|
Post by Koorisan on Aug 7, 2006 10:20:50 GMT 3
((Kyllä, voisi olla ihan hyvä juttu siinä vaiiheessa kun viestit on kolmerivisiä x3 Sinä suoritat sen ^-^))
Koori mietti iehen vastausta suu mutrussa. Mitä lie tuokin oli tarkoittavinaan? Vaikutti siltä, että matka olisi pitkä, sillä muuten mies olisi kyllä ilmoittanut matkan olevan lyhyt. Sehän olisi oikein motivoivaa mainostusta! Vaitonaisena Koori käveli miehen perässä, ja tuli siihen tulokseen, että matkasta tulisi hiljainen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 7, 2006 21:17:56 GMT 3
Ja hiljainen matka olikin, kuten myös suhteellisen pitkä. Päivä oli jo hyvää vauhtia kääntymässä illasta yöhön ja maisema muuttunut pellosta metsäiseksi, kun mies lopulta pysähtyi tarkkailemaan ympäristöään. Metsäistä maastoa tosiaan, mutta ei vielä metsää. Paljon puita kylläkin, mutta ei vielä niin paljon. Mutta muutaman kilometrin aikana olisi varmasti hyvin mahdollista, että metsäkin tulisi vastaan. Tosin miehen tarkoituksena ei enää vaikuttanut olevan kulkea niin pitkälle. Tämä kääntyi ympäri, ja hymyili taas huumaavaa, täydellistä hymyään. "Lepäämme täällä tänään, kuljemme huomenna uudelleen", tämä totesi, ennenkuin istui jalat ristissä hiukan sivumpaan. Mainittavaa kyllä, että vaikka tämä oli kulkenut koko päivän mainittavassa auringonpaisteessa, pitämättä kerrallaan taukoa, yhtä ainoaa hikipisaraa ei voinut nähdä niin tämän paljaalla rinnalla kuin ohimollakaan.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 8, 2006 14:02:02 GMT 3
Koori lysähti väsyneenä upottavalle sammalmättäälle vieressään, ja huokaisi uupuneena. Miten tuo mies oli saattanut kutsua matkaa "lyhyeksi, keskinkertaiseksi tai pitkäksi"? Jättiläiselle tuo matka olisi voinut olla lyhyt, sellaiselle, joka otti kilometrin mittaisia harppauksia, mutta Koorin pienet jalat olivat lähes kuluneet puhki. Ainakin niissä oli muutama rakkula, "reikä", kuten Koori niitä itse kutsui. Mielessään kiroten, mutta pysyen silti vaiti Koori avasi kenkiensä nauhat ja hivutti ne pois paljaista jaloistaan. Olisi ollut hyvä jos hän olisi aamulla tajunnut laittaa sukat jalkaansa, mutta yhtäkään paria ei ollut puhtaana. Ja likaisia sukkiahan Koori ei pitäisi! Koori huokaisi uudestaa, helpotuksesta, miehen ilmoittaessa heidän jatkavan matkaa huomenna. "Kuinka pitkään pitää kävellä?" Koori kysyi. "Montako päivää? Ja minulla on nälkä", Koori lisäsi hiljaa. Matkan aikana hän ei ollut valittanut kertaakaan, vaikka aurinko oli porottanut kuin aavikolla ja ruoka oli loppunut viimeistä säilyketölkkiä myöten. Vettä Koori oli saanut kyllikseen, mutta kauaa sekään ei pitänyt nälkää ja väsymystä loitolla.
|
|
|
Post by submarine on Aug 8, 2006 16:32:23 GMT 3
Tytön kiukutteluntapainen vaikutti lähinnä huvittavan hiukan miestä. Tai tämän ilme ei ainakaan muuttunut hiukkaakkaan. "Niin paljon kysymyksiä, niin paljon asiaa. Päivätkään eivät ole samanlaisia kaikkialla ja kaikille. Ehkäpä yksi päivä toisaalla, ehkäpä tuhat päivää jonkin toisen mielestä." Ilmeisesti tämä joko todella halusi kiusata tyttöä, tai sitten ei. Ainakaan suoraa vastausta ei ollut tähän asti vielä todella kuulunut missään vaiheessa. Ja oletettavasti ei tulisikaan vielä pitkään aikaan. "Mutta nälkää varten tarvitaan ruokaa", mies jatkoi, "Ja sitä sinulla on."
