|
Post by lonelywolf on Jun 6, 2007 13:10:46 GMT 3
((Eli kutsupeli Submarinen kanssa. Pelautan Ziró hahmoani tässä pelissä, tiedot voi löytää tästä linkistä myrkmeren.proboards50.com/index.cgi?board=fantasiahahmot&action=display&thread=1179605690 joka on ihmishahmossaan tällä hetkellä.)) Tällä seudulla ei Ziró ollut vielä matkustanut, mutta hän oli kuullut läheisestä kylästä tästä paikasta joten tietenkin hänen mielenkiintonsa sai vallan niin kuin useimmiten aikaisemminkin. Kaukaa hän pystyi jo erottamaan kohoavia savupatsaita taloista jonne asukkaat olivat sytyttäneet tulen iltaa varten, sillä tuntui että olisi tiedossa kylmä yö. Ziró toivoi että hän saisi kysyttyä yösijaa joten hän päätti kiiruhtaa sillä ilta oli jo pitkällä eikä yön tuloon enään kestäisi kauan. Mies heilautti puolipitkän ruskean tukkansa pois silmiltään ja lähti kävelemään hitaasti kohti kylää. Jo kauan ennen Ziró huomasi tuovansa hämmennystä kuluneissa ja likaisissa vaatteissaan, mutta ennen kaikkea ihmiset tuntuivat tuijottavan hänen jäänsinisiä silmiään, mutta siitä ei hän välittänyt vaan tuijotti pitkään edessään pitemmällä nousevaa lumipeitteistä vuorta. Mies käveli välinpitämättömästi kylän läpi luomatta siihen sen enempää katseita kuin mitä oli saapuessaan. Häntä kiinnosti vain se mitä oli aikaisemmin kiertävältä kauppiaalta kuullut vuoresta ja sen asukkaista, vai pitäisikö sanoa asukkaasta.. niin hän oli kuullut. Auringon viimeiset säteet valaisivat vielä polkua mitä pitkin Ziró käveli laiskasta kohti vuorta toivoen ehtivänsä ainakin vuoren juurelle mistä hän voisi onnellaan löytää jonkun majatalon missä voisi yöpyä ainakin sen yön, sillä rinteet olivat vaaralliset pimeän tultua eikä mies halunnut ottaa sitä riskiä että jotain tapahtuisi tuolla ylhäällä vaan päätti odottaa auringon tuomaan valoon ja turvaan. Ziró katseli ympärilleen päästyään hieman kauemmaksi kylästä etsien kylttejä jotka kertoisivat majatalosta löytämättä silti sitä pimeässä. Hän käveli kumminkin päättäväisesti eteenpäin löytäisi hän sitten paikan tai ei kunhan hän vain pääsisi lämpimään ja saisi jotain syödäkseen, sillä siitä oli pitkä aika kun mies oli jotain muuta suuhunsa pistänyt kuin juuria ja joitain kasveja Hetken aikaa vaellettuaan pimeässä hän huomasi vierellään aidassa riippuvan kyltin jossa luki jotain majataloon viittaavaa ja lähti taloa kohden josta pystyi erottamaan ikkuinoissa paistavan valon pimeää yötä vasten. "Oli hän sittenkin oikeassa.." Ziró sanoi hiljaa itsekseen muistellen kaupustelijaa joka oli tämän tapaisesta kertonut ja avasi oven sirristellen silmiään äkillisessä valossa.
|
|
|
Post by submarine on Jun 6, 2007 23:32:48 GMT 3
Sisällä majatalossa tuntui olevan väkeä jo melkein tungokseksi asti, ainakin suurimmaksi osaksi. Paikalla oli niin kauppiaita, pyhiinvaeltajia, seikkailijoita kuin muitakin matkaajia. Kyseessä oli ilmeisesti melkoisen kilpailukykyinen paikka - tai sitten se vain oli ensimmäinen, joka monelle oli silmiin sattunut. Olipa syy mikä hyvänsä, täydeltä siis näytti. Muutamat istuivat lattioillakin, kun näille ei vähiä penkkejä annettu. Se ei kuitenkaan suurinta osaa haitannut niin kauan, kuin saivat meluta, syödä ja sikailla siinä missä muutkin. Tunnelmakin tuntui pysyvän vielä siedettävänä, vaikka jo hieman myöhempi olikin. Ehkäpä täällä opittiin kantapään kautta, että tavallista suurempaa huutoa ei suvaittu. Muutamat kyllä hoilasivat juomalauluja ja huusivat, mutta se nyt oli jo paikan hengen mukaista, eikä moisesta voinut ketään syyttää. Eihän se mikään mahatalo ollut, jossa istuttiin hiljaa ja tuijotettiin varpaisiin.
