|
Post by submarine on Apr 7, 2007 11:55:26 GMT 3
"Aina pitää ehtiä, myöhästyminen on paha juttu!" maahinen huudahti miehelle, vaikutaen melkein järkyttyneeltä tämän huvittuneisuudesta. "Pitää ehtiä, että onnistuu!" Nyt tämä ei enää astellut ympäriinsä, mutta nyki silti hermostuneena partaansa ja taputteli päätään liinallaan. Tytön sanat tuntuivat kuitenkin edes hieman rauhoittavan: "Niinkö kauan? Ehdinkö minä?" Tämä näytti huojentuneemmalta kuin äsken, ainakin jonkin verran. "Hyvä juttu, hyvä juttu. Pitääkö siellä olla pukeutunut hyvin?" tämä tiukkasi heti perään.
|
|
|
Post by catman on Apr 8, 2007 19:59:40 GMT 3
Jolgar alkoi hieman nauraa. Puoliksi maahiselle ja puoliksi Amiralin heitolle. " Ei kestä. Minäkin toivon niin. Pidä huoli itsestäsi..." Hän sanoi Amiralille ja nousi. Velho alkoi kävellä kohti ovea. "Maahinen..." Hän sanoi ja pysäytti itsensä. "Älä hätäile." Jolgar sanoi hymyillen ja käveli ovesta ulos.
((Jolgar on siis nyt pois tästä pelistä, mutta minut voi aina kutsua takaisin...))
|
|
|
Post by submarine on Apr 8, 2007 21:06:50 GMT 3
((Hmmh, loppuikos tämä sitten tilapäisesti, kun kerran Amiral ja Jolgar lähtivät jonnekin?))
|
|
|
Post by R.C. on Apr 9, 2007 11:23:58 GMT 3
(( Itse ajattelin nyt vetää hahmoni jäähylle ja harkita palaavani ehkä myöhemmin peliin, riippuen tilanteesta ja siitä haluanko vaeltelevaisen likkani aloittavan pitkällisemmät opinnot. Kiitos kuitenkin jo tästä pelistä joka oli sujuva ja mukava. =) ))
Teiniäkin hymyilytti hieman maahisen vauhkoaminen, vaikka hän peitti ilmeensä ripeästi kädellään. ”En oikein usko, olinhan itsekin saapastelemassa sisään tavanomaisissa vetimissäni...”, totesi tyttö saatuaan hieman hillityksi itseään. ”Kuten Jolgar sen osuvasti sanoikin: älä hätäile.”, toisti Amiral, hymyili ja siristi hyväntahtoisesti silmiään. ”Nyt minun on lähdettävä. Nähdään ehkä vielä joskus. Onnea matkaan!”, vilkutti hän maahiselle poistuessaan vanhuksen jäljissä ovesta.
|
|
|
Post by submarine on Apr 9, 2007 11:56:33 GMT 3
((Selvä. No, maahinen jää sitten odottelemaan paikalleen.))
|
|
|
Post by morris on Apr 12, 2007 21:49:00 GMT 3
"Käänny tien mukaan pois kylästä, mutkan mukaan, pieni kumpare..." Keltaiset silmät nousivat hiljaisen muminan myötä kohti mäkeä. Silmät revähtivät auki kun kumpare olikin valtaisa mäki. Perunasäkistä parsittu nyytti tipahti olkapäältä käden varaan ja tumahti tielle pienen pöllähdyhken myötä. Ryhti romahti kumaraan tulisen punertavan oranssien hiusten heilahtaessa kalvakoille kasvoille. Jos tämä on täällä kumpare, niin olen ihan väärässä paikassa...jälleen. Nooh...ÄSH! Perunasäkkinyytti nousi jälleen selkäävasten, hiukset pyyhkäistiin pois tieltä ja kynnet tempaisivat muutaman pienen kiven matkaansa mäkeä alas, kun kulkija puolestaan huultaan purren lähti ylös.
