|
Post by spyrre on Mar 19, 2020 22:59:28 GMT 3
Sub: Arkyn tutkailee edessä avautuvaa näkyä kylmän tuimana. Mutantteja ryntäilee ohitse mukaan taisteluun ja jokin jättiläinen sortuu useiden keihäiden lävistämänä, mutta valtiaan joukot ovat siitä huolimatta ehdottoman alakynnessä. Ei tarvita mitään sotilasneroa näkemään, että tätä menoa mutantit joko murskataan tai ajetaan pakoon. "Jotakin tekeleitä. Eivät nuo luonnollisestikaan ole syntyneet", Arkyn tokaisee nopean vastauksen tilannetta epäluuloisesti tarkkailevalle Akelalle. Sitten hän kohottaa miekkaansa jonnekin mutanttien rivin ylitse, hirviöitä kohti.
"... eivät nuo aivottomat hirviöt tosin myöskään itse tätä hyökkäystä ole tehneet. Katso", mies tokaisee, heristäen miekkaansa. Valtavien, kelmeiden jättien takana häämöttää pienempiä hahmoja. Kukaties nekin ovat jonkinlaisia mutantteja. Synkkiä, kyyristeleviä hahmoja, joiden kasvoja peittävät oudot kypärät. Niistä jokaisessa on valtava, tuijottava silmä, joka on suunnattu taistelua kohti. Ne heiluttavat käsiään ja osoittelevat kuin huutaisivat komentoja. "Nuo taitavat olla niiden aivot", Arkyn päättelee.
Spyrre: Akela sihisee itsekseen vaiteliaita manauksia yrittäessään arvioida näkyä. Jopa hän pystyy kyllä näkemään kuinka huono tilanne on, puhumattakaan siitä kuinka paljon mutantteja parveilee jättiläisten ympärillä. Jo aivan niiden kimppuunkin pääseminen vaatisi selvästi vaivaa... "Pakko niilläkin on jokin heikko kohta olla" nainen jupisee, kääntäen katseensa kysyvästi Arkyniin kun tämä huomaa jotain. Hän seuraa miehen osoitusta verilöylyn taustalle ja valpastuu silminnähden kun hoksaa rumat, mutta melkoisesti pienemmät oliot kärkkymässä jättiläisten varjossa. "Rumia piruja. Mutta terä varmaan puree noihin paremmin" Akela murahtaa ja vetää keihään eteensä, harpaten sitten rivakasti seinän viertä myöten eteenpäin. "Otetaan ne hengiltä ja katsotaan mitä tapahtuu" hän tokaisee taakseen mennessään, lähtien luikkimaan parhaansa mukaan pahimman mylläkän ohi, vaivihkaa kohti taustalla hosuvia olentoja. Toivottavasti jäteillä ja muilla mutanteilla oli tähän hätään tarpeeksi puuhaa toistensa kanssa etteivät ne tajuaisi että joku hivuttautui kohti.
Sub: Arkyn pyöräyttää niskojaan ja pyöräyttää miekkaa kädessään. "Parempi hoitaa tämä teurastus päätökseensä mahdollisimman nopeasti", hän tuhahtaa koko tilanteelle. Mitäpä asioita pitkittämään. "Pysy matalana. Jos ne eivät näe meidän kiertävän sivusta, niillä lienee parempaakin tekemistä", mies murahtaa vielä, ennen kuin lähtee kiertämään Akelan tapaan kahakan sivuun - joskin eri puolelta. Jättien ohitse hiipimiseen ei kaivata lukumäärää...
Käytävä on leveä, ja sitä reunustavat pilarit, jotka antavat ainakin hieman näkösuojaa - yhtä paljon kuin taistelun melske ja kuolema ja tuho, jotka raivoavat ympärillä. Siitä huolimattakaan Arkyn ei jaksa uskoa, että mokomasta tulee helppoa. Hän kiertää sivustaan nopeana ja matalana. Kun hyvä tilaisuus tulee, parempi vain syöksyä läpi kuin yrittää mitään sen hienovaraisempaa...
Spyrre: Sarvekas nainen nyökkää napakasti ja kiirehtii sitten matalana eteenpäin. Vaikkei ollutkaan nyt ketterimmillään oli pilarien suojassa pysyttely tähän hätään tarpeeksi helppoa kun taistelu raivoaa keskemmällä, eikä Akelallakaan ole aikeita jäädä pitkittämään tilannetta. Oranssi katse on nauliutunut eteenpäin suorastaan kärkkäästi kun hän kumartuu hetkeksi pilarin varjoon massiivisen hirviön horjuessa ärjyen ohitse. Pienempien mutanttien tuskanhuutojen saattelemana nainen syöksähtää ohi rivien taakse, survaisten koko painollaan keihään ensimmäiseen saavuttamaansa yksi-silmäiseen ilmestykseen. Mikä se ikinä sitten olikaan oli nyt sivuseikka, ainoa mikä häntä kiinnosti oli kuinka terä puri tähän otukseen.
Sub: Jätit eivät välitä ympärillään tapahtuvasta tuon taivaallista. Ne seuraavat varjossaan kyyhöttävien hahmojen äänettömiä käskyjä ja metallista tuijotusta sokeassa, järjettömässä uskollisuudessa. Ja niiden huomio puolestaan on kiinnittynyt taisteluun ja aivottomien hirmujen ohjaamiseen. Kun Akela syöksähtää linjojen ohitse, lähin käskyttäjä ehtiin hädin tuskin edes tajuta tämän läsnäolon. Se on outo, seremonialliseen kaapuun verhotti ilmestys, jonka päätä peittää aivan liian suuri, huojuva kypärä. Sen tarkkaa muotoa ja olemusta on vaikea edes arvioida, mutta kun se käännähtää viime hetkellä Akelaa kohti, sen liikkeissä on jotakin epäinhimillistä, nytkähtelevää. Ruumis seuraa valtavaa metallista päätä.
Ilmestyksestä karkaa ilmoille outo ulahdus, mutta seuraavassa hetkessä sen kitusiin uppoava keihäs vaientaa sen. Olipa mikä oli, metalli lävistää sen kuin minkä tahansa lihaa ja verta olevan. Se korahtaa ja romahtaa maahan, haparoiden otetta keihäästä oudolla, surkastuneella raajalla. Oudon, valtaisan tuijottavan silmäkuvion takaa valuu jotakin veren kaltaista, mutta löyhkäävää ja kelmeää. Muut oudoista käskijöistä ulahtelevat äkillisen hädän vallassa ja horjahtelevat kauemmas kuolettavasta naisesta. No sohivat epämuodostuneilla raajoillaan, ja ajattelematta, miettimättä, linjasta horjahtaa taaksepäin mylvivä jättiläinen, joka horjuu muitta mutkitta naista kohti...
Spyrre: Edes jonkinlaiseksi tyydytykseksi kaiken jälkeen keihäs uppoaa tähän olentoon kuten olisi toivonutkin. Akela ärähtää runnoessaan ilmestyksen maahan ja heittää villin katseen ympärilleen kun tämän toverit ymmärtävät mitä tapahtuu. Ne ulisevat ja perääntyvät, eikä aikaakaan kun nainen kuulee jonkun raskaan kääntyvän kohti hänen takaansa. Hän kiskaisee keihäänsä irti ja loikkaa uudestaan liikkeelle. Nopea katse ehtiikin paljastamaan rivistä irtaantuneen jätin, mutta tämä hoipertelee eteenpäin kömpelösti ja sohien. Akela suo tälle vain nopean kirouksen suunnatessaan ärhäkästi saaliidensa perään. Hän syöksähtää suoraan kaavutettujen olentojen keskelle sen suurempia miettimättä, iskien keihäällään mitä vain ehtii tavoittamaan. Eittämättä hän toivoo ehtivänsä tekemään tarpeeksi tuhoa ennen kuin massiivinen, kömpelö otus ehtii tavoittamaan häntä, varsinkin jos se joutuu väistelemään komentajiaan.
Sub: Karmaisevien käskijöiden keskellä leviää kaaos. Ne horjuvat ja huojuvat pakoon Akelan vihan tieltä kömpelösti sohien, unohtaen ohjailemansa taistelun yhdessä silmänräpäyksessä. Jättiläinen harppoo naisen perään, runnoen, huitoen ja villisti mylvien... ja vain pahentaen tilannetta.
Kaikki ei kuitenkaan ole niin helposti ohitse. Jokin ulahtelevista käskyttäjistä huutaa ilmoille korahtelevan sanan, ja äkkiä jostakin kauempaa harppaa kohti uusia uhkia - pahempia kuin aikaisemmat. Näivettyneitä, hiiltyneitä, korvennettuja hahmoja, joiden tyhjissä silmissä ja avonaisissa suissa iskevät toismaalliset liekit. Muinaisten sotureita, hyvin samankaltaisia kuin eilispäivänä. Niitä on vain muutama, mutta niiden pitkät miekat lupaavat silti nopeaa ja ehdotonta kuolemaa...
Korventuneet soturit hyökkäävät Akelan suuntaan pelottavan nopeasti, ja kauhistuneet käskijät pakenevat niiden suojiin sitäkin nopeammin...
Spyrre: Raivokkaasta ja rivakasta iskustaan huolimatta Akelan hyökkäys ei päätykään pelkkään surkeaan verilöylyyn. Hän lävistää ja repii, joutuen kuitenkin väistämään villisti huitovan jätin tieltä kun tämä jytistelee keskelle kaaosta. Kaavutettujen otusten seasta nousee uusia outoja huutoja mutta hän ei ehdi ihmetellä niitä kovinkaan kauaa kun kauempaa harppoo jo esiin jotain huomattavasti tutumpaa... mitä hän tosin ei olisi halunnut nähdä. Sarvekas nainen ärähtää ja epäröi kun seremonialliset komentajat pakenevat leimuavien kaamiosotureiden suojaan, ja sitten nämä jo olivatkin hänen kimpussaan. Akela ehtii hädintuskin suunnata ensimmäisen iskun syrjään ja kavahtaa taaksepäin seuraavan tieltä, löytäen itsensä nopeasti ikävän monen korventuneen olennon edestä... ja taustalla teutaroi vieläkin hurjistunut jätti. Hän joutuu perääntymään hätäisesti ja hakemaan suojaa pilareiden tuntumasta saadakseen edes jotain itsensä sekä murhaavien iskujen väliin.
Sub: Korvennetut soturit hyökkäävät nopeasti ja armotta. Ne jahtaavat naista hirvittävällä, suorasukaisella tavallaan ja lyövät iskuja, jotka riittäisivät helposti irrottamaan pään harteilta tai lyömään raajoja katki. Miekat iskevät kipinää pilareista ja seinistä, kun ne ahdistavat saalistaan. Mylvivä jätti on vähällä murskata yhden sotureista haroessaan naista kohti. Yhtäkkiä se kuitenkin perääntyy pois, jonkin näkymättömän käskyn ohjaamana. Käskyttäjät eivät aikaile pitkään, kun hyökkääjä on saatu pois niiden keskeltä. Nainen kuolee pian ja taistelu jatkuu samalla tavalla loppuunsa asti...
Äkkiä Arkyn on kaiken keskellä. Kaikki huomio on kiinnittynyt Akelaan, eikä kukaan ehdi tajuta varjoista harppaavaa miestä. Käskyttäjä jos toinenkin kaatuu ulahtaen maahan hänen iskiessään niiden ohi kammottavan nopeasti, mutta ne ovat pelkkä sivuseikka. Hänen hyökkäyksensä on kuin suora nuoli kohti korvennettuja sotureita. Yhdessä hetkessä Arkyn iskee kaamioiden keskelle, antaa murskaavia iskuja puolin ja toisin ja ajaa niitä kauemmas. Kauemmas Akelasta, kauemmas toisistaan. Ennen kuin ne ehtivät edes reagoida jäykännopealla tavallaan, hän on jo runnomassa niitä. "Hoida ne mulkoilijat loppuun! Minä huolehdin tästä!" mies ärähtää ilmoille, kohti todennäköisesti ainoaa täällä, joka edes ymmärtää hänen sanansa. Niissä on kylmää, murhaavaa terää...
Spyrre: Akela tuskin ehti miettimään mitään erityisen syvällisesti juuri nyt kun hänen henkensä riippui jälleen hänen rivakkuudestaan. Nopeat liikkeet raastoivat haavoja, kukaties niitä saatiin joitain uusiakin, mutta silti hän onnistui pysyttelemään täpärästi kaamioiden iskujen edellä. Mutta hyvin täpärästi, ja sen hän tiesi itsekin. Kun Arkyn äkkiä ryntää kaiken keskelle runnoen korvennettuja olentoja hajalleen pyyhkäisee hänenkin ylitseen nopea helpotus. Tätäkään ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä pohtimaan. Akela harppaa säpsähtäen taaksepäin mutta tokenee nopeasti. Hän nyökkää lyhyesti käskylle ja pyörähtää uudestaan ympäri, nyt kostonhimoisella tarmolla. Nainen ei epäröi rynnätä takaisin keskelle yksi-silmäisiä olentoja, nyt entistä hurjempana. Keihäs iskee yhtä, survaisee toisen sivuun ja tavoittelee seuraavaa samalla kun hän runtelee näistä mahdollisimman monta maahan armotta.
Sub: Tuijottavien käskijöiden hätäiset ulahtelut eivät pitele vapaaksi päästettyä Akelaa millään tapaa. Ne sortuvat tämän raivon edessä kammottavan nopeasti, kaatuvat koristen maahan ja syytävät saastaisia nesteitään kiville. Niiden hätä ja sekaannus laukaisee kaaoksen myös jättiläisissä, joista osa kääntyy puolustamaan käskijöitään, osa taas tuntuu unohtavan tilanteensa ja jää sohimaan ponnettomasti ympäriinsä. Ne jotka pystyvät, kääntyvät pakenemaan. Mutta nainen on nopeampi, eikä mikään todella pysty estämään tätä juoksemasta jokaista niistä maihin, jos tämä vain haluaa...
Arkyn ei piittaa ympärillään tapahtuvasta. Hän taistelee keskellä vihollisia, jotka olisivat varma kuolema melkein kenelle tahansa muulle. Mutta toisin kuin eilen, hän ei iske vapautetulla raivolla tai silmittömällä voimalla. Nyt hänen jokainen liikkeensä on hallittu, kylmän teräksisellä varmuudella suoritettu. Hänen liikkeensä ovat rajoitettuja ja suoria, konemaisen yksioikoisia. Hän ajaa jokaisen iskun vihollisiaan päin suoralla, hallitulla kylmyydellä ja torjuu tai väistää yksioikoisilla, mitään tuhlaamattomilla tavoilla. Korvennetut kaamiot horjahtelevat ja huojuvat Arkynin ympärillä. Niiden liikkeet ovat yhä hirvittävän nopeita, mutta Arkyn katkaisee niistä suurimman osan heti alkuunsa. Hän lyö niitä jotka notkahtavat hyökkäykseen, vetäytyy puolustuskannalle käyvien tieltä. Ne eivät todella ajattele tai suunnittele mitään. Ne ovat vain kaikuja menneestä. Hän sen sijaan... hän hallitsee itsensä täysin. Ei mitään kuohahduksia tai turhia vihan merkkejä.
Loppujen lopuksi kaikki päättyy puolin ja toisin surkean yksipuolisesti.
Spyrre: Akela ei edes ajattele kun viimeiset ulisevat yksisilmät kääntyvät pakoon. Kaiken kokemansa jännityksen jälkeen hän päästää kaiken vimmansa mutanttien niskaan, huolimatta siitä kaikesta vastahakoisuudesta jota oli kokenut sekaantua koko kahakkaan. Nyt sillä ei tuntunut olevan enää väliä. Keskellä taistelua hän on jälleen vihainen, härkitty peto, joka ei aio katsoa saaliinsa pakoa. Sarvekas nainen päästää villin sähähdyksen ja säntää pakenijoiden jälkeen. Keihäs iskeytyy moneen ennen kuin nämä ehtivät kauaskaan, ja viimeinen kaatuu paiskattu keihäs selässään. Akela seisahtuu vasta ruumiin äärelle, ja survaisee terän vielä kertaalleen sätkivään mutanttiin ennen kuin kiskaisee aseen irti ja katsahtaa ympärilleen terävästi. Jättejä ja kaamioita komentavat olennot on isketty hengiltä... tai ainakaan hän ei näe niitä enempää. Arkyn kamppailee kuitenkin vielä korvennettujen sotureiden kanssa ja miettimättä nainen harppaa kohti näitä.
Sub: Jätit lankeavat nopeasti, kun niiden toimintaa ei ohjata. Niiden hämmentyneet, päämäärättömät mylväisyt muuttuvat korinaksi, kun palatsin valtiaan joukot pääsevät survomaan keihäänsä syvälle niiden ruhoihin ja raahaamaan ne maahan tapettaviksi. Se ei ole sen kauniimpaa tai vaivattomampaa, mutta ainakin verinen vääntö loppuu nopeasti.
Arkyn ei juuri katsele ympärilleen. Ajavasta, kylmästä voimasta huolimatta hän saa silti haavoja, eivätkä hänen vastustajansa ole sellaisia, että ne voisi sivuuttaa ohimennen. Hän lyö maahan yhden ja toisenkin, mutta se vaatii työtä. Kolmas seisoo yhä ja astuu häntä kohti valmiina ja nopeana. Äkkiä Arkyn perääntyy kaamion tieltä, suorastaan levittää käsiään kuin usuttaisi sitä hyökkäämään - minkä se tietysti tekeekin. Mutta ennen kuin sen hirvittävän nopea miekka ehtii edes kunnolla kohota, sen rinnasta iskeytyy läpi keihäs - Akelan keihäs. Värisevät lieskat nuolevat metallista vartta.
Arkyn suo korvennetulle soturille yhden ainoan nopean silmäyksen, ennen kuin iskee sen pään irti. Ruumis romahtaa keihään varaan ja sen kaulantyngästä iskevät lieskat kuin raivoisasta ahjosta. "Kauemmas. Tuo Tuli polttaa sinun lihasi tuhkaksi", Arkyn varoittaa toveriaan. Hän ei itse, selvästikään, pelkää mokomia mahteja...
Spyrre: Taistelunkulku on nopeasti kääntymässä. Akela suo vain nopean vilkaisun jättejä maahan kiskovien mutanttien suuntaan suunnatessaan Arkynin avuksi. Mies seisoo yksin leimuavien kaamioiden edessä iskien näitä maahan, mutta se ei nujerra jäljellä olevia. Äänettömän hurjistuneena sarvekas nainen syöksähtää viimeisen soturin kimppuun ja iskee keihäänsä tähän kaikella voimallaan. Liekit iskevät otuksen ruhosta ja kuumuus ryöpsähtää hänen ylitseen. Akela kavahtaa kiroten kauemmas kun mies iskee tämän pään irti ja tämä sortuu liekehtivänä ruumiina. Hän katsahtaa nopeasti Arkynia ja sitten puuskuttaen ympärilleen. "En näe ainakaan enempää. En usko että nuo otukset ovat tarpeeksi fiksuja piilotellakseen jos niitä olisi. Tapoin ne kaikki mulkosilmäiset" nainen töksäyttää tasaten hengitystään, ja kurottaa sitten maasta yhden pudonneista aseista luotuaan vastahankaisen katseen liekkien nielemään keihääseensä. Tähän hänen tuskin kannattaa enää yrittää kajota. "Ehkä ne luovuttavat tällä tähän hätään."
Sub: Arkyn silmäilee maahan sortuneita, liekehtiviä ruumiita hetken, ennen kuin murahtaa ja vilkaisee ympärilleen. Hän arvioi tilannetta yhdentekevillä, nopeilla katseilla. Mihinkään muuhun ei ole tarvetta, jo ensimmäinen riittää hyvin kertomaan kaiken tarvittavan tilanteesta. "Todennäköisesti tässä oli kaikki. Mutta näiden kurjien tapa tuntuu olevan vain yrittää kerta toisensa jälkeen", Arkyn vastaa. Mies pyöräyttää päätään yhdentekevästi, ennen kuin lopultakin astuu kauemmas liekehtivistä ruhoista. Hänellä ei ole edes paitaa päällään. Kuin mikäkin barbaarinen tappaja tuhon keskellä.
Taistelu on jo pitkälti ohi. Ulvovat mutantit tappavat viimeisiä jättiläisiä ja silpovat niiden ruhoja kuin varmistaakseen, että ne eivät enää nouse. Niiden ilmeiset päälliköt, suurimmat ja äänekkäimmät, huutavat sekalaisia ja yhdentekeviä käskyjä. Ruumiita potkitaan sivuun. Vaikea väittää, että mikään siitä tuntuisi kovin merkittävältä millään tapaa.
Spyrre: Adrenaliininkatkuinen vimma alkaa laskea taistelun loppumisen myötä. Se jättää Akelan kasvoille lähinnä happaman ja synkän ilmeen kun nainen seuraa itsekin katseellaan tapahtumia ympärillään ja pyyhkii irvistäen löyhkäävää saastaa päältään. Mutantit eivät selvästikään tarvitse apua omassa viimeistelyssään. Akela vetää henkeä ja nojautuu vaivihkaa keihääseensä. "No. Ainakin kaksi niistä on nyt kai ajettu tiehensä. Ehkä saamme edes hengähtää nyt." Nainen pyyhkäisi arpisia kasvojaan ja suoristautuu sitten hieman varovaisesti. Kaiketi huitominen ei kaikesta huolimatta tehnyt erityisen hyvää hänen revitylle kyljelleen. "Mennään johonkin muualle. En halua jäädä keskelle tätä löyhkäävää saastaa" hän tokaisee ja kääntyy harppoakseen takaisin päin.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 20, 2020 23:14:16 GMT 3
Sub: Arkyn nyökkää Akelan sanoille. Hän on selvästikin yhtä mieltä tästä kaikesta. Äkkiä mies kuitenkin valpastuu ja osoittaa miekallaan jotakin kohti, murahtaen epätyytyväisesti. "Nähtävästi meillä on ensin asioita selvitettävänämme", hän tokaisee vaikka sen suurempaa riemua.
Miekan osoittamassa suunnassa, kaksikon tulosuunnassa ja kaiketi myös valtiaan alueiden suunnalla, rämpii hävityksen läpi hahmo. Tämä ei totta puhuen näytä yhtään siltä, että sopisi tähän teurastukseen ja hävitykseen kaikessa hintelyydessään ja kepeissä, puhtaissa kaavuissaan. Sama palvelija, joka lähetettiin eilen heidän luokseen. Palvelija rämpii ruumiiden ylitse ja katselee hävitystä lievän uteliaasti, kuin asioita tutkiskeleva lapsi. Se on selvästi tulossa heitä kohti - kukaties valtiaalla on jotakin asiaa...
Spyrre: Akela on jo lähdössä kunnes hoksaa Arkynin huomanneen jotain. Hänkin kääntyy silmäämään osoitettuun suuntaan ja päästää pienen epämääräisen äänen tajutessaan kuka rämpii heitä kohden. Tosiaan, ainakaan Akela ei ollut nähnyt palatsin valtiasta nyt missään tuijottelemassa teurastusta saati sanonut heille mitään. Nainen vilkuilee vastahankaisesti mutta jää sitten kuitenkin odottamaan päästäen syvän huokauksen. "No, mitä nyt? Ne ovat kaikki kuolleita." hän tokaisee palvelijan päästyä lähelle pyyhkiessään verta päältään miten nyt likaisin käsin saattaa. Juuri kun hän oli edes suunnilleen saanut siivottua itsensä hetkeksi...
Sub: Palvelija rämpii heidän luokseen omia aikojaan, ihmetellen kaikkea etäisellä ja mitäänsanomattomalla tavallaan. Tämä pysähtyy kaksikon eteen ja kallistaa päätään aavistuksen Akelan sanoille. Sitten tämä nyökkää, kuin olisi päättänyt toisen puhuvan totta. "Kaikki ovat kuolleita. Tapoitte ne. Valtiaani on varmasti tyytyväinen tähän", tämä toteaa ilman painotusta tai mitään ilmeistä taka-ajatusta.
Arkyn kurtistuaa kulmiaan palvelijalle. Tämä katselee ympärilleen kuin ei edes kunnolla miettisi heitä. Ruumiit ja hävitys kiinnostavat selvästi enemmän, eikä tällä ole mikään kiire puhua. "Haluatko jotakin? Tai haluaako valtiaasi?" mies lopulta murahtaa ääneen, kun ei enää jaksa arvailla.
Palvelija kohottaa katseensa selvästi yllättyneenä. Se joutuu miettimään hetken, ennen kuin pyöräyttää päätään ilmeisenä pudistuksena. "Minä olen tarkastamassa taistelun jälkiä. Komennan orjat pian keräämään käyttökelpoisen talteen ja hävittämään loput. Mutta kun kerran olette siinä, teidän tulisi hankkiutua valtiaan eteen. Hänellä on varmasti teille paljon tehtävää. Olettehan te lupautuneet palvelemaan", tämä vastaa lopulta, miettimättä asiaa vieläkään erityisen paljoa
Spyrre: Sarvekas nainen kohottaa kulmiaan kun palvelija tuntuu harhautuneen ihmettelemään ympärilleen. Jos tällä oli jotain asiaa ei nuorukaisella ole ainakaan kiire kertoa tätä ja Akela heittää jo hieman kärsimättömän katseen Arkyniinkin kun tämä joutuu tiedustelemaan suoraan nuorukaisen tarkoitusta. Se viimein saa palvelijankin havahtumaan tarpeeksi että tämä saa ilmoille jotain koherenttia. On kieltämättä jokseenkin hyytävää kuinka viattomanoloinen nuorukainen hortoilee teurastuksen jäänteiden keskellä kuin ei kunnolla ymmärtäisi, tai ainakaan piittaisi, tästä mitään. Siltikin Akela rypistää kulmaan tämän sanoille. "Lupasimme auttaa, jos niikseen. Mutta en palvele ketään" hän tokaisee terävästi heittäen keihäänsä äreästi olalleen. "No, kerro missä se on jos se kerran haluaa että käymme siellä?"
Sub: Palvelija suoristautuu aavistuksen, kallistaa päätään uudemman kerran ja luo Akelaan epämääräisen katseen. "Kaikki palvelevat valtiasta, tavalla tai toisella", tämä toteaa varsin yksioikoisesti, kuin asiassa ei olisi mitään mietittävää. Palvelija itse ei jää miettimään sanojaan liiaksi, vaan osoittaa siihen suuntaan, josta kaksikko (ja kaiken järjen mukaan myös valtiaan joukot) tulivat. "Löydätte hänet sieltä mistä eilenkin, pääpalatsin suurista saleista. Älkää harhailko suljetuille alueille, sillä siellä ette ole turvassa. Hirviöt ja petturien joukot vaanivat siellä, missä valtiaamme koura ei pidä järjestystä", tämä toteaa yhdentekevästi, ennen kuin astuu kaksikon ohitse.
Palvelija alkaa jakaa nopeita, Muinaisten kielellä annettuja käskyjä. Mutantit tottelevat niitä kyseenalaistamatta ja alkavat raahata nopeasti ruumiita, niin omien kuin vihollistensakin, pois paikalta. Jättiläisiä aletaan hakata palasiksi. Kuin hyönteislauma, joka pilkkoo liian suurta saalista.
Arkyn katsoo kaikkea tuota vaiti, mutta ilmeisen happamana. "Ei ihmekään, että heillä on varaa nahistella loputtomiin. Vanhoista raadoista tehdään ainesta uusiin", mies mutisee synkeänä.
Spyrre: Palvelijan vastaus ei selvästikään miellytä Akelaa ja naisen olemus kiristyy, kuten tekee ote keihään varrestakin. Mutta vaikka tämä pureekin hampaansa yhteen hän ei kuitenkaan ala inttää yksinkertaisen nuorukaisen kanssa asiasta vaikka päästääkin varsin näreän sihahduksen. Kun tämä osoittaa suunnan ja harppoo ohitse ohjeistamaan mutantteja Akela seuraa tätä katseellaan. "Psh. Emmeköhän me pärjää jos selvisimme tästäkin" hän tuhahtaa luultavasti suureksi osaksi itselleen. Arkynin huomautus saa hänet kääntämään päätään ja katsahtamaan sitten tarkemmin kuhisevan mutanttilauman toimia. Niin näky kuin ajatuskin tuo irveen hänen kasvoilleen. "Iljettävää. Olisi pitänyt arvata siltä hiipparilta. En olisi yllättynyt vaikka ne söisivätkin niitä" jupistaan vastenmielisin elkein. Olennot olivat pelkkää materiaalia ja työkaluja. "Mennään muualle. En varsinaisesti halua jäädä odottamaan koska ne alkavat järsiä luita tai jotain vastaavaa." Akela vilkaisee touhua vielä viimeisen kerran ennen kuin kääntyy mennäkseen.
Sub: Arkyn pudistaa päätään. "On sekin mahdollista, mutta todennäköisemmin tuo kaikki työnnetään niihin patoihin, jotka näimme eilen. Siinä on hyvät ainekset tehdä uusia orjia vanhojen tilalle. En usko, että nuo elävät pitkään, saati sitten lisääntyvät itse", hän toteaa. Mies kääntää selkänsä näille synkeille näyille aivan yhtä nopeasti kuin Akelakin, kukaties nopeamminkin. Hänellä ei, ymmärryksestään huolimattakaan, ole selvästi mitään suurta halua jäädä katsomaan tätä kaikkea.
Kaksikko suuntaa takaisin sinne mistä tuli, tai ainakin siihen suuntaan. Vastaan juoksee edelleen mutantteja, jotka kiiruhtavat taistelukenttää kohti - joko tarkistamaan tilannetta tai auttamaan asioiden siistimisessä, kuka tietää. "... emme tule saamaan tästä paikasta selville mitään, mitä arvon valtiaamme ei halua meidän näkevän, ellemme ota asioita omiin käsiimme", Arkyn tulee huomauttaneeksi melkeinpä kuin ohimennen, vilkaisemattakaan Akelaan heidän kulkiessaan. Pelkkää viatonta jutustelua...
Spyrre: Akela irvistää sanoille. Hän ei rehellisesti tiedä kumpi vaihtoehdoista edes on vastenmielisempi... mutta sen hän tietää että koko asetelma kuvottaa häntä joka tapauksessa. "Tuskin ne edes tietävätkään paremmasta" hän mutisee astellessaan ruumiiden poikki takaisin kapeammille käytäville. Palatsin sisuksissa kuhistaan vieläkin mutta pahimman ollessa ohitse näiden päämäärillä tuskin on nyt niin väliä heille. Akela ei välttelee otusten katsomista kulkiessaan ohi siinä missä väistää maassa lojuvia verisiä jäännöksiäkin mutta ei anna askeltensa epäröidä. Arkynin puhuessa hän katsahtaa miestä vaiteliaasti ja nyökkää sitten. "Meidän pitäisi katsoa ympärillemme tarkemmin kun saamme hyvän hetken. Ehkä pian voimme katsella löydämmekö sen paikan jota se ei halua kenenkään edes näkevän. Se kuulosti kiinnostavalta" nainen myhähtää vastaukseksi, kuin jopa hieman piristyen ajatuksesta. Kukaties pinnan alla kyti pientä pahansuopuutta valtiasta kohtaan. "...ja jos se on se paikka jota väkeni yritti suojella silloin... haluan nähdä mistä on kyse" hän lisää.
Sub: "Tässä paikassa lienee liikaa tutkittavaa yhdelle kertaa muutenkaan. Jostakin meidän on kuitenkin aloitettava. Parempi siis, jos emme anna noiden sanella mitä teemme, vaan katsomme hieman ympärillemme itse", Arkyn vastaa. "Paras kuitenkin, että olemme varuillamme. Tuo valtias ei totta puhuen vaikuta osaavan toimia itse ajattelevien kanssa, mutta jos jäämme kiinni juonittelusta, siitä tuskin seuraa mitään hyvää. Enkä sitä paitsi epäile, etteikö tämä paikka olisi todellakin vaarallinen", mies jatkaa. Hän ei kuulosta erityisen huolestuneelta mistään tästä, kunhan käy asioita läpi ajatuksissaan ja ääneen.
Kuluu hetki hiljaisuudessa. Arkyn katsahtaa toiseen, kuin vaivihkaa, ennen kuin kääntää katseen taas eteenpäin. Mutantteja juoksentelee ohitse. "... miltä kylkesi tuntuu?" mies lopulta heittää ilmoille. Nähtävästi hän ei kaikesta huolimattakaan pysty vastustamaan pientä huolenpoikasta... vaikka eittämättä tietääkin, paljonko mokomaa arvostetaan.
Spyrre: "Varmaankin. Kunhan peräämme ei kytätä niin voimme luultavasti etsiä ihan tarpeeksi hyvin" Akela myötäsi, tuhahtaen hieman. "Ei selvästikään. Ja jos se tajuaa jotain, niin sitten voimme vain laittaa lopun tälle koko kirotulle touhulle. Olisin voinut iskeä keihään siihen jo aikaisemmin jos olisin halunnut. Vaarallinen tai ei, pääsimmehän me tännekin asti." Oransseissa silmissä välkähti ikävän ärhäkkä ilme. Nainen tuskin halusi viettää tässä paikassa sen enempää aikaa kuin pakko oli, muutenkaan. Mutta tiettyjä asioita oli eittämättä selvitettävä. Akela vaikeni hetkeksi mietteliäänä mutta havahtuu kun Arkyn puhuu jälleen. Hän hätkähtää ajatuksistaan ja suoristautuu kulkiessaan, vaikkakin vie väkisinkin kätensä pyyhkäisemään likaisen takin lievettä kylkensä tuntumassa. Ikävä tosiasia oli kaiketi kuitenkin ettei suuri haava kadonnut hetkessä. "Psh. Onhan se... aivan tarpeeksi hyvä. Se ei vuoda enää, niin... eiköhän se asetu kun se saa olla" tokaistaan lopulta hankalasti. "Kunhan... saamme asiat tehtyä niin voimme mennä muualle. Ei sitä kannata liikaa miettiä nyt" hän töksäytti.
