|
Post by spyrre on Feb 25, 2006 16:57:10 GMT 3
"...voin yrittää, jos voin kiivetä selkääsi. Saatan ylettyä noihin juurakoihin tuolla ylhäällä..." *Spyro sanoi katse välimatkaa tutkaillen. Alas putoava multakokkare sai sen tosin perääntymään hiukan, kai epäillen, että kuoppa suunnitteli sortuvansa heidän niskaansa. Kun mitään sen pahempaa ei kuitenkaan tapahtunut eikä purppurapääkään ilmeisesti haistanut mitään outoa, se siirtyi takaisin ylhäältä paistavaan valosäteeseen ja poimi kissan syliinsä astellen takaisin yksisarvisen luokse.
Jos D´Allanilla ei mitään erityistä ehdotusta vastaan ollut, nuorukainen hypähti ketterästi eläimen selkään kissoineen, ja nousi sitten taiteilemaan seisaalleen tuon selän päälle. Hetken horjuttuaan puolelta toiselle se löysi tasapainonsa, ja uskaltautui kääntämään huomionsa jonkin verran lähemmäksi tulleeseen uloskäyntiin yläpuolellaan.* "Anteeksi nyt" *se sanoi pahoittelevasti silmäiltyään ensin hetken arvioivasti välimatkaa ja rapsutti epäluuloista kissaa korvan takaa, ennen kuin veti syvään henkeä ja sinkosi pienen eläimen ilmaan. Kissa-parka lennähti ilmaan varsin äkäisen rääkäisyn saattelemana. Lento oli tosin vähällä jäädä hiukan lyhyeksi, mutta juuri ennen kuin olisi pudonnut takaisin alas (ja kynsinyt todennäköisesti Spyron ja yksisarvisen seulaksi mennessään), karvapallo onnistui kuin onnistuikin nappaamaan kynsillään kiinni kuopan reunasta. Vilauksessa otus oli kiskonut itsensä montusta, ja kadonnut häntäänsä pörhistellen kuopan pohjalle jääneiden silmistä.
Purppurapää huokasi helpottuneena ja alkoi sitten itsekin tavoitella maaseinämästä pilkistäviä juurenpätkiä tai aivan mitä tahansa mistä olisi apua kiipeämiseen. Jonkin aikaa hiekkaa rapisteltuaan ja huidottuaan se onnistuikin saamaan jonkinasteisen asteen jostakin, ja varmistuttuaan että tuki pitäisi edes jotenkin, Spyro alkoi punnertautua hankalan näköisesti ylös kohti kuopan reunaa. Ehkäpä tämä nyt onnistuisi... tai sitten se ottaisi ja rysähtäisi hetkeä myöhemmin D´Allanin niskaan pienen maanvyöryn keralla. Kävi miten kävi, sitten jäljellä olisi vielä ongelma, miten saada musta yksisarvinen ylös luolasta. Toivon mukaan olennolla itsellään olisi ratkaisunsa siihen, muuten purppurapään ilmeisesti täytyisi lähteä etsimään itsellensä lapiota jostakin..*
|
|
|
Post by dallan on Feb 25, 2006 17:23:56 GMT 3
*Yksisarvinen antoi Spyron kiivetä hänen selkäänsä ja keskittyi lähinnä pysymään mahdollisimman liikkumatta, jotta mikään ei menisi pieleen ainakaan sen takia, että yksisarvinen itse olisi se, joka ei onnistunut säilyttämään tasapainoaan. Paikallaan seisominen oli eläimelle yllättävän vaikeaa luultavasti sen vuoksi, että juuri nyt se keskittyi tuohon asiaan, kun taas normaalisti asiaan sen enempää huomiota kiinnittämättä tuossa onnistuminen ei vaatinut minkäänlaisia ponnisteluja. Hyvin yksisarvinen kuitenkin kykeni pysymään aloillaan eikä kertaakaan joutunut korjaamaan tasapainoaan tai aiheuttamaan liikaa liikettä lihaksillaan.
Yksisarvinen oli helpottunut huomatessaan, että kissan haju loittoni jonnekin kauemmas. Se oli hyvä merkki ja kertoi siitä, että ainakin ensimmäisessä asiassa oltiin onnistuttu. Yksisarvinen ei kuitenkaan luultavasti olisi ollut ihan niin helpottunut, jos olisi tiennyt minkälainen näky kissaa maan pinnalla odotti. Sama metsä siellä yhä odotteli, mutta yksi merkittävä asia siinä oli muuttunut: kaikki puut olivat vain korkeintaan kolmen metrin korkuisia ja koko muukin luonto oli kutistunut valtavasti. Kissa olisi saattanut jopa pitää muutoksesta, sillä linnunpesät olivat nyt sen ulottuvilla, mutta valitettavasti myös linnut olivat niin pikkuriikkisiä, ettei niissä ollut paljoa syötävää. Kissan koko ja maanalainen luonto oli kuitenkin vielä ihan kohdallaan ja puunjuuret ennallaan, joten niitä pitkin kiipeäminen oli mahdollista.
