|
Post by spyrre on May 2, 2020 21:20:00 GMT 3
Sub: Arkyn käy miehen kimppuun armottomalla voimalla. Hänen miekkansa on pudonnut sivuun, mutta se on täysin toissijaista tässä kohtaa. Akelan ponnistukset hidastavat tätä ainakin hieman, ainakin hetkellisesti, eikä epäröinnille ole sijaa. Arkyn potkaisee, iskee perään ja käy miehen päälle kuin raivoisa eläin. Hetken verran hän ehtii jo uskoa hyökkäyksen olevan tälle liikaa, sillä mies ei vastaa, vaan kiskaisee vaan kädet suojakseen ja yrittää suojata itseään. Mutta sitten hän näkee tämän silmät - tämän synkät, pettyneet silmät.
"Vanha raato ja keskenkasvuinen tyttö temppuineen", mies sylkäisee maasta. Ja samassa hetkessä tämä vastaa hyökkäykseen. Arkynin kumpikin käsi iskee voimalla ja nopeasti, mutta siitä huolimatta, vaikka Akela painostaakin tätä, mies nappaa äkkiä kiinni hänen ranteistaan pelottavan helposti ja varmasti. Mies kiskaisee Arkynin eteenpäin ja survaisee kallonsa hänen kasvojaan vasten voimalla. Se on pelkkä ikävä kolhu, mutta se horjuttaa häntä.
Arkyn horjahtaa, ja seuraavassa hetkessä mies jo vääntäytyy hänen altaan. Hän saa iskun päähänsä, toisenkin, ja äkkiä hänet paiskataan taas voimalla päin lähintä pilaria. On pakko myöntää, että tämä kaikki tuntuu enemmän kuin sen pitäisi. Arkyn ei löydä heti jalkoja alleen, vaan hetkeksi hän jää polven varaan. Sekin hetki on jo liikaa, sillä lurjus ei enää tunnu olevan aikeissa odottaa ja katsoa. Tämä harppaa suoraan häntä kohti...
Spyrre: Tovin verran taistelu tuntuu sujuvan paremmin. Hetken Akela ehtii uskoa kyenneensä pitelemään hiipparia tarpeeksi jotta Arkyn saisi osuman minkä tarvitsi... mutta tämä paljastuu nopeasti harhaksi. Kun mies äkkiä nousee halveksuvin elkein ja iskee taas armotta Arkynin kimppuun nainen päästää pienen hätäisen ähkäisyn ja hänen keskittymisensä horjuu väkisinkin. Mikään mitä he tekevät ei näytä toimivan... ja pahaenteinen hiippari harppaa jo murhaavansti kohti pilaria vasten paiskaamaansa Arkynia. Akela kerää taas hätäisesti voimansa sekä hermonsa. Hänen keinonsa ovat eittämättä jo melko vähissä, mutta hän arveli huomanneensa ainakin suunnilleen mitä outo olento oli aiemmin tehnyt portin luona pysäyttäessään heidät... se, miten hyvin moinen onnistuisi oli kaiketi eri asia. Akela suuntasi kaiken voimansa ja raivonsa miehen niskaan, alleviivaten mentaalista hyökkäystään vielä ärähdyksellä. Lopeta! Kuole jo!
Sub: Mies harppaa Arkynia kohti, mutta pysähtyy äkkiä. Hänen kasvoilleen leviää tuskallinen irvistys ja hänen lävitseen käy pakonomainen kouristus. Hän ärähtää, jännittää leukaperiään ja puristaa kätensä sivuilleen nyrkkiin kuin yrittäisi karkottaa tuskallista hyökkäystä pelkällä tahdollaan. Irvistelevä mies kääntyy Akelaa kohti jäykästi, käsiään puristellen. Tämä käyttäytyy kuin joku vääntelisi kuumaa rautaa lihassa... mutta samaan aikaan tämä ei selvästikään ole pysähtymässä moiseen. "Minä... olen ollut hyvin... kärsivällinen teidän kanssanne. Minulla... ei ollut mitään tarvetta jatkaa tätä leikkiä ennen kuin te... päätitte alkaa tekemään ongelmia", mies pihisee hampaidensa välistä.
Mies ottaa jäykän askeleen Akelaa kohti uhkaavan vakaasti. Hän ojentaa kättään kuin aikoisi kuristaa tämän heti kun vain pääsee kosketusetäisyydelle. "Sinä olet... nuori ja heikko. Sinua vahvemmat ovat... epäonnistuneet tässä. Minä... olen se minkä tuo vanha raato on jo unohtanut", mies ähkii ja irvistelee. Tuska on selvästi suuri... mutta tämä ei ole aikeissa murtua...
Spyrre: Akela pinnistää kaikkensa, purkaa sen lieron niskaan leimuavana, vihaisena ryöppynä. Mies pysähtyy ja irvistää tuskaisesti... mutta sen sijaan että olisi langennut kivuliaasti lattialle kuten he, tämä kääntyy hitaasti ympäri taistellen mystistä hyökkäystä vastaan. Sarvekas nainen räpäyttää silmiään ja irvistää rasituksesta kun jyskytys yltyy hänen kallonsa sisällä, samalla kun mies kuitenkin astuu häntä kohti. Jollakin käsittämättömällä tavalla tämä kestää jopa tämän... ehkä paremmin kuin hän. Akela puree hampaansa ja puskee kaikin voimin kykenemättä vastaamaan heti kun hiippasi hivuttautuu murhanhimoisesti lähemmäs. Silti hän voi vain puskea kovempaa vastaan. "En... tiedä, kuka piru... luulet olevasi! En minä... sinua pelkää!" nainen ärähtää vaivalloisesti, kohottaen sitten energia-asetta toisella kädellään. Oli vain toivottava että se toimisi vielä kaiken viskonnan jälkeen, mutta arvailulle ei ollut aikaa.
Sub: Lurjus lähestyy Akelaa lähestymistään, määrätietoisuudella joka lähentelee eittämättä jo jonkinlaista mielipuolisuutta. Tahtojen ja ruumiiden taistelu, kun naisen voima runtelee kumpaakin omalla tavallaan, eikä kumpikaan halua antaa periksi. Lopulta Akela on kuitenkin se, joka luovuttaa ensimmäisenä. Tämä puskee yhä miestä vastaan... mutta siitä huolimattakin yksioikoinen määrätietoisuus muuttuu epäröinniksi, kun tämä hylkää vakaan uskon voimiinsa ja tavoittelee toista asetta.
Mies tuntuu aavistavan muutoksen vastustajassaan välittömästi. Akela tapailee asetta käteensä... ja samalla hetkellä tämä yhtäkkiä ärähtää ja harppaa eteenpäin pelottavan nopeasti, kuin murtautuen naisen suojamuurien lävitse. Kammottavan vahvat sormet kiertyvät aseen rungon ympärille nopeasti kuin iskevä peto. "Sinun pitäisi pelätä. Voisin tappaa sinut koska tahansa", mies tuhahtaa ja repäisee aseen sivuun, osoittamaan hyödyttömästi jonnekin seinää kohti...
Spyrre: Runteleva mielenvoima oli riittänyt hidastamaan häkellyttävän vaarallista miestä hetken, mutta vain pienikin herpaantuminen riitti antamaan tälle tilaisuuden puskea irti. Akela ehti kohottaa asettaan kun hintelähkö mies jo puski ärähtäen läpi näkymättömästä esteestä ja tarrasi hänen asekäteensä voimalla, jota hänellä tuskin oli toivoakaan kiskoa irti. Arpisesta naisesta irtoaa kivulias ähkäisy kun hän yrittää kavahtaa taaksepäin, kuitenkin jo liian myöhään. Tilanne oli vähintäänkin uhkaava ja oranssit silmät leviävät, tämän kykenemättä pitämään tunteitaan aivan samalla tavalla pinnan alla. Nopeasti tämä saa aikaan uuden leimahduksen ja hän ärähtää rimpuillen vihaisesti kuin ansaan napattu eläin. Toinen käsi käy jo nopeasti hakemaan jotain muuta asetta, mitä tahansa. "Miksi et sitten tee niin?! Kuka kirottu edes olet? Väität tietäväsi niin paljon hänestä ja... muka minunkin väestäni! Valehtelet! Ja saat kyllä katua sitä vielä! Ja... kaikkea muutakin!"
Sub: Mies katsoo räpiköivää Akelaa samaan tapaan, kuin aikuinen vihaista lasta, jonka kiukunpuuskat alkavat vihdoinkin ylittää oikean ärtymyksen rajan. "Se ei ole sinun asiasi. Tämä ei enää liity sinuun. Eikä totta puhuen tuohon raatoonkaan", mies tuhahtaa.
Takaa kuuluu ärähdys. Arkyn on noussut jaloilleen ja askeltaa nyt jälleen taistelua kohti. Lurjus ei edes käännä päätään, vaan pyöräyttää silmiään aavistuksen tuskastuneesti. "En minä jaksa enää leikkiä teidän kanssanne. Minulla on pitkästä aikaa jotakin oikeaa tekemistä", mies tuhahtaa.
Äkkiä, täysin varoittamatta, lurjus ravistelee Akelan asekättä hirvittävällä voimalla, kuin lopettaakseen tämän kaikki turhat haikailut taistelun jatkamisesta. Ja samalla hetkellä hän iskee olan takaa naista nyrkillä suoraan kasvoja kohti. isku tuskin on tarkoitettu tappamaan, mutta on varma ettei siitä silti puutu voimaa...
Spyrre: Hänen hurjistumisensa saama suhtautuminen ei ainakaan vähennä Akelan raivokasta uhmaa... siitäkin huolimatta että tämä kaikki eittämättä jäi lähinnä uhkausten tasalle. Vastaus jonka mies antaa saa välinpitämättömyydessään silti vaivihkaisen levottoman häivähdyksen hänen olemukseensa. Jopa hän kykeni tajuamaan että koko asetelma oli mutkikkaampi kuin hän oli edes tajunnut... ja että se oli juuri saanut massiivisen käänteen paljon pahempaan suuntaan. Nainen päästää vihaisen sihahduksen ja kurottaa kätensä kohti välähdystä kivien seassa jonka olettaa olevansa jokin maahan lentäneistä aseistaan mutta ennen kuin hän ehtii tehdä muuta hiippari päättää tehdä lopun koko touhusta. Akela päästää tahattoman tuskaisen älähdyksen kun mies äkkiä riuhtaisee puristamaansa kättä kuin retuuttaakseen koko raajan irti, mutta ääni eittämättä loppuu lyhyeen kun tämä iskee samantien nyrkillä tämän perään. Kiinni pidellyllä Akelalla tuskin on suuriakaan mahdollisuuksia väistää nopeaa ja kovaa iskua. Hän ehtii tuskin edes tajuta sitä kun se jo mäjähtää perille ja iskee hänet taaksepäin, saaden päässä pimenemään lähes välittömästi. Jos olisi kyennyt, olisi hän saattanut kokea kiusaannusta siitä, kuinka helposti moinen oli käynyt...
Sub: Miehen nyrkki iskee pamahtaen Akelan kasvoihin, ja tämä retkahtaa saman tien hervottomaksi. Mies kannattelee tätä hetken puristamansa käden varassa, tuijottaen tätä suoranaisen ylenkatsovasti. "Minä sanoin, että saan aina ansioni mukaan", tämä toteaa täysin vakavasti, suorastaan vakaumuksellisesti, ennen kuin päästää Akelan putoamaan maahan yhdentekevällä julmuudella. Miehen käsi irrottaa otteensa - ja vetää samalla naisen puristaman aseen mennessään. "Nyt taidan saada tosin melkoisesti enemmänkin", hän lisää vielä perään ja hymyilee kevyesti.
Kun Akela vajoaa tyhjyyteen, mies tämän yllä kääntyy yhdentekevästi ympäri, kukaties kohti Arkynia. Hän tuhahtaa jotakin, josta on mahdotonta saada varsinaisesti selvää.
Sitten tuleekin pimeys kaikessa julmuudessaan.
|
|
|
Post by spyrre on May 13, 2020 22:11:31 GMT 3
Sub: On vaikea sanoa, kauanko kivulias mustuus oikeastaan kestää. Se jatkuu paksuna, ajattomana ja painavana, kunnes yhtäkkiä päättyy. Äkkiä Akela ei olekaan tajuton ja keskellä sotaa ja kärsimystä, vaan jossakin hiljaisessa, rauhallisessa kammiossa.
Kammio ei ole palatsin ränsistyneen loiston kaltainen, ylikoristeellinen ja oudosti hohtava huone, vaan yksinkertainen ja kivestä rakennettu. Se näyttää paljon enemmän yliseen maailmaan kuuluvalta... joskaan se ei ole hyisen kylmä, kuten melkeinpä kaikki paikat ylisessä. Nainen makaa yksinkertaisella vuoteella, joka on pehmustettu sulkaliskojen taljoilla. Huone on muutenkin varsin yksinkertaisesti sisustettu; hieman keskemmällä lattiaa seisoo karkea pöytä, jolle on asetettu öljylamppu. Se palaa pienellä, pehmeällä liekillä, joka valaisee paljaita seiniä.
On hiljaista ja rauhallista.
Spyrre: Pitkän aikaa maahan isketty Akela tuskin tajuaa ympäristöstään yhtään mitään. Mutta hiljakseen tajuttomuuskin alkaa väistyä. Nainen raottaa vastahakoisesti sumeita silmiään vieläkään tilannetta erityisemmin ymmärtämättä, kuitenkin alkaen hahmottaa jotain. On hämärää, ja epäilyttävän hiljaista. Sen verran mitä hän ensihätään muisti olivat taistelun äänet ympärillä ja veren löyhkä. Nyt hän selvästikin oli jossakin... muualla. Akela rypistää kulmiaan ja kohottautuu sitten irvistäen istumaan, joutuen kuitenkin puristamaan jyskyttävää päätään. Siltikin hän vääntää pian silmänsä taas auki, yrittäen hahmottaa missä edes oli... ja millä oli sinne joutunut. Paikka ainakin näytti vieraalta... vaikkakin samalla epäilyttävästi tutummalta kuin mikään palatsissa.
Sub: Varsin nopeasti, muutamassa lyhyessä hetkessä, huoneen oviaukossa ollut verho (huoneessa nähtävästi on sekä oviaukko, että väliverho) työnnetään sivuun, ja sisään astuu joku. Tämä tuntuu olleen valmiina, kuin vain odottaen Akelan heräämistä.
"Ole tervehditty. Jälleen", tulokas toteaa. Verhon takaa astunut hahmo on pukeutunut yksinkertaiseen, karkeaan kaapuun. Vaate roikkuu varsin kevyen, jopa luisevan ruumiin yllä. Hänen kasvojaan peittää naamio, mutta se ei ole palatsin valtiaan naamion kaltainen kylmä metallikuori, vaan jostakin saven kaltaisesta tehty, yksinkertainen ja koruton.
Hahmo jää seisomaan vaiti huoneen toiseen päähän, kuin odottaen naisen tekevän jotakin.
Spyrre: Kun verho oven edessä liikahtaa, havahtuu tokkurainen Akelakin nopeasti. Vaikka kalloa vihloo murhaavasti refleksinomainen vaisto herää ja iskee kehoon niin liikettä kuin adrenaliiniakin, jo eittämättä valmistautuen jonkinlaiseen uuteen hyökkäykseen. Nainen harppaa jaloilleen ja pyörähtää kohti sisään astujaa, hakien rivakasti kädellään mitä hyvänsä asetta ennen kuin varsinaisesti edes tajuaa mitä tapahtuu. Mutta sen ettei muukalainen ole ainakaan Arkyn hän tajuaa samantien. Niin outo kaapu kuin naamiokin eittämättä muistuttivat välittömästi palatsin mutanteista, mutta jokin tämän sanoissa saa hänet pysähtymään. Akela rypistää kulmiaan varautuneena ja yrittää siristellä olentoa parhaansa mukaan. "Kuka... kuka piru sinä olet? Mikä tämä paikka on? Ja missä on Arkyn?" hän tivaa lopulta.
Sub: Hahmo seuraa Akelan äkkinäisiä, ärhäköitä elkeitä tyynesti ja rauhallisesti, kädet ristittynä alas rinnalleen. Tämä ei selvästikään halua antaa itsestään mitään hyökkäävää vaikutelmaa, ja odottaa toisen pahimman ensijärkytyksen laantuvan, ennen kuin tekee varsinaisesti mitään. "Ole rauhassa. Toverisi lienee kunnossa, ja näet hänet ennemmin tai myöhemmin. Sitä ennen haluan puhua kanssasi. Pelkäänpä, että aikaisempi keskustelumme jäi lyhyeksi ja summittaiseksi", tämä toteaa tyynesti.
Spyrre: Kukaties äkillisesti ilmaantuneen muukalaisen elkeettömyys onnistuu ainakin välttämään suuremmat hätiköidyt liikkeet. Ainakin varautunut Akela laskee viimein kätensä etsimästä aseitaan... tosin muistettuaan myös jo pudottaneensa ne ties minne. Hän sihahtaa kirouksen mutta pitää katseensa tiukasti muukalaisessa. Tämän vastaus sentään tuo mieleen viimein oivalluksenkin. Epäluuloinen ja kireä ilme käy nopeasti häkeltyneeksi ja sarvekas nainen epäröi. "...sinäkö se olit? Meidänhän piti etsiä sinut, mutta... unohdin kysyä mistä! Mutta nyt se kirottu hiippari jo tietää varmasti siitä kaikesta" hän ähkäisee hämmenntyneensekaisesti. "Me... yritimme estää sitä, mutta... Miten edes päädyin tänne? Miksei se vain tappanut minua?"
Sub: Hahmo pudistaa päätään Akelan kysymyksille. "En pysty kertomaan sinulle, miksi olet hengissä. Toverisi kantoi sinut pois paikalta, jossa lankesit. Ja mitä tulee tähän paikkaan..." tämä toteaa ja vaikenee hetkeksi, ennen kuin pyyhkäisee kädellään.
Muukalaisen kädenliike on pelkkä kevyt heilautus, mutta se tuntuu pyyhkäisevän kammion pois kuin se olisi pelkkä märkä maalaus seinällä. Yhtäkkiä kaksikko seisoo jäisessä erämaassa, keskellä routaista kivikkoa. Taivaalta tuiskuaa lunta, tai kukaties tuhkaa. Jossakin kaukana taivas välähtelee ja raivoaa. Näky saa kenet tahansa jäisen maailman kasvattaman ennakoimaan viiltävää, ytimiin sivaltavaa kylmyyttä... mutta mitään ei tule. Akela seisoo vähissä vaatteissa nilkkojaan myöten lumessa, mutta lämpötila ei ole muuttunut mihinkään viileästä kammiosta.
"Tämä paikka ei ole todellinen. Tämä on vain sikermä muistojasi ja uniasi, joita olen koonnut yhteen ymmärrettävää kohtaamista varten. Pelkäänpä, että olet liian nuori ja kokematon suorempaan yhteyteen", hahmo toteaa. Tämä näyttää tutkailevan ympäristöään hetken itsekin ja kohottaa käden taivaalta satavien valkoisten hitusten sekaan, melkeinpä mietteliäänä.
"... siitä on kauan, kun olen nähnyt tämän maailman. Edes muistoissani", muukalainen toteaa.
Spyrre: Selitys saa Akelan arpiset kulmat kurtistumaan lisää. Hän on selvästi hyvin kahden vaiheilla mutta ennen kuin ehtii kysyä lisää tapahtumista hahmo liikauttaa kättään ja kaikki muuttuu. Sarvekkaasta naisesta irtoaa väkisinkin uusi häkeltynyt äännähdys ja tämä kavahtaa, jähmettyen tuijottelemaan typertyneenä ympärilleen tyhjästä avautunutta maisemaa. Kestää hetki, ennen kuin hän onnistuu sisäistämään jotain tällaista mutta lopulta hämmentynyt huomio kääntyy takaisin hahmoon. "Miten sinä... tuon teit? Onko tämä sitten... unta?" hän kysyy varautuneena. Lumi jalkojen alla ei kylmää kuten pitäisi ja nainen nostelee niitä kokeilevasti hetken verran kuin varmistuakseen siitä. "Kuka sinä oikein sitten olet? Oletko ollut vain siellä... täällä alhaalla koko ajan?"
Sub: "Tämä ei ole unta, mutta siinä on unta. Mielen rajat ovat lopulta häilyviä. Riittäköön jos sanon, että tämä on mielen tila, jonka rakensin sinun tarjoamistasi aineksista", muukalainen vastaa lopulta varsin suoraan. Asiassa ei selvästi ole mitään sen suurempaa selitettävää tai ihmeteltävää.
"Minä olen... joku joka haluaisi mieltää itsensä sinun vakesi seuraajaksi. Pelkäänpä, etten koskaan todella tavannut heitä, jotka vartioivat tätä paikkaa ennen minua, mutta minä tunnen heidät siitä huolimatta. Minä otin kantaakseni heidän tehtävänsä. Uskoakseni sinä olet minun seuraajani", hahmo toteaa sitten. Tämä jää kuitenkin miettimään ja päästää äännähdyksen, ennen kuin pudistaa päätään. "... ei. Se on väärä sana. Uskoakseni sinä olet työni päättäjä", tämä korjaa.
Spyrre: Akela on taas hiljaa tovin, kallistellen päätään kuin yrittäen ottaa selkoa tästä kaikesta. Se ei välttämättä sujunut loputtoman hyvin mutta lopulta hän päästää pienen epämääräisen äännähdyksen joka saattoi olla varovaisen myötäävä. Kuulosti siltä että tämä kaikki oli hänen päässään tavalla tai toisella mutta ei unta, ja ajatus oli varsin outo. Siihen ei ollut helppo suhtautua. Seuraava vastaus sai hänet kuitenkin valpastumaan enemmän. "Et... tavannut heitä? Miten sitten tiedät heistä?" Nainen kysyi. Hän epäröi hetken ennen kuin päästi jonkinlaisen hankalan ähkäisyn. Olennon sanoissa oli eittämättä tiettyä painoarvoa... "Minä... niin. Aioin tehdä niin. Yritimme! Mutta en tiedä olenko tarpeeksi vahva sellaiseen. Varsinkin kun se... mies on siellä. Luulin, että se panssaroitu hirviö oli se vaarallinen. En tiedä näitkö mitä tapahtui, mutta... Edes Arkyn ei voinut pidätellä sitä. Luulen, että se tietää siitä portistakin varmasti ennemmin tai myöhemmin." Äänessä kipinöi aavistus melkoista vihaista turhautumista mutta eittämättä myös häpeällisyyttä.
Sub: Muukalainen kohottaa kättään rauhoitellen - tai ainakin pysäytellen. "Sinulla on paljon kysymyksiä ja sitäkin enemmän murheita, mutta nyt ei ole niiden aika. Kuten sanoit, vaara tämän paikan yllä on entistä suurempi. Väkesi vartioi tätä paikkaa juuri sen varalta, että kukaan ei pysyisi kajoamaan näihin salaisuuksiin. Mainitsemasi mies on... vaarallisempi kuin yksikään aikaisempi uhka. Toverisi on samaa luontoa kuin hän, mutta häneen voit luottaa", tämä toteaa.
"Minä olen vartioinut tämän paikan irvokasta tasapainoa lukemattomien vuosien ajan. Olen pitänyt huolen, ettei yksikään tämän paikan valtaajista ole voinut saada ylivaltaa muista tai lähestyä sen todellisia salaisuuksia. Olen pitänyt heidät nälkäisinä ja kääntänyt heitä toisiaan vastaan, jotta heidän voimansa ei koskaan voisi keskittyä", hahmo selittää. "Mutta se mies on eri maata. Aavistan, että häntä en pysty kääntämään millään tempulla tai juonella yhdentekeviin nahisteluihin. Hän tulee avaamaan portin ja vapauttamaan hirveimmät voimat takaisin maailmaan. Se on estettänä", tämä jyrähtää ja kääntää katseensa suoraan Akelaan.
Spyrre: Akela epäröi ja vaikenee, vaikkakin kurtistaa taas kulmiaan kaikelle. Selvästikin muukalainen oli kuin olikin perillä heidän kohtaamastaan hiipparista... ja Arkynistakin, sekä mitä oli tapahtunut. Jollain tavalla hän ei ollut edes erityisen yllättynyt tästä seikasta. Hän nyökäytti hieman päätään, jääden kuuntelemaan entistä suuremman ihmetyksen vallassa kun tämä jatkoi. Koko mielipuolinen konflikti oli ilmeisesti... tämän tapauksen aikaansaamaa? Jotenkin? Vakava jyrähdys sai aikaan pienen hämmentyneen säpsähdyksen kunnes nainen nyökkäsi taas varuillaan. "...sinäkö sen kaiken teit? Mihin sinä sitten minua tarvitset?" kysyttiin viimein varautuneena. "Mitä meidän pitäisi sitten tehdä? Se... avain pitäisi löytää ennen sitä, ja... tuhota se ennen kuin se ehtii avata sillä mitään! Mutta emme ehtineet saada selville missä se on, ja se varmaan on jo löytänyt sen."
Sub: Hahmo empii hetken, ennen kuin pudistaa päätään voimattomasti. "Minä en pysty tuhoamaan heitä tai lopettamaan heidän mielipuolisia ihanteitaan. Kaiken tämän ajan olen voinut vain kääntää ne toisiaan vastaan, hyödyttömäksi nahisteluksi. Olen varmistanut, ettei yksikään heistä ole voinut voittaa toista, ja että kaikki yritykset haalia palatsin todellisia salaisuuksia ovat epäonnistuneet. Mutta tuo mies on erilainen kuin he... ja minä en ole kuolematon tai ehtymätön", muukalainen toteaa haikeasti.
Hahmo kohottaa luisevat sormensa naamiolleen ja riisuu sen. Sen takana ei ole mitään... tai tarkemmin katsoen, sen takana on läpikuultava, kulunut hahmo. Kuin varjo tomussa. Tässä unen ja ajatuksen todellisuudessakin tämä on kulunut kuin ikivanha, virttynyt kangas.
Hahmo asettaa naamionsa vaiti takaisin paikoilleen ja jatkaa sitten. "Se avain on sillä, jonka kimppuun teitä käskenyt usutti teitä. Pelkään, että olet todennäköisesti oikeassa. Sillä miehellä ei varmasti ole mitään syytä olla ottamatta sitä itselleen. Ja siksi sinun on oltava valmis vastustamaan häntä, kuten jokaista muuta joka pyrkii avaamaan tuon oven."
Spyrre: Muukalaisen haikea sävy saa kiihtyneen Akelan empimään jälleen. Kun tämä viimein riisuu naamionsa ja paljastaa sen alta kalvakan haamun sarvekas nainen jää väkisinkin hetkeksi tuijottamaan silmät hieman laajenneina. Kuka ikinä olikaan, kärsineen olennon olemus herätti empatiaa. Akela veti henkeä ja kokosi itsensä parhaansa mukaan, vaikkakin leuka kiristyi vaivihkaa. Se mitä olento pyysi ei ollut pieni asia ja hän kyllä tiesi sen... mutta se oli tärkeää. Sitä hän ei epäillyt. "....sitten... se pitää saada pois siltä. Jotenkin. Ellemme voi rikkoa sitä porttia. Mutta jos Arkyn ei tiennyt miten, niin... en kyllä minäkään" hän totesi lopulta. "Se saasta... se on juoninut jotain alusta saakka! Ja nyt se on täällä... En tiedä vielä miten, mutta se pitää saada pysäytettyä jotenkin! Ehkä jos sinäkin tulisit mukaamme, niin voisimme tehdä jotain! Sinä olet vahva jos pystyt joihinkin... tällaisiin asioihinkin! Se ei voi kestää meitä kaikkia kerralla!" Nainen tokaisi kärkkäästi pohdittuaan hetken. Aiemmasta nöyryytyksestä huolimatta kauna ei selvästikään nujertunut näin vähällä.
Sub: Muukalaisen olemus ei muutu juurikaan surumielisestä. "Minun voimani ovat ehtyneet ajan kuluessa. Pyrin auttamaan sinua parhaani mukaan, mutta en pysty enää muuttamaan asioiden kulkua. Kukaties, jos olisin aikanaan ollut ruhkeampi, enkä yhtä sokea..." tämä aloittaa, mutta pudistaa sitten päätään. "Minä olen ollut vain välikappale tässä kaikessa. Edeltäjäsi ovat odottaneet sinua, tai kaltaistasi. Minä vain jatkoin heidän tehtäväänsä kunnes joku saapuisi. Sinun on laadittava omat suunnitelmasi ja tehtävä päätöksesi. Minä pystyn ainoastaan auttamaan siinä, en tekemään sitä."
Erämaa ympärillä on alkanut myllertää oudolla tavalla. Taivas ympärillä aaltoilee ja maa vavahtelee, mutta se ei ole mitään luonnon raivoa. Näyttää siltä kuin koko maailma olisi hitaasti vääristymässä ja kouristelemassa. "En pysty kannattelemaan tätä tilaa enää pitkään. Minä lähestyn taas, kun olen löytänyt voimia siihen. Mutta sinun on tiedettävä tehtäväsi ja laadittava suunnitelmasi", muukalainen toteaa. Tämän äänessä on outo, etäinen kaiku.
