|
Post by spyrre on Jun 16, 2006 15:30:09 GMT 3
*Toisin kuin rotta, kissanuorukainen joutui nostamaan käsivartensa silmiensä suojaksi astuessaan hämärästä baarista valoisalle kadulle. Silmät tottuivat kuitenkin nopeasti, eikä aikaakaan kun hän näki taas kunnolla ja sai silmiinsä tuon saman odottamaan jääneen pojan jota kohden rialkin "tuijotti". Ylhäisönuorukainen olisi mieluiten vain tyrkännyt rahapussin uudelle omistajalle ja painellut sitten tukka liehuen pitkin katua tiehensä, mutta palkkamurhaajalla näytti olevan jotakin sanottavaa "työnantajalleen". Mustahiuksinen nuorukainen liikahti yllättyneenä metallikynsien hakeutuessa äkillisesti pysäyttämään uhkaavasti pakoon pyrkivän hiipparin, mutta ei kuitenkaan sanonut mitään vaikka kohottikin hiukan kulmiaan rialin latelemille mielikuvituksellisille uhkauksille. Rotta tuntui uhkaavan mielellään samantapaisilla uhkauksilla vastaantulijoita, kissa pohti, kohauttaen olkapäitään pojan viimein pinkoessa järkyttyneenä tiehensä. Tosin eihän hän tiennyt vaikka rial olisi ollut tosissaankin, olihan tuo nyt kuitenkin olento, joka ilmeisesti tappoi ammatikseenkin.
Kissa nyökkäsi hiukan toisen selitykselle pienesti hymähtäen.* "Todennäköisesti aiheutit sille ainakin mukavat painajaisunet muutamaksi viikoksi eteenpäin tuolla mielikuvalla. Uskaltaakohan tulla takaisin maksamaan loputkin?" *todettiin pienen virneen keralla nuorukaisen sitten kumartuessa poimimaan pudonnut rahapussi kadulta. Kas, siinä olikin jo suurin osa hänelle luvatusta palkasta, myöhemmin olisi luvassa vielä 200 lisää. Ei huonosti. Pussia punnittiin ohimennen kädessä, kissaihmisen sujauttaen nyytin sitten tyytyväisenä jonnekin olkapäällään kanniskelevan viittansa uumeniin. Rial asteli jo katua pitkin eteenpäin nuorukaisen seuratessa perässä silmäillen ympärilleen, kai yrittäen arvailla minne he olivat matkalla. Kuitenkin tuota salamurhaajan selässään kanniskelemaa säiliötä vilkuiltiin vieläkin hiukan varovaisesti, kissan pyrkiessä pitämään härveliin koko ajan pienen välimatkan, vaikka moinen taitaisi melko hyödytöntä ollakin.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 16, 2006 16:35:03 GMT 3
Pujl ei turhaan vastannut pohdintaan, tulisiko poika maksamaan. Tämä oli melko varmasti ymmärtänyt, että hän ei aikonut turhan paljoa katsella venkslausta. Joten jos mitään itsesuojeluvaistoa olisi, nuorukainen kyllä maksaisi. Muuten rial vähintäänkin hoitaisi tämän edesvastuuseen velhon tapattamisesta, mahdollisesti tuhoaisi tämän oletettavan suuren kartanon vaikka kivi kiveltä ja viskoisi tätä muutaman tunnin, että oppisi olemaan. Tappaminen olisi melko turhaa jo aivan siitä syystä, että kuolleet eivät paljoa oppineet. Ja toisaalta, ei ollut muutenkaan kovin mielekästä tappaa jotakuta sellaisesta määrästä rahaa. Tai siis, tappaa jotakuta muuta kuin kohde. Tai tappaa kaksi. Tai... äh, no oli typerää tappaa enemmän kuin tarvitsi.
Käveltyään hyvän matkaa katua pitkin, he lopulta päätyivät suuremmanpuoleisen rakennuksen luokse, jonka edustalla parveili kaikenlaisia ihmisiä. "Ja nyt me odotamme", rial totesi ja istui kadun toiselle puolelle, naputellen ohimennen patteriaan.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 19, 2006 19:25:59 GMT 3
*Kissa saapasteli rialin perässä ympäröiviä taloja ja katuja silmäillen, huomaten toisen sitten lopulta pysähtyvän erään kookkaan rakennuksen edustalle. Hän seisahtui itsekin hieraisten leukaansa sormillaan vihreiden viirusilmien tarkastellessa heidän ilmeistä määränpäätään. Kuka rotan oikein oli tarkoitus tappaa, jos se ilmeisesti piti majaansa täällä? Kissanuorukainen pohdiskeli asiaa mielessään huomaten sitten palkkamurhaajan istuvan muina jyrsijöinä odottamaan kadunvarteen, kohottaen hiukan kulmakarvojaan.*
"Tuota. Eikö pitäisi mennä piiloon, tai jotain?" *Tuo kysäisi liikutellen korviaan ihmetellen, mutta kohautti sitten olkapäitään ja istahti myöskin reppuineen jonkin matkan päähän katua reunustavien talojen seinänviereen, ei liian lähelle että kukaan voisi heittäytyä turhan epäluuloiseksi, mutta ei kovin kauaskaan, pysyen likimain puhe-etäisyydellä. Katse käväisi metallikynsien naputtelemassa lieriössä, nuorukaisen raaputtaessa sitten pörröistä takaraivoaan oltuaan jopa hetken hiljaa.*
"....voisitko NYT mainita edes likimain mistä on kysymys? Voisi auttaa jonkin verran jos tietäisi mitä on odotettavissa." *Hän kysyi sormeillen reppunsa katkeamispisteessä olevaa kantohihnaa. Miksi pahuksessa se raahasi moista romua edes mukanaan, eikö sillä muka ollut varaa kunnon kassiin? Huvinsa kullakin.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 19, 2006 20:39:09 GMT 3
Kuten yleensä, Pujl ei katsonut toisen puhuessa, eikä puhuessaan itsekään. Hänellä ei ollut syytä tehdä niin, sillä silmien antama rajattu näkökyky ei ollut haittaamassa. Istuessaan katukivellä hän ohimennen tarkisti moukarimaisen välineensä kiinnityksen ja kiskoikin kuulaa rautakynsillään muutaman hetken. Jos kissa olisi tiennyt, millaisen voiman hänen keinotekoinen kätensä pystyi tuottamaan, olisi tämä ehkä ihmetellyt köyden vahvuutta, sillä se ei tullut lähellekään katkeamispistettä.