"Pääsetkö siitä ylös vai yritetäänkö jotain muuta?" *yksisarvinen kysyi onnellisen tietämättömänä maanpinnan maailman muutoksista. Täältä käsin kaikki nimittäin näytti vielä ihan normaalilta.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 25, 2006 17:41:35 GMT 3
"Odotas... Kyllä tämä tästä...." *Purppurapää vastasi hiukan ylempää tavoitellessaan otetta kivenmurikasti päänsä yläpuolella. Vastoin odotuksia, se näytti jopa hiljakseen etenevän oikeaan suuntaan, vaikka tiputtelikin välillä suuriakin määriä hiekkaa seinämistä, onnistumatta kuitenkaan romauttamaan niitä. Aikamoista ähellystä se kyllä oli ja nuorukainen kirosi ääneen mennessään (sillä tuntui olevan varsin sivistymättömät käytöstavat). Sen käsivarret eivät olleet tottuneet tällaiseen rasitukseen ja olivat alkaneet särkeä ikävästi, mutta toistaiseksi vielä sormien ote piti, ja sitten se saikin otteen montun reunasta.
Spyro huokaisi syvään, kokeili varovasti kestikö maa kuopan reunalla hänen painonsa, ja punnersi sitten hengästyneenä itsensä kuopasta. Purppurapääkin katosi näkyvistä jonnekin ylös, kuten kissansa aikaisemmin. Hetken oli kuitenkin epäilyttävän hiljaista, ennen kuin jostakin maan päältä kuului kuopan pohjallekin epämääräinen, tukahtunut älähdys.* "Mitä helv.....?!" *Er. Ilmeisesti Spyrokin oli juuri oivaltanut, ettei metsä näyttänyt aivan samalta kuin silloin, kun hän oli viimeksi sen nähnyt.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 25, 2006 17:51:31 GMT 3
*Yksisarvinen ehti olla vain hetken tyytyväinen siitä, että Spyro oli saanut itsensä ponnisteltua ylös. Hetken se ehti ravistella lihaksiaan ja palautua siitä epämiellyttävästä tunteesta, minkä spyron paino sen selässä oli saanut aikaiseksi. Pieniä asioita nuo olivat eikä yksisarvinen missään nimessä olisi tuollaisen pikkuseikan takia kieltänyt poikaa kiipeämästä seisomaan hänen selkänsä päälle. Sitten yksisarvinen kuuli jotain, mikä viestitti siitä, että asiat olivat yhä jotenkin pielessä. Tuossa ei ollut yksisarviselle itselleen mitään uutta, oikeastaan sen olisi pitänyt arvata, että tämän ongelman ratkaiseminen ei lohduttaisi ketään sen enempää kuin ajamalla heidät uuteen hankalaan tilanteeseen. Eläin oli hermostunut. Toivottavasti kyse ei ollut mistään vaarallisesta.*
"Onko jokin hätänä?" *Yksisarvinen huudahti kuopasta Spyrolle siellä ylhäällä. Kysymys ei ollut kovin järkevä. Tietenkin jotain olisi pielessä. Näin ollen vastausta odottelematta yksisarvinen päätti muotoilla kysymyksensä uudelleen:* "tai siis mikä hätänä?"
|
|
|
Post by spyrre on Feb 25, 2006 18:04:29 GMT 3
*Ylhäällä oli hiljaista, mutta hetken kuluttua Spyron naama ilmaantui kurkistamaan reunan ylitse.* "...oleko varma, että tämä on sama paikka kuin mistä putosit?" *Se kysyi epäröivällä äänellä silmäillen varsin levottomana ympärilleen. Se tiesi itsekin kysymyksensä kuulostavan varsin tyhmältä heti sanottuaan epäilyksen ääneen. Hitto, kai hän oli itsekin nähnyt, ettei luolasta ollut mitään muuta reittiä ulos, kuin tuo yksi... mutta toisaalta, oliko siinäkään loppujen lopuksi mitään järkeä, että kaikki kutistuisi yllättäen?*
"Tuota. Kaikki on... pientä." *Purppurapää vastasi hetkisen ajatuksiaan keräiltyään, osaamatta oikestaan juuri sillä hetkellä ilmaista asiaa muutoinkaan. Se vilkaisi jälleen ympärilleen kiertäen katseellaan koko näkemänsä ympäristön. Kissa näytti hiippailevan vähän matkan päässä (onneksi sen kokoisena kuin pitikin, tai siis purppurapäähän verrattuna) aivan liian pienten puiden välissä enemmän uteliaana kuin peloissaan, ja hätisti jotakin, mikä näytti likimain hiiren kokoiselta hirveltä. Errh. Spyro nielaisi ja käänsi katseensa takaisin alas D´Allaniin välttyäkseen katsomasta ympärilleen. Vaikka tilanne ei oikeastaan vaikuttanut varsinaisesti vaaralliselta tai pelottavalta, se oli silti tarpeeksi omituinen saamaan lohikäärmeen levottomaksi. Se ei uskaltanut liikkua paljoakaan, peläten litistävänsä vahingossa jotakin.*
"...meneekö sinulta kauankin päästä sieltä ylös?" *Se kysyi, pohtien samalla mielessään olisiko hänen ja kissan sittenkin parasta hypätä takaisin alas. Ehkä kaikki olisi taas ennallaan heidän tullessaan takaisin? Hän tosin oli melkoisen varma, ettei kissa antaisi enää hevillä heitellä itseään.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 25, 2006 18:30:09 GMT 3
*Yksisarvista nolotti. Se ei enää katsellut ylöspäin kuultuaan lyhyen, mutta itselleen kyllin pätevän kuvauksen siitä, millaista ylhäällä oikein oli. Eläin katseli alaspäin korvat pystyssä kuullakseen, mitä Spyrolla oli kerrottavanaan. Ensin se jopa ajatteli, että jäisi vain tänne luolaan ja antaisi asioiden ympärillä olla miten olivat, mutta eläimen tarve olla ystävällinen pakotti sen toimimaan, vaikka ujo olento muuten varmaan olisi vain jäänyt viihtyisään luolaansa todellisuutta piiloon.