Sub: Arkyn ei vastaa heti mitään. Kukaties muiden tilasta huolehtiminen on naurettavaa muutenkin, kun hänen oma ruumiinsa on täynnä miekanhaavoja. Mutta toisaalta ne eivät juurikaan haittaa häntä... eivät ainakaan läheskään niin paljon, kuin mokomien pitäisi. Olkoonkin, että hänen rintansa röyhistyy aavistuksen hanakammin kuin olisi edes tarpeen, ja että hänen askeleissaan on suorastaan haastavaa tarmoa. Haavoittuneen on parempi olla näyttämättä sitä. Siinä mielessä hän ei voi juuri syyttää toista. "Meillä ei kaiketi tosiaan ole aikaa odotella, että haavat umpeutuvat ja elämä helpottuu", mies päätyy huokaamaan.
Palatsin salit ja käytävät alkavat näyttää pikkuhiljaa tutummilta, tai ainakin enemmän käytetyiltä. Arkyn vilkaisee ympärilleen. Mutantteja juoksentelee siellä täällä, mutta totta puhuen liikettä ja elämää on ympärillä nyt vähemmän kuin aikaisemmin. "Mitä sanot, katsotaanko mihin saamme työnnettyä nenämme, jos hieman hairahdamme näytetyltä polulta?" hän heittää toiselle varsin kepeästi.
Spyrre: Akelakin kulkee tovin vaiti, vilkuillen hieman sinne tänne. Tämä paikka oli varsin huono tilanne näyttää heikkouksiaan... eikä hän rehellisesti olisi halunnut tehdä niin muutenkaan. Jos useat miekanviillot eivät hidastaneet Arkynia ei sarvekkaalla naisellakaan ollut aikomustakaan valittaa. Toisen toteamus saa vastaukseksi silti synkeähkön nyökkäyksen. Lopulta vaihtoehtoja ei oikeastaan ollutkaan kuin vain pärjätä. Kuten aina ennenkin, kaiketi.
Hiljakseen katse alkaa löytää tutumpia näkymiä, mitä nyt sokkeloisista ja samankaltaisista käytävistä voi erottaa. Kiireisiä orjia on kuitenkin vähemmän, ja kun Arkyn ehdottaa vaivihkaa suunnitelmaa Akela valpastuu nopeasti. Hän hidastaa hieman katsoakseen tarkemmin ympärilleen missä he kulkevat ja nyökkää sitten. "Ehkä nyt on tarpeeksi hyvä hetki. Kyllähän tällaisessa paikassa kuka vain ulkopuolinen voi eksyä" myhähdetään vastaukseksi. "...eikö se sanonut että keskemmällä linnoitusta on jotain? Katsotaan jos löydämme sinne!" Akela silmäilee ympärilleen yrittäen hahmottaa suuntia sokkelossa ennen kuin suuntaa kokeilevasti, vaikkakin hanakasti sivumpaan, suuntaan jonka arvioi vievän sinne minne he halusivat.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 25, 2020 23:07:34 GMT 3
Sub: Kelvollisen, hylätyn tuntuisen sivukäytävän löytäminen ei lopulta ole vaikeaa. Niitä on paljon, kun vain katsoo. Loppujen lopuksi sinne tänne kiiruhtavat mutantitkaan eivät tajua mitään, kun kaksikko livahtaa pois näkyvistä, hiljaisempiin saleihin joita tuntuu niitäkin olevan loputtomiin.
Reitin löytäminen kohti palatsin keskiosia, kuten Akela ehdotti, ei ole yhtä helppoa. Palatsin keskeisemmät osat ovat asutumpia ja käytetympiä, eikä niitä ole päästetty ränsistymään samalla tavalla. On siis vaelleltava ja kierreltävä.
Arkyn liikkuu vaiti ja hiljaa, astellen eteenpäin hämärillä käytävillä, jotka jatkuvat ties miten pitkälle. Nyt valon ja loiston ulkopuolella on helppo nähdä, että monet paikoista ovat ränsistyneitä, jopa suoranaisen rapistuneita. Tuhoutuneita kammioita, joiden valot ja kiilto ovat kadonneet jo sukupolvia sitten. Saastaa ja ja luhistuneita koneita. "Edes tuo kaikki, edes tämä valtias kaikkineen, ei pysty nähtävästi pitämään kuin murto-osan tästä paikasta hengissä", Arkyn tuhahtaa puoliääneen kaksikon vaellellessa eteenpäin.
Spyrre: Kaksikko suuntaa salamyhkäisesti eteenpäin ja Akela hakeutuu nopeasti lähes hanakasti edelle kuin olisi lähes kärkkynyt paikan nuuskimista... kukaties aivan vain uhmallaan, kerran valtias oli tämän kovasti kieltänyt. Mutantit ympärillä ymmärsivät itsenäisistä ajatuksista saati suunnitelmista vielä vähemmän kuin palatsin valtias ja pian löytyikin sopiva hiljainen käytävä. Akela myhähti tyytyväisenä, mutta sai pian huomata että reitin löytäminen peremmälle oikeaan vaati silti hieman enemmän vaivaa. Hän hivuttautuu vaivihkaa pitkin koreita, hämäriä käytäviä harpaten nurkan taakse jos sattui huomaamaan ohi liikehtiviä mutantteja, mutta ainakaan vielä kukaan ei puuttunut heidän touhuihinsa. Valtavan palatsin kaksijakoisuus alkoi erottua entistä paremmin kun he saavat kulkea ja katsoa ympärilleen rauhassa. Nainen silmäilee autioita kammioita vaiti epäluuloisena, nyökäten ohimennen Arkynin toteamukseen. "Täällä varmaan olisi ollut tarkoitus olla vielä enemmän väkeä. Siis, silloin aikoinaan. Eikä ainakaan sellaisia jotka käyttävät aikansa lähinnä tappaakseen toisiaan pitkin käytäviä" hän mutisee kulkiessaan. Paikka ei todellakaan näyttänyt sotimiseen tarkoitetulta linnoitukselta. "...en kyllä ole varma mitä tuolla peremmällä voi olla piilossa. Eikö se hiipparikin sanonut ettei sekään pääse käsiksi sinne?"
Sub: Todennäköisesti jotakin sellaista, jota jopa palatsin rakentajat pitivät hyvin tärkeänä", Arkyn vastaa mietteliäänä, vaikkei lopulta osaa tai halua todeta mitään sen valaisevampaa. "Ja ilmeisesti jotain sellaista, mikä vaatisi arvon valtiaaltakin enemmän huomiota, kuin hän pystyy nykyisellään antamaan", hän lisää hetken mietittyään. Pelkkiä itsestäänselvyyksiä, mutta kaiketi asia on ensin nähtävä itse...
Salit tuntuvat jatkuvat loputtomina sokkeloina joka suuntaan. Osa niistä on hämäriä, osa vain pimeitä. Liian kauas asutuista, hallituista osista harhailu ei tunnu tähän hätään erityisen järkevältä, mutta kaksikon on silti pakko harhailla välillä kauemmaskin palatsin valoista ja elämästä; reitin löytäminen ei tosiaan ole helppoa.
Äkkiä Arkyn jäykistyy ja kohottaa kättään hämärässä. Sali, jossa he ovat, on hieman kauempana valaistusta palatsista, ja sitä valaisevat vain siellä täällä kituuttaen sykkivät valot. Vettä tihkuu seiniä myöten kiven halkeamista, ja koko paikka muistuttaa enemmän jotakin luolaa. Edestäpäin voi kuulla jotakin, jos venyttää aistinsa äärimmilleen. Kevyitä askeleita, tai jotakin sen kaltaista. Jokin muukin liikkuu näissä synkissä, unohdetuissa saleissa...
Spyrre: Akela pohtii sanoja tovin. "Varmaankin. Jotain vaarallista, mitä kaikki muutkin nuo ehkä haluaisivat" hän tuhahtaa. "...en usko että se on edes oikeasti mikään Muinainen, ainakaan sen enempää kuin nuo muutkaan. Ehkä se ehti vain tänne ensin jotain, ja..." pohdinta vaikenee äkkiä kesken kun Arkyn jännittyy ja kohottaa kättään. Akela seisahtuu itsekin nopeasti valpastuen. Hän pälyilee ympärilleen komeasta kammiosta lähes luolaksi muuttuneessa huoneessa rypistäen kulmiaan äkilliselle kontrastille ennen kuin tajuaa äkkiä liikkeen kauempaa. Hän säpsähtää ja kohottaa varuillaan keihästään, yrittäen siristellä varjojen läpi kohti ääntä. "Siellä on joku. Piiloudutaan!" hän sihahtaa, yrittäen rivakasti hakea jonkinlaista näkösuojaa ympäriltään. Kukaties jokin mutanteista on hoksannut vieraita siellä missä näiden ei pitäisi olla.
Sub: Arkyn ei vastaa mitään, mutta livahtaa nopeasti sivuun, pysytellen matalana. Kammion kärsineen, kivisen ja metallisen kalustuksen sekaan piiloutuminen ei lopulta tuota suuriakaan ongelmia.. ainakaan jos tulokas ei aio tutkia liian tarkkaan.
Vaimeat askeleet voimistuvat, kunnes jokin astuu kammioon sen toiselta laidalta. Nopealla arviolla jalkoja on kaksi, mutta sen liikkeet vaikuttavat epävarmoilta tai haparoivilta, kuin se ontuisi tai horjuisi. Tai kukaties sekin on varuillaan ja hivuttautuu hitaasti eteenpäin. Arkyn ei kohota päätään pöydän reunan ylitse nähdäkseen, mistä tarkalleen ottaen on kyse, mutta hänen jokainen aistinsa arvioi tulokasta tiukasti. Kammiossa kaikuu outo, rohiseva hengitys - sairaalloinen, suorastaan. Mutta ilmestys tuntuu pysähtyneen. Kuin se yrittäisi arvioida tai puolestaan kuunnella heidän ääniään...
Spyrre: Akela ei viivyttele luikkiessaan itsekin huoneen sivustalle ja painuessaan matalaksi tomuisten huonekalujen lomaan. Hän puristaa kuitenkin jälleen keihästään tiukasti kun oudot, laahustavat askelet lähestyvät nyt selvemmin. Mikä saapuja ikinä onkaan, se oli kaiketi kuullut myös jotain... ainakin rohiseva hengitys kertoo ilmestyksen pysähtyneen huoneeseen. Sarvekas nainen odottaa kireänä ja aistit valppaina, paikaltaan liikkumatta. Äänet eivät ainakaan kuulostaneet samanlaiselta mutantilta kuin joita he olivat jo nähneet. Hän yrittää arvioida kuulemaansa, hivuttaen sitten varuillaan päätään aavistuksen verran pylväänsä takaa nähdäkseen vilahduksen siitä joka oli harhaillut huoneeseen.
Sub: Kammion takaosassa, lähellä yhtä sinne johtavista käytävistä, kyhjöttää hahmo. Se on luiseva ja kumara, ja sen koko ruho tutisee rohisevan hengityksen tahtiin. Hämärässä se on pelkkä puoliksi muodoton silhuetti varjoissa, mutta kaikesta päätellen se ei ole valtavan suuri... tai terve. Hahmo kyräilee kammiota niiltä sijoiltaan, kuin epäluuloisena tai osaten jo epäillä siellä odottavan jotakin. Mutta kun Akela yrittää varovasti hivuttautua nähdäkseen sen, se reagoi saman tien.
Ilmestys päästää ilmoille rääkyvän huudon, rohisevan ja kimeän kirkaisun. Se loikkaa täyteen mittaansa ja paiskaa käsistään jotakin Akelaa kohti. Kukaties kivenlohkareen, tai jonkin sen tapaisen.
Arkyn harppaa esiin ärähtäen ja kohottaen miekkaansa. Mutta joko sen vuoksi, tai siitä huolimatta, ilmestys kääntyy kannoillaan ja säntää rääkyen pimeyteen, jonnekin tuntemattomiin käytäviin. Mies jää tuijottamaan sen perään, ei niinkään varuillaan vaan mietteliäänä.
Spyrre: Akela oli tehnyt parhaansa ollakseen varovainen, mutta ilmeisestikään se ei ollut tarpeeksi. Hän erottaa luisevan, sairaalloisen hahmon käytävän suussa mutta rähjäisyydestään huolimatta otus on selvästikin valpas. Hän ei ehdi hahmottaa tätä kunnolla kun olento jo rääkäisee korvia vihlovasti ja paiskaa jotain häntä kohti. Akela ähkäisee yllätyksestä ja sukeltaa takaisin piiloonsa juuri täpärästi kun jotain rysähtää päin pylväänpätkää jonka takana hän oli kyyristellyt. Arkyn ehtii toimia ensin ja harpata esiin, mutta yllättäen hurjistunut otus ei hyökkää. Akela ehtii tuskin toipua yllätyksestään ja seurata miehen esimerkkiä valmiina taisteluun, vain tajutakseen epämääräisen rääkynän loittonevan johonkin käytäviin. Keihästään puristava nainen rypistää kulmiaan ja epäröi, katsahtaen sitten hämmentyneenä Arkynia. "....sehän... pakenee. Mitä pirua tuo oli olevinaan? Pitäisikö meidän... seurata?"
Sub: Arkyn katsoo pakenevan hahmon perään vielä hetken, ennen kuin murahtaa ja vilkaisee jalkoihinsa. Sitten hän nostaa maasta jotakin - esineen, jonka hahmo viskasi. Se on halkeillut ja lohjennut kallo. Inhimillinen, mutta epämuodostunut ja oudon pullisteleva.
"Se palvelija varoitti meitä hirviöistä", mies tokaisee mietteliäästi ja heittää kallon löysästi Akelalle tarkasteltavaksi. "Jos pitäisi sanoa, väittäisin tuon olleen jokin rapistunut mutantti. En ihmettelisi, jos näissäkin paikoissa vaanisi niitä. Tuo valtias ei ehdi kaikkialle", hän pohtii ääneen, ei erityisen innostuneena tai kiinnostuneena. "Nähtävästi nämä herrat ja pyrkyrit eivät hallitse luomuksiaan niin hyvin kuin mitä väittävät", hän lisää synkeämmin.
Spyrre: Akela seuraa tovin verran itsekin epäluuloisena pakenevan olennon jälkeen vielä senkin jälkeen kun tästä ei enää näy mitään. Hän yrittää selvästi arvioida tilannetta, vilkaisten ympärilleenkin kuin varmistaakseen ettei näitä kärky ympärillä enempää hiipimässä heidän kimppuunsa. Nainen havahtuu epäluulostaan kun Arkyn poimii jotain maasta. Hän räpäyttää silmiään ja ottaa nakatun esineen refleksinomaisesti kiinni, irvistäen hieman kun tajuaa mitä pitelee kädessään. Epämuodostunut kallo ei ollut kaunis näky, vaikkakin teki kyllä selväksi mikä se oli. "Ne ovat tehneet niitä sitten paljon enemmänkin, ja osa on villiintynyt?" Akela toteaa varautuneena silmäiltyään jäännöstä, nyökäten hieman Arkynin pohdinnoille. "Selvästikään ne eivät ole lähellekään yhtä mahtavia kuin luulevat" hän tuhahtaa, vilkaisten kuitenkin paenneen mutantin perään. "Se pakeni kyllä aika hanakasti... mutta se tuskin on kantelemassa meistä ainakaan tuolle väelle. Parempi kai silti olla varovainen jos niitä on lisää." Akela asettaa kallon kädestään viereisen pöydän kulmalle ja harppaa sitten uudestaan varuillaan kohti käytäviä, kaiketi aikoen jatkaa nuuskintaansa kaikesta huolimatta.
Sub: "Saattaa tuo olla jotakin muutakin alkuperää, jäänne tämän paikan aikaisemmasta väestä tai jotakin sellaista. Mutta ainakin on selvä, että näissä käytävissä voi vaania jotakin", Arkyn toteaa naiselle, lopulta ilmeisen yhdentekevästi. Arvailu mokomien alkuperästä ei juuri auta. "Parempi pysyä liikkeessä", mies vain päättää, ennen kuin suuntaa Akelan tapaan eteenpäin.
Jostakin kaukaa kuuluu ääniä, mutta ainakaan heti mikään muu ei ilmaannu kaksikon tielle. Ympärillä voi kuitenkin nähdä muitakin merkkejä siitä, että kammiot eivät ole autioita, vaikka hylättyjä ovatkin; pengottuja tavaroita, luita, saastaa. Osan siitä on kukaties tehnyt ryöstelevä palatsien väki, mutta selvästi näissä synkeissä sokkeloissa kyyristelee yksi jos toinenkin piileskelijä. Ehkä pahempaakin.
Hitaasti mutta varmasti kaksikko alkaa päästä kohti päämääräänsä. Hylätytkin käytävät alkavat käydä tarkemmin vartioiduiksi. Jokin tarkkakorvainen vahti karjuu pimeään heitä kohti eräältä vartioidulta ovelta ja jopa ampuu varoituslaukauksen heidän peräänsä, mutta ei kuitenkaan lähde ajamaan heitä takaa. Kukaties se luulee heitä vain joksikin synkkien käytävien raadonsyöjiksi.
Lopulta Arkyn kyyristyy erään oven viereen. Se on teljetty ja tukittu, mutta sen raosta kajastaa himmeää valoa. Jokin hiljainen käytävänpätkä, kaikesta päätellen varsin syvällä heidän valtiaansa hallitsemissa tiloissa. Sen takaa ei kuulu mitään välittömiä elämän ääniä. Kukaties hyvä paikka hiipiä syvemmälle?
Spyrre: Akela on valpastunut odottamattomasta kohtaamisesta, mutta ei tunnu säikkyvän mahdollisia varjoissa kärkkyviä mutantteja. Oli otus aikonut mitä hyvänsä ei se ollut asettunut heidän tielleen ja se riittää naiselle vallan mainiosti. Hän jatkaa hivuttautumista peremmälle, tosin nyt varovaisemmin. Nyt kun osaa katsoa erottuu rähjäisissä kammioissa enemmänkin merkkejä kyseenalaisemmasta elämästä ja hän tarkastelee näkymää arvioiden. "Vaikea uskoa että näin lähellä sitä aikaisempaa loistoa on... tällaista" nainen mutisee suureksi osaksi itsekseen. Hiljakseen käytäviin alkaa ilmaantua taas vartioita heidän edetessään. Akela sihahtaa hiljaisen kirouksen luikahtaessaan poispäin valppaasta vahdista joka huutaa ja ampuu heidän peräänsä, mutta tästä ei onneksi seuraa sen suurempia ongelmia. Sen sijaan he lopulta löytävät jotain muuta. Arkyn pysähtyy tarkastelemaan jotain ja sarvekas nainenkin hivuttautuu lähemmäs. Oven välistä kajastaa jotain, mikä nappaa hänenkin mielenkiintonsa. "En kuule mitään. Jos siellä on joku, niin luultavasti kauempana" Akela sihahtaa, jääden sitten tarkastelemaan ovea tarkemmin. Ikävä kyllä tämän avaaminen ei taida olla ihan yksinkertaista. "...kirottua. Tarvitsisimme varmaankin työkaluja" hän manaa hiljaa.
Sub: Arkyn ei sano heti mitään, vaan kuuntelee hiljaa ja tarkkaan, pää aivan oven vieressä. Rakoa on tuskin sormenleveys, niin vähän ettei siitä edes näe kunnolla toiselle puolelle. Mutta tarkempikaan kuuntelu ei paljasta mitään elonmerkkejä. "... ei tuossa todennäköisesti ole mitään telkeä raskaampaa", mies mutisee itsekseen, ennen kuin suoristautuu.
Äkkiä ja varoittamatta Arkyn rysäyttää koko voimallaan päin ovea. Pamahdus on hirvittävä ja koko ovi notkahtaa kuin jonkin valtavan sulkaliskon potkusta. Mies painaa sitä vasten hetken hartiallaan, kuin tunnustellen, murahtaa sitten hyväksyvästi... ja rysäyttää uudelleen. Kerran, toisen ja kolmannenkin. Iskut ovat valtavan voimakkaita. Ne saavat raskaan oven jysähtelemään ja vapisemaan. Metalli kirskuu ja kivi rutisee. Mutta samalla jokin on selvästi antamassa periksi, sillä rako suurenee.
Kolmannen raskaan iskun jälkeen Arkyn suoristautuu ja heittää Akelaan nopean katseen enempiä selittelemättä. "Toivoa sopii, ettei siellä oikeasti ole ketään", mies tokaisee aivan täytenä jälkiviisautena - ja potkaisee sitten kaikin voimin (tai ainakin aivan riittävällä voimalla) kärsinyttä ovea.
Ovea pitelevä salpa, tai ainakin sen pidike, murtuu pamahtaen. Ovi heilahtaa auki johonkin suureen, hämyiseen kammioon. Kaikki tuo vaati lopulta vain muutaman nopean hetken... mutta se ei juuri lohduta melun puolesta...
Spyrre: Akela on epäilemättä jo pohtimassa itsekin keinoja vetkuttaa ikävä ovi auki, ja katsahtaa Arkynia tämän pohdiskellessa. "No, oli tai ei, kyllä se oven sulkee melko jämäkästi" hän tokaisee kuulostaen jokseenkin tuskastuneelta. Tällaiset esteet tuskin olivat odottamattomia mutta turhauttivat silti, varsinkin kun heillä oli aikaa rajatusti. Nainen ei kuitenkaan ehdi sanoa enempää kun toinen äkkiä suoristautuu ja rysäyttää sitten vasten ovea. Akela säpsähtää silmät tyrmistyksestä ymmyrkäisenä. "Mitä sinä teet?! Tuo meteli--!" hän ähkäisee mutta vaisu repliikki katkeaa nopeasti. Mies iskee ovea vasten kerran jos toisenkin, ja niin kivi kuin puukin rutisevat. Akela oli kyllä todistanut toisen voimia aikaisemminkin mutta jälleen kerran tätä oli vähintääkin häkellyttävää katsoa... silläkin, että nainen kyräili vähintäänkin kireästi ympärilleen odottaen että joku kuulisi ryskytyksen hetkellä millä hyvänsä. Kuitenkin ennen kuin näin tapahtuu telki antaa periksi. Arkynin tokaisu saa vastaukseksi sanattoman, hieman happaman katseen mutta vastaväitteet ovat eittämättä tässä vaiheessa jo turhia kun toinen potkaisee oven kokonaan auki. Akela irvistää pamahdukselle ja heittää uuden nopean katseen ympärille, kuitenkin valpastuen kun ovi hämärään kammioon aukeaa. "Äkkiä nyt sitten ennen kuin joku näkee!" sihahdetaan samalla kun hän livahtaa ovesta sisälle, nykäisten toista käsivarresta mukaansa. Parempi ainakaan olla jäämättä pönöttämään syyllisesti keskelle käytävää... Akela työntää oven näennäisesti kiinni perässään ennen kuin pysähtyy katsomaan tarkemmin ympärilleen kammiossa. Toivottavasti tämä reissu oli riskin ja metakan arvoinen...
Sub: Arkyn astuu sisän ovesta Akelan perässä, rauhallisesti mutta selvästi valppaana. Ei olisi millään tavalla yllättävää, jos äskeinen meteli houkuttelisi jonkun paikalle. Totta puhuen saattaisi jopa olla oudompaa, jos niin ei tapahtuisi...
Kaikesta huolimatta kukaan ei ryntää ainakaan saman tien tarkistamaan tilannetta. Kaksikko on keskenään suuressa kammiossa, ikään kuin leveässä käytävässä tai salissa. Paikka on hämyisä ja valaistu vain heikosti, mutta edes siinä valossa ei ole vaikea erottaa outoja, pahaenteisiä patsaita, jotka kohoavat kammion kummallakin seinustalla yläpuolelle, reunustaen kulkureittiä. Samankaltaisia, kuin ruokasalin synkeät patsaat.
Ilmassa tuntuu outoa, väreilevää energiaa. Ihokarvat tuntuvat nousevan pystyyn. Äkkiä jokin rasahtaa pään yläpuolella. Valtava energiavirta pyyhkäisee kattoa myöten ylitse, valaisten kaiken hetkeksi sokaisevan kirkkaana. Kuin salama maan sisässä.
Mitään erityistä ei näy, mutta tässä paikassa on selvästi jotakin varsin merkittävää. Arkyn vilkuilee ympärilleen, ennen kuin nyökkää vasemmalle, kohti pitkän kammion ilmeistä perää. Paikka on liian hämyisä, jotta sinne näkisi kunnolla, mutta kaikki aistit iskostuvat silti sinne. "Tuolla on jotakin. Tunnetko miten ilma värisee? Tuolla on jotakin hyvin voimallista", mies murahtaa Akelalle.
Spyrre: Outo sali jonne he luikkivat ei ole erityisen tervetulleeksi toivottava. Akela oli varautunut jo alunperinkin ja astuessaan sisälle hänen olemuksensa kiristyy silminnähden entisestään jo ennen kuin hän näkee kunnolla mitä paikka pitää sisällään. Jokin karmii niskaa jo etukäteen ja kun nainen nostaa katseensa ympärilleen selittyy se ainakin hieman. Akela sihahtaa vaimeasti hoksatessaan uhkaavat patsaat heidän yllään ja astahtaa epäluuloisen askelen taaksepäin. Olo on tukala samalla tavalla kuin aikaisemminkin patsaiden keskellä ja äkkiä ne iskevätkin ilmoille kirkkaan salaman. Nainen säpsähtää uudelleen ja joutuu vetämään kätensä silmiensä suojaksi, yrittäen kuitenkin tarkastella outoa kammiota. Patsaiden lisäksikin, tässä on selvästi.... jotain. Se varmistuu viimeistään Arkynin sanoista. Jännittynyt Akela vilkaisee toista ja seuraa sitten itsekin katseellaan kohti hämyisää nurkkaa, vaikkakin ilmeisen vastahakoisesti. Siltikin hän nyökkää. "En näe mitään, mutta... Jotain siellä on. Mitä aiot tehdä? Rikotko sen nyt?" hän tiedustelee varuillaan, harkiten kuinka lähelle jotain tällaista halusi mennä.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 29, 2020 3:47:07 GMT 3
Sub: "Katsotaan", Arkyn vastaa sen suurempia selittelemättä, ennen kuin astuu syvemmälle hämyiseen saliin. Salin sivustoilla häämöttävät pienet ovet tuntuvat varsin yhdentekeviltä, eikä mies jää katselemaan niitä. Hänen huomionsa on kiinnittynyt vain eteen. Koko tila humisee kouriintuntuvasta mahdista ja sen kiintopiste on edessäpäin.
Kammion takaosa tulee näkyviin. Siellä häämöttää jonkin eteen vedetty verhokangas. Kukaties oviaukon tai jonkin sellaisen. Sen takaa kantautuu korvin kuultava räsähtely ja humina. Synkeät, piirteettömät patsaat häämöttävät salin yllä pahaenteisinä, kuin seuraten äänettöminä todistajina kaksikon astumista syvemmälle tähän kaikista pyhimpään.
"... tuon verhon takana on enemmän energiaa kuin muualla koko tässä surkeassa, rapistuneessa palatsissa", Arkyn mutisee. Ilma on paksua ja saa ihon kihelmöimään - jopa hänellä. Akela tuskin ottaa asiaa niinkään hyvin...
Spyrre: Akela näyttää vähintäänkin epäluuloiselta mutta hivuttautuu silti toisen perässä kun mies astelee peremmälle. Pahaenteinen sali saa hänet tuntemaan olonsa lähes ansassa olevaksi, eikä koko ajan paheneva ilmapiiri auta asiaa. Nainen pälyilee kireästi laittaen merkille ovet seinustoilla mutta ei osaa itsekään keskittyä näihin nyt sen enempää kun edessä odottaa jotakin joka suorastaan huokuu voimaa. Lopulta edessä erottuu verho, joka ei mitenkään riitä hillitsemään sen takaa säteilevää outoa tunnetta. Sarvekas nainen liikahtelee tukalasti ja joutuu nieleskelemään saadakseen kunnolla henkeä, eikä hän siltikään osaa olla hieromatta lähes kirvelevää nahkaansa. Se sai irvistämään, varsinkin vielä kivuliaissa vammoissa. "Se... tuntuu kuin koko kirottu paikka olisi täynnä ampiaisia" hän ähkäisee astahtaen väkisinkin taaksepäin yrittäessään samalla suojata kylkeään kädellään. Tosin turhaan, ikävä kyllä. "Jos se vain tuntuukin tältä niin... ties mitä tuollainen voi tehdä. Ruokasalissa oli samanlaisia patsaita, mutta siellä ei ollut samanlaista. Mitä ne oikein tekevät tällä... täällä?"
Sub: Arkyn ei heti vastaa tai tee mitään. Hän silmäilee verhoa vaiti. Se aaltoilee kevyesti kuin jossakin olemattomassa tuulessa, mutta pelkkä tuijotus ei paljasta mitään sen salaisuuksista. Lopulta mies voin vain murahtaa ja astua eteenpäin. "Sittenpä sen näkee", hän tokaisee ja riuhtaisee verhon sivuun sen enempää empimättä.
Kankaan kiskaiseminen sivuun ei muuta tuntemusta mihinkään tai tunnu muutenkaan saavan aikaan mitään erikoisempaa muutosta tilassa. Mitäpä tekoa pelkällä verholla lopulta olisi tällaisen ylimaallisen voiman edessä? Mutta ainakaan se ei enää piilottele totuutta takanaan. Verhon takan häämöttää kammio. Pienempi kukaties, vaikka sitä on vaikea arvioida, sillä suuren osan sen tilasta vie valtaisa rakennelma. Metallin ja rätisevien energian virtojen monumentti, joka kohoaa lattiasta kattoon kuin valtaisana seinänä.
Arkynillä menee hetki edes ymmärtää mitä todella katsoo. Rakennelma on valtaisa, ja suuret kaapelit kulkevat siitä seiniin samalla, kun pitkät metalliset varret iskevät sokaisevia energiavirtoja kohti kattoa. Ensinäkemältä sen voisi luulla olevan suunnaton ja järjetön, mutta ainakin yksi seikka erottuu selkeästi muusta: kyseessä on portti. Keskellä valtavaa metallin sekasortoa on valtaisa portti. Se on suljettu, mutta suuren oven muoto erottuu silti selvästi neliskulmaisena, saumallisena palana valtavaa tekelettä. Kaapelit, käämit ja erilaiset monimutkaiset kapistukset reunustavat sitä.
"... jos pitäisi arvata, väittäisin tuon vievän niihin syvempiin kammioihin, joista se naamioitu höyrypää puhui", Arkyn mutisee mietteliäänä lähtiessään hivuttautumaan varovasti sisään.
Spyrre: Varautunut Akela ei selvästikään ole varma mitä tekisi, silmäillen lähinnä Arkynia levottomasti kun mies pohtii tilannetta. Lopulta tämä kuitenkin astuu eteenpäin ja vetää verhon syrjään saaden sarvekkaan naisenkin henkäisemään terävästi. Se mitä pienemmästä kammiosta paljastuu on jotakin jota hän tuskin ymmärtää alkuunkaan, mutta kykenee kyllä tuntemaan sen voimallisuuden sekä ympärillä säteilevät salamat. Valtava kiemurteleva ja säkenöivä rakennelma näyttää kuin juurtuneen lattiaan kaapeleista muotoutuneista juuristaan... mutta sen keskeltä erottuu lopulta muutakin. Akela siristelee ja räpyttelee silmiään kasvoilleen nostamansa käsivartensa alta, tajuten melkoisella viiveellä tarkemmin mitä näkee. Oli näkymä kuinka ylimaallinen ja surrealistinen... on siinä yksi suunnilleen tunnistettava osa. "Onko se... ovi? Portti?" nainen ähkäisee typertyneenä, heittäen epäuskoisen katseen peremmälle astuvaan Arkyniin. "Tuoko? Mutta... Ei kai tuon lähelle voi mennä! Saati sitten... läpi siitä!" Akela protestoi, mutta epäröityään hän puree kuitenkin hampaansa yhteen ja hiipii Arkynin jälkeen, uhmaten ympärillään rätisevää energiaa. Se tuntuu haluavan polttaa hänen ihoaan ja kuumottaa jopa sen läpi.
Sub: Arkyn seisahtuu portin eteen. Hän tarkkailee sen valtaisia muotoja ja tavallisille kuolevaisille käsittämättömiä koneita tasaisin katsein, mutta samalla hän myös tunnustelee sen voimaa koko ruumiillaan. Hän levittää toista kättään ja liikauttelee sormiaan, melkein kuin kokeillen sen näkymätöntä virtaa. "Mikään portti ei tarvitse tällaista määrää energiaa pelkästään toimiakseen. Tuon on oltava samalla jonkinlainen moottori sille, mitä sen takana on", mies toteaa mietteliäänä. "Tämä koko paikka, palatsit koneineen ja kaikkine muineen... todennäköisesti ne ovat vain sivuseikka tälle. Tämä on se, mitä varten Muinaisten todella rakensivat tämän paikan", hän päättää lopulta, epäröimättä asian suhteen millään tapaa.
Kaiken järjen vastaisesti Arkyn kohottaa toisen kätensä ja koskettaa portin pintaa. Metalli värisee käden alla. Se on lämmintä, melkeinpä kuumaa, todennäköisesti pelkkänä sivutuotteena laitteiden kanavoimasta mahtavasta energiasta. "... ei kahvaa tai vipua", hän mutisee mietteliäänä. Huomio hakeutuu tahtomattakin outoon, epäsäännölliseen aukkoon keskellä ovea. Kämmentä leveämpi syvennys, selvä tyhjä kohta oudon, työstetyn metallin keskellä. Siitä puuttuu selvästi jotakin...
