|
Post by lonelywolf on Mar 23, 2008 23:41:43 GMT 3
((No niin ystäväiseni D'allan, ja rakkaani Deina sekä myös Deinan toiveesta niin myös Nirnaa odotamme, tänne viimein sitten pistän tämän pelin alun. Toivottavasti nautitte pelistä, ja kiitos vielä kerran D'allan sekä Nirna avustanne.))
Miltein vuosi oli kulunut siitä, kun Ziró oli ensimmäistä kertaa tavannut Deinan yksinäisellä maantiellä, matkallaan Myrkokn kylää kohti. He molemmat olivat kokeneet paljon siitä hetkestä lähtien, jouduttuaaan aina vain vaarallisempiin seikkailuihin, mitkä oli viedä monesti susimaagin hengen. Nyt neito oli synnyttänyt miehelle jälkeläisen jatkamaan susimaagien sukua, ja poikahan sieltä oli lopulta tullut, ja saanut nimekseen Niro. Isältään oli hän perinyt jäänsiniset silmänsä, kun taas äidiltään tumman tukkansa. Niro oli vasta saavuttanut muutaman kuukauden iän, kun oli viimein tullut Zirón sekä Deinan häiden aika.
Mies oli viimein ottanut paikkansa yhtenä seitseän tornin kuninkaana, ja hallitsi puolenkuun laaksoa sekä siellä sijaitsevaa valkeaa tornia. Hän oli kirjoittanut useita kutsuja, käyttäen isänsä sinettiä sulkiessaan ne lopulta magialla niin, ettei kukaan muu, kuin kirjeen saaja voinut sitä avata. Yhden tärkeimmistä kutsuista, oli hän osoittanut arvostetulle yksisarviselle nimeltä D'allan, jolta oli än pyytänyt suurta palvelusta vihkiä heidät, kunnioitaen vanhaa perinnettä, ja ystävyyttä susimaagien sekä yksisarvisten välillä. Ziró toivoi, että D'allan hyväksyisi miehen kutsun, sillä hän ei voinut keneenkään muuhun siinä asiassa luotaa, kuin heihin, jotka valossa asuivat ja olivat puhtauden olentoja.
Susimaagi istui hiljaisuudessa valkoisen tornin suuren salin isoimman pöydän päässä, päällään vain ne samat aatteet, mitä hän oli elämänsä aikana käyttänyt vaelluksillaan, sekä seikkailuillaan. Tavallisen ihmisen silmiin Ziró tuskin näytti tippaakaan kuninkaalliselta siinä asussa, mutta totuus joka tapauksessa oli sellainen, että miehestä ei edes tuntunut kuninkuus hyvältä. Hänen veljensä oli aina se, josta oli aina paistanut se oikea prinssin kuva, kun taas susimaagi piti enemmän vaaroista, sekä seikkailuistaan muualla maailmassa. Nyt viimeisenä eloonjääneenä susimaagina, jos hänen siskoaan ei otettu huomioon, oli hallitsijan rooli pakotettu hänen harteilleen, eikä se kovin kevyt taakka ollut. Vaikka Ziró ei kovin vanha ollutkaan, niin nyt hänen silmistään paistoi join tuntematon huoli, ja raskas taakka, saaden miehen näyttämään kymmeniä vuosia vanhemmalta, mitä hän oikeastaan oli.
"Deina." susimaagi mutisi mietteissään, nojaten käsiinsä samalla, kun tuijoteli elotonta pöydä pintaa, kuin sihen olisi yhtäkkiä ilmestynyt jotain mielenkiintoista. Viimein oli Ziró saanut kiskottua itsensä ylös tuolista, ja huokaisi hiljaa, pakottaen hymyn kasvoillensa, ja lähti hitaasti kävelemään salon ovia kohti, poiketen niistä hiemansivuun, saapuen näin makuuhuoneille vievään käytävään, ja asui ensimmäiseen huoneeseen vasemmalta, jääden tuijottamaan nukkuvaa lasta, sekä hänen äitiään siinä vieressä.
Ziró asteli Deinan taakse, ja laski hellästi kätensä neidon harteille, hymyillen lämpimästi. "Miten pienoinen mahtaa voida rakkaani?" mies kysäisi hlijaa, yrittäen olla herättämättä poikaa, javti tuolin Deinan viereen, ja istahti alas, siirtäen kätensä neidon hartioilta hänen käsiensä päälle. "Ja miten sinä mahdat voida?" Ziró lisäsi, siirtäen katseensa nukkuvaan lapseen. "Minä kun niin toivoin, etä hän olisi perinyt sinun kauniit silmäsi, vaan toisin kävi." mies naurahti hiljaa, yrittäen keventää ilmapiiriä, ja siirsi katseensa Deinaan. "Oletko yhtään saanut nukuttua, vai onko pikku Niro pitänyt sinua hereillä?" Ziró kysäisi jälleen, ja nousi ylös kävellen kehdon luokse, antaen hellän pusun pojan poskelle.
"Olen viimein saanut lähetettyä viimeisetkin kutsut matkaan, vaan pelkään niiden puolesta. Viime aikoina olen tuntenut omituisen vahvan voiman rajoillamme, ja epäillys on kasvanut suuremmaksi sisälläni, että pian tapahtuu jotain." susimaagi lausahti omituisella äänenpainolla, mikä ei yleensä kuulunut hänelle. Ziró huokaisi hiljaa, mutta piti katsensa visusti kehdossa, sillä tiesi neidon vain hätääntyvän, jos hän pääsisi lukemaan miehen ilmeen, joka ei mitään hyvää voinut pitää sisällään.
