Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Jul 16, 2008 18:46:03 GMT 3
Deina kuunteli rakkaansa jokseensakin huolettoman kuuloista puhetta.Voi,hän ei voinut väittää että olisi rauhoittunut Ziròn sanoista,päinvastoin.Ne saivat hänet huolestuneemmaksi.Häät olivat edessä ja Deina toivoi koko nuoresta sydämestään,ettei mikään pilaisi niitä.Miehen lähdettyä neito jäi hetkeksi seisomaan keskelle salia omiin mietteisiinsä vaipuneena.Mitä jos kaikki menisi pieleen?Deina pudistui päätään ja yritti karkoittaa synkeät ajatukset.Kaikki menisi kyllä hyvin,varmasti.Toivottavasti..
Neito huokaisi hiljaa ja lähti astelemaan suuren salin ovia kohti,tarkoituksenaan mennä makuuhuoneeseen Niroa katsomaan.Äkkiä hän kuitenkin pysähtyi.Ilmassa leijaili mieto kielon tuoksu.Deina kääntyi ympäri ja hätkähti pienesti nähdessään tutun hahmon istuvan pöydän ääressä.Desalea,Deinan äiti hymyili."Etkö liittyisi hetkeksi seuraani?"Nainen kysyi ja osoitti vastapäistä tuolia.Deina ei voinut kuin nyökätä hämmentyneenä ja käydä istumaan."Lapseni."Desalea aloitti ja katsoi Deinaa taivaansinisillä silmillään."Oletko sinäkin huomannut sen?Pimeys lähestyy.Jokin vaara uhkaa teitä kaikkia ja edessä ovat varmasti vaaralliset ja vaikeat ajat.Zirò ei kerro sinulle,mitä pelkää,sillä ei halua huolestuttaa sinua, arvelisin.Tietämättään hän kuitenkin vain saa sinut entistä huolestuneemmaksi."Tuo iättömän kaunis nainen virkkoi ja hymyili hieman surumielisesti."Lapseni,toivon että juhlanne sujuvat onnistuneesti,mutta silti näen varjon auringon edessä.Minä vartioin teitä,mutta asioiden kulkuun en voi puuttua.Teidän on itse rakennettava oma tarinanne,tehtävä itse ratkaisut,olivatpa ne kuinka kivuliaita tahansa.Deina,minun pitää nyt mennä.Ole varovainen"Desalea sanoi ja alkoi haalistuman,kadoten lopulta kokonaan.Deina jäi hämmentyneenä istumaan tuolilleen ja tuijottamaan kohtaa jossa hänen äitinsä oli äsken ollut.
Vasta nyt Deinaa rupesi todenteolla pelottamaan.Itsestään hän ei välittänyt,mutta pelkäsi rakkaidensa puolesta.Zirò,Niro, hänen rakas ystävänsä Virva..Mitä jos jotain kävisi?Voisiko hän vain jatkaa elämäänsä,päästä yli?Ei, se olisi mahdotonta."Zirò,rakastan sinua,voi kumpa kaikki menisi hyvin,kumpa mitään pahaa ei tapahtuisi"Neito rukoili mielessään,aavistaen kuitenkin että jotain tulisi tapahtumaan.Tuskin mitään mieluisaa ainakaan..Deina jäi tuolille istumaan ajatuksiinsa vaipuneena.
((Viime replystä on iäisyys,anteeksi siitä ja tämäkin on ennätyslyhyt,ainakin melkein.No,ainakin jotain sain aikaan...)
|
|
|
Post by nirna on Jul 16, 2008 19:37:01 GMT 3
Matkallaan kohti salia Virva oli harhautunut nousemaan torniin. Siellä hän jäi katselemaan maisemia. Ilma tuntui... Painostavalta. Kuin jokin olisi ajanut häntä taas matkaan, kohti tuntematonta, kohti kohtaloaan. Mutta jospa hänen kohtalonsa olikin täällä, ystäviensä luona?
