|
Post by lonelywolf on Jul 6, 2007 19:08:40 GMT 3
Ziró katseli suupielet kireänä rotan antoisaa veren latkimista, nähtävästi oli tämä jonkisortin vampyyrimainen. "Kolmas osa.." mies puheli hiljaa itsekseen. Tietenkään en minä tiedä mitä luolan sisältä todella löytyy, tai miten siellä kävellään. Rotta olisi mainio opas sen myönnän, vaan mikä on tuo ogren tarina.. sen haluaisin kuulla. hän mietti hetken kunnes lopulta vastasi: "Hyvä on. Kolmas osa, se olkoon niin. Sen saat heti, kun olemme päässeet vuoren toiselle puolelle." hän katsoi hetken rottaa silmästä silmään, kuin yrittäin mielellään taivuttaa toista hänen tahtonsa alle. "Ja jos olemme hengissä." hän lisäsi vielä loppuun virnistäen. "Sinä siis johdatat meidät vuoren läpi turvallisesti, ja näytät samalla paikkoja jos siihen tulee mahdollisuus. Ja jos pidät meidät elossa siihen asti, että pääsemme toiselle puolelle, olet palkkiosi ansainnut." mies sanoi kuivasti. Ziró otti muutaman askeleen lähemmäksi, ja ojensi kätensä rotalle. "Onko meillä siis sopimus." Varmistettuaan siitä että hän ja rotta ymmärsivät toisiaan, mies astuikin heti pois ogren tieltä lähtien kävelemään kohti vuorta.
"Me olemme kuluttaneet aivan liikaa aikaa kinastellessamme tässä, joten on parasta että pistämme jalkaa toisen eteen jotta ehdimme pitemmälle vielä auringon paistaessa." Ziró lausahti katsoessaan aurinkoa, joka tuntui heidän huolekseen jo laskevan. Susi nauraa räkätti hänen päässään, välillä huutaen tappouhkauksia rotan suuntaan. Oli kova työ saada pidettyä susi aloillaan, hänen välillä yrittäessä ottaa kiinni magiasta. Ei hän miehelle mitään mahtanut jos tämä piteli magiaa, mutta hän ei edes halunnut tietää mitä voisi tapahtua jos susi kerran ehtisi ennen häntä.
|
|
|
Post by submarine on Jul 6, 2007 20:11:48 GMT 3
Kneri ei tarttunut ojennettuun käteen, kohautti vain olkiaan ohimennen. Sitten tämä iski ogrea nyrkillä ohimoon. "Alas! sinä saat lähteä noutotehtäviin, ja saat tehdä sen aivan yksin!" rotta äyski. Jätti tekikin työtä käskettyä, kumartuen niin matalalle kuin ikinä kykeni. Rotta tuskin olisi moista apua tarvinnut, mutta sai ilmeisesti jonkinlaista tyydytystä komentelustaan. Päästyään maan tasalle, jossa näytti melkoisesti äsköistä vaarattomammalta, tämä kääntyi uudelleen komenneltavansa puoleen. Halutessaan ogre olisi kyennyt astumaan tämän hengiltä kuin pahaisen hämähäkin, muttei kuitenkaan näyttänyt uskaltavan edes ajatella mitään sen suuntaistakaan. "Ja nyt menet noutamaan ne!" Kneri käski, heilauttaen kynttä tulosuuntaan. Hidasälyisellä olennolla näytti olevan ongelmia ymmärtää, mistä oli oikein kyse, ja se jäi suu vähämielisesti raollaan tuijottamaan. Rotta potkaisi sitä koipeen, vaikka teko oletettavasti sattuikin enemmän tätä itseään. "Sinä haet minun tavarani ja ulvojan! Ja jos mikään on vinossa, kun tuot ne, niin minä rikon sormia!" Uhkaus ja selvennys näyttivät saavan vauhtia köntykseen. Ähkäisten se lähti harppomaan tietä eteenpäin, niin nopeasti kuin vain mittavilla kintuillaan pääsi. Ei mennyt pitkään, kun se oli jo yhtä pitkällä, kuin silloinkin kun se havaittiin. Rotta itse lähti astelemaan eteenpäin kaksikon mukana. Hän tiesi, että ogre kyllä tulisi takaisin, vaikkei ollutkaan vahdittuna. Se pelkäsi liikaa paetakseen.