Spyrre: Vaikka ei ollutkaan varma siitä mitä muukalainen sanoillaan tarkoitti, oli näissä selvä katumuksen ja kohtalokkaan kaiku. Akela osaa lähinnä kuunnella ja yrittää sisäistää tämän, kuitenkaan tietämättä mitä olisi vastannut surumielisiin sanoihin. Eittämättä tämä kuulosti siltä että oli sälyttämässä tehtävän hänelle, eikä olennolla ollut sen parempia vastauksia kuin hänelläkään... Nainen liikahti levottomasti mutta ei ehtinyt avata suutaan kun maisema alkoi vääntelehtiä ympärillä luonnottomasti. Se sai hänet sävähtämään uudestaan ja heittämään kireän katseen ympärilleen mutta havahtui kuitenkin pian tajutessaan niin muukalaisen kuin tämän sanojenkin häilyvän. "Äh, hei! Odota! Minä... en tiedä mitä tekisin!" hän onnistuu ähkäisemään viimein hätäisesti. "Kerro edes nimesi ennen kuin menet!"
Sub: Muukalainen on muuttumalla jollakin tapaa yhtä etäiseksi ja vääristyneeksi kuin maailma ympärillä. Tämä ei katoa tai loittone, mutta jollakin tavalla tämän koko olemus on nopeasti käymässä mitäänsanomattomaksi, häipymässä ja hiipumassa. Akelan huuto saa hahmon kuitenkin muuttumaan vielä hetkeksi todellisemmaksi ja vakaammaksi. Tämä pysy vaiti, kukaties empien, ennen kuin lopulta pudistaa päätään.
"Jos minulla joskus oli nimi, olen unohtanut sen. En tarvitse nimiä, sillä minä olen tehtäväni", muukalainen toteaa lopulta. Sitten tämä alkaa taas häipyä olemattomiin. "... kukaties en pian enää sitäkään", tämä huokaisee vielä peräänsä. Äänessä on jotakin melkeinpä huojentunutta.
Äkkiä kaikki pimenee jälleen.
Spyrre: Vielä hetkeksi hiipuva olento viivyttelee, mutta kysymys tuntuu saavan tämän lähinnä empimään. Silti kun tämä viimein vastaa, on lopullisenoloisessa toteamuksessa outoa huojennusta. Akela seuraa ristiriitaisin tuntemuksin aineettomassa, myllertävässä maisemassa kun kaavutettu hahmo katoaa..... ja sitten hän on jälleen yksin pimeässä ja epävarmuudessa. Taas kerran.
|
|
|
Post by spyrre on May 14, 2020 21:56:40 GMT 3
Sub: Kun pimeys seuraavan kerran väistyy (määrittelemättömän ajan jälkeen), Akelaa odottaa paljon odotetumman kaltainen kammio. Palatsin ränsistyneen, teennäisen kiillon täyttämä kammio, jossa kimaltelevat metalli ja oudot valot. Toisin kuin ulkomaailman kuvajaisessa, tässä kammiossa ei myöskään ole hiljaista tai viileää; maanalainen lämpö ja aina läsnä oleva rätinä ja kaukaiset palatsinväen äänet täyttävät tilaa.
Joku liikkuu lähettyvillä, mutta ainakaan heti kukaan ei ilmaannu kuin naisen heräämisen kutsumana paikalle.
Spyrre: Akela ei ole ainakaan yhtään paremmin ajan tasalla kun alkaa viimein tokeentua, tällä kertaa kaiketi oikeasti. Jos aiempi oli ollut hämmentävää sai silmien avaaminen hohtelevassa, rätisevässä kammiossa päässä viskaamaan entisestään kun oudot kokemukset vielä kummittelivat mielessä. Sarvekas nainen sihahtaa kivuliaasti ja ponnistelee istualleen, pystymättä hetkeen hahmottamaan missä oikeasti oli. Hämmentynyt, siristelevä katse pyyhkii kammion yli, osaamatta oikein tarttua hetkeen mihinkään.
Sub: Akelan herääminen ja vastentahtoiset äänet tuntuvat tälläkin kertaa, kaikesta huolimatta, kiinnittävän jonkun huomion - eivät niinkään ylimaallisena ilmaantumisena, vaan koska kammiossa on jo joku. Arkyn istuu sivummalla, metallisella tuolilla, punniten kädessään miekkaa. Hän kuitenkin kohottaa katseensa aseesta ja katsahtaa nopeasti naiseen, ennen kuin murahtaa ja nyökkää.
"Olet tolpillasi. Olenkin odottanut, milloin heräisit. Siinä kesti pidempään kuin oletin", mies tokaisee ja nousee pystyyn. Hänen liikkeissään ei ole varsinaista kiirettä, mutta siitä huolimatta on helppo huomata, ettei hän tosiaankaan suhtaudu asiaan välinpitämättömästi. "Varovasti. Sinun kallossasi ei ollut paljoakaan ehjää", hän lisää, kuin jo varautuen toisen nopeatempoisuuteen.
Spyrre: Tovin verran oli melkoisen vaikea saada kiskottua minkäänlaista järjestystä särkevään pääkoppaan kun ristiriitaiset muistot ja kuvajaiset parveilivat sikinsokin. Lumi tuprusi, outo kaavutettu ja naamioitu hahmo... ja nyt se kaikki oli korvautunut särisevällä valoa kajastavalla kammiolla. Akela painoi hetkeksi käden kasvoilleen mutta ainakin tuttu ääni kauempaa sai vedettyä taas kohti todellisuutta. Vastoin odotuksia sarvekkas nainen tuntuu lähinnä kohottavan päätään hämmentyneesti siristellen kohti ääntä. Hän räpyttelee tovin silmiään ennen kuin kuitenkin irvistää ja pyyhkäisee uudemman kerran päätään.
"....on minua ennenkin tirvottu. Olisi saanut lyödä kovempaa jos olisi halunnut pitää maassa" hän ähkäisee saatuaan itseensä jonkinlaista tolkkua. Nainen kiskoutuu paremmin istumaan ja sylkäisee suustaan hyytynyttä verta, kokeillen kädellään runnottua kalloaan. Aivan vain tuntuma eittämättä kertoo että miehen varoitus oli aiheellinen... vaikka kaiken huomioon ottaen hän oli kai silti odotettua paremmassa kunnossa. "...kuinka kauan olin tajuton? Missä olemme? Missä se... mies on?"
Sub: Arkyn nousee ja astuu lähemmäs Akelaa, melkein kuin nähdäkseen missä kunnossa nainen edes on. Hänen katseensa kertoo varsin suoraan, että toisen uho ei juuri nyt vakuuta ketään. "Se isku oli tarkoitettu tappamaan, ja se olisi kyllä tappanut jos olisit jäänyt oman onnesi nojaan. Kun sanoin, että kallostasi ei ollut jäljellä paljoakaan, tarkoitin sitä", Arkyn huomauttaa sen suuremmin kaartelematta. "Jos minulla ei olisi ollut yhtä jos toistakin hyödyllistä mukanani, olisit kuollut siihen paikkaan."
Arkyn ottaa muutaman askeleen kauemmas Akelasta ja heilauttaa kättään ympärilleen, kuin elehtiäkseen että toinen on juuri siellä missä voisi olettaakin. "On kulunut päiviä. Minä raahasin sinut pois sieltä, takaisin palatsiin. Arvon valtiaamme tuntuu ymmärtäneen, ettei tuo hyökkäys lopulta johtanut mihinkään, joten hän komensi joukkonsa takaisin", mies selittää synkeästi ja tuhahtaa koko asialle. "Uskoakseni hän suunnitelee uusia järjettömiä hulluuksia joilla tapattaa sotilaitaan."
Spyrre: Sarvekas nainen rypistää kulmiaan epäuskoisesti ja silmää uudemman kerran ympärilleen kuin yrittäen tosiaan varmistua asioista. Selitys selvästi pisti miettimään ja hiljaisemmaksi. "Minä... mietinkin, miksei se vain tappanut minua. En tiedä miten teit sen, mutta... kiitos" ähkäistiin lopulta. Oli vaikea edes teeskennellä etteikö olo olisi ollut varsin huono ja runnottu, hän osasi jo aavistella tuskin koskemattakaan että niin hänen kasvoillaan kuin kädessään komeili varmasti melkoisia ruhjeita. Kuitenkin se joka huolestuttaa enemmän on selvästikin se jatko. "...päiviä? Pirut, onko siitä niin kauan? Se... hitot tästä, se mies pitää pysäyttää, ennen kuin... sehän saattaa olla jo siellä tonkimassa!" Akela manaa ja löytää itsestään energiaa kömpiä pystympään. "Missä aseeni ovat? Meidän täytyy tehdä jotain!"
Sub: Arkyn kohottaa kulmiaan Akelan äkkipikaisuudelle, mutta enemmänkin voipuneesti kuin todella yllättyneesti. Naisen toimintatavat ja asenteet ovat käyneet jo selväksi, ja hän huitaisee vain ärtyneesti kädellään ilmaan. "Ajattelitko vain tarttua miekkaasi ja marssia takaisin sinne? Luuletko että se menisi ratkaisevasti paremmin kuin viimeksi?" mies tuhahtaa synkeästi, melkeinpä vihaisesti.
Arkyn vilkaisee Akelaan, ennen kuin rojahtaa synkkänä takaisin tuolilleen. Hän ei viitsi edes alkaa sanailemaan toisen kanssa. "Minä en pystynyt voittamaan häntä. Et sinäkään siihen pysty", hän tuhahtaa.
Spyrre: Äreä vastaus sentään pidättelee vimmaa hieman. Akela kääntää katseensa yllättyneeseen sävyyn kunnes rypistää kulmiaan synkeälle Arkynille. Oli kaiketi vaikea olla näkemättä järkeä miehen sanoissa, mutta silti... "No... niin kai, jos minun täytyy! En tiedä mikä hiippari se on, mutta jonkun täytyy estää sitä eikä täällä ole muitakaan!" hän töksäytti takaisin vaikkakin joutui irvistämään ja pyyhkäisemään kivuliaasti kalloaan. "Ehkä... täytyy keksiä jotain muuta, mutta... en tiedä vielä mitä! Sanoithan itsekin ettei sitä mitä siellä portin takana on voi jättää kenellekään!"
Sub: Arkyn luo Akelaan vaiteliaan syrjäsilmäyksen. Useat eri tunteet taistelevat vallasta hänen katseessaan, mutta mikään niistä ei lopulta pääse voitolle. "Ei voikaan. Mutta järjetön ryntäys suoraan tuhoon ei tule auttamaan ketään", hän tuhahtaa lopulta. "On laadittava jokin todellinen suunnitelma. Minusta ei ainakaan ole taistelemaan sitä miestä vastaan. Se on ainakin selvää tässä vaiheessa", hän mutisee synkeänä.
Spyrre: Runneltu Akelakin löytää jo itsestään vanhaa härkäpäisyyttään, ja vääntäytyy pilariin nojaten suunnilleen jaloilleen, vaikkin melkoisesti ähisten. Arkynin vaitelias katse saa vastaansa jokseenkin tuohtuneen vastaavan, mutta toisen tasainen vastaus sentään hiljentää ja pakottaa miettimään. Sarvekas nainen epäröi itsekin pitkän tovin. "No... mitä me sitten teemme?" hän huomauttaa aavistuksen neuvottomana. "Se tietää missä se... avain on, ehkä se on jo sillä. Tuhlasin liikaa aikaa. Kukaties se on jo löytänyt portinkin! Mutta sinä tiedät miten sen kaiken voi rikkoa jos pääset sinne, eikö niin? Ehkä voimme... harhauttaa sitä jotenkin?"
Sub: Akelan sinnikkyys saa Arkynin kohottamaan katseensa uudestaan, ärtyneenä ja samalla kulmat mietteliäästi kurtussa. "Jotta voisin tuhota jotakin sellaista, minun olisi päästävä sisään portista. Ja siihen minä tarvitsen avaimen. Mutta jos se on jo hänellä, en usko että pystymme noin vain ottamaan sitä itsellemme", hän mutisee lopulta aavistuksen epäluuloisesti. Jokin Akelan elkeissä saa hänet selvästi haparoimaan.
"... mistä sinä mukamas tiedät, missä se avain on?" Arkyn kysyy hetken vaitonaisuuden jälkeen.
Spyrre: Akela on jo selvästi pähkimässä särkevän päänsä keralla uudessa pulmassa, niin hankalaa kuin se eittämättä olikin. "Ehkä voin napata sen häneltä. Vaikka... hän tietää että voin tehdä niin, se... pitäisi olla niin ettei hän huomaa. Tai jos seuraamme häntä..." Nainen mutisee jotain epämääräistä kulmiaan kurtistellen, mutta havahtuu Arkynin kysymykseen. Hetken hän räpyttelee silmiään kuin ei olisi tullut ajatelleeksikaan moista kysymystä kunnes heilauttaa kättään hieman hankalasti. "Se... niin. Se on sillä, jonka kimppuun meitä ajettiin ja se mies tiesi sen. Se olento jonka kohtasimme aiemmin, puhuin hänen kanssaan. Hän kertoi" selitettiin lopulta. Akela tiesi kyllä itsekin kuinka epäääräiseltä tämä kaikki kuulosti... rehellisesti se kuulosti hänestäkin ja nainen pysähtyi haparoimaan hetkeksi. "...tiedän, miltä se kuulostaa, mutta... uskoisin, että se on varmaan niin!" lisättiin vielä.
Sub: Arkyn kurtistelee kulmiaan hetken vaiti, kuin ei tietäisi mitä tähän tarkalleen ottaen pitäisi sanoa tai tehdä. Sitten hän tuhahtaa ja tuntuu kohauttavan henkisesti olkiaan. "Ilmeisesti tämä olematon ystäväsi ei kuitenkaan vaivautunut tarjoamaan mitään sen hyödyllisempää neuvoa? Emme me tuolla vielä pitkälle pääse", mies tokaisee lopulta varsin yhdentekevästi. Joko hän ei usko, tai sitten asialla ei hänen mielestään ole juurikaan väliä.
"Jos avain tosiaan on sillä miehellä, tai tulee olemaan, niin... en rehellisesti tiedä mitä voimme tehdä. Se mies on jotain aivan muuta kuin mikään muu täällä - minä mukaanlukien!" Arkyn sylkäisee sanat suustaan. Hän on selvästi ehtinyt miettiä niitä pitkän tovin. "Minä olen pelkkä menneiden aikojen raato. Se mies... hän on jotakin todellista niiltä ajoilta. Hän tietää tarkalleen mitä pystyy tekemään tällä kaikella, ja hänellä on voima myös tehdä niin."
Spyrre: Akela päätyy itsekin näyttämään aavistuksen kiusalliselta, joutuen kohauttamaan neuvottomasti olkapäitään kysymykselle. "No... ei. Hänkään ei kai pysty tekemään paljoakaan sille hiipparille. Luulen että vaatii häneltä paljon jo vain pitää nämä sekopäät kiireisenä keskenään. Enkä tiedä miten hän siinäkään onnistuu." Nainen henkäisee, jääden hetkeksi kyhnyttämään kipuilevaa niskaansa. "Meidän on vain... keksittävä jotain itse."
Arkynin hapan tokaisu saa Akelankin nostamaan päätään. On huolestuttavaa kuinka yleensä tyyni mies on synkistynyt ja hetken hänkin rypistelee kulmiaan tälle. "Miten niin todellista? Miltä ajoilta?" Kysytään jokseenkin hämmentyneeseen sävyyn. "Mutta te olette... jotain samanlaista kuitenkin, eikö niin? Jos joku sille jotain voi, niin sinä! Silläkin on pakko olla jokin heikko kohta!" hän päättelee lopulta kuitenkin vaieten mietteliäästi.
Sub: Arkyn kääntää katseensa pois Akelasta, jonnekin tyhjyyteen edessään. Hän tuijottaa pitkän hetken seinää, ennen kuin hänen ilmeensä värähtää kivuliaaksi irvistykseksi. "Minä uskon, että tunsin tuon miehen kerran. Minun pitäisi muistaa hänen kasvonsa ja nimensä. Mutta... minä olen vain ajan jäytämä raato. Minä olen unohtanut enemmän kuin muistan. Ruumiini on unohtanut todellisen voimansa. Hän oli oikeassa siinä, että aika on jo tappanut minut", Arkyn toteaa synkästi. Juuri nyt hän on kaukana voimakkaasta ja mahtavasta soturista.
"Mutta hän muistaa minut. Hän muisti aivan kaiken, eikä hän ole menettänyt voimaansa. Hän on selvästi täysin hullu, mutta... kukaties hulluus on antanut hänelle voimaa, jonka minä torjuin", Arkyn jatkaa. Hänen tuijotuksensa on mielipuolisen tiukka piste jossakin tyhjyyden keskellä. Tämä kaikki nostaa pintaan ajatuksia ja välähdyksiä, jotka tuntuvat korventavan häntä pelkällä voimallaan.
"Minä olen lähempänä niitä korvennettuja ruhoja kuin sitä miestä. Millä tavalla minä voisin vastustaa häntä?" mies tuhahtaa lopulta.
Spyrre: Akela havahtuu mietteistään hieman säpsähtäen tajutessaan osuneensa johonkin ilmeisen arkaan kysymyksellään. Hän jää mittailemaan miestä kun tämä kärvistelee aikansa, ennen kuin puhuu kivuliaasti. Sarvekas nainen kuuntelee ristiriitaisin elkein tätä kaikkea. "...se... kuulostikin siltä että tunnisti sinut ja kantoi kaunaa... jostain. En tiedä mitä tuo kaikki tarkoittaa, mutta..." hän pohti viimein varovasti ääneen. Oranssi katse kävi kuitenkin Arkynissa ja arpiset kulmat rypistyivät. "Et sinä mikään raato ole, olen nähnyt mihin pystyt! Et kai aio vain antaa periksi?" Nainen puuskahti, vaikka kukaties kärkevämmin kuin oli tarkoittanut. "En tiedä noista teidän voimistanne, mutta selvästikin se on sekaisin ja sinä et. Sen on pakko tarkoittaa jotain! Ja jos se on joskus tehnyt jotain samanlaista kuin sinäkin millä sait... tuon, niin... Tiedät ehkä jotain mitä hän ei?"
|
|
|
Post by spyrre on May 21, 2020 21:33:53 GMT 3
Sub: Arkyn vetää henkeä ja tuhahtaa Akelan sanoille. "Niin. Olet nähnyt mihin pystyn. Tuo mies pystyy kaikkeen siihen, ja enemmän. Minulla ei ole aavistustakaan miten hän on selvinnyt tai mitä hän on tehnyt, mutta häntä ei selvästi paina mikään aikojen taakka. Ehkäpä juuri tuo hulluus on jopa suojellut häntä siltä", mies puuskahtaa.
Arkyn katsoo käsiään, tervettä ja runneltua, ja puristaa ne nyrkeiksi. "Kauan sitten, näiden käsien kautta, tuhosin ja loin kuin jumala. Minun käteni antoivat ja ottivat elämää, hallitsijat ja rankaisivat! Niissä oli voimaa, jolla tuhosin demonit ja Muinaisten ihmeet, jotka yrittivät nousta vastarintaan... puhumattakaan miehistä, jotka vastustivat tahtoani. Luulin, että kenelläkään ei olisi enää sellaista voimaa, edes Tulta kantavista. Mutta tuossa miehessä sitä on", hän toteaa kivuliaasti. "Mitä tekoa jollakin juonittelulla tai suunnitelmilla on sellaisen edessä?"
Spyrre: Akela kuuntelee ilmeisen ristiriitaisin tuntein nojaten edelleen raskaasti pilariin. On helppo nähdä Arkynin tuntemukset ja hän katsahtaa itsekin miestä myötätuntoisesti vaikkakin melkoisesti hämmennystä olemuksessaan. Toisen sanat herättivät selvästi kysymyksiä... vaikka kaipa hän saattoi yhdistää näkemänsä johonkin tällaiseen. Vaikkakin kukaties vielä hieman enemmän kuin hän oli odottanut... Miehen viimeiset sanat saivat kuitenkin aikaan taas pienen päänkallistuksen. "Jos pystyit johonkin sellaiseen, niin miksi et pystyisi vieläkin?" hän huomautti lopulta. "Jos keksimme jotain, niin se saattaa merkitä paljonkin! Luuletko, että minäkään olisin tappanut sen panssaroidun korston suoraan, jos olisimme vain lähteneet huitomaan suoraan? Tein sen silti!"
Sub: Arkyn murahtaa turhautuneesti ja heilauttaa kättään kuin koko asia olisi yhdentekevä. "Miksi voimakkaat soturit eivät pysty samaan vanhuutensa viimeisinä hetkinä, vaan vapisevat majoissaan ja vain muistelevat katkerasti menneitä? Minä en ole vanhentunut kuten ihmiset vanhentuvat, mutta minä olen... vanha. Minä olen hyvin vanha. Ja nyt, enemmän kuin koskaan, tunnen sen. Minä olen kulunut ja rapistunut enkä edes muista suurinta osaa siitä, mitä joskus olin", Arkyn tuhahtaa.
Mies luo ilottoman, oudolla tavalla melkein säälivän katseen Akelaan. Hän pudistaa päätään. "Kun olin voimissani, Tuli ei ollut vain jotakin säälittävää voimaa taistelussa. Se oli jumalten voimaa lihassa. Se oli voimaa, jonka siivittämänä minun tarvitsi vain keskittää tahtoni, ja se kannatteli minua minkä lävitse hyvänsä. Minä puhuin tahtoni todeksi ja maailma paloi jalkojeni alla. Ruumiini oli todellisen voiman välikappale, ei mikään kituva ja kärsivä jäänne." "Se mies olisi voinut tappaa meidät kummatkin yhtä helposti. Mutta hän ei viitsinyt. Hän ei kokenut tarvetta edes siihen", mies lopulta mutisee.
Spyrre: Katkera tokaisu saa kärkkään naisenkin vaikenemaan uudestaan. Hän avaa suunsa sanoakseen jotain mutta päätyy sitten päästämään lähinnä epämääräisen, yhtälailla turhautuneen ähkäisyn. "...en voi edes kuvitella millaista sellainen olisi" mutistiin epämääräiseen sävyyn. Moinen voima kuulosti vähintäänkin surrealistiselta, mutta hän ei epäillyt Arkynin sanoja. Akela liikehtii levottomasti iskien sitten turhautuneen nyrkin pilarin kylkeen. "Se piru on leikkinyt kaikkien kanssa alusta saakka. Laitan sen vielä katumaan sitä" hän murahti, ennen kuin ähkäisi ja istui viimein uudestaan alas päätään pidellen. Runneltua kalloa ja eittämättä aivan kaikkea muutakin vihloi tuskaisena muistutuksena nöyryytyksestä. "...oli miten oli. Jotain meidän on keksittävä! En tiedä vielä mitä, mutta... jotain!" nainen puuskahti. "Emme edes tiedä missä se käärme on ja onko avain sillä, mutta... ainakin tiedämme minne se on menossa."
Sub: Arkyn tuijottaa vaiti jonnekin tyhjyyteen. Hän istuu niin pitkän hetken, ennen kuin lopulta päästää pienen, myötäävän äänen ja nyökkää. "Hän ottaa mitä haluaa, ja sen jälkeen hän etsii oven. Kukaties olisi mahdollista väijyttää hänet... kukaties tuhotakin. Mutta pelkäänpä pahasti, että nykyisellään kätemme ovat pahasti sidotut", mies toteaa, aavistuksen määrätietoisempana.
Arkynin katse kiertää kammiota vaivihkaa, kuin hän yrittäisi varmistaa, että kaksikko on tosiaankin kahden kesken. "Jos arvon naamioitu hallitsija ymmärtää, mitä hänen luokseen on tulossa, hän joko lankeaa polvilleen liehittelemään tätä tai vaihtoehtoisesti yritätä turhaan vastustaa tätä ja tuhoutuu. Kumpikaan ei juuri auta meitä, mutta emme pysty myöskään valmistautumaan mihinkään tällä tavalla", mies tuhahtaa. Hänen katseessaan kummittelee synkkiä, kohtalokkaita suunnitelmia...
Spyrre: Toviin turhautunut Akelakaan ei voi paljoakaan muuta kuin kärvistellä paikoillaan. Hän hieroo sormillaan arpisia ohimoitaan vaivihkaa irvistellen. "Hmh. Ehkä jos voimme yllättää hänet..." nainen mutisee, vaieten kuitenkin taas tajuten ongelman eittämättä itsekin. Tämä saa hänen ilmeensä synkistymään entisestään. Kuitenkin Arkynin sävynmuutos vetää huomion nopeasti puoleensa. Akela kohottaa päätään ja silmää toista hieman silmiään räpäyttäen. Vaikutti siltä että mies ajatteli parhaillaan jotain... "Voisimme kai vain... häipyä omine lupinemme. Vai... mitä muuta voisimme tehdä?" tiedustellaan lopulta epätietoiseen, kokeilevaan sävyyn.
Sub: Arkyn vilkaisee Akelaa ohimennen, mutta pudistaa päätään. "Enpä usko, että meillä on paljonkaan toivoa omin voiminemme. Mikään yllätysetu ei tule muuttamaan tilannetta. Me tarvitsemme aseita ja kunnollisia välineitä", mies toteaa.
"... nähdäkseni valtiaamme on sitä lähinnä koska minä uskoin niin olevan paras ja vaadin sinua olemaan kärsivällinen. Mutta tein sen koska uskoin, että meidän pitäisi ymmärtää paremmin mistä on kyse. Nyt minusta alkaa tuntua, että tiedämme jo kaiken tarpeellisen", Arkyn pohtii. Hänen sanoissaan on uutta määrätietoista, jopa häikäilemätöntä terää. "... ja minun nähdäkseni meillä on paljon enemmän käyttöä hänen aseilleen, jos aiomme estää sitä kurjaa pääsemästä tavoitteeseensa."
Spyrre: Akela päästää kurkustaan uuden tuskastuneen puuskahduksen, mutta hänelläkään ei ole vastaanväitettävää toisen huomioon. He tarvitsisivat paljon enemmän kuin vain pelkän yllätyksen... Kun toinen jatkoi, sarvekas nainen valpastuu kärvistelystään silminnähden. Ei vaadi pitkääkään pohdintaa tajuta mihin Arkyn oli tähtäämässä ja oranssi katse saa taas aavistuksen ikävän ärhäkän sävyn. "....sitten meidän pitää kaiketi ottaa ne ensin ennen kuin menemme. Vihdoin ja viimein" nainen tokaisee. Hän liikahtaa lähes malttamattomasti kuin tapaillakseen jalkojaan taas alleen. "Olinkin jo saanut tarpeekseni tästäkin mielipuolesta!"
Sub: Arkyn ei nouse ylös tai vastaa mitään saman tien. Hän tuntuu silmäilevän yhä vain näkymätöntä kohtaa edessään ilmassa ja pohtivan tätä kaikkea, tekemiään valintoja ja tulevaa. "... hänen mutanttinsa ja petonsa ovat pelkkiä typeriä orjia, jotka kavahtavat häntä vain hänen voimiensa vuoksi ja koska hän on vakuuttanut nämä siitä, että on Muinaisten tosi perillinen", mies huomauttaa, ennen kuin nousee pystyyn. "... uskonpa, että minäkin pystyn siihen rooliin."
Melkein ohimennen Arkyn viittaa kammion nurkkaan, jossa lojuu tutun näköisiä varusteita. "Ota mitä tarvitset."
Spyrre: Akela ponnistaa uudelleen jaloilleen, vieläkin huterahkosti mutta rivakasti. Hän mutristaa Arkynin pohdinnalle selvästikään erityisemmin pitämättä asiasta mutta nyökkää sitten kuitenkin. "Jos saat peloteltua edes osan niistä tiehensä, niin... hyvä" hän murahtaa, kääntäen sitten huomionsa miehen viittaamaan suuntaan. Nainen valpastuu tunnistaessaan varusteensa ja suuntaakin näitä kohti. Hän kumartuu pyörittelemään kädessään keihästään sekä hyvin palvellutta miekkaa, kurtistaen sitten hieman kulmiaan ennen kuin ehtii tarttumaan panssariinsa. "Missä se... yksi ase on? Se tuliase. Etkö löytänyt sitä?"
Sub: Arkyn pudistaa päätään ohimennen toisen kysymykselle. "Hän otti sen itselleen kaadettuaan sinut. Löydämme kyllä muitakin välineitä kunhan se naamionsa takana piilotteleva on pois tieltämme", hän toteaa varsin yhdentekevästi. Yksittäiset aseet eivät selvästi ole hänen suunnitelmassaan kovinkaan isolla sijalla.
"Muista, että meidän on näytettävä vakuuttavilta kunnes saamme hyvän paikan iskeä. Ja sen on tapahduttava nopeasti, tai muuten koko se ulvova lauma on kimpussamme", Arkyn puhuu toisen varustautuessa. Hän selvästi käy jo suunnitelmia läpi mielessään...