Ajasta, Maxilla ei ollut hajuakaan, saati siitä, että hän oli enemmän kuin vähän myöhässä. Uskoakseen hänhän saattoi olla ajoissa, tunteja, päiviä viikkoja! Tai toisaaltaan....toisin ajatellen hänhän saattoi olla myöhässäkin tunteja, päiviä tai viikkoja! Puolessa välissä mäkeä kulkija seisahtui. Kahdesta mahdollisuudesta luonnollisesti toinen oli vain se oikea...toivon mukaan tietenkin tilanne olisi hänen voittonsa ja hän olisi ajoissa. Kerrankin. Rakennus, mikä oli suurin näkemänsä, sai keltaiset silmät loistamaan arvostusta ja ihailua, vaikkakin paikoilleen jysäytetyt kivi- tai puukasat eivät houkutelleet Maxia ollenkaan puolelleen. Kieltämättä rakennus oli kyllä näyttävä näky...autiomaisuudellaan, mikä puolestaan karsi houkuttelevuuksia entisestään. Oranssipää vain liikahti alaspäin huokauksen myötä.
Oranssihtavan punertavat korvat liikahtivat kun ylhäältä, rakennuksesta kuului jymähtävä oven ääni. Kaksi. Auki, sekä kiinni. Ja samassa piirtyikin tytön hahmo silmissä, rivakat olivat nuoren tytön askeleet kun tuo lampsi mäkeä alas. Melkein olisi voinut kuvitella miten vastaantulijan silmät levenivät hetkeksi ja askeleet oiivat aavistuksen nopeammat tytön ohittaessa kulkijan. Päivä kenties oli oikea ainakin, ja ohikulkevan perään vilkuiltuaan tovin matka jatkui taas. Vielä kerran tuossa pahuksen mäessä Max seisahtui ja sekin oli vain hetki ennen kuin aikoi nykäistä oven auki. Muutamasti ilmaa nenäänsä tulija veti ennen kuin pitkät ihmissormet mustine kynsineen tarttuivat kahvaan.
Oven avattuaan tuuhea punertavan hännän heilahdukset jäivät kokonaan, ja häntä kierähti paljaiden nilkkojen ympäri kuin ujona eleenä. Korvat olivat painua myöskin vähän luimuun ja varmuutta uhkuva ilme meni suppuun. Ainoa elementissään pysyvä seikka oli harjaamattoman kuriton hiuskuontalo. Paljaita jalkojaan housuihinsa kettuihminen pyyhkäisi ennen kuin otti pitkän askeleen sisälle. Housun lahkeisiin jäi vain pienet pölyttyneet tahrat, mutta jaloista ei ainakaan jäänyt jälkiä. Hiljaisuus oli kammottava. Ja se jos mikä sai olennon pälyilemään ympärilleen säikyn ja varuillaan olevan eläimen tavoin. Epäluuloisena, mutta kuitenkin suuntansa päättäneenä Max kulki kohti aulaa vilkuillen tyhjyyttä rakastavia seiniä. Kattokaan ei tuonut iloa sen enempää mitä seinät.
Eläviä olentoja ei tuntunut olevan koko paikassa kuin tuo yksi: hän itse. Kettutyttö, joka näytti kaikkea muulta kuin varakkaalta opetusta tarvitsevalta fiksulta yksilöltä. Tumman harmaat housut oli vyötetty köyden pätkällä vyötäisille. Paita oli valkoista pellavaa ja kauluksesta parilla napilla kiinni. Hihan suut olivat kärsineen näköiset ja hieman harmahtavat. Tuliset hiukset laskivat sekaisina niskaan ja jatkuivat pitkälle uumalle sekalaisessa pörrössä. Vasemman puoleisen posken valkoista arpea kiristyivät vaalean ihon myötä kun suutaan tuo naispuoliseksi arvattava olento mutristeli. Hiusten seassa korvat liikahtelivat ääniä hakien, ja ihmismäinen nenä veti ilmaa sisäänsä. Hengenvetoa seurasi hiljaisuus kun suuret kellahtavat silmät kääntyivät maahiseen. 150 sentissään olento tunsi itsensä pitkäksi kun maahinen osui silmiinsä. Erikoinen tuoksu oli lähtöisin olennosta, tuosta itsekseen höpertelevästä maahiaisesta. "Täälläkö pitää olla jos haluaa oppilaaksi?"