Niinpä yksisarvinen nosti taas päätään ja sanoi tulevansa ylös niin pian kuin vain kykenisi. Eläin lähti kävelemään suuaukosta poispäin. Sillä oli varmaan taas jokin omaperäinen menetelmänsä päästä takaisin maan pinnalle jos se kerran päätti toteuttaa sen kauempana ainoasta ulospääsystä. Matkallaan yksisarvinen törmäili seiniin, mikä teki sen nopeaksi tarkoitetusta etenemisestä varsin hidasta ja kivuliasta, mutta siitä eläin ei nyt piitannut. Kesti jonkin aikaa ja luolasta ei kuulunut mitään. Vielä pari minuuttia oli ihan hiljaista kunnes kuulosti siltä kuin luokkaantunut hevonen olisi hirnahtanut lujaa kipuaan tuolla luolassa. D'allanin ääneltä se ei kuulostanut, mutta luolasta noussut voimakas veren haju kertoi siitä, että joku oli loukkaantunut ja todella pahasti. Aikaa kului. Yksisarvinen ei vastannut sille mahdollisesti esitettyihin kysymyksiin. Veren löyhkä vain voimistui aivan kuin joku hevosen kokoinen eläin olisi vuotanut siellä kuiviin nopeaa tahtia. Kuitenkin oli niin, että jos joku meni luolaan katsomaan kuka siellä oikein teki kuolemaa sieltä ei löytynyt ketään. Luolassa ollut musta yksisarvinen oli jo tiessään. Oli vain niin, että siellä aikaisemmin ollut lohikäärmeen haju oli korvautunut veren hajulla, jonka lähdettä ei voinut paikantaa, vaan joka tuntui olevan kaikkialla.
D'allan ei kuitenkaan tälläkään kertaa vain ollut kadonnut mystisesti olemattomiin maan päältä vaan asteli kohti tuota kuoppaa jostain kauempaa. Eläin oli taas vaihtanut ulkonäköään muistuttaen jälleen sitä samaista valkoista yksisarvista, joka oli jokin aika sitten käynyt kylässä vierailulla. Silmiinpistävin piirre tuossa yksisarvisessa oli se, että sen sarvi oli aivan tuoreen veren kastelema ja pää sekä jonkin verran myös sen kaula ja etujalat olivat tuon samaisen aineen tahrimia. Yksisarvista maailman kutistuneisuus ei tuntunut häiritsevän, vaan tottuneen oloisena se osasi kiertää kohdat, joissa olisi normaalisti ollut suuri kivi, vaikka tällä kertaa kivi oli hädin tuskin huomattavissa. Eläin oli ihan rauhallisen oloinen tuona hetkenä, jona kaikki tuntui olevan yhtä aikaa aivan sekaisin.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 25, 2006 19:07:54 GMT 3
*Spyro katseli levottomana D`Allanin kadotessa näkyvistä pimeään luolaan. Hän ei tuntenut oloaan kovinkaan mukavaksi jäädessään itsekseen (tai no, pieniä metsäneläimiä vaanivan kissan kanssa) miniatyyrikokoon kutistuneeseen maisemaan.... vai oliko se maisema joka oli kutistunut? Ehkä hän itse vain oli kasvanut valtavaksi? No, oli miten oli, ajatus ei ollut kovin mukava, oli se miten päin vain.
Nuorukainen tähyili aikansa alas kuoppaan toivoen näkevänsä vilauksen yksisarvisesta, vilkuillen aina välillä varuillaan ympärilleen. Eihän sitä koskaan tiennyt olivatko hän ja Kissa sittenkään ainoat "suuret" olennot tässä paikassa... jos eivät, noissa pienissä vipeltäjissä ei varmastikaan ollut paljoakaan syömistä moiselle. Kissa oli jättänyt metsänasukkaiden hätistelyn ja ilmaantunut Spyron seuraksi montun reunalle, vaikka silmäilikin nuorukaista hiukan varuillaan kuin epäillen, että se mokoma saisi päähänsä heittää hänet taas jonnekin. Purppurapää ei aikonut mitään sellaista, vaan oli sen sijaan iloinen otuksen tarjoamasta seurasta.
