|
Post by submarine on Aug 18, 2006 16:40:51 GMT 3
Tytön juostessa miehen perään tämä ei oikeastaan suuremmin välittänyt siitä, vaan jatkoi kulkuaan. Jotenkin, jollakin tapaa, tämän onnistui kulkea kaikkein siroimmalla mahdollisella tavalla, kuitenkaan väsymättä tai matkaamatta yhtään tyttöä hitaammin, niin epätodennäköiseltä kuin se tuntuikin. Kun matkaa oli hetki jatkunut, saattoi tyttö huomata, että edessä tosiaan oli metsä. Eikä tämä ollut mikään mukava tai viihtyisä, vaan synkkä, läpitunkemattoman musta mäntymetsä. Juuri sellainen, jossa niitä paljonpuhuttuja hirviöitä varmasti olisi, jos oli missään. Ja sinne mies oli astelemassa, ilmeisen välinpitämättömänä mahdollisia vaaroja kohtaan. Joko tämä oli typerä tai sitten luotti, että tämän - mahdollisesti kyseenalaiset - velhontaidot suojelisivat tätä.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 18, 2006 22:32:20 GMT 3
Koori oli vähällä pysähtyää nähdessään metsän. Jostain kumman syystä hän kuitenkin oli alaknut luottamaan miehen sen verran, ettei tämä veisi häntä mihinkään kovin vaaralliseen paikkaan. Ja vaikka veisi, olihan tuo selkeästi mahtava taikuri. Ja koska tämä oli itse vaatinut Koorin matkaansa (vaatimiseksi Koori sitä itselleenkutsui, vaikka mies oli tuskin sanonut kahta lausetta), ei tämä varmaankaan haluaisi päästä Koorista eroon. Olihan toki mahdollsita, että juuri sitä mies ajoi takaa, mutta moiset ajatukset naiivi Koori päätti unohtaa saman tien.
"Aika pelottava metsä", Koori tyytyi sanovaan päässään risteilevistä pelon ja uteliaisuuden sekaisista ajatuksista välittämättä. Ei tyttö odottanut miehen vastaavan, puhuihan tuo puoliksi itsekseen eikä ollut edes kysynyt mitään, mutta oli tullut vain sellainen olo, kuin hiljaisuus olisi tappava tauti. Koori olisi kyllä valmis rupettelemaan itsensä kanssa, jos mies päättäisi olla yhtä välinpitämätön kuin ennenkin.
|
|
|
Post by submarine on Aug 18, 2006 23:07:36 GMT 3
"Ehkäpä", mies vain totesi lyhyesti astellessaan eteenpäin. Jotenkin tämän suhtautuminen asiaan oli, kuin hän itse ei olisi todellisuudessa edes täällä, kuin nämä tapahtumat eivät todella koskettaisi tätä. Paitsi suhtautuminen tyttöön, se vaikutti olevan aitoa, niin paljon kuin kukaan uskalsi sanoa. Oikeastaan oli melko mahdotonta lausua mitään kovinkaan painavaa, aivan siksi että saattoi olla väärässä, eikä moni halunnut olla väärässä tämän henkilön edessä.
Muutamassa kymmenessä minuutissa olivat sitten nämä kaksi kovin erilaista matkaajaa saavuttaneet metsän reunan, eikä se ainakaan paremmalta näyttänyt. Ehkäpä vielä synkemmältä ja vaarallisemmalta, juuri sellaiselta jossa muutamaa minuuttia saapumisen jälkeen kolmimetrinen peikkoi löisi pään irti hartioilta, tai lauma rotan kokoisia otuksia rynnistäisi nylkemään elävältä, tai petolintu repisi silmät päästä. Tai miljoona muuta asiaa, joita kukaan ihminen ei haluaisi niin vain saada osakseen. Ja silti mies, kaikkia mahdollisia vaaroja uhaten ja ilman edes tuikkua, asteli jo lähes puiden alla. Eikä tämän ilme edes värähtänyt.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 20, 2006 14:31:41 GMT 3
Läheltä katsottuna metäs vaikutti entistä pelottavammalta. Koori oli vähällä saada kylmiä väreitä. Metsän rajalla Koori todella hidasti askeleitaan, ja katsahti ylös tummiin, korkeisiin puihin. Koko metsä oli kuin yhden suuren varjon peittämä. Eihän tuo Kooria häiritsisi, ainakaan iholle ei kävisi köpelösti, kuten sillä oli tapana auringon valon polttaessa. Kuitenkin, vaikka pimeys Koorin tapauksessa olikin turvallisempi vaihtoehto kuin valo, nuori ihmistyttö oli peloissaan nähdessään jotain niin synkkää. Kai pelko oli juurtunut jo syntymässä tytön