Knerillä oli muutama keskeinen aikomus tilanteessa. Luonnollisesti mies ei ollut epäillyt mitään, vaikka hänellä ei mitään todisteita vuoren tuntemisesta ollutkaan. Vaikka kyllähän hän sen tunsi - oli peräti käynyt viidenkymmenen metrin päässä ja luikkinut sitten takaisin. Nyt sitä tuntemusta sitten saisi, vaikka hän aikoikin kerätä sitä lähinnä muutaman esteen takaa. Ja jos tulisi tilanne, jossa hänen tietämättömyytensä paljastuisi, kummallakaan tuskin olisi aikaa tajuta sitä. Tällainen naivuuden hyväksikäyttö toi melkoista mielihyvää. Ja olisihan tästä melkoisesti hyötyäkin. Häntä oli kiinnostanut jo melkoisen pitkään - siitä asti kun oli asettunut pikkukylän liepeille - tutkia vuorta, mutta muutama melkoisen yksinkertainen syy asettui tielle. Ohimennen Kneri vilkaisi vieläkin vertavuotavaa kämmentään ja pohti, josko tunkisi taas haavan täyteen hiekkaa. Viimeksi kun hän oli koettanut sitä, se oli tulehtunut niin, että jokainen karva suurelta alueelta oli pudonnut ja haava vuotanut mätää. Tuska oli ollut valtava. Koko raaja oli ollut vähällä pudota pois, mutta tervehtynyt sitten kuitenkin pienellä avulla. Mutta ehkä nyt ei ollut paras hetki sellaiselle, hän tarvitsi kuitenkin käsiään. Niinpä rotta tyytyi vain puremaan hampaansa yhteen haavan läpi, suurentaen sitä melkoisesti. Ja taas veri vuosi vuolaana. Tyytyväisenä saavutukseensa ja kämmentään taas lipoen tämä seurasi kaksikkoa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 7, 2007 23:40:27 GMT 3
Ziró kietoi viittansa paremmin ympärilleen pistäen jalkaa toisen eteen, välillä katsahtaen taakseen. Rotta vaikutti olevan omissa mietteissään, mutta se ei miestä haitannut. Pääasia oli että toinen tunsi reitin, ja johdattaisi heidät turvallisesti sisään, mitään muuta ei hän tarvinnut. Ziró jäi hetkeksi paikoilleen jääden tuijottamaan rottaa, varmistaakseen vain että tämä myös tulisi heidän mukanaan, eikä luikkisi tiehensä häntä koipien välissä niin kuin sanonta kuului. Mutta jatkoi pian matkaansa huomaten toisen kumminkin lähtevät heidän perään. "Aion mennä vuoren läpi, vain tuo rotta oppaanani." Ziró sanoi Kolmen Kulkeneelle. "Mutta minä en luota häneen, hän on liian varma itsestään, joten ole varovainen, sillä minä en tiedä mitä edestä löytyy. Ja jos totta puhutaan niin en edes tiedä sinun omaa päämäärääsi, mutta saat tulla mukaan jos tiesi johtaa myös vuoren läpi." mies jatkoi.
Tuuli alkoi yltymään matkalaisten saavuttaessa vuoren korkeampia pisteitä, mutta se ei ollut ainoa heidän huolenaiheensa, sillä tuuli tuntui tuovan myös mukanaan pahaisen jääsateen katkaisten heidän tiensä. "No niin mestari Rotta, näytä tie sisään kun kerran tunnet paikan." Ziró sanoi kohteliaasti kääntyen rotan puoleen, sillä hän ei aluetta tuntenut, eikä halunnut ottaa sitä riskiä että he olisivat pudonneet äkkiarvaamattomaan syvään vuoren kuiluun, ennen kuin he edes pääsisivät lähellekkään tavoitettaan. "Näytä turvallisin reitti sisään, sillä jos jäämme ulos, on riskinä että palellumme kuoliaaksi." hän huusi tuulen yli. Ziró tosin ei ollut huolissaan itsestään, mutta toisia ei hänellä ollut varaa menettää eikä hän liiemmin edes halunnutkaan. Niin mies astui mitä mieluisimmin pois tieltä, antaen rotalle suoran kulun joukon kärkeen.
|
|
|
Post by submarine on Jul 8, 2007 0:46:17 GMT 3
Ogren toimitus tuntui kestävän ja kestävän, eikä Kneri pitänyt asiasta hiukkaakaan. Hänen varusteensa viipyivät, ulvoja viipyi, vuori läheni. Haavoistakin sai hupia vain tietyn aikaa, nyt jylläsi melkoinen epäluulo. Ilman varusteitaan hän ei todellakaan aikonut sisälle, se oli tosiasia. Toisaalta arvelutti myös, että miten ogren kanssa oikein tuli menetellä, se kun ei todellakaan ollut sopiva pysymään huomaamattomana vuoressa. Ja huomaamattomana hän aikoi pysyäkin, sillä piti päästään hartioillaan. Hän oli muutaman kerran saanut nähdä, mitä oli tapahtunut niille typerille, jotka olivat turhan kärkkäästi marssineet tänne. Se ei ollut kaunista.
Kun rotan kynnet ensimmäisen kerran koskettivat vuoren kivistä pintaa, johon nyt ei turhan tarkkaa polkua oltu koskaan tehty, värähti tämä silminnähden. Hän haistoi asioita, joita ei voinut edes nimetä. Pimeä, hyinen mahti leijaili koko paikan yllä. Se oli pinttynyt kiinni kiveen ja maahan kuin myrkky, se saastutti kaikkea. Kneri tiesi, että muut eivät sitä haistaneet, mutta se ei parantanut asiaa hiukkaakaan. Haju oli varoitus, jonka takia olisi pitänyt juosta pois. Mutta hänellä oli keinonsa, eikö? Tässä kivessä oli mahtia, paljon mahtia, ja se oli valmiina opastettavaksi. Rotta kyyristyi hetkeksi, laskien kätensä kiviselle maalle. Ne lähestulkoon tärisivät kaikesta siitä mustasta voimasta, joka niihin oli aikojen saatossa syöpynyt. Se oli valmiina, vapaana kaikille jotka sen salat tunsivat. Ja hän tunsi, hän kuuli, kuinka se lauloi hänelle salojaan. Hän värisi ajatellessaan, millaista voimaa löytyisi sisältä. Hipaistuaan vielä kerran kiveä rotta jatkoi kaksikon perässä.