Minuutit kuluivat, eikä mitään tuntunut tapahtuvan alhaalla luolassa. Äkkiä alhaalta kantautui kuitenkin kova hirnahdus, joka sai Spyron hyppäämään pelästyneenä jaloilleen kissankin säpsähtäessä kovaa ääntä. Mitä pahusta oikein oli tapahtunut?* "Dallan? Oletko kunnossa? Mitä tapahtui?" *Se huusi, saamatta kuitenkaan vastausta, mikä oli omiaan lietsomaan oikein kunnolla purppurapään vainoharhoja. Nuorukainen nyrpisti nenäänsä alhaalta kantautuvalle verenhajulle, ja alkoi kierrellä levottomana montun ympärillä muistamatta katsoa kovinkaan tarkasti minkä päälle astui. Se yritti huutaa vielä pari kertaa, ja alkoi lopulta miettiä pitäisikö hänen hypätä takaisin alas katsomaan, mutta ei kuitenkaan onneksi ehtinyt saamaan ajatusta tekojen tasalle, muutenhan he olisivat olleet jälleen hetken kuluttua samassa tilanteessa kuin alunperin... sillä kertaa montussa tosin olisi ollut Spyro D´Allanin sijaan.
Kerrankin purppurapään epävarmasta asenteesta oli hyötyä. Alhaalta luolasta ei kuulunut enää mitään, mutta jonkin ajan kuluttua Spyro alkoi haistaa jonkun tutun lähestyvän... ei tosin alhaalta käytävästä, vaan jostakin hänen takaansa. Kissa naukaisi ja tassutti pienten puiden sekaan vastaan saapuvaa yksisarvista, vaikka pysähtyikin muutaman metrin päähän luimistaen korviaan sarvekkaan huokumalle veren hajulle. Nuorukainen kääntyi ympäri, huomaten melkein heti saapuvan yksisarvisen (kas, se oli taas valkoinen?) ja kiirehti kuopan reunalta tuon luokse viitsimättä tällä kertaa oikeastaan ihmetellä miten pahuksessa otus oli taas vaihtanut väriä ja päässyt ylös luolasta. Sille oli luvassa jotakin muuta ihmeteltävää, kutistuneen metsänkin lisäksi, siis.
Lähestyessään nuorukaisen silmään (ja nenään) pistivät väistämättä punaiset tahrat D´Allanin sarvessa ja eturuumiissa. Se räpytti tummia silmiään yllättyneenä, pysähtyen kuitenkin pienen matkan päähän yksisarvisesta.* "Sähän olet ihan veressä! Oletko kunnossa? Kuulin ihan kauheeta huutoa sieltä alhaalta..." *Purppurapää kuulosti jo jopa hiukan hätääntyneeltä, kunnes älysi, ettei veri ilmeisesti ollut peräisin valkoisesta yksisarvisesta itsestään. Havainto sai sen rypistämään kulmiaan, entistä enemmän ymmällään.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 25, 2006 19:43:41 GMT 3
*Yksisarvinen pysähtyi jääden seisomaan paikalleen jonkin matkan päähän Spyrosta.* "olen ihan kunnossa, tämä veri ei ole peräsin tästä ruumiistani." *Eläin katsoi alaspäin nähden siellä pienen pieniä kasveja ja kiviä.* "Niin ja tervetuloa minun arkeeni." *Yksisarvinen mietti. Se ei oikein tuntunut tietävän mitä tällaisessa tilanteessa oikein pitäisi tehdä.* "Vähän matkan päässä luonto näyttäisi taas sellaselta, jollaisena se sinulle tyypillisesti näyttäytyy. Jos menisimme sinne ja miettisimme siellä seuraavaa liikettämme. Näin ollen tämäkin metsä saisi rauhassa palautua ennalleen."
|
|
|
Post by spyrre on Feb 25, 2006 20:05:16 GMT 3
"Mistä sitten?" *Spyro silmäili epäilevänä yksisarvista tahrivaa verta, kunnes muisti jälleen koko tilanteen, johon oli joutunut. Se räpytti silmiään ja katsahti ympärilleen.* "Arkeen? Näin on käynyt aikaisemminkin?" *Nuorukainen kysyi ymmällään, kumartuen poimimaan jaloissaan pyörivän kissan syliinsä kai peläten hukkaavansa sen jonnekin vain parimetristen puiden sekaan.