Oli kuitenkin yksi pöytä - tosin melkoisen syrjässä ja poissa pääjoukosta - johon väenpaljous ei tuntunut mitenkään vaikuttavan. Paikkoja olisi ollut ainakin viidelle, mutta vain yksi ainoa mies istui siellä. Tässä ei näyttänyt olevan mitään erikoista, kyseessä oli ilmeisesti sisällä oleskeleva henkilö, ehkäpä jokin kauppias tai oppinut. Iho oli kalpea, ruumis laiha, sormet pitkät ja silmät suuret. Toinen näytti olevan kiinni. Mies söi hitaasti soppaa, katseli välistä neutraalisti ympärilleen ja jatkoi. Tätä ei tuntunut juurikaan kiinnostavan, mitä ympärillä tapahtui. Kuten sanottua, tästä miehestä tunnuttiin pysyvän erillään. Vaikka ruumiillisesti tätä tuskin olisi pitänyt minään, tuntui eräänlainen pelko olevan silti olemassa. Muissakin pöydissä lähimpinä istuvat vilkuilivat aina välistä taakseen, kuin katsoakseen istuiko mies vielä rauhallisesti aloillaan. Kauempana ei tätä tehty.
Mies itse ei välittänyt näistä tutkailijoista tai välttelijöistä. Miksi olisi? He eivät liittyneet häneen. He eivät voineet edes ymmärtää, mikseivät pyrkineet hänen pöytäänsä. Hän, jolle näillä ihmisillä ei ollut edes nimeä, ei ollut kiinnostunut heistä - paitsi toisinaan tarkkailijana. Niin moni näistä oli kokemattomia, pehmeitä, suorastaan saaliita. Oli kiinnostava nähdä, miten ne kuitenkin selvisivät, kuin hyönteiset tulimyrskyssä. Täällä vallitsivat erilaiset säännöt, ei tarvinnut varoa samalla tavalla. Ei tarvinnut valvoa nukkuessaan, ei olla valmiina juoksemaan koska tahansa, ei miettiä jokaista hetkeä ennalta. Täällä saattoi olla pehmeä ja heikko. Se oli outoa. Hitaasti mies kohotti uuden lusikallisen suulleen. Sekin oli outoa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 7, 2007 13:15:40 GMT 3
Ziró antoi oven paiskautua kiinni omalla painollaan hänen astuessa sisään, ja käveli suoraan majatalon pitäjän puheille tiskille. "Jos mahdollista niin tarvitsisin huoneen vain täksi yöksi, sillä aamulla on minun jatkettava heti matkaa." Majatalon isäntä katsoi häntä päästä jalkoihin, ja kuten muutkin kylän ihmiset hän jäi tuijottamaan Zirón jäänsinisiä silmiä pitkään. Huomattuaan isännän katseen mies heitti pienen kultapussi pöydälle sanoen: "En ole täällä aiheuttamassa harmia, enkä ryöstelemässä. Tarvitsen vain huoneen yhdeksi yöksi - en muuta." Toinen otti kultapussin käteen mittaillen sen painoa, ottaen kultarahan käteensä, ja testasi sen aitoutta. "Yksi huone kyllä löytyy, mutta sen vannon että jos jotain alat rähinöimään niin kadut sitä että joskus synnyit." hän sanoi karhealla bassoäänellä.
Ziró kiitti miestä jonka jälkeen tilasi tuopin olutta ja hieman apetta, sillä hän oli tänään kävellyt jo pitkään ja kaipasi jotain suuhunpantavaa sekä lepoa ennen kuin jatkaisi matkaa. Pikaisella silmäyksellä hän huomasi tyhjän pöydän syrjäisessä kulmassa missä oli tilaa vaikka kuinka monelle, ja mitä ihmeellisempää oli että siinä istui vain yksi mies. Yleensä kaikki paikat otettiin mitä vain oli löydettävissä, tai ainakin niin oli ollut niissä muissa majatalaloissa missä hän oli ollut. Mitään sanomatta Ziró lähti maleksimaan kohti pöytää, saaden itselleen käytävän itsensä ja pöydän välillä, kuin ihmiset olisivat väistäneet häntä mielellään tai karttaneet pöytää. Päästyään lähelle ei hän edes viitsiytynyt esittäytymään tai kysymää lupaa siinä istuvalta mieheltä, vaan istui jo alas ja oikaisi koipensa pöydän alle.