Spyrre: Akela pysähtyy suosiolla kauemmas, rakennelmasta iskevien salamoiden ulottumattomiin. Kirvely tuntuu tukalalta ja vielä vähemmän hän haluaa tulla näiden vasamien iskemäksi... mutta siltikin hän ei myöskään halua jäädä liian kauas. Arkynia edes nämä eivät pelota mutta saavat hänen niskakarvansa pystyyn kun mies astuu lähemmäs tutkimaan ja suorastaan koskettamaan laitetta. Nainen irvistää epämääräisesti. "Varovasti, se... voi tehdä jotain" hän töksäyttää jokseenkin turhasti. Siristelevä oranssi katse yrittää myös tutkia näkymää, kurtistaen kulmiaan toisen pohdinnoille. Nainen päästää vastahakoisen mutta mietteliään äännähdyksen. "Jotain on viety. Eikö se sanonut että niiden... "pyrkyrien" vuoksi se ei pääse enää peremmälle kammioihin?" nainen huomauttaa, yrittäen ohimennen kurkistella epäluuloisesti kapinetta hieman kaikista suunnista. Tämä tosin tuskin auttoi sen kanssa ettei hän oikeasti ymmärtänyt tällaisesta paljoakaan. "....jos ovi sinne on tällainen, niin.... mitä kirottua siellä sisällä sitten oikein on?"
Sub: Arkyn päästää mietteliään murahduksen. Kolo ovessa on syvä, ja sen perässä on selvästi jotakin varsia, joiden kuuluisi yhdistyä johonkin. Ei epäilystäkään, ettäkö kyseessä on jotakin keskeisen tärkeää. "Kukaties jokin niistä kilpailijoista onnistui varastamaan sen. Olipa tuon takana aivan mitä tahansa, jokainen noista kuolemaa ja tuhoa janoavista mielipuolista haluaisi varmasti sen itselleen - ja pitää sen poissa muiden käsistä. Mikäpä sen parempi tapa varmistaa, kuin ottaa avain", hän pohtii ääneen.
Akelan toinen kysymys on paljon painokkaampi... ja siihen lienee paljon hankalampi vastata. Arkyn jää miettimään sitä vaiti. Hänen katseensa vaeltelee pitkin valtaisaa, energiaansa syytävää konetta. "... edes minulla ei ole aavistustakaan, mikä vaatisi tällaisia voimia. Edes mahtavimmat Muinaisten aseet eivät edellyttäisi tällaista. Nopealla arviolla tämä hornankone valjastaa voimia, jotka voisivat tuhota tämän koko paikan ja suuren osan ympäröivästä tienoosta. Tai mitä tahansa, mitä vastaan ne käännettäisiin", mies toteaa lopulta. Hän tuijottaa humisevaa metallia pahaenteisen vaitonaisesti.
Spyrre: Sarvekkaan naisen asenne ei käy ainakaan suopeammaksi heidän löytöään kohtaan kun Arkyn jatkaa pohdintoja. Hänen on jo aivan tarpeeksi vaikea sisäistää että kaikki heidän näkemänsä ihmeet mitä palatsi ruokkii olisivat vain sivuseikka verrattuna siihen mitä väijyi oudon portin takana. Asian tarkempi miettiminen saa hänetkin nopeasti entistä epäluuloisemmaksi ja Akela heittää toiseen huolestuneen katseen. "En edes keksi mikä se voisi olla. Mutta... ehkä se on hyvä. Nyt se hiippari ei pääse sinne. Vaikka... jos jollain muulla on se avain, niin..." hän pohti hitaasti vaieten hetkeksi. Tovin Akelakin silmäili kapistusta epäluuloisen punnitsevasti. "...ehkä se olisi parasta jos sen saisi rikki. Tiedätkö miten se tehdään? Silloin kukaan ei pääse sinne, ei edes vaikka saisi sen avaimen. En tiedä. Jos täällä on jotain tällaista... voisiko se olla se mistä minunkin väkeni olisi varoittanut? Vaikea kuvitella että täällä voisi olla mitään vielä kauheampaa kuin jokin... helvetinkone."
Sub: Arkyn tutkii tätä kaikkea vaiti, ennen kuin pudistaa päätään. "Jos kajoan tuohon varomattomasti, pienikin energianpurkaus muuttaisi meidät todennäköisesti tuhkaksi. Se olisi sammutettava ensin, mutta täällä ei ole mitään sellaista. Sitä ei selvästikään haluttu voitavan peukaloida noin vain. Ainoa tapa olisi todennäköisesti mennä sisään", hän toteaa ja astuu aavistuksen kauemmas portista, laskien sitä tunustelleen kätensä sivulleen.
Arkyn silmäilee porttia vielä hetken, ennen kuin irvistää jostakin syystä. Hän kohottaa yrmeästi kätensä osoittamaan kohti outoa laattaa, joka on kiinnitetty portin yläosaan, lähelle korkeaa kattoa. Siihen on tehty outo, monimutkainen merkki. "Tuo on Muinaisten ylimmän vallan merkki. Ne eivät koskaan olisi laittaneet sitä mihinkään, minkä eivät koe edustavan mahtavinta ja ylintä valtaansa", mies sylkäisee suustaan. "... eräs hullu hallitsija otti sen tarujen mukaan oman valtansa symboliksi muinaisina aikoina, koska uskoi voivansa hallita Muinaisten mahtia. Eikä siitä valtakunnasta ole jäljellä edes kiveä kiven päälle", hän jatkaa synkeästi.
Spyrre: Akela silmäilee miestä odottavan toiveikkaasti, mutta päätyy puuskahtamaan pettyneenä kun toinen vastaa. Ei kaiketi odottamatonta, mutta... no. Ainahan sitä saattoi toivoa. "...olisi kai pitänyt arvata" hän henkäisi, irvistäen toteamukselle sisälle menemisestä. "Sitten meillä kai on ongelma. Emme voi mennä sisälle, ja mielummin en kärventyisi tämän enempää. Emme kai voi tehdä paljoakaan." Akela sihahtaa, katsahtaen sitten ylös toisen osoittamaan merkkiin. Hän siristää silmiään tälle kauempaa mittaillessaan symbolia. "Psh. Se on sitten kaikkea muuta kuin hyvä enne millekään. Luulisi että kaikki... tällainen kertoisi kelle hyvänsä ettei sellaisen kanssa kannata keinotella ilman että se kostautuu" hän tokaisi heilauttaen kättään kohti rätisevää helvetinkonetta. Jo portti itsessään oli vähintäänkin pahaenteinen. "...jos sellaisiin taruihin on uskominen, mutta se ei taida auttaa meitä nyt kauheasti" hän huokaisi lopulta. "...en tiedä. Jos tietäisimme kenellä se... avain oikeasti on, voisimme kaiketi hankkiutua siitä oikeasti eroon."
Sub: Arkyn tuhahtaa. "Järjellä ja kuolevaisten himolla mahtia kohtaan ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Muinaisten ihmeet ovat liekki, jota jokainen kynnelle kykenevä haroo vaikka polttaakin itsensä samalla", hän toteaa synkästi.
Arkyn astuu pois portin luota ja kääntää sille selkänsä. Hänen olemuksensa on synkentynyt melkoisesti tässä lyhyessä ajassa, mutta määrätietoa se ei tunnu vieneen mihinkään. "Nähtävästi meillä on omiakin syitämme käydä sotaan niitä 'pyrkyreitä' vastaan. Jollakulla niistä se avain on, ja ennemmin tai myöhemmin joku niistä pääsee työntämään sen tuohon lukkoon, jos asiat jatkuvat näin", hän toteaa synkästi - selvästi vailla mitään epäröintiä aikomuksistaan raivata vaikka jokainen palatsin valtaapitävistä miekalla tieltään, jos tarve on.
Spyrre: Sarvekas nainen kallistaa hieman päätään synkälle tokaisulle, mutta nyökkää sitten itsekin. Arkyn kaiketi tiesi mistä puhui ja hetken hän lähes katui kärkkäitä sanojaan. Mutta kaiketi tämä piti paikkansa. Kummallakaan heistä ei varmasti ollut epäilystäkään siitä että jollekin tällaiselle, niin kammottava ja vaarallinen voima kuin se olikin, varmasti löytyisi loputon määrä ottajia. Akela valpastuu kun toinen perääntyy portin luota synkeän määrätietoisena. Hän kiristää leukojaan mutta nyökkää sitten painokkaasti. "No. Niin taitaa olla. Vaikkakaan ei ne syyt mitä se hiippari varmasti toivoisi" nainen tuhahtaa. "Se tuskin on tyytyväinen jos sille selviää mitä aiomme. Mutta jotain tällaista ei kyllä voi vain... jättääkään. Jo tästä kaikesta näkee aivan hyvin että tämä kaikki väki täällä on täysin sekaisin. Ehkä saamme urkittua selville jotenkin mistä lähteä hakemaan sitä... avainta. Kukaties se naamaripää on jo erityisen hanakasti jonkun perässä..." Akela vaikenee mietteliäästi, irvistäen sitten hieman ja pyyhkäisten taas kylkeään. "...oli miten oli, parempi ettei meitä ainakaan löydetä täältä. Emme kuitenkaan voi tehdä nyt paljoakaan. Ja tuo murrettu ovi tuskin jää aivan huomaamatta keneltäkään."
Sub: Arkyn tuhahtaa Akelan murheille siitä, mitä mieltä palatsin valtias kukaties tulee olemaan tästä kaikesta. "En aio jättää häntäkään haparoimaan tällaisen mahdin perässä sen enempää kuin ketään muutakaan", hän tokaisee synkästi ja yksiselitteisesti. "Taistelemme hänen edukseen vain kunnes tiedämme missä se avain on. Sen jälkeen lopetan tämän irvokkaan syöpäläisten leikin", hän jatkaa, punniten miekkaa kädessään.
Äkkiä jokin kolahtaa salissa verhon toisella puolella, kuin julmana vahvistuksena Akelan peloille. Kukaties kuin joku avaisi varomattomasti aikaisemmin murretun oven.
Arkyn unohtaa saman tien synkeät lupauksensa ja harpaa murahtaen sivuun oviaukosta, piiloon seinän viereen... ja paikkaan, josta iskeä oviaukosta astujaa saman tien...
Spyrre: Arkynin ykskantaisen synkeä vastaus yllättää Akelan ja nainen katsahtaa tätä kuin ei olisi aivan olettanut aivan näin suoraviivaista johtopäätöstä. Kuitenkin hän hymähtää hieman hampaidensa välistä. "Sitähän minäkin. En jaksa uskoa että tämä mielipuoli on yhtään sen parempi kuin kukaan niistä muistakaan. Se kuvittelee selvästi olevansa... no, jokin Muinainen itsekin. Vallanhimoinen orjapiiskuri." Nainen sihahtaa ja sylkäisee maahan. Kuitenkin äkillinen ääni havahduttaa hänetkin. Ovenkolahdus saa jo valmiiksi kireän Akelan säpsähtämään ja hän tarraa jälleen keihääseensä molemmin käsin, livahtaessaan toiselle puolelle seinän tuntumaan. Hän jää aistejaan teroittaen odottamaan mitä tapahtuu.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 31, 2020 21:57:39 GMT 3
Sub: Arkyn nojautuu seinää vasten aivan oviaukon vieressä. Hänen kasvonsa eivät paljasta mitään muuta kuin tuiman, määrätietoisen valmiuden, mutta miekka hänen kädessään on kohonnut jo iskuun. Lopulta lienee se ja sama kuka sisään edes astuu; kaksikko on jossain missä heitä ei varmasti suvaita, eikä asia saa levitä.
Valtavan, kammottavan koneen melu hukuttaa alleen kaikki kevyemmät äänet, mutta siitä huolimattakin kaikki aistit teroittuvat äärimmilleen, odottaen ja arvioiden. Korvat etsivät jotakin vihjeitä siitä, mitä tuleman pitää. Ja kukaties, vaivoin, juuri ja juuri, ne pystyvät erottamaan edes jotakin. Kevyitä askeleita. Tulija ei liiku nopeasti tai määrätietoisesti. Askeleet ovat tasaisia, mutta niissä ei ole mitään kiirettä. Tai painoa. Kyseessä ei selvästikään ole ainakaan mikään vartija rynnistämässä tunkeilijoiden kimppuun.
Askeleet lähestyvät ovea viipyillen... ja sitten ne pysähtyvät. Johonkin oven lähettyville. Vaikea sanoa miten lähelle. Arkyn kurtistaa kulmiaan ja katsahtaa kaikessa hiljaisuudessa Akelaan. Tulija ei liiku. Rynnätäkö esille ja juosta tämä maihin, vaiko odottaa parempaa tilaisuutta iskeä?
Spyrre: Akela painautuu yhtälailla pois näkyvistä, valmiina odottaen. Epäilemättä hän uumoilee jonkin käytävillä kuljeskelleen mutantin osuneen paikalle juuri huonoimmalla mahdollisella hetkellä... ehkä villin sellaisen jos heillä kävisi hyvä tuuri. Mutta jos ei, niin... no. Joka tapauksessa se mitä he olivat nuuskimassa oli eittämättä hyvin tulenarkaa. Hän höristää suippoja korviaan kuunnellen saapujan liikkeitä, ja rypistää sitten itsekin kulmiaan. Askelet ovat kevyet ja lähestyvät epämääräisesti, kunnes pysähtyvät. Nainen vaihtaa epätietoisen, kireän katseen Arkynin kanssa. Hän jännittyy piilossaan mutta kun alkaa vaikuttaa siltä että saapuja itsekin odottaa jotain käy jännitys nopeasti liian suureksi hänelle. Sarvekas nainen irvistää ja syöksähtää sitten varoituksetta esille ovenpielen takaa, iskien keihäänsä varren kyselemättä sinne missä olettaa kärkkyjän pään suunnilleen olevan. Akelalla ei ole aikomusta odottaa että tämä hälyttää koko lopun linnoituksen paikalle...
Sub: Akela tekee päätöksensä, jälleen kerran, ilman liikaa miettimistä. Arkyn ei jää miettimään sen enempää, vaan sihahtaa ja harppaa itse esiin miekan kanssa, seuraten naista, valmiina ja jännittyneenä tappamaan.
Käytävässä oviaukon takana seisoo yksi ainoa hahmo. Arkyn ei tunnista tätä, eikä hän ehdi myöskään miettiä. Jokin suhteellisen kevytrakenteinen, panssaroimaton, näennäisen aseeton hahmo. Sillä on vaatteet päällään, mikä kertoo ettei se ole ainakaan mikään hylättyjen tunnelien mutantti, mutta samapa tuo. Kumpikaan sotureista tuskin aikoo pidätellä...
Ilmestys ei kavahda nopeaa ja varoittamatonta rynnäkköä, mutta ei myöskään häkelly tai ylläty. Se kohottaa kätensä kuin olisi jo täysin tietoinen tulijoista ennen kuin he edes hyökkäävät, ja yhtäkkiä koko maailma täyttyy viiltävästä valosta. Arkyn ärähtää. Jollakin tasolla hän kukaties aavistaa, että valo ei ole todellista, ei mitään silmiin iskevää valoa, vaan jotakin joka viiltää suoraan tajuntaan. Mutta se on se ja sama, sillä hyökkäys iskee hänen kaikkien valmiuksiensa läpi ja saa hänet horjahtamaan päin seinää aivot sumeina.
Pysähdy kajahtaa käsky, joka iskee vasten tajuntaa yhtä voimalla kuin viiltävä valo. Sanoja ilman sanoja, käsky jonka enemmänkin tuntee olemuksessaan kuin aistii. Arkynille se on melkeinpä vieras tuntemus, odottamaton ja musertava. Mutta Akelalle se on paljon tutumpi. Luontainen suorastaan. Se ei tosin tee siitä sen vähemmän musertavaa...
Spyrre: Kun hän astuu liikkeelle, hyökkäys toimii jo enemmän refleksinomaisesti omalla painollaan kuin punnitusti tai harkinnalla. Akela ehtii tiedostaa lähinnä pinnallisella tasolla että huoneessa odottaa yksittäinen hahmo joka tosin ei vaikuta vartijalta, mutta ei jää miettimään tätä sen enempää. Tiukka ote keihäästä kohottaa jo aseen iskuun kun hiippari vasta kohottaa paljasta kättään. Äkkiä jotain tapahtuu mitä kumpikaan heistä ei varmasti odottanut. Huone välähtää kirkkaaksi ja jokin iskee suoraan pään sisään voimalla. Akela ähkäisee tyrmistyksestä ja tuskasta ja horjahtaa itsekin voimalla taaksepäin. Tämä nostaa välittömästi hänen niskakarvansa pystyyn vaikka hän ei heti kykene edes tajuamaan mistä on kyse... mutta tässä on jotakin josta hän saa edes jonkinlaisen otteen. Siitä huolimatta se iskee häntä vasten tukahduttavana. Sarvekas nainen horjahtaa kivuliaasti polvensa varaan, mutta haparoi sitten hätäisesti ja suorastaan ärhäkästi otetta omasta mielestään iskien kaikella hurjuudellaan outoa voimaa vastaan omallaan.
Sub: Akelalla on välineitä, joita Arkynillä ei. Nainen toipuu paljon nopeammin lamauttavasta hyökkäyksestä ja iskee omalla hurjuudellaan vastaan. Kukaties outo hahmo odotti sitä, kukaties ei. Joka tapauksessa se joutuu puolustuskannalle.
Hintelä, vanhoihin kaapuihin verhoutunut hahmo perääntyy askeleen, kuin yllättyneenä naisen raivosta. Mutta se on selvästi tottunut käyttämään voimiaan, eikä käskyn paine murru edes hurjan raivon edessä. Sen sijaan se vedetään sivuun, kuin kokenut soturi joka astuu taaksepäin painostamasta nuorempaansa. Minä en ole vihollisesi työntyy uusi, sanaton viesti naisen tajuntaan. Se ei ole yhtä käskevä ja murskaava, vaan siinä on tiettyä tyynnyttelyn sävyä. Lähestymistavan muutos, kaiketi.
Oudon hahmon lihallisesta olemuksesta on oikeastaan vaikea sanoa mitään. Tällä hetkellä se on kirkas, muodoton tahto, epämääräinen silhuetti jossa ei ole todellisia piirteitä...
Spyrre: Mistä ikinä olikaan kyse, olento tuntuu perääntyvän kun saa eteensä vastarintaa. Hurjistunut ja Akela iskee takaisin, mutta huomaa kyllä nopeasti kun vastustaja vetäytyy omasta hyökkäyksestään. Jotakin kurottaa taas takaisin, mutta varsin eri sävyyn. Tämä häkellyttää eittämättä sekavaa naista ja tämä siristää silmiään yrittäen nähdä kuka heidän edessään edes seisoo, ennen kuin ponnistaa ärähtäen jaloilleen. "Pois siitä!" hän ärähtää ja heilauttaa uudestaan kättään, pyyhkäistäkseen muukalaisen kauemmas heidän tuntumastaan, epäilemättä joko liian ärhäkkänä tai epäluuloisena uskomaan. Olo oli väkisinkin vieläkin hyvin haavoittuva tämän outouden edessä.
Sub: Outo hahmo vetäytyy taas naisen uhmakkuuden edessä, mutta se on jälleen vapaaehtoista, ei pakotettua. Akelan tuliset hengenvoimat eivät selvästikään riitä itsessään pakottamaan tätä sivuun.
"Minä en ole vihollisesi, vatharien lapsi", ilmestys toteaa. Sen sanat ovat todellisia sanoja nyt ensimmäistä kertaa, käheän ja puhumaan tottumattoman äänen lausumia. "Minä olen kulkenut kaltaistesi rinnalla kauan. Kauemmin kuin sinä. Enkä ole tullut tänne mitelläkseni raivosi kanssa", hahmo toteaa rauhallisesti. Sen ympärillä on yhä outo, mieleen työntyvä loiste. Suoja naisen omaa tahtoa vastaan ja ase jolla iskeä. Aseita tämä ei kuitenkaan tunnu aikovan käyttää.
Spyrre: Jälleen kerran hurjuus saa tämän vetäytymään, mutta Akelakin onnistuu lopulta tajuamaan ainakin sen että olento tekee tämän omin ehtoineen. Tämä loimottaa vieläkin häkellyttävällä tavalla, mutta ei tunnu hyökkäävän... sen sijaan ilmoille rahisee ymmärrettävämpi ääni. Nainen säpsähtää sanoja ja kavahtaa taaksepäin, harhautuen rehellisessä tyrmistyksessä ärhäkästä uhmastaan. Tovin verran hän ei tunnu tietävän mitä tehdä tai sanoa, mutta uskaltamatta irrottaa huomiotaan olennosta. Kaiketi sanat ainakin tavoittivat nyt jotain. "...mitä sinä meistä tiedät? Kuka... mikä piru oikein olet? Et ole vathar" hän töksäyttää viimein, puristaen keihästään mutta lopulta lähinnä kuin suojana hämmingiltään.
Sub: Arkyn nousee pystyyn työläämmin kuin olisi odottanut. Outo isku suoraan tajuntaan ei nähtävästi piittaa hänenkään voimistaan. Hän vääntäytyy ähkäisten jaloilleen, ottaen heikommalla kädellään tukea seinästä ja kohottaen miekkaa varuillaan eteensä. Mies näyttää äkkiä olevan enemmän varuillaan ja valppaana kuin on ollut todennäköisesti missään kohtaa tähän asti. Isku, jollaista hän ei osannut odottaa, ja joka kaatoi hänetkin niille sijoilleen, saa hänetkin selvästi varuilleen.
Kirkkaan hahmon olemus ei juuri muut. Se tarkkailee naista vaiti. Kukaties se yrittää arvioida jotakin. "En ole vathar syntyjäni. Mutta seuraan silti heidän tietään", hahmo vastaa sen suuremmin selittelemättä. "Mutta sinä olet vathar, hengessä ja veressä. Siitä on kauan, kun kaltaisiasi on kulkenut näissä sokkeloissa."
Spyrre: Akela pitää terävästi siristellen silmällä outoa hahmoa ja tämän liikkeitä, heittäen vain pikaisen varmistavan katseen kohti Arkynia kun mies nousee pystyyn. Nopeasti huomio palaa kuitenkin leimuavaan hahmoon, yhtälailla vaiti ja odottavana mutta myös jokseenkin vaativana. Kun tämä lopulta vastaa, rypistyvät arpisen naisen kulmat entisestään. "....mitä pirua se tarkoittaa? Et syntyjäsi?" tivataan nopeasti uudestaan. Terävyydestä huolimatta Akela empii kuitenkin hieman ennen kuin nyökkää varautuneena. "No... niin. Löysimme... luita ylempää. Yritämme ottaa selvää mitä--" hän aloitti kunnes havahtui ja napsautti suunsa kiinni. "Mitä sinä oikein teet täällä? Ja mitä haluat? Oletko jonkun niiden sekopäiden väkeä?" ääneen hiipi jälleen aavistus epäluuloa oivalluksen myötä.
Sub: Hahmo näyttää empivän tai miettivän hetken. "Pelkään, ettei meillä ole aikaa keskustella tästä pitkällisemmin nyt. Pian tähän kammioon saapuu väkeä, ettekä te voi olla silloin täällä", se toteaa. Sen ääni on vakaa, eikä se osoita mitään merkkejä pelosta. "Riittäköön se, että minä olen pitkään vastustanut tämän palatsin valtaajien toimia, sillä täällä ei ole enää vathareita, jotka voisivat tehdä niin. Yksikään heistä ei saa onnistua, sillä sen seuraukset olisivat kammottavat. Sinun väkesi kuoli täällä viimeiseen asti voidakseen estää sitä tapahtumasta, mikä nyt uhkaa käydä jälleen toteen."
Spyrre: Jos Akelan varautuneisuus oli nostamassa taas päätään, sotkivat sanat tämän pasmat menestyksekkäästi. Nainen räpäytti silmiään ja heitti katseen murretun oven suuntaan, ennen kuin palautti sen kummalliseen olentoon. Vaikka sanoja olisi pitänyt punnita enemmänkin ne toivat nopeasti oudon väreen selkärankaan. Tämä... olento oli tosiaan tuntenut hänen väkeään, kun nämä olivat taistelleet valtaajia vastaan? Se ajatus tekee väkisinkin vaikutuksen. "Me... niin mekin aioimme tehdä!" hän ilmoitti töksähtäen. "Löysimme tämän paikan, ja... Eikö täällä ole enää ketään muita kuin sinä? Kuolivatko he kaikki?" Jännitys puski ilmoille, mutta niin kieltämättä tilanteen tulenarkuuskin. Akela vilkaisi taas kireästi ovelle. "....meidän pitäisi puhua sitten muualla. Mennään! Arkyn, oletko kunnossa?"
Sub: "Väkesi kuoli täältä jo kauan ennen kuin minä saavuin. He olivat vartijoita, joiden ponnistukset estivät tuhon kauan sitten. Mutta palatsin uudet valtaajat tulevat laukaisemaan sen uudelleen", hahmo vastaa. Sen äänessä on kukaties aavistus haikeutta, mutta se on pitkälti vaitonainen ja vakaa. "Me puhumme lisää myöhemmin. Etsikää minut kun on sen aika, mutta älkää paljastako aikeitanne kenellekään", hahmo toteaa vielä. Ja sitten se katoaa.
Kammio on tyhjä, lukuunottamatta kaksikkoa. Ketään muuta ei ole, jos on koskaan ollutkaan. Ei hehkua, ei outoja hahmoja.
Arkyn luo Akelaan oudon katseen. "Kunnossa? Minäkö? Sinähän tässä olet puhunut tyhjälle huoneelle pitkän tovin. En tiedä mikä meidät paiskasi kumoon, mutta se taisi iskeä sinuun pahemmin kuin minuun", mies tuhahtaa.
Jostakin kaukaa pitkän salin toiselta puolelta kaikuu äkkiä pamahdus, kuin jokin ovi työnnettäisiin auki voimalla...
Spyrre: Akela päätyy räpyttelemään jälleen silmiään kaikelle. Niin hahmo itsessään kuin kaikki mitä tämä sanoi (tai miltä tämä tuntui) oli hyvin paljon sulateltavaa kerralla. Hän yrittää kuitenkin parhaansa sisäistää edes osan tästä ja nyökkää varovaisesti, mutta sitten olento katoaa. Nainen säpsähtää ja pälyilee rivakasti ympäriinsä, mitään kuitenkaan löytämättä kunnes havahtuu Arkynin vähintäänkin oudoksuvaan katseeseen. Hän kääntyy yhtälailla tyrmistyneenä katsomaan miestä. "Mitä? Etkö muka..." hän aloittaa, mutta sen keskeyttää äkillinen hälyttävä ääni kauempaa. Se palauttaa Akelankin kertaheitolla nykyhetkeen ja ote keihäästä kiristyy kun hän löytää taas tilanteen josta jopa ymmärtää jotain. "Meidän pitää häipyä!" Hän ähkäisee, ja pyörähtää ympäri, toivoen että aikaa livahtaa oli vielä... jos ei, niin... no. Oli pelattava sillä mitä oli...
Sub: Arkyn pudistaa päätään, enemmänkin tavalla joka kertoo ettei hänellä ole aikaa miettiä Akelan ihmettelyä; hänkin on selvästi jo kuullut melun, joka kertoo uusista, selvästi paljon todellisemmista tunkeilijoista.
"Meitä aletaan varmaankin kohta etsiä. Parempi, että hankkiudumme valtiaan puheille ennen kuin ne tajuavat, keitä täällä on ollut", mies tokaisee vielä, ennen kuin harppoo itse kohti ovea, josta kaksikko murtautui sisään. Tässä kaikessa on paljon mietittävää, mutta sen pitää kaiketi odottaa...
Spyrre: Akelakaan ei ehdi jäädä nyt pähkimään päänsärkyään sen enempää. Hän suo jämäkän nyökkäyksen toisen toteamukselle ja kiirehtii sitten itsekin kammion poikki. He ovat epäilemättä olleet omilla teillään jo tovin, joka luultavasti aletaan pikkuhiljaa laittaa merkille... Mutta toivottavasti pelkkä murrettu ovi ei vielä ole tarpeeksi todisteita ainakaan heitä vastaan. Nainen luikkii takaisin varjoisaan käytävään kunnes vielä ympärilleen vilkaistuaan alkaa suunnata takaisin sinne mistä arvelee heidän tulleen. Parempi kaikota nopeasti... ainakin kauemmas portista pääseminen parantaa yleistä oloakin melkoisesti.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 3, 2020 22:13:16 GMT 3
Sub: Mahdotonta sanoa, keitä outoon, kaikista pyhimpään kammioon on tulossa. Kaksikko ei jää katsomaan. Samalla tapaa on myös mahdotonta sanoa, mitä mieltä nämä tulevat olemaan murretusta ovesta - syyttävätkö kukaties jotakin sokkeloiden petoa, vai aavistavatko kuitenkin jotakin pahempaa? Ainakaan välittömästi heidän perästään ei kuulu sen erikoisempia hälyytyksiä tai huutoja, joten he livahtavat pimeyteen sen suurempia miettimättä.
Arkyn jatkaa hyvän matkaa hiljaisissa, kuolleissa sokkeloissa, ennen kuin pysähtyy - vetämään henkeä, tai kukaties vain arvioimaan tilannetta. "En tiedä mitä tuo äskeinen oli, mutta samapa se. Meidän täytyy etsiä se avain ja pitää huoli, ettei kukaan pysty käyttämään sitä tuohon porttiin", mies murahtaa. Hänellä itsellään ei selvästi ole mitään epäilystä heidän jatkosuunnitelmistaan.
Spyrre: Akela on myös varsin kiitollinen huomatessaan ettei kukaan ryntää heidän peräänsä. Hän luikkii salamyhkään kauemmas käytäviin, hidastaen itsekin syvään henkäisten kun Arkyn puhuu. On hänen vuoronsa luoda mieheen outo katse mutta nainen nyökkää. "No. Kai voimme tosiaan olettaa että se on jollain noista hiippareista. Meidän pitää vain saada selville millä niistä" hän kannattaa, hiljeten hetkeksi. "...etkö muka nähnyt mitään äsken? Tai kuullut sitä? Se valo, ja... kyllähän sinäkin kuulit kun joku tuli sisään?"
Sub: Arkyn kurtistaa kulmiaan ja vilkaisee Akelaa kohti hämärässä jälleen varsin samaan sävyyn kuin aikaisemmin. "Kuulin kolahduksen, kukaties jotakin askeleiden kaltaistakin, mutta kaikki mitä näin oli jokin valonvälähdys, joka iski minut sivuun. Sinä sen sijaan jäit tuijottamaan tyhjyyteen ja puhumaan seinille", mies tokaisee lopulta varsin suoraan.
Arkyn miettii hetken vaiti, muttei tunnu keksivän mitään näppärää vastausta äskeiseen. "Joko se välähdys sekoitti pääsi pahemmin kuin minun, tai sitten siinä oli jotakin sellaista, mitä vain kaltaisesi tajuaa", hän toteaa lopulta aavistuksen hankalasti.
Spyrre: Akela liikahtaa hankalasti ja jää vaiteliaasti pyörittelemään sanoja, ilmeisen kahden vaiheilla. "Minä... luulisin niin. Se mitä se teki, tuntui jotenkin... tutulta. Vaikka minä en ole pystynyt sellaiseen. Se sanoi, että on joku joka on tuntenut väkeäni." Hän vaikenee taas toviksi. "...tai sitten olen vain sekoamassa" lisättiin naisen hieraistessa irvistäen päätään. Akela veti taas henkeä kootakseen itsensä.
Sub: Arkyn ei selvästikään pidä näistä oudoista asioista, joita ei täysin ymmärrä. Hän vilkaisee vaitonaisesti jonnekin pimeisiin käytäviin, ennen kuin murahtaa. "Näyttää tosiaan siltä, että minäkään en tiedä kaikkea tästä kaikesta. Sinun väessäsi on jotakin kummallista, josta minun pitää kaiketi ottaa selvää. Mutta nyt ei ole aika murehtia sitä", hän toteaa ja pudistaa päätään.
"... ellei siinä äskeisessä mielestäsi ollut jotakin keskeisen tärkeää tämän kaiken kannalta?" mies tokaisee vielä ja katsahtaa toiseen kysyvästi. Vaikea kaiketi väittää, etteikö Akela olisi nähnyt ainakin... jotakin äsken.
Spyrre: Sarvekas nainen nyökkää itsekin hankalasti. Eittämättä tämä kaikki oli hänellekin uutta ja outoa, vaikkakin kaiketi vähemmän... vierasta kuin olisi pitänyt. Siihen oli vaikea suhtautua. Arkynin kysymys kuitenkin havahdutti hänet. "...eh. Niin. Se... kertoi että on... yrittänyt estää näitä sekopäitä saamasta näppejään siihen mitä täällä onkaan. Kuten kaiketi väkenikin ennen. Se -hän- varmaan voisi auttaa meitä. Jos on... todellinen." Akela kertasi parhaansa mukaan, voimatta silti olla täysin näyttämättä vieläkin vähintäänkin hämilliseltä. "Meillä ei tosiaan ollut oikein... aikaa puhua kovin paljoa. Mutta hän varmaan tietäisi paljon."
Sub: Arkyn miettii hetken, mutta lopulta mokomaan on kaiketi vaikea keksiä mitään erityisen rakentavaa sanottavaa. "... en tiedä mistä tässä on kyse, mutta jos meillä on täällä liittolainen, aina parempi. Jätän sen sinun murehdittavaksesi, kun kerran ymmärrät jotakin tästä. Kerro, jos näet lisää... näkyjäsi", mies murahtaa lopulta.
Äkkiä jokin kolahtaa pienestä kammiosta ulos johtavassa sivukäytävässä. Arkyn jännittyy ja kohottaa miekkaansa varuillaan. Näitä uhkia hänen ei ainakaan tarvitse pohdiskella sen tarkemmin...
Spyrre: "En minäkään. Ei tällaista ennen ole tapahtunut. Vaikka... en kai ole ennen päässyt edes näin lähelle ketään väestäni" Akela puuskahtaa ristiriitaisesti ennen kuin nyökkää. "Se ainakin tuntui todelliselta. Luulisin. Yritän pitää silmällä jos näen hänet vielä. Tai jotain muuta." Hänet keskeyttää yllättäen sivummasta kuuluva ääni. Nainen säpsähtää ja käännähtää rivakasti keihästään kohottaen ääntä kohti silmiään siristäen. Tästä liikkeestä ei ainakaan jäänyt epäilystäkään heille kummallekaan oliko se todellinen vai ei... Hitaasti ja hiljaa nainen alkaa hivuttautua kauemmas käytävää myöten ääntä tarkkaillen, toivoen että he voisivat vielä livahtaa ennen kuin tulisivat huomatuiksi.