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2007 23:50:55 GMT 3
Maahinen näytti olevan uppoutunut ajatuksiinsa, niinkin paljon että ei edes huomannut jonkun olevan tulossa. Samalla tämä oli mutissut melkein täysin äänettä jotakin oudonpuoleista, kaiketi koskien sitä, että myöhässä ei saanut olla, tai mahdollisesti jotakin aivan muuta. Maahisia yleisesti ottaen pidettiin jonkinlaisina hajamielisinä, pohdiskelevina ja hieman outoina älykköinä, kuin ainaisina vanhuksina, eikä tämä kyseinen selvästikään aikonut jäädä huonommaksi oletusarvoille. Hitaasti, melkein kuin pohtien vieläkin jotain outoa seikkaa, tämä kääntyi äänen suuntaan, ilmeisesti tajuamatta aivan, että joku oli todella puhunut. Ilmeisesti maahinen oli uppoutunut melkoisen pian lyhyen keskustelun loputtua omiin pohdintoihinsa, olivatpa mitä hyvänsä.
Hetken parrakas, pienikokoinen olento katsoi toiseen, kuin olisi yrittänyt käsittää, mistä oli kyse. Ja sitten tämän suusta tuntui purkautuvan yhtä aikaa kaksi erillistä virkettä: "Mitä?" ja "Päivää." Lyhyttä hetkeä myöhemmin tämä sai taas tilanteen kyseenalaisesti hallintaansakin. "Mitä? Juu. Juu, tänne sitä kai piti tulla", maahinen vastasi, elehtien samalla ympärilleen. "En minä kyllä tarkkaan tiedä", tämä sitten myönsi. "Kun olin kerran myöhässä. Mutta, tuota, kai se sitten selviää jossain vaiheessa."
Hetken maahiset ajatukset näyttivät taas haahuilevan, mutta sitten tämä ilmeisesti päätti noudattaa tapoja ja ojensi kätensä hieman yläviistoon, odottaen selvästi toisen tarttuvan siihen. "Niin, tuota, minä olen Illar. Illar Kompol."
|
|
|
Post by morris on Apr 14, 2007 2:23:27 GMT 3
Ketun keltaiset silmät seurasivat maahisen elehdinnän myötä ympäri aulaa. Alastomat seinät tuntuivat jatkuvan kaikkialla ja se ei tiennyt hyvää mielenrauhalle. Oranssit kulmakarvat kohosivat maahisen puheen myötä, ja kyseenalaistava katse joka kiersi aulaa laski otukseen.
"Myöhässä."
"Ah todellakin, olen siis myöhässä. Sääli. Kuvittelin olevani ajoissa. Kuinka suuren ajan olen möyhässä? En kai viikkoa? Montako päivää? Tänne on varmasti ollut kaamea tungos kun nyt on niin hiljaista", tyttö nosti reppua paremmin olalleen ja pälyili jälleen eläimen tavoi ympärilleen korvat liikkuen, kunnes sitten maahinen päästi jälleen sanoja suustaan. "Ah...aivan aivan...tämä tapa."
Paljasjalkainen kettu marssi selkäryhdissä maahisen luo ja otti tuon pienen käden omansa ravisteluun. Ravistelu sai pienen olennon käden vatkaamaan holtittomasti. "Maxini Voel, mutta sanoppa Max vaan. Pidän siitä nimestä enemmän. Montako päivää sinä Illar Kompol olet viettänyt täällä? Miten sinä haluat että sinua kutsutaan? Illar Kompol kuulostaa kyllä hyvältä, mutta eikö se ole turhan pitkä?" olento päästi irti maahisen kädestä hymyn paljastaessa parillisia määriä terävihköjä hampaita.