"Ja miksi me menisimme? Me emme ole tehneet mitään, ja meillä on täysi oikeus istua tässä." Rialin katse ei ollut niin aseessa kuin Shikanissakaan tämän puhuessa ohimennen. Varmistettuaan, että kuula oli nyt kunnolla kiinni, hän laski kalun sivuun ja jäi paikoilleen. Samaan aikaan rakennuksen edustalta kuului muutama suosionosoitus ja portaille asteli huomattava henkilö. Mies oli vanha ja harmaapartainen, mutta kiistämättömän kunnioitusta herättävä. Ilma hänen ympärillään kävi nopeasti jotenkin tukahduttavasti, kuin itse miehestä olisi hyökynyt voimaa, ja tämän pitkä, kultakoristeinen ja valkoinen kaapu liehahteli kuin tuulessa. Väkijoukko osoitti suosiotaan ja hurrasi hänen kohottaessa sauvaansa. Pojankoltiainen, alta viidentoista, kiirehti miehen viereen ja kääri auki käärön. "Kunniaa Arkkivelho Symelle, joka niin nokkelasti on ratkaissut pitkään velhokuntaa pohdituttaneen ongelman! Huomenna tullaan todistamaan, kuinka arvoton hiili muuttuu timanteiksi ja kivenmurikat jalokiviksi! Rikkautta!" poika luki niin innokkaasti, että oli vähällä kaatua heilahdellessaan edestakaisin. Suurten hurraahuutojen ja naurun keskellä velho paljasti mahdollisimman herttaisen hymyn, joka paljasti ohimennen yhden tämän hampaista puuttuvan. "Aivan ensiksi tulevat köyhät saamaan rikkautta! Enää eivät he joudu kärsimään! Pois taudit ja kurjuus!" tämä julisti mahdollisimman valaistuneesti. Kuunneltuaan vielä hetken yleisöään hän poistui leveän hymyn saattelemana.
"Joku nyt ei satu pitämään juuri tästä kyseisestä velhosta. Syy on helppo arvata, ja minä yhdyn siihen. Tänään keskiyöllä sitten", Pujl totesi hetken odottamisen jälkeen. Tosiaan, hän oli aivan samaa mieltä siitä, että velho tuli hiljentää. Mikä hiton järki oli tehdä loputtomat määrät jalokiviä? Sehän rikkoisi niiden arvon täysin, niistä tulisi arvottomia. Ja nyt, kun siitä jo tiedettiin, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vaientaa mies lopullisesti. Ei ehkä kaikkein mukavinta, mutta loppujen lopuksi lähes pakollista.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 20, 2006 14:01:52 GMT 3
*Nuorukainen heilautti häntäänsä väittämättä sen kummemmin vastaan rialin päätökselle jäädä näkyville tuijottelemaan rakennuksen edustalla. No, olihan tuossa tietysti järkeä, paikalla kun tuntui olevan melkoisesti muutakin porukkaa heidän lisäkseen. Salamurhaaja ei ilmeisesti aikonut tehdä vielä mitään, tarkkaili vain tilannetta ja uhria, hän arveli, kääntäen sitten katseensa uudestaan suuren rakennuksen suuntaan kissamaisten korvien havaitessa väkijoukosta alkaneen innokkaan kohinan. Nuori metsästäjä rypisti kulmakarvojaan vanhuksen astuessa esille, ja hiukan lisää kuullessaan pojan intoa pursuavan kuulutuksen.*
"Arkkimaagi ihan? Pahus." *Mutistiin käden hakeutuessa jälleen raaputtamaan leukaa aavistuksen huolestunein elein. Hän olisi tunnistanut ukkelin maagikoksi ilman mainintaakin tuon nähdessään, eikä seikka edes johtunut miehen käyttämistä velhonkaavuista. ...no, hän oli käsittänyt että myös rial taisi olla jonkinlainen epämääräinen maagi, mutta silti hyökkäys arkkimaagin kimppuun nyt vain kuulosti hiukan... no, huonolta idealta. Kyseessä taisi olla vielä valkoinen maagi, ns. "hyvää" magiaa harjoittava maagikko. Ajatus tuon tappamisesta tuntui epämukavalta, varsinkin kun tuo tuntui nähneen kovasti vaivaa kyläläisten auttamiseksi. ....joku tuossa nyt kuitenkin epäilytti nuorukaista hiukan.