Niin typerältä kuin se kuulostikin, yhtäkkiä tytöllä tosiaan oli ruokaa. Tyhjästä ilmasta, ilman varoitusta, oli ilmestynyt tämän syliin syvä lautanen kanakeittoa, ja siinä vielä lusikka. Niin mahdottomalta kuin tapahtuma tuntuikin, astia oli silti siinä.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 9, 2006 13:19:12 GMT 3
"Mutta meneekö kauaa?" Koori intti,. vaikka tiesi käyttäytyvänsä täysin lapsellisesti ja sopimattomasti. Koori pyöritteli tummanvihreää heinänkortta sormissaan, ja tuijotteli sitä oulin ja toisin, ikään kuin siinä olisi ollut jotain tuijotettavaa. Yht äkkiä Koorin syliin ilmestyi lautasellinen keittoa. Koorin olisi tehnyt mieli kysäistä ystävällisesti "mitä helvettiä?!", mutta hän ei saanut sanaa suustaan. Tietämättääm tuo mies oli kuitenkin vastannut yhteen Koorin kysymyksistä; tämä todella oli taikuri tai velho! "Ööö..."Koori kiitti kohteliaasti. Sen enempää suutaan avaamatta Koori alkoi hotkia keittoa nälkäänsä. Pian lautanen oli tyhjä, mutta Koorin vatsa ainakin tyydyttävän täynnä. Koori tunsi olonsa jo hieman paremmaksi, ja siirsi lautasensa sivuun, sammalmättään viereen. Vasta sitten Koori huomasi, että mies ei ollut syönyt. "Eikös sinulla ole nälkä?" Koori kysyi ihmeissään. "Olet paljon isompi kuin minä, sinäkin tarvitset ruokaa.
|
|
|
Post by submarine on Aug 9, 2006 16:10:44 GMT 3
"Ehkäpä menee, ehkäpä ei", mies totesi, kuin vastaus olisi ollut täysin käypä. Ja kuten ennenkin, lisää oli aivan turha odottaa. Kuin teljetty ovi, joka aukeni aina juuri sen verran, että hiukan asiaa pääsi ulos. Ja sitten se taas telkeytyi, eikä kellään ollut avainta, ja vaikka olisikin, se olisi silti ollut teljetty myös sisäpuolelta. Ongelmallista sellaiselle, joka halusi tietää jotakin.
Kun tyttö kysyi tämän nälästä, mies vain hymyili samaa selvittämätöntä hymyään. "Minä olen syönyt, mitä tarvitsen", tämä totesi. Ainakaan nyt tämä ei kuitenkaan ollut syönyt mitään. Mutta tämän ääni kertoi, että se oli silti ehdoton totuus.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 10, 2006 12:06:32 GMT 3
Koori huokaisi syvään. "Minne me ollaan menossa? Kerro edes se!" tyttö kysyi, ja katsoi anovasti miestä. "Ja myös mikä sinun nimi on, okei?" Kylläisenä, mutta entistäkin väsyneempänä Koori kävi maaten pitäen äskeistä sammalmätästä tyynynään, ja huokaisi taas. Hän ei olettanut, että mies vaivautuisi vastaamaan, joten saman tien hän voisi käydä levolle. Koori tuijotti yläpuolellaan aukeavaa tähtitaivasta ja huokaisi. Tähdet olivat niin kauniita, juuri Koorin mieleen. Pieniä ja sieviä, ja niitä oli paljon kimaltelemassa sinisellä samettisella yötaivalla.
|
|
|
Post by submarine on Aug 10, 2006 15:15:54 GMT 3
Ja tähän mies yhä hymyili. "Niin paljon kysymyksiä, joilla ei todella ole merkitystä. Me olemme menossa sinne, jonne kävelemme nyt." Ei koskaan suoraa vastausta...
Kun tytö kysyi tämän nimestä, mies - odottamatonta kyllä - todella näytti vakavoituvan hiukan. Tai ehkä tämä vakavoitui, oli vaikea sanoa ilmeen pysyessä vieläkin lähes samana. Vain hyvin tarkasti katsoen olisi voinut huomata mitään. "Mikä niistä? Minulle on annettu monia nimiä ja minä olen ottanut monia nimiä. Ja minulle on myös tullut monia nimiä. Voisin sanoa ne kaikki, mutta aikamme ei riittäisi siihen." Miehen olemus oli nyt vakavissaan tämän sanoessa näin. Tai ainakin niin vakavissaan, kuin saattoi odottaa.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 13, 2006 15:50:44 GMT 3
Koori päätti, että tässä asiassa hän ei luovuttaisi helpolla. "Jos me olemme menossa sinne, minne kävelemme nyt, niin minne me kävelemme" tuo tyttö lapsellisesti intti inttämistään. "Haluan tietää. Minulla on oikeus tietää, okei?"
