|
Post by submarine on May 31, 2015 19:46:41 GMT 3
Niten nyrkki oli saanut kammottavan, kelmeän miehen perääntymään sihisten, tuntien selvästikin kaikesta epäluonnollisuudestaan huolimattakin kipua kuten kuka tahansa muukin (tai ainakin tarpeeksi läheltä), mutta tätä taistelua ei selvästikään yhdellä ainoalla huitaisulla ratkaistu. Saatuaan ilmestyksen pois Haeklin kimpusta painoi sarvipäinen taas päälle minkä pystyi, suoran ja raivolla, yrittäen iskeä tämän avaamansa paikan tullen maihin saman tien. Mies ei kuitenkaan ollut aikeissa lannistua vielä, vaan kivustaan huolimatta iski aivan yhtä tappavan nopeasti vastaan kuin aikaisemminkin... tai jopa pahemminkin. Aikaisemmin tämä oli ollut kammottavan kärsivällinen, melkeinpä leikitellyt vastustajansa kanssa, mutta äkkiä heitetty nyrkki tuntui karistavan kaiken sen nyt varsin nopeasti pois - tai sitten tämä alkoi vain yksinkertaisesti kyllästyä. "Riittää! Shhk, riittää!" kalpea mies sihahti, iskien vihaisesti miekkansa pronssista vastaan, ennen kuin äkkiä ja pelottavan nopeasti pyöräyttikin sen pois tieltä. Tämän liikkeet olivat muuttuneet nopeista ja vikkelistä entistäkin nopeammiksi, mutta samalla joksikin täysin muuksi kuin oikean ihmisen liikkeiksi. Tämä teki yhden liikkeen, nytkähti paikalleen silmänräpäyksen ajaksi, ja jatkoi salamannopeasti seuraavaan, nopeina sätkivinä pyrähdyksinä. Ja vaikka Niten raivo olikin kantanut tätä tähän asti, ei tämä enää yksinkertaisesti pystynyt pysymään kammotuksen perässä. Raivoisa hyökkäys alkoi muuttua hataraksi puolustukseksi, joka ei tuntunut millään riittävän kaikkialle. Yksi hirvittävän nopea isku toisensa jälkeen sivalsi aivan liian läheltä, saaden naisen ähkäisemään kerran jos toisenkin, kun hirvittävän terävä terä löysi jonkin välin, josta suudella lihaa. Eikä tilaa perääntymiseen juuri ollut...
Vaikka Haekli kuuli ja tiedostikin etäisesti miekkojen kalskeen ja tukalat äänet lähettyviltä, ei hän osannut juuri kiinnittää niihin nyt huomiota. Olo oli kuin huumaantunut, ja kaikki tuntui yhtä aikaa aivan liian hitaalta ja aivan liian nopealta. Jollakin etäisellä tavalla hän oli varma siitä, että takaraivoa pitkin valui nyt kostea noro, mutta siihenkään oli vaikea takertua. Näkökentän reunoilla velloi odottava, suorastaan kutsuva mustuun, joka yritti hitaasti hiipiä lähemmäs. Ja totta puhuen hänen teki mieli vain antaa itsensä upota siihen ja unohtaa hetkeksi kaikki kipu, tuska ja kauhu jota viimeaikaiset tapahtumat tuntuivat yksinomaan olleen. Mutta samalla jokin piteli häntä myös pinnalla. Ensin hän oletti sen olevan edelleen näkökentän täyttävä, jättiläismäinen mies. Mutta näkeminen ei tapahtunut korvien kautta, ja juuri sieltä tuntui tulevan kaikista itsepintaisin häiriötekijä. Vaivalloisesti hän käänsi päätään, erottaen summittaisesti purppuraisen läiskän, jonka suunnalta tuntui kuuluvan ääniä. Ja kun hän oikein irvisti, ne alkoivat kuulostaa jopa puheelta. Hyvin, hyvin huterasti nuorukainen alkoi päästä selville siitä, että kyseessä tosiaan oli puhetta, ja todennäköisesti se tuli Spyrosta. Ja mikä oudointa, se kuulosti... kärkkäältä ja melkein uhmakkaaltakin. Sen olisi voinut luulla olevan pelkkä tällistä johtuva harha, mutta sävy tuntui pysyvän itsepintaisesti samana, vaikka hän parhaansa mukaan takertuikin siihen ja yritti saada selvää koko asiasta. Nulikka tuntui tosiaankin... väittävän vastaan valtavalle miehelle. Äskeisen jäljiltä hän oli vielä entistäkin epävarmempi moisen järkevyydestä, mutta ainakin se tuntui antavan heille hetken verran aikaa... ellei kyse ollut sitten vain siitä, ettei miestä huvittanut vielä jatkaa.
Vaikka hirvittävä miesjätti olisikin eittämättä voinut vaientaa ääneen nousseen Spyron yhdellä ainoalla nopealla huitaisulla (tai potkulla), tuntui pojan äkillinen puhekyvyn löytyminen kiinnostavan tätä ainakin sen verran, että tämä jäi paikalleen kuuntelemaan. Ilme oli varsin tasainen, kuin sellaisella ainakin jolla ei ollut mitään kiirettä, ja jota jo maahan iskettyjen mahdolliset edesottamukset eivät murehduttaneet hiukkaakaan. Ei edes pahaenteisen riemukas, ainoastaan tasainen ja korkeintaan hieman huvittunut. "Miksihän minun pitäisi antaa kenenkään olla? Juurihan se oli aikeissa murskata minulta jalan", ilmestys murahti takaisin pojalle hetken perästä, kallistaen aavistuksen päätään kuin olisi halunnut nähdä, mitä tämä hätäisesti vastaanväittäessään keksisi. Mies ei kuulostanut totta puhuen erityisen suivaantuneelta, loukkaantuneelta tai vihaiseltakaan, ainoastaan hyvin tasaisen mutkattomalta. Siltä, kuin äskeinen olisi ollut vain hyvä argumentti. "Ja kyllähän minä tuon kiven otan. Se vain ei taida vaikuttaa tähän juuri nyt mitenkään, koska minä otan sen varmaankin joka tapauksessa. Ei minun teitä tarvitse livistämään päästää", tämä jatkoi, vilkaisten ohimennen kapistukseen, jonka seinää vasten paiskannut Haekli oli lopultakin päästänyt putoamaan. Se oli sammunut lattialle kierähdettyään, ja koko kammio oli nyt totta puhuen huomattavasti hämärämpi. Valoa toivat vain villisti taistelevan, kalpean miehen lamppu ja aikaisemmin käytävään paiskattu soihtu, joka loimusi edelleen. Syvenevät, loikkivat varjot saivat valtavan miehen näyttämään vain entistäkin hurjemmalta ja kammottavammalta. Tämä tuhahti. "En minä ole mikään rosvo. Minä otan sen, koska teillä ei todennäköisesti kohta ole sille enää mitään tarvetta", tämä selitti lyhyesti ja mutkittelemattoman armottomasti.
Valtava, hirvittävä mies kallisti päätään yhdeltä puolelta nyt toiselle, kun purppurapäinen nulikka tuntui melkeinpä vuodattavan ilmoille loput sanansa, siitä miten he eivät olleet etsineet mitään tällaista, eivätkä he olleet kiinnostuneita tästä ja olivat paikalla aivan muissa asioissa. Se sai ilmestyksen jopa vaikenemaan hetkeksi, kuin tämä olisi miettinyt pojan sanoja jopa tosissaan. Se taisi kuitenkin julmasti johtua enemmänkin siitä, että tämä yritti keksiä kannattiko moiseen edes vastata, kuin ainakaan mistään äkillisestä säälistä tai armosta. Ja lopulta tämä päästikin melkein huvittuneen huokauksen vilkaisten hetkeksi ylöspäin kuin päivitelläkseen tätä kaikkea. "Minulla ei ole aavistustakaan miten kukaan onnistuu hortoilemaan tänne, etenkään kumpikaan teistä kahdesta. Mutta sen voin kyllä sanoa, että te löysitte väärän paikan lisäksi myös sen kaikista väärimmän ajan, jolloin olisitte edes voineet eksyä tänne. Kohtalo on kaiketi julma", mies lopulta tokaisi, ennen kuin laski katseensa Spyron suuntaan, tarkkaillen tätä hetkisen. Tämän katse tuntui jopa vakavoituvan aavistuksen verran, ja tämä teki epämääräisen eleen, pyöräyttäen kättään ympäri kammiota ja kaikkea muutakin kohti. "Jos se mitään lohduttaa, niin me emme ole mitään varkaita, emmekä me ole täällä minkään sellaisen takia. Ettekä te ainakaan heitä henkeänne kohta, koska satuitte samoille apajille, vaan koska täällä tehdään nyt asioita joista kenenkään ei kuulu vielä tietää. Mutta kohta niistä tietävät kaikki. Eli... olettepahan ainakin osana historiaa kun sitä kirjoitettiin", tämä tokaisi mystisen toiveikkaasti, melkein kuin todella uskoen että moinen lohduttaisi ketään. Ainakin moinen tuntui saavan tämän itsekin aavistuksen mietteliääksi.
"No, mutta. Nyt minun varmaankin pitää..." miehenjätti aloitti hetken perästä, ennen kuin sitten vaikeni ja jäi tuijottamaan Haeklin suuntaan. Hitaasti selkenemään päin oleva, mutta siitäkin huolimatta aivan tarpeeksi pahasti runnottu nuorukainen säpsähti, jääden tuijottamaan takaisin mieheen päin peittelemättömällä kauhulla. Häneltä meni hetki tajuta, ettei tämä aikonutkaan tehdä mitään, vaan tuntui sen sijaan suorastaan tarkkailevan jotakin. Ja sitten hän itsekin tajusi, mitä se jokin edes oli. Vaikka niin Haekli kuin Spyrokin oli jo pitkälti lyöty, ei siinä kaiketi ollut aivan jokainen, jolla oli jotakin sanottavaa tähän kaikkeen. Punatukkainen ei osannut kuin tuijottaa hämmentyneenä, kun tähän asti kuuliaisesti hänen kasvojaan peittänyt huivi äkkiä irroitti itse itsensä, kiskoen itsensä vapaaksi ja kohoten varsin nopein, terävin liikkein ilmaan. Sen alta paljastuivat kasvot, jotka näyttivät huomattavasti pahemmilta kuin ne viime vilkaisulla olivat olleet: käsien heittäminen valtavan potkun tielle ei selvästikään ollut auttanut hiukkaakaan, vaan nuorukaisen pienehkö ja terävä nenä oli nyt reilusti vähemmän terävä. Totta puhuen ja kaunistelematta se näytti suorastaan räjähtäneeltä tai ainakin lyttyyn runtatulta, ja kummastakin sieraimesta tursusi edelleen melkoisen sumeilemattomasti verta. Nuorukainen itsekään ei tosin ehtinyt miettiä runnottuja neniä nyt, tuijottaessaan vain omille teilleen lähtenyttä kankaankappaletta, joka kohosi valtavaa miestä kohti pimeässä. Tämäkin tuijotti sitä nyt jopa suoranaisen hämmentyneesti, kuin ei olisi ollut aivan heti varma siitä mitä moisen kanssa olisi pitänyt tehdä. Se, että kapistus teki totta puhuen jopa melko uhittelevia, vihaisia liikkeitä, kuin omistajaansa suojeleva eläin, ei tuntunut niinkään huolestuttavan tätä kuin vain yksinkertaisesti antavan syytä ihmetellä.
"No... tämä on ainakin uusi temppu", valtava hirvitys tokaisi lopulta, kummeksuen mutta kaikkea muuta kuin ainakaan kauhuissaan. Haekli päästi pienen, pahaenteisen äännähdyksen, kun tämä äkkiä kurottikin valtavaa kouraansa kapistusta kohti, hapuillen siitä otetta kuin jostakin oudosta otuksesta jonka halusi nähdä lähempää. Ja aivan kuin niin monen oudon otuksen kohdalla, taisi tämäkin osoittautua varsin huonoksi ajatukseksi, kun koko kangas yhtäkkiä leimahti liekkeihin, valaisten huonetta äkkiä paljon kirkkaammin kuin kumpikaan kahdesta muusta tulesta. Ainakin hetkeksi kammottava löyhkä vaihtui rikinkatkuun, mikä tässä tilanteessa taisi olla melkeinpä jo parannus. Äkillinen temppu sai miehenjätin pysähtymään hetkeksi ja kurtistamaan kulmiaan suorastaan mietteliäästi. Tuli ei kuitenkaan tuntunut saavan tässä aikaan ainakaan mitään pelkoa, eikä tämä vetänyt kättään pois tai perääntynyt. Ja kun viimeisen varoituksensa antanut huivi yhtäkkiä sivalsikin ilman halki suoraan miehen kasvoja kohti, kohotti tämä äkkiä uudelleen kättään, napaten kankaan valtavaan kouraansa kuin vihaisen pikkulinnun. Utuisuutensa läpikin Haekli odotti pienellä kauhulla käristyvän lihan löyhkää tai kammottavia ääniä, mutta... mitään sellaista ei tullutkaan. Tämä vain puristi nyt villisti tempovaa huivia kädessään, tuijottaen sitä silmä kovana kuin olisi yrittänyt saada selville mistä oli kyse. Ja tämän oliivinruskeat sormet eivät olleet selvästikään aikeissa muuttua siitä yhtään sen tummemmiksi... tai hiiltyneiksikään. Kuin valtava koura olisi ollut tulenkestävä. "Näppärää. Mutta tämä uhittelee nyt isommilleen," mies lopulta tokaisi, ennen kuin nuorukaisen kauhuksi tarrasi toisellakin kädellään kapistukseen, kuin olisi ollut aikeissa repiä sen palasiksi. Ja sitten tämä tosiaan repäisikin... tai ainakin yritti.
Kun valtava mies tarrasi kaksin käsin huiviin, ei Haekli osannut odottaa muutakaan kuin repeytyvän kankaan ääniä ja maahan paiskattuja, kyteviä riekaleita. Mutta kuten äsken miehen palamattomuudenkin kanssa, ei tässä selvästikään liikuttu tavallisten odotusten alueilla. Tämä tarrasi kiinni ja kiskaisi kerran kovaa... ja sitten uudelleenkin. Hetken verran hirvitys nyhti kangasta parhaansa mukaan ja eittämättä valtavilla voimilla minkä pystyi, kulmat entistä pahemmin kurtistuen. Mutta varsin nopeasti taisi alkaa käymään selväksi tällekin, kuten myös kauhistuneelle punatukkaiselle, että kapistus oli tehty jostakin huomattavasti repijäänsä vahvemmasta. "Mikähän reekele tässäkin..." jättiläinen aloitti melkoisen jupisevaan sävyyn, ennen kuin päästi sitten yllättyneen ähkäisyn, kun kangas äkkiä, saatuaan ilmeisesti itse tarpeekseen, tarrasikin kummastakin päästään miehen valtaviin etusormiin, sitoen ne äkkiä yhteen. Epäuskoisesti ilmestys jäi tuijottamaan niitä, ennen kuin alkoi riuhtoa käsiään kuumeisesti eri suuntiin, yrittäen parhaansa mukaan päästä irti. Mutta liekehtivä kangas oli tiukassa, eikä selvästikään aikonut päästää irti hyvällä. Ei, vaikka miehenjätti äkkiä, liekeistä piittaamatta ja murehtimatta, avasikin valtavan kitansa ja iski rivin teräviä hampaita siihen. Ja vaikka tämä repi ja nyhti parhaansa mukaan, ei taikakalu ollut aikeissa päästää irti tai hajotakaan. Uhmakas ja turhautunut ärinä oli nopeasti muuttumassa melkein epätoivoiseksi ähkinäksi, kun mies yritti ja epäonnistui kerta toisensa jälkeen.
"Hei! Ota tämä irti! Ota tämä irti nyt saman tien!" valtava mies lopulta ärjäisi suorastaan hurjistuneesti, tuijottaen nyt Haeklia kaikkea muuta kuin mielissään. Ilmeisesti tämän huumorintaju ja kepeys olivat pahasti lopussa nyt, kun pelkkä ylimielinen kangas kävi uhmakkaaksi. Eikä Haekli osannut kuin tuijottaa järkyttyneenä tätä kaikkea...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 1, 2015 4:12:15 GMT 3
Vaikka alunperinkin hektinen, ja kaikkea muuta kuin lupaava miekkamittelö heidän lähistöllään oli käymässä entistä uhkaavammaksi ja hurjemmaksi, ei niin Haeklilla kuin Spyrollakaan tainnut olla aikaa kuin luoda pikaisia, varsin epätoivoisia vilkaisuja tämän suuntaan kun valtava, itsensä vapaaksi kiskonut mies lähestyi vuorostaan jälleen heitä. Ja tällä kertaa näytti suorastaan kylmäävän epätodennäköiseltä että niin Nitestä kuin Haeklistakaan olisi enää pysäyttämään tätä, punahiuksisen nuorukaisen retkottaessa jo hyvin pitkälti tajuttomaksi ruhjottuna seinää vasten. Hetken paniikinomaisen vilkuilun jälkeen Spyro oli sentään näkevineen tämän kasvojen eteen ripustetun kankaan lepattavan kevyesti (toivottavasti hengityksen voimasta, eikä jälleen omin päineen), mutta vaikka tämä oli epäilemättä helpotus ei tämä tainnut riittää kovinkaan suureksi lohduksi pitkälle kun mieshirviö astui tasaisesti heidän eteensä, tuntumatta lotkauttavan korvaansakaan edes kiihtyneelle taistelulle jota käytiin taustalla vaikka tämän kalpea toveri alkoi kuulostaa jo suorastaan turhautuneelta koko touhuun... mikä ikävä kyllä tuntui vain ajavan pronssisuomuista naista entistä ahtaammalle. Tämän koko huomio ja mielenkiinto oli kiinnittynyt uhkaavasti jo armottomasti viskomaansa kaksikkoon joka kyhjötti edessään... ja varsin nopeasti tämä kääntyikin samaan tasaiseen, puoliuteliaaseen sävyyn Spyroon tämän noustessa huterasti, mutta yllättävän kärkkäästi ääneen.
Rehellisesti poika tuskin tiesi itsekään mitä edes toivoi saavuttavansa alkamalla uhmata hirviömäistä muukalaista onnistumatta edes kömpimään tähän hätään jaloilleen lattialta jonne oli lysähtänyt, mutta kiireinen hätäännys ajoi nulikan silti yrittämään epätoivon vimmalla edes ostaakseen heille hetken lisää aikaa. Taisi lopulta olla melkoinen yllätys nulikalle itselleenkin kun korsto äkkiä pysähtyikin, jääden suorastaa kuuntelemaan yhtälailla välinpitämättömän kiireettömästi kuin tämä olisi jopa antanut ajatusta sille mitä hätäisellä pojalla oli sanottavana kunnes vastasikin tälle tasaisen pohdiskelevaan, jopa hieman huvittuneeseen, mutta varsin pahaenteiseen sävyyn. Tällä ei selvästikään ollut aikomustakaan antaa kenenkään lähteä rauhassa minnekään vaikka tämä ei nähnytkään jo maahan teilattua kaksikkoa minkäänlaisena uhkana tai syynä kiirehtiä... tämän kuitenkaan tuntumatta suuremmin hillitsevän ylös murhaavasti mulkoilevaa Spyroa, joka tuntui lahjakkaasti unohtaneen särkyisessä, paniikinomaisessa päässään lupauksensa olla tekemättä mitään tyhmää. "No sä aiot tappaa meidät! Mitä sen olis pitänyt tehdä?" nulikka napautti tuohtuneena vastaan kun mies huomautti Haeklin uhkauksesta kuin tämä olisi ollut suurikin perustelu sille miksei seinää vasten ahdistettua kaksikkoa voinut jättää rauhaan, purppuratukan kuitenkaan selvästikään vakuuttumatta moisesta. Se vääntäytyi vaivalloisesti toisen polvensa varaan vieläkin seinään nojaten, luoden kuitenkin suorastaan syyttävän, moista hölynpölyä sulattamattoman mulkaisun ylös korstoon pyyhkäisten purppuraisia suortuvia silmiltään. Ei tainnut olla epäilystäkään siitä että mies olisi kyennyt hiljentämään vastaväitteet varsin helposti ja lopullisesti vain yhdellä huitaisulla, mutta kaiketi tämä taisi kaavailla tekevänsä niin joka tapauksessa... eikä purppuratukka ilmeisesti aikonut ainakaan hyväksyä moista hiljaa. Kuitenkin se tunsi olonsa selvästi kaikkea muuta kuin mukavaksi, osaamatta olla pälyilemättä tuon tuostakin varsin huolissaan ja tukalasti hiljaisen Haeklin suuntaan joka sentään taisi osoittaa ainakin jonkinlaisia elonmerkkejä. Tämäkin voi selvästi kaikkea muuta kuin hyvin, mikä oli varsin omiaan saamaan nulikan entistä enemmän varpailleen. "En tiedä mitä hiton hiippareita te olette, mutta...." poika sihahti hiljaa kireästi miehen liikkeitä tarkastellen selvästikään arvostamatta tämän tokaisua senkään suhteen että tämä kyllä saisi valokiven heitä säästämättäkään. Moinen järkeily kuulosti eittämättä varsin rosvomaiselta Spyron korvaan vaikka korsto sellainen kielsikin olevansa, saaden melkoisen synkän kulmien kurtistuksen nulikalta ennen kuin tämä kirskautti hampaitaan ja loi jälleen vaivihkaisen, huolestuneen vilkaisun Haekliin. Taisi olla varsin turha toivo yrittää puhua muukalaisille järkeä, mutta... pakkohan sitä oli yrittää.... jotain.
Niin tuhoontuomitulta kuin tämä vaikuttikin, oli Spyron kuitenkin vielä yritettävä ainakin tuoda ilmi etteivät he olleet täällä ainakaan tieten tahtoen käymässä kenenkään tielle.... vaikka kaipa heidän aikomuksensa olikin ollut enemmän mahdollisesti avittaa Nitteä tässä, mutta heidän kaikki mahdollisuutensa tehdä oikein mitään minkään suhteen taisivat olla jo karisseet varsin nopeasti kun heidän eteensä oli hahmottunut temppelin eittämättä odotettua painavampi tilanne. Mutta siitäkin huolimatta ettei heillä ollut täällä rahkeita oikein mihinkään ja he kaikki tiesivät sen, ei se että heidän ilmaantumisensa juuri nyt oli vain surkea, huono-onninen sattuma tuntunut saamaan petomaista miestä pitämään tätä silti yhtään vähempää kohtalokkaana virheenä. "...ähh. Mutta---!" nulikka yritti vastahakoisesti vaieten kuitenkin jokseenkin neuvottomasti kun korsto totesi leppoisasti etteivät he olleet ainakaan heittämässä henkeään rosvojoukon toimesta, vaan jonkun huomattavasti... merkittävämmän. Tämä sai purppuratukankin rypistämään kulmiaan ymmällään mutta yhtälailla epäluuloisesti sen pälyillessä lattian rajasta ylös mieheen, selvästikään tietämättä miten tämän sanoihin olisi edes suhtauduttava... muuta kuin entisestään orastavalla, kylmäävällä ahdistuneisuudella. Temppelillä oli selvästi tekeillä jotain mistä heillä ei ollut ollut aavistustakaan... ja tuskin varsinaisesti oli vieläkään, mutta tämä saattaisi silti vielä maksaa heille heidän henkensä, eikä valtava miekkonen näyttänyt olevan tästä edes tippaakaan pahoillaan. Eittämättä purppuratukallakin taisivat alkaa olla tämän jo muutenkin vähät keinot lopussa, tämän osatessa vain jäädä vilkuilemaan kasvavat kylmänväreet niskassaan ylös muukalaiseen kun tämä puhui suorastaan tyytyväisen mietteliääseen sävyyn kuinka he pääsisivät todistamaan huonolla ajoituksellaan historiaa... vaikkakin kuolleina, koska kenenkään ei ollut vielä tarkoitus tietää tästä.... jostain. Ymmärrettävästi moinen ei tuntunut lohduttavan nulikkaa sitten tippaakaan kun tämä vilkuili hermostuneen varautuneesti silmiään vieläkin hieman kivuliaasti siristellen edessään seisovaa korstoa, joka tuntui suovan heille silkkaa vieraanvaraisuuttaan vielä hetken armonaikaa... mutta tämäkin alkoi olla hyvää vauhtia selvästi kulumassa loppuun.