Sinänsä hän itse ei ollut kovinkaan kiinnostunut maallisesta mammonasta vaikka pieni rahasumma silloin tällöin ihmisten ilmoille päädyttäessä olikin hyödyllistä olemassa, näin ollen nuo luvatut jalokivet eivät saaneet häntä heittäytymään sekopäiseksi monen muun paikalla olevan olennon tapaan. Hmm. Jos maagikko toteuttaisi lupauksensa ja jakelisi jalokiviä ilmaiseksi köyhälle väelle... ei ihme, että aateliset ja rikkaammat huolestuisivat asemansa puolesta ja haluaisivat raivata miehen tieltään, tuon hyvää tarkoittavista aikeista huolimatta. Ja teosta tosiaan saattaisi seurata enemmän kaaosta kuin hyötyä pidemmän päälle. Eikö maagikko muka itse älynnyt tätä mahdollisuutta, vai.... olikohan tämä tarjous muutenkin aavistuksen liiankin avokätinen? Tarkemmin ajatellen kissaihminen epäili ettei rialin palkannut poika ollut liikkeellä henkilökohtaisissa asioissa, tämä oli varmaankin lähetetty viemään viestiä jonkun korkeamman tahon toimesta, ellei jopa useamman. Huh, mikä sotku.
Puljin avatessa suunsa maagikon poistuttua näkyvistä nuorukainen palasi ajatuksistaan takaisin nykyhetkeen.* "...hmm." *Epämääräinen hymähdys kuittasi rialin kannanoton maagikon tappamiseen, ennen kuin tämä kohautti olkapäitään ja jatkoi.* "Aika sotku, kieltämättä. Luulisi että arkkimaagi tajuaisi ettei kansan hyvinvointia turvata jakamalla kaikille loputtomat määrät jalokiviä." *Nuorukainen totesi, pitäen äänensä kuitenkin matalana ettei kukaan ohikulkija vahingossa kuulisi. Kyläläiset itse tuntuivat olevan luvatuista rikkauksista varsin innoissaan.... ja, no, eiköhän se köyhyydessä kituuttavien keskuudessa ollut ymmärrettävääkin. No, keskiyöllä sitten ilmeisesti tapahtuisi.... metsästäjällä olisi siis vielä jonkin verran aikaa painiskella omantuntonsa kanssa, vaikka se kyllä olikin jo mennyt lupautumaan mukaan... ja oikeastaan ymmärsikin mistä oli kysymys. Takaraivoaan raaputtaen hän nousi seinän vierestä jaloilleen tuntien kuitenkin olonsa vieläkin aavistuksen epämukavaksi.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 20, 2006 15:17:43 GMT 3
"Kuten sanoin, sinun ei tarvitse vaivata itseäsi tässä muulla, kuin pysymällä poissa oikean vaaran tieltä ja harhauttamalla", Pujl totesi kuullessaan toisen epäilevät sanat. "Kun vain juokset tarpeeksi lujaa, niin ongelmia ei pitäisi tulla." Itse asiassa ei ollut ollenkaan varmaa, että tälle ei tulisi ongelmia. Vaikka rial itse pystyikin suojautumaan magialta jonkin aikaa, arkkivelhon loitsut olisivat sitä luokkaa, että muutama riittäisi hänen patteriaan vastaan, eikä kissalla tietenkään ollut mitään suojaa niitä vastaan, paitsi joissakin tilanteissa ehkä jalkansa. Tosin muutamaankin loitsuun menisi ehkä niin paljon aikaa, että hän ehtisi aivan hyvin liikkumaan lähelle, mutta aina jokin voisi mennä pieleen. Velho nyt voisi esimerkiksi käyttää jotakin kutsuloitsua ja näin saada itselleen apua. Tai mahdollisesti esimerkiksi ympäröidä itsensä muurilla, jonka kätevästi saisi aikaan maasta. Siksipä hän juuri tarvitsikin jonkun muun, joka toimisi huomionkiinnittäjänä. Sitäpaitsi, hänen piti saada velho toimintakyvyttömäksi, kunnes saisi oman loitsunsa valmiiksi. "Mutta jos missään vaiheessa sinun pitää haavoittaa, tee pelkkiä lihashaavoja. Ei rikkoutuneita luita", hän lisäsi vielä ohimennen. Syytä ei kerrottu, mutta se oli varmasti tärkeä, jos tällä tavalla painotettiin.
Sanottuaan sanottavansa rotta alkoi tutkailla lieriötään. Kohotettuaan sen selästään hän iski sen kaikin voimin katuun melkoisen pamauksen saattelemana. Metalli ei kuitenkaan haljennut tai edes lommoutunut. Todistettuaan sen kestävän tämän verran hän veti teräskätensä nyrkkiin ja iski sitä heti perään. Metalli kumahti kuuluvasti mutta kesti - osoitus melkoisesta kestosta kun isku tuli jostakin, joka pystyi nostamaan jopa kaksisataa kiloa ilman suurempia vaikeuksia ja kunnon yrityksen kanssa murtamaan graniittilohkareen. Patteri oli kestävä, mutta sen täytyikin olla. Kun se pakotti itsensä imemään magiaa, alkoivat pian jyllätä valtavat voimat sen sisäpuolella.