Hänellä ei ollut mitään eikä ketään missään. Deinalla ja Zirólla oli toisensa ja Niro, hänellä...
((Tämä hahmo saisi kohdata loppunsa pelin aikana, HUOM DALLAN! Tietenkin puolustaessaan ystäviään.))
|
|
|
Post by dallan on Jul 16, 2008 23:26:08 GMT 3
Musta yksisarvinen oli sikäli erityinen eläin, ettei se syvää untaan edes havainnut lähestyviä uhkaajiaan, mutta silti oli uskaltautunut levolle vieraaseen maastoon. Hänen ruumiinsa ei ollut huippukehittynyt luonnossa selviämiseen ja näin eläin oli altis sille monen lajin yksilön kannalta katastrofaaliselle tapahtumalle, että peto yllättäisi hänet unen aikana ja hyödyntäisi uhrinsa puolustuskyvyttömyyttä veritekonsa loppuun viemiseen. Tällä yksisarvisuroksella ei ollut sitä tarvittavaa aistia tai lauman vahtivan jäsenen tuomaa turvaa, millä välttää tulemasta pitemmän päälle tapetuksi, kun se onni eräänä yönä lopulta loppuisi. Sen sijaan Dallanilla oli poikkeava, erityisempi tapa turvata olemassaolonsa jatkuvuus, joka ihmeellisyydessään saavutti jopa maagisen oloisia piirteitä. Hänelle nimittäin ei ollut katastrofaalista jos vaikka susi purisi unen aikana kaulavaltimon katki. Se ei tarkoittanut kaiken loppua, sillä eläin ei ollut olemassaololtaan tai edes ruumiilliselta olemassaololtaan niin riippuvainen kulloinkin tämänhetkisestä ulotteisesta itsestään. Mikä tuli sen kaiken maagisuuteen, niin vieraaseen silmään kaikki tapahtuva varmasti näytti sellaiselta. Luonnollisiin ominaisuuksiin kaikki tämäkin kuitenkin oli palautettavissa aivan kuten ehkä jokainen maailman erityisempi piirre. Yksisarviselle itselleen tapahtuma ei lopulta tuntunutkaan kovin taianomaiselta. Ehkäpä siksi, että hänellä oli jonkinlainen käsitys siitä, miten ilmiö toimi. Yleensäkin sarvekkaasta ainakin tuntui, että magia ehkä oli vain yleisilmaus, joka merkitykseltään sopi useisiin epäluonnollisemmalta vaikuttaviin ilmiöihin. Jos kaikki tässä maailmassa ymmärrettäisiin, niin ehkäpä magia sanana näin käytettynä ei jäisi tarkoittamaan mitään olevaa.
Yksisarvinen ei silti kuollut yhtään mielellään. Pelkkä ajatuskin kuulosti jo hullulta, kun ei Dallankaan kokonaan säästynyt menehtymisen karulta puolelta. Kaikesta huolimatta hänellekin tapahtuma kun oli eräs pahimmista asioista, mitä elinpäivillään saattoi kokea eikä mitään, mihin olisi ikinä voinut tottua. Se taustana teki luonnolliseksi sen reaktion, että eläin herätetyksi tullessaan kierähti nopeasti kyljeltään suorille jaloilleen seisomaan ilmeisen säikähtäneenä. Hän kuuli kyllä, mitä sanottiin, mutta yllätys ja vartijoiden uhka sekoitti oman olon niin pelonsekaiseksi, ettei hetkeen edes kyennyt kunnolla ymmärtämään kuulemaansa saati sitten ajattelemaan, mitä oikein vastasi. Sitä käsitteli vain huimaustaan ja paikkojaan, mihin sattui, odotti, tunnusteli pelkoa ja sitä, miten sydän hakkasi niin, että sen tunsi isku iskulta kaulassaan. Odotti lisää, että paha olo menisi viimein ohi.
