|
Post by submarine on Sept 28, 2015 13:07:28 GMT 3
Vaikka Spyro ei tuntunutkaan olevan aikeissa rynnätä suoraan syyttämään Haeklia kaikesta siitä mistä hän jo syytti itseään (tai kovaa vauhtia toiseen suuntaan), oli kaikki tämä selvästikin huomattavasti rajumpaa ja raskaampaa kuin mitä poika oli osannut edes odottaa. Sitä myöten tällä ei selvästikään ollut myöskään yhtään hyvää vastausta tähän kaikkeen, mitä hän tosin ei ollut edes odottanut. Jos punatukkainen olisi juuri nyt piitannut juuri mistään muusta kuin tuskastaan, olisi hän eittämättä kokenut olonsa varsin syylliseksi aiheuttamansa ahdingon vuoksi. Mutta tällä hetkellä hän ei piitannut, eikä kokenut. Suuret, keltaiset silmät heittivät pojan suuntaan uuden surkean katseen ennen kuin ne painettiin taas visusti piiloon. Hän ei totta puhuen edes uskonut toisen aikovan enää sanoa mitään, ja kukaties yllätys nulikan puhuessa oli ainoa syy että hän varsinaisesti edes kuunteli tätä, kun niin kuitenkin kävi. Varovasti, tietämättä mitä odottaa tai mitä toinen ajoi takaa aloittaessaan puhumaan vanhoista taistelukentistä ja muusta sellaisesta, nuorukainen kohotti päätään hieman polvistaan, kuunnellen. Alkuun sanat tuntuivat melkeinpä tuomitsevilta, ja hän olikin vähällä kyyristyä takaisin mytyksi kuin peläten toisen päästävän suustaan vielä jotakin aivan hirveää. Siltikin hänen puoliksi piilotetuilla kasvoillaan kareili epämääräisiä tunteita, jotka kertoivat kaiketi harmaanahkaisen edes ajattelevan juuri nyt, vaikka sitten vain päättääkseen millä tavalla tarkalleen ottaisi toisen sanat huonosti jos ei mitään muuta. Tukalat luonnehdinnat taisteluiden kauheudesta eivät ainakaan kohentaneet mielialaa mitenkään, mutta siltikin hän kuunteli, sentään.
Lopulta Spyro vaikeni, kaiketi enemmänkin kun ei enää osannut jatkaa, kuin saatuaan sanottavansa sanottua. Haekli odotti varsin epämukavan tovin vaiti, elätellen kaiketi toiveita siitä että toinen jatkaisi kuitenkin ja selventäisi mistä edes oli kyse, mutta painostava, tukala hiljaisuus taisi riittää kertomaan ettei sitä ollut tapahtumassa. Spyro oli hiljaa, eikä selvästikään aikonut puhua enää ollenkaan ellei hän antaisi syytä moiseen. Hetkisen punatukkainenkin pysyi vain vaiti, odottaen, kunnes hiljaisuus alkoi käydä liian painostavaksi. Lopulta hän osasi vain ähkäistä ennen kuin kohotti päätään, painaen takaraivonsa taas kivistä seinää vasten. Hän tuijotti eteensä. "Niin... niin se onkin. Kun se kaikki tapahtuu, kun on sen kaiken keskellä, niin silloin... silloin pystyy näkemään kaikki tavat millä voi päätyä itsekin pelkäksi... pelkäksi ruumiiksi. Ihan vain... noin vain", nuorukainen inahti lopulta, napsauttaen äkkiä sormiaan. Siitä syntyvä ääni oli yllättävän terävä ja hän säpsähti sitä itsekin, tuijottaen hetken sormiaan kuin peläten niiden aikovan jotakin kamalaa. Hän oli vähällä vilkaista poikaankin, mutta pidättäytyi kuitenkin viime hetkellä, pitäen katseensa visusti edessään. "Mutta... mutta ei se ole mikään syy. Minut... meidät oli koulutettu. Ja varustettu. Ja valmistettu siihen. Se oli kaikki mitä varten... mitä varten me olimme tehneet mitään akatemiassa. Siinä ei ollut mitään mahdotonta tai kohtuutonta. Se oli... se oli se mitä varten meillä piti olla... tarkoitus", Haekli kirahti lopulta, pudistaen päätään rajusti. Hän näytti taas siltä kuin olisi ollut vähällä romahtaa taakkansa alle. Mutta jos ei mitään muuta, taisi ainakin olla selvä että tuskastaan huolimattakaan hän ei tahtonut mitään helppoa, ohimennen annettua, kepeää armahdusta tältä kaikelta. Ei tekosyitä, ei lohtua, ei mitään niin helppoa.
"Minut... minut olisi voitu ihan hyvin teloittaa sen takia. Minusta tuntuu että opettajani... mestarini... vetosi niihin. Ne vain häätivät minut pois", Haekli ähkäisi pienen hiljaisuuden jälkeen. Hän tuntui itsekin miettivän koko asiaa, tuijottaen hetken tyhjästi eteensä. Kukaties ajatuksen olisi kuulunut olla lohdullinen... mutta tapa jolla nuorukaisen kasvot äkkiä vetäytyivät tuskaiseksi naamioksi, ja jolla hän puristi päänsä käsiensä väliin, kertoi jotakin aivan muuta. "Hän sanoi aina että... että minä olin lupaava. Mutta missä se on nyt!? Missä se lupaus on nyt? Tämänkö... tämänkö takia minulle piti opettaa taikuutta? Tätäkö varten... tätäkö varten minut piti jättää henkiin? Miksi minä edes... eivät ne muutkaan selvinneet. Miksi minä... ei se ole reilua", nuorukainen inahti äkkiä, tuijottaen surkeasti kiviseen lattiaan. Ajatus siitä, että hänen oma hengissä säilymisensäkin oli väärin ja epäoikeudenmukaista, ei ainakaan kohottanut tunnelmaa millään tavalla. "Ei se ollut mitään... mitään taistelun odottamattomuutta. Minä olen... minä olen vain surkea, surkea pelkuri! Ei minusta tule parempaa. Minä en pysty muuta kuin pelkäämään! Minä vain pelkään ja... ja sen takia kaikki menee väärin. Minä pelkään ja ihmisiä kuolee!" Haekli ulvahti vielä kuin jonkinlaisena lopullisena, kaikista tyhjentävimpänä syytöksenä. Ei asiaa juuri tämän yksinkertaisemminkaan voinut sanoa. Hän oli pelkuri. Hän pelkäsi. Hän pelkäsi ja sen takiua muita kuoli. Niin oli lähestulkoon taas tapahtunut. Jälleen kerran, kaikki taakse jätetty löytyi taas edestä.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 28, 2015 20:17:58 GMT 3
Pojan vaivalloiset, toisiinsa kompastelevat vaisut sanat tuskin tiesivät itsekään mihin olivat menossa kun nämä töksähtelivät ulos hänen suustaan, haparoiden jotakin heidän ylleen laskeutuneen hiljaisuuden täytteeksi. Olisi kaiketi ollut jopa vähättelevää kuvitella että olisi pystynyt jotenkin poistamaan lohduttoman Haeklin piinaavaa syyllisyyttä muutamalla sanalla kaiken tämän kokeman jälkeen, ja tämän tajuaminen tuntui saavan Spyronkin entistä ahdistuneemmaksi kun tämä kyhjötti paikallaan, yrittäen epätoivoisesti ilmaista edes... jotain. Lopulta hänen paras hutera vaihtoehtonsa taisi olla edes yrittää antaa ymmärtää että edes tiesi tämän, sekä sen kuinka hirvittävää tämän kaiken oli täytynyt olla, vaikka ei uskaltanutkaan enää edes puhua asiasta näin suoraan. Lopulta hänen sanansa eivät tainneet päätyä oikein mihinkään kuin entistä tukalampaan vaikenemiseen purppuratukankin jäädessä sylissään kohtaloonsa alistuneen kissan turkkia sormeillen tuijottamaan hiljaa eteensä. Jos olisi tässä mielentilassa kyennyt olisi hän voinut tuskastua riittämättömiin sanoihinsa enemmänkin, mutta nyt kasvava tukaluus ja avuttomuus tumman nuorukaisen tuskan vuoksi ei antanut sijaa moiselle. Hän... ei todellakaan tainnut olla hyvä tällaisissa... jos tämä moisten asioiden käsittelyssä oli edes mahdollista.
Hetken aikaa synkeä hiljaisuus hallitsi jälleen hämärää käytävää, kunnes Haekli viimein äännähti kohottaen päätään vasten takanaan odottavaa kiveä. Tämä oli hiljaisesta ahdingostaan huolimatta tainnut kuunnella saaden Spyronkin jälleen säpsähtämään hieman vastauksellaan, ennen kuin poikakin rohkeni vilkaista jälleen toisen suuntaan silmäkulmastaan toisen puhuessa. Taistelun synkkä luonnehdinta sekä tyhjässä käytävässä kaikuva terävä sormien napsahdus sai kylmiä väreitä kulkemaan pojankin niskaan, tämän päätyessä lopulta kuitenkin vain nyökkäämään jäykästi toisen sanoille ja päästämään ilmoille hiljaisen, epämääräisen äännähdyksen. Tämä ei ollut sävyltään oikeastaan niin myötäävä kuin vastahankainenkaan, mutta sentään ilmaisi että hän kuunteli. Nulikka jäi jälleen vilkuilemaan nuorukaista vaivihkaa varsinaisesti päätään kääntämättä nojaten itsekin raskaasti vasten käytävän seinää, vain vetäen syvään henkeä keuhkoihinsa toista keskeyttämättä. Niin riipaisevaa kuin tämän kaiken kuunteleminen olikin, niin tapahtuneen kuin toisenkin kannalta, hänellä tuskin oli mitään lohduttavaa tähän... eikä tumma nuorukainen tätä selkeästi halunnutkaan, itsesyytöksen purressa liian syvälle... vaikka tästä tuskin saattoi kukaan tätä syyttää. Tämä oli epäonnistunut juuri siinä mihin tätä oli valmisteltu koko koulutuksellaan, kukaties niin pahasti kuin vain saattoi, eikä Spyrokaan osannut kuin vaieta tukalana vaikka pelkäsi toisen saattavan romahtaa lopullisesti hirvittävän painolastinsa alla. Kun Haekli jälleen jatkoi pienen hiljaisuuden jälkeen entistä tuskaisempaan sävyyn, oli Spyron viimein nostettava katseensa surkean kulmien rypistyksen keralla takaisin toiseen. Kireät, kärvistelevät sanat teloituksesta saivat purppuratukankin liikahtamaan jännittyneesti, ryppyjen tämän otsalla syventyessä entisestään vuodatuksen pistäessä häntäkin varsin syvältä. Teloituksen välttäminen ei selvästikään ollut ollut suurikaan helpotus Haeklille, lähes päin vastoin, ajatuksen aiheuttaessa tälle melkoista tuskaa. Varsinkin nuorukaisen mainitessa jälleen opettajansa ja kuinka tämä oli mahdollisesti vedonnut puolestaan, johti nopeasti entistä viiltävämpään epätoivoon.
Spyro säpsähti hieman pelästyneenä kun nuorukainen raastoi parahtaen ilmoille toivottomuuttaan olemuksensa tuskaisesti jännittyen. Pojankin kurkusta karkasi pieni ähkäisy tämän ollessa jo vähällä kohottaa neuvottomasti kättään toista kohden ennen kuin tämä kuitenkin empi kesken liikkeen. Lopulta tämä vetikin surkeasti raajansa takaisin, jääden itsekin tukalasti hampaitaan kirskauttaen paikalleen, kuin olisi arastellut hetkeen päästää ääntäkään joka olisi saattanut pahentaa tuskaa. "Äh... En tiedä... jos se teki niin, niin... kai se ajatteli että se oli oikein, vaikka asiat menikin pieleen" nulikka mutisi viimein hiljaa, vetäen sormensa vaisusti kuontalonsa lävitse ennen kuin henkäisi uudelleen. Jäljelle jääminen jonkin tällaisen jälkeen kun oli saanut seurata muiden kuolevan ympärillään ei varmasti saanut paljoakaan lohtua aikaan, eikä Spyrokaan voinutkaan olla tuntematta kylmäävää häivähdystä itsessään ajatellessaan tätä. Moinen oli selvästi vienyt toiselta kaiken uskon itseensä, niin pahasti että tästä oli hädin tuskin mitään jäljellä. Spyro epäröi vilkaisten jälleen surkeasti toiseen, ennen kuin yritti varovaisesti tapailla sanoja hetken ajatuksiaan kokoiltuaan. Hirveässä katastrofissa tuskin oli mitään reilua tai hyvää, eikä poika uskaltanut enää suoraan tähän tarttuakaan, mutta... kaiketi joku muu oli nähnyt jotakin kauhusta lamaantuneessa nuorukaisessa... tai ainakin ettei tämän entistä suurempi rankaisu olisi auttanut mitään. "Jos se opettajas sanoi sulle niin, niin ehkä... se varmaan näki kuitenkin jotain sinussa, ja... muutenkin? Se... se oli varmaan opettanut muitakin paljon ja oli hyvä siinä, eikö? Kai se tiesi näistä asioista, ja... mistä puhuu. Ehkä se uskoi siihen vieläkin jos vielä auttoi sua sen kaiken jälkeen. En usko että... sellaiset ihmiset voi erehtyä niin pahasti kaikessa" Purppuratukka ehdotti varovaisesti, kunnes vaikeni jälleen toista levottomasti vilkaisten. Eh, hän tuskin saattoi sanoa mitään varmaa mitä tämä mystinen opettaja oli ajatellut Haeklista ja siitä mitä oli tapahtunut, mutta... ainakin hän halusi uskoa olevansa oikeassa. Tämäkään tuskin poistaisi mitään katastrofin ja epäonnistumisen hirvittävyydestä, mutta kukaties opettajansa, jota toinen oli selvästi arvostanut, toisi nuorukaiselle edes hitusen toivoa... jostain. Niin vaikeaa kuin tämä kaikki varmasti olikin, varsinkin juuri tapahtuneenkin valossa.
|
|
|
Post by submarine on Sept 29, 2015 9:51:33 GMT 3
Haeklin äkkiä päälle hyökynyt hermoromahdus ei tuntunut olevan menossa juurikaan parempaan suuntaan, olkoonkin että Spyro teki varmasti parhaansa helpottaakseen asioita. Lopulta ongelma ei tainnut niinkään olla kenenkään yrittäminen, vaan se yksinkertainen tosiasia, että mikään tuskaa aiheuttaneista tapahtumista ei ollut korjattavissa lopulta millään nopeasti tekaistuilla sanoilla - tai muutenkaan, jos totta puhuttiin. Hyvin, hyvin harva pystyi tekemään tehtyä tekemättömäksi, eikä kumpikaan kaksikosta varmasti lukeutunut näihin, ei vaikka taikuus olikin vahvasti läsnä tässä kaikessa. Siltikin purppurapäinen nulikka yritti vielä parhaansa mukaan, ja punatukkainen vilkaisi tähän uudelleen, tavalla jonka olisi luullut musertavan jo alkuunsa. Siltikin hän kuunteli vaiti tämän haparoivia, parhaansa yrittäviä sanoja siitä miten mahtava mestari tuskin oli ollut aivan väärässäkään, miten tämä oli varmasti nähnyt ainakin jotakin tässä kaikessa. Hetken verran hän miettikin varsin vaiti sanoja, melkein kuin olisi parhaansa mukaan yrittänyt uskoa niihin. Mutta lopulta tämäkään ajatus tuskin oli uusi, ja pian hänen kasvonsa kurtistuivat taas tuskaisiksi. "Niin, hän on opettanut monia. Hion Toanor on yksi Tambranin parhaista geomantikoista, arvostettu mestari. Hän tosiaankin opettanut monia... ja ne joita hän on opettanut kohoavat yhtälailla arvostetuiksi mestareiksi, sankareiksi ja tärkeiksi. Toisin kuin... toisin kuin tämä!" nuorukainen lopulta ähkäisi tuskallisesti, huitaisten kädellään ympärilleen aivan kaikkea kohti, varsin selvänä osoituksena siitä mitä tarkoitti. Olipa nykytilanne mitä tahansa, ei se ainakaan ollut mikään arvo arvaamaton mahtavien sotasankareiden ja historiaa tehneiden mestarien keskuudessa. Äkillinen, raju liike oli vähällä kiskaista harmaanahkaisen kumoon istuma-asennostaan, ja hetken hän joutui tasautumaan sen verran ettei kiskonut itseään nurin.
