|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 1, 2007 20:24:51 GMT 3
Laskeva aurinko värjäsi taivaan punaiseksi ja heitti pitkät varjot valkealle hiekalle, jonka tasaisen pinnan rikkoi kummalliset jalanjäljet. Jäljet, jotka alkoivat suuren kissaeläimen tassun painalluksina ja yhtäkkiä muuttuivat siroiksi, paljaiden jalkojen jättämiksi jäljiksi. Jalanjäljet etenivät verkkaisesti vedenrajassa häviten aina välillä rantaan kuohuviin aaltoihin. Kuitenkin, niitä pystyi seuraamaan ilman sen suurempia vaikeuksia.
Mereen laskeutuvan kallion luona jäljet loppuivat, mutta jälkien jättäjä näkyi siluettina laskevan auringon edessä. Simpukoilla ja helmillä koristellut mustat pikkuletit valuivat pitkin selkää vettä tippuen ja paljaat reidet kiilsivät märkinä. Yllään tuolla oli nilkkoihin ulottuva musta lannevaate, joka sekin oli simpukoin kirjailtu. Rintoja peitti samaisesta kankaasta tehty "topin" tapainen, joka jätti vatsan paljaaksi. Kaulaa koristi lukuisat helmi ja simpukka korut, sekä punaiseksi värjätystä nahasta muokattu pieni pussi.
Hahmo istui rennosti toinen jalka alleen koukistettuna ja toinen suorana edessään, huulillaan panhuilu, jonka ontto, mukaansatempaava sävel sekoittui mereltä puhaltavan tuulen ulinaan.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 2, 2007 0:24:55 GMT 3
((Taidanpa loikata mukaan.))
Nuori mies seisahtui sijoilleen rannalla ja vilkuili ympärilleen eksyneen oloisena, haroen samalla lyhyitä, kullankeltaisia hiuksiaan, jotka olivat ristiriidassa tuon tumman, ruskettunutta muistuttavan ihon kanssa. Potkaisi sitten turhautuneena maata, lennättäen pienen simpukan kuoren muutaman metrin päähän aaltoihin, ennenkuin jatkoi tarpomistaan rannan suuntaisesti. Näytti varsin ilmeiseltä, että tuolla ei ollut juurikaan tietoa siitä, missä oli, eikä varmaan siitäkään, mihin oli pyrkimässä.
Nuorukainen kantoi olkapäällään hieman yli kaksimetristä keihästä, jonka toisessa päässä roikkuivat kevyen oloinen reppu, sekä raudoitetut sotilassandaalit. Tuo käveli paljain jaloin, ruskeiden, useaan kertaan paikattujen housujen lahkeet käärittynä ylös. Yllään tuolla oli harmaa, hihaton paita. Miekkavyönsä oli heittänyt olalleen niin, että miekka roikkui selkäpuolella, ja sen päällä kolhiintunut pyöreä kilpi.
Varusteista sekä kasvoilta, käsivarsista ja jaloista erottuvien arpien perusteella saattoi päätellä että tuo oli jonkinsortin soturi, mutta ikää nuorukaisella ei voinut olla varmasti vielä kahtakymmentäkään vuotta.
Tuo seisahtui nyt uudemman kerran havaitessaan rantahietikosta erottuvat kissapedon jäljet. Vilkuili jälleen ympärilleen, tällä kertaa huomattavasti enemmän huolestuneen kuin eksyneen näköisenä. Hetken harkitsi kääntymistä ympäri, mutta päätti kuitenkin jatkaa eteenpäin, suu päättäväisenä viivana. Tulkoon vaikka tiikereitä. Vain hetkeä myöhemmin päättäväisyys muuttui kuitenkin hämmennykseksi, kun aaltojenhuuhtomat jäljet yhtäkkiä muuttivatkin muotoaan huomattavasti ihmismäisemmiksi.
Hämmennykseen ei juurikaan auttanut, kun kuuli vaimeaa huilumusiikkia tuulen seassa. Kohotti katseensa edessäpäin häämöttävään kallioon, suojaten kädellään silmiään laskevan auringon säteiltä. Erotti kyllä jonkinlaisen hahmon valoa vasten, mutta ei osannut sen enempää sanoa tältä etäisyydeltä. No, tuskinpa ihmissyöjä-tiikerit osasivat soittaa huilua, nuorukainen tuumasi, ja suuntasi sitten ripein askelin kalliota kohti.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 2, 2007 8:45:04 GMT 3
((oikun kiva, et peliseuraa tuli näinkin nopeasti ^^))
Puinen, ontto sävel jatkui nousten ja laskien kuin puhaltava tuuli, joka missään nimessä, ei ollut kylmä. Sävel kieppuili rytmikkäänä hahmon jäntevän vartalon liikehtiessä musiikin tahtiin. Ikää tuolle olennolle ei voinut asettaa. Lähemmäs päästyään nuorukainen saattoi huomata, ettei tuo hulua soittava nainen ollut sen enempää nuori kuin vanhakaan. Hän näytti iättömältä ja kuitenkin ikuiselta, kuin vanhimmat puut. Ihminen, kyllä, ainakin ulkomuotonsa puolesta.
Kellertävän ruskea katse osui tulijaan ja musiikki loppui kuin seinään. Suuret, hieman vinot silmät kävivät nopeasti läpi nuorukaisen päästä varpaisiin, pysähtye hieman pelokkaan oloisena aseisiin, varsinkin niihin metallisiin sellaisiin. Aivan kuin olento olisi sähästänyt, ennenkuin kääntyi tulijaa vastaan nousten kyykkyyn, nojaten käsiään polvien välistä kallioon. Naisen asento toi mieleen hyökkäämään lähtevän kissapedon tai vähintään saalistaan tarkkailevan sellaisen.
Musta, monimutkaisen köynnoksen kaltainen tatuointi koristi naisen oikeaa puolta nilkasta vyötärölle, missä hävisi selän takse. Myös vasemmalla puolella kasvoissa toistui tuo kuvio, tosin paljon pienempänä ja sirompana, alkaen kaulalta ja nousten silmäkulmaan, missä teki koukeron kulman päälle. Ilmeisesti nuo tatuoinnit olivat yksi ja sama kuvio, jotka yhdistyivät selässä, mustien lettien alla. Iho tuolla oli paljon tavallista tummempi, suklaanruskea, hienoisen pronssisuuden maustamana. Aseita ei näyttänyt olevan lukuunottamatta teräviä, kämmenenmittaisia neuloja, jotka oli kiinnitetty vasemmassa reidessä olevaan vyöhön.
Nainen pysyi liikkumattomana, odottaen pää hieman kallellaan tulijaa. Ilmeisen hyökkäävästä asennostaan huolimatta tuo ei vaikuttanut uhkaavalta, päin vastoin nuorukainen saattoi huomata pienoista pelkoa olennon silmissä. Kuin ihmisen yllättämäksi tulleella villieläimellä, jonka pelon utelijaisuus kuitenkin voitti.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 2, 2007 19:21:17 GMT 3
Ehtiessään lähemmäs nuorukainen tunsi pientä helpotusta kun kalliolla huilua soittava hahmo alkoi näyttämään yhä selvemmin ihmiseltä, tarkemmin sanottuna suht kauniilta naiselta, eikä miltään merenneidolta joka vetäisi hänet merenpohjaan, tai jotain muuta yhtä ikävää. Silti, tuossa oli jotakin perin outoa, ei vain oikein osannut sanoa, mitä. Väkisinkin mieleen palasivat vain hetkeä aiemmin rantahiekasta erottuneet kissapedon tassunjäljet. Nuori mies oli itselleen täysin vieraassa maankolkassa, ja taikauskoisuus alkoi nostamaan päätään tuon mielessä.
Lähempänä erottuvat tatuoinnit ja silmien outo kellerrys eivät olleet omiaan rauhoittamaan mieltä. Oliko nainen jonkinlainen noita, tai jotakin pahempaa? Vaistomaisesti ote olkapäällä kannetusta keihäästä tiukkeni, mutta varoi tekemästä mitään uhkaavia eleitä, edes silloin kun nainen lopetti soittamisensa ja käännähti kohtaamaan tulijan oudon eläimellisin liikkein, päästäen jopa epäilyttävästi sähähdystä muistuttavan äänen.
Seisahtui nyt ehkä kahdenkymmenen askeleen päähän kalliosta, ja kohotti hitaasti vapaan kätensä tervehdyksentapaiseen. "Iltaa. Tuota... ette sattuisi tietämään, missä minä olen?" Kysyi hiukan häveten huonoa suuntavaistoaan. Vasta kysymyksen esitettyään nuorukaisen mieleen juolahti että ehkä nainen ei osannutkaan hänen kieltään.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 2, 2007 20:13:19 GMT 3
Nainen kallisteli päätään puolelta toiselle nuorta soturia tarkastellen. Kellertävät silmät vilkuilivat huolestuneen oloisena aseita ja kun nuorukainen pysähtyi hyvän matkan päähän, vaikuttamatta lainkaan uhkaavalta, nainen oikaisi ryhtinsä nostaen kätensä polvien päälle lepäämään. "Nuori soturi on eksynyt veikkaan.. Voivoi.. mitä hän näin kaukana ihmisasumuksista tekee?" Matala naisen ääni vastasi kysymykseen kysymyksellä. "Ihmettelen, kuka hän oikein on ja mistä tulee? Miten ei suuntaansa tiedä, vaikka soturina matkaansa taittaa?" Nainen jatkoi täyteläisten huulien kääntyessä hymyyn.
Odottamatta vastausta tuo hyppäsi alas kalliolta kissamaisen notkeasti ja asteli keinuvin askelin nuorukaisen ympäri hyvän matkan päästä, varoen kokoajan joutumasta liian lähelle aseita. Lopulta tuo palasi miehen eteen pitäen reilun keihään mitan väliä tähän. "Lähimpään kylään on päivien matka.." Tuo tokaisi hymyillen. Varmasti ei voinut tietää, puhuiko nainen totta vai ei. Hyvin helposti tuo saattoi valehdellakin, ihan vain kiusaksi ja omaksi huvikseen. Eipä ollut montaa matkalaista kummallisen naisen tielle sattunut vuosiin ja hän oli yksinäinen.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 2, 2007 23:59:00 GMT 3
Nainen osasi siis puhua hänen kieltään, ja esittää myös melkoisesti vastakysymyksiä. Nuorukainen pystytteli rentona, naputellen sormillaan kannattelemansa keihään vartta, samalla kuitenkin tuon tummanruskeat silmät seurasivat tarkkaavaisina naista tämän loikatessa sulavasti alas kalliolta ja alkaessa kiertämään nuorukaista kuin petoeläin saalistaan. Oli huomannut epäluuloiset katseet joita nainen oli tuon aseisiin suunnannut, siksi vältti nyt äkkinäisiä liikkeitä. Ei pitänyt noista neuloista joita nainen kantoi reiteensä kiinnitetyssä vyössä, ne näyttivät ilkeiltä.
Saatuaan vastakysymysten jälkeen sitten vastauksen, nuorukaisen ilme venähti. "Useita päiviä?!? Hienoa, kerrassaan loistavaa." Vastaus näytti uppoavan tuohon täydestä, totta taikka ei. Varovaisuus unohtui nuorukaiselta ja tuo pyöräytti harmistuneena keihäänsä olkapäältään, iskien sen peräpään santaan, saaden samalla siinä roikkuneet reppunsa sekä raudoitetut sandaalinsa melkein päähänsä. Nojautui turhautuneen näköisenä keihäänvartta vasten ja sanoi väsyneellä äänellä: "Olen palkkasoturi, vartioin erästä tämän seudun läpi matkannutta kauppakaravaania. Kimppuumme hyökättiin kaksi yötä sitten, kaikki surmattiin. Itse pääsin pakoon, mutta jouduin jättämään suurimman osan varusteistani.... ja tässä sitä nyt ollaan, eksyksissä ties missä."
Vilkaisi uudemman kerran naista. "Ei teillä sattuisi olemaan mitään syötävää? Pystyn kyllä maksamaan."
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 3, 2007 0:23:50 GMT 3
Tarkemmin katsottuna saattoi huomata, että neulat olivat luusta hartaudella hiotuilta. Nainen ei kantanut yhtä ainoaa helyä yllään, joka ei olisi suoraan maasta peräisin. Siispä äkillinen keihään heilautus sai naisen todella säikähtämään ja uikuttaen tuo kavahti taaksepäin, kaatuen selälleen pehmeälle hiekalle. Silmät olivat tummuneet pakokauhusta, eikä tuo uskaltanut liikahtaakkaan hetkeen. Sydän pamppaili kiihkeästi ja katse harhaili miehestä aseisiin eksyneen oloisena.
Kesti hetken, ennenkuin nainen käsitti miehen sanat ja avunpyynnön. Palkkasoturi, sana iski kuin veitsi. Ihminen, joka tappoi toisia rahasta. Rikkoi Äiti Maata, Gaiaa vastaan. Sellainenko hänellä oli seurana? 'Jumalten nimeen apua! Pyhä Äiti suojele minua..' Nainen kuiski rukouksia peloissaan.
Hitaasti, kuin kokeillen, tuo kohottautui kyynärpäidensä varaan ja katsoi nuorta soturia silmiin laskelmoiden. Hänen pitäisi auttaa toinen pois täältä, ihmisten luo. Rannalla ja metsissä eleli liikaa verenhimoisia olentoja, jotka pistäisivät yksinäisen harhailijan poskeensa oli tuo palkkasoturi tai ei. "On minulla ruokaa... ei sinun maksaa tarvitse. Mitä minä rahalla, kun kaikki mitä tarvitsen on täällä.." Nainen kuiskasi ääni pelosta värähtäen, painaen nyrkillä rintaansa ja jatkoi osoittaen sormella kulmiensa välissä kimaltelevaa pisaranmuotoista pienen pientä kristallia, jonka saattoi helposti sekoittaa tavalliseen vesipisaraan tai kastehelmeen. "...ja täällä." Tarkoittiko tuo nyt kristallia itseään vai päätään yleensä, se jäi arvoitukseksi.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 3, 2007 3:56:32 GMT 3
Nuorukainen oli jotenkin onnistunut olemaan huomaamatta kauhistusta, jonka hänen äkkinäinen liikkeensä oli aiheuttanut naisessa, koska oli itse suunnannut hetkellisesti katseensa merelle. Vilkaistessaan olkapäänsä ylitse naista ja esittäessään tuolle kysymyksensä huomasi sitten hänen kaatuneen, ja makaavan sannalla järkyttyneen näköisenä. Tummaihoinen nuorukainen painui nyt polvensa varaan ja katseli tuota kummastuneena, ennenkuin katse siirtyi keihääseen, ja ymmärrys hiipi tuon mieleen.
"Ai, anteeksi. Taisin vähän säikäyttää." Raapi niskaansa hämmentyneenä tuon käytöksestä. Hetki sitten toinen oli vaikuttanut siltä kuin ollut valmis pistelemään nuorukaisen poskeensa, ja nyt milteipä tärisi tuossa hietikolla, pelokkaan näköisenä. Kyllä äkkinäiset liikkeet saivat hänetkin toisinaan hermostumaan, mutta eivät sentään pelästyttäneet puolikuoliaaksi. Outoa käytöstä, mutta ei aikonut kieltäytyä ilmaisesta ruuasta, joten niinpä kohottautui nyt pystyyn hitaasti, ja otti muutaman varovaisen askeleen naista kohti, tarjoten samalla tuolle vapaata kättään auttaakseen toisen pystyyn.
"Hyvä, ei minulla olisi ollut paljoa antaakkaan sitä rahaa." Sanoi hymyillen ja virnistäen ystävällisesti.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 3, 2007 16:49:32 GMT 3
Oi voi, se tuli lähemmäs! Katse pysyi hetken aseissa ja siirtyi sitten mieheen. Vähän säikäyttä? Vähän! Nainen tuijotti tuota silmiin anovasti. "Tuota.. luolani on tuolla vähän matkan päässä.. siellä on ruokaa ja makeaa vettä juomaksi. Yksi pyyntö minulla olisi, vastapalveluksen jos tekisit... jos et aseitasi kotiini toisi." Nainen sanoi ääni hieman vahvempana ja puraisi alahuultaan kevyesti. Jotenkin tuosta tuntui, että hänen oli selitettävä paremmin miksi. Tuskin soturi aseistaan helpolla luopuisi, ne kun tuppasivat olemaan sotureille omia ruumiinosiakin tärkeämpiä.
Ojennettuun käteen tartuttiin, naisen käsi tuntui otteessa sirolta ja pehmeältä, mutta vahvalta. Jälleen toinen saattoi saada vaikutelman kissapedosta. Heti jaloille päästyään tuo vetäytyi hieman kauemmas, mutta pysyi nyt lähempänä kuin aikaisemmin. "Metalli tappaa ja tuhoaa... minä taas.. " Nainen näytti kuumeisesti etsivän sanoja. Miten selittää se tunne, mikä sydämeen hiipi aina aseita nähdessään? Siksi hän asui ja oleskeli täällä, kaukana asumuksista ja ihmisistä, jotka ahneudessaan tuhosiavt toisiaan. Toki hän itse oli tappanut joskus... mutta sen hän teki suojellakseen kotiaan muiden silmiltä. Ikinä hän ei ollut pystynyt miekkaan tarttumaan ja metalli inhosi naisen läsnäoloa ihan yhtä paljon kuin nainen metallin.
"Näytän, mihin voit jättää aseesi.." Tuo lopulta sanoi luovuttaneen oloiesna ja kääntyi ympäri nousten kalliolle ja jatkaen matkaansa koht auringonlaskua.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 3, 2007 23:48:01 GMT 3
Autettuaan naisen pystyyn soturi rypisti kulmiaan ja siveli leukaansa hivenen epäluuloisen oloisena kuultuaan tuon ehdon, mutta kohautti sitten olkapäitään ja totesi: "Kuulostaa kohtuulliselta.... ja ellet asu erityisen isossa luolassa, myöskin kohtalaisen järkevältä." Lisäsi vielä, nyökäten päällään keihäänsä suuntaan. "En ole naimisissa miekkani tai keihääni kanssa, jos sitä arvelet.... ne ovat vain työkaluja. Ei metalli mitään tapa, vaan sitä käyttävä." Kohautti uudemman kerran hartioitaan puhuessaan, ja lähti seuraamaan naista kalliolle. Nuorukainen ei yleensä miettinyt tällaisia asioita sen kummemmin, oli syntynyt ja kasvanut tähän työhönsä, ja näkemys näihin asioihin oli hänellä yleensä hyvin käytännönläheinen.
Oli alkanut mielessään jo päätyä siihen tulokseen, että kenties nainen ei ollutkaan niin uhkaava kuin miltä oli aluksi vaikuttanut, mutta päätti kuitenkin pysytellä varuillaan. Viime kerralla kun joku oli pyytänyt häntä jättämään aseensa ulkopuolelle jossakin, oli herännyt siihen kun hänen kurkkuaan oli yritetty leikata auki. Antoi nyt naisen näyttää tietä, seuraten itse kohteliaan matkan päässä. "Mikä on muuten nimesi? Minä olen Kierran."
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 5, 2007 0:51:10 GMT 3
Pienen kävelymatkan päässä kallio laski alas meren kuohuihin ja kohosi rannan puolelta äkkijyrkkänä ylös. Nainen pudottautui veteen jatkaen matkaansa kallion äkkijyrkän seinämän vieressä. Vettä ei ollut syvästi, se ulottui vain naisen vyötäröön ja pohja oli pehmeän savinen. Hetken kulttua kallio teki pienen mutkan muodostaen suojan rauhalliseen poukamaan, jonka hiekka kimalteli valkeana turkoosinsinisen veden hyväillessä sen pintaa. Ihan veden rajassa kohosi yksinäinen valtavan suuri puu, joka vaikutti ikivanhalta. Sen köynnösmäiset oksat kurottivat kohti meren aaltoja ja suurien juurien alta pulputti kirkas lähde, joka muodosti altaan puun taakse. Kukkivat, suurilehtiset köynnökset nousivat kalliota pitkin hieman kauempana vedenrajasta muodostaen verhon pyöreän luolansuun eteen, jonka molemmilla puolilla suuret pantterit lämmittelivät auringon viimesäteissä rennosti makoillen. Naisen nähdessään ne nostivat päitään laiskasti korviaan höristäen. Niiden keltaiset katseet nauliutuivat nuoreen soturiin, mutta elettäkään ne eivät tehneet tätä kohti.
Nainen nousi vedestä rannalle ja katseli kotiaan hymyillen. "Olen Alèha ja nämä ovat ystäviäni. Niitä ei tarvitse pelätä, ellet ole pahoissa aikeissa.." Tuo sanoi hymyssäsuin ja katsahti olkansa yli nuorukaiseen. "Luolan oikealla puolella on syvennys, jonne voit viedä aseesi. Siellä ne pysyvät kuivina ja sopivasti piilossa." Alèha lisäsi nyökäten luolaan päin ja jatkoi matkaansa kohti tuota suurta puuta. Hetkeksi tuo nojautui puun valkeaa runkoa vasten silittäen sen karheaa pintaa ja kuiski sanoja vieraalla kielellä aivan kuin olisi jutellut puulle. Tumma poski paikettiin vasten kaarnaa ja silmät sulkeutuivat hymyn hiipiessä huulille. Nainen näytti vahvistuvan, jollaintapaa kasvavan. Aivan kuin hänen ja puun ympärille olisi hitaasti muodostunut hohtava aura. Aura, jonka saattoi vain aavistaa, saattoi nähdä vain jos katsoi vähän sivuun, epätarkasti. Heti kun yritti katsoa uudestaan, tuo aura katosi. Se oli vain aavistus, mutta siellä se oli.
Lopulta Alèha irrottautui puun syleilystä asteli sulavin askelin kohti luolan suuta. Pantterit nousivat välittömästi ja löntystivät emäntäänsä vastaan. Molempien panttereiden turkki oli vaalea ja kiiltävä. Toinen nousi takajaloilleen ja asetti tassunsa naisen harteille koskettaen kuonollaan emäntäänsä nenään. Alèha pörrötti tuon valtaisan pedon turkkia kuin olisi käsitellyt kissanpentua ja kuiskasi lempeän käskyn eläimelle. Pantteri laskeutui alas ja puski hellyydenpuuskassaan naisen jalkoja saaden tämän horjahtamaan paikoiltaan. Toinen panttereista tuli vastan nostaen etutassunsa Alèhan selkään ja nuolaisi tuota olkapäästä. Nainen purskahti kikattavaan nauruun ja komensi pedon alas. Toinen, naurava käsky ja eläimet löntystivat takaisin paikoilleen loikoilemaan saaden palkkioksi emäntännältään hellät halaukset.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 5, 2007 19:44:33 GMT 3
Kierraniksi esittäytynyt nuorukainen seurasi naista kalliota pitkin, ja nosti kilpensä sekä miekkansa päänsä päälle turvaan suolaiselta vedeltä, ennenkuin loikkasi tuon esimerkkiä noudattaen mereen. Vesi vilvoitti varsin mukavasti väsynyttä vaeltajaa, ja pieni hymy ehti jo nousta tuon huulille kun näki tuon milteipä paratiisimaisen poukaman joka edessä avautui. Hymy kuitenkin hyytyi samantien kun nuorukainen huomasi nuo kaksi kookasta kissaeläintä. Alèhan noustessa rannalle Kierran jäi vielä veteen seisomaan epävarman näköisenä, toinen käsi keihästä tukien, ja toinen miekkaa sekä kilpeä pään päällä pidellen.
Katseli nyt, kuinka nainen kävi ensin halaamassa puuta, saaden sen melkeinpä... hohtmaan? Nuorukainen räpytteli silmiään epäuskoisena, ja seurasi sitten katseellaan, kun nainen meni seuraavaksi telmimään noiden panttereiden kanssa, ja vasta silloin uskaltautui pois vedestä. Kiersi kolmikon kaukaa ja kävi asettamassa aseensa tuohon naisen osoittamaan syvennykseen. Sen jälkeen lähestyi varovaisesti Alèhaa ja tuon kissakaksikkoa, puristellen samalla vettä paidankulmastaan. "Onko niillä nimiä?" Kysyi varovaisesti, tuntien samalla itsensä hivenen alastomaksi ilman aseitaan, vaikka vain hiukan aiemmin olikin väittänyt muuta. Ehkä eniten kaipasi kilpeään tuolla hetkellä.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 5, 2007 20:37:45 GMT 3
"Ei aseita, ei suojaa.. niinkö? Aseet ylläsi olisit jo riekaleina. Veljeni eivät pidä miekoista ja panssareista sen enempää kuin minäkään, mutta eivät myöskään pelkää niitä." Alèha sanoi tutkiskellen nuorukaista katseellaan. Kierran, niin tuo oli sanonut. Nuori ja voimakas selvästikin. Olikohan viisas soturi vaiko typerä. Jälkimmäistä saattoi helposti veikata eksymisen takia, mutta nainen ei ollut aivan varma. "Nimiä.. niin pitkälle emme ole päässeet, että he olisivat nimensä minulle paljastaneet. Pedot ovat tarkkoja nimiensä suojelijoita. Nimi antaa valtaa sille, kenelle se kerrotaan. Valtaa kahlita nimen omistaja. He ovat täällä omasta halustaan, ja puolipakosta. Voitin ne taistelussa ja ne lupautuivat vahdeikseni, jos minä suojelisin niitä ja pitäisin niitä ystävinäni. Hyvä sopimus eikö vain?" Nainen lisäsi hymyillen ja avasi luolansa köynnösverhoa astuen sisälle mielyttävän hämärään ja vilpoisaan luolaan.
Luola näytti olevan kaksiosainen. Ensimmäinen osa oli korkea ja avara. Pyöreän huoneen kaltainen, jonka seinustoihin oli koverrettu syvennyksiä, jotka toimivat hyllyjen tavoin. Nuo syvennykset kiersivät luolan seiniä ylhäältä alas ja olivat täynnä kuivumaan asetettuja kasveja, saviastioita, värikkäitä kiviä ja simpukoita sekä kaiken muotoisia pulloja täynnä jotkain, jonka ajattelu sai mielen ahdistuneeksi, ehkä jopa pelokkaaksi. Maata peittivät hyväntuoksuiset kukkien terälehdet ja heinä, niiden päällä oli muutama eläimen nahka karvapuoli ylöspäin. Nahat näyttivät kuuluvan valtavan suurelle eläimelle, ehkä karhulle tai vastaavalle. Mutta varma ei voinut olla, sillä pää ei ollut paikoillaan. Huoneen keskusta oli jätetty paljaaksi ja siihen oli kaivettu pieni syvennys tulisijaa varten. Tulisijan päällä lepäsi kolmijalka leiliä odottaen ja seinustoja vasten lepäsi lukuisia valmiita ja keskeneräisiä koreja. Luolan toiseen osaan pääsi takaseinän vieressä ammottavasta aukosta, joka oli peitetty värikkäällä, hapsuisella kankaalla. Takaseinää vasten lepäsi myös kivipöytä istumatyynyineen ja pöydällä oli kaksi kynttilää täydellisen ihmiskallon molemmin puolin. Jos mies ei ollut aikaisemmin jo arvannut, niin viimeistään nyt hänen kuvittelisi tajuavan, kenen kotiin oli astumassa. Pelko metalliin, epäilyttävät tatuoinnit, neulat, puu ja pantterit, sekä luolan sisältö, Alèha tosiaan oli noita.
"Tervetuloa kotiini muukalainen.." nainen lausui hymyillen ja asteli tulisijan luo sytyttäen siinä valmiiksi levänneet puut hetkessä liekkeihin. Tulen kajo valaisi luolan kattoon saakka ja paljasti paha enteisesti heilahtelevat tippukivet, joiden terävät kärjet osoittivat suoraan alas valmiina lävistämään kaiken allaan. "Ole hyvä ja istu, pian saat syödäksesi ja juodaksesi." Tuo sanoi nyökäten kivipöytää kohti ja jatkoi häärälyjään häviten välillä takahuoneeseen ja napaten matkallaan saviastian tai pullon pukaansa. Pian kolmijalkaan oli kiinnitetty leili, jossa vesi porisi iloisesti ja luolaan levisi yrttien ja mausteiden haju. Eräästä koristaan tuo kävi kaivamassa kuivatettuja marjoja ja sieniä, jotka heitti leiliin pehmenemään. Toisesta korista tuo sai mukaansa kuivatettua lihaa ja pian rasvaisen, maustetun lihan, kasviksien ja yrttien suloinen tuoksu leijui kutsuvana luolassa. Puusta veistetyllä kauhallaan Alèha hämmensi lihakeittoa ja katsahti hymyillen nuorukaista. "Haluatko juodaksesi viiniä vai olutta? Kumpaakin minulla taitaa olla.. vaiko teetä tai mehua? Kerros, miksi olet soturi? Mikä siinä kiehtoo? Tunnetko olevasi vahvempi, voittamaton, soturina? Tunnetko olevasi parempi? Nautitko pelosta ja kunnioituksesta, jota saat osaksesi vai toivoisitko enemmän? Alèha kyseli odottamatta juurikaan vastausta. Hän vain piti kyselemisestä, ihmisten ahtaille laittamisesta. Välillä oli hyvä ajatella tekemisiään syvemmin. Hän vain rakasti ajattelemisen aiheen antamisesta ja sitten seuraamisesta, kuinka joskus uhrin silmiin nousi ymmärrys, joskus he vain joutuivat enemmän solmuun ja sekosivat. Nyt oli vuorossa tuo nuorukainen. Koettelemusten kovassa koulussa. Järkeä kannatti käyttää ja kilttiä esittää. Sillä vaikkei tuo noita ollut paha, hän ei myöskään itseään hyväksi sanoisi. Ja nyt ei ollut aseita häiritsemässä. Mies oli hänen kotonaan, hänen valtakunnassaan, missä ilmakaan ei liikahtanut ilman tuon hyväksyntää.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 5, 2007 23:40:21 GMT 3
Kierran hivuttautui kunnioittavasti kumpaankin vilkaisten noiden panttereiden ohitse, siirsi köynnösverhon syrjään ja astui luolaan, jääden ovensuuhun, totuttelemaan silmiään hämäriin sisätiloihin. Kun näkö oli sitten tuon mielestä tottunut tarpeeksi, asteli peremmälle, hartiat vaistomaisesti hiukan kyyryssä. Oli sen verran pitkä, että oli tottunut liikkumaan luolissa ja vastaavissa tiloissa koko ajan päätään hiukan varoen. Vilkuili samalla ympärilleen, huomioiden tiettyjä yksityiskohtia. Ihmiskallo. Outoja pulloja joiden sisältöä ei halunnut ajatella. Ja tämä kaikki täällä keskellä ei mitään.
Se epäluuloisuus, jota oli tuntenut naisen ensi kertaa nähdessään, palasi nyt Kierranin mieleen kaksinkertaisena. Siitäkin huolimatta huomasi nyt istuvansa tuohon kivipöydän ääreen ilman kummempia vastalauseita. Kenties kurnivalla vatsalla oli oma osansa tähän, puhumattakaan kuivasta kurkusta. Luolassa leijuva tuoksu sai veden herahtamaan tuon kielelle naisen alettua laittamaan ruokaa. Hiiteen taikausko, jos kuolisi tuossa luolassa, niin kuolisi ainakin vatsa täynnä. Eikä sitä paitsi uskonut, että nainen oli paha. Jos toinen tahtoi surmata hänet ja säilöä hänen maksansa taikka jotain sen suuntaista, olisi varmaankin tehnyt sen jo.
"Pelkkä vesi kelpaa näin aluksi, mutta sitten voisin kokeilla sitä olutta." Sanoi, ja nojautui kyynärpäillään pöytää vasten, miettiessään vastausta muihin naisen esittämiin kysymyksiin. Ei joutunut kauaakaan miettimään kun jo kohautti hartioitaan ja sanoi: "Olen Ordovici. En tiedä muutakaan. Klaanini on kasvattanut minut tähän sylilapsesta lähtien, ja tämä on työni." Asia näytti olevan Kierranille kovin yksinkertainen, eikä ilmeisesti ollut miettinyt sitä sen syvällisemmin, miksi oli soturi. "En aio edes kysyä, mitä itse teet elääksesi, koska vieraan ei ole kohteliasta udella, mutta epäilen, että ainakaan mikään tavallinen käsityöläinen et ole." Sanoi viitaten peukalollaan valmiiden ja puolivalmiiden korien suuntaan, virnistäen samalla kevyesti.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 6, 2007 0:31:58 GMT 3
Nainen tarttui puusta koverrettuun kulhoon ja kaatoi sen kauhallaan täyteen höyryävää lihamuhennosta. Kulho laskettiin miehen eteen ja pian sen viereen ilmestyi puinen tuoppi täynnä raikasta lähdevettä. Katsomatta söikö mies vai ei, nainen täytti oman kulhonsakin ja istahti kivipöyttää kiertäville istumatyynyille Kierrania vastapäätä.
Jalat rennosti ristissä tuo kiersi pitkät sormensa kulhon ympärille ja katseli miestä silmät vilkkuen. "Miksi niin sanot?" Nainen kujersi iloisena siitä, että hänen työnsä, tai paremmin sanottuna elämäntapansa, oli tullut puheeksi. "Mikä sinä luulet minun olevan? Näin että silmäilit pullojani ja hieman säikyit ystäviäni. Pelkääkö urhea soturi?" Alèha jatkoi hymysuin ja vei kulhon huulilleen työntäen sormillaan muhennosta suuhunsa. "Aaa.. Ordovici.. olen kuullut heistä. Muutakaan et tiedä, sanoit. Etkö koskaan ole miettinyt ja ihmetellyt? Halunnut tehdä muuta kuin tappaa ja tuhota?" Kysely jatkui ja aina vain nuo kellertävät silmät tuijottivat miestä yrittäen vangita tämän katseen omaansa.
Tosiaan, tuo olisi tappanut jo, jos olisi halunnut. Uteliaisuus vei monesti voiton naisessa, joka ainakin sillä hetkellä vaikutti varsin nuorelta. Jokin tuon katseessa kertoi kyltymättömästä elämänjanosta. Halu kokea ja kasvaa, oppia aina jotain uutta. Elää jokainen päivä, kuin se olisi viimeinen. Silmistä saattoi myös lukea tietynlaista lempeyttä, sekä kieroutta, jolla ei ollut rajaa. "Pienen pienen vastauksen voin sinulle antaa, vaikka et mitään viisaasti ole kysynytkään. Minä olen mitä olen.. silloin kuin olen ja haluan olla. Joku voisi kutsua minua noidaksi, joku toinen eräänlaiseksi velhoksi tahi druidiksi. Toiset minua pelkäävät ja toiset tulevat luokseni apua hakemaan. Enemmän tosin on niitä, jotka pelkäävät..." Nainen sanoi virnistäen huvittuneena sille, että joku häntä tosiaan saattoi pelätä. Asia tuntui tuosta luonnonlapsesta varsin mahdottomalta ja kummalliselta, mutta jos hän olisi ymmärtänyt tekojensa seuraukset, hän todennäköisesti olisi tajunnut, että osalla oli syytäkin pelätä. "... suurin osa ei minusta mitään tiedä." Tuo vielä lisäsi silmiään kaventaen ja puhalsi höyryävään kulhoonsa. Enemmän kuin mitään muuta, Alèha oli osa ympäröivää luontoa. Hän eli niin täysin luonnon sykettä myötäillen, että näytti olevan kuin luonto itse. Nainen oli enemmän osa luontoa kuin pihalla lököttävät pedot. Luonnon voima loisti hänestä selvemmin kuin aikaisemmin rannalla, sillä tuonne hän kuului. Kuului kuin puu metsään.
|
|