Kuultuaan kuitenkin että koko maailma ei onneksi ollut pienentynyt vaan asiat olisivat ilmeisesti normaalimmalla tolalla muualla, se alkoi näyttää jo huomattavasti helpottuneemmalta.* "Niinkö? Pahus, mä jo pelästyin että kaikki oli vain ottanut ja kutistunut kokonaan...." *Spyro huokaisi (estäen samalla kissaa loikkaamasta sylistään huomaamansa peuran perään) ja otti jo malttamattomana muutaman askelen eteenpäin. Olihan tämä pienoismetsä tavallaan kiinnostava, mutta kyllä hän piti silti normaalista näkymästä enemmän..* "Pitääkö meidän mennä kauaskin?" *Se kysyi vielä hetken mietittyään, ja muisti jälleen katsoa jalkoihinsa. Normaalisti metsän eläimet eivät olleet vaarassa joutua tallatuksi kovinkaan usein, mutta nyt osa niistä olisi kooltaan kuin hyönteisiä, eikä niitä välttämättä edes huomaisi ennen kuin olisi liian myöhäistä... Toivottavasti otukset osaisivat itse varoa purppurapäätä, joka oli suurentunut isommaksi kuin terveellistä olisi. Mikä "seuraava siirto" sitten olisi kun he pääsisivät pois normaalimpaan ympäristöön, sitä Spyro ei vielä tiennyt, mutta sitä ehtisi ajatella sitten kun siellä oltiin. Ellei jälleen sattuisi jotakin odottamatonta, tietenkin.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 25, 2006 23:54:19 GMT 3
*Spyron kysymykseen ei ollut mitenkään helppo vastata. Ei yksisarvisella ollut tapana valehdella, mutta se ei tietänyt millä tavalla asia olisi pitänyt kertoa, että toinen olisi ymmärtänyt sen oikein. Mietteliäänä tuo eläin tallusti pojan mukana ainakin sen muutaman askeleen verran ja kenties enemmänkin, jos pojalla vain oli haluja jatkaa matkaa. Ei normaalin näköinen maailma näyttänyt kaukana olevan, sillä jo noiden muutaman askeleen jälkeen edessäpäin näkyi puita, joiden latvaa katsoakseen katse oli kohdistettava taivaan pilviä kohden ja oli siellä normaalin kokoisia eläimiäkin. Kaikeksi kummastukseksi sekin näytti pätevän, että eläinten siirtyessä tästä pienoismaailmasta toiseen ne kasvoivat hetkessä normaaliin kokoonsa niiden suureksi hämmästykseksi. Siinä oli monen yksilön maltti kovilla ja rajan ylittäneiden eläinten matka jatkui siitä eteenpäin kovaa vauhtia eteenpäin tuota muutoskohtaa pakoon. Onneksi sentään se tosiasia näytti rauhoittavan niitä, ettei muutos sinäänsä ollut yksilöiden säilyvyyden kannalta välitön uhka.
Huolimattomasti kävellyt yksisarvinen sen sijaan oli välitön uhka jokaiselle pienelle eläimelle, sillä tuo jättiläinen ei ajatustensa sokaisemana muistanut lainkaan katsella mihin astui. Onneksi sen korvat sentään toimivat sen verran hyvin, että säikähtäneitten pienten eläinten äänet havahduttivat sarvekkaan äkkiä ja omasta käytöksestään nolostuneena se alkoi katsomaan jokaisen askeleensa kohdalla tarkkaan mihin oikein astui. Tuollainen eteneminen oli luonnollisesti todella hidasta ja siitä ja muustakin viime aikojen käytöksestä oli kaikki arvokkuus kaukana, mutta yksisarvisen onneksi vain Spyro oli näkemässä tuon todellisuuden ja hän nyt oli jo valmiiksi tietoinen siitä, ettei ainakaan tämä yksisarvinen ollutkaan ihan niin uljas eläin, millaisiksi yksisarviset joskus kuviteltiin.*
"Tavallaan tämä veri on omaani. Toisaalta taas se on peräisin mustasta veljestäni, joka nyt tavallaan on sama asia kuin minä olen, mutta ei ihan." *Tällaiseen muotoon yksisarvinen nyt näytti selityksensä saavan. Ilmeisen epätyydyttävä kuvaushan se oli ja eläin tiesi tuon ihan hyvin itsekin ja ajatteli, että olisi parasta edes pikkuisen tarkentaa sitä, mistä oli kyse.* "Tämä on varmasti hankala ymmärtää, mutta minun oli tapettava se minuuteni ilmentymä, joka sillä hetkellä oli jäänyt jumiin sinne luolaan voidakseni luoda uuden sellaisen toiseen paikkaan tässä maailmassa. Asia meni samalla tavalla kuin silloin, kun sen tallin kattohirret murskasivat minut allensa aiemmin tänään. Tuo kaikki on mahdollista, sillä en ole kokonaan läsnä tässä paikassa, vaan olen täällä vain osittain, minkä vuoksi minun on mahdollista lakkauttaa olemasta se, mitä milloinkin olen tässä maailmassa säilyttäen yhä riittävän osan omasta olemassaolostani. Tuon toisaalla olevan olemassaoloni voimin voin jälleen luoda itseni osittaiseksi olevaksi tähän maailmaan ja samalla minulla on tietyin rajoittein valta tehdä se jonkin verran eri tavalla kuin mitä tein sitä edellisen version itsestäni täällä." *Yksisarvinen oli suhteellisen varma, ettei selitys oikein mennyt perille, mutta vähintään Spyro tiesi nyt, että syyt näiden omituisten muodonmuutosten taustalla olivat monimutkaiset.*
"Anteeksi, etten osaa selittää asioita ymmärrettävästi tai puhua niin, että tarkoittamani olisi yleensä vähääkään yksiselitteistä." *Yksisarvisesta oikeasti tuntui pahalta se, että sen oli puhuttava tavalla, jota joku toinen olisi saattanut käyttää keinoksi pöyhkeilläkseen omalla älykkyydellään. Ehkä eläin olisi näyttänyt tällä hetkellä hieman surulliselta sellaisen yksilön silmissä, joka olisi yksisarvisten elekieltä ymmärtänyt.