Vaikka petomainen mies seisoi vielä hetken paikallaan luoden uhkaavan varjon jaloissaan kyhjöttävän kaksikon ylle, tuntui tämä viimein kyllästyvän viivyttelyyn ja havahtuvan takaisin nykyhetkeen kuin jonkin odottavan askaren edestä. Kun tämä viimein käänsi huomionsa jälleen heihin pahaenteisen lausahduksen keralla ei Spyrokaan voinut olla äskeisestä uhmastaan huolimatta värähtämättä jo kavahtaen sitä mitä odotettavissa luultavasti oli, mutta yllättäen pahaenteinen miekkonen vaikenikin jääden tuijottamaan suorastaan yllättyneesti hiljaisen Haeklin suuntaan. Poika räpäytti epäluuloisesti silmiään rohjeten vastahakoisesti irrottaa huomionsa mieshirviöstä hetkeksi luodakseen vielä hätäisen vilkaisun Haekliin vierellään... ennen kuin nulikkakin äkkiä ähkäisi hölmistyneesti, jännittyen tuijottamaan. Nuorukainen itsekin näytti likimain yhtä hämmentyneeltä järkytyksensäkin seasta kun huivi tämän kasvoilla äkkiä kiemurteli liikkeelle, irrotellen itsensä paikaltaan ja pyrähtäen sitten närkästynein elkein ilmaan kohti hurjaa miestä kuin aikeinaan nousta uhmaamaan tätä... ja näin omapäinen kangas taisi tehdäkin, hämmentyneesti tuijottavan kaksikon järkytykseksi. Nulikkakin oli tainnut hetkeksi jo aivan unohtaa epämääräisen kankaan olemassaolon muistamatta varsinaisesti edes kyräillä tätä epäluuloisesti kun tämä kohosi ilmaan päätyen kuitenkin ähkäisemään tukalasti nähdessään tämän alta paljastuneen nuorukaisen ruhjotut kasvot, ennen kuin kuitenkin seurasi itsekin tämän keralla katseellaan uhittelemaan äitynyttä kangasta jo pahaa aavistellen. Kukaties kangas oli epäilyttävä kapine, mutta hirviömäinen mies oli valtaisa eikä Spyro rehellisesti osannut odottaa tekstiilin kykenevän tätä nujertamaan.... mutta toisaalta... ehkä tämä kykenisi edes yllättämään tämän. Viimeinkin muukalaisen tummilla petomaisilla kasvoilla oli havaittavissa jopa hämmennystä, ja kun tämä viimein kurotti kättään arastelematta kohti outoa vihaisesti elehtivää kapinetta, kävi Spyronkin kasvoilla pieni varautunut ilme pojan nostaessa kätensä varuillaan jo valmiiksi varjostamaan silmiään, Haeklia varovaisen merkitsevästi vilkaisten.
Ja kuten he olivat jo osanneet aavistaakin, ei punainen huivi selvästikään katsonut hyvällä miehenkorston härkintää. Kun kirkas valo äkkiä leimahti varoituksetta pimeän keskellä, ei mies kuitenkaan kavahtanut taaksepäin ilmeisestä hämmennyksestään huolimatta. Tämä ei epäilemättä ollut reaktio mitä Spyrokaan olisi odottanut, silmiään äkillisessä valossa räpyttelevän pojan jäädessä hampaitaan pahaa enteilevästi kirskauttaen seuraamaan tämän liikkeitä. Kuitenkaan sekään ei lopulta osannut odottaa sitä kuinka uhmakas kangas sukelsi liekehtien kohti korstoa, ja äkkiä valtava koura kurotti epäröimättä kaappaamaan kapineen sisäänsä. Oli poika suhtautunut elävään huiviin luottamuksella tai ei, kirvoitti tämä kuitenkin jokseenkin pelästyneen ähkäisyn tämänkin kurkusta... varsinkin kun petomainen mies joka ei näyttänyt edes huomaavan liekkejä sormissaan, tuntui saavan tarpeekseen moisesta uhosta. "Hei! Älä---!" poika aloitti hätäisesti estellen kun tämä viimein tarrasi huiviin toisellakin kädellään selkeästi aikeissa repiä tämän kappaleiksi... mutta yllättäen, tämä taisikin olla huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty kuin kukaan heistä osasi odottaa. Mies kiskaisi pyristelevää kangasta ja pelästyneen nulikan sanat kuolivat ilmaan... mutta vastoin odotuksia ei näitä seurannutkaan repeävän huivin surkea ääni. Oikeastaan, tätä ei seurannutkaan... mitään. Kangas tempoi edelleen miehen käsissä vaikka tämä hämmentyneenä päätyi tempaisemaan tätä uudestaankin entistä kovempaa, Spyronkin unohtuessa hetkeksi tuijottamaan häkeltyneesti silmiään räpytellen koko välikohtausta... ja sitten tuntui olevan huivin vuoro saada touhusta tarpeekseen. Nulikan silmät levisivät entisestään näiden ylle nostetun käsivarren alla kun repeämästä kieltäytyvä tekstiili päätti äkkiä puolestaan kiemurrella liikkeelle, kietoutuen valtavan miehen sormien ympärille tämän itsensäkin yllätykseksi... ja äkkiä korsto seisoi tempomassa epätoivoisesti yhteen sidottuja käsiään, onnistumatta kuitenkaan kiskomaan näitä huivin otteesta.
Kului pieni hetki, ennen kuin typertynyt Spyrokaan alkoi päästä kärryille siitä mitä edes oli tapahtunut. Hetken se tuijotti silmiään epämääräisesti räpytellen ylös teutaroivaan mieheen kun tämä yritti kiskoa huivia irti itsestään jopa terävillä hampaillaan liekkejä kavahtamatta, mutta tekstiili ei tuntunut antavan periksi edes tälle vaikuttavalle purukalustolle. Nulikan kurkusta kantautui pieni, epämääräinen ja toivottoman hämmentynyt "egh" tämän viimein onnistuessa irrottamaan katseensa hetkeksi hurjistuneesta huitomisesta edessään vilkaistakseen silmät ymmyrkäisenä vieressään retkottavaan Haekliin. Niin häkeltävältä kuin ajatus tuntuikin, valtava mies ei tuntunut pääsevän irti itseensä tarranneen kankaan otteesta. Poika kirskautti hampaitaan miestä vilkaisten kun tämä komensi jo viimein suorastaan hurjistuneena Haeklia irrottamaan kapineen, ennen kuin huolestunut katse palasi takaisin punatukkaiseen nuorukaiseen, tällä kertaa kuitenkin jännityksensä lisäksi jo aavistuksen punnitsevampana. "Hei... pääsetkö ylös?" se sihahti hiljaa toisen suuntaan, vilkaisten vielä varuillaan ylös heidän edessään huojuvaan korstoon kuin tämän liikkeitä siristelevillä silmillään arvioiden, samalla kun veti hitaasti toisenkin jalkansa alleen. Kukaties... niin uhkaavalta kuin tämä kaikki näyttikin, mutta ehkä tämä saattaisi tarjota heille tilaisuuden edes johonkin.... pakoon painelemiseen jos ei muuhun. Tosin purppuratukka itsekään tuskin oli alkuunkaan vikkelimmässä kunnossaan eikä tämä voinut olla katsahtamatta Haekliakin varsin hermostuneesti kuontalonsa alta, ennen kuin tämä pälysi pikaisesti niin käytävien kuin taustalla epätoivoisesti taistelevan Nitenkin suuntaan. Hän ei olisi tahtonut jättää naistakaan pulaan, kalpea, sairaalloinen miekkonen tuntui laittavan pronssisuomuisenkin jo varsin tiukoille... mutta kaiketi sitä saattoi toivoa että lohikäärmemäinen olentokin olisi nyt huomattavasti halukkaampi yrittämään pakoon todettuaan tilanteen vaarallisuuden.... vaikka Spyro ei rehellisesti ollut varma uskalsiko toivoa moista. Eikä hän kyllä nähnyt vieläkään kammiossa piilottelevaa Kissaakaan....
|
|
|
Post by submarine on Jun 1, 2015 15:22:09 GMT 3
Spyro eittämättä protestoi tilannettaan parhaansa mukaan valtavalle, hirvittävälle miehelle, mutta lopulta sillä ei tuntunut olevan paljonkaan väliä. Hävinneen ja todelliseen vastarintaan kykenemättömän sanat oli helppo sivuuttaa, etenkin siinä kohtaa kun tämä vaikutti jo hyvin vakaasti päättäneen, että koko joukkoa odottaisi kammottava kohtalo. Sellaista ei noin vain langetettu, eikä näin tasaisesti moiseen suhtautuva varmastikaan aivan noin vain sellaista pyörtäisikään... jos tämä itse oli edes se, joka moisesta päätti. Nulikan vieressä lojuva Haekli, vaikka olikin juuri nyt huomattavasti vaitonaisempi, oli eittämättä menossa aivan yhtä tukalaksi koko tilanteesta. Lopulta konkreettinen puhe siitä mikä heitä odotti oli kukaties vieläkin kammottavampaa, kuin pelkkä murskaava päällekäyminen... joskaan ei ainakaan suoranaisesti kivuliaampaa. Taisi olla melkoinen onni, että jollakin muulla oli paljon napakampi vastalause koko tilanteeseen. Ilmaan itsestään kohoava, omiaan suunnitteleva huivi taisi taas kerran lyödä kaikki sitä ihmettelemään ehtivät pienellä ällikällä, kuten myös koko näytös joka siitä varsin pian seurasi. Tuli ei tuntunut vaikuttavan valtavaan mieheen mitenkään, mutta edes tämän valtaisilla voimilla ei selvästikään oltu pyyhkäisemässä kapistusta sivuun yhtä helposti, kuin tämä oli pyyhkäissyt sen omistajan. Jossakin muussa tilanteessa olisi voinut olla jopa hupaisaa kun valtava mies turhaan yritti tempoa itseään vapaaksi, päätyen lopulta karjumaan turhautuneena käskyä hoitaa kangas irti sormistaan, mutta juuri nyt, näin läheltä väkivahvaa korstoa, koko näky taisi enemmänkin hirvittää. Ainakaan nuorukainen ei osannut oikein muutakaan, kuin tuijottaa hämillään ja pienellä kauhulla tämän repimistä ja tempomista.
Haekli itse, vieläkin valtavasta tällistä puolitainnoksissa ja huonovointisena, olisi saattanut istua paikoillaan pitkänkin aikaa, vain tuijottaen kaikkea kammottavaa ympärillään, mutta kaikeksi onneksi Spyrolla tuntui olevan huomattavasti enemmän hoksottimia tilanteeseen. Hän säpsähti, kun poika äkkiä sihahtikin jotakin hänen suuntaansa, vilkaisten tätä puoliksi yllättyneenä ja puoliksi peloissaan. Punatukkaiselta meni hetki päästä edes jyvälle siitä mitä tämä kaavaili, ja sitä seurasi epäluuloinen vilkaisu ainakin nyt hetken verran itsekseen tempomaan jääneen miehenjätin suuntaan. Eittämättä nyt oli aika tehdä jotakin, jos mitään aiottaisiin edes tehdä. "Äh, minä... juu, varmaan", nuorukainen lopulta sihahti takaisin nulikalle. Hänen äänensä haparoi, ja lisäksi siihen oli ilmaantunut melkoisen paha nenä-ääni. Eittämättä murtunut, melkoisen pahasti vinoon lyöty nenä vaikutti asiaan, vaikka hän itse tuskin oli ehtinyt panna sitä edes kunnolla merkille. Eikä hän sellaisia ehtinyt miettiä nytkään, sillä äkillinen, raivoisa ärähdys valtavan korston suunnalta sai hänet säpsähtämään taas tätä kohti. "Kuulitko!? Ota tämä irti tai tapahtuu kamalia!" valtava mies karjaisi suoraan Haeklia kohti, saaden hänet tapailemaan hädissään hetken jotakin vastausta, joka ei tosin tainnut olla aivan niin yksinkertainen. Monestakin syystä. "Minä... en minä osaa! Se tekee mitä se... mitä se haluaa!" nuorukainen lopulta ähkäisi. Tuntui kaikkea muuta kuin hyvältä ajatukselta tehdä yhteistyötä korston kanssa edes vastauksen verran, mutta toisaalta häntä ajoi lopulta myös varsin todellisen tuntuinen pelko siitä, että kammotus tosiaan tekisi jotakin hirveää.
Oli vaikea sanoa, reagoiko valtava mies enemmänkin Haeklin haparoivaan vastaukseen vaiko Spyron epäilyttävään liikuskeluun, mutta siitä huolimattakin hän päästi hätäisen, järkyttyneen ähkäisyn, kun tämä äkkiä kesken tempomisensa kohottikin valtavaa jalkaansa. Se pamahti kovaa, kantapää edellä vasten kivistä seinää, pelottavan lähellä kaksikon päitä, lopullisena ja ehdottomana kuin mikäkin tuomarin vasara. Kauhuissaan ketaraa tuijottava punatukkainen oli varma, että pystyi melkein kuulemaan kiven rutinan... eikä hän halunnut edes ajatella, millaisia ääniä esimerkiksi kannan alle jäänyt kallo olisi aiheuttanut. Korsto ei edes vetänyt jalkaansa pois, vaan antoi sen hiertää seinää vasten, tuijottaen nyt äkkiä taas vihaisesti kaksikkoa. "Tehän ette ole menossa mihinkään! Älkää luulkokaan että minä en muka tekisi teistä selvää ilman käsiä! Te pysytte nyt siinä tai kohta sattuu ja pahasti!" jättiläinen ärjäisi, tampaten vasten seinää kuin suorastaan painottaakseen sanojaan. Se sai nuorukaisen kyyristymään kärvistelevästi... mutta samalla hän kuitenkin vilkuili edelleen ympärilleen, kuin suorastaan miettien jotakin muuta. Tilanne näytti kaikin tavoin pahalta, ja jälleen kerran taisi olla pelottavan selvää ettei tästä oltu selviämässä ainakaan odottelemalla... ei vaikka hän ei mitään muuta olisi halunnutkaan kuin vain jäädä paikoilleen ja antaa asioiden edetä. "Ja nyt minä sanon vielä viimeisen kerran! Joku ottaa tämän irti nyt tai se oli siinä! Kohta katson lakkaako tämä reekeleen rätti uhittelemasta jos tallon teidät kummatkin!" korsto ärähti, kohottaen vangittuja käsiään ja niitä pitelevää huivia. Eikä tämä tosiaankaan kuulostanut siltä kuin olisi vain uhkaillut enää...
Hetken, hyvin lyhyen hetken, Haekli tuijotti valtavaa miestä silmät suurina, kuin kauhistuneena siitä mitä edes kaavaili. Se sai tämän kurtistamaan epäluuloisesti kulmiaan, mutta hankalasta asennostaan tämä ei ehtinyt kuitenkaan reagoida, kun nuorukainen äkkiä, huterasti ja suuret silmät apposen auki, sitten kiskaisikin äkkiä haparoiden itsensä polvilleen, tarraten kummallakin kädellään seinään korston jalan alla. Sitä seurasi sarja hyvin nopeita napautuksia, pelkkiä sormenkoputuksia, joissa ei totta puhuen ollut mitään erityisen merkittävän näköistä. Mutta kuten tähänkin asti, oli niillää silti melkoisen selkeä ja suora seuraus. Valtava korsto oli avaamassa jo suutaan raivoisaan karjaisuun, mutta se muuttuikin ulos tullessaan äkkiä hämmentyneen yllättyneeksi ähkäisyksi, kun seinä tämän jalan alla äkkiä maiskahti kuuluvasti kuin muta, nielaisten äkkiä sitä vasten nojaavan miehen jalan... kuin muta, ainakin. Pieni osa seinästä ei äkkiä ollutkaan enää lujaa ja eheää kiveä, vaan valuvaa savea, ja koko painollaan sitä vasten nojanneella miehellä ei ollut toivoakaan ehtiä tempaisemaan itseään kädettömänä vapaaksikaan, ennen kuin tämä oli jo polveaan myöten seinässä. Ja vaikka mies aikaisemmin olikin selvästi tajunnut jotakin näistä asioista, oli temppu siltikin siinä määrin odottamaton ettei tämä osannut kuin tuijottaa häkeltyneenä hetken verran. Kaikeksi onneksi se hetki oli kaikki, mitä nuorukainen tarvitsi. "Sinä reekele!" miehenjätti karjaisi, ottaen jo nopeasti parempaa asentoa saadakseen jalkansa vapaaksi. Mutta vaikka tämä ei olisikaan tarvinnut paljoa, oli punatukkaisen yksi ainoa liike silti nopeampi: hän tarvitsi vain muutaman napautuksen lisää sormillaan. Ja aivan yhtä äkkiä kuin kivi oli muuttunut mudaksi, muuttui muta nyt takaisin kiveksi.
"Spyro! Pois! Äkkiä!" Haekli huudahti, työntäen itsekin itsensä huterasti ja haparoiden kauemmas seinästä, kun valtava mies jäi turhaan tempomaan itseään, yrittäen kiskoa jalkaansa irti seinästä, joka sen ympärille oli taas yhdesä hetkessä jähmettynyt. Vaikka tämä olikin tehnyt äsken lattiaan valtavan reiän repiessään saman koiven jo kerran vapaaksi, näytti yritys tällä kertaa hankalasta asennosta ainakin hetken verran yhtä hyödyttömältä, kuin tämän käsiä kahlitsevan huivinkin riepottelu. "Sinä... reekele!" korsto karjaisi aavistuksen tukalasti uudelleen hätäisesti mutta edelleen puolipökerryksissä perääntyvän nuorukaisen suuntaan. Mutta vaikka hän ei ollutkaan parhaassa mahdollisessa kunnossa (hyvin kaukana siitä, jos totta puhuttiin), oli miehen haparoiva, epätoivoinen potku silti melkoisen helppo nähdä ennakkoon... ja myös väistää, onneksi. Keksimättä muutakaan tämä äkkiä potkaisi ainoan maahan jääneen jalkansa ilmaan, tavoitellen sillä harmaanahkaista. Se jäi kuitenkin pelkäksi huitomiseksi, kun tämä samassa silmänräpäyksessä putosi kivuliaan näköisesti ja kovaäänisesti alas lattiaan, jääden roikkumaan varsin ikävännäköisesti seinästä toisesta jalastaan. "Kun minä pääsen irti tästä niin sitten katsotaan montako näppärää temppua teillä vielä on jäljellä! Sitten katsotaan!" korsto mylväisi kovaan ääneen, tuijottaen villin raivoisasti kumpaakin kaksikosta, mutta etenkin Haeklia joka perääntyi juuri nyt parhaillaan nopeasti keskemmälle kammiota. Haluten ottaa mahdollisimman paljon etäisyyttä hirvitykseen. Hänen jalkansa tutisivat kuin olisivat olleet aikeissa murtua, ja käsien kohottaminenkin oli tuntunut äsken hirvittävän raskaalta, mutta jännitys ja kauhu pitivät hänet pystyssä.
Korston uhkaukset hajosivat nopeasti pelkäksi kirouksien ja sadattelun tulvaksi, kun tämä jäi maassa maaten kiskomaan itseään vapaaksi minkä pystyi, raastaen yhä liekehtivää huivia turhaan (joskin hämmentävän vahingotta) hampaillaan ja potkien seinää aivan yhtä hyödyttömästi, joskin kovaäänisesti. Ja totta puhuen Haekli oli haparoivassa paniikissaan aikeissa jättää tämän jo aivan omaan arvoonsa, keskittyen Spyroon ja pakosuunnitelmiin, kun tämän suunnalta kuitenkin kuului äkkiä paljon määrätietoisempi, selkeämpi karjaisu, joka sai hänet kuitenkin katsomaan hämmentyneenä. "Velaz!" jättiläinen karjaisi kovaan ääneen koko kammion täydeltä, kuin ei olisi edes tarkoittanut sitä käsistään (ja jaloistaan) livistäneille. Outo sana ei tarkoittanut mitään, ei edes nuorukaiselle, ja hän tuijottikin ilmestystä hetken varuillaan, tietämättä mitä odottaa. Mutta kun siihen vastattiinkin äkkiä toiselta suunnalta, käännähti hän ympäri haparoiden mutta jännittyneen varuillaan, kohti Nitteä ja tämän vastustajaa. "Kohta, kohta. Kshhk, typerys", kelmeä ja kalpea, mahdollisesti Velaziksi kutsuttu mies sihahti ilmoille, edes vilkaisemattakaan karjuvan jätin suuntaan, kuin tämä olisi ollut jo täysin perillä tilanteesta. Ja niin kammottavaa kuin se olikin, taisivat tämän lyhyet, ytimekkäät sanat päteä aivan liiankin hyvin; Nitte seisoi edelleen pystyssä ja taisteli parhaansa mukaan vastaan, mutta nainen oli painunut kasaan kuin tuskissaan, eikä tämä enää karjunut uhmakkaasti. Kuvottava ilmestys kierteli tätä nyt kuin saalistaja, antaen yhden nopean iskun sinne ja toisen tänne, hakien paikkaa josta pistää kuolettavasti sisään. Ja vaikka pronssinen puolustikin yhä itseään, tämä ei hyökännyt vastaan, kunhan huitoi nopeasti ja puolustavasti miestä kohti tavalla, jonka torjuminen näytti aivan liiankin helpolta. Tapa, jolla kammottava mies kierteli tätä vimmaisen keskittyneesti, askeleissaan hirveää intoa ja synkkää mielihyvää, kylmäsi Haeklia pelkällä nopealla vilkaisullakin.