"Ehkä... ehkä hän tosiaan näki minussa jotakin. Mutta sellaisetkin ihmiset voivat selvästi erehtyä. Tai sitten minussa tosiaan oli jotakin, ja minä vain epäonnistuin siinäkin suhteessa. Minä... minä opin kaiken mitä pitikin ja kärsin sen vuoksi ja... minä tosiaankin luulin että minusta olisi johonkin. Minulla oli kaikki mitä siihen tarvittiin. Mutta näin se silti meni. Ihan vain... näin. Minä... tapatin ne jotka minuun luottivat ja pakenin koska olin liian surkea ja heikko muuhunkaan!" Haekli jatkoi lopulta, kuulostaen katkeralta ja synkältä. Hän melkein sylki sanojaan suustaan nyt, inhoten niitä yksinkertaisia totuuksia joita pystyi lausumaan edes suuremmin yrittämättä. Ei, tämä ei tosiaankaan ollut ratkeamassa näin helpolla. Hän itse ei pystynyt näkemään tässä kaikessa mitään muutakaan kuin epäonnistumisia. Kaikki vain todisti sitä entistäkin enemmän. "Minä vain tuhlasin kaikkien aikaa ja vaivoja. Minä vain... minuun uskottiin. Sordu uskoi minuun, ja opettajani uskoivat. Minun maani uskoi minuun. Ja minä palkitsin sen tällä tavalla! Se... se on kaikki vain väärin", nuorukainen inahti, vilkaisten Spyroon melkeinpä avuttomasti. Hän ei tiennyt mitä olisi voinut edes sanoa tästä kaikesta, se tuntui yksinkertaisesti vain loputtoman musertavalta. Pelossa itsessään tuskin oli mitään hävettävää, kaikki varmasti pelkäsivät tosipaikan tullen. Mutta pelkuruus, joka vieläpä kostautui muille ja maksoi usean paremman sotilaan hengen, oli melkeinpä maanpetturuuteen verrattava rikos. Sellaisesta olisi hyvinkin voitu teloittaa... eikä se totta puhuen tuntunut juuri nyt aivan väärältä päätökseltä. Hän olisi ansainnut sen, kaikesta siitä mitä oli aiheuttanut. Olkoonkin, että yksi ainoa vastaanväittävä seikka tässä kaikessa pakotti itseään esille...
"Mutta... täällä minä tein edes jotakin. Minä edes... yritin jotakin. Vaikka sekin epäonnistui ihan kuten kaikki muukin niin... minä silti yritin", Haekli totesi äkkiä, varovaisesti kuin olisi pelännyt saavansa moisesta julkeudesta saman tien jonkin kammottavan rangaistuksen. Sellaisia ei kuitenkaan tuntunut olevan tulossa, ja hetken hän tuijotti taas hiljaa eteensä. Kaikessa kalseassa itsevihassakaan hän ei voinut väittää, etteikö olisi ainakin yrittänyt täällä. Tuntui väärältä tarrata siihen mitenkään, mutta siitä huolimattakin... hän oli yrittänyt. Epäonnistunut, mutta yrittänyt. Täytyihän sen tarkoittaa edes... jotakin. Täytyihän? "Vaikka ei se mitään muuta. Minun takiani ne silti kuolivat. Minä tein sen silti", nuorukainen ähkäisi hyvin nopeasti perään, kuin yrittäen saman tien kumota julkeat sanansa, joilla kehtasi millään tavalla vähentää rikoksiensa määrää ja laatua. Eihän tässä ollut kyse mistään hänen henkilökohtaisista kärsimyksistään, vaan siitä mitä hän oli tehnyt. Mitä hän oli saanut aikaan ja aiheuttanut muille. Mutta silti, siltikin... "Mutta minä yritin. Minä ainakin... yritin. Minä edes yritin auttaa. Jotenkin, edes", punatukkainen toisi epämääräisesti, tuijottaen melkein tutkiskellen jalkoihinsa. Hän ei ollut varma mitä tämän saattoi edes uskaltaa ajatella tarkoittavan, mutta... no, ei hän siltikään voinut kieltää sitä. Niin huonosti kuin kaikki olikin mennyt, hän oli silti yrittänyt. Se oli jotakin, mihin hän ei ollut pystynyt aikaisemmin. Jotakin parempaa kuin aikaisemmin.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 29, 2015 13:53:29 GMT 3
Oli kaiketi ollut jo arvattavissa että taisi olla liikaa odotettua että haparoivat, epävarmat sanat olisivat lopulta helpottaneet mitään, pojan tuskin kyetessä edes keksimään mitään mitä nuorukainen itse ei olisi jo varmasti ajatellut lukemattomia kertoja tapahtumien jälkeen. Kuitenkin kun tämä vastasi hänen varovaiseen yritykseensä vain paljonpuhuvalla, vaiteliaalla katseella sekä lopulta yhtälailla lohduttomasti kuin aiemminkin, ei Spyro voinut silti olla rypistämättä kulmiaan entistä surkeammin. Purppuratukka avasi jälleen suutaan kuin aikeissa sanoa jotain, lopulta päätyen kuitenkin vain uuteen neuvottomaan ähkäisyyn nulikan ryhdin vajotessa jälleen hieman kun Haekli kävi läpi ahdistavia ajatuksia, joita oli varmasti jo joutunut pyörittelemään aivan liikaa. Odotetusti toisen mainitseman mestari-geomantikon nimi ei sanonut mitään hänelle, mutta sillä tuskin oli lopulta merkitystä Haeklin lyhyen luonnehdinnan kertoessa varmasti jo aivan tarpeeksi... niin opettajan taidoista kuin kokemuksesta sekä ansaitusta arvostuksesta, kuin myös lopulta tämän inhimillisyydestä. Kukaties mestari oli arvostettu alallaan, mutta Haekli ei silti päässyt epäilyistään etteikö tämä olisi silti saattanut erehtyä... tai että nuori geomantikko oli vain pettänyt odotukset kamalin seurauksin, kaikesta yrityksestään huolimatta. Aihe oli ehdottomasti vaikea, jopa liiankin vaikka nulikka olisi kuinka halunnutkin yrittää lieventää toisen tuskaa jotenkin, ei ollut mitään helppoa tapaa millä kieltää tapahtunut ja tämän seuraukset. Nulikkakin osasi vain jäädä pälyilemään tuskaista nuorukaista surkeasti tämän vuodattaessa ajatuksiaan ilmoille.
"Äh... Mutta... se..." purppuratukka mutisi kuitenkaan osaamatta enää jatkaa muuten kuin katsahtamalla jälleen lohdutonta Haeklia neuvottomasti. Jokin nuorukaisen olemuksessa sai hänet kuitenkin räpäyttämään silmiään ja jäämään vilkuilemaan tätä varovasti kun toinen jäi äkkiä miettimään jotakin, ennen kuin tämä viimein haparoi suorastaan arastellen jotain viimeisistä tapahtumista. Spyrokin rohkeni kohottaa aavistuksen päätään kun tumma nuorukainen huomautti varovaisesti kuinka oli kaikesta huolimatta täällä kuitenkin yrittänyt... kukaties onnistumatta, mutta... joka tapauksessa. Tästä todisteena ammotti edellisen kammion lattiassa vieläkin rujo aukko sekä auki murrettu seinä joita ei ollut kiistäminen, ajatuksen saadessa pojankin katsahtamaan hieman epäröiden takaisin pimeää käytävää myöten ennen kuin tämäkin nyökkäsi. "...niinno. No... juu. Ja... kaipa moneen kertaankin" sekin huomautti, varovaisesti, mutta kuitenkaan varsinaisesti epäilemättä sanojaan. He kaikki olivat epäilemättä olleet kauhuissaan (tai no, kaiketi raivokasta Nitteä lukuunottamatta, ehkä) kun niin hirviöjoukko, kuin aiempi liekehtivä hirvityskin olivat hyökänneet, mutta siltikin... kaikki oli liipannut varsin läheltä, mutta Haekli oli silti yrittänyt, ja saanut asioita aikaan. "Kaipa... kaipa me selvittiin kuitenkin. Ja... moni niistä koboldeistakin. Eh, edes Nitte ei tuntunut saavan sitä palavaa otusta nurin kun se hyökkäsi sieltä silloin" lisättiin pienen epämukavan mietinnän jälkeen. Poika pyyhkäisi jälleen kuontaloaan sormillaan, voimatta olla ähkäisemättä muistikuvien aiemmista tapahtumista noustessa jälleen mieleensä. Kauhea kokemus oli seurannut toistaan varsin lyhyessä ajassa viimepäivien sisällä, saaden nulikankin tuntemaan olonsa vieläkin varsin kaoottiseksi ja kireäksi, uupumuksesta puhumattakaan.
"...äh. Miten tämä kaikki edes... Tässä on tapahtunut ihan hirveästi muutenkin... jotenkin. Mun olis pitänyt arvata ettei tällaisesta seuraa mitään hyvää, jos lähtee vaan johonkin.... tällaiseen" Spyro puuskahti ohimennen tukalasti, nojautuen itsekin raskaasti taaksepäin vasten viileää kiveä. Moinen sai Kissan jälleen marahtamaan, mutta otus leppyi sentään nopeasti saadessaan hieman huteran rapsutuksen korvansa taakse. Varsin pian huolestunut, tumma katse kääntyi takaisin Haeklin suuntaan pojan jäädessä pälyilemään tätä varovaisesti arvioidakseen toisen tolaa. Kaikessa koetussa oli ollut varmasti hirvittävästi kestämistä... vaikka kaipa toinen oli sentään edes päätynyt myöntämään että oli kyennyt edes johonkin, vaikka tämä ei mennyttä helpottaisikaan. Kuitenkin... kyllähän moinen merkitsi jotakin? Toivon mukaan jopa toisellekin. Ei ollut ollut vaikea nähdä kuinka kauhuissaan Haeklikin oli ollut kaiken keskellä, eikä Spyrokaan voinut olla tuntematta melkoista pistosta itsessään muistellessaan tätä... mutta toinen ei ollut siltikään jähmettynyt kauhusta siitä huolimatta että nuorukaista tuskin olisi voinut syyttää moisesta. Jos temppelissä heidät yllättänyt hirviöjoukko olisi ollut jotakin lähes mitä tahansa vähemmän hirvittävää kuin nämä olivat olleet, olisi Haeklin yrityskin saattanut onnistua huomattavasti paremminkin, mutta oli kuinka oli, tämä oli silti noussut uhkaa vastaan pelostaan huolimatta.
|
|
|
Post by submarine on Oct 1, 2015 13:26:01 GMT 3
Vaikka kaikki olikin jo menetetty, odotukset murskattu ja peruuttamattomia syntejä tehty, ei Haekli kuitenkaan pystynyt aivan sivuuttamaan kaikkea sitä, mitä temppelissä ja sen lähettyvillä oli tapahtunut... pahassa tai hyvässä. Toki kaikki oli mennyt kammottavalla tavalla vikaan ja tuntui menevän vieläkin, mutta tosiaalta... hän oli silti yrittänyt parhaansa. Ja vaikka temppelin sisällä saatettiinkin puhua lähinnä kovin periaatteellisesta vastarinnasta, taisi purppurapäinen nulikka keksiä äkkiä jotain muutakin, jonka punatukkainen itse oli melkeinpä unohtanut kaiken muun keskellä. Hän vilkaisi poikaan melkeinpä yllättyneesti kun tämä äkkiä muistuttikin koboldien kylässä tapahtuneesta, kun valtava liekehtivä hirviö oli syöksynyt vuoren huipulta alas ja kylvänyt tuhoa ja kuolemaa. Muisto sai hänet irvistämään monestakin syystä, ja hän yritti ajaa sen hieman kauemmas päästämällä nopean, vähättelevän ja melkeinpä kieltelevän äännähdyksen, viimeistään siinä kohtaa kun poika suoranaisesti vertasi häntä ja hänen saavutuksiaan Nitteen. "Eh, ei se ollut yhtään mitään. Sillä tavalla. Se oli... tyhmä otus. Minä vain annoin sen tuhota itsensä. Ei se ollut mitään, kunhan vain katsoin mitä piti tehdä ja..." nuorukainen aloitti, mutta joutui sitten vaikenemaan, kun alkoi uhkaavasti tahtomattaankin pyörtämään omia puheitaan tekojensa mitättömyydestä. Kukaties liekehtivän pedon suistaminen alas oli vaatinut vähän silkkaa suoranaista yrittämistä, mutta toisaalta se oli silti vaatinut paljon tilanteeseen tarttumista ja oikeita valintoja... mitkä taisivat kumpikin olla huomattavasti enemmän kuin pelkkää pelkuruutta. "Minä... vain tein mitä täytyi. Muuten se olisi tappanut meidätkin", harmaanahkainen lopulta päätti, toivoen vastauksen olevan tyydyttävän pelkurimainen. Kaikki muu olisi ollut anteeksiantamattoman julkeaa ja valheellista.
Vaikka mikään asia ei ollutkaan vielä käsitelty (sikäli kuin mitään tästä saattoikaan saada käsiteltyä synkeässä kivikäytävässä vuoren sisuksissa kaiken muun painaessa armotta päälle), herpaantui Haekli siltikin omista murheistaan kun Spyro päästi äkkiä oman puuskahduksensa siitä miten ei ollut varma miten tähän oli edes päästy, ja olisi pitänyt olla tarpeeksi viisas olemaan lähtemättä johonkin tällaiseen. Se sai suuret, keltaiset silmät käännähtämään taas pojan suuntaan, nyt hieman varovaisemmin ja tasaisemmin. Punatukkainen tuijotti kärvistelevää poikaa hetken, ennen kuin ähkäisi sitten varsin kuuluvasti. Ahdingon keskellä oli helppo unohtaa muut ongelmat, mutta siitä huolimattakaan ne eivät hermoromahduksen aikanakaan olleet kadonneet mihinkään... eikä hän tosiaankaan tainnut juuri nyt helpottaa kenenkään oloa tai tilannetta tällä ongelmoinnilla. Asian tajuaminen riitti saamaan aikaan melkoisen häpeällisen kirpaisun. "Ei kukaan... ei kukaan voi ennalta kuitenkaan tietää miten asiat menevät. Ja kun ne sitten tapahtuvat, ei niissä silloinkaan näe usein mitään järkeä kuin vasta jälkeenpäin. Ehkä... ehkä tämä kaikki näyttää kovin erilaiselta jälkeenpäin, kun kaikki on takana", nuorukainen lopulta totesi varovaisesti, arastellen lausua sanoja joilla kehtasi mitenkään helpottaa omaakaan tuomitsemistaan. Siltikään hän ei aivan pystynyt sivuuttamaan sitä, että sanat sopivat liiankin hyvin hänen omaankin tilanteeseensa... joskin ajatus siitä, että hänelle kaikki ainakin kotimaan suhteen oli jo takana, pyöri silti epämiellyttävästi mielessä. "Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Parempi... parempi kaiketi yrittää korjata mitä pystyy", hän uskaltautui vielä ähkäisemään, vaikka irvistikin melkein silminnähden omien sanojensa tekopyhyyttä. Kehnoa puhetta sellaiselta, joka oli itse paennut kirjaimellisesti maailman ääriin omia rikoksiaan. Täytyi kai vain toivoa, että toinen hyväksyisi tämän silti...