Kauaa ei kulunut kun jo puoliksi kaljuuntunut majatalon isäntä astuskeli lähemmäksi Ziróa tuoden mukanaan tuopillista mainiota olutta sekä jonkinnäköistä pataa, minkä Ziró otti kiitollisena vastaan. Myös tuo mies tuntui lähtevän jälkeenpäin mahdollisimman liukkaasti pois ilman että se näyttäisi liian epäilyttävältä. "Minusta tuo olisi loukkaavaa jos kyse olisi minusta.." hän sanoi puoliksi ajatuksissaan tarkoittamatta sitä kenellekkään, ja alkoi syödä lautastaan tyhjäksi siemaisten välillä tuopistaan palan painikkeeksi. Ziró söi nopeasti ruokansa pois jonka jälkeen vasta otti kunnolla tuoppinsa lähemmäksi juoden isomman kulauksen, ottaen takkinsa kätköistä piippunsa esiin täyttäyn sen tupakalla ojentaen sitä melkein vieressään istuvalle miehelle. "Tämä yö on sopiva piipun polttamiseen, jos sinulle on sellainen niin ole hyvä täytä se minun tupakallani." hän sanoi ottaen lieriöhattunsa pois päästä ravistaen ruskean tukkansa pois kasvoiltaan.
|
|
|
Post by submarine on Jun 7, 2007 16:45:48 GMT 3
Mies tarkasteli pöytään istunutta hetkisen. Tämä oli samanlainen kuin kaltaisensa, mutta erosi kuitenkin niistä. Tässä oli yksinkertaisesti enemmän - enemmän kokemusta, enemmän tahtoa, enemmän voimaa. Tämä ei väistänyt samalla tavalla, kuin pehmeät ihmiset, ei pelännyt tuntematonta kuin kulkuri. Mies osoitti tiedostavansa tämän pienellä nyökkäyksellä, jatkaen sitten keittonsa syömistä. "Ole tervehditty, matkaaja", tämä totesi. Ääni oli kuin jonkinlainen luja kuiskaus, tasapaksu, hieman sihisevä ja pitkitetty, sellainen jonka olisi helposti yhdistänyt aaveeseen. Ehkäpä tämä oli jostakin kaukaa, sillä äänenpainotkin olivat väärin täkäläiseen puhetapaan nähden. "Tämä väestö pelkää tuntematonta, sitä jota ei ymmärrä. Sinä taas et."
Ilmeisesti sille tosiaan oli jokin oudompikin syy, miksi pöytää välteltiin. Miehen ympäristö ei tuntunut normaalilta - eikä miltään, minkä olisi voinut nimetä. Tuntemukselle ei ollut olemassa sanaa, se vain oli. Se tuntui takaraivossa, kuin varoitus. Se sai tuntemaan, että tässä ei kuulunut olla, vaikkei sitä voinut mitenkään nimetäkään. Auroiksi sitä olisi voinut sanoa, outouden auraksi, tämän henkilökohtaiseksi olemukseksi tämän ympärillä. Mutta eniten se tosiaan tuntui vaikuttavan niihin, joilla ei ollut kokemusta asioista - tavallisiin kyläläisiin ja kauppiaisiin.
"Minä olen Kolmen Kulkenut", mies totesi hetken perästä. Sen saattoi juuri ja juuri erottaa tarkoittavan nimeä, eikä jonkinlaista matkojen määrää. Kun mies puhui, saattoi tästä huomata jotakin - tämän hengitystä ei näkynyt ollenkaan. Sieraimet eivät värähdelleet, rinta ei kohoillut, edes kurkussa ei näkynyt liikettä. Ilmeisesti tämä hengitti todella kevyesti. Hengittämättömät harvoin istuivat ja puhuivat. "Sinä olet menossa vuorelle", tämä totesi kastaessaan lusikkaa soppaan. Se ei ollut kysymys, vaan toteamus.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 7, 2007 22:04:11 GMT 3
Ziró ei voinut ottaa huomioon tuota vastenmielistä ja selkäpiitä karmivaa ääntä joka pääsi vastapäätä istujalle, kun tämä puhui. "Kolmen kulkenut.." hän päästi sanat ulos suustaan kuin olisi vain toistanut ne ymmärtääkseen sanoman paremmin. "Jos nimeä tarkoitatte hyvä herra.. kolmen kulkenut.." mies takerteli sanoissa ennen kuin jatkoi: "Sallikaa minun esittää itseni. Kuljen nimellä Ziró, ja kuten arvasitte oikein niin olen matkalla vuoristoon tekemään tutkimuksia liittyen aikaamme edeltäviin esi-isiemme lajeihin." Toinen ei tuntunut välittävän tämän puheista vaan jatkoi keitonsa hörppimistä. Nyt en yhtään ihmettele miksi muut ihmiset karttoivat tätä pyötää, tuo ihminen ei selvästikkään tunnu kovin ihmismäiseltä, kuin jotain pahaa olisi hänen ympärillään joka tukahduttaa kaiken ilon.. jotain minkä voi tuntea. Ziró mietti puhaltaen savupilven piipun ja hampaittensa välistä.