Ainakin vähän aikaa metsäkin tuntui tuntevan niin, että yksisarvinen oli tuossa tilassaan jo tarpeeksi harmistunut eikä viskonut puunrunkoja sen niskaan. Oli ihan rauhallista ja normaalin näköinen metsä lähestyi mukavaa vauhtia eikä tuolla matkalla tuntunut tapahtuvan välittömästi lisää eriskummallisuuksia.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 26, 2006 16:02:17 GMT 3
*Purppurapää jatkoi kyllä matkaansa yksisarvisen seuratessa varsin halukkaana pääsemään takaisin järkevämpään ympäristöön. Normaalin kokoiset puut onneksi näkyivät jo pienen matkan päässä, ja nuorukainen jopa nopeutti hiukan askeleitaan. Se silmäsi D´Allania hiustensa alta tuon yrittäessä vastata hänen esittämäänsä kysymykseen, ja laski sitten hetkeksi katseensa alas jonnekin jalkoihinsa mutristaen hiukan suutaan miettivänä.* "...siis... sinulla on kaksi erilaista kehoa joita voit vuorotella ja siirrellä vaihto-vaiheessa miten haluat?" *Se kysyi pohdittuaan jonkin aikaa yksisarvisen sanoja. Teknisesti ottaen se ei kyllä osannut sanoa MITEN oli mahdollista "olla" ja "olla olematta" samaan aikaan ja ilmaantua erinäköisenä yhdestä paikasta toiseen, mutta hän oli itse nähnyt mahdottomalta kuulostavan tempun toimivan... se oikeastaan riitti sille. Valkoinen ja musta yksisarvinen olivat epäilemättä sama henkilö, vaikka näyttivätkin varsin erilaisilta, ne vain ilmeisesti "vaihtoivat paikkaa" aina välillä... missä ne sitten lopun ajasta olivat, sitä Spyro ei tiennyt. Mutta ainakin se oli saanut jotakin irti D´Allanin sanoista vaikkei ollutkaan aivan varma oliko ymmärtänyt oikein.
Purppurapää oli jälleen hetken vaiti silmäillen ympärilleen normaalin metsän reunan lähestyessä, ja hätkähti hiukan punaruskean ketun ilmestyessä kuin tyhjästä hänen edessään ja pinkaisevan oikeankokoisten puiden sekaan. Eläin oli ilmeisesti paennut yksisarvisen ja Spyron tallovia jalkoja niin pienenä etteivät he olleet edes nähneet sitä, ja palannut rajan ylitettyään oikeaan kokoonsa. Nuorukainen katsahti huolissaan jalkoihinsa peläten että oli vahingossa astunut jonkun päälle, mutta ei tuntenut oloaan enää lähellekään niin levottomaksi kuin aluksi tavallisen metsänreunan odottaessa vain pienen matkan päässä näköetäisyydellä.*
"Hassua, miten kaikki muu on niin pientä, paitsi me. Miksi me ei kutistuttu kaiken muun mukana? ...mutta silloin me ei kyllä taidettaisi huomata mitään eroa." *Se sanoi hetken mielijohteesta katsellen kissan aiemmin kiusaaman hirven jolkottavan kauempana puiden sekaan jälleen sen kokoisena, ettei kissanpirulaisesta olisi sille enää vaaraa. Toivottavasti eläin ei kuitenkaan olisi pitkävihainen, se vielä puuttuisi että he saisivat kimppuunsa äkäisen hirven.*
"Eikö se satu älyttömästi, jos joudut "tappamaan itsesi" joka kerta kun haluat siirtyä muualle?" *Spyro palasi jälleen ajatustensa harhailtua hiukan alkuperäiseen aiheeseen ja katsahti D´Allania rypistäen huolissaan kulmiaan. No, kysymys taisi olla aika turha, purppurapää oli varsin vakuuttunut että temppu ei varmasti ollut kovin helppo, jos ei muuten niin aivan vain luolasta kuuluneen huudon ja yksisarvista tahrivan veren perusteella pääteltynä. Ajatus tuntui varsin epämukavalta. Voi olla että se oli myös havainnut jotain surumielisyyteen viittaavaa sarvekkaan käytöksessä, vaikkei se ollut koskaan ollut sen kummemmin tekemisissä sorkka- tai kavioeläinten kanssa... muuten kuin ruokailu-mielessä, siis. Päätelmä oli todennäköisesti ennemminkin vaistonvarainen kuin tietoinen arvio. Melkein samantien sitä kuitenkin alkoi kaduttaa että oli mennyt kysymään moista, asia tuskin oli sellainen, mistä D´Allan oikeastaan halusi keskustella.*