sydämeen, kuten kaikilla ihmisillä. Eivät valkoihoiset siitä poikenneet. Koorin huomatessa mihen jatkavan matkaa tyttö kuitenkin kiirehti tämän perään. Tuskin mies oli mikään valeasuinen kettu, joka houkutteli tyttöjä metsään syödäkseen. Ehkä tämä oli jotakin pahempaa. Sillä olihan pahempiakin asioita kun kuolema. Koori teisi kuitenkin pelkonsa olevan turhaa, hänen oman mielikuvituksensa tuotetta. Tuo mies ei tekisi mitään hänelle, ehkäpä pelastaisi jostakin vaarasta, jos jotain sattuisi kohdalle. Ajatus sai Koorin värisemään mielihyvästä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 20, 2006 15:33:04 GMT 3
Metsä oli juuri sellainen, kuin kauempaa saattoi odottaakin: matkaaja joutuisi koko ajan vilkuilemaan ympärilleen pelossa siitä, että jokin kävisi päälle, kun sitä vähiten odotti. Puut näyttivät suorastaan ahmaisevan lähes kaiken auringonvalon, ja kasvit takertuvan matkaajaa jalkoihin. Tai ainakin tytön jalkoihin, miestä kaikki tällaiset haitat näyttivät välttelevän, kuin olisivat tienneet, ettei tätä sopinut suututtaa. Eikä mies vaikuttanut välittävän tällaisesta, kulki vain eteenpäin. Tätä ei haitannut pimeys, ei pelottanut hirviö eikä häirinnyt uhkaava tunne. Tämä ei yksinkertaisesti pelännyt mitään, mitä täällä saattoi olla. Kuin tämä olisi nähnyt asioita, jotka olisivat saaneet minkä tahansa täällä elävän järkyttymään.
Mutta tyttö tosin saattoi olla hyvinkin huolestunut siitä, että aivan tämän näkökentän rajoilla vaikutti liikkuvan huolestuttavan usein jotakin, joka olisi aina ehtinyt pois, jos tämä vilkaisisi.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 20, 2006 19:40:00 GMT 3
Koori vilkuili metsässä jatkuvasti ympärilleen. Joka puolella tuntui rasahtelevan, ja ouiden takansa hämärässä liikkui tummia varjoja. Aluskasvillisuus tarttu sinnikkäästi Koorin jakoihin kinni, ikään kuin kasvit eivät olisi pitäneet hänestä. Tämä haittasi etenemistä kovin, mutta ainoastaan Koorin kohdalla. Miehen kulku jatkui yhtä sulavana kuin ennenkin. Viimein Koori sai pusikoista tarpeekseen, ja päätti riisua kenkänsä kulkemisen helpottamiseksi, oli se sitten viisasta tai ei. Tyttö istahti maahan kiskomaan kenkiä irti jaloistaan, sillä ne olivat tiukasti jalkaan sidotut, jotta askel ei olisi liian raskas. Olivathan kengät pitkävartiset, ja sen takia raskaat! Kun Koori viimein oli saanut kenkänäs irti jalasta, kengän sisältä paljastui pieni jalka, joka oliis sopinut pikemminkin 10-vuotiaalle lapselle kuin nuorelle naiselle. Olis selvää, että Koorin saappaat olivat hänelle ainakin kahta numeroa liian suuret. Vaikka jalat olivatkin pienet, ja iho niissä niin läpikuultava, että osa verisuonista näkyivät sinisinä ihona alla, jalat olivat hyvin sievät. Lähes täydellset muodoltaan, ja yllättävän hyvin hoidetut niihin matkoihin nähden, joita Koori oli niillä astunut. Varovasti tyttö nosti katseensa jaloistaan ja vilkaisi miestä, varmistaakseen, ettei tämä ollut ehtinyt liian kauas.
|
|
|
Post by submarine on Aug 21, 2006 16:35:21 GMT 3
Mies vain jatkoi matkaansa, välittämättä juurikaan jäädä katsomaan tytön puuhia. Kymmenisen metriä heidän väliinsä jäi tästä syystä, tarpeeksi jotta säikympi voisi todella pelästyä. Ja se, että täällä valoa oli kuin aamuyöllä aukealla paikalla, sai miehen jo lähestulkoon katoamaan pimeyteen. Ei tosiaankaan mukavaa, jos tämän oli tarkoitus olla tytön ainoa turva täällä. Mies itse näytti tosin päättäneen, että määräisi tahdin, ja toinen seuraisi, ei toisin päin. Ja niin tämä toimikin, asteli vain eteenpäin metsässä, jolla ei vaikuttanut olevan mitään vaikutusta tähän, vaikka lähes kehen tahansa muuhun varmasti olisi ollut. Ja niin tämä vain jatkoi kulkuaan.