Ziró tarjosi vielä kerran tupakka massiaan, mutta näytti kovin siltä ettei pyötäseuransa tuntunut pitävän siitä joten hän pisti sen takaisin takkinsa uumeniin. Hän kostutti ensin kurkkuaan hieman talon oluella ennen kuin kääntyi taas toisen Kolmen kulkeneen puoleen. "Nyt kun tiedätte minun asiana täälläpäin, niin mikä mahtaa olla teidän syynne näin pitkään matkaan. Täällä päin harvemmin on ketään pysyvää." Hän kysyi puhaltaen taas lisää savua suustaan, saaden imelän tuoksun leijumaan heidän ympärillään nauliten jäänsiniset silmänsä vierustoveriinsa.
|
|
|
Post by submarine on Jun 7, 2007 22:49:24 GMT 3
"Se ei ole nimi", mies vastasi, vaikkakin "sanoi" olisi ehkä ollut parempi termi tämän puhetapaa kohtaan. "Minä olen Kolmen Kulkenut, se ei ole nimeni." Tämä tuijotti soppalusikkaansa, ennen kuin työnsi sen hitaasti suuhunsa. Koko lusikan pesä katosi kapeiden huulten taakse, ja palasi sitten tyhjänä takaisin. Yhtä ainoaa pisaraa ei tippunut pöydälle. Lusikka palasi hitaasti takaisin lautaselle. Mies ei näyttänyt nielevän missään vaiheessa, sekin tehtiin kai hyvin kevyesti. "Määränpääni on vuori. Sinä voisit ymmärtää termin "pyhiinvaellus", vaikkei se sitä olekaan. Mutta teillä ei ole sanaa sille. Minä vaellan, mutten kuten te sen ymmärrätte."
Kuinka ymmärtämättömiä nämä olennot, ihmiset, todella olivatkaan. Hän, jolla ei ollut nimeä samalla tavalla kuin niillä, ei voinut kuin tuomita sen oudoksi. Nämä ihmiset, ne elivät niin tietömättöminä asioista, ymmärtämättä niitä juuri mitenkään. Uusi oli pelon aihe, vanhaan takerruttiin. Ne eivät tienneet mitään. "Tulemmeko me kulkemaan yhdessä?" mies kysyi hetken kuluttua. "Me molemmat kuljemme samaa tietä, saman auringonkierron aikaan. Se olisi kannattavaa. Matkat eivät ole aina turvallisia."
Kolmen Kulkenut tiesi täydellisesti, mistä puhui. Hänen matkansa ei ollut ollut vaaraton, jos niin saattoi sanoa. Mutta kaikki vaarat olivat vain osa matkaa, eikä niitä todellisuudessa olisi kuulunut huomioida. Hän siirsi ajatuksensa muualle. "Mistä sinä tulet? Eroat väestä täällä, heissä ei ole samaa olemusta kuin sinussa. Lujaa olemusta, kokenutta olemusta. Kaikki tarkoitettu pysymään, paitsi sinä. Moni voi kulkea, muttei kauas - paitsi sinä. Sinä kuljet." Mies heilautti hitaasti kättään kohti joukkoa ympärillään, tuoden sen sitten takaisin pöydälle. "Sinun tarinasi kiinnostaa minua."
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 7, 2007 23:42:53 GMT 3
Ziró teki parhaansa ettei olisi tärissyt paikallaan, kuullessaan jälleen pöytätoverinsa puhuvan epäinhimillisellä äänellään. "En yhtään olisi sitä vastaan, jos saisin seuraksi jonkun mukaan vuorelle. Mutta nämä vaarat mitkä mainitsit, toki niitä odotinkin, mutta liittyvätkö vaarat kenties sinuun jollakin tavalla." mies kysyi maiskutellen, kuin olisi yrittänyt maistaa ja punnita vaihtoehtoja suussaan. Kolmen Kulkenut oli epämääräinen, sen Ziró myönsi mutta silti jokin hänessä veti häntä puoleensa. En välitä vaaroista, mitä sitten tuleman pitää, mutta hän jotenkin maistuu ja haisee vaaralta sekä kuolemalta. mies ajatteli tutkien Kolmen Kulkenutta silmillään. "Olette tarkkanäköisempi kuin monet muut tässä pyöreässä maailmassa asustavat. Olen kauaksi kulkenut, ja kaukaa tullut, kauaksi menen, sekä kaukaalta palaan jälleen." Ziró puheli arvuutellen.