Yksisarvinen yritti kerätä ajatuksiaan, kun parempi olo vielä asteittain teki hidasta tuloaan. Pian hän alkoi jo saada mieleensä sanoja, mutta ne olivat yksin eivätkä näin yltäneet lohtua tuoviksi lauseiksi. Lopulta lauseiksi kyetessään niistä oli vain jäsentämään tilanteen kammottavuutta ja hapuilemaan lohduttajan muotoa turhaan ilman, että niistä olisi ollut ikinä siihen taipumaan. Se kaikki kyti yksisarvisen ilmeettömän katseen sisällä, jolle hän antoi aikaa katsella saartonsa vastuunkantajaa. Vaaratilanteessa annettu aika kasvatti luottamusta vain lähinnä parhaimmillaan ja pahimmillaan sai puristamaan asetta yhä lujempaa ja kasvatti hermostuneisuutta sekä tunnetta tulevan epävarmuudesta. Sen riskin verran yksisarvisen oli pakko uhrata saadakseen valtansa ajatuksistaan takaisin.
"Luulisin olevani täällä vain läpikulkumatkalla, ellen ole saapunut jo perille. Jälkimmäisessä tapauksessa olen täällä avioliiton siunatakseni. Jos vain sallitte minun kulkea maidenne läpi, niin lupaan tehdä parhaani ollakseni vahingoittamatta omaanne. Ei minulla olisi syytäkään, kun en jaa niitä intressejä, joihin perustaa vallankäyttöä, jonka turvin nimittää alueita omikseen." yksisarvinen sanoi saatuaan odottamalla kehonsa rauhoittumaan niin, ettei se estänyt puhumasta rauhalliseen ja ystävälliseen sävyyn. Sisällään hän silti yhä pelkäsi itsensä puolesta. Sitä lujempi oli vain huoli rakastavaisista, sillä pahimmillaan tästä koituisi vakava viivästys särkemään nuo kaksi nuorta sydäntä. Niin omahyväinen ihmismieli saattoi olla, että siitä oli murtamaan elämän kauneimmaksi päiväksikin kutsuttua, jos siitä oli lihottamaan omaa rahapussia. Mihin sen vallan vaihtaisi? Omaan hyvään oloon, ehkäpä oluttuopilliseen? Lupaan kutsua itseään yhdeksi eläinmaailman surullisenkuuluisista kuninkaista? Mahdollisuuksista oli niin paljon lyhyempi matka kyyneliin kuin taitoon käyttää niitä jakamatta samalla halpaan palkkaan vaihtamaansa kärsimystä.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 30, 2008 15:37:45 GMT 3
Ziró oli pitkään hyvin vakavan näköisenä, pysyen hiljaa, ja vain tutkaillen saapunutta yksisarvista. ”Vai te olette vain läpikulkumatkalla, sekä myös siunataksenne avioliiton. Mutta arvon yksisarvinen, jos saan kysyä, niin eikö sanomanne ole pienessä ristiriidassa tekemisenne kanssa.” susimaagi viimein lausahti rikkoen hiljaisuuden, ja purskahti nauruun syvällä bassoäänellänsä hymyillen yksisarviselle. ”Suonette anteeksi rikkomani vieraanvaraisuuteni, ja sallinette että esittelen itseni. Nimeni on Ziró, ja olen tämän susimaagien laakson tämän hetkinen hallitsija tulevan puolisoni Deinan kanssa.” mies sanoi hymyillen, ja kumarsi matkaajalle jatkaen nopeasti: ”Arvelen teidän löytäneen sen mitä etsittekin arvon D'allan, ellen vallan erehdy teistä.”