Hetkisen Haekli istui hiljaa paikoillaan, tuijottaen jonnekin eteensä, ennen kuin ähkäisi äkkiä uudelleen. Nyt siinä ei tosin ollut aivan yhtä katkeraa sävyä, vaan jopa jonkinlainen suopean periksiantava, kurjuuden suhteen ainakin hetkeksi luovuttava. Hitaasti hän lähti kapuamaan pystyyn, kääntäen toisella kädellään vyöltään roikkuvaa pitkää miekkaa sivuun ettei olisi saman tien kompastunut siihen. Sitä seurasi toinenkin huokaisu, ennen kuin hän sitten vilkaisi Spyroon, näyttäen siltä kuin olisi äkkiä kovin väsynyt tähän tuskailuun. Oloa oli hankala sanoa suoranaisesti hyväksi, mutta kukaties tämä kaikki oli siltikin, jonkin ihmeen kautta, onnistunut helpottamaan asioita edes vähän. "Meidän... olisi varmaankin paras lähteä hakemaan sitä muonaa. Ei tämä matka istumalla lyhene", nuorukainen tokaisi melkeinpä hämillään, vilkaisten toiseen suorastaan anovasti. Hän ei tosiaankaan olisi pistänyt pahakseen, vaikka kaikki tämä olisi unohdettu nyt saman tien, ainakin tähän hätään. Ohimennen hän tuli pyyhkäisseeksi taas kasvojaan, kiitollisena siitä että varjot ja tumma iho peittivät suurimman osan ahdingon ja epätoivon jäljistä. "No... nyt ainakin tiedät millainen... pelkuri ja surkimus sinulla on tukenasi ja turvanasi", Haekli rohkeni vielä lisäämään. Sanojen oli kukaties tarkoitus kuulostaa keventävän vitsailevilta, mutta lopulta hän ei onnistunut saamaan niihin juuri minkäänlaista kepeyttä tai vitsailevuutta. Se oli enemmänkin vain epämukavan suorasukainen toteamus, jota seurasi kiusaantunut hiljaisuus. Nopea rykäisykään ei juuri sitä helpottanut.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 1, 2015 19:46:07 GMT 3
Rehellisesti Spyrokaan ei muistellut koboldikylään hyökännyttä petoa tai kuinka tämä oli murhannut koboldeja tieltään tippaakaan mielellään, eikä hänkään voinut olla värähtämättä tuodessaan tapauksen varovaisesti esille. Kuitenkin vaikka hyvin vastaavista tunteista kertova ilme nousi nopeasti Haeklinkin kasvoille ja ajoi tämän selittelemään kuinka hirviön syökseminen alas kallioilta ei ollut ollut suurikaan saavutus, tuntui se siltikin saavan toisen haparoimaan sanojensa suhteen tavalla, jonka vuoksi nuorukainenkin päätyi epäröimään pessimismissään aavistuksen. Purppuratukka kallisti päätään tälle, kunnes huokasi vaisusti, ja kohautti hieman olkapäitään haparoiville vastaväitteille. "Eh, no. Mutta... se toimi" se huomautti jokseenkin epämukavasti, mutta kuitenkin merkitsevästi. Hän ei lopulta tiennyt alkuunkaan kuinka helppoa tai vaikeaa vuorenseinämän romauttaminen hirviön alta oli, mutta hän muisti kyllä kuinka Hakeli oli rynnännyt otuksen eteen samalla kun peto oli syöksynyt heitä kohti, ja kuinka infernaalinen ilmestys oli pudonnut kuolemaansa. Oli tämä ollut typerä raivoava hirviö tai ei, tämä olisi silti kyennyt helposti tappamaan heidät kuten onnettomat kobolditkin... jos olisi ehtinyt saamaan tilaisuuden. Hetken nulikka seurasikin toisen painiskelua ajatustensa kanssa kunnes lopulta Haeklikin tuntui joutuvan myöntämään tämän. Spyron kurkusta kantautui uusi, kukaties aavistuksen vähemmän tukala henkäisy ennen kuin poika nyökkäsi jälleen vaisusti toisen sanoille, uskaltamatta painostaa nuorukaista tämän enempää. Kuitenkin jo aivan temppelissä oli tapahtunut tarpeeksi kauheita asioita että heistä kumpikaan olisi halunnut muistella ulkona tapahtunutta teurastusta... joka sitäpaitsi toi nopeasti mieleen murtuneen Niten, jonka he olivat juuri joutuneet jättämään jälkeensä. Tästä huolimatta nulikka ei voinut olla tuntematta pientä varovaista toivonpilkahdusta itsessään kun ahdistunut, itseään armotta polkenut Haekli joutui myöntämään että asioissa saattoi kaiketi olla sittenkin edes jotakin, joka ei ollut niin huonosti kuin olisi voinut olla... niin vähän kuin tämä kaiketi lohduttikaan silloin kun kaikki muu oli tuntunut menevän pieleen.
Lopulta kaiken tukaluuden keskellä karkasi nulikankin kurkusta hiljainen, ahdistunut puuskahdus siitä, millaiseksi kaikki tapahtumat olivat menneet, aivan liian nopeasti. Eittämättä kaikki tuntui lähes romahtaneen niskaan kertaheitolla kun he olivat uskaltautuneet astumaan laaksoon ja temppeliin vuorien keskellä, eikä tämä kieltämättä voinut olla herättämättä ajatuksia siitä, että tämäkin kaikki olisi kukaties voinut olla vältettävissä. Spyro kohotti jälleen vaiteliaasti kätensä pyyhkäisemään nyt oudon viileän metallin peittämää rintaansa mutta havahtui nopeasti kääntämään katseensa takaisin Haekliin kun nuorukainen haparoi varovasti etteivät he voineet tietää mitään tällaista etukäteen. Poika luimistui tukalasti aavistuksen tajutessaan päästäneensä ajatuksensa ulos ääneen, ennen kuin tämä henkäisi uudestaan varsin syvään kietaisten kätensä uudestaan Kissan ympärille. "Äh... niinno. En tiedä. Kai. Vaikka... tuntuu että asiat on nyt vielä huonommin kuin ne oli" se töksäytti hiljaa syyllisesti ja liikahti kireästi paikallaan, ennen kuin rohkeni vilkaista toista jälleen kuontalonsa lomasta. Vaikka tilanne oli eittämättä vieläkin täysin sama kuin tämä oli ollut vaikutti Haekli kuitenkin nyt selvinneen ainakin pahimmasta ahdistuksestaan... tai edes sen verran, että kykeni jälleen työntämään tämän jossain määrin sivuun. Poika epäröi eittämättä varsin kärvistellen kuunnellen kuitenkin mitä toisella oli sanottavana, vaikka tämä tuntuikin jälleen liikahtelevan paikallaan melkoisen levottomasti. Nuorukaisen sanat siitä, kuinka asiat saattaisivat kukaties näyttää vähemmän pahoilta kun nämä olisivat viimein takana saivat pojan kirskauttamaan hieman hampaitaan, tämän kuitenkin lopulta epäröidessä ennen kuin päätyi sanomaan mitään. Koko tulevaisuus, ja hyvin pitkälti kaikki mitä seuraavaksi olisi kaiketi vielä edessä tuntui hyvin painostavalta ja pelottavalta niissä määrin että oli varsin vaikea vain ajatella ohitse näistä, saati miten tästä kaikesta olisi tarkoitus edes selvitä, mutta lopulta purppuratukka kuitenkin nielaisi kärvistelevät sanansa ja nyökkäsi hiljaa. Tässä oli jälleen melkoista lohdullista suoraviivaisuutta, joka kaiketi oli hyväksi heille molemmille... vaikka tämä ei aivan riittäisikään aina peittämään kaikkea ahdinkoa alleen. Mutta jos ei muuta, taisi tämä onnistua jälleen ainakin hetkeksi, vaikka Haekli irvistikin eittämättä omille sanoilleen, kompuroiden näiden melkoiseen ristiriitaan itsensä kanssa. Tämä sai pojankin rypistämään jälleen kulmiaan huolestuneesti ja vilkaisemaan toiseen, hirvittävän ahdingonpuuskan tuntuessa kuitenkin kuluttaneen kaikeksi onneksi itsensä likimain loppuun päästyään purkautumaan ilmoille.
Spyro ei voinut olla hätkähtämättä pienesti kun Haekli hetken synkeän hiljaisuuden jälkeen ähkäisi jälleen ääneen, pojankin kuitenkin tajutessa nopeasti ettei äännähdystä ollut tällä kertaa kuitenkaan seuraamassa uusi puuska lohdutonta epätoivoa. Sekin kohotti jälleen katsettaan tuijottelemastaan kivisestä lattiasta jääden silti seuraamaan hieman levottomana kun nuorukainen alkoi hiljakseen kömpiä jaloilleen... nuutuneena ja synkeänä, mutta kuitenkin aiempaa huomattavasti vähemmän murtumispisteessä. Purppuratukkakin havahtui nopeasti ajatuksistaan silmiään räpäyttäen kun toinen mutisi suorastaan anovasti että heidän olisi parasta jatkaa matkaa, paljonpuhuvasti kasvojaan hämärässä pyyhkäisten. Nulikka empi, kuitenkin päätyen pian nyökkäämään aavistuksen ja tapailemaan sitten itsekin hieman irvistäen jalkoja jälleen alleen, kiskoen protestoivasti marahtaen Kissan mukaansa sylissään. Eittämättä ajatus liikkeelle lähtemisestä kuulosti varsin houkuttelevalta, niin loppuunpalaneeksi ja surkeaksi kuin poikakin tunsi vieläkin itsensä, eikä Haeklikaan luultavasti ollut paljoakaan paremmassa jamassa kuin hänkään. Kaipa pysähdys oli suonut edes hetken lepoa, mutta myös tuonut pintaan aivan liikaa tunteita ja ajatuksia joihin kumpikaan heistä tuskin halusi nyt takertua liikoja... vaikka kaipa ainakin nuorukaisen pinnan alla vaaninut myrsky oli päässyt nyt paljastamaan itsensä ja purkamaan ainakin pahimman paineensa.
"Jaa, niin. No juu. Eh, varmaan... pitäisi. Jos siellä olisi edes vaikka jonkinlaista vaatettakin tai jotain" poika henkäisi nykäisten hieman hytisten huopaansa jälleen paremmin ympärilleen aavistuksen hankalaan sävyyn, kuitenkin nostaen katseensa takaisin nuorukaiseen, tämän töksäyttäessä viimeiset tukalat sanansa ilmoille. Poika kallisti hieman päätään tälle rypistäen kulmiaan, kunnes tämänkin kurkusta kantautui pian pieni tukala puuskahdus. "Äh... mutta... No, kuitenkin. Olen kyllä silti iloinen että... olet mukana. Vieläkin" nulikka mutisi hampaitaan hankalasti kirskautettuaan, ennen kuin päätyi lopulta puuskahtamaan uudestaan kuontaloaan epämääräisesti kyhnyttäen ja loi eittämättä jokseenkin surkuhupaisan vilkaisun nuorukaisen suuntaan. "... ja muutenkin. En edes tiedä mitä voisin tehdä jos... jos olisin yksin tässä. Egh. Mä... taidan olla melko surkea näissä kaikissa... lohikäärme-jutuissa. Vaikka... en ole kauhean hyvä ihan vaan ihmiseksikään" jupistiin vielä, melkoisen kiusaantuneesti. Eh, oli mitä mieltä tapahtumista olikaan, taisivat he kieltämättä olla melkoisen kyseenalainen kaksikko joka tapauksessa... Vaikka siltikin jollakin oudolla tavalla se, että Haekli oli kuitenkin vielä mukana auttamassa toi kuitenkin kaikesta huolimatta rohkeutta kaiken epävarmuudenkin keskellä, vaikka nuorukainen ei tuntunutkaan omaavan itse uskoa itseensä paljoakaan. Nulikka suoristautui vaiteliaasti seinän viereltä jääden hetkeksi nykimään vaatimattomia pukimiaan paremmin ylleen luultavasti lähinnä jonkinlaisena sijaistoimintona, ennen kuin katsahti toista uudestaan, syystä tai toisesta jälleen melkoisen hankalana. Kaiketi oli parasta vain jatkaa matkaa... siitä huolimatta että ajatukset olivat epäilemättä päätyneet varsin raskaalle tolalle.
|
|
|
Post by submarine on Oct 3, 2015 12:46:39 GMT 3
Tuntui oudolta ajatella että tilannetta oli mitenkään saatu ratkaistua, kun lopulta mikään ongelma ei ollut ratkennut eikä kumpikaan kaksikosta ollut löytänyt edes mitään varsinaista lohtua ongelmiinsa. Toisaalta sellaisen toivominen juuri nyt olisi eittämättä ollut varsin sinisilmäistä. Asiat olivat kuten ne olivat, eikä Haekli voinut rehellisesti väittää että olisi uskonut niiden muuttuvan tähän hätään mihinkään... tai mahdollisesti ollenkaan, missään kohtaa. Hän oli kuitenkin onnistunut löytämään edes hieman mielenrauhaa, jollakin ilveellä, ja se sai kaiketi kelvata juuri nyt. Ohimennen hän tuli vilkaisseeksi Spyroon, kun tämä tuskaili siitä miten asiat tuntuivat menneen vain huonompaan suuntaan. Se sai punatukkaisen kallistamaan aavistuksen verran päätään, ennen kuin hän vastaanväittämisen sijaan äkkiä nyökkäsikin, keksimättä mitään suoranaista syytä olla eri mieltä. "Eh, niin kaiketi. Ei tämä ainakaan ole helpommaksi muuttumassa. Mutta niin se kai vain menee. Asiat muuttuvat huonommiksi ennen kuin ne helpottavat. Jos ne eivät hankaloituisi, niin eiväthän ne kaiketi sitten oikein... voisi helpottaakaan", nuorukainen järkeili, osaamatta sanoa oikein mitään tämän viisaampaakaan. Hänellä ei ollut pienintäkään epäilystä, etteikö tämä kaikki menisi vielä paljon pahemmaksikin. Koko juttu haiskahti pahasti siltä. "Mutta... no. Ei tässä voi oikein muutakaan kuin uskoa, että lopussa tämä näyttää järkevämmältä. Ehkä... ainakin tiedämme siinä kohtaa mistä tämä kaikki johtui. Vaikka en ole varma haluanko", hän lisäsi vielä, yrittäen kaiketi paremman puutteessa pitäytyä parhaansa mukaan kannassaan. Joskus ei voinut muutakaan kuin uskoa johonkin, niin vähän kuin siihen eittämättä olikaan mitään kunnollista syytä...
Olipa miten oli, pääsi Haekli lopulta jopa pystyyn, ilmaisten edes joten kuten olevansa taas siinä määrin tolillaan että kykeni jatkamaan eteenpäin. Varsin helpottavasti Spyrollakaan ei tuntunut olevan mitään erityisen suurta halua jatkaa ikävistä aiheista... olkoonkin että punatukkaisen oma höpinä taisi pitkittää niiden jättämistä taakse epämukavasti. Hän nyökkäsi toisen toteamukselle vaatteista, siinä määrin että piti asiaa itsekin tärkeänä. Niin ihmeellinen kuin nulikan päälle puettu silmukkapaita ehkä olikin, ei se varmastikaan tarjonnut juuri minkäänlaista suojaa kivisistä seinistä hohkaavalta kylmyydeltä. Olisi varmasti hyvä löytää edes... jotakin, niin epätodennäköiseltä kuin minkään erityisen sopivan tai mukavan vaatetuksen löytyminen lohikäärmeiden temppelistä tuntuikaan. Sitten toisen mutina pakotti hänetkin kuitenkin keskittymään muuhun. Hän nyökkäsi taas toisen sanoille, joskin huomattavasti enemmän hämillään kuin äsken. "Eh, no... tietysti minä olen mukana. En kai minä voisi oikein olla... muuallakaan. Tai siis... en halua juosta pakoon tätäkin. Sitten minä en ainakaan voisi enää... no, niin. Kyllä minä olen mukana", nuorukainen ähkäisi lopulta, yrittäen löytää sanoja ja todeten lopulta helpommaksi vain myötäillä. Kaiketi toinenkin ymmärsi jo aivan tarpeeksi hyvin hänen tuntojaan edes tässä suhteessa, eikä hän halunnut varsinaisesti toistaa mitään aikaisemmin tukalasti sanomaansa enää. Spyro ei tosin vielä ollut lopettanut, ja nuorukainen vaikenikin, tyytyen hetken ajan vain kuuntelemaan. Oli lopulta varsin helppo nähdä, että toinenkin koki omista asioistaan melkoista häpeää... olipa tastalla sitten mitään varsinaisia kamaluuksia tai ei. Se sai harmaanahkaisen sormeilemaan miekkansa pontta aavistuksen epämukavasti, tietämättä heti miten edes vastata. Kasvoilla kareili halu kiistää jotenkin sanat ja korjata tilanne, mutta... no, kuten sanottua, tämä kaikki ei tiannut olla aivan niin helppoa.