Sitten, aivan yhtäkkiä, tapahtui jotakin: jostakin miehen oikealta puolelta, kaiketi puiden seasta, lensi veitsi aivan tämän jalkojen juureen. Tämä sai miehen pysähtymään, muttei kuitenkaan osoittamaan mitään yllätyksen merkkejä. Nyt tämän olemus oli taas saanut vivahteen: tämä oli tylsistyneellä tavalla utelias, ei peloissaan tai hädissään tällaisesta tapahtumasta. Ainoastaan hiukan kiinnostunut tekijästä. Kuin moinen tilanne olisi ollut aivan tavallinen, tai jopa sen alapuolella. Ja samaan aikaan saattoi tyttö huomata, että äsken vain pelottava pimeys oli ottanut nyt selvän uhkaavan muodon: huomattavia, nopeita, hetkittäisiä liikkeitä. Kuin siellä olisi liikkunut useita hahmoja, hetki hetkeltä lähemmäksi. Eivätkä varmastikaan hyvissä aikeissa.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 22, 2006 12:39:28 GMT 3
Kun Koori vihdoin sai kengät pois jalastaan, hänelle tuli kova kiire saada mies kirittyä kiinni. Tähän metsään Koori ei haluaisi jäädä eksyksiin. Aluskasvillisuus ei enää tarttunut niin pahasti jalkoihin, kun kengät olivat pois tieltä. Koori oli sitonut ne naruistaan roikkumaan laukun olkaimesta. Tokihan ne lisäsivät painoa, laadukkaat kengäthän ne olivat. Ja kalliit. Pian Koori tahtoi kuitenkin laittaa kengät takaisin jalkaansa, sillä aluskasvillisuus oli kosteaa ja tuntui ehkä osittain Koori vilkastuneen mielikuvituksen takia limaiselta. Ilmeisesti vesi ei haihtunut kovin tälläisessä pimeässä ja syrjäisessä metsässä.
Juuri kun Koori oli lähes saanut miehen kiinni, tämän jalkojen juureen lensi veiti. Koori säikähti kovin, hypähti hieman taaksepäin ja tähyili ympärilleen hermostuneena. Olivatko he nyt vaarassa? Pitäisikö Koorin paeta? Suojelisiko mies häntä? Kysymyksiä, joille Koori ei uskonut saavansa vastusta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 22, 2006 16:06:41 GMT 3
Mies seisoi yhä paikallaan, katsomatta oikeastaan mihinkään suuntaan todella. Tämä ei selvästikään ollut peloissaan ilmeisesti suurestakin ylivoimasta, tai siitä ettei oikeastaan näyttänyt omaavan mitään asetta. Olihan tietenkin naurettavaa, joltakin näin täydelliseltäkin, olla osoittamatta mitään pelkoa moninkertaista joukkoa vastaan, varusteinaan ainoastaan housut, ei edes paitaa tai kenkiä. Ja siitä huolimatta, ensimmäisen hahmo ilmestyessä näköetäisyydelle tämä ei edes valmistautunut mitenkään, seisoi yhä paikallaan samalla tavalla. Tämä hahmo oli hiukan samanlainen olento, kuin viime yönä näkynyt, kuin reilu puolitoista metriä pitkä rotta. Tosin tällä, toisin kuin edellisellä, oli aivan erilainen varustus. Ja lisäksi se oli lähes musta, pukeutuneena mustiin vaatteisiin. Se sai tämän näyttämään pelkältä epäluonnolliselta varjolta tässä ympäristössä. Tosin kaksi julmaa, kaarevaa ja osittain sahalaitaista sapelia oli helppo havaita: niiden himmeä pinta heijasti kuitenkin hiukan valoa. Tarpeeksi, jotta se sai tämän näyttämään vieläkin pelottavammalta. Mutta tietenkään edes mitään tällaista yksityiskohtaa ei kyennyt näkemään olennon liikkuessa huimaavan nopeasti ja lähestulkoon sulautuessa ympäristöönsä. Ja juuri tällä hetkellä se rynnisti kohti miestä, molemmat aseet epäselvinä välähdyksinä. Moni tavallinen ihminen olisi joutunut ehkäpä paniikkiinkin tällaisesta lähestymisestä, mikäli olisi ehtinyt käsittää tilanteen. Mutta siltikin, kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta, miehen käsi oli vielä tätäkin nopeammin syöksynyt olentoa kohti. Sitä, kun käsi kohtasi vastustajan, ei voinut edes nähdä, mutta silti siitä seurasi räsähdys, joka muistutti murtuvaa puunoksaa. Hyökkääjä kompuroi ohi, ilmeisesti pelkän äsköisen vauhtinsa ansiosta, ja lysähti liikkumattomaksi kasaksi maahan.