"Spyro... äh, meidän... meidän pitää häipyä täältä!" Haekli sihahti, kääntäen katseensa pois aivan liian pahannäköisestä kaksintaistelusta, joka lupaili jo karua, kammottavaa loppua. Hän yritti etsiä poikaa silmiinsä, pyrkien samaan aikaan näyttämään mahdollisimman määrätietoiselta häpeällisen sijaan. Ajatus Niten jättämisestä oman onnensa nojaan nyt tuntui vielä pahemmalta kuin aikaisemmin, mutta... mutta tämä tarjoaisi hirvittävälle, kelmeälle miehelle puuhaa vielä hetkeksi - mutta ei pidempään. Eikä hän samaan tapaan voinut olla pelokkaiden vilkaisujensa lomasta varma siitäkään, kauanko hänenkään temppunsa kestäisi. Valtava mies tempoi itseään kovaa ja raivoisasti, ja vaikka sen kaiken järjen mukaan ei olisi pitänyt vaikuttaa mihinkään, niin... oli tämä aikaisemminkin riistäytynyt jo vapaaksi. Se, että he olivat tulleet tänne naisen perässä, tarviten tätä paetakseen, tuntui nyt kovin toissijaiselta välittömämmän selviämisen edessä...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 3, 2015 2:41:03 GMT 3
Vain muutaman hetken sisällä hämmentävät käänteet seurasivat toisiaan järkyttyneesti lattian rajasta tuijottavan kaksikon silmien edessä... vaikka tällä kertaa seuraukset taisivat yllättäen olla ikävämpiä jollekulle toiselle kuin heille. Hurjistunut jättiläinen ärjyi ja teutaroi käsiinsä tarranneen huivin otteessa, kykenemättä irrottamaan tai repimään omapäistä, häkellyttävän vahvaa kangasta, mutta niin kyseenalaista kun viimein olikin nähdä jonkinlaista rehellistä hämminkiä ja raivoa valtavan miehen suunnalta, iski särkyisen Spyronkin mieleen pian oivallus huselluksen mahdollisesti tarjoavasta pienestä tilaisuudesta... kukaties aivan vain ajatuskin tästä oli tässäkin tilanteessa kylmäävän vaarallinen, mutta mies oli tainnut olla varsin määrätietoisissa aikeissa musertaa heidät molemmat hengiltä joka tapauksessa. Hetken varautuneesti hampaitaan kirskuteltuaan purppuratukka käänsikin vaivihkaisesti huomionsa vieressään kyhjöttävään, häntäkin enemmän runnotun näköiseen Haekliin. Se haki kokeilevasti parempaa asentoa paikoillaan jääden kuitenkin vilkuilemaan toista hermostuneen huolissaan kuontalonsa alta vaikka ei rohjennut päästää heidän edessään riehuvaa ja karjuvaa korstoakaan silmistään. Hetken poika ehti jo pelätä että nuorukainen olisi kukaties telonut itsensä varsin pahastikin sen ilmeisimmän, hyvin ilkeästi ruhjottujen kasvojen lisäksi, mutta pienellä viiveellä tämä tuntui kuitenkin tajuavan mitä hän oli sanonut. Niin vähän kuin ajatus ryntäilystä miehen massiivisten murskaavien jalkojen tuntumassa houkutteli epäilemättä heitä kumpaakaan taisi tämä olla ainoa pienikin mahdollisuus mitä heille tähän hätään suotiin, ja vaikka Haeklikin näytti ymmärrettävän kivuliaalta ja huteralta sai tämän hiljainen vastaus silti purppuratukan huokaamaan hiljaa kireästä helpotuksesta. Hän oli jo pelännyt ettei toinen ollut tarpeeksi kunnossa edes liikkumaan hänen itsensäkin joutuessa vieläkin kiristelemään hampaitaan melkoisesti paljon pienemmänkin huitaisun jäljiltä... mutta vaikka petomainen miehenjätti tuntuikin joutuvan käyttämään toistaiseksi suuren osan huomiostaan liekehtivään huiviin kimpussaan ei tämä silti tainnut olla aivan sokea sillekään mitä tämän edessä tapahtui.
Jännittynyt Spyrokin päätyi säpsähtämään melkoisesti (ja jokseenkin kivuliaasti) kun hurjistunut korsto ärähti uudestaan heidän suuntaansa, vaatien jo kaikkea muuta kuin leppoisan itsevarmoin elkein tekstiilin irrottamista itsestään. Vieläkin seinään nojaava poika hätkähti entistä enemmän kiveä vasten tämän ymmyrkäisten silmien katseen singahtaessa Haeklista takaisin yläviistoon, kohti raivostuneen mieshirviön kasvoja yhtälailla tämän ärjynnän edessä luimistuen. Kuitenkin muukalaisen komennon noudattaminen olisikin ollut odottamattoman hankala tehtävä jos heillä olisi ollut edes halua yrittää moista uhkauksienkaan edestä, nulikankin päätyessä luomaan pikaisen, epätietoisen hermostuneen katseen sanoja vaivalloisesti tapailevaan Haekliin. Rehellisesti hänkään ei ollut varma mitä kankaalle olisi edes pitänyt tehdä... tai että olisiko moinen ollut edes fiksua jos he moiseen olisivat kyenneetkään mutta mies oli silti varsin lähellä ja murskaavan vahva epäilemättä ilman käsiäänkin. Ja vaikka Haekli lopulta vastasi vastasi komennukseen hätäisen rehellisesti, ei vastaus selvästikään miellyttänyt korstoa tippaakaan. Silmänräpäykseksi järkyttynyt purppuratukka päätyi jännittymään paikalleen kun massiivinen, paljas mutta epäilemättä jo kiveäkin aiemmin murskattu jalka kohosi lattialta iskeytyen sitten raivokkaasti ja rutisten vasten seinää heidän vieressään saaden pojankin ähkäisemään pelästyksestä ja kavahtamaan refleksinomaisesti kauemmas. Se oli vähällä menettää tasapainonsa ja kellahtaa takaisin lattialle onnistuen kuitenkin viimehetkellä lysähtämään ennemminkin vasten kiveä takanaan, jääden kuitenkin tuijottamaan rutisten valittavaan kiveen polkaistua jalkaa tummat silmänsä ymmyrkäisinä. Poika ehti jo tuntemaan uuden epätoivoisen häivähdyksen iskevän ylitseen peläten miehen jo tajunneen mitä he olivat kaavailleet jätin jäädessä ärjymään lisää hurjistuneita uhkauksia heidän niskaansa.... sentään vielä toteuttamatta sanojaan heidän molempien tallomisesta, kaiketi odottaen painostavasti jonkun tekevän jotakin itsepäisen repeämättömälle kankaalle joka oli tarrannut kiinni tähän.
Kiveä vasten tukalasti painautunut Spyro irvisti jätin silkan äänenkäytön raastaessa korviaan vilkaisten kuitenkin vielä yhtälailla järkyttyneen näköistä Haeklia hermostuneesti, kun nuorukainen näytti jälleen jähmettyneen kauhusta paikoilleen. Kuitenkin vaikka tämä hetken aikaa tuijottikin kiveä armottomasti murskaavaa jalkaa heidän vieressään liikahtikin nuorukainen äkkiä yllättäen jopa Spyron. Poika räpäytti häkeltyneenä silmiään kun toinen punnersikin lattialta polvilleen ennen kuin tarrasi kiviseen seinään.... ja yhtäkkiä kivi korston jalan alla ei ollutkaan enää kiveä. Purppuratukka ähkäisi typertyneesti kun raivosta ärjyvä jätti äkkiä horjahti kuin olisi menettänyt varsin järkähtämättömältä näyttäneen tukensa, vain hetkeä ennen kuin tämän jättimäinen jalka upposi tällä kertaa syvälle kiviseen seinään kuin mutaiseen maahan. Spyrokaan ehti hädintuskin edes tajuta mitä tapahtui kun Haekli jo napautti seinää uudelleen ja äsken upottanut seinämä oli jälleen umpikiveä. Tämä tuntui viimein aiheuttavan huomattavasti enemmän haittaa toistaiseksi kädettömälle, yhden jalan varassa tasapainoilevalle jätille. Hetken aikaa purppuratukka osasi vain tuijottaa vieläkin lattialle kyyristyneenä tempovaa ja raivoavaa miestä heidän edessään kunnes Haeklin hätäinen ääni kuitenkin havahdutti nulikan jälleen. Kukaties se ei vieläkään ollut aivan varma mitä oli tapahtunut, mutta sillä tuskin oli lopulta väliäkään koska tämän aikaansaannokset olivat kuitenkin varsin selkeitä: ainakin hetken aikaa mieshirviö oli ansassa. Poika räpäytti ymmyrkäisiä silmiään muutamaan kertaan kiskoen katseensa karjuvasta jätistä Haekliin ennen kuin nulikkakin tuntui oivaltavan tilanteen kun toinen punnertautui vaivalloisesti mutta hätäisesti jaloilleen. Se ähkäisi uudestaan ennen kuin kuitenkin nyökkäsi kiskaisten itsekin itsensä enää epäröimättä lähes paniikinomaisella motivaatiolla ylös ja kompuroi huojahdellen eteenpäin miehen ohitse vaikka äkillinen liike saikin pojan jälleen irvistämään. Mutta tämä taisi tähän hätään olla varsin pieni paha, ottaen huomioon ettei korsto ollut pääsemässä heidän peräänsä raivokkaasta ärjynnästään huolimatta.
Poika kompasteli yhtälailla huteran Haeklin jälkeen pois ansaan jääneen eläimen tapaan teutaroivan mieshirviön luota. Muukalainen ei kuitenkaan ollut aikeissa antaa heidän painella mihinkään ja tukalasta tilanteestaan huolimatta tämä kohottikin vielä kömpelösti ainoan vapaan jalkansa, pakottaen Spyronkin kompuroimaan paniikinomaisesti sivuun tämän hoksatessa uhkaavan liikkeen. "Varo!" se ehti ähkäistä pelästyneesti toisen suuntaan tumman nuorukaisenkin kuitenkin onnistuessa välttämään eittämättä haparoivan potkun suuntaansa, yrityksen lähettäessäkin sen sijaan huitovan jätin raskaasti rysähtäen lattialle. Nulikka kuuli tämän raivoavan takanaan hänen enemmän tai vähemmän huojahdellessa puuskuttaen tumman nuorukaisen perään, ennen kuin he viimein joutuivat hidastamaan keskemmällä kammiota vilkaistakseen ympärilleen. "Hitto" poika puuskahti yhteenpurtujen hampaidensa lomasta luoden epäluuloisen katseen olkansa ylitse nyt lattialla teutaroivaan mieheen joka yritti epätoivoisesti potkia jalkansa vanginnutta kiveä, kuitenkin tällä kertaa saaden aikaan huojentavan vähän. Siltikään nulikka ei voinut olla pälyilemättä varsin vainoharhaisesti uhkaavasti ärjyvän korston suuntaan joka jo julisti karmeaa murhaa heidän suuntaansa kunhan tämä onnistuisi pääsemään irti. Tämä ei kuitenkaan tuntunut olevan tapahtumassa aivan heti ja mieshirviökin taisi tajuta sen, tämän ärjäistessä äkkiä kiroustensa lomasta ilmoille jotakin epäilyttävästi nimeltä kuulostavaa. Nulikka rypisti tälle kulmiaan epäluuloisesti, säpsähtäen kuitenkin kun karmiva sihahtava ääni vastasi kauempaa saaden pojan kiskaisemaan katseensa irti sätkivästä jätistä luoden sen sijaan itsekin hätäisen katseen ympärilleen kammiossa. Vieläkin kamppailevaa kaksikkoa ei tainnut tarvita kauaa hakeakaan, mutta näky joka heitä kohtasi oli kaikkea muuta kuin millään tavalla rohkaiseva jopa sellaisen silmään joka ei ymmärtänyt miekkataistelusta paljoakaan...
Nulikan kurkusta karkasi sanaton, pelästynyt henkäisy kun tämä löysi vielä jaloillaan, mutta selkeästi vain hädin tuskin, huitovan Niten joka iski jo lähes epätoivon vimmalla kohti ympärillään tanssahtelevaa kalpeaa, luonnotonta miekkosta. Siinä missä nainen jo huojahteli ja hoiperteli ilmeisen uuvuksissa ja tuskissaan ei karmiva ilmestys tuntunut kärsineen yhteenotosta lähellekään yhtä paljon... tämän oikeastaan näyttämättä olevan tippaakaan huolissaan niin vastustajastaan kuin kauempaa huutavasta toveristaankaan. Tämä ei edes herpaantunut ahdistelemastaan pronssisuomuisesta sihahtaessaan kärsimättömästi korston sanoille samalla kun jatkoi yhtälailla murhaavia iskujaan naisen suuntaan pakottaen tämän epätoivoiselle puolustuskannalle. Silmät järkytyksestä ymmyrkäisenä tuijottava Spyro tuntui jälleen jähmettyvän paikalleen näyn edessä tajutessaan Niten hirvittävän ahdingon, ennen kuin tämä säpsähti uudestaan kun nuorukainen hänen tuntumassaan tapaili toivottomia, vastahakoisia sanoja. Tämä saikin pojan katseen kääntymään yhtälailla kauhistuneena toiseen. "Mi-- mutta....! Entä Nitte? Eihän me voida...!" pelästynyt nulikka ähkäisi nuorukaista tuijottaen, ennen kuin käänsi katseensa vielä jo itsekin jokseenkin epätoivoisesti taistelevan pronssisuomuisen suuntaan. Aika oli selvästi käymässä vähiin naisenkin kannalta, ja ajatus selvästi hirvitti purppuratukkaa tarpeeksi tässäkin tilanteessa sotkeakseen järkyttyneen nulikan muutenkin särkevän sekavat ajatukset entisestään. Hetken aikaa se pälyilikin siristellen ja neuvottomana vuoroin Haeklia sekä taistelua ennen kuin ähkäisi uudestaan hätäisesti ja kääntyi vielä kohti pronssisuomuista, ilmeisen vastahakoisena vain ryntäämään tiehensä vaikka kuumottava tilanne taisi olla hyvää vauhtia kasvamassa entisestään heidän ympärillään. "Nitte! Tule! Meidän... meidän pitää häipyä!" se lähestulkoon älähti naisen suuntaan taistelunkalskeen ylitse, kuitenkin mahdollisesti jo omassa paniikinomaisessa mielessäänkin aavistaen ettei tämän perääntyminen kesken kuumeisen taistelun tainnut olla kovinkaan helposti tehty vaikka tämä olisikin suostunut kuuntelemaan. Kalpea mies vainosi lohikäärmemäistä naista armotta, selvästikin jo onnistuneena vahingoittamaankin tätä taistelun tiimellyksessä, mutta.... pakkohan heidän oli kyetä tekemään edes... jotain! Ymmyrkäinen ja lähes anovan neuvoton katse kääntyikin pian takaisin Haekliin, vaikka nuorukainen taisi seurata kaikkea likimain yhtälailla kauhistuneena kuin hänkin. Mutta... kukaties.... ehkä toinen kykenisi kuitenkin auttamaan Nitteäkin, ehkä pienempi sairaalloinen miekkonen ei tempoisikaan itseään yhtä reteästi irti kivisestä lattiasta kuin jättimäinen toverinsa jos sattuisi uppoamaan tähän... Kieltämättä tilanne taisi kuitenkin näyttää varsin uhkaavalta, ja sen taisi tajuta jopa pieni valkoinen eläinkin joka kyhjötti turkkiaan kauhuissaan pörhistellen seinänvierustan varjoissa, pälyillen keltaisilla silmillään läheisen kuhisevaa mustuutta huokuvan tunnelin suun suuntaan rohkenematta kuitenkaan kaikesta kammion metelistäkään huolimatta lähestyä tätä.
|
|
|
Post by submarine on Jun 3, 2015 10:57:54 GMT 3
Valtavan korston kourista (ja koivista) livahtaminen oli eittämättä käänne parempaan, mutta Haekli ei voinut hyvällä tahdollakaan väittää, että se olisi ollut mitenkään valtava käänne. Kaksikon oli onnistunut liukahtaa miehen ohitse kun tämä nyt yritti parhaansa mukaan vapauttaa itseään umpikivestä vain yhden ainoan jalan avulla, mutta miekkansa kanssa edelleen synkällä innolla sohiva kelmeämpi tapaus oli täysin vapaa... ja pian tällä ei todennäköisesti olisi enää muuta mietittävääkään. Nitte tuskin pystyisi tarjoamaan tälle kammottavaa ajanvietettä enää pitkään, eikä punatukkainen yksinkertaisesti nähnyt tilanteessa muitakaan mahdollisuuksia kuin paon. Hän ei ollut varma minne tai miten, mutta juuri nyt se tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Ja siksipä hän vilkaisikin Spyroon epätoivoisena ja tyrmistyneenä, kun poika alkoi hapuilla jonkinlaista vastalausetta siitä, että heidän olisi pitänyt auttaa pronssisuomuista. "Me? Mutta... me... emmehän me..." nuorukainen aloitti, osaamatta kauhultaan, järkytykseltään ja huteruudeltaan edes muodostaa kunnollisia lauseita. Toisen protestoinsi tai hänessä aikaan melkoista kauhua... mutta toisaalta myös selkeää, surkeaa hankaluutta. Tapa, jolla hänen silmänsä käväisivät sarvipäisen naisen epätoivoisessa taistelussa kielivät eittämättä siitä, että hän kukaties pystyi kaikesta huolimattakin keksimään keinoja, joilla he, tai ainakin juuri hän, olisivat voineet ainakin yrittää auttaa tätä. Mutta samalla se, miten kammottavan varmasti sillä kaikella olisi hirveitä seurauksia, halvautti hänet täysin. Joku rohkeampi, pystyvämpi ja voimakkaampi olisi kukaties nähnyt juuri nyt tässä kaikessa tilaisuuden hyökätä takaapäin kelmeän hirvityksen kimppuun, auttaa naista ja sen jälkeen kukaties vieläpä tehdä jotakin maassa raivoisasti teutaroivalle miehellekin, mutta... mutta hän ei pystynyt näkemään kuin aivan liikaa aivan liian kammottavia tapoja joilla moinen olisi voinut loppua pahasti - mikä tuntui jopa todennäköisemmältä kuin kaikki muu. Edes taikuus ei tuntunut nyt hyvältä ajatukselta.
Haeklin vaikeaan, surkeaan empimiseen ei varmastikaan juuri nyt ollut aikaa, ja hän säpsähti jännittyneesti kun Spyro sitten äkkiä alkoikin huutaa Niten suuntaan, yrittäen paremman puutteessa kannustaa tätä hankkiutumaan nopeasti vapaaksi taistelusta... jotenkin. Hänkin pälyili rauhattomasti sinnepäin, mutta eittämättä jopa purppurapäisellä nulikalla oli tarpeeksi ymmärrystä taisteluista ja taistelemisesta, että tämä pystyi näkemään koko tilanteen tukaluuden. Kalpean miehen, Velazin, miekka halkoi ilmaan ja etsi kuumeisesti jotakin pehmeää mihin upota, ja pronssisen vetäytyminen puolustuskannalle vain helpotti moista. Kun tämä ei enää tohtinut lyödä edes kunnolla takaisin, oli miehen kovin helppo pyöriä tämän ympärillä miten mieli, vain etsien lopullista paikkaansa. Ja samalla tällä tuntui olevan aivan liiankin hyvin aikaa keskittyä myös ympärillään tapahtuvaan, sillä vaikka sarvipäinen ei ehtinytkään vastata pojan huutoihin, tai mahdollisesti edes tiedostaa niitä, kylmäsi harmaanahkaista äkkiä kun mies sihahtikin oman vastauksensa. "Ei Nitte nyt tule. Nitellä on kiire kuolla, ja sitten teilläkin", kelmeä ilmestys tokaisi ääneen, pelottavan kärkkäästi ja nopeasti, kuin olisi suorastaan jo himoinnut mahdollisuutta päästä toteuttamaan uhkauksensa. Tämä ei vilkaissutkaan heidän suuntaansa, mutta se tuntui tekevän sanoista vain kammottavalla tavalla ytimekkäämpiä, kuin tappaminen olisi ollut tälle tosiaankin näin yksinkertaisen suoraviivaista ja nautinnollista. Tämä iski jälleen vasten pronssista, painaen hetkeksi miekallaan pelottavan kovaa naisen puolustusta vastaan, ennen kuin pakotti tämän perääntyvän askeleen verran - seinää vasten. Sarvipäinen ei pystynyt vastaamaan siihen muutenkaan kuin puremalla hampaitaan ja painamaan vastaan.
Kammottava, lopullisen tuntuinen näytös silmien edessä sai Haeklin tuijottamaan kauhuissaan, mutta siitä huolimatta äkkiä ilmaa repivä, korvia piinaava ääni sivulta, sieltä missä valtava mies edelleen pyristeli, sai hänet kääntämään villisti ja kauhuissaan katseensa. Hetken hän ehti jo pelätä näkevänsä tämän kömpimässä uudelleen pystyyn, mutta ääni ei ollut ollut kiven repeytymistä tai murtumista, vaan jotakin paljon... napakampaa ja terävämpää. Melkein kuin salamanisku, tai jotakin sellaista. Eikä hän aivan heti, tuijottaessaan varuillaan ja kauhulla edelleen maassa pyristelevää korstoa, pystynyt näkemään mistä oli kyse. Mutta sitten jokin välähti taas. Hirvittävä miehenjätti riuhtoi itseään ja polki keskittyneesti seinää, nyt jo huomattavasti määrätietoisemmin ja selkeämmin kuin pelkästään sekalaisesti itseään riepotellen. Tämä kohotti toista jalkaansa, ärähti ja polkaisi sitten taas kiviseinää vasten... ja jokin välähti äkkiä jalan alla. Kauhistuneelta nuorukaiselta meni hetki edes tajuta, että jollakin ilveellä tämän jalka iski todellakin kipinää kivestä, saaden aikaan repivän, pamahtavan äänen jossa oli paljon enemmän syvyyttä ja voimaa kuin vain kantapään kolahtamisessa kiveen itsessään. Ja kun tämä taas nosti jalkansa, pystyi hän näkemään myös, että kohta jota tämä nyt polki oli mustunut ja rosoinen. Kuin siihen olisi todellakin iskenyt salama. "Velaz! Ota ne kiinni nyt! Minä en ehdi vielä! Minä tarvitsen hetken!" mies karjaisi, tuntuen keskittyvän nyt vain itsensä vapauttamiseen. Ja vaikka punatukkaisella ei kauhultaan ollut aavistustakaan miten tämä sen teki, niin sitä tämä siitä huolimatta selvästikin teki. Jollakin oudolla, hirvittävällä voimalla. Huivi jota tämä edelleen riuhtoi paloi yhä, mutta sen liekit olivat totta puhuen heikentyneet jo huomattavasti, kuin kapistus olisi ollut väsymässä jatkuvaan palamiseen. Sekään ei ainakaan millään tavalla parantanut tilannetta. Tässä kaikessa jylläsivät nyt voimat, jota edes taikuutta tunteva nuorukainen ei enää ymmärtänyt...
"Äh, Spyro! Meidän pitää mennä!" Haekli parkaisi lopulta, siepaten äkkiä kiinni vieressään seisovan pojan kädestä melkein paniikinomaisesti. Hän ei tiennyt mitä kaikkea kammottavaa täällä oli meneillään, eikä hän halunnut saada selville enää yhtään enempää. Kuumeisesti, hätäisen nopeasti hän lähti kiskomaan toista perässään kohti lähintä käytävää, sitä josta valtava mies oli aikaisemmin ajanut Niten alun perin sisään. Edes se, että heillä ei ollut juuri nyt valonlähdettä jonka kanssa ajaa heikon valon ulkopuolella odottava hirveä kuhina kauemmas, ei tuntunut juuri nyt tärkeältä. Tärkeintä oli päästä pakoon... vaikka sitten vain ryntäilemällä päättömästi ja kauhuissaan. Se tuntui oikeastaan juuri nyt melkeinpä jopa hyvältä ajatukselta, olla ajattelematta enää yhtään enempää. Huterassa ja holtittomassa tilassaankin hänen jäntevien sormiensa ote oli melkoisen luja, ja tapa jolla hän puristi toisen rannetta ei varmastikaan ollut millään tapaa kaikista hellävaraisin. "Meidän... meidän pitää vain häipyä", nuorukainen toisti, tähystäen epäluuloisesti ja peloissaan pimeään, jonne aikoi nyt väkipakolla paeta. Ja vaikka hän olikin ollut aikeissa vain rynnistää pakoon minkä pystyi, sai jokin hänet silti empimään hetken verran. Sekaisena ja huterana häneltä meni hetki edes tajuta mistä oli kyse, mutta lopulta vastaus taisi olla varsin ilmeinen: tunnelista, kulman takaa, oli lähestymässä uutta valoa, joka ei varmasti tullut ainakaan mistään kammiossa olevasta valonlähteestä. Kulman takaa sitä oli ollut vaikea huomata sivummalta, mutta nyt pelkällä vilkaisullakin taisi olla nopeasti selvää, että joku oli tulossa kohti, mukanaan lisää valoa.