"Jotan tulee tapahtumaan, vaan en selvästi näe mitä, sillä tulevaisuus on hyvin epämääräinen." susimaagi jälleen lausahti hiljaa, ja pakotti hymyn kasvoilleen takaisin pienoisen säpsähtäessä hereille, ja alkaen itkemään. "Olen täällä poikaseni, ei mitään hätää, olet täysin turvassa." Ziró sanoi lämpimästi, ja nosti Niron syliinsä, tullentakaisin Deinan viereen istumaan, ja ojensi lapsen hänelle. "Pidähän huolta pojastamme, sillä minulla on vielä muutama asia, jotka minun on hoidettava ennen häitä, eivätkä ne voi kauaa odottaa, sillä on niin paljon tekemistä, ja niin vähän aikaa niiden toteuttamisella." mies puhi arvuutellen, ja virnisti hieman, antaen pikaisen suudelman rakkaalleen, ennen kuin palasi suureen saliin.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Mar 24, 2008 1:36:04 GMT 3
((Tässäpä tämä minun eka replyni.En saanut pitkää,mutta yritys oli kova )) Deinasta tämä kaikki oli kovin kummallista.Tai hämmentävää pikemminkin.Hän ei ollut osannut kuvitella itseään äidiksi,ei ainakaan vuosi sitten.Äiti hän jokatapauksessa nyt oli,pienen,ihanan ja villin pojan onnellinen äiti.Deina oli itsekin muuttunut kovin.Hän ei näyttänyt enää epävarmalta nuorelta tytöltä,vaan aikuiselta naiselta,silmissään viisas katse.Hiuksensa Deina piti auki,niinkuin silloinkin kun hän ja Zirò tapasivat ensimmäisen kerran.Hän oli kulkenut jo aika pitkän taipaleen yhdessä Ziròn kanssa.Susimaagi oli mies,jota Deina rakasti,oli rakastanut ensihetkestä alkaen.Vuosi ja ylikin..Aika oli juossut nopeasti. Parin poika Niro oli varsin vallaton vekara.Silmät olivat Ziròn, kauniin jäänsiniset ja niillä poika katsoi hyvin tarkkaavaisena maailman menoa.Tummat hiukset,Deinalta perityt,vielä kovin lyhyet ja untuvaiset.Deina oli ylpeä lapsestaan ja pikku Nirosta olikin tullut äitinsä silmäterä.Vaikka poika oli niin pieni,silti hän vaikutti uskomattoman viisaalta.Kai kaikki lapset omien vanhempiensa mielestä..Nirossa oli kuitenkin jotain..Välillä poika katsoi silmillään uskomattoman lempeästi jos jommallakummalla vanhemmista oli huolia,kuin ymmärtäisi kaiken.Jos poika oli vihainen,hän katsoi jäätävällä katseella suoraan silmiin,eikä luovuttanut,ennen kuin toinen osapuoli oli kääntänyt katseensa.Usein Niro ei kuitenkaan ollut vihainen.Hän oli hyvin mukautuvainen ja iloinen lapsi,hymyili paljon. Häät..Ne olivat edessä varsin pian.Deina huokaisi hiljaa.Häntä jännitti,mutta samalla nainen odotti innolla tapahtumaa.Deina istui tuolilla ja katseli kehdossaan rauhallisena tuhisevaa Niroa.Hymy leikitteli huulilla,naisen katsellessa lastaan.Hän tunsi niinsanottua äidinylpeyttä.Hän rakasti suunnattomasti pientä poikaansa,ehkä eniten siksi että Nirossa oli jotain samaa kuin susimaagissa,Mitä,sitä Deina ei vielä tiennyt.. Deina hätkähti hieman tuntissaan Ziròn kädet okapäillään.Hän ei ollut kuullut miehen tuloa.Deina katsoi miestä hymyillen hieman,tämän vetäessä tuolin ihan hänen tuolinsa viereen."Pienokainen voi ihan hyvin ja minä samaten."Nainen vastasi ja virnisti sitten Ziròn seuraavalle lauseella."Hohtavat silmät eivät ole järin mukavat,jos kykyä ei hallitse."Hän naurahti."Olen minä unta saanut aika hyvin.Joskus on ollut öisiä herätyksiä mutta ne ovat ohimenevä vaihe,ainakin toivottavasti.Poikahan kasvaa kohisten!"Deina jatkoi ja katseli miehen kävelyä kehdon luo.Miten varovasti tuo antoikaan suukon poikansa poskelle.Zirò oli hyvä isä,Deina tiesi sen. Susimaagin avatessa seuraavaksi suunsa,Deina rypisti kulmiaan.Mies ei katsonut häneen ja nainen aavisti Ziròn olevan huolissaan jostain.Hyvin huolissaan,sen kuuli äänestä ja huomasi ulkonäöstäkin.Kuin maagi olisi kantanut hyvin suurta taakkaa harteillaan.Miten paljon ikäistään vanhemmalta Zirò näyttikään.Mies ei kuitenkaan halunnut huolestuttaa häntä,ja Deina huokaisi hyvin hiljaa.Ajatuksia hän ei pystynyt sentään lukemaan,ikävä kyllä.. Deina olisi halunnut vielä kysyä jotain mutta pienokaisen alkaessa itkemään,nainen sulkikin suunsa ja katseli kuinka maagi rauhoitteli poikaansa.Deina saikin sitten Niron sylinsä ja painoi pojan rintaansa vasten.Nainen hymyili saadessaan Ziròlta pienen suudelman,nyökkäsi tämän sanoille ja katseli sitten maagin loittonevaa selkää.Hän vilkaisi poikaansa ja huomasi tämänkin katsovan Ziròn perään,kasvoillaan tuo lempeä ilme.Miehen kadottua Deina nosti Niron käsiensä varaan,niin että tämä seisoi hänen polvillaan."Olet sinä ihmeellinen lapsi.Kolmeko kuukautta syntymästäsi on?"Nainen puheli pojalle ja sai vastaukseksi vain iloisen hymyn. Hetken Deina syleili poikaansa hellästi ja syötti