Vaikka mies nyt olikin ilmeisesti tappanut tämän hyökkääjän jollakin tavalla, joka ei aivan ollut selvinnyt, ei se vaikuttanut kuitenkaan olevan kovin ratkaisevaa: samaan aikaan tytön ja tämän ympärillä vaikutti näkyvän useita tulenpunaisia silmäpareja.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 23, 2006 19:15:52 GMT 3
Koori tuijotti hyökkäystä hieman äimistuyneen oloisena. Hänellä ei ollut mitään ideaa, siitä, mitä tässä tilanteessa kuuluisi tehdä. Vaiston varassa toimien Koori hivuttautui vähän lähemmäs miestä, uskoen kai tämän suojelevan häntä jos tosi tilanne yllättäisi. Toki tyttö osasi itsekin itseään puolustaa, mutta moisia otuksia hän ei ollut ennen nähnyt, tuskin oli edes kuullut puhuttavan. Koori kavahti yhden olennon hyökätessä. Ihmissilmä ei pysynyt vauhdissa mukana, Koorin mielestä kaikki tapahtui muutamassa sekuntissa. Jos Koori ei olisi ollut niin ymmällään (ja peloissaan, vaikkei sitä myöntänytkään) hänen reaktioaikansa olisi alle kolmasosa sekunnin. Tässä tilassa reaktioaika lähentelisi kuitenkin pikemminkin puolta minuuttia, eikä väistämisestä olisi hyöntyä.
Koori palasi takaisin ajan tasalle kuullessaan voimakkaan rusahduksen. Oliko jokin katkennut? Kuollut? Mies ainakin seisoi vielä jaloillaan, joten ääni kuului luultavasti mahdollisesta vihollisesta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 23, 2006 21:31:39 GMT 3
Vain muutamaa hetkeä ensimmäisen perään ryntäsi toinen samanlainen olento, miekat välkkyen. Mutta, toisin kuin edellinen, tämä vaikutti hyökkäävän kohti tyttöä, ei miestä. Ja siinä se teki elämänsä pahimman -ja viimeisen- virheen. Tällä kertaa tämä ei nimittäin jäänyt vain paikoilleen. Ennenkuin rotta oli ehtinyt edetä edes puolta tarvittavasta matkasta, mies oli jollakin tavalla onnistunut harppaamaan aivan kiinni tähän, ja tarttumaan tätä niskasta kiinni. Vaikka olento varmasti pystyikin reagoimaan hyvin nopeasti, ei se kuitenkaan ehtinyt edes käsittää, mistä oli kyse. Mies yksinkertaisesti pyöräytti sen kaaressa ympäri ja paiskasi takaisin sinne, mistä oli tullutkin käsittämättömän helpon tuntuisesti. Oli melko varmaa, että se ei enää palaisi.
Vieläkään olennot eivät vaikuttaneet saaneensa tarpeekseen: loput neljä, joista kolme ainoastaan astelivat - tai oikeammin ehkäpä lipuivat - paikalle, ilmestyivät esiin. Neljäs tosin ei tehnyt sellaista, vaan ryntäsi tyttöä kohti, kaksi erityisen ikävää asetta valmiina. Ja tällä kertaa mies oli tarkalleen tämän toisella puolella, eikä läheskään varmasti kykenisi auttamaan tätä ajoissa.
((Hmmh, vähän tässä tulee omakehun makua... nooh, pakollinen äksön on pakollinen äksön.))
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 24, 2006 13:22:37 GMT 3
((Hitsi ^-^ Mitäs minä nyt Koorille keksin?))