Inttämisen Koori kuitenkin unohti huomatessaan hienoisen muutoksen miehen ilmeessä hänen kysyessään tämän nimeä. Oliko nimessä jotain salattavaa? "Noh, sano vaikka se, millä minä sinua kutsun, jooko?" Koori pyysi viaton pilke silmäkulmassaan.
|
|
|
Post by submarine on Aug 13, 2006 16:49:41 GMT 3
"Hyvä on sitten, hyvä on. Sinä et ole kuin moni muu, joka vain hyväksyy tällaisen vastauksen, se on myönnettävä. Eikä määränpään salaaminen oikeastaan ole tärkeää", mies totesi. Tämä ei oikeastaan vaikuttanut mitenkään voitetulta, vaan ainoastaan myöntyneeltä tytön sanoihin. Hitaasti mies kohotti kätensä horisonttiin, kohti valtavaa hahmoa jonka kykeni näkemään jopa illan hämärässä. Valtavat vuoret, joita moni ihminen karttoi kuin ruttoa, ja yleensä hyvästä syystä. "Tuonne me olemme menossa. Siellä on jotakin, joka vaatii sitä. Tämän minä kerron sinulle, mutta ei ole asiasi enää vaatia, miksi sinä olet mukanani."
Kuullessaan, kuinka tyttö pyysi kuulla jonkin nimen, jolla kutsua tätä, mies puhui uudelleen: "Minulla on ollut nimiä, joita suusi ei voisi lausua ja nimiä, joille ei ole sanoja. Minulla on ollut myös nimiä, joita et voisi kuulla. Mutta on myös niitä, joita sinä ymmärrät; olen ollut Vallassai. Olen ollut Kemoran Yliherra. Sielunhalkaisija. Semet. Vaeltaja. Ja lukemattomia muita. Nyt olen Palvelija. Ja sinä voit kutsua minua Vokishtiksi."
Jos tyttö olisi tiennyt mitään todellista tästä miehestä, tai kuullut koskaan nimeä aikaisemmin, tämä olisi saattanut päättää heittää kaikki uteliaisuudesta johtuvat syynsä pois ja vain juosta, kunnes ei enää olisi pystynyt. Tai jos tämä olisi tiennyt, kuinka uskomattoman vähäiselle määrälle olentoja tämä nimi oli paljastettu, olisi hänellä ollut kaikki syyt tuntea itsensä kunniotetuksi. Mutta tämä nimi oli annettu harvoille, joista monet aika oli jo unohtanut. Ja miehen tavanneista hyvin pieni osa koskaan oli valmis kertomaan tapahtuneesta. Joten tällä ei todellisuudessa ollut mitään mahdollisuutta ollut kuulla mitään nimistä.
((Ei ole mitään mahdollisuutta olla kuullut miehestä tai tietää tästä... paitsi jos se menee hahmokuvauksiin ja katsoo, mitä "Vokishtissa" lukee >_>))
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 13, 2006 22:53:40 GMT 3
((Älä pelkää, Koori on maalaisperheestä. Se mistään mitää tiedä. Koorisan samoin, vaikka kuavuksen lukikin, kun uteliaisuus yllätti...))
"Vuorille", Koori mutisi ja vilkaisi kaueampana kohoavia jylhiä hahmoja. Vielä ne olivat vaarattomat kuin varjot, mutta Koori tiesi, että liian lähelle tultaessa ne olisivat vaaraksi hänelle. Demoneita vuoret kuulemma kuhisivat, ja pienenä Kooria oli peloteltu vuorenpeikolla. Tietenkään hän ei tiennyt, missä vuoristossa kyseinen peikko asusti, mutta näitä vuoria katsellessa Koori oli melko varma että täällä. Ei hän peikkoa pelännyt, iso tyttö kun oli, eikä oikein uskonut sen olemassaoloonkaan, mutta jokin syy täytyi olla lasten pelottelulla, uhakailuilla ja kehotuksilla pysyä poissa vuorilta.
