|
Post by submarine on Jun 11, 2007 21:57:35 GMT 3
Aamu saapui hiljalleen, pitämättä kiirettä kenenkään käskyjen mukaan. Yö oli ollut kylmä, kuten moni oli odottanutkin, mutta jo ensimmäiset säteet toivat lämpöä ja eloa. Ne valaisivat jopa majataloa sen pölyisten, likaisten ikkunoiden läpi, vaikka paikalla ei vielä juuri ketään ollutkaan, ainoastaan Kolmen Kulkenut. Mies istui rauhallisesti aloillaan, välittämättä auringonvalosta, joka kasvoilla jo kareili. Tämän ilme oli passiivinen, se kertoi välinpitämättömyydestä ympäristöä kohtaan. Miehen kädet olivat yhä yhdessä pöydällä, asento oli sama kuin aikaisemminkin, tämä ei kaiketi ollut nukkunut ollenkaan koko yönä.
Muutama kulkija poistui talosta lähestulkoon heti, kun aurinko oli noussut. Ehkäpä jotkut olivat odottaneet sitä, kun taas toiset heränneet siihen, matkaajista oli vaikea sanoa. Isäntä itse ilmestyi paikalle vasta puolisen tuntia myöhemmin, askeleet jäykkinä ja hitaina. Tämä ei sanonut mitään nähdessään Kolmen Kulkeneen, vaikka silmät käväisivätkin soppalautasessa, jota kiersi yksittäinen kärpänen. Se oli täysi, mutta asia ei tuntunut häiritsevän isäntää pikaista suun mutristusta enempää - ainakaan päällisin puolin. Tämä asteli tiskin taakse ja istui alas. Vielä hetkeen ei tuskin tulisi yhtä ainoaa asiakasta. Aamulla kun ei tavattu juoda, joko oltiin tienaamassa rahaa siihen, tai sitten nukkumassa eilistä pois. Muutamat saattoivat ilmestyä syömään eilisiä tähteitä, mutta eipä näitäkään tavallisesti paljoa näkynyt. Isäntä itse näytti napsivan tiskin alta ties mitä, mutta tuskin sentään nälkäänsä.
Kolmen Kulkenut ei ollut väsynyt. Nämä ihmiset omistautuivat unelleen, antoivat itsensä vajota tiedottomuuteen. Tämän ei tarvinnut tehdä sitä, ei altistaa itseään vaaroille. Nukkua saattoi valveilla, jos oli valmis siihen - eivätkä nämä ihmiset olleet. Nyt tulisi odottaa sitä, jolla oli matka kuljettavanaan.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 12, 2007 16:45:35 GMT 3
Aamu valkeni yhtä nopeasti kuin se oli kadonnutkin yön saavuttaessa sen, mutta Ziró silti vielä makasi olkipatjallaan silmäillen kattoa ja miettien samalla tulevaa matkaa. Mitä lie se eilinen tunne oli, sitä ei hän tiennyt, mutta varmaa oli ettei se tulisi jäämään siihen. Se kuka peliin tulee mukaan niin hänen on myös se kestettävä loppuun asti, kesken ei sitä voinut jättää vai pitäisikö sanoa että tuskin hänen annettaisi sitä jättää kesken vaikka kuinka hän haluaisi. Mies nousi istumaan patjalle katsellen ovensa suuntaan, kuin odottaen koska he sieltä ryntäisivät sisään hänen kimppuunsa. Olen todella tullut hulluksi kun ajattelen näin.. Ziró mietti ja pyyhkäisi kämmenselällään otsaansa, kuin olisi pyyhkinyt olematonta hikeä pois. Hän varmaan odottaa minua jo, siitä olen varma. Hän tietää vaikka on todella aikaista, että minä olen jo hereillä ja valmiina matkaan.. en yhtään ihmettele sitä me olemme matkaajia molemmat. hän ajatteli.
Viimein mies nousi ylös, avasi ikkunaa hieman tuulettaakseen huoneen, ja astui ovesta ulos takki päällään ja hullunkurinen virne naamallaan, kuin mies tietäisi että häntä odottaisi kuolema mutta joka silti lähti kuolemaa kohtaamaan omasta vapaasta tahdosta. Portaat narisivat jalkojen alla Zirón astellessa ne kaksi kerrallaan alas asti, ja siellä hän oli aivan samanlaisena ja näköisenä minä mies oli häneen törmännytkin viime yönä. "Tiesit odottaa minua jo, huomaan että sinä todella näet enemmän kuin kerrot." hän lausahti puoliääneen Kolmen Kulkeneen suuntaan. "Vain matkaajat tietävät oikean ajakohdan lähteä liikkeelle." mies jatkoi ja heitti majatalon isännälle vielä toisen pienen pussin kultaa, joka nyökkäsi takaisin ja lähti takahuoneeseen tuoden sieltä pieneltä näyttävän olkapussin. Ziró kiinnitti pussin vyöhönsä, ja varmisti vielä että se pysyisi siinä ennen kuin kulki Kolmen Kulkeneen ohi suoraan ovelle, ja avasi sen huikaten toisen puoleen: "No aiotko tulla, vai onko mielessäsi vain lorvimista täällä, päivä ei meitä odota ja meidän on pysyttävä sen edessä jos tohdimme lähteä liikkeelle."