Varmistettuaan näin, että hänen välineensä tulisivat kestämään, Pujl jäi yksinkertaisesti odottamaan paikalleen.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 20, 2006 16:12:41 GMT 3
"Sopii." *Rialin lausahdukseen vastattiin lyhyesti, vaikka nuorukainen aavisteli ettei tehtävästä tulisi sittenkään niin helppo kuin hän oli toivonut. Toisaalta jos kyseessä oli maagikko joiden loitsujen punominen saattaisi kestää joskus hetkisen hän toivoi voivansa huomata nämä ajoissa ja estääkseen ne vaikka harhauttamalla loitsijaa, jolloin taika toivon mukaan menisi pieleen... hän tosin ei ollut aivan varma onnistuisiko tämä, taisi riippua hyvin pitkälle maagikon tasosta, voimasta ja keskittymiskyvystä pystyisikö tämä jatkamaan loitsintaa uhattunakin tai heittoterän lentäessä kohti. Noh, sittenhän sen näkisi... toivottavasti maagikolla ei olisi hurjaa vartiokaartia mukanaan. Rotan kielto lihashaavoja vakavammista vammoista ihmetytti hiukan, mutta nuorukainen ei väittänyt vastaan, koska ei ollut oikeastaan suunnitellutkaan osallistuvansa kunnolla miehen tappamista koskevaan osioon. Hän ennemminkin olisi paikalla harhauttamassa ja pitämässä rialin hengissä, tai jotakin.
Nuorukainen suoristui vaatteitaan pudistellen ja siirtyi epäluuloisesti hiukan kauemmas salamurhaajan innostuessa paukuttamaan epäilyttävää säiliötään. Vaikutti siltä että rial aikoi vain jäädä tähän odottamaan sovitun ajan saapumista. Kissanuorukainen kohotti kulmakarvojaan aavistuksen, mutta hymähti sitten hiukan.*
"Keskiyöllä, sitten." *Sanottiin, tuon alkaessa sitten kättään heilauttaen maleksia katua pitkin poispäin. Ainakaan kissaihmisellä ei riittänyt kärsivällisyyttä istua paikoillaan montaa tuntia, ja olihan se jo saanut käsiinsä suurimman osan palkastaankin... ehkä mokoma suunnitteli pistävänsä kolikot hyötykäyttöön ja etsivänsä itselleen vaihteeksi jotakin hyvää syötävää ja juotavaa. No, mitä se ikinä tuona aikana tekikään, keskiyön lähestyessä saapui myös kissa takaisin tuon saman rakennuksen edustalle. Se oli tosiaan tainnut sortua nauttimaan hiukan jotakin vettä väkevämpää, mutta oli kyllä hyvin pitkälle selvin päin tullakseen toimeen, ainakin omasta mielestään. Ei tämä nuorukainen muutenkaan kyllä mikään kovin hurja juoppo ollut, mitä nyt silloin tällöin sattui maistelemaan suosikkisiideriään jos halusi vältellä ajattelemasta jotakin. Tietysti 500 kolikkoakin oli jo kiitettävä summa, jos asia olisi alkanut epäilyttää liikaa olisi saattanut olla varteenotettava vaihtoehto tyytyä tähän 200 kolikkoa vajaaseen summaan ja häipyä, mutta jos joku oli tuollaista epäillyt, sai tämä pettyä. Ensinnäkään kissa ei ollut niin itsetuhoinen että olisi halunnut usuttaa kostonhimoista palkkamurhaajaa peräänsä, mutta oikeastaan tuota suurempana motiivina oli nyt lähinnä vain vanha kunnon kunniantunto. Luvattu mikä luvattu, vaikka teko ei se kaikkein mukavin tulisi olemaankaan.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 20, 2006 17:26:17 GMT 3
Koska Pujlilla ei mitään tähdellisempääkään tekemistä ollut, hän jäi odottamaan. Joku olisi voinut arvella rotan nukkuvan, mutta koska silmiä ei voinut nähdä eikä niitä edes ollut, asiaa ei voinut varmistaa. Hiljalleen väki alkoi vähetä kaduilta. Rial istui paikoillaan jäykästi, liikkumatta hiukkaakaan.
Kissan saapuessa hän ei osoittanut mitenkään tietävänsä, että tämä oli paikalla, vaan alkoi puhua kuin itsekseen, korjaten ohimennen päätään peittävää nahkaremmistöä. "Ei vielä mitään, mutta ehkäpä pian. Parasta mennä kuitenkin pois keskeltä tietä", hän totesi ja nousi. Tartuttuaan moukariinsa hän asteli täysin välinpitämättömänä kissasta sivummalle, kadun toiselle puolelle rakennuksesta.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 20, 2006 20:28:09 GMT 3
*Nuoren metsästäjän lähestyessä katua pitkin paikkaa jonne rialin oli päivemmällä jättänyt sai hän havaita tämän istuvan edelleen kadun varressa kuin ei olisi liikahtanutkaan koko tuona aikana paikaltaan. Jostakin syystä kissa ei ollut edes kovinkaan yllättynyt asiasta vaikka hiukan oudoksuikin, mutta asteli kaikesta huolimatta ympärilleen vilkaistuaan palkkaajansa luokse. Ketään muita heidän lisäkseen ei tainnut olla enää liikkeellä... mitä arkkimaagikaan tekisi enää ulkona tähän aikaan, jos mies olisi tarkoitus väijyttää tässä? No, asiahan ei sinänsä ollut kyllä hänen huolensa.