Koori havahtui ajatuksistaan ja ilahtui miehen esitellessä itsensä. "Okei, nyt sitten tiedän. Hyvä", Koori sanoi hymyillen niin, että hampaat näkyivät. Tyttöparka ei koskaan ollutkaan kuullut mokomaa nimeä, ei mitään niistä. Mutta niin mnota nimeä omaava henkilö oli varmasti arvovaltainen (kuten tämän ulkonäkökin kertoi!), joten Koori päätti ryhdistäytyä, ja puhutellä miestä kunnioittavammin. Huomenna. Nyt Koori oli väsynyt, uuvuksissa, nukahtamisen partaalla. Jos tuo mies (jos oli mies alkuunkaan, Koori ei ollut unohtanut tämän hämmentävä ulkonäköä!) tekisi hänelle jotain tytön nukkuessa, Koori ei välittäisi. Hän nukkuisi kuitenkin kuin tukki, eikä heräisi vaikka joku iskisi miekan läpi hänen vatsastaan. Valtaisa haukotus katkaisi Koorin ajatukset.
|
|
|
Post by submarine on Aug 14, 2006 1:07:57 GMT 3
Hetken mies seurasi tytön unta, mutta sulki sitten silmänsä. Ei kuten nukkuva, vaan kuin olisi keskittynyt johonkin. Ohimennen äskettäin ilmestynyt lautanen katosi takaisin sinne, mistä oli tullutkin - oli se missä hyvänsä. Hetken oli hiljaista ja pimeää miehen vain istuessa aloillaan, silmät ummessa. Oli rauhallista, ja silti joku *kehtasi* häiritä miestä kaikessa täydellisyydessään.
"Minä en näe mitään syytä tähän typerään leikkiin", hahmo tämän takana ilmoitti, ehkäpä liian närkästyneesti. Ääni oli hiukan liian kimeä ihmisen omistamaksi, ja sattui korviin. Tytölle nämä sanat eivät olisi olleet muuta, kuin sarja outoja, puolieläimellisiä ääniä, mutta mies näytti ymmärtävän helposti sen. "Enkä minä pyydä sinua ymmärtämään. Mutta uskoakseni haluat kuitenkin, sillä olet täällä", mies vastasi samalla, oudolla kielellä edes avaamatta silmiään. Sen sijaan tämä liikautti toista kättään tyttöä kohti lyhyessä kaaressa. Enempää ei tarvittu pitämään tämä heräämättömässä unessa niin kauan, kuin mies itse halusi. "Mutta miksi sinä haluat kantaa tuollaista jättöpainoa mukanasi? Ja miksi sinä olet muuttunut tuollaiseksi?"
Tässä vaiheessa mies avasi silmänsä, nousi ylös ja kääntyi ympäri. "Ja sinä, taikoja, olet ylittänyt rajasi jo aivan tarpeeksi monta kertaa. Katoa." Olento, jolle tämä puhui, oli rotta. Valtava, kahdella jalalla seisova rotta. Ja päällään tämä piti kaapuja, jonka laajaa kaulusta reunusti katkaistuista luista tehty piikkirivi. "Herra Stileassseal haluaa syyn tähän - " "Minä olen täysin tietoinen Korkea-arvoisen Rialherra Stileassseal Tuhannenkuoleman halusta tietää syy tähän, enkä perustele sitä sinulle. Katoa." Rotta vaikutti ikään kuin kuihtuvan kasaan näiden sanojen alla; tämä vetäytyi niin pieneksi kuin pystyi kuin olisi toivonut luupiikkiensä muodostavan itselleen suojan. "Kaikella kunnioituksella, herrani, mutta luomuksenne ovat saavuttamassa vaiheen, joka vaat-" "Mikäli taitosi eivät riitä seuraamaan selviä ohjeita, voin alentaa sinut virastasi. Kuten myös Stileasssealin sinetin alta ja kaikista muista eduista. Tottakai, sinut olisi helppo korvata..." mies vihjasi, eikä ollut hetkenkään epäilystä, etteikö tämä todella tekisi näin. "Anteeksi, tuhannesti anteeksi teille!" rotta lähestulkoon kiljaisi, ja takertuen itseensä haihtui paikalta uskomattoman nopeasti.