Kulkiessaan Kneri etsi katseellaan taukoamatta aukkoa, josta pääsisi sisään. Hän oli uskottelemassa tuntevansa vuoren, joten oli paras myöskin olla uskottava. Vielä ei silmään ollut sattunut mitään, ei kaninkoloakaan. Tosin rotta epäili, että jokainen kani, joka tänne erehtyisi kolonsa tekemään, ei ehtisi edes katua sitä. Alkoi jonkinlainen jäätävä tihku. Kneri nyrpisti kuonoaan sille, muttei kuitenkaan valittanut. Pieni sade oli nyt vähäisin huolenaihe - toisin kuin ihmisen äkillinen kehoitus. Rotta puri hampaansa yhteen ja tuhahti. "Me emme ole menossa minnekään, ennen kuin se idiootti palaa minun varusteideni ja... tarvittavien asioiden kanssa", tämä ilmoitti, istuen paikoilleen. Tämä antaisi ainakin hieman lisäaikaa. Jostain täysin ennalta-aavistamattomasta syystä Kolmen Kulkenutkin teki niin, katse yhä jossakin tyhjyydessä.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 18, 2007 17:58:36 GMT 3
Ziró ei aikonut antaa rotalle sitä tyydytystä että olisi seurannut tämän esimerkkiä ka istuuntunut itsekkin vaan jäi seisomaan. Katseellaan mies seuloi ympäristöään yrittäen paikallistaa paljon turvallisemman odotuspaikan heille, sillä sää vielä tulisi koitumaan heidän kohtalokseen jos he vain jäisivät paikoillee. "Meidän ei pitäisi vain istua tässä, ja tapattaa itseämmä jäätävään säähän!" Ziró ärähti, muistuttaen enemmän sutta kuin ihmistä äänellänsä. "En pysty juuri nyt hätäisellä katseellani erottamaan turvallisempaa paikkaa, mutta se on selvä että liikkumalla pysymme lämpimämpänä kuin se että istumme vain tässä ja jäädymme paikoillemme." mies jatkoi ristien kätensä rintansa päälle, ja jäi katselemaan horisonttiin.
Ziró alkoi olla turhautunut vastauksen puutteesta, joten hän viimein päätti ottaa omiin käsiinsä ohjat. Mies otti kiinni magiastaan sisällänsä, ja punoi ilman ja jään punoksia heidän ympärilleen, luoden läpinäkyvän kuultavan seinämän jäästä, josta pystyi näkemään takanaan puhaltavan tuulen ja lentävän lumen. Jäänsiniset silmänsä välkähtivät nousevassa pimeydessä miehen irroittautuessaan magiastaan, ja istuuntui viimein muiden kahden seuraan. "Ainakin tämä on turvallisempaa, kuin vain sinun odottamisesi." Ziró lausahti rotan suuntaa. "Parempi toivoa että kumppanisi saapuu pian, sillä punomani suoja ei ole niitä kestävimpiä, sillä en ole sitonut magian punoksia sen ympärille, joten se kuluu jo nyt." hän jatkoi.
|
|
|
Post by submarine on Jul 18, 2007 20:54:50 GMT 3
Odotellessaan ja kuunnellessaan miehen valitusta Kneri pyyhki veristä kättään maahan, pohtien josko löytäisi jonkin ennusmerkin jäljistä. Mitään erityistä ei kuitenkaan paljastunut, punaiset tahrat muistuttivat aavistuksen leukoja, mutta olivat liian epäselviä ollakseen mitään merkittävää. Joko rotta oli ilman mitään yliluonnollisten tahojen huomiota, tai sitten ei vain kyennyt saamaan sitä selville. Se oli harmillista, jonkinlainen suosio olisi ollut suotava apu tässä tilanteessa. Mutta toisaalta, ei se ollut ihmekään, kuu oli huonossa vaiheessa tämänsorttisiin asioihin, ja olisi vielä pitkään. Se tosin oli melkoinen haitta muutenkin.
"Pieni myräkkäkö sinua pelottaa?" rotta kysyi ivaten, lipaisten samalla taas kättään. "Suuri ja mahtava matkaaja on turvautumassa kelvottomaan taikuuteen, kun hieman kylmenee?" Knerillä ei ollut yhtä ainutta positiivista ajatusta miehen taikuutta kohtaan, silkkaa halveksuntaa. Tämäkin oli tietenkin oppinut loitsunsa jostakin, vaikka ei täyttänyt mitään todellisia vaatimuksia niihin. Mahti tässä haisi, mutta ei oikealla tavalla, ei sillä, joka oli todellisilla loitsijoilla. Oikeat eivät päättäneet, ne valittiin. Ja niillä oli merkkejä.