Nähtyään esittäytymisensä olevan riittävän pitkä kettu kierähti ympäri ja katseli aulaa tarkemmin kädet lantiolla pienimuotoisen valloittajan tavoin. "Jaaha, ja tännekkö sitä pitäisi asettua?"
|
|
|
Post by submarine on Apr 14, 2007 20:16:15 GMT 3
Illar näytti kauhistuvan pelkästään siitä mahdollisuudesta, että joku olisi viikkoa tai päiviä myöhässä. "Taivaan tähden, ei, ei tietenkään! Sehän olisi aivan järkyttävää! Mutta kokonaisen tunnin, ainakin! On melkoinen onni, että ilmeisesti se ei ole turhan merkittävää nyt. Mutta silti, tunti... Se on todella säädytöntä", maahinen päivitteli, ilmeisesti enemmänkin itselleen kuin toiselle. Toisen riepottelu tosin oli omiaan karistamaan moiset ajatuksista. Tämä sinnitteli hetken, repäisi sitten kätensä irti ja ravisteli sitä hieman.
"Illariksi minua ihan vain tuttavien kesken kutsutaan", maahinen totesi vaisusti, näyttäen taas pohtivan jotain puolella mielellä. Tällä taisi olla paljon ajateltavaa. "En tiedä, kai meidän pitää odotella täällä", Illar vastasi ohimennen. "Minulla ei ole mitään selvempää tietoa näistä asioista tässä vaiheessa."
|
|
|
Post by morris on Apr 16, 2007 14:20:21 GMT 3
"Ahaa, vai niin, Illar. Hauska tavata", kettumaisen veikeä hymy kareili tytön huulilla kun olkansa yli vielä vilkaisi maahista. Olento ei ilmeisimminkään osannut paikoillaan pysymisen taitoa vaan lähti kiertelemään aulassa omin päin. Maahisella tuntui olevan niin monta omaa asiaa mietittävänä, jolloin tyttö ei uskonut tarvetta sen suurempaan sosialisoimiseen.
Max oli mitä ilmeisemmin reippaan tunnin vain myöhässä, mikä oli sinänsä olennolle omanlaisensa ennätys, josta kuitenkaan tuo ei suuremmin piitannut vaan käytti kaiken tarmonsa aulan tutkimiseen. Ja vasta, kun jokainen nurkka oli käyty läpi olento istahti. Ei kuitenkaan istumista varten tarkoitetuilla tuoleille vaan selkä seinää vasten tuolien viereen tuuhea ketun häntä jalkojen yli kietaistuna. Säkkinsä tyttö veti syliinsä ja alkoi availemaan sen epätoimivia nyörejä päästäen pussista pienen jyrsijän kirmaamaan vapaasti lattioilla. Hiiri. Ketulla oli hiiri mukanaan ja se jos mikä oli sinänsä hyvin luonnotonta.
Hiiri otti asiakseen juosta nurkasta nurkkaan, kolosta koloon, muutamasti maahisen ympärille ja monien minuuttien touhuamisen jälkeen hiiri syöksi itsensä takaisin perunasäkkiin.
"Saako täällä mitään syötävää?"
|
|
|
Post by submarine on Apr 16, 2007 15:29:58 GMT 3
Illar näytti koettavan kovasti väistellä hiirulaista, joka lattialla juoksi, ilmeisesti että tämän kengät eivät likaantuisi. Kasvoillekin kohosi hieman vieroksuva ilme pikkujyrsijää kohtaan. Nähtävästi maahinen arvosti siisteyttä suuresti, eikä pieni harmaa hiiri kuulunut siihen arvomaailmaan. Tämä kuitenkin nieli mahdolliset vastalauseensa asiasta ja keskittyi sitten taas ajattelemaan. Hetkiseksi siinä näyttikin olevan puuhaa, sillä mitään tämä ei ainakaan sanonut.