Tämän häiriön loputtua mies istuutui uudelleen alas, taaskin sulkien silmänsä ja näyttäen keskittyvän johonkin. Enempää tällaisia häiriöitä ei enää seurannut. Sitten, kun tyttö lopulta heräisi aamulla, löytäisi tämä miehen yhä istumasta siitä, keskittyneenä ja silmät kiinni. Muttei koskaan unessa.
((Tuli vähän insidea nyt... joistakin näistä jutuista tässä ei voi saada aavistustakaan lukematta tarkasti monia tähänastisia pelejäni, kuten ei oikeastaan niistä lopuistakaan >_> Ei niin, että näiden tietämistä vaadittaisiinkaan, kaikki tähdellisesti peliin liittyvä kyllä selitetään tarkkaan sitten, kun sen aika on.))
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 15, 2006 13:12:10 GMT 3
((Ei tuo inside haittaa. Tuo lisää salaperäisyyttä hahmoon. Mutta mitens minä nyt Koorilla kun se nukkuu... -.-))
Koori nukkui syvää rauhallsita unta, kuitenkin unia näkemättä. Tai jos hän jotakin näki, niin mielikuvat unista olivat kadonneet jonnekin yön aikana. Aaamuaurinko pasitoi ja tavanmukaista korkeammalla, ja häikäisi Koorin silmiä ikävästi. Hitaasti Koori nousi istumaan ja hieroi silmiään. Ilmeisesti unet olivat todella olleet syvät, mutta ne olivat piristäneet mukavasti. Seuraavaksi Koori kosketti hiuksiaan, ja tavanmukaiseen tapaansa ne seisoivat lähes pystyssä niiltä kohdin, joista tukka oli lyhyimmillään. Pitempi osuus oli vain tiukassa takussa. Harmistuneena hiustensa tilasta Koori suunnisti laukulleen ja tonki esiin hiusharjan. Vasta hiuksia harjatessaan (tai pikemminkin repiessään auki) Koori huomasi eilisen miehen vierellään. "Oho", oli ainut asia mitä hän sai suustaan ulos, ennen kuin muisti eiliset tapahtumat.
((Tuli sitten aamu...))
|
|
|
Post by submarine on Aug 15, 2006 13:41:14 GMT 3
((Juu. Itse asiassa Korkea-arvoinen Rialherra Stileassseal Tuhannenkuolema on erään pelini päähenkilönä, eikä sen henkilöllisyyden selvittäminen ole vaikeaa. Jos asia kiinnostaa, kyseinen peli löytyy aivan minun omalta pelialueeltani.))
Kun tyttö nyt sitten heräsi, mies nousi heti - ei niinkään koska olisi halunnut tätä palvella, vaan ilmeisesti koska oli aikeissa jo lähteä liikkeelle. Tai ainakaan tämä ei kysynyt, tarvitsiko tyttö mitään, vaikka aivan varmasti olisi eilisen perusteella voinutkin sellaista antaa. "Nyt sitten, jatkakaamme matkaa", tämä totesi. Äänessä ei ollut nukkumattoman yön raskautta, eikä liikkeissä jäykkyyttä. Tämän silmät olivat yhtä jumalaisen kirkkaat kuin eilenkin, eivät sameat tai punaiset kuten pitkään valvoneilla. Oli, kuin tämä olisi nukkunut yönsä aivan, kuten tyttökin - tai että uni ei ollut tälle tarpeellista. Kuten ei kai sitten syöminenkään.
Jäämättä oikeastaan odottamaan tyttöä muuten, kuin ehkä kävelemällä hiukan hitaammin, mies jatkoi jo matkaa eteenpäin.
|
|
|
Post by Koorisan on Aug 18, 2006 9:38:14 GMT 3
Koori mohautti olkapäitään miehen käytökselle. Kumma mies! Ei vastannut kysymyksiin, kuin ehkä toisilla kysymyksillä, ja kuvitteli saavansa pompotella Kooria miten haluaa. Eihän Koorilla tällä hetkellä mitään pompottelua vastaan ollut, mutta jos tuo vielä pitkään kuvittelisi olevansa pomo, Koori näyttäisi mistä päin tuulee. Koori oli tunnetusti hyvin aamukiukkuinen.
Miehen jatkaessa matkaa Koori kuitenkn ryntäsi perään. Hän oli edelleen utelias tietämään, mihin moinen mies hänät tarvitsi (ja saisiko siitä rahaa).
((Lyhyt, mutta kouluun pittää mennä.))
|
|