tämän,laittaen sitten pojan takaisin kehtoonsa,suukottan tuota otsalle."Kullannuppuni."Nainen hymyili ja odotti että pikkuinen nukahtaisi.Kun Niro oli unessa,Deina meni nurkassa olevan kokovartalo peilin eteen.Hän näytti tosiaan muuttuneelta.Henkisesti ja ulkonäöllisestikin.Meripihkan värisissä silmissä oli viisas, päättäväinen mutta lempeä katse.Hiukset olivat pikimustat,kiiltävät ja hieman laineilla.Ihossa oli pieni kultainen vivahde.Deinalla oli päällään kevyt satiininen vaaleansininen kesämekko ja jaloissaan vaaleat pikkukengät.Aikansa nainen poseerasi kuin nuori tyttö ja naurahti sitten itsekseen.Hömpötyksiä,en ole enää mikään nuori,nainen ajatteli mielssään.Peräti 20 vuotias..Deina käveli kehdon lähellä olevan suuren,pehmeän nojatuolin luo ja rojahti siihen,ottaen hyvän asennon..Väsymys painoi silmäluomia ja hetken päästä nainen olikin jo unessa,tosin kevyessä sellaisessa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Mar 24, 2008 19:11:04 GMT 3
Ziró ei olisi mielellään jättänyt Deinaa yksin lapsen kanssa, mutta jos hän halusi saada kaiken valmiiksi ennen häitä, oli hänen työskenneltävä hieman ylitöitä, ja pistettävä tunteet syrjään vaikka juuri sitä ei hän halunnut. Mies istuutui heti tuolilleen, kun pääsi suureen saliin takaisin, ja veti muutamat saapuneet pergamentit lähelleen, lukien ne jälleen läpi, kuin etsien jotain piilotettua rivien välistä. "Miksi et D'allan ole vielä vastannut kutsuuni, ja mikä on tämä epämieluisa tunne sisälläni?" susimaagi mutisi hiljaa, tuijottaen kirjaimia kirjeissä. "Vince." Ziró sanoi hieman kovemmalla äänellä, ja kohotti katseensa pergamenteista. "Herrani." ääni vastasi samalla, kun tummiin pukeutunut mies astui susimaagin viereen varjoista.
"Mitään uutta rajoilla?" Ziró kysäisi, kääntyen miehen puoleen. "Rajat ovat hiljaiset, kuten ovat aina olleetkin viimeisen vuoden kun olette täällä olleet." mies vastasi, mutta jatkoi nopeasti: "En tiedä mikä teitä viehättää suojatussa rajassa Herrani. Kaikki on ollut kunnossa tähän asti, eikä ketään ole nähty siellä päin liikkuvan, miksi nyt tällainen hätä?" Susimaagi liikahti levottomasti, yrittäen hieman välttää toisen katsetta, mutta vastasi lopulta: "Vince, minulla on omat syyni uskoa, että kauaa emme saa asua rauhassa täällä, ja se aika joka meillä on, täytyy käyttää puolustuksen kokoamiseen. Häät ovat miltein jo ovella, enkä halua että jokin tulee ne pilaamaan, vasinkaan kun kun puolustus kaatuikin, kun siitä varoitettiin etukäteen, eikä asialle mitään tehty."
Vince katsoi hetken susimaagia, ennen kuin kumarsi pikaisesti, ja katosi samalla tyylillä kuin oli ilmestynytkin. Ziró nousi seisomaan, ja tarttui magiaansa pyyhkäisten pöydän puhtaaksi kirjeistä, sekä muutamasta kartasta, ja irrottautui magian lähteestään. "Rajat ovat hiljaiset..." mies jälleen mutisi itsekseen maistellen tuota lausetta suussaan. "Rajat voivat nyt olla rauhalliset, mutta jotain tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin, siitä olen varma." susimaagi jatkoi itsekseen, ja käveli avonaisen ikkunan luo, vetäen keuhkonsa täyteen raikasta kevät ilmaa. Mies venytteli hieman, ja käveli keittiön puolelle, täyttäen pikarinsa lämpimällä viinipunssilla antaen sen hetken aikaa höyrytä, ennen kuin joi sen yhdellä kerralla tyhjäksi.
Ziró tunsi kuinka viini lämmitti hänen kurkkuaan, ja vatsaansa, täyttäen pikarinsa pian uudestaan, mutta tällä kertaa jättikin sen juomatta, vaan otti sen mukaansa lähtien keittiöstä pois. Saapuessaan takaisin makuuhuoneen puolelle, huomasikin mies, että Deina olikin nukahtanut kehdon viereiseen tuoliin, joten susimaagi päätti vain jättää pikarin pöydälle, ja antoi suukon neidon otsalle, katsahtaen vielä kerran pikaisesti Niroa kehdossaan, ja poistui heti huoneesta, jättäen oven rakosilleen. Ziró ei yleensä vaivautunut ottamaan miekkaansa mukaan lähtiessään ulos kävelylle, vaan tällä kertaa mies haki riimuille peitetyn miekkansa suuresta salista ennen kuin katosi kirkkaaseen ulkoilmaan.
EDIT: ((Kun tunnette hyväksi, niin ihmeessä vain mukaan peliin D'allan sekä Nirna, vuorojärjestys ei ole niin tärkeää tällä hetkellä, mutta myöhemmin voimme siitä sopia sitten tarkemmin.))
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Mar 26, 2008 14:44:53 GMT 3
Deina havahtui hereille,raotti silmiään ja katseli ympärilleen,huomaten pikarin pöydällä.Hän ei ollut huomannut että Zirò oli käynyt huoneessa.Deinaa väsytti,öisin ei ollut kunnolla tullut nukuttua,Niron takia.Niinpä hän laittoi silmänsä kiinni ja nukahti pian uudestaan.Ja näki unta..