Piakkoin, yllättävää kyllä, ogre alkoikin näkyä jo. Rotalla ei ollut ollut mitään odotuksia, että se olisi ilmaantunut näin nopeasti. Tämä sylkäisi katsoessaan, kuinka roteva hahmo kantoi olallaan jälleen uutta säkkiä ja raahasi narun perässä jotakin, joka ei aivan erottunut - mutta kuului kuitenkin. Se kiljui ja ulvoi kovaan ääneen, huutaen ties millä kielellä. Kneri kyllä tiesi, mikä kumara hahmo oli, ja mitä kieltä se huusi. Ulvoja se oli, aivan yhtä hulluna kuin aikaisemminkin. Rotta ei oikein ollut varma, millä saada se kulkemaan hiljaa vuoressa, mutta elätteli toiveita, että se hiljenisi käskemällä. Tuskin se niin tekisi, mutta sitten täytyi käyttää muita keinoja. Erottaessaan ensimmäiset, sairaalloiset huudot tämä kohautti olkiaan - kuten aina ennenkin. Tuuli kantoi nyt ties minkä jo lähestulkoon unohdettujen jumalien nimiä fanaattisella raivolla. Ogre ei näyttänyt siitä kävelytapansa perusteella pitävän hiukkaakkaan, mutta piteli silti kiinni kovaa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 18, 2007 21:52:49 GMT 3
Susimaagi katsoi rottaa katseensa täynnä murhaavaa vihaa sekä halveksuntaa toista kohtaa, ja jos katse todella voisi tappaa, olisi rotta jo kaatunut maahan eikä hengittäisi enään. Vai että kelvottomaan taikuuteen minä turvaudun. mies ajatteli tuijottaen jäänsinisillä silmillään vikisijää. Minä hänelle näytän kelvottoman taian kun sen aika tulee, jolloin hänen on parempi juosta ja lujaa jos tohtii elämänsä säilyttää. Ziró mietti. Hänen mielensä täytti raivoava vihan meri, joka löi kipinää hänen päänsä sisällä. Rotta vielä tulisi oppimaan läksynsä, ettei maageja kannata suututtaa, sillä tarpeen tullessa he kyllä voivat sammuttaa voimansa ja näyttää pelkältä typerältä maalaispojulta. Mutta jos Ziró todella vapauttaisi kaiken energiansa ja voimansa, olisi siitä leikki kaukana.
Pian ilman täytti korvia huumaava melu, joka kuulosti monien kynsien raapimiselta vasten liitutaulua. Nähtävästi ogre ja rotan "tavarat" olisivat lähistöllä, ja viimein voisi joukko jatkaa matkaansa kohti vuorta ja sen salaisia sisäänkäyntejä. "Olemmeko siis me valmiina jatkamaan matkaa rotta!" Ziró huusi melun yli, painottaen rotta sanaa liiankin paljon. "Nyt kun "tavarasi" ovat tulleet, niin näytä meille tämä salainen sisäänkäynti, mistä voimme aloittaa reissumme vuoren halki. Ja sinun terveytesi kannalta toivon, että sellainen todella on olemassa." mies jatkoi.
Susimaagi nousi ylös, ja siinä samassa särkyi miehen luoma maaginen kilpi, antaen kovan ja kylmän tuulen piiskata kasvojansa samalla kun sirristeli silmiään ogren varjoa kohti. Jos tuo melu tulee rotan mainitsemista tavaroista, niin sitten olemme pulassa. Sillä sekunnilla kun astumme vuorten sisään, paljastamme mahdollisille vihollisille olemassaolostamme, jolloin matkamme vain vaikeutuu ellei rotta saa pidettyä melua hiljaa. Ziró mietti, katsellen välillä Kneriä ja välillä ogren lähestyvää tummaa varjoa.
|
|
|
Post by submarine on Jul 18, 2007 22:35:54 GMT 3
Kneri käkätti takaisin miehelle. Nauruksi sitä ei voinut sanoa, se oli aivan liian sairaalloinen, suorastaan limainen. Äänen kanssa rotta vaikutti vielä paljon sairaammalta, kuin ilman sitä. Mies taisi tosiaan kovistella häntä? Moinen siloposki saisi yrittää melkoisesti, ennen kuin onnistuisi. "Ei hätäillä, odotellaan", tämä vastasi, nykien melkoisella voimalla yhtä korvakoruistaan. Rotalla nyt ei oikeastaan ollut mitään halua kiiruhtaa sisälle, ainakaan ennen kuin oli pohtinut asiaa kunnolla. Vaikka toisaalta, eipä sitä turhan tarkkaan voinut pohtiakaan, kun ei kerran tiennyt asiasta. Mutta tavaransa hän kyllä laittaisi järjestykseen.
Ogre tarpoi nopeaan tahtiin lähemmäs, selvästikin halukkaana pääsemään eroon raahaamastaan. Eikä raahatussa tosiaan ollut mitään, mikä olisi saanut kenetkään haluamaan sen mukaansa - ainakaan, jos kunnioitti hiukkaakaan samoja perusarvoja kuin suurin osa. Se oli mies, ehkä ainakin teknisesti ottaen, vaikkakin käytännössä enemmänkin jotakin kuvottavaa. Tämä oli lian, veren ja ties minkä peitossa, saastainen ja yltä päältä haavoissa. Olento kulki enemmänkin puoliksi ryömien kuin kävellen, ja ulvoi taukoamatta. Silmänsä tämä näytti kynsineen pois, tai sitten joku muu oli kynsinyt. Päällään tällä ei ollut muuta kuin likaisia rättejä. Kaiken kaikkiaan, se oli kuvottava olento, yhtä inhimillinen kuin saastainen peto. Sen elehdintä oli samanlaista, kuin jollakin fanaatikolla, kun se ulvoi tuuleen. Mies oli ehkä keski-ikäinen, mutta oli mahdotonta sanoa varmasti.