Sub: Arkynkin vetäytyy taaksepäin, kukaties vain saadakseen paremman taisteluaseman, mutta tällä kertaa tunneleissa kulkeva otus ei ole mikään hidas ja varovainen mutantti. Kaksikon varovaiset liikkeet eivät selvästi jää siltä huomaamatta - sen sijaan ne vain kannustavat sen nopeampaan toimintaan.
Yhdessä silmänräpäyksessä pimeydestä hyökkää esiin kammottava peto, joka on pelkkää nopeaa liikettä ja varjoja. Jokin siinä tuo mieleen palatsin puutarhassa loikoneen hirviön, mutta tämä on laihempi, jäntevämpi ja ennen kaikkea paljon hurjempi. Täynnä nälkiintyneen tunneleiden selviytyjän hulluutta ja raivoa. Se ei odota tai lähesty varovaisesti, vaan hyökkää suoraan kaksikkoa päin.
Arkyn ärähtää ja harppaa sivuun rääkyvän pedon tieltä. Kukaties tämä on hinta varomattomuudesta...
Spyrre: Mikä ikinä heitä väijyykään, ei jätä aikaa perääntyä paikalta. Kuin aavistaen heidän aikeensa loikkaa pimeästä hurjistunut peto, tavoitellen saalista. Akela ärähtää kirouksen ehtimättä lopulta paljoakaan muuta kun nopea hirvitys syöksähtää varjoista ja iskee keihäänsä kärjen eteensä pedon tielle. Kaarevat kynnet harovat jo ilmaa uhkaavasti, mutta ainakin keihään varsi on pidempi...
Sub: "Painu takaisin pesääsi!" Arkyn ärähtää sukeltaessaan sivuun kuolettavien kynsien ja repivän nokan tieltä. Mies sivaltaa peräänsä, mutta peto on nopea ja jäntevä - ja toisin kuin avuttomien saaliiden tylsyttämä kaltaisensa, se on myös nälkäisen terävä. Se loikkaa pois iskun tieltä ja pysähtyy, ryntäämättä sen enempää miekkaan kuin keihääseenkään.
Aseet eivät saa petoa todella pysähtymään. Sen sijaan se seisahtuu, jännittyy, ja loikkaa eteenpäin kesken petollisen valeperääntymisen, tavoitellen lihaa teräksen takana...
Spyrre: Akela tyytyy ärisemään sanattomasti perääntyessään pedon villin hyökkäyksen tieltä. Otus on selvästi aivan toista luokkaa kuin heidän aiemmin näkemänsä, nopea ja oikeasti vaarallinen. Se väistää, ja äkkiä hyökkää uudestaan. Akela päästää yllättyneen sihahduksen kun otus iskee keihään terän ohi yhtenä nopeana välähdyksenä. Hän harppaa kauemmas ja heilauttaa hätäisesti aseen vartta mutta onnistuu lähinnä napauttamaan otusta. Terävä nokka napsahtaa ja pureutuu tiukasti kiinni hänen käsivarteensa ja tätä peittävään takkiin. Otus ei tosin jää miettimään liian tarkkaan. Se tarraa kiinni ja retuuttaa villisti, yrittäen kiskoa saalista mukaansa. Akela päästää kivuliaan ärähdyksen.
Sub: Arkyn asettuu puolustuskannalle - ja huomaa tehneensä virheen, kun peto iskeekin Akelaa kohti. Hän ärähtää ja sylkäisee nopean kirouksen omalle kankeudelleen, mutta vahinko on jo tapahtunut. Akela on hirviön otteessa kuin räsynukke, eikä hän ehdi jäädä arvioimaan, retuutetaanko tätä vaatteista vai lihasta riepotellen.
Pedon riepottelu katkeaa pelottavan nopeasti, kun Arkyn harppaa ärähtäen sitä kohti. Se paiskaa Akelan syrjään ja käännähtää välittömästi miestä kohti, potkaisten petollisen nopeasti häntä kohti jalalla, joka pystyisi vaivatta raatelemaan tavallisen miehen sisuskalut ulos. Arkynkin onnistuu väistämään sivuun vain hädin tuskin. Peto perääntyy, mutta vain pakon edessä ja vain saadaksen paremman aseman. Se kyyristyy ja kiertää kammiota, etsien parempaa paikkaa hyökätä joko miehen ohitse tai hänen kimppuunsa. Kukaties se aavistaa jollakin tapaa hänessä kytevän tulen... mutta se ei pelkää sitä. Ainoastaan huomioi.
"Ylös siitä! Se aikoo viedä pääsi seuraavalla!" Arkyn ärähtää naisen suuntaan, ehtimättä edes vilkaista miten tämä voi.
Spyrre: Akelalla ei rehellisesti ole paljoa rahkeita pidätellä jäntevän, suuren pedon voimia kun se pääsee kiinni häneen. Kipu repii hänen kättään mutta hän laittaa silti hanttiin minkä pystyy. Kuuluu risahdus kun hänen takkinsa turkis repeää, otuksen huomion herpaantuessa kuitenkin äkkiä. Akela ähkäisee lennähtäessään jonnekin seinän vierelle kun otus viskaa hänet sivuun ja kääntyy kohtaamaan Arkynin. Oli mikä oli, se ei selvästikään kavahtanut miehen voimia tarpeeksi paetakseen. "Kirottu, saastainen pirulainen--" Akela manaa hampaidensa lomasta vääntäytyessään ylös. Hän puristaa vieläkin tiukasti keihästään vaikka seisookin hieman huterasti retuutuksen johdosta, kääntyen jälleen kohti petoa. Tämä selvästi etsii vain uutta tilaisuutta... Otus liikkuu väijyen, kunnes äkkiä räjähtää taas hyökkäykseen. "Varo!" nainen ähkäisee harpatessaan äkkiä eteenpäin ja kohottaen kättään. Hänen voimansa kuohahtavat jälleen mutta pysäyttämisen sijaan antavatkin päin sinkoavalle otukselle lisää vauhtia, hieman liian sivuun... toivottavasti hänen takanaan odottavaan seinään saakka.
Sub: Äkkiä Akelan kohotettuun käteen liittyy toinen käsi. Aineeton, mutta ehdottoman läsnäoleva. Sen olemus on samanlainen kuin hetkeä aikaisemmin porttikammiossa. Outo, tuttu mutta samalla vieras olevaisuus. Äkkiä tuo olevaisuus liittää voimansa Akelan voimaan, yhtenä voimallisena hyökynä pelkän ponnistuksen sijaan.
Rynnistävä peto tulee paiskatuksi jaloiltaan yhdessä silmänräpäyksessä. Se iskeytyy voimalla päin seinää, päästäen tukahtuneen rääkäisyn tuskasta ja järkytyksestä. Voima runtelee sitä yhtä varmasti kuin kivinen seinä, ja se vajoaa taintuneena, typertyneenä lattiaan.
Peto yrittää jaloilleen. Se ei selvästikään tajua mitä juuri tapahtui, mutta se on elänyt tarpeeksi kauan ymmärtääkseen, että pysähtyminen tarkoittaa kuolemaa. Sen jalat potkivat typertyneesti, yrittävät saada maata alleen. Mutta samassa hetkessä Arkyn on jo sen kimpussa. Mies ärähtää ja harppaa sohivan pedon raajojen ylitse sen päälle. Hänen kantamansa miekka, muinaisten sotureiden ase, iskeytyy sen ruhoon samalla liikkeellä, lävistää sen ja sen sisukset ja iskee kipinää kivestä sen takana.
Koko taistelu on ohi hetkessä.
Spyrre: Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Akela käytti voimiaan, ei lähellekään. Hän harvoin siltikään tiesi aivan tarkkaan kuinka lopputulos onnistuisi mutta siltikin naisella eittämättä oli tarkoituksensa kun hän suuntasi sen kohti loikkaavaa petoa... tällä kertaa se ei kuitenkaan toiminut kuten ennen. Hänen hurja purkauksensa muuttui kun siihen liittyi jotain uutta. Äkkiä pedon ryntäys keskeytyi suuremmalla voimalla kuin hän oli koskaan kokenut ja se paiskautui rajusti rusahtaen kiveen. Tämä yllättää Akelan lähes yhtä pahasti kuin hirvityksen itsensäkin.
Sarvekas nainen säpsähtää ja lähes kavahtaa askelen sivummalle. Peto ei ole vielä kuollut mutta sen rimpuilu loppuu nopeasti kun Arkyn iskee otuksen kimppuun miekkoineen. Akela tosin tuntuu harhautuneen melkoisen pahasti. Nainen räpyttelee häkeltyneenä silmiään ja pälyilee kättään epäluuloisena ennen kuin viiveellä hoksaa nostaa katseensa kohti miestä ja hengiltä runneltua tunneli-petoa. "Se... en minä ennen ole ihan tuollaiseen pystynyt" hän ähkäisee lopulta epämääräiseen sävyyn.
Sub: Arkyn vääntää miekkaansa raskaasti, kirvoittaen vielä viimeisen kuolonkorahduksen pedosta. Sitten hän riuhtaisee sen irti ruhosta ja katsahtaa Akelaan. "... no, joka tapauksessa teit juuri niin nyt, ja se oli melkoisen hyödyllinen temppu", mies huomauttaa. Hän ei selvästikään ole aivan varma mitä päätelmiä äskeisestä voi tehdä, etenkään äskeisen myönnytyksen valossa siitä, ettei hän tiedä näistä asioista oikein mitään.
"Oletko kunnossa? Se riepotteli sinua", Arkyn päätyy vaihtamaan aihetta nopeasti. Hän nousee pystyyn pedon ruhon päältä ja silmäilee toista monellakin tapaa arvioivasti.
Spyrre: Akela ei tunnu olevan hetkeen aivan mukana tilanteessa, johtui se sitten riepottelusta tai oudosta kokemuksesta. Joka tapauksessa hän näyttää varsin hämmentyneeltä, muistaen käsivartensa vasta kun siitä kysytään. Nainen räpäyttää silmiään ja kohottaa raajaa silmäillen sitä itsekin. Repaleisen hihan sisältä valuu hieman verta, mutta lopulta melkoisesti vähemmän kuin olisi voinut pelätä. "Se haukkasi enemmän turkista kuin minua. Tuskin liian pahasti" hän toteaa viimein tarkasteltuaan ja tökittyään tätä tarpeeksi. Lopulta hän irvistää hieman ja heittää murhaavan katseen runneltuun pedonraatoon. "Meidän pitäisi häipyä. Ennen kuin niitä tulee lisää. Tai jotain muuta ikävämpää. Olin varomaton."
Sub: Arkyn on selvästi mietteliäs tästä kaikesta, mutta nyökkää sitten kuitenkin. "Sido tuo ennen kuin menemme sen valtiaan eteen. Ei tehdä sentään liian ilmeistä siitä, mitä olemme puuhanneet", mies toteaa, ennen kuin kääntyy kannoillaan ja hivuttautuu yhteen sivukäytävistä.
Akela on joka tapauksessa oikeassa, liittyipä tähän miten paljon outouksia tahansa. Heillä on paljon mietittävää, mutta nyt ei ole aika miettiä...
Spyrre: Hämillinen Akela nyökkää jälleen pienellä viiveellä astellessaan miehen jälkeen. Hän heittää epäluuloisen katseen ympäröiviin varjoihin siltä varalta että äskeinen metakka olisi kuultu, mutta kun ei onnistu saamaan aisteihinsa mitään tähän hätään hän keskittyy hetkeksi nykimään kaistaleen irti paitansa toisesta ehjemmästä hihasta ja kietomaan tätä raapaleiden peitoksi. "Kunhan kukaan ei nähnyt tuota niin voin aina sanoa että se tuli aiemmassa taistelussa. Jos sitä hiipparia sattuu edes kiinnostamaan" nainen tuhahti kulkiessaan. Nyt oli joka tapauksessa paras pitää kiirettä ennen kuin valtias alkaisi epäillä liikaa.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 4, 2020 22:21:59 GMT 3
Sub: Reitin löytäminen takaisin suunnilleen oikeille alueille ei lopulta ole hankalaa. Kukaties tunneleiden loput saalistajat ottavat oppia pedon kohtalosta, tai kukaties niitä vain ei ole sen enempää lähettyvillä, mutta ainakaan mikään muu ei ilmaannu hätyyttämään kaksikkoa. He voivat livahtaa kaikessa hiljaisuudessa takaisin sinne, mistä tulivatkin.
Takaisin asutettuihin osiin livahtaminen ei ole juuri sen vaikeampaa. Mutantit kiirehtivät sinne tänne, välittäen vain omista, yhdentekevistä tehtävistään. Ei vaadi paljoakaan löytää sopivaa rakoa, josta ujuttautua takaisin käytäville - rakoa, joka ei edes vaadi minkään rikkomista. Etenkin kauempana kaikkein pyhimmästä vartiopaikat ovat paljon kepoisempia. Kukaties pelkästään aseistettujen vartijoiden lukumäärä pitää jo itsessään pahimmat poissa. Tai kukaties valtaa pitävää ei vain hetkauta, josko muutama niistä katoaa aina välillä.
Olipa miten oli, Arkyn pysähtyy lopulta valaistuun kammioon, joka näyttää suhteellisen tutulta. Ohi juokseva mutantti ei edes huomio heitä. Hän vilkaisee ohimennen Akelaan. "Mikä on vointisi?" mies tiedustelee ohimennen, kuin asia ei juuri häntä hetkauttaisi. kysymys itsessäänkin riittää tosin kertomaan jo paljon: nainen on kärsinyt vammoja ja käyttäytynyt oudosti, eikä sitä voi sivuuttaa kuitenkaan aivan vain olankohautuksella...
Spyrre: Kaikeksi onneksi kaksikko onnistuu löytämään tiensä takaisin selvemmille vesille herättämättä suurempaa huomiota. Jännittyneesti liikkuva Akela vetää viimein syvempään henkeä kun he seisahtuvat valoisaan huoneeseen jossa heidän läsnäoloaan ei edes laiteta merkille vaikka ympärillä hyöriikin mutantteja. Siltikin olemus on jossainmäärin jäykkä ja vaitelias. Kun Arkyn puhuu hän kohottaa katseensa jääden sitten hetkeksi silmäilemään käsivarttaan joka erottuu revityn turkistakin lomasta. "Ei minulla hätää ole. Se kunhan raapaisi" hän tokaisee, empien sitten. "...mutta en usko että se olin minä joka teki sen tempun... aikaisemmin. Tai ainakaan kokonaan. Luulen että sain... apua." Nainen lisää hämillisesti raapien niskaansa. "Tuskin voisin sentään hallusinoida jotain tuollaista. Sen on pakko olla todellinen... kuka ikinä onkaan."
Sub: Arkynilla ei selvästi ole vieläkään mitään erityisen suuria oivalluksia tämän asian suhteen. Hän murahtaa jotakin epämääräistä, ennen kuin kääntyy kohti kaksikon aiottua menosuuntaa. "No, kunhan et anna sen häiritä itseäsi kun menemme puhumaan naamioidulle valtiaallemme. En usko, että tämän kannattaa tietää asiasta. Ehdimme miettiä sitä enemmän sen jälkeen", mies toteaa ympäripyöreästi, ennen kuin suuntaa eteenpäin.
Spyrre: Akela näyttää vieläkin mietteliäältä. Hän silmäilee pohtivasti kättään kuin yrittäen nähdä siinä jotain ja ohimennen ympärilleenkin, mutta nyökkää. Lopulta tämä tuskin on asia jota hän voi muutenkaan pähkiä selväksi nyt. Hän suuntaa Arkynin jälkeen yrittäen työntää kysymykset hetkeksi mielestään ja keskittyä käsillä olevaan... Heillä oli kuitenkin paljon selvitettävää. Nainen vilkuilee puolikiinnostuneena käytävillä hääriviä mutantteja kulkiessaan, mutta ainakaan ei taida vaikuttaa siltä että mikään olisi muuttunut siihen malliin että heidän poissaolonsa olisi huomattu.
Sub: Palatsin hermostunut, jatkuva kuhina jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti. Mutantit kiiruhtavat ja vellovat ympärillä kuin rotat raunioissa, yhtä aikaa järjettöminä ja sekasortoisina mutta samalla väsymättömästi pesästään huolehtien. Niillä ei ole kiinnostusta tai aikaa jäädä vilkuilemaan kaksikon perään, kun he etenevät salien läpi.
Lopulta ympärillä alkaa näyttää suunnilleen siltä, kuin mihin kaksikko alun perin ilmaantui. Palatsin kiireisimmät, sokkeloisimmat, loisteliaimmat osat. Suuria saleja, patsaita ja säkenöintiä. Arkyn katsoo tuota kaikkea tuimasti ja ilottomasti. Pelkkä kulissi.
Jostakin suurten, avattujen juhlasalin ovien takaa kaikuu vihaista huutoa. Ääni on tuttu; valtias raivoaa jostakin ja huutaa käskyjä oudolla kielellään. Arkyn tulee katsahtaneeksi vielä kertaalleen Akelaan, toinen kulma aavistuksen koholla. Nähtävästi vallanpitäjällä on jo jotakin syytä olla raivoissaan. Paras siis olla tarkkana...
Spyrre: Matka kuluu tällä kertaa helposti tutumpiin, loisteliaisiin käytäviin. Tällä kertaa ylellisyys ei tosin sokaise aivan samalla tapaa kuin aikaisemmin, Akelankin nähtyä liikaa siitä mitä tämä kätki taakseen. Hän silmäilee kaikkea huomattavasti latteammin ja arvioivammin tavalla jota ei olisi aiemmin uskonut mahdolliseksi aivan heti. Kun he lähestyvät juhlasalin ovia korviin kantautuukin nopeasti vihaista metakkaa. Sarvekas nainen valpastuu ja vaihtaa katseen Arkynin kanssa. Oliko valtias jo huomannut että jotain oli tapahtunut? Sitä suuremmalla syyllä piti olla näyttämättä ainakaan syyllisyyttään mihinkään. Akela suoristaa selkäänsä ja heittää keihäänsä taas olalleen ennen kuin astelee kohti ovia, nähdäkseen mitä sisällä oikein oli meneillään.
Sub: Arkyn harppoo ovea kohti - ja pysähtyy, kun sen kummallakin puolella seisovat, kookkaat mutantit astuvat eteen. Ne ovat paljon pitempiä ja rotevampia kuin yksikään toinen mutantti, todellisia jättejä epämuodostuneiden toveriensa rinnalla - ja myös kaksikon rinnalla. Niiden päällä roikkuu huonosti sopivaa panssaria ja kourissaan niillä on aseita, joita ei varmasti ole tarkoitettu alun perin niiden kaltaisille. Selvästi jonkinlaisia eliittivartijoita.
Toinen mutanteista örähtää jotakin, jota voisi väittää ehkä sanaksi. Arkyn tuhahtaa yrmeän vastauksen ja heilauttaa miekkaansa kuin komentaakseen mutanttia sivuun. Se saa sen vain puhisemaan vihaisesti ja kohottamaan omaa asettaan.
Äkkiä ovien takaa kajahtaa selvästi vartijoille tarkoitettu, terävä käsky. Ne eivät epäröi hetkeäkään, vaan astuvat sivuun ja tuntuvat unohtavan kaksikon saman tien. Arkyn tyytyy vain vilkaisemaan niitä kertaalleen ja tuhahtamaan, ennen kuin harppoo ovista sisään.
Ovien toisella puolella kohoaa samankaltainen valtava sali, kuin monet muutkin. Palatsin valtias harppoo edestakaisin ja ärähtelee mutanteille, jotka kyyristelevät tämän raivon edessä. Kun kaksikko saapuu, huomio kiinnittyy heti heihin. "Te olette harhailleet omilla teillänne. Teitä pyydettiin saapumaan eteeni jo kauan sitten", valtias toteaa kalseasti.
Spyrre: Akela valpastuu myös hieman enemmän huomatessaan ovella pari mutanttia jotka ovat suurempia kuin hänen aiemmin näkemänsä. Näky ei tosin suoranaisesti huoleta häntä vaikka nainen rypistääkin kulmiaan kun nämä astahtavat tielle aseita puristaen. Tosin sisältä kuuluva ärähdys saa ne harppaamaan sivuun samantien. Hän silmää otuksia aavistuksen arvioiden astellessaan kuitenkin ohitse, kammioon missä kiukkuisen ilmapiirin lähde jo selvästi odottaakin. On helppo arvata mistä valtiaan äreys johtuu päätellen siitä kuinka jäätävänä tämän huomio kääntyy heihin. Akela seisahtuu keskemmälle lattiaa, kallistaen päätään aavistuksen naamioidun olennon tokaisulle. "En hoksannut että meillä oli niin kiire. Käännyimme varmaan väärään suuntaan jossain välissä, luulen että harhailimme ympyrää tuolla hetken aikaa. Tämä paikka on yksi kirottu sokkelo, jos et ole huomannut" hän vastaa kiirettä pitämättä, kukaties hieman röyhkeästikin. "Onko jokin hätänä? Johan me tapoimme kaiken mikä liikkui tuolla."
Sub: Jos valtias todella piittaa kaksikon vastauksista tai epäilee jotakin, ei tämä ainakaan jää pohtimaan asiaa sen enempää. Tämä heilauttaa käsiään vihaisesti ja harppaa sivuun kuin ei pystyisi pysymään paikoillaan vimmaltaan. "Kaikista pyhimpiin kammioihini on murtauduttu! Olen varma, että vihollisteni juonet ovat käymässä toteen! He aikovat... he aikovat anastaa salaisuuteni!" valtias puhisee ja kihisee.
Arkyn pysyttelee vaiti ja seuraa valtiaan kihinää kaikessa hiljaisuudessa. Tämä aikoo selvästi jatkaa ilman sen enempiä kehotuksiakin. Siinä sivussa mies tulee vilkaisseeksi kammion syrjäisimpään nurkkaan ja pistää merkille jotakin, mikä selittänee paikalla leijailevan epämääräisen hajun; kärvennetty, jollakin kuolettavalla aseella hengettömäksi isketty mutantin raato. Valtiaan mielentilasta ei taida olla epäilyksiä...
"Vakoojani kertovat, että itäisten salien pyrkyrin palatsissa on jotakin meneillään! He valmistelevat varmasti uutta asetta pääni menoksi! Minun pitää iskeä heitä vastaan ennen sitä, ja te autatte minua siinä!" valtias julistaa.
Spyrre: Akela tuntuu laittavan paljon sen varaan ettei valtias joko osaa tai ole kiinnostunut tulkitsemaan äänensävyä erityisen tarkkaan, ja tuntuukin (kaiketi onnekseen) olevan oikeassa. Naamioitu hahmo intoutuu nopeasti taas omaan purkaukseensa unohtaen kaiken muun, mikä tuo ohimennen aavistuksen omahyväisen olemuksen Akelan kasvoille. Se mikä hillitsee tätä tähän hätään on eittämättä käryävä raato kauempana... "No johan on. Se olisi ikävää" sarvekas nainen toteaa, mutta valpastuu vakavoituen hieman kun valtias jatkaa vuodatustaan. Hän kohottaa hieman kulmiaan ja katsahtaa Arkyniin silmäkulmastaan. "Taasko? Johan me ajoimme yhden porukan muualle. Mitä ne sitten näkivät siellä?"
Sub: Valtias ärähtää ja heilauttaa kättään Akelan sanoille. "Te ette ole tehneet yhtään mitään! Se oli pelkkä kahakka! Minun on tuhottava viholliseni! Salaisuuteni kuuluvat vain minulle, eivät kenellekään muulle! Te taistelette ja tuhoatte itäisen pyrkyrin joukkojeni kärjessä! Kun hän on tuhoutunut niin sitten... sitten voin keskittyä ottamaan takaisin sen mikä minulta vietiin! Sitten voin etsiä omani!" tämä kihisee ja heristelee nyrkkiin puristettuja käsiään.
Mutantit kyyristelevät kauhuissaan tämän raivon edessä. Niillä on eittämättä syytäkin. Niiden henki on selvästi täysin valtiaansa ailahtelevien mielenliikkeiden varassa.
Spyrre: Sarvekkaan naisen arpiset kulmat rypistyvät nopeasti ikävään sävyyn kun valtias raivoaa, mutta vaikka eittämättä olisi tahtonut tässä vaiheessa sanoa jotain terävää, ymmärtää Akelakin pysyä vaiti. Oranssi katse mittailee ylevää hahmoa silti kiukkuisesti varsinkin kun tämä esittää vaatimuksiaan siihen sävyyn ettei heille jätetty edes sananvaltaa koko asiaan. Akela vetää henkeä syvään hampaidensa lomasta vilkaisten ohimennen kauhuissaan kyyristeleviä mutantteja. Valtiaan ärtymys saattaisi hyvinkin kostautua nopeasti näille, kuten oli jo tehnytkin... hän ei halunnut sitä, vaikka ilmoitus ei suoranaisesti innostanut häntä. "Mitä, ajattelit vain... marssittaa kaikki suoraan sinne? Ja tappaa kaikki? Sekö on suunnitelmasi?" Akela töksäyttää skeptisesti, vähemmän terävästi kuin olisi halunnut.
Sub: Valtias kihisee, eivätkä Akelan sanat ainakaan millään tapaa helpota asiaa. "Sotasuunnitelmani eivät kuulu teille! Teidän tehtävänne on taistella, ei murehtia asioista joista ette ymmärrä! Olette osanneet kykenevänne tappamaan, joten saatte tappaa!" tämä julistaa vihaisesti ja iskee kättään salin pöydän pintaan.
Valtias vetää henkeä ja puhisee. "Minun on tuhottava vihdoin yksi kilpailijoistani. Vain siten pystyn murtamaan heidän irvokkaan tasapainonsa! Vain siten saan yliotteen heistä!" tämä paasaa vihaisesti. Vaikea sanoa, onko sanoja tarkoitettu kenellekään muulle kuin tälle itselleen.
Spyrre: Akelan leukaperät kiristyvät entisestään kuten tekee ote keihäänvarrestakin kun valtias ärähtää vastaukseksi. Se saa myös sarvekkaan naisen sisuksissa kihisemään ja hän joutuu ponnistelemaan hetken hillitäkseen itsensä. "Kyllä ne taitavat kuulua, jos meidän on tarkoitus olla osa sitä" hän tokaisee alleviivatun viileästi. Ohimennen hän silmää jälleen Arkynia kysyvästi. Johonkin tällaiseen operaatioon osallistuminen houkutteli vielä vähemmän kuin aiempi kahakka, mutta... kaiketi tässä saattaisi olla tilaisuus päästä lähemmäs tutkimaan koko sotkun muita osapuolia ja etsiä mystistä "avainta". "...tiedätkö, paljonko väkeä sillä hiipparilla on? Tai jotain muita aseita?" tiedustellaan vastentahtoisesti.
Sub: Arkyn katsahtaa Akelaan ja nyökkää sitten paljonpuhuvasti. Miellyttipä sotiminen tai ei, heillä ei juuri ole vaihtoehtoja - monestakin syystä. Olisi naiivia edes odottaa, että tästä selvittäisiin ilman tuskaa ja käsien likaamista.
Valtias puhisee ja kihisee, mutta tuntuu saaneen pahimmat vihansa ärjyttyä ulos. Tämä tuntuu hillitsevän itseään hetken, ennen kuin edes vastaa Akelalle. "Itäisten salien valehallitsijalla on hallussaan monia niistä pyhistä paikoista, joita Muinaiset käyttivät mahtavien aseidensa valmistamiseen. Nuo paikat kuuluvat minulle, ja hän kehtaa käyttää niiden voimaa minua vastaan! Hänet on tuhottava ja pyyhkäistävä pois!"
Spyrre: Akela vetää hiljaa henkeä, nyökäten sitten itsekin miehelle. Tilanteesta tulisi ruma väkisinkin... ja myös hänellä alkoi olla jo melkoisesti motivaatiota tämän ratkaisuun. Oli kaiketi purtava hammasta ja siedettävä tätä sirkusta sen aikaa kun pakko oli... Nainen harkitsee hetken saamaansa vastausta, haroen niskaansa. "Tuo ei nyt kerro paljoakaan mihin meidän pitäisi varautua" hän puuskahtaa tuskastuneeseen sävyyn mutta nyökkää sitten. Rehellisesti enemmän varmistaakseen itselleen jotain kuin mitään muuta. "No. Kaiketi... sille pitää laittaa loppu. Mutta me voimme yrittää livahtaa hieman sivummasta kun muu kahakka vie huomiota" Akela toteaa katsahtaen taas Arkynia. Jos he saisivat hyvän tilaisuuden tutkia asioita kunnolla keskenään...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 9, 2020 21:53:15 GMT 3
Sub: "Ei. Te taistelette siinä missä muutkin. Olette osoittaneet olevanne kykeneviä siihen. Te taistelette ja tuotte minulle voiton, tai muutta tapauksessa minulla ei ole teille tarvetta!" valtias jyrähtää kärttyisesti. Vastaan jankkaava nainen ei selvästikään miellytä palatsin mestaria, eivätkä eilisen kipeät kolhut selvästi ole enää erityisen tuoreina mielessä...
"Kun eturintama on murrettu, voi huomaamattomuudellekin olla tarvetta. Mutta nyt te olette keihäänkärki, jonka avulla lävistän sen kurjan pyrkyrin!" valtias sihahtaa vielä.
Spyrre: Akela suo uuden terävähkön katseen linnakkeen valtiaaseen kun tämä ärähtelee lisää komentoja. Kumpikaan heistä ei selvästi ole mielissään toisen mielipiteistä tai itsepäisyydestä mutta vaikka veri kuohahtaakin uhkaavasti ja sarvekkaan naisen hampaat kirskahtavat, tämä pyrkii pitämään tämän edes suunnilleen pinnan alla. "Niin, uskon ettei sinulle ole ongelma heittää meidät keskelle verilöylyä siinä missä orjasikin. Meille se kuitenkin on ongelma! Emme ole pelinappuloitasi joita voit paiskoa miten mielit, vieläkään!" hän sihahtaa takaisin ennen kuin puree hampaansa uudestaan yhteen. Aiemmat suunnitelmat palaavat kuitenkin mieleen ja Akela epäröi kireästi vilkaisten Arkynia. Oli kai tarkoitus olla herättämättä ainakaan epäilyksiä... "Jos tämä on suunnitelmasi... no. Kaiketi meidän täytyy ratkaista ongelmat sitä mukaa kun ne tulevat" hän jupisee lopulta, jokseenkin epämääräiseen sävyyn.
Sub: Arkyn astuu jo askeleen eteenpäin, kuin olisi aikeissa ottaa tilanteen haltuunsa ennen kuin Akela ehtii ärhennellä sen enempää. Kaikeksi onneksi tämä kuitenkin tuntuu hillitsevän itsensä ja myöntyy lopulta.
Valtias ei selvästikään ole mielissään, päätellen asennostaan ja olemuksestaan. Tämä pysyy pitkän hetken vaiti, ennen kuin edes vastaa mitään. "Teitä kutsutaan, kun on aika käydä sotaan. Teille tuodaan kunnolliset aseet ja varusteet ennen sitä. Älkää tuottako minulle pettymystä", valtias vastaa lopulta kalseasti.
Arkyn heilauttaa kättään jonakin ylimalkaisena myöntymisen eleenä. "Voitte olla varmoja, että minulla ja toverillani riittää raivoa jaettavaksi jokaiselle saastaiselle pyrkyrille, joka tässä palatsissa ryömii", hän tokaisee. Hänen kasvoillaan on tyyni ilme, mutta sanoissa on silti terää...
Spyrre: Akela epäilemättä kiehuu sisäisesti, eikä hänen olemuksensa eroa paljoakaan valtiaan kalseasta asenteesta. Hän kyräilee mutta ei lopulta vastaa mitään kun pitkä olento tokaisee määräyksensä, päätyen lähinnä mutisemaan jotakin suunnilleen myötäävää Arkynin sanoihin. Tässä eittämättä oli perää, vaikkakaan ei välttämättä sillä tavalla kuin heitä komenteleva naamioitu hiippari oletti. Kuin alleviivauksena tälle Akela käännähtää ympäri keihäs olallaan harppoakseen kohti ovea. Taisteltava heidän oli joka tapauksessa, mutta siltikin alistuminen tällaiseen kävi erityisen pahasti hänen ylpeydelleen.
Sub: Akela ei jää odottamaan lupia poistua, eikä Arkyn näe tarpeen odotella sen enempää. Hän luo valtiaaseen vielä yhden katseen, ennen kuin kääntyy ympäri ja astelee naisten perään. Valtias jää silmäilemään kaksikkoa vaiti, todennäköisesti kaikkea muuta kuin mielissään. Mutta tällä ei selvästikään ole varaa heittää heitä pois kuin mitä tahansa epäkelpoa mutanttiaan...
"No, tämä ei muuta paljoakaan. Ainakaan meidän ei tarvitse etsiä tekosyitä tai hiipiä nurkissa. Sen kuin raivaamme tiemme läpi ja katsomme itse, mitä nämä pyrkyrit oikein piilottelevat", Arkyn tuhahtaa, kun on saavuttanut Akelan ja kun he ovat päässeet hieman kauemmas. "Tämä paikka tulee olemaan parempi kuolleempana", hän lisää varsin synkeästi.
Spyrre: Akelan olemus ei piristy paljoakaan edes kun he pääsevän kammiosta käytäviin. Hän harppoo terävästi eteenpäin, suuntaan jossa heidän aiempi majoituksensa sijaitsi. Epäilemättä hetki koota hermojaan olisi hyvästä. "No. En usko että kellään on aikaa kytätä meitä siellä muutenkaan. Sanomme mitä sanomme, emmeköhän silti voi tehdä siellä mitä haluamme" sarvekas nainen tuhahtaa melko myrkylliseen sävyyn. Toisen synkkä lisäys saa hänet kuitenkin katsahtamaan miestä. "...kaikkiko? Emmekö voi vain... no. Ottaa hengiltä noita tyranneja? Jos saamme kaiken turvalliseksi niin eikö loppu voi vain... olla?"