Samoihin aikoihin, kun hiiri rynnisti takaisin säkkiinsä, vetäisi Illar esille moneen kertaan taitetun paperin, avasi sen ja alkoi hitaasti lukea, tavaten samalla ääneen. Joko asia oli vaikea tai maahinen ei osannut kunnolla lukea. "Tuota, en minä tiedä", tämä havahtui toisen kysymykseen. "Kylästä taitaa ainakin saada, mutta en usko näkeväni täällä mitään sellaista", maahinen totesi ja syventyi sitten taas lukemaan paperia. Tehtävä näytti olevan kovin vaikea; välistä piti tiirata aivan nenä kiinni ja välistä katsoa mahdollisimman kaukaa. Ja seurata paljolti sormella sitä, mitä siinä ikinä olikaan. Jonkin ajan kuluttua alkoi näyttää kuitenkin siltä, että vastaan tuli jonkinlainen ongelma, joka tuskastutti. Illar raapi hetken kaljuaan vapaalla kädellä, katsoi mahdollisimman tarkkaan, yritti vielä uudelleen ja tuhahti sitten. "Osaapa olla kaksipiippuista", maahinen puuskahti ääneen.
|
|
|
Post by morris on Apr 16, 2007 22:07:31 GMT 3
Kettu koukisti jalkansa ja kietaisi kätensä vielä ympärille saaden itsensä näyttämään perunasäkiltä toisen säkin vieressä. Keltaiset silmät jaksoivat jonkun aikaa tuijottaa lattiaa ja hampaat jaksoivat pureskella huulta, kunnes sitten hiljaisuus alkoi käydä jälleen sietämättömäksi.
"Mitä sinä teet?" kysymys tulvahtikin heti miten kun maahinen oli hetken aikaa saanut rauhassa katsella paperiaan. "Onko siinä lapussa jotain tärkeää? Vai onko se vain kovin arvokas tai tunnearvoinen kun siinä on noin paljon ryppyjä? Paperissa siis...en väittäisi etteikö otsassasikin olisi ryppyjä kun noin ahnaasti luet. Vai onko siinä vain hyvin pientä tekstiä että ahdistaa?"
Leuka laski aina kiinni polviin tulvivan sanarypelmän jälkeen uteliaan ahnaiden kiilusilmien tuijottaessa maahista tiedon janoisina. Eikä niitä kahta keltaista silmää päässyt eroon millään, sillä niin vaativa kiilto oli polttaa selkänahan karrelle.
Ruokapalveluiden puuttuminen toisaaltaan harmitti olentoa hivenen, mutta onneksi tuollaisiin tapauksiin oli olemassa aina oma hätävaransa. Perunasäkistä toisella kädellä kettu kaivoi valkealla liinalla peitellyn nyytin jota tuo alkoi kiertämään auki lattialla. Eikä aikaakaan kun tuo jo onnellisena ja äänekkäästi mussutti leipää ja kuivattua lihaa samalla kun odotti maahisen kommunikoivan kanssaan.
|
|
|
Post by submarine on Apr 17, 2007 15:36:36 GMT 3
Illar näytti pohtivan hetken, ennen kuin vastasi. "Tämä on tällainen... no katsos, kun minä olen oikeastaan kauppiassukua. Ja nyt minulle annettiin tällainen kauppakirja, joka jostain syystä juuri minun tulee itse tutkia tarkkaan ja johon minun täytyy vastata. Eikä tämä ole ollenkaan helppoa, tiedätkö", maahinen selitti, heilutellen samalla ilmeisen tuskastuneea paperia. "En minä osaa sanoa, että mihin pitää suostua ja mihin ei, en ole vielä edes opetellut kunnolla ammattiin. En osaa edes arvailla, onko tämä hyvä kauppa. Teksti on pientä ja kiertoilmauksia niin paljon, että alan kohta uskoa niiden haluavan sekoittaa pääni aivan tarkoituksella!"