Kneriä mikään seikoista ei tuntunut suuremmin haittaavan. Tämä nousi ylös, asteli ogren luokse ja tarrasi kiinni köyteen, kiskaisten sen irti köntykseltä. Sitten tämä osoitti säkkiä, vaatien: "Laske se alas." Ogre teki työtä käskettyä. Säkissä oli lukuisasti tavaraa, mutta tällä hetkellä rotta oli kiinnostunut vain muutamasta. Kalut löytyivät nopeasti. Suuripiirteisin elein rotta veti päänsä ylitse jonkinlaisen rautalangasta tehdyn kaulakorun, johon oli kiinnitetty muutama ohut, ilmeisesti ainakin osaksi kultainen laatta. Samanlainen löytyi myös oikeaan käteen. Myöskin ruman, jokseenkin homeisen nahkapussin tämä kiinnitti yhteen korvarenkaistaan. Sisältö kuului rapisevan. Viimeiseksi tämä veti esiin pitkän, ruosteiselta vaikuttavan ja ikävän näköisen veitsen, jonka kahvasta roikkui jokin luu ja rotankallo. Sen tämä kiinnitti myös korvarenkaaseen. Loput säkin sisällöstä tämä asetteli takaisin paikalleen ja viittoi ogrea nostamaan sen taas olalleen. Sitten, pidellen kiinni ulvovan epäsikiön kaulaköydestä, tämä kääntyi takaisin kaksikon puoleen - vaikkakin vain toinen tuntui olevan kiinnostunut mistään. "Lähdetään sitten", tämä ilmoitti, sipaisten ohimennen sormen veitsenterän ylitse, todistaen sen olevan vähintäänkin terävä.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 24, 2007 16:46:09 GMT 3
Ziró naurahti hiljaa nähdessään ogren tuoman olennon. Huutaja. Ne olivat harvinaislaatuisia otuksia, eikä mieskään niitä ollut vuosikymmeniin nähnyt. Viimeksi erään kuolleen kaupungin lähellä oli heitä voinut vilaukselta tunnistaa, mutta nykyään ne olivat kaikki kadoksissa. Mutta siitä ei susimaagi pitänyt, että rotalla oli yksi heistä narussaan kiinni se ei mitenkään voinut olla mahdollista. Ziró oli nähtävästi aliarvioinut pienen matkalaisensa voimat, nähtävästi oli hänelläkin muutama ässä hihassa mitä ei rotta ollut vielä paljastanut. "Hyvä on aletaan painua, rotta näytä tietä." mies vastasi Knerille, kun tämä oli viimein saanut kaiken tavaransa paikoilleen.
Susimaagi raivasi tietään lumessa katsoen varoen rottaa, ja tämän tikaria. Hetki hetkeltä kasvoi pelko tuota pientä otusta vastaan. Kuka hän lieneekin on, se on varmaa että olen aliarvioinut hänet, eikä minulla ole varaa paljastaa omia korttejani ennen kuin hän on näyttänyt omansa minulle Ziró ajatteli, ja nyrpisti nenäänsä kun hänen katseensa osui tikarissa roikkuvaan pieneen pääkalloon. "Sinulla on omituisia koruja mestari-rotta." mies sanoi välinpitämättömällä äänellä, katse tiukasti veitsessä. "Mistä olet mahtanut tuollaisen löytää, ja olisikohan minullakin mahdollisuus tuollaiseen." Ziró jatkoi mairella äänellä, jääden kysyvästi katselemaan Kneriä.
|
|
|
Post by submarine on Jul 24, 2007 18:28:17 GMT 3
"Liian monen jumalan palvelija, pyhien pyhä", Kneri totesi huomatessaan miehen kiinnostuksen ulvojaa kohtaa. "Sekaantui asioihin, joihin ei kuulu sekaantua - tai yritti. Mieli venyi yli ja katkesi", rotta lisäsi astuessaan aivan sen viereen. "Ei ymmärrä enää mitään." Varoittamatta hän tarttui korvastaan roikkuvaan veitseen, viiltäen sillä pitkän viillon yhä ulvovan miehen poskeen. Terä oli lovinen ja aavistuksen ruosteinen, mutta selvästikin kunnossa. Ulvoja ei kuitenkaan edes silmää räpäyttänyt, kuin ei olisi huomannut koko haavaa. Rotta lipaisi veitsenterää, asettaen sen sitten taas korvarenkaan varaan. "Ei kipua, ei mitään", tämä totesi.
Oikeastaan Kneri piti ulvojaansa paljon suuremmassa arvossa, kuin esimerkiksi ogrea. Se ei johtunut kiintymyksestä, vaan tämän arvokkuudesta. Sen huudot pitivät monta hänelle tuttua riskiä kurissa, vieläpä paljon paremmin moni muu hänen keinoistaan. Hänen ei ollut tarvinnut, kuin ottaa se mukaansa silloin, kukaan ei ollut edes kysellyt. Kylähullua ei kaivattu mihinkään, ei ainakaan tavallisten ihmisten keskuudessa. Olivat vain olleet kiitollisia päästessään eroon. Mutta nyt sen täytyisi olla hiljaa, ulvonta ei auttaisi täällä yhtään sen enempää, kuin haittasikaan. Eikä Kneri tiennyt kuin yhden keinon hiljentää sen, eikä koskaan ollut kovinkaan halukas käyttämään sitä. Nyt tosin muita vaihtoehtoja ei tuntunut olevan. Rotta kääntyi uudelleen ulvojan puoleen, nojaten lähemmäs. Sitten hän kuiskasi jotakin tämän korvaan. Huutaminen tuntui lakkaavan heti, riutuneen miehen kuunnellessa nyt tarkasti jokaista kauemmas kuulumatonta sanaa. Kun hän lopulta lopetti, oli tämä aivan hiljaa, tuijottaen vain eteensä.