”Olen pahoillani että jouduitte kokemaan tämän, mutta toivon että voitte antaa anteeksi, sillä rajoilla on viime aikoina ollut hyvin vilkasta, ja on vaikea tietää keneen luottaa, sillä varjohan asuu meissä kaikissa, ja jos se saa vallan, niin ihminen voi olla joko hyvä tai paha riippuen siitä mitä hän tahtoo sydämessään.” Ziró lausahti hieman surullisella äänensävyllä, ja viitoi yksisarvista nousemaan. ”Emme ole kaukana seremonia paikasta, ja uskon teidän olevan hyvin väsynyt tekemästänne matkasta, ja oletan että kaipaatte hetken rauhaa ja valmisteluja joita voin teille mielihyvin tarjota.” susimaagi jatkoi, ja viittoi kauemmaksi missä yksi seitsemästä tornista rikkoi häilyvät pilvet taivaalla. ”Olkaa hyvä ja seuratkaa minua, niin pian pääsette lepäämään, ja jos jotain tarvitsette ravitsemuksenne, niin älkää epäröikö sitä pyytää, sillä se mikä on myös minun on myös teidän arvon D'allan.”
Susimaagi lähti kävelemään tasaista vauhtia takaisin, kun taas vartijat jäivät odottelemaan että yksisarvinen nousisi myös, varmistaakseen ettei toiselle mitään tapahtuisi, sillä he hyvin tiesivät ettei heidän komentajansa ollut mikään tavallinen ihminen, vaan magian käyttäjä joka kyllä tiesi mitä teki ja säälivät mielessään sitä vihollista joka saisi tuta susimaagin vihan.
((Pahoittelen että kesti))
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Aug 24, 2008 13:35:32 GMT 3
Deina havahtui mietteistään ja käveli huoneeseen, jossa Niro yhä nukkui.Deina katseli lastaan josta saattoi erottaa sekä isänsä että äitinsä piirteet.Pikkuinen tuhisi unissaan ja neito hymyili hieman. Hymyyn sekoittui myös surumielisyyttä, pelkoakin. Oli kuin tumma pilvi olisi laskeutunut heidän kauniin laaksonsa ylle..
Deinan ajatukset lensivät kauas, aikaan jolloin he olivat Ziròn kanssa tavanneet ensimmäistä kertaa kaukaisella maantiellä. Hän muisti kuinka mies oli ilmestynyt hänen eteensä suurena, valkoisena sutena, jonka silmät olivat jäänsiniset. Neito muisti, ettei ollut kuitenkaan tuntenut pelkoa. Zirò oli kantanut hänet lähimpään kylään, kun hänen omat jalkansa eivät olleet kantaneet. Hän muisti selvästi ystävällisen majatalonisännän, jolle hän oli niin paljon velkaa, olihan tämä antanut heille pariksi päiväksi katon pään päälle. Ziròn kädet olivat olleet hellät, kun tämä oli parantanut hänen jalkansa, jotka olivat kipeytyneet pitkästä kävelystä. Nuo jäänsiniset silmät, jotka olivat lumonneet hänet. Deinan mielestä niissä oli ollut jotain eläimellistä, ehkä häivähdys maagin susimuodosta. Silmistä oli myös hehkunut voimakas suru, jota Deina ei enää ollut nähnyt aikoihin.He olivat olleet vieraita toisilleen, kaksi eksynyttä matkalaista. Ja kuitenkin heidän välillään oli jo alusta alkaen vallinnut ymmärrys ja luottamus. Molemmilla oli ollut vaikeaa, eritavoin tosin. Zirò...
Neito pudisteli päätään kuin selvittääkseen ajatuksiaan. Kyynel tippui poskelle ja Deina huomasi kaipaavansa miestä lähelleen, tietämättä itsekkään miksi.Itku kuristi kurkkua.Neito juoksi käytävään ja lähes törmäsi vanhaan naiseen, joka oli yksi luotettavimmista palvelijoista. Naisen hiukset olivat hopeanharmaat ja tämän silmät vaalean siniset, luottamusta herättävät.”Josefine, huolehtisitko Nirosta? Minun on pakko hoitaa kiirteinen asia.”Deina pyysi. Vanha nainen hymyili ja lupasi katsoa pikkuisen perään.Hän suorastaan jumaloi Niroa, koska omia lapsia ei ollut naiselle siunaantunut.Josefine katsoi Deinan perään ja hymyili.Hän piti tuosta nuoresta naisesta joka oli vähän liiankin kiltti joskus. Vanha nainen käveli ontuen valvomaan lapsen unta.