Pulj oli ilmeisesti huomannut hänen saapuvan, vaikkei reagoinutkaan asiaan mitenkään. Kuitenkin ennen kuin nuorukainen ehti sanoa mitään ilmoittaakseen läsnäolostaan alkoi rotta puhua ja nousta sitten ylös. Kissaihminen räpäytti hämärässä kiiluvia silmiään, seuraten sitten olennon perässä kadun toiselle puolelle näkymättömämpiin. Pian ilmeisesti odotettiin tapahtuvan jotakin... parempi laittautua valmiiksi ja pitää silmät auki. Nuorukainen pudotti reppunsa ja viittansa mytyksi seinän viereen, kosketti vyöllään olevaa tikaria ja heittoterää sisällään pitävää koteloa varmistaakseen että molemmat olivat tallessa.*
"Odottelen lähistöllä jos näyttää siltä että tarvitset harhautusta." *Hän mutisi rotalle, vilkaisi ympärilleen ja katosi sitten parhaansa mukaan läheisen sivukujan varjoihin hiljaa ja nopeasti liikkuen.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 20, 2006 21:30:36 GMT 3
Pujl odotti liikkumatta paikallaan, muistuttaen enemmänkin kiveä kuin elävää olentoa lieriönsä kanssa. Hän oli tottunut odottamaan tällä tavalla ilman suurempia elonmerkkejä, jo aivan siksi että kun ei ollut silmiä, niin sillä tavalla oleminen oli oletettavaa ja sopivaa. Siksipä hän oli alkanut käyttäytyä tavalla, jolla piti kun "sielun peilit" olivat poissa. Tosin rotta itse olisi voinut kiistää, että hänellä oli vasta niiden poistumisen jälkeen todelliset sielun peilit. No, siitä huolimatta, hän nyt odotti kissan ollessa lähistöllä.
Ei kulunut kovin kauaa, kunnes rakennuksen etuovi avautui. Ulos astui, sydämellisten hyvästelyjen saattelemana, sama vanha velho. Tämä asteli pienet portaat alas, vilkutti oikein herttaisesti taakseen ja lähti kävelemään katua pitkin vasemmalle Pujlin näkökulmasta. Hyräillen iloista lastensävelmää mies asteli ilmeisen iloisesti poispäin. Tavallaan oli harmillista hiljentää näin herttainen vanha mies, mutta kyseessä oli pakkotilanne, jo aivan hänenkin kannaltaan. Jos hän ikinä saisi jostakin jalokiviä ja päätyisi niitä myymään mihinkään, ne olisivat kivenmurikoiden arvoisia. Joten, jo aivan siksi että tosiaan toisinaan törmäsi jalokiviin, oli pakko.
Tarkkailtuaan hetken etääntyvää miestä Pujl päätti, että tämä asui jossakin muualla, kenties jälkeläistensä kanssa. Ohimennen rial pohti, että tämänkään perhe ei varmasti ollut köyhä, kun sen eräs jäsen oli arkkivelho. Varmistettuaan, että velho oli niin kaukana, ettei vanhoilta aisteiltaan huomaisi hänen kulkuaan, alkoi hän kävellä hiljalleen tämän perään, viitaten samalla kissaa seuraamaan. Hitaasti, pitäen kulkunsa vain aavistuksen nopeampana kuin mies, hän seurasi. Koska ei ollut mitään tietoa siitä, kuinka kaukana tämä asui, paitsi ehkä talon laatu, täytyi pitää kiirettä.
Hetken kuljettuaan hän oli jo niin lähellä, että saattoi, vaivoin, kuulla miehen hyräilyssä sanoja: "Ja kukkia ja hunajaa ja kesän lämpööä". Kaiketi jokin lastenloru. Mies oli aivan uskomattoman pyhimysmäinen... Varmistettuaan vielä, ettei näkyvillä ollut ketään muita, hän heilautti teräskättään laajassa kaaressa merkiksi siitä, että kissan tuli aloittaa häirintänsä.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 20, 2006 22:30:58 GMT 3
*Väijyjien ei tarvinnut odotella kohdettaan kauaakaan kun rakennuksen ovi aukesi ja mies astui hilpeänä ulos. Minkäänlaisia ongelmia tai pahoja aikomuksia aavistamatta vanhus kulki kaksikon ohitse ja jatkoi itsekseen hyräillen matkaansa katua pitkin. Kissan korvat nappasivat osan tuosta loruilusta tämän seuratessa maagikon liikkeitä varjoista, hänen huomatessa sitten hetken kuluttua rialin lähtevän kulkemaan vaivihkaa tämän perässä. ....kirottua. Hän oli epäillyt jonkinlaista kieroilua, mutta olisiko sittenkin mahdollista että vanhus oli niin höperö ja naiivi ilmeisistä voimistaan ja kokemuksestaan huolimatta että ei ymmärtänyt mitä hänen keksintönsä levittelystä tuolla tavalla seuraisi? Tämä olisi ollut niin paljon helpompaa jos maagikko olisi itsekeskeinen juonittelija, vaikka tuo tekisikin hänestä vielä vaarallisemman vastustajan. Nuorukainen tunsi yllättäen olonsa hiukan huonoksi, terästäen itsensä ja lähtiessä kuitenkin seuraamaan rialia sekä verkkaista vauhtia liikkuvaa miestä. Jos he nyt tekisivät sen mitä suunnittelivat.... kissan tarvitsisi kyllä juoda jälkeenpäin paljon enemmän siideriä (tai ehkä jotain hiukan vahvempaakin) kuin mihin hän oli tottunut toipuakseen. Monta pulloa enemmän. Niin, nuorukainen oli kaikkea muuta kuin tappaja. Hän metsästi syödäkseen ja taisteli puolustautuakseen, mutta tällainen ei ollut hänen heiniään alkuunkaan. Sai olla viimeinen kerta, kun hän lupautuisi mukaan mihinkään tällaiseen....