Kneri näytti siltä, että aikoi sanoa jotakin, kun yhtäkkiä ogre mylväisi. Tämän olasta törrötti pitkä, tumma nuoli. Se oli kaiketi uponnut luuhun asti. Kääntyessään katsomaan nuolen tulosuuntaan, saattoi rotta juuri ja juuri erottaa kaukana edempänä, seisomassa korkean lohkareen päällä, jonkin hahmon siluetin. Jollei Kolmen Kulkenut olisi hiljaa astunut sivuun, olisi seuraava nuoli osunut kiven sijasta tähän. Tilanne tuli niin yllätyksenä, että kolmaskin nuoli ehti osua lähistölle, ennen kuin Kneri ehti reagoida. Etsien katseellaan jotakin suojaa tämä lähti juoksuun, raahaten nyt hiljentynyttä ulvojaa perässään. Ogre tuntui ryntäävän vaistonvaraisesti samaan suuntaan. Se sai toisen nuolen samaan olkaan, muttei kuitenkaan edes hidastanut. Hahmo tuntui olevan vaarallisen nopea ampuja...
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 31, 2007 20:09:50 GMT 3
Ziró kuunteli puoliksi mietteissään rotan kertomusta ulvojasta, mutta joutui pettymään luultuaan miestä toiseksi lajiksi joitan oli hän tavannut elämänsä aikana muualla. "Kiintoisan otuksen olet saanut ketjuihisi, vaan kysymys kuuluukin, että joustaako ketjusi tarpeeksi paljon." mies vastasi hieman naurahtaen Knerin kertomukselle. Susimaagi ei kuitenkaan ehtinyt saada vastausta, kun jo jostain singahti nuoli ogren käteen kiinni. Rotta ei näyttänyt huomaavankaan tilannetta, vaan katseli aivan muualle.
Pian Ziró tajusikin toisen katselevan jotain, ja käänsi omat silmänsä myös nuolen tulosuuntaan. Mies tarttui kiinni magiaansa ja ulotti ajatukensa ympäristöön hänen ympärillään. Knerin ja ogren hän aisti selvästi, mutta Kolmen Kulkenut oli aivan omaa luokkaansa, sekä ampuja, joka oli jo ehtinyt ampumaan toisen nuolen ogrea kohti, ei hän aistinut ollenkaan. Kuin vihollista ei edes olisi olemassa, mutta kuka, tai tarkemmin mikä hän oikein oli.
Ziró punoi jälleen ilman pyörteitä magiallaan ja sinkosi ne kohti ampujaa, ja osuessaan lähelle ne nostattivat korkean lumipilven heidän välilleen, toivon mukaan estäen vihollista näkemästä heitä. Susimaagi kääntyessään näki Knerin ja ogren juoksemassa suojaan minkä kerkesi, ja lähti perään niin nopeasti kuin pitkä ja upottava lumi vain salli. "Meidän ei ole viisasta jäädä näkyville, vaan kadota luolan pimentoon. Joten rotta näytä tie sisään jos tahdot elää vielä pitkänkin elämän." mies äyskähti Knerin suuntaan, katsellen välillä nuolien tulosuuntaan, missä ei enään näkynyt ketään.
Kaikissa elävissä ja kuolleissa on energia minkä pystyy aistimaan, vaan tuo äskeinen. Kuin häntä ei olisi edes olemassa, ei elävä eikä kuollut vaan jotain siltä väliltä. Vaan onko moinen mahdollista nykyään. Ziró ajatteli, ja jäi katsomaan rottaa joka vain seisoi paikoillaan. "Johan sanoin että näytä tie sisään, kun kerran sen tiedät. Voimme tarkastaa haavat myöhemmin." susimaagi lausahti, katsahtaen ogressa kiinni oleviin nuoliin joita ei toinen näyttänyt edes havaitsevan.
|
|
|
Post by submarine on Jul 31, 2007 21:08:41 GMT 3
Knerikin vilkuili ympärilleen varuillaan, muttei tosiaan nähnyt ketään tai mitään. Ampuja tuntui kadonneen tuhkana tuuleen. Halusiko tämä sitten pelotella, vai oliko kenties häipynyt näkyvistä vain ilmestyäkseen uudelleen paremmassa paikassa, jossa voisi lävistää päitä ilman vaikeuksia? Hänellä ei ollut aavistustakaan. Kuitenkin yksi asia oli varma: ulos ei voisi jäädä. Jossain olisi paras tosiaan olla luolan suu, jossain lähellä. Pieni lohtu sentään oli, että ogre oli joukon isoin ja hän itse pienin, joten olettavasti häntä ei ammuttaisi ensiksi, mikäli nuolia alkaisi taas lentää. Ainakin kaksi edellistä olivat jo osuneet siihen.
Pikaisesti Kneri alkoi pälyillä ympärilleen, etsien katseellaan jotain aukkoa. Panostusta lisäsi suuresti se, että nyt oli omakin henki kyseessä. Hänen silmänsä oli moneen kertaan pilattu, mutta kyllä niillä silti vielä erotti. Varovaisesti rotta asteli eteenpäin, pyyhkien katseellaan ympäristöään. "Siitä on jo aikaa, kun olin täällä", hän keksi pikaiseksi selitykseksi taivastelulleen. Vielä ei ainakaan mitään ollut näkyvissä. Kiveä kiven perään, ei mitään muuta. Mutta äkkiä, reilusti ylempänä, pilkisti jonkinlainen aukko näkyviin kivenlohkareen takaa. "Tuolla!" Kneri älähti, alkaen kiirehtiä sitä kohti.