"...no, ainakin olet valkoinen taas, eikö?" *Se huomautti hetken kuluttua. Ilmeisesti se yritti piristää sarvekasta muistaen, kuinka toinen oli aikaisemmin häpeillyt mustaa ulkomuotoaan... tuon tunteen Spyro tavallaan ymmärsi hiukan liiankin hyvin, vaikka hänen silmäänsä musta yksisarvinen ei oikeastaan ollut sen pahempi kuin valkoinenkaan, erilainen vain.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 26, 2006 17:44:32 GMT 3
*Yksisarvinen tallusti turvallisesti tuon koonkasvatusrajan yli ja puhalsi keuhkoistaan ylimääräistä ilmaa helpotukseksi, ettei kutistunut pieneksi. Sitten se vilkaisi taaksensa. Metsä siellä näytti nyt aivan normaalikokoiselta aivan kuin se ei olisi koskaan ollutkaan kutistunut. Silti eläin ei tahtonut kokeilla, mitä tapahtuisi jos se ylittäisi tuon tajan tältä puolelta.*
"Suunnilleen niin" *yksisarvinen vastasi.* "Elelen itse omassa maailmassani ja olen vain osittain läsnä tässä maailmassa. Ihan miten vain en voi täällä olla tai tulla tänne, mutta joitain vapauksia tämä suo." *Ihan rentona uros ei osannut olla. Eläluuloisena se katseli ympärilleen yrittäen etsiä merkkejä siitä, millainen erikoinen tapahtuma seuraavaksi olisi vuorossa nyt kun tästä oltiin päästy. Kesti jonkin aikaa, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan.* "Näyttää siltä, että saamme olla rauhassa jonkin aikaa. Ja sattuuhan se. Se tekee yhtä paljon kipeää kuin kuoleminen todella tekee... Mutta tavallaan minä pidän siitä. Kyllä minä ihan oikeasti inhoan sitä, mutta siinä on myös jotain, mikä kiehtoo minua."
|
|
|
Post by spyrre on Feb 26, 2006 18:36:37 GMT 3
*Spyro pysähtyi hetkeksi juuri ennen näkymätöntä rajaa epäröiden jostain syystä hetken, ennen kuin seurasi yksisarvista sen läpi normaalikokoisten puiden lomaan. Se odotti melkein törmäävänsä johonkin astuessaan eteenpäin, muttei sitten tuntenutkaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa ja kääntyi katsomaan silmiään räpytellen taakseen vain nähdäkseen takanaan jälleen normaalin metsä-näkymän. Kas vain?*
"Hitto... se oli outoa." *Purppurapää huokaisi rentoutuen nyt jonkin verran, uskaltamatta kuitenkaan laskea kissaa vielä sylistään. Karvapallokin näytti katselevan ympärilleen melkoisen kummastuneena ihmetellen minne ne hassut pienet puut olivat kadonneet, ja päästi hiljaisen kurahduksen. Mitään outoa ei tosiaan näyttänyt tapahtuvan, ainakaan toistaiseksi, mikä taisi olla hyvä.
Spyro nyökkäsi hiukan vastaukseksi D´Allanin sanoille pientä tyytyväisyyttä tuntien onnistuttuaan ymmärtämään tuon selityksen oikein, vaikka itse aihe ei kyllä ollut kovinkaan miellyttävä, ennemminkin päin vastoin. Yksisarvisen vastatessa nuorukaisen aiemmin esittämään kysymykseen, purppurapää rypisti kulmakarvojaan ja sen myötätuntoon tuntui sekoittuvan jälleen aavistus hämmennystä, jopa hiukan oudoksuntaa. Miten "kuolemisesta" tai kivusta voi pitää, sitä se ei oikein ymmärtänyt. Hänen käsittääkseen kysymys kun ei tuossa tapauksessa ei ollut mistään kovinkaan mukavasta kokemuksesta.* "...taidat joutua tekemään niin useinkin?" *Se pohdiskeli sitten astellen hitaasti hiukan kauemmas paikasta, josta he olivat äsken tulleet.* "En kyllä silti ymmärrä miten siitä voisi "pitää" tai oikeastaan edes tottua."
