetken mielijohteesta rottien mukaan lyöttäytyneen kissaihmisen suunnalta. Hän hymähti hiukan itsekseen työntäen sitten tikarinsa takaisin tuppeensa vyölleenjääden muiden mualla seuraamaan mitä tuleman piti, tuntien olonsa hiukan levottomaksi tilanteen painostavan ilmapiirin vuoksi.
Matkaa mittaillut rial palasi miehen luota tuon kummallisen miekan kanssa joka jostakin syystä oli luovutettu aivan suosiolla (kaipa tämä oli jonkinlainen kunniakysymys, nuorukainen pohti, rotan olisi tainnut olla liiankin helppoa iskeä miestä ottamallaan miekalla taikka päinvastoin) iskien aseen sitten yllättävän helposti maahan puolimatkaan, kuin katukivet olisivat olleet lämmintä voita. Nuorukainen silmäili terää varsin ihmeissään. Sen lisäksi että kapine oli noin erikoisen näköinen, se selvästikin oli vähintään yhtä vaikuttava kapine kuin miltä näyttikin. Tuo miekka itsessään taisi olla tämän kamppailun kiistakapula, vaikka kissa oli käsittänyt miehen hakevan kostoa jollekin kokemalleen vääryydelle rialeiden suunnalta.
Katselijoiden silmien edessä taistelijat valmistautuivat, molemmat ilmeisesti aseettomina, tarkoitus selvästikin oli saada keskelle asetettu mystinen miekka itselleen ilman muita apuvälineitä. Sitten annettiin merkki, ja mies sekä rial syöksyivät yhtä aikaa liikkeelle asetta tavoitellen. Nuorukainen kirskautti hampaitaan jännittyneenä katsellessaan, eikä pystynyt estämään häntänsä epämääräistä nykimistä rotan joutuessa suurmpikokoisen miehen riepoteltavaksi. Miten tässä sitten lopuksi kävisi, ei voinut olla aivan varma: mies oli selvästi fyysisesti vahvempi, mutta rial oli taitava, eikä varmasti helppo vastus, olihan kissa itsekin saanut kokea tuon hetkeä aikaisemmin.*
|
|
|
Post by submarine on May 24, 2006 17:54:44 GMT 3
Hiljalleen miekan terä oli alkanut kääntyä maasta taivasta kohti molempien pyrkiessä saamaan aseen hallintaansa, tosin teräpuoli osoitti tällä hetkellä sivulle, tianne jota molemmat yrittivät korjata mahdollisimman tehokkaasti. Mies pystyi vahvempana kyllä kääntämään miekkaa, mutta Hersei kykeni liikkumaan samaan tahtiin sivulle. Tällä hetkellä molemmat pyörivät toistensa ympärillä, kuin miekka olisi ollut akseli. Tosin jo se, että mies pikkuhiljaa taivutti miekkaa hänen puoleensa, sai tilanteen näyttämään pahalta.
Miehen raivo vain lisäsi tämän ponnistuksia hänen tuodessaan miekkaa tasaisen varmasti lähemmäs. Hersei joutuisi pian yksinkertaisesti alle. Jos hän yrittäisi korjata asemaansa esimerkiksi lyömällä, vain hänen toinen kätensä pitelisi miekkaa. Jos hän taas potkaisisi, tasapaino olisi poissa. Hän saattoi vain liikkua mahdollisimman nopeasti sivuille, tosin näin pienellä alueella siitä ei ollut mitään hyötyä. Hän alkoi jo olla asemassa, jossa mies saattoi yksinkertaisesti laskea koko painonsa hänen ylleen. Hitaasti, erittäin lujasti vastaan työntäen, rial alkoi hiljalleen painua alemmas, tasaisen voiman pakottaessa häntä. Nyt hän ei enää voinut edes liikkua niin nopeasti sivuille. Hyvin hitaasti terä alkoi kääntyä häntä kohti. Mies oli yksinkertaisesti vahvempi. Hersein mahdollisuudet alkoivat olla hyvin vähissä.
//Anteeksi uudelleen. Mutta lupaan ja vannon, että seuraava vastaus korjaa tilanteen. Mutta mitä tapahtuukaan Herseille, mitä tapahtuukaan rialeille, mitä tapahtuukaan kissalle, osuuko komeetta maahan, voiko Kalle purkaa pommin ajoissa!? ^^//
|
|
|
Post by spyrre on May 24, 2006 19:24:04 GMT 3
((Tai kenties Kalle joutuukin viime sekunneilla ihmisiä syövän jättiläislaiskiaisen kitaan ja koko maailma räjähtää? Tai joutuu kultakalojen invaasion uhriksi. Kuka tietää? o__O *jännitysmusiikkia*))
*Vaikka ei itse tapahtumaan osallistunutkaan kamppailua oli varsin hermoja raastavaa seurata sivustakin, liikkeellä ei selvästikään oltu millään asteella leikkimielellä. Eihän sitä tiennyt vaikka miekan itselleen saaja tyytyisi vain pitämään aseen itsellään ilman sen suurempaa verilölyä... ikävä kyllä tuo vaihtoehto vaikutti varsin epätodennäköiseltä. Lopputulos tuskin olisi kovinkaan kaunista katseltavaa, vaikka katsojat saattaisivat moista toivoakin.
Nuorukaisen kissamaiset korvat sekä häntä nykivät pienesti tuon seuratessa taistelua levottomana. Rial oli uhkaavasti joutumassa alakynteen joutuessaan tuolla tavalla suoraan voimamittelöön itseään paljon suuremman miehen kanssa. No, suoraan sanottuna sivusta katseleva kissa ei tosiaan tiennyt tämän väkivaltaisen välikohtauksen varsinaista syytä eikä näin ollen ollut aivan varma kumman puolella hänen olisi pitänyt olla, mutta ei kuitenkaan voinut olla huolestumatta Hersein huonolta vaikuttavasta asemasta. Vaivihkaa hän silmäsi ympärilleen nähdäkseen mitä mieltä muut rialit asiasta olivat, ehkä joku sittenkin päättäisi mennä johtajansa avuksi, mutta siltä ei kyllä vaikuttanut. Ei sen puoleen, ei hän itsekään tuntenut olevansa oikeutettu puuttumaan asiaan millään tavalla, kyseessähän kuitenkin oli tarkoitus olla rehellinen kaksinkamppailu. Kävi miten kävi. Taitaisi tosin olla hiukan eri asia, mitä sitten kamppailun jälkeen tapahtuisi, jos Hersei häviäisi. Voisi olla varsin mahdollista että rialit pyrkisivät kostamaan johtajansa kohtalon sekä saamaan havitellun miekan itselleen... Mille puolelle siinä tapauksessa asettuisi, siitä nuorukaisella ei vielä ollut aavistustakaan, mutta ei kai auttanut kuin toivoa ettei hän joutuisi sellaisen valinnan eteen.*
|
|