Deina istui marmorinvalkean suuren kiven päällä ja katseli ympärilleen.Vesiputous kohisi,virta laskeutui kristallinkirkkaaseen lampeen.Oli vehreää ja kauniiden eksoottisten kukkien väriloisto ja tuoksu oli huumaavaa.Ympärillä oli kauniita lehtipuita,joiden nimeä Deina ei tiennyt. Pieni kaninpoikanen söi ruohoa aivan hänen jalkojensa vieressä,pelkäämättä.Koko paikka huokui harmoniaa.Mutta taaskaan Deina ei ollut yksin.Valkoisia suuria kiviä oli ikäänkuin laajassa ringissä,kahden metrin välimatkoin.Niitä oli neljä,sen kiven lisäksi jolla hän itse istui.Lähes häntä vastapäisellä kivellä istui tuntematon nainen.Iho oli hyvin tumma,lähes musta ja silmät hehkuivat punaisina.Hiukset olivat tulenpunaiset ja liehuivat leppeässä tuulessa.Yllään tällä oli lämpimänpunaisesta silkistä tehty ohut mekko.Nainen oli kaunis,vaarallisen kaunis ja tuntui kuin hänen katseensa olisi porautunut suoraan Deinan sieluun,nähden kaikkein salaisimmat toiveet ja pelot.Deina käänsi katseensa äkkiä seuraavalle kivelle ja kohtasi keltaisena hohtavat silmät.Mies joka istui kivellä,oli aika pitkä.Iho oli vaalea,hiukset kuin puhdasta kultaa,korvat suipot,piirteet karismaattiset ja silmät keltaiset ja leiskuvat.Ja huulilla oli lempeä,jokseensakin kiusoitteleva hymy.Yllään tällä oli valkoinen pusero,vaaleat housut,ruskeat saappaat ja vaaleansininen,kultakirjailuin koristeltu viitta.Deina hymyili,hän piti heti tästä miehestä.Seuraavalla kivellä istui jo tutuksi käynyt nainen.Hiukset kullankeltaiset,silmät kuin keväinen taivas,ja kasvoilla pieni,lempeä hymy.Äiti..Deinan valtasi halu nousta kiveltä,rynnätä naisen syliin ja rutistaa tuota oikein lujaa.Mutta sitä hän ei tehnyt vaan käänsi katseensä viimeiselle kivelle.Ja hätkähti.Meripihkan ruskeat silmät,lyhyet hiukset,mustat kuin yö ja katseessa isän ylpeyttä.Isä..Deina tajusi katsovansa oikeaa isäänsä silmiin.Paljon samaa näköä oli heissä,sen huomasi heti.Ihon väri oli vain eri.Deinalla se oli vaalea,hieman kultaan vivahtava ja isällä taas päivettynyt ja hieman pronssinvärinen.Deina käänsi katseensa äitiinsä ja odotti..
Lopulta tuo kuvankaunis nainen avasi suunsa."Tyttäreni,tervetuloa harmonian lehtoon.Tai se on yksi tämän paikan nimistä..Täällä me asumme,me jotka emme ole enää sidottuja ihmisten maailmaan.Kun kuolet vanhana,sinä palaat tänne ja tulet nuoreksi jälleen.Olit sukumme viimeinen jäsen mutta nyt suku jatkuu lapsesi kautta jälleen.Minut sinä tunnet,ja uumoilen että tiedät nimeni?"Nainen päätti kysyvään sävyyn.Deina avasi suunsa."Desalea.."hän kuiskasi.Hänen äitinsä nauroi iloisesti."Tuo on oikea nimi.Sinä tiesit sen.Tämä mies.."Desalea sanoi ja nyökkäsi tummaa miestä kohti."..On sinun isäsi,mutta senkin sinä tiesit.Henrik,minun pelastajani."Nainen päätti ja hymyili Henrikille lämpimästi ja rakastuneesti,miehen vastatessa hymyyn.Sitten punahiuksinen nainen avasi suunsa."Minua et tunne vielä.Minun nimeni on Desdemona.Ja tämä on Lucretio."Hän sanoi nyökäten vaaleahiuksiseen mieheen päin."Olemme sinun niin sanotut isovanhempasi,tai niin ainakin ihmiset käsittäisivät sen.Mutta koko tarina on liian mutkikas kerrottavaksi nyt,aikanasi sen kuulet vielä."Desdemona sanoi,hymyillen hieman.Deina oli hieman puulla päähän lyöty.Naisen täytyi olla ikivanha,mutta hän näytti hyvin nuorelta.Täällä aikaa ei näköjään ollut..Desdemona ja Lucretio nousivat seisomaan."Me menemme nyt.Pidä huolta itsestäsi,Deina"Desdemona sanoi,hymyili,käveli suoraan vesiputoukseen ja oli poissa.Lucretio käveli Deinan luo,hymyili kiusoittelevasti,kumarsi teatraalisesti ja suuteli sitten neitoa kädelle."Pidä itsestäsi,lapsestasi ja tulevasta miehestäsi huolta,hurmaava lapsenlapseni."Tuo sanoi,ja käveli sitten itsekin vesiputouksen läpi,vilkutten vielä ennen katoamista.
Desalea pyöritteli silmiään ja naurahti."Tuo se aina jaksaa hurmata."Hän sanoi Deinalle jonka sydän löi kuin viimeistä päivää."Sinun pitää kohta mennä,lapsesi tarvitsee sinua.Häät ovat pian tulossa ja vaistoan jonkin tuntemattoman voiman..Onko se paha vai ei,sitä en tiedä.Mutta minä tulen tärkeänä päivänäsi paikalle."Desalea sanoi hymyillen ja Deina hymyili takaisin."Minä en pääse,olen jo sidottu tänne,kuolemani takia"Henrik sanoi surkeana.Deina nousi ja käveli isänsä luo,tämänkin noustessa ylös ja he halasivat lujaa.Sanoja ei tarvittu.."Voi tyttäreni,annatko ikinä anteeksi meille?Me jouduimme sinut hylkäämään,jättämään toisten hoiviin.."Mies kysi ja katsoi tytärtään epävarmana.Deina hymyili ja suuteli isäänsä poskelle."Ei ole anteeksiannettavaa.Jos ette olisi tehnyt niin,saattaa olla etten olisi ikinä tavannut Ziròa.Minun kuluu kiittää teitä.Kaikkien vaikeuksien jälkeen löysin onnen."Hän sanoi ja halasi miestä vielä kerran. Sitten Deina kääntyi äitiinsä päin."Lupaathan tulla?"Hän varmisti."Minä lupaan."Nainen vastasi ja Deina halasi tätä."Mutta mene nyt,poikasi kaipaa sinua.Me olemme aina lähelläsi,vaikket sitä huomaa.."Desalea sanoi ja sitten tuli pimeys..