Ajatuksistaan huolimatta kissaihminen sai kohta huomata lähinnä vaistonvaraisesti liikkuneen hiukan katua pitkin kulkevan maagikon edelle, kuin yleensä saalista väijyessään olisi tehnyt. Rial näkyi seuraavan miestä edelleen varjoista, heilauttaen sitten kättään niin, ettei nuorelle metsästäjälle jäänyt paljoakaan epäilyksiä mitä tuo halusi. Nyt olisi sen hänen harhautuksensa aika, josta hänelle oli maksettu. Pörröinen häntä nytkähti kahden vaiheilla olennon epäröidessä, tuon sitten silmätessä nopeasti ympärilleen ja kurottavan vastentahtoisesti heittoaseensa vyöltään. Kiekko lennähti vain nopeana vilahduksena varjoista kadun poikki jossakin hiukan maagikon edellä. Erään katua reunustavan talon ikkunalla ollut kukkaruukku särkyi äänekkäästi räsähtäen aseen osuessa siihen ja palatessa sitten kummallisesti takaisin mistä se oli tullutkin. Kissa nappasi sahalaitaisen kiekon näppärästi ja henkäisi syvään, jääden korvat ja häntä nytkähdellen katsomaan mitä tapahtui. Tuo tuskin oli se kaikkein nerokkain koskaan keksitty harhautus, mutta tähän hätään hän ei ollut muutakaan keksinyt. Vanhusta hän ei ainakaan halunnut alkaa heittelemään tuosta vain terävillä esineillä.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 21, 2006 12:23:38 GMT 3
Miehen kuullessa räsähdyksen, tämä pysähtyi niille sijoilleen ja alkoi melkein pelokkaasti tarkastella äänen suuntaa. Hän oli kuin kaniini seisoessaan vain paikoillaan ja odottamassa, mitä tuleman piti. Jopa näin odottaessaan paikoillaan ilmeisen pelästyneenä mies näytti hyväntahtoiselta, pieni kohtelias hymyntapainen kareili vieläkin suupielillä. Pujlin täytyi miettiä, miten mies oikein oli päätynyt asemaansa. Niin viaton, kuin lapsi...
Päättäen, että nyt olisi kaikkein otollisin aika, rial nopeutti kulkuaan. Mies ei kuitenkaan pysyisi pitkään paikoillaan, jos mitään ei tapahtuisi. Teräksinen jalka soitti kuuluvaa säveltään iskeytyessään katuun. Rotan molemmat kädet puristivat moukaria. Kuullessaan kiireisen lähestymisen takaansa mies kääntyi, juuri ajoissa kohtaamaan hyökkääjänsä. Aseensa nopealla iskulla Pujl lähetti velhon sauvan kiveykseen tämän kädestä. Mutta seuraavaksi, toisin kuin hän oli odottanut, mies toimikin, lähestulkoon vaistonvaraisesti; ällistyttävän nopeasti hän oli heittänyt toisen kätensä ylös. Ennenkuin rial ehti reagoida, liekkivirta nielaisi hänet. Suojautumattomalta se olisi polttanut lihan luiden ympäriltä ja kärventänyt loput tuhkaksi. Rotalle se oli kuitenkin vain hiukan kuuma hänen patterinsa alkaessa heti toimia. Lieriö otti liekkivirran hallintaansa, imi kaiken magiasta ja esti omistajaansa haavoittumasta. Edes hänen metalliset raajansa eivät alkaneet punoittaa. Tajutessaan, että jokin oli vialla, mies katkaisi loitsunsa ja astui varuillaan askeleen taaksepäin, todistaen samalla sauvojen olevan enemmänkin aseman vertauskuva kuin tarpeellinen väline velhoille. Käyttäen tilaisuutta hyväkseen, tietäen että jo tämä ensimmäinen - ilmeisen keskinkertainen loitsu - oli jo täyttänyt patterin lähestulkoon puolilleen, hän päästi irti pitkävartisesta aseestaan ja astui heti miehen perässä. Kurottuaan vaatimattoman välimatkan umpeen helposti rial survaisi teräksisen kätensä eteen, kynnet levitettyinä harmittomasti, niin että hän vain tönäisi tämän valtavalla voimalla maahan. Miehen vanha ruumis ei tarjonnut juuri vastusteluja tämän lentäessä jaloiltaan ja osuessa rajusti kiveykseen. Ehkäpä osuma rikkoi luitakin, sen verran kovaa velho osui. Kuitenkin, tämä ei tosiaankaan ollut puolustuskyvytön edes näin; toimien vieläkin ilmeisesti puoliksi vaistomaisesti, mies heilautti kätensä ylhäältä alas, vastaukseksi katukivi Pujlin jaloissa kimmahti paikaltaan kuin pullonkorkki ja iskeytyi rialia leukaan. Patterista ei ollut tällä kertaa mitään hyötyä, sillä kyseessä oli esine, johon oli sidottu magiaa, eikä puhdas magia. Pää sekaisin rial askelsi taaksepäin muutaman askeleen, epävarmana leukansa ehjyydestä. Kivi kiisi uudelleen kohti, eikä keskittymiskyvytyön rotta edes saanut siitä mitään havaintoa ajoissa - leijuva murikka tömähti voimalla häntä vatsaan, saaden rialin taipumaan kaksinkerroin. Tällä kertaa leijuva kivi tosin ei päässyt mihinkään, vaan jäi teräskynsien otteeseen. Vaikka rial ei vielä saanutkaan sitä murrettua yrittäessään vetää henkeä, ei se mihinkään päässyt.