"Ennen kuin todella aloitan, niin on minun kostutettava matkan varrella kuivunutta kurkkuani." ja niin sanoen mies vinkkasi majatalon pitäjälle, joka lähti suorin päin tuomaan uutta tuopillista olutta pöytään. Otettuaan syvän kulauksen kolpakostaan kääntyi Ziró katselemaan Kolmen Kulkenutta, mutta vaikka hän katsoikin suoraan toiseen, ei hänen silmänsä katsonut tähän maailmaan, saati tähän aikakauteen. Hän oli palannut muistoissansa toistakymmentä vuotta taaksepäin. "Olen kulkenut tämän maailman tasankoja ja vuoria aina lapsesta saakka. Lähdin kasvatuskylästäni pojankloppina etsimään uusia maita ja seikkailemaan." hän aloitti puhaltaen loput savut suustaan, tyhjentäen piippunsa kopauttamalla sitä pyödän reunaan. "Halusin olla se sankari jonka kuulin monissa tarinoissa lapsena. Pahuuden kukistaja." mies jatkoi ja siemaisi juomaansa.
"Olen kulkenut aina maailman ääriin ja tullut takaisin elävänä, löytänyt jotain tärkeää ja kadottanut sen. Monia vuosia minä vain kuljin, ja kuljin, ja kuljin. Kunnes viimein kuulin että meitä todella oli vielä jossain jäljellä, hajaantuneina. Lähtien niin etsimään takaisin kadotettua historiaa." Ziró viimein pääsi loppuun, juoden kolpakkonsa kertaheitolla tyhjäksi. Jos kertaisimme miehen historian oikein, ei hän lähtenyt kylästään, vaan hänet ajettiin pois ja hänen perheensä surmattiin, mutta sitä hän ei tuonut ilmi vaan hän muunsi hieman totuutta, sillä tällä aikakaudella ei ollut varaa surra. Se aika tulisi myöhemmin.
|
|
|
Post by submarine on Jun 8, 2007 0:12:12 GMT 3
"Ne liittyvät minuun, kun kohtaan ne", Kolmen Kulkenut vastasi. Tietenkin asia oli niin, kaikki liittyi aina kaikkeen. "Mutta minä en niitä tule aiheuttamaan sinulle tai minulle, ellei se ole välttämätöntä." Tämä tiesi, että vastaus ei välttämättä ollut sellainen, kuin toinen oli hakenut, tai ainakaan siinä muodossa. Mutta se ei ollut hänen asiansa. Mies näytti taas tutkivan soppaansa. "Minä en asu täällä. Minä olen vaeltaja, minulla ei ole kotia", tämä totesi. Oli mahdotonta sanoa, millä sävyllä sanat olisi kuulunut lausua, nyt ne kuulostivat aivan yhtä neutraalilta kuin kaikki muukin. Tämä ei kuitenkaan jatkanut asiasta, vaan jäi kuuntelemaan ilmeettömänä toisen tarinaa.
Tarina vahvisti sen, minkä tämä jo tiesi. Kyseessä oli pitkään - relatiivisesti - matkannut henkilö. Ei hänen tavallaan "matkannut", mutta matkannut kuitenkin. Täällä tästä olisi hyötyä hänelle, tämä kykenisi helpottamaan asioita. Vaikka eihän sillä ollut väliä, matka oli aina matka. Miehen puheessa oli kuitenkin kohta, joka häntä kiehtoi. Se oli käsite, jonka hän kuuli toisinaan. "Olet matkannut paljon ja tiedät paljon. Mutta mainitset pahuuden. Mitä on pahuus? Voitko kuvailla sen?"
Tietenkään mies ei voisi, ei niin että se pitäisi paikkansa. Mutta Kolmen Kulkenutta kiinnosti kuulla tämän vastaus sen itsensä takia, ei sen todenmukaisuus. Hän ei ollut koskaan kuullut pahuuden määritelmää, joka olisi ollut oikein. Se oli henkilökohtainen näkemys, ei muuta. Jälleen uusi lusikallinen keittoa kohosi suulle.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 8, 2007 22:32:54 GMT 3
Matkoilla aina tulisi vaaroja, tulisi se sitten jonkun aiheuttamana tai ilman mitään ihmeellistä syytä. Ziró piti sellaisesta. 'Seikkailu ei ole seikkailu, ilman vaaroja' - oli hän aikoinaan sanonut, ja oli edelleenkin sitä mieltä. "Kuulostat samankaltaiselta kuin minä, mutta samaan hengenvetoon kuulostat siltä, että et kuuluisi mihinkään tässä kauniissa maassa." mies sanoi tuoppinsa takaa.