Deinan silmät rävähtivät auki ja hän katseli ympärilleen,nousten istumaan.Se oli ollut kummallisen todentuntuinen uni.Hän havatui mieteistään kun huomasi Niron olevan hereillä.Poika kiherteli kehdossaan itsekseen ja kun Deina käveli kehdon viereen,hän oli varma että oli nähnyt vilahduksen kasvoista.Kasvoista joilla oli kiusoitteleva hymy,ja keltaiset silmät.Lucretio..Deina nosti Niron syliinsä."Hei pikkuinen.Nukuitko hyvin?"Hän leperteli ja meni Niro sylissään istumaan nojatuoliin.Voi miten hän rakastikaan poikaansa.Tuo muistutti paljon Ziròa,eikä pelkästään silmistään.Tietysti pikkuisella oli vielä pyöreät lapsenkasvot,mutta Deina näki selvästi että tästä pojasta tulisi vielä oikea sydänten valtaaja..Aivan niinkuin yksinäinen susimaagi oli vallannut hänen sydämensä..Deina huokaisi hiljaa onnellisena ja halasi Niroa hellästi.
((Ups,tuli hieman pitkä..Inspis iski ;D))
|
|
|
Post by nirna on Mar 28, 2008 13:41:04 GMT 3
Väsynyt, märkä matkalainen lähestyi linnaa. Hän oli kulkenut pitkän matkan, vain tullakseen paikalle tänä nimenomaisena hetkenä.
Matkalainen saapui viimein linnan portille. Vartijat pysäyttivät hänet ja tiukkasivat tämän syytä yrittää linnaan. Matkaaja huiskaisi hupun päästään ja paljasti kasvonsa. Hänet erotti naiseksi, ihmiseksi tai haltiaksi, muutama arpi koristi kasvoja ja lyhyet, vaaleat hiukset tekivät hänet karun näköiseksi. "Olen tullut häihin, voisitteko pyytää Deinan tervehtimään ystäväänsä? Virva olen, jos hän kysyy," nainen vastasi ja odotti, että joku toimisi.
|
|
|
Post by lonelywolf on Mar 28, 2008 14:25:13 GMT 3
Ziró asetteli riimuin peitellyn miekkansa sopivasti roikkumaan hänen vasemmalle puolelleen, lähtiessään kävelemään kylää ympäri, tarkastellen että kaikki olisivat kunnossa, sillä virheisiin ei olisi varaa tällä kertaa. Kaikki tuntui päältä päin näyttävän olevan kunnossa, mutta silti epäillys kalvoi miehen sisustaa, tuo voima jonka hän oli tuntenut, oliko se hyvään vai pahaan, sen hän halusi tietää. Susimaagi oli miltein jo erään portin luona, kuullessaan vartijoiden härnäävän jotakuta, ja lähti puolijuoksua sinne päin, pysähtyen sopivan etäisyyden päähän. "Gawyn!" Ziró huudahti hieman vihaiseen sävyyn, ja asteli hitaasti paikalle. "Herrani." mies lausahti, ja kuin sanomattomasta sopimuksesta kaikki vartijat tippuivat toisen polven varaan pää kumarassa susimaagia kohti.
"Puhu Gawyn, siksi sinulla on suu, miksi estätte tämän nuoren neidon pääsyn?" Ziró lausahti kylmän viileästi, tuijottaen kumminkin koko ajan jäänsinisillä silmillään vaaleahiuksista neitoa. "Ziró herrani. Tämä neito yrittää päästä linnaan, ja vaatii vielä kuulemma ystäväänsä tapaamaan häntä. Mutta eihän teidän tuleva vaimonne voisi tuntea tällaista sakkia." vartija lausahti takaisin, ja sai susimaagin näkemään punaista. "Ja mitä ihmettä mahdat tarkoittaa tällaisella sakilla Gawyn!" hän huudahti vihaisesti, mutta jatkoi pian rauhallisemmalla äänensävyllä puhuen tällä kertaa matkaajalle itse: "Pahoittelen tapausta arvon neiti, te olette varmaan Deinan ystäviä, niitä jotka ovat saaneet kutsun tulla puolenkuun laaksoon, ja etuoikeuden olla todistamassa kahden rodun liittymistä."
Ziró kumarsi hieman päätään, ja hymyili toiselle. "Olkaa hyvä ja seuratkaa minua, johdan teidät rakkaani luokse." hän sanoi kohteliaasti, ja lähti johdattamaan neitoa kohti vaaleaa tornia. "Nimeni on Ziró, yksi viimeisistä susimaageista, ja tämä on kotimaamme, susimaagien kylä. Rakkaani, jonka te näytätte tuntevat nimellä Deina, on hoitamassa lastaan, mutta uskon että hän mielellään ottaisi teidät vastaan avosylin, kuten minäkin otan, sillä hänen ystävänsä ovat minun ystäviäni myös." susimaagi jatkoi, ja pysähtyi vähän matkan päähän. "Mutta ennen kuin jatkamme, on minun pyydettävä että näyttäisitte kutsunne, sillä viime aikoina on ollut hieman epäillyttäviä tuntemuksia, ja haluan uskoa että te ette kuulu niihin." Ziró lausahti ja jäi odottamaan.
|
|
|
Post by nirna on Mar 28, 2008 14:35:32 GMT 3
Virva tutki kiinnostuneena ystävänsä tulevaa miestä ja ymmärsi heti, miksi nämä olivat menossa naimisiin. Ziró vaikutti mukavalta, hyvältä mieheltä, ja jos totta puhutaan, jos hän olisi ollut jotain muuta, Virva olisi varmaankin kaapannut Deinan lapsineen ennen häitä ja vienyt heidät kauas pois.