Hetken tuhistuaan paikoillaan maahinen asteli sitten hieman lähemmäs toista ja käänsi Muutamaksi hetkeksi paperin ympäri. Siinä oli tosiaan melkoisesti pientä piiperrystä, jonka virka tekstinä ei olisi aivan kaikille heti edes selvinnyt. Vahasinettikin löytyi, vaikkakin lohkeillut ja kärsinyt taiteltuna kuljettamisesta. Sitten tämä käänsi sen takaisin itseensä päin ja alkoi lukea sormi kiinni tekstissä. "Kauppalasti, laivaruumallinen kauraa ja toinen ruumallinen ruista, tullaan toimittamaan kolmessa kuukaudessa kauppakirjan allekirjoituksesta. Myyjä tulee takaamaan kauppalastinarvon sellaisena, kuin se sopimuksessa ilmoitetaan ja lähtiessä on. Asianomaisen tulee maksaa viimeistään lastin saapumispäivästä kahden päivän kuluessa. Maksu suoritetaan ja niin edelleen ja niin edelleen", Illar luki jaaritellen, tehden samalla suuripiirteisiä eleitä vapaalla kädellään, kuin olisi perin juurin kyllästynyt. "Tätä se nyt sitten on", maahinen vielä totesi.
|
|
|
Post by morris on Apr 17, 2007 18:38:26 GMT 3
Silmät kääntyivät kieroon teksin tullessa silmiensä eteen. Kettutyttö tuijotti sitä hetken posket lommollaan ruokaa ja vasta kun lappu kääntyi uudestaan pois silmien edestä leuat alkoivat jauhaa jälleen.
"Tuohan kuulostaa hyvältä, jos lasti, kaura ja ruis ei ole siinä hanttiissa kun myyjä niiden takaa olevan niin silloinhan voit perua koko kaupan? Vaikuttaa ainakin kovin leveä peräiseltä luvata että lastilliset ovat juuri sellaista kun pitää, siksi, älä ikinä luota lurjuskaupustelijoihin. Leveä peräisyys on iljettävää", puheesta tuskin sai kaikesta edes selvää, sillä olento tuskin ehti nielaisemaankaan puheensa lomassa.
"Eikä sinulla sitten ole ketään opettajaa vaikka? Vaiko tulitko tänne oppimaan jotain kaupan käynnistä? Vaiko mitä sinä täältä tulit oppimaan?Kaupustelijat harrastavat vilunkejakin, tiesitkö? Eikä täällä kai sellaista opeteta", ruoan mussutus jatkui samalla kuin myös häiritsevän epäselvä sössötys. Eikä tullut ketulle mieleenkään lakata syömästä puhuakseen selvin suin, vaan uutta suullista jo otettiin ennen suun kunnolla tyhjetessä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 17, 2007 21:42:04 GMT 3
"Enpä tiedä", Illar pohdiskeli. "Osaavat nämä kaukaisemmat myyjät olla toisinaan todella konstikkaita - kerran vaativat maksua etukäteen ja livistivät ties minne kun sen saivat, ja tavarasta oli turha puhuakaan!" maahinen päivitteli, huitoen samalla käsillään. Tämä oli selvästi omistautunut asialleen, vaikkei osannutkaan sitä täysin. "Ja kukaties tämä vaikka upottaa itse laivansa ja vaatii korvausta, sellaisia rottia ne toisinaan ovat! Hinnat ovat kyllä alhaisia ja tavara hyvää, jos tulee. Mutta jos ei, niin siinähän sitten ollaan. Tämä tosin anoo maksua vasta sitten, kun tavara on tullut, mutta kyllä siinä voi silti petoksen tehdä", tämä vielä puuskutti.
"No, kyllähän minut tänne kaupankäyntiäkin laitettiin opettelemaan - mutta sitten mietittiin, että olisi muutenkin hyvä oppia asioita. Ja niin minä sitten tulin tänne", Illar vastasi, mutta näytti sitten hermostuvan toden teolla viimeisistä sanoista. "Ja mehän emme moista harjoita, jos sitä tarkoitat!" maahinen puuskahti, astahtaen eteenpäin, toinen käsi nyrkkiin puristettuna. "Kompolit ovat hyviä kauppiaita, eivätkä alennu vilunkipeliin vaikka mikä olisi!"
|
|