"Aina tarinoissa kerrottiin pahuudesta, se minua kiehtoi lapsena, mutta ajan myötä tajusin ettei pahuutta voisi kukistaa, sillä ei hänellä ole olomuotoa, vaan pahuus on jokaisessa meissä." hän jatkoi vastaten osin pöytätoverinsa kysymykseen. Hän kohensi hieman asentoaan ennen kuin jatkoi: "Mutta kukin meistä voi edesauttaa siinä, että voittaa oman pahuutensa itsessään joka näin vähentää maailman pahuutta."
Ziró haroi hieman hiuksiaan päästyään viimein tarinansa loppuun, eikä enään voinut pidätellä kauan odottanutta haukotusta. "Olenhan minäkin vain ihminen." hän sanoi nopeasti antaen syyn haukotuksellensa, ja nousi ylös tuoliltaan. "Jos vain siis sallit, niin on minun mentävä keräämään energiani jos todella tohdin lähteä aamulla aikaisin matkaan." hän sanoi Kolmen Kulkeneelle ja viittasi jälkeenpäin ovelle jatkaen: "Jos haluat lähteä mukaani, niin tapaamme täällä alhaalla kukonlaulun aikaan." ja sen sanottuaan Ziró käänsi selkänsä pöytäseuralleen, lähtien kohti majatalon pitäjää kohti joka jo odotti portaiden juurella, valmiina näyttämään hänelle tietä.
|
|
|
Post by submarine on Jun 10, 2007 18:43:35 GMT 3
"Vakuutan sinua, minä ja sinä olemme täysin erilaisia", Kolmen Kulkenut vastasi. Tämä ei tiennyt, miksi ilmoitti sen, asia ei tarvinnut ilmoittamista. Ehkä se johtui matkasta. Sen täytyi johtua, matka muutti aina kulkijaansa, olipa millainen tahansa. Mutta se oli vain hyvä, sen oli tarkoituskin muuttaa tätä. Jollakin tasolla asia aiheutti tyytyväisyyttä, se todisti että tämä kaikki johti oikeaan suuntaan. Mutta sen mies tiesi jo muutenkin, kaikki tiet veivät lopulta yhteen ja ainoaan paikkaan - perille. Ja perille tämä oli aikomassa, kun olisi sen aika.
Toisen puhe pahuudesta ei ollut mitenkään erikoista, se oli hyvin tavanomaista. Tämä ei miettinyt asiaa, noudatti sitä vain sokeasti. Pahuutta ei voinut poistaa, sitä ei ollut. Sitä ei voinut nähdä, tuntea, tai edes määritellä. Ei ollut mitään aistia, joka sen olisi paljastanut, eikä mitään filosofiaa, joka sen olisi saattanut pitävästi rajat. Ne, jotka sen uskoivat voivansa tunnistaa, tunnistivat vain asioita, joita pitivät itse pahoina. Mies ei kuitenkaan sanonut mitään siitä. Toinen tiedostaisi itsekin asian, jos olisi valmis hyväksymään sen. Matkan tarkoitus oli oppia itse, sitä ei sopinut pilata.
