|
Post by hecatonchiros on Nov 6, 2007 18:32:03 GMT 3
Mies hieroi käsiään tyytyväisenä yhteen, ennenkuin kulautti puolet vesituopista kurkustaan alas kerralla, käyden sitten lihamuhennoksen kimppuun. Ei ainakaan jäänyt syömätavoissaan toiseksi naiselle hotkaistessaan muutamassa sekunnissa koko annoksen vatsaansa, minkä jälkeen viimeisteli myös vesituoppinsa. "Aah, kiitos... tämä tuli tarpeeseen. Voisin nyt ottaa sitä olutta, jos vain sopii." Sanoi kiitollisesti hymyillen ja lykkäsi tyhjän tuoppinsa naisen suuntaan, samalla kun laskeutui kyljelleen makaamaan omalle tyynylleen. Osittain tuolta pöydänreunan takaa nyt tarkasteli naista mietteissään, ihmetellen, mihin Alèha mahtoi pyrkiä noilla kysymyksillään.
"Ei, en pelkää. Pitäisikö minun?" Kysyi virnistäen, vakavoituen sitten. "Mutta varuilleni sait minut kyllä, jos sitä tarkoitat." Jos totta puhuttiin, ei kyllä näyttänyt kovinkaan varuillaan olevalta loikoillessaan tuossa, pikemminkin näytti siltä kuin olisi voinut vaikka nukahtaa tuohon. "Totta kai olen miettinyt, millaista olisi olla vaikkapa talonpoika, tai käsityöläinen.... ja tullut siihen tulokseen, että se olisi tappavan tylsää. En viihdy sijoillani, haluan nähdä mitä seuraavan kukkulan, vuoren, järven tai meren takana on. Totta kai niitä on muitakin ammatteja, joissa voi ajelehtia paikasta toiseen, mutta tähän minulla on koulutus." Puhuessaan oli pyöritellyt tyhjää muhennoskulhoa edessään, mutta lopetti nyt ja käänsi ruskeat silmänsä jälleen Alèhaan. "Entä sinä? Etkö ole itse ikinä miettinyt muuta kuin, noh... tätä?" Heilautti kättään kaaressa, tarkoittaen luolaa, ja sitä ympäröivää luontoa.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 6, 2007 20:32:26 GMT 3
Alèha katsoi ja kuunteli. Välillä tuo hymähti ja välillä muuttui vakavaksi, ilman mitään ilmeistä syytä. Ilmeisesti kuuntelun ja katsomisen lomassa hänen ajatuksensa harhailivat tuntemattomassa, mutkikkaassa mielessä, jota tuo ei itsekkän täysin käsittänyt eikä siitä pahemmin välittänyt. Pitkät sormet tarttuivat tuoppiin ja sanaakaan sanomatta tuo kipaisi verhon takana jättäen oman puoliksi syödyn lihamuhennoksensa kulhoon pöydälle odottamaan. "Pelko ei ole aina pahasta.." Kuului naisen ääni verhon takaa ja hän astui takaisin päähuoneeseen täytetty tuoppi kädessään. Valkoinen vaahto kuohahti hieman yli tuon laskiessa puutuoppia miehen eteen. Hetkeksi Alèha jäi nojaamaan pöytään soturin viereen ja tarkasteli tuota tiiviisti, ehkä hieman lähempänä kuin olisi ollut soveliasta. "Oih, kyllä minä mietin... mietin ehkä liiaksikin. Olin samoaja aikoinaan.. kiersin maita ja tapasin olentoja. Mutta kuten samoajilla on tapana, he yleensä löytävät etsimänsä. He löytävät sen, mikä on tärkeää. Löytävät vastauksia pimeästä maailmasta, missä ikuinen jano ja sydämmessä roihuava palo pakottavat heidät jatkamaan öin ja päivin vaellustaan..." Nainen nousi ja palasi paikalleen lihamuhennoksensa ääreen.
Sormet työnsivät muhennosta suuhun hyvän aikaa ja lopulta tuo laski tyhjän kulhon pöydän kiviselle pinnalle. Tuli rätisi tulisijassa heittäen tanssivia varjoja luolan seinämiin. Ulkona alkoi hämärtyä ja panttereiden murahdukset kaikuivat kumeina lempeässä tuulessa, joka yhä pyyhki rannalla hohtavaa hiekkaa. "..tämän tien Maa minulle osoitti. Gaia merkitsi minut tyttärekseen ja antoi palasen luomisen voimastaan. Harvoin poistun kotoani, sillä täältä saan voimani. Täällä olen kokonainen." Alèha jatkoi unelmoiva katse kellertävissä silmissään, joista tanssiva tuli heijastui, kuin se olisi ollut naisen omaa, sisäistä tulta. Nainen kääntyi sivuttain tyynyllään ja nojasi selkäänsä takaseinään.
Katse pyyhki luolaa lattiasta kattossa roikkuviin teräviin tippukiviin ja keskeneräisistä koreista yrtteihin ja pulloihin. "Onhan tällä hintansakkin.. kaikella tällä ja voimalla, joka minussa asuu. Metalli minut tappaa, se imee voiman pois ruumiistani ja kuihduttaa kunnes minusta on jäljellä enää kuori. Eikä miekalla tarvitse edes iskeä.. riittää kun olen kaukana täältä ja miekan tuo tarpeeksi lähelle. Saatan kuulla kuolinhuudot, jotka se miekka on aiheuttanut. Kuulla ja nähdä veren. Näen jokaisen puun ja oksan, joka kirveellä on hakattu ja tunnen niiden tuskan rinnassani. Se raastaa ja jää minuun uuvuttavana taakkana, jota en pysty poistamaan." Sanat soljuivat naisen suusta hiljaisena kuiskeena. Katse ei kääntynyt takaisin soturiin, vaan pysyi tulisijassa loimuavissa liekeissä. Nainen puhui sanat julki yhtälailla itselleen kuin pöydän toisella puolen istuvalle miehellekin. Ehkä kodin läheisyys ja puun antama energia saivat tuon noidan tarpeeksi luottavaiseksi kertoakseen syyn kummalliseen pelkoonsa, joka kohosi monesti paniikinomaiseksi hysteriaksi. Tai ehkä tuo ei vain ajatellut asiaa lähemmin, ehkä Alèha oli odottanut, odottanut kauan hetkeä, jolloin voisi kertoa. Kuitenkin, tuolla hetkellä Alèha ei vaikuttanut lainkaan siltä hyökkäävän kissapedon lailla tarkkailevalta luonnonoikulta, kuin aiemmin rannalla ja sisällä luolassa. Vaikka naisessa olisikin vain yksi heikkous, se heikkous oli tarpeeksi suuri kiduttamaan ja kuihduttamaan tuon olennon olemattomiin.
"Teinkö oikein jäädessäni ja vannoessani valani jumalattarelleni? Niin, ei mene päivääkään ettenkö kysyisi itseltäni sitä.. mutta sitten katson ympärilleni kaikkea Gaian luomaa ja ymmärrän. Hän suojelee minua, muttei halua minun poistuvan liian kauas täältä. Gaia on näes mustasukkainen tyttäristään, eikä halua, että omistautumisemme Häneen vähenee jonkun muun olennon takia. Siksi hän keksi keinon aikojen alussa, miten estää tyttäriään poistumasta heille osoitetulta alueelta liian pitkäksi aikaa. Täällä siis olen ja pysyn, vapaana kuin taivaan lintu, mutta silti kahlittuna oman mieleni kahlein, joihin ei ole olemassa avainta." Alèhan ääni kaikui matalana, miellyttävänä ja tasaisena luolassa. Lopulta hänen katseensa kääntyi kieppuilevista liekeistä miehen kasvoihin ja vino hymy häivähti tuon täyteläisillä huulilla.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 7, 2007 20:06:39 GMT 3
Kierran kiitti hymyllä ja nyökkäyksellä, kohottautuen sitten jälleen istuvaan asentoon kivipöydän ääreen. Tarttui myös tuoppiin, mutta ei juonut vielä vaan jäi kuuntelmaan Alèhan selostusta siitä miten nainen oli päätynyt tilanteeseensa. Nainen tuntui koko ajan vain puhuvan enemmän, eikä ihmekkään, jos asui näin syrjässä niin sitä saattoi kaivata aina toisinaan juttuseuraa. Eikä Kierran sitä pahakseen pistänytkään, oli itse viettänyt viimeiset kaksi kuukautta kaitsien lihavia ja aina valittavia kauppiaita, työtovereinaan joukko haisevia sotureita, joiden seurassa sai koko ajan vahtia varusteitaan ja rahakukkaroaan. Ne olivat kummatkin kadonneet siinä rytäkässä, kun karavaanin kimppuun oli käyty, mutta saipahan nyt ainakin keskustella kauniin naisen kanssa, ja vieläpä ruokaa syödäkseen. Onneksi oli uskaltautunut mereen pikaiselle uinnille ennen kuin oli kohdannut naisen, joten ei haissut niin pahalta kuin vielä eilen, mutta arveli, että tuskin kukaan keskellä luontoa asuva edes olisi niin tarkka hajuista.
Hetken verran aikoi jo kysyä naiselta, kuinka vanha tuo tarkalleen ottaen oli, mutta tuli toisiin aatoksiin, ja sen sijaan sanoi: "Noh, se selittäisi tosiaan, miksi aristelit aseitani.... se on melkoinen heikkous." Siemaisi tunnustelevasti oluttaan, ja virnisti leveästi maisteltuaan sitä hetken aikaa. "Taivaallista. En ole maistanut mitään näin hyvää varmaan vuoteen. Tavallisesti meille sotilaille annetaan vain jotain kuraa juotavaksi, vaikka meillä olisi varaa parempaankin. Olet varmaankin itse pannut tämän?" Maiskutti suutaan tyytyväisenä, ja joi uuden kulauksen.
Pyyhkäisi sitten suupieltään kämmeneensä ja jatkoi: "Mutta täytyy kyllä sanoa, että ihailen omistautumistasi tehtävällesi. Omat työsuhteeni ovat olleet melkoisen paljon lyhyempiä." Tarkasteli naista tuoppinsa takaa. Kenties seuraavat kymmenen vuotta toisivat hieman selvyyttä myös nuoren soturin elämään, mutta ainakaan vielä häntä ei näyttänyt moinen huolettavan.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 8, 2007 9:30:59 GMT 3
Nainen nyökkäsi, oi kyllä hän oli oluen itse pannut. Alusta loppuun. Siitä, miten hän sen oli valmistanut, ei nainen halunnut puhua. Pääasia, että maistui. Katsellen nuorukaisen kasvoja silmät puoliummessa Alèha yritti seurailla tämän mielenliikkeitä. 'Melkoinen heikkous', niinkö soturi oli sanonut? Naisen kulmat kurtistuivat ja kiersi kätensä koukistettujen jalkojensa ympärille laskien päänsä polviin miettelijäänä. "Ei kai sitä kaikkea voi saada... En tosin voi ajatella itseäni ilman sitä.. olen aina ollut yliherkkä. Edes lapsena ei lähelleni tuotu mitään metallista. En tiedä toisenlaisesta olemisesta mitään.." Nainen sanoi huultaan puraisten. Mieli vaelsi jälleen jonnekin. Se kipaisi ajatuksessa entä-jos.
Ähkäisten Alèha pudisti päätään ja irrotti ottensa jaloistaan nojaten jälleen selkäänsä seinään. Sormet näpistelivät simpukoin ja helmin koristeltuja pikkulettien päitä, ja katse oli naulittuna näpisteleviin sormiin, kuin niissä yhtäkkiä olisi jotain vallan mielenkiintoista. "Ei tämä ole omistautumista, tämä on enemmän kuin 'tehtävä'. Tämä on elämäni, enkä voi muuta. Tämä on kohtaloni, joka oli määrätty jo aikaa sitten." Nainen sanoi irrottamatta katsettaan leteistään. Häntä hieman ärsytti. Että olikin mennyt puhumaan.. se sai hänet ajattelemaan. Ajatteleminen ei sopinut hänelle, ei liika murehtiminen tai entä-jos -ajattelu. Ei, hän oli huoleton, tätä hetkeä elävä, spontaani nainen, ei liikaa ajatteleva ja murehtiva vanhus. "Taidan hakea itselleni myös sitä olutta.." Alèha sanoi yllättäen ja hävisi verhon taa.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 9, 2007 1:27:03 GMT 3
Kierran kohotti tuoppia Alèhan suuntaan leveästi virnistäen, kun nainen vastasi nyökkäyksellä tuon vastaukseen. "Mainiota ainetta, toden totta. Tällä voisit löydä jopa rahoiksi jossainpäin maailmaa... jos sinua siis kiinnostaisi raha." Rykäisi ja joi uuden, entistä pidemmän kulauksen oluestaan. Totesi samalla mielessään että ei oikein osannut päättää, mitä ajatella tuosta noidasta, tai druidista, tai miksi naista nyt kutsuisikaan. Välillä tuo vaikutti nuorelta, suht normaalilta neidolta, välillä taas paljon nähneeltä ja pitkään eläneeltä naiselta, ja välillä taasen joltakin aivan muulta, vähemmän... ihmismäiseltä. Tai sitten hänen oma mielikuvituksensa teki tepposet. Joka tapauksessa tunsi tiettyä kunnioitusta tuota kohtaan, koska eli täällä, tähän paikkaan sidottuna, heikkoutensa kanssa, joka miehen omasta näkökulmasta oli sellainen, että mikään vahvuus sitä ei korvannut... mutta se olikin tosiaan vain hänen näkökulmansa.
Seurasi katseellaan, kun Alèha katosi verhon taakse hakemaan itselleen olutta, ja siemaili samalla omaa juomaansa, joka tuntui vähenevän uhkaavasti. Jostain syystä ne aiemmin rannalla näkemänsä, oudosti muuttuneet jäljet palasivat taas tuon mieleen. Kun nainen sitten palasi pöydän ääreen, tarkasteli Kierran tuota hetken aikaa leukaansa raapien, ennenkuin kysyi: "Pystytkö muuttamaan muotoasi?"
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 9, 2007 15:32:01 GMT 3
Alèha palasi tuoppi kädessään takaisin jääden hetkeksi paikoilleen oviaukkoa tuijottaen. Aivankuin... Nainen pudisti päätään epäuskoisena ja yritti kuunnella tarkemmin. Tuulen ulvontaa... ei, ei muuta kuin tuuli.. eihän? Tuo ajatteli kulmiaan kurtistaen, mutta pian hänen ajatuksensa keskittyivät taas soturiin, joka oli juuri esittänyt varsin suoran kysymyksen. Alèha istui takaisin paikoilleen ja nosti tuopin huulilleen juoden muutaman pitkän kulauksen silmät tuopin reunan yli vilkkuen. Ai että osasiko? Nainen hymyili ja laski tuopin kivipöydälle. Hänen oluensa oli hyvää. Parasta, mitä oli ikinä maistanut. Matkoiltaan hän oli napannut parhaat niksit ja yhdistänyt ne löydettyään paikkansa. Jokaisella kansalla, rodulla ja jopa suvuilla, oli oma tyylinsa valmistaa oluensa. Alèha oli päätynyt aina kunkin ryhmän parhaiden luo ja saanut heidät paljastamaan salaisuutensa. Ei järin rehelliset tahi jalot keinot, mutta kuka oli sanonut, että tuo noita olisi rehellinen tai jalo? Vielä kun nainen oli, niin kieroudessa saattoi kettukin aika-ajoin jäädä kakkoseksi.
"Voi sen niinkin sanoa..." Tuo totesi lopulta virnistäen. "Oi oi... ihme on tosin, ettei soturi aiemmin kysynyt. Yllätyin hieman, kuin niin uhkarohkeasti matkaani lähdit, vaikka jälkeni varmasti olit nähnyt... Olisin voinut olla kierompi, ja houkutella sinut surman suuhun. Kun vielä aseistasikin luovuit niin helposti." Alèha jatkoi hymyssäsuin, äänessään hieman toruva sävy ja kääntyi miehen suuntaan kohottaen tuopin taas huulilleen. Hymy paistoi silmistä vilkuuvana, hivenen ilkikurisena. Nainen oli selvästi sanut itsensä jo koottua. Enää ei ollut hänen aikansa kyseenalaistaa, nyt pallo heitettäisiin soturille. Alèha pelasi, ja rakasti peliään, jonka sääntöjä ei edes itse tiennyt.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 10, 2007 0:41:33 GMT 3
Myös Kierran vilkaisi vaistomaisesti olkapäänsä ylitse oviaukkoa kohden, kun nainen pysähtyi paikoilleen oluttuoppi kädessään ja keskittynyt ilme kasvoillaan, ilmeisesti kuuntelemaan. Itse ei huomannut tai kuullut mitään tavallisesta poikkeavaa, vain tuulen ulvonnan, ja liekkien rätinän tulisijassa. Ilmeisesti kyseessä ei ollut mitään erikoista, koska Alèha istahti pian takaisin pöydän ääreen, ja niinpä mies päätti olla kyselemättä asiasta. Sen sijaan virnisti nyt ja levitteli käsiään. "No, se kävi heti mielessäni, mutta ajattelin että olisi epäkohteliasta tiedustella sitä heti ensimmäiseksi. 'Anteeksi neiti hyvä, mutta ette sattumoisin pysty muuttumaan suureksi kissapedoksi?'." Naurahti ja tarttui jälleen tuoppiinsa, kaataen loput sen sisällöstä alas kurkustaan. "Parempiakin tervehdyksiä on kuultu, luulen. Ja niin, olisit voinut ollakkin kierompi, mutta et siltä vaikuttanut, ainakaan siinä vaiheessa kun säikäytin sinut.... ja sitä paitsi olin väsynyt, nälkäinen ja janoinen. Siinä tilassa olisin kävellyt vapaaehtoisesti vaikka lohikäärmeen suuhun, jos olisin kuullut että siellä on ruokaa." Liioitteli, totta kai sanoessaan noin, mutta oli nuorukaisen puheissa ripaus tottakin. Tuon tapana oli ottaa uhkarohkeita, tai pikemminkin tyhmiä riskejä, niinkuin kaikilla kansansa edustajilla.
Laski tyhjän tuopin kivipöydälle pyöriteltyään sitä hetken aikaa käsissään, ja sanoi: "Noh, luulen että minun on syytä jatkaa matkaani, olen hyväksikäyttänyt vieraanvaraisuuttasi jo vähän liikaakin. Jos vain viitsit niin voisit osoittaa minut suurin piirtein lähimmän asutuksen suuntaan."
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 10, 2007 22:56:34 GMT 3
"Pimeälläkö se aikoo erämaan halki taivaltaa?" Nainen kysyi kulmiaan kohottaen ja joi kulauksen oluestaan. Ilmeisesti tuo piti sitä varsin huonona ideana, mutta jos nuorukainen välttämättä halusi jatkaa matkaansa vielä tänään, niin ilmanmuuta nainen tälle tien osoittaisi. Levottomuuden moinen ajatus kuitenkin rintaan toi. Ihmisille oli käynyt kamalia Gaian öisessä metsässä, missä mitä ihmeellisimmät olennot tulivat esiin piiloistaa pimeyden turvin ruokaa etsimään. Se oli heidän valtakuntaansa öisin, eikä sinne ollut mitään asiaa päiväliikkujalla, varsinkaan aseita kantavalla ihmisellä. Jopa Alèha vältti metsissä liikuskelua yöllä, vaikkei henkensä puolesta pelännytkään. Ei vain halunnut yön valtiaita suututtaa.
"Jos todella haluat lähteä nyt, minä autan sinut turvallisemmille seuduille, mutta varoitan sinua. Metsä on villi öisin. Se on villi ja vaarallinen kulkea, eikä miekkasi tepsi jokaiseen siellä törmäävääsi." Alèha lisäsi vakavana, miltei kuiskaten.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 12, 2007 1:10:28 GMT 3
Kierran vilkaisi luolan oven suuntaan, missä olikin jo melkoisen pimeää, aurinko oli jo luultavasti lähes painunut horisonttiin punerruksen vähyydestä pääteltynä. Mies kirosi itsekseen mielessään, oli aivan unohtanut ajan kulun saatuaan ruokaa ja juomaa eteensä. "Kas perhanaa, siellä on kieltämättä jo melko pimeää...." Kääntyi naisen suuntaan vaivaantunut ilme kasvoillaan, samalla kun raapi niskaansa. "Ehkäpä olisi sittenkin parempi odottaa aamuun asti, ennenkuin lähdemme. Olen viimeiset pari yötä kiivennyt varmuuden vuoksi jonkin puun oksalle nukkumaan, ja uni on tullut huonosti... tämä sinun metsäsi pitää huolestuttavia ääniä pimeän aikaan. En ole ikinä kuullut vastaavanlaista." Palkkasoturi tunsi nytkin pienen puistatuksen kulkevan selkärankaansa pitkin muistellessaan tuota yöllistä konserttia.
"Voimien keräämisestä ei varmasti muutenkaan olisi haittaa. Joten jos vain sopii, niin pistän pitkäkseni johonkin nurkkaan, ja lähdemme matkaan aamulla, auringonnousun aikoihin?" Mies kysyi kohottautuen ylös pöydän vierestä ja etsien katseellaan sopivaa kohtaa missä nukkua yönsä, ja vältti samalla täpärästi lyömästä päätään tippukiveen.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 12, 2007 1:49:09 GMT 3
Nainen vaikutti silminnähden huojentuneelta miehen päätökseen. Katse kääntyi oviaukkoa kohti ja ilmoille päästettiin kuiskauksia. Kuiskauksia, jotka olivat kuin pedon murinaa. Kieli oli vieras, täynnä kurkkuäänteitä, naksahduksia ja suhuässiä. Ei ihmisten kieltä, eikä edes haltioiden, ei todellakaan. Tuota tuskin pystyi edes kieleksi kutsumaan. Kuitenkin, joku tuota kieltä ymmärsi, sillä ulkona vartioineet kissapedot löntystelivät kuuliaisina sisälle luolaan. Niiden äänetömät askeleet veivät Alèhan, emäntänsä, luo. Pieni töytäisy kylkeen, kuin hyvänyön toivotuksena ja tervehdyksenä, ja pantterit jatkoivat matkaansa kohti tulisijaa ketaiset silmät soturin suuntaan välähtäen. Pedot asettuivat murahdellen tulisijan ja oviaukon väliin taljoille makaamaan ja laskivat päänsä valtavien etutassujen väliin lepäämään. "Sinne vain, taljojen päälle! Tuli lämmittää ja alusta on pehmeä... ambashojen vartiossa on hyvä nukkua." Nainen hymyili ja siemaisi oluttuopistaan pitkän kulauksen.
Alèha pysyttelisi valveilla myöhään. Se oli hänen tapansa. Ei tuo monta hetkeä unta tarvinnut, että jaksaisi. Ei edes joka yö silmiään tarvinnut ummistaa. Riitti, kun joi kirkasta lähdevettä ja kosketti Elämänpuuta. "Kyllä.. aamun sarastaessa. Minä hrätän sinut.. nuku rauhassa, täällä ei vaara uhkaa vieraitani." Naisen sanat olivat rauhoitavat ja ne kasvoivat luolassa kuin kaiku, vaikkei kaikua kuulunutkaan.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 12, 2007 22:40:34 GMT 3
Kierran jähmettyi paikalleen kun kuuli tuon oudon kielen, jota naisen suusta alkoi kuulumaan, ja jännittyi vain entisestään, kun nuo suuret kissapedot löntystelivät sisään luolaan, kävivät tervehtimässä naista painautuivat sitten makuulle taljoille. Seurasi noita katseellaan, jonka sitten käänsi takaisin Alèhaan, ja hymyili hivenen hatarasti. "Kiitos, mutta nukun mielummin nurkassa, mahdollisimman lähellä ovea.... se on vanha tapa." Niine sanoineen asteli ovea lähimpänä olevaan luolan soppeen, veti yhden taljoista alleen, ja kävi pitkälleen. Vaikka ei sitä olisi heti itse uskonutkaan, niin petojen läsnäolosta ja oudosta ympäristöstä huolimatta Kierran nukahti nopeasti, ja pian tasaista kuorsausta kantautui hänen suunnaltaan.
Eikä naisen myöskään tarvinnut herättää tuota, mies säpsähti hereille ilmankin, hetkeä ennen auringonnousun alkua, ja ensi töikseen tavoitteli vaistomaisesti olematonta miekkaa viereltään, vaikka silmät olivat vielä puoliummessa. Sitten muisti missä oli, ja rauhottui, haukotellen pitkään ja raskaasti samalla kun haroi sekaista vaaleaa hiuspehkoaan. "Mitä on aamiaiseksi?" Kysymys tuli myös vaistomaisen oloisesti, ja se esitettiin siitä huolimatta, oliko Alèha sillä hetkellä luolassa vaiko ei.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 12, 2007 23:51:22 GMT 3
Nainen oli hiljaa ja katsoi. Antoi miehen tehdä kuten halusi vastustelematta ja nosti panhuilun huulilleen. Keinuva, omalla tavallaan hypnotisoiva, sävel täytti luolan. Tuo puinen, ontto musiikki kaikui luolan seinämistä vaimeana ulos ja sekoittui aaltojen rytmiin. Yhä nainen kastoi, varmisti, että mies nukahti. Nyt... Sihisevä käsky kuiskattiin ambashoille, jotka nostivat päänsä ja katsoivat keltaiset silmät välähtäen emäntäänsä, valtiatartaan. Alèha kuiskasi lisää sanoja pimeyteen ja sipaisi sormellaan tatuoidun reitensä kuviollista pintaa, kosketuskohdasta lähti molempiin suuntiin sinertävää valoa hohtava viiva, joka seurasi tatuointien koukeroista matkaa. Pian hohde saavutti silmäkulman ja räjähti otsaa koristavaan kristalliin. Notkea naisenvartalo taipui ja muotoutui. Se kasvoi ja sai mustan sävyn. Pian siinä, missä nainen oli ollut, seisoi valtava mustapantteri, jonka kiiltävän turkin seasta eroittui selvästi sama kuvio, joka naisen tatuoinneissa oli ollut. Myös tuon pedon silmien välissä kimmalsi pisaranmuotoinen kristalli. Sen silmät hohtivat valkoisina ja hampaat välkkyivät tulen loimussa.
Lihakset värisivät mustan turkin alla jännittyneenä, valmiina loikkaan. Peto vilkaisi nurkassa nukkuvaan hohtavilla silmillään ja käänsi katseensa kahteen pantteriin. Nuo vaaleat kissapedot olivat huomattavasti pienempiä, kuin valtiattarensa, vaikka olivatkin normaalia kookkaampia. Mustapantteri murahti ja loikkasi suuaukolle sulautuen pian mustaan yöhön. Hän palaisi ennenkuin vieras ehtisi herätä.
*****
Miehen herätessä tämä saattoi todeta luolan olevan hiljainen, tyhjä. Tulisijan vieressä loikoilleet pantterit olivat poissa ja samoin Alèha. Lattian poikki kulki suuret, veriset tassunjäljet. Ne kiersivät luolan poikki muuttuen matkallaan ja pysähtyen Kierranin silmien eteen siroina jalanjälkinä. Nuo jalanjäljet kulkivat luolan suuaukosta pihalle ja hävisivät. Pinnistäen kuuloaan tuo saattoi kuulla ulkoa pantterien murahtelut ja hiljaisen kuiskeen, joka oli kuin tuulen humina puissa.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 13, 2007 1:22:52 GMT 3
Totesi että oli tuolla yksin, ja mutisi:"Jaahas, ehkä pärjään ilmankin." Saatuaan hiukan tolkkua päähänsä Kierran kohottautui istuvaan asentoon ja antoi katseensa kiertää hämärässä luolassa, todeten että ulkona oli vielä suht pimeää, mutta auringonnousuun tuskin oli enää pitkä aika. Pienen alkusekavuuden jälkeen saattoi myöskin todeta, että oli nukkunut hyvin, syvää, unetonta unta. Juuri sellaista, jota tarvitsi voimiensa palauttamiseen. Kohottautui varovaisesti seisomaan, välttäen katosta roikkuvat tippukivet, ja venytteli sitten pitkään ja hartaasti taljan päällä, koittaen samalla olla ajattelematta murisevaa vatsaansa. Vasta nyt huomasi nuo veriset jäljet luolan lattiassa, ja irvisti, mutta vain kevyesti. Huolestuttavaa, kuinka nopeasti tällaiseenkin saattoi tottua.
Nuorukaisen mieleen muistui tuo lähde, joka pulputti suuren puun juurella ulkopuolella, ja ajatteli että kasvojen pesu puhtaassa vedessä voisi olla paikallaan. Kuuli myöskin panttereiden murahtelun ulkoa, joten arveli että nainenkin saattoi olla tuolla, ja niinpä suunnisti ulos luolasta, alkavaan aamuun.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 14, 2007 15:38:05 GMT 3
Kipu viilsi terävänä nilkasta ylös reiteen asti. Kultainen hiekka kimalsi kuulaan aamun valjetessa aste asteelta. Tästä tulisi kaunis päivä. Veri tahrasi suuren puun juurta ja pulputtavan lähteen reunaa. Nainen istui kyyristyneenä lähteen ylle kuiskien rukouksia kummallisella kielellään. Että osasikin sattua! Kivusta värähtäen Alèha nykäisi rajusti ja heitti verisen nuolen olkansa yli nurmelle. Tummat silmät tarkkailivat haavaa ja kädet pyyhkivät lähdevedellä kostutetulla nahanpalalla pohjetta, jonka läpi nuoli oli mennyt. Naisen vieressä lepäsi irvokkaana kiusankappaleen pää -ilmeisesti ollut aikoinaan nuori mies-, jonka kasvot olivat yhä kauhusta vääristyneet ja silmät tuijottivat eteensä hengettöminä. Puremalla tuo pää oltiin irti saatu, sen saattoi huomata epätasaisesta reunasta katkenneella kaulalla, sekä jänteistä ja hermoista, jotka yhä roikkuivat iljettävänä laahuksena tuon ympärillä.
Nainen sitoi haavansa ja roiskutti viileää lähdevettä kasvoilleen, ennenkuin nousi roikottaen päätä hiuksista. Kaulasta tippui yhä verta maahan koristaen hiekan ja nurmen punaisin helmin. Ehkä hieman yllätettynä katse osui heränneeseen soturiin. Silmät vilkaisivat irtileikattua päätä, jonka hiuksia sormet puristivat lujasti, ja siirtyivät takaisin mieheen. Hetkeen Alèha ei liikahtanutkaan.
Olet vaarassa, hän ei olisi saanut nähdä! Ei olisi.. Ole hiljaa, se lähtee pois ihan juuri.. ei se mitään kerro. Hän ei ymmärrä! Hän ei tiedä... Juuri niin, ja siksi ei ole vaaraa.. keksin kyllä jonkun selityksen.. Ei, ei!! Hän saattaa kertoa nimesi, saattaa tuoda muita tänne.. tuoda tänne aseineen ja olet mennyttä.. me olemme mennyttä!!! Ei ne pääse metsän läpi.. me olemme turvassa. Mitään pahaa ei tapahdu. Keksin kyllä selityksen! Minä varoitin.. teet virheen nyt Gaian tytär... teet pahan virheen..
"Hiljaa!" Alèha sähähti ääneen ja tummat silmät tuijottivat soturia valppaina. "Huomenta!" Nainen hymyili miehelle ja astui askeleen kohti luolaa lihakset jännittyneinä.
|
|
|
Post by hecatonchiros on Nov 16, 2007 0:40:58 GMT 3
Mies seisahtui luolan suulle, katseli hetken aikaa aamuhämärän peittämää rantaa, huomaten pian Aléhan, ja laski sitten hitaasti katseensa naisen kannattelemaan esineeseen. Hieraisi silmiään, ja katsoi uudemman kerran, silmiään siristellen. Oliko se....? Kyllä, se oli irtopää. Hienoa, juuri se mitä halusi nähdä ensi töikseen aamulla. Kierran irvisti itsekseen ja otti muutaman varovaisen askeleen kohti naista. Tässä vaiheessa viimeisetkin unenrippeet olivat karisseet tuon mielestä pikavauhtia. Vilkaisi tahtomattaankin kohti syvennystä, jossa aseensa olivat, mutta kuuli sitten naisen toivottavan huomenia, joten ei sentään aivan pedon tasolla ollut, vaikka äänestä kuuluikin tietty kireys. Veriset jäljet luolan lattialla muistuivat tuon mieleen, ja arveli, että joku onneton tunari oli nähnyt naisen pedon hahmossa, ja yrittänyt surmata.
Pakotti pienen hymyn huulilleen ja kysyi niin huolettomasti kuin pystyi, nyökäten kohti päätä: "Huomenia.... kutsumattomia vieraita?" Puhuessaan asteli eteenpäin, naisen ohitse lähteelle ja laskeutui polvilleen sen reunalle. Yritti niin selvästi käyttäytyä kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut, että se oli milteipä kivuliasta katseltavaa. Kumartuessaan eteenpäin huuhdellakseen kasvojaan kylmällä lähdevedellä Kierran sattui vilkaisemaan naisen suuntaan, huomaten vasta nyt siteen tuon sääressä. Suoristautui kasvot vettä valuen ja otsa rypyssä. "Osuiko hän pahastikkin?"
|
|