Sub: Arkyn tuhahtaa tavalla, joka ei kerro mitään huvituksesta. Hän vilkaisee Akelaa kohti melkeinpä säälien. "Ja kerrohan minulle: Miten luulet, että pääsemme ottamaan hengiltä yhtään naruista vetelijää täällä? Luuletko, että he tulevat kohteliaasti tarjolle jos pyydämme? Vai uskotko, että he heittävät tielle kaiken mitä vain voivat? Luuletko, että yksikään heistä piittaisi yhdestäkään leikkikalukseen ja aseekseen tekemästä epämuodostuneesta mutantista enemmän, kuin omasta hengestään?" mies napauttaa varsin terävästi.
"Minkään tässä paikassa ei kuulu elää muutenkaan. Kuolkoot niiden mukana, jotka tätä rumaa jäännettä vielä sormeilevat. Minä pidän huolen, ettei täällä enää leikitä voimilla, joita kukaan heistä ei ymmärrä - joita yhdenkään elävän ei pitäisikään ymmärtää", Arkyn jatkaa. Vaikea sanoa, miten paljon hän todella edes puhuu Akelalle. Kukaties lähinnä vain itselleen.
Spyrre: "No, eivät varmaankaan, mutta... Pakkohan meidän on päästä läpi sinne saakka. Mutta kyllä sen pitäisi onnistua." Akela aloittaa, rypistää sitten kulmiaan ja kääntää katseensa vaiteliaana eteenpäin. Hiljaisuus kestää hetken kun hän pui teräviä sanoja. "Ehkä ei, mutta täällä ne ovat. Ei se niiden syytä ole." hän tokaisee lopulta tyytymättömänä ja ristiriitaisena. Kuitenkin hetken kuluttua toista vilkaistaan uudestaan. "...sinäkin tunnut tietävän paljon... tästä. Kauanko oikein olet penkonut näitä paikkoja?"
Sub: "Jokainen näkemäni mutantti täällä on hädin tuskin elinkelpoinen, lukuunottamatta ehkä sitä valtiaan hännystelijää. Ainoa syy siihen, että niitä edes on täällä, on se että nämä kähmijät siittävät niitä lisää minkä ehtivät. Kun he kuolevat, ne sammuvat muutamassa vuodessa joka tapauksessa", Arkyn tuhahtaa. Hän ei selvästikään koe suuriakaan tunnontuskia asian suhteen.
Seuraava kysymys osuu nähtävästi paljon arempaan paikkaan. Arkyn murahtaa ja katsahtaa haluamattaankin jonnekin sivuun. "... aivan tarpeeksi kauan, että tiedän miten nämä asiat toimivat. Tarpeeksi kauan, että ymmärrän millaista irvokasta leikkiä tämä kaikki edes on. Aina samanlaista. Aina yhtä surkeaa", mies vastaa lopulta. Hän astelee nopeammin, kukaties toivoen, ettei toisella ole aikaa kysellä liikaa kiusallisuuksia jos tämä joutuu keskittymään pysymään perässä. Surkeaa toiveajattelua eittämättä, mutta hänellä ei selvästikään ole halua keskustella liikaa moraalisekoista tai omista taustoistaan...
Spyrre: Akela ei erityisemmin huojennu toteamuksesta, mutta rehellisesti hänelläkään ei ole paljoakaan järkevää vastaanväitettävää tähän. Hänkin oli kyllä nähnyt jo tässä ajassa tarpeeksi näitä mutantteja tietääkseen että mies oli oikeassa. Kuitenkin toinen kysymys saa Arkynista irti isomman reaktion joka saa naisen katsahtamaan toista. Vastaus on vähintään epämääräinen, ja Akela kallistaa sarvekasta päätään. "...eli olet nähnyt tätä samaa montakin kertaa? Ja oppinut niiden kielenkin?" kaikesta huolimatta ääni on jokseenkin vaikuttunut. "No... on hyvä että tiedät miten tämä kaikki toimii. Luulisi että siinä olisi mennyt... ties kuinka kauan!"
Sub: Arkyn murahtaa uudelleen, ennen kuin tuhahtaa. Hän on vähällä kaataa jonkin kulman takaa ohi juoksevan mutantin, mutta väistää viime hetkellä. "Siinä on mennyt kauan, eikä mikään siitä ole ollut sen arvoista. Minä olen... tehnyt paljon ja uhrannut paljon vain saadakseni oppia, ettei siinä ole mitään mieltä. Ettei kuolevaisille ole tarkoitettu mitään tästä kaikesta, jota he kiertävät ja närpivät kuin syöpäläiset saastaa!" hän ärähtää lopulta.
"... jos selviän tästä, minun pitää etsiä kukaties sinun väkesi käsiini. Yksikään heistä ei ole koskaan ollut halukas olemaan tekemisissä minun kaltaisteni kanssa, tai ihmisten kanssa muutenkaan. Mutta kukaties he ymmärtävät paremmin mitä tekevät. Ainakin he yleensä pysyvät loitolla näistä paikoista", Arkyn mutisee hetken hiljaa harpottuaan. Sävystä päätellen asia jopa kiinnostaa häntä hieman.
Spyrre: Akelakin ehtii täpärästi säpsähtää sivuun ohi kiirehtivän mutantin tieltä, jäämättä suomaan tälle muuten sen enempää huomiota. Mielenkiinto on eittämättä nyt muualla. Ehkä hän oli yrittänyt korjailla aiempaa tivaustaan hieman mutta Arkyn ei näytä ainakaan piristyneen. Sarvekas nainen räpyttelee hieman silmiään ja suo myötäävän nyökkäyksen, kuitenkin mutristaen aavistuksen. "Tietysti selviät! Selvisit tännekin saakka, mitä kukaan muu ei olisi voinut" hän tokaisi. Hetkeksi nainenkin hiljenee mietteliäästi. "Ei varmaankaan. Teikäläiset eivät selvästikään yleensä ole kovinkaan ystävällisiä meillekään" ääni oli eittämättä myrkyllinen ja Akela tuhahtaa. "Minun väkeni oli täälläkin, ja suojeli kaikkea viimeiseen henkeen. Tietysti he tietävät että muinaisten viritykset ovat pahoja ja ovat viisaita! Jos löydämme sen... aiemman olennon vielä, hän ehkä voi kertoa lisää."
Sub: Akelan sanat saavat Arkynin mietteliääksi. Monia kysymyksiä, kiinnostavia sivuraiteita ja arvoituksia, joita hänkään ei tiedä. Mutta julma totuus lienee, ettei hänellä myöskään ole mitään toivoa selvittää asioita juuri nyt. Mies huokaisee. "Kukaties asiat selkiytyvät. Mutta tähän hätään se on kaikki yhdentekevää. Voimme odottaa lisää tätä samaa varsin pian, ja todennäköisesti vielä paljon ärhäkämmin. Juuri nyt sinun on paras keskittyä siihen miten pysyt hengissä. Suuret kysymykset tulevat vasta sen jälkeen."
Spyrre: Ajatuksiinsa hetkeksi harhautunut Akela kulkee vaiteliaana, olemuksessaan hieman erilaista jännittyneisyyttä. Hän tuntuu itsekin olevan oikeastaan melkoisen kiinnostunut (ellei jopa innokas) asioista mutta havahtuu kun toinen muistuttaa karuista tosiasioista. Nainen räpäyttää silmiään mutta suoristautuu sitten puuskahtaen. "...olet varmaan oikeassa. Katsotaan ensin mitä nämä typerykset oikein aikovat. Ja mitä teemme sen sotkun kanssa" hän tokaisi uutta motivaatiota ärtymyksensä tilalle löytäneenä. "Ehkä meillä on aikaa edes levätä hetki ennen kuin täytyy taas rynnätä jonnekin. Luulen että tätä takkia täytyy taas siistiä hieman. Se alkaa löyhkätä" nainen nyrpisti nenäänsä takilleen, joka eittämättä oli joutunut kokemaan kovia viimeaikoina.
Sub: Arkyn tuhahtaa uudelleen, joskin pitkälti jo huvittuneempana. "Miksi sinä edes pidät enää tuota takinrotiskoa? En tiedä oletko huomannut, mutta vesi on täällä sulaa ja puutarhoissa kukkii. Eikö sinulle tule kuuma? Valtiaamme aikoo toimittaa meille oikeita varusteita, jos hänen sanaansa on mitään luottamista. Heitä tuo takki menemään ja ota panssaria sen tilalle. Elät pidempään", mies tokaisee.
Kaksikolle annettu kammio häämöttää yllättävän nopeasti taas edessä. Ei heillä juuri muutakaan määränpäätä kaiketi ollut tähän hätään; edessä odottaa sota ja ties millainen teurastus, joten sen suuremmat harhailut lienee paras jättää tältä erää...
Spyrre: Akela liikahti kiusallisesti. "No, vähän, mutta... On se parempi ollut kuin ilman!" hän protestoi. "...sitäpaitsi voi olla että se pitäisi kiskoa irti, tai jotain. En halua että tämä alkaa taas vuotaa" nainen lisäsi puolustelevaan sävyyn, luoden jokseenkin vastahankaisen katseen kylkeensä. "...panssari voisi silti olla parempi jos saamme sellaista" myönnettiin lopulta hieman happamasti. Ainakin heidän lepokammionsa ilmaantui pian näkyviin. Akela vetää syvään henkeä astuessaan jälleen paikan suojaan ja harppoo itsekseen jupisten lähteelle. Kaiketi on paras yrittää tehdä jotain suunnilleen järkevää varustukselleen odotellessaan.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 10, 2020 21:59:53 GMT 3
Sub: Kammio ei näytä muuttuneen paljoakaan kaksikon ollessa muualla. Arkyn nappaa pöydältä eilisen tähteitä, lähinnä juotavaa, ja istuutuu takaisin matalalle penkille. Miekka sysätään nojaamaan pöytää vasten ilman sen suurempaa mietettä.
"Varustuksen lisäksi sinun olisi parempi olla tarkempi sen suhteen, miten taistelet. Pusket yhä vain eteenpäin murehtimatta juurikaan siitä, missä kunnossa olet kun pääset sinne asti. Jos olemme lähdössä sotimaan ja taistelemaan ties miten monessa kahakassa, sinä et selviä tuolla tavoin", mies murahtaa lasinsa ylitse ja katsahtaa Akelaan painokkaasti.
Spyrre: Akela istuu takaisin lähteen äärelle, laskien lopulta taas aseen kädestään. Hän jää hetkeksi tutkailemaan raastettua (ja muutenkin kärsinyttä) takkia itsekseen jupisten kunnes tarttuu siihen alkaen vetää raskasta kapinetta yltään. Arkynin tokaisu saa aikaan vilkaisun ja arpinen nainen mutristaa hieman. "Ei sellaisessa tilanteessa ole aikaa jäädä ihmettelemään! Minä en voi jäädä ottamaan iskuja vastaan niin kuin sinä. Täytyy olla nopeampi" hän töksäyttää vastaan. Repliikkiä seuraa epämääräinen murahdus kun hän jää nykimään turkista hetkeksi. Se ei näytä olevan erityisen mukavaa mutta ainakin se irtoaa muutaman kirosanan jälkeen.
Sub: Arkyn tuhahtaa, eikä erityisen imartelevasti. "Sillä tavalla sinä juuri otat niitä iskuja. Kun ryntäät eteenpäin päättömän sulkaliskon lailla, kuka tahansa voi vain huitaista sinne päin ja tehdä sinuun reikiä. Sinulla on keihäs, käytä sitä. Muuten kuolet, eikä millään kysymykselläsi ole enää mitään väliä", mies ärähtää.
Arkyn silmäilee pitelemäänsä juomaa, ennen kuin kulauttaa sitä vailla minkäänlaista todellista intoa. "Voit olla varma, että tulemme kohtaamaan aseita, joiden kohdalla tuo ryntäilysi ei johda mihinkään muuhun kuin kuolemaan. Tee yksikin virhe, joita muuten teet paljon, ja jokin ase iskee sinut pelkäksi tuhkaksi ja tomuksi", hän tuhahtaa varsin vakavasti.
Spyrre: Akela ei ole erityisen hyvillään läksytyksestään, mutta tyytyy lähinnä kyräilemään. Vanhempi soturi oli eittämättä kokeneempi ja puhui suoraan mutta tökki se silti ylpeyttä ja pisti nyreäksi. "Sillä tavalla selvisin edes tänne saakka! Jos olisin jäänyt pohtimaan liikoja enkä toiminut kun voin, en varmasti olisi edes päässyt ulos!" Sarvekas nainen protestoi. Tosin pian hän mutristi uudestaan epämukavasti. "En kai vain... aina ole tarpeeksi nopea" lisättiin kiusallisesti. Akela pyyhkäisi ohimennen vettä lähteestä kylkensä päälle. Takin alla olleet vaatteet ovat runnellut ja revityt, sekä kuivuneesta verestä tummuneet. Ilmeinen muisto siitä mitä virheistä saattoi seurata.
Sub: "Mikään tässä maailmassa ei ole tarpeeksi nopea sellaista tuhoa vastaan", Arkyn vastaa. Hänen sävynsä ei varsinaisesti ole sovitteleva, mutta ainakin tasaisempi. Kukaties hän aavistaa itsekin, että asiaan liittyy muitakin kipeitä seikkoja.
Mies vilkaisee vielä kerran lasiinsa, ennen kuin tuhahtaa ja heittää sen sivuun, murehtimatta juurikaan kauniin asian kohtalosta. "Tuo näyttää pahalta, etkä selvästi ole juuri murehtinut sen hoitamisesta", hän huomauttaa ja nyökkää kohti Akelan kylkeä. "Jos et olisi syönyt niitä hedelmiä ja valtiaamme tarjoamaa ruokaa, olisit todennäköisesti jo kuoleman kielissä ja lihasi mätänisi parasta aikaa", hän lisää ironisesti hymähtäen.
Spyrre: Toteamukseen on lopulta melko vähän vastaanväittämistä, tai ainakaan Akela ei sellaista keksi. Hän joutuu tyytymään vaisuun tuhahdukseen puuhiensa keskeltä. "Näin kyllä mitä se sai aikaan. Ja se hiippari ihan paljain käsinkin. Tiedä häntä jos ne muutkin pystyvät johonkin sellaiseen" pohdittiin lopulta. Ajatus ei rohkaissut mutta näytti saavan lähinnä mietteliääksi. Räsähdys kun astia viskataan maahan saa hänet kohottamaan katseensa ja räpäyttämään silmiään synkälle huomautukselle. Nainen irvistää ja vilkaisee kylkeään itsekin arvioiden. "Minulla ei erityisemmin ollut aikaa! Tai mitään muutakaan" hän tuhahtaa. Vaatetus on revittyä ja likaista, selvästikin siitä saakka kun vamma tapahtui mutta tämän päälle on kääräisty jonkinlainen yhtälailla likainen side. Akela kyräilee tätäkin näreästi. "Ne kaiketi paikkasivat minut jossain välissä tarpeeksi että en vuotaisi kuiviin matkalla. Mutta eivät sen enempää. Yllättävää että tekivät edes sen verran. Kun tokenin, olin jo sidottuna lastiruumassa. Onneksi se kirottu kapine syöksyi maahan silloin kun teki niin."
Sub: "Se velhojen muotopuoli palvelija tuskin piittasi paljoakaan, kunhan selviäisit elossa hänen herrojensa kynsiin asti", Arkyn myötää. Hän nousee pystyyn ja venyttelee. "Mutta samapa tuo. Minulla oli jo epäilykseni niistä hedelmistä ja kaikesta muustakin, mitä se naamioitu kähmijä täällä viljelee. Hänellä on eittämättä hyvä syy surmata kaikki, jotka yrittävät kajota niihin. Ne todennäköisesti pitävät häntä hengissä ja voimissaan. Niin nähtävästi sinuakin, tähän hätään", mies jatkaa.
Arkyn astuu eteenpäin ja kumartuu aavistuksen, kaiketi nähdäkseen Akelan vammat lähempää. "Se, että edes pysyt yhä pystyssä, kertoo aivan tarpeeksi. Tuo haava ei tule vaivaamaan sinua enää pitkään. Mutta älä käy huolimattomaksi. Kuolet kyllä silti, jos ne aseet käännetään sinua vastaan. Edes minä en selviytyisi hyvin siitä", hän murahtaa.
Spyrre: Akela hämmentyy pohdintoja silminnähden ja kääntää kysyvän katseen toisen suuntaan, rypistäen hieman kulmiaan. "Ne hedelmätkö? Miten ne tähän liittyvät?" hän kysyy varautuneesti. Hän silmää kylkeäänkin aavistuksen kyseenalaisesti nykien sitten saastaisia siteitä varovaisesti sivumpaan. Epäilemättä näin suuri haava oli ollutkin epäilyttävän hiljaa jo tovin. "Mistä tiedät? Se... oli kyllä kipeämpi aikaisemmin" nainen myöntää hämillään. Varoitus saa aikaan kuitenkin hieman kireän henkäisyn. "...no. En kyllä ole aivan varma mitä sellaisille kapineille pitäisi sitten tehdä. Ne menivät helposti läpi seinistäkin. Emme kai voi muuta kuin olla joutumatta niiden tielle."
Sub: "Sen puutarhan antimet ovat yhtälailla Muinaisten saloilla luotuja kuin kaikki muukin täällä. Tuo valtias on eittämättä ammentanut monenlaisia voimia niiden luomiseen, ja nyt ne antavat voimaansa hänelle. Ne luut tuskin olivat siellä muuten vain", Arkyn toteaa synkänpuoleisesti. Mies mutristaa suutaan, kuin jostakin happamasta mausta. Hän astuu aavistuksen kauemmas Akelasta ja vetää syvään henkeä.
"Vaikka mikäpä minä olen puhumaan muiden huolimattomuudesta. Olen vaeltanut pitkään puoliunessa kuin sokea typerys. Typerässä, itseriittoisessa houreessa. On aika lopettaa se", Arkyn murahtaa. Hänen päässään pyörii selvästi monenlaisia, raskaita mietteitä. Taakkoja ja houreita, joita harva todennäköisesti pystyy edes ymmärtämään.
Spyrre: Nainen kallistaa hieman päätään kuunnellessaan. Arkynin sanoissa on selvästi enemmänkin painoa kuin mitä aivan pintapuolisesti arvaisi. Hän pysyy itsekin vaiti tovin ja nyökkää sitten hieman. "...no. Ainakin me olemme täällä nyt tekemässä tälle jotain. Kukaan muu ei selvästikään ole ollut pitkään aikaan! Lopetamme sen minkä väkeni aloitti silloin!" hän tokaisee painokkaasti. Tämä kai piti paikkansa... ellei ottanut lukuun mystistä kai näkymätöntä olentoa, johon Akela ei oikein vieläkään ollut ottanut kunnolla selkoa. "Jos se mikä täällä väijyy on oikeasti niin vaarallista, niin se tuo paljon hyvää kun lopetamme sen touhun. Vaikka meidän täytyy kai selvittää miten, ensin."
Sub: Arkyn miettii hetken vaiti, ennen kuin nyökkää. "Kuten sanoin, en aio jättää tähän paikkaan ketään sellaista, joka pystyisi jatkamaan tätä irvokasta leikkiä", hän toteaa määrätietoisesti, karistaen saman tien äskeisen mietteensä.
Äkkiä korviin kantautuu askeleita. Jokin joukko lähestyy kaksikon kammiota. Arkyn vaikenee saman tien ja istuu takaisin alas, kuin ei olisi edes huomannut mokomaa, tai ainakaan piittaisi siitä.
Ovesta astuu jo tutuksi käynyt palvelija. "Tervehdys, valtiaani palvelijat. Minut on lähetetty tuomaan teille varusteita, joiden voimalla pystytte tuhoamaan hänen vihollisensa", tämä ilmoittaa pitkälti ilmeettömänä. Palvelijan takana, oviaukossa, häämöttää ainakin kaksi raskastekoista mutanttia, jotka raahaavat jotakin kirstuja tai laatikoita.
Spyrre: Määrätietoisuus tuo eittämättä motivaatiota itse kullekin ja Akela nyökkää painokkaasti sanoille... olkoonkin, ettei hänellä varmastikaan ole samanlaista käsitystä kaikesta kuin toisella. Kuitenkin lähestyvät askelet havahduttavat hänetkin ja nainen valpastuu. Käsi liikahtaa refleksinomaisesti kohti lähteeseen nojaavaa keihästä ja katse kääntyy terävästi ovelle, ennen kuin hän kuitenkin pysäyttää liikkeensä. Aseen sijasta nainen tarttuu nopeasti runneltuun turkikseen ja nykäisee tämän vammansa peitoksi jääden odottamaan. Saapuja ei tule erityisen suurena yllätyksenä, vaikkakaan Akela ei voi olla pärskähtämättä melko kursailematta tämän sanoille. Kuitenkin hän tuntuu muuten hillitsevän itsensä vaikkakin huomio kiinnittyy nopeasti palvelijan mukana seuraaviin mutantteihin ja näiden kantamuksiin. Sarvekas nainen räpäyttää silmiään suurille laatikoille kunnes kokoaa itsensä. "No, jätä ne sitten siihen. Katsomme mitä tarvitsemme" hän tokaisee heilauttaen kättään. Kieltämättä moiset kantamukset herättivät varautunutta uteliaisuutta.
Sub: Palvelija tuntuu aavistuksen haluttomalta tekemään työtä käskettyä. "Valtiaani on lähettänyt arvokkaita, vaarallisia aseita teille. Hän korosti, ettei niitä saisi antaa teidän käsiinne, ennen kuin ymmärrätte niiden merkityksen ja voiman. Minun on-" tämä aloittaa, mutta Arkynin kohotettu käsi katkaisee vastaväitteet.
"Minä tiedän näistä välineistä enemmän kuin sinä tulet koskaan ymmärtämään. Jätä ne siihen ja poistu. Meidän on valmistauduttava", Arkyn tokaisee terävästi.
Palvelija empii hetken, mutta antaa sitten mutanteille käskyn. Ne raahaavat laatikot sisään ja laskevat siihen, ennen kuin poistuvat. "Minä... kerron valtiaalle, että olitte tyytyväisiä lahjoihinne", palvelija lopulta päättää, osoittaen melkoista oma-aloitteisuutta. Sitten se kääntyy ympäri ja poistuu mutanttien perässä.
Spyrre: Akelan varautunut olemus ei hellitä kun palvelija selittää ilmeisen haluttomasti tehtäväänsä, tosin vain tullakseen Arkynin keskeyttämäksi. Nainen katsahtaa toista uteliaasti mutta kannattaa tokaisua puolestaan napakalla nyökkäyksellä. "Tee se sitten" hän tokaisee puolittaisesti haluttomana poistuvan palvelijan perään. Vasta mutanttien poistuttua ja jätettyä heidät kahden Akelakin nousee paikaltaan lykäten turkiksen sivuun lähestyäkseen laatikoita, varovaisesti mutta uteliaana. "En olisi uskonut että se antaisi meille jotain oikeasti tärkeää" tokaistaan kun hän lopulta kurottautuu avaamaan lähimmän laatikon ja katsomaan sisälle. Ainakin palvelijan asenne kieli että sisällä olisi jotain kiinnostavaa.
Sub: "Kaiketi hänkin ymmärsi jopa oman paasauksensa läpi, että soturit ovat yhtä tyhjän kanssa, jos heidät lähetetään tyhjin käsin kuolemaan", Arkyn murahtaa. Hän nousee takaisin pystyyn ja astuu laatikoiden luoksi, seuraten vierestä kun Akela avaa ensimmäistä.
Laatikko aukeaa, ja sen sisältä paljastuu kokonainen röykkiö erilaisia outoja ja tutumman näköisiä välineitä. Niitä on paljon enemmän kuin kaksikko tarvitsee, eittämättä yhtä jos toistakin nopeasti kasaan kerättyä, josta heidän on itse tarkoitus valita. Varusteiden joukossa on selviä aseita, niin lyhyempiä kuin pidempiäkin, kuten myös outoja tuliaseita, panssareita ja muita vastaavia. Niiden seassa on kuitenkin myös kummallisempia kapistuksia, joiden olemusta on vaikea arvioida pelkällä silmäyksellä.
Arkyn päästää hymähdyksen, joka kaiketi kielii jonkinlaisesta yllätyksestä. Kuin hän ei aivan olisi odottanut tätä. "... ilmeisesti valtiaamme tosiaankin haluaa, että saamme jotakin aikaan", mies tokaisee lopulta.
Spyrre: Akela avaa laatikon varovaisesti kuin epäillen että sisällä saattaisi luurata vihaisia käärmeitä, mutta näin ei sentään onneksi ole. Sisältä paljastuu kuin paljastuukin sitä mitä luvattiin... oikeastaan enemmänkin. Nainen jää hetkeksi oransseja silmiään räpytellen mittailemaan näkemäänsä selvästi itsekin yllättyneenä. "....no, mitä ikinä tapahtuukaan niin emme mene ainakaan tyhjin käsin" hän puuskahtaa. Hän tuskin edes tunnistaa suurta osaa näkemästään, mutta seassa on kyllä tutumpiakin esineitä. Akela päätyy poimimaan kokeilevasti esille yhtä jos toistakin, punniten kädessään oudosta metallista taottua miekkaa. Hän tonkii esille myös lupaavan näköisiä panssareita. "Mikähän tämä edes on" pohditaan epäluuloisesti kun seasta pilkistää useitakin tuntemattomia kapineita. Akela poimii niistä yhden varovasti käteensä, jääden pyörittelemään sitä epäluuloisesti.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 18, 2020 22:03:50 GMT 3
Sub: Arkyn seuraa vaiti, kun Akela tonkii ensimmäistä laatikkoa. Hän antaa toisen kaiketi katsoa ensin mitä nyt haluaakaan, kukaties tarkastaen tavaraa itse lähinnä silmämääräisesti. "Minun tuskin tarvitsee kertoa sinulle, että osa tuosta varustuksesta on aivan järjettömän vaarallista"; mies tokaisee lopulta, kun Akela alkaa jo tutkia ja pyöritellä tavaraa tarkemminkin läpi. "Olet kyllä nähnyt täälläkin jo tarpeeksi siitä, mitä Muinaisten aseet saavat aikaan", hän lisää vielä, ennen kuin kumartuu itsekin laatikoiden luokse.
"En usko, että näitä varusteita on lajiteltu minkään todellisen ymmärryksen turvin", Arkyn mutisee melkeinpä itsekseen samalla kun käy toisen laatikon tavaraa lävitse. Mies vetää esille useammankin miekan, tuliaseen ja muun yksinkertaisen, suoraviivaisen tappokalun. Ja aivan yhtä nopeasti hän antaa niiden pudota sivuun yhdentekevinä. Hän etsii selvästi jotakin keskeisempää kuin terävää terää...
Spyrre: Akela silmää miestä toimiensa lomasta, suoden varoitukselle jonkinlaisen epämääräisen nyökkäyksen. "Näin kyllä ihan tarpeeksi" hän tokaisee katsellessaan pitelemäänsä outoa kapinetta epäluulolla, ennen kuin laskee sen lattialle. Sarvekas nainen päätyy ainakin toistaiseksi vetämään esille esineitä joita jopa ymmärtää, niin miekan kuin jonkinlaisen keihääntapaisenkin. "...minulla onkin yksi... ties mikä" hän toteaa tutkiskelunsa lomasta, vasta nyt tämän edes muistaen. Akela kurottautuu vetämään esineen vyöltään jonne sen oli aiemmin työntänyt, ehtien viimein katsahtaa tätä tarkemminkin. "Se hiippari yritti heristellä tätä minulle kun tulimme. Otin sen pois siltä. Kai se joku ase on" pohdiskeltiin varautuneesti. Arkyn tuntui tonkivan omalla tahollaan tavaroita varsin valikoivasti. Akela jäi itsekin hetkeksi seuraamaan kiinnostuneena mitä mies puuhasi. Oli selvää että tämä ymmärsi tavarasta enemmän kuin hän, ja kukaties etsi jotakin tiettyä.
Sub: Arkyn keskeyttää oman tonkimisensa vilkaistakseen Akelan ojentamaa kapistusta. Hän pyöräyttää sen ympäri käsissään muutaman kerran ja päästää mietteliään murahduksen. "Tuliase, ei sikäli mikään kummallinen kapistus. Nämä ovat yhdentekevimpiä Muinaisten aseista - siinä määrin, että jotkut harvat osaavat tehdä niitä tänäkin päivänä. Joskin yleensä lähinnä vanhojen palasista. Kyllä tälläkin mutantin surmaa", mies toteaa lopulta ilman suurtakaan intoa. "... tämä on tosin parempaa tekoa kuin kaikenlaisten sotaherrojen karkeat luodinsylkijät. Olipa se hiippari kuka olikaan, hän on ainakin osannut hoitaa asettaan", hän lisää vielä, ennen kuin ojentaa aseen takaisin naiselle. "Löydät sieltä todennäköisesti ammuksiakin siihen. Se tuskin räjähtää käsillesi."
"Kaikki se, mikä näyttää pelkältä teräaseelta tai panssarin palalta, todennäköisesti onkin sitä. Voit katsoa ainakin niitä läpi", Arkyn tarjoaa vielä ohimennen neuvon Akelalle, ennen kuin syventyy omaan penkomiseensa.
Arkyn jatkaa kuoleman työkalujen penkomista. Välistä hän jää tarkastelemaan jotakin kapistusta tarkemmin, mutta tyytyy vain murahtamaan ja sysäämään niitä sivuun. "... suurin osa tästäkin tavarasta on kärsinyttä ja vioittunutta. En usko että valtiaamme piittaa hiukkaakaan räjähtävätkö aseet hänen mutanttiensa kasvoille kunhan tappavat samalla muutaman vihollisenkin. Mutta en mielelläni kokeile omaa onneani", mies tuhahtaa.
Spyrre: Akela päästää mietteliään äänen kun Arkyn ojentaa aseen takaisin, pyöritellen sitä vielä hieman ennen kuin laskee sen muiden valikoimiensa tavaroiden viereen. Hän ei rehellisesti ollut perehtynyt tuliaseisiin vaikkakin niitä näki tuon tuostakin, eikä se auttanut että tämä kapine oli jokseenkin oudon näköinen. Kaiketi se oli kuitenkin parempi kuin ei mitään, varsinkin saatuaan Arkyninkin hyväksynnän. "En ole pahemmin näperrellyt tällaisia, mutta... Varmaankin ihan hyödyllistä olla tällainenkin" nainen pohti, käyden sitten tutkiskelemaan laatikkoa ammusten varalta. Löytäessään pussillisen luoteja jotka näyttävät suunnilleen siltä kuin hän olettikin, nekin asetetaan lattialle. Pienellä tonkimisella esiin vedetään myös erikoinen panssaripaidan tapainen. Se ei ole aivan oikeaa kokoa mutta tarpeeksi lähellä ja jokseenkin kevyt, vaikka Akela ei olekaan aivan varma mistä se on tehty. Hän pyörittelee sitä tovin, kääntäen katseensa Arkyniin ja tämän toimiin. Tämä oli löytänyt yhtä jos toistakin kyseenalaista, vaikkakin tuntuu sysäävän sivuun suuren osan tästä. "Löydätkö mitään mikä toimii?" Akela tiedusteli, hivuttautuen sitten itsekin hieman lähemmäs. "Miten tuollaiset toimivat? Käytetäänkö niitä kuin luotiaseitakin?"
Sub: "Niitä käytetään lukemattomilla eri tavoilla, sillä Muinaisilla ei ollut selvästikään mitään vaikeuksia keksiä hirvittävää määrää erilaisia tapoja, joilla muuttaa ihmeensä tappokaluiksi", Arkyn vastaa varsin suoraan ja tuimasti Akelan kysymykseen. Mies vetää aseiden joukosta esiin oudon, lyhyen sylinterin. Siinä on jotakin vipuja ja nuppeja, ja sen toinen pää on aukinainen. "Tällainen läpäisee minkä tahansa elollisen näkymättömillä säteillä, jotka polttavat sisältä käsin. Ikävä kyllä siinä on halkeama, joten se joko räjähtäisi käteen tai tekisi saman myös käyttäjälleen", hän selittää, ennen kuin sysää kapistuksen syrjään. "Ja tämä puolestaan syöksee liekkejä, jotka eivät sammu millään tavalla, jonka tavalliset kuolevaiset tuntisivat", hän jatkaa, osoittaen toista syrjään työnnettyä laitetta.
Arkyn käy läpi useita tuhon työkaluista, joita tarjolla on. Lasisia putkia jotka räjähtävät ja vapauttavat kammottavia salamoita. Sauvoja jotka ohjaavat eläviä kudoksia sulattavia energioita. Pommeja. Runtelevia säteitä. Tuhon ja kuoleman välineitä lukemattoman monilla tavoilla. Ja suurin osa niistä tuntuu olevan vaarallisia myös käyttäjälleen - joko kuntonsa vuoksi tai koska niistä ei koskaan ilmeisesti piitattu tehdä turvallisia. "... eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö vastassamme tule olemaan aivan samanlaisia", mies huomauttaa synkästi.
Spyrre: Akela kuuntelee selitystä kärkkyen hieman taaempana. Jos naisen olemus olikin kiinnostunut tai arvioiva, alkoi se käydä nopeasti epäröivemmäksi kun Arkyn jatkoi esitellen tappokalun toisensa jälkeen... yksi toistaan karmeampia. "Minä... en ole varma haluanko edes käsiini mitään tuollaista" Akela mutisee lopulta irvistäen ja pyyhkäisi sormensa ristiriitaisesti rastojensa lävitse. "...en kyllä erityisemmin vastaanikaan. Mutta siitä meillä tuskin on vaihtoehtoja" hän ähkäisee. Aseet tuskin olivat koskaan erityisen mukavia kapineita, mutta ikävä kyllä niitä myös käytettäisiin syystä.