Kolmen Kulkenut kohotti jälleen lusikan suulleen. Pian lähestulkoon puhdas metalli kosketti taas keiton pintaa. "Niin, sinä olet", tämä totesi toisen jo noustessa. Ihmiset väsyivät nopeasti, tässäkin asiassa sallittiin olla pehmeä. Ne saivat myöskin nukkua rauhassa, ajattelematta mitään nukahtaessaan, juopuakin halutessaan. "Me tulemme tapaamaan", mies totesi kalsealla äänellään, katsoen toista suurilla silmillään. Tämä seurasi pöydästään hiljaa, kun toinen poistui yläkertaan. Ja kun tätä ei näkynyt, ei hän ajatellut asiaa enää, ei juuri nyt. Sen sijaan mies veti esiin pienen, metallisen purkin ja väänsi sen auki. sen sisältä paljastui sinistä, hyvin pahanhajuista jauhetta. Veltolla kädensyrjällä tämä työnsi vielä aivan täyden keittolautasensa syrjään ja asetti rasian tarkalleen keskelle eteensä. Sitä tämä tulisi hivelemään vielä pitkään senkin jälkeen, kun väki olisi poistunut, joko omasta tahdostaan tai sitten pakolla, mutta enää aamulla sitä ei näkyisi. Kolmen Kulkenut kyllä olisi paikalla vielä silloinkin.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 10, 2007 21:13:16 GMT 3
Portaat narisivat hänen kävellessä raskaasti ja uneliaasti isännän perässä majatalon yläkertaan. Hän pystyi vielä erottamaan muiden asiakkaiden metakan alhaalla, mutta ei jaksanut enään kiinnittää siihen minkäänlaista huomiota. Ainoa asia miehen päässä oli nukkuminen, sillä seuraavasta päivästä todella tulisi kirjaimellisesti omituinen, saati sitten matkasta mikä oli edessä tuon Kolmen Kulkeneen kanssa. "Huone tämän käytävän perällä on tyhjä, voit yöpyä siinä tämän yön ja aamulla saat loput tilaamista tarvikkeistasi mukaan kuten pyysit." majatalon isäntä sanoi, ja kumarsi lähtien takaisin alakertaan muiden maksavien asiakkaiden luo. Ziró katsoi hetken miehen perään kunnes tämä kääntyi portaille, jonka jälkeen kääntyi ja lähti kävelemään laiskasti kohti huonettaan.
Hänen kätensä oli jo ovenkahvalla, kun jäätävä kylmyys meni hänen lävitseen, joka sai hänet seisahtumaan paikoilleen jääden tuijottamaan kättään ovenkahvassa. Kolmen Kulkenut oli aivan oikeassa, vaara tulee seuraamaan meitä heti astuttuamme vuoren rajojen sisäpuolelle. He tietävät läsnäolostamme jo. Ziró ajatteli pitemmän aikaa, ennen kuin viimein painoi ovenkahvan alas aukaisten huoneensa oven. Pikaisella vilkaisulla mies kävi huoneen läpi lattiasta kattoon, jonka jälkeen riisui takkinsa heittäen sen sängyn kulmalle. Olen tullut nyt jo liian pitkälle, että kääntyisin pois. Ja vaikka niin pystyisinkin tekemään, en niin tekisi. Susi minussa on herännyt jälleen. hän mietti, rojahti sängylle makaamaan.
Ziró kuunteli toisella korvalla alakerran salin hiljenevää ääntä, ja hymisi jotain itsekseen. ennustus niin kuin jotkut heistä sitä kutsuivat, jonka mies oli kuullut lapsuudessa oli jäänyt hänen muistiinsa, ja vain se yksinään ajoi häntä eteenpäin. "Kauaksi kulkee, kaukaalta palaa, kauaksi menee, ja kaukaalta palaa jälleen." oli osa tuota kauan sitten lausuttua ennustusta. Se yksin oli hänen kilpensä, ja hänen miekkansa.
|
|
|
Post by submarine on Jun 10, 2007 22:35:15 GMT 3
Kolmasti Kulkenut istui hiljaa aloillaan, antaen sinisen jauheen juosta aina vain sormiensa välistä takaisin purkkiin. Se oli kuin satiinivirta, niin syvä että siihen olisi voinut upota ikuisuudeksi. Se kutsui puoleensa, vietteli katsojaansa, anoi tätä. Mies tiesi sen, tunne oli voimakas. Tälle oli kerrottu vaarat, tämä tiedosti ne täysin. Ja silti aine veti puoleensa. Tämä seurasi, kuinka se kulki yli sormien, yli jokaisen kohoaman ja kuopan. Se oli täydellistä, kaunista ainetta. Katse tuntui nauliintuvan siihen ja vain siihen, aina vain uudelleen ja uudelleen.
Tiskin luona isäntä valmistautui sulkemaan. Ketään muuta ei enää ollut paikalla, vain tämä ja Kolmasti Kulkenut, eikä mies aikonut alkaa vaatimaan tätä poistumaan. Hän vain vilkaisi tämän suuntaan kerran, keräsi rahat ja poistui. Hän oli tavallinen, pelkkä työteliäs ihminen, eikä aikonut sekaantua niiden asioihin, jotka eivät tavallisia ja työteliäitä ihmisiä olleet. Kolmasti Kulkenutta se ei kiinnostanut millään tavalla, kuten ei ollut kiinnostanut aikaisemminkaan. Hiljaisuus laskeutui nopeasti, pimeys otti omansa.