Mutta äkkiä, vielä ylempää, ilmestyi esiin jotain aivan muuta - sama hahmo. Taaskin tämä oli niin kaukana, ettei tätä voinut erottaa kunnolla. Knerillä oli tarpeeksi älyä rynnätä sivusuuntaan jo reilusti ennen kuin mitään nuolta edes näkyi - eikä turhaan. Mustavartinen, öljyisillä höyhenillä sulitettu nuoli upposi pelottavan lähelle paikkaa, jossa rotta oli vielä äsken seissyt. Köhien äkkinäisestä rasituksesta hän suuntasi mutkittellen kohti luolaa, vetäen nyt hiljaista ulvojaa mukanaan. Kolmen kulkenut näytti - jokseenkin itsetuhoisesti - astelevan täysin suoraan eteenpäin, kuin ei taaskaan välittäisi tapahtuneesta. Ja ogre - ilmeisesti suuremmasta pelosta rottaa kuin ampujaa kohtaan, harppoi mahdollisimman matalana eteenpäin, vaikkei onnistunutkaan saamaan suurtakaan suojaa, edes juoksentelemalla mutkitellen.
Näytti siltä, että hahmo ei ollutkaan yksin, sillä yhtäkkiä toisesta suunnasta - suunnilleen sieltä, mistä ryhmä oli tullut, sinkoutui uusi nuoli kohti. Ja toden totta, siellä seisoi toinen hahmo, tämäkin niin kaukana, ettei voinut kunnolla erottaa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Aug 1, 2007 11:24:36 GMT 3
He eivät hyökkää kohti, vaan tuntuu siltä kuin ne pakottaisivat meidän ansaan jonnekkin. Ziró ajatteli kun nuolia alkoi satamaan eri suunnilta heitä kohti. Vaikka kuinka susimaagi olisi halunnut taistella vastaan, niin silti hänkin oli vain ihminen jonka yksi nuoli voisi surmata, ellei hän saisi sitä magiallaan kiinni ennen sitä. Mies ei voinut muuta kuin perääntyä muiden mukana kohti Knerin osoittamaa aukkoa vuoressa, väistellen samalla parhaalla tavallansa nuolia, jotka ohittivat hänen kehonsa aivan liian läheltä välillä. "Jos tämä jatkuu niin tulemme olemaan neulatyynyjä ennen kuin ehdimme luolaan, jos emme tee mitään asialle!" Ziró karjui Knerin ja Kolmen Kulkeneen suuntaan.
Rotta oli nähtävästi aivan eri mieltä harpoen kaikista mahdollisista piiloista toiseen, yrittäen parhaansa olla ollenkaan näkymättä välittämättä ollenkaan miehen ehdotuksesta taistella. Nyt saa luvan loppua tämä pelleilly, eihän tässä ole mitään järkeä. Susi murahti Zirón sisällä, mutta tällä kertaa mies oli aivan samaa mieltä. Hetkessä oli susimaagi jälleen täynnä magiaa, punoen kaiken lähettyviltään ilman kierteiden alle, estäen näin nuolien pääsyn heidän kehoonsa, mutta myös sulki kaikki muut reitit pois kuin kalliossa oleva aukko.
"Nyt sinne luolaan kuin olisi jo!" Mies mylväisi täynnä vihaa ja magiaa, suunnaten välillä ilmasta ja tulesta punottuja maagisia palloja kohti ampujia, toivoen että se harhauttaisi heitä tarpeeksi pitkään. Ziró piti magiastaan kiinni, antoi sen täyttää itsensä kokonaan samalla kun käski muita siirtymään turvaan. Jälleen uusi nuoli syttyi palamaan sen osuessa miehen punomaan maagiseen kilpeen. Nuolia satoi jo kolmesti eri suunnasta, kunnes hetken päästä hiljeni. Hahmot tuntuivat olevan jälleen kadonneet, joten Ziró päästi magian otteestaan ja lähti juoksemaan muiden perään kohti tunnelia.
Kuin tyhjästä jälleen uusi nuoli iski, susimaagi aisti sen lähestyvän mutta punoi ilman kilven liian myöhään, tuntien polttavan kivun hieman kylkensä alapuolella mihin nuoli upposi koko terää myöten, syöden hänen lihaansa yhä syvemmältä. Miehen henki salpautui lujasta iskusta, mutta Ziró ei hidastanut vauhtiaan vaan syöksyi aukosta sisään, jääden sisäpuolelle makaamaan maahan hengittäen raskaasti, ja verta valuvana.
|
|
|
Post by submarine on Aug 1, 2007 15:28:06 GMT 3
Knerillä ei ollut muuta sanottavaa asiaan, kuin pikainen: "Turpa kiinni!" Luuliko mies, että hän ei ollut selvillä tilanteesta? Itse vaikutti olevan typerämpi jäädessään perään ja alkaessaan loitsia. Ogre sai uuden nuolen nahkaansa, muttei kuitenkaan kaatunut. Kolmen Kulkenut näytti astuvan lähestulkoon laiskalla tavalla sivuun, jo reilusti ennen kuin nuoli oli lähelläkään. Tämä näki jotakin, tunsi jotakin. Aisti ympäristönsä. Rotta ei pitänyt hiukkaakaan siitä. Mutta mitä mieheen tuli, tämä oli vain typerä. Kneri oli nähnyt tällaisia loitsijoita, jotka uskoivat voivansa ratkaista kaikki ongelmansa loitsuilla. Muutama helposti väistettävä tulipallo ja jokin kilpi eivät kauaa riittäisi tappavia nuolia vastaan. Pohdinta ei kuitenkaan estänyt Rottaa itse liikkumasta suojaan millään tavalla. Ulvoja liikkui tällä hetkellä hyvin kuuliaisena hänen vetämänään.