|
|
|
Post by submarine on Jun 12, 2007 17:55:37 GMT 3
Kolmen Kulkenut käänsi katseensa portaita kohti samalla hetkellä, kun mies ilmestyi niiden yläpäähän. Tämän ei tarvinnut nähdä tai kuulla toista tietääkseen, että tämä oli tullut - pelkkä tuntemus riitti. Ja tässä paikassa, tyhjässä huoneessa ja tavallisten ihmisten keskellä, se tuntemus oli helppo havaita. Siihen ei tarvinnut edes keskittyä. Olisi todellakin paras jatkaa eteenpäin, täällä ei odottanut kuin tylsyminen. "En ole kertonut mitään näöstäni", Kolmen Kulkenut vastasi passiivisesti, taas aivan yhtä kuolleesti toisen kommenttiin. Ei ollut, eikä oletettavasti tulisikaan, mies tuskin ymmärtäisi sitä. "Ei ole oikeaa ajankohtaa, vain ajankohtia", tämä totesi vielä, nousten itsekin ylös pöydästä. Tuoli narisi melkoisesti, kuin olisi jo ehtinyt tottua painoon. Oli vaikea sanoa, kauanko tämä siinä oli istunut, ainakin illan ja yön. Eikä ruumissa näkynyt silti minkäänlaista kankeutta.
Niin, oli tosiaan aika lähteä. Kolmen Kulkenut tunsi sen ainaisen tunteen. Se ei ollut odotusta, jännitystä tai pelkoa, vaan tietoisuutta. Tietoisuutta siitä, että matka jatkui, hänen matkansa. Ja se toi jotakin, jota olisi voinut hyvin etäisesti kutsua iloksi, jos olisi yrittänyt luokitella sitä tunteeksi. Ulospäin mies oli kuitenkin täysin tyyni, suu pelkkä löysä viiva, ilme rauhallisena. Noustessaan Kolmen Kulkenut oli ottanut käteensä sauvan. Se oli ilmeisesti ollut kaiken aikaa pöydän alla. Kyseessä oli yksinkertainen, suora, muutaman sormen paksuinen, olkaan asti yltävä oksa, joka oli hiottu sileäksi. Sen ympärille ei oltu kääritty edes nahkanauhaa koristeeksi tai kädensijaksi. Pelkkä yksinkertainen, vaatimaton keppi. Mies seurasi, kun toinen asteli ovelle, kääntyen hänen puoleensa hänen avatessaan sen. "Minä tulen", tämä ilmoitti yksinkertaisesti, astellen toisen perään. Oli tosiaan aika...
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 18, 2007 22:17:37 GMT 3
Vaikka oli vasta aamun ensimmäiset hetket, aurinko poltti jo kuumana korkealla sinisellä taivaalla. Ziró oli ottanut takkinsa pois, sillä hän tiesi että matkasta tulisi kuuma jos hänellä olisi se päällänsä. Mutta silti, vaikka ilma oli lämmin, ja aurinko oli kuuma, mies tunsi itsensä levottomaksi vuoren kasvavassa varjossa joka nyt lankesi suoraan heidän eteensä koko komeudessaan. "Tästäkö tämä nyt sitten alkaa.." hän huokaisi hiljaisena
Ziró puki suurin elein takkinsa takaisin päällensä, ennen kuin päätti jatkaa matkaa lämpötilan vaihtuessa muutamassa hetkessä lämpimästä kylmään. Se ei kumminkaan ollut se syy miksi mies värisi, vaan se sama kylmyys minkä hän oli tuntenut majatalossa yöpyessään. Kuoleman kylmyys. "Jos sinulla on yhtään enempää vaatetusta mukana, suosittelen että puet ne päälle.." hän lausahti Kolmen Kulkeneelle, vaivautumatta edes kääntämään päätään.