"No, jos ei muuta niin... ehkä... tai siis, en tarkoita että tämä kaikki olisi todellakaan hyvä asia tai mitään, mutta siis... ehkä olemme nyt ainakin menossa johonkin jossa ehkä... voisi saada apua lohikäärmeasioihin? Tai siis... kun... et kai ole edes nähnyt niitä aikaisemmin juuri yhtään ja... ehkä se selventää asioita? Kun... lohikäärmeistäkin on kamalasti kaikkia tarinoita ja legendoja ja muuta, mutta ei niitä kuitenkaan oikeasti näe. Ehkä... tiedät sitten ainakin miten asioiden pitäisi olla oikeasti", Haekli onnistui pitkän vaitonaisuuden jälkeen heittämään hapuillen ilmoille, yrittäen kaiketi parhaansa mukaan keksiä edes jotakin hyvää tästä kaikesta. Lopulta hän ei pystynyt muuttamaan mennyttä Spyrolle yhtään sen enempää kuin itsellekään, tai valehtelemaan silmät kirkkaina että olisi muka pitänyt Spyroa kovinkin hyvänä lohikäärmeenä. Sitä poika ei ikävä kyllä ollut, vaikka varmasti yrittikin parhaansa. "Ehkä ne tietävät miten tuollaisiakin asioita voi korjata. Ja tämän kaiken muutenkin. Lohikäärmeet kuitenkin... tietävät maailmasta melkein kaiken. Ainakin niiden tarinoiden mukaan", nuorukainen lisäsi vielä, yrittäen kaiketi pitää yllä jonkinlaista toiveikkuutta. Ehkä olisi parempi kulkea kohti tuntematonta, jos olisi edes etäisesti mahdollista että se voisi johtaa johonkin hyvään, pelkän välttämättömän selviytymistaistelun sijasta. "Ei se ole sama asia tietenkään, mutta... no, taikuudestakin oppii paljon enemmän kun näkee sitä käytännössä ja pystyy oppimaan muilta. Ja vähän kaikesta muustakin kai. Ehkä... ehkä lohikäärmeydestäkin voi oppia sillä tavalla", hän mietti, tuntuen pohtivan itsekin asiaa. Lohikäärmeistä oli tullut kovin paljon konkreettisempi ja jos ei sentään tavallisempi, niin ainakin maallisempi asia viime päivien aikana. Kukaties edes nämä mystiset, mahtavat olennot eivät olleet täysin tavallisen järjen yläpuolella, ainakaan jossakin tällaisessa. Jos joku osaisi auttaa poikaa ongelmiensa kanssa, niin varmastikin toinen lohikäärme. Tai niin sopi ainakin uskoa, eh.
Seisottuaan vielä hetkisen paikallaan Haekli päästi äkkiä äännähdyksen, joka kertoi kaiketi jonkinlaisesta havahtumisesta. Varovaisesti hän vilkaisi kohti suuntaa johon oli ollut menossa, eteenpäin hämärää tunnelia. Sitten hän soi Spyrolle puolittaisen vilkaisun ennen kuin nyökkäsi päällään menosuuntaan, lähtien astelemaan varsinaisesti kiirehtimättä sinne, odottaen toisen kaiketi seuraavan. Eh, tuntui pikkuhiljaa jo siltä että oli parempi päästä taas liikkeelle. Kukaties se ainakin pitäisi tuskailun määrän pienempänä... ehkä.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 3, 2015 17:37:08 GMT 3
Lyhyt lepotauko oli kulunut varsin epämiellyttävissä merkeissä, mutta niin synkeään suuntaan kuin ajatukset olivat suunnanneetkin, alkoi kaksikko hiljalleen olla valmis jatkamaan matkaansa. Haeklikin näytti empivän ennen kuin vastasi purppuratukan tuskailuun saaden Spyronkin vilkaisemaan jälleen melkoisen neuvottomasti toisen suuntaan, kirskauttaen aavistuksen hampaitaan epämukavasti kun tämä lopulta puhui. Asiat olivat epäilemättä kääntyneet odottamattomaan syöksylaskuun ilman että kumpikaan heistä oli osannut jotakin tällaista aavistaa, eikä tätä saattanut kieltääkään... kuten ei myöskään sitä, että lisää vaikeuksia oli epäilemättä odotettavissa. Poika liikahti paikallaan tukalasti, kunnes kuitenkin veti tunkkaista ilmaa keuhkoihinsa ja nyökkäsi nuorukaiselle vetäen sormensa jälleen surkeasti purppuraisten suortuvien lävitse. "Äh... No juu. Niin kai. ...vaikka en mäkään kyllä ole" myötäiltiin vaisusti ja ilmeisen levottomasti, ennen kuin tämäkin vaikeni jälleen hetkeksi, ajatuksiaan ja hermojaan kokoillen. Oli kaiketi vain pakko yrittää uskoa (tai ainakin toivoa) että asiat vielä selkenisivät... eivätkä päätyisi sille kaikista pahimmalle tolalle, vaikka pinnan alla väijyvä pelko ja epätietoisuus ei tehnytkään tästä alkuunkaan helppoa. Lopulta toinen taisi olla oikeassa... muutakaan ei oikein ollut tehtävissä.
Saatuaan suurimman kärvistelynsä viimein edes hieman taka-alalle, alkoi kaksikko pyrkiä hiljakseen jaloilleen seinän vierestä jonne oli unohtunut hetkeksi. Spyro silmäili nuorukaista vieläkin jokseenkin huolestuneesti kuontalonsa lomasta, toisen kuitenkin tuntuessa yleisestä surkeasta olostaan huolimatta päässeen yli pahimmasta tuskaisuudestaan. Hänen varovaiset sanansa saivat toisen jo jopa hieman hämilleen, nulikan nyökätessä aavistuksen huojentuneemmin kun nuorukainen vahvisti että olisi ehdottomasti tulossa mukaan, siitäkin huolimatta että heistä kummallakaan tuskin oli minkäänlaisia kovin positiivisia aavistuksia tulevan suhteen. Oli toinen juuri kertonut mitä olikaan, nulikka luotti silti tämän olevan vakavissaan sanoissaan vaikka ei voinutkaan olla tuntematta silti pientä ikävää kirpaisua itsessään. Hänen tukala mutinansa sai Haeklin selvästi epäröimään, mutta tämäkään ei voinut lopulta kuin myöntää pojan olevan kaikkea muuta kuin täysipainoinen lohikäärme... eikä purppuratukka muuta rehellisesti odottanutkaan. Poika oli jo laskenut katseensa ilmeisen häpeissään, päätyen kuitenkin vilkaisemaan tummaa nuorukaista aavistuksen varovaisesti kun tämä päätyi tapailemaan että kukaties muiden lohikäärmeiden etsiminen voisi tuoda apua tähänkin, näiden luultavasti tietäen niin maailmasta kuin lohikäärmeiden asioista kaiken mitä tiedettävissä olisi. Nulikan leuka kiristyi aavistuksen kunnes tämä kuitenkin nielaisi ja nyökkäsi epävarmasti toisen ehdotukselle, siitä huolimatta että poika näytti olevan vieläkin melkoisen huolissaan muiden lohikäärmeiden kohtaamisestakin. "No.... ehkä. Mä... eh. En haluaisi että täytyis vaan kertoa... tämä kaikki niillekin, mutta... eh. Ei kai voi muutakaan. Jos... jos ne osaisi auttaa, niin..." purppuratukka mutisi ennen kuin päätyi henkäisemään uudemman kerran kuin jonkinlaista ryhdistäytymistä hakien. Heillä oli kaiketi nyt väkisinkin edessään mitä oli, eikä tämän välttely varmasti saisi aikaan yhtään enempää hyvää kuin aikaisempikaan vastaava. Kukaties jos muut lohikäärmeet olisivat kykeneväisiä ja halukkaita auttamaan, saattaisi olla mahdollista oppia edes jotain... niin syvälle iskostunutta kuin ahdistus ja epäily tämän suhteen jo olikin.
Kaksikon kokoiltua itseään vielä hetken hiljaisuudessa, havahtui Spyrokin nopeasti ajatuksistaan kun Haekli tuntui ensin muistavan mitä he oikeastaan olivat tekemässä. Nulikka räpäytti silmiään hoksaten kuitenkin toisen merkitsevän katseen ja vastasi tähän lopulta vain vaiteliaalla nyökkäyksellä. Poika yritti suoristaa aavistuksen painunutta ryhtiään kietoen kätensä paremmin sylissään kyhjöttävän Kissan ympärillä ja kääntyi sitten itsekin nuorukaisen jälkeen kun tämä nyökkäsi eteenpäin käytävää myöten jota he olivat kulkeneet. Lopulta pysähdys ei ollut tainnut kestää kovinkaan kauaa niin paljon epämukavuutta ja epätoivoa kuin tämä olikin ehtinyt pitämään sisällään, ja he taisivat olla vieläkin oikealla reitillä... ainakaan Haekli ei tuntunut empivän astuessaan liikkeelle. Spyro vilkaisi toista vielä muutaman kerran huolissaan kulkiessaan mutta seurasi lopulta mukana vaiteliaana, jääden kohta itsekin silmäilemään varautuneemmin ympärilleen kun he ohittivat pimeän, tunkkaisen huoneen ja kulkuväylän toisensa jälkeen. Temppeli oli edelleen hetken varomattomuudesta huolimatta hiljainen ja pimeä kuten aiemminkin, mutta tähän liittyi jo nyt aivan tarpeeksi ikäviä muistoja jonka vuoksi ainakaan nulikan tuskin oli mahdollista suhtautua tähän oikein minkäänlaisella luottamuksella... Vaikka mitä luultavimmin Haeklillakaan tuskin olisi ollut paljoakaan vastaansanomista tämän suhteen.
|
|
|
Post by submarine on Oct 4, 2015 19:34:52 GMT 3
Haekli oli elätellyt toivetta siitä, että ajatus lohikäärmeistä mahdollisena helpotuksena muihinkin kuin välittömiin ongelmiin saattaisi ehkä innostaa Spyroa, mutta asia ei selvästikään ollut aivan niin yksinkertainen. Poika kyllä myönteli varovaisesti että niin saattaisi ollakin, mutta siitä huolimattakin tämä selvästikin epäröi asian suhteen. Moinen sai hänet kohottamaan kulmiaan aavistuksen epämääräisesti, tietämättä täysin mitä vastata heti. Kyllähän nulikka oli tähänkin asti suhtautunut lohikäärmeisiin aavistuksen epäluuloisesti, mutta punatukkainen ei ollut aikaisemmin osannut kuitenkaan ajatella, että tämä tosiaankin karsasti (jopa häpesi?) kertoa asiasta muille kaltaisilleen. Moinen oli tietysti varsin inhimillistä, mutta siltikin... "Eh, niin no. Mutta... joskus ei tosiaan voi valita. En usko että juuri kukaan muukaan voi tehdä tällaisille asioille mitään. Ehkä joku velho, mutta... ne taisivat olla vielä huonompi vaihtoehto", nuorukainen lopulta huomautti, yrittäen parhaansa mukaan nojata siihen tosiasiaan, että poikakin kyllä selvästi tiesi kaikesta vastahakoisuudesta huolimattakin mitä oli tehtävä. Samalla, niin julmaa kuin moinen kukaties juuri nyt olikin, hän tuli muistuttaneeksi purppurapäätä siitäkin tosiasiasta, että jos asioihin haluttiin mitään muutosta koskaan, olivat kaikki muut vaihtoehdot vieläkin ikävämpiä... siis ainakin tämän itsensä mielestä. Ohimennen harmaahipiäinen pyyhkäisi miekkansa pontta hajamielisesti, näyttäen siltä kuin olisi miettinyt jotakin. Koko tilanne oli vähintäänkin monimutkainen, ja rehellisesti se särki päätä äskeisen hermoromahduksen jäljiltä niin pahasti, että varsin pian hän tyytyikin lopulta vain irvistämään. "Kaipa sitäkin ehtii miettiä enemmän kun sinne asti päästään", hän puuskahti, enemmänkin kaikelle yleisesti kuin millekään erityisesti.
Lopulta oli kaiketi parempi lähteä liikkeelle kuin jäädä enää pähkimään asioita, ja Haekli lähtikin johtamaan kaksikkoa eteenpäin, kohti lupailtuja muonavaroja. Kiviset käytävät eivät olleet muuttuneet pysähdyksen aikana ainakaan yhtään kotoisammiksi, ja kärvistelystään huolimattakin punatukkaisen huomio kiinnittyi jälleen varsin nopeasti niihin. Hän asteli eteenpäin vilkuillen ympärilleen ja kohottaen valoa useaan kertaan valaisemaan jotakin varjoihin jäävää huonetta tai soppea, kun kaksikko kulki niiden ohitse. Vaikka hän ei varsinaisesti hidastellutkaan, saattoi kulusta ja olemuksesta siitä huolimattakin eittämättä havaita tiettyä epäröintiä, epäluuloisuutta. Se, että jokaisesta auki kiskotusta ovesta häämötti lähinnä sotkettuja paikkoja ja sekasortoa, ei ainakaan millään tavalla rohkaissut asioiden suhteen, olkoonkin että tuhoa aiheuttaneet otukset olivat jo poissa. "Eh, minä... katselin täällä silloin aikaisemmin jo ympärilleni vähän. En kyllä läheltä, mutta silti. Ne eivät edes koskeneet mihinkään arvotavaraan, tai siis ainakaan rahaan tai koruihin tai sellaiseen. Kaikki on kyllä pengottu esille ja käyty läpi, mutta ne demonit eivät selvästikään olleet kiinnostuneita sellaisesta... mikä kai tarkoittaa että niitä oli käsketty etsimään jotain muuta", nuorukainen tokaisi ääneen heidän kulkiessaan eteenpäin. Lopulta asia itsessään oli varsin yhdentekevä juuri nyt, mutta hän halusi kuitenkin täyttää painostavan tyhjää matkaa edes jonkinlaisella puheella. Ja Spyro sitä paitsi todennäköäisesti halusi olla selvillä asioista... tai sitten ei, mutta parempi niin kuitenkin. "Ne sekasikiöt olivat niin tyhmiä että ne eivät varmaan oikein edes... halua mitään. Ne oli varmasti komennettu tonkimaan paikkoja ja etsimään jotakin. Eh, minusta tuntuu että ne etsivät... taikuutta tai jotakin sellaista. Minä luulen, että tästä paikasta löytyy lähinnä kolmea eri asiaa: rikkauksia, tietoa ja... taikuutta. Rikkauksiin ne eivät ole koskeneet ja tietoa ne ovat liian tyhmiä etsimään. Mutta taikuutta sellaiset varmastikin haistavat... tai miten ne nyt asioita löytävätkään", hän jatkoi, puuskahtaen kevyesti. Harmaanahkainen oli eittämättä käynyt tämän kaiken läpi jo itsekseenkin, mutta siitä huolimattakin oletuksista syntyvät johtopäätökset saivat hänet vaikenemaan hetkeksi epämukavasti.
"... se hyypiö oli ihan liian kiinnostunut siitä kristallikuulastakin", Haekli puuskahti hetken hiljaisuuden jälkeen ääneen. Hän kiersi siinä sivussa kulman ympäri ja odotti että Spyrokin pääsisi samalle suoralle ennen kuin jatkoi. Suuret, keltaiset silmät käväisivät taas kivisessä käytävässä melkeinpä epäluuloisesti, kuin aavistellen jotakin hyvin pahaa tästä kaikesta. Sitten hän kuitenkin pudisti päätään ja päästi ilmoille epämukavan äännähdyksen, melkein kuin olisi tiennyt mistä oikeastaan oli kyse, eikä pitänyt siitä yhtään. "Jotkut... velhot ja muut sellaiset, mikä se nyt sitten ikinä olikaan, tekevät juuri tällaista. Haluavat vain... nopeasti mahtia ja voimaa ja ties mitä. Ja sen varjolla sitten... ryövätään mitä vain halutaan ja aiheutetaan tuhoa. Se ei ole oikein, eikä se ole oikea tapa harjoittaa taikuutta. Se on pelkkä... typerä, väärä oikotie", nuorukainen puuskahti happamasti ja karvaasti. Sanat oli osoitettu Spyrolle kukaties liiankin painokkaasti, suoranaisena selontekona velhoja ja taikuutta karsastavalle nulikalle, ettei tämä tosiaankaan ollut se mistä näissä asioissa oli kyse. Tämän asenne tuskin tarvitsi enää piirunkaan verran hävityksen ja sekasorron ruokkimaa huonontumista. "Oikea edistyminen vaatii tutkimista ja harjoittelua ja ymmärrystä, ei mitään... varaslähtöjä. On tietysti aina niitä jotka yrittävät vain löytää nopeita keinoja hankkia mahtia, mutta siitä ei seuraa mitään hyvää. Sitten leikkii asioilla joita ei ymmärrä ja... sitten tapahtuu vain ikäviä. Itselle ja muille", nuori geomantikko jatkoi nopeaa luentoaan, joka oli eittämättä omaksuttu erinomaisen ulkoa niistä perusopeista joita hänelle oli aikanaan annettu. Siitä huolimattakaan sanat eivät olleet millään tavalla tyhjiä tai yhdentekeviä. Varmasti itse kukin muisti vieläkin oikein hyvin, miten hirvittävää tuhoa aiheuttanut Kaugain oli pudonnut maahan verta kakoen. Moinen ei selvästikään ollut ollut mitenkään luonnollista.