Spyrre: Sarvekas nainen sihahtaa kirouksen, mutta ei lopulta voi muuta kuin kerätä sen mitä on. Kadonneen aseen perään itkeminen olisi turhaa... vaikkakaan ajatus siitä että niljakkaalla miehellä oli nyt myös Bal Ashadin nujertanut ase itsellään ei ollutkaan mukava. Akela kiskoo panssarinsa ylleen hieman ruhjeidensa kohdalla irvistellen, ja kumartuu ohimennen kauhaisemaan lähteestä vettä suuhunsa. Olo ei vieläkään ollut kummoinen mutta hänkään ei silti halunnut tuhlata aikaa sen enempää kuin on pakko. Arkynin muistutus saa osakseen nyökkäyksen ja Akela suoristautuu katsahtaen toista keihäs olallaan odottavasti. "Aiotko nyt tehdä sen? Ottaa sen naamiopään päiviltä? Menemmekö etsimään sen ensin?"
Sub: Arkyn kohottaa kättään aavistuksen pidättelevästi Akelan kysymyksille. "Emme me tee mitään ennen kuin tilanne on selkeästi sen puolella. Mutta tämän kanssa ei voi aikailla. Me iskemme kun pystymme mutta ensin meidän on löydettävä sopiva hetki."
Mies suoristautuu ja nostaa sivusta käteen omankin miekkansa - rujon, mahtavan aseen, jolla on jo surmannut yhden jos toisenkin vihollisen. Hallitsijan veri tuskin on sen terällä kummempaa kuin mikään muukaan. "Siitä ei tule mitenkään varmaa tai turvallista, mutta se tuskin hetkauttaa sinua hiukkaakaan", hän melkeinpä hymähtää.
Spyrre: Akela mutristaa jälleen hieman, mutta päätyy sitten tuhahtamaan ja kauhaisemaan lisää vettä kuivaan kurkkuunsa. Tämä eittämättä auttoi jonkin verran vaikka hän joutui silti pidättelemään pientä irvettä. "Ei mikään ole muutenkaan. Parempi mennä" sarvekas nainen tokaisee suoristautuessaan. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä kauanko hän oli ollut jo tajuton, mutta kaikesta päätellen aikaa oli jo tuhlattu aivan liikaa... oli vain toivottava että vaarallinen hiippari ei ollut vielä saanut mitä halusi. Arkyninkin valmistautuessa Akela käännähti itsekin kohti ovea suunnaten sitten kohti käytävää. Askelet eivät olleet suoranaisesti innokkaat, mutta eittämättä kärkkäät.
|
|
|
Post by spyrre on May 22, 2020 22:05:05 GMT 3
Sub: Arkyn astuu Akelan rinnalle ja käytävään hänen kanssaan. Palatsi näyttää edelleen varsin samalta kuin aikaisemminkin, ikuiselta ja epätodelliselta. Kulahtanut loisto, mystiset valot ja arvokkaat metallit ovat kaikkialla ympärillä. "Valtias käski joukkonsa vetäytymään pian sen jälkeen, kun kaaduit. Hänkään ei ole niin hullu, että olisi valmis uhraamaan suuren osa sotavoimastaan täysin turhan hyökkäyksen jatkamiseen", mies selittää toiselle kun he liikkuvat, ilmeisesti vain tarjotakseen hänelle hieman paremman käsityksen tilanteesta.
"Ongelma tietysti on, että hänen vihollisensa ei varsinaisesti jäänyt odottamaan, vaan seurasi häntä. Nyt tässä palatsissa käydään varsin samanlaisia taisteluita. Kuka tietää, ehkäpä vastapuoli iskisi läpi ja hoitaisi asian meidän puolestamme, jos vain odottaisimme vielä hetken", Arkyn hymähtää synkästi.
Spyrre: Akela pyrkii pitämään askelensa vakaina suunnatessaan hohtavalle käytävälle, siristellen hieman valoissa. Arkynin selitys saa uuden mietteliään nyökkäyksen kun he etenevät ja nainen tuhahtaa happamasti. "Ainakin sillä oli sitten sen verran järkeä. Nyt ne ovat molemmat sopivasti harhautuneita että tuskin sille hiipparillekaan on vaikeaa vain viedä sitä avainta itselleen." Kulkiessaan hän teroittaa aistejaan yrittäen hahmottaa ympäristöään ja kuulostella oliko lähellä kahakoita joista toinen olikin jo varoittanut. Miehen synkkä toteamus tosin saa Akelankin mietteliääksi. "...ehkä meidän ei tosiaan tarvitsekaan. Annetaan niiden tehdä keskenään mitä haluavat ja haetaan mitä tarvitsemme? Jos vain saamme aseet nopeasti ja pääsemme portille ajoissa niin mitä noille tapahtuu ei ole enää meidän ongelmamme." Hän huomauttaa lopulta hypistellen keihästään.
Sub: Arkyn tuhahtaa. "Jos meillä olisi muutama kuunkierto tai vuosi aikaa odottaa, niin kukaties asia ratkeaisi. Mutta siinä kohtaa asioihin on vaikea tarttua sen enempää." Mies tulee ohimennen vilkaisseeksi sivukäytävään, jota pitkin kiiruhtaa muutama mutantti. Ne eivät ehdi edes katsoa heitä kohti vaan juoksevat ohitse istumattomat sotisovat kolisten.
"Emmekä me ole vieläkään aikeissa ottaa muutamaa asetta ja leikkiä, että meillä olisi jokin mahdollisuus keskenämme", Arkyn huomauttaa aavistuksen terävämmin. Hän katsahtaa naiseen painokkaasti, kuin vaatien tätä luopumaan vihdoin itsemurhaisista suunnitelmistaan. "Kuten sanoin, minäkin voin vetää kasvoilleni naamion ja mongertaa hieman Muinaisten kieltä ja saada muutaman mutantin kauhistumaan. Ja sen minä juuri aion tehdä. Jos me kerran aiomme taistella, niin sitten minä usutan kokonaisen sotajoukon sen kurjan niskaan. Kukaties se saa aikaan edes jotakin."
Spyrre: Akelan ilme käy eittämättä jokseenkin happamaksi, mutta lopulta hän tyytyy kuitenkin vain puuskahtamaan. Oli kaiketi myönnettävä että Arkynin huomautus piti paikkansa. Hän valpastuu ja hidastaa varuillaan askeleitaan kun joukko mutantteja kiiruhtaa ohi, mutta kun yksikään näistä ei kiinnittänyt heihin edes huomiota nainen jättää nämä nopeasti sikseen ja kääntää huomionsa muualle. "No. Pistän kyllä mielelläni lopun sille suuruudenhulluudelle. Niiden molempien" hän murahtaa. "Luulisi että se edes hidastaa sitä hiipparia vähän että voimme tehdä jotain. Minne me siis menemme nyt?"
Sub: "Menemme etsimään arvon valtiaan käsiimme. Hänellä on ollut melkoisesti murehdittavaa viime aikoina, joten hän ei ole saanut päähänsä patistaa minua mihinkään tai penätä sinun perääsi. Nähdäkseni hän on lähinnä huutanut kammioissaan alamaisilleen ja vaatinut jotakuta ratkaisemaan tämän sotkun", Arkyn tuhahtaa. Hänen sävynsä riittää kertomaan oikein hyvin, mitä mieltä hän tarkalleen ottaen on tästä kaikesta.
"Menemme sinne ja otamme selvää, miten helppoa se olisi. Ja sen jälkeen päätämme koska ja miten iskemme. Mutta muista, ei mitään hätiköintiä", mies korostaa ja luo painokkaan katseen Akelaan. Tämän ärhäkkä asenne ei ole selvästikään unohtunut...
Spyrre: Akela tuhahtaa itsekseen kuullessaan Valtiaan uusimmista toimista... tai kaiketi enemmän niiden puutteesta. Hän ei rehellisesti osaa olla edes yllättynyt tästä vaikkei voikaan olla pudistamatta päätään tälle. "Omahyväinen typerys. Kenenhän se luulee korjaavan omat sotkunsa puolestaan nyt kun lähti itse sotaan" hän tuhahtaa. No, ainakin tämä oli pitänyt hiipparin kiireisenä niin ettei tämä ollut välttämättä ehtinyt edes tajuta mitä heille - tai lähinnä kai Akelalle - oli tapahtunut. Tai niin hän ainakin toivoi. Suunnitelma sai naisen olemuksen terävöitymään ja hetken pohdittuaan tämä nyökkäsi... vaikkakin viimeinen tokaisu saikin aikaan pienen epämääräisen vilkaisun. "Miten vain. Katsotaan millainen sotku meillä on käsissämme tämän jäljiltä" tokaistaan kaiketi jossain määrin myötäävästi... vaikkakaan kireä olemus tuskin on ainakaan hellittänyt. Nyt heillä on viimein edessään jotain mitä eittämättä oli jo odotettu. "...luuletko että ne mutantit kuuntelevat meitä jos vain tapamme sen hiipparin?" lisättiin kuitenkin vielä.
Sub: "Minä luulen, että ne ovat liian typeriä ja liian komentelemiseen tottuneita, että miettisivät paljoakaan kuka niitä tarkalleen ottaen käskee, kunhan se tehdään tarpeeksi vaikuttavasti huutaen ja salamoita ampuen", Arkyn tuhahtaa. Asenteesta päätellen hän ei pidä asiaa minään oikeana ongelmana tai edes kysymyksenä. Sivuseikkana tärkeämpien asioiden keskellä. "... ja vaikka eivät kuuntelisikaan, niin jopa yleinen sekasorto on parempi kuin tuo hallitsija, joka yrittäisi varmasti asettua tiellemme joka välissä", mies lisää vielä. Mutta siitä huolimattakin asia tuntuu olevan hänelle melkeinpä yhdentekevä.
Arkyn ei jää miettimään asiaa sen enempää, vaan astelee palatsin hohtavien salien lävitse kaikessa päättäväisessä hiljaisuudessaan. Ympärillä juoksentelee mutantteja sinne tänne, ja jostakin kaukaa kajahtaa laukaus tai räjähdys silloin tällöin. Eittämättä merkkejä taisteluista, joita selvästi käydään tälläkin hetkellä palatsin käytävillä, jossakin kauempana. Hiljalleen ympäristö alkaa näyttää taas tutummalta. Suuret salit häämöttävät ympärillä ja sotilaita, vartijoita ja muitakin mutantteja on enemmän. Jostakin kaukaa voi melkeinpä kuulla vihaisia, tyytymättömiä huutojakin...
Spyrre: Akela ei näytä aivan yhtä varmalta asiasta mutta ei näe tarpeelliseksi kommentoida. Kukaties hänenkin ajatuksensa kulkevat samoilla linjoilla että vain suuruudenhullun valtiaan raivaaminenkin oli jo tarpeeksi. Hän seuraa synkeänä ja mietteliäänä, vaikkakin sormet keihään vartta naputellen. Kun ympäriltä alkaa olla erotattavissa niin tutumpia näkyjä kuin pahaenteisiä ääniä sarvekas nainen kiristyy silminnähden... varsinkin saadessaan korviinsa äreitä huutoja. Hän luo katsahduksen kohti Arkynia ennen kuin kiristää otettaan keihäästä ja suuntaa kohti ääniä.
Sub: Arkyn ei vastaa Akelan katseeseen sen suuremmin, vaan harppoo eteenpäin päättäväisesti ja tyynesti. Ääniä ei lopulta ole vaikea seurata, eikä kumpikaan kaksikosta varmasti halua näyttää heikolta ja tai pelokkaalta juuri nyt. Mutantteja juoksentelee kaikkialla. Osa kantaa aseita, osa työkaluja tai jotakin outoja kapistuksia. Osa juoksee kädet tyhjinä, todennäköisesti kantaen viestejä tarvikkeiden sijaan. Varmaa on, että kukaan ei ehdi murehtia liiaksi sotureita, jotka harppovat ohitse.
Vihdoin edessä häämöttävät valtiaan hallintosalin ovet, samat joiden takana he kohtasivat tämän viimeksikin. Koko tilanne on varsin samankaltainen kaiken kaikkiaankin. Valtiaan vihaiset huudot kaikuvat pitkälle. Niitä seuraa äkkiä vihainen, sähköinen räsähdys ja korvia vihlova kuolonkiljaisu. Vasta nyt Arkyn luo Akelaan paljon puhuvan katseen; valtiaan mielentilaa ei selvästi tarvitse arvailla. "Kukaties sinun olisi paras mennä edeltä? Olethan sinä juuri päässyt jaloillesi ja haluat kiirehtiä tervehtimään valtiastasi", Arkyn hymähtää vinosti.
Spyrre: Jo pelkät äänet kertovat aivan tarpeeksi ennen kuin he edes näkevät mitä kammiossa tapahtuu. Jopa Akela sävähtää väkisinkin räsähdystä sekä paljonpuhuvaa rääkäisyä, ennen kuin kiristää leukaansa. Valtias selvästikin purkaa taas kiukkuaan palvelijoihinsa. Tämä saa naisen arpisille (ja eittämättä muutenkin ruhjotuille) kasvoille synkän, vihamielisen ilmeen. Arkynin hymähdys tuskin ainakaan auttaa asiaa. Hän vilkaisee miestä terävästi ja kirskauttaa sitten hampaitaan. "Voin tervehtiä sitä terälläni. Mutta valtiaani se piru ei ole" tuhahdetaan ennen kuin nainen harppoo kuitenkin eteenpäin. Äänet eivät ehkä rohkaise siihen mutta hän suuntaa kuitenkin rivakasti kammion ovelle, eivätkä askelet ainakaan arkaile. Enemmänkin niissä on kiukkuista kireyttä.
Sub: Kammiossa odottaa synkeä, mutta odotettava ja tuttu näky. Mutantteja kyhjöttää siellä täällä, värjötellen kauhuissaan valtiaansa raivon edessä. Maassa lojuu hirvittävillä energioilla runneltuja ruumiita, joista osa savuaa yhä. Ja kaiken keskellä seisoo valtias itse, kaikessa vihassaan, jota edes kimalteleva naamio ei voi peittää.
Valtias pyyhkii käsillään ja ärähtelee muinaisella kielellä sanoja, joiden merkitystä ei ole vaikea arvata. Äkkiä tämä käännähtää Akelaa kohti, kuin odottaen ovesta olevan tulossa uusia viestintuojia. Sarvipäinen nainen saa tämän kuitenkin vaikenemaan hetkeksi ja kääntymään häntä kohti. "Huomaan, ettei hyödytön sotilaani ole vielä jättänyt tätä maailmaa taakseen", tämä toteaa kylmästi ja terävästi.
Spyrre: Astuessaan kynnyksen ylitse Akela ei ole edes yllättynyt tällä kertaa siitä karusta näystä joka häntä odottaa. Kärvennetyt ruumiit lattialla saavat hänet kiristymään taas nopeasti mutta hän hillitsee itsensä suoden näille vain vilkaisun ennen kuin kiskaisee huomionsa kaiken keskellä ärisevään kaavutettuun hahmoon. Hän ei ymmärrä tämän sanoja mutta elkeet kertovat aivan tarpeeksi tämän mielentilasta kun tämä käännähtää ympäri. Akela seisahtuu ja suoristautuu varuillaan kun valtias tajuaa kuka kammioon on astunut, ja vaihtaa sitten ymmärrettävämpään kieleen... vaikkakin sanat ovat kaikkea muuta kuin tervetulleita. Ei sillä, että Akela olisi sitä odottanutkaan. "Ikävä tuottaa siinä pettymys. Olen sitkeähenkinen" hän sihahtaa sitten yhtälailla viileään sävyyn, eittämättä hilliten enemmät ulos pyrkivät mielenosoitukselliset sanat. "Mitä täällä oikein tapahtuu? Ne ovat nyt ilmeisesti hyökkäämässä takaisin?" lisätään sen sijasta töksähtävästi, ennen kuin mitään ikävämpää sattuu lipsahtamaan kuuluville.
Sub: Naamion läpi on mahdotonta arvioida tarkalleen valtiaan reaktioita Akelan sanoihin ja sävyyn, mutta niitä tuskin on vaikea arvata. Tämä seisoo paikoillaan niin ylväänä ja ylevänä kuin pystyy, tarkkaillen sarvipäistä naista vaitonaisesti ja kalseasti. "Surkea pyrkyri yrittää kostaa hyökkäystäni. Hän tekee sen, koska te ette olleet riittävän kykeneviä tuhotaksenne hänen surkeita joukkojaan", tämä lopulta toteaa kalseasti.
Arkyn astuu kammioon Askelan takaa ja päästää epämääräisen hengähdyksen. Hän ei kuitenkaan sano vielä mitään, vaan tarkkailee tätä kaikkea vaiti.
Spyrre: Arpinen nainen liikahtaa keihäineen ja suoristautuu itsekin vaivihkaa, vaikka tämä ei lopulta tee hänestä yritykselläkään erityisen pitkää varsinkaan kaavutettuun hahmoon verrattuna. Siltikään sellaisen sivuseikan ei anneta häiritä sarvienkalistelua. Akelan kulmakarva värähtää eittämättä ikävään sävyyn kun valtias vastaa mutta nainen ei vastaa heti. "Meidän kahdenko olisi pitänyt kaataa koko armeija? En edes tiedä kuinka paljon tapoimme niistä, mutta paljon! Epäilen että sinä et edes ollut siellä!" hän töksäytti vetäen sitten henkeä hampaidensa lomasta. Ohimennen oranssi katse kävi hiljaa huoneeseen astuneessa Arkynissa joka tuntui tarkkailevan tilannetta. "En tiedä huomasitko, mutta siellä oli muitakin ongelmia! Aiotko nyt vain kärventää palvelijoitasi vai tehdä jotain tälle?"
|
|
|
Post by spyrre on May 23, 2020 22:05:27 GMT 3
Sub: Arkynin kasvoille hiipii taustalla hieman kireämpi ilme. Akela ei selvästikään ole aikeissa pidellä suutaan liiaksi, mikä ei varmasti ainakaan helpota asioita...
"Palvelijani ovat minun ja teen niiden suhteen miten parhaaksi näen. Te mukaanlukien. Olette osoittautuneet yhtä hyödyttömiksi kuin jokainen turhista orjistani. Sinun kuuluisi ylistää armoa, jota osoitan kun en tuhoa sinua saman tien", valtias kirahtaa. Tämän kädet iikahtelevat kireästi, melkeinpä hermostuneesti, kuin osoituksena siitä, että tämä suuri jalomielisyys saattaisi unohtua koska hyvänsä...
Spyrre: Vasta jaloilleen päässyt, särkyinen ja nöyryytetty Akela tuskin oli parhaimmillaan tällaisessa tilanteessa normaalistikaan, eikä tämä varmasti ainakaan auttanut hänen suhtautumistaan vastaanoton suhteen. Sarvekas nainen eittämättä kihisee kuullessaan valtiaan sanat, eikä tämän olemus salaillut että tämäkin tasapainoili hermojensa rajoilla... kuten kärvennetyistä ruumiista saattoi nähdä. Tuskin oli salaisuus sekään, ainakaan Arkynille mitä Akela olisi halunnut tehdä, mutta ehkä miehen aiempi kehotus sai tämän ainakin empimään ennen mitään vielä hätiköidympää. Nainen kiristää leukaansa ja liikahtaa kireästi. "Muistaakseni lupasimme auttaa sinua, mutta me emme ole orjia" hän töksäytti lopulta hampaidensa lomasta, vaikka se vaatiikin itsehillintää. Sekä muutaman varsin syvän henkäisyn. "Oliko sinulla siis suunnitelmia tämän varalle?" toistettiin jäykästi, hänen yrittäessä parhaansa mukaan edes ohittaa äskeisen. Vaikkakaan Akela ei selvästikään halunnut päästää naamioidun hiipparin liikkeitä silmistään.
Sub: "Kaikki minua palvelevat ovat orjiani! Tässä paikassa kaikki on minun, sillä minä olen oikeutettu hallitsemaan tätä kaikkea!" valtias ärähtää ja pyyhkäisee kädellään ylimalkaisesti. Ele saa mutantit ympärillä vaikertamaan ja kyyristelemään entisestään, kuin peläten mihin koura seuraavaksi kääntyy.
Akelan suorasukainen, toistettu kysymys saa hermostuneen hallitsijankin vaikenemaan hetkeksi. Tämä silmäilee naista naamionsa takaa vaitonaisena, kukaties arvioiden paljonko paljastaa naiselle tai mitä oikeastaan pystyy sanomaan. "Minä olen taistellut näitä pyrkyreitä vastaan loputtomat ajat. Ja minun käytössäni on voimia, joille heidän kaltaisensa typerykset eivät vedä vertoja! Minä kaadan niiden kurjien ylle sellaisen tuhon, että he eivät koskaan tule siitä toipumaan!" tämä ärähtää lopulta ja kääntyy ympäri levittäen käsiään, omien sanojensa villitsemänä.
"Minä kaadan kattiloistani heidän ylleen tuhon jollaista ei ole ennen nähty! Olen pidätellyt itseäni pitkämielisyyttäni tähän asti, mutta ei enää! Ei enää! Nyt minä tuhoan heidät tavalla, jolle ei ole veroistaan!" valtias raivoaa. Sanoissa on eittämättä muutakin kuin vain tyhjää pauhua... mikä tuskin lupailee ainakaan hyvää kenellekään.
Spyrre: Julistus ei selvästikään miellytä sarvekasta naista ja tämän ilme synkistyy entisestään vaikka tämä tähän hätään pysyykin hiljaa. Viimeistään nyt taisi olla selvää kuinka vähän tämä suuruudenhullu arvosti yhtään minkäänlaista elämää ympärillään... ei sillä, että se olisi tullut yllätyksenä. Kai sekin oli jotain että hiippari ei ainakaan vielä ärtymyksestään huolimatta yrittänyt kärventää kyseenalaistajaansa vaan jopa vastasi. Naamioidun valtiaan hurjistunut vuodatus pidättelee jopa Akelaakin hieman ja hän liikahtaa kireästi vilkaisten jälleen vaivihkaa Arkyniin. Hänellä ei ole aavistustakaan mitä tämä tarkoitti mutta se kuulosti hyvin pahaenteiseltä... ja kertoi että valtias ilmeisesti pystyisi pahempaankin kuin tähän saakka. Se oli huolestuttavaa. "...pystytkö tekemään jotain vielä pahempaakin? Lisää... hirviöitä?" Akela tiedustelee lopulta varuillaan, tovin mietittyään. Tämä oli jotain mistä heidänkin olisi hyvä tietää... ja kukaties hiippari puhuisi kiihdyksissään ohi suunsa.
Sub: Valtias ei taaskaan vastaa heti, mutta tällä kertaa tämän vaitonaisuus on pahaenteisempää, kytevämpää. "Minä olen Muinaisten perillinen, ja minun käsissäni on kauhuja, joista surkeat pyrkyrit ympärilläni eivät tiedä mitään. Minä luon kauhun, joka tuhoaa heidät täysin. Minä luon tuhon, jonka jälkeen yksikään heistä ei enää tohdi uhmata minua. Päästän valloilleen pedon, joka on ruoskani ja miekkani ja heidän kuolemansa!" tämä kihisee ja huitoo käsillään vimmaisesti.
"Ja mikähän tuo peto tulee olemaan? Sen olisi oltava jotakin hirvittävää, jos uskot sen voivan tuhota vihollisen porteillasi", Arkyn tokaisee näennäisen tyynesti ja astuu eteenpäin. Hänen olemuksensa on etäinen... mutta miehen huomio on ehdottomasti kiinnittynyt naamioidun hallitsijan sanoihin.
"Se on hirvittävä! Se tuhoaa heidät ja heidän joukkonsa täysin!" valtias tyytyy jyrähtämään...
Spyrre: Akela liikahtaa jälleen, tällä kertaa aiempaa levottomammin. Mistä valtias ikinä puhuukaan ei kuulosta hyvältä... minkään kannalta. Siitä huolimatta että hän olisi kukaties elätellyt ajatusta että tällä olisi ollut jotakin joka olisi hyödyttänyt nyt myös heitä, kuulosti rehellisesti siltä jopa hänen vähällä ymmärryksellään että tämä oli jotain jonka kanssa hän ei olisi halunnut kokeilla onneaan. Varsinkin ottaen huomioon mitä kaikkia kauhuja näillä pyrkyreillä oli jo nyt käytössään... Arkyn astahtaa vaivihkaa lähemmäs ja sarvekas nainen katsahtaa miestä jännittyen jo aavistuksen. Samalla hän heittää nopean katseen kammioon heidän ympärillään. Valtias raivosi, selin heihin. Välissä ei juuri nyt ollut mitään... ja Akela ei ollut halukas viivyttelemään liikoja. Nainen vetää äänettömästi keihään olaltaan harpaten sitten ärhäkästi eteenpäin, ilmeisenä aikeenaan toimia ennen kuin kukaan tai mikään ehtisi puuttua asiaan.
Sub: Akela tekee päätöksensä yhtä nopeasti kuin valitsee sanansa: välittömästi. Arkyn päästöö ärähdyksen, joka saattaa kertoa mitä tahansa esiin lietsotusta raivosta turhautumiseen, ennen kuin seuraa naista. Hänen miekkansa pyyhkäisee esiin yhdessä silmänräpäyksessä, valmiina runtelemaan yhden ruumiin lisää.
Valtias, niin etäiseltä kuin vaikuttaakin, on nopeampi kuin voisi luulla. Todennäköisesti tämän harhainen mieli on jo valmistautunut tähänkin mahdollisuuteen. Tämä käännähtää ympäri yhdessä hetkessä ja pyyhkäisee kätensä Akelaa kohti. "Kurjat petturit!" tämä huudahtaa raivoissaan. Valtiaan käsistä iskee hirvittävä energiaryöppy, kuin kimppu salamoita, jotka iskevät käärmeiden lailla kaikkialle, sivallellen niin kiveä kuin metalliakin... ja varmasti myös lihaa, jos vain tavoittavat sitä...
Spyrre: Akela ei jää viivyttelemään vaan hyökkää mies vain askelen jäljessä... mutta rivakoista toimista huolimatta kaavutettu hahmo reagoi nopeasti. Edes sarvekas nainen kaikessa epäluuloisuudessaan tuskin oli odottanut sitä mutta kun valtias pyörähtää huutaen ja salamoita iskien ympäri on jo myöhäistä miettiä uudestaan. Akela päästää epämääräisen sähähdyksen kun purkaus iskee ilman halki ja paiskaa miettimättä keihäänsä päin hahmoa ennen kuin vasama sivaltaa räsähtäen kiveen hänen vieressään. Se pakottaa naisen heittäytymään kiroten sivuun.
Sub: Akela paiskaa keihäänsä. Valtias päästää oudon äänen ja horjahtaa taaksepäin. Se on väistö, mutta tämä ei ole tarpeeksi nopea tai jäntevä todella väistämään - ei täysin. Keihäs leikkaa ilman halki ja pyyhkäisee suoraan metallinhohtoisen naamion ylitse, Sitä seuraa räsähdys ja uusi, tuskaisempi huuto. Valtias horjuu taaksepäin, puristaen toisella kädellään naamiota kasvojensa päällä. Tämän sormien välistä putoilee metallinsirpaleita ja verta. Mutta toinen käsi... toinen käsi kohoaa suoraan hyökkääjiä kohti.
"Te... maksatte...!" valtias kirahtaa. Hänen kädestään iskee sokaiseva säde, joka saa ilman leimahtamaan liekkeihin siitä, mistä leikkaa sen lävitse. Se iskee umpimähkään sinne tänne, viiltää pitkän juovan seinään ja polttaa ammottavan aukon sivussa kyyristelevään mutanttiin, joka kuolee ääntäkään päästämättä...
Spyrre: Keihäs ei uppoa, mutta tavoittaa kohteensa... ainakin tarpeeksi. Akela irvistää mutta pyörähtää taas kohti valtiasta tavoitellen miekkaansa kun tämä päästää tuskaisen huudon. Sarvekas nainen vetää henkeä käyttäen epäluuloisen silmänräpäyksen arvioidakseen mitä tapahtui... kukaties onnekseen. Kaavutettu hahmo puristaa vertavuotavia kasvojaan ja horjuu, mutta kohottaa uudestaan kätensä. Jo pelkkä liike hälyttää Akelan kaikki aistit ja nainen syöksähtää uudestaan matalaksi... juuri kun polttava säde leikkaa ilmaa villisti. Esiin pyrkii uhmakas, hurjistunut sihahdus ja miettimättä Akela kohottaa oman kätensä puskien puolestaan omat voimansa päin hahmoa, iskeäkseen tätä parhaansa mukaan. Lähemmäs yrittäminen olisi epäilemättä itsemurha juuri nyt...
Sub: Valtias ei selvästikään näe mitä ympärillä tapahtuu, vaan ampuu sinne tänne hurjistuneesti. Kun Akela äkkiä iskee tätä vastaan, tämä horjahtaa päin omaa pöytäänsä ja pyörähtää ympäri, kuin uskoen jonkun käyvän takaa päälleen. Kammottava energiasäde leikkaa ilman halki ja surmaa monta pöydän toisella puolella piilotellutta, rääkyvää kurjaa. Mutta vaara tulee eri suunnasta.