Samaan aikaan mies teki kolmatta taikaa, johon kuului tällä kertaa muutamia sanojakin. Nyt tyhjästä alkoi ilmestyä jonkinlainen hahmo. Viimeisten sanojen mukana se lopulta tiivistyi täysin aineellisiksi, oikeastaan jonkinlaiseksi koiraksi. Tämä koira tosin oliva metrin korkuinen ja sen ruho muistutti enemmänkin tammitynnyriä kuin mitään siroa eläintä. Lisäksi saattoi laittaa merkille, että eläimen hampaat olivat kymmensenttiset ja että sen leuat vaikuttivat olevan tehty valtavista karhunraudoista, sen verran jännityneesti ne näyttivät avautuvan ja sulkeutuvan. Pujl alkoi pikkuhiljaa selvitä ilmaiskuista ja tajuta, että velholla oli melkoinen apuri. Ohimennen hän rusensi kiven kappaleiksi kädessään ja suoristautui, vieläkin haukkoen henkeään. "Jotakin avun tapaista!" rial huusi, hahmottaessaan nyt tilannetta paremmin lasiensa avulla.
((Hoh, ei se ollutkaan aivan puolustuskyvytön.))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 21, 2006 20:55:18 GMT 3
((Hyvä. ^^; ))
*Takaisin palannut heittoase oli napattu kiinni näppärästi, mutta ei kuitenkaan laitettu takaisin vyölle kissan jäädessä korviaan liikutellen katsomaan tekonsa seurauksia sekavin ajatuksin. Ääni oli tosiaan saanut maagikon pysähtymään, jonka seurauksena rial hiipi lähemmmäs ja hyökkäsi. Yhteenotto ei kuitenkaa jäänyt ollenkaan niin lyhyeksi kuin miltä vaikutti vaikka mies menettikin sauvansa samantien, vaan rotta hukkui nopeasti roihuaviin, kirkkaisiin liekkeihin saaden nuorukaisen varjoissa hätkähtämään. Kirottua, maagikko olikin nopea! Ei se aivan puolustuskyvytön sittenkään ollut, vaikka siltä oli näyttänyt.... mutta kyseessähän tosiaan OLI arkkimaagikko, minkä kissaihminen oli melkein hetkeksi unohtanut. Nuorukainen oli jo melkein vakuuttunut Puljin kärvähtäneen siihen paikkaan, mutta yllättäen rial näytti selvinneen, ja ilmeisesti vielä melkeinpä vaurioitta.
Kissa liikahti levottomana paikallaan astuen askelen lähemmäs kujan suuta tietämättä oikeastaan pitäisikö hänen olla helpottunut vai ei tästä käänteestä. Kyseessä ei ollutkaan aivan heikko vanha mies, vaan tämä taisi sittenkin olla vaarallinenkin vastustaja. Rial näytti kuitenkin pärjäävän kaikesta huolimatta, kunnes kivet alkoivat lennellä salamurhaajan päälle, ja maagikko aloitti uuden, tällä kertaa monimutkaisemman loitsun rotan ollessa hetken tainnoksissa. ....tämä ei kyllä tiennyt enää hyvää, nuorukainen kirosi mielessään hurjannäköisen koirapedon ilmaantuessa tyhjästä keskelle katua. Äkkiä asiat tuntuivat hiukan yksinkertaisimmilta hirviön tullessa kuvioihin, vaikka maagikko vain puolustikin itseään murhaajaa vastaan.
Jo hiukan ennen rialin huutoa heittoterä irtosi metsästäjän sormista ja kiisi kohti hirviömäistä koiraa, nuorukaisen astuessa lähemmäs, valmiina harhauttamaan ainakin tuota otusta parhaansa mukaan. Otus oli hurjan näköinen, mutta onnistuisiko se nappaamaan kiinni vikkelän kissan? Ainakin yritystä se vaatisi.*
|
|
|
Post by submarine on Jun 21, 2006 22:30:37 GMT 3
Koira enemmänkin karjaisi kuin inahti terän osuessa siihen. Raivoisasti ärjyen se kääntyi ympäri, kynsien kaivaessa kiveen rakoja, ja rynni maata tutisuttavalla voimalla kohti kiusaajaansa. Näinollen velho jäi yksin kohtaamaan Pujlin, joka alkoi olla taas selvin päin kivipommituksen jäljiltä. Mies oli saanut niin paljon aikaa loitsujensa avulla, että oli päässyt jo pystyyn ja seisoi paikoillaan, vaikkakin hiukan huojuvasti.
"Minä en tiedä, miksi hyökkäätte kimppuuni, tai miksi sinä selvisit minun loitsustani, mutta niin ei tapahdu uudelleen!" hän karjaisi, vailla hitustakaan äsköisestä naiviista hyväntahtoisuudesta. Ehkäpä tämä pelkäsi outoa vastustajaa, muttei antanut siitä merkkejä. Vastaamatta mitään, tietäen nyt omaavansa loistavan tilaisuuden koiran rynniessä muualle, Pujl alkoi kävellä tätä kohti. Velho aloitti uuden, pahaenteisesltä vaikuttavan loitsun. Varmoin askelin, arvioiden tilannetta, rial lähestyi velhoa. Tällä kertaa häntä ei kohdannut liekkivirta, vaan rätisevä, vihertävä salamointi. Sähkö lähti velhon sormista ja loikki siitä suoraan rialiin. Tosin tämä toimi vielä huonommin, sen hakeutuessa suurimpiin metallikohtiin, hänen käteensä ja patteriinsa. Ehkäpä loitsusta ei olisi muutenkaan ollut apua, mutta nyt se ainakaan ei tehnyt mitään. Rotta tosin tiesi, että tämän tason taikuus täytti hänen patteriaan aivan liian nopeasti, ja kuroi viimeisen matkan puolittaisella loikalla umpeen. Teräskynnet kiertyivät vanhan käden ympärille ja väänsivät rajusti, luu napsahti. Miehen huutaessa kipua tämä sysättiin uudelleen maahan, tällä kertaa rialin ja tämän varustuksen painamana. Miehen keskittymisen herpaantuessa myös kammottava koira hälveni ulvahduksen saattelemana kesken loikan. Tällä kertaa miehelle ei tosin annettu aikaa heilauttaa edes sitä kättä, joka vielä oli ehjä. Muitta mutkitta rial astui sen päälle ja tarttui tätä kaavunrintamuksesta istuessaan hajareisin tämän päällä. Turhia hienostelematta hän veti teräskynnet korkealle, valmiina lyömän. Mutta halusiko hän nyt tappaa tämän? Kai hän halusi. Vai halusiko hän sittenkin jotakin muuta? Rotan päässä alkoi nyt hiukan heittää, eikä aivan vähiten tämän selässä olevan melkoisen energiavarannon takia. Tällä hetkellä hän nyt siis oli hiukan sekaisin, mutta kynnet kuitenkin jäivät heilumaan uhkaavasti paikoilleen. Vanhus ei voinut kuin tuijottaa avuttomasti. Nyt tämä vaikutti taas naiviilta ja avuttomalta, suorastaan lapsellisen kauhistuneelta. Kyllä, kyllä kai se oli parasta tappaa tämä. Mutta mitenkäs se piti tehdä? Hitaasti rialille kyllä alkoi taas valjeta, mitä piti tehdä, mutta juuri tällä hetkellä hänellä oli hiukan vaikeuksia asiayhteyksissä miehen tappamisen ja teräskynsien välillä.