"Ja jos sellaisella mahdilla ja voimalla aiotaan tehdä jotakin kamalaa niin... se johtaa vain vielä pahempiin asioihin", Haekli äkkiä lisäsi, yhdistellen päässään varsin huolestuttavia asioita. Itse kukin ikävistä hyypiöistä oli puhunut siitä miten tällä kaikella oli jokin suuri tarkoitus - joka alkoi hyvin nopeasti, asiaa edes suuremmin miettimättä, tuntua myös varsin kammottavalta. Mitä sellaiset saattoivat edes haluta?
|
|
|
Post by spyrre on Oct 5, 2015 14:02:51 GMT 3
Vaikka ajatukset olikin jo saatu suunnattua edes jossainmäärin eteenpäin, tuntui Spyron epäröinti kuitenkin hämmentävän Haeklia kun lohikäärmeiltä apua hakeminen ei osoittautunutkaan yhtä rohkaisevaksi tämän kannalta kuin olisi voinut toivoa. Purppuratukka taisi tajuta tämän itsekin päätyen luomaan nuorukaiseen toisen jokseenkin syyllisen vilkaisun kuin kaikesta painostavuudestaan huolimatta tämä olisi silti saanut pojan tuntemaan olonsa varsin kiusalliseksi. Lopulta tällä ei ollut vastalauseita siihen kun tumma nuorukainen huomautti ettei hänellä ollut vaihtoehtoja... tai ainakaan sellaisia, jotka olisivat olleet nulikan mielestä ainakaan tätä parempia. Emminnästään huolimatta velhojen maininta toikin nopeasti pienen hermostuneen irveen pojan kasvoille ja tämä pudisti tukalasti päätään selvästikään ainakaan innostumatta tästä vaihtoehdosta. Olo oli eittämättä melkoisen umpikujaan ahdistettu... mutta hän tuskin saattoi muutakaan kuin myöntää että Haekli oli oikeassa. "....egh. No... juu. Pakko kai... yrittää" mutistiin lopulta epämukavasti, ja nulikasta kantautui aavistuksen nujertunut henkäisy. Umpikujasta taisi olla vain yksi reitti pois, niin paljon kuin tämäkin häntä epäilyttikin. Oli kaiketi vain yritettävä uskoa että he olivat tekemässä oikein suuntaamalla lohikäärmeiden luokse... Vaikka Nitte olikin puhunut jokseenkin epämääräisesti, niin jos tämän sanoihin oli uskominen olisi tässä mahdollisesti kyse paljonkin suuremmasta asiasta kuin vain hänen hengestään... mitä tämä sitten ikinä tarkoittikaan. Tämä kaikki oli epäilemättä aiheuttanut jo melkoisen päänsäryn heille molemmille, ja poika osasikin vain nyökätä vaisusti kun nuorukainen lähti johdattamaan heitä eteenpäin hämärää, pahaenteistä käytävää myöten.
Hiljaisenkin temppelin ilmapiiri oli edelleenkin varsin omiaan lietsomaan vainoharhoja itse kullekin, eikä Spyrokaan voinut olla pälyilemättä varautuneena ympärilleen Haeklin pitelemän kiven valossa kun tämä kohotti kapinetta valaistakseen pengottuja huoneita sekä varjoihin kurottavia risteyksiä. Mieltä sentään rauhoitti hiukan se kuinka Haekli tuntui tietävän minne he olivat menossa vaikka poikakin kurotti kaulaansa epäluuloisesti kun toinen valaisi varjoja kauemmas kuin olisi itsekin odottanut jonkin kyseenalaisen saattavan hyökätä vielä esille. Melkoiseksi helpotukseksi näin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta kaikkialla näkyvät merkit hyökkääjistä jotka olivat penkoneet pilalle kaiken mahdollisen temppelistä löytämänsä toivat silti vieläkin kylmiä väreitä hänen niskaansa, saaden pojan kirskauttamaan hampaitaan kun jälleen yksi huolellisesti tuhottu huone ilmaantui valopiiriin. Askelet tuntuivat kaikuvan kauas hiljaisuudessa, minkä vuoksi poika päätyikin hätkähtämään hieman kun Haekli puhui, kiskaisten hänen huomionsa nopeasti takaisin nykyhetkeen. Spyro räpäytti silmiään katsahtaen nuorukaista kun tämä alkoi kertoa havainnoistaan katseltuaan ympärilleen temppelissä, jäädenkin kuuntelemaan toista kulkiessaan vaikkei voinut estää pientä hermostunutta värähdystä kun tämä muistutti aiemmin varjoissa kuhisseista pienistä hirviöistä sekä näiden omistajan ilmeisen pahansuovista tarkoitusperistä. Aihe oli kaikkea muuta kuin mieltä huojentava, mutta tämän ottaminen esille sai levottoman nulikankin kulmat painumaan nopeasti mietteliäämpään kurttuun kun sekin päätyi luomaan aavistuksen tarkemman vilkaisun jälleen yhteen huoneista jotka oli pengottu armotta pilalle. Haeklin pohdinnat tuntuivat lopulta varsin loogisilta jopa hänestäkin vaikka poika tuskin oli ehtinyt miettiä näitä vielä paljoakaan, näiden kuitenkin kirvoittaessa purppuratukastakin pienen epämukavan äännähdyksen.
"Eh... voi olla. Ne... kuitenkin on selvästi penkonut ihan kaiken. Ei ne varmaan tällaista olis tehnyt jos ne otukset olis vaan ollut... etsimässä eloonjääneitä tai tunkeilijoita, tai jotain" Spyro mutisi vastaan tukalasti antaessaan katseensa pyyhkiä lohduttoman näkymän ylitse ohitse luikkiessaan. Hän tuskin kykeni sanomaan oikein mitään luonnottomien pikkuhirviöiden mielenliikkeistä tai tarkoituksesta senkään vertaa kuin Haekli, mutta eittämättä toisen mainitsemat asiat kuulostivat huolestuttavan uskottavilta... ei sillä, etteikö lauma kamalia epäsikiöitä koluamassa temppelin sokkeloissa etsien pakoilijoita olisi myöskin ollut varsin kylmäävä. Tämä kuitenkin kuulosti huomattavasti.... tarkoituksenmukaisemmalta, korostaen entisestään sitä aavistusta että hirviöiden herralla ja tämän palvelijoilla oli kuin olikin ollut jonkinlaiset konkreettiset suunnitelmansa. Haeklin hiljetessä hetkeksi pahaenteisesti poika katsahti toista jälleen hermostuneesti kunnes toinen jälleen puhui, mutisten kristallikuulasta joka tuntui olleen Karaghainin pääasiallinen kohde temppelissä. Nulikan kasvot värähtivät entistä tukalammin kun toinen muistutti kapineesta tämän kuitenkin päätyessä vain nyökkäämään kireästi. Kristallin ajattelu ei selvästikään ollut huojentava aihe, kuten eivät kyllä velhotkaan kun nuorukainen päätyi ottamaan nämä esille. Tämä saikin purppuratukan nopeasti jälleen melkoisen pälyileväksi, mitä Haekli tosin taisi jo osata odottaakin.
Haeklin omat aatteet velhojen suhteen jotka haalivat itselleen taikuutta nopean mahdin toivossa tulivat eittämättä nopeasti selviksi kun nuorukainen kertoi tästä. Toisen selvä ymmärrys aiheesta saikin nulikankin valpastumaan vaikka melkoisen selvä hermostunut olemus ei tuntunutkaan lientyvän, tämän päästäessäkin lopulta jonkinlaisen epämääräisen myötäilevän äännähdyksen kurkustaan. "...niinno. Jostain niitä... sellaisia silti aina tulee. Jotenkin" tämä kannatti hieman ääntään madaltaen päätyen pyyhkäisemään ohimennen levottomasti rannettaan sormillaan, ennen kuin katse palasi takaisin tummaan nuorukaiseen. Eh, tämä tuntui omaavan hyvänkin käsityksen siitä miksi (kaiketi vain jotkut, vaikka nulikalla taisi olla omat varauksensa) velhot saattoivat päätyä haalimaan taikuutta itselleen, mutta tämä ei kuitenkaan ollut minkäänlainen yleisesti hyväksytty keino vaan herätti toisessakin selvää happamuutta mikä eittämättä tuntui hämmentävän purppuratukkaa aavistuksen. Kukaties tämä ei ollut odottanut velhoilta aivan tällaista suhtautumista aiheeseen, jota tuskin varsinkaan äskeisen jälkeen oli itse tullut kyseenalaistaneeksi, mutta toinen kuulosti varsin varmalta sen suhteen ettei tällainen ahnehdinta ollut oikein vaan jopa suorastaan vahingollista. Taisi olla lopulta varsin selvää että toinen suuntasi sanansa nimenomaan hänelle, mutta pojan ilmettä oli vaikea sanoa varsinaisesti vakuuttuneeksi tämän kuitenkin kuunnellessa kulmiaan varovaisen punnitsevasti kurtistellen. Kukaties suuri osa purppuratukan epäluulosta kumpusikin puhtaasta ymmärtämättömyydestä taikuutta ja tämän käyttäjiä kohtaan, vaikka ei tainnut olla kovin vaikea nähdä että mukana oli kyllä muutakin... eikä varmasti vähiten juuri koetun jäljiltä.
"...kai ne jotkut ajattelee sitten että jos siitä touhusta on vahinkoa vaan muille, niin se on sen arvoista tai jotain" Spyro mutisi varautuneesti pyöriteltyään nuorukaisen sanoja mielessään kaiketi yrittäen hapuilla jonkinlaista käsitystä asiasta, kunnes kirskautti hampaitaan jälleen kireästi ja nosti katseensa vilkaisemaan taas Haeklia varsin levottomasti kuontalonsa lomasta toisen jäädessä pohtimaan epäilemättä samaa kuin hänkin: mitä kirottua karmiva Karaghain oli edes aikonut haalimallaan mahdilla? "Se... eh. Se sekopää aikoi kyllä selvästi... jotain. Kai jotain... isoakin, kun... ne muutkin puhui ties mistä... kohtalosta ja sellaisesta" poika lisäsi varovasti hetken nuorukaista vilkuiltuaan, itsekin varsin kahden vaiheilla sen suhteen uskalsiko edes pohtia asiaa ääneen. "...mitä hittoa joku sellainen voi edes aikoa...? Egh. Toivottavasti ei jouduta ainakaan törmäämään siihen enää" se puuskahti lopuksi, voimatta piilottaa esiin pyrkivää tukalaa hampaidensa kiristymistä. Tapahtuneen ja tämän mahdollisten merkitysten ajattelu kylmäsi häntä vieläkin pahasti.... puhumattakaan siitä että kristallinsirpaleen vuoksi saattoi hyvinkin olla ettei tämä tuttavuus ollut vielä edes ohitse jos hirviöiden herra oli vielä elossa...
|
|
|
Post by submarine on Oct 6, 2015 14:05:40 GMT 3
Itse kukin oli jo useaan kertaan tullut siihen tulokseen, että asioiden tarkempia seikkoja ja kaiken tämän syitä oli turha tuskailla sen suuremmin ennen kuin he pääsisivät edes pois temppelistä ja jonnekin jossa ne olisivat ajankohtaisia, mutta lopulta asia ei tainnut olla niin yksinkertainen. Temppelin kivisiä käytäviä pitkin kulkeminen ja demonilauman aiheuttaman tuhon näkeminen pakotti ainakin Haeklin ajatukset kiertämään taas samoja kehiä, joskin nyt hieman eri suunnalta. Kun tätä kaikkea katsoi, alkoi lopulta tuntua varsin selkeältä mikä temppeliin hyökänneen joukkion tarkoitus oli todella ollut, ainakin pääpiirteissään. Ja siitä hänellä oli jopa oikeita mielipiteitä. Spyro ei tuntunut olevan varsinaisesti hyvillään joutuessaan taas miettimään tätä kaikkea, mutta poika tuntui siltikin ottavan kuulemansa varsin tosissaan kun hän kertoi tälle ääneen näkemyksistään. "Taikuus on... hankala polku. Moni sille astuva haluaa tuloksia ja välittää vain niistä, mutta sellainen johtaa lopulta vain ikävyyksiin. Taikuus on oma asiansa, ei sitä voi käyttää vain työkaluna. Tietysti sillä on tarkoitus, mutta niin maallinen ajattelu johtaa silti vain ja ainoastaan tuhoon", nuorukainen huokaisi Spyrolle pojan heittäessä epäluuloisen kommenttinsa koko asiasta. Eikä hänen lopulta tarvinnut kuin vilkaista suurieleisesti ympärilleen todistaakseen sanansa. Kukaties Karaghain kätyreineen ei ollut piitannut aiheuttamastaan tuhosta millään tavalla, mutta tuhoa se silti oli. Häpäisty, sotkettu temppeli ja hirvittävä määrä ruumiita eivät voineet olla positiivinen asia miltään kannalta. "Näissä asioissa on tasapaino. Enkä minä nyt puhu mistään sellaisista... aatteista tai epämääräisistä luonnollisten asioiden tasapainoista tai mistään. Vaan siitä, että jos lähtee tällä tavalla järkyttämään asioita ja rikkomaan niitä niin se vain... kostautuu", hän lisäsi, pudistaen päätään. Tällaiset oppitunnit eivät oikein sopineet tähän paikkaan tai hetkeen, mutta koko tilanne tyrmistytti häntä aivan liikaa, että hän olisi voinut olla hiljaakaan. Tasapaino, kaikessa yksinkertaisuudessaan, oli sitä ettei tällaista voinut tehdä ilman seurauksia. Tavalla tai toisella maaginen riehuminen kostautuisi, saisi aikaan kuohuja jotka tulvisivat pian ylitse. Se oli kaiken toimivan, kestävän taikuuden perusta, pyrkimys pitäytyä poissa holtittomasta voimiensa hyväksikäytöstä, ja hän halusi Spyron ymmärtävän eron.
"Jos etsii tällaista mahtia, niin... no, sillä voisi tehdä ties mitä. Se... ei kuulostanut siltä että oli täällä muuten vain ryöväämässä taikuutta. Ne kaikki puhuivat jostakin... isosta tarkoituksesta. Se ei saanut sitä kuulaa, mutta..." Haekli vastasi Spyron heitettyä ilmoille kysymyksen Karaghainin ja tämän kätyreiden tarkoitusperistä, mutta vaikeni sitten epämukavasti. Sekä hänen jatkopäätelmänsä, että Spyron yksinkertainen ja vilpitön toive olla näkemättä hyypiötä enää koskaan saivat hänet hiljaiseksi, tavalla joka tuskin merkitsi hänen ainakaan ajattelevan mitään mukavaa. Olisikin ollut hienoa jos asiat olisivat olleet niin yksinkertaisia, että tällainen olisi tehnyt hirviöiden herran toimet täysin tyhjiksi, ja nyt tämä katoaisi sinne mistä nyt olikaan tullut, mutta jopa hän tiesi, etteivät asiat voineet olla niin yksinkertaisia. Eivät tällaisessa tilanteessa. "... ne olivat kaikki hirveän vahvoja ja niillä oli hirveät määrät mahtia ja taikuutta jo muutenkin. Jos sellainen joukko haluaa jotakin, niin... ne kyllä keksivät keinoja. Vaikka ne jostain syystä eivät yrittäisikään edes jäljittää sen sirpaleen mahtia niin... jos sellaiset aikovat jotain se kyllä näkyy ennemmin tai myöhemmin. Siis... yleisestikin", nuorukainen pakottautui myöntämään lopulta niin itselleen kuin pojallekin, vilkaisten olkansa yli tähän kaikkea muuta kuin rohkeasti. Vaikka hän lopulta ei tiennytkään juuri mitään kammottavasta joukosta itsessään, ymmärsi hän siltikin tarpeeksi näistä asioista, että pystyi olemaan epämukavan varma jostakin tällaisesta. "Me... näimme jonkin kammottavan alkusoiton nyt. Ihan varmasti näimme. Ne aikoivat jotakin täällä, ja niillä oli suunnitelmia, suuria suunnitelmia. Tällaisissa asioissa sellainen tarkoittaa pahaa hyvin, hyvin monille", nuori geomantikko mutisi ääneen. Omat murheet olivat unohtuneet varsin nopeasti nyt kun mietittävänä oli jotakin tällaista.