Arkyn on valtiaan kimpussa hetkessä. Mies ärähtää ja harppaa tätä päin. Miekka sivaltaa karjaisten ilman halki ja leikkaa valtiaan sohivan käden irti. Tämä rääkäisee ja yrittää kohottaa toista kättä suojakseen, mutta Arkynin koura puristuu sen ympärille ja vääntää sen syrjään murskaavalla, luut hajottavalla voimalla. "Riittää. Tässä palatsissa ei kaivata enää yhtään syöpäläistä!" Arkyn ärähtää. Kaartelematta tai odottelematta mies survaisee miekkansa kahvaa myöten valtiaan sisuksiin. Se uppoaa rusahtaen tämän koko ruumiin lävitse ja iskee pöydän kivistä pintaa vasten.
Mies tuhahtaa ja paiskaa ruhon maahan, miekka sisuksissaan ja raajat rikki.
Spyrre: Temppu yllättää valtiaan tarpeeksi että Arkyn näkee tilaisuutensa. Miehen miekka leikkaa niin ilmaa kuin lihaakin ja valtias rääkäisee tuskasta. Akela harppaa jo kohti omaa miekkaansa kohottaen mutta se jää turhaksi. Mies ei tarvitse kuin hetken lopettaakseen epätoivoiseksi rimpuiluksi käyneen vastarinnan kertaiskulla varsin brutaalisti. Arpinen nainen sihahtaa näylle ja heittää epäluuloisen katseen ympärilleen kammiossa varmistuakseen ettei mikään muu yrittänyt astua väliin. "Pelkurimainen saasta" hän tuhahti astuessaan miekkaa puristaen lähemmäs. Tovin nainen mittaili katseellaan runneltua ruumista rehellisesti synkkään ja kaunaiseen sävyyn, ennen kuin silmäsi Arkynia uudestaan kysyvästi. "Nyt siinä taitaa olla tilaisuutesi tehdä mitä aiot."
Sub: Mutantit värjöttelevät ympärillä tyhminä ja hämmentyneinä. Ne eivät tiedä mitä tapahtuu tai mitä niiden pitäisi tehdä. Yksikään niistä ei tunnu olevan aikeissa rynnätä kaksikon päälle ainakaan heti. Ehkä ne odottavat yhä käskyä, jota eivät tule koskaan saamaan.
Arkyn ei vastaa saman tien mitään, vaan kumartuu ruumiin ylle... tai tarkemmin sanottuna, valtiaan ylle. Tämä ei ole vielä ruumis. Valtiaasta karkaa kurja, valittava pihinä. Tämän haavat eivät vuoda verta, eikä tämä selvästikään ole kuolemassa kuten ihmisen kuuluisi. "Te kurjat... minä... minun perintöni..." valtias kihisee ja kakoo kuin kuoleva kala.
Arkyn tuhahtaa synkästi. "Varastamasi ihmeet ovat kukaties pidentäneet elämääsi, eivätkä ne anna sinun kuolla noin helpolla, mutta se ei muuta mitään", mies toteaa. Sitten, miettimättä enempää, hän riuhtaisee pirstoutuneen naamion tämän kasvoilta. Naamion alla ei odota ylväs Muinainen tai mitään muutakaan ylimaallista ja uljasta. Siellä ovat kasvot, jotka ovat kuin ohutta seittiä luiden päällä. Jokaisen luun ja verisuonen voi nähdä. Valtiaan sukupuolta tai ikää on mahdotonta edes arvailla, mutta kallo on selvästi ihmisen. Kaikkialla kulkee ohuita, metallisia suonia, jotka lävistävät tämän lihan ja luun.
Kellertyneet, villit silmät tuijottavat kaksikkoa. Niissä ei ole pelkoa, vaan mielipuolista vihaa. "Minä... tuhoan teidät. Minun... petoni tuhoaa teidät. Petoni... on jo tulossa. Minä... asetin sen syntymään kun te... osoittauduitte turhiksi", surkea hahmo pihisee.
Spyrre: Akela ei voi täysin estää säpsähdystä kun runneltu valtias osoittaa vielä elonmerkkejä kun Arkyn kumartuu tämän ylle. Hämminki ei kuitenkaan kestä kauaa ja nainen sihahtaa kohottaen miekkaansa mutta tajuaa nopeasti että vaikka koriseva ja kakova olento ei ole kuollut, tekee se silti luultavasti ainakin hidasta kuolemaa. Se mitä tämän naamion alta paljastuu tuo naisen kasvoille hetkellisesti rehellisen irvistyksen. Valtias ei ole enää alkuunkaan yhtä uljas vaan näky on melkeinpä groteski näivettyneen lihan ja metallisuonien sotku. Arkynia moinen ei selvästikään hetkauta mutta Akela vaikenee hetkeksi väkisinkin. Kituuttavan valtiaan kaunaiset, mielipuoliset sanat havahduttavat hänet kuitenkin nopeasti ja nainen synkistyy uudestaan. "Sanoinhan, että emme ole orjiasi" hän sihahtaa. "Mitä ikinä oletkaan tehnyt, se ei auta sinua enää. Me emme katso enempää tätä kirottua peliäsi!" Akela ärähtää ja kohottaa sitten miekkaansa iskeäkseen sen alas korisevaan, ikivanhaan hahmoon, selvästi aikeissa lopettaa kaikki.
Sub: Valtiaan katse on puhdasta vihaa, kun tämä kyräilee Akelaa - naista, joka on uhmannut tätä joka käänteessä. Mutta ainakaan tämä ei murru kuoleman edessä, ei osoita mitään merkkejä pelosta tai kauhusta kun Akela kohottaa miekkaansa. Kukaties tämä on vain liian hullu ja vanha, että edes muistaisi enää kuoleman tai miksi sellaista tulisi pelätä.
Arkynin käsi liikahtaa äkkiä Akelan miekkakäden ranteelle... mutta ei pidätelläkseen. Hänen kätensä kääntää naisen rannetta kesken iskun, ohjaten terän ylemmäs kuin mihin se olisi uponnut. Rinnasta kaulaan. Ikivanha, kaapujen peittämä kaula katkeaa vaivattoman helposti. Tuskin kalloa lihaisampi pää kierähtää sivuun ja tuijottaa kaksikkoa uhmakkaasti vielä kuolemassaankin.
Äkkiä valtiaan ruumis leimahtaa kirkkaisiin, vihaisiin liekkeihin. Arkyn astuu askeleen taaksepäin, mutta nappaa samalla pään käteensä. "Tämä ikivanha kurja on aivan täynnä Muinaisten ihmeitä. Noiden kaapujen alla tuskin on lihaa nimeksikään. Ja nyt ne ihmeet sekoavat ja tuhoutuvat", mies murahtaa, viitaten myös Akelaa perääntymään...
Spyrre: Akelan oman katseen tunteet tuskin eroavat paljoa hänen saamastaan murhanhimoisesta tuijotuksesta. Hän oli jo katsonut ja sietänyt tämän mielipuolen toimia mielestään aivan liian pitkään ja viimeinkin hän pääsi laittamaan sille pisteen. Valtias ei osoita pelkoa, mutta se ei pidättele sarvekkaan naisen kaunaa. Kun Arkyn nostaa äkkiä kättään mies saa osakseen hämmentyneen katseen, mutta ilmeisesti tämä ei kuitenkaan ollut aikeissa pidätellä häntä. Akela ärähtää ja survaisee sitten teränsä alas hintelälle kaulalle, iskien pään irti ruumiistaan. Tämä viimein taisi lopettaa valtiaan elämän. Akela on aikeissa tuhahtaa jotakin, mutta ei ehdi niin pitkälle kun ruumis äkkiä leimahtaa villisti. Nainen kavahtaa yllättyneenä taaemmas jääden tuijottamaan palavaa ruumista ja sitten Arkynia joka näyttää napanneen tämän irtonaisen pään itselleen. "Se leimahti samalla tavalla kuin ne luurangot" hän ähkäisi, vilkaisten epäluuloisesti toisen pitelemää päätä. "Luuletko, että tuon heristely saa ne mutantit kuuntelemaan?" nainen kysyi epäröiden sitten. "...mikä se peto oli mistä se puhui? Olisiko se ehtinyt tekemään jotain sellaista tässä ajassa?"
|
|
|
Post by spyrre on Jun 4, 2020 21:50:48 GMT 3
Sub: "Ei se ole samaa. Nuo liekit tulevat vain muinaisista varusteista. Tuo kurja ei koskaan ole saanut maistaa Tulesta", Arkyn tuhahtaa ja luo vielä yhden synkän katseen valtiaan palavaan ruumiiseen. Sitten hän kääntyy mutantteja kohti.
Mutantit kyyristelevät ympärillä kauhuissaan ja tilanteen halvauttamana. Suurin osa niistä ei selvästikään edes ymmärrä mitä äsken on tapahtunut. Kuin tällainen tilanne ei olisi niille edes mahdollinen. "Muinaisten orjarodut luotiin olemaan edes kyseenalaistamatta hallitsijoidensa valtaa. Ne eivät ymmärrä, miten tuo edes voi olla kuollut", mies tokaisee. Sitten hän ärähtää ja kohottaa päätä ylös.
Mutantit kavahtavat, mutta kun Arkyn alkaa ärähdellä nopeita, komentavia, vieraskielisiä sanoja, ne jähmettyvät kuuntelemaan. Kukaties tämä on lähinnä sitä, mitä ne osaavat ja ymmärtävät. Yksikään ei ainakaan yritä hyökätä heidän kimppuunsa. Muotopuolet olennot vain tuijottavat ja mumisevat sanatonta, hermostunutta mutinaa.
Arkyn puhuu ja komentaa. Hänen sanansa tulevat kuin vanhasta muistista. Hänen selkänsä tuntuu suoristuvan, mitä pidemmälle hän pääsee, ja hänen kielensä löytää nopeasti tottunutta varmuutta. Tämä ei tunnu olevan ensimmäinen kerta, kun hän itse on samassa asemassa kuin maassa lojuva, kuollut Valtias oli vielä hetkeä aikaisemmin...
Spyrre: Akela tuskin näkee eroa äkkiä ilmaantuvien liekkien välillä, mutta nyökkää sitten hieman miehen toteamukselle. "...niin. Varmaan se ei olisi muuten edes kuollut noin helposti" nainen myötää, kuin lähes jälkiajatuksena. Eittämättä olisi voinut olla heille varsin huono jos valtias olisikin ollut samaa maata kuin muinais-soturit tai Arkyn. No, turhaan sitä enää miettimään kun toinen jo kohotti groteskia, varsin kuollutta päätä käsissään. Akela luo itsekin synkän, epäluuloisen katseen ympärillä tuijottaviin mutantteihin. Nämä eivät ole vielä tehneet mitään mutta sarvekas nainen ei selvästikään luota tilanteeseen tippaakaan... vaikkakin Arkynin sanat tuntuvat pitävän paikkansa näidenkin suhteen. Otukset tuskin edes tajuavat tilannetta.
Oli kuinka oli, kun Arkyn alkaa komentaa näitä olennot jäävät selvästi kuuntelemaan. Akela puristaa vieläkin epäluuloisesti asettaan mutta ei voi olla luomatta katsahdusta miehen suuntaan. Tämä tuntuu olevan suorastaan vakuuttava roolissaan... niinkin, että hänkin on vaikuttunut väkisinkin. Nainen astahtaa hieman taaemmas odottamaan ja seuraamaan tilannetta, ymmärtämättä sanaakaan mitä sanotaan. Mutta ainakin sävy on selvä...
Sub: Arkyn jatkaa ärhäkkää paasaamistaan, ja mutanttien mumina alkaa hitaasti muuttua innokkaammaksi ja myötäilevämmäksi. Uusi valtias vai vanha, samapa se. Joka tapauksessa niitä kommentaan tavalla, joka työntyy suoraan niiden yksinkertaiseen, tarkoitukseensa muovattuun tajuntaan.
Mutantit kohahtavat, kun Arkyn pyyhkäisee valtiaan pään lieskoihin, jotka iskevät tämän ruumiista. Ne ahmaisevat hetkessä tämän muinaisen, heikon lihan ja polttavat sen pois kuin tomuisen seitin. Seuraavassa hetkessä katoaa myös luu lihan alta. Mutta Arkynin käsi ei seuraa perässä. Hän kohottaa sen pois ja kohottaa sen korkealle. Raajasta nousee savua ja sen pinta on tummunut ja kärsinyt, mutta hän on silti haavoittumaton.
Arkyn ärähtää vielä viimeisen käskyn, ja mutantit vaikertavat tottelevaisesti ja pelokkaasti, ennen kuin pakenevat paikalta hänen tahtonsa ajamina ja ohjaamina. Mies katsoo niiden perään, ennen kuin tuhahtaa. "Valtias on kuollut. Kauan eläköön Valtias", hän hymähtää synkeästi.
Spyrre: Akela seuraa tilannetta, joka tuntuu nopeasti olevan kehittymässä suuntaansa oikeastaan helpommin kuin hän olisi olettanut. Mutantit taipuvat Arkynin puheen edessä edes ilman suurempaa vastarintaa, viimeistään kun mies pyyhkäisee kätensä liekkeihin. Olennot ovat selvästi tyrmistyneitä ja vaikuttuneita, eivätkä vastustele kun mies komentaa ne tiehensä, tekemään ties mitä. Nämä näyttävät lähes kiirehtivän innolla tehtäviinsä, siitä huolimatta että edellinen valtias makaa vielä lattialla liekehtivänä sotkuna. Tämä on vaikuttavaa... ja kaiketi tietyllä tapaa surullistakin.
"...ne näyttävät kuuntelevan sinua. Mitä sanoit niille?" Akela toteaa silmäillen itsekin otusten jälkeen kunnes hymähtää. "Olet hyvä tuossa roolissa. Melkein vakuutit minutkin. Oletko varma että et ole tehnyt tätä ennen?"
Sub: "Kunhan pidin paljon melua siitä miten minä olen todellinen Valtias, ja miten käsken kurjia palvelijoitani tottelemaan. Käskin niitä välittämään tiedon kaikille muillekin ja noutamaan ne, jotka osaavat johdattaa minut pyhimpiin paikkoihini", Arkyn vastaa vailla sen suurempaa intoa. Koko tilanne tuntuu olevan hänelle lähinnä turhauttavaa teatteria.
Akelan sanat saavat miehen vilkaisemaan tätä vaiti. Hän huokaisee ja pyöräyttää ainoaa silmäänsä. "En koskaan sanonut etten olisi", hän tuhahtaa lopulta.
Spyrre: "....eipä se paljoa vaatinut. Vaikka onhan se totta." Akela tuhahtaa. Nainen harppoo hakemaan sivummalle lennähtänyttä keihästään nostaen tämän takaisin olkapäälleen, mutta Arkynin vastaus tokaisuun joka tuskin oli ollut edes erityisen vakava saa hänet kääntämään päätään. Nainen räpäyttää silmiään hieman yllättyneenä. "Niinkö? Olitko joku... sotasankari silloin, ennen kuin..." hän aloittaa kiinnostuneena astellessaan takaisin kuitenkin epäröiden kesken kuin tajuten puhuvansa luultavasti parhaillaan ohi suunsa. Hän ähkäisee ja irvistää, heilauttaen sitten kiusallisesti kättään. "...tai siis... äh. Ei sillä ole väliä. Meillä on... muutakin tekemistä" nainen korjaa nopeasti. Hän muisti eittämättä osuneensa aiemminkin tahtomattaan varsin herkkään kohtaan kysymyksillään.
"No... sitten varmaan... odotamme että ne tuovat jonkun tänne joka voi näyttää meille ne... asiat. Entä se... hirviö mistä se puhui?" Akela jatkaa hetken mietittyään. "Voimmeko vain... jättää jotain sellaista jos sellainen on jossakin? Voitkohan komentaa sitäkin nyt, kun tuo hiippari on kuollut?"
Sub: Arkyn ei edes vastaa Akelan ihmetteleviin kysymyksiin, jotka nainen itsekin toteaa nopeasti toissijaisiksi. Sen sijaan kysymyksen hirviöstä ja tulevasta kiinnostavat häntä paljon enemmän. Mies miettii hetken, ennen kuin kallistaa päätään tavalla, joka voisi yhtä hyvin olla olankohautus. "Mistäpä minä tietäisin, ennen kuin näen sen? En minä mikään selvänäkijä kuitenkaan ole", hän tuhahtaa lopulta yhdentekevästi ja nousee pystyyn. "Asia selvinnee kunhan uskolliset orjani raahaavat paikalle jonkun joka osaa näyttää mistä on kyse", mies lisää ääni synkeää huvittuneisuutta tihkuen.
Äkkiä jostakin kaukaa kajahtaa räjähdys. Ensihätään voisi luulla, että kyse on taustalla kaikuneista taistelun äänistä, mutta tämä tulee kuitenkin lähempää... ja selvästi palatsin hallituista osista. "... tai sitten pääsen näkemään sen joka tapauksessa aivan pian", Arkyn myöntää ilmeettömästi.
Spyrre: Akela päästää itsekin jonkinlaisen synkeän tuhahduksen ja kohauttaa olkiaan. Selvästikin puhe orjista saa hänet vieläkin pörhistelemään niskavillojaan... mutta tuskin on väitettävissä etteikö mutanteista olisi silti hyötyä heille. Hän on aikeissa juuri avata suunsa sanoakseen jotain kun kaukainen räjähdys keskeyttää hänet ja saa sarvekkaan naisen valpastumaan varuillaan. Hän rypistää arpisia kulmiaan ja katsahtaa miestä. "Luuletko että se on... se? Että se on päässyt jo vapaaksi? Tai sitten joku muu näki tilaisuutensa ja hyökkää juuri nyt" Akela manasi, vetäen aseensa nopeasti paremmin otteeseensa. Nainen on selvästi valmistautumassa jälleen uuteen taisteluun... "Mennään katsomaan" hän sihahti, harpaten sitten kireästi ovelle.
Sub: "Niinhän arvon valtias lupaili. Että peto on jo irti ja tulee tuhoamaan kaiken", Arkyn murahtaa. Hänkään ei kuitenkaan jää murehtimaan, vaan tarttuu aseeseensa ja nyökkää Akelalle.
Arkyn harppaa kohti salin ovea Akelan rinnalla. Räjähdykset eivät ainakaan ole loppumassa, ja niitä seuraa selviä tuskan- ja kauhunhuutoja. Eittämättä mutanteista, jotka ovat päätyneet tämän uuden, oudon uhan tielle. "... tuo ei välttämättä ole mitään sellaista, mihin meidän aseemme tekevät mitään", Arkyn huomauttaa Akelalle melkeinpä ohimennen, mutta silti varsin jämäkästi. Nyt on vielä vähemmän aika rynnistää pää edellä tuhoon...
Spyrre: Jopa Akela epäröi aavistuksen ovella ja vilkaisee miestä uudestaan. "Onkohan se... jotain sellaista, kuin se hirviö tuolla jotain ylhäällä?" nainen pohtii kireänä, puristaen silti keihästään. Oli varmasti vielä muistissa kuinka vähän vaikutusta tällä tosiaan olisi jos kyseessä olisi jotain saman kaltaista... ainakin se kävi hänen järkeensä että otus olisi hyvinkin tullut jostain täältä. Kaukaiset mutta lähestyvät kuolemanhuudot eivät ainakaan luvanneet hyvää... "...tuskin edes se typerys olisi niin mielipuoli että se olisi vapauttanut jotain vain tuhoamaan aivan kaiken. Se ei tiennyt että aioimme ottaa sen hengiltä. Sillä oli varmasti jokin keino edes... hallita sitä jos se aikoi päästää sellaisen hirviön irti." Akela vaikeni mutta kiristi sitten leukaansa ennen kuin harppaa taas eteenpäin, kuitenkin jokseenkin varovaisemmin. "Jotain meidän on ainakin yritettävä! Kunhan edes tiedämme mikä se on."
Sub: "... en olisi niin varma. Kun viholliset paukuttavat mielipuolten portteja, peruuttamattomat hulluudet muuttuvat paljon kutsuvimmiksi", Arkyn murahtaa synkästi Akelan mietteille. Hänelläkään ei kuitenkaan ole todellisia oivalluksia annettaviksi, vaan hän harppoo naisen rinnalla eteenpäin.
Palatsin loistavissa saleissa äänten suuntaa ja alkuperää on paljon helpompi arvioida. Räjähdyksiä, murtuvia portteja, mutanttien tuskaisia huutoja ja pakokauhua. Äänet lähestyvät vääjäämättä ja nopeasti. Jokin repii itseään palatsin läpi yhdessä hetkessä. Arkyn pysähtyy ja kuuntelee hetken. "... tuonne. Se tulee kohta tuon sisäpihan läpi", mies murahtaa ja lähtee harppomaan kohti lähellä häämöttävää sisäpihaa... samaa jossa kaksikko aikanaan todisti yhtä valtiaiden loputtomista yhteenotoista. Parveke tarjonnee heille ainakin mahdollisuuden nähdä hieman paremmin...
Spyrre: Sarvekas nainen suo vain synkän katsahduksen toiseen kommentoimatta itsekään pahaenteisiin sanoihin. Aina tietysti saattoi toivoa että mies olisi väärässä, mutta... hänkään ei tiennyt kuinka paljon osasi toivoa sellaista. Joka tapauksessa rytinä ja huudot lähestyvät. Niitä ei ollut vaikea seurata ja Akelan kuumeinen ote keihäästä kiristyy hetki hetkeltä. Hän valpastuu Arkynin suunnatessa parvekkeelle, nopeuttaen askeleitaan tämän perään. Sisäpihalta kuuluu jo selkää karmivia ääniä, mutta Akela ei ainakaan epäröi harpata kaiteen ääreen keihäineen nähdäkseen mikä heidän vastassaan oli.
Sub: Kaksikko ehtii parvekkeelle juuri parahiksi nähdäkseen, kun Valtiaan hirviö hyökkää pihamaalle. Sen edellä pakenee monia mutantteja henkihieverissä sinne tänne, sekopäisinä ja kuolema kintereillään. Niitä seuraa kammottava, valtava massa, joka iskeytyy läpi pihalle johtavista ovista ja repii suuren osan seinää mukaansa.
Se on valtava. Sillä ei ole muotoa tai mitään järjellistä ruhoa, vaan se on valtavaa massan paljoutta. Sillä on lukemattomia raajoja ja suita ja ruhoja. Se on pitkä, ja hirvittävä määrä jalkoja kiskoo sitä eteenpäin - paljon nopeammin kuin voisi edes olettaa. Sen kidoista iskee monivärisiä, väriseviä lieskoja ja maa sulaa sen jalkojen alla.
"... se on demoni. Varmaankin suurin jonka olen koskaan nähnyt", Arkyn sihahtaa ja päästää oudon sanan, joka on ilmeisesti kirous. Mies silmäilee alla pihan läpi vyöryvää massaa synkällä, etäisellä silmällä. Hän ei ole yllättynyt tai järkyttynyt, vaan tietää selvästi tarkalleen, mitä tämä tarkoittaa. Pedon ulvonta täyttää salit ja saa kiven järisemään. "En tiedä mistä se hullu löysi tuon, mutta tuota vastaan meillä ei ole mitään toivoa."
Spyrre: Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin se hirvitys joka ajoi heidät alempiin kerroksiin tuskin veti vertoja sille otukselle joka ryskää läpi niin pihan ovista kuin seinästäkin. Akelakin oli eittämättä osannut odottaa jotakin epämiellyttävää jo näkemänsä perusteella mutta siltikin hänen kurkustaan karkaa epämääräinen ähkäisy kun luonnonoikku vyöryy louskuttaen ja liekkejä pursuten näkyviin. Tämä oli jotain, minkä suhteen hänellä ei rehellisesti ollut aavistustakaan mistä olisi edes aloittanut. "...tuo on vielä pahempi kuin se toinen" nainen ähkäisee selvittyään edes hieman ensijärkytyksestään ja katsahtaa Arkyniin. Miehen sanat eivät olleet alkuunkaan rohkaisevat... "Mutta... mitä pirua me sitten teemme?" Akela töksäyttää jokseenkin neuvottomasti. "Et sinä voi vain... mennä kokeilemaan kuunteleeko joku tuollainen jos menet huutamaan sille! Ehkä... ehkä voimme edes houkutella sen muualle!"
Sub: Arkyn nyökkää Akelan järkytykselle varsin myötäävään sävyyn. "Se demoni oli ikävä. Tuo voisi varmaankin tuhota koko tämän palatsin ja kaiken mitä maan alla piilee. Mitä en varsinaisesti vastustelisi, mutta..." mies toteaa ja antaa hiljaisuutensa puhua puolestaan. Asiassa on moniakin varsin ilmeisiä ongelmia.
Arkyn jää miettimään tilannetta vaiti, mutta nyökkää sitten demonin perään, kun se iskeytyy mielettömässä tuhonvimmassaan läpi pihan vastapäisestä seinästä ja puskee jonnekin salien syvyyksiin. "Se on mielestään selvästi menossa jonnekin. Jos en ole aivan väärässä, tuolla suunnalla raivoavat taistelut sitä toisen pyrkyrin hyökkäystä vastaan", Arkyn huomauttaa ja harppoo portaita alas, ilmeisesti rynnistääkseen demonin perään. Niin mielipuolista kuin se onkin, hän ilmeisesti haluaa nähdä, mitä rajattomaan tuhoon pystyvä epäjumala aikoo. Ei hän selvästikään usko voivansa pysäyttääkään sitä, joten... miksipä ei?
Spyrre: Akela irvistää toisen toteamukselle, irrottamatta katsettaan teutaroivasta hirviöstä. Hän punnitsee vielä itsekin asioita kun otus rytistelee jo läpi uudesta seinästä, villisti mutta määrätietoisesti. Nainen räpäyttää silmiään tajutessaan itsekin että peto on selvästi menossa jonnekin... mutta ei voi olla suomatta jokseenkin suurisilmäistä katsetta Arkynille kun mies äkkiä rynnistääkin hirviön perään. "Mitä-- Aiotko vain... seurata sitä? Eikö meidän pitäisi etsiä edes jotain...?" sarvekas nainen aloittaa mutta keskeyttää sitten kuin tajuten kuinka turhaa se on. Hän kiroaa kiirehtien itsekin toisen jälkeen. "....jos tuo on menossa oikeaan suuntaan, niin... luulisi että tuollainen hirviö voisi pysäyttää jopa sen mielipuolen" pohditaan kireästi naisen harppoessa eteenpäin. "Ehkä voimme jopa saada sen avaimen... jos pysymme pois edes tuon tieltä."
|
|
|
Post by spyrre on Jun 5, 2020 21:31:54 GMT 3
Sub: "Aivan turhaa suunnitella enää yhtään mitään. Pysyttele hengissä ja katso mitä tuleman pitää" Arkyn tyytyy tuhahtamaan ja harppoo portaat alas muutamalla nopealla loikalla. Hän noudattaa ainakin itse omaa kehotustaan esimerkillisen hyvin.
Valtavan demonin aiheuttamaa tuhoa ei millään tapaa vaikea seurata. Se ei selvästikään murehdi millään tapaa reitin etsimisestä vaan tekee omansa, raastaen ja repien itseään läpi palatsin seinistä ja oviaukoista. Sen perään jää hävityksen jälki, jota pitkin voisi ratsastaa suurimmallakin sulkaliskolla vaivatta. Arkyn seuraa demonin perässä. Kivi ja metalli sulavat ja kuplivat sen jäljissä ja kaikkialla on pistävää, tukahduttavaa savua. Ruumiita on paljon vähemmän; tielle jääneet ovat tuhoutuneet olemattomiin tai tulleet ahmaistuiksi, ja jokainen kynnelle kykenevä on paennut kammotuksen tieltä niin nopeasti kuin pystyy.
"En usko että sillä on todella mitään aikomusta torjua hyökkääjiä. Mutta niiden melu ja Muinaisten aseissa oleva Tuli kutsuvat sitä. Tuhottuaan ne se todennäköisesti alkaa raivota umpimähkään", Arkyn puuskahtaa edetessään. Varmaa on, että edesmennyt valtias on päästänyt valloilleen todellisen tuhon...
Spyrre: Akela ei selvästikään pidä suunnitelmasta... tai kaiketi tämän täydellisestä puutteesta. Mutta rehellisesti heillä tuskin oli vaihtoehtojakaan nyt. Nainen vastaa lähinnä epämääräisillä kirouksilla kiirehtiessään Arkynin jäljessä hirviön perään. Otus jättää jälkeensä kammottavaa hävitystä joka kertoo hyvin ikäviä asioita tämän voimasta. Akela irvistää niin pistävälle löyhkälle kuin näkemälleenkin. "...en olisi uskonut että edes se hiippari on niin hullu. Meidän on pakko pysäyttää se jotenkin ennen kuin se tuhoaa kaiken ja kaivautuu ylös!" Sarvekas nainen luo kuumeisia katseita ympärille, osaamatta kuitenkaan tarjota ajatusta mistä edes aloittaa moisen suhteen. Elkeissä oli melkoista neuvottomuutta... mutta askeleita se ei hidastanut.