Äkillinen havainto sai Haeklin kaikesta panikoinnistaan huolimattakin perääntymään aavistuksen verran epäluuloisesti - ja sitten monta askelta enemmän, kun pimeydessä vaaninut kuhina villiintyikin äkkiä. Kammottavat, kammion reunalle kärkkymään jääneet pienet otukset selvästikin välttelivät valoa jos vain pystyivät, mutta nyt jokin oli tulossa niiden takaa uuden, totta puhuen varsin kirkkaan oloisen valonlähteen kanssa. Samaan aikaan kammio oli valokiven sammuttua ja miehenjätin kantaman soihdun lennettyä hämärtynyt melkoisesti, mikä taisi olla varsin ikävä yhtälö. Punatukkainen päästi järkyttyneen ähkäisyn, kun äkkiä hänen ohitseen, piittaamatta hänestä juuri nyt hiukkaakaan, alkoikin kipittää sanoinkuvaamattoman rumia, hirvittäviä sekasikiöitä. Hän horjahti, päästäen irti Spyrosta pysyäkseen pystyssä, yrittäen väistellä pimeästä esiin syöksyviä otuksia. Vaikka rumat pienet hirvitykset joutuivatkin nyt pakon edessä työntymään valoon, ei niitä selvästi kiinnostanut jäädä sinne. Sihisten ja kopisten ne sinkoilivat kaikissa silmiä piinaavissa muodoissaan pitkin kammiota, sinne tänne, itse kunkin jalkoihin, kuin etsien jotakin piiloa. Osa niistä juoksi holtittomasti jopa maassa teutaroivan miehenjätin ylitse, saaden tämän ähkimään ja ärähtelemään ja huitomaan itseään kuin vihaisia paarmoja häätäen. Jotkin niistä tohtivat sekaisina jopa kipittää suoraan edelleen lamppua vyöllään kantavan kelmeän Velazin jaloista, keskeyttäen hetkeksi epätoivoisen taistelun. Koko näky toi jollakin ikävällä tavalla mieleen hukkuvasta laivasta pakenevat rotat, ja vaikka otukset selvästikin vain karttoivat valoa, tuntui moinen silti hyvin pahalta alkusoitolta sille, mitä nyt olisikaan luvassa. Otusten kuhinan perässä käytävästä kaikuivat askeleet, jotka olivat nopeita, määrätietoisia ja napakoita...
Aikansa sanoinkuvaamattoman rumat pikkudemonit riehuivat pitkin kammiota, ennen kuin ne kaikessa järjettömyydessäänkin löysivät tiensä uudelleen pimeään, sukeltaen muiden kaltaistensa joukkoon ympäröiviin käytäviin. Äkillinen kuhina tuntui kuitenkin jo hyvin lyhyessä hetkessä kiinnittäneen kaikkian paikallaolijoiden huomion, jopa kahden kammottavan korston. Jollakin järjettömällä tavalla seinää jalkansa ympäriltä murtanut, raivostunut jättiläinenkin tuntui rauhoittuvan aavistuksen verran, ja jopa jännittyvän, pälyillen ympärilleen kuin olisi osannut ennakoida jo mitä tuleman piti - pitämättä siitä kuitenkaan hiukkaakaan. Myös kelmeä miekkamies kiskaisikin itsensä äkkiä kauemmas hädin tuskin enää vastaan taistelleesta Nitestä, ottaen muutaman napakan, nopean askeleen keskemmälle kammiota tähystääkseen pimeyteen. Sitten tämä sihahti uudelleen, nyt huomattavasti vähemmän mielissään. Pronssisuomuinen nainen käytti tilaisuuden hyväkseen putoamalla polvensa varaan, selvästi aivan kaikkensa antaneena. "Sshhk. Nyt loppui tämä ilonpito ja helpot ajat. Sieltä se narttu nyt tulee", kalpea, sairaalloinen mies tuhahti, pyöräyttäen miekkaa kädessään tavalla, joka hämmentyneestä ja jännittyneestä Haeklista näytti melkeinpä jopa... hermostuneelta, tai ainakin kiihtyneeltä. Melkein kuin tämä olisi jo tiennyt luvassa olevan jotakin epämiellyttävää, niin hankala kuin olikaan keksiä mitään mikä olisi riittänyt saamaan jonkin niin kammottavan kuin tämä itse hermostuneeksi. Eikä valtava mies sivummalla näyttänyt yhtään sen tyytyväisemmältä. Tämä päästi huomattavasti konstailemattomamman kirouksen, polkaisten uudelleen seinää kuin olisi halunnut itsensä vieläkin hieman nopeammin vapaaksi. "Herra laittoi sen taas meidän peräämme", valtava korsto ähkäisi, kuulostaen jokseenkin haluttomalta ja jopa lannistuneelta.
"Mitä... kuka se..." Haekli tapaili haparoiden, odottamatta kuitenkaan yhtikäs mitään vastausta. Taistelu ja huitominen oli äkkiä lakannut, mutta se tuntui johtuvan pelkästään siitä yksinkertaisesta seikasta, että luvassa oli äkkiä jotakin vieläkin epämiellyttävämpää. Hermostunut, epäluuloinen ja jo kaikkeen tähänastiseen paniikkiin asti järkyttynyt nuorukainen ei lopulta osannut muutakaan kuin ottaa epäluuloisesti askeleen taaksepäin käytävän suusta askelten lähestyessä. Tapa, jolla hän nyt tarrasi Spyroon, ei niinkään ollut pakottava kuin epätoivoisen tukea hakea ja, niin hataran hyödytöntä kuin moinen varmasti olikin, myös suojeleva. Tilanne oli menossa ties mihin suuntaan, eikä hän tosiaankaan halunnut nähdä mitä tällaiset hirvittävät, suorastaan hirviömäiset hiipparit pelkäsivät niin pahasti, että lopettivat kaiken riehumisensa kesken...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 4, 2015 4:01:36 GMT 3
Se epätoivoinen, kauhistunut katse jonka paikoilleen kaiken edessä jähmettynyt purppuratukka viimein loi Haekliin vieressään ei lopulta tainnut olla millään tavalla reilua, vaikka tumma nuorukainen olikin onnistunut pysäyttämään massiivisen, nyt lattialla sätkivän korston... mutta tämäkin oli kuitenkin vain hetkellistä, karmivan oivalluksen iskiessä Spyronkin mieleen hänen vain vilkaistessakin tämän suuntaan. Tällä kertaa jalastaan seinään varsin hankalassa asennossa ja kädistään sidottuna uppoaminen tuntui viimein aiheuttavan mieshirviölle jopa vaikeuksia mutta vieläkään tässä ei ollut havaittavissa mitään oikeaa hätää... vain ärtymystä sekä turhautuneisuutta hankalaksi käyneestä tilanteesta. Mutta edes tämä ei ollut nyt heidän suurin ongelmansa vaan murhaavan kärsivällisesti Niten ympärillä syöksähtelevä kalpea miekkonen. Ei ollut vaikea nähdä ettei pronssisuomuisessa ollut enää paljoakaan voimia jäljellä, mikä sai tämän nopeasti tajunneen nulikankin entistä hätääntyneemmäksi. Kuitenkin tumma nuorukainen vastasi vastasi hänen katseeseensa yhtälailla neuvottomana ja kärvistellen, samaan aikaan kun naisen kamppailu taustalla kävi hetki hetkeltä epätoivoisemmaksi. "Eikö... eikö me voida edes... jotain...?" poika ähkäisi, jo valmiiksi vaisujen sanojen kuitenkin haipuessa surkeana ilmaan taistelunkalskeen sekä hurjistuneen ansaan jääneen miehen metelöinnin alle. Niin paljon kuin se selvästi tätäkin kirpaisi, oli nulikka tainnut kuitenkin tajuta itsekin tilanteen käyvän hetki hetkeltä lähes toivottomaksi tämänkin lopulta kavahtaessa kalpeaa, sairaalloista miestä tarpeeksi ollakseen ryntäämättä epätoivoisesti lähemmäs vaikka tämä selvästi olisi tainnut halutakin kuumeisesti tehdä edes jotain. Sen sijaan nulikka päätyi kirskauttamaan hampaitaan uudemman kerran varsin tukalasti ottaen muutaman päämäärättömän, neuvottoman askelen paikoillaan ennen kuin käänsi huomionsa toisesta vielä Nitteen, yrittäen korottaa ääntään kaiken ylitse kaiketi saadakseen naisen perääntymään ja pakenemaan... mutta vaikka tämä olisi aiemmin saattanutkin olla edes jonkinlainen vaihtoehto, taisi tämä hetki olla jo suorastaan armottomasti luiskahtanut ohitse jo nyt henkensä edestä kamppailevan pronssisuomuisen kannalta.
Hätäinen parahdus lohikäärmemäisen naisen suuntaan oli epäilemättä jo varsin surkea yritys, eikä tämä lopulta saanutkaan pronssisuomuisen suunnalta mitään tiedostusta... mutta joku muu selvästi oli kuullut epätoivoiset sanat ja vastasi tämän puolesta. Purppuratukkakin lähes kavahti askelen taaksepäin kun luonnoton, kalpea mies sihahti karusti heidän suuntaansa kuitenkaan irrottamatta hetkeksikään murhaavaa huomiotaan tämänhetkisestä saaliistaan tehden selväksi mitä hirveää edessä odotti hetkellä millä hyvänsä... niin sinnittelevälle, uupuneelle Nitelle kuin heillekin. Poika ähkäisi toivottomasti jännittyen hetkeksi tuijottelemaan ymmyrkäisiä silmiään räpytellen heidän edessään käytävää, nyt jo varsin epätasaista taistelua ennen kuin kauhistunut katse palasi neuvottomana takaisin Haekliin. Nuorukainenkaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän yhtään sen paremmin kuin hänkään mitä he olisivat voineet tehdä Niten hyväksi ja heidän omakin aikansa alkoi olla käymässä kylmäävän vähiin... jota korosti entisestään äkkiä maahan kaatuneen korston suunnalta kuuluva uhkaava räsähdys. Äkillinen odottamaton ääni sai Spyronkin kavahtamaan ja havahtumaan pojan pyörähtäessä toisen esimerkkiä seuraten pelästyneen ähkäisyn keralla kohti odottaen jo lähes itsekin korston kömpivän jälleen jaloilleen heidän takanaan... mutta vaikka hätäinen katse tämän suuntaan paljastikin ettei näin sentään vielä ollut tapahtumassa paljastui tämä silti varsin laihaksi lohduksi. Jännittyneen pojan epäluuloinen katse levisi nopeasti entistä järkyttyneemmäksi kun maassa vieläkin pyöriskelevä mieshirviö huusi jälleen toverinsa suuntaan ennen kuin polkaisi jälleen hurjistuneena seinää jalallaan saaden aikaan suorastaan huolestuttavan reaktion. Kivi rusahti valtavan voiman alla välähtäen luonnottomasti, ja kun mies kohotti jalkansa polkaistakseen uudestaan oli tämä jättänyt jälkeensä halkeilleen, suorastaan mustuneen jäljen. Vaikutti uhkaavasti siltä ettei umpikivi pidättelisi tätä nytkään edes niin pitkään kuin he ehkä olivat uskaltaneet toivoakaan... oikeastaan tämän käsiin tarrannut liekehtivä huivikin oli hiljakseen alkanut hiipua kuin uuvuksissa, jos tekstiilistä tällaista saattoi sanoa. Poika päästi uuden varsin pelästyneen ähkäisyn ennen kuin loi entistä kuumeisemman paniikinomaisen vilkaisun ympärilleen aiempaakin synkempien varjojen piirittämässä kammiossa, mutta kaiketi ainakin vielä toistaiseksi kalvakka ilmestys taisi korston usutuksesta huolimatta olla liian keskittynyt Nitteen rynnätäkseen heidän peräänsä... mutta kylmäävä fakta taisi olla ettei nainen ehkä kyennyt pidättelemään tätä enää kauaa.
Oli vaikea sanoa mitä jo ilmeisen panikoiva Spyro olisi lopulta päätynyt tekemään, mutta olisi kaiketi pidettävä ainakin jonkinlaisena onnenpotkuna ettei tätä ehditty jäädä miettimään. Tälläkin kertaa kauhistunut Haekli oli nopeampi pääsemään hirvittävän tilanteen tasalle vaikka nuorukainen itsekin näytti kaikkea muuta kuin hyvävointiselta. Häkeltyneestä pojasta irtosi pieni epämääräisen vastahakoinen vinkaisu kun toinen viimein tarrasi tiukasti häneen ja kiskaisi mukaansa kohti yhtä kammion ammottavista, kärkästä odottavaa pimeyttä kuhisevista käytävistä. "Mi-- Mutta---! Kissa ja Nitte! Se---!" hätääntynyt poika onnistui ähkäisemään lähes kompuroidessaan muutenkin huteriin jalkoihinsa yrittäessään kuikuilla vielä paniikinomaisesti olkansa ylitse taakseen, kuitenkaan ehtimättä kärvistelyissään tämän pidemmälle kun äkkiä heidän edessään vaaniva pimeys tuntui äkkiä villiintyvän entisestään. Tähän saakka kammion ulkopuolella kärkkyneet pienet epämääräiset hirviöt tuntuivat kiihtyvän varoituksetta heidän lähestyessään ilman edes suurempaa varoitusta. Hetken nulikka jo kuvitteli näiden viimein hyökkäävän heidän kimppuunsa kun se tajusi pienellä viiveellä entistä kärkkäämpää liikettä heidän edellään ensimmäisten tähän saakka valoa arastelleiden otusten kipittäessä esille käytävästä. Tummat silmät singahtivat ymmyrkäisinä jälleen eteenpäin pojan kavahtaessa ähkäisten ja lähes kompastuen kun vastenmielinen pieni hirvitys rapisteli hänen jalkojensa lomasta kompuroiden itsekin pysähdyksiin Haeklin vierellä ennen kuin ehti edes tajuta että heidän kimppuunsa käymisen sijasta otus jatkoi kiireesti matkaa kammion poikki.... kuten oikeastaan seuraavatkin esiin parveilevat. Nämä eivät olleet hyökkäämässä vaan tuntuivat ennemminkin pakenevan jonkin tieltä....
Kesti muutaman häkeltyneen silmänräpäyksen verran että Spyrokin lopulta oivalsi että jotain entistä epäilyttävämpää oli tekeillä. Se oli jo vähällä vetäytyä hätäisesti kauemmas käytävästä jota kohti he olivat rynnänneet mutta niin kompuroiva Haekli kuin äkkiä epämääräiseksi rynnisteleväksi massaksi muuttunut lattia lopulta pysäyttivät pojan, saaden tämän jähmettymään jälleen paikoilleen jalkoihinsa sinkoilevia ja törmäileviä otuksia tuijottaen kunnes viimein tummat kulmat rypistyivät epäluuloisesti tämän ilmeisestä järkytyksestä ja inhosta huolimatta. Pikkuhirviöt tuntuivat suorastaan seuranneen heitä aikaisemmin, mutta nyt nämä eivät osoittaneet kiinnostusta niin heihin kuin mihinkään muuhunkaan ympärillään säntäillen vain pitkin kammion lattiaa, jopa kahden muukalaisen jaloissa (ja ylikin, massiivisen lattialla makaavan miehen tapauksessa) rynnistellen. "Mi... Minne ne...?" häkeltynyt poika onnistui viimein tapailemaan luoden toivottoman hämmentyneen ja hermostuneen katseen Haekliin kunnes nulikka pienellä viiveellä hoksasi nostaa varautuneet siristelevät silmänsä tarkemmin käytävään josta otukset tuntuivat parveilevan... ja jännittyen äkkiä uudestaan ähkäisten. Jostakin kauempaa, nurkan takaa kajasti yhtäkkiä lisää valoa kuin joku olisi saapumassa.... eikä hän rehellisesti kyennyt keksimään yhtään vaihtoehtoa siitä kuka tämä voisi olla joka olisi millään tavalla hyväksi heidän kannaltaan. Melkoinen paniikinaalto pyyhkäisi jälleen pojan ylitse tämän kompuroidessa huteran askelen taaksepäin päätyen luomaan entistä kuumeisemman katseen ympärilleen nyt entistä kaoottisemmassa ja kuhisevammassa kivisessä huoneessa. "Siellä... Siellä on joku! Kuka hitto...!" nulikka ähkäisi, ehtimättä kuitenkaan tätä pidemmälle kun jostain kammion seinän viereltä kajahti varsin hurjistunut ja epätyytyväinen rääkäisy, juuri ennen kuin poika huojahti uudestaan pelästyneesti vinkaisten kun hän äkkiä tunsi terävät, pienet kynnet jalassaan... säikähtäneen alas singahtaneen katseen kuitenkin löytäessä hänen kintustaan jotain muuta kuin yhden pienistä demoneista juuri hetkeä ennen kuin säikähtänyt poika ehti potkaista ilmestyksen refleksinomaisesti irti itsestään. Varjoissa kyyristellyt valkoinen katti oli sännännyt esiin piilostaan äkkiä joka puolelle tulvineiden otusten ajamana eikä jo valmiiksi panikoinut eläin tuntunut löytävän muutakaan pakopaikkaa kuin syöksähtää kohti kaiken keskellä kauhistuneesti pönöttävää kaksikkoa. Spyron kasvoilla kävi jokseenkin epämukava irve kun hätäinen, villisti pörhistelevä Kissa kiipi kursailematta ylös hänen jalkaansa ja kylkeään, päätyen lopulta kyyristelemään sihisten hänen laihoille harteilleen hakien edes jonkinlaista turvaa joka puolella kuhisevalta hirviömassalta. Mutta vaikka poika ähkäisikin huojahtaen onnistui tämä silti säilyttämään tasapainonsa kun äkkäsi mikä hänen kimppuunsa oli hyökännyt, tarraten itsekin kiireesti eläimeen harteillaan kuin olisi pelännyt tämän saattavan ponkaista jälleen jonnekin, ennen kuin tämä käänsi nopeasti hätäisen huomionsa jälleen ympärilleen.
Varsin nopeasti poika päätyikin luomaan uuden hätäisen katseen kamppailevan Niten suuntaan, tajuten oikeastaan melkoiseksi hermostuksekseen että äkillinen käänne oli tuntunut saavan jopa kauhean kaksikon varuilleen. Kalvakka mieskin oli hetkeksi pysähtynyt kammioon tulvivien pikkuhirvitysten vuoksi kuin näiden ilmaantuminen olisi saanut hiipparinkin valpastumaan... mutta vaikka tämä toikin hengähdystauon jo eittämättä kirjaimellisestikin seinää vasten ajetulle Nitelle, ei lohikäärmemäisellä naisella ollut enää voimia hyödyntää tätä. Rumat, järjettömät pikkudemonit sinkoilivat aikansa lattialla ennen kuin lopulta tuntuivat löytävän reittinsä takaisin pimeämpiin käytäviin kuhisten jälleen pois näkyvistä, jättäen kuitenkin jälkeensä melkoista hämminkiä ja epäluuloa. Uusi valonkajo käytävästä oli saanut jo seurakseen jopa askeleita jotka saivat hätäisen Spyronkin jo varsin varpailleen vaikka saapujaa ei vielä edes näkynyt.... eikä sairaalloisen luonnottoman miehen sihahtava lausahdus ollut ainakaan omiaan tuomaan minkäänlaista mielenrauhaa kenellekään. Jo valmiiksi kireä ja säikky purppuratukka kavahti aivan vain tämän ääntä kun hiippari puhui Niten tuntumasta, luultavasti enemmän itselleen tai toverilleen kuin kenellekään muulle, sallien pronssisuomuisen viimein lysähtää hetkeksi lattialle polviensa varaan kuin ei olisi pitänyt uupunutta naista enää edes sellaisena uhkana kuin aiemmin... vaikka kaiketi jo vain vilkaisu lohikäärmemäiseen olentoon taisi vihjata uhkaavasti että kaikesta Niten aiemmasta raivosta huolimatta tämän arvio ei tainnut olla kaukana totuudesta. Jos tilanne oli ollut paha aikaisemmin oli nyt paikalle saapumassa vielä joku jonka hiipparikaksikko selvästi tunsi... ja josta edes nämä eivät pitäneet.
Nämä kaikki äkilliset ja toinen toistaan kylmäävämmät käänteet olivat tuntuneet saavan Spyronkin pasmat varsin sekaisin, eikä poikakaan tuntunut hetkeen tietävän miten äkkiä rauhoittuneeseen, mutta pahaenteisellä tavalla entistä painostavammaksi muuttuneeseen tilanteeseen olisi pitänyt reagoida. Se tuijotteli silmät ymmyrkäisenä ympärilleen tarraten harteillaan hiljaa murisevaan Kissaan molemmilla käsillään ja vilkaisten epätietoisen jännittyneesti liikehtien niin huitomisensa lakanneeseen kalpeaan mieheen kuin olemukseltaan kiristyneeseen korstoonkin näiden jupistessa jostakusta jonka "herra" oli lähettänyt, ennen kuin poika sävähti refleksinomaisesti tuntiessaan jonkun tarraavan itseensä. Pelästynyt katse kääntyi nopeasti takaisin Haekliin tämän kuitenkin jäädessä pälyilemään nuorukaista empivän neuvottomasti oivaltaessaan kuka hänen käsivarteensa oli tarttunut kun tämä yhtälailla kauhuissaan mutisten veti häntä mukanaan kauemmas käytävästä josta niin uhkaava valo kuin askeletkin lähestyivät. Epäröivä nulikka kirskautti hampaitaan vetäytyen itsekin hitaasti toisen perässä taaksepäin, vilkaisten kuitenkin pikaisesti vielä ympärilleen siltä varalta että pieniä hirviöitä väijyisi vielä heidän jaloissaan, ennen kuin tukala, ja eittämättä jälleen varsin epätoivoinen katse kääntyi epäilyttävän valonkajon kautta seinän vieressä kyhjöttävään Nitteen. Nainen näytti kadottaneen kaiken hurjuutensa ja määrätietoisuutensa vaikka tämä taisikin olla vielä elossa... mutta silti vaikka kalpea mies oli hetkeksi kiinnittänyt huomionsa muualle, oli tämän miekka tainnut jo purra metallinhohtoista nahkaa paikoitellen liiankin pahasti.
Hetken poika tuijotteli toivottoman lohduttomasti naisen suuntaan ennen kuin kuitenkin vilkaisi riipaisevan lannistuneesti Haeklia kuontalonsa alta hampaitaan kirskauttaen tiukentaen aavistuksen otettaan harteillaan roikkuvasta katista. "Äh... Nitte...!" Se yritti vielä, kuitenkin jo lähes epätoivoisen vaisusti naisen suuntaan pälyillen, ennen kuin kuitenkin ähkäisi, haparoiden vastentahtoisen, eksyneen askelen taaksepäin nuorukaisen vetämänä. Hän ei tiennyt kuka oli saapumassa mutta tämä oli selkeästi joku tarpeeksi kyseenalainen saamaan jopa miehet hermostuneeksi, eikä niin heistä kuin Nitestäkään ollut ollut sinnittelemään edes näitä kahta vastaan. Tämä ei varmasti tiennyt yhtään mitään hyvää varsinkaan heille... lisäksi taustalla korston jalan nielaissut kivi räsähti jälleen uhkaavaan tapaan saaden pojan säpsähtämään uudestaan. Tuskin kuluisi enää kauaakaan kun tämä olisi jälleen vapaa saatuaan melkoisesti lisää motivaatiota rimpuilla itsensä vapaaksi ansastaan. Niin hirvittävältä kuin tämä tuntuikin oli heidän aikansa kulumassa varsin konkreettisesti loppuun....
|
|
|
Post by submarine on Jun 4, 2015 5:47:52 GMT 3
Vaikka Haekli olikin vielä hetki sitten ollut aikeissa sännätä Spyro mukanaan holtittomasti pakoon pitkin synkkiä, kuhisevia käytäviä, perääntyi hän nyt jo varuillaan ja jännittyneenä takaisin kammioon, pidellen poikaa nyt jo melkeinpä suojelevasti. Äsken, kun kumpikin hirvittävistä miehistä tuntui hetkeksi keskittyneen muuhun, oli häneen iskenyt paniikinomainen, pitelemätön tarve hyödyntää tilanne. Mutta nyt kun hänen valitsemastaan pakosuunnasta olikin tulossa jotakin uutta ja uhkaavaa, eivät jalat äkkiä enää tuntuneet olevan ollenkaan yhteistyöhaluisia. Sama kauhu joka äsken oli vaatinut juoksemaan jähmetti nyt paikalleen, peläten tuntematonta. Kaksikko olisi kukaties voinut vielä harkita pakenevansa johonkin muuhun suuntaan, lähimpään viereiseen käytävään, mutta varsin pian taisi käydä selväksi, ettei siihenkään ollut enää aikaa. Nuorukainen tuli vilkaisseeksi ympärilleen ja ähkäisi, kun tajusikin äkkiä kelmeän, Niten kimpusta irroittautuneen miehen äkkiä seisovankin huomattavasti lähempänä, tuijottaen puolittain häntä ja purppurapäistä nulikkaa, ja puoliksi heidän ohitseen käytävään josta jonkun tuntemattoman askeleet kaikuivat. Ja mikä pahinta ja pelottavinta, osoitti tämän julman terävä miekka suoraan heitä kohti, sanattomana uhkauksena. Sen terää tahrasi nyt muutama hämärässäkin aivan liian helposti erotettava ripe verta. Miehen paiseiden ympäröimässä katseessa oli edelleenkin jotakin sairaalloista, ja tämän pupillit tuskin olivat todellakaan juuri neulanreikiä suuremmat, kun tämä tuijotti kaksikkoa kiinteästi. "Te pysytte siinä nyt. Ei mitään juoksentelua", kammotus sihahti varsin painokkaasti, tavalla jossa ei ollut minkäänlaista turhaa uhkailua tai mitään muutakaan ylimääräistä. Pelkkä tiukka ilmoitus siitä miten asiat nyt tulisivat menemään. Tämän pitelemä miekka piti eittämättä huolen uhittelupuolesta. Hetken punatukkainen tuijotti tätä jännittyneesti ja epäluuloisesti, ennen kuin ähkäisi erottaessaan äkillistä liikettä miehen takana.