|
|
|
Post by dallan on Feb 28, 2006 2:14:21 GMT 3
*Yksisarvinen asteli Spyron vierellä rauhalliseen tahtiin paljoa miettimättä sitä, mihin tässä oikein oltiin menossa. Se piti suuresti siitä, että sillä oli seuraa, eikä eläimellä näyttänyt olevan mikään kiire saada mitään valmiiksi.* "Metsä näyttää nyt kokevan, että on aikaansaanut minulle jo kylliksi harmia vähäksi aikaa. Saamme olla ainakin hetken ihan rauhassa." *Kaikki tuntuikin juuri nyt kovin leppoisalta. Aurinko paisoi mukavasti lämmittäen jonkin verran kulkijoiden matkaa ja kuivaten vettä kastuneesta luonnosta. Linnut olivat hiljaa ja tuuli oli vain hyvin vaimeaa heiluttaen vain hieman korkeiden puiden oksia. Yksisarvinen tuntui olevan luottavainen sen suhteen, ettei mitään ikävää todellakaan tapahtuisi, vaikka kaikki nyt oli suorastaan epäilyttävän rauhallisen tuntuista.*
"Joudun kyllä" *yksisarvinen sitten sanoi ei enää ihan niin leppoisaan äänensävyyn.* "Ruumiini on kovin heikko eikä jaksa kantaa kaikkea rasitustaan ilman, että sitä pitää aika usein vähän paikkailla. Ei siihen koskaan tunnu tottuvankaan ja kyllä se minusta tuntuu pahalta. Jotain siinä silti on mikä kiehtoo, mutta minusta ei ole selittämään tarkemmin." *Uros katseli poikaa vähän tarkemmin, hänen hiuksiaan lähinnä.* "Kerroit minulle olevasi varsinaiselta muodoltasi lohikäärme, mutta et ole sitä nyt jostain ikävästä syystä. Tahtoisitko kertoa minulle mistä on kyse?"
|
|
|
Post by spyrre on Feb 28, 2006 16:33:17 GMT 3
*Spyro muisti kyllä syyn mitä varten he olivat liikkeellä, mutta sekään ei näyttänyt varsinaisesti etsiskelevän mitään kovinkaan omistautuneesti, kunhan kuljeskeli ympäriinsä hiukan mietteliäs ilme kasvoillaan. Se tiesi kyllä, että periaatteessa hänellä alkaisi ennemmin tai myöhemmin olla kiire talvehtimispaikan löytämiseksi ennen lumentuloa, mutta purppurapään tapoihin ei kuulunut hysterisoida "pikkuasioista". Kyllä sen ehtisi. Sitäpaitsi sillä oli nyt muuta ajateltavaa.
Se katsahti epäilyttävän hiljaiseksi mennyttä metsää ympärillään, muistaen lopulta laskea kissan sylistään maahan saatuaan otuksen suunnalta vaativan maukaisun.* "No, et ole musta enää... Eikö kaiken pitäisi olla kunnossa, jos kysymys oli siitä." *Se vastasi muistaen mitä D´Allan oli aiemmin maininnut mustista yksisarvisista. Ilmeisesti se oli mennyt ottamaan asian kirjaimellisesti ja olettanut sarvekkaan puhuneen vain ja yksinomaan turkkinsa päällepäin näkyvästä väristä... vaikka voihan tosin olla, että juuri sitä yksisarvinen oli tarkoittanutkin. Ehkä sen takia eläimen selitys onnettomuuksille oli tuntunut purppurapäästä niin kummalliselta, se kun ei ottanut uskoakseen että millään tuollaisilla pienillä ulkonäkökysymyksillä voisi olla kovinkaan suurta merkitystä. Se ei tuntunut muutenkaan kiinnittävän paljoa huomiota olioiden fyysisiin ominaisuuksiin... mitä nyt tällä hetkellä inhosi omiaan suuresti.
Spyro huokaisi nyökäyttäen päätään tuntien olonsa hiukan surkeaksi yksisarvisen kohtalon vuoksi. Se ei osannut kuvitellakaan kunnolla millaista olisi "kuolla" vähän väliä, vain kokeakseen saman kohtalon pian uudelleen. Nuorukainen ei kuitenkaan sanonut mitään, koska ei onnistunut keksimään mitään mistä olisi ollut tippaakaan hyötyä. D´Allanin ottaessa hetken kuluttua yllättäen puheeksi hänet itsensä, nuorukainen hätkähti hiukan yllättyneenä ja käänsi katseensa silmiään omaan hämmentyneeseen tapaansa räpytellen.*
"...eeh. Niin. Se." *Purppurapää raaputti kahden vaiheilla poskensa poikki kulkevaa kapeaa arpea, kohauttaen sitten olkapäitään pienesti.* "No... ihan suoraan sanottuna en tiedä miten se tehdään. Muodon vaihtaminen, siis." *Se tunnusti noloon äänensävyyn, yskähtäen hiukan. Se saattoi selittääkin jotakin... mutta jotenkin se oli aidosta olemuksestaan ja muodonmuutoskyvyttömyydestään huolimatta onnistunut päätymään jumiin ihmismäiseen ruumiiseen. Taitavaa.*
|
|