Koori oli suorastaan imarreltu miehen osoittaessa moista suojeluvasitoa. Vaikka oli edelleen varsin epäselvää, mitä tuo Koorista ajatteli, hetken tyttö tunsi olevansa tyytyväinen kuin sammakko aurinkoisella kivellä. Koori huomasi kasvojaan kuumottavan, ja painoi nolostuneena kädet poskilleen. Omiin ajatuksiinsa uppotuneena tyttö oli vähällä jäädä rynnistävän olennon alle, ainakin puoliksi. Yläpää olisi todennäköisesti muutamien metrien päässä alapäästä, elleivät työn refleksit olisi palautuneet äsköttäin ennalleen. Koori väisti nopeasti, muttei kovin ketterästi, sillä astuessaan sivuun tyttö törmäsi mieheen. "Ah, anteeksi", tyttö jäi änkyttämään, unohtaen taas kerran koko käynnissä olevan kahakan.
|
|
|
Post by submarine on Aug 24, 2006 16:21:54 GMT 3
Jäämättä pyytelemään puolestaan anteeksi tai edes katsomaan, oliko tytölle sattunut jotakin, mies työnsi tämän varsin suorasukaisesti pois tieltään. Tässä liikkeessä oli juuri sellainen voima, joka sai tönäistävän liikahtamaan muutaman askeleen, muttei kuitenkaan kaatumaan. Kuin suorastaan laskettu liike. Mutta ainakaan mies itse ei välittänyt asiasta, niin tytön mahdollisesti pahastumisesta kuin oman tönäisynsä tarkkuudesta astuessaan nopeasti eteenpäin. Ennenkuin rotta ehti edes hidastaa, mies oli päässyt potkaisemaan sitä leukaan, voimalla joka sai sen nyljähtämään epäterveellisen näköisesti takakenoon. Sitä seurasi murskaava isku tämän kaulan sivuun, niin että olento lysähti maahan ilman minkäänlaista elonmerkkiä.
Nyt kolme viimeistä vaikuttivat siltä, että eivät olleet aivan varmoja, halusivatko riskeerata itseään tätä selvästikin hengenvaarallista miestä vastaan. Ehkäpä jos ne hyökkäisivät yhtä aikaa... Mutta, ennenkuin yksikään niistä ehti edes liikkua, mies kohotti yhtäkkiä toisen kätensä kohti joukkoa. "Niin typeriä, niin helppoja ohjata... niin täydellisen tietämättömiä." Samaan aikaan jokainen kolmesta olennosta näytti suorastaan järkyttyvän siitä, mikä miehellä ikinä olikaan kämmenellään. Tyttö ei sitä voinut omasta paikastaan nähdä, mutta ne kylläkin, eivätkä tosiaankaan pitäneet näkemästään.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 25, 2006 15:31:35 GMT 3
Koori tuijotti ihmeissään, miten mies tappoi häntä kohti hyökäneen olennon. Niin nopeaa kuolemaa Koori ei ollut koskaan nähnyt, edes hän itse ei ollut vielä onnistunut tappamaan ketään täysin uhrin huomaamatta. Siihenhän hän pyrki, etteivät kuolemat olisi tuskaisia, vaan sielu olisi mahdollisimman nopeasti vapaa. Omasta mielestään Koori vapautti sieluja tappaessaan, sillä tavalla hän ei saanut huonoa omaatuntoa. Oman sielunsa vapauttamista Koori ei ollut koskaan edes harkinnut, puhumattakaan siitä, että joku vapauttaisi sen hänen puolestaan. Sillä, mitä kuoleman jälkeisestä elämästä ajatteli, ei ollut mitään väliä. Ihmisen luontoon kuului pelätä kuolemaan. Ne jotka sitä eivät pelänneet, olivat jo kuolleet, ja vain heikotjäivät jäljelle. Tuon miehen täytyi kuulua joihinkin muinaisiin kansoihin, koska taivaan lähettilääksi ei Koori tuota uskonut. Tytön mielikuva jonkun edesmenneen ihmisrodun viimeisestä prinssistä vahvistui hetkei hetkeltä.
Koori havahtui uteliaana ajatuksistaan miehen kohottaessa kättään, ja näyttäessä jotakin noille kummallisille metsän asukeille. Utelias tyttönen yritti hivuttautua sopivaan kulmaan, jotta itsekin näkisi, mitä miehellä oli kädessään. Liikaa tyttö ei kuitekaan uskaltanut taipua, tähyillä tai hyppiä, joten pian tuo luovutti. Asiaa voisi kysyä myöhemmin. Vaikka tuskin siihen vastausta saisi.
|
|
Pikku
Member
Katse ja kuiskaus.
Posts: 79
|
Post by Pikku on Aug 25, 2006 16:14:56 GMT 3
// Olisikohan mitenkään millään lailla mahdollista tunkea mukaan? //
|
|