Sub: "Enpä usko, että meidän tarvitsee murehtia sen ulospääsemisestä aivan vielä. Kaikella todennäköisyydellä se yrittää tappaa kaiken täällä ennen kuin edes kiinnostuu häipymisestä. Kukaties sitä ei edes kiinnosta häipyä", Arkyn tuhahtaa. "... enkä minä vuodata kyyneliä, jos tämä kurja paikka tuhoutuu lopultakin omaan hulluuteensa. Ei se ole minun murheeni.", hän lisää varsin kalseasti. "Katsotaan mitä se aikoo ja yritetään sen jälkeen hankkia se avain käsiimme. Jos se kurja hullu pääsee käsiksi siihen, mitä sen portin takana odottaa, voit olla varma ettei tuo ole suurin murheemme."
Kaksikon askeleet kuljettavat eteenpäin pitkin valtavan demonin kaivamaa tuhon ja kuoleman uraa. Rikkinäisiä kammioita ja saleja häämöttää kumallakin puolella. Osassa niistä kyyristelee kauhistuneita mutantteja. Mutta edessä näyttäisi olevan suurempi avonainen tila. Sitä ei voi sanoa miksikään todelliseksi palatsin ulkopuoliseksi tilaksi, sillä kaikki täällä on palatsin sisäpuolta, mutta ehkäpä se käy edes suuresta sisäpihasta. Joka tapauksessa taistelun äänet kantautuvat sieltä... kuten myös niitä kohti hyökkäävän demonin mieletön ulvonta.
"Älä edes yritä mennä väliin, näitpä mitä tahansa. Demoni yläpuolella ei ole mitään tuon rinnalla. Siinä on tarpeeksi Tulta ja raivoa, että sen hönkäys polttaisi minutkin olemattomiin", Arkyn sihahtaa, kun kaksikko alkaa lähestyä.
Spyrre: Akela suo toiseen vastahankaisen katseen mutta emminnästään huolimatta joutuu tyytymään irvistykseen ja nyökkäykseen. Oli aivan turha edes yrittää juonitella jotain tällaisessa tilanteessa... joka tapauksessa kaikki vaikutti melkoisen huonolta juuri nyt. Palatsissa oli vielä väkeä, siitä huolimatta että mutantit olivat mitä olivat... eikä hän olisi halunnut ajatella että peto tosiaan vain tappaisi kaiken villissä raivossaan. Oli tosin kyseenalaista kuinka paljon he saattoivat edes tehdä asialle... kuten Arkyn sanoi, peto ei välttämättä edes ollut se suurin vaara. He kiirehtivät hajalle revittyjen salien halki kohti ulvontaa ja taistelun ääniä. Akela valpastuu hahmottaessaan edessä suuremman tilan, eikä voi olla liikahtamatta levottomasti vanhemman soturin varoitukselle. Hän sihahtaa mutta nyökkää. "....emme kai voi muutakaan. Pysytään pois näkyvistä" hän myötää, luikahtaen sitten vaivihkaa seinänvierustan varjoihin nähdäkseen mitä sisäpihalla tapahtui.
Sub: Demoni vyöryy pihamaalle kaksikon edellä. Sen takaa ja kauempaa on mahdotonta nähdä mitä tapahtuu, mutta edestä kaikuneet taistelun äänet muuttuvat hetkessä vähemmän määrätietoisiksi. Räjähdysten ja laukaisten tasainen tahti rikkoutuu yhtäkkiä ja hukkuu sitten demonin ulvonnan alle.
Arkyn harppoo aivan avoimen tilan reunamille, ennen kuin seisahtuu. Edessä avautuu suuri, sisäpihan kaltainen avoin sali. Tila on kukaties koko valtavan luolan korkuinen ja niin suuri, että sinne mahtuisi kokonainen sotajoukko - tai kaksi sotivaa sotajoukkoa, kuten nyt on; aseistettuja mutantteja, koneita, sammioiden kammottavia sotimiseen luotuja hirviöitä ja Muinaisten aseita on kaikkialla. Ja niiden keskellä on demoni.
Arkyn pysähtyy ja seuraa vaiti, miten demonin valtava, kaiken muun varjoonsa jättävä massa vyöryy päin sotajoukkoja. Kauhistuneet hahmot ryntäilevät sinne tänne tai kääntävät aseitaan sitä kohti, mutta kukaan ei ehdi edes kunnolla ymmärtää mitä tapahtuu. Mutantti ulvoo ja sen kidoista iskee valoa ja Tulta, ja kivi, liha ja metalli sulavat ja vääntelehtivät sen kosketuksen alla. Demoni murskaa alleen kaiken mikä jää sen tielle. Sen lukemattomat raajat kahmivat koneita ja lihaa, jotka se survoo louskuttaviin leukoihinsa ahnaasti ja säälimättömästi. Se syö eläviä ja kuolleita ja elottomia ja tappaa välinpitämättömällä hulluudella.
"Se haluaa Tulta ja energiaa. Aseet ja koneet kiinnostavat sitä todennäköisesti enemmän kuin mutantit ja hirviöt", Arkyn murahtaa. Hän seuraa tätä kaikkea synkeästi, mutta etäisesti. Kuin tämä kaikki olisi vain iljettävää näytelmää.
Spyrre: Edestä kaikuvista äänistä oli jo arvattavissa mikä heitä odotti kun he astuivat pihan reunamille. Akela seisahtuu mykkänä järkytyksestä näkymän eteen kun massiivinen sokaisevaa roihua syöksevä, huitova luonnottomuus iskee keskelle taistelua, alkaen repiä ja tuhota ilman minkäänlaista erittelyä. Hän oli kyllä nähnyt kammottavia näkyjä mutta tämä hyysi silti selkärankaa pahasti. Eikä Arkynin kylmä asennoituminen erityisesti auttanut. Massiivisen vääntelehtivän pedon tuho sai viimeistään ymmärtämään kuinka avuttomia he olivat tämän rinnalla. Mutta ikävä kyllä heillä olisi silti tehtävää. Sarvekas nainen kalpeni mutta onnistuu lopulta ryhdistäytymään vaikka puristaakin vieläkin asettaan rystyset valkoisena. "...mitä me teemme? Meidän pitäisi... tehdä jotain" tämä ähkäisee, pudistaen sitten päätään. "...syököön se sitten koneet jos haluaa. Meidän pitäisi etsiä se avain. Ja se mies. Ehkä tuon joukon johtaja on täällä jossain, se jolla se avain pitäisi olla" hän päättelee. Kohta hän vaikenee kuitenkin, huolestuneena. "Jos tuo hirviö haluaa koneita ja... tulta, niin... entä se laite? Ja se portti? Aikooko se mennä sinne?"
Sub: Arkyn hymähtää synkeästi. "Miksi meidän pitäisi tehdä mitään tälle? Itsehän nämä kurjat ovat tuhonsa valinneet. Oli vain ajan kysymys, milloin heidän hulluutensa kiehuisi yli tavalla tai toisella. Enkä minä aio sääliä yhtäkään heistä", hän tuhahtaa ja seuraa tätä kaikkea kylmin silmin. "Menemme kohta katsomaan, josko avain löytyisi jostakin. Mutta tuolle demonille en aio tehdä mitään."
Akelan toinen kysymys saa Arkynin miettimään hetken vaiti. Hän päästää murahduksen, joka ei ole aivan yhtä tyytyväinen. "... todennäköisesti, kun muu kiinnostava on tuhottu. Kaikella todennäköisyydellä siinä portissa on liikaa voimaa tuollekin kammotukselle. Sen seuraukset tulevat olemaan hirvittävät. Mutta ehkäpä sekin olisi kelvollinen ratkaisu. Ainakaan tästä paikasta ei jää mitään jäljelle", hän toteaa lopulta.
Samapa tuo, selvästi, kunhan tästä kurjasta jäänteestä päästään...
Spyrre: Akela vaikenee mutta luo mieheen epämääräisen katseen. Hän ei selvästikään ole tyytyväinen vastaukseen mutta... oliko hänelläkään vaihtoehtoja ehdotettavaksi? Nainen kiroaa hampaidensa lomasta ja iskee nyrkkinsä turhautuneesti seinään. "Pirut minä niistä mielipuolista. Mutta ei tämäkään ole... oikein" hän sihahtaa vaiteliaasti, jääden toviksi mittailemaan synkästi tapahtumia. Arkynin vastaus toiseen kysymykseen saa naisen kääntämään päätään. Hän punnitsee sanoja hetken kunnes rypistää kulmiaan. "Jos se tuhoaisi tuon pedonkin, niin... Mutta entä me? Jäisimme kaiken keskelle!"
Sub: Arkyn on taas hetken vaiti, ennen kuin päästää oudon myötäävän hymähdyksen. "Niin, meistä ei tosiaan jäisi mitään jäljelle, kuten ei mistään muustakaan. Mutta eipähän tarvitsisi murehtia asioista sen enempää", hän tokaisee. Hetken mies seuraa vaiti demonin teutarointia, ennen kuin huokaisee. "Ei sillä että varsinaisesti kärkkyisin sen mahdollisuuden perään", hän lisää vielä.
"... voi tietysti olla ettei se avainkaan auta meitä. Portin takana on jotakin hirvittävän mahtavaa. En tiedä mitä sellaista sille voisi tehdä, että se ei päätyisi tuon hirviön kitaan. Mutta ennen kuin näemme sisälle, on turha kaiketi edes yrittää laatia liikaa suunnitelmia", Arkyn toteaa lopulta ja vetää henkeä. Näyttää pahasti siltä, että kaksikon on vain yritettävä ohi tästä hävityksestä ja etsittävä avain käsiinsä...
Spyrre: "Minä en ainakaan jää odottamaan että joku hirviö syö minut! Tai sinutkaan!" Akela töksäyttää äreästi. Nainen luo toiseen terävähkön katseen selvästikään arvostamatta suuremmin moisia pohdintoja mutta kääntää sitten itsekin huomionsa takaisin eteensä. Onneksi Arkynkaan tuskin oli vakavissaan moisen suhteen. "Meidän on vain päästävä katsomaan sinne. Sinä tiedät tästä kaikesta... tällaisesta, saatat osata ainakin sammuttaa sen! Tai mitä sellaiselle tehdäänkään" Akela totesi hetken pohdittuaan. Kukaties tämä ei tuonut lisää niinkään varmuutta mutta tarkoitusta ainakin. Sarvekas nainenkin kokoaa itseään ja vilkaistuaan sitten vielä kireästi pedon tuhovimmaista teutarointia hän livahtaa peremmälle kammioon, kivenpalasten, rojun ja pylväiden jäänteiden suojassa. Kaikkien huomio oli varmasti nyt riehuvassa demonissa, kukaties he voisivat livahtaa armeijan takalinjoihin katsomaan tarkemmin mitä täällä oli tekeillä. Hänellä ei ollut aavistustakaan miltä tämä toinen "pyrkyri" mahtoi näyttää tai olisiko tämä edes paikalla, mutta... no, ehkä tämä olisi mahdollista tunnistaa kun mokoma vain osuisi silmiin. Ainakaan edesmennen valtiaan suhteen se ei ollut ollut vaikeaa.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 12, 2020 23:20:54 GMT 3
Sub: Arkyn harppoo alas portaita hävityksen keskelle - tai sivulle, jos tarkkoja ollaan. Demoni riepottelee ja piehtaroi keskellä taistelukenttää hirvittävällä voimalla, eikä sen ulottuville ryntääminen olisi mitään muuta kuin itsemurha. On siis pakko laskeutua sivuun ja luovia parhaansa mukaan toiselle puolelle.
Koko taistelutanner on muuttunut kaaokseksi ja tuhoksi. Taistelijoita ryntäilee sinne tänne, ampuu toisiaan tai demonia, yrittää taistella tai suojautua. Jokin valtaisa sotakone ampuu umpimähkään sinne tänne, kunnes demonin valtava massa runnoo sen hajalle. Arkyn joutuu useampaankin kertaan väistämään lentävää rojua, satunnaisia energia-aseiden laukauksia tai pakenevia taistelijoita. Kaikki on yhtä kaaosta, josta on vaikea edes erottaa mitään... ja he hullut yrittävät päästä kaiken keskelle.
Spyrre: Näky on yhtä mielipuolista verilöylyä, mutta Akela yrittää olla suomatta tälle sen enempää huomiota kuin pakko oli. Silti brutaali kaaos hyytää selkärankaa kun hän luikkii peremmälle, kiertäen kohti kaaoksen reunamia. Hirviö teutaroi ja ympärillä sinkoaa niin rojua, murhaavia säteitä ja ruumiita mutta Akela lähinnä nopeuttaa askeleitaan. Hän väistää rivakasti aseiden repimän pylvään taakse siksi aikaa että ohi pyyhkäisevä yhteenotto siirtyy hänen kohdaltaan muualle ja livahtaa sitten taas liikkeelle luotuaan lyhyen kuumeisen katseen ympärilleen ja taakseen. Ainakaan vielä kukaan ei tunnu laittaneen heitä merkille sen suuremmin tai estävän heidän etenemistään kohti sisäpihan toista reunaa. Hän joutuu tyrkkäämään hosuvan mutantin tieltään mutta ja pylväs pirstoutuu palasiksi liian lähellä... mutta ainakin matka etenee, naisen yrittäessä etsiä kuumeisesti katseellaan jotakin heidän kohteeseensa viittaavaa. Oliko vastapuolen hallitsija seuraamassa taistelua?
Sub: Taistelukentän kaaos ei ole ainoa vaara, joka kaksikkoa odottaa - eikä mutantin valtava massa tai sen monet kidat ole ainoa tuho, jota se syytää ympärilleen. Sen lukemattomista kidoista purkautuu kammottavia lieskoja, jotka sulattavat kiveä ja metallia ja saavat lihan kiehumaan olemattomiin. Jopa sen kosketus saa aikaan samanlaista tuhoa.
Arkyn sihahtaa ja harppaa sivuun kun ympäriinsä pyyhkivät lieskat käyvät liian lähellä. "Tätä menoa se kurja joko pakenee tai kärähtää olemattomiin ennen kuin edes näemme häntä! Ja niin käy pian meillekin!" mies ärähtää. Arkyn heittää ympärilleen nopean katseen, ennen kuin huitaisee kädellään sivuun taistelusta. Sivummalla lojuu suuri, kuollut sotakone. Demoni ei ole kiinnostunut siitä tähän hätään, sillä elävää ja rimpuilevaa saalista on yllin kyllin. Sen päältä saisi kukaties paremman näkymän taisteluun, kuin vain myllertävän maatason vilkaisun...
Spyrre: Akela kiroaa joutuessaan kavahtamaan jälleen matalaksi romun taakse, mutta kauempaakin korventavien luonnottomien lieskojen polte tuntuu iholla. Hän tasaa henkeään ja yrittää saada rivakasti parempaa käsitystä yhtään mistään, mutta tämä ei ole helppoa keskellä kaikkea. Arkynin huuto melkein hukkuu tuhon äänien sekaan mutta sarvekas nainen irvistää silti tälle. Tämä on eittämättä oikeassa. "Se pelkuri saattaa olla jo paennut ja jättänyt väkensä" hän sihahtaa, valpastuen sitten itsekin kun toinen viittaa kohti suurta konetta. Akela silmää laitetta epäluuloisesti mutta nyökkää sitten ja suuntaa tätä kohti, jäämättä lopulta miettimään sen pidemmäksi aikaa. Hän rämpii kammion poikki ja livahtaa sitten lähemmäs laitetta, yrittäen etsiä katseellaan reittiä josta kavuta ylemmäs. Toivottavasti tämä ei vain tekisi heistä entistä helpompia kohteita.
Sub: Matka sotakoneen ruholle ei lopulta ole juuri muuta kuin nopea pyrähdys, mutta tässä kaaoksessa sekin tuntuu tuskallisen pitkälti ja tuhon täytteiseltä rynnäköltä. Silti he pääsevät sinne ehjin nahoin - ainakin niin ehjin kuin tässä kohtaa voi toivoa.
"No, ei tältä tuholta kukaan pakene! Tuo demoni tulee tuhoamaan kaiken jos sitä ei pysäytetä... tavalla tai toisella", Arkyn myrähtää synkästi ja paljonpuhuvasti. Hän ei selvästikään edes elättele mitään typeriä haaveita siitä, että kaikki päättyy parhain päin.
Äkkiä Arkyn vaikenee. Hän katsoo tuhon ylitse tähystyspaikaltaan ja osoittaa kohti jotakin kaiken myllerryksen keskellä. Jossakin tuhon lomassa harppoo hahmo. Mies, tarkalleen ottaen. Mies, josta ei voi sanoa mitään erityisen kummallista... paitsi että kyseessä on ainoa varsinainen ihminen, jonka taistelutantereella voi havaita. Eittämättä heille kummallekin varsin tuttu ihminen. "Vikkelää", Arkyn kommentoi kuivakkaasti.
Lurjus, konna, Arkynin kohtalotoveri, miten asian haluaakaan ilmaista, harppoo hävityksen lävitse. Tämä pitää demonia silmällä mutta etenee nopeasti ja iskee tielle ryntääviä mutantteja sivuun. Miehellä on toisessa kädessä tutunnäköinen energia-ase... ja toisessa raskaan näköinen kangasmytty, jonka sisälle on kääräisty selvästi jotakin. Kukaties jonkinlainen suuri koneen osa...
Spyrre: Ei olisi pitänyt olla vaikeaa vain kavuta koneenruhon päälle mutta Akela joutuu silti haukkomaan henkeään ja hakemaan tukevaa otetta metallista allaan päästyään perille. Olisi ollut valetta sanoa etteikö hänen päässään olisi vellonut vieläkin... minkä vuoksi hän ei aikonutkaan sanoa mitään. Sen sijaan sarvekas nainen vetää syvään henkeä ja suoristautuu sitten katsomaan tarkemmin, vaikkakin pitäen kireästi silmällä massiivista hirviötä kauempana. Arkynin toteamus saa aikaan taas pienen leukaperien kiristymisen. "Se kirottu mielipuoli. Vapauttaa nyt jotain tällaista..." jupistiin myrkyllisesti. Akela olisi eittämättä halunnut julistaa jotain pedon pysäyttämisestä mutta edes hän ei ollut varma mistä olisi aloittanutkaan... Pian Arkynin huomio kuitenkin kiinnittyy johonkin hyvin paljonpuhuvasti. Akela rypistää kulmiaan ja seuraa miehen katsetta, päästäen pienen terävän sihahduksen tajutessaan hahmon joka puskee läpi kaaoksesta. Hän ei todellakaan tarvinnut silmäystä enempää tajutakseen kuka tämä oli. "Mitä kirottua... Mitä tuo täällä tekee?" nainen töksäytti, kiristyen kuitenkin tajutessaan oudon mytyn hiipparin otteessa. Jopa tässä tilanteessa hän saattoi nopeasti laskea asioita yhteen... "Onko tuo... se? Se kapine on jo sillä?" Akela manasi kuumeisesti, heittäen sitten rivakan katseen ympärilleen ennen kuin loikkaa alas näköalapaikaltaan. "Se täytyy saada pois siltä! Nyt kun sillä on muuta huolehdittavaa!"
Sub: "Sinä olit tiedottomana pitkään. Ja jos tuo nyt päätti alkaa toimimaan, niin ainakin se tiesi jo, mistä avain löytyy..." Arkyn tuumaa paljonpuhuvasti, antaen tosiasioiden johdattaa johtopäätökseen. Arkynkaan ei jää miettimään, vaan harppaa alas sotakoneen ruhon päältä. Hän vastusti vielä äsken tällaista hätiköintiä, mutta... juuri nyt vaihtoehtoja ei taida juuri olla.
"Älä edes yritä tappaa häntä, et pysty siihen. Kunhan keskityt ottamaan tuon paketin häneltä", Arkyn murahtaa, ennen kuin harppaa kohti kaaosta. Kaikesta päätellen lurjus yrittää ohittaa demonia heidän puoleltaan ja päästä taistelukentän ylitse. Kukaties tämä tietää jo mihin on menossa... tai sitten vain etsii paikkaa. Sekin on yhdentekevää. Nyt on vain tehtävä mitä tehtävissä on.
Spyrre: "Jos se ei ole vielä nähnyt meitä ja pääsen tarpeeksi lähelle, eiköhän se onnistu" Akela tokaisee myrkyllisesti nyökäten kuitenkin lyhyesti. Hänkin painautuu jälleen matalammaksi, suunnaten nyt syvemmälle kaaokseen, kaartaakseen lähemmäs taistelun läpi puskevaa hahmoa. On helpommin sanottu kuin tehty liikkua ketterästi ja tehokkaasti näissä olosuhteissa mutta Akela tekee parhaansa hivuttautuen niin taistelijoiden kuin raunioiden suojassa miehen sivustaa. Nainen livahtaa murentuneen ja puoliksi sulaneen romun taakse jääden sitten odottamaan matalana miehen liikkumista lähemmäs. Hän tekee parhaansa pysyäkseen poissa näkyvistä kunnes viimein tilaisuuden tullen kokoaa itsensä ja kohottaa kätensä kohti miestä kaaoksen lomasta. Voimien herättäminen vihloo runnellussa kallossa, mutta saattoi kaiketi toivoa että hän oli tarpeeksi lähellä kiskaistakseen kapineen miehen otteesta ennen kuin tämä tajuaa mitä tapahtuu. Tai huomaa hänet...
Sub: Mies puskee kaaoksen läpi määrätietoisesti ja kaartelematta. Juuri nyt tämä ei selvästikään peittele todellista olemustaan, vaan paiskoo mutantteja ja muita tielleen sattuvia epäonnisia sivuun kuin räsynukkeja. Nyt ei selvästikään ole teeskentelyn aika... tai sitten tämä vain on menettänyt mielenkiintonsa siihen. Suurin osa miehen huomiosta on kiinnittynyt valtavaan mutanttiin ja sen kylvämään arvaamattomaan tuhoon. Siksipä sivusta lähestyvä kaksikko jääkin varsin toissijaisena huomiotta... kunnes he päättävät muuttua ongelmaksi.
Äkkiä näkymätön voima käy riuhtomaan miehen puristamaa myttyä. Hän ärähtää ja horjahtaa, mutta ei kuitenkaan päästä irti siitä, vaan jää roikkumaan kiinni ja pyörähtää ympäri. Mies ehtii kukaties nähdä Akelan hetkellisesti, mutta melkein saman tien tämän näkökentän täyttää Arkyn, joka harppaa ärähtäen tätä kohti ja heilauttaa miekkaansa. Melkeinpä ärtyneesti, kuin turhautuneena johonkin tällaiseen, mies päästää irti vastaan vääntävästä paketista ja harppaa pois raskaan terän tieltä, jääden seisomaan paikoilleen.
"Mitä te teette? Teitä ei tarvita enää", mies ärähtää kaksikon suuntaan melkein kuin ei todella ymmärtäisi, miksi nämä edes ovat täällä... saati sitten miksi nämä mutkistavat asioita.
Spyrre: Akela keskittää voimansa ja kiskaisee miehen kantamaa myttyä, mutta vaikka tämä näyttää keskittyneen valtavaan hirviöön sekä luovimaan tuhoa ympärillään, tämän ote on silti tiukka. Mies horjahtaa yllättyneenä mutta ote ei lipeä, saaden naisen sihahtamaan pienen kirouksen. Hiippari ei saa kuitenkaan tämän pidempää aikaa pohtia mitä tapahtuu kun Arkyn puuttuu asiaan, ja tämä pakottaa miehen viimein irrottamaan kapineesta joka pidättelee hänen liikkeitään. Akela kiskaisee parhaansa mukaan tempaisten mytyn otteeseensa ja harpaten sitten pitkän askelen kauemmas. "Luulitko että antaisimme sinun tehdä mitä vain haluat täällä?!" hän sähähtää hiipparin ärtyneeseen kysymykseen, heittäen rivakan katseen ympärilleen ennen kuin luikahtaa taas liikkeelle kaaoksen sekaan. Jos heillä ei ollut toiveita nujertaa miestä, niin ainakin tämän voisi toivottavasti eksyttää jäljiltä nyt kun heillä oli mitä he tarvitsivat. Toivottavasti ainakin.
Sub: Miehen kasvoilla on rehellisesti hämmentynyt, tai ainakin ärtynyt ilme, kuin tämä ei tosiaankaan ymmärtäisi mitä kaksikko edes haluaa. Akelan vastaus saa tämän tuhahtamaan ja kohottamaan asettaan - joskin kohti naisen selkää, kun tämä kääntyy saman tien pakenemaan. "Ei sillä ole väliä mitä te haluatte. Ei tässä ole kyse teistä", mies tuhahtaa.
Arkyn heittää kurjaan nopean vilkaisun, ennen kuin harppaa pakoon naisen tapaan - joskin huomattavasti enemmän vinoon, kun miehen puristama ase syöksee karjaisten ilmoille kuolettavan, ilman läpi leikkaavan tuhosäteen. Se pyyhkäisee jonnekin kaaoksen ja pakenijoiden keskelle, surmaten eittämättä useammankin mutantin kerralla. Mies ampuu kaksikon perään lähes umpimähkään, piittaamatta hiukkaakaan sivullisista. Arkyn ei voi muutakaan, kuin sukeltaa sivuun kerta toisensa jälkeen ja seurata Akelaa.
"Voit olla varma, ettei tuo tule noin vain antamaan periksi", mies ärähtää nopeiden askeleidensa lomasta...
Spyrre: Jälleen kerran Akela ei voi kuin luottaa vikkelyyteensä ja tuuriinsa... niin paljon kuin Arkyn kaiketi oli yrittänyt läksyttää häntä siitä. Hän oli kyllä laittanut merkille miehen puristaman tutun aseen eikä epäillyt hetkeäkään etteikö tämä käyttäisi sitä ja siinä nainen oli oikeassa. Akela säntää villisti eteenpäin puristaen myttyä kainalossaan ja keihästä kädessään, tehden väistöliikkeitä ja livahtaen esteiden taakse... eikä hetkeäkään liian aikaisin. Takaa kuuluu jo uhkaava mekaaninen ärjäisy kun ilmassa räsähtää polttava säde joka pyyhkii murhaavasti taistelutantereen poikki. Se lisää teurastuksen keskelle lisää kuolemaa tavoitellessaan häntä ja sarvekas nainen ehtii vain heittää katseen taakseen nähdäkseen Arkynin seuraavan perässä. Hän ei ehdi vastata miehen tokaisuun mutta nyökkää hampaidensa lomasta puuskahtaen. Hiippari on viimein selvästi vakavissaan jonkin suhteen... mutta toivottavasti tämän villi räiskintä houkuttelee puoleensa muutakin huomiota kaiken keskellä, mitä edes tämä tuskin haluaisi...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 13, 2020 22:08:59 GMT 3
Sub: Kaksikko juoksee ja kuolettavat säteet pyyhkivät ylitse. Arkyn juoksee tarkoituksella hieman kauempana Akelasta estääkseen miestä tähtäämästä liikaa yhteen paikkaan. Siltikin on varmaa, että ilman ympärillä myllertävää kaaosta ja tielle juoksevia, tahtomattaan kilviksi päätyviä mutantteja heidät kumpikin olisi jo ammuttu. "Mitä te oikein teette!? Tulkaa tänne sieltä!" mies huutaa kaksikon perään ärtyneesti, kuin ei vieläkään olisi edes käsittänyt mistä tässä kaikessa on kyse.
Mies alkaa ottaa nopeita, turhautuneita askeleita pakenijoiden perään, mutta äkkiä kammottava rääkäisy takaapäin saa tämän käännähtämään ympäri - juuri parahiksi näkemään, miten suunnattoman demonin massa vyöryy tätä kohti. Mahtava Muinaisten ase on selvästi kiinnittänyt sen huomion. "Ja sinäkin!" mies ärähtää ja kohottaa aseensa kohti valtavaa liekehtivää ja ulvovaa lihamassaa. Ase sylkee rääkyen energiavirtoja, jotka puhkovat demonin ruhoa. Mutta mikään mahti maailmassa ei voisi pysäyttää sitä, kun se pyyhkäisee miehen ylitse. Laukaukset katoavat saman tien... tai ainakin demonin massa ja rääkynä hukuttavat ne alleen.
Spyrre: Akela ei voi muuta kuin suunnata kaiken huomionsa villiin pakoon ja polttavien säteiden väistelyyn, vaikkakaan ei silti voi olla huomaamatta mitä ympärillä tapahtuu. Useita onnettomia mutantteja korventuu summanmutikassa ammuttuihin laukauksiin säästäen kuitenkin heidät kaksi täpärästi... Mies huutaa jotain heidän peräänsä saaden naisen heittämään katseen taakseen vain nähdäkseen tämän harppovan perään. Tosin, hän näkee nopeasti jotain muutakin. Hän oli uumoillutkin että räiskintä saattaisi kiinnittää valtavan pedon huomion... ja niin selvästi kävikin. Akelan kurkusta karkaa pieni sihahdus kun hirviö vyöryy kohti miestä joka ei tunnu tajuavan vaaraa ja lopulta tämän yli. "Se siitä" nainen sihahtaa, nopeuttaen askeleitaan. Tästä tuskin edes tuo mielipuoli selviäisi...