"Tietenkin," Virva vastasi miehen pyyntöön nähdä kutsu. Hän otti paperinpalan esiin, kutsu oli nuhraantunut ja kulunut matkassa, mutta sen kyllä erotti kutsuksi. "Ehkä teidän pitäisi varmistua minusta muutenkin? Pelkkä paperinpala tuskin todistaa minut siksi, joksi väitän. Mutta siis, päätös on teidän. Tunnen Deinan kaukaa, pitkän ajan takaa. Hän kyllä muistanee ulkonäköni oikein, ja osaa kertoa, olenko kuka väitän olevani," Virva sanoi rauhallisesti ja katsoi susimaagia silmiin.
|
|
|
Post by lonelywolf on Mar 28, 2008 14:59:11 GMT 3
Ziró otti kutsun vastaan, ja käänsi vain sen kerran, nähdäkseen isänsä sinetin. "Suoraan sanoen, vain se, jolle kirje oli osoitettu, ei olisi voinut avata tätä, joten pelkästään se antaa minulle pienen etumatkan sen suhteen, että todella olette se joka sanotte olevanne." susimaagi lausahti rauhallisesti. Hän on etevä, ei ota turhia riskejä, ja tietää mistä puhuu. mies ajatteli, tuijottaessaan neitoa. "Puhut aivan asiaa, ja olet täysin oikeassa, että etevä maagi pystyisi tämän kutsun taian rikkomaan, mutta se näkyisi siinä jos se olisi rikottu valtaa käyttäen." Ziró lausahti jälleen, siirtämättä katsettaan pois. "Minä uskon että olet se kuka sanot olevasi, ja toivon että olet luottamuksen arvoinen, sillä muuten et poistu täältä elävänä." susimaagi huomautti pistävästi tarttuen magian lähteestään kiinni.
Mies lähti taas kävelemään kohti tornia, tällä kertaa aistit valppaana, ja pitäen kiinni magiastaan koko ajan. Saavuttuaan valkoisen tornin juurelle, kohotti Ziró kätensä ilmaan, piirtäen yhden riimun eteensä, ja lausui muutaman sanan, poistaen suojauksen tornin ympäriltä. "Seuraa minua." mies sanoi hiljaa, ja jatkoi neidon johdattamista makuuhuoneen ovelle, koputtaen muutamaan kertaan, ennen kuin astui sisään. "Rakkaani, näyttäisi siltä, että joku sinun menneisyydestäsi on tullut sinua tänne tapaamaan, vaan en osaa sanoa onko hän se kuka sanoo olevansa, mutta luotan häneen." Ziró lausahti lämpimästi, ja antoi luvan neidolle tulla huoneeseen, pitäen koko ajan kiinni magiastaan.
|
|
|
Post by nirna on Mar 28, 2008 15:04:27 GMT 3
Zirón käytös miellytti suuresti Virvaa, Deina olisi hänen kanssan varmasti turvassa. Mies teki ilmeisesti jotain, sillä Virva tunsi ilman, maailman jotenkin.... Mmm, muuttuvan ympärillään, vaikka mitään silminnähtävää ei ollutkaan. Nainen seurasi miestä torniin ja mietti samalla, miltä Deina näyttäisi, muistiko hän vielä ystävänsä, miten lapsi suhtautuisi häneen, jaksaisiko hän tällaisessa paikassa kauaa... Kivi eristi hänet maasta ja mullasta, ja torniin noustessa Virva tunsi koko ajan matkaavansa pois tutusta ja turvallisesta.
Maagin tullessa ovelle Virva pyyhkäisi vaivihkaa muutaman roskan viitaltaan, heilautti lyhyitä hiuksiaan ja terävöitti katsettaan. Ovi avautui, nainen astui sisään ja odotti näkevänsä ystävänsä.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Mar 28, 2008 20:41:53 GMT 3
Deina kohotti katseensa kuullessaan askelia,nousi seisomaan,laittoi Niron kehtoonsa ja katsoi sitten ovellepäin uteliaana.Hän tunsi Ziròn askeleet ja äänen,tämä puhui jollekin..Ovelle koputettiin ja hetken päästä Zirò astui sisään. Deina nyökkäsi miehen sanoille,kääntyen sitten katsomaan tulijaa."Virva!Oi,miten ihanaa nähdä sinut taas!"Hän huudahti tunnistaessaan vanhan ystävänsä.Nainen juoksi huoneen poikki hameenhelmat liehuen ja syöksyi halaamaan Virvaa."Siitä on jo monta vuotta,kun tapasimme."Deina sanoi liikuttuneena kun vetäytyi pari askelta kauemmas ja kääntyi sitten rakkaansa puoleen."Häneen voimme luottaa.Virva on ystäväni vuosien takaa,valonpilkahdus pimeällä vaelluksellani."Hän sanoi Ziròlle ja hymyili onnellisena,saaden sitten ajatuksen ja ryntäsi kehdon luo,nostaen poikansa taas syliinsä,.Deina käveli taas Ziròn ja Virvan luo."Ja tässä näet meidän lapsemme,Niron."Hän esitteli ilmeisen ylpeänä ystävälleen ja loi rakastavan,lähes palvovan katseen susimaagiin.Pikku-Niro katseli Virvaa jäänsinisillä silmillään,hymyillen pienesti ja jotenkin arvoituksellisesti,kuin olisi tietänyt kaiken kaikesta..