Deina juoksi pitkin käytäviä kohti ulko-ovea. Kampauksen hän oli jo avannut, mustat hiukset liehuivat vauhdissa ja punainen mekkokin nousi kerrassaan sopimattoman ylös, mutta siitäkös neito olisi piitannut. Palvelijat, jotka Deina ohitti, hymyilivät hieman huvittuneina. Deina itse ei ollut lainkaan huvittunut.Ulos päästyään neito jatkoi juoksuaan, vaikka henki tuntui olevan lähes lopussa ja keuhkoihin pisti. Deina arveli tietävänsä missäpäin Zirò oli,sillä tähän aikaan mies teki yleensä iltakierroksen. Varma ei kuitenkaan voinut olla.
Hetken päästä, kun kyljessä poltteli jo sietämättömästi, Deina näkikin susimaagin tutun hahmon kävelevän takaisin päin.Kauempana oli pari vartijaa ja jos Deina näki oikein, myös yksisarvinen. Sillä hetkellä ei ollut kuitenkaan aikaa välittää siitä. Neito otti vielä loppukirin ja syöksyi kuin punamusta salama miehen syliin, alkaen sitten itkeä kuin olisi pakahtumaisillaan.”Zirò, rakkaani..”Deina nyyhkytti ja rutisti maagia kuin peläten, että tämä katoaisi savuna ilmaan.
|
|
|
Post by nirna on Aug 24, 2008 18:09:14 GMT 3
Virva katseli alhaalla tapahtuvaa episodia tornista ja oli koko ajan valmis syöksymään alas. Kattoja pitkin, suorinta tietä kohti kohtaloaan. Mutta siihen ei ollut tarvetta.
Rauhallisesti nainen käveli portaita pitkin alas. Olisi kohteliasta ainakin tervehtiä yksisarvista ja toivottaa hänet tervetulleeksi seuraan. Hän jäi katselemaan Deinan ja Zirón halausta, tarkatellen kauempana olevia vartoita ja yksisarvista.
|
|
|
Post by dallan on Nov 14, 2008 3:52:18 GMT 3
((Anteeksi tästä hirvittävästä viiveestä.))
Yksisarvinen nousi hitaasti jaloilleen tekemättä mitään yllättäviä tai äkkinäisiä liikkeitä. "En tarkoittanut ilmaista ristiriitaa. Ajattelin sen itse eräänlaisena ehtolauseena, jonka alku on voimassa vain jos loppu ei ole. Siis siten, että ensin tarkistetaan, että olenko saapunut perille vai en ja jos on niin, etten ole, niin siinä ja vain siinä tapauksessa olen läpikulkumatkalla." yksisarvinen vastasi hieman leikkisämpään sävyyn. Pikkuseikkahan tuo ja hän ei tarkoittanut selvitystään siitä mitenkään vakavana. Uros oli vain todella onnellinen saavuttuaan päämääräänsä ja nähdessään viimein nämä kutsunkin lähettäneet onnelliset. Toisaalta musta oli pikkuisen tyytyväinen myös jalkaparkojensa puolesta, joihin käveleminen jo sattui. Vain pikkuisen siitä syystä, että kipu kuitenkin oli oleellinen osa liikkumista ja sen kanssa piti osata elää ja kuunnella sitä oikein. Suurin osa kehon merkeistä kun ei ollut viestejä siitä, että loukkaantuminen olisi lähellä tai rasitus tekisi sitä viestivälle kehon osalle pahaa. Elimistö kai vain oli laiska rasittamaan itseään vähäänkään ja kokeili kertoa siitä 'en mä nyt jaksaisi' viesteillään.