Nitte oli eittämättä jo melkeinpä täysin lopussa, verisenä ja pitkälti jo maahan asti piestynä. Kelmeä Velaz oli kaiketi olettanut tämän olevan jo kyvytön edes jatkamaan, mutta siitä huolimattakin oli tainnut olla aivan liian uskaliasta jättää tämä vain muitta mutkitta selustaan. Sillä vaikka naisen ruumis olikin kolhittu, paloi tässä silti selvästikin edelleen kova sisu. Raivoisasti irvistäen tämä äkkiä harppasi vielä jaloilleen, loikaten miekka päänsä yllä suoraan kohti vastustajansa paljastettua selkää. Siihen iskeminen olisi eittämättä ollut taistelun rasittamallekin hyvin helppoa... ellei miehellä itsellään olisi ollut jotakin sanottavaa asiaan. Haekli ei tiennyt, paljastiko hänen äkillinen, yllättynyt ilmeensä Niten epätoivoisen hyökkäyksen, vai tajusiko kelmeä hirvitys sen jostakin muusta, mutta yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta, tämä käännähti paikallaan ympäri, epäröimättä hetkeäkään. Nitte ei tuntunut itsekään ehtivän edes tajuta paljastuneensa, kun tämä muitta mutkitta kohottikin äkkiä toisen jalkansa, potkaisten pronssista vatsaan kovaa. Saappaankärki melkeinpä upposi naisen mahaan, ja tämä putosi kaksin kerroin lattiaan, päästäen ruman ja rujon ähkäisyn, jonka kuuleminen jo pelkästään itsessään teki melkoisen pahaa. Eikä tällä kaikesta uhosta huolimattakaan tainnut olla enää mitään vastaansanottavaa, kun mies harppasi tämän ylle. Pienen, kammottavan hetken nuorukainen pelkäsi näkevänsä, kuinka kalpea ilmestys lopultakin upottaisi miekkansa Niten vatsaan, mutta sen sijaan tämä polkaisikin jalallaan, painaen kantapäänsä voimalla toisen vatsaan uudelleen. Se sai tämän sätkähtämään julman näköisesti ja painamaan kumpankin kätensä heikosti vatsansa päälle, yrittäen suojata itseään. Ja muitta mutkitta, melkein kuin olisi odottanut juurikin sitä, mies kohotti taas jalkansa. Mutta vaikka punatukkainen ehtikin ähkäistä pahaenteisesti, ei tämä potkaissutkaan naista enää kolmatta kertaa. Sen sijaan tämän jalka laskeutuikin miekalle, jonka sarvipäinen oli lopultakin pudottanut. Ja kovin kepeän oloisesti tämä potkaisi aseen sivuun. Se pyöri kolisten jonnekin kammion seinän viereen, pois näkyvistä.
Järkyttynyt Haekli ei osannut muutakaan kuin säpsähtää kesken tuijotuksensa, kun kelmeänkammottava mies äkkiä sihahti terävästi ja pyörähti sitten uudelleen ympäri, takaisin kohti kaksikkoa. Tämän miekka osoitti heitä kohti jo tämän kääntyessä ympäri, kuin tämä ei olisi unohtanut heitä missään kohtaa. Tämän hengitys oli nyt aavistuksen raskaampaa ja sihisevämpää, eikä se tosiaankaan tuntunut johtuvan maahan sortuneen naisen polkemisesta. Tämän pupillitkin, jo valmiiksi kammottavan pienet, näyttivät nyt vielä hieman pienemmiltä. Kuin väkivalta itsessään olisi innostanut tätä aivan liikaa. Silmänräpäyksen ajan nuorukainen tuli vilkuilleeksi maassa tuskaisesti makaavaan Nitteen, mutta enempää hän ei tohtinut. Aivan liian lähellä kohti osoittava miekka vaati kunnioitusta. "Ei mitään tällaistakaan. Ei mitään nyt. Nyt me emme enää voi leikkiä", ilmestys sihahti uudelleen, kuulostaen jollakin kuvottavalla tavalla melkeinpä valittelevalta asiasta. Kuin tämä tosiaankin olisi halunnut vielä jatkaa "leikkiään". Nuorukainen ei osannut muutakaan, kuin tuijottaa tätä varuillaan, puristaen edelleen tiukasti Spyroa vieressään. Hän ei tohtinut vilkaista edes pojan suuntaan juuri nyt. Joku oli lähestymässä, ja tämän saapuminen tuntui tarkoittavan ettei heille ainakaan juuri nyt oltu tekemässä mitään, mikä taisi jo itsessään olla melkoisen suuri helpotus äskeiseen... olkoonkin että tulevaisuus tuntui juuri nyt vielä äskeistäkin epävarmemmalta. Hyvin hitaasti, tohtimatta millään tapaa jättää kohti osoittavaa miekkaa omaan arvoonsa, hän kääntyi tuijottamaan kohti pahaenteisesti kaikuvaa käytävää, tohtien hädin tuskin suoda Spyrolle edes pienen sivusilmäisen vilkaisun. "Ehkä... ehkä se on joku vähemmän hullu", nuorukainen kuiskasi toiselle, tietämättä pystyikö uskomaan moista itsekään. Ainakin hänen kuiskauksensa oli hyvin, hyvin hiljainen. Niin hiljainen, että hän tuskin kuuli sitä itsekään.
Lopulta Haeklin ei tarvinnut odottaa kovin pitkään nähdäkseen omin silmin, mitä tuleman piti. Vaikka käytävässä kulman takaa lähestyvä kulkikin varsin napakoin askelin, ei tämä selvästi siltikään pitänyt hirvittävää meteliä tai kulkenut yhtä hirvittävän kovaäänisesti kuin esimerkiksi valtava mies aikaisemmin. Askeleet kovenivat nopeasti, kunnes ne olivat aivan lähellä. Ja sitten, punatukkaisen pidättäessä varautuneesti hengitystään, nurkan takaa astui... nainen. Eikä edes erityisen suuri taikka mitenkään ulkoisesti kammottava nainen. Hetken verran nuorukainen tuijotti epäluuloisesti paikalle ilmaantunutta. Kahden korston asenne oli saanut hänet odottamaan jotakin uskomattoman kammottavaa ja hirvittävää, jotakin epäluonnollista ja kamalaa, mutta se mikä heidän edessään nyt seisoi näytti lopulta... oudon normaalilta, ainakin kaiken tämän mittapuulla. Kulman takaa oli astunut äkkiä nainen, suunnilleen keskimittainen. Kyseessä oli kaiketi jonkinlainen soturi, sillä huomattavinta tässä oli eittämättä varsin raskas ja jämäkkä sotisopa, johon tämä oli sonnustautunut. Moni olisi eittämä maksanut tämän päällään kantamista panssarilevyistä melkoisen summan, olkoonkin että ne olivat varsin koristelemattomia ja kovaa käyttöä nähneen näköisiä. Mutta siitä huolimatta varsin tavanomaisia. Kupeellaan tämä kantoi huotrassa lepäävää miekkaa, josta siitäkään ei voinut ainakaan ensinäkemällä sanoa mitään kovinkaan erityistä. Ainoa varsinaisen outo yksityiskohta taisi olla se, että tämä oli jättänyt oikean kätensä, oletettavan miekkakätensä, täysin panssaroimatta. Olkapäästä alaspäin sitä ei verhonnut edes kangas, vaan vaalea iho oli täysin paljas. Sen alta saattoi erottaa selkeitä, harjaantuneita lihaksia. Toisessa, panssaroidussa ja peitetyssä kädessään tämä kantoi lamppua, jolla oli valaissut tiensä. Epäluuloisesti yleisvaikutelmaa tarkkaillut Haekli ei heti ehtinyt edes panna merkille naisen varsinaisia piirteitä. Sotisovastaan huolimatta tämä oli jättänyt kypärän pois, ja paljaasta päästä paistoi pitkä, sekaisennäköinen korpinmusta tukka. Tämän katse oli terävä ja tarkka, ja tämän vihertävät silmät tarkkailivat heti kättelyssä kaikkea hyvin valmiisti ja valppaasti, kuin erotellen edessä avautuvasta näkymästä jokaisen yksityiskohdan. Niin vähän kuin hän ehtikään miettiä moisia, ei nuorukainen voinut sanoa tämän näyttävän mitenkään erityiseltä millään tapaa. Tämän olemus oli varsin tarkkaavainen ja jämäkkä, mutta kaiken tähänastisen rinnalla sekin tuntui varsin... samantekevältä, suorastaan.
Kun Haekli yritti vielä parhaansa mukaan miettiä, miten suhtautua äkilliseen ja odotettavuudessaan odottavaan ilmestykseen, tuntui äkkiä ilmaantunut nainen käyneen läpi jo aivan kaiken, maassa makaavasta Nitestä ja keskellä kammiota seisovasta kaksikosta seinän kanssa yhä kamppailevaan jättiin ja aavistuksen taaempana seisovaan Velaziinkin. Ja olipa tämä mitä mieltä olikaan, ei se ainakaan katseesta paljastunut. Totta puhuen tämän silmissä oli pelkästään aavistuksen kireä, tiukka tuijotus, terävä mutta tutkimaton. "Mitä tämä on? Teidän piti ainoastaan ottaa tunkeilijat kiinni ja tuoda ne ylös. Ei mitään muuta. Teillä oli käsky", nainen äkkiä totesi suorapuheisesti. Tämän ääni käheä ja hieman haeskeleva, kuin tämä ei olisi tottunut puhumiseen, tai ollut ainakaan erityisen hyvä siinä - tai kiinnostunut siitä, miten hyvä siinä oli. Siitä huolimattakin sanoissa oli tiettyä terää, joka tuntui saavan etenkin kaksikon takana seisovan kelmeän miehen kaikkea muuta kuin hyväntuuliseksi. "Ehkäpä ne alkoivat hankaliksi. Ehkäpä niitä piti pehmittää", mies sihahti takaisin, päästäen sarjan naksautuksia jotka tuntuivat suorastaan mielenosoituksellisilta. Hyvin, hyvin lyhyeksi hetkeksi mustatukkaisen naisen katse kääntyi kahden tämän edessä seisovan nuorukaisen suuntaan, ennen kuin tuntui käyvän myös maassa kaksin kerroin lojuvassa Nitessä. Sitä seurasi hyvin, hyvin pieni äännähdys, joka olisi kukaties käynyt tuhahduksesta mikäli tämä olisi moisia harrastanut. "Selvästikin. Velaz Luunkalvaja, jahtihämähäkki, myrkkyhammas, taidoistaan ylpeä, mukanaan suuri ja mahtava Bashar, joutui vaikeuksiin kahden aseettoman ja yhden maahan potkitun kanssa. Kukaties te tosiaan tarvitsitte minua... apuun siis", nainen lopulta tokaisi varsin suoraan. Jollakin järjettömällä tavalla nuorukainen ei pystynyt havaitsemaan tämän äänessä, sanoista itsestään huolimatta, mitään ylpeyttä tai edes uhoa. Kuin tämä olisi vain... puhunut suoraan tällä tavalla, haastamatta vaikka valitsikin sanansa juuri niin. Mutta sävyä tai ei, niin kelmeään mieheen ne silti upposivat varsin hyvin.
"Sinulla ei ole oikeutta käydä nokkelaksi, narttu! Sinä et ole tehnyt senkään vertaa! Sinä-" Velaz huusi sihisten, raivostuen selvästikin välittömästi kun joutui kyseenalaistetuksi, mutta äkkiä tapahtui... jotakin. Haekli ei ehtinyt edes tajuta mitä. Hän oli ollut aivan liian keskittynyt miettimään miten huonossa paikassa hän ja Spyro olivat keskellä orastavaa riitaa, kun äkkiä... he eivät enää olleetkaan. Tai ainakin riita oli siirtynyt heidän taakseen. Käytävässä seissyt nainen kohotti toista kulmaansa, kuin arvioiden toisen protestia, ennen kuin astahti eteenpäin, ja muutaman hetken ajan nuorukainen oli varma että tämä jatkoi etenemistään, mutta hän ei pystynyt erottamaan miten. Hänen silmänsä vain... kadottivat tämän, ja äkkiä kelmeä mies hänen takanaan päästi tukahtuneen, suorastaan korahtavan sihahduksen. Hämillään, jokseenkin säikähtäneenä nuorukainen käännähti ympäri, pidellen Spyroa edelleen edes jollakin tapaa sivullaan, yrittäen suojata tätä mahdollisilta vaaroilta. Ja äkkiä haarniskoitu nainen vain seisoikin siinä, suoraan miehen edessä. Tämän paljas, jäntevä käsi oli kohonnut kelmeälle kurkulle tiukasti ja empimättä. Ja vaikkei tämä ollutkaan pitkä, oli otteessa silti selvää ja julmaa voimaa, sillä kammottavan miehen vihaiset sanat olivat muuttuneet pelkäksi tukahtuneeksi korinaksi. Ja kun nainen äkkiä puhui, olivat tämän sanat edelleen suorastaan värittömän tasaisia. "Minulla on oikeutta varsin paljoon. Minun ei tarvitse tehdä tämänkään vertaa, koska minä teen asiani kunnolla. Toisin kuin sinä. Se oli yksinkertainen käsky, ottakaa kiinni ja tuokaa ylös. Mutta oli selvää ettette te pystyisi edes siihen", soturi puhui hyvin tasaisesti samalla, kun tämän sormet kaivautuivat toisen kurkkuun. Ja vaikka tämä pitelikin sätkivää ja korisevaa miestä murhaavassa otteessa, seisoi tämä itse niin järkkymättömän paikoillaan, ettei tämän toisessa kädessä pitelemän lampun liekki edes vapissut. Ja sitten, häkellyttävän suorasukaisesti, tämä äkkiä paiskasikin miehen maahan, laskien kätensä. Ja kun kalpea mies vielä yritti epätoivoisesti selvitellä kurkkuaan melkein murskatuksi tulemisen jäljiltä, kääntyi nainen muitta mutkitta ja hätiköimättä ympäri, tuijottamaan nyt kaksikkoa.
Haeklilla ei ollut aavistustakaan miten ilmestys oli ohittanut hänet ja Spyron, ja totta puhuen hän yritti vieläkin selvitellä koko asiaa päässään, kun tämä äkkiä suuntasikin huomionsa heihin kahteen. Jännittyneesti ja epäluuloisesti hän tiukensi otettaan pojasta, tuijottaen tätä varuillaan ja tietämättä mitä odottaa. Nainen näytti tuntui tarkkailevan heitä pelottavan terävästi, kuin tämän silmät olisivat olleet veitsi jolla leikata suoraan läpi kohteestaan ja lukea suoraan tämän sisuksia. Kuin petolintu joka vaani saalista. Mutta löysipä tämä tuijottelullaan mitä hyvänsä, ei se tuntunut saavan tässä aikaan juuri mitään reaktiota. Sen sijaan tämä kohotti nyt uudelleen paljasta kättään, saaden punatukkaisen säpsähtämään. Armollista kyllä, se jäi kuitenkin vain jonkinlaisen melkeinpä diplomaattiseen, kohti osoittavaan elkeeseen. "En tiedä mitä nämä ovat antaneet ymmärtää, mutta te olette nyt vankeja. Antautukaa ja tulkaa sovussa, tai todennäköisesti kadutte seurauksia. Hyvin yksinkertaista", nainen lopulta totesi, suoraan ja mutkittelematta, tuijottaen purppurapäistä ja punapäistä suorasukaisesti ja konstittomasti. Se sai nuorukaisen räpäyttämään hämmentyneesti silmiään. Kaiken tämän jälkeen jokin tällainen tuntui, surkeaa kyllä, jopa melkein lohdulliselta. Jo vain se, että joku ei ollutkaan aikeissa käydä vain suoraan päälle, tuntui melkeinpä... huojentavalta, olkoonkin että hän joutui silti tuijottamaan tätä pitkän hetken ennen kuin alkoi päästä kunnolla edes perille tilanteesta. Ja sitten, varovaisesti, hän vilkaisi Spyronkin suuntaan, kuin hakien tältä jonkinlaista mielipidettä asioista.
Sivusta kuuluva hirvittävä rysähdys sai Haeklin säpsähtämään uudelleen, vilkaisten jännittyneesti äänen suuntaan. Valtava mies oli lopultakin saanut jalkansa vapaaksi, päätellen siitä valtavasta reiästä, joka seinässä nyt ammotti - ja siitä, ettei tämä enää roikkunut siinä jalastaan. Mutta vaikka huivi sitoikin edelleen tämän sormia yhteen, ei tämä pitänyt enää minkäänlaista meteliä. Niin epätoivoisen turhaa kuin se olikin, jo tämän pelkän koonkin puolesta, tuntui mies menneen nyt hiljaiseksi melkein kuin olisi elätellyt epätoivoista haavetta siitä, ettei tähän kiinnitettäisi juuri nyt mitään huomiota. Tämä heitti keskellä kammiota seisovan naisen suuntaan epäröivän katseen, kömpien vaivalloisesti pystyyn. Eikä mustatukkainen soturi vilkaissutkaan jätin suuntaan - kaiketi tämän huojennukseksi.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 5, 2015 2:44:48 GMT 3
Niin hätäinen kuin oli ollutkin, pysähtyi paniikinomainen pakoon rynnistys lähes heti alkuunsa vaikka Haekli olikin onnistunut kiskomaan vastahakoisen ja edelleen itsekin lähes tilanteesta lamaantuneen nulikan liikkeelle kohti käytäviä. Kukaties heillä olisi ollut vielä pieni mahdollisuus saavuttaa edes jotain jos he olisivat vain seuranneet valoa villisti pakenevien pikkuhirviöiden esimerkkiä ja sännänneet samantien takaisin ja yhteen muista käytävistä tajuessaan jonkun lähestyvän aiotusta pakosuunnasta, mutta lopulta kumpikin heistä taisi olla kaikkea muuta kuin vikkelimmässä kunnossaan nyt... niin järjeltään kuin fyysisestikin. Kaikesta epäluulostaan ja pelästyneistä elkeistään huolimatta Spyro ei voinut olla tuijottelematta vieläkin lohduttomasti maahan sorretun Niten suuntaan mutta tämäkin loppui lyhyeen kun jokin liikahti äkkiä entistä pahaenteisemmin heidän takanaan. Pojan kurkusta karkasi pieni epämääräinen vinkaisu jota tämän harteille tarrannut Kissa myötäsi uudella äkäisellä rääkäisyllä kun tämänkin katse singahti Haeklin keralla nyt äkkiä heidän taakseen ilmaantuneeseen pahaenteiseen hahmoon. Hän ei ollut aivan varma missä vaiheessa kalpea mies oli jo ehtinyt jättämään Niten sikseen ja liikkua paikoiltaan mutta siinä tämä yhtälailla seisoi, miekkansa uhkaavasti pelästynyttä kaksikkoa (tai kaiketi kolmikkoa) osoittaen... painokkaasti ja valppaasti mutta silti vieläkin lähes hyytävän puolihuolimattomasti kuin tämä ei olisi edes odottanut minkäänlaista vastarintaa. Ja niin karua kuin tämä eittämättä olikin, taisi mies olla oikeassa. Spyrokaan tuskin oli millään tavalla ylpeä itsestään jähmettyessään kuin kauhistunut pieneläin paikalleen tumman nuorukaisen tuntumaan tuijottaen vieläkin enemmän tai vähemmän kivuliaasti hämärässä siristellen luonnottoman sairaalloista muukalaista joka oikeastaan tuntui kaikesta huolimatta tuijottavan häiritsevillä silmillään enemmän heidän ohitseen kuin suoraan kaksikkoon... mutta siitä huolimatta tämän sihahtavat, määrätietoiset sanat saivat pojan sävähtämään ja lähes perääntymään askelen. Muukalainen ei selvästikään ollut aikeissa päästää heistä ketään yhtään mihinkään katkaisten armottomasti alkuunsa kaikki mahdollisuudet edes yrittää mitään... vaikka varsin nopeasti taisi käydä ilmi että tämä oli aliarvioinut vastustajansa kääntäessään seinän viereen lyyhistyneelle Nitelle selkänsä.
Pronssisuomuinen nainen tarvitsi maahan lyötynäkin vain hetken herpaantumisen singahtaakseen vielä hurjistuneena jaloilleen miekkoineen ja kohti kyseenalaisen hiipparin selkää, eikä Spyrokaan voinut olla säpsähtämättä melkoisesti kun tämä hyökkäsi kohti kohottaen asettaan... mutta vaikka silmänräpäyksen verran olisi saattanut rohjeta elätellä toivoa että mies olisi juuri tehnyt kohtalokkaan virheen, paljastui kuitenkin nopeasti että varomattomuus oli tainnut olla vain näennäistä. Nopeammin kuin kumpikaan nuorukaisista ehti edes tajuta mies pyörähti kohti hyökkäävää naista kohottaen jalkansa potkuun joka lähetti jopa lohikäärmemäisemmän olennon väkivaltaisesti selälleen lattialle. Tämäkään ei kuitenkaan tainnut olla tällä kertaa tarpeeksi muukalaisen saatua selvästikin tarpeekseen kaikesta vastarinnasta. "Mi--- Älä--!" purppuratukka ähkäisi kauhistuneena kun mies jo astui uhkaavasti Niten ylle kaiketi itsekin jo odottaen tämän viimein lopettavan epätoivoisen taistelun miekallaan, mutta pojankin sanat keskeytyivät nopeasti terävään henkäisyyn kun Velaziksi kutsuttu tapaus kohottikin sen sijaan uudelleen jalkansa, polkaisten tämän julmasti alas lattialla makaavaan sarvekkaaseen naiseen. Nulikka osasi vain tuijottaa kauhuissaan Haeklin tuntumasta kun pronssisuomuinen kiemurteli tuskissaan lattialla, miehen lähettäessä tämän otteesta kirvonneen aseen lähes piittaamattomalla potkulla pitkin lattiaa kolisten jonnekin kammion seinustan varjoihin. Taistelu oli selvästi viimein ohitse... vaikka hieman yllättäen jopa Nitte säästyi ainakin toistaiseksi uhkaavan miekan terältä. Tämä tuskin ehti kuitenkaan huojentamaan kumpaakaan järkyttyneistä nuorukaisista paljoakaan kun kalpea hiippari pyörähti jälleen heidän suuntaansa kohottaen alleviivaavasti miekkaansa kuin kitkeäkseen samantien pois kaikki mahdolliset ajatukset minkäänlaisesta venkuroinnista saaden purppuratukankin levinneen katseen nousemaan säpsähdyksen keralla epätoivoisesti tuijottamastaan Nitestä takaisin mieheen ja tämän miekkaan. Tämä ei selvästikään aikonut enää herpaantua... jos aikaisemminkaan oli edes ollut kyse siitä, tämän lähes valittelevien sanojen saadessa jälleen melkoisia väreitä nulikan selkärankaan. Mies tuntui olevan lähes pahoillaan siitä että tämän touhut oli keskeytetty, mutta siltikään tämä ei tuntunut aikovan enää jatkaa kun valo sekä uudet askelet lähestyivät joutuisasti käytävää myöten. Spyro kirskautti hampaitaan ja luimistui jännittyneesti osoittavan miekanterän edessä heittäen vielä suurisilmäisen neuvottoman katseen Haekliin vierellään ennen kuin tämänkin huomio hivuttautui varuillaan kohti jo valosta selvemmin kajastavaa käytävää, kuitenkin vieläkin tuon tuosta Velaziakin pälyillen. Tämäkään ei tainnut kuulla erityisen hyvin Haeklin hiljaista, varovaista mutinaa mutta nulikan toiseen luoma katse ei kieltämättä saanut poikaakaan näyttämään erityisen toiveikkaalta asiasta.