|
|
|
Post by lonelywolf on Mar 28, 2008 23:10:10 GMT 3
Ziró kuunteli toisella korvalla Deinaa, ja päästi viimein magiastaan irti, pistäen lämpimän hymyn kasvoilleen. "Sinun ystäväsi on myös minun ystäviäni rakkaani." mies viimein lausahti, ja naurahti hieman, kun toinen esitteli jo innoissaan heidän pientä Niro poikaansa. "Annahan minä pidän huolen pojastani, teillä kahdella on varmasti paljon juteltavaa, ja juoruiltavaa." Ziró naurahti, ja otti pojan hellästi syliinsä, suikaten pikaisen suukon Deinan huulille. "Voin tuodattaa teille lämpimän pikarin viinipunssia arvon neiti, sillä uskon että kaipaatte lämpöä pitkän matkanne jälkeen." mies lausahti lämpimästi, katsahtaen Niron jäänsinisiä silmiä, omilla jäänsinisillä silmillään. Poika tuntui heti nyrpistävän nenäänsä, eikä suostunut kääntämään katsettaan, mutta myöskään ei susimaagi aikonut sitä tehdä, ja hetken näytti kuin molemmat olisi yrittänyt tappaa toisensa pelkällä katseellaan. "Deina rakkaani, voisit ohjata vieraamme ja ystävämme suureen saliin, sieltä löydätte pöydältä kaksi pikaria täytettynä, ja valmiina juotavaksi" Ziró sanoi kuin toisessa maailmassa, siirtämättä katsettaan pojastaan mutissen samalla hiljaa naurahtaen: "Ja minähän en sinulle periksi anna, senkin jästipää, sillä olen vahvempi jästipää.."
|
|
|
Post by nirna on Mar 31, 2008 17:22:39 GMT 3
Virva ei ollut saanut sanaa suustaan, niin lämpimästi ja yllättäen hänet oli otettu vastaan. Ystävän lapsi oli hänestä kuten kaikki muutkin lapset; pieni, pullea ja suloinen. Mutta sitähän ei sopinut sanoa ääneen...
"Kiitos, viini kuulostaa mahtavalta," Virva tokaisi Zirólle ja kääntyi sitten hymyillen kohti ystäväänsä. Nainen halasi toista pitkään ja tunsi miltei itkevänsä. Kyyneleet saivat kuitenkin jäädä odottamaan, nyt oli ilon hetki. "Rakas toverini, minulla on sinulle paljon puhuttavaa! Se viini kuulostaa tosiaan lämpimältä..." Virva mutisi ja pyysi katseellaan Deinaa lähtemään suureen saliin, vaikka hän tiesi naisen mieluiten jäävän lastenhuoneeseen miehensä ja lapsensa luo.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Apr 3, 2008 22:22:23 GMT 3
Deina vastasi Virvan halaukseen ja nyökkäsi sitten."Niin,viini voisi tehdä hyvääkin.Ja sinullakin on takana pitkä matka,kiitos että tulit."Hän hymyili "Mennään vain.Ja Zirò ja Niro,älkää tappako toisianne katseella."Deina sanoi naurahtaen ja lähti kävelemään suurta salia kohti,luoden rakastavan ja huolestuneenkin katseen mieheensä,kuin olisi aavistanut jonkun olevan vialla..
Suuressa salissa tosiaan oli pöydällä kaksi pikaria.Deina istahti pöydän ääreen ja viittasi Virvaa istumaan vastapäätä. Hän käänsi meripihkanruskeat silmänsä vanhaan ystäväänsä."Rakas ystäväni,mitä sinulle kuuluu?Emme ole tavanneet moneen vuoteen,ja ainakin minun elämässäni on tapahtunut paljon.Haluaisitko sinä ensin kertoa?"Deina kysyi,sipaisten silmilleen valahtaneen mustan hius suortuvan takaisin ojennukseen.
|
|
|
Post by nirna on Apr 4, 2008 15:53:02 GMT 3
Virva istui ystävänsä viereen ja otti pikarin käteensä. Hän haisteli viiniä ennenkuin otti siitä varovaisen siemauksen. Koskaan ei voinut olla liian varovainen...
"Ystäväni, siitä on tosiaan kauan," nainen sitten aloitti ja katseli salin ikkunoihin. Virva oli nähnyt maailmaa, ehkä liikaakin. Sen jälkeen, kun hän oli viimeksi nähnyt ystävänsä, naisen vartaloon oli piirtynyt uusia haavoja, jotka olivat arpeutuneet. Ja jotkut haavat eivät arpeutuneet koskaan...
"Olin jonkin aikaa palkkasoturina. Se ei, kuinka ollutkaan, minulle sopivaa. Tahdon itse päättää, kuka kuolee miekastani, en vain käyttää sitä. Ja sen jälkeen olen vain... Harhaillut. Deina, en toivo sinulle mitään pahaa. Olen iloinen, koska sinulla on koti ja perhe, suloinen lapsi ja ihana mies. Mutta kateellinen olen. Minulla ei ole mitään pysyvää."
Virva hiljeni. Hän toivoi ystävälleen vain parasta mitä maailma saattoi antaa, hän olisi antanut henkensä ystävänsä puolesta... Ja silti tuntui kuin jokin olisi kalvanut häntä täällä, kun ystävällä oli koti ja kaikki, mitä hän ehkä olisi tarvinnut. Ja toisaalta... Oliko hän koskaan antanut kenellekään toivoa siitä, että olisi voinut saada naisen?