"Pysymme vuoren eteläpuolelle niin kauan kun vain aurinkoa riittää, jonka jälkeen poikkeamme sieltä yöksi vuoren itäpuolelle siellä alkavaan luolastoon lepäämään ja keräämään voimia." Ziró sanoi hetken tuumailtuaan ja katseltuaan vuorta, tehden siitä omat päätelmänsä. Hän kääntyi matkakumppaninsa suuntaan valmiina kuulemaan hänen ehdotuksensa asiasta, mutta Kolmen Kulkenut näytti edelleen siltä kuin ei olisi piitannut koko asiasta.
|
|
|
Post by submarine on Jun 18, 2007 22:47:02 GMT 3
Kolmen Kulkenut vilkaisi ympärilleen päästyään ulos. Tämän ei tarvinnut nähdä mitään, mutta yöllinen oli jättänyt tähän tietyn olotilan. Taaskaan se ei ollut yhtä selvä tunne, kuin matkakumppaniksi muotoutunut mies olisi tuntenut, mutta sen lähin vastine oli kuitenkin levottomuus. Olento oli mittavissa määrin rajojensa ulkopuolella, mutta jatkoi kuitenkin saadakseen havittelemansa. Kolmen Kulkenut tiesi, millaisia riskejä sellainen aiheutti, ja oli varma, että se tulisi uhmaamaan vielä suurempiakin. Ehkäpä, mahdollisesti, olisi aika huomioida asia lähitulevaisuudessa. Ehkäpä jo tulevana yönä.
Mutta se kaikki oli turhaa mietintää juuri nyt, nyt oli edessä matka. "Kylmyyttä on vain niille, jotka sen tiedostavat", mies totesi. Ja toden totta: vaikkei tällä ollut kuin yksi ainoa nuttu ja housut jalassa, eikä edes kenkiä jalassa, eivät edes tämän posket olleet kananlihalla. Ehkäpä tämä oli tottunut vielä paljon kylmempäänkin? "Suunnitelmasi on hyväksyttävä, tulemme tekemään niin." Sauva kädessään, nojaamatta kuitenkaan siihen millään tavalla, Kolmen Kulkenut lähti kävelemään vuorta kohti. Seuralaistaan tämä ei mitenkään jäänyt odottamaan, katsoi vain tiiviisti menosuuntaansa ja käveli. Nyt huomasi hyvin, että vaikka aamu oli kirpeä, ei tämän suusta kohonnut minkäänlaista huurua.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 19, 2007 23:36:36 GMT 3
Yhä enemmän ja enemmän Kolmen Kulkenut alkoi tuntui vastenmieliseltä Zirólle. Totta kai hän oli nähnyt enemmän kuin muut ihmiset, mutta vielä kukaan ei lähtenyt vuorille matkaamaan ilman kunnon varusteita, saati sitten vielä paljain jaloin. Mies oli umpihullu, niin hän ajatteli, mutta pysyi vaiti ja lähti kävelemään reippaasti toisen perään. "En tiennyt että vuorilla voisi matkata sillä tavalla miten sinä sen teet, mutta nähtävästi on minullakin jotain opittavaa." hän sanoi Kolmen Kulkeneelle yrittäen luoda jonkinlaisen puheenaiheen heidän välilleen, sillä hän ei halunnut viettää matkaa hiljaisuudessa kun kerran viime kohtaamisista muiden olentojen kanssa oli aivan liian kauan.
Kylmän ilman iskiessä Zirón kasvoille, ei hän räpäyttänyt silmäänsäkkään saati näyttänyt mitään muutakaan merkkiä kylmyydestä, mutta jos jokin olisi ollut hänen lähellään, olisi hän nähnyt miehen jäänsinisten silmien hohtaen kylminä. "Vuorilla on aina mukavampaa kuin alhaalla laaksossa." hän aloitti hiljaa, ja jatkoi: "Täällä on aina paljon raikkaampi ilma, eikä ketään vaatimassa minua tilille rikoksien takia mitä en tehnyt. Kuin olisi jälleen kotonani.." Ziró painoi päänsä ja lausui nopeasti muutaman sanan omalla kielellään, jonka jälkeen pisti taas askelta toisen perään joka oli mennyt ohi sanomatta sanaakaan.
|
|
|
Post by submarine on Jun 20, 2007 0:23:03 GMT 3
Kolmen Kulkenut ei kiinnittänyt juurikaan huomiota toisen puheisiin, asteli vain eteenpäin passiivisen näköisesti. Jos joku olisi päässyt kurkistamaan tämän mieleen, ei sielläkään olisi paljoa tällä hetkellä havainnut, melkein kuin jonkinlaisen tyynen tyhjiön, kuin omistaja olisi ollut vain vaivoin paikalla. Suurin osa niistä, jotka tunsivat moiset asiat, olisivat nimittäneet tilaa meditaatioksi. Eikä Kolmen Kulkenut olisi kieltänyt. Juuri nyt tämän mieli, kaikessa erilaisuudessaan matkakumppanin mieleen verrattuna, kipusi ylös jonkinlaista olevaisuuden tasoa, josta tavallisella ihmisellä ei ollut mitään ymmärrystä. Kääntyilevät ajatukset, aika, paikka ja olevaisuus tuntuivat kaikki sulautuvan yhdeksi ainoaksi kokonaisuudeksi, selväksi ja helposti tulkittavaksi. Ei ollut palapeliä, oli yksi ainoa sileäreunainen pala. Kokemattoman olisi ollut mahdotonta tietää, miten suhtautua oikein siihen.
Matkaa kului arviolta muutama tunti ilman suurempia tapauksia, Kolmen Kulkeneen edetessä nopeasti, rauhallisesti ja hiljaa ja miehen kulkiessa kuten parhaaksi näki. Aurinko oli kipuamassa lakipisteeseensä, tuoden lisää lämpöä kylmään päivään. Oli rauhallista, mutta jos katsoi tarkasti, saattoi nähdä, että joku oli tulossa vastaan - eikä aivan mikä tahansa matkaaja. Kyseessä oleva oli selvästi suuri, se oli kaukana mutta näkyi silti jo jokseenkin hyvin. Matkaaja näytti suurimmaksi osaksi ihmismäiseltä, vaikkakin karkeasti arvioiden lähemmäs kaksi ja puoli metriä pitkältä. Päällä ei näyttänyt olevan kuin housut, yläruumiin saattoi helposti nähdä lihaksikkaaksi, karvaiseksi ja selvästikin vahvarakenteiseksi. Hiuksia ei ilmeisesti ollut. Toisella olalla killui jonkinlainen suuri, ruskahtava säkki. Kyseessä tuskin oli ihminen, vaikka ruumis samantapainen olikin. Se kulki raskaasti, jokainen askel kuin pieni harppaus. Nopeasti saattoi mieleen ponnahtaa ajatus jonkinlaisesta varastelevasta hirviöstä. Peikot, jätit, puolijätit ja vastaavat eivät olleet täysin tuntemattomia missään, ja ainainen varomattomille kulkijoille. Nopeasti silmäten kyseessä oli joko jokin sellainen tai sitten äärimmäisen pitkä, rujo ja vahvarakenteinen ihminen. Matkaa oli vielä lähemmäs kuusikymmentä metriä, mutta se kuroutuisi kyllä nopeasti umpeen. Olento ei osoittanut vielä suoraa vihamielisyyttä, vaikka olikin mahdollisesti huomannut jo kaksikon. Se vain tarpoi eteenpäin, säkki olalla ja toinen paksu ja lihaksikas käsi edestakaisin heiluen. Mutta kukapa tiesi, mitä se oikein aikoikaan. Jos Kolmen Kulkenut huomasi vastaantulijan, ei tämä ilmoittanut sitä mitenkään. Mies vain jatkoi eteenpäin, katse apaattisesti horisontissa, jossa nyt tosin oli jotakin pahaenteistä.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 25, 2007 19:02:56 GMT 3
Ziró kietoi takkiaan useammin ympärillään, vaikka aurinko paistoi jo kirkkaan lämpimänä. Kyse ei kumminkaan ollut siinä että miehellä olisi ollut kylmä ulkona vallitsevasta vuoristoilmastosta, vaan hän värisi sisäisen kylmyyden takia joka sai hänen ihokarvansa nousemaan pystyyn. Ziró tiesi tunteesta että kaikki ei todellakaan ollut kohdallaan, vaan jotakin oli vialla, se oli kuin jokin sisäinen hälytysmekanismi jonka mies oli kehittänyt vuosien varrella. Pian hänen aavistuksensa osuikin oikeaan nähdessään pitemmältä heitä vastaan tulevan ihmisen - tai ainakin siltä hän ensi silmäyksellä näytti. Jos tuo on ihminen niin sitten siinä tapauksessa kyllä olen itsekkin. Ziró mietti silmäillen vastaantulevaa, joka näytti vähintään yli kaksimetriseltä. Pelko. Se oli mitä mies haistoi ilmassa, ja joka tuntui tulevan tuon "ihmisen" suunnalta. Vaan mitä mahtoi olla säkissä.
Lähemmäksi tultuaan Ziró pystyi näkemään tarkemmin että kyseessä ei ollut tavallinen ihmislaji, jonka hän tunsi, vaan vuoristorotuun kuuluvat peikon ja ihmisen sekoitus. Vaikka kaksikko näyttikin epäillyttävältä, jopa miehen omiin silmiin, ei vastaantuleva näyttänyt kiinnittävän heihin sen kummempia silmäyksiä, vaikka pelko tuntuikin lisääntyvän jokaisella askeleella jonka he ottivat lähemmäksi toisiaan. Susi Zirón sisällä alkoi murista ja syytti ilmaan ties minkälaisia kirouksia hänen päänsä sisällä. Miehellä oli suuri työ saada ääni hiljenemään, ja pitää oma suunsa kiinni ettei olisi alkanut itsekkin murista, työntäen suden pois päästään takaisin syvälle itseensä. Vielä ei ollut aika hänen tulla esiin. Vaikka ilma ei ollut kovin lämmin, Ziró hikoili hänen kamppaillessa itsensä kanssa, huohottaen lujaa saaden vihdoin äänen laantumaan.
|
|
|
Post by submarine on Jun 28, 2007 17:57:01 GMT 3
Mitä lähemmäs vastaantulija tarpoi, sitä epämukavammalta tämä näytti. Järkäleellä oli pituutta varmastikin vähintään se kaksi ja puoli metriä, eikä tämä todellakaan ollut hintelä. Kasvojen yksinkertaisesta ja pahantahtoisestakin ilmeestä sai vahvistuksen yleiseen uskoon siitä, että tämän päässä ei mitään kovin monimutkaista liikkunut. Mutta se, minkä tämä järjessä menetti, otettiin kyllä takaisin muskeleissa - harmaanruskean, parkkiintuneen nahan alta pullottavat lihakset omasivat hieman samaa vaikutelmaa, kuin rautapalkit. Valtavat, ryhmyiset kourat olivat kuin suorastaan tarkoitettu pienten puiden raastamiseen, ihmisten viskomiseen ja kaikenlaisten muiden ikävien voimannäytteiden suorittamiseen. Painoa koko tapauksella oli varmasti lähemmäs kolmesataa kiloa, jos ajatteli positiivisesti - muussa tapauksessa luku voisi suurentua vielä huomattavasti. Jos moinen nyt oli mitenkään tärkeää, kyseessä oli mitä ilmeisimmin ogre, joka ei loppujen lopuksi eronnut juurikaan muista samantapaisista. Tyhmiä kuin saapas ja vahvoja kuin härkä, juuri sellaisia kuin niiden oletettiinkin olevan. Tarinoissa niitä usein pidettiin silkkoina idiootteina, joita saattoi huijata miten tahansa, mutta todellisuus tuntui olevan hieman toinen: kolmesataa kiloa ilmeisen puoliaggressiivista, teräksistä lihasta ja jännettä pienillä ja moraalittomilla aivoilla ei ollut mitenkään ihanteellisin kohde pilkanteolle.
Jos Kolmasti Kulkenut välitti hiukkaakaan koko asiasta, ei tämä antanut siitä mitään merkkiä. Mies vain asteli apaattisen tuntuisesti eteenpäin, ajatukset jossakin aivan muualla kuin mahdollisessa ruhjovassa kuolemassa, joka tömisteli kohti. Aluksi näytti, että tämä aikoi kävellä päin sitä, mutta pysähtyi sitten kuitenkin, omaksi onnekseen. Mies ei sanonut mitään, tuijotti vain kiinteästi kohti tarpovaan.
Ogrella näytti itselläänkin menevän hetki, että tämä tajusi jonkun olevan tiellä. Hidasälyinen otus ähkäisi, kohotti katseensa ja raapi päätään. Kulmat kurtistuivat ja katse muuttui pahansuovan pohtivaksi, kun tämä tuijotti kaksikkoa. Ajatustoiminta ei tuntunut olevan kovinkaan vahvoja puolia, mutta lopulta se kuitenkin osoitti molempia kyhmyisellä sormella sormella, ähkien ilmoille muutaman yksinkertaisen sanan. "Te, minne?" Ääni oli paksua kuin hirsiseinä, mutta selvää siitä sentään sai.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 30, 2007 1:56:42 GMT 3
Zirón päätä kivisti hänen nostaessa katsettaan lumisesta maasta, mitä hän oli nyt pitempään jo tuijottanut ja pyyhki hiet otsaltaan kämmensyrjällään. Mutta nostaessaan katsettaan hän tajusikin tuijottavan suoraan tuota ogrea, joka nähtävästi oli tullut suoraan heidän eteensä. Mieheltä pääsi pieni ähkäisyä muistuttava ääni kun tämä tajusi, että sama henkilö jonka hän oli nähnyt kauempaa aikaisemmin, olikin jo tullut suoraan heidän polulleen. Tai sitten he olivat menneet suoraan hänen polullensa. Ziró oli jo vähällä tarttua kiinni magiaansa, ja viskata tuulen sekä jään punoksia kohti tuota yli kaksimetristä järkälettä, mutta ei ehtinyt niin kauaksi kun kuuli ogren puhuvan.
"Olemme vain harmittomia matkaajia tässä luonnon kauniissa maisemassa." mies vastasi runollisesti ja turhaan, sillä hän tiesi ettei toinen niitä arvostaisi sen enempää kuin itsekkään. "Matkamme tarkoituksena on vain kiertää vuori mahdollisimman nopeasti, ja suorin reitti siihen on vuoren läpi." hän valehteli hieman, sillä ogre tuskin pitäisi siitä jos saisi tietää matkan oikein päämäärän, mutta kertoi silti osan totuuden saaden toivottavasti paremman vaikutelman aikaan. Sen enempiä sanomatta aikoi Ziró vain kävellä toisen ohi, mutta ei näyttäny pääsevän kahtakaan askelta edemmäksi kun ogre jo pysäytti hänet törkeästi. "Ymmärrän sen että tämä on kotipaikkaasi, tai ainakin niin luulen. Mutta jos ei sinulla ole mitään muuta sanottavaa tai tekemistä kuin estellä viattomia matkustavia, niin pyydän sinua että antaisit meidän jatkaa matkaa." mies sanoi hieman turhankin vihaisella äänensävyllä.
Mutta siitäkö ogre vasta innostuikin. Hän alkoi heiluttamaan isoja käsiään puolelta toiselle estellen miestä pääsemästä yhtään eteenpäin, saati kiertämään toista. Ziró sulki silmänsä ja hengitti syvään, jotta ei olisi menettänyt hermojansa pidellen samalla räkättävää naurua aisoissa hänen päänsä sisällä. Susi nauroi hänelle. Mies käänsi katseensa Kolmen Kulkeneen puoleen, joka edelleen näytti olevan oman apatiansa vallassa. Ilme täysin lukematon ja mitään sanomaton. Jos tuo iso karvainen törkykasa ei pian siirrä, aion siirtää hänet. ääni hänen päässään nauroi pilkallisesti. Ole hiljaa. Ziró murahti. Minä annan käskyt täällä, ja niitä totellaan. Ääni miehen päässä vaikeni jälleen, jättäen jälkeensä tyhjänkaltaisen surinan joka ilmoitti hänen olevan paikalla vielä. "Pyydän sinua vielä kerran antamaan meidän jatkaa matkaa, sillä en haluaisi että tässä tulisi pahaa jälkeä." Ziró sanoi äänensävyllä kuin olisi tarkoittanut itseään pahalla jäljellä. Ogre haisi vihalle.
|
|
|
Post by submarine on Jun 30, 2007 15:19:35 GMT 3
Kneri ei tiennyt, miksi jaksoi tätä typerää köntystä, ei todellakaan tiennyt - paitsi että se säästi hänet kävelemiseltä ja teki, mitä vain käskettiin. Mutta toisinaan tuntui, että olisi kuitenkin ollut helpompi vain hankkiutua eroon siitä. Kuten nytkin, käsky oli ollut niin yksinkertainen kuin olla ja voi, ja kuitenkin aivoton ogre oli päättänyt toimia omien oikkujensa mukaan. Pelotteli jotain matkailijoita, kuin se olisi ollut kovinkin hauskaa. Hänellä oli nälkä ja säkki kieppui inhottavasti. Tuskastuneena tämä järsi häntäänsä. Typerys tuntui juuri olevan pääsemässä vauhtiin - kuten olikin: se tömisteli jalkojaan, ähki ja huitoi vapaalla kädellään ilmaa, kuin suurikin herra. Nyt sai riittää...
Ogren huitomisen keskeytti yhtäkkiä yksi ainoa huudahdus. Se kuulosti hieman samalta, kuin jos rautanaulaa olisi vedetty liitutaulua pitkin, tai jos jotakin olisi kärvennetty elävältä pienellä liekillä. "Lopeta!" ääni kiljui, sen omistaja tuntui istuvan säkissä, jota ogre kanniskeli olallaan. Jätti hiljeni heti ja kohotti varovasti karkeasta kankaasta tehdyn kantamuksensa eteensä. Sen kasvoilla oli samanlainen ilme, kuin ihmettelevällä pikkulapsella, kun se kurkisti sisään - ja hetkessä jokin singahti ulos. Tai tarkemmin sanoen se kiskoi itsensä otuksen nenästä pidellen tämän olkapäälle. Outoa kyllä, teko ei saanut ogrea reagoimaan mitenkään. Olento, joka nyt istui köntyksen olalla, muistutti jokseenkin vaaleaturkkista rottaa, jos rotta olisi ollut puolisentoista metriä pitkä, laiha kuin riuku ja kävellyt kahdella jalalla. Sillä oli pahantahtoiset, punaiset silmät ja pitkät, keppimäisen ohuet raajat, luut paistoivat läpi sen nahasta. Ogre vilkuili sitä epäluuloisen pelokkaasti.
Rotta tiiraili selvästi ärsyyntyneenä ympärilleen, tuhahti sitten kaksikolle ja kiskaisi "ratsuaan" korvasta, vaikka risua muistuttavat sormet eivät kovin hyvää otetta saaneetkaan. Ogre olisi oletettavasti voinut rikkoa sen kaikki luut yhdellä luunapilla, mutta kuitenkin se vain alistui ja loi katseensa alaspäin, kun tämä alkoi huutaa kimeällä äänellä sen korvaan. "Ja sinun piti vain kuljettaa minut kylän lähelle, eikä leikkiä joidenkin matkaajien kanssa, karvainen idiootti! Minä syön sinulta korvan, jos tämä vielä jatkuu!" Jos jokin, jolla oli lihasta, pituutta ja painoa enemmän kuin tavallisella karhulla, eikä mitään kunnioitusta muita kohtaan, saattoi näyttää häpeävältä, tämä ogre näytti siltä juuri nyt: sen pää riippui niin alhaalla, kuin vain niska antoi myöten ja ilme kertoi, että se olisi halunnut vajota läpi tiestä, jos vain olisi siihen kyennyt. Rotta sylkäisi tämän päätä vasten ja läimäytti turhautuneena perään. "Ja mitäs te sitten toimitatte?" tämä kinusi kaksikolta.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 1, 2007 19:21:59 GMT 3
Ziró ei saanut sanaa suustansa, tämä vain tuijotti tuota pientä ilmestyjää suu avonaisena. Mies oli jo vähällä revetä nauruun, mutta sai kuin saikin juuri pidettyä kaiken sisällänsä katsoessaan uutta tulijaa, joka suoraan sanoen näytti pieneltä rotalta. "Kuten tässä sanoimmekin isällesi." hän aloitti huvittuneesti. "Niin me olemme matkalla vuoren toiselle puolelle, ja nopean lyhyin tie, vie suoraan vuoren sydämen poikki eli vuoren läpi." mies jatkoi, edelleen tuijottaen rottaa. Zirón kävi jo hieman sääliksi ogrea, joka joutui sietämään moista kohtelua pieneltä, mutta piti suunsa visusti kiinni ettei aiheuttaisi enemmän vaikeutta kuin mitä nyt oli jo.
"Minun nimeni on Ziró, ja tämä tässä vierelläni on herra Kolmen Kulkenut." mies viimein jatkoi esitellessään heidät, samalla kun katsahti Kolmen Kulkeneen suuntaan, joka edelleen näytti poteavan ikuista apatiaansa. "Jos kylään aiot mennä, niin tuosta suoraan alaspäin ja sitten oikeaan. Meillä olisi nimittäin suht kiire, eikä meillä ole aikaa jäädä sen enempää juttelemaan vaikka kuinka haluaisimme." Ziró sanoi eikä ollenkaan pitänyt tuosta roten ilmestyksestä, vaan halusi päästä mahdollisimman nopeasti jatkamaan vain matkaa, jotta pääsisi mahdollisimman kauas toisesta. Mies lähti jo parhaansa mukaan kiertämään kaksikkoa, mutta pysähtyi nähdessään Kolmen Kulkeneen olevan edelleen paikoillaan.
((Sorry lyhyttä tulee))
|
|
|
Post by submarine on Jul 1, 2007 23:27:11 GMT 3
Kneri hipelöi hajamielisesti vasenta korvaansa kuunnellessaan ihmisen selittelyä. Sitä reunustivat rautaiset, tummat renkaat ja se oli lävistetty kolmella pitkällä rautaneulalla. Tuhahtaen välistä miehen puheille rotta nirhaisi etusormeensa pitkän haavan ja jäi imeskelemään sitä. Hänen luisevissa sormissaan ei koskaan virrannut veri turhan hyvin, mutta tarpeeksi että siitä sai maistiaiset. Kieli lipoi autuaasti elämännestettä, kun sen omistaja punnitsi sanoja mielessään. Vuoren läpi? Tällä ei ollut selvästi mitään ymmärrystä siitä, mikä siellä odotti. Hän haistoi kyllä jonkin verran mahtia tästä, mutta sitä löytyi nyt luistakin, joita siellä pyöri. Ja tämä toinen mies... tästä haisi jotain aivan muuta. Ei, tämä ei ollut mies. Hän ei tiennyt, mikä se oli, mutta ei todellakaan mies. Mikään, millä oli vielä häpyä sanoa itseään ihmiseksi, ei kantanut yllään tuollaista vaikutelmaa, sen tunsi, olipa se mikä hyvänsä. Tämän jalkoihin hän sylkäisi. Sitten rotta kääntyi taas puhuvan puoleen, ohuet sormet vastakkain.
"Kylässä ei ole muuta kuin huonoja kanoja ja halpoja arvotavaroita vietäväksi", Kneri totesi halveksuen. Tällä saattoi olla vähemmän vartta kuin paljon sairastelevalla pikkutytöllä, mutta kun istui siellä, missä tämä juuri nyt istui ja tuijotteli reilun kolmen ja puolen metrin korkeudelta alas kahteen ihmiseen, oli puhuminen melko vapaata. "Mutta te olette menossa vuorelle, ja aiotte peräti kulkea sen läpi. Mutta tuskinpa tiedätte, mitä löytyy sisältä? Siellä on asioita, joita ei ole tarkoitettu nähtäväksi - ja syystä. Mutta minä voin avittaa teidät läpi, mikäli hinnasta sovitaan..." Jyrsijä jätti viimeiset sanat roikkumaan melkoisen merkitsevästi.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 3, 2007 20:25:24 GMT 3
Asioita mitkä pitivätkin pysyä salassa.. Jos rotta ajatteli, että tuolla hän pystyisi pelottelemaan miehen pois, oli hän pahasti väärässä. Ziró kyllä tiesi vuoren maineen, ja jos totta puhutaan ei hänen aikomuksensa ollut päästä vuoren toiselle puolelle, vaan juuri vuoren sisään. Mies hätkähti kun kuulikin että rotta voisi heidät sinne vielä johdattaa. Tämähän menee paremmin kuin mitä minä luulinkaan. mies ajatteli, nostaen samalla ilkikurisen hymyn hänen naamallensa. "En tiedä kuka edes olet, joten miksi minun pitäisi luottaa sinun sanaasi rotta." Ziró äyskähti toiselle päin naamaa. "Ja sitä paitsi ei minulla ole edes kultaa mukana, sillä se vain hidastaa matkantekoani, mutta olisin silti kiitollinen avusta ja ehkä pääsemme toisenlaiseen sopimukseen kanssasi." mies jatkoikin, mutta tällä kertaa aivan toisenlaisella äänensävyllä kuin oli aloittanut. "Voi olla että tulemme törmäämään sinun sanojesi mukaan vaaroihin vuoren sisällä.. pahoihin vaaroihin." hän painotti sanoessaan. "Voin suojella sinua parhaani mukaan, ja kaiken mitä matkallamme satumme ottamaan mukaamme, saat sinä siitä viidenneksen." Ziró jatkoi hieman mairealla äänensävyllä.
Päivän tunnit kuluivat heidän ympärillään, ja mies alkoi olla hermostunut siitä että aikaa kului tällaiseenkin, mutta tiesi ettei ilman apua tulisi selviämään yhtä hyvin, kuin mitä avun kanssa. Tuo rotta kyllä auttaa tavalla tai toisella, mutta minä en pidä hänestä yhtään, hän on liian.. vaikutusvaltainen. Ziró mietti silmäillessään ogrea, ja hänen olalla seisovaa rähjääntynyttä ja ei niin kauniin näköistä rottaa. "No miten on, hyväksytkö tarjoukseni vai alatko kalppia, minulla ei ole aikaa seisoa täällä, vaan meidän on ehdittävä vielä kauas tämän päivän auringon alla." mies viimein huudahti toiselle, antamatta enempiä vaihtoehtoja.
|
|
|
Post by submarine on Jul 3, 2007 22:31:59 GMT 3
"Älä erehdy, ihminen, et sinä ole ainoa, joka vuoreen on astellut. On niitä ennenkin ollut, ja melkoisesti paremmin varustautuneina kuin sinä - tai kumppanisi. Vaan eipä niitä ole enää näkynyt, vaikka kerran löysinkin lähistöltä sormen", Kneri vastasi kylmäkiskoisesti. Vaivautumatta rei'ittämään toista sormea rotta veti koko vankan rautapiikin korvalehdestään ja iski sen läpi kämmenestään. Veri virtasi paljon antoisammin kun sen veti nyt pois, kuin sormea puhkoessa. Tämä siirsi käden suulleen ja latki hetken antoisasti tummanpunaista, lähes mustaa verta, ennen kuin palautti neulan takaisin korvaansa. "Ei, minä haluan vähintään kolmanneksen, jos vaivaudun vaarantamaan henkeni. Ja jos minä en tule mukaanne, niin te tuskin pääsette hengissä mihinkään. Vai sattuuko teillä olemaan vaikkapa kartta, tai jokin muu keino saada oikea tie selville? Ei, en usko", rotta vastusti, odottamatta toisen vastausta. Tämä lipaisi taas verta kämmenestään, varomatta hiukkaakaan suupieliensä värjäytymistä. "Kuolleena ei ole iloa pihiydestä."
Knerillä oli kokemusta tällaisista tapauksista, sekä tietoa siitä, miten niitä käsiteltiin. Ensin perusteltiin, sitten ehdoteltiin, ja loppujen lopuksi kerrottiin, miten asia oli. Se oli helppoa, tämäkin tässä kyllä tulisi tekemään juuri, kuten hän halusikin. Hän oli kuitenkin kertonut tälle tuntevansa tien vuoren lävitse, asettuen näinollen melkoisen arvokkaalle paikalle. Rotalla ei ollut pienintäkään epäilystä, etteikö tämä tekisi kuten hän sanoi, liian riskialtista jättää asia huomiotta. Ja jos tämä todella aikoisi kieltäytyä, oli kyseessä liian typerä tapaus muutenkin. "Minusta nyt kovasti tuntuu, että sinun tulisi hyväksyä minun ehdotukseni, tai alkaa kalppia. Toista ei tule, eikä sinulle jäisi varmaankaan aikaa edes katua koko päätöstäsi, ei täällä tai siellä", Kneri totesi melkoisella auktoriteetillä, pyyhkien samalla välinpitämättömästi kättään ogren päänsivuun. Se toimi samalla hyvänä muistutuksena siitä, että rotalla oli oma "pieni" suostuttelukeinonsa.
|
|