Päästyään jokseenkin suojaan luolan sisäpuolelle, kääntyi Kneri katsomaan taakseen. Ogrekin oli jo lähellä ja Kolmen Kulkenut sisällä, mutta mies näytti todella jääneen taakse. Oliko tämä todella noin typerä? Aivan kuin rotan ajatusten tueksi iski tähän yhtäkkiä nuoli, jota magia ei onnistunut torjumaan. Hän odotti näkevänsä, kuinka tämä piakkoin kaatuisi, muttei sittenkään. Miehessä oli enemmän sisua, kuin tämä antoi ymmärtää. Rotta seurasi, kuinka tämä verta valuen, nuoli kyljessä kiinni rynnisti luolansuuta kohta. Taaskin nuolten tappava sade oli lakannut, ja se varmasti pelastikin miehen hengen.
Tasatessaan nyt hengitystään Kneri taipui melkein kaksin kerroin köhivästä, limaisesta yskästään. Hänellä ei ollut ruumista juoksemiseen. Päästyään lopulta edes suhteellisen pystyyn, sylkien yhä limaa, vilkaisi rotta ympärilleen. Oli jokseenkin onnekasta, että kyseessä tosiaan oli suuaukko, eikä vain jokin kammio. Ulkopuolelle rotta ei ollut aivan heti menemään uudelleen, vaikka sisäpuolikin tuntui kaikkea muuta kuin puoleensavetävältä. Ulkopuolen haju ei ollut mitään verrattuna siihen, millainen mustan, suorastaan pilaantuneen mahdin löyhkä täällä oli. Vaikka muihin se ei vaikuttanutkaan, hän alkoi äkkiä tuntea päässään jyskytystä. Hän ei ollut koskaan tuntenut tällaista tukahduttavaa mahtia, ei koskaan. "Mennään", Kneri totesi vaisusti, välittämättä miehen haavoista, lähtien astelemaan eteenpäin.
|
|
|
Post by lonelywolf on Aug 14, 2007 13:23:15 GMT 3
Ziró makasi hiljaa luolan lattialla verta valuen, ja sadatellen omaa tyhmyyttään, että ei ollut tuntenut nuolen tuloa, vaan oli antanut sen iskeytyä itseensä. Rotta sen sijaan ei tuntunut silmäänsäkkään räpäyttää miehen hyväksi, vaan oli jo kääntynyt pois päin ja lähtenyt kävelemään. Susimaagi tasoitti pikaiseen hengityksensä, ja lausui muutaman sanan, jolloin nuoli työntyi ulos hänen kyljestään ja iho kuroitui kiinni jättämättä edes pienintäkään arpea paikalle.Päästyään takaisin jaloillensa Ziró kiiruhti rotan sekä Kolmen Kulkeneen perään, pyyhkien vuotaneen veren takkinsa hihaan samalla. Saavutettuaan kuuloetäisyyden, mies jättäytyi ilman vastalauseita mielellään taka-alalle, ja seurasi hiljalleen eteen tulevia haasteita. Ainakin tällä kertaa huomaan, jos jotain tulee sattumaan, ja saatan ehtiä puolustautumaan paremmin kuin jos olisi eturintamassa susimaagi ajatteli, katsellen rotan pimeitä ääriviivoja, jotka vain korostivat hänen karua piirrettään paremmin.
”Meillä ei taida olla valinnanvaraa, kuin hyväksyä sisällä olo vaikka kuinka paljon se tekeekin minut huonovointiseksi. Mutta ulkona meitä odottaisi vain mahdollinen kuoleman.” Ziró lausahti edessä kävelevälle rotalle. ”Jos todella teet hommasi oikein, olet palkkasi ansainnut, vaan jos petät meidät, kuoleman sinut korjaa.” hän jatkoi. Luola missä he kävelivät oli ainakin satoja vuosia vanha, vaan tunne joka susimaagin valtasi heidän päästyään sisälle oli aivan eri luokkaa, mitä ei hän ollut pitkään aikaan tuntenut. Vanha mutta nuori, heikko mutta vahva. Tunne joka tuntui kiristyvän hänen kaulansa ympärille, yrittäen joka hetki kuristaa hänestä hengen pois, ja varmasti onnistuisi siinä jos vain saisi siihen mahdollisuuden. Kuolemaa, vihaa, surua, kateutta.. tämä paikka on täynnä sitä, he seuraavat meitä kuin olisivat eläviä. Me olemme astuneet paikkaa, johon emme olisi saaneet koskaan tulla, ja vielä omasta tahdostamme. Ziró mietti, kylmien väristysten juoksiessa hänen selkärankaansa pitkin.
|
|