Hyvin pian yksisarvinen kuitenkin siirtyi jo varsinaiseen asiaan. Hän ei tiennyt kuinka pitkään häntä oli jouduttu odottamaan ja tästäkin syystä asiat oli hyvä saada aluilleen. Sellainen antoi aina varmuutta. Asiat menivät omissakin silmissä eteenpäin ja muistuttivat osaltaan siitä, ettei enää puuttunut niin paljoa niihin kaikkein odotetuimpiin hetkiin."Sillä nimellä minua tosiaan on tavattu kutsua. Olen hyvin iloinen nähdessäni teidät ja älkää suotta olko pahoillanne varatoimenpiteistänne, sillä ne ovat kyllä täysin ymmärrettäviä ja perusteltuja. Näin asioiden selvittyä olen vain tyytyväinen havaitessani tämänkaltaisen vastaanoton, sillä se rauhoittaa mieltäni oman turvallisuutenne suhteen." Dallan ei sanonut heti enempää vaan lähti Zirôa seuraamaan puhuen sitten matkalla, ettei aikaa menisi suotta hukkaan.
"Olen kanssanne osittain samaa mieltä siinä, mitä sanotte pahoista puolistamme. Useilla meistä todella on kyky ja ymmärrystä sellaisiin tekoihin, mitä tapaamme kutsua pahuudeksi. Tavallaan on oikein, että paha voi ottaa vallan itse kustakin, kun olemme muuttuvaisia ja elämäntilanteemme, ympäristömme ja tapamme ajatella ovat kaikki merkittävässä osassa siinä, millaisia valintoja me teemme. Omiin valintoihin pahan tekeminen minusta kuitenkin lopulta palautuu, vapaisiin ja aivan oikein ajoittain vähemmän vapaisiin sellaisiin. Toki on kaiken kannalta parasta pyrkiä sivussa siltä synkemmältä polulta, se vie usein asioita eteenpäin, mutta niin kauan, kun muistan, on ollut ehdotonta olla myös varuillaan ympäristöään ja itseäänkin kohtaan. Se on väistämätöntä niin kauan, kun yksinkertaisesti hyvin perimmäistä sorttia oleva kykymme vääryyteen on olemassa." Yksisarvisen ajatukset karkasivat aivan asiasta toiseen hänen lopettessaan. Hän alkoi miettimään näitä häitä ja itseään. Hänelläkin kun oli kumppani, puoliso tai mitä sanaa asian kuvaamiseen tahtoikaan käyttää. Musta ei kuitenkaan koskaan ollut ollut häissä aikaisemmin. Ei edes omissaan, sillä se liitto oli solmittu aivan toisin. Siinä ei ollut perinteitä joita kunnioittaa tai vieraita, joita kutsua. Oli vain sovittu, että nyt eletään yhdessä. Me kaksi tätä kovaa maailmaa vastaan. Se todella oli ollut kova silloin. Molemmilla oli hyvin raskaita kokemuksia alla ja sääkin oli alkuunsa jatkuvasti, kylmä, luminen ja myskyinen. Yhdessä kuitenkin oltiin menty, pysytty ja ryömitty näiden vuosien läpi. Kokonaisuutenaan se oli lopulta jotain hyvin romanttista. Ei se sen kummempia puitteita vaatinut, vain halun jakaa lämpöään ja tämän osansa ikuisuudesta toisen kanssa. Veljellä vuorostaan oli aivan erilainen tarina oman rakkaansa kanssa. He olivat alunperin päätyneet yhteen siitä biologisesta käytännön syystä, että kun huomio yksisarvispopulaation niillä main, niin se jäi ainoaksi mahdolliseksi tavaksi saada jälkikasvua. Veli olikin rakkaallensa jatkuvasti vihainen, nukkui eri huoneessa hänen kanssaan eikä välttämättä huomaisi päiväkausiin jos toinen päättäisikin lähteä omille teilleen mitään ilmoittamatta. Silti omalla poikkeuksellisella tavallaan hekin olivat onnellisia. Ainakin heillä oli hetkensä. Velikin kun kuulema oli sisimmissään monella tavalla kuin pikkuinen lapsonen, joka tarvitsi rajoja, huolenpitoa, nukkumaanmenokomennuksia sekä järkeviä neuvoja siitä, miten elämää oli hyvä elää. Sitä ei kuitenkaan todellakaan saanut sanoa hänelle. Se johtaisi viikkokausien mykkäkouluun, jonka aikana veli hiljaa mielessään kävisi läpi sitä, miten elämää sitten pitäisi elää. Hänelle ei olisi helppo sulattaa sitä, että joku toinen olisi voinut olla sittenkin oikeassa aivan kuin pienelle lapselle ei ollut vielä kehittynyt kykyä huomioida juuri muita kuin itseään. Erikoista tai ei, sillä pariskunnalla ei vieläkään ollut ainottakaan pienokaista. Ajatuksetkin siitä olivat kuulema kadonneet molemminpuolisesti lähes saman tien. Tai olihan heillä yksi, omalla tavallaan.
Musta oli helpottunut siitä, miten Zirô suoraan tarjosi hänelle mahdollisuutta levähtää hieman. Muuten yksisarvinen ei ehkä olisi kehdannut pyytää laisinkaan sitä, vaikka hän todella oli väsynyt kaiken tämän kävelemisen jälkeen. Se näkyi painavampana askeleena ja siinä, miten yksisarvinen yksinkertaisesti oli likainen. "Kiitän vieraanvaraisuudestanne. Lienee tosiaan sopivaa, että levähdän hiukan tämän monen päivän kävelemisen jäljiltä, että olen virkeänä sekä ehdin samalla puhdistautua, siistiytyä ja pukeutua. En tarvitse minkäänlaista ravintoa, sen puolen olen hoitanut jo ennakkoon."
|
|
|
Post by lonelywolf on Mar 16, 2009 20:13:03 GMT 3
Ziró käveli verkkaiseen tahtiin jäämättä sen enempään katsomaan taakseen mitä vartijat tai mitä yksisarvinen siellä mahtoi tehdä, se ei ollut hänelle se tärkein asia tällä hetkellä, sillä miehen mieltä painoi aivan jotkin muut asiat, eikä niistä vähin tietenkään ollut hänen oma rakkaansa Deina. Eikä hänen ihmekseen kauaksi ehtinyt vartijoista kun Deina jo ryntäsi häneen kiinni, miltein kaataen hänet maahan. Henkäisten happea nopeasti takaisin keuhkoihinsa, käänsi Ziró silmänsä tuohon upeaan näkymään joka yritti miltein rutistaa häntä hengiltä. ”Mikä hätänä kultaseni, et tunnu voivan oikein hyvin, ja täriset, vaikka tämä on päivän kuuminta aikaa?” susimaagi lausahti rauhallisella äänellä, ja halasi viimein Deinaa takaisin kevyesti, ja työnsi sitten hänet irti itsestään jotta pääsi katsomaan rakkaansa silmiä. ”Ja miksi vuodatat kyyneliäsi täällä ulkona? Jos se on siitä että en ole peseytynyt vähään aikaan, niin ei hätää en suihkua kaipaa, aion kyllä kylpeä tänä iltana.” Ziró naurahti, ja hymyili lämpimästi Deinalle, yrittäen saada toista edes hieman piristymään, ja pyyhki kämmenselällään kyyneleet pois.
”D’allan saapui, ja hän on tuolla vartijoiden kanssa, ja kohteliasta tietenkin olisi tervehtiä, mutta ymmärrän jos sinulla on muuta asiaa, mutta voin tietenkin luottaa siihen että et täysin kylmä ole tärkeää vierastamme kohtaan, vaan jossain vaiheessa häntä tervehdit, sillä onhan hän se, joka meidät tulee vihkimään tilaisuudessamme.” Ziró lausahti, ja silitti hieman rakkaansa poskea. ”Mutta pelkään myös, että emme ehdi edes seremoniaan asti, sillä pimeys on alkanut jos laskeutua aikaisemmin tänä kesänä, enkä usko että se on alkusyksyä lainkaan.” susimaagi jatkoi nopeasti sekä hiljaa vakavalla äänellä, niin että vain Deina kuuli hänen sanansa.
”Gawyn, älä pidättele arvon vierastamme, vaan ohjasta hänet seitsemän tornin linnaan sisäpuolelle. Hän kaipaa lepoa ja rauhaa, ja katso että hänellä on kaikki tarvittava, ja myös pidä huolta siitä, että hänelle ei mitään tapahdu täällä ollessa, tai saat siitä itse vastata suoraan minulle!” Ziró huudahti toiselle vartijoista, joka ojentui kerta heitolla suoraksi, ja valahti kasvoista hieman vaaleammaksi. ”Tulehan kultaseni, menkäämme takaisin sisälle, ja siellä saat kertoa kaiken mikä sinua vaivaa lämpimän viinipunssin seurassa, sillä kylmään tarinoihin kaipaa aina lämmitystä, ettei kokonaan jäädy.” hän jatkoi hiljemmalla äänellä, kohdistaen sanansa ainostaan Deinalle.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Apr 13, 2009 17:11:59 GMT 3
((Anteeksi hyvin pitkästä tauosta ^^" *nolostunut*))
Deina rutisti Ziróa lujaa, kuin viimeistä päivää. Pian hän kuitenkin tajusi rutistavansa rakkaansa miltein hengiltä ja höllensi otetta. Kuultuaan miehen kommentin, siitä ettei suihkua kaipaa, Deina puhkesi hymyyn. ”Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut kastella sinua, rakkaani” neito sanoi yhä hymyillen. Nyt vasta Deina äkkäsi yksisarvisen ja oli hieman nolostunut aiheuttaessaan tällaisen välikohtauksen. Kyllä hän vierailijaa tervehtisi, tietysti, heti kun siihen kykenisi. Nyt Deina vain oli liian väsynyt jaksaakseen sitä tehdä.
Niin, pimeys.. Siitä Ziró puhui ja Deinakin tunsi sen. Tukahduttavan, painostavan tunteen, merkin siitä, että jotain tulisi tapahtumaan. Ja tämän piti olla neidon onnellisinta aikaa. Hän olisi menossa naimisiin miehen kanssa, jota rakasti ja jonka puolesta olisi valmis vaikka kuolemaan. Hänellä oli ihana poika ja eniten Deina pelkäsikin Niron puolesta, tämä kun oli niin pieni vielä. Miten hän voisi suojella kaikkia: Perhettään, ystäviään, uskollisia palvelijoita. Hän ei tiennyt, mutta tekisi parhaansa.
Deina havahtui mietteistään ja nyökkäsi Zirólle, tämän ehdotus viinipunssista tuntui oikein hyvältä. ”Niro on Josefinen huomassa, joten meillä on varmaan hetki aikaa olla kahden. Parempaa lastenhoitajaa saa etsiä, eikä varmasti löydä, se nainenhan suorastaan jumaloi poikaamme.” Neito naurahti ja tarttui Zirón käteen. ”Menkäämme siis, rakkaani. Ennen kuin puhumme mistään synkemmästä, toivoisin, että voisimme pienen hetken olla, kuin mitään huolia tai vaaroja ei olisi. Olla ne kaksi muukalaista, jotka tapasivat silloin joskus maantiellä kaukana täältä. Vain me kahdestaan, ilman ketään muuta. Minä pelkään, että toista tilaisuutta ei pian tule. Pystytkö täyttämään toiveeni?” Deina kysyi ja katsoi Ziróa hieman epävarmasti hymyillen. Mies oli sama kuin ennen ja hän itse oli sama kuin ennen, mutta silti he olivat molemmat muuttuneet. Ei ollut enää aikaa vaellella, ei nukkua majataloissa, ei aikaa olla huoleton ja nuori. Siksi Deina toivoi, että mies voisi täyttää tuon pyynnön tai toiveen.
|
|