Sub: Arkyn pysähtyy hetkeksi ja heittää taakseen nopean vilkaisun, kun laukaukset äkkiä loppuvat. Hänen suustaan karkaa synkeä murahdus, joka saattaa kertoa huvituksesta... tai kukaties vain tyytyväisyydestä. "Ei juhlita vielä", mies toteaa. Tehtävää on eittämättä paljon, olipa yksi este poissa tai sitten ei.
"Meidän pitää päästä sinne portille. Kun täältä loppuu tapettava, se on todennäköisesti heti seuraava, mistä tuo järjetön lihamöykky kiinnostuu. Joten pidä kiirettä", Arkyn tokaisee samalla kun harppoo Akelan rinnalle.
Spyrre: Uhka tosiaan on kaikkea muuta kuin ohitse, mutta ainakin yksi takaa-ajaja oli poissa heidän niskastaan. Akela vetää henkeä ja katsahtaa vielä kaunaisesti taakseen ennen kuin nyökkää Arkynille. "Parempi tehdä jotain ennen sitä" hän puuskahtaa kohottaen hieman kaappaamaansa myttyä. Hän raottaa aavistuksen kangasta varmistuakseen että sen sisällä tosiaan on jotain kääntyessään sitten taas liikkeelle. "Se taisi olla tuolla päin" nainen toteaa lähtiessään taas kiireisin askelin kohti pihan reunalla erottuvia käytäviä.
Sub: Arkynkin tulee vilkaisseeksi sivusta, kun Akela katsoo kangasmytyn sisään. Siellä on jotakin raskasta ja metallista. Jonkinlainen koneen osa. Ennakkoon on mahdotonta sanoa, onko se todella se mitä he etsivät, mutta ainakin se voisi olla se. Eikä heillä totta puhuen ole mahdollisuuksia etsiä enää muutakaan, joten tähän on tyytyminen. "Juoksuksi sitten", Arkyn puuskahtaa, täysin turhaan, ja lähtee harppomaan Akelan rinnalla kohti valtiaan porttia.
Mikään tai kukaan ei asetu estelemään kaksikkoa, kun he kiiruhtavat palatsin läpi. Mutantteja juoksentelee siellä täällä, mutta kaikki tähänastinen näennäinen kuri ja järjestys ovat unohtuneet saman tien nyt kun tuho ja hävitys ovat vallanneet salit. Lopulta suurimmaksi esteeksi asettuu teljetty ovi... joka ei totta puhuen ole suurikaan este Arkynille. Mies runnoo oven auki, ennen kuin luo katseen tuttuun synkeään, salamoivaan käytävään. Hän nyökkää Akelalle ja ojentaa kättään. "Anna se avain minulle. Parempi että minä teen tämän."
Spyrre: Rehellisyyden nimissä Akelalla ei ole aavistustakaan mitä hän edes katsoo kun hän raottaa riepuja, mutta jokin mikä näyttää metalliselta kappaleelta riittää tähän hätään. Sarvekas nainen nyökkää lyhyesti ja seuraa miestä, jättäen jälkeensä kaaoksen äänet. Tämä eittämättä jättää ikävän tunteen vatsaan, mutta... sen suhteen tuskin voi tehdä paljoakaan. Oli paras vain olla ajattelematta ja toimia.
Palatsi on edelleen sokkeloinen ja entistä kaoottisempi, mutta silti etsitty kammio löytyy. Akela pysähtyy hetkeksi vetämään henkeä kun Arkyn raivaa raskaan oven heidän tieltään, irvistäen hieman kun takaa ilmestyy salamoita säkenöivä käytävä joka ei houkuttele puoleensa. Hän havahtuu miehen ojentaessa kättään ja lykkää käsiinsä unohtuneen mytyn tälle puristaen sen sijaan keihään entistä tiukemmin otteeseensa. "Mitä me nyt teemme?" tiedustellaan varautuneena, Akelan ottaessa vastahakoisen askelen sisälle toisen jäljessä.
Sub: Arkyn ottaa raskaan osan käsiinsä ja kiskaisee kankaan sen ympäriltä. Hän kääntelee sitä hetken, ennen kuin suuntaa pitkää käytävää pitkin kohti perällä olevaa kammiota. Energiavirrat pyyhkivät kaksikon ylitse yhä samaan tapaan, rikkomattomina ja ikuisina Muinaisten voiman osoituksina. "Nyt minä laitan tämän paikalleen, avaan portin ja katson, mikä sen toisella puolella on niin tärkeää, että sen eteen on nähty tällainen vaiva. Ja sen jälkeen tuhoan sen", Arkyn tuhahtaa naisen kysymykseen.
Lopulta Arkyn pysähtyy jyskyttävän, humisevan ja ulahtelevan koneen eteen. Se näyttää samalta kuin viimeksikin, valtavalta ja voimalliselta. Sen keskellä on yhä syvennys, johon sopivasta kappaleesta ei ole enää epäilystäkään. Arkyn kääntelee osaa vielä hetken, ennen kuin kääntää siitä törröttävät metalliset tapit osoittamaan kohti porttia, ja sen jälkeen työntää sen paikalleen raskaalla, jämäkällä työnnöllä. Portin ja avaimen välillä räiskyy kipinöitä ja energian käämejä, kun ne kohtaavat jälleen.
Osa asettuu aloilleen jysähdyksellä, mutta mitään muuta ei tapahdu saman tien. Sen pinnassa on outoja osasia, joille eittämättä kuuluisi tehdä jotakin. Mies kohottaa jo kättään niitä kohti, mutta vilkaisee sitten Akelaan. "En tiedä, mitä tämän jälkeen tapahtuu. Totta puhuen voimme odottaa aivan mitä hyvänsä, mukaanlukien sen, että kuolemme kumpikin aivan kohta. Jos haluat, ehdit vielä perääntyä", hän toteaa ilmeettömästi.
Spyrre: Akela näyttää väkisinkin jokseenkin epäluuloiselta seuratessaan sähkövirtausten reunustamaa käytävää myöten, mutta kaiketi tärkeä hetki alkaa olla lähellä. Hän suo synkän nyökkäyksen toisen toteamukselle. Mitä ikinä odottikaan, se kai nähtäisiin kohta.
Jyskyttävän ja räsähtelevän koneen lähestyminen ei tunnu tälläkään kertaa yhtään paremmalta kuin aiemminkaan. Sarvekas nainen irvistää hieman ja jää katsomaan kun Arkyn tutkii osaa ja asettaa sen sitten paikalleen porttiin, saaden sen rätisemään entistä villimmin. Jotain selvästi tapahtuu ja se vaikuttaa kieltämättä pahaenteiseltä. Kun toinen puhuu taas Akela liikahtaa epämukavasti mutta luo kuitenkin mieheen terävän katseen. "Tätä vartenhan me olemme täällä, eikö? Minä en mene mihinkään" hän tuhahtaa kireästi, vaikkakin keihästä edelleen puristaen.
Sub: Arkyn hymähtää. Sitten hän kääntyy porttia kohti ja tekee muutaman nopean liikkeen siihen sovitetun osan yllä, vääntäen ja painellen. Hetkeen ei tapahdu mitään. Sitten koko sali alkaa vapista ja täristä. Jokin jysähtää raskaasti. Ja yhtäkkiä jylyn ylle nousee vanhan, kärsineen metallin kalahtelu, kun koko portti alkaa yhtäkkiä nousta. Energiavirrat iskevät ympärillä entistäkin hurjemmin ja porttia reunustavat kaapelit kipinöivät.
Portti kohoaa ylös, paljastaen takaansa... valtavan alaspäin viettävän kuilun, jota myöten lasketuu portaikko. Energiavirrat juoksevat rätisten kattoa myöten alas, valaisten kuilun epävarmalla ja häilyvällä valolla. Ne juoksevat jonnekin hyvin syvälle... "... no. Se on nyt auki. Ainoa mitä voin sanoa on, että olipa tuolla mitä tahansa, se on vaarallisempaa ja tärkeämpää kuin mikään muu tässä kurjassa palatsissa", Arkyn tokaisee lopulta.
Portin takaa pystyy melkeinpä aistivaan väreilevän energian, joka kuohuu kaksikkoa päin...
Spyrre: Akela kiristää leukaperiään ja valmistautuu... johonkin, kun Arkyn kääntyy portin puoleen. Hän tuskin erottaa mitä toinen tekee, mutta liikkeet vaikuttavat varmoilta. Tovin on hiljaista ja nainen ehtii jo rypistää kulmiaan epäillen että jotakin on vialla... kukaties kapine ei ollutkaan oikea "avain". Mutta sitten epäilykset jäävät nopeasti taakse ja korvautuvat huomattavasti erilaisilla tuntemuksilla kun jokin jysähtää ja alkaa rytistää kammiota. Akela ähkäisee ja on vähällä menettää tasapainonsa kun portti alkaa kohota sähköä rätisten auki. Kuilu joka sen takaa paljastuu vie selvästi johonkin, mutta senkin ympärillä ritisee villejä salamoita.
Akela tuijottaa ammottavaa kuilua jännittyneenä kuin odottaen jonkin hyökkäävän kimppuunsa, säpsähtäen hieman kun Arkyn puhuu. Tämä tuo hänet takaisin nykyhetkeen. "No... sitten... meidän on parempi mennä. Ennen kuin se sulkeutuu, tai jotain" nainen töksäyttää lopulta. Hän vetää syvään henkeä ja astahtaa sitten eteenpäin kohti portaikkoa. Outo väreily kihelmöi ihoa ja hänen sarvissaan, mutta hän ei ollut tullut näin pitkälle ollakseen näkemättä asiaa loppuun saakka...
Sub: Arkyn nyökkää... mutta valpastuu sitten, kun käytävästä heidän takaansa kantautuu askeleita. Ne ovat nopeita, mutta kiireettömiä. Tulokas selvästikin tietää mihin on menossa, eikä kyseessä varmasti ole mikään päättömästi ryntäilevä mutantti. Mies heilauttaa kättään Akelalle, ennen kuin käännähtää ympäri ja vetäisee miekkansa esille, kääntyen kohtaamaan tunkeilijan.
Äkkiä kammion oviaukolla seisoo.. valtiaan palvelija. Tämän kaikista onnistunein luomus, kuten tämä itse asian ilmaisi. Hämmentynyt, yksinkertainen nuorukainen. Tulokas pysähtyy niille sijoilleen ja luo vilkaisun Akelaan ja Arkyniin. Kumma kyllä tämä ei näytä erityisen yllättyneeltä tai tyrmistyneeltä. Ehkä tämä ei osaa.
Spyrre: Akelankin liike pysähtyy äkkiä kun hän tajuaa että jotakin on vialla. Nainen jännittyy ja kiskaisee molemmat kätensä tiukasti keihäälleen pyörähtäessään ympäri asetta kohottaen. Hän valmistautuu taisteluun kuten Arkynkin rypistäen kuitenkin kulmiaan määrätietoisille mutta keveähköille askelille. Yhtälailla sarvekas nainen oli valmistautunut kun ovelle viimein astahtaa hahmo. Hän ärähtää ja harppaa jo eteenpäin keihäineen ennen kuin tajuaa tilanteen. Hahmo ei lopulta ole vaikea tunnistaa... vaikkin tämä taisi olla se jonka hän viimeiseksi oletti näkevänsä.
Akela seisahtuu niille sijoilleen räpäyttäen silmiään kerran jos toisenkin, kunnes laskee keihästään hämmentyneenä. Mieleen nousee jokseenkin ikävä syyllinen pistos jota seuraa hankala epätietoisuus. "Sehän... se on se poika" nainen onnistuu viimein ähkäisemään hämmentyneenä. Epäröityään hetken hän selvittää kurkkuaan ja astahtaa hieman tätä kohti. "Hei kuule... sinun ei pitäisi olla täällä! Tämä on vaarallinen paikka. Me... aiomme tuhota sen mitä täällä on!"
Sub: Arkyn kohottaa miekkaansa, mutta ei tee vielä mitään. Yksi kuolema lisää, sinne tai tänne. Kaikki ovat kohta kuolleita tässä paikassa joka tapauksessa. Mutta toisaalta hänellä ei ole mitään syytä kiirehtiäkään asian suhteen.
Valtiaan palvelija katsahtaa Akelaan tyynesti, ennen kuin levittää käsiään kuin naisen sanoissa ei olisi mitään outoa. "Siksihän minä olen saapunut", tämä tokaisee yksinkertaisesti. Äkkiä palvelija on tiessään. Sen tilalla on vanha, hyvin vanha hahmo. Se on verhoutunut rääsyihin ja riepuihin ja maalattuun naamioon. Sen kädessä on outo, metallinen sauva, joka humisee ja surisee. Näky on tuttu Akelalle... joskaan ei Arkynille.
Arkyn värähtää, valpastuu ja kohottaa miekkaansa. Se, että hahmo on äkkiä muuttanut muotoaan, on toki hälyyttävää jo itsessään. Mutta se, että jopa hän pystyy näkemään, miten tästä kumpuaa heikkoa valonkajoa, on juuri nyt paljon huolestuttavampaa...
Spyrre: Akela ehtii kokea tovin syyllisyydentuntoja yksinkertaisen nuorukaisen kohtalosta, tai ainakaan hänellä ei selvästikään ole kiire ainakaan käydä pojan kimppuun. Enemmänkin hän tuntuu lähes pähkivän mitä edes tekisi seuraavaksi... mutta nopeasti jopa hän alkaa havaita tässä kaikessa jotakin kyseenalaista. Nainen räpäyttää silmiään nuorukaisen vähintäänkin oudoille elkeille ja kurtistaa epäluuloisesti kulmiaan, ehtimättä kuitenkaan sen pidemmälle kun tämä on äkkiä tiessään ja tilalla seisoo joku muu. Akelan kurkusta karkaa väkisinkin typertynyt ähkäisy ja hän harppaa rivakasti taaksepäin ennen kuin ehtii estääkään tätä mutta samantien hän jähmettyy paikoilleen silmät pyöreinä. "...sinä!" nainen töksäyttää tuijotettuaan, ja heittää pikaisen katseen kohti Arkynia. Mies kohottaa miekkaansa, tällä kertaa selvästi nähden myös mitä hänkin. Akela ähkäisee ja nostaa hieman kättään pidättelevästi, vaikkakin varutuneena. "Sinä... tulitko auttamaan meitä? Olitko tuo... poika koko ajan?"
Sub: Vanha, heiveröinen hahmo kiertää kätensä sauvansa ympärille ja kallistaa naamioitua päätään. "Kysymyksien aika on ohitse. Sillä mitä varten tulin tai kuka olin ei ole merkitystä. Te aiotte tuhota Muinaisten palatsin kaikista pyhimmän. Tehkää se. Minä olen täällä, koska en voisi olla muuallakaan", hahmo vastaa.
Jossakin kaukana, mutta samaan aikaan aivan liian lähellä, kajahtelee pahaenteisiä ääniä. Valtava ruho rikkoo paikkoja ja riehuu. Arkyn pudistaa päätään tälle kaikelle ja laskee aseensa. "Meidän pitää mennä. Alas on pitkä matka", hän tuhahtaa.
Spyrre: Akela sulkee hämillisenä suunsa kesken sanojensa, olematta varma miten vastata. Hän silmäilee hapertunutta hahmoa säpsähtäen sitten hieman kauempaa kuuluvaa pahaenteistä rytinää. Kenenkään tuskin tarvitsee arvailla mikä on saapumassa. Nainen kiroaa hampaidensa lomasta. Hän heittää katseen Arkyniin olkansa yli ja nyökkää sitten molemmille vaikka silmääkin kaavutettua hahmoa vastahankaisemmin. "No... niin. Paras pitää kiirettä" nainen toteaa laskien itsekin kokonaan keihäänsä. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä outo olento aikoi ja hän oli lopulta ehtinyt puhuakin tämän kanssa varsin vähän... mutta oli totta että nyt ei ollut sen aika. Hirviö lähestyi tälläkin hetkellä. Akela kirskauttaa hampaitaan ja kääntyy sitten rivakasti kohti säteilevää portaikkoa ja kuilua. Hänen väkensä oli kaiketi kohdannut loppunsa jossakin siellä... kukaties heidän kohtalonsa olisi samanlainen jos he epäonnistuisivat mutta nyt ei ollut aikaa pohtia sitäkään.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 14, 2020 21:46:34 GMT 3
Sub: Arkyn luo vielä vaitonaisen katseen outoon ilmestykseen, josta hän on tähän asti kuullut vain epämääräisiä kuvauksia Akelalta. Sitten hänkin astuu kohti portaita. Heillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin etsiä lisää vihollisia niiden joukosta, jotka kaiketi ainakin väittävät aikovansa auttaa... mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö hänen miekkansa olisi valmiina. Outo ilmestys katsoo hetken kaksikon perään, ennen kuin seuraa heitä vaiti portaisiin. Matka alas on pitkä.
Kolmikko laskeutuu alaspäin salamoiden iskiessä ympärillä ja energiavirtojen juostessa pitkin tunnelia pitkin luikertelevia kaapeleita. Ilma on ikivanhaa ja tunkkaista, ja alempana lämpötila alkaa selvästi kohota. "Ole valppaana. Muinaiset eivät varmasti jättäisi tällaista paikkaa vartioimatta", Arkyn murahtaa hampaidensa välistä. Tuntuu totta puhuen oudolta, että heitä ei ole jo yritetty pysäyttää...
Spyrre: Akela astuu portaisiin ja alkaa laskeutua jäykästi, kuin odottaen jokaisella askelella jotain. Hän on selvästi varsin varuillaan kaikesta ja pälyilee ympärilleen kulkiessaan... eikä kaikkein vähiten taakseen jossa kaavutettu hahmo seuraa heitä hiljaa. Joka tapauksessa huomio on paras suunnata eteenpäin. Hän nyökkää Arkynin varoitukselle astahtaen hieman kauemmas sähköä iskevästä kaapelista joka kiemurtelee seinällä. "Jostain syystä en ole yllättynyt jos täälläkin väijyy jotain" hän mutisee katsahtaen reunan yli alas kuilun syvyyksiin, ennen kuin madaltaa hieman ääntään. "....näethän sinä hänet nyt? Tuolla perässä" nainen varmistaa varovaisesti kuin olisi epäillyt näkevänsä taas omiaan.
Sub: Arkyn päästää aavistuksen epämääräisen äänen Akelan kysymykselle. "En minä sokea ole. En tosin tiedä mitä näen, tai mitä tuo oikein aikoo, mutta siinähän se on", mies tuhahtaa lopulta.
Portti on nopeasti jäämässä taakse, mutta edestäpäin ei ole lähestymässä mitään erityisen nopeasti. Portaat ovat pitkät. Ne vievät jonnekin hyvin syvälle - tarpeeksi syvälle, että se on riittänyt Muinaisille, jotka ovat halunneet suojata jotakin tärkeää. "Sinun esi-isäsi tulivat tänne. He yrittivät vastustaa tämän paikan voimaa. Ja jokainen heistä kohtasi loppunsa täällä. Liian myöhään he ymmärsivät vaaran, joka täällä todella odotti", kaksikon perässä laskeutuva hahmo toteaa hiljaa. Tämä seuraa heitä tasaisesti, kuin perässä liukuva varjo.
Spyrre: "Sanoit että et nähnyt aikaisemmin" nainen tokaisee, kuitenkin henkäisten hieman. Kaiketi tämä oli varmistus ettei hän ollut vain täysin sekaisin. Hänellä tosin ei ollut sen parempia vastauksia olennosta kuin Arkynillakaan ja hän päätyi lähinnä kohauttamaan olkapäitään epätietoisesti. Kun hahmo takana puhuu Akela säpsähtää hieman syyllisesti kuin epäillen että tämä olisi kuullut äskeisen, mutta valpastuu kun pääsee ajan tasalle. Hän kääntää päätään katsahtaakseen hahmoa olkansa yli. Sanat olivat eittämättä hyytävät. "...tiedätkö sinä sitten mitä täällä on? Tai mitä sille pitäisi tehdä? He kai... eivät sitten tienneet."
Sub: "Tiedän vain sen, mitä heidän muistonsa ja henkensä minulle kertoivat. Eivätkä ne osanneet kertoa muuta, kuin kammottavasta voimasta, joka tuhosi heidät. Pelkäänpä, että heidän mielensä olivat liian irtautuneita ja rapistuneita kaikesta maallisesta. He muistivat vain tehtävänsä", hahmo toteaa Arkynin takaa. Sen ääni on tyyni, mutta sanoissa on siltikin kukaties aavistus surumielisyyttä. "Heidän henkensä muistivat syvyyksien kirkkauden, joka korvensi heidät. En koskaan pystynyt selvittämään, mikä se on. Ainoastaan, että se tuhosi heidät kaikki", tämä jatkaa.
Arkyn kuuntelee tätä kaikkea vaitonaisesti, ennen kuin tuhahtaa. "Jotakin Muinaisten Tulta, epäilemättä. Jos tarpeen on, minä todennäköisesti selviän siitä paremmin kuin kumpikaan teistä. Joten pysykää loitolla jos näette jotakin epäilyttävää", mies tuhahtaa. Hän ei ainakaan aio selvästikään kavahtaa jotakin haamujen vaikerruksia.
Spyrre: Akela kuuntelee vaiteliain, ristiriitaisin tuntein. Hän vastaa vain pienellä nyökkäyksellä ennen kuin kääntää katseensa taas eteenpäin. Selvästi tällä on vaikutuksensa myös sarvekkaaseen naiseen eikä hän osaa heti suhtautua tällaiseen... vaikka tähän toki liittyy myös konkreettisempi huoli johon Arkyn nopeasti tarttuukin. Oranssit silmät käyvätkin miehessä. "Älä sinäkään tee mitään tyhmää. Vaikka sinä saatat ymmärtää tästä kaikesta varmaan enemmän kuin kukaan meistä. Tai heistäkään" hän huomauttaa, vaieten sitten taas ja laskee katseensa portaisiin. Askelet kulkevat ärhäkästi eteenpäin, kukaties hieman liiankin.
Sub: "Ymmärrys ei ole koskaan tuntunut olevan hyvä", Arkyn tuhahtaa synkeästi, pitkälti itsekseen. Sitten hän kuitenkin seuraa Akelaa vaiti.
Portaat kalahtelevat jalkojen alla pitkän tovin. Kolmikko on laskeutunut jo liian syvälle, että ylhäältä kantautuisi mitään ääniä. Mutta lopulta, pitkän tarpomisen jälkeen, pohja alkaa häämöttää. Lattia, josta räiskyvät energiat heijastuvat eri tavalla. Ja lopulta he ovat alhaalla. Suuressa tilassa. Suuremmassa kuin mitä voi nähdä kokonaan hämärässä. Kuin jokin valtava sali tai temppeli. Kaapelit pakenevat eri suuntiin seiniä ja kattoa pitkin, mutta niitä pitkin juoksevat salamat valaisevat vain epämääräisiä linjoja, jotka eivät paljasta mitään.
Arkyn katselee ympärilleen ja sulkee silmänsä. Sitten hän osoittaa eteenpäin. "Mitä ikinä etsimmekään, se on tuolla", mies toteaa enempiä selittelemättä ja astuu liikkeelle.
Spyrre: Akela heittää mieheen kysyvän katseen, mutta ei ala kuitenkaan inttää enempää. Ajateltavaa on selvästi aivan tarpeeksi tähän hätään. He kapuavat alaspäin sähkön leimussa, kunnes kuitenkin portaat loppuvat. Sarvekas nainen astuu varautuneena portaista lattialle, jääden pälyilemään ympärilleen keihästä puristaen. Kammio on valtava ja hämärä, ainoa mitä hän voi nähdä on seiniä peittäviä kaapeleita ja sähkön satunnaista rätinää. Hän seisahtuu paikalleen epätietoisena odottamaan muita, ja nopeasti Arkyn löytääkin reitin. Akela kääntää katseensa toisen osoittamaan suuntaan. Mitään ei kuitenkaan näy vaan varjot kätkevät sen vielä sisälleen. "...no, mennään tekemään... mitä täytyy" nainen töksäyttää. Hän vetää henkeä ja astuu sitten Arkynin jälkeen, varuillaan ja epäluuloisena.
Sub: Arkyn astelee hämärän tilan läpi tasaisin, määrätietoisin askelin. Samalla hän hengittää tajuamattaakin entistä syvempään, kuin vetäisi keuhkoihinsa jotakin tavalliselle kuolevaiselle havaitsematonta tuoksua. Vaikka totta puhuen, lyhytnäköisinkään ei pystyisi väittämään, etteikö tunne minkäänlaista voimaa tässä paikassa. Ilma ympärillä värisee. Se on outo, olematon tuntemus, jota on mahdotonta kunnolla kuvailla. Ilma tuntuu yksinkertaisesti raskaalta ja latautuneelta. Kuin ympärillä velloisi sellainen mahti ja voima, että se on kyllästänyt jopa tunkkaisen ilman, jota kaikista pyhimpään tunkeutuneet hengittävät.
Äkkiä Arkyn pysähtyy. Hänen jalkansa potkaisee jotakin, joka kimmahtaa sivuun... ja murtuu rapisten tomuksi. Mies murahtaa, ennen kuin haparoi esiin lampun. Hän kohottaa sen kipinöivän valokehän ympärilleen. Kaikkialla on luita. Hentoja, ajan myötä olemattomiin rapistuneita luita. Ihmistä kevyempiä ja terävämpiä. Kalloja, joissa on ainakin joskus ollut sarvia. "Et ainakaan valehdellut", Arkyn toteaa kuivasti hahmolle, joka seuraa heitä edelleen vaiti.
Spyrre: Kammio on näennäisesti tyhjä, mutta silti sen poikki kulkeminen on oudolla tavalla hyytävä kokemus. Väreilevä ilma tuntuu luissa ja ytimissä saaden Akelankin värisemään ja puremaan hampaitaan. Hänellä ei ole aavistustakaan mikä tämän kaiken aiheuttaa, mutta siitä että se on jotain voimakasta ei ole epäilystäkään. Hän seuraa Arkynia yrittäen hahmottaa ympäriltään mitä tahansa oleellista mutta pysähtyy hätkähtäen kun jotain rusahtaa jalan alla. Arkynin esiin vetämä lamppu paljastaa nopeasti karmivan näyn joka peittää kammion lattiaa. Akela jännittyy säpsähtäen sitten ähkäisten askelen taaksepäin. Hetken aikaa hän osaa vain tuijottaa ja antaa katseensa pyyhkiä luiden ylitse. Tämä kaikki kirpaisi odotettua enemmän nyt kun se oli suoraan hänen edessään. Nainen kiristää hampaitaan ja nostaa katseensa lattialta ympärilleen, ja sitten peremmälle kammioon. "...se on varmaan vielä täällä. Se mikä teki tämän" hän mutisee, astuen sitten varovaisesti eteenpäin. Hän haravoi katseellaan varjoja, yrittäen silti parhaansa mukaan vältellä lattiaa peittäviä luita... vaikka se tuskin onkaan aivan helppoa.
Sub: "Tuskinpa se minnekään on mennyt", Arkyn myötää, ennen kuin lähtee Akelan tapaan astelemaan eteenpäin. Luita on kaikkialla, eikä niiden päälle astumista voi välttää. Ne hädin tuskin edes rusahtavat jalan alla, ennen kuin hajoavat tomuksi.
Hahmo kaksikon takana astuu vaitonaisesti eteenpäin, mutta pysähtyy ja nostaa varovaisesti maasta kallon sormin, jotka ovat nekin aivan liian vanhat ja heiveröiset. Tämä katsoo hetken kuollutta luuta, ennen kuin asettaa sen vaitonaisesti sivuun.
Kammio supistuu perää kohti käytäväksi. Sekin on suuri, mutta tärkeämmin sen päässä ei odota lisää pimeyttä. Käytävä on valaistu, neliömäinen valon aukko pimeydessä. Ja sen toisella puolella häämöttää tila, joka näyttää vieläkin suuremmalta. Energiat iskevät sen sisällä ja koneiden humina ja jyskytys kantautuvat helposti korviin.
Arkyn pysähtyy ja jää katsomaan käytävää. Se on kirkas, ja siellä loistavat valot heijastuvat peilimäisistä pinnoista, joista se koostuu. "Syvyyksien kirkkaus", mies murahtaa. Ei tarvitse olla hänen kaltaisensa tunteakseen käytävässä häilyvän mahdin.