Napakan kaikuvat, mutta kiireettömät askelet sekä valonkajo lähestyivät hetki hetkeltä kiristäen painostavaa ilmapiiriä entisestään, kunnes viimein pieneltä ikuisuudelta tuntuneen odottelun (joka jollain järjettömällä tavalla tuntui silti olleen aivan liian lyhyt) jälkeen uusi muukalainen viimein astui kulman takaa näköpiiriin. Spyro tuskin oli itsekään tiennyt mitä olisi edes odottanut näkevänsä mutta kun panssaroitu, mutta muuten lähes heitä hätyyttäneeseen kaksikkoon verrattuna suorastaan normaalin näköinen hahmo astui esiin poika ei voinut olla jäämättä tuijottamaan tätä hetkeksi melkoisen hämmingin ja epäluulon sekaisin tuntemuksin. Kuitenkin varjoista esiin piirtynyt, heitä kohti kaikuvasti asteleva vieras nainen tuntui saavan pelkällä ilmaantumisellaan heidän takanaan seisovan miehenkin jännittymään joka ei millään muotoa ollut omiaan tuomaan ainakaan millään muotoa selvyyttä tai mielenrauhaa kenellekään. Nulikka seurasi paikoilleen jännittyneenä tulokkaan lähestymistä varsin skeptisesti silmiään räpytellen ja jopa nuuhkaisten varuillaan ilmaa ennen kuin päätyi vilkaisemaan jälleen Haekliin silmäkulmastaan varsin hermostuneena kuin olisi toivoinut toisen saattavan tietää paremmin miten uuteen muukalaiseen olisi pitänyt reagoida. Kovinkaan kauaa tämä ei kuitenkaan rohjennut pälyillä muualle purppuratukan huomion kääntyessä pian uuden kireän hampaidenkirskautuksen keralla kohti heitä lähestyvää naista oudossa panssarissaan. Tämä ei selvästikään vieläkään tiennyt mitä odottaa mutta vaivihkaa se kuitenkin tiukensi otettaan olallaan kyyristelevästä eläimestä kuin yrittäen itse vuorostaan suojata tätä epätoivoisesti kaikelta epäilyttävältä ympärillään.
Kukaties sitä, millaisen reaktion uusi muukalainen oli saanut aikaan saapuessaan kahdessa epäilemättä verenhimoisessa miehessä olisi voinut pitää edes jonkinlaisena helpotuksena, kuten tämän odottamattoman normaalia ulkonäköäkin näihin verrattuna, mutta rehellisesti ainakaan Spyro ei tainnut tähän hätään edes kyetä moiseen vaikka käänne selvästi hämmensikin poikaa melkoisesti. Se liikehti tukalasti paikoillaan Haeklin vieressä tuntien olonsa varsin kahden tulen välissä olevaksi ympärilleen pälyillen. Saapuva panssaroitu nainen ei antanut ajatustensa näkyä päällepäin mutta purppuratukka luimistui epäluuloisesti jo tämän terävää, kammion ylitse pyyhkivää katsetta joka tuntui laittavan kaiken hetkessä merkille heidätkin mukaanlukien... ja vaikka muukalaisen olemus tuntui jäykältä ja tiukalta, ei tämä kuitenkaan selvästikään johtunut ainakaan siitä että tämä olisi ollut jollakin tavalla epävarma itsestään. Jos kalpea mies miekkoineen ei olisi parhaillaan seisonut heidän takanaan olisi poika luultavasti varsin mielellään perääntynyt lähestyvän ilmeisen soturin tieltä joutuen nyt kuitenkin hillitsemään itsensä hammasta purren. Vaivihkaa se hapuili jälleen hermostuneesti parempaa otetta Kissasta joka tuntui myös tarraavan epäluuloisesti kynsillään hänen olkaansa paksun viitanrähjänkin lävitse kun saapuva nainen vilkaisi viileästi niin heitä kuin maassa lojuvaa Nitteäkin, ennen kuin viimein puhui saaden pojan hätkähtämään jälleen vaikka sanat olikin suunnattu miehelle heidän takanaan.
Jo saapuvan soturin olemus oli ollut kaikkea muuta kuin suopea, mutta viimeistään tämän hieman käheähköt, suoran tyytymättömät sanat toivat tämän kiistatta esille. Purppuratukka luimistui varautuneesti hieman lisää tapahtumia muuten vaisun levottomasti pälyillen kun nainen puhui viileästi suoraan heidän ylitseen, juuri hetki sitten tilanteen haltuunsa ottaneelle luonnottoman kalpealle miekkoselle. Epäilyttävä parivaljakko oli ilmeisesti viivytellyt tehtävällään pidempään kuin näillä olisi ollut lupa eikä nainen epäröinyt tuoda tätä selkeän terävästi esille vaikka tämä saikin selvästi Velazin varsin kärkkääksi ja tyytymättömäksi. Orastava kiista heidän ympärillään oli kaikkea muuta kuin mitenkään rauhoittava vaikkei tätä oltu varsinaisesti edes suunnattu heihin saaden pojan luimistumaan entisestään (syystä tai toisesta kuin jopa hieman syyllisesti) kun sairaalloinen tapaus napautti luonnottomasti naksutellen perustelunsa siitä miksi tunkeilijoiden pyydystäminen oli kestänyt... mutta tämäkään ei tuntunut vakuuttavan panssaroitua naista. Spyro ei rehellisesti tiennyt miten olisi ollut kun tämä kävi terävästi läpi näkymää katseellaan selvästikään vakuuttumatta näkemästään ennen kuin tuhahti tasaisen, mutta sanoiltaan lähes suoran haastavan vastauksen miekkoselle, kääntäen jopa ilmeettömällä äänellään tämän sekä massiivisen vieläkin taustalla rimpuilevan korston nimet suorastaan loukkauksiksi. Tämä sai jopa purppuratukan kirskauttamaan hampaitaan ja liikahtamaan levottomana kun tämä tunsi Velazin närkästyksen kärjistyvän hänen kyetessä suorastaan aistimaan kun mies selkeästi kiihtyi heidän takanaan ilman että hänen tarvitsi edes kääntää päätään. Kuitenkaan nulikka ei voinut olla vilkaisematta kireän hermostuneesti olkansa ylitse kuitenkin päätyen katumaan tätä lähes samantien kun Velaz hermostui lähes samantien saamaansa kritiikkiin korottaen luonnottoman sihisevän äänensä suorastaan raivostuneeseen huutoon kirvoittaen pelästyneen vinkaisun pojan hartioihin tarranneesta kissasta. Eläin jännittyi turkkiaan pörhistäen ollen jo vähällä loikata paniikinomaisesti paikaltaan metelin noustessa mutta hätäisen pojan onnistui kuitenkin kaapata otus pelästyneesti ähkäisten käsivarsilleen ennen kuin tämä ehti singahtamaan minnekään. Temppeliä koluavat hiipparit olivat selkeästi kaikkea muuta kuin lämpimissä väleissä edes keskenään ja hampaitaan hurjistuneen huudon edessä kiristelevä Spyro jo lähes odotti miehen syöksähtävän hetkellä millä hyvänsä vaikka heidän lävitseen saapuneen soturin kimppuun, mutta äkkiä luonnottomaan naksutteluun sekoittuva meteli keskeytyi yhtäkkiä hälyttävään korinaan.
Myöskään typertynyt purppuratukka ei oikeastaan ehtinyt missään välissä edes tajuta mitä edes tapahtui kun nainen äkkiä astui vähäeleisesti eteenpäin, kuin jo alkuunsa Velazin rähjäykseen kyllästyneenä. Mutta vaikka nulikka jännittyi lähes valmiina perääntymään kohti miestä pyrkivän panssaroidun naisen tieltä ei hänpäässyt oikeastaan edes ajatusta pidemmälle kun tämä ei äkkiä enää ollutkaan siinä missä hetki sitten. Poika räpäytti silmiään häkeltyneenä juuri ennen kuin lähes hypähti takaansa kuuluvaa tukahtunutta korahdusta ja pyörähti reflekinomaisesti silmät ymmyrkäisenä Haeklin keralla ympäri Kissaa rintaansa vasten puristaen, päätyen säpsähtämään epämääräisesti ähkäisten tajutessaan naisen jo jotenkin olevan heidän takanaan ja tarranneen arastelematta karmivaa miestä kurkusta sellaisella voimalla että jopa tämä Niten nujertanut tapaus oli selvästi hätää kärsimässä. Spyro jähmettyi paikalleen osaamatta hetkeen muuta kuin tuijottaa äkillistä välikohtausta yhtälailla kauhistuneen, vieläkin häntä jokseenkin tiukasti puristavan Haeklin ohitse kun vieras nainen kuittasi Velazin rähinät ja ähinät vaarallisen tasaisella tokaisulla. Taisi olla kertaheitolla selvää ettei mieskaksikko ollut kavahtanut saapujaa syyttä saaden nulikankin tuijottamaan järkyttyneenä kun soturi hetken kalpeaa hiipparia kurkusta huolestuttavan vaivattomasti riiputettuaan viskasi tämän kursailematta maahan... ja kääntyi sitten heidän suuntaansa.
Jo naisen aiempi terävä olemus olisi eittämättä ollut tarpeeksi saamaan nulikan hermostuneeksi, mutta nyt kun tämä käännähti kiireettä heidän suuntaansa vain hetki sen jälkeen kun oli jotenkin astunut heidän ohitseen telomaan tapauksen joka oli jo ruhjonut Niten armotta maahan, oli poika vähällä kavahtaa taaksepäin jo vain tämän liikkeen edestä. Kuitenkin se onnistui jollain ilveellä (luultavasti Haeklin tiukan otteen vuoksi) hillitsemään tämän impulssin päätyen vain säpsähtämään voimakkaasti murisevaa kissaa puristaen, ennen kuin jännittyi uudestaan neuvottomasti paikoilleen kun panssaroitu muukalainen jäi silmäilemään heitä enää uhraamattakaan huomiota niin Velaziin kuin vieläkin taustalla seinän (sekä huivin) kanssa kamppailevaan jättiin selvästikin varmana siitä ettei kumpikaan näistä enää yrittäisi mitään. Tämän pistävän vihreä, läpitunkeva katse sai jo itsessään nulikan varsin varpailleen ja räpyttelemään silmiään jokseenkin tiuhaan tahtiin kunnes tämäkin päätyi säpsähtämään jännittyneenä kuin jo jotain kamalaa odottaen kun muukalainen viimein nosti kätensä heitä kohti... ja äkkiä puhui suoraan ja vakaasti, kuin olisi jopa halunnut eittämättä viskotun näköisen kaksikon tosiaankin ymmärtävän. Ei sentään aivan tarjoten heille vaihtoehtoja muuten kuin kaiketi sen suhteen raahattaisiinko heidät mukaan kuinka kovakouraisesti, mutta... kuitenkin. Ja tämä kuulosti varsin varmalta sen suhteen mitä tässä selvästikin seuraavaksi tapahtuisi, eikä jo lähes henkihieveriin ajetuilla nuorukaisilla tai Nitelläkään tainnut olla asiaan paljoakaan valitettavaa. Katti marahti äreästi purppuratukan käsivarsilta hätkähdyttäen epäluuloisesti muukalaisen ojennettua paljasta kättä pälyilevää poikaa omastakin melkoisen perustavanlaatuisesta hämmingistään hieman enemmän ajan tasalle. Se säpsähti hiljentäen eläimen nopeasti tiukentamalla otettaan tästä, ennen kuin räpäytti silmiään ja vaihtoi varsin hermostuneen ja epätietoisen katseen Haeklin kanssa. Kaipa heitä ei oltu enää tappamassa näkemältä (kaiketi?) eikä hän ollut aivan varma miksi, mutta ilmeisesti myös nainen oli varsin motivoitunut raahaamaan heidät mukaansa (ylös?).... jonnekin. Ilmeisesti sinne, missä joku kyseenalaisia hiippareita komentava, vielä näitäkin kyseenalaisempi hiippari odottaisi, eikä ajatus kieltämättä ollut tippaakaan kutsuva, vaikka panssaroitu nainen tuntuikin viileydestään huolimatta edes jossain määrin vähemmän suoran agressiiviselta kuin heitä hätyyttänyt mieskaksikko. Ymmärrettävästi purppuratukka ei osannut tuntea kovinkaan suurta luottamusta tätä kohtaan, ja se taisi näkyäkin, mutta... sillä ei ikävä kyllä tainnut lopulta olla paljoakaan väliä.
Haeklikaan ei tainnut saada vastauksekseen kuin yhtä tukalan, neuvottoman kärvistelevän katseen purppuraisen kuontalon varjoista nulikankaan selvästikään tietämättä kuinka kauhuissaan sen olisi tästä uusimmasta käänteestä pitänyt olla, kunnes äkillinen äänekäs rysähdys jostain taustalta katkaisi tämän pohdinnat hetkeksi. Poika ähkäisi säpsähtäen voimakkaasti äkillistä särkyvän kiven ääntä sinkauttaen katseensa nopeasti äänen suuntaan... tosin löytäen täältä vain nyt suorastaan vähin äänin itsensä irti kiskoneen mieshirviön kömpimästä varautuneesti jaloilleen. Purppuratukkakin oli kaiken keskellä lähes hetkeksi unohtanut jätin jääden hetkeksi pälyilemään tämän suuntaan epäluuloisesti Haeklin ohitse, ennen kuin varautunut katse kuitenkin palasi takaisin heidän edessään seisovaan naiseen jonka huomiota jopa korstokin tuntui huolestuttavasti välttelevän vaikkei ollut vieläkään saanut käsiään irti hermostuneen huivin otteesta. "Mu-- mutta... ei me olla tehty mitään. Ja ne... melkein tappoi Niten" nulikka tapaili viimein levottomasti, uskaltautuen vilkaisemaan lattialla retkottavaa pronssisuomuistakin varsin huolissaan vaikkei rohjennutkaan irrottaa kokonaan huomiotaan panssaroidusta naisestakaan. Se tuskin taisi odottaa itsekään saavansa tältä uudelta muukalaiseltakaan armoa sen enempää kuin kahdelta muultakaan, mutta... kaipa tämä vaikutti edes... jossain määrin rauhallisemmalta. Kukaties se että tämä kuuntelisi olisi liikaa toivottu ja poika kieltämättä tuntui pälyilevän naisen suuntaan itsekin varsin kireänä Haeklin tuntumasta, mutta purppuratukka oli eittämättä myös varsin huolissaan lattialla makaavasta Nitestä siinä missä siitäkin mikä heitä odotti. Kaiketi sarvipää oli vielä elossa, mutta... tämä kieltämättä vaikutti parhaillaan varsin pahalta...
|
|
|
Post by submarine on Jun 5, 2015 4:07:12 GMT 3
Niin epävarman kammottava kuin koko tilanne olikin, taisi juuri nyt näyttää ainakin siltä, ettei kukaan ollut välittömissä aikeissa teloa kaiken keskelle jäänyttä kaksikkoa enää entistä pahemmin. Kaikista ympärillä häämöttävistä uhista huolimattakin moinen riitti jos ei sentään rauhoittamaan, niin ainakin muuttamaan suoran panikoinnin enemmän jännittyneeksi pälyilyksi ja huoleksi. Tai näin ainaki Haeklin kohdalla. Nuorukainen pälyili melkoisen tyrmistyneesti maahan paiskattua ja edelleen kakovaa Velazia, joka vielä hetki sitten oli tuntunut huolestuttavimmalta ja kammottavimmalta uhalta, jonka hän oli pystynyt tähän hätään edes kakokaan - kuten myös ilmeisesti Bashariksi kutsuttua miehenjättiä, joka oli ollut vähemmän kammottava pelkästään aavistuksen pienemmän veronhimonsa vuoksi. Toinen näistä oli nyt äkkiä lyöty kasaan kuin aivan liian raskasta kuria harjoittavan vanhemman niskuroiva lapsi, ja toinen pysyi vaiti ja varuillaan kuin tämän veli, joka pelkäsi joutuvansa samanlaiseen käsittelyyn. Se oli... outoa. Yksinkertaisen outoa. Epäluuloinen ja jännittynyt nuorukainen ei osannut juuri nyt oikein muutakaan kuin pälyillä edessä seisovaa naista, tietämättä ollenkaan mitä odottaa. Oli pakko myöntää, että tämän odottamaton, melkein mitäänsanomaton suorasukaisuus tuntui melkeinpä epäilyttävältä kaiken tämän jälkeen... kuten myös tämän mitäänsanomattomuus muutenkin. Tämä oli juuri äsken tehnyt jotakin täysin käsittämätöntä, mutta siitä huolimattakaan hän ei pystynyt erottamaan tästä yhtä ainoaa outoa asiaa. Ei mitään, mikä olisi missä tahansa muussa ympäristössä ansainnut kahta vilkaisuakaan, ellei sitten yksinkertaisesti soturiuden vuoksi. Mutta ei ainakaan tällaisia vilkaisuja. Outo temppu jonka tämä oli tehnyt jomotti hänen takaraivossaan, kuin jonkinlaisena häiritsevänä tunteena siitä että tässä oli silti jotakin pahasti vialla, mutta hän ei saanut siitä mitään otetta. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä oli tapahtunut, ja kaiken muun puuttuessa se totta puhuen hermostutti vielä entistäkin enemmän.
Kun Spyro äkkiä sitten vastasikin, haparoivana ja melkeinpä tyrmistyneenä ilmestyksen suorasta vaatimuksesta antautua, säpsähti Haekli jälleen melkoisesti pelkkää lähettyviltä äkkiä kuuluvaa ääntä. Hän tuli vilkaisseeksi pojan suuntaan, ennen kuin pälyili jälleen varuillaan kohti outoa panssaroitua naista, suorastaan hermostuneena siitä miten tämä mahdollisesti reagoisi edes näin riitaisiin sanoihin. Tapa, jolla tämä oli muitta mutkitta vaientanut ensimmäisen vastaanväittäjän kuristamalla mukinat pois, ei tosiaankaan ollut lupaava ensivaikutelma. Kaikeksi onneksi ilmestys pysyi kuitenkin ainakin paikallaan, osoittamatta tarvetta vaientaa vielä ketään muuta. "Ei teitä vastustelemisen takia olla vangitsemassa, vaan koska te tulitte tänne. Minun herrani ei suvaitse tunkeilijoita, olivatpa nämä liikkeellä mistä syystä tahansa. Te tiedätte jo nyt liikaa. Ja nyt teidät viedään hänen eteensä. Hän tulee päättämään kohtalostanne", nainen vastasi täysin ykskantaan, antaen ymmärtää suorasukaisesti ja tylysti, ettei tämä ollut tosiaankaan keskusteltava tai väiteltävä asia. Tämä oli selvästikin jo päättänyt miten asia oli, eikä sitä varmastikaan muuttaisi mikään muu kuin... no, asian muuttaminen kaiketi. Ja ainakin nuorukainen oli varsin varma siitä, ettei heillä olisi ollut siihen rahkeita. Ei äskenkään, eikä varmasti nyt yhtään sen enempää. "Mikäli tulette rauhassa, olette turvassa ainakin sen aikaa. Mikäli ette, en minä tarvitse suostumustanne. Tai hyvinvointianne", mustatukkainen soturi lisäsi vielä perään aivan yhtä tyynen rauhallisesti, pukien kaiketi sanoiksi sen, mikä taisi olla varsin itsestäänselvää jo muutenkin.
Hetken Haekli seisoi vain vaiti paikoillaan, osaamatta lopulta vastata yhtään mitään. Lopulta taisi olla varsin selvää miten kaikki tämä päättyisi, mutta siitä huolimattakaan hän ei saman tien löytänyt rohkeutta vain... sanoa jotakin tällaista, mikä kaikesta huolimattakin tuntui varsin itsetuhoiselta. Edessä tasaisesti seisova nainen ei tuntunut lupailevan mitään pidempiaikaista turvaa, ja totta puhuen ties minkä "herran" tuomitsemaksi tuleminen kuulosti kaikkea muuta kuin lupaavalta. Hetkeen hän ei osannut muutakaan kuin seistä paikallaan pälyilemässä... mikä taisi nopeasti osoittautua melkeinpä virheeksi. Tasaisuudestaan huolimatta soturilla ei selvästikään ollut mitään kiinnostusta tai syytä odotella vastustelukyvyttömien lupia, vaan hetken hiljaisuuden jälkeen tämä kohotti taas suorastaan mietteliäästi, kuin johtopäätöksen tehneenä kulmaansa, ja astuikin napakasti eteenpäin, saaden aikaan metallisen kolahduksen jalkasuojastaan. Se havahdutti punatukkaisen, joka lopulta, tukalan ähkäisyn saattelemana, astui kädet kohotettuna ja aseettomuuden merkiksi levitettynä eteenpäin, harpaten jännittyneesti suojaamaan Spyroa edes aavistuksen mahdollisilta kamaluuksilta. "Ei! Ei ei! Me... me antaudumme! Ei tarvitse mitään... mitään ikävää enää! Me... emme vastustele!" nuorukainen lopulta parkaisi tukalasti, yrittäen puristaa suustaan mahdollisimman monta alistuvaa sanaa, ennen kuin tapahtuisi taas jotakin käsittämätöntä, joka päättyisi kuristamiseen... tai kukaties jopa johonkin pahempaan. Ja vaikka nuorukaisen äkillinen liike saikin naisen käden, hänen suureksi järkytyksekseen, siirtymään piirun verran lähemmäs miekankahvaa, pysähtyi tämä kuitenkin paikoilleen.