|
|
|
Post by dallan on Apr 4, 2008 16:30:34 GMT 3
Yksisarvinen ei pitänyt kiirettä kutsuun vastaamisen kanssa. Pitkä elämä oli näyttänyt maailmasta nurjansakin puolensa. D'allan oli nähnyt kymmenet miljoonat ihmiset päivittäisine ongelmineen, murheineen ja miten kaikki oli joskus ollut aivan liikaa. Musta oli seissyt tautiin kuolevien lähellä kykenemättä heitä auttamaan ja työskennellyt katastrofialueella nähden perheiden pienokaisineen palavan elävältä tunteettomien liekkien tuuleen. Se oli kuin antielämää, todellisuutta jolle käänsi mielellään selkänsä. Olkoon se puoli maailmaa jossain tuolla toisaalla, kaukana ja tiessään omasta elämästä, kun omassa elämässä oli onni, että se oli. Ei oman elämän tarvinnut olla kaikkea sitä pahaa, mitä maailmassa oli. Ei siitä ollut syyttäminen, ettei kuormittanut arkipäiviään valtavilla määrillä murhetta ja huolta asioista, joihin ei lopulta paljoakaan voinut vaikuttaa. Pieni muisto, kukkanen tai kynttilä olivat jo osoituksia toivosta, että olisi halunnut asioiden olevan toisin, vaan ei kantanut vallan välineitä sen aikaansaantiin. Ei siiden edes materiaa tai uljaita muistotilaisuuksia tarvinnut, sillä mitäpä niilläkään ilman sitä kaikkein tärkeintä, sitä ajatusta sen kaiken takana.
Vaan D'allanilla oli suuria unelmia. Suureksi systeeminrakentajaksi hänestä ei ollut. Enemmän eläin pelkäsi muutosta, jota moni mielellään nimitti edistykseksi. Hän epäili olisiko tämä maailma valmis kasvavaan valtaan tätä julmaa ympäristöä kohtaan, vaikka maailmaa nähneenä sen tarpeen elää toisenlaista arkea ymmärsi hyvin. Kasvava valta vain edellytti kasvavaa ymmärrystä siitä, mihin sitä käyttää. Ei siitä miten, sillä se olisi muutoksen rakentajien kysymys. Niin moni uusi vallan väline kuin kylvi myrkkyä ihmisten arkeen. Tässä hullussa maailmassa, jonka lapset janosivat hallitsijoiltaan ymmärrystä siitä, miten heidän oli hyvä olla, kun heitä juotettiin enimmäkseen niillä ikuisilla uusilla vääriin käsiin kirotuilla valtaa kasvattavilla menetelmillä.
Mihin sitä vaihtaisikaan varallisuutensa ja kaiken sen omaisuuden, jolla tavoitteli sitä jotain asiaa, minkä vuoksi ne oli tullut hankkineeksi? Eikö se lopulta ollut se tärkein asia näin pienelle yksilölle, joka itselleen kuitenkin oli suurinta, mitä oli olemassa? Ei aina, sillä maailma oli moninainen ja näin oli myös yksilöiden mielet ja liialliseen erotteluun ei ollut syytä eksyä. Samaan kysymykseen saattoi olla monta eri vastausta vaan usealle meistä niiden joukkossa olivat ne pienimmiksi kutsutut kaikkein läheisimmät ja arvokkaimmat tunteet, jotka niin läheltä muovasivat sitä, mitä itse kokonaisuutenaan oli. Tunteiden luokitus ei seurannut monien yhteisöjen ohjeita rakentaa elämäänsä. Suurinkin rakennetutkimus sai usein jäädä jos siihen omaan rakkaaseen koski ja kovaa. D'allanista ei ollut rakennetutkijaksi niin kauan, kun hänen rakkaitaan koski. Hänen unelmansa muuttuvasta maailmasta lähti sen yksilöiden arkisimmista asioista eikä koskenut kokonaisuuksia. Ihmiskunta ei ollut vielä valmis liiallisiin mittakaavoihin kasvaviin kokonaisuusmuutoksiin.
Häitä uros ei ollut vielä nähnyt. Tämä tunteista yksi kauneimmista oli takulla seremoniansa ansainnut. Rauhassa eläin oli miettinyt tätä asiaa, miten rakentaa materiasta vastinetta jollekin näin korealle, joka vaati runoilijan lahjoja tullakseen edes kuvailtua, sillä yksittäisten sanojen merkitystä tai muotoa oli hankala kokea sisimmässään, mutta oikein aselteltuna nekin saattoivat päästä lähelle herättelemään pientä kuvajaista sanomasta.
Jos sitä voisi, niin syvään suruun vajonneelle kertoisi rakkaudesta. Kantaisi sen aina surua lyövän sydämen synkimpään nurkkaan tuolle pienimmälle, jolta elinpäivien pilkka on jo lävistänyt katseen, jolla toivoa. Sen kiven murtamiseksi sopi uurastaa, sillä sielläkin, kuten jokaisessa, eli kaunis uni, jota etsiä ja odottaa, kun elämällä on antaa vain vaikeaa aikaa, ja punoa paloista tuosta tunteistaan kaunokaisimmasta jotain punaista ja kultaista, jonka verhossa seisoa kauneuttaan vastaanottamassa. Se oli tapa, jolla sydämen oli hyvä hukkua asteittain yhä vähemmän ääntä läpäisevään murskaavaan kalkkikerrokseensa. Arvoksi sille raatavalle, joka loppuun asti kuunteli kiertävän tuulen lävistävien siipien vaimenevaa havinaa. Etsien lintustaan, sitä kirkassydämisintä, jonka siivet kantaisivat aina lujan yötaivaan sinen lävitse. Lintusta, jolle saattaisi itkeä, ja hymyillä jälleen. Sitä ei sieluttomasta esineestä olisi koskaan imitoimaan, vain vaatimattoman toivotuksensa antamaan, siunaukseksi toisensa löytänelle ja kiillokkeeksi sille maljalle, jossa kauneus itse liekehtii ja hiipuu levolliseksi sädehtiväksi valokseen toisiaan peilaaviin silmiin.
Vielä olisi niin paljon tehtävää. Pitäisi lainata päälle pantavaa veljeltä ja suunnitella ja valmistella kaikki. Ihan ensiksi D'allan kuitenkin lähetti lintuisen pienoisen jalassaan viesti siitä, että yksisarvinen oli tulossa. Siivekäs tietäisi kyllä, mihin lentää.
|
|