Ei ollut varmaa, kauanko aikaa kului, ehkäpä minuutteja, ehkäpä tunteja. Kolmasti Kulkenut seurasi yhä vain kuunvalossa, kuinka jauhe kulki läpi sormien. Mutta äkkiä tämä antoi sen valua loppuun, sulki purkin kannen ja työnsi sen pois. Kävi ikään kuin tuulahdus. Se ei ollut kylmää eikä kuumaa, eikä edes liikettä, mutta tuntemus kuitenkin. Kolmasti Kulkenut suoristautui penkillään. Tämä tiesi, mikä se oli. Äkkiä tuntui siltä, kuin kaksi luista, nahkamaista kättä olisi laskeutunut olalle. Ne puristivat heikosti, liian heikosti saadakseen mitään aikaan, mutta ne olivat silti siinä. Kolmasti Kulkenut ei liikkunut. Kylmä, niljakas hengitys heilautti muutamaa hiusta korvan vieressä. Ne näyttivät siltä, kuin olisivat halunneet paeta paikalta. Seuraavat henkäykset olivat tasaisempia, mutta siltikin kylmiä ja niljakkaita. Kolmasti Kulkenut siirsi käden toisen päälle pöydällä.
"Hiljaista", Kolmasti Kulkenut kuuli äänen sanovan korvansa vieressä. Se ääni oli kokoon kiertynyt, heiveröinen ja vaarallinen, kuten rotan kuristaminen oli vaarallista. "Se on hyvä. Hiljaisuus on hyvä." Kolmasti Kulkenut ei kohottanut katsettaan. Tämän ei tarvinnut tietääkseen, minkä kanssa keskusteli. "Mitä haluat?" tämä kysyi. Vastaus oli limainen, sairaalloinen nauru. "Sinähän sen tiedät. Minä haluan sen", ääni sanoi. Äkkiä Kolmasti Kulkeneen käsi heilahti taaksepäin, tavoitellen puhujaa petollisen nopeasti. Mutta sormet haroivat tyhjää, mitään ei ollut. Kädet olkapäiltä olivat kadonneet, hengitys oli poissa, ääni hiljentynyt.
Hitaasti Kolmasti Kulkenut nojautui takaisin eteen, kädet taas yhdessä. Tämä pysyi vaiti, odotti aamua. Siihen kuluisi vielä kauan...
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 10, 2007 23:54:06 GMT 3
Yön pimeys laskeutui nopeasti kylän ylle, levittäen kylmyyttään joka puolelle, tunkeutuen taloihin sisään, yrittäen tukahduttaa ilon, lämmön, elämän. Ihmisiä kiljui, lapsia kuoli, puut kaatuivat tulessa maahan, sytyttäen lähimaaston roihuavaan helvettiin, joka levisi kenenkään pystymättä sitä estämään. Kuu värjääntyi verenpunaiseksi, tähdet paloivat loppuun ja satoivat maan pinnalle, kylväen mukanaan epätoivoa ja kuolemaa. Maa järisi, vuoret sortuivat, meret riehuivat, jättäen jälkeensä monia tuhoituneita kyliä ja maita. "Ziró!" ääni kaikui pimeyden ja sekasorron keskellä.
Ziró hypähti ylös sängystä hiestä märkänä, lakanat takertuneina hänen kostuneeseen vartaloonsa kiinni, ja ikkuna huurustunut sisällä vellovasta lämmöstä ja kosteudesta. Mikä minua oikein vaivaa. Olen nähnyt saman unen jo monta päivää nyt, ja kaikki se on johdattanut minut tänne. Mitä vuorella oikein tapahtuu ja miksi se kutsuu nimeäni öisin? mies ajatteli kuumeisen oloisena, ja hieroi otsaansa yrittäen parantaa oloaan.
Ziró nousi hitaasti sängyltä ja käveli ikkunan luo, avasi sen ja työnsi päänsä ulos kylmään ja raikkaaseen yöilmaan. Hän hengitti syvään, vetäen keuhkonsa aivan täyteen ilmaa, ja puhalsi sen pois. "Olen kai menettämässä järkeni." mies sanoi, ja laittoi ikkunan kiinni ennen kuin vajosi taas lämpimään sänkyynsä ja nukahti uudeelleen, tällä kertaa nukkuen näkemättä yhtään unia aamuun asti.
|
|
|
Post by submarine on Jun 11, 2007 12:07:04 GMT 3
((Hmmh... haluatko jatkaa suoraan aamusta? Kolmasti Kulkenut ei oikein tee, tai edes ajattele mitään, niin vuoro voisi olla aika puinen.))
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 11, 2007 16:33:47 GMT 3
((Joo, ajattelin että pistäisit sen suoraan aamuun, mutta ihan hyvä että kysyit eli jooh.. peli jatkuu siis aamusta))
|
|