Aivan pienen hetken panssaroitu nainen tuijotti eteensä loikannutta Haeklia, tiukalla ja kylmällä tavalla jonka ei voinut millään sanoa olevan mitään muuta, kuin puhdasta arviointia. Kuin tämä olisi arvioinut, oliko punatukkainen tosiaan aidosti antautunut, ja millaista uhkaa hänestä olisi jos ei. Vaikka hän ei sitä halunnut, joutui nuorukainen kuitenkin vastaamaan tuijotukseen, seisten epätoivoisen kuumeisesti paikoillaan kädet edelleen levitettyinä. Katseessa oli jotakin pelottavan tasaista ja terävää, samaan tapaan kuin jo aikaisemminkin. Se oli... julkea katse tavalla, jonka julkeus kumpusi siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, ettei tämä pystynyt olemaan mitään muuta. Ei tasavertainen tai säntillinen, vaan suora ja ylempänä. Petoeläimen katse. Ja kun tämän katse lopulta irtosi nuorukaisesta, oli se edelleen yhtä musertavan tasainen, suorastaan sivuuttava. Kuin peto olisi juuri tullut arvioineeksi saaliseläimen, ja todennut sen olevan liian vaivainen edes surmattavaksi. Hitaasti ja tasaisesti nainen nyökkäsi, mutta vastaamisen sijaan tämän katse siirtyikin muitta mutkitta nyt purppurapäiseen, joka nuorukaisen takaa pilkotti. Tämä oli jo aikaisemminkin katsonut kummankin kaksikosta läpi, mutta nyt tämän silmissä tuntui olevan uutta tarkkaavaisuutta. Kuin tämä olisi yrittänyt arvioida jotain muutakin. Etsinyt jotakin, jota ainakaan harmaanahkainen ei ollut tarjonnut (sikäli kuin hän oli tarjonnut mitään muutakaan, kuin vain helppoa sivuutettavaa), ja jota tämä nyt kolusi pojasta hänen takanaan. Se sai nuorukaisen jännittymään, tietämättä edes mitä odottaa, uskaltamatta kuitenkaan edes pälyillä taakseen. Hän saattoi vain odottaa soturin edessä mitä tuleman piti, kaikessa kamaluudessaan.
Lopulta, aivan liian pitkälti tuntuneen hetken jälkeen, tuntui mustatukkainen nainen olevan valmis lopettamaan tuijottelunsa. Sillä aikaa Venazkin oli lopettanut jo kakomisensa, rämpien vaivalloisesti pystyyn kivilattialta. Tämä seisoi nyt sivummalla, näyttäen kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä, mutta tohtimatta selvästikään tehdä tai sanoa enää mitään poikkipuolista - eikä tällä selvästi tuntunut olevan oikein muutakaan mitä edes sanoa. Myös kammion seinää vasten nojaava valtava korsto, Bashar, pysyi vaiti. Huivi tämän sormissa oli jo sammunut, mutta juuri nyt mies ei selvästikään piitannut moisesta hiukkaakaan. Kaikki sellainen oli varmasti toissijaista, kun soturi jälleen puhui, tasaisesti ja vailla niin närää kuin tyytyväisyyttäkään, aavistuksen käheänä ja kankeana mutta eittämättä myös terävänä. "Noniin. Minä olen Diavai. Ja ennen kuin minä toimitan teidän herrani käsiin, minulla on vain yksi kysymys. Siihen vastaaminen ei tule lopulta muuttamaan mitään, hän saa sen kyllä selville, mutta uskon että hän arvostaisi vaivalta säästymistä", nainen lopulta totesi. Se sai nuorukaisen jännittymään epäluuloisesti, erehtyen jopa vilkaisemaan Spyroon takanaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan mistä nyt oli kyse, mutta varsin pian tämä jatkoikin. "Herrani on jo aistinut, että tänne tunkeutuneiden joukossa on lohikäärme. Ainakin sielultaan jos ei ruumiiltaan. Nyt haluan kuulla, kuka teistä se on", tämä jatkoi, tokaisten asiansa ilmoille varsin suoraan. Siinä ei ollut edes mitään todellista vaatimusta, ainoastaan hyvin suora ilmoitus siitä, mitä tämä halusi. Kuin moinen olisi ollut aivan riittävä.
Haekli tuli kurtistaneeksi epäluuloisesti kulmiaan, tietämättä heti ensialkuun miten edes suhtautua koko kysymykseen. Hän tuijotti ensin naista hetken varuillaan, ennen kuin suuret, keltaiset silmät alkoivat sitten hyvin hitaasti hivuttautua alaviistoon, katsomaan kohti edelleen tämän takana maassa makaavaa Nitteä. Kysymys oli outo, mutta vastaus tuntui kieltämättä kovin itsestäänselvältä. Niin itsestäänselvältä, että sen ei olisi pitänyt edellyttää edes mitään kyselemistä. Maassa makaava nainen oli eittämättä niin lähellä lohikäärmettä kuin kaiketi oli edes mahdollista, pronsisine suomuineen, häntineen, kynsineen ja sarvineen. Mutta kuten olettaa saattoi, asia ei selvästikään tulisi olemaan näin helppo, sillä soturi tuntui aavistavan jo suoralta kädeltä mitä hän katsoi, pudistaen päätään ykskantaan. "Tuo maassa makaava ei ole se. Herrani haistoi myös sen. Joku tänne tunkeutuneista on todellinen lohikäärme", tämä tokaisi, tehden hyvin puolittaisen eleen maassa edelleen makaavaa naista kohti. Tämä sai Haeklin kurtistamaan kulmiaan hämmentyneenä entisestään. Ja kun hän vilkaisi uudelleen hämillään Spyroa kohti, taisi katseessa nyt olla jo todellista tuen etsiskelyä. Ei niinkään epäluuloa tai mitään muutakaan sellaista, vaan vain varsin vilpitön toive että poika tietäisi jotakin kysymyksestä, josta hän ei tainnut ymmärtää tai tietää yhtikäs mitään, ja jonka esitti juuri nyt joku, jolle ei ainakaan tehnyt mieli väittää vastaan millään tavalla...
((Uh-oh =I ))
|
|
|
Post by spyrre on Jun 5, 2015 14:29:20 GMT 3
Olisi kaiketi voinut olettaa että tällaisessa tilanteessa minkä hyvänsä edes rajamain vastaanväittäväksi tulkittavan töksäyttäminen saattaisi olla varsin huono idea, mutta vaikka jännittynyt Spyro tuskin edes ajatelleeksi tätä yhtään pidemmälle heidän edessään seisovaa pahaenteisen tasaista naista Haeklin vierestä pälyillen, ei muukalaisella onneksi(?) tuntunut olevan mitään tarvetta ottaa ilmeisen järkyttyneen, kissalla aseistautuneen pojan sanoja oikein minkäänlaisena merkkinä mahdollisista vaikeuksista. Tosin sen sijaan että tämä olisi johtunut mistään erityisen huojentavasta taisi kyse olla enemmänkin siitä että jo Velazin vaivatta nujertanut soturi oli varsin varma itsestään ja asemastaan, sekä siitä että tuskin heistä kumpikaan edes kykenisi aiheuttamaan suurempia ongelmia edes yrittäessään... eikä rehellisesti, niin häpeileväksi kuin purppuratukka olisi tästä voinutkin olonsa tuntea, heistä kumpikaan näyttänyt siltä että olisi tällä hetkellä rohjennut liikahtaakaan paikaltaan. Niin petollisen epä-oudon näköinen kuin nainen olikin, oli tässä selvästi kuitenkin jotain levottomuutta herättävää josta he tosin olivat kaiketi jo nähneetkin häivähdyksen... tai kaiketi oikeastaan enemmän päin vastoin. Pojalla tuskin oli senkään vertaa käsitystä tai kykyä hahmottaa mitä tämä oli aiemmin edes tehnyt kuin eittämättä typertyneellä Haeklilla ja moinen epätietoisuus oli omiaan saamaan nulikan varsin kireäksi ja epäluuloiseksi. Hän tunsi olonsa hetki hetkeltä sekavammaksi ja särkyisemmäksi kuin silkka järjettömyys olisi konkreettisesti sattunut jo valmiiksi jomottavaan päähänsä saaden hänet entistä tukalammaksi vaikka nainen ei edes tuntunut olevan aikeissa tehdä vielä mitään kamalaa, vaikka tämä olisi ilmiselvästi tähän pystynytkin.
Spyro ei ollut aivan varma odottiko edes varsinaisesti naisen vaivautuvan vastaamaan hänelle kun hän töksäytti esiin hermostuneet, vastahankaiset sanansa, mutta kuitenkin kun tämä päätyikin varsin kursailematta tekemään niin poika säpsähti jälleen nopeasti hiljaiseksi. Ilmeisesti sillä ei ollut mitään väliä mitä he olivat tehneet ja mitä eivät vaan jo aivan pelkkä läsnäolo taisi olla aivan tarpeeksi paha rike, eikä mustahiuksinen soturi tuntunut joustavan piiruakaan kannastaan sen suhteen mitä tämä tarkoitti heille. Poika räpytteli hetken tukalasti silmiään naista pälyillen kunnes kirskautti hampaitaan luoden jo jokseenkin toivottoman vilkaisun Haekliin osaten lopulta vain päästää vaisun, epämääräisen ähkäisyn muukalaisen karun suorasukaisille sanoille. Kuka tämä puhuttu "herra" sitten ikinä olikaan, nulikka olisi rehellisesti ollut hyvin mielellään tapaamatta tätä varsinkaan tämän kaiken valossa jota he jo kykenivät aavistelemaan... paha vain, ettei heille taidettu antaa vaihtoehtoja elleivät he haluaisi tulla ruhjotuksi saman tien hengiltä. Jo vain massiivisen korston puolihuolimattomat huitaisut olivat tehneet heihin varsin pahaa jälkeä puhumattakaan Velazin nujertamasta Nitestä joka makasi vieläkin lohduttoman liikkumatta lattialla, heidän tuskin tarvitsisi edes yrittää arvatakseen ettei terävä, panssaroitu nainen luultavasti olisi ainakaan yhtään hienovaraisempi jos tämä ajettaisiin moiseen. Mutta siltikään paikoilleen kissoineen jähmettynyt purppuratukka ei saanut sanaa suustaan vaikka nainen selvästi odotti vastausta kehotukseensa (tai kaiketi oletukseensa) antautumisesta.
Järkyttynyt, jo alkuunsa nujerrettu kaksikko tuntui jännittyvän hetkeksi paikalleen panssaroidun muukalaisen edessä, entistä painostavamman odottavan hiljaisuuden laskeutuessa kiviseen, hämärään halliin. Mutta silti syystä tai toisesta vaikka hänen ajatuksensa singahtelivat jälleen hänen mielessään kaoottisesti tuntui tämän sanoihin myöntyminen lähes ylivoimaiselta tehtävältä saaden kissaa puristavan purppuratukan kirskuttelemaan hampaitaan hetki hetkeltä kasvavan ahdingon vallassa... mutta vaikka lisää vastahankaisia sanoja ei kuulunutkaan, ei kärvistelevä hiljaisuus ollut selvästikään tarpeeksi naiselle. Spyrokin säpsähti silmänsä pelästyksestä leviten kun panssaroitu tapaus äkkiä astahti pahaenteisen painokkaasti eteenpäin metallinkalahduksen keralla lähes saaden purppuratukan kavahtamaan refleksinomaisesti taaksepäin, yhtälailla säikähtäneen Haeklin kuitenkin reagoidessa nopeammin. Poika päätyi hätkähtämään uudestaan kun nuorukainen äkkiä kiirehti käsiään alistuvasti levittäen hänen eteensä muukalaista estelläkseen ennen kuin tämä päätyisi tekemään jotakin epäilemättä ikävää. Jännittynyt purppuratukka hapuili vaivihkaa parempaa otetta epäluuloisesta kissasta sylissään pälyillen kireän vastahaloisesti kiireesti antautumista myötäilevän tumman nuorukaisen selkää kunnes poika viimen päästi vaisun, jokseenkin nujertuneen ähkäisyn kurkustaan, välttäen tukalasti naisen terävää katsetta laskien silmänsä hetkeksi jonnekin alaviistoon jalkoihinsa. Jokin tällainen kirpaisi edelleen pahasti mutta he tuskin saattoivat tehdä muutakaan... vaikka häntä eittämättä myöskin hirvitti mikä heitä odottaisi vaikka he suostuisivatkin. Kukaties oli hieman epäreilua että myös yhtälailla kauhistunut ja vastahakoinen Haekli joutui heidän puhemiehekseen tässä tilanteessa vaikka poikakaan ei uskaltanut aavistella että muukalaisjoukon "herra" olisi yhtään suopeampi kuokkavierailleen kuin eittämättä hyytävä kolmikkokaan, mutta... ei tainnut olla mitään muutakaan mitä he olisivat voineet sanoa tai tehdä. Nulikan tukala katse kävi vielä neuvottoman hermostuneesti maassa makaavassa Nitessä ennen kuin purppuratukka käänsi katseensa tästäkin, kuin tätä olisi kirpaissut kipeästi edes nähdä heidän heidän toivottomasti nujerrettua pientä joukkoaan. Jos ei muuta, ainakin Haeklin ripeä antautuminen sai panssaroidun naisen sentään pysähtymään vaikka tämä liikauttikin aluksi kättään varsin uhkaavasti saaden pojankin jännittymään entisestään... kunnes soturi tuntui kuitenkin tyytyvän julistukseen kuin tämä ei olisi muuta odottanutkaan jääden hetkeksi mittailemaan tummaa nuorukaista painostavasti katseellaan.
Entistä hermostuneemmin paikallaan liikahteleva Spyrokaan tuskin tiesi mitä tarkalleen odottaa kun pistäväsilmäinen nainen jäi tutkimaan eteensä kiirehtinyttä Haeklia. Poikakaan ei kuitenkaan rohjennut liikkua paikaltaan pälyillen vain varuillaan ja varsin huolissaan vuoroin nuorukaisen selkää ja vuoroin muukalaisen reaktioita kuin tämä olisi viimein päättänyt ottaa selkoa saaliistaan. Vaikka soturi tuskin liikkui paikaltaan ei purppuratukka voinut olla pelkäämättä tämän saattavan vielä tarttua miekkaansa (vaikka tottapuhuen aivan vain tämän paljas, murhaava kourakin olisi kaiketi riittänyt mainiosti) mutta lopulta tämä tuntui viimein vetävän johtopäätöksensä edessään seisovasta nuorukaisesta ja käänsi katseensa toisesta taaempana seisovaan nulikkaan kissoineen. Spyro ei voinut olla säpsähtämättä jälleen melkoisesti kun vihreä katse suuntautui terävänä ja arvioivana Haeklin ohitse häneen nauliten purppuratukankin tukalasti paikoilleen, uskaltamatta lopulta kuitenkaan tehdäkään mitään asian suhteen. Se luimistui hiljaisen, pistävän tuijotuksen edessä kuitenkin jääden murisevaa Kissaa puristaen pälyilemään naiseen, tuntien melkoisten kylmien väreiden juoksevan niskassaan. Muukalaisen punnitsevassa, viileässä katseessa oli tarkkaavaisuutta ja sanatonta uhkaa, joka eittämättä puri jokaiseen läsnäolijaan huoneessa. Edes lattialla kakonut Velaz ei tuntunut uskaltavan enää uhmata panssaroitua naista vaan vaikka mies rohkeni viimein jossain määrin tokeennuttuaan kömpimään vähin äänin jaloilleen kun mustahiuksisen soturin huomio oli muualla, tämä jäi vain seisomaan hiljaa sivummalle kuten jo jaloilleen päässyt jättikin. Eivätkä nämä enää kiinnostaneet panssaroitua naista edes sen vertaa että tämä olisi nähnyt tarpeelliseksi pitää näitä silmällä, vaan koko tämän tasainen, viileän itsevarma huomio oli kiinnittynyt kahteen edessään kärvistelevään nuorukaiseen jotka saattoivat vain tuijottaa jännittyneinä takaisin liikahtamattakaan kuin toivoen epätoivoisesti tällä kykenevänsä välttämättän naisen painostavan huomion... vaikka tämä ikävä kyllä taisi olla varsin turha toivo.
Kukaan huoneessa ei rohjennut häiritä eleelläkään soturin arvioivaa hiljaisuutta kun tätä tutki läpitunkevalla katseellaan kaksikkoa edessään, jopa huomattavasti silmäänpistävämmän, uhkaavan mieskaksikon lähes unohduttua hetkeksi taustalle näidenkään haluamatta tehdä itsestään minkäänlaista numeroa. Edes Spyrolla ei riittänyt nyt aikaa kyräillä näitä vaan panssaroitu muukalainen vei hänen kaiken huomionsa vaikka poikakaan ei lopulta osannut kuin pälyillä tätä Haeklin takaa lähes henkeään pidätellen. Tuntui kuin nainen olisi kyennyt näkemään suoraan hänen lävitseen ja tuntemus oli kaikkea muuta kuin millään tavalla miellyttävä, saaden pojan jännittymään entisestään. Kuitenkin hyytävästi venyneen pitkän tovin jälkeen muukalainen tuntui viimein nähneen tarpeeksi, tai ainakin tämä lakkasi painostavan hiljaisen tuijotuksensa puhuen jälleen. Purppuratukka nielaisi tukalasta ja rohkeni viimein liikahtaa aavistuksen vieläkin jokseenkin huterilta tuntuvilla jähmeillä jaloillaan vaihtaen yhtälailla epätietoisen hermostuneen katseen häntä vilkuilevan Haeklin kanssa kun soturi hieman yllättäen esittäytyi Diavaiksi yhtä viileänrauhallisesti kuin aiemminkin puhuessaan, kuitenkin vielä jatkaen ilmoittamalla haluavansa tietää jotain. Spyrokin räpäytti silmiään jokseenkin epäluuloisena vilkaisten itsekin tummaa nuorukaista ennen kuin käänsi katseensa takaisin naiseen ymmällään ja varautuneena, kuitenkin äkkiä säpsähtäen jäykäksi kuin patsas eteensä tuijottaen. Diavai ei selvästikään arastellut tai epäröinyt sanojaan tippaakaan kun tämä ilmoitti suoraan ja painavasti "herransa" jo tietävän että temppeliin oli saapunut lohikäärme, haluten tietää kuka olento oli. Entistä kalpeammaksi valahtanut purppuratukka tunsi verensä lähes hyytyvän hetkeksi kun paniikki pyyhkäisi hänen mielensä ylitse peittäen alleen kaikki koherentimmat ajatukset karmivan oivalluksen tieltä: joku tiesi. Ja niin ilmeisesti tiesi nainenkin... ja asia oli selvästi napannut näiden mielenkiinnon.
Oli varsin helppoa huomata Haeklin käyvän hetki hetkeltä enemmän hämmentyneeksi ja epäluuloiseksi ilman että kykeni edes näkemään tämän kasvoja, kun Diavai jäi jälleen tuijottamaan heitä pistävän odottavasti, ilman minkäänlaista epäröintiä sanoistaan huolimatta. Toinen yritti selkeästi parhaansa mukaan setviä mitä nainen halusi kääntyen epäröiden pälyilemään lattialla makaavaa Nitteä eittämättä yrittäen neuvottomasti hakea muukalaisen tivaamaa lohikäärmettä. Kuitenkaan pronssisuomuinen olento ei selvästikään ollut se josta soturi oli kiinnostunut, tämän nopeasti kuitatessa arvattavissa olevan katseen ilmoittamalla ettei tämä ollut se jota haettiin. Taustalle jähmettynyt kalvakka purppuratukka ei voinut hillitä käsiensä jo varsin tukalaa värähdystä Kissan ympärillä, vain vaivoin hillityn vauhkon katseen pyyhkäistessä vaivihkaa kammion poikki kuin tämä olisi ollut vähällä harkita pinkaisevansa paniikinomaisesti johonkin, riippumatta niin heitä odottavasti silmäilevästä mustahiuksisesta naisesta kuin eittämättä uhkaavasta (vaikkakin nyt varsin hiljaisesta) mieskaksikosta. Poika ei missään vaiheessa edes vilkaissut kohti maahan sorrettua Nitteä kuin olisi jo osannut odottaa (tai pelätä) naisen vastausta ennen kuin tämä ehti edes sanoa tätä, pojan kuitenkin sävähtäessä uudestaan lähes vielä järkyttyneemmin kun hämmentynyt Haekli viimein käänsi neuvottoman katseensa häneen. Nulikka jännittyi uudestaan paikoilleen eteensä tuijottaen kauhistuneena mutta tietämättä mitä tehdä... lähes yhtä paljon säikähtäneenä nuorukaisen kysyvästä ilmeestä kuin tämän takana odottavasta naisesta. Hetken tukalan pälyilyn jälkeen poika nielaisi kuin olisi yrittänyt tapailla jonkinlaisia sanoja, näiden kuitenkin kuollessa ilmaan muuttuen vain ahdistuneeksi, tukahtuneeksi ähkäisyksi... mutta vaikka nulikka tuntui jälleen kadottaneen sanansa äkkiä odottavien katseiden eteen jouduttuaan, taisi se suorastaan pahaa-aavisteleva, arkailevan syyllinen silmäys jonka tämä loi kuontalonsa alta Haeklin suuntaan puhua puolestaan ennen kuin sen oli pakko laskea vältellen katseensa alas hampaitaan kiristellen. Tämä... ei eittämättä olisi ollut tapa jolla hänkään olisi missään tapauksessa halunnut että toinen saisi tietää, mutta... hän oli ilmeisesti viivytellyt liian kauan vaikka olikin ollut aikeissa kertoa.... mahdollisesti... Mutta nyt taisi olla liian myöhäistä, eikä purppuratukka osannut kuin odottaa karvaita seurauksia hirvittävästä salamyhkäisyydestään. Se taisi tällä hetkellä pelätä jopa yhtä paljon tuntumassaan seisovan nuorukaisen ilmettä kuin muukalaisten reaktiota ja aikeita ympärillään...
((No kalahtihan se kalikka. Toivottavasti on likimain koherenttia tekstiä. =I ))
|
|
|
Post by submarine on Jun 5, 2015 15:17:30 GMT 3
((Vähän taitaa kalahtaa. Ja kohta kalahtaa pahemmin, kun julkeasti autohittaan nulikkaa D:< ))
Vaikka tunnelma kammiossa olikin eittämättä äärimmäisen jännittynyt jo valmiiksi, tuntui se nopeasti jännittyvän vielä monta piirua lisää, kun Diavaiksi itsensä nimennyt nainen äkkiä alkoikin varsin suoraan vaatia tietoa siitä, kumpi kaksikosta (muiden sopivien tunkeilijoiden puuttuessa) oli... lohikäärme. Kumpikin taustalla pälyilevistä miehistäkin tuntui nyt valpastuvan, joskaan ei varsinaisesti hämmentyvän. Olemuksista päätellen nämäkin olivat varsin perillä asiasta... niin vähän kuin se äsken olikaan tainnut näitä kiinnostaa. Nyt kuitenkin, kun asia otettiin puheeksi, jäivät nämäkin tuijottamaan tarkemmin kaksikkoa, kuin muistaen koko asian ensimmäistä kertaa... siinä missä Haekli ei ollut aikaisemmin edes kuullut siitä. Nuorukainen olisi valehdellut pahasti, jos olisi edes yrittänyt väittää ymmärtävänsä, mistä tässä nyt oli kyse. Terävä soturi hänen edessään vaati nyt saada tietää, kuka oli lohikäärme... eikä Nitte kelvannut vastaukseksi. Se meni yli kaiken hänen käsityskykynsä varsin nopeasti, eikä hän osannut oikein muutakaan kuin seistä epävarmasti ja jännittyneesti aloillaan, tuijottaen sinne tänne parhaansa mukaan. Lopulta tuijotus siirtyi Spyroonkin. Se oli totta puhuen ensialkuun varsin viaton tuijotus, pelkkä tukea hakeva vilkaisu siinä toivossa, että toisella olisi yhtään sen parempaa käsitystä aiheesta, mutta nopean silmäyksen jälkeen taisi olla pakko myöntää, että totta puhuen reaktio, jonka naisen sanat olivat saaneet nulikassa aikaan, oli suorastaan... epäilyttävä. Kun hän lopulta sai pojan silmiinsä, seisoi tämä huterasti paikoillaan näyttäen siltä, kuin olisi ollut aikeissa panikoida saman tien. Niin järjetöntä kuin se olikin, tämä vaikutti suorastaan siltä kuin... kuin olisi jäänyt juuri kiinni jostakin. Eikä nuorukainen tiennyt miten moiseen olisi edes pitänyt reagoida, kun kyseessä oli jotakin... tällaista.