"Meillä ei taida edes olla mitään suojaa tuollaisia vastaan jos niitä on. Kirottua. Ja jos joudumme vain ryntäämään sinne... Ehkä on pienempi paha ottaa jotain, jos löydät jotain mikä ei vain tapa meitä, mutta..." Nainen vaikeni ja ähkäisi kiroten. "...pirut. En tiedä. Kukaties se... olento jonka tapasimme olisi tiennyt jotain. Tai osannut edes kertoa kenellä se kirottu avain on. Mutta en ehtinyt kysyä... tai edes sitä millä kirotulla löytäisimme hänet uudestaan. Meidän on kaiketi vain yritettävä olla vikkeliä ja hankalia maaleja."
Sub: "Jotkin noista panssareista suojaavat ainakin hieman tällaisiltakin aseilta. Se tosin tarkoittaa lähinnä, että ehdit kärsiä ja kituuttaa ennen kuin kuolet. Niitä ei ikävä kyllä ole tarkoitettu hyödyttämään tavallista lihaa ja verta olevia", Arkyn tuhahtaa toisen murheille. "Parempi ampua ensin tai pitää päänsä alhaalla. Tämän takia minä olen yrittänyt sanoa sinulle, ettet tule selviämään pelkällä hurjuudella", hän lisää varsin pisteliäästi.
Arkyn tuntuu lopultakin löytävän käteensä jotakin sellaista, jota ei viskaa vain saman tien pois vaarallisena rojuna. Kapistus näyttää suunnilleen samanlaiselta kuin naisen pistooli, joskin siinä on paljon oudompia osia. Hän tarkastelee sitä hetken, ennen kuin murahtaa hyväksyvästi ja asettaa mokoman varovaisemmin sivuun. "Jos niikseen, selviän osumista paremmin kuin sinä. Joten älä ryntää eteeni kun sinne asti päädytään", mies jatkaa painokkaasti äskeisestä.
Spyrre: Arkynin sanat eivät olleet laadultaan erityisen huojentavia, ja pisteliäs tokaisu sai vastaansa hieman terävähkön vilkaisunkin. Kuitenkin Akela empii ja tyytyy lopulta puuskahtamaan itsekseen. Kaiketi neuvoon oli hankala väittää vastaan, varsinkin kaiken tiedon valossa. "...no. Kai se on silti parempi että on jotain kuin ei mitään. On tämä käyttökelpoisempi kuin tuo takinrepale." Nainen jupisee tutkiskellessaan arvioivasti panssaria ennen kuin huokaisee ja alkaa vetää tätä päälleen. Se peitti myös hänen runnellun kylkensä näkyvistä mikä laskettiin lisähyödyksi. Akela jättää muut oudoimmat murhavälineet suosiolla Arkynin tutkittaviksi ja istuu itse takaisin lattialle. Hän jää tutkailemaan aiemmin viemäänsä tuliasetta sekä ammuksia selvittääkseen tätä viimein hieman enemmän. "Aiommeko todella vain pelata sen sääntöjen mukaan? Se niljake ei varmasti piittaisi tippaakaan vaikka kuolisimme molemmat tuolla reissulla. Luultavasti olisi vain tyytyväinen jos niin käy."
Sub: Arkyn hymähtää yllättävän synkästi Akelan sanoille. "Olemmeko me sen parempia? Surisitko sinä sen kuolemaa? Me teemme kuten se haluaa, koska niin on helpompi edetä. Voit olla varma, että se jatkuu vain siihen asti, kunnes löydän jotakin paremmin toimivaa", mies vastaa. "... tai sitten voimme piileskellä tunneleissa petojen seurana ja väistellä jokaista porttivahdin harhalaukausta", hän ehdottaa täysin retorisesti.
Arkynin huomio kiinnittyy tonkimisen lomassa outoon miekkaan. Ase on oudosti muotoiltu ja sen terässä on outoja uurteita ja aaltoilevia muotoja. Sen kahva on tosin oudompi. Siinä on johtoja ja kaapeleita ja kummallisia osia. Totta puhuen se on ruma ja näyttää varsin kömpelöltä. Mutta jokin siinä on kiinnittänyt hänen huomionsa. "... mmh. Tässäpä jotakin kiinnostavaa", mies murahtaa ja jää kääntelemään raskasta, leveäteräistä asetta kädessään.
Spyrre: "Minä olisin mielelläni jo tappanut sen itse" sarvekas nainen tuhahtaa sanoille varsin myrkylliseen sävyyn, sovitellessaan samalla ammuksia takavarikoimaansa aseeseen. Tätä seuraa kuitenkin pohtiva hiljaisuus ennen kuin hän tuhahtaa uudestaan nyt happamammin. "...vain sen aikaa kun on pakko" myönnyttiin pitkin hampain, vaikka nainen ei selvästikään pidä siitä että joutuu hyväksymään nämä tosiasiat. Pitkin käytäviä hiippailu ja kaikkea mahdollista pakoilu oli eittämättä se kaikkein huonoin vaihtoehto...
Arkyn tuntuu löytävän lopulta jotakin kiinnostavaa. Akela valpastuu hieman itsekin ja nostaa katseensa, jääden silmäilemään kummallista ja vähintään epämääräisen näköistä teräasetta. "...mikä piru tuo on olevinaan? Tuo on kyllä oudoin miekka mitä olen nähnyt" hän kysyy kurtistaen kulmiaan skeptisenä.
Sub: Arkyn kohottaa raskaan kapistuksen paremmin näkyville ja punnitsee sitä kokeilevasti. Terä on leveä ja pitkä eikä siitä saisi tasapainoista tai sulavan näköistä mitenkään. Siltikin hän tuntuu oudon tyytyväiseltä siihen. "Jotakin sellaista, minkä vaarallisuus ei vaihteeksi ole ongelma", mies vastaa ykskantaan.
Sen enempää sanomatta Arkyn nousee pystyyn ja astelee ase kourassaan keskemmälle huonetta, jossa pöydät ja penkit ovat. Suuremmin empimättä hän kohottaa miekkaa ja iskee sen sitten ärähtäen raskaaseen kivipenkkiin. Ilman täyttää hirvittävä, vihainen räsähdys, jota seuraa välitön jysähdys ja kammottava kiven murtumisesta kertova rääkäisy. Yhtäkkiä penkkiä ei enää ole, on vain sirpaleita ja soraa siinä kohdin, josta isku paiskasi huonekalun päin seinää. Kuin jonkin valtavan, murskaavan lekan iskemänä.
Arkyn hymähtää tyytyväisenä ja vilkaisee miekkaa. Sen terä savuaa kuin sen läpi olisi vapautunut hirvittävä määrä energiaa. Hänen kätensä tutisee varsin samalla tavalla. "Muinaiset eivät tosiaan tehneet välineitään ihmisten käsiin. Kaikeksi onneksi minun käteni lienee tarpeeksi lähellä", hän hymähtää synkästi. Seuraavassa hetkessä Arkyn kuitenkin irvistää ja laskee aseen leveän terän lattiaa vasten. Nähtävästi edes hänen mahtava lihansa ei kestä tällaista voimaa turtumatta...
Spyrre: Akela ei selvästikään ole vaikuttunut kömpelön näköisestä hirvityksestä jota mies parhaillaan pitelee. Sarvekas nainen mittailee kapinetta ja katsahtaa hämmentyneenä Arkyniinkin kuin nähdäkseen oliko tämä vakavissaan, mutta yllättäen tätä asetta ei sysätä sivuun kuin suurin osa muista. Miehen toteamus ei ainakaan vähennä hämminkiä. "Mitä tuo muka tarkoittaa?" nainen tiedustelee epäluuloisena kun toinen nousee ja astelee keskemmälle huonetta. Hän tosin tuskin ehtii esittää kysymystään kun Arkyn iskee aseen valtavalla voimalla ja jysähdyksellä kiviseen penkkiin. Akela henkäisee tyrmistyneenä, jääden toviksi tuijottamaan paikkaa jossa nyt oli enää murjottua soraa ja kivensirpaleita. Mikä outo miekka ikinä olikaan, Arkyn selvästi tiesi mitä käsitteli. Tosin hyvin pian miehen tyytyväisyyttä seuraa irvistys joka saa Akelankin nopeasti jaloilleen. "Piru vieköön! Se vain... Oletko kunnossa?" töksäytettiin vieläkin typertyneenä kun hän harppasi lähemmäs kuin peläten että kauhea kapine olisi tehnyt saman toisen kädelle kuin kivellekin. Kaikeksi onneksi raaja sentään taisi olla vielä kiinni paikallaan.
Sub: Arkyn naurahtaa vähättelevästi toisen huolelle. "Pah! Pelkkä ikävä nipistys", hän tuhahtaa ja tukee miekkaa toisella kädellä voidakseen ravistella miekkakättään. "Tavalliselta ihmiseltä tuo olisi varmasti vienyt käden. Mutta minun luuni eivät murru noin vähällä. Ainakin jos pidättelen hieman", hän jatkaa, ennen kuin tarttuu taas miekkaan. Lyömisen sijaan hän kuitenkin vain tukee sen hartiaansa vasten.
"Tämä kapistus moninkertaistaa iskun voiman. Tai kaiketi asia on helpointa selittää niin. Joka tapauksessa se tekee pahaa jälkeä ja kelpaa oikein hyvin siihen mitä me aiomme tehdä", Arkyn tokaisee. Hän silmäilee rumaa kapistusta vielä hetken, ennen kuin asettaa sen sivuun ja astuu tutkimaan laatikoita lisää. "En usko, että täältä löytyy loputtomiin muuta käyttökelpoista. Paras että otamme mitä otamme ja jätämme loput pois siivottaviksi."
Spyrre: Akela jää kyräilemään kapinetta epäluuloisesti mutta nyökkää sitten lopulta kaiketi vakuututtuaan että miehen käsivartta ei tosiaan oltu murskattu säleiksi. "No... jos luulet että se on hyvä idea" hän myötää lopulta varautuneena vaikka irvistääkin hieman ajatukselle siitä mitä jokin tuollainen varmasti sai aikaan mille tahansa. Sille ei tosin voinut väittää vastaan että se olisi heille käytännöllinen nyt kun he tarvitsisivat kaiken avun mitä saivat. "Minä kyllä tyydyn näihin. En halua arvailla mikä näistä kapineista yrittää tappaa minut ennen kuin viholliseni. Näistä sentään voin olla varma" Akela toteaa viitaten poimimaansa miekkaan ja keihääseen, työntäen sitten lataamansa tuliaseen vielä vyölleen. Hän nyökkää toisen sanoille ja vielä hetken miekan murjovan iskun jäänteitä tarkasteltuaan kunnes huokaa ja istahtaa toiselle istuimelle hieman kauempana. "Toivottavasti saamme ainakin yllätyksen puolellemme" hän pohti, kurottaen aiemmin jätetyltä tarjottimelta palan ruokaa käteensä. Nyt oli kai vain odotettava.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 22, 2020 21:48:10 GMT 3
Sub: "Eipä se miettimällä parane. Nämä aseet vain pitävät huolen, että meillä on edes välineet joilla taistella", Arkyn tuhahtaa. Hänkään ei lopulta näytä olevan aikeissa murehtia aseista sen enempää, kuin nyt joutuu käydäkseen ne läpi.
Loppujen lopuksi mies astuu aseiden luokse ja tonkii niiden joukosta läpi muutaman kelvollisen varusteenpalan. Outoa, valkeasta metallista tehtyä panssaria, lyhyempiä teriä miekkansa tueksi, toisen lyhyemmän tavallisen miekan, aikaisemmin sivuun pistämänsä aseen ja joitakin outoja kapistuksia.
Totta puhuen asevarastoa kerääntyy melkoisesti. Arkyn tietää kuitenkin selvästi mitä on tekemässä. "Muista, että sotimisessa ei ole kyse siitä miten kovaa pystyy lyömään, vaan että kestää loppuun asti", hän tulee murahtaneeksi ohimennen naisen suuntaan. Kukaties se on jokin jatko aikaisemmille sanoille.
Spyrre: Vaikka näyttääkin epäluuloiselta oudon rojun suhteen, Akela ei väitä vastaan. Hän nyökkää vaiteliaasti seuratessaan katseellaan kun mies käy läpi valikoimiaan varusteita, kelpuuttaakseen näistä osan itselleen. Sarvekas nainen itse epäilemättä haluaa luottaa nopeuteensa ja liikkua suunnilleen kevyin kantamuksin. Hän silmäilee mietteliäästi uutta parempitekoista keihästä pureskellen hedelmää odottaessaan mutta nostaa katseensa kun Arkyn puhuu. Akela vilkaisee toista uudestaan mutta puuskahtaa sitten. "No. Kai se muuten olisi melko yhtä tyhjän kanssa. En minäkään varsinaisesti halua kuolla täällä. On vielä paljon mitä haluan löytää" hän mutisee haukaten sitten uuden suupalan.
Sub: Arkyn laskee raskaan, kömpelön muotoisen miekan kädestään ja murahtaa Akelan sanoille. Sitten hänkin istuu alas ja katsahtaa toiseen. "Alan pikkuhiljaa uskoa, että kukaties tässä maailmassa on vielä sellaistakin, mistä minulla ei ole montaakaan aavistusta. Ehkäpä siinä määrin, että voin väittää sitä jopa joksikin tavoitteeksi", mies hymähtää ja pudistelee päätään.
"Vaan mitä aiot tehdä kun sen aika tulee? Sinulle ovat kaikki mahdollisuudet auki", Arkyn tokaisee sitten ja kääntää katseensa Akelaan. Ilmeisesti asia jopa kiinnostaa häntä.
Spyrre: Miehen pohdinta saa Akelankin suunnalta uteliaan katseen. Sanavalinta eittämättä pisti hänenkin korvaansa mutta ennen kuin hän ehti vastata Arkynin kysymys vei hänen ajatuksensa muualle. Oranssit silmät räpsähtivät muutamaan kertaan ennen kuin nainen hetken epäröityään yskähtää hieman. "Minä... niin. Aion löytää väkeni. Olen jo yrittänyt etsiä heitä, mutta... no. He selvästi haluavat pysyä piilossa enkä tiedä mistä hakisin. Lähin mitä olen löytänyt ovat se ruumis ja tuo... olento." Akela kyhnyttää tovin niskaansa ja laskee sitten hedelmänpalan kädestään hieman olkapäitään kohauttaen. "Minne muuallekaan minä menisin? Viimeksi kun näin jonkun omistani oli silloin kun... no. Minut vietiin. Siitä on kauan. Mutta... ei kai sillä enää ole väliä, kun löydän heidät!"
Sub: Arkyn miettii varsin vaitonaisesti. Lopulta hän päästää jonkinlaisen pohtivan äänen ja nyökkää. "Kukaties se ei ole toivoton tavoite. Kaltaisistasi on liikkunut enemmän huhuja viime aikoina. En tiedä miksi, mutta he eivät enää pysyttele samalla tavalla... no, missä loukoissa nyt ovatkaan piilotelleet", hän toteaa lopulta, selvästikään kyseenalaistamatta toisen tavoitteita.
Arkyn ottaa itsekin palan ruokaa tarjottimelta ja puree sitä ilman suurtakaan mielenkiintoa. Hän miettii yhä jotakin. "Ehkäpä minullakin olisi yhtä ja toista kysyttävänä heiltä. Jos en ole aivan väärässä, sinun väkesi tietänee yhtä ja toista asioista, joihin jopa minä kaipaan vastauksia", hän mutisee.
Spyrre: Akela suo sanoille alleviivatunkin jämäkän nyökkäyksen, jääden pohtimaan itsekin hetkeksi. "Kukaties. En tiedä miksi. Mutta olen varmasti jo lähempänä! Jo tässä on enemmän kuin olen nähnyt ties kuinka pitkään aikaan, selvästikin ollaan jo jäljillä!" hän tokaisi. "Minä... se olento sanoi tietävänsä heistä. Kun kohtaamme hänet uudestaan ja ehdin kysyä, niin... ehkä löydämme heidätkin" huomautettiin hetken kuluttua syystä tai toisesta hieman kokeilevaan sävyyn. "Tai siis. Jos he... eivät yleensä halua puhua teikäläisille sen enempää kuin tekään heille, niin... on varmasti helpompaa kun minä voin kertoa että ei ole syytä huoleen!"
Sub: Arkyn nyökkää, ennen kuin kuitenkin hymähtää. "No, jos sinne asti pääsemme, siitä tulee varmasti olemaan hyötyä. Parempi kaiketi yrittää pysyä hengissä", hän tokaisee yllättävän kepeästi.
Arkyn pohtii hetken, mutta ei tunnu kuitenkaan haluavan pysyä vain aloillaan. Hän nousee taas ylös ja tarttuu uudelleen raskaaseen miekkaansa, ennen kuin tekee sillä kokeilevasti muutaman liikkeen. Se humahtaa oudosti jokaisella kohotuksella. "No, se on kaikki yhdentekevää kunnes olen haudannut tämän surkean jäänteen menneestä", mies tokaisee synkeästi, melkeinpä itsekseen mutisten.
Spyrre: Akelan arpisille kasvoille häivähtää pieni hymyntapainen ja hän päästää myötäävän äännähdyksen nojautuessaan hieman taaksepäin istuimellaan. "Se varmaan helpottaa asioita" nainen hymähtää. Kukaties olemuksessa on hieman voipumusta, mutta myös odotusta. Hän jää seuraamaan harkitsevaan sävyyn kun Arkyn nousee kokeilemaan asettaan itsekseen mutisten. "Oletko tehnyt tällaista montakin kertaa?" tiedustellaan kohta. "Ovatko nämä kaikki yhtä vaarallisia? Tiedät tästä kaikesta niin paljon että olet varmasti nähnytkin kaikkea ennenkin."
Sub: Arkyn laskee miekan kärjen lattiaa vasten ja jättää sen lepäämään kun kääntää huomionsa Akelaan. "Kuten kerroin, suurin osa näistä paikoista on pelkkiä surkeita, kuolleita loukkoja ja raunioita, joissa piileskelee kituuttavia mutantteja tai jokin vaaniva demoni. Tämä paikka on jotain muuta", mies toteaa. Hän tuijottaa eteensä vaitonaisesti, miettien.
Lopulta Arkyn huokaisee ja avaa taas suunsa. "... mikä tarkoittaa että täällä on selvästi jotakin pahempaa. Mutta sen me jo tiesimmekin. Sen portin toisella puolella voi olla mitä vain, mutta mikään vaihtoehto ei ole hyvä", hän tokaisee. Hetkeen edes hän ei osaa täysin peitellä voipunutta huoltaan asiasta. Kaiken kyynisyyden keskellä hän tuntuu jopa murehtivan asiasta.
"... kuten sanoin, en aio antaa näiden typeryksien toistaa samoja virheitä, jotka ovat tuhonneet valtakuntia ja surmanneet lukemattomia. Tämän paikan rinnalla jonkin yhdentekevän pikkuhallitsijan hamuamat aseet eivät ole mitään", mies tuhahtaa. Miekka kohoaa uudestaan ja murahtaa vihaisesti.
Spyrre: Arkyn laskee miekan kärjen lattiaa vasten ja jättää sen lepäämään kun kääntää huomionsa Akelaan. "Kuten kerroin, suurin osa näistä paikoista on pelkkiä surkeita, kuolleita loukkoja ja raunioita, joissa piileskelee kituuttavia mutantteja tai jokin vaaniva demoni. Tämä paikka on jotain muuta", mies toteaa. Hän tuijottaa eteensä vaitonaisesti, miettien.
Lopulta Arkyn huokaisee ja avaa taas suunsa. "... mikä tarkoittaa että täällä on selvästi jotakin pahempaa. Mutta sen me jo tiesimmekin. Sen portin toisella puolella voi olla mitä vain, mutta mikään vaihtoehto ei ole hyvä", hän tokaisee. Hetkeen edes hän ei osaa täysin peitellä voipunutta huoltaan asiasta. Kaiken kyynisyyden keskellä hän tuntuu jopa murehtivan asiasta.
"... kuten sanoin, en aio antaa näiden typeryksien toistaa samoja virheitä, jotka ovat tuhonneet valtakuntia ja surmanneet lukemattomia. Tämän paikan rinnalla jonkin yhdentekevän pikkuhallitsijan hamuamat aseet eivät ole mitään", mies tuhahtaa. Miekka kohoaa uudestaan ja murahtaa vihaisesti.
Spyrre: Akela kallistaa hieman päätään. Häivähdys tuntemuksista toisen olemuksessa on luultavasti laitettu merkille. Nainen rypistää itsekin kulmiaan ja nyökkää sitten. "...jos jokin vielä pystyy saamaan aikaan jotain sellaista, se on varmaan täällä. Kaikki, mitä olemme nähneet täällä jo nyt..." hän ähkäisee, pudistaen hieman päätään. Niin vähän kuin Muinaisten ihmeistä ymmärsikin oli selvää että mitä ikinä linnassa piilikään oli mahtavaa ja voimakasta. "No, kunhan löydämme sen avaimen, niin pidämme huolen ettei kukaan saa siihen enää kynsiään. En tiedä mitä minun väkeni teki mutta he selvästikin suojelivat sitä paikkaa hengellään. Se ei saa mennä hukkaan! Sitten tuollaiset kähmijät saavat jäädä nuolemaan näppejään!"
Sub: Arkyn heilauttaa miekkaansa muutaman kerran raskailla, karkeilla otteilla, ennen kuin pysähtyy ja nyökkää. "En tosin aio antaa näiden sokeiden typerysten yrittää mitään muutakaan. Kaikki muukin täällä on aivan liian vaarallista jätettäväksi näihin käsiin", hän lisää. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun asiasta puhutaan, mutta hänen mielensä ei selvästikään ole muuttunut.
Miekka liikkuu vielä jonkin aikaa, ennen kuin Arkyn tuntuu puutuvan mokomaan ja nakkaa sen yhdentekevästi syrjään. "No, sama se. Sinun lienee paras levätä. Epäilen, ettei se naamioitu kiihkoilija tule antamaan meille paljoakaan aikaa. Hän vaikuttaa melkoisen kärkkäältä pääsemään verenvuodatukseen, eikä hän selvästikään piittaa meidän voinnistamme tai jaksamisestamme", hän tokaisee.
Spyrre: Akela kannattaa jälleen tokaisua painokkaalla nyökkäyksellä sekä sormeillen keihäänsä vartta pahaenteiseen sävyyn. Kaiketi oli melkoisen selvää kuinka rumaa tästä kaikesta tulisi, mutta se vaikutti väistämättömältä. Ainakaan vastaan ei väitetty vaikkakin innokkuuden sijasta olemuksessa olikin jokseenkin jännittynyt odotuksenhäive. Nainen vetää henkeä itsekseen havahtuen sitten toisen kehotukseen. Hän epäröi aavistuksen ennen kuin kuitenkin nyökkää vastahakoisesti. "Tuskinpa... Olet varmaan oikeassa. Ei ehkä tee pahaa jos lepuutan hieman silmiäni ennen kuin menemme" Akela myöntyy lopulta. Paikka tuskin tuntuu turvalliselta vieläkään ja hänellä tuntuisi olevan paljon mietittävää, mutta oli totta että kun aika tulisi, oli paras olla niin valmis kuin mahdollista. Eikä hän rehellisesti jaksanut puida tätä kaikkea kerralla juuri nyt saamatta lähinnä melkoista päänsärkyä. Oli pakko murehtia tästä kaikesta myöhemmin, kuten oudon olennon ja muiden asioiden jäljille pääsystä... vaikka se taisi tosiaan vaatia ensimmäisestä taistelusta selviämistä ensin. Nainen huokasi ja nojasi uudestaan selkänsä vasten istuinta sulkien silmänsä hetkeksi. "Lepää sinäkin. Et ole tainnut tehdä niin vielä" huomautettiin vielä.
Sub: Arkyn näyttää siltä kuin olisi aikeissa vain pudistaa päätään, mutta näyttää kuitenkin harkitsevan uudelleen. Sitten hän huokaisee ja nyökkää. "Et... ole varsinaisesti väärässä", hän myöntää. "Olen tottunut pitämään huolta selustastani yksin. Mikään noista kitukasvuisista mutanteista ei ainakaan hiivi kimppuumme, vaikka ummistaisinkin silmäni hetkeksi", hän murahtaa perään varsin napakasti, kuin karkottaakseen saman tien kaikki harhaluulot, että olisi vain luovuttamassa väsymyksen edessä.
Niine hyvineen Arkyn tuhahtaa ja etsii lattialta kelvollisen istumapaikan. Kylmä kivi on eittämättä aivan riittävä leposija sotureille, eikä hän edes jää makoilemaan, vaan ristii jalat alleen. Varmaa on, että tarpeen vaatiessa hän pystyisi loikkaamaan pystyyn vaikka samassa silmänräpäyksessä... kuten sekin, että vaikka hänen ruumiinsa saakin levätä nyt hetken, hänen mielensä tuskin löytää samanlaista lepoa.
Spyrre: "Sinäkin tarvitset voimiasi siellä" Akela toteaa, vilkaisten vielä itsekin ympärilleen ennen kuin vetää aseensa lähelleen käsiensä ulottuville. "Jos ne yrittävät, ne saavat katua. Mutta tuskin" hän kannattaa, laskien kuitenkin miekan polvilleen kätensä sen kahvalla. Sitten nainenkin nojautuu huokaisten istuimeen takanaan. Oli käytettävä hetki hyväkseen miten saattoi, vaikka olikin kyseenalaista kuinka levollisesti hänkään nukkuisi... jos Akela rehellisesti teki niin oikein koskaan muutenkaan. Nytkin ajatukset ja tuntemukset parveilivat mutta ne oli parasta vain työntää sivuun.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 23, 2020 22:02:18 GMT 3
Sub: Ensin he lepäävät, ja sitten he sotivat. Arkynin epäilykset osuvat oikeaan varsin pian, sillä heille ei anneta juurikaan aikaa. Varsin pian heitä tullaan jo noutamaan: on aika käydä sotaan.
Asian suhteen ei ole sen enempää mietittävää. On tartuttava aseisiin ja valmistauduttava. Kaikki tapahtuu nopeasti. Varsin pian palatsin valtias jo marssittaa joukkojaan ja aseitaan hämyisiin sivutunneleihin, joiden kautta aiotaan hyökätä ylläköllä hänen vihollisensa kimppuun. Valtiaan joukot ovat suuret. Tämän mutantit kiiruhtavat laumoissa ja joukoissa tunneleiden läpi. Raskaita aseita työnnetään eteenpäin. Koneita ajetaan kohti tulevia taisteluita. Näyttää siltä, kuin valtias olisi tyhjentänyt suuren osa saleistaan tätä hyökkäystä varten.
Akela ja Arkyn ovat kaiken keskellä. He ovat sotureiden joukossa, mutta kuitenkin erillisinä osasinaan, eikä heille huudeta samalla tapaa komentoja. Mutta varmaa on, että heidän odotetaan tappavan senkin edestä.
Ensimmäiset taistelut ovat pelkkiä nopeita kahakoita. Vastapuolella on vahtinsa ja sotilaansa, mutta selvästikään tämä ei ole varustautunut todelliseen, ankaraan hyökkäykseen. Pelkkiä nopeita, murskaavia yhteenottoja. Vastarinta vaikenee, ennen kuin todellisia taisteluita edes syntyy. Arkyn ja Akela joutuvat hädin tuskin edes näkemään mitään.
Tunnelit kuhisevat, kun hyökkäys puskee eteenpäin mahdollisimman nopeasti ja hanakasti. Mutta helpot ensikosketukset eivät kestä pitkään. Pian vihollinen alkaa havahtua siihen, ja vastarinta alkaa muuttua todelliseksi. Kevyesti aseistettujen vartijoiden tilalle alkaa ilmaantua raskaita aseita, suuria joukkoja ja, toden totta, myös hirvittäviä tappokoneita. Metallisia hirviöitä, jotka syöksevät tuhoa ja raastavat kappaleiksi kaiken, johon yltävät.
Taisteluista tulee jauhavia, jatkuvia, kuohuvia, verisiä. Ympärillä kuollaan ja tapetaan ja käytävät kaikkialla ovat verta ja tuskaa. Puskeminen muuttuu asemien ottamiseksi ja taisteluiksi sali salilta. Ja kaiken keskellä ovat Arkyn ja Akela...
Spyrre: Kun aika koittaa, Akela ei osaa päättää olisiko pettynyt vaiko helpottunut. Joka tapauksessa odottelevaa kärvistelyä ei tarvitse sietää enää ja arpinen nainen on nopeasti jaloillaan, kärkkäästi ja synkeänä. Kaikesta päätellen heidän isäntänsä oli ottanut tilaisuudesta murskaavan otteen ja marssittanut liikkeelle kaiken kynnelle kykenevän. Tämä oli selvästi aikeissa murskata vastarintansa tomuksi. Akela katseli kuohuvaa joukkoa ympärillään kireänä mutta ei sanonut mitään kun heitä alettiin opastaa muun armeijan mukana käytävien sokkeloihin. Koitoksen hetki oli käsillä, ja se vyöryi eteenpäin odottelematta.
Alku suuren joukon sekä raskaiden aseiden keskellä oli velvollisuuksien kannalta heille varsin kevyttä, mutta se ei tehnyt touhusta yhtään sen vähempää epämiellyttävää. Ensimmäiset varautumattomat vastustajat iskettiin tieltä kun edettiin syvemmälle palatsin tuntemattomiin osiin... eikä aikaakaan kun jouduttiin viimein kohtaamaan vaarallisempaa vastarintaa. Ehkä jokin heidän uhmassaan oli mennyt naamioidun hallitsijan mielessä perille ettei heitä komenneltu tai kohdeltu kuin mutantteja heidän ympärillään, minkä Akela laittoi ainakin puolittaiseksi tyydytyksekseen merkille. Ei sillä, että moiselle olisi ollut aikaa. He olivat jo nähneet häivähdyksen siitä mihin palatsin aseet ja veriset taistelut pystyivät... ja häivähdykseksi se paljastuikin. Ahtaissa tunneleissa kaikuivat huudot ja taistelun äänet, samalla kun he syöksyivät murhaavina vihollisten läpi. Nämä kaatuivat kuten tekivät mutantit heidän ympärillään ja aseet ärjyivät. Kaiketi jopa Akelakin oli ottanut kuuleviin korviinsa jotain aiemmasta ja pysytteli varautuneempana Arkynin tuntumassa vaikkakin naisen kireästä olemuksesta oli helppo lukea että tämä vaati itsehillintää. Varsinkin kun eteneminen kävi vaikeammaksi ja taistelu julmemmaksi sekä hitaammaksi. Sarvekas nainen surmasi mutantin yhden toisensa jälkeen pysytellen poissa suurempien aseiden tuli-linjalta, mutta kaiketi joukko eteni... vaikkakin hitaasti.
Sub: On vaikea sanoa, kauanko he taistelevat. Taistelut muuttuvat loputtomaksi, jauhavaksi vellonnaksi ympärillä. He taistelevat yhtäällä, ja äkkiä toisaalla. Kulku pysähtyy ja muuttuu asemataisteluiksi, joissa jokaisesta kammiosta ja käytävänpätkästä on taisteltava verisesti. Akelalla ja Arkynilla ei ole juuri muita vaihtoehtoja, kuin jatkaa mukana.
Taistelut venyvät tunneista päiviksi. Kaksikkoa huudetaan yhtäälle ja toisaalle. Heidän on tuhottava ongelmia ja tapettava vihollisen linjoja siinä missä ulvovien mutanttienkin. Ja tapettavaa riittää. Kummallakin mutanttien ja joukkojen johtajista tuntuu olevan varastoissaan loputtomiin sotilaita, aseita ja koneita, joiden raivoa kumota vihollisensa niskaan.
Arkyn ei viitsi edes yrittää laskea, montako yhteenottoa he joutuvat käymään läpi. Ainoa hetki, jolloin taistelu taukoaa edes lyhyeksi toviksi, on kun heidän sallitaan syödä tai nukkua. Sitten on jatkettava. He puskevat yhtäälle ja toisaalle. Kuolema häilyy yllä, mutta sen terä tylsistyy nopeasti pelkäksi taustalla häämöttäväksi varjoksi.
Välillä he puskevat eteenpäin, välillä he vetäytyvät, eikä todellista loppua tunnu näkyvän...
Spyrre: Taistelu peittää mielen kuin veren ja adrenaliininkatkuiseen usvaan. Akela menettää hiljakseen ajantajunsa, vain iskien ja liikkuen paikasta toiseen, etsien asemaa tai vältellen aseita. Ympärillä on vain vellontaa ja huutoa... kaiketi hyvä että lähistöllä on edes jonkinlainen kiintopiste Arkynin muodossa joka selvästikin tietää mitä tekee. Siltikin hidaskin taistelu on uuvuttavaa, silloinkin kun he saavan pienen lepohetken kaiken lomassa. Silloinkin on mahdotonta rentoutua tai hellittää kireydestään vaan Akela liikehtii silloinkin kireänä paikoillaan. Sitten joukko etenee jälleen, he niiden mukana. Muutaman kerran nainen ehtii harpata sivuun vain täpärästi kun polttava säde pyyhkäisee ohitse pirstoen kauniita seiniä mutta hänellä ei ole aikaa jäädä miettimään sitä. On edettävä, ja niin he tekevät... tilaisuuttaan kärkkyen. Samalla kun vihollisia vyöryy käytävistä loputtomasti. Akela harppoo eteenpäin ja tappaa, mutta tässä on eittämättä voipunut ja lähes maaninen sävy kun niin hermot kuin jaksaminen joutuvat venymään äärimmilleen.
Sub: Arkyn nojautuu seinää vasten ja vetää henkeä. Jostakin läheisistä käytävistä kaikuu laukauksia ja huutoja. Hetket, jolloin taistelun äänet eivät kajahtele ympärillä, ovat olleet viime päivinä harvinaisia. Samalla niihin on vaikea reagoida enää erityisen terävästi tai tarkkaavaisesti.
Mies tarkastaa ohimennen aseensa, tottuneesti ja yhdentekevästi, ennen kuin tonkii jostakin varusteidensa joukosta vesiastian - jostakin heidän ohittamistaan lähteistä täytetyn. Hän huuhtelee suunsa sillä ja ojentaa sen sitten Akelalle. "Oletko vielä tolkuissasi? Selviätkö?" mies kysäisee ohimennen. Hän vaikuttaa itse ottavan tämän kaiken varsin rauhallisesti.
Spyrre: Lähistöllä seinän tuntumassa kyräilevä Akela säpsähtää rauhallisia sanoja sekä ojennettua kättä, mutta havahtuu nopeasti nykyhetkeen. Hän kääntää huomionsa äänistä ja irrottaa sitten toisen kätensä aseeltaan ottaakseen veden vastaan. Siltikään tämä ei tunnu jättävän ympäristön pälyilyään ja ojentaa pullon nopeasti takaisin juotuaan. Tuskin on vaikea arvata ettei sarvekas nainen ole tottunut näin pitkitettyihin koitoksiin mutta silti tämä nyökkää vaikkakin kireästi. "Tarpeeksi. Elän vielä" hän töksäyttää, heittäen uuden epäluuloisen katseen kauempaa kantautuvien äänien suuntaan. On eittämättä outoa nähdä kuinka rauhallisesti mies osaa ottaa tämän kaiken, eikä siihen suhtautuminen ole aivan yhtä helppoa. "Meidän pitäisi liikkua. Ne lähestyvät" nainen huomauttaa kireästi ja tarraa aseeseensa uudestaan usuttaen itsensä valmiiksi uuteen verilöylyyn.
Sub: Arkyn hymähtää toisen sanoille, ennen kuin valuttaa loput vedet kasvoilleen. Hän ei tosiaan jaa toisen jännitystä tästä kaikesta. Kukaties hän vain kykyynsä selvitä näistä vaaroista. Tai sitten hän vain ei osaa pelätä. "Koskapa ne eivät lähestyisi?" mies huomauttaa ohimennen. Hän kuitenkin suoristautuu paikaltaan ja kohottaa taas raskasta miekkaansa.
"En rehellisesti usko, että tämä on menossa mihinkään. Hyökkäyksestä on jo loppunut puhti, ja olipa valtiaamme mitä mieltä hyvänsä, hän selvästikään ei pysty tuhoamaan näitä vihollisiaan jos vain haluaa", Arkyn tuhahtaa. Mies joutuu kohottamaan ääntään laukausten ja huutojen ylitse, mutta hänen sävynsä ei missään kohtaa muutu erityisen paljoa. Niin hölmöä kuin se onkin, hän tuntuu käyttäneen huomattavan määrän viimeaikaisesta huomiostaan mokoman miettimiseen.
Spyrre: Akela silmää toista uudestaan, jääden mittailemaan miehen viileän laskelmoitua olemusta. Kaaoksenkin keskellä hän kallistaa hieman päätään, pysähtyen kaiketi itsekin miettimään hetkeksi ties kuinka pitkästä aikaa. "Mistä tiedät? Emme edes tiedä missä olemme. Pakkohan sen väen on loppua joskus. Olemme tappaneet... ties kuinka paljon!" nainen ähkäisee lopulta. Hän sihahtaa kirouksen ja pyyhkäisee ohimennen verta päältään. Hänellä ei ole aavistustakaan onko se hänen omaansa vaiko jonkun muun. Saatujen haavojen ja ruhjeiden jomotus on jo ajat sitten painunut taustalle. "...mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Ehkä jos... pääsisimmekö livahtamaan taustalle jotenkin? Ehkä jos saamme sen vihollisten komentajan..."
Sub: "Koska me taistelemme samoista käytävistä ja saleista ties kuinka monetta kertaa. Me tönimme niitä ja sitten ne tönivät meitä. Tämä taistelu jauhaa edestakaisin", Arkyn tuhahtaa Akelan tuskailulle. Hänen äänessään ei ole mitään epäilystä tai epäselvyyttä asian suhteen.
"Meidän pitäisi tehdä ainakin jotakin. Tätä menoa tapamme aikamme, kunnes tämä typerä hyökkäys ajetaan lopullisesti pakoon ja pusketaan takaisin", mies jatkaa. Hän kiskoo ohimennen aseitaan esille, kaiketi varautuakseen taisteluun, joka tuntuu olevan lähestymässä.
"... olisin uskonut, että tuolla uhon määrällä hopeanaamioinen valtiaamme olisi saanut aikaan hieman enemmän. Mutta näyttää siltä, että hän oli aivan yhtä houreinen tässäkin suhteessa", mies mutisee pitkälti itsekseen samalla kun suoristautuu. Mikään ei mene halutulla tavalla.
Spyrre: Sarvekas nainen katselee ympärilleen tarkemmin toisen puhuessa. Hänellä on vaikeuksia erottaa paikkoja enää toisistaan, mutta toisaalta, on melkoisesti helpompaa kyllä nähdä missä taistelu on jo raivonnut. Akela epäröi hieman ennen kuin nyökkää kuitenkin mietittyään hetken. "...en kyllä ole yllättynyt. Uhoa siitä on löytynytkin" puuskahdetaan myrkyllisesti. Akela punnitsee asetta kädessään silmäillessään ympäröiviä käytäviä varautuneena, suoristautuen sitten itsekin. "...jos ei muuta, niin tämä metakka täällä vie kyllä varmasti ainakin ihan kaiken huomion juuri nyt. Jos meidän pitää tehdä jotain järkevämpää niin ehkä se onnistuu jos löydämme toisen reitin takalinjoille. Jotenkin."
Sub: Arkyn tuhahtaa koko asialle ja sylkäisee suustaan veden irrottamaa kuonaa. Se kelvannee hyvin kertomaan myös hänen mielipiteensä heidän "valtiaastaan." "Kukaties me yritämme sitten kiertää sivustaan. Kaiketi tässä on otettava vihollisten päät itse, jos niitä nyt aiotaan ottaa", mies murahtaa. Hän pyöräyttää hartioitaan ja niskaansa.
Äkkiä lähellä raivonneen taistelun taustamelu repeää hirvittäväksi mekkalaksi. Jokin räjähtää ärjyen ja ilman täyttää aivan erilainen tuskainen kiljunta. Sen yli erottuu kuitenkin myös ääniä... jotka kuulostavat epämiellyttävän tutuilta. "Paetkaa, kurjat! Paetkaa tai kuolkaa!" karjuu hirvittävän kova, metallisesti kaikuva raivon ääni. Se on tuttu, mutta täysin sopimaton tähän paikkaan. "Minä, Bal Ashad, nauran surkeille aseillenne!" ääni karjuu, kuin vain vahvistuksena kaikille aavistuksille. Sitä seuraa uusi räjähdys, joka enemmänkin vaientaa tuskaiset huudot kuin synnyttää niitä.
"...nähtävästi ainakin yksi takaa-ajajistamme on hengissä", Arkyn toteaa jokseenkin vaisusti. Ilmiselvä toteamus tuntuu ilmentävän enemmänkin hämmennystä kuin mitään sukkeluutta.
Spyrre: Ajatus taktiikan muutoksesta on saanut Akelankin valpastumaan enemmän, ja nainen nyökäyttää terävästi ennen kuin vetää syvään henkeä. "Viimeinkin voimme tehdä jotain millä on merkitystäkin. Kumpikin noista typeryksistä vain juoksuttaa väkeään suoraan teurastukseen."
Sanat keskeyttää kuitenkin pian taistelun repeäminen entistä villimmäksi kauempana... ja ennen kaikkea sen keskeltä kantautuva hurjistunut ärähdys jonka kumpikin heistä epäilemättä tunnistaa. Ainakin Akela jähmettyy silmänrpäyksessä kuin oivallus olisi sotkenut hänen pasmansa täysin hetkeksi ja arpiset kasvot kalpenevat hieman. "Miten... miten kirotussa tuo on täällä? Miten se löysi meidät?!" töksäytetään typertyneesti kun nainen löytää sanansa uudestaan, jääden tuijottamaan taistelun äänien suuntaan. Hetken aikaa tämä ei selvästikään tiedä mitä edes tekisi seuraavaksi. Jollakin ilveellä heidän takaa-ajajansa oli löytänyt heidät, kirjaimellisesti maanalaisista sokkeloistakin...
Sub: Arkyn ei tunnu mykistyvän tai järkyttyvän yhtä pahasti kuin Akela. Hämmennyskin väistyy nopeasti. "Joko heillä on melkoisesti tuuria tai kirotun hyvä jäljittäjä. Kukaties he löysivät saman luolan ja ryömivät alas tänne kuten mekin", hän pohtii lopulta. Varsin yksinkertaisia arvauksia, mutta asiassa ei lopulta tunnu olevan hirvittävän paljoa pohdittavaa. Raakalaismainen jätti on seurannut heitä ja kuuluu nyt raivoavan muutaman kulman takana.
"Mitä haluat tehdä?" Arkyn kysyy lopulta ja vilkaisee Akelaa kohti varsin jämäkästi, kuin pakottaakseen tämän keskittymään tilanteeseen epäluulon ja hämmennyksen sijaan. "Se on siellä, eikä se selvästikään ole aikeissa luopua tästä takaa-ajosta", hän lisää paljonpuhuvasit.
Spyrre: Sarvekkaan naisen moraali eittämättä rakoilee silminnähden kun tilanne paljastuu, mutta kysymys kuitenkin nappaa sentään kiinni jälleen lipsahtaneet ajatukset. Akela päästää epämääräisen ähkäisyn mutta kokoaa kuitenkin itsensä. Toisen aavistukset pitivät luultavasti paikkansa... vaikka yksityiskohdilla tuskin oli edes väliä juuri nyt. Vain sillä faktalla, että ei voinut olla sattumaa että Bal Ashad eittämättä oli täällä nyt. Akela kiristi leukaansa ja otettaan keihäästään, kunnes päästi hampaidensa välistä kireän, myrkyllisen sihahduksen. "...mikä hirviö tuo edes on? Se ei vain.... jätä minua rauhaan!" sylkäistään lopulta. "Minä tapan sen. Se saasta ei lopeta, ja minä en mene takaisin! Otan sen hengiltä, nyt ja täällä! Tai sitten se tappaa minut" sävyssä oli eittämättä kasvavissa määrin nurkkaan ajetun eläimen vimmaa, enemmän kuin järkytystä tai epäröintiä.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 25, 2020 22:04:22 GMT 3
Sub: Arkyn pyöräyttää miekkaa kourassaan, ennen kuin murahtaa synkeän hyväksyvästi Akelan sanoille. "Loppukoot tämä ajojahti sitten tähän. Tuskin tulee parempaakaan hetkeä hoitaa tämä asia päätökseensä", hän toteaa. Arkyn nostaa miekan kunnolliseen otteeseen, pyöräyttää vielä kerran niskojaan ja astuu liikkeelle.
"... oletpahan ainakin saanut viime päivinä melkoisesti harjoitusta näissä asioissa. Jos arvaan oikein, tuo jättiläinen on kovin samaa sorttia kuin se, mitä olet täällä kohdannut. Hänen herransa vain tietävät vielä vähemmän asioista, kuin näitä aseita hallitsevat typerykset", Arkyn tuhahtaa happamasti, ennen kuin astuu Akelan edelle. Kaikesta huolimatta mies on selvästi aikeissa johtaa. Niin ärhäkkä kuin nainen onkin, olisi pelkkää typeryyttä päästää tämä juoksemaan edelle ja kuolemaansa.
Spyrre: Äsken voipunut Akela oli selvästi hyvää vauhtia hurjistumassa takaa-ajostaan, mutta kaiketi tämä oli silti odottanut ainakin jonkinlaista estelyä vimmansa johdosta. Kun Arkyn sen sijaan myöntyy (vaikkakin maltillisemmin) yhteenottoon tämä saakin hieman yllättyneen silmäyksen. Tämä tosin ei ainakaan pidättele sarvekasta naista kauaakaan ja hän sihahtaa nyökäyttäen terävästi. "Nyt en ole ainakaan vuotamassa kuiviin jokin vanha tylsynyt miekka käsissäni" murahdetaan samalla kun nainen ottaa ärhäkän askelen eteenpäin. "Tuskin tulen saamaan parempaakaan mahdollisuutta." Akela on jo hyvää vauhtia harppomassa liikkeelle mutta joutuu antamaan tilaa kun Arkyn astuu edelle. Nainen ähkäisee tyytymättömästi harkiten kaiketi kuitenkin protestejaan uudestaan. Sen sijaan tämä puristaa kuumeisesti keihään käsiinsä ja seuraa Arkynin jäljessä kirein ja vihamielisin askelin. Hän selvästikin jo odotti yhteenottoa, josta vain toinen osapuoli kävelisi tiehensä...
Sub: Arkyn ei jää tuhlaamaan enempiä sanoja, kun teot puhuvat paljon enemmän puolestaan. Hän harppaa kulman ympäri ja suuntaa kohti teurastuksen ja kuoleman ääniä. Hän ei pidä itsestään meteliä, mutta ei myöskään yritä piileskellä turhan päiten. Tämä ei ole vastustaja, jonka voi surmata pelkällä yllätyshyökkäyksellä...
Bal Ashadia ei tarvitse etsiä kauaa. Yksi kulma, sitten toinen, ja äkkiä edessä häämöttää suurehko, pilareiden koristama sali. Vaikka se eittämättä onkin joskus ollut koristeellinen ja kaunis kuten kaikki palatsin salit, ei siitä ole enää mitään jäljellä. Veri tahraa lattioita ja seiniä, ja ruumiita lojuu röykkiöinä siellä täällä. Räjähdykset ja muut mahtavien aseiden jäljet ovat runnelleet paikkaa ja raastaneet suuria palasia irti rakenteista.
Kaiken keskellä seisoo jättiläismäisen valtava soturi. Sama, koristeellinen mutta kärsinyt haarniska peittää tätä päästä varpaisiin. Kädessään tällä on jälleen valtava miekka, nyt muinaisempaa ja vaarallisempaa tekoa. Bal Ashadin jaloissa lojuu monia ruumiita. Jättiläinen potkii niitä sivuun tuhahdellen, yhdentekevästi. Kuin teurastus vain pitkästyttäisi tätä.
Bal Ashad hallitsee valtavaa kammiota pelkällä koollaan ja läsnäolollaan. Pienempi, varovaisempi hahmo tämän tuntumassa tuntuu pitkälti yhdentekevältä - mutta tämä on silti olemassa. Nähtävästi kieroimmat ovat myös sitkeimpiä...
Spyrre: Akela seuraa perässä kireästi kuin vihainen koira, kärkkyen jo etukäteen mitä edessä odotti. Perille löytäminen oli helppoa ääniä seuraten ja pian he seisoivatkin jälleen brutaalin näyn äärellä. Sali on taistelun runtelema, mutta se joka eittämättä vei huomion oli hahmo tämän keskellä.... ja pienellä viiveellä se toinen tämän tuntumassa. Sarvekas nainen kiristää otettaan aseestaan ja siristää silmiään, kunnes sihahtaa. "....se pieni käärme! Olisi pitänyt arvata!" Näky saa naisen selvästi hurjistumaan entisestään... siitäkin huolimatta että massiivinen panssaroitu soturi ei varmasti ollut joku jonka kukaan olisi halunnut kohdata. Mutta sillä ei selvästikään ollut väliä nyt. "Te saastat! Miten kirotussa edes löysitte meidät?" Akela ärähtää harpaten esille ruumiiden yli näitä tuskin katsomattakaan, kunnes sähähtää. "Sama se! Saatte katua tätä!" Niine hyvineen nainen loikkasi eteenpäin keihäs valmiina. Ainakin kapine oli aiemmin lävistänyt metallisia hirviöitä... oli kai toivottava että se purisi panssariin samalla tavalla.
Sub: Bal Ashad käännähtää kaksikkoa kohti, kun Akela kohottaa ääntään vihaisesti. Jätti heilauttaa miekkaansa ja tuhahtaa - tai hymähtää - kovaan ääneen. "Ja sieltä saapuu pieni karkuri! Sinun on turha yrittää enää pakoon!" jättiläinen huudahtaa vastaan ja kohottaa asettaan. Akela ei kuitenkaan selvästikään piittaa sanailusta. Arkynkaan ei ehdi sanoa tai tehdä mitään, ennen kuin nainen jo loikkaa hyökkäykseen hänen ohitseen.
Bal Ashad ärähtää ja iskee murskaavan miekkansa Akelan iskun tielle, runnoen keihäänpiston pois linjastaan ja suoraan lähimpään pilariin, josta se riipii kipinöiden sirpaleita. "Julkea typerys! Sinä olet johtanut minut paikkaan, josta herrani voisivat vain uneksia! Tuskinpa he enää edes piittaavat sinusta! Minun ei tarvitse enää murehtia hentoisen ruhosi varjelusta!" tämä karjaisee, ääni synkkää mielihyvää tihkuen.
Seuraavassa hetkessä Bal Ashad jo iskee. Raivoisa veto, jonka on tarkoitus on selvästi tappaa, ei taltuttaa. "Pääsi saa riittää heille! Kunhan pääsen sinusta, voin keskittyä ottamaan mitä haluan tästä aarreaitasta!"
Spyrre: Panssaroidun soturin huvittunut vastaanotto ei ainakaan hillitse Akelan vimmaa, enemmänkin päin vastoin. Hän iskee ärjäisten kammion halki, mutta ikävä kyllä tarmo ei vielä merkitse voittoa. Keihäs viskataan sivuun ja valtava miekka seuraa perässä murhaavalla nopeudella, jättäen hänelle vain hetken aikaa reagoida. Nainen ehtii tuskin sihahtaa kirouksen ja irvistää kovalle iskulle käsissään kun joutuu jo sukeltamaan matalaksi ja runnellun pilarin taakse välttyäkseen täpärästi miekan terältä. Ilmavirta viistää silti aivan liian läheltä... "Älä luulekaan että pelkään sinua! Et tule saamaankaan minua enää elävänä! Etkä kyllä mitään tästäkään!" hän ärähtää hapuillen rivakasti parempaa otetta aseestaan. Eittämättä valtava soturi on edelleen yhtä vaarallinen kuin aikaisemminkin... Akela luikahtaa liikkeelle runnellun suojansa ympäri, tavoitellen parempia asemia soturin toiselta puolelta ja iskeäkseen uudestaan yhtälailla raivokkaasti.
Sub: Bal Ashad tuntuu vain saavan lisää tulta ja tarmoa vastarinnasta, kuten aikaisemminkin. Jättiläinen pyörähtää ympäri naisen mukana pelottavan nopeasti ja runnoo keihään uudestaan sivuun, ennen kuin yrittää saman tien sivaltaa tämän pään harteilta vastalyönnillä. "En enää tarvitse sinua, en elävänä tai kuolleena! Herrani tulevat olemaan tyytyväisiä tähän!" soturi karjahtaa samalla kun painostaa naista koko hirvittävällä massallaan ja voimallaan.
Arkyn ärähtää ja harppaa kohti taistelua... vain saadakseen tielleen paljon mitäänsanomattomamman hahmon. Hän luo sivummalla odotelleeseen mieheen terävän, vaitonaisen silmäyksen. Tällä vain jostakin ryövätty pistooli kädessään ja miekka vyöllä. "Hei, älähän nyt, hyvä mies. Annetaan heidän ratkoa asiansa keskenään ja..." tämä aloittaa, mutta vaikenee varsin nopeasti kun Arkyn tarttuu miestä kurkusta ja kiskaisee jaloiltaan. "Pysy poissa jos et tohdi taistella!" Arkyn murahtaa ja paiskaa pelkurin sivuun yhdentekevällä kädenheilautuksella. Hän ei jää edes katsomaan miten tämä selviytyy lennostaan, kunhan harppaa Akelan avuksi...
Spyrre: Akela olisi eittämättä saanut melkoista tyydytystä nähdessään lieron ilmalennon mutta nyt hänellä tuskin oli aikaa edes katsoa tämän suuntaan. Soturi hänen edessään vie kaiken hänen huomionsa sekä valppautensa, aivan vain pysytelläkseen poissa tämän tieltä. "Saavat vielä SINUN pääsi!" ärähdetään iskujen lomasta samalla kun nainen joutuu kuitenkin sukeltamaan taas sivuun. Miekka viistää läheltä mutta ei tavoita kohdettaan vielä. Kukaties Akela oli tullut haukanneeksi aavistuksen liian ison palan, mutta yritystä se ei estänyt. Nainen syöksähtää sivummalle ja yrittää uutta hyökkäystä matalammalta pitkän keihäänsä turvin, rehellisesti tuskin edes muistaen hetkeen Arkynia joka jo harppoikin kohti taustalta. Kaikeksi onneksi.
Sub: Nainen ja jättiläinen pyörivät toistensa ympärillä ja iskevät toisiaan vasten. Bal Ashad on yhä pelottavan nopea. Tämä iskee ja torjuu silmänräpäyksessä ja sellaisella voimalla, että kumpi tahansa riittäisi repimään aseen kokemattomamman käsistä. "Minun pääni kuuluu jo herroilleni, typerys! Mutta samapa se. Te kuolette, ja sitten en joudu enää murehtimaan aiheuttamastasi häpeästä!" mies kähisee kypäränsä sisästä. "Tämä paikka on täynnä ihmeellisiä aarteita, jollaisia herrani ovat tavoitelleet ikiajoista asti! Ja mikä parasta, minulle on kerrottu vieläkin suuremmista salaisuuksista!" tämä jatkaa synkeän mielihyvän kourissa.
Arkyn ei aikaile. Miehen sivuun viskaamisesta kuluu vain muutama silmänräpäys, kun hän jo kohottaa miekkaansa liittyäkseen mukaan taisteluun. Ja sitten, yhtäkkiä, joku tarttuu hänen ranteeseensa. Otteessa on niin paljon voimaa, ettei hän saa riuhtaistua itseään irti iskiäkseen saman tien vastaan. Mies kääntää päätään ja näkee... sivuun viskatun lurjuksen. Tämä seisoo pystyssä kuin olisi ollut siinä koko ajan ja puristaa hänen ranteestaan melkeinpä kepeästi. "Minä yritin olla kohtelias", mies tokaisee melkein pahoittelevaan sävyyn.
Seuraavassa hetkessä Arkyn lentää poispäin taistelusta. Jos hänellä olisi aikaa miettiä, hän voisi kukaties väittää, että lyhyt ja varsin kevyttekoinen mies on juuri paiskannut hänet ilmaan. Sitä tukee sekin, että hänen päänsä iskee seuraavassa hetkessä päin vastapäistä seinää reunustavaa pilaria. Joka tapauksessa hän saa äkkiä paljon muuta mietittävää kuin taistelun.
Lurjus vilkaisee taakseen, Akelaan ja Bal Ashadiin jotka jahtaavat toisiaan, ja hymähtää ennen kuin harppoo varsin kevyin askelein kohti Arkynia...
Spyrre: "Miten vain, saavat sen takaisin irtonaisena! Niin ruma kuin se onkin!" Akela ärisee vastaan vaikka hänellä rehellisesti tuskin olisi nyt varaa moiseen. Sen vuoksi suuri miekka iskeekin jo varsin läheltä ennen kuin osuu hänen keihääseensä voimalla joka saa naisen ähkäisemään ja horjahtamaan. Taustalla tapahtuva outo käänne iskee hänen tajuntaansa vasta kun Arkyn äkkiä sinkoaa ilman halki... syystä, jota nainen tuskin ehti tajutakaan. Oranssit silmät leviävät aavistuksen ja hänellä kestää sekunti tunnistaa hahmo joka hiipii miestä kohti. Näky kaiken Arkynin voiman valossa tuskin olisi ollut huolestuttava, ellei toinen olisi juuri tullut viskatuksi päin yhtä pilareista. "Mitä-- Arkyn! Varo!" nainen päästää tyrmistyneen huudahduksen. Hän on jo vähällä harpata tapahtumia kohti kun joutuu äkkiä väistämämään uuden murhaavan iskun omalta taholtaan. Hänkään ei selvästikään ole pääsemässä mihinkään kovin helposti... vaikka tuntuikin vähintään absurdilta että epämääräinen liero tosiaan kykeni uhkaamaan Arkynia. Akela kiroaa värikkäästi ja keskittää kiireesti voimiaan, yrittäen tarrata ohi viistävään miekkaan kyvyillään tarpeeksi että pääsisi luikahtamaan tämän läpi keihäineen. Uhkarohkeaa, mutta sille ei nyt voinut mitään...
Sub: Bal Ashad ei selvästikään välitä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Jättiläinen tuskin edes huomaa koko välikohtausta keskittyessään vastustajansa surmaamiseen. "Toveriasi odottaa sama kohtalo kuin sinuakin! Jompi kumpi teistä saa elää hetken pidempään vastatakseen kysymyksiini, mutta sitten te kuolette!" jättiläinen ärähtää ja iskee kaikin voimin kohti hetkellisen järkytyksen avaamaa aukkoa Akelan puolustuksessa.
Bal Ashad odottaa selvästi iskevänsä miekkansa syvälle Akelan ruumiiseen. Mutta Akelan puolustus ei ole vain aineellinen. Jättiläinen ärähtää äkkiä raivostuneena, kun jokin näkymätön voima kilpistää hänen miekkansa sivuun. Sitä seuraa melkeinpä samaan hengenvetoon korahdus, kun naisen keihäs löytää kohteensa. "Sinä... kurja!" Bal Ashad ärähtää. Muinaisten tekoa oleva keihäänkärki on läpäissyt hänen panssarinsa suoraan vatsan kohdalta ja uponnut ainakin sormenmitan sen sisään. Jättiläinen ärähtää ja horjahtaa taaksepäin - mutta ei kaatuakseen tai haparoidakseen. Liike riuhtaisee keihäänkärjen irti tämän ruhosta, ja melkein samalla liikkeellä tämä harppaa karjaisten eteenpäin, iskien hirvittävällä voimalla naista kohti - voimalla, jota mikään noitatemppu ei varmasti käännä sivuun. Ei tämä näin helpolla ole kaatumassa...
Jopa Arkynillä kestää hetki tajuta, mitä tapahtuu. Hänen päänsä velloo ja hän vääntäytyy ärähtäen pystyyn pilaria vasten. Mutta ruipelo mies on jo hänen luonaan. "Noinko helpolla sinä putoat?" mies hymähtää. Arkyn irvistää, mutta hukuttaa sen ärähdyksensä alle ja heilauttaa miekkaansa. Ase tavoittaa kuitenkin vain ilmaa, kun mies astuu sivuun. Ja seuraavassa hetkessä tämän nyrkki pamahtaa hänen kalloaan vasten, runnoen turmellun puolen hänen kasvoistaan pilarin runneltuun kylkeen.
Arkyn horjahtaa sivuun. Äskeisessä iskussa ei todellakaan ollut takana minkään hintelän kuolevaisen voimia, vaan paljon kovempaa ja pahempaa. Tämä seuraa hänen perässään kepein, kiireettömin askelin..
Spyrre: Tällä kertaa Akela vastaa vain hurjistuneella ärähdyksellä survaistessaan keihäänsä miekan ohitse. Tällä kertaa hänen aseensa jopa tavoittaa jotakin ja valtava soturi korahtaa. Nainen tajuaa keihään terän tosiaan uponneen läpi metallisesta panssarista... mutta Bal Ashad ei nujerru moisesta. Silmänräpäyksen verran Akela itsekin häkeltyy aavistuksen saavutuksestaan mutta havahtuu soturin riuhtaistessa aseen irti ja hyökätessä. On kevyt-tekoisen naisen vuoro horjahtaa ja hurja repäisy kiskaisee keihään viimein irti hänen otteestaan. Aikaa aseesta murehtimiseen ei kuitenkaan ole. Akela tajuaa viimehetkessä miekan huitaisevan kohti ja enemmän heittäytyy hätäisesti sivuun pilarin suojiin kuin väistää, lähes iskien itsekin itsensä päin kiveä. Kiireesti sarvekas nainen on kuitenkin taas jaloillaan, hapuillen kuumeisesti miekkaa vyöltään tyhjiin käsiinsä. Tämäkin on silti paljon heiveröisempää tekoa kuin panssaroidun jätin... Akela ähkäisee kirouksen yrittäen pitää pilarin suunnilleen suojanaan ennen kuin syöksähtää lähemmäs tilaisuuden nähdessään. Ainoa mahdollisuus oli kaiketi taas vain päästä tarpeeksi lähelle ettei valtavasta miekasta olisi hyötyä samalla tavalla.
Sub: "Turhaan pakenet! Tulet kuolemaan joka tapaksessa!" Bal Ashad karjuu. Haava tuntuu muuttaneen mahtipontisen raivon suoranaiseksi vihaksi, jota ei pitele enää mikään. Jättiläinen harppaa Akelan perään uudemman kerran, jahdaten tätä kuin jokin valtava, hurjistunut peto. Tämä iskee puolin ja toisin tavoitellessaan nopeaa naista, lennättäen pilarin sirpaleita kummaltakin puolelta sitä kun saalis ehtii väistää puolelta toiselle. Mutta varmaa on, että jos tämä ei keksi jotakin nopeasti, tulee miekka kohta sivaltamaan jotain muutakin kuin kiveä ja metallia...
"Mikä on? Aiotko hoiperrella sinne tänne vielä pitkäänkin?" Arkynia seuraava mies tokaisee kevyesti, melkein tuttavallisesti. Arkyn ärähtää ja pyörähtää ympäri, hyökäten miestä kohti raskailla, pelottavan nopeilla iskuilla. Mutta lurjus astuu sivuun niiden tieltä pelottavan helposti, kuin tietäisi tarkalleen mitä odottaa. Mies huitaisee ohi iskevään käteen melkeinpä kevyesti, ja seuraavassa hetkessä miekka kalahtaa hyödyttömänä maahan.
"... minä odotin sinulta paljon enemmän. Luulin että saisin nähdä jotain kiinnostavaa", mies tuhahtaa äkkiä suorastaan pettyneenä. Arkyn, jo pyörällä päästään ja runnottuna, ei ehdi edes kunnolla reagoida uuteen nyrkkiin. Tällä kertaa se tulee suoraan silmään - hänen ainoaan jäljellä olevaan silmäänsä. Hän horjahtaa taaksepäin puoliksi sokaistuna. Päässä pyörii ja ruumis valittaa, mutta totta puhuen kaikista pahin on se tapa, jolla tämä kirottu, yhdentekevä rimpula seuraa häntä kepein, yhdentekevin askelin. Kuin tämä pitäisi hauskaa...
Spyrre: Asiat ovat epäilemättä kiristymällä tavoilla, joita he eivät aivan olleet odottaneet. Akela ehtii laittaa merkille Arkynin tiukan tilanteen vain hätäisillä, kuumeisilla silmäyksillä väistellessään pylvästä runtelevia sivalluksia joita raivostunut soturi jakelee. Epäilemättä tämän ärähdys pitää paikkansa, hänen pakoilullaan on rajansa ja on vain ajan kysymys koska se tulisi vastaan. Sarvekas nainen ei vastaa mutta kiristää leukaansa sukeltaessaan taas pilarin suojiin seuraavan iskun tieltä. Hänen toinen kätensä puristaa miekkaa kuin henkensä edestä, toisen hapuillessa rivakasti jotain vyöltä. Lopulta hän löytää etsimänsä ja vetää esille naamioidulta valtiaalta viemänsä tuliaseen. Koko kapine oli eittämättä melkoinen kysymysmerkki hänelle, mutta nyt ei ollut varaa pähkiä. Akela odottaa että Bal Ashad harppaa uudestaan esiin pilarin takaa ja suuntaakin sitten äkkiä aseensa piipun kohti tämän kypärää. Kukaties tämä ei toimisi sen paremmin kuin aikaisemminkaan, mutta silloinkin tämä oli sentään horjuttanut korstoa melkoisesti.... ja tällä kertaa hänellä oli käsissään jopa muinaisten miekka sekä kykyä käyttää tätä.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 26, 2020 21:59:19 GMT 3
Sub: Arkyn ärähtää. Kirotun suulas miekkonen yrittää horjuttaa häntä, pitää poissa tasapainosta, luottaa odottamattomuuteensa ja arkoihin paikkoihin iskemiseen. Mutta hän alkaa saada tarpeekseen. "Pidä suusi!" Arkyn karjaisee ja kiskaisee toisen aseen vyöltään - Muinaisten aseen. Kuolettava kapistus pyyhkäisee miestä kohti silmänräpäyksessä - mutta tämä on jo välissä ja tarttuu hänen ranteeseensa pirullisen nopeasti. Arkyn ampuu ja ase sylkee ilmoille kuolettavan, silmiä raastavan valojuovan, mutta se osuu harmittomasti seinään.
"Sinä olet hidas, vanhus! Hidas ja ennalta-arvattava!" mies tuhahtaa. Melkeinpä ylenkatsovasti tämä iskee Arkynia vasten kasvoja kämmenselällään. Isku tuntuu paljon enemmän kuin sen pitäisi. Tarpeeksi, että mies ehtii lyödä vielä toisenkin kerran ennen kuin hän ehtii edes kääntää miekan tätä kohti. Jalka koukkaa hänen jalkansa taakse, ja mies yksinkertaisesti potkaisee hänet maahan kesken liikkeen. Kaikki käy naurettavan nopeasti...
Bal Ashad ei mieti tai epäröi, eikä myöskään piittaa siitä mitä Akela mahdollisesti yrittää. Mies on hurjistunut ja puskee päälle raivoisalla voimalla, miekka kiveä vasten runnoen. Ja kun nainen yhtäkkiä hyppää esiin, on se tälle selvästi vain tilaisuus lyödä. Outo kapistus hänen kädessään on täysin toissijainen... Seuraavassa hetkessä Akelan puristama ase päästää korvia raastavan rääkäisyn. Se syöksee ilmoille kammottavan, pitkän valonleimahduksen, joka saa ilman syttymään tuleen ja vääntelehtimään.
Ääni on hirvittävä ja täyttää koko kammion, mutta senkin ylitse pystyy kuulemaan Bal Ashadin rääkäisyn. Jättiläinen horjahtaa taaksepäin säteen alla, ja hänen kypäränsä näyttää murenevan ja hajoavan tomuksi sen edessä - puhumattakaan mitään sen alla piilevästä lihasta. Mies horjuu ja rääkyy, mutta pyyhkäisee äkkiä, hätäisesti kourallaan. Liikettä seuraa raastava voiman leimahdus, joka kääntää säteen sivuun. Mutta jättiläinen ei hyökkää, vaan horjahtaa päin lähintä pilaria, savuten ja löyhkäten...