Spyrre: Akela kahlaa synkästi jäykin askelin vanhojen luiden poikki. Ote keihäästä on käynyt entistä tiukemmaksi, mutta hän tuskin edes huomaa sitä. Mikä ikinä tämän onkaan tehnyt, saa maksaa... Hän ei halua edes katsoa montako luuta tallaa väkisinkin mennessään... tai paljonko niitä tarkalleenottaen on. Aivan liikaa. Ainoat hänen väestään, jotka hän on edes nähnyt sitten lapsuutensa. Kammion perällä odottaa jotakin josta loimottaa kirkas valo. Nainen seisahtuu epäluuloisesti siristellen mittailemaan käytävää jonka reunoilla kimmeltävät peilimäiset pinnat. On helppo huomata että mitä ikinä täällä onkaan, se odottaa käytävän päässä. "Tuoko se on?" hän kysyy kireästi... vaikka hänen tuskin edes tarvitsisi. Akela värähtää jälleen ilmassa väreilevää voimaa kunnes sihahtaa ja astahtaa eteenpäin, kiertäen epäluuloisesti hieman sivumpaan käytävästä. Tuskin oli vaikea arvata mitä tämä aikoi. Oli aika etsiä jotain mitä tästä kirostusta kapineesta pystyisi laittamaan palasiksi...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 26, 2020 21:54:37 GMT 3
Sub: "Tuo on este ja ansa. Tämän kaikista pyhin odottaa sen takana", ikivanha hahmo toteaa tasaiseen sävyynsä. Tämä on pysähtynyt aloilleen ja puristaa sauvaansa kaksin käsin, kuin ammentaen voimaa sen metallista.
Arkyn seisoo vaiti käytävän edessä. Hänen yksisilmäinen katseensa kapenee pisteliääksi juovaksi, ja hän murahtaa jälleen vaikeaselkoisesti. "Tuossa käytävässä on Tulta. Se pystyisi varmasti tuhoamaan tavallisen kulkijan täysin. Muinaisille se ei olisi ollut mikään ongelma", mies pohtii ääneen. Käytävä häämöttää edessä kirkkaana ja säteilevänä. Ja sen takana odottaa se, mitä he etsivät. Mutta ylityksen hinta saattaa olla kova...
Spyrre: Akela silmää taakseen muihin, kaventaen sitten itsekin silmiään näkymälle edessään. "Sekö teki... tämän?" hän sihahtaa lopulta. Tuskin tarvitsi edes tarkentaa mihin myrkylliseltä kalskahtavat sanat viittaavat. Sarvekas nainen mittailee käytävää ja tämän peilaavia seiniä epäluuloisesti kauempaa sivummasta kunnes päästää uuden tuskastuneen sihahduksen. "Miten me sitten pääsemme ohi? Onko sinne muuta reittiä? Ehkä voimme rikkoa nuo seinät jollain?"
Sub: Arkyn vilkaisee ympärilleen, kuin pohtien Akelan kysymyksiä ja ehdotuksia, mutta hänen olemuksensa kertoo, että hän on jo luonut oman näkemyksensä tästä kaikesta. "Se demoni kyllä pääsee. Mutta meillä ei ole asetta jolla rikkoisimme tuon käytävän mitalta seinää tieltämme. Eikä olisi mitään järkeä luoda tällaista estettä, jos sen voisi vain kiertää", mies toteaa lopulta.
Arkyn miettii vielä hetken, mutta jostakin kaukaa takaa ja yläpuolelta kantautuu etäisiä ääniä, jotka saavat hänet ravistelemaan asian mielestään. Heillä ei ole aikaa jäädä miettimään. "Kaikeksi onneksi minä en ole tavallinen kulkija, joka kuolisi jokaiseen Muinaisten temppuun... joskin se ei tarkoita ettenkö kuolisi joihinkin niistä. Pysytelkää takanani ja seuratkaa perässä", mies toteaa lopulta. Sitten hän astuu hitaasti ja määrätietoisesti eteenpäin, kohti hohtavaa käytävää.
Oli kaiketi aika katsoa, minkä kanssa tässä oikein oltiin tekemisissä...
Spyrre: Muistutus demonista saa hampaat kiristymään ja Akela katsahtaa myös kireästi ylös kohti portaita. Takaa kuuluu epämääräisiä ääniä jotka eivät lupaa heille hyvää. Arkynin toteamus kääntää kuitenkin hänen huomionsa nopeasti takaisin. Sarvekas nainen epäröi mutta nyökkää sitten kireästi. Oli siitä mitään hyötyä tai ei, hän puristaa tiukasti asettaan astuessaan lähemmäs Arkynia valmiina seuraamaan. Oranssit silmät luovat kuitenkin vielä vastahakoisen katseen taakse. "Ehkä... sinun pitäisi odottaa tässä kun katsomme ensin mitä siellä on?" hän ehdottaa kaavutetulle olennolle, vaikka ei voikaan olla kyräilemättä epäluuloisesti kohti portaita.
Sub: Vanha olento, muinainen vartija, pudistaa naamioitua päätään Akelalle, kevyesti mutta määrätietoisesti. "Minä olen taistellut tätä paikkaa vastaan kaiken elämäni ajan. Minun on aika nähdä tämän päätös", tämä vastaa, ennen kuin astuu eteenpäin Akelan epäluuloista huolimatta. Arkyn hymähtää edestäpäin, vaikka ei vaivaudukaan katsomaan taakseen. "Jos täältä ei löydy jotakin varsin ihmeellistä, me kuolemme tänne kaikella todennäköisyydellä joka tapauksessa. Päättäköön tuo... toverisi sentään itse, missä haluaa kohdata loppunsa", mies vastaa vailla mitään todellista kauhua omia sanojaan kohtaan. Sitten hän keskittyy eteensä.
Arkyn astuu käytävään empimättä, mutta varuillaan. Jalka laskeutuu peilimäiselle pinnalle, mutta mitään ei tapahdu välittömästi. Hän tuntee käytävässä kytevän mahdin yhden ainoan jalkapohjankin läpi, mutta ainakaan se ei tuhoa häntä heti. On siis vain jatkettava. Arkyn ottaa toisen askeleen, sitten kolmannen. Mitään erikoista ei tapahdu vieläkään... mutta matka on toisaalta pitkä. Ja käytävä tutisee Tulen voimasta. "Akela. Jos tämä jää sinun harteillesi, tuhoa se mitä löydät tuolta. Sama se, mitä se on. Tuhoa se. Mikään tässä paikassa ei kuulu tähän maailmaan. Sitä tosiseikkaa uhmaavia odottaa vain pohjaton tuska", mies toteaa tuimasti taakseen. Hänen katseensa ei käänny eteen aukeavasta käytävästä, mutta näissä sanoissa ei ole mitään ohimennen heitettyä...
Spyrre: Akela pälyilee mutta vaikenee ristiriitaisesti. Hänellä ei lopulta ole vastaanväitettävää tähän ja nainen päätyy vain vetämään uudelleen henkeä ja nyökkäämään synkästi. Hän ei rehellisesti tiennyt vieläkään kuka tämä muinainen, surumielinen hahmo oli, mutta tämän olemus oli eittämättä tehnyt tietynlaisen vaikutuksen. Mutta siltikän, oli totta että tällä oli oikeus valita mitä tehdä... ja kaiketi tämä oli tietyllä tavalla ymmärrettävä. Arpinen nainen kääntyy vaiteliaana taas eteenpäin ja puuskahtaa. "No. Mennään sitten."
Kaikessa on kireä, tuhoa enteilevä ilmapiiri jo kun Arkyn astuu käytävään. Mitään ei kuitenkaan tapahdu ja Akela seuraa jännittynein askelin perässä. Paikka on epäilyttävän hiljainen... kuten ansalta kaiketi voisi uumoillakin. Ja he astuivat suoraan siihen. Hän valpastuu kun Arkyn puhuu. Sanat saavat kylmäävän väreen niskaan eikä Akela vastaa heti, mutta koottuaan itseään silmänräpäyksen nainen sihahtaa ja nyökkää. "Ei tarvitse edes pyytää" hän murahtaa kiristäen nyrkkejään. Saattoi olla että he kaikki kävelivät kuolemaansa... mutta jos kirottu helvetinkone saatiin edes tuhottua... no. Kaiketi se olisi sitten niin.
Sub: Arkyn ei vastaa, mutta hänen askeleensa nopeutuvat. On turha enää pitkittää tätä. Hän on jo astumassa tietoisesti ansaan. Paras katsoa mitä se voi tehdä ja paljonko heillä on rahkeita sen edessä.
Äkkiä käytävän jatkuva taustahumina muuttuu. Sen taajuus alkaa kohota ja jatkuva, taukoamaton ja muodon kohina alkaa saada outoja hahmoja. Arkyn pysähtyy välittömästi, valmistautuu mihin vain. Kohina ja humina muuttuvat ja kovenevat. Ne alkavat nopeasti muistuttaa todellisia ääniä... ja puhetta. Käytävä puhuu huminallaan, ja sen sanat kaikuvat kaikkialta heidän ympäriltään. TE. OLETTE. TULLEET. TUHOAMAAN. TÄMÄN. KAIKEN.
Arkyn ei tee saman tien mitään. Äänessä ei ole inhimillisiä sävyjä tai painoja. Se on vain luihin asti tuntuvaa taajuutta ja värähtelyä. Se voisi olla toteamus, syytös tai kysymys. Mutta joka tapauksessa se on selvästi puhetta...
Spyrre: He astelevat vaiteliaina syvemmälle ansaan, mutta Akela ei anna askeliensa jäädä jälkeen. Mitä ikinä tapahtuukaan...
Ja sitten jotain tapahtuu. Sarvekas nainen ymmärtää vain äänen äkkiä muuttuvan ja sävähtää hälytettynä, jähmettyen typertyneenä kun käytävä täyttyy äänistä. Ymmärrettävistä sellaisista. Akela heittää suurisilmäisen katseen ympärilleen yrittääkseen löytää mistä epäinhimilliset sanat kuuluivat, mitään kuitenkaan löytämättä. "Me... Niin olemme! En tiedä mikä hirviö olet, mutta et pysäytä meitä!" ärähdetään lopulta, samalla kun hän yrittää kuulostaa mahdollisimman uhmakkaalta vaikka ei edes tiedä mihin keihäänsä suuntaisi.
Sub: Arkyniltä menee hetki oivaltaa, että käytävän keskellä on tapahtumassa jotakin. Ilmassa ei näytä olevan mitään, mutta samalla hänen on vaikeampi nähdä käytävän toiselle puolelle. Suuri, salamoiva ja jytisevä kammio sen takana hälvenee näkyvistä kuin utuisen linssin taakse. Ja äkkiä ilma leimahtaa. Valkea, puhdas, väritön tuli piirtää ilmaan oudon silhuetin, joka on muodoton mutta äärimmäisen todellinen ja kiinteä. Se liekehtii ja velloo paikoillaan. Äkkiä koko käytävä tuntuu heijastavan vain ja ainoastaan sitä, ei mitään muuta. Se on kaikki, millä on merkitystä.
Te ette ole ensimmäiset ettekä viimeiset. Ihmeitä ei ole tarkoitettu orjille ääni humisee, nyt tasaisemmin. Hahmo ei tee mitään, ei liiku tai hyökkää, mutta se seisoo heidän tiellään järkkymättömän varmana ja todellisena...
Spyrre: Akela yrittää vielä selvittää mistä ympäriltä kaikuva ääni edes kuuluu kuin epäillen jonkun piilottelevan jossakin, mutta pian tämä epäinhimillinen ilmestys paljastaakin itsensä. Käytävässä leimahtaa hahmo ja sarvekas nainen kavahtaa uudemman kerran tyrmistyneenä. Se leimahtaa esiin kuin liekki, ja täyttää peilit kuvajaisellaan. Häkeltynyt Akela vaatii selvästi hetken käsitelläkseen käännettä... mutta nyt hänellä on ainakin edessään kohde. Keihäs heilahtaa refleksinomaisesti kohti hahmoa, mutta tämä ei tunnu tekevän mitään muuta kuin sulkevan heidän tiensä. Tosin jo tämä sekä olennon sanat eittämättä kertovat tarpeeksi. Sarvekas nainen tuntuu terävöityvän sanoista, eikä erityisen hyvällä tavalla. Hän kirskauttaa hampaitaan ja puristaa keihästään. "Se olit sinä, joka tapoit heidät kaikki" tämä enemmän toteaa sihahtaen kuin edes kysyy. "Kuka oikein luulet olevasi?! Me emme ole orjia! Ja tuolta on tulossa jotain paljon pahempaa! Tämä sinun ihmeesi tulee tuhoamaan ties kuinka paljon jos tuo hirviö joka seuraa meitä pääsee siihen käsiksi! Me emme anna sen tehdä niin!" Akela ärähtää hurjistuneesti. Nainen astahtaa eteenpäin ja kohottaa asettaan ilmeisenä aikeenaan paiskata sen kohti tiellä seisovaa hahmoa. Mikä tämä olikaan... se taisi olla hurjistuneelle Akelalle sivuseikka tähän hätään.
Sub: Hahmo tulessa kuuntelee Akelan vihaiset sanat vaiti... jos se todella kuuntelee tai edes ajattelee mitään. Ainakaan se ei reagoi, ennen kuin nainen kohottaa keihäänsä ja paiskaa sen. Hahmo ei liiku tai sano mitään, kun keihäs lentää sitä kohti. Yhtäkkiä ase kuitenkin leimahtaa hirvittävällä tavalla välähtäen. Metalli räsähtää ja pirstoutuu. Eikä mitään keihästä enää edes ole, kun kuolevaiset silmät pystyvät näkemään jälleen. Minä teen kuten on tehtäväni. Te olette uhka sille käytävä humisee. Ja äkkiä ilma välähtää uudelleen.
"Sivuun!" Arkyn ärähtää. Hän harppaa eteenpäin, suoraan hyökkäyksen tielle. Jokin hirvittävä voima iskee mieheen. Sokaiseva välähdys tekee mahdottomaksi nähdä, mitä todella tapahtuu, mutta hetkeä myöhemmin Arkyn on polvensa varassa. Hänen suojaamaan kohotetut kätensä käryävät. Mutta ainakaan hän ei ole murentunut olemattomiin kuten keihäs...
Palvelija. Ei orja käytävän humina huomioi. Mutta vieläkään silhuetti ei varsinaisesti tee mitään...
Spyrre: Hänen purkauksensa saama reaktio -tai siis sen puute- ei saa Akelaa ainakaan rauhoittumaan. Hän paiskaa raivokkaasti keihäänsä, mutta se ei koskaan ehdi edes perille. Jälleen kerran hän voi sain säpsähtää ähkäisten kun käytävässä välähtää ja keihäs pirstoutuu kesken lentonsa. Akela osaa vain tuijottaa tämän perään hetken kunnes tilanteen vaara iskee nopeasti mieleen. Olento ei selvästikään ole lopettanut. Arkynin varoitus hälyttää sarvekkaan naisen välittömästi ja hän sihahtaa kirouksen. Ajattelematta Akela väistää matalaksi, kurottaen kiskaistakseen kaavutetun hahmon mukaansa. Leimahdus iskee päin Arkynia ja sokaisee silmät. Nainen haukkoo hetken henkeään mutta onnistuu vääntämään silmänsä uudelleen auki vaikka valot välähtelevät verkkokalvoilla vieläkin. Arkyn on kuitenkin vielä yhtenä kappaleena, saaden hänet hengähtämään syvään... vaikka tässä eittämättä on väkisinkin jokseenkin kuumeinen sävy. Nyt hänellä ei ollut enää edes asetta kädessään... Vaikkakin Akela ei aikonut perääntyä näin vähästä. "Minua ei kiinnosta vaikka olisit yksi Muinaisista, me emme ole kumpiakaan! Sinä surmasit väkeni! Päästä meidät ohi tai... saat katua! Viimeistään kun se hirviö tulee tänne! Kuuntele! Tuolla ylhäällä! Se on jo tulossa!"
Sub: Minä olen palvelija ja teen tehtäväni. Muulla ei ole väliä käytävä vastaa.
"Se ei ole oikea olento. Tuhlaat aikaasi ja sanojasi. Se on... kone mutta eri tavalla", Arkyn sihahtaa. Hän vääntäytyy pystyyn hitaasti ja kivuliaasti... ja samassa hetkessä seuraava isku sivaltaa hänet uudelleen polvilleen.
Minä en ole kone. Minä olen Herrojen palvelija ja heidän vartijansa. Ja te olette uhka, jonka on kuoltava käytävä humisee. Mahti on jälleen kohoamassa käytävässä, mutta nyt koko sen mitalta. Ilma värisee ja rätisee kuin ukkosmyrskyn edellä. Eikä ole vaikea nähdä, mitä pian on tapahtumassa...
Spyrre: Millään mitä hän sanoo ei selvästikään ole mitään väliä. Arkynin selitys saa osakseen hämmentyneen katseen mutta mikä tämä tarkalleenottaen oli, taisi tosiaan olla nyt jokseenkin sivuseikka. Akela ähkäisee uudestaan kun mies isketään taas polvilleen armotta, juuri ennen kuin käytävä alkaa rätistä. Jopa hän tajuaa mitä se tarkoittaa. "Varokaa! Se aikoo-!" nainen henkäisee hätäisesti, heittäen katseen niin eteen kuin taakse. Ehtisivätkö he mitenkään edes juosta... mihinkään suuntaan? Akela ei rehellisesti keksi montaakaan vaihtoehtoa. Voima joka säteilee ympärillä on selvästi valtava mutta silti hän yrittää hätäisesti keskittää itsensä ja valmistautuu puskemaan vastaan edes jonkinlaiseksi puolustukseksi heille... vaikkakin se tuntui jokseenkin tuhoon tuomitulta.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 27, 2020 21:44:16 GMT 3
Sub: Kaksikon takana seisonut, muinainen mystikko astuu äkkiä eteenpäin Akelan rinnalle ja kohottaa sauvaansa. Tästä säteilevä voima on yhä edelleenkin valtaisa, täysin ristiriidassa vanhan ja kuihtuneen ruumiin kanssa, mutta nyt se ei vastusta naista vaan asettuu tukemaan tätä. "Olen valmistautunut tähän hetkeen koko elämäni. Muinaisia vastustaneet kuolivat, jotta voisivat oppia heikkoutesi, kammotus! Mutta heidän kaikunsa ja muistonsa paljastivat sen minulle!" vanhus julistaa uhmakkaasti, heristäen sauvaansa. "Seuraa minua. Tunne, miten ohjaan voimaani. Iske kuten minäkin!" hahmo ähkäisee Akelalle. Taakka on selvästi valtava, mutta siitä huolimatta, säästelemättä ruumistaan tai mieltään, tämä iskee käytävään kerääntyviä voimia vasten.
Vanhan mystikon voima on kirkas ja selvä olevaisuus keskellä käytävässä vellovaa tukahduttavaa mahtia. Tämä tietää tarkalleen mihin puskee sen voimalla, eikä sitä tosiaan ole vaikea seurata. Suoraan liekehtivän hahmon sisimpään...
Spyrre: Akela oli ollut valmis astumaan suoraan pedon kitaan, mutta se ei tarkoittanut etteikö hän aikonut laittaa hanttiin kaikin voimineen yllä häälyvää kuolemaa vastaan. Siitäkin huolimatta naisen ei ole vaikea tajuta ettei se riittäisi tätä vastaan. Silti, hän aikoi yrittää. Hän keskittyy kuumeisesti eikä heti tajua kaavutetun olennon astuvan eteenpäin ennen kuin tämä oli jo siinä. Nainen katsahtaa vanhusta hämmentyneenä kun tämä asettuu kavahtamatta uhmaamaan valtavaa, rätisevää voimaa heidän edessään mutta tajuaa nopeasti mitä tämä aikoo. Niin haparoivaa kuin hänen kykynsä olivatkin, hän saattaa huomata hämmentävän helposti mihin tämä suuntasi iskunsa. Akela kiristää hampaansa ja iskee sähähtäen kohti hohtavaa hahmoa kaikella mitä saa sisimmästään kiskottua, vaikka se saakin kallon lähes särisemään tuskaisella tavalla. Heillä tuskin oli kuin yksi mahdollisuus saada aikaan jotain.
Sub: Käytävän voima kohoaa huippuunsa. Arkyn jännittyy, valmistautuu loikkaamaan tulossa olevan, hirvittävän iskun tieltä. Mutta samaan aikaan toinen voima sivaltaa sen läpi. Vaivihkaisempi voima, jota pelkät aistit eivät pysty samalla tavalla huomaamaan, mutta aivan yhtä todellinen.
Liekehtivän hahmon sisällä on jotakin muutakin, kuin pelkkää Tulta ja voimaa. Sitä ei voi sanoa tietoisuudeksi tai persoonaksi, ei samalla tavalla kuin ihmismieltä, mutta siltä jotakin sellaista, mikä ei ole siihen vaikuttavien voimien ulottumattomissa. Ja juuri siihen pisteeseen vanhus sivaltaa kaikella mahdillaan ja Akelan tukemana. Kuin kuuma veitsi suoraan mieleen.
Käytävän värisevä, äänetön puhe hajoaa äkkiä käsittämättömäksi, luita tutisuttavaksi rätinäksi. Se ei ole tuskanhuuto sanan varsinaisessa mielessä, mutta siitä huolimatta se on täysin sekaiseksi ajetun voimien uhrin päästämä ääni. Tulinen silhuetti sortuu ja velloo kuin ei pystyisi pitämään edes vähää, määrittelemätöntä muotoaan. Se sortuu pelkäksi väriseväksi liekiksi, ja sen hallitsema voima murenee samalla tavalla; käytävän vallannut paine helpottaa...
"Älä herpaannu! Jos emme tuhoa sitä nyt, se iskee meidät hengiltä!" vanhus huudahtaa Akelalle. Tämä ei hellitä piiruakaan, vaan jatkaa säälimätöntä hyökkäystään kaikella voimallaan. Sitä ajavat yhtälailla tahto, epätoivo ja lukemattomien vuosien synnyttämä määrätietoisuus.
Spyrre: Akela ei tarvitse montaakaan kehotusta kääntääkseen hätäisen puolustuksen hyökkäykseksi kun hän saa sille kohteen. Hän ei ole vieläkään aivan varma mistä on kyse mutta ei jää kyseenalaistamaan kun vanhus iskee mielellään päin liekehtivää hahmoa. Hän tekee samoin nurkkaan ajetun eläimen vimmalla... ja vastoin odotuksia heidän edessään häämöttävä hahmo ei ollut pelkkää tulta ja kuolemaa. Se oli tarpeeksi todellinen jotta siitä tavoitti jonkinlaisen otteen eikä Akela jäänyt miettimään. Ponnistus repii hänen mieltään ja runneltua kehoa siinä missä tulta hohkavat seinät valmistautuivat polttamaan heidät kaikki, kunnes sen seasta kantautuu epäinhimillinen huuto. Hahmo sortuu kokoon vieden polttavan ilmapiirin mukanaan mutta se on selvästi vielä läsnä... Vanhuksen varoitus tunkeutuu läpi kivuliaasta mielestäkin, ja Akela huojahtaa mutta kiristää parhaansa mukaan otettaan runnellakseen sitä mistä he ovat saaneet otteen entistä enemmän hurjistuneella, kaunaisella motivaatiolla.
Sub: Arkyn voi vain seurata tätä kaikkea sivustakatsojan osassa. Voimat, joilla käytävän vartijaa vastaan isketään, ovat kaiken hänen ymmärtämänsä ulkopuolisia, eikä hän hallitse tällaisia aseita. Hän lujittaa mielensä ja tarkkailee tilannetta varuillaan.
Tulinen silhuetti vääntelehtii ja kituuttaa kuin poljettu käärme. Se yrittää löytää muotoa, mutta sitä sivaltavat mielenvoimat estävät sitä toimimasta millään todellisella tavalla. Se hiipuu ja räiskähtelee. ... Vihollisen voima... käytävä rätisee ja kohisee. Sanoista ei saa juuri mitään selvää. Äkkiä kuoleva, kituuttava Tuli ryöpsähtää eteenpäin - kuin yrittäen hyökätä sitä piinaavien mystikoiden kimppuun. Mutta ne eivät ole sen kohde.
Arkyn ärähtää ja valpastuu, mutta hahmo Tulessa ei liiku lihasten tai luonnonlakien voimalla, vaan ajatuksen rajattomalla nopeudella. Yhdessä silmänräpäyksessä se pyyhkäisee häntä päin... ja hänen sisäänsä. Se uppoaa häneen kuin vesi janoiseen maahan. Koko käytävän voima vyöryy äkkiä hänen ylimaalliseen, voimistettuun lihaansa, ja Tulesta juonut ruumis ottaa sen sisäänsä estelemättä tai kyseenalaistamatta... Palvelija... astia
Spyrre: Päässä surisee ja polttaa, samalla kun ajatukset hukkuvat valtavan kaiken voiman ja keskittymisen vaativat ponnistuksen alle. Akela tuskin kykenee enää hahmottamaan paljoakaan ympärillään keskittäessään kaikkensa tulisen olennon sisuksen repimiseen. Nainen kieltäytyy irrottamasta enää otettaan kun sen on löytänyt kuin kiinni saaliiseen päässyt vihainen koira vaikka käytävä yllä kohisee ja rätisee. Äkkiä jokin leimahtaa. Hän ei ehdi reagoida siihen mitenkään, mutta mitä ikinä tapahtuikaan se ei iskenyt heitä päin kuten olisi voinut olettaa. Häkeltynyt nainen horjahtaa ja herpaantuu, jääden huohottaen ja silmiään räpytellen pälyilemään ympärilleen ennen kuin katse kääntyy Arkyniin. Jotain oli tapahtunut. "Mitä... tapahtui? Kuoliko se?" hän onnistuu ähkäisemään.
Sub: Vanha mystikko ei selvästikään häkelly Akelan tavoin. Tämä astahtaa eteenpäin ja tarraa naista hartiasta kuin aikeissa kiskaista tämän pois Arkynin luota - joskin sekin olisi todennäköisesti liian vaativa ponnistus tämän ikivanhalle ruumiille. "Varo! Voima on yhä täällä! Se on hänessä!" vanhus ehtii huudahtaa ainoana varoituksenaan.
Äkkiä Arkyn pyörähtää ympäri määrätietoisesti ja suoraan. Hänen kammottavan vahva kouransa tarraa vanhuksen kurkkuun ja paiskaa tämän sivuun kuin räsynuken - kuin vaivattoman ajatuksen. Hän ei liiku kuten tähän asti, ei kuten valtavien voimien ajama kuolevainen, vaan kuten kone - suoraan ja piittaamatta ruumiinsa liikkeistä. Vanhus osuu seinään ja vajoaa velttona maahan. Jos tämä ei ole kuollut, on tämä joka tapauksessa hervoton.
Seuraavassa hetkessä Arkyn käännähtää Akelaa kohti. Nyt hänen kätensä vetää esiin miekkaa samanlaisella, kylmällä suorasukaisuudella...
Spyrre: Hämmentynyt Akela ei ole hetkeen varma mistä hakea uhkaa tämän kadottua heidän edestään. Kun naamiotu vanhus harppaa eteenpäin ja tarraa äkkiä hätäisesti hänen olkaansa tulee tämä selvästi täytenä yllätyksenä. Hän ehtii vain kääntää kysyvän katseensa tähän kun Arkyn kääntyy ympäri. Naisen kurkusta karkaa rehellisen kauhistunut äännähdys kun mies tempaisee vanhan mystikon otteeseensa ja rajusti käytävän seinään. Hetkeen Akela ei tunnu osaavan edes reagoida tähän kuin kavahtamalla refleksinomaisesti taaksepäin. Tämä käänne on iskenyt selvästi jopa yleensä rivakan ärhäkästi toimivan Akelan täysin tolaltaan. Sarvekas nainen pälyilee niin maahan paiskattua vanhusta kuin miekkaansa tavoittelevaa Arkynia. Nopeasti on kuitenkin nähtävissä että mies elehtii varsin oudosti. "Sinä... Mitä teit hänelle?! Anna hänen olla! Etkö kuullut? Me emme ole teidän orjianne eikä ole hänkään!" nainen ärähtää, askeltaen kuitenkin varuillaan taaksepäin. "Arkyn! Kuuletko? Älä anna periksi! En tiedä mitä se teki, mutta... olet kyllä vahvempi!"
Sub: Arkynin kasvoilla on hirvittävä, vääristynyt ilme. Jokin hänessä taistelee tätä vastaan, mutta samalla hänen ruumiinsa liikkuu piittaamatta mielestä. "Palvelijan ruumis on Tulella voimistettu ja saa voimansa siitä. Minä hallitsen Tulta. Minä hallitsen Palvelijaa", Arkynin suu lausuu yksioikoisesti. Miehen ruumis vetää miekan esiin kiirehtimättä tai hidastelematta. Aseen, joka on sekin Muinaisten väline. Sen voima riittää murskaamaan koneen ja tuhoamaan lihan. Arkynin ruumista hallitsevalla tahdolla ei selvästi ole mitään aikomusta olla käyttämättä sitä tämän toveria vastaan...
Ainoa osa Arkynista, joka tuntuu olevan hänen omaansa, on hänen katseensa. Hän tuijottaa naista kuumeisella, epätoivoisella tavalla, jonka viestin voi lopulta tulkita vain yhdellä tavalla: juokse.
Reitti eteenpäin on auki, ainakin sikäli ettei mikään myllertävä voima enää uhkaa iskeä kulkijaa hengiltä. Mutta varmaa on, ettei Arkynin riivannut tahto aio sallia mitään noin vain...
Spyrre: Tilanne oli ollut paha aikaisemminkin, nyt se oli saanut käänteen hyvin odottamattomalla tavalla entistä hyytävämmäksi. Akela tapailee kireästi miekkaansa mutta puristaa sitten vain kätensä nyrkkiin pälyillen kuumeisesti maahan romahtanutta vanhusta sekä oudon olennon ohjailemaa Arkynia. Sanat saavat hänen hampaansa kiristymään, kuten asekin jonka tämä vetää määrätietoisesti esille. Niin kammottavaa kuin se olikin, hän osasi kyllä arvata mitä se aikoi tehdä tällä. Mies taistelee vastaan vaikka ei tunnukaan kykenevän vastustamaan... mutta tämän epätoivoinen katse kertoo paljon. Akela epäröi, mutta sihahtaa sitten. "Niinkö? Älä luulekaan! Revin jokaisen piirun niistä saastaisista koneistasi kappaleiksi jos sinua ei saa ulos muuten!" nainen sähähtää uhkaavasti kunnes jännittyy ja syöksähtää varoituksetta eteenpäin. Niin paljon kuin häntä riipikin jättää niin Arkynia kuin vanhustakaan tähän jamaan, tuntui loogisimmalta että koneen tuhoaminen tuhoaisi tämän olennonkin. Näytti siltä että myös Arkyn olisi uskonut näin. Akela loikkaa eteenpäin syöksähtäen sitten parhaansa mukaan pidemmän miehen editse pyrkien läheltä tämän ohi ennen kuin murhaava miekka ehtisi tielle. Oli vain oltava nopeampi kuin tämä... ja mietittävä sitten lisää.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 28, 2020 22:22:45 GMT 3
Sub: Vaikka Arkynin ruumiissa ei ole merkkiäkään soturin valmiudesta tai jännittymisestä toimimaan, se reagoi välittömästi Akelan liikkeisiin. Kun tämä harppaa pakoon, mies harppaa välittömästi eteenpäin ja sivaltaa pelottavan nopeasti naisen perään. Liikkeessä ei ole mitään tahtoa tai vimmaa, se on kylmä ja eloton kuin koneen liikahdus, mutta se ei myöskään tarvitse niitä. Sille riittävät kammottava nopeus ja voima, joita se ammentaa miehestä.
"Sinä et revi mitään. Sinä kuolet, kuten kaikki jotka ovat yrittäneet saavuttaa Herrojen saloja", Arkynin suu toteaa ilmeettömästi.
Spyrre: Yritys olla vikkelämpi jää ikävä kyllä juurikin vain yritykseksi. Arkyn oli aiemminkin kyennyt toimimaan hämmentävän nopeasti eikä tämä seikka ollut muuttunut mihinkään... nyt tässä oli vain outoa, kylmäävää mekaanisuutta. Akela ähkäisee kirouksen ja joutuu kavahtamaan taakepäin kesken syöksynsä kun miekka sivaltaa häntä kohti, viistäen ohi vain täpärästi. Hän joutuu selvästi punnitsemaan hieman tarkemmin ja nainen askeltaa varautuneena taaksepäin, kuitenkin hurjistunut uhmakas katse siinä mikä ikinä puhuikaan nyt miehen kautta. "Pirut sinun herroistasi, ja pirut sinusta! Sinulla ei ole aavistustakaan mitä olemme tehneet päästäksemme tänne saakka" hän töksäyttää, hakien kuitenkin samalla vaivihkaa asemia. Oranssi katse mittailee kuumeisesti miehen liikkeitä, yrittäen löytää aavistuksen herpaantumista. "Kiskon sinut ulos vaikka itse kuin saastaisen loisen jos minun täytyy!" sihahdetaan ärhäkästi, kun Akela vielä kesken sanojensa yrittää uudestaan. Hän kohottaa kättään iskien vihaisen töytäisyn voimillaan mutta tämän jäädessä lähes harhautukseksi kun nainen harppaa taas eteenpäin pyörähtääkseen suuren miekan iskujen alta.
Sub: Olemus Arkynin ruumiissa ei vastaa enää mitään - mutta se kyllä reagoi naisen tekoihin. Kun Akela harppaa sitä kohti, se kohottaa miekkaansa valmiiksi. Äkillinen, näkymätön töytäisy on selvästi odottamattomampi... mutta ei ennennäkemätön. Miehen ruumis reagoi kuin täysin tottuneena moisiin voimiin ja ponnistaa iskua vastaan lujaa ja päättäväisesti. Ruumiin liikkuessa käsi liikkuu omia ratojaan. Miekka sivaltaa sinne tänne melkeinpä hervottomasti - mutta samalla täysin suorasukaisia, kylmiä ratoja myöten. Kuolevaiselle miehelle se olisi pelkkää ponnetonta sohimista, mutta Arkynin ruumiissa piilee kammottava, murskaava voima. Hänen miekkakätensä liikuttaa raskasta asetta kuin kepeää sauvaa, sohien kohti naista useammankin lyönnin kun tämä puskee ohitse.
Kaikesta huolimatta Akelan isku pakottaa Arkynin ruumiin liikkumaan hitaammin. Sivallukset ovat nopeita, mutta näkymätön sysäys estää tätä kääntymästä saman tien jatkamaan vastaiskujaan. Tämä käännähtää ympäri vasta silmänräpäyksen myöhässä, naisen perään eikä tielle...
Spyrre: Yritys on vähintäänkin uhkarohkea... mutta niin oli rehellisesti kaikki muukin mitä hän on tehnyt viime aikoina. Akela ei edes epäröi liikkuessaan ketterästi terän tieltä pois pysytelläkseen ja lopulta sukeltaen villisti, enemmän heittäytyen miehen asekäden alitse. Miekka leikkaa läheltä ja jättää varmasti jälkeensä lattialle joitain irti viillettyjä rastoittuneita hiuksia. Kuitenkaan nainen ei pysähdy. Kukaties hän saa seuraavan iskun selkäänsä, mutta Akela ei aio jäädä odottamaan sellaista vaan pyörähtää ähkäisten jaloilleen ja rynnistää pitkin käytävää kohti sitä, mikä ikinä perällä odottaakaan. Jatko-suunnitelma joutuu eittämättä odottamaan...
Sub: "Et pysty pakenemaan", Arkynin hahmo toteaa yhdentekevästi Akelalle, kun tämä rynnistää pakoon käytävää myöten. Sitten tämä lähtee naisen perään. Liikkeissä ei ole todellista kiirettä tai kuolevaista hätäilyä, vaan tämä harppoo nopeasti ja tasaisesti. Selvästikään tämä ei usko, että mikään käytävän takana odottava on niin hentoista, ettäkö nainen pitäisi saada kiinni saman tien.
Kirkas käytävä aukenee valtavaan kammioon... tai enemmänkäin valtavaan kuiluun. Se on pyöreä tila, joka nousee ylöspäin ja laskeutuu alaspäin ties miten syvälle. Käytävästä työntyy eteenpäin kävelysilta, joka johtaa jollekin valtavalle, kuilun keskitilaa hallitsevalle alustalle. Se on täynnä humisevia ja rätiseviä laitteita. Eittämättä tämän kaiken sielu ja sydän. Valtavat energiavirrat, joita palatsi ja kuolleet tunnelit yläpuolella valjastavat, virtaavat tähän kuiluun. Ne iskevät rätisten seiniä myöten ja juoksevat keskellä odottaviin koneisiin. Niiden välähdykset valaisevat seiniä, joita reunustavat suuret metallista ja lasista tehdyt arkut... eivätkä nuo arkut ole tyhjiä. Niiden sisällä häämöttää outoja, epäinhimillisiä hahmoja, jotka vääntelehtivät kuolleessa unessaan ja nytkähtelevät todellisen maailman ulkopuolisista tuntemuksistaan. Niissä ei ole mitään inhimillistä... mutta ne eivät ole myöskään rujoja mutantteja tai hirviöitä. Ne ovat jotakin aivan muuta.
Arkkuja on varmasti satoja, tuhansia. Ne piirittävät huonetta seinillä loputtomissa riveissä. Ja niiden keskellä valtaisat koneet valjastavat hirvittäviä energioitaan ties mihin tarkoitukseen...
Spyrre: Akela ei vastaa tai hidasta, vaan juoksee. Mikä edessä odottaakaan on jollain tavalla avain tähän kaikkeen mitä palatsi piti sisällään... ja jos sen murskaaminen oli jotain mitä tämä Arkynia riivaava olento halusi suojella, se oli ehdottomasti jotain minkä hän aikoi murskata. Mutta niin motivoitunut kuin sarvekas nainen olikin, tämäkään aie ei ollut niin yksinkertainen kuin olisi voinut toivoa. Akela ryntää käytävästä kammioon, joutuen kuitenkin väkisinkin ähkäisemaan ja pysähtymään silkasta häkellyksestä. Kuilu sekä tämän keskellä rätisevä laite, ja varsinkin arkut seinillä saavat naisen tuijottamaan hetken ympärilleen levottomasti ja neuvottomasti... varsinkin kun hän tajuaa jonkun liikkuvan arkuissa. Niissä on... jotain elävää? Sillä tosin ei tainnut olla väliä juuri nyt ja sarvekas nainen kiskaisee rivakasti katseensa näistä vaikka ne jättävätkin jälkeensä väristyksen selkärankaan. Hän heittää nopean katseen taakseen suunnaten sitten ainoaan suuntaan joka hänellä oikeastaan on... siitäkin huolimatta että valtavan hänen ylleen kohoavan, voimaa rätisevän koneen lähestyminen tuntuu huonolta idealta. Mutta oli löydettävä jokin keino tehdä tälle... jotain. Pakkohan kapineessa oli olla jotain minkä hän voisi repiä hajalle, jos ei muuta. Näine aikeineen Akela kiirehtii jälleen askelensa eteenpäin siltaa pitkin, mittaillen lähestyessään laitetta katseellaan.
Sub: Arkynin raskaat askeleet saavuttavat kävelysillan pelottavan nopeasti Akelan jälkeen. Paikan vartija ei aikaile, vaikka sen liikkeet eivät olekaan epätoivoisia tai kiihkeitä. "Tämä on Herrojen kammio. Sinun kaltaistasi ei koskaan ole tarkoitettu astumaan tänne", vartija kommentoi kuivasti seuratessaan Akelaa. "Lankea polvillesi ja odota tuhoasi. Et ehdi tuhota mitään, ennen kuin minä tuhoan sinut", se jatkaa. Samalla Arkynin ruumis kohottaa miekkaansa kuolettavalla varmuudella. Sanoja on tuskin syytä epäillä...
Spyrre: Jos oltiin täysin rehellisiä, Akela ei ollut koskaan oikeasti varautunut siihen että pääsisi tänne saakka.... varsinkaan käytännössä yksin. Kun hän kiirehtii eteenpäin sähisevien koneiden ja seiniä reunustavien arkkujen keskellä hänellä ei ollut oikeaa käsitystä siitä mitä olisi edes tehnyt, ja nainen saattaa jo kuulla pahaenteiset askelet takaansa. Arkynilta tuskin saattoi odottaa apua vaikka tämä olisi halunnutkin sitä antaa... Sarvekas nainen pyörähtää rivakasti ympäri vartijan saapuessa. Elkeissä on kieltämättä jo melkoista kuumeisuutta, mutta siltikään hänellä ei ole aikomustakaan tehdä ainakaan niin kuin olento olisi halunnut. Sanat saavat hänet rypistämään kulmiaan lyhyesti ja vilkaisemaan ympärilleen. "Ovatko nämä... Muinaisia?" hän ei voi olla töksäyttämättä silkasta hämmennyksestä. Nopeasti tätä seuraa kuitenkin ärähdys. "....pirut siitä! Älä luule että pääset tästä näin helpolla!" Akela harppaa kauemmas, heittäen kuitenkin kireän katseen kohti Arkynia. Sitten hän kuitenkin rynnistää laitetta kohti, kuin olisi aikeissa hakea suojaa sen tuntumasta. Ainakin suurella miekalla olisi hankalampi huitoa tämän vieressä... jos hän pääsisi tarpeeksi lähelle. Kukaties siitä löytyisi jokin heikko kohta.
Sub: Vartija ei vastaa enää mitään. Se ei selvästikään ole kiinnostunut keskustelusta, vaan ainoastaan Akelan murtamisesta sanoilla tai teoilla. Kun nainen tuntuu taas saavan tarpeekseen sanailusta ja rynnistää kohti koneita, se ei epäröi hetkeäkään harpata perään. Mutta käsi joka kohoaa iskuun, ei olekaan miekkaa pitelevä...
Yhtäkkiä Arkynin kädestä iskee kuolettava välähdys. Se voisi olla lieska tai salama, tai jotakin niiden väliltä. Se sytyttää ilman ympärillään palamaan ja pyyhkäisee kohti Akelaa kuin kuoleman ruoska. Kuolettava, nopea sivallus, jolla vartija aikoo nähtävästi lopettaa tämän kaiken, ennen kuin ehtii edes iskemään miekallaan...
Spyrre: Akela ei jää odottamaan taaskaan, mutta mennessään hän onnistuu nappaamaan nopean välähdyksen takaansa. Kukaties tämä pelastaa hänen henkensä. Sarvekas nainen ei luultavasti ehdi tietoisesti edes yhdistämään tätä aiemmin näkemäänsä mutta vaistot räjähtävät välittömästi hälytykseen ja hän heittäytyy maahan kesken juoksunsa. Hän törmää siltaan raskaasti ja pyörähtää ähkäisten kun polttava vasama pyyhkäisee ylitse... mutta ei aivan harhaan. Kuuluu räsähdys ja kivulias älähdys kun toinen naisen sarvista murtuu ja murenee tuhkaksi. Akela kompuroi hätäisesti ympäri tapaillen jalkoja alleen uuden säteen varalta, siitä huolimatta että polttava tynkä valuttaa verta hänen kasvoilleen. Selkänsä kääntäminen ja nopeuteensa luottaminen ei tainnut olla enää vaihtoehto... "Sinä... saasta!" hän ähkäisee hampaidensa lomasta, kunnes kohottaa ärähtäen kätensä. Hän olisi halunnut yrittää jotain mikä ei olisi vahingoittanut Arkynia, mutta vaikutti että oli yritettävä... Akela ei ollut vieläkään täysin varma mitä tehdä, mutta oli jo tullut selväksi että hänen voimansa purivat vartijaan... ja jo kerran tähän käsiksi päästyään hän tiesi ainakin suunnilleen mitä etsi. Nainen iski hurjistuneesti päin miestä, yrittäen tavoittaa aiemman liekehtivän olennon sisimmän... jostain. Oli toivottava että hän yksin olisi tarpeeksi vahva repimään ja runtelemaan tämän, tai kiskomaan sen irti uhristaan...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 3, 2020 21:58:01 GMT 3
Sub: Arkynin ruumis pysähtyy paikoilleen, kun Akela lopettaa pakenemisensa ja kääntyy ympäri. Outo tulen ja salamoiden välillä vellova energia kareilee yhä miehen kärsineen käden sormien ympärillä, kuin uuteen iskuun jännittyvä käärme. "Olet tuhoon tuomittu, kuten jokainen toverisi. Vaikka päästäisin sinut koskemaan Mestareiden koneisiin, tuhoaisit todennäköisemmin itsesi kuin mitään muuta. Sinä et edes ymmärrä niitä voimia, joita tämä paikka ohjaa ja muovaa. Kaikki pyhimmän työn eteen", Arkynia hallitseva olevaisuus toteaa. Mutta nyt ei ole aika puhua. Arkyn vaikenee, kun Akela alkaa toipumaan hyökkäyksestä ja kääntämään raivoaan tätä vastaan. Olevaisuus miehen ruumiissa selvästi tietää mitä on tulossa, vaikka ei reagoikaan siihen millään varsinaisella tavalla.
Akela iskee. Jossakin miehen sisällä on yhä sama olevaisuus tulen ja lieskojen keskellä... mutta nyt se on limittäin miehen itsensä kanssa. Eikä naisella ole nyt kokeneempaa ja harjoitetumpaa mieltä tukenaan. Arkynin ruumis vavahtaa ja mies horjahtaa taaksepäin iskun voimasta... mutta seuraavassa hetkessä mies kohottaa ilmeettömästi tyhjää kättään. Tuli leimahtaa uudelleen. Samassa silmänräpäyksessä Akelaa kohti iskee uusi, kuolettava energian ruoska. Se on pakotettu valinta; joko tämä hellittää henkisen otteensa ja keskittyy pysymään hengissä, tai jatkaa Muinaisen mahdin kuristamista ja menettää henkensä...
Spyrre: Jos vartijan sanoihin on uskominen, saattaa tämä yritys olla jo menetetty. Hän todella oli itsekseen keskellä valtavia voimia joita ei ymmärtänyt tietämättä edes mihin iskeä valtavaa koneistoa... mutta kaiketi sekään ei ollut yllätys ettei Akela aikonut antaa sen ainakaan estää itseään. Sanat saavat aikaan vain ärähdyksen kun nainen iskee Arkynin ruumiiseen asettunutta voimaa vastaan omallaan. Tällä kertaa siitä ei kuitenkaan saa otetta samalla tavalla. Nainen kiristää hampaitaan tajuten sitten miehen kohottavan taas pahaenteisesti kättään. Tuskin tarvitsee edes jäädä miettimään mitä tämä aikoo tehdä eikä Akela voi muuta kuin hellittää ja kavahtaa taaksepäin. Polttava säde räiskähtää ilmassa pakottaen jo sarvensa menettäneen naisen kauemmas. "Miten... vain! Mutta teen kaikkeni että mitään tästä ei jää jäljelle! Et myöskään sinä!" hän ärähtää ja loikkaa sitten eteenpäin. Rynnistely kapealla sillalla ei varmasti ole se paras idea mutta siitä huolimatta Akela tekee juuri niin, syöksyen kohti ja yrittäen luikahtaa hakemaan asemia miehen selustasta.
Sub: "Mestarien työ on ikuista. Sinä sen sijaan et ole", Arkynin suu kommentoi Akelan raivoa tylyllä vääjäämättömyydellä. Kylmän mekaanisella varmuudella liikkuva ruumis kohottaa kuolettavaa miekkaansa valmiiksi, piittaamatta naisen uhmasta tai raivosta. Se aikoo iskeä tämän maihin ilman mitään epäilyksiä tai arvailuja; kohti hyökkäävä vihollinen on vain helpompi tilaisuus tuhota tämä.
Äkkiä kuilun loputonta, räiskyvää huminaa rikkoo korvia vihlova, mutta tuttu rääkäisy. Ilman läpi leikkaa energia-aseen liekehtivä säde. Se pyyhkäisee aivan Arkynin vierestä, mutta sitä ei ole tähdätty mieheen vaan tämän pitelevään miekkaan. Säde lävistää aseen, joka sekin hallitsee ja kanavoi aivan yhtä valtavia energioita. Seuraavassa silmänräpäyksessä koko miekka katoaa lieskoihin ja salamoihin, kun se räjähtää ja nielaisee puolet Arkynista.
Arkyn horjahtelee, mutta miehen kylmä huomio kiinnittyy silti välittömästi taakse, mistä laukaus tuli. Ja siellä, hohtelevan käytävän tällä puolen, sillan juurella, seisoo hahmo, joka on varmasti tuttu ainakin Akelalle - Arkynillekin, jos mies ymmärtää mitään maailmasta ympärillään. Repaleisen, riepotellun lurjuksen hahmo seisoo paikoillaan, energia-ase yhä kohotettuna. Hän näyttää juuri siltä kuin voisi olettaakin - siltä kuin olisi juuri rimpuillut ulos valtavan demonin sisuksista. Hänen lihansa ja nahkansa ovat riekaleina, hänen vaatteistaan on jäljellä vain palasia ja hän on yltä päältä saastassa. Mutta samaan aikaan hän näyttää siltä kuin kaikki tuo olisi täysin yhdentekevää, kuin se ei todella vaikuttaisi hänen fyysiseen tai henkiseen olemukseensa mitenkään.
"Pelkäsin, etten ehtisi ajoissa", mies toteaa melkeinpä tuttavallisesti.
Spyrre: Suunnilleen samalla hetkellä kun teki aloitteensa, Akela saattaa jo aavistaa miten tämä päättyisi. Oli kuitenkin jo myöhäistä muuttaa mielensä ja välttyä miekalta... jos nainen oli edes aikeissa harkita moista. Ainakaan elkeissä ei näy merkkiäkään sellaisesta kun Akela hyökkää eteenpäin ja miehen isku kohoaa. Kuitenkin äkkiä tapahtuu jotain muuta. Miekka räiskähtää tuleen kuten myös Arkyn. Jopa hurjistunut Akela päästää typertyneen henkäisyn ja lähes kompastuu jalkoihinsa, onnistuen täpärästi välttymään suistumasta alas kuiluun. Arkyn horjahtaa ja kääntyy, naisen osaamatta hetkeen muuta kuin seurata tämän katsetta... ja vetää henkeä uudestaan silkasta tyrmistyksestä. Halusi tai ei, hän tunnisti runnellun hahmon joka seisoi kauempana aivan liian hyvin. Ilmeisestikään edes demoni ei ollut ollut tarpeeksi tälle... ja nyt hiippari oli seurannut heitä sisään. Oivallus oli hyytävä... mutta sille ei ollut nyt aikaa. Akela tuijotti muutaman järkyttyneen hetken, kunnes kiskaisi huomionsa pois. Oli miten oli, Arkynia riivaavan olennon huomio oli nyt muualla.... Sarvekas nainen päästää hiljaisen uhkaavan sihahduksen ja ponnisti sitten uudelleen jaloilleen, tällä kertaa suoraan ympäri kääntyneen Arkynin niskaan. Hän tarraa kiinni kuin kiukkuinen näätä, yrittäen iskeä voimansa nyt suoraan kohteensa sisuksiin raivolla kuin olisi aikeissa vaikka kiskoa otuksen irti fyysisesti omin käsin. Ainakaan yrityksestä ei ollut puutetta...
Sub: On mahdotonta sanoa, mitä Arkynin ruumiissa piilevä olevaisuus on aikeissa tehdä. Tai miten paikalle ilmaantunut mies siihen kukaties vastaisi. Akela iskee uudelleen eikä mihinkään sellaiseen jää aikaa. Arkynin ruumis vavahtaa uudemman kerran, kun Akela iskeytyy tämän niskaan. Mies hätkähtää ja yrittää kääntyä ympäri kohtaamaan sisuksiaan jäytävää naista. Mutta tämä on kiinni suoraan niskassa, ja pyörähdys jää tehottomaksi rimpuilemiseksi.
Mekaaniset, yksinkertaiset liikkeet eivät muutu mitenkään, mutta ainakaan Arkynin ruumis ei enää hidasta tai tarkkaile. Se pyyhkäisee kädet niskaansa repiäkseen kiusankappaleen irti... mutta samassa hetkessä toiset kädet vangitsevat tämän ranteet. "Täällä ei kaivata ylimääräisiä", lurjus tokaisee varsin yhdentekevästi ja tuijottaa Arkynia silmästä silmään. Kuin katsoisi suoraan siihen Tuleen, joka piileskelee niiden takana.
Arkynin suu ei puhu mitään, mutta miehen ilmeetön katse iskostuu silti mieheen tämän edessä. Hänen kumpikin kätensä kipinöi hirvittävästä energiasta, joka iskee suoraan tätä päin... mutta turhaan. Lurjus horjahtaa askeleen taaksepäin, mutta hänen otteensa ei hellitä ollenkaan. Hänen lihansa käryää, mutta se ei selvästikään tarkoita mitään juuri nyt. "Minulla... on sitä paitsi vielä asiaa tuolle ikälopulle ruholle, jossa piileskelet", mies tuhahtaa.
Eikä mikään pysty estämään Akelaa jatkamasta...
Spyrre: Akela näkee häivähdyksen tilaisuudesta, ja tarttuu tähän miettimättä. Arkynin kaapattu keho rimpuilee mutta nainen roikkuu kiinni hurjistuneesti äristen ja upottaa sormensa tiukasti mieheen. Samaan aikaan vielä terävämpi ote hapuilee vierasta tietoisuutta vielä kovemmin ottein. Se ei kuitenkaan riitä pysäyttämään tätä. Mies hapuilee jo taaksepäin mutta äkkiä jokin pysäyttää tämän. Akelallakin menee hetki tajuta mitä tarkalleen tapahtuu kun kädet kiskaistaan äkkiä pois, mutta ääni joka puhuu Arkynin toiselta puolelta saa hänetkin sävähtämään. Apu tältä taholta ei varmasti ollut edes käynyt hänen mielessään... eikä hän rehellisesti ollut varma mitä hiippari oikeasti edes aikoi. Mutta tämä piteli Arkynia paikallaan. Nainen heittää epäluuloisen pistävän katseen lurjukseen miehen yli, mutta kokoaa nopeasti itsensä ja tarraa mielenvoimiinsa entistä tiukemmin. "Irti, saastainen loinen!" hän sähähtää, riuhtoen otuksen olemusta.
Sub: Arkynin ruumis vastustelee aikansa. Se yrittää vääntää, tempoa ja kiskoa. Sen kädet loimuavat hirvittävästä voimasta. Mutta Akela jäytää sen sisuksia, eikä mies sen edessä hellitä piiruakaan. Lopulta on vain yksi suunta, johon tämä kaikki voi mennä.
Äkkiä Arkynin vastarinta katoaa. Loimuava, räiskyvä silhuetti syöksyy ulos miehestä ja katoaa yhdessä sokaisevassa silmänräpäyksessä jonnekin valtavan kuilun leiskuvien energiavirtojen keskelle. Arkynin ruumis romahtaa sen alta kuin kukaan ei enää ohjaisi sitä. Arkyn roikkuu hetken tämän kumpaakin rannetta puristavan lurjuksen otteeessa, kunnes mies päästää epämääräisen hymähdyksen ja irrottaa otteensa. Ruho putoaa maahan pitkin pituuttaan.
"No niin. Nyt meitä ei häiritä", lurjus toteaa rauhallisesti.
Spyrre: Ponnistus ei ole helppo runnellulle naisellekaan, mutta tälläkään ei ole aikomustakaan hellittää. Akela joutuu kiristämään hampaitaan hetki hetkeltä enemmän mutta lopulta vastarinta antaa periksi. Jotakin leimahtaa ulos miehestä ja sinkoaa jonnekin nopeammin kuin hän voi reagoida... jos olisi voinut estää tätä muutenkaan. Nainen ähkäisee ja harppaa kauemmas kuin uumoillen tämän yrittävän vielä jotain mutta näyttää siltä että olento on toistaiseksi kaikonnut. Hän pälyää hetken tämän jälkeen huohottaen kunnes havahtuu Arkyn lopulta lysähtäessä maahan. Tämä taitaa viimeistään muistuttaa nykyhetkestä ja uusimmasta käänteestä. Akela tuimistuu samantien uudestaan. Nainen sähähtää ja kiskaisee viimein miekkansa harpaten Arkynin ylle, kohottaen teränsä kohti lurjusta. "Sinä! Pois hänen luotaan!" ärähdetään... vaikka rehellisesti hänellä tuskin oli toivoakaan pitää hiipparia poissa yhtään mistään näin. "En tiedä mitä haluat tuosta laitteesta tai hänestä, mutta... et saa sitä! Sen enempää kuin nuo muutkaan mielipuolet tuolla ulkona!"
Sub: Lurjus ei vaikuta edes varsinaisesti huomioivan Akelaa. Tämä astahtaa kauemmas ja pyörähtää kerran ympäri, katsellen ympärilleen. "Mutta tämä on melkoista, eikö olekin? Odotin jotakin asetta tai konetta. Jotakin yhdentekevää uutta leikkikalua. Mutta tämä... tämä on jotakin muuta", lurjus tokaisee ja levittää käsiään. Tämä katselee valtavaa kuilua ja sitä reunustavia, loputtomia lasisia arkkuja, niissä vellovia epäinhimillisiä muotoja.
"Tämän palatsin entiset asukkaat. Eläviä Muinaisia. Ja koneita, jotka ovat varjelleet ja elättäneet niitä kaikkien vuosituhansien läpi. Mieti, paljonko niillä olisi sanottavaa. Ja mieti, mitä kaikkea niiden avulla voisi saada aikaan", mies puhelee, pitkälti itsekseen. Tämä naurahtaa varsin kolkosti.
Spyrre: Akela puuskuttaa vielä varsin raskaasti, pyyhkäisten vaivihkaa sarvestaan valunutta verta kasvoiltaan. Siltikin hän pitää tiukasti silmällä lurjuksen liikkeitä kun tämä käy ihmettelemään näkymiä. Hän ei vastaa heti rohjeten itsekin luoda kireän katseen ympärilleen elävien arkkujen keskellä, pudistaen sitten sihahtaen päätään. "Älä luulekaan. Ne ovat hirviöitä! Et kuullut miten tuo otus puhui meistä, olemme niille vain orjia! Ja kaikki mitä maailmassa tapahtui silloin... nuo tekivät sen!" töksäytettiin miekanterä edelleen epäluuloisesti kohti miestä suunnattuna. "Jos ne tulevat takaisin... ties mitä ne sitten tekevät! Väkeni oli oikeassa; ne eivät saa nousta täältä! Et voi olla niin typerä että et tajua sitä itsekin!"
|
|