"Spyro..." Haekli aloitti hämillään, yrittäen keksiä jotakin järjellistä millä jatkaa. Se tuntui kuitenkin melkoisen vaikealta nyt, ja totta puhuen hänellä ei tainnut olla tilaisuutta moiseen muutenkaan. Hän ei tosiaankaan ollut ainoa joka pani merkille tavan, jolla sanat upposivat purppurapäiseen nulikkaan. Nuorukainen seisoi hämmentyneesti paikallaan, hapuillen sanoja, kunnes päästi äkkiä tukahtuneen ähkäisyn ja horjahti sivuun, kun jämäkkä ja raskaaseen sotisopaan sonnustautunut hahmo astui muitta mutkitta hänen ohitseen. Diavai ei pitänyt mitään kiirettä, mutta tämän liikkeet olivat silti rivakoita ja nopeita, aikaa tuhlaamattomia. Tämä liikkui suorasukaisesti ja nopsaan ottaessaan askelia... ja aivan yhtä nopeasti tarratessaan äkkiä epätoivoisesti paikoillaan nököttävää nulikkaa pahoin kärsineen nuttunsa rinnuksista, kiskaisten tämän ylös jaloiltaan suoraan silmiensä eteen. Kovin, kovin lähelle. "Ja se olet sinä. Sinä olet lohikäärme. Ilmeisesti et tätä kummoisempi, mutta lohikäärme silti", mustatukkainen nainen totesi tasaisesti ja kiihtymättä, tuijottaen kylmin silmin suoraan pojan kasvoihin, pidellen tätä yhdellä ainoalla kädellä vakaasti samalla tasolla itsensä kanssa. Hirvittävän vahvat sormet puristivat tämän rinnuksia, tavalla joka vihjaili tämän pystyvän tekemään paljon kammottavampiakin asioita, jos tämä vain niin päättäisi tehdä. Siihen ei kaiketi ollut vielä tarvetta, mutta mahdollisuus leijaili pojan yllä yhtä pahasti, kuin kurkulle painettu miekka. Melkein yhtä teräviä olivat ne sanat, joita tämä käytti nulikasta kuin jotakin totuuden valheesta irti leikkaavia miekkoja. "Hei! Älä! Päästä irti siitä!" Haekli tuli parkaisseeksi, ottaen hätäisen askeleen kohti naista ja tämän riepottelemaa poikaa. Hän ei tiennyt ollenkaan mitä juuri nyt oli meneillään, mutta tapa jolla tämä oli kiskonut nulikan jaloiltaan kuin räsynuken oli eittämättä pahannäköinen. Ja niin äärimmäisen typerää kuin varmastikin oli vastustella tätä mitenkään, ei hän muutaman hätäisen silmänräpäyksen aikana ehtinyt hillitä itseään yrittäessään astua hätäisestä väliin. Ja siinä yhdessä ainoassa silmänräpäyksessä se osoittautui typeräksi vedoksi.
Haekli ei ehtinyt missään kohtaa edes tajuta, mitä äkkiä tapahtui. Hän harppasi hädissään kohti naista, ja liikahtamatta millään tavalla tämä käänsi katseensa häntä kohti, antaen pelkkien silmiensä kiinnittyä sivusta kohti tulevaan punapäähän. Hänen omat silmänsä eivät ehtineet erottaa mitään, kun yhtäkkiä koko todellisuus tuntui jälleen tekevän jonkin käsittämättömän voltin. Ja yhtäkkiä nainen iski kätensä hänen naamaansa. Hän pystyi tuntemaan sen. Ei lamppua puristavaa, panssaroitua kättään, vaan käden jolla piteli Spyroa ilmassa. Sen käden, jolla edelleen piteli Spyroa ilmassa samalla, kun iski sillä kädellä häntä kasvoihin. Hän päästi järkyttyneen, hämmentyneen ja tuskaisen älähdyksen, kun hirvittävän voimakas käsi iskeytyi avoimena ja kämmen edellä hänen naamaansa, suoraan vasten jo murtunutta nenää. Hän pystyi tuntemaan silmänräpäyksen ajan todellisten, teräksenlujien sormien pureutuvan kalloonsa, ennen kuin hänet paiskattiin kauemmas. Ja osaamatta vastata, osaamatta tehdä mitään, hän kaatui selälleen kylmään ja kovaan kivilattiaan, veren tursutessa nyt uudelleen murretusta nenästä. "Sinä olet lohikäärme", soturi toisti, kuin ei olisi edes piitannut välikohtauksesta. Tämä ei missään kohtaa ollut päästänyt irti pitelemästään pojasta, ei edes ravistanut tätä, ei liikkunut millään tapaa. Nuorukainenkin tiesi sen, mutta samalla hän tiesi tulleensa juuri paiskatuksi maahan. Eikä hän osannut muutakaan, kuin tuijottaa järkyttyneen huumautuneena jonnekin tyhjyyteen, osaamatta millään tapaa edes yrittää käsitellä äskeistä. Hän vain makasi aloillaan, tuhrien rinnuksensa vereen. Taas.
Ja sitten, kuin mitään ei olisi edes tapahtunut, laski Diavai pitelemänsä pojan maahan. Ilmeisesti tämä ei tarvinnut nulikalta mitään vastausta, ei mitään varmistusta. Tämä oli paljastanut selvästikin itsensä soturille jo hätiköinnillään ja paniikillaan. Tapa, jolla tämä päästi irti tarkastelemastaan keskenkasvuisesta, oli melkeinpä varovainen - tai ainakin väkivallaton. Varovaisuuteen ilmestys tuskin olisi edes pystynyt, sillä se olisi kaiketi vaatinut tältä jotakin epävarmuutta liikkeissään. Joka tapauksessa tämä laski pojan alas, jääden seisomaan tämän eteen, piittaamatta hiukkaakaan maassa makaavasta harmaanahkaisesta nuorukaisesta, jonka oli äsken iskenyt niille sijoilleen... vaikka mitään ei ollut tapahtunut. "Herrani haluaa varmasti tavata sinut. Mutta ennen sitä. Kerro minulle, uhkasiko kumpikaan näistä kahdesta sinua? Yrittikö kumpikaan näistä tehdä sinulle jotakin? Jouduitko vaaraan?" nainen äkkiä kysyi, vilkaisten ympärilleen kahteen mieheen, jotka edelleenkin pälyilivät kaikkea tätä reunamilta. Ja nyt, ensimmäistä kertaa, tämän ääneen oli ilmaantunut häviävän pieni, melkein olematon terä. Jotakin niin pientä että se oli vaikea edes havaita, mutta joka silti lupaili paljon pahaa. Ei verenhimoa tai edes uhkaa, vaan kuin kylmä terä, joka oli äkkiä ilmaantunut leijailemaan itse kunkin pään yläpuolella. Samanlainen kuin se miekka, jolle naisen käsi äkkiä laskeutui, tasaisesti ja tunteettoman yksioikoisesti. "Yrittikö näistä kumpikaan tehdä sinulle mitään muuta, kuin vangita sinut?" Diavai toisti vielä uudelleen kysymyksensä, tuijottaen nyt tiukasti poikaa edessään, antamatta tälle mitään pakopaikkaa katseeltaan.
Vaikka myös Velaz oli valpastunut tajutessaan äkkiä naisen puheen koskevan edes jotenkin etäisesti itseään, ei se tainnut olla mitään verrattuna siihen tapaan, jolla yhä seinänvieressä nököttävä Bashar, kaikessa valtavuudessaan, reagoi. Miehen petomaiset piirteet muuttuivat äkkiä suorastaan järkyttyneiksi, ja tämä heitti kuulustellun pojan suuntaan melkeinpä kauhistuneen katseen. Jos olisi ollut tarpeeksi uskalias, olisi siinä kukaties voinut sanoa olevan mukana jopa anelua. Kuin tämä äkkiä olisi vasta tajunnut virheidensä koko vakavuuden, kuten myös sen että olikin äkkiä tavalla tai toisella vielä äsken paiskomansa nulikan armoilla. Se taisi lopulta olla se, mikä pakotti tämän avaamaan suuren kitansa. "Dia hei, älä nyt. Sehän on ihan-" valtava miehenjätti aloitti, yrittäen ilmeisesti käyttää jonkinlaista toverillista nimenpätkää, jonka toivoi epätoivoisesti kaiketi helpottavan tilannetta edes hieman. Se tuskin toimi, kun naisen ääni leikkasi yrityksen katki kuin miekka. "Hiljaa. Poika, yrittiko joku vahingoittaa sinua?" soturi käski kylmän tasaisesti, ennen kuin toisti vielä kerran kysymyksensä Spyrolle. Tämän käsi lepäsi nyt painostavasti ja aivan liian tiukasti miekan kahvalla, samalla kun tämä tuijotti nulikkaa tiukasti. Tavalla, joka tuskin suvaitsisi mitään valheitakaan. Sivusta Haekli osasi kommentoida kaikkea tätä vain järkyttyneellä yskäisyllä, kun nenästä tursuavaa verta tunki suuhunkin...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 7, 2015 2:08:50 GMT 3
Taisi olla jo ensihetkistä lähtien varsin selvää ettei ahdistunut, nuhruinen purppuratukka ollut tippaakaan kylmähermoisempi painostavissa tilanteissa kuin aiemminkaan... oikeastaan, vaikka se oli eittämättä hermoillut ja säikkynyt ennenkin alkoi poika hyvää vauhtia jo lähestyä orastavaa pakokauhua kun niin naisen pistävän vihreät, kuin Haeklin keltaiset silmät kääntyivät hänen suuntaansa. Kaiketi tilanne olisi nyt vaatinut sankarillisen esiinastumisen ja jonkinlaisen julistuksen kuinka hiippareiden etsimä tapaus oli kuin olikin tässä ja näiden pitäisi heti jättää hänen toverinsa rauhaan ennen kuin tapahtuisi kauheita, mutta niille sijoilleen jähmettynyt Spyro tuntui kadottaneen kokonaan ne vähätkin sanansa jotka hänellä oli ollut. Kalpeilla kasvoilla ei ollut enää epäluuloisen pälyilevää varovaisuutta vaan suorastaan kammoa ja järkytystä siitä, mitä jostain tällaisesta seuraisi.... eikä vain häntä terävästi tuijottavien muukalaisten suunnalta. Se tuijotti jäykästi hampaitaan kiristellen jonnekin alaviistoon rohkenematta oikein katsoa minnekään ympärilleen, varsinkaan Haeklin suuntaan, puristaen vieläkin hiljaa murisevaa kattia sylissään. Hän tiesi katsomattakin että nuorukainen oli kääntynyt hänen suuntaansa kysyvä katse häneen porautuen, mutta häpeäkseen poika sai kurkustaan vain uuden varsin surkean ähkäisyn. Haeklin tapaillessa hämmentyneenä hänen nimeään purppuratukka värähti kuin kyseessä olisi ollut joku suorastaan kauhea syytös kissaa pitelevien käsien nytkähtäessä hermostuneesti... mutta tämän pidemmälle kumpikaan heistä ei tainnut ehtiä kun hämminki keskeytettiin äkkiä jokseenkin kovakouraisesti.
Nulikan ilmeinen ahdinko ei selvästikään ollut jäänyt huomaamatta muiltakaan melkoisesti vaarallisemmilta tahoilta, eikä tämän kummoisempaa vastausta esitettyyn, uhkaavan suoraan kysymykseen tarvittu vaikka purppuratukka ei ollut tainnut saada puolikastakaan koherenttia sanaakaan suustaan. Se tuijotteli vieläkin turtana paikoillaan alas yrittäen epätoivoisesti kiskoa hermoihinsa edes jonkinlaista rotia kun hänen edessään seisova nuorukainen äkkiä sysättiin jämäkästi sivuun. Tämä sai viimein pojankin säpsähtämään hieman enemmän tolkkuihinsa. Pelästyneiden silmien katse napsahti nopeasti ylös kiviseltä lattialta tämän ehtiessä hädin tuskin saamaan jo häntä kohti määrätietoisesti suorivan panssaroidun naisen näköpiiriinsä. Spyro ähkäisi ottaen hätäisen, kompuroivan askelen taaksepäin mutta tämän pidemmälle nulikka ei tainnut ehtiäkään kun muukalainen jo oli hänen edessään tarraten voimalla typertyneen nulikan jo valmiiksi kärsineisiin rinnuksiin. Pelästyneestä pojasta irtosi vain epämääräinen terävä henkäisy kun nainen tempaisi hänet voimalla, ja suorastaan pelottavan helposti, ylös ilmaan ennen kuin hän ehti edes reagoimaan tähän mitenkään. Katti hänen käsivarsillaan puolestaan protestoi varsin pahankuuloisella rääkäisyllä rimpuillen pojan otteessa nulikan kykenemättä kuitenkaan muuta kuin tuijottamaan järkyttyneenä naisen teräviä kasvoja edessään kun tämä tuijotti läpitunkevasti häneen, selvästikään epäröimättä hetkeäkään sen suhteen kehen -- tai kaiketi mihin -- oli tarrannut. Nulikan kurkusta karkasi viimein pieni hermostunut, protestoiva äännähdys kun jopa Nitteä vahvempi nainen tokaisi tasaisesti, ilman vieläkään minkäänlaisia tunnekuohuja hänen kasvoilleen löytäneensä etsimänsä, kuitenkin niin katseessaan kuin raudanlujassa otteessaan sellaista uhkaa joka tuntui tappavan pojan muutenkin huteran vastahangan siihen paikkaan. Kenties hän olisi vielä voinut yrittää väittää muukalaisen erehtyneen, mutta ajatus ei varsinaisesti edes ehtinyt pälkähtämään pojan päähän kun tämä tuijotti tukalasti hampaitaan kiristellen tämän kasvoja edessään... ja sitten jostain taustalta kuului hätäinen huudahdus, jonka hän tunsi välittömästi.
Avuttomasti Diavaiksi kutsutun naisen otteessa riippuva nulikka säpsähti kääntäen ymmyrkäiseksi levinneen katseensa vaivoin sivuun itseensä tarranneesta soturista seuraten kiireesti ilmaan kajahtanutta huudahdusta. Poika ähkäisi pelästyneesti tajutessaan Haeklin jo kiirehtivän kohti, mutta äkkiä, ilman että hän kykeni edes tajuamaan mitä tapahtui, jokin... heidän ympärillään tuntui vääristyvän ja iski nuorukaisen rajusti maahan... ilman että nainen oikeastaan taisi kuitenkaan liikahtaakaan paikaltaan. Hetki tuntui varsin typerryttävältä jopa ilmassa riippuvasta Spyrosta joka sai jo valmiiksi pelästyneen pojan sävähtämään kahta kauheammin. "Mi-- Haekli!" ähkäisy muuttui nopeasti säikähtäneeksi huudahdukseksi jota seurasi jo jonkinlainen surkea, mutta mahdollisesti jonkinlaiseksi pyristelyksi tulkittava sätkähdys naisen otteessa, ennen kuin se jännittyi kuitenkin nopeasti uudestaan hammasta purren kun Diavai, kuin mitään ei olisi edes tapahtunut, toisti pahaenteisen ykskantaan sanansa edes häntä pitelevän käsivartensa värähtämättä vaikka purppuratukka olisi voinut vannoa tämän juuri tehneen jotain Haeklille... ja sitten laskien hänet huomattavasti vähemmän karusti takaisin jaloilleen, jopa Kissan päästäessä hämmentyneen vinkaisun kurkustaan. Järkyttynyt Spyro oli epäilemättä jo odottanut ties mitä kamalaa, mutta kun se äkkiä tajusi seisovansa jälleen lattialla ilman ketään kimpussaan vain määrätietoinen, järkähtämätön nainen edessään seisten, päätyi se nopeasti näyttämään jälleen varsin typertyneeltä. Hetken se näytti lähes yhtä häkeltyneeltä siitä mitä oli tapahtunut kuin lattialle viskattu, vieläkin surkeasti kivellä viruva Haekli tajuamatta heti edes perääntyä kauemmas vain pälyillen vuoroin Diavaita epäluuloisen hämmentyneesti, sekä maahan iskettyä nuorukaista, kaiketi yrittäen muutenkin sekavassa mielessään päätellä miten tälle oli käynyt, samalla kun piti silmällä naisen liikkeitä. Se taisi olla viimein vasta Diavain ääni joka havahdutti pojan edes likimain mukaan tapahtumiin, kun tämä totesi herransa epäilemättä tahtovan tavata hänet, syystä tai toisesta, ennen kuin jatkoi tasaisesti, selvästi aikeissa jälleen tiedustella jotain. Spyro kirskautti hampaitaan hoksaten viimein ottaa hapuilevan askelen luimistellen taaksepäin naisen edestä luoden tähän jokseenkin epäluuloisen katseen. Mutta vaikka osasikin tällä kertaa jo aavistella jotain kyseenalaista pääsi Diavai silti yllättämään pojan jälleen, luodessaan äkkiä suorastaan pahaenteisen katseen ympärilleen lähistöllä hiljaa seisoneisiin miehiin, tiedustellen oliko jompikumpi näistä yrittänyt tehdä hänelle jotain.
Vaikka purppuratukka tuskin olisi uskonut kykenevänsä enää yllättymään paljoakaan tähän hätään mistään, oli sen pakko jäädä jälleen tuijottamaan hetkeksi naista edessään kuin se ei olisi ollut varma oliko edes kuullut oikein mitä tämä oli sanonut. "...ehh? Mit....?" haparoiva ja toivottoman hämmentynyt sananpuolikas oli ainoa vastaus joka suurisilmäisestä nulikasta hetkeen irtosi, ja vaikka poika olikin havaitsevinaan Diavain äänessä kylmän häivähdyksen joka sai hänen niskavillansa nousemaan, ei tämä yllättäen tainnutkaan olla suunnattu häneen, tai edes Nitteen tai Haekliin... vaan epämääräiseen hiljaiseksi käyneeseen kaksikkoon taustalla. Se tuntui olevan jättimäinen mies joka tajusi ensin mistä oli kyse, kalpean Velazinkin valpastuessa kuin äkkiä suorastaan huolissaan. Eivätkä petomaisen miehen häneen äkkiä luomat järkyttyneet katseet olleet omiaan ainakaan selventämään mitään vaikka tämän paniikinomaisesti sopertelemat sanat saivatkin pojan vilkaisemaan epäluuloisesti suuntaansa, ennen kuin häntä piinaavasti tuijottava, korston lähes samantien terävällä sanalla hiljentävä panssaroitu nainen vaati jälleen hänen huomionsa, toistaen vielä kerran kysymyksensä niin ettei tilanteeseen tainnut jäädä enää paljoakaan väärinymmärryksen varaa. Niin absurdilta kuin tämä eittämättä kaiken keskellä tuntuikin, tämä taisi tosiaan haluta tietää olivatko miehet yrittäneet vahingoittaa häntä ennen itsensä naisen saapumista. Purppuratukka räpytteli silmiään empivästi luoden vielä pikaisen, hermostuneen katseen lattialla makaavaan Haekliin ennen kuin tuntui viimein ymmärtävän mitä painostavasti tuijottava nainen halusi. Se ähkäisi tukalasti pyyhkäisten refleksinomaisesti vieläkin jomottavaa kalloaan kunnes vilkaisi vielä kerran neuvottomasti taustalta tuijottelevan petomaisen miehen suuntaan. Yhtäkkiä niin tämä kuin jopa Velazkin tuntuivat jollakin järjettömällä tavalla olevan ne pienimmät uhat huoneessa, mutta tämä ei silti ollut omiaan tuomaan paljoakaan helpotusta oikein mihinkään... varsinkin kun Diavai tuntui äkkiä puristavan kätensä hitaasti mutta painokkaasti miekkansa kädensijan ympärille.
"...ehh. Mitä..? Se... se sanoi että ne tappaa meidät, ja... ja yritti liiskata meidät ennen kuin se jäi seinään kiinni, ja...." purppuratukka onnistui viimein töksäyttämään vaisusti ja eittämättä jokseenkin sekavasti, tietämättä mitä muutakaan olisi naisen pistävän odottavan katseen edessä tehnyt, vilkaisten vieläkin varsin kärvistelevän varuillaan miehenkorston suuntaan. Poika tuskin oli normaalistikaan kummoinenkaan valehtelija eikä se nyt toivottoman hämmentyneenä tainnut tulla edes ajatelleeksi moista vaihtoehtoa. Niin uhkaava kuin tilanne oli aikaisemminkin ollut, oli tämä kaiketi ollut edes hirveällä tavallaan melkoisen suoraviivainen.... mutta nyt hänellä ei ollut enää aavistustakaan mitä edes tapahtui. Tai miksi. Tukala katse vaelsi jälleen neuvottomana takaisin Haekliin pojan epäilemättä halutessa sännätä tämän luokse nähdäkseen mitä toiselle oli käynyt (toisen kasvoista tursusi jälleen verta, entistä vuolaammin joka sai pojan varsin hätääntyneeksi), mutta kuitenkin kykenemättömänä kääntämään selkäänsä panssaroidulle naiselle, jonka terävä katse tuntui suorastaan porautuvan häneen.
|
|
|
Post by submarine on Jun 7, 2015 3:43:00 GMT 3
Pitkään hetkeen Haekli ei tosiaankaan osannut muutakaan, kuin vain maata huumaantuneena ja yksinkertaisen tyrmistyneenä maassa. Isku vasten kasvoja oli jo itsessäänkin tuskallinen ja tuuperruttava, mutta vielä pahemmin häntä halvautti se tosiasia, että kaikki tuntui menevän nyt jo aivan liian pahasti yli hänen kaiken ymmärryksensä. Hän ei yksinkertaisesti kyennyt edes ymmärtämään mitä Diavaiksi kutsuttu soturi äsken oli tehnyt... puhumattakaan kaikesta muusta, mitä juuri nyt oli tapahtumassa. Naisen sanat lohikäärmeestä pyörivät päässä, samalla kun kuva Spyron suorastaan syyllisestä järkytyksestä kummitteli silmissä. Vielä hänen maatessaan aloillaankin hän pystyi kuulemaan näiden suunnalta, miten soturi toisti monta kertaa saman, suorastaan syyttävän sanan. Kuin... olisi jotenkin tosiaan ollut mahdollista, että purppurapäinen nulikka oli lohikäärme. Hän oli luullut, ettei mikään olisi voinut tuntua käsittämättömämmältä kuin se, että poika oli moisen otuksen kasvattama. Mutta tämän rinnalla se oli pientä... olkoonkin, että viime päivien aikana lohikäärmeet olivat kaiketi muuttuneet huomattavasti konkreettisemmiksi hänellekin. Haparoiva tapa, jolla nuorukainen alkoi lopulta hivuttautua istumaan paikoillaan, tihrustaen hämillään ja melkoisen irrallisesti ympärilleen, ei lopulta tainnut kertoa enää mistään aikeesta ainakaan tehdä mitään. Hän ei osannut oikein muutakaan kuin pälyillä kaikkea ympärillään tapahtuvaa, kykenemättä enää edes arvailemaan miten mihinkään siitä olisi mukamas pitänyt puuttua tai vaikuttaa. Hän ei voinut muutakaan kuin katsoa vierestä. Totta puhuen juuri nyt hänen oma, entistäkin pahemmin ruttuun lyöty nenänsäkin tuntui melkoisen samantekevältä. Kipu kummitteli jossakin mielen perällä, mutta nyt kaiken muun huomattavasti suuremman edessä se taisi olla melkoisen toissijaista. Jotakin näytti taas olevan meneillään, eikä hän osannut muutakaan kuin pälyillä vierestä. Ohimennen hän tuli pyyhkäisseeksi verta pois kasvoiltaan, mutta valpastui aavistuksen kun Spyro äkkiä heittikin hänen suuntaