Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Jun 12, 2006 9:03:14 GMT 3
'Nykypäivän peikot eivät ole muuttuneet enää yhtään älykkäämmiksi, tyhmemmiksi vain. Ennen ne kyllä aina erottivat heikommat vahvoista, mutta nyt...'
*Lohikäärme oli jo täysin valmis tappeluun, vetäen eniten haavoittuvaiset siipensä suppuun selkäänsä ja nousten kevyesti takajaloilleen. Vaaleanvihreällä lohikäärmellä oli pienet ja paksut päällekäiset suomut, jotka suojasivat sitä erittäin hyvin monilta iskuilta, mutta pienen lohikäärmeen oli siitä huolimatta oltava varovainen. Pienellä lohikäärmellä oli terävät hampaat, kynnet ja sarvet, jotka saisivat runsaasti tuhoa aikaan, jos se tehtäisiin kuollettavasti. Sillä mitään ei voi syntyä uudelleen tai parantua jos pää on saatu irti tai aivot, tai se mitä niistä on jäljellä, on survottu muussiksi. Vaaleanvihreä vilkaisi nopeasti kultaiseen ja haltiamuodossaan olevaan vihreään, odottaen jonkinlaista taisteluun viittaavaa reaktiota jommalta kummalta.*
'Vihreä luultavasti muuttuu takaisin, ellei halua tulla muussatuksi. Onhan pienemmästä muodosta hyötyä ja kaikkea, mutta heikompikin se on. Ja myrkkykaasua ei toivottavasti käytetä, sillä se tekee pahaa vastustajien ruumiille ja koko vastustajalle, mutta niin myös meidän silmillemme, sillä se ei pääse tästä tilasta nopeasti pois.'
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Jun 12, 2006 22:57:57 GMT 3
"Jaahas, mitä peikkomöhkäle tekee, jos tämä pieni lisko panee hanttiin?" *Nova kysyi peikolta miekka kädessä. Tämä se tuttu haju oli. Hän oli ennenkin nähnyt peikkoja, muttei koskaan taistellut niiden kanssa. Hän oli nähnyt suuren esikuvansa, vanhan Miekantakoja-lohikäärmeen taistelevan 'peikkomöhkäleiden' kanssa. Nova valmistautui sylkemään tulta vastustajien päälle.
Hän osoitti miekallaan kohti peikkoja.* "Selvä. Parasta aloittaa taistelu, ennen kuin nämä mielipuolet teilaavat meidät. Minulla ei ole enää niin turvaton olo, kun minulla on miekkani." *Nova sanoi pienelle lohikäärmeelle ja haltianaiselle.* "Ja varoitan, möhkäleet! Mulla on miekka ja liekinheitin, enkä pelkää käyttää niitä! Joten varokaa askeleitanne, jos henkenne on teille kallis!" *Nova karjui peikoille vanhoja kliseitä.*
|
|
|
Post by spyrre on Jun 16, 2006 14:43:36 GMT 3
*Etunenässä sisään tömistellyt suurin peikko urahti ja mulkoili Novaa vihertävänharmaista kasvoista erottuvilla mustilla silmillään. Se näytti aavistuksen kummastuneelta lohikäärmeen heristellessä asetta kädessään, mutta pääsi sitten takaisin ajan tasalle ja heilautti uhkaavasti melkeinpä ihmisen mittaista, painavaa piikkinuijaansa.* "Metalliliskolla hieno miekka. Minä tahtoo sen, ja sitten syödä iltapalaa" *Se sanoi, perääntyen sitten yllättäen hiukan päästäen pari pienempää takanaan seissyttä peikkoa ohitse. Nämä näkyivät pitelevän käsissään lommoisia, mutta suurikokoisia kilpiä, joita oli alunperin käytetty ratsumiehiä suojaamaan ennen kuin nämä olivat ilmeisesti ratsuineen päivineen päätyneet peikkojen välipalaksi. Taisi niillä sittenkin olla sen verran älyä, että eivät olettaneet pienienkään lohikäärmeiden antautuvan suosiolla. Kilvet eivät tietenkään riittäneet suojaamaan pienempiäkään peikkoja lähellekään kokonaan, mutta niillä olisi todennäköisesti mahdollista ohjata sivuun ainakin osa iskuista, sekä estää kantajaa ja tämän takana olevia palamasta välittömästi poroksi lohikäärmeen tulihenkäyksen edessä. No, tuli oli hapon lisäksi yksi niistä harvoista asioista jotka oikeasti tekivät pahaa vahinkoa jopa nopeasti parantuviin peikkoihin, joten ne olivat ilmeisesti päättäneet hankkiutua eroon lohikäärmeistä ennen kuin he ehtisivät kärventää koko porukkaa. Kuusi luolaan ahtautunutta peikkoa päästi uhkaavan sotahuudon ja syöksyi sitten lohikäärmeitä kohti kilvenkantajat etunenässä, joiden takaa hiukan suuremman olennot pyrkivät joko piirittämään käärmeitä tai sohimaan näitä aseillaan epämääräisten suojiensa takaa. No, ainakaan yrityksestä ei ollut puutetta, peikot ilmeisesti pitivät voitosta seuraavia palkintoja jopa lohikäärmeiden uhkaamisen arvoisina... jos nuo olivat tarpeeksi pieniä, tietenkin. Peikot itse olivat lihaksikkaita ja kookkaita olentoja, ja pisimmät niistä ylettyivät parin päänpituuden verran jopa Novan selän yläpuolelle Kultaisen seistessä normaalisti neljällä jalalla.
Vihreä naaras oli tämän lyhyen sananvaihdon aikana silmäillyt ympärilleen, ilmeisesti etsiskellyt mahdollista tapaa livahtaa ulos ikävän ahtaasta luolasta, joka pystyi kyllä pitämään sisällään kolmea lohikäärmettä helposti, mutta taistelu matalan katon ja seinien rajoittamana olisi suuremmalle olennolle hankalaa. Peikot olivat kuitenkin levittäytyneet käytävien edustalle eikä tässä lyhyessä ajassa paljastunut tilaisuutta edes sirolle haltialle luikahtaa tiehensä vaikka hyökkääjät kohdistivatkin suurimman osan mielenkiinnostaan vaarallisemmilta näyttäviin Kultaiseen ja pieneen vihreään. Haltia jupisi itsekseen kirouksia, alkaen sitten peikkojen hyökätessä kasvaa takaisin omiin mittoihinsa vaikka pelkäsikin lyövänsä päänsä luolan kattoon tai kolhivansa siipiään. Rumien otusten ilme oli varmasti näkemisen arvoinen niiden älytessä luolan perälle olevan ilmestymässä vielä yksi lohikäärme... ikävä kyllä muodonmuutos ei tapahtunut aivan silmänräpäyksessä. Jos peikot toipuisivat yllätyksestään ajoissa, ne saattaisivat yrittää hyökätä naaraan kimppuun tämän ollessa vielä keskellä muutosta.*
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Jun 16, 2006 15:39:11 GMT 3
Pieni, vaaleanvihreä lohikäärme lähti hieman vastahakoisesti hyökkäämään. Nuori lohikäärme ei ollut koskaan pitänyt tappeluista ja oli hyvin vastentahtoinen haastaa riitaa, mutta koska muutakaan vaihtoehtoa ei olisi, vaaleanvihreä syöksähti pienellä, takajaloilla ponnistetulla syöksyllä vähintä vihollista päin, raapien kovilla kynsillään peikon ylös nostamaa kilpeä. Hetken raapimisen jälkeen vaaleanvihreä oli saanut kilven kuorittua ja hyppäsi täydellä voimalla peikon päälle, yrittäen kaataa tätä selälleen, samalla huiskaisten hännällään puunuijan peikon toisesta kädestä.
Kun lopulta nuori lohikäärme oli saanut peikon selälleen, tämä yritti hoidella tätä loppuun. Peikko tietenkin taisteli vastaan. Se vasaroi lohikäärmeen suomuja nyrkeillään, yritti irroittaa niitä sormillaan ja potki lohikäärmeen vatsaa jaloillaan. Vihreäsilmäinen lohikäärme väisti kuitenkin silmiinsä osoitetut tökkäisyt, jotka olisivat saaneet hänet vähäksi aikaa puolisokeaksi. Lohikäärme yritti saada kynsiään peikon kurkun lähettyville, onnistumatta siinä.
Sen jälkeen pieni lohikäärme yritti toista taktiikkaa. Se painoi sarvensa peikon rintaa vasteen ja alkoi painaa päätään ylöspäin, yrittäen saada toisen sarvista sohaistua kurkun kautta vahingoittamaan otusta vakavasti. Valitettavasti peikko tajusi vaaleanvihreän aikeet ja tarrasi tätä epätoivoisesti sarvista. Yhdellä nopealla liikkeellä lohikäärme oli noussut taas seisomaan, heittäen peikon ylitseen. Peikko rysähti luolan puoliksi kiviseen hiekkapohjaan, tokkuraisena pudotuksesta päälleen. Pieni lohikäärme käännähti mahdollisimman nopeasti ympäri, ja onnistuen siinä hän nykäisi kynsien ja sarviensa avulla peikon pään vihdoinkin irti.
Hoidettuaan ensimmäisen peikon lohikäärme perääntyi ruhon luota, hieroen kynsiään ja sarviaan hiekkapohjaan, yrittäen saada peikonverta irti valkoisista sarvista ja kovista kynsistä. Lopulta tajuten, että se onnistuisi vain veden kanssa vaaleanvihreä lohikäärme katahti ympärilleen luolassa. Huomatessaan vanhemman vihreän muuttuvan taas alkuperäiseen muotoonsa ja sen saavan peikot hieman hämilleen.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Jun 19, 2006 13:13:58 GMT 3
"Metallilisko antaa miekkansa vain kuolleen ruumiinsa yli! Ja nyt metallilisko näyttää,kuinka vaikeaa on saada se kuolemaan." *Nova sanoi ja iski hännällään pienemmältä varomattomalta peikolta kilven pois. Peikon kilpi kolahti maahan ja kultainen sai tilaisuuden hyökätä. Nova sylki pienen lieskan peikon päälle jolloin tämä kärventyi ja juoksi ulvoen ulos.* "Ja tämä on vasta alkusoittoa!" *Kultainen naaras huusi piiskoessaan hännällään maata. Hän suojasi vatsaansa eniten, sillä lohikäärmeillä, etenkin Metallisilla, vatsa oli niiden 'akilleenkantapää' eli ainoa suojaamaton kohta. Suomut kyllä olivat lujaa tekoa. Nova huomasi yhden peikoista olevan hyökkäystuulella joten kultainen mietti sekunnin murto-osan ajan sopivaa tekniikkaa iskeä miekalla.* 'Hmm... Pitäisikö kokeilla Kahden käden kopsautusta? Sillä halkaisee vastustajan kallon. Selvä. Sitä voisi kokeilla hyökkääjään. Sen jälkeen nohin muihin voisi kokeilla Viuhuvaa viiltoa ja Lappeella laulukuoroon-iskua.' *Nova ajatteli ja teki hyökkäävään peikkoon Kahden käden kopsautuksen halkaisten tämän kallon. Kultainen viskasi peikon ruhon pois tieltä ja huusi:* "Okei, kenen vuoro seuraavaksi?" ((Sori kun kesti, syynä on koneeni verkkokaapeli, joka on "hieman" rikki ja irtoilee koko ajan. ))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 20, 2006 16:43:26 GMT 3
((Ei se mitään, kaikilla on ongelmia koneen kanssa aina välillä. =) ))
*Peikot seisahtuivat hölmistyneinä kahta muuta lohikäärmettä suuremman olennon ilmestyessä näkyviin, ja joutuivat hetkeksi pieneen kaaokseen odottamattoman käänteen vuoksi. Ne olivat nähneet paikalla vain kaksi pientä lohikäärmettä ja näin ollen valmistautuneet taistelemaan vain kahta pientä vastaan, eivät kolmea lohikäärmettä. Tämä muutaman sekunnin kestävä sähellys vei kilvenkentajien antaman suojan molempien menettäessä pääkoppansa tavalla tai toisella, ja kaatuessa liikkumatta maahan. Ainakaan ne eivät liikkuneet minnekään ilman päätä. Jos huhut pitäisivät paikkansa ja otukset pystyisivät kasvattamaan jopa päänsä takaisin, ei se kyllä tapahtuisi aivan hetkessä, taistelu olisi varmasti jo ohitse siihen mennessä ja lohikäärmeet muualla, tavalla tai toisella.
Peikot toipuivat kuitenkin hetkiseksi kaaoksestaan älytessään molempien kilvenkantajien jo kaatuneen, mutta sen sijaan että olisivat paenneet jäljelle jääneet neljä (tai no, tällä hetkellä kolme, yksi näköjään yritti sammutella käryävää nahkaansa taaempana) hyökkäsivät raivokkaasti eteenpäin yhtenä mylläkkänä. Suurin peikko oli vielä jaloillaan ja yllytti kaverinsa hyökkäykseen pysytellen itse "urheasti" aavistuksen taaempana, ja pian itsensä sammuksiin läpsinyt, kärvähtänyt peikkokin liittyi mukaan. Nyt ne näyttivät keskittävän hyökkäyksensä pääasiassa miekan kanssa riehuvaan Novaan, pieni lohikäärme sai toistaiseksi olla suhteellisen rauhassa koska peikkopäällikkö ilmeisesti halusi vieläkin kovasti Kultaisen miekan itselleen. Suurempi Vihreä sensijaan pyrittiin pitämään kauempana, vaikka kukaan peikoista ei oikeastaan halunnut hyökätä kovinkaan innokkaasti itseään suuremman olennon kimppuun.
Jälleen omaan muotoonsa päässyt Vihreäkin pääsi hätyyttämään peikkoja kynsillään. Hän ei pitänyt tilanteesta ja avasi jo kitaansa vaistomaisesti tuholaismyrkyttääkseen koko pahuksen luolan, jolla toivon mukaan peikoista päästäisiin kertaheitolla. Kuitenkin hän epäröi, sulkien sitten itsekseen sihisten kitansa. Hänellä itsellään ei olisi ollut hätää, mutta naaras ei ollut varma olisivatko kaksi pienempää käärmettä selvinneet hengissä tässä pienessä suljetussa tilassa. Sen sijaan hän iski kynsillään kohden peikkoa, joka yritti epätoivoisesti kookkaalla, ruosteisella miekalla sohien pitää hänet kauempana suurimman hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta Novasta, ja mutisi ilmoille loitsin, jonka vaikutuksesta eräs toinen peikko syttyi mystisesti tuleen ja pakeni kauhuissaan, tällä kertaa aivan ulos asti, ja palaamatta. Tämä loitsu oli selvästi tarkoitettu tappavammaksi kuin Novan aiempi varoittava liekki.*
"Mitä ikinä teettekään, älkää missään tapauksessa purko ja nielkö niistä palaakaan ellette halua että vatsassanne alkaa muutaman viikon sisällä kasvaa peikko!" *Vihreä sihahti varoituksen, vaikka näyttikin inhoavan ajatustakaan pistää likaista peikkoa suuhunsa.*
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Jun 26, 2006 12:15:20 GMT 3
// Mine taas mökillä nytten, mutta vastailen aina kun koneelle pääsen. //
Pieni vihreä olisi mielummin jäänyt taistelusta sivummalle, mutta tietäen, ettei se onnistuisi tai ainakin jälkeenpäin häntä voitaisiin haukkua pelkuriksi, vaaleanvihreä hyökkäsi suunnilleen itseään parikymmentä senttiä pidempää peikkoa kohti, jättäen suurimman peikon jollekulle muulle.
Vaaleanvihreä halusi lopettaa tämän pikku kahakan hieman nopeammin ja hyppäsi nopeasti kurkulle, sohaisten kynsillään kurkkua kohti. Peikko puolustautui kädellään, joka kannatteli puoliksi katkeillua ja lahonnutta keihästä. Kynnet jatkoivat matkaansa käden läpi, roiskauttaen peikonverta vaaleanvihreille suomuille. Pienin lohikäärme syöksähti vain eteenpäin, kynnet pureutuen peikon kaulan paksuun ihoon, lävistäen sen ongelmitta. Samalla kun paksun mustaa verta levisi parilla eri tavalla ympäristöön lohikäärme kampesi peikon pään irti, heittäen sen toiselle puolelle luolaa.
Vaaleanvihreä nousi ylös, potkaisten peikon ruumista enemmän tai vähemmän halveksien.
'Yh, vihaan peikon verta... Tahmaista, mustaa, pahan hajuista ja makuista, myrkyllistä ja erittäin vaikeasti pestävää...'
"Juu, ei syödä ei, maistuu pahalle."
Pieni vaaleanvihreä vastasi hieman poissaolevan huolettomasti ja asettautui jälleen takajaloilleen, valmiina hyökkäämään, puolustautumaan tai hätätapauksessa pakenemaan.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Jun 28, 2006 12:57:33 GMT 3
((Mäkään en ihan joka päivä koneelle pääse, kun oon musiikkileirillä. Täällä on sentään yleinen kone, joka on harvoi vapaana.))
"En mielelläni syö peikkoa, liian kitkerää ja muutenkin maistuu varvasnöyhdän ja kainalohien yhdistelmälle." *Nova vastasi ja hyppäsi yhden peikon kimppuun. Hän oli aikeissa tehdä Viuhuvaa viiltoa, mutta peikko potkaisi häntä kylkeen. Nova jatkoi silti kylki kivistävänä taisyelua ja viilsi peikon vatsan auki.* "Yäk! Mitä ihmettä tuo peikko on syönyt?" *Nova sanoi ja raapi toista peikkoa.
Kultainen sylki tulenlieskan kohti raapimaansa peikkoa ja pakotti liekehtivän peikon grillausluolaan. Luolassa hän sylki vielä toisen lieskan, nyt hieman isomman, ja peikko kaatui maahan hiiltyneenä.* 'Grillituotteet grillattava grillausluolassa.' *Hän ajatteli.*
|
|
|
Post by spyrre on Jun 30, 2006 16:31:03 GMT 3
*Peikot taistelivat raivokkaasti, mutta pian olivat kaikki muut olivat maassa paitsi yksi, se suurin, ja tämäkin yritti kivusta äristen pidellä sisuskalujaan sisällään auki viilletyssä vatsastaan. Melkein mikä tahansa muu olento olisi jo kuollut noin kammottavan vamman saatuaan, mutta niin kauan kuin peikkojen soluissa minkäänlainen henki pihisi, ne uusiutuivat hurjalla nopeudella parantaen olentoja melkein luonnottoman nopeasti. Haava oli kuitenkin silti peikollekin sen verran vakava että se oli tuon johdosta melkein puolustuskyvytön, ja nähdessään Novan epähygieenisesti grillaavan viimeisen kaverinsa kuntoon josta edes peikko ei enää ylös nousisi, olento pudotti aseensa kädestään, perääntyi, ja pakeni sitten niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi takaisin käytävään josta oli tullut ja sitä kautta todennäköisesti ulos niin kauas kuin jalat kantoivat. Jäljellä oli enää liikkumatta pitkin luolan lattiaa lujuvia peikonraatoja, sekä nuo kolme lohikäärmettä.
Vihreä naaras katseli paenneen peikon perään ilkeä, huvittunut virne kasvoillaan joka paljasti kuonon pituudelta teräviä, kaarevia hampaita. Hänen ei ollut sitten loppujen lopuksi oikeastaan tarvinnutkaan tehdä paljoakaan, hänen äkillinen ilmaantumisensa oli aiheuttanut tarpeeksi hämminkiä hyökkääjissä jotta pienemmät lohikäärmeet olivat saaneet peikot hengiltä ilman sen kummempia ongelmia.* "Kirotut saastat. Oppivatpa jättämään parempansa rauhaan" *naaras sihahti tönäisten inhoten kynsillään yhtä ruumista. Pystyisiköhän se vielä nousemaan tuosta, jos sille antaisi tarpeeksi aikaa? Tavallaan lohikäärme tunsi pientä uteliaisuutta asian suhteen, mutta oli loppujen lopuksi aivan liian kärsimätön ottaakseen asiasta selvää. Hampaiden välistä sihahdettiin sana, jonka johdosta ruumis räsähti pienestä käpälänliikkeestä kuumiin liekkeihin. Tuollahan noista päästäisiin, mutta palava peikko vain haisi vielä pahemmalta kuin elävä sellainen, eikä paikalleen pinttyneestä lemusta olisi kovin helppo päästä eroon. Huonolla tuurilla pieni luola tulisi haiskahtamaan kärventyneeltä peikolta ties kuinka kauan.*
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Aug 25, 2006 16:11:43 GMT 3
// Heeeei, anteeksi että kesti ihmiset. Aloitan nyt taas säännöllisen ropettamisen. //
Pienikokoinen lohikäärme raapi poissaolevasti niskaansa etukäpälänsä kynsillä. Se ei välittänyt tappeluista eikä iloinnut tappamisesta. Niskansa se oli tosin kevyesti satuttanut, viiltohaava niskassa sitäpaitsi kutisi inhottavasti. Haava ei ollut suurikokoinen, ja se oli vain viilto joka oli sattumalta läpäissyt vaaleanvihreät suomut. Hän oli ollut varomaton.
"No, entä mitä nyt?"
Tummanvihreät silmät siirsivät huomionsa niskasta kahteen isompaan lohikäärmeeseen, ja katse sisälsi hieman kysyvän ilmeen.
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Aug 27, 2006 23:05:44 GMT 3
*Kultainen mietti hetken ja sanoi:* "Parasta lähteä. Tämä kolo on täynnä peikonverta, sisälmyksiä ja ruhoja eikä tatä sotkua saa siistiksi millään." *Nova ryömi ulos kolosta ja näki ilman kirkastuneen.* "Tulkaahan ulos, hyvä herrasväki. Aurinko paistaa ja ruoho mukavan kosteaa. Mutta sumuista täällä on." *Lohikäärme sanoi ja oikoi siipiään. Hän pyyhki miekan verisen terän ruohotuppoon ja teki pari silmukkaa ilmassa. Kultainen tunsi olonsa hyvin iloiseksi, kuten aina sateen jälkeen auringonpaisteessa. Iloon oli varsinkin syytä, sillä he kaikki kolme olivat selvinneet elossa peikkojen hyökkäyksestä, toisin kuin Novan esikuva Miekantakoja. Miekantakoja oli voittanut peikot viimeisillä voimillaan, mutta kuoli heti voittonsa jälkeen. Juuri siitä syystä Nova pitänyt ollenkaan peikoista, vaan oli vannonut tappavansa yhtä monta peikkoa kuin Miekantakojan kimppuun hyökänneitä. Kultainen oli tappanut 3, joten vielä 3 jäljellä.*
|
|
|
Post by spyrre on Sept 22, 2006 20:56:27 GMT 3
*Suurin lohikäärme murahti katsellessaan liekeissä roihuavaa peikkoa nyrpistäen sitten kuonoaan otuksesta nousevalle kuvottavalle hajulle. Oli tämäkin ollut rasittava käänne... ensiksi hän oli mennyt päästämään tuon Kultaisen rääpäleen hiipimään kimppuunsa, paennut sen kanssa rajapartiota, piiloutunut typerään maakuoppaan myrskyltä ja nyt joutui haistelemaan vielä käryäviä peikonraatojakin. Vaikka kaikki oli tähän mennessä kuitenkin päättynyt ilman sen kummempia tappioita, naaras oli silti varsin tyytymätön... puhumattakaan siitä, että tämä monttukin oli vielä aivan liian lähellä Berylian maita. Kyllä, oli parasta häipyä niin nopeasti kuin mahdollista.... jonnekin. Aivan sama minne.
Naaras ei vastannut pienemmilleen, mutta ilmaisi haluttomuutensa jäädä oleskelemaan peikoilta lemuavaan luolaan lähtemällä liikkeelle ja ryömimällä ulos johtavaan käytävään vaikka se tuntuikin hänen keholleen ja varsinkin siivilleen turhan ahtaalta. Kuitenkaan hän ei vaivautunut muuttamaan muotoaan vaan kömpi melko epä-arvokkaasti itsekseen jupisten ulkoilmaan. Luolasta päästyään Vihreä ravisti pahimmat sorat ja pölyt päältään, venytteli, ja asteli sitten kostealla sammalikolla kauemmaksi luolasta tähyillen epäluuloisena taivaalle. Sumu oli hyvä asia... tavallaan. Häntä ei nähtäisi niin helposti, mutta ikävä kyllä hänkään ei näkisi, jos joku hiukankaan taitavampi sattuisi väijymään häntä. Mutta ketään ei onneksi näkynyt taivaalla eikä mikään kielinyt siitä että puiden lomassakaan liikkuisi ketään satunnaista hirveä suurempaa.
Kuullessaan ääntä takaansa muidenkin ryömiessä ulos naaras hätkähti hiukan, mutta muisti sitten ettei ollutkaan paikalla yksin ja käänsi hiukan päätään silmäten pienempiä lohikäärmeitä närkästyneeseen sävyyn. Ai niin. Nuo kaksi. Mitä niillä tekisi? Hän joutuisi varmasti vaikeuksiin ja herättäisi epäilyjä kenen tahansa silmissä jos joku vahingossa näkisi hänet pyörimässä Kultaisen lohikäärmeen seurassa ympäriinsä. Ja tuo pieni... siitä hän ei tiennyt mikä se oli olevinaan, mutta parempi katsoa kuin katua. Oli miten oli, se kuitenkin todennäköisesti hidastaisi hänen liikkumistaan. Naaras napsautti hiukan leukojaan liikutellen korvapurjeitaan hetken laskelmoivasti, ennen kuin puhui.*
"Tähän pelleilyyn on tuhlaantunut jo aivan liikaa aikaa. Kiitoksia monttunne lainasta ja ajanhukasta, haisen todennäköisesti kuolleelle peikolle monta päivää. Minä lähden, niin nopeasti ja kauas kuin mahdollista, ja suosittelen, että tekin teette niin ennen kuin joku minua hiukan ilkeämpi Vihreä sattuu havaitsemaan teidät." *Naaras ei kääntynyt, mutta käänsi päätään sen verran että pystyi puhumaan puolittain kahden pienempänsä suuntaan. Tokaistuaan ilmoille sanottavansa melkoisen töykeään sävyyn (kaipa tuo taisi oikeastaan olla ystävällisintä mitä tästä lohikäärmeestä irti sai) vilkaisi toinen turkoosi silmä vielä toisten suuntaan olennon liikutellessa piikkiharjaansa kuin levottomana ennen kuin päästi kidastaan pitkän, sihahtavan äänen ja ponnisti siivilleen sumun sekaan. Varsinaista vastausta Vihreä ei edes odotellut, vaan jätti jäähyväisensä hyvin lyhyiksi ja mahdollisimman välinpitämättömän kuuloisiksi. Noilla kahdella oli todennäköisesti varsin hyvät mahdollisuudet häipyä sumun turvin kuten hänelläkin, naaras ajatteli mielessään kerätessään korkeutta hiukan puunlatvojen yläpuolelle ennen kuin jäi lentämään vatsa melkein oksia hipoen. ...äh, mitä hän siitä välitti mitä niille sinteille tapahtuisi! Olisi tosin hänellekin eduksi, jos ne eivät jäisi kiinni siltä varalta ettei niitä tapettaisikaan näkemältä, jolloin ne taas voisivat kannella hänestä. Hmm. Niin, niinhän se oli. Naaras katkaisi ärtyneenä ajatuksensa ja keskittyi tarkkailemaan taivasta ympärillään kiirehtien matalalla eteenpäin, kauemmas joesta ja paikasta, jossa oli aikaisemmin tavannut kaksi partioivaa lohikäärmettä.*
((Ja näin Vihreäni pyrähtää tiehensä, vain päätyäkseen viidakkoon ja rialeiden väijyttämäksi. ^^; Anteeksi viiveistä ja vastaavista, sekä kiitoksia peliseurasta. Vaikka nyreä hahmoni poistuikin, mikäänhän tosin ei tietenkään estä teitä vielä jatkamasta tätä peliä jos siltä tuntuu. ^__^ ))
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Sept 26, 2006 7:30:18 GMT 3
// Kiitoksia vain sinullekin, Spyrre. //
Vaaleanvihreä lopetti niskansa raaputtamisen ja käänsi päätään vielä enemmän sivulle nähdäkseen viimeisen vilauksen tummemmasta ja suurikokoisemmasta vihreästä. Hän räpytti yhden ainoan kerran silmäluomiaan tummanvihreiden silmien päälle hyvästiksi.
Pieni lohikäärme oli tullut "montusta" aivan helposti läpi, kun varsin pienikokoinen lohikäärmeeksi olikin. Siivet eivät käytävässä levälleen mahtuneet, mutta muuten pienikokoinen mahtui hyvin. Kun se oli tullut sumuiseen ilmaan, se oli katsellut ympärilleen kunnes vanhempi vihreä alkoi puhua. Nuori vaaleanvihreä oli kuunnellut tarkkaavaisesti ja katsellut suuremman lohikäärmeen lähtöä pää kallellaan.
Vaaleanvihreä suoristi niskansa ja katsahti lähtenyttä vihreää pienempään kultaiseen kysyvällä katseella, nostaen kevyesti häntänsä ilmaan.
"No, entä nyt?"
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 26, 2006 19:03:56 GMT 3
((Kiitämme peliseurasta.))
*Nova katsoi pois lentävää lohikäärmettä ja alkoi jahdata omaa häntäänsä. Saatuaan häntänsä hampaidensa väliin Nova istahti maahan ja sylkäisi häntänsä suustaan.* "Minulla taitaa pian alkaa työt. Olen nimittäin välillä lähettinä. Minulle uskotaan kaikki paketit, jotka menevät vaikeakulkuisiin paikkoihin, esimerkiksi vuoren huipulla asuvalle erakolle." *Lohikäärme sanoi ja kieriskeli kostealla nurmikolla jonkin aikaa. Pyörittyään tarpeeksi kultainen näki hedelmäpuita. Taistelusta oli tullut sen verran nälkä, että nyt olisi maistunut jopa hedelmät. Nova loikkasi puuta kohti, levitti siipensä ja nappasi omenan suuhunsa. Nurmikolla hän sitten rouskutteli mehukasta omenaansa.*
"Pitäisi hankkia hieman rahaa, jotta pääsen ostoksille. Suomunkiilloke on lopussa ja nykýaikaisille metallisille on tärkeää saada suomut kiiltämään." *Lohikäärme sanoi ja lehahti ilmaan.* "Näkemiin siis, ystäväiseni. Ehkäpä tapaamme vielä." *Hän jatkoi ja lensi kohti kaukana olevaa suurkaupunkia, Barcelonaa. Kultainen vilkutti vielä, ennen kuin katosi sumuun. Hän ei nimittäin halunnut lähteä yhtä töykeästi kuin se vihreä. Vielä monta siiveniskua Barcelonaan, mutta se ei Novaa lannistanut. Kyllä sinne vielä päästäisiin.*
((Novakin lähti nyt maailmalle, minäkin kiitän sinua peliseurasta.))
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Oct 1, 2006 18:52:57 GMT 3
Vaaleanvihreä pieni lohikäärme heilautteli muutaman kertaa siipiään, ennen kuin hän heitti päätään ja päästi lyhyen, kirkkaan äännähdyksen, aukaisi tummanvihreät silmänsä apposen auki ja työnsi takajalkojensa voimalla itsensä irti maasta, irroittaen useita ruohotuppoja.
Nuori lohikäärme lennähti ilmaan, kiepsahti muutaman kierroksen, tarkkaili ympärilleen ja katosi itsekin jonnekin suuntaan, selittämättä, sen enempää ajattelematta, mennen vain seuraavaan paikkaan, missä voisi kuunnella, katsella ja ihmetellä.
|
|