Spyrre: Akela liikkuu henkensä edestä, ja kohti valtavaa soturia harppaaminen pakenemisen sijaan tuntuu hullulta jopa hänestä. Bal Ashad ei tarvitse kuin osuman, luultavasti millaisen tahansa, ja sarvekas nainen olisi mennyttä kalua siinä missä hän toivoo että voisi edes horjuttaa tätä tarpeeksi tempullaan tehdäkseen jotain... Mutta riski maksaakin itsensä takaisin moninkertaisesti. Akela ei tuntenut tällaisia aseita paljoakaan mutta ei varmasti ollut odottanut kapineen ilmoille syöksemää murhaavaa sädettä ja korvia riipivää rääkäisyä. Niin äkillinen ääni kuin leimahduskin iskevät aisteihin ja saavat naisenkin ähkäisemään tyrmistyneenä ja kompuroimaan. Siltikin kaiken tämän altakin kantautuu tuskaisempi, hurjempi huuto. Valot loimottavat silmissä mutta Akela näkee miehen kypärän palavan olemattomiin ja saavan tämän horjahtamaan juuri ennen kuin näkymätön voima riuhtaisee kapineen hänen käsistään. Nainen horjahtaa raskaasti taaksepäin mutta tämä havahduttaa hänetkin nopeasti uudestaan. Bal Ashad horjuu savuten, ja se oli kaikki mitä hän oli halunnutkin. Hetkessä Akela on taas jaloillaan puristaen miekkaansa ja loikkaa villisti ärjäisten eteenpäin, sivaltaen terän voimalla yläviistoon. Hän oli nähnyt tilaisuutensa eikä aikonut hukata sitä.
Sub: Arkyn lojuu maassa. Hänellä ei ole enää edes energia-asettaan. Mies nappasi sen kepeästi hänen käsistään kesken putoamisen ja kiertää nyt hänen ympärillään melkeinpä rennosti. "Mitä sinä pelkäät, mies? Pystyt parempaankin. Katso nyt itseäsi. Olet kuin jokin raihnainen vanhus. Missä on kipinä? Missä on tuli? Tule nyt, yritä edes", mies hokee melkeinpä maanisen kuuloisesti, kiertäen häntä kuin nälkäinen peto. Arkyn irvistää silkasta raivosta, mutta sivussa tapahtuva tuntuu hetkellisesti vievän niin hänen kuin miehenkin huomion...
Tavallinen kuolevainen olisi eittämättä kuollut saman tien, kun Akelan ase polttaa lihan ja keittää aivot. Mutta Bal Ashad on todistanut useaan kertaan, ettei ole mikään tavallinen kuolevainen. Jättiläisen ruho lojuu pilaria vasten epävarmasti, kuin aikeissa valahtaa alas. Mutta Akelan karjaisu tuntuu iskevän vielä jotakin kipinää hänen runnellussa kallossaan.
Äkkiä Bal Ashad karjaisee ja hyökkää pystyyn nopeammin kuin voisi uskoa. Hän on monta kohtalokasta hetkeä myöhässä, mutta sillä ei selvästi ole enää mitään väliä. Akelan miekka lävistää jättiläisen pään turmellut jäänteet koko terän mitalta... mutta se ei riitä pysäyttämään tätä. Bal Ashadin toinen käsi puristuu muinaisen miekan terän ympärille estääkseen sen kiskaisun ulos... ja samalla toinen kohottaa jättiläisen oman aseen viimeiseen, kuolettavaan iskuun. Kuollut mies huitaisee alaspäin, kohti Akelaa, kammottavalla voimalla...
Spyrre: Kukaties Akela oli olettanut taistelun olevan ohi, tai sitten hän toimi jälleen liian hätäisesti yrittäessään lopettaa kaiken nopeasti. Hän ei jäänyt edes tarkkailemaan tilannetta tai odottamaan liikkuisiko jätti vielä ennen ryntäystään vaan antoi miekkansa leikata ilmaa. Viimeinkin tämä upposi minne kuuluikin käryävän jätin kallon sisuksiin mutta Akela sai tuskin aikaa edes tuntea voitonriemua. Äkkiä valtava mies ärjäisi ja vastoin kaikkea järkeä karkasi jaloilleen samalla kun terä lävisti tämän pään. Akela päästi tyrmistyneen huudahduksen kun tämän valtava koura tarrasi kouristuksenomaisesti miekkaan, ja samalla kohotti omaa asettaan. Kaikki tapahtui hirvittävän nopeasti. Nainen irrotti hätäisesti otteensa miekasta ja kompuroi taaksepäin mutta tiesi itsekin että arvokkaita hetkiä oli liian vähän. Samalla kun horjahti lattialle Akela ehti tuskin kierähtää selälleen ja kohottaa epätoivoisesti kätensä suojakseen, kooten näkymättömän voimansa rippeet. Epätoivoinen ponnistus oli nopea ja hätäinen, mutta sai sentään valtavan terän räsähtämään juuri tarpeeksi sivuun upotakseen syvälle lattiaan vain muutaman tuuman liian sivuun.
Sub: Arkynin yllä seisova miekkonen päästää pakonomaisen, purskahtavan naurahduksen, kuin olisi nähnyt jotakin maanisen huvittavaa. "Katso nyt. Tee kuten nuo! Seinä pelkäät tehdä mitään, vanhus! Tee kuten nuo typerät hullut! Kyllä sinusta on vielä siihen!" mies toteaa Arkynille ja heilauttaa käsiään kuin kahden henkihieverissä toisiaan tappavan soturin näkeminen kertoisi kaiken tarpeellisen.
"... eipähän tarvitse enää kuunnella sitä 'minun mestarini!' -karjumista", lurjus jatkaa ja kohauttaa olkapäitään aavistuksen hullunkiiltoisena.
Spyrre: Hurja isku pirstoo kiveä hänen päälleen mutta Akela saa aikaa pyörähtää kauemmas korstosta, nyt kuitenkin jo hieman huterammin. Nainen puuskuttaa ja horjahtelee mutta löytää taas jalat alleen, kiskaisten itsensä villisti jälleen kohti Bal Ashadia. Hän on menettänyt taas aseensa ja heittää rivakan katseen ympärilleen. Energia-asetta ei näy mutta hänen keihäänsä makaa vielä maassa sinne minne oli pudonnut aikaisemmin. Akela ojentaa kätensä tätä kohti ja kiskaisee kapineen luokseen voimillaan, suunnaten sen sitten eteensä. "Etkö sinä saasta osaa kuolla?!" hän ärähtää runnellun soturin suuntaan, joutuen itsekin vetämään henkeään.
Sub: Bal Ashad vastaa naisen vihaiseen kysymykseen jollakin paljon sanoja tai tekoja raskaammalla: hiljaisuudella. Jättiläisen auki revitystä päästä ei ole jäljellä juuri mitään kalloa enempää, ja sekin on lävistetty käsivarren mitalla metallia. Nyt viimeisen, epäonnistuneen iskunsa jälkeen ruho lopulta rojahtaa sanattomasti maahan koko raskaalla massallaan.
Mies heittää Akelalle oudon, mielipuolisen tuijotuksen. Sitten hän naurahtaa ja kohauttaa olkapäitään kuin tämän kysymys olisi suurikin mysteeri "Väittäisin että se on tämä tässä joka ei osaa kuolla. Minä sen sijaan osaan elää!" tämä hihittää ja heristelee Arkynin mahtiasetta omistajaansa kohti kepeästi kuin jotakin keppiä.
Spyrre: Pienellä viiveellä Akela tajuaa adrenaliininsa lomasta ettei panssaroitu, puoli päätään jo menettänyt korsto ollut enää hyökkäämässä. Hän puuskuttaa raskaasti keihästään kouristuksenomaisesti puristaen kunnes valtava ruho viimein rysähtää liikkumattomaksi lattialle. Epäluuloinen, jopa hieman epäuskoinen katse pysyy soturissa vielä muutaman sekunnin kunnes kylmä naurahdus kauempaa havahduttaa takaisin nykyhetkeen ja nainen pyörähtää sihahtaen asetta heristelevän lurjuksen suuntaan. Tämä häälyy lattialle isketyn Arkynin yllä ja oivallus kirvoittaa Akelasta uuden hurjistuneen äänen. "Sehän nähdään! Sinä-- en tiedä mikä piru sinäkin olet, mutta... Pois siitä! Minähän lupasin että jos näen sinut vielä--" nainen ärisi, ottaen uhkaavan harppauksen kohti mutta tajuten sentään pitää varansa aseen suhteen. Se taisikin olla ainoa syy miksi tämä ei rynnännyt samantien kimppuun.
Sub: "Niin sitä pitää", mies hymähtää varsin pirteästi ja kohottaa kuolettavan aseensa Akelaa kohti heti kun tämä edes liikahtaa. Kaikesta huolimatta tämä käsittelee ampuma-asetta edelleen pelottavan tottuneesti... ja tällä kertaa ase on entistäkin vaarallisempi.
Äkkiä lattianrajasta karkaa vihainen ärähdys. Mies käännähtää Arkynia kohti, mutta samalla hetkellä raskas nyrkki jysähtää hänen ohimoonsa ja saa hänet pyörähtämään sivuun. Arkyn nousee pystyyn kuin kuolema itse. Samalla liikkeellä hän heilauttaa käden Akelaa kohti, kuin estääkseen tätä tulemasta. "Pysähdy. Tämä on minun!" Arkyn ärähtää. Hänen äädnessään on todellista vihaa ja tulta, jota siitä tuskin on koskaan kuulunut.
Lurjus askeltaa kauemmas ja pyörähtää ympäri suorastaan pakotetun reippaasti, kuin yrittäisi ajaa kipua pois pelkällä pirteydellä. Hän pyyhkäisee ohimoaan, johon rystynen on avannut verisen juovan, ja katsahtaa äkkiä tulistuneeseen Arkyniin. "... tuohan sattui", tämä huomauttaa kulmat kurtussa.
Spyrre: Akelasta irtoaa uusi hurjistunut sihahdus ja nainen astahtaa kireästi sivumpaan kun aseen piippu kääntyy häntä itseään kohti. Miehen elkeistä on helppo lukea ettei tämäkään ase ollut vieras tämän kädessä ja nainen eittämättä laskeskeli jo mahdollisuuksiaan kunnes äkkiä lattialta karkaa aiempaakin hurjempi ärähdys. Se saa jopa sarvekkaan naisen säpsähtämään kun Arkyn äkkiä iskee murskaavan iskun lieroon ja kohoaa jaloilleen. Komennus pysäyttää hämmentyneen naisen varautuneena, mutta ilmeisestä epäröinnistään huolimatta tämä tuntuu seisahtuvan kuitenkin keihästään puristaen. Arkyn oli selvästi runtelustaan huolimatta vielä jaloillaan... mutta hämmentävästi niin oli niljakekin saamastaan rujosta iskusta huolimatta.
Sub: Jos Arkyn on kärsinyt mitään todellista vauriota miehen iskuista, ei hän ainakaan näytä sitä. Muutama nyrkki tai rystynen sinne tänne tuntuu olleen lähinnä vihaisen pedon tökkimistä kepillä. Ja nyt hän tosiaan on vihainen. "... kuka sinä olet? Sinussa on Tulta. Kuka olet ja mitä haluat?" Arkyn ärähtää. Halu saada vastaus kysymykseen tuntuu olevan ainoa asia, joka estää häntä harppaamasta saman tien miehen kimppuun.
Lurjus pyyhkäisee pään sivuaan vielä kerran, ennen kuin kallistaa päätään ja tuhahtaa suorastaan loukkaantuneena. "Niin tietysti. Niin tietysti! Sinä olet pelkkä kävelevä, raihnainen raato. Etkö olekin, vanhus?", tämä tuhahtaa ja irvistää pelkästä halveksunnasta. Sitten miehen katse kohoaa, ja tämä vilkaisee Arkynia kohti paljon terävämmin. "... kaltaisesi ruhon olisi ollut parempi kuolla unelmiensa kanssa. Sinussa ei ole jäljellä mitään kuninkaallista", mies toteaa. Hän näyttää äkkiä paljon terävämmältä ja synkemmältä.
Äkkiä Arkyn liikkuu. Hän ärähtää ja harppaa eteenpäin hirvittävällä voimalla. Lurjus kohottaa asettaan, mutta samassa hetkessä hän iskeytyy tätä päin kuin moukari, kiskaisten miehen kädet sivuun ja iskien tämän voimalla seinään. Ei liene kysymystäkään, onko hänen liikkeissään oikeaa raivoa...
Spyrre: Arkyn harppaa kohti lurjusta painokkaasti ja hurjin askelin äskeisestä paiskonnastaankin huolimatta. Eittämättä Akela oli nähnyt miehen selviävän paljon pahemmastakin mutta siltikin nyt ehtiessään koota ajatuksiaan tovin oli se silti häivähtävä helpotus hänellekin nähdä se. Joka tapauksessa tässä loimuaa hurjistunut tuli joka lupaa pahaa pirulliselle hiipparille, oli tämä kuka olikaan. Akela katsoo parhaaksi ottaa varautuneen askelen etäämmäs pitäen kuitenkin tilannetta kireästi silmällä. Arkynin kysymys saa hänetkin rypistämään nopeasti kulmiaan kun ajatus ja sen merkitys iskee lopulta perille saakka. Nainen luo epävarman vilkaisun niin Arkyniin kuin toiseenkin mieheen joka heittää halveksivia sanoja tämän suuntaan asettaan kohottaen, tullen kuitenkin väkivaltaisesti keskeytetyksi. Sarvekas nainen ei voinut sanoa olevansa ainakaan tippaakaan pahoillaan tavasta jolla niljake paiskataan seinään mutta sananvaihto saa silti naisen jäämään kuuntelemaan valpastuneena, pieni epämääräinen ryppy otsallaan. Mistä ikinä olikaan kyse, sanat olivat selvästi osuneet jopa yleensä tyynessä Arkynissa kohtaan joka sai tämän raivostumaan.
Sub: Miehet pyörivät toistensa otteessa ympäri pilareita ja seiniä, runnoeen tosiiaan niitä vasten hirvittävällä voimalla. Arkynia ajaa raivo, joka purkautuu jokaisella iskulla. Toinen mies hänen otteessaan sen sijaan ottaa tämän kaiken huvittuneella riemulla. "Kuka sinä olet!? Mitä sinä tiedät yhtään mistään!?" Arkyn karjaisee ja pyyhkäisee miehen päin lähintä pilaria voimalla. "Yritä, yritä! Ehkä muistat vielä!" toinen usuttaa tätä, pyyhkäisten Arkynin vuorostaan ympäri ja seinään.
Koko tilanne menee silkaksi runnomiseksi ja painiksi. Miehet runnovat toisiaan voimalla. Aina välillä lurjus kiskaisee aseen tai käden Arkynin naamalle kuin vain usuttaakseen häntä jatkamaan kovempaa. Arkyn pyyhkii ne sivuun, tempoo tätä jaloiltaan ja iskee sinne tänne. Eikä tätä kaikki tunnu johtavan yhtään mihinkään...
Spyrre: Kuulusteluyritys johtaa nopeasti lähinnä villiin huitomiseen ja käsikähmään, joka varmasti runnoisi tavallisen miehen kättelyssä hengiltä. Tuntuu lähes surrealistiselta katsoa murjovaa iskujenvaihtoa josta ei kuitenkaan seuraa sen kummempaa kuin julmaa huvitusta ja vanhemman miehen raivon lietsontaa. Akela seuraa tätä kaikkea kauempaa kireänä ja varautuneena, varsin ristiriitaisin tuntemuksin. Liero on selvästi enemmän perillä Arkyniäkin koskevista asioista kuin tämä itse olisi halunnut. "Sinäkin olet sen velhoilijan väkeä, etkö olekin! Jokin.... samanlainen kuin tuo kirottu korsto! Siksi luikit siellä kylässäkin ympäriinsä, eikö niin?!" nainen tokaisi terävästi, yrittäen vetää omia johtopäätöksiään taustalla. "Sinä... urkit sille asioita, tai jotain!"
|
|
|
Post by spyrre on Apr 30, 2020 21:54:45 GMT 3
Sub: Arkyn runnoo miestä sinne tänne ja iskee häntä vasten seiniä ja pilareita. Tämä ei kuitenkaan tunnu todella piittaavan asiasta, kunhan nauraa ja härnää häntä puskemaan entistä raivokkaammin. Miehen huomio kiinnittyy hetkeksi kokonaan Akelaan, joka huutaa sivusta vihaisia sanojaan. Tämä heittää naista kohti terävämmän vilkaisun, kuin tympääntyneenä siihen että tämä puskee edes väliin. "Kyllä minä muistani sinut. Älä huoli, minä tulen kohta perimään omani. Odota vain siinä kiltisti", tämä tuhahtaa ja kohottaa kättään toisen suuntaan kuin hätistelisi pikkulasta.
Miehen huomion täydellinen herpaantuminen on Arkynille joko viimeinen pisara tai tilaisuus, jota hän on odottanut. Hän ärähtää ja iskee äkkiä tätä äkkiä kasvoihin sellaisella voimalla että miehen pää rysähtää takana olevaan pilariin. Arkyn ei lopeta, vaan tarraa mieheen ja kiskaisee tämän voimalla hartiansa yli - ja paiskaa kallo edellä periksiantamattomaan, kiviseen lattiaan. Koko sali kaikuu groteskilla tavalla. Eikä Arkyn lopeta vieläkään. Hän päästää eläimellisen ärähdyksen ja potkaisee kammottavalla, armottomalla voimalla miehen sortunutta hahmoa. Iskussa on niin paljon voimaa, että tämän ruho paiskautuu sivuun kuin räsynukke.
Mies jää makaamaan pitkin pituuttaan, kasvot kylmää kiveä vasten vajonneina. Sormikaan ei värähdä, vaan tämä lojuu niillä sijoillaan, kuoliaaksi tai hervottomaksi iskettynä. Kaikella todennäköisyydellä ensimmäiseksi. Arkyn huohottaa. Miehen aiheuttama raivo on saanut hänet selvästi kiihtyneemmäksi kuin mikään äskeisen taistelun aiheuttama rasitus. Mutta palo ei ole siltikään sammunut hänen silmistään...
Spyrre: Akela jännittyy kauempana kun kaiken huitomisenkin keskellä kyseenalainen liero irrottaa huomionsa hetkeksi häneen. Tämä ei selvästi vieläkään ota koko touhua vakavissaan, niin vaikea kuin se onkin uskoa... kuten sitäkin että ylimalkainen puoliuhkaus moiselta hiipparilta voisi aiheuttaa oikeasti kylmiä väreitä. Sarvekas nainen sihahtaa vihaisesti sanoille piilottaakseen tämän parhaansa mukaan mutta ei ehdi kommentoida muuta vaikka olisi aikonutkin kun Arkyn menettää viimeisenkin pilkahduksen maltistaan. Äkkiä niljake saa osakseen sarjan entistä murskaavampia iskuja. Arkyn ei selvästi ollut äsken edes käyttänyt kaikkea voimaansa. Akela säpsähtää vaistomaisesti ja jää sitten itsekin hetkeksi tuijottamaan sanattomana maahan murskattua liikkumatonta hahmoa. Liero ei liiku enää vaikkakaan tämä ei taida olla niin murskana kuin oikeasti olisi pitänyt. "...kirottu saasta. Hyvä." Akela töksäyttää itsekin puuskahtaen hetken tätä epäluuloisesti kyräiltyään ennen kuin nostaa katseensa puuskuttavaan Arkyniin ja astahtaa varovasti lähemmäs. "Oletko kunnossa? Pirut, en olisi arvannut että tuo liero kykenee johonkin... tuollaiseen!"
Sub: Arkyn puuskuttaa, mutta värähtää Akelan puhuessa hänelle. Hän puistelee päätään, ennen kuin suoristautuu hitaasti ja haluttomasti. "... tuo on Tulta. Mikään velhojen surkea tekele ei pystyisi toimimaan kuten tuo. Tuo mies on samaa luontoa kuin minä", Arkyn toteaa varuillaan.
Mies kääntyy katsomaan Akelaan hitaasti, melkeinpä haluttomasti. Hänen kasvoillaan kareilee outo tunne. Se ei ole pelkoa, vaan jotakin kivuliaampaa. Kuin hän ei olisi varma, haluaako ymmärtää asiaa paremmin. "... hän tiesi liikaa asioista", hän tuhahtaa vähintäänkin kivuliaasti.
Äkkiä sivuun potkaistu raato päästää epämääräisen äänen, jotakin tuhahduksen ja ryystävän sylkäisyn väliltä. Arkyn käännähtää tätä kohti... mutta mies on jo kääntynyt selälleen ja noussut istumaan. Tämä sylkäisee verisen roiskeen lattialle, ennen kuin kohottaa käden suupieleensä ja kastaa kaksi sormea omaan vereensä. Tämä jää hetkeksi silmäilemään niitä, ennen kuin päästää lannistuneen tuhahduksen. "... sinä todellakin olet vanha ja rapistunut. Meistä kumpikin on yhä hengissä", mies mutisee melkeinpä kaunaisesti lattianrajasta. Tällä ei tunnu olevan mitään kiirettä nousta.
Spyrre: On outoa nähdä Arkyn suorastaan tolaltaan kun mies hiljakseen toipuu hurjistuksestaan. Akela seisahtuu epävarmana tajutessaan tämän ja jää silmäilemään tätä varovaisen huolestuneena. Myös tämän huomautus saa hänen niskavillansa pystyyn. Asiat tuntuivat olevan mutkikkaampia kuin oli odotettukaan. "...mutta jos sitä ei tehnyt velho, niin mikä piru sitten--" nainen aloitti rehellisen hämmentyneenä, tullen kuitenkin keskeytetyksi kun luultu raato äkkiä korahtaa. Akela ähkäisi tyrmistyneenä ja kavahti jopa askelen taaksepäin vetäen keihäänsä taas eteensä mutta osaamatta muuta kuin tuijottaa kun hintelähkö mies vääntäytyy istualleen. Tämä suhtautuu kuin olisi vain kompastunut ikävästi sen sijaan että olisi tullut runnotuksi lattiaan, mutta ainakin tämän omahyväinen asenne on karissut. "Mitä-- kuka piru sinä oikein olet?! Ja mitä sinä haluat? Jos et ole sen velhon väkeä niin painu tiehesi!" Akela ärähtää toivuttuaan pahimmasta tyrmistyksestään, osaamatta kuitenkaan hetkeen muuta kuin puristaa keihästään.
Sub: Mies pyöräyttää hartioitaan kiireettömästi ennen kuin nousee pystyyn. Jos äskeinen on aiheuttanut mitään todellista vahinkoa, ei hän ainakaan näytä mitään merkkejä siitä. Arkyn puuskahtaa ja ottaa askeleen eteenpäin, mutta edes hän ei kaikesta ilmeisestä raivostaan huolimatta rynnistä sokeasti miestä päin. Ei tarvita suurtakaan kauaskatseisuutta, eittä pystyy toteamaan sen turhuuden.
"Minähän sanoin, että perin kyllä velkani", mies toteaa huomattavasti vähemmän kepeästi ja huvittuneesti, kuin tähän asti. Hänen koko olemuksensa on muuttunut; Arkynin iskut eivät kukaties saaneet tätä kaatumaan, mutta ne tuntuvat kyllä varistelleen kaiken kepeyden miehen olemuksesta. "Ja sitä paitsi tämä paikka vaikuttaa lupaavalta. Ehkä teen jotain sillä. Minun piti seurata vanhan, hyvän ystäväni edesottamuksiakin, mutta... olen jo nyt lopen kyllästynyt tuohon rapistuneeseen elukkaan", tämä jatkaa entistä terävämmin.
Spyrre: Akela sihahtaa ja heittää muutaman uhmakkaan kirouksen kiireettömästi lattialta ylös kömpivän hiipparin suuntaan mutta astahtaa silti varuillaan kauemmas. Hänkin on kyllä tajunnut keihäänsä luultavan hyödyttömyyden siinä vaiheessa kun Arkynin voimatkaan eivät tunnu taltuttavan mystistä lieroa kunnolla mutta silti hän pitää terän tätä kohden... kaiketi jo enemmän periaatteesta. Epämääräinen toteamus tuo jälleen kulmien kurtistuksen naisen arpisille kasvoille. "Sitä et kyllä tee! Tämä kaikki roska jää tänne!" hän tokaisee terävästi, vilkaisten kuitenkin ohimennen Arkynia. "Tunnetko sinä... tämän? Vaikka en olisi yllättynyt vaikka se yrittäisi valehdella minkä ehtii" sihahdettiin myrkylliseen sävyyn.
Sub: Arkyn ei vastaa Akelan kysymykseen heti - tai ollenkaan. Hän tuijottaa miestä vaiti, synkeän vakavana. Hänen koko olemuksensa on haluton tarttumaan asiaan, mutta samaan aikaan hänet on pakotettu tekemään juuri niin. "... kuka sinä olet? Sinä... tunnet minut ja tiedät mistä tulen. Mutta.. mikä on sinun osasi tässä?" hän lausuu lopulta varautuneesti.
Mies vastaa tuhahduksella ja sylkäisemällä jalkoihinsa. "Ei sillä enää ole väliä. Olen saanut tästä surkuhupaisasta näytelmästä irti kaiken mitä pystyn saamaan. Joten nyt keskityn johonkin keskeisempään", tämä tuhahtaa. "Joten... sattuisitteko tietämään mistä täältä löytyy avaimenreikä? Eräs itseään tämän sokkelon todelliseksi, oikeutetuksi hallitsijaksi kutsuva väitti, että hänellä on avain, mutta kuulemma joku kurja pyrkyri istuu hänen oven päällään. Tai edessä", mies äkkiä tokaisee taas kepeämpään sävyyn.
"Sen kuulemma tunnistaa kun vain näkee. Kuulemma sen takana on jotakin aivan uskomatonta. Minusta tuntuu että menen katsomaan mitä siellä on, kunhan vain löydän sen. Vaikka joudunkin kai ottamaan ensin sen avaimen", mies pohtii. Tämä alkaa vaikuttaa jälleen jotenkin irralliselta koko tilanteesta, kuin äskeinen taistelu, ympärillä raivoava sota ja kaksikko edessä olisivat kaikki jonkinasteista kuvitelmaa tai harhaa...
Spyrre: Akela heittää yhden ja sitten toisenkin katseen Arkynin suuntaan tajutessaan kuinka vastahankaiseksi kysymys tämän sai. Oli kuin oleellinen kysymys olisi ollut jotain raskauttavampaakin ja tämä eittämättä sai naisenkin hämmentyneeksi ja varautuneeksi. Hän palasi kyräilemään lattialta kömpivää hiipparia kun Arkyn viimein pakottautui esittämään tiedustelunsa... johon tosin ei saatu vastausta. Tuntui siltä että liero oli kyllästynyt leikkimiseensä.
Asetelma koki jokseenkin ikävämmän käänteen kun oli tämän vuoro alkaa tiedustella asioita lähes uhkaavan kepeään sävyyn. Ilmeisestikin tämä tiesi jopa avaimesta sekä portistakin jo yhtä ja toista... Akelan silmät levisivät hieman ennen kuin nainen kuitenkin ärähtää. "Olisi pitänyt arvata että juonit täälläkin! Älä luulekaan että saat meistä irti mitään! Tai tästä paikasta!" Akela oli antanut katseensa pyyhkiä vaihvihkaa kammion lattian poikki kunnes tavoitti häivähdyksen energia-aseesta jonka Bal Ashad oli paiskannut hänen otteestaan. Se näkyi kellottavan kivirojun seassa kauempana seinän vierellä. Hiippari vaikuttaa harhautuneen omaan hourailuunsa ja Akela ojentaa kätensä kiskaistakseen kapineen itselleen ja suunnatakseen sen mieheen. Hän ei aikonut jäädä katsomaan mitä sekopäinen hiippari keksisi seuraavaksi...
Sub: Mies kohottaa kulmiaan Akelan vastaukselle, mutta ei jää ihmettelemään hetkeksikään. Niin harhautuneelta kuin tämä näyttääkin, todellisuus paljastuu tylysti toiseksi; samassa hetkessä kun nainen ojentaa kättään, tämä harppaa jo toimimaan. "Olen nähnyt tuon jo", tämä tuhahtaa samassa hetkessä kun harppaa äkkiä eteenpäin.
Miehen käsi heilahtaa hirvittävän nopeasti. Tämä kiskaisee vauhdissa miekan vyöltään ja paiskaa sen Akelaa kohti kammottavalla tarkkuudella ja nopeudella, kuin keihään. Melkein samalla liikkeellä, pelkällä nopealla loikalla, tämä on jo naisen kimpussa... tai olisi, jos Arkyn ei reagoisi. Arkyn ärähtää ja harppaa miestä kohti. Hänelläkin on vielä toinen miekka vyöllään, ja hän kiskaisee sen esiin ja hyökkää miestä päin voimalla - varmana siitä tosiseikasta, että ainoa tapa käyttää asetta tällaista vastustajaa vastaan on aikomus tappaa.
Miehet törmäävät yhteen Akelan edessä. Arkynin miekka tavoittaa vain ilmaa, kun mies riuhtaisee sen sivuun yhdentekevän nopeasti. Seuraavassa hetkessä hän horjahtaa taaksepäin kun kammottavan raskas nyrkki osuu hänen kylkeensä. Tällä kertaa se ei ole mikään kiusoitteleva töytäisy...
Spyrre: Kukaties Akela oli uumoillutkin jotain tällaista tapahtuvaksi hetkellä millä hyvänsä ja yrittänyt toimia ensin... mutta näytti siltä että hänen ennakointinsa oli myös ennakoitu. Hän ehti tuskin kohottaa aseensa kun hintelähkö mutta häkellyttävän nopea mies jo loikkasi liikkeelle. Nainen päästää tyrmistyneen sihahduksen ja yrittää epätoivoisesti kavahtaa kauemmas ajoissa. Siltikin, tämä tuskin olisi riittänyt yliluonnollista nopeutta vastaan ellei Arkyn olisi äkkiä ollut välissä. Miekan terä viiltää ilmaa ja raapaisee panssaria mutta hiippari horjahtaa taaksepäin iskun voimasta. Yhteenotto on kuitenkin vasta alussa. Kaksikko iskee toistensa kimppuun raivolla samalla kun Akela loikkaa taaksepäin, vieläkin typertyneenä. Hän epäröi energia-asetta puristaen, yrittäen hetken löytää sopivan tilaisuuden käyttää tätä... mutta lopulta tajuaa sen turhuuden. Jos ei halunnut osua vahingossa Arkyniin mylläkän keskellä aseella ampuminen nyt oli hullun hommaa. Nainen kiroaa ääneen ja pudottaa keihäänsä. Oranssit silmät siristyvät ja sitten hän yrittää ojentaa kätensä kohti mylläkkää kurottaen voimillaan. Hän keskittää kaikkensa hintelämpään mieheen miten saattaa, tarratakseen ja kiskoakseen tätä lattiaan parhaansa mukaan. Kukaties hän voisi edes auttaa Arkynia vaikka ei kyennytkään harppaamaan väliin. Vaikkakin mylläkän keskeltä kohteen löytäminen ei ollut se helpoin tehtävä.
Sub: Arkyn painaa miehen päälle voimalla ja nopeudella. Hän iskee toisenkin kerran, pakottaa pienemmän miehen perääntymään... mutta samassa hetkessä tämä iskee vastaan. Lurjus ei edes horjahda kunnolla saamastaan iskusta, vaan puskee sen läpi ja survaisee nyrkkinsä Arkynin keskiruumiiseen nopeammin kuin hän osaa edes varautua. Isku saa hänet horjahtamaan haluamattaankin, kaivautuu hänen lihaansa kuin lekalla isketty vaarna. Ja ennen kuin hän ehtii edes toipua, sitä seuraa kaksi muuta yhtä kovaa, vatsasta ylöspäin rintaan.
Arkyn haparoi ja horjahtaa, on vähällä pudota polven varaan. Näissä iskuissa on voimaa jota kuolevainen ruumis ei mitenkään pystyisi niihin puskemaan. "Näin lyödään, vanhus. Sinä olet unohtanut oman voimasi", mies tuhahtaa ja astuu Arkynin perään. Seuraava isku tulee jalalla. Raskas potku, joka tuntuu alkavan täysin tyhjästä. Arkyn ehtii hädin tuskin edes iskeä kätensä väliin, ja potkun voima on vähällä iskeä niistä läpi siitä huolimattakin.
Mies painostaa Arkynia, eikä tämä selvästikään ole aikeissa lopettaa. Yhtäkkiä jokin saa tämän kuitenkin horjahtamaan. Jokin kiskaisee tämän taaksepäin, ja mies joutuu haparoimaan ettei kaatuisi. Terävä katse tavoittaa Akelan hetkeksi - katse, joka kertoo tämän kyllä jo oivaltaneen mistä on kyse. Miehen silmät kiskaistaan kuitenkin seuraavassa hetkessä tuijottamaan jotakin aivan muuta, kun Arkyn iskee tätä nyrkillä kalloon kaikin voimin.
Isku paiskaa lurjuksen jälleen maahan sellaisella voimalla, että tavallisen kuolevaisen kallo hajoaisi säpäleiksi. Mutta Arkyn ei anna tälle hetkeäkään aikaa toipua, vaan hyökkää ärähtäen päälle...
Spyrre: Väkivalta puhkeaa silmänräpäyksessä entistä villimmäksi, mutta Akela ei aio vain jäädä katsomaan vierestä. Rehellisesti hän ei ole aivan varma kuinka hyvin kykenee pidättelemään jotakin näin suorastaan luonnotonta, mutta vaarallinen niljake horjuukin. Sarvekas nainen ärähtää ponnistaessaan voimansa pidelläkseen tätä kun Arkyn rynnistää kimppuun, murjoakseen miestä lisää. Oli toivottava että tämä riittäisi kun vanhempi soturi saisi tarpeeksi kunnollisia osumia yllättävän vaaralliseen vastustajaan. Naisen kallossa tykyttää mutta oli kestettävä.
|
|