"Geomantian avulla rakennettiin minun kotimaani. Se muovattiin kesyttämättömistä korpiseuduista joilla minun esi-isäni elivät ankaraa elämää selviten hädin tuskin hengissä. Taikuuden avulla siitä luotiin luja ja kestävä maa, joka elää ja kukoistaa. Eikä se alun perin juontanut juurensa kuin muutaman velhon pyrkimyksistä", Haekli totesi äkkiä. Hänen äänensävynsä oli varsin kunnioittava, mutta samalla hyvin huolestunut. Kun hän vilkaisi taas olkansa yli Spyroon, oli katseessa tarkkaavaista tutkimista, kuin hän olisi yrittänyt nähdä ymmärsikö toinen mitä hän ajoi takaa. Niin ehdottoman positiivinen saavutus kuin moinen olikin, oli se esimerkkinä silti hyvin huolestuttava, kun mietittiin tätä tilannetta... "Taikuus on voima, joka ylittää tavallisten saavutusten rajat. Minäkin, siis minä, pystyn silti... no, kaikkeen siihen mihin pystyn. Ja jos kyse on mahtavasta taikuudesta... Sellainen voi tosiaankin muuttaa maailmaa. Hyvässä tai pahassa, sellainen voi muuttaa kaiken järjestystä", nuorukainen jatkoi. Tällaisesta puhuminen kylmäsi häntä pahasti, ja taakseen vilkuillessaan hän oli vähällä kompastua omiin jalkoihinsa, joutuen ottamaan tukea seinästä. Hän ei kuitenkaan edes huomannut asiaa kunnolla, vaan tuijotti hetken tyhjästi eteensä, ennen kuin sitten pudisti päätään. "Meidän... meidän on pakko kertoa tästä jollekin. Vaikka sitten niille lohikäärmeille. Ehkä ne pystyvät... tekemään jotakin tälle kaikelle... ja sille sirpaleellekin", hän ähkäisi lopulta, vilkaisten taas taakseen melkeinpä hämillään. Tämän kaiken keskellä oli helppo melkeinpä unohtaa, että lopulta heillä itselläänkin oli varsin polttava tarve löytää apua asioihin. Siltikin, tilanne oli huolestuttava kaikin tavoin, ja geomantikko jatkoi kulkemistaan varsin huolestuneesti.
Hetken verran Haekli johti kaksikkoa eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa, käyden läpi huolestuttavia ajatuksia jotka vain painostivat entisestään. Matkasta olisi voinut varmasti tulla hyvinkin tukala, mutta punatukkainen oli tuskin ehtinyt kulkea edes kunnollista hiljaisuutta ilmentävää hetkeä, ennen kuin hän jo pysähtyi. Hetken hän tuijotti eteensä hämillään, kuin yllättyneenä itsekin, ennen kuin sitten päästi epämääräisen äännähdyksen. "Eh, me olemme kaiketi perillä", nuorukainen tokaisi, osoittaen edessä, vasemmalla puolella häämöttävää ovea käytävän sivussa. Totta puhuen tämä ovi ei ollut aivan samanlainen kuin muut, vaan se näytti jämäkämmältä ja aavistuksen huolitellummalta kuin muut, kuin se olisi tarkoitettu käytettäväksi useammin. Eniten huomiota vaati tosin se seikka, että toisin kuin muut ovet, oli tämä visusti kiinni, teljetty niin ettei demonilauma ollut selvästikään päässyt sisään. Enää sillä ei tosin ollut väliä, sillä oven vieressä ammotti nyt kiveen avattu, ihmisen mentävä aukko. Se oli reunoiltaan varsin siistin tasainen ja ihailtavan pyöreä, tavalla jota työkalut tuskin olisivat pystyneet jäljittelemään. "Minä... etsiskelin täältä ruokaa ja muuta aikaisemmin, kun niitä kuitenkin piti olla. Ja tämä oli suljettu tarkkaan, niin mietin että se oli varmaankin jotakin tärkeää. Olin kaiketi oikeassa", harmaanahkainen selitti hetken hiljaisuuden jäljiltä jokseenkin hämillään, yrittäen taas parhaansa mukaan esittää ettei suhtautunut asiaan oikein mitenkään. Oli varsin vaikeaa olla muina miehinä jostakin tällaisesta, mutta hän teki silti parhaansa. "Siellä on sisällä vettä ja muonaa. Eh, ja muitakin varusteita. Pitää ehkä katsoa nyt tarkemmin olisiko siellä mitään hyödyllistä. Tämä on kai... tai siis, tämä kai... oli niiden vartijoiden varasto. En tiedä mistä ne toivat tänne ruokaa ja muuta, varmaan jostakin alempaa", hän selitti, ennen kuin astui ilman sen suurempia sisään tekemästään aukosta, odottaen kaiketi Spyron seuraavan perässään.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 6, 2015 20:39:28 GMT 3
Hetken varovainen harhailu kivisten käytävien lomassa soi jälleen tilaisuuden pyöritellä asioita tarkemmin mielessään kun hyökkääjien aiheuttama tuho levittäytyi selkeänä heidän silmiensä eteen muistoja entisestään verestäen, olisi kumpikaan heistä lopulta tätä halunnut tai ei. Ainakin tämä sai Haeklin yrittämään selittää asioita paremmin levottomasti perästä seuraavalle Spyrolle, joka eittämättä vaikutti vieläkin varsin jännittyneeltä koko aiheesta. Kuitenkin nuorukaisen ajatukset tuntuivat nyt painavilta ja varmoilta toisen selvästikin uskoessa siihen mistä puhui, mikä rohkaisi purppuratukkaakin ainakin yrittämään ymmärtää mitä toinen yritti sanoa. Rehellisesti taidettiin vieläkin olla näissä asioissa liikkeellä jonkinlaisilla mystisillä salatiedonpoluilla ainakin pojan mielestä ja tämän kulmille painuikin jälleen aavistuksen varautunut ryppy kun nuori geomantikko pyrki luonnehtimaan taikuuden luonnetta ja käyttöä. Tämä oli aihe, josta nulikalla tuskin oli lopulta suurtakaan omaa käsitystä, varsinkaan minkäänlaiseen todellisuuteen (tai ainakaan muuten kuin pojan omasta mielestä) pohjaavaa, muuten kuin kaiketi mitä toinen nyt kertoi... ja vaikka tämä ei osannutkaan olla näyttämättä puolestaan aavistuksen skeptiseltä ja huolestuneelta likimain koko aiheesta, taisi tämä kuitenkin luottaa nuorukaisen aivoituksiin tarpeeksi ollakseen ainakaan suorastaan kyseenalaistamatta tätä. Haekli tuntui uskovan hyvin vahvasti taikuuden tasapainoon sekä siihen kuinka tätä kuului käyttää ymmärryksellä ja oikein, mutta... rehellisesti vaikka kuuntelikin, ei hermostuneesti pälyilevä Spyrokaan voinut olla katsahtamatta ympärilleen hieman entisestään kulmiaan kurtistaen. Temppelissä oli tapahtunut eittämättä hirvittäviä asioita... ja ties mitä mokoma hirviöjoukko oli jo tehnyt jostakin muuallakin, mutta... huolimatta kaikesta puheesta "kostautumisesta" olivat nämä silti päässeet huolestuttavan lähelle kristallin saamista ja sitä, mitä tämä sitten lopulta tarkoittikaan. Ajatus aiheutti joka tapauksessa melkoisesti lisää kylmiä väreitä.
"...niinno. Jos se onkin niin, niin.... Nuo ei sitten kai vaan... välittäneet yhtään mistään sellaisesta. Tai se sekopää halusi uskoa että se kaikki koskee vaan kaikkia muita" poika mutisi synkästi kulkiessaan kyhnyttäen puolihuolimattomasti sylissään nököttävän kissan turkkia, ennen kuin tämä käänsi katseensa käytävää reunustavista tuhotuista huoneista huolestuneesti takaisin Haekliin. "Eh. En tiedä... ne... ehkä se osaa sitten... jotenkin niin, että... se pystyy johonkin sellaiseen? Ne kuitenkin... oli tosi lähellä että se mitä ne nyt meinasikaan olis onnistunut tuolla. Sekin mikä sille tapahtui taisi olla enemmän Nitte kuin... joku tuollainen" se huomautti varovaisesti hetken asiaa mietittyään. Saattoi olla että poika ei varsinaisesti ollut vieläkään aivan varma miten toisen kuvailemat asiat käytännössä toimivat, mutta toisaalta, jonkin tällaisen selvän mahdin mitä hiippareilla oli ollut kerääminen tuskin oli tapahtunut vain näiden seikkaillessa äskettäin temppelin uumenissa. Aivan vain joukon johtajan ja näiden aikaansaannoksista saattoi jopa Spyrokin aavistella että näillä oli epäilemättä jo paljon taikuutta hallussaan... joka ei siltikään vielä selvästikään riittänyt tälle. Ja siltikään mikään mystinen tasapaino ei tainnut olla iskenyt näihin vieläkään... ellei Niten viimeisessä, miehen lähes luhistaneessa iskussa ollut ollut mukana jotain muutakin... Kaipa oli poika hakoteillä asiassa taikka ei, tämä sentään tuntui ainakin yrittävän saada kiinni tukalasta aiheesta, vaieten nopeasti jälleen kuuntelemaan kun Haekli jatkoi puhettaan. Vaikka ainakin Spyro oli suorastaan arastellut ottaa aihetta aivan suoraan esille kääntyivät ajatukset väkisinkin Karaghainiin ja tämän aikeisiin, joka selvästikin sai heistä molemmat kavahtamaan ilman edes tarkempaa käsitystäkään tästä. Nulikka värähtikin melkoisesti kun Haekli vahvisti hänen pahat aavistuksensa hiippareiden pyrkimyksistä, josta nämä kaikki olivat lopulta puhuneet varsin suurieleisesti. Vaikka kukaties olisikin tahtonut elätellä toivoa tästä purppuratukka tuskin kykeni itsekään varsinaisesti uskomaan että kauhea petomainen mies olisi kuollut haavoihinsa siitä huolimatta että muisti nähneensä tämän viimeksi syöksemässä omaa vertaan sisuksistaan, tai että tätä ei enää syystä tai toisesta nähtäisi. Eikä selvästi uskonut Haeklikaan, joka kaiketi oli nähnytkin joukon pakenevan aiemmin paikalta... ja varsin huolestuttavasti tämä tuntui aavistelevan tälle kaikelle vielä uhkaavampia seurauksia kuin Spyro tuskin oli tajunnut ajatellakaan. Poika ei voinut olla vilkaisematta toista entistä hermostuneemmin nuorukaisen vaietessa hetkeksi pahaenteisesti ennen kuin tämä jälleen jatkoi sävyyn, joka selvästikin pohjusti jotakin kaameaa aavistusta... eikä tämä tuntunut jäävän edes vain pahoihin aavistuksiin, kun nuorukainen luonnehti valtavaa mahtia jota taikuus soi... jopa niinkin paljon kuin muovata kokonainen maa mielensä mukaan.
"Muutaman? Se kaikki?" Spyro töksäytti eittämättä hölmistyneenä toisen kertomasta, huolimatta nuorukaisen selkeästi kunnioittavasta sävystä muinaisia geomantikkoja kohtaan. Vaikka Haekli olikin toki aiemmin puhunutkin geomantian merkityksestä kotimaassaan hän ei kuitenkaan ollut osannut aavistaa että kyse oli jostakin aivan näin... massiivisesta. Eh, oli toki helppo ymmärtää miksi erämaan muokkaaminen asuttavaksi oli ollut suoranainen elinehto Tambranin ihmisille, mutta siltikin aivan vain ajatus siitä että jokin näin valtava, edes hiljakseen toteutettuna, oli mahdollista vain muutamien velhojen voimin oli aavistuksen kylmäävä. Poika tuskin kykeni kuvittelemaankaan kuinka hurjia voimia moinen olisi vaatinut saati kuinka olisi pitänyt reagoida moiseen... tosin Tambranin ja geomantian ihmeiden pohtiminen jäi nopeasti toiseksi kun purppuratukkakin tuntui pienellä viiveellä hoksaavan Haeklin huoletuneen olemuksen ja saavan itsekin kiinni siitä mitä toinen kertomallaan oli pohjustanut. Moinen iski purppuratukankin hetkeksi jäätävän hiljaisuuden kynsiin tämän kykenemättä hetkeen muuta kuin tuijottamaan toista järkyttyneenä, kunnes tämä onnistui ähkäisemään hampaidensa lomasta kuin epäuskoisena, avuttomana protestina kaikelle. "....meinaatko, että sekin... sekin voi meinata jotain....? Onko se... mahdollista?" poika henkäisi lopulta epäonnistuttuaan surkeasti löytämään mitään tapaa löytää jotakin mikä tekisi oivalluksesta edes hieman vähemmän kammottavan, ennen kuin vaikeni uudestaan sanansa kadottaneena. Vielä hetken tämä yritti tuijotella tummat silmänsä ymmyrkäisenä nuorukaisen suuntaan lähes unohtaen itsekin kävellä hetkeksi odottaessaan epätoivoisesti että Haekli saattaisi vielä jollakin ilveellä päätyä pyörtämään aavistustensa uhkaavuuden jotenkin. Näin ei kuitenkaan tainnut olla tapahtumassa jonka Spyrokin kauhukseen tajusi. Hän ei ollut aivan varma mitä "järjestyksen muuttaminen" tarkalleen tarkoitti, mutta se, mitä toinen totesi maailmasta ja tämän muovaamisesta ei jättänyt paljoakaan epäilynvaraa... tosin kertoen pojalle kuitenkin varsin selkeästi ainakin sen, ettei hän pitänyt jostakin tällaisesta tippaakaan, varsinkaan jonkun tällaisen käsissä. Jopa Haeklikin oli selkeästi järkyttynyt ajatustaan, tämän kompuroinnin saadessa pojankin havahtumaan säpsähtäen ja astumaan jälleen liikkeelle toisen jälkeen. Nuorukainen tuskin oli ehtinyt lopulta saamaan montaakaan askelta etumatkaa kirittäväksi mutta poika päätyi harppaamaan kuitenkin lähes hätäisesti eteenpäin kuin olisi pelännyt jäävänsä jollakin ilveellä jälkeen ja yksin keskelle kaikkia äkkiä entisestään paisuneita kauheita aavistuksia... vaikka taisikin olla varsin turha toivo vain kyetä enää pakenemaan näitä.