((Nyt olisi kai aika tehdä jotain, jos jotain on tehdäkseen.))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 23, 2006 23:19:37 GMT 3
*Terä teki tehtävänsä ja raapaistuaan koiraa jonnekin kyljen tienoille palasi jälleen vinhasti pyörien takaisin kujalta astuneen nuorukaisen käteen. Tämä riitti kääntämään raivokkaan hirviön huomion rialista kuten oli tarkoituskin, pedon syöksyessä hurjana terän omistajan kimppuun pakottaen tämän perääntymään vauhdilla pois tämän tieltä ehtimättä heittää sirkkelikiekkoaan uudelleen. Kissaihminen sihahti ilmoille kirouksen, hypähti ketterästi sivuun uskaltautuen ohimennen vilkaisemaan maagikon ja rotan suuntaan ennen kuin joutui jälleen kääntämään huomionsa häntä tavoittelevan koiran hurjiin leukoihin.
No, onnekseen nuori metsästäjä oli tosiaan varsin ketterä jaloistaan, suurella ja lihaksikkaalla, mutta oletettavasti kömpelömmällä eläimellä olisi täysi työ saada pitkin katua syöksähtelevä ja hypähtelevä olento kiinni. Tuollainen kirmaus oli kuitenkin voimia kuluttavaa, ja jos kissa joutuisi turvautumaan siihen liian kauan, oli vaarana että hänen hiljakseen väsyessä hirviömäinen koira saattaisi kuin saattaisikin onnistua upottamaan hampaansa häneen.... ellei olio sitten tuurilla väsyisi ennen häntä. Kissankorvaisella nuorukaisella oli kuitenkin täysi työ vältellä tuota petoa, eikä hän näin ollen ehtinyt kovinkaan tarkkaan pitää silmällä mitä toisaalla kahden muun kadulla seisovan kamppailijan välillä tapahtui. Ymmärrettävästi hän siis yllättyi melkoisesti helvetinkoiran vain yllättäen haihtuessa ilmaan kesken hyökkäyksen kuin ei olisi paikalla ollutkaan.
Hän hätkähti ja perääntyi luoden epäluuloisen katseen ympärilleen lihakset edelleen jännittyneinä epäillen pedon hyökkäävän vielä jostakin, mutta äkätessään Puljin saaliineen pitkältään kadulta sai tämäkin ilmiö selityksen. Kissa huokaisi, pyyhkäisi koiranverta ja hikeä otsaltaan kämmenselkäänsä, lähestyen sitten häntä vastahakoisesti nykien rialia ja hätääntynyttä vanhusta. Salamurhaaja kuitenkin epäröi jostakin syystä, eikä viimeistellyt tappoa. Nuorukainen kohotti hiukan kulmakarvojaan, silmiensä käydessä ensin rialissa, sitten maagikossa, hänen astellessa sitten silmänräpäyksen epäröityään rotan taakse jossa tämä selvitti hiukan kurkkuaan. Rial epäröi myös. Ehkä.....*
"...kuule, onko tämä nyt pakollista? Tämä ei kyllä ole oikein." *Kissa huomautti matalalla äänellä liikahtaen vaivautuneesti. Kyllä, hän tiesi (tavallaan) mihin oli ryhtynyt suostuessaan mukaan, mutta toisaalta hän oli luvannut toimia harhautuksena ja auttaa rialia pysymään hegissä, ei osallistua varsinaiseen murhaan. Sen hän oli tehnyt, eikö niin? Nyt tällaisen tilanteen ollessa käsillä, nuorukainen sai huomata, ettei hänestä tosiaan olisi murhaajan ammattiin. Hän ei oikeastaan uskonut kylmäveriseltä vaikuttavan Puljin kuuntelevan, mutta ei voinut olla yrittämättäkään, nyt kun saattaisi vielä voida vaikuttaa asiaan. Siitä, puuttuisiko asiaan fyysisesti jos rial ei uskoisi hän ei tiennyt vielä. Ehkä asia olisi kuitenkin mahdollista ratkaista toisin.* "Jos hän ymmärtää mitä hänen keksinnöstään voi seurata, eihän häntä silloin ole pakko tappaa. Eikö pääasiana ollut kuitenkin niiden jalokivien loputtoman levittelyn estäminen?"
|
|