Hetkeen sekään ei rohjennut rikkoa käytävään noussutta hiljaisuutta jääden vain vilkuilemaan neuvottomasti pahoihin aavistuksiinsa uponnutta Haeklia, kunnes toinen jälleen puhui. Nuoren geomantikon töksäytys lohikäärmeistä sai Spyron eittämättä luimistumaan jälleen tukalasti, ennen kuin poikakin kuitenkin hetken emmittyään nyökkäsi toiselle, kykenemättä itsekään kiistämään toisen päättelyä. Jos kyseessä tosiaan oli jotakin näinkin vakavaa, oli pakko kertoa tästä jollekin mahtavammalle joka voisi tehdä asialle jotain... eikä hänkään tiennyt parempaakaan mahdollisuutta kuin lohikäärmeet ja näiden prinssi, joiden etsimiseen Nittekin oli jo kehottanut. Jollakin tapaa tämä alkoi tuntua jopa lähes ainoalta vaihtoehdolta jonkin tällaisen edessä. "Egh. Hitto... Se... jos se meinaa oikeasti jotain tuollaista, niin... pakkohan niiden lohikäärmeiden on voida tehdä sille jotain. Ei ne varmana vaan... anna sellaisen ollakaan, jos se yksi on tarpeeksi sekaisin johonkin.... tuollaiseen!" nulikkakin henkäisi hampaidensa lomasta pienen tukalan irvistyksen keralla, pyyhkäisten jokseenkin kuumeisesti sormillaan Kissan valkeaa turkkia. "Kunhan ne vaan... uskoo meitä. Kyllä niiden on pakko... pystyä estämään sitä" mutistiin vaisusti aavistuksen empivän tauon jälkeen, pojan kohottaessa jälleen neuvottoman katseensa nuorukaisen suuntaan. Kaiken edessä tämäkin oli tainnut unohtaa itsekin hetkeksi sen kaikkein henkilökohtaisimman ongelman kaikessa, purppuratukan päätyessä räpäyttämään silmiään hieman epämääräisesti toisen lisäykselle kristallin sirpaleesta ennen kuin tämäkin nyökkäsi, kirskauttaen hieman hampaitaan vastakkain. Kapine vaani epäilemättä vieläkin aivan liian lähellä niin että hän lähes kykeni tuntemaan tämän läsnäolon hetkellisestä harhautumisestaan huolimatta, tämän saadessakin nopeasti nulikan liikahtaenssa epämukavasti paikoillaan pyyhkäisten varuillaan sormillaan jälleen rintansa ylitse. Kaiketi Karaghain ei ollut saanut ainakaan kristallia, mutta hänen oli silti varsin vaikea tuntea oikein minkäänlaista huojennusta asiasta.
Uusi, orastava hiljaisuus käytävässä katkesi äkkiä töksähtäen kun edellä kulkeva Haekli äkkiä seisahtui kesken kulkunsa, saaden tukalan purppurapäänkin säpsähtämään nopeasti takaisin ajan tasalle. Pojan kurkusta karkasi pieni yllättynyt äännähdys kun nuorukainen äkkiä jäi hänen tielleen pakottaen Spyronkin töksähtävään pysähtymiseen kesken liikkeensä, joka kirvoitti Kissastakin uuden tyytymättömän maukaisun. Nulikka jäi hetkeksi vilkuilemaan toista likimain yhtä hämillään kuin Haekli ympärilleen, tämän ehtimättä kuitenkaan ilmeisen huolestuneesta ilmeestään huolimatta tiedustella oliko joku hätänä ennen kuin toinen jo ilmoittikin itsekin yllättyneenä että he olivat perillä. Spyro räpäytti silmiään kerran jos toisenkin ennen kuin hoksasi seurata refleksinomaisesti varuillaan nuorukaisen osoitusta. Vaikka tämä lähes jo pinttyneestä epäluuloisuudesta odotti jonkinlaista varjoista ilmaantuvaa hirviötä tai ties mitä, piirtyikin heidän eteensä tämän sijasta kuitenkin vain suljettu, muita jämäkämpi ovi, jonka vieressä ammotti nyt kuitenkin kivessä läpimentävä aukko. Toisin kuin vastaavat ylhäällä ei tämä kuitenkaan ollut reunoistaan mustunut ja runneltu vaan suorastaan sileä, joka kertoi nopeasti ettei tämä tainnut olla ainakaan aiempien hyökkääjien käsialaa. "....ehh? Ai niin. Sekin" nulikka töksäytti hämillään, ennen kuin rohkeni rentoutua varautuneesta jännityksestään aavistuksen kiusaantuneesti kurkkuaan selvittäen. Kauheat aavistukset ja ahdistus olivat onnistuneet tempaamaan mukaansa varsin nopeasti, mutta ei tarvittu paljoakaan että mieleen palasi jälleen se mitä he edes olivat tekemässä. Purppuratukka irvisti hieman hieraisten päätään kädellään kuin kiskoakseen ajatuksensa takaisin ennen kuin nyökkäsi jo hieman helpottuneemmin Haeklin kertoessa löytäneensä etsimiään tarpeita jo aiemmin hoksaamastaan varastosta, nulikan jäädessä itsekin hetkeksi kurottelemaan varovasti kaulaansa toisen ohitse kohti aukosta pilkottavaa huonetta.
"Eh, hyvä... se varmaan auttaa jo paljon. Varsinkin jos pitää kiivetä jonnekin ihan alas asti täällä" poika totesi, voimatta olla vieläkään vilkaisematta ohimennen vaikuttuneena siistiä aukkoa kivessä. Oli kieltämättä vieläkin hieman hämmentävää kuinka he saattoivat vain... astua seinän lävitse näin, piittaamatta tippaakaan vieressä nallottavasta lukitusta ovesta joka olisi luultavasti riittänyt muuten pysäyttämään heidät varsin armotta... vaikka kieltämättä jokin tällainen sai pojan tuntemaankin olonsa myös hieman roistomaiseksi. Muistutus kaikista teurastetuista vartijoistakin kirpaisi ikävästi, mutta he tuskin saattoivat enää muutakaan kuin yrittää olla ajattelematta tätä liikaa, siitä huolimatta että nulikan leukaperät kiristyivät hieman kun tämä astui toisen perässä sisälle varovaisin askelin. "...tuota... luuletko että siellä on tarpeeksi että päästään pois täältä? Tai ainakin... alas asti? Sinne taitaa olla aika pitkä matka" Spyro tiedusteli huolestuneena hiljaiseen sävyyn kömpiessään itsekin siristellen sisään huoneeseen kissoineen. Toviksi sekin seisahtui vilkuilemaan ympärilleen miten taisi Haeklin pitelemän kiven luomassa valossa, yrittäen itsekin kartoittaa tilannetta. Eh, edessä taisi olla varsin pitkä tarpominen aivan vain vuoresta ulos pääsemiseksi... olettaen että Nitte edes olisi ollut oikeassa sen suhteen että alhaalla piili toinen uloskäynti vaikka nainen itsekään ei ollut tainnut koskaan kuin vain kuulla tästä. Tätä pidemmälle Spyro hädintuskin uskalsi vielä edes ajatella, hänen voipuneiden jalkojensa notkahdellessa jo aivan tarpeeksi hänen allaan tietäessään että kavuttavaa oli vielä ainakin yhden vuoren sisuksen verran, vain auringonvalon saavuttamiseksi. Lopulta vuoresta tiensä ulos keplottelu taisi olla vasta ensimmäinen askel ties millaisella reissulla joka edessä häämötti.
|
|
|
Post by submarine on Oct 8, 2015 13:08:19 GMT 3
Haeklilla olisi eittämättä ollut paljonkin sanottavaa taikuudesta ja sen väärinkäytöksistä, mutta ne joutuivat kaiketi nyt odottamaan käytännön asioiden edessä. Lopulta Haekli saattoi olla jo varsin tyytyväinenkin johonkin niin konkreettiseen kuin muonitukseen ja varustamiseen, jotka nekin olivat venyneet aivan liian pitkälle tuskailun ja kärvistelyn takia. Toisinaan mikä tahansa syy olla ajattelematta sellaisia, näinkin kepeä, oli melkoinen helpotus. Punatukkainen tuli vielä valaisseeksi huonetta edeltään varovaisesti, kuin peläten että jokin olisi ehtinyt pesiytyä sinne hänen poissaollessaan, ennen kuin sitten astui varovasti sisään, vilkaisten vielä taakseen Spyroon kun poika puhui. "Eh, kaipa täällä on... ihan tarpeeksi. Ei meillä varmaan tosiaan mene paria päivää pidempään. Täällä... on vähän pidemmäksi aikaa. Ja vähän isommalle joukolle. Riittää varmasti sittenkin kunjatketaan eteenpäin", nuorukainen vastasi aavistuksen epämääräisesti, kuin asian selittämisessä olisi ollut jotain kovinkin hoopoa. Ilmeisesti kysymys oli varsin turha, jos vain oli nähnyt huoneen sisäpuolen... olkoonkin että nulikan epämääräily sen näkemättömyyden vuoksi oli vähintäänkin kohtuutonta, kun hän itse seisoi ansiokkaasti tukkimassa tietä. Harmaanahkainen taisi loppujen lopuksi tajuta asian varsin nopeasti, päästäen jonkinlaisen äännähdyksen ennen kuin kääntyi ympäri ja astui kuin astuikin sisään. "Tuota. Varo päätäsi", hän vielä varoitti, tavalla joka taisi lopulta olla varsin turha. Kivinen aukko oli korkea ja tasareunainen, niin että itsensä kolauttaminen siihen olisi vaatinut jo jonkinlaista yrittämistä.
Aukon takaa, kun sinne asti vihdoin päästiin, paljastui lopulta suurehko huone, joka erosi selvästikin kaikesta muusta tähän asti nähdystä. Sen lisäksi, että huone oli ällistyttävän hyvässä järjestyksessä verrattuna demoneiden aiheuttamaan kaaokseen joka muualla vallitsi, oli se myös selvästi paljon käytännönläheisempi. Rikottujen ja pengottujen tavaroiden joukossa oli tähän asti näkynyt lähinnä koriste-esineitä, kirjoja, arvotavaraa ja muuta seremoniallista, jota mahtavasta temppelistä olisi voinut olettaakin. Kaikella oli selvästi ollut aikaisemmin myös näyttävä, arvoa osoittava järjestys. Tässä huoneessa asiat oli kuitenkin järjstelty eri tavalla, käytännöllisesti. Useat varsin arkisen näköiset tynnyrit, jotka olisivat sopineet melkein mihin tahansa kulisseihin, reunustivat seiniä, ja kiveen oli hakattu syvennyksiä joille oli pinottu suuret määrät puisia lootia. Mitään muuta huoneessa ei juuri sitten ollutkaan, paitsi sivummalla toinen ovi, joka johti ties minne. Se oli korutonta ja käytännönläheistä tavalla, josta nousi ehdottoman nopeasti mieleen varastotila. Huone oli reilun kokoinen, mutta suuren osan sen lattiapinta-alasta vievät erilaiset tynnyrit ja laatikot. "Eh, ne kai tuovat tänne tavaraa alempaa varastoon. Niin ettei tarvitse noutaa joka kerta sieltä", Haekli selosti hetken perästä, annettuaan Spyron katsella ympärilleen hetken. Huoneessa ei ollut mitään varsinaista vedenlähdettä, puhumattakaan jonkinlaisesta mystisestä ruokalähteestä. Moiset vaativat melkoisesti tilaa, ja kaiken järjen mukaan ne tulivat jostakin alempaa. Punatukkainen vilkaisi ympärilleen, ennen kuin sitten astahti varovaisesti lähemmäs yhtä tynnyriä ja potkaisi sitä kevyesti, saaden aikaan puolionton äänen. "Nämä ovat melkein täynnä vielä. Ne vartijat olivat kai... hakeneet lisää vasta vähän aikaa sitten. Ne eivät kyllä tarvitse näitä enää", nuorukainen tokaisi epämukavin äänenpainoin, haluamatta varsinaisesti miettiä temppelin ja sen asukkaiden kohtaloa sen enempää juuri nyt. Oli parasta pysyä vain käytännön asioissa, kuten siinä mitä he tarvitsisivat.
"Tuolla laatikoissa on kangastakin. Eh, ja ruokaa. Sieltä saisi varmaan tehtyä pari säkkiä, niin että saadaan näitä mukaan. Eh, ja siellä on vesinassakoitakin", Haekli opasti, osoitellen laatikoita ja lootia joita oli ite jo aikaisemmin aukonut. Hän astui pois vesitynnyreiden luota ja taiteilui auki yhden laatikoista valokristalli yhä kädessään, näyttäen Spyrolle miten kapistuksen sisällä oli jonkinlaista leipää. Toisesta paljastui jotakin kuivalihan näköistä, ja kolmannesta epämääräisiä kurttuisia möykkyjä, jotka olivat kaiketi jonkinlaisia kuivattuja hedelmiä. Punatukkainen tuijotti niitä kaikkia jokseenkin mietteliäästi, ennen kuin päästi aavistuksen puolittaisen, olankohautuksellisen äänen. "En... ole ihan varma mitä mikään tästä on. Tuo leipä on tehty jostain oudosta, ja tuo lihakin on... jotakin muuta. Ja nuo hedelmätkin. Eivätkä nämä laatikot kai ole mitään ihan tavallista puutakaan. Mutta ainakin niitä voi syödä... paitsi siis laatikoita", nuorukainen mutisi lopulta, sormeillen mietteliäästi raottamaansa laatikkoa. Se ei tosiaankaan ollut mitään aivan tavallista puuta, eikä hän ainakaan tunnistanut sitä. Materiaali oli kyllä puumaista, mutta jotenkin... huokoisempaa ja kepeämpää. "Eh, vuoren sisässä pitää kai... käyttää eri aineita tai jotakin", Haekli osasi lopulta vain kommentoida, tietämättä mitä muutakaan sanoa asiaan itse. Eittämättä kaikki oli aavistuksen outoa, mutta lopulta se taisi juuri nyt olla varsin toissijaista. Jollakin tavalla vartijat olivat kasvattaneet ruokaa ja tehneet laatikoita ja tynnyreitä, ja se oli juuri nyt kaikki millä todella oli edes väliä. Kukaties vastaus selviäisi myöhemmin muutenkin.
"En tiedä mitä tuolla takana on. Minä vain... hain täältä ruokaa ja häivyin sitten mahdollisimman nopeasti. Eh, ehkä pitää vilkaista kun ollaan saatu kaikki kasaan", Haekli lisäsi vielä, osoittaen ohimennen toista ovea, joka komeili huoneen seinustalla. Sitäkään ei oltu häiritty millään tavalla, mutta se ei kuitenkaan näyttänyt yhtä jämäkältä kuin muonavaraston ovi. Mahdollisesti kyseessä oli jokin toinen varasto, mikä saattaisi olla ainakin vilkaisemisen arvoista sitten kun asiat oli saatu muuten hoidettua. Punatukkainen vilkaisi oven suuntaan vielä kertaalleen, ennen kuin sitten avasi taas yhden laatikon, vetäen sieltä nyt esiin nahkaisia nassakoita, jotka oli kaiketi tarkoitettu vettä varten. Hän ojensi ne Spyrolle. "Tuota, jos täytät vaikka näitä, niin minä otan sillä aikaa ruokaa? Luulisi että vettä on sitten jossain alempanakin, mutta on kai parempi pelata varman päälle", nuorukainen ehdotti samalla kun tarjosi nassakkapinoa pojan suuntaan. Vedestä syntyisi melkoisesti lisäpainoa, mutta sille ei lopulta voinut mitään. Ei ainakaan jos halusi selvitä hengissä matkasta alas ja olla nääntymättä...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 8, 2015 18:03:26 GMT 3
Tukaluuden suojin ensimmäinen etappi tuntui suorastaan hiipineen eteen yllättävän nopeasti, kun kaksikko äkkiä jo seisoikin kiviseen seinään avatun aukon edessä joka johti hämärään, lukitun oven aiemmin sulkemaan huoneeseen. Spyrokaan ei voinut olla olematta aavistuksen varuillaan kurkistellessaan Haeklin ohitse varjoihin (sekä muutaman kerran ympärilleen käytävässä, varmuuden vuoksi) , kaiketi vielä hieman liian hämillään laittaakseen merkille toisen hieman epämääräistä sävyä kun tämä vastasi hänen kysymykseensä. Kaikeksi onneksi ainakin Haekli tuntui uskovan että varastosta löytyvät tarvikkeet riittäisivät, ja poika päästi itsekin pienen varovaisen äännähdyksen tälle ennen kuin valpastui toisen astuessa liikkeelle ja työntyessä läpi seinässä ammottavasta aukosta. Nulikka kuittasi saamansa varoituksen pikaisella "juu" :lla, ja vilkaisten varmistavasti vielä kerran ympärilleen melkoisesti hämärtyneessä käytävässä ennen kuin kömpi tumman nuorukaisen jälkeen katteineen, päätyen kaiketi ihan vain varmuuden vuoksi kumartamaan päätään hieman niin ettei varmastikaan kolhisi kalloaan mihinkään. Tämä taisi jäädä jokseenkin turhaksi siistin, hyvin ihmisen mentävän kulkuaukon suhteen puhumattakaan siitä ettei nulikasta saisi kovinkaan pitkää saati rotevaa sitten yrittämälläkään... mutta kaiketi ajatus oli tärkein?
Läpi päästyään kun poika viimein seisoi itsekin silmiään siristellen tunkkaisen varaston lattialla, karkasi tämän kurkusta nopeasti uusi, aiempaa jokseenkin yllättyneempi äännähdys. Jo nopea katsekin ympärille paljasti lukuisat huoneen seinustoille pinotut tynnyrit sekä laatikot, joissa selvästikin oli tarpeita huomattavasti suuremmankin joukon tarpeiksi. Spyron huoli muonavarojen mahdollisesta riittämättömyydestä taisi osoittautua melkoisen turhaksi, tavaran suoranaisen paljouden tuntuessa saavan pojan suorastaan hämmentyneeksi kuin tämä ei olisi aivan osannut odottaa tällaista runsautta vuoren uumenissa, josta tämän asukkaat eivät ilmeisesti olleet edes poistuneet. Haekli saikin uuden hämmästyneen katseen purppuratukan suunnalta kun tämä arveli vartijoiden tuoneen tarvikkeita käyttöönsä jostakin muualta, alempaa. "Alempaa? Siis... jostain.... muista kerroksista tai.... luolista?" nulikka ei voinut olla ihmettelemättä syystä tai toisesta aavistuksen varuillaan, päätyen kuitenkin astumaan itsekin peremmälle kissoineen kun Haekli tönäisi yhtä tynnyreistä varovasti jalallaan. Ääni oli kieltämättä yllättävän lupaava jossakin tällaisessa paikassa kielien etteivät vuoren asukkaat olleet selvästikään kärsineet ainakaan puutteesta, vaikka toisen viimeinen ikävä huomautus siitä, etteivät nämä enää tarvinneet mitään tästä saivat pojankin kirskauttamaan jälleen hampaitaan. Nulikka liikahti epämukavasti, nyökäten kuitenkin huokaisten ja astui sitten itsekin kurkistelemaan nuorukaisen tutkimien ja osoittelemien laatikoiden suuntaan kun tämä kertoi näiden sisällöstä. Vaikutti siltä että he saattaisivat hyvinkin saada täältä kaiken tarvitsemansa vaikka tästä kieltämättä kertyisikin melkoisesti kannettavaa, mutta tätä ainakaan Spyro ei ehtinyt vielä ajatella tämän enempää.
Purppuratukkakin jäi silmäilemään hieman ilmaa nuuhkien kun Haekli taiteili auki laatikon toisensa jälkeen paljastaen näiden uumenista jotakin epäilyttävästi ruokaa muistuttavaa, vaikkakin varsin nopeasti näistä kaikista olikin havaittavissa jotakin aavistuksen outoa. Spyrokin räpäytti silmiään hieman kyseenalaisesti toisenkin huomauttaessa ettei oikeastaan ollut aivan varma mistä mikään tästä oli valmistettu, saaden kuitenkin pojankin hivuttautumaan varovaisen uteliaasti lähemmäs laatikoita. "Ehh. Ne... haisee vähän... oudolta. En ole ennen nähnyt mitään ihan tällaista" sekin arveli nuorukaisen ohitse kurkistellessaan, hoksaten oikeastaan vasta nyt ihmetellä niin laatikoita ja tynnyreitäkin, joilla koko huone oli täytetty. Sisällä vuoressa tuskin kasvoi paljoakaan puita eikä purppuratukkakaan voinut hetken kummissaan vilkuiltuaan vastustaa haluaan ojentaa kättään ja hipaista varovaisesti lähimmän laatikon pintaa, samalla kun nyökkäsi melkoisen puolihuolimattomasti (mutta kyseenalaisen vakavasti) toisen tokaisuun laatikoiden syömäkelvottomuudesta. "Hitto. Jos tämä on jotain puuta, niin... on kyllä jotain aika kummaa sellaista. Mistähän...? Voiko tällaisessa paikassa.... kasvattaa jotain jotenkin?" hämmentynyt poika kummasteli harhautuen hieman kulmiaan kurtistaen tökkäämään kyseenalaista laatikkoa muutaman kerran sormellaan, ennen kuin havahtui Haeklin puhuessa uudestaan ja kääntäessä huomion huoneen perällä odottavaan oveen. Nulikka suoristautui kääntäen itsekin katseensa hieman arvioiden kohti toisen osoittamaa ovea laskettuaan sylissään kärsimättömästi kiemurtelevan Kissan käsistään lähimmän tynnyrin päälle, vastaten itsekin toiselle pienellä mietteliäällä äännähdyksellä kun nuorukainen pohti tämänkin sopen tutkimista varmuuden vuoksi. "No juu, varmaan hyvä katsoa. Kai sielläkin on jotain hyödyllistä.... ehkä lisää ruokaa tai jotain" Spyrokin myötäsi mittaillen hetken mystistä ovea katseellaan, kääntäen kuitenkin huomionsa nopeasti hoksatessaan Haeklin askartelevan jälleen yhden laatikon kimpussa. Toisen ojentaessa esiin vetämiään nassakoita hänen suuntaansa poika ottikin nämä vastaan aavistuksen uteliaaseen sävyyn, nyökäten sitten toisen kehotukselle. "Ai niin. Juu. Eh, hyvä jos nyt kerrankin ei tarvitse ainakaan miettiä vettä ja ruokaa vähään aikaan" nulikka myötäsi henkäisten, päätyen kuitenkin luomaan vielä pienen hieman kyseenalaisen katseen outoa ruokaa sisältäviin laatikoihin. Tuntui jokseenkin epäilyttävältä ettei kumpikaan heistä osannut tarkalleen edes sanoa mistä tämä kaikki oli peräisin, mutta... hän oli kuitenkin tainnut päätyä jo maistamaankin tätä matkallaan alas temppelin huipulta, eikä ainakaan tästä ollut seurannut mitään erityisen kamalaa. Tällaisessa tilanteessa nirsoksi heittäytyminen olisi muutenkin typerää varsinkin kun heillä molemmilla oli jo enemmän kuin tarpeeksi kokemusta riittämättömien muonavarojen kanssa tuskailusta, ja poika tuntuikin lopulta ohittavan asian pienestä oudoksunnastaan huolimatta.
Oli kuinka oli, heillä kummallakaan tuskin oli paljoakaan vastaväitteitä sen suhteen mitä tehtäisiin seuraavaksi, ja varsin pian Spyrokin kääntyi taholleen leileineen kun Haekli kävi kokoamaan ruokaa. Kaiken tukaluuden ja epätietoisuuden jälkeen se, että pääsi viimein tarttumaan konkreettisesti edes johonkin toimeen, vaikka johonkin tällaiseenkin, tuntui saavan nuutuneen pojankin liikkeelle aavistuksen tomerammin kun tämä kolisteli kantamuksineen lattian poikki kohti lähintä tynnyriä. Aiempaa esimerkkiä noudattaen purppuratukka tönäisi tätä jalallaan saadakseen vastaukseksi lupaavan kumahduksen, ennen kuin vyöräytti lukuisat leilit käsistään lattialle tynnyrin viereen, ja kumartui nykimään kapinetta auki nostettuaan ohimennen protestoivan Kissan ulos kuivalihaa sisältävästä aukinaisesta laatikosta. Tilanne oli eittämättä mitä oli vieläkin, mutta ainakin se että he kykenivät nyt edes varustautumaan jotenkin toi tiettyä tunnetta siitä että heillä oli jokin tavoite sekä määränpää... sekä vei ajatuksia nopeasti muualle huomattavasti läheisempiin ja ymmärrettävämpiin asioihin kuin mielen perällä myllertäviin epäilyksiin ja ahdistaviin pelkoihin. Ainakin Spyro tuntui, kukaties tarkoituksellakin, tarraavan nopeasti käsillä olevaan askareeseen jääden lopulta tynnyrin sisältöä tovin tutkittuaan upottelemaan leilejä yksi kerrallaan tämän sisuksiin, tosin tuon tuosta hieman mietteliäästi huoneen perällä odottavan mystisen oven suuntaan vilkuillen, ehtimättä suuremmin laittaa merkille tavaran seassa harhailevan katin kiinnostuneen jälleen ruoka-laatikoista ja näiden parissa touhuavasta nuorukaisesta.
|
|
|
Post by submarine on Oct 10, 2015 13:18:36 GMT 3
Oli pakko myöntää, että oudot muonavarat aiheuttivat ihmetystä Haeklissa kuten Spyrossakin. Nyt kun kaksikko oli täällä, ei heillä kaiketi ollut enää varsinaista paniikkiakaan, joten asiaa ehti jopa hieman miettiä, niin paljolti kuin se olikin pelkkä kiintoisa sivuseikka. Punatukkainen ei oikein osannut muutakaan kuin kohauttaa olkiaan koko asialle, vaikka Spyron ihmetys saikin hänet selvästi mietiskelemään asiaa hieman enemmän. "Eh, en oikein tiedä. Kaipa... käy järkeen että maan alla ja vuoren sisässä pitäisi käyttää jotakin muuta kuin maan päällä. Kasvitkin tarvitsevat aurinkoa ja sellaista, enkä oikein tiedä mitä eläimiäkään täällä oikein eläisi", nuorukainen tuumasi lopulta, raapaisten hieman epämääräisesti leukaansa. Kaikeksi onneksi asiasta oli vaikea kuitenkaan kokea suoranaista ahdistusta tai epäluuloisuutta, etenkin kun ruoka ja vesi oli jo todettu syömä- ja juomakelpoisiksi, mutta siitä huolimattakin se kieltämättä mietitytti. Mistä vuoren sisässä oikein saatiin ruokaa? "Ei niillä varmaan voisi olla edes mitään salaista viljelmää jossain. Ei vuorelle voi laittaa sellaista... tai sitten sen ainakin olisi pitänyt olla siellä huipulla", hän lisäsi vielä hetken mietittyään, muistaen kyllä vuoren huipulla kasvaneen ihmeellisen puutarhan. Se ei kuitenkaan selittänyt miten syvällä vuoren sisällä saatiin aikaan ruokaa, tai sitä mistä liha oli tullut... tai kankaatkaan, nyt kun asiaa mietti. Totta puhuen hyvin harva minkäänlaiselle edes temppelin mittapuulla normaalille elämälle välttämätön asia saattoi tulla vain vuoresta itsessään, ainakaan minkään hänen ymmärryksensä mukaan. Asiassa oli selvästikin jotakin outoa... olkoonkin että vaihteeksi edes jotakin harmittomampaa outoa. "Ehkä... ehkä me saamme sen vielä selville. Alashan tässä ollaan menossa", nuorukainen tarjosi lopulta jokseenkin avuttomasti, keksimättä oikein parempaakaan. Lopulta asialla ei tähän hätään ollut edes väliä, ja henkisen olankohautuksen saattelemana hän jättikin sen miettimisen myöhempien aikojen murheeksi.
Spyrollakaan ei lopulta tuntunut olevan suurta tarvetta ratkoa asioiden outoja seikkoja juuri nyt, ja katsottuaan hetken tämän perään kun poika alkoi täyttää vesileilejä keskittyi Haekli itsekin muonan keräämiseen. Kuten toinenkin sai nopeasti huomata, tuntui lopulta varsin miellyttävältä keskittyä hetkeksi johonkin näinkin käytännönläheiseen, ja niine hyvineen hän tonkikin laatikoista esille muutaman kankaan, kuten myös paksua nahkaista nyöriä jota varastoon oli myös tuotu. Niistä oli lopulta varsin helppo taiteilla muutama nyssäkkä, joihin hän alkoi ilman suurempaa kiirettä hapuilla erilaisia ruokia. Oli vaikea väittää että mikään tästä kaikesta olisi näyttänyt erityisen maukkaalta, mutta toisaalta mikään ei myöskään varsinaisesti herättänyt inhoa. Parempina aikoina (joita kumpikaan kaksikosta tosin tuskin oli viime aikoina nähnyt) kuivattu ja varsin pelkistetty muona olisi voinut tuntua haljulta, mutta nyt ja tässä se menetteli kaikin puolin. Se pitäisi heidät ainakin hengissä siihen asti kunnes he pääsisivät ulos vuoresta, ja mahdollisesti paljon pidempäänkin. Jo se oli enemmän kuin monesta viimeaikaisesta asiasta pystyi sanomaan. "Kaipa niiden on pitänyt tehdä tänne jonkinlainen toimiva järjestelmä. Eh, siis ruokaa ja muuta varten. Eiväthän ne kai ole edes tulleet ulos täältä ties miten pitkään aikaan. Jos ne ovat vain eläneet täällä niin... eh, onpa haljua", nuorukainen mutisi ääneen, osaamatta lopulta tiivistää asiaa oikein muutenkaan. Eittämättä vuoren asuttaminen oli vaatinut melkoista kekseliäisyyttä (tai jotakin mystistä lohikäärmetaikuutta josta hänellä ei ollut aavistustakaan), mutta sen ajattelu tuntui silti varsin kyseenalaiselta. Päivästä toiseen kivisissä käytävissä, temppelissä josta totta puhuen hyvin pieni osa vaikutti mitenkään elämiseen tarkoitetulta. "Melkein kaikki tästä temppelistä on vain tällaista... sellaista. Sellaista... taideteoksia ja hautaholveja ja arvoesineitä. Täällä ei ole oikein... mitään niille vartijoille. Paitsi että selviävät hengissä", geomantikko jatkoi mutinaansa. Hän ei halunnut ajatella temppelin asukkaita liiaksi juuri nyt, mutta kieltämättä asian miettiminen yhtään enempää toi varsin nopeasti esille, miten pelkistettyä ja yksioikoista kaikki oli. Vartijat olivat tosiaankin olleet vain... palvelijoita, vailla mitään omaa.
Haeklin ajatuksen katkaisi jalkoihin epämääräisesti tunkeva valkoinen karvamöykky, joka tarkemmalla vilkaisulla taisi paljastua nopeasti Kissaksi. Pojan häätämä otus tuntui kiinnostuneen nyt hänestä, ja punatukkainen vilkaisikin sitä hieman epämääräisesti, melkeinpä välttelevästi. Niin tuskaisa kuin aikaisempi hetki olikin ollut, tiedosti hän silti hyvin miten oli tullut epähuomiossa melkeinpä lyöneeksi eläintä. Ja niin vähän kuin se itse todennäköisesti moista ajoikaan takaa, tuntui viereen harhailleen otuksen tuijotus siltikin melkeinpä syyttävältä. Totta puhuen se taisi olla enemmänkin nälkäisen odottava, mutta siltikin mokoma riitti tuntumaan suorastaan painostavalta. Hetkisen verran hän yritti teeskennellä ettei huomannut koko eläintä, mutta varsin nopeasti kissansilmät alkoivat olla liikaa. Hän vilkaisi vielä otukseen ennen kuin ähkäisi. "No... anteeksi nyt sitten", nuorukainen puuskahti, ennen kuin viskasi puolihuolimattomasti palan säkkiin sullomaansa kuivalihaa Kissan suuntaan, elätellen toiveita että moinen saisi sen jättämään hänet rauhaan. Loppujen lopuksi eläinkin oli kaiketi joutunut kestämään kaikkea aivan yhtä paljolti liikaa kuin hekin, ja totta puhuen tuntui melko pahalta edes raahata sitä mukana... olkoonkin ettei vaihtoehtoja juuri ollut. Aikaisemmin olisi kukaties voinut vielä harkita sen jättämistä johonkin, mutta nyt temppelissä... "Tuota... onko tuo ihan vain... kissa? Tai siis, kun sinä olet... siis mitä olet ja... mutta tuo on ihan vain kissa? Sellainen... tavallinen? Se ei tee mitään epämääräistä?" Haekli äkkiä kysäisi aavistuksen empien Spyrolta, vilkaisten pojan suuntaan laatikoiden ja tynnyrien ylitse. Kieltämättä tapa, jolla poika raahasi eläintä mukanaan, etenkin nyt kaiken viimeaikaisen valossa, tuntui vähintäänkin epämääräiseltä. Saattoiko eläimessä kuitenkin olla jotakin outoa? Niin hoopolta kuin moisen kyseleminen tuntuikin, ei hän siltikään selvästi ollut aivan varma mistä eläimessä nyt oli kyse. Sen tärkeys pojalle oli ainakin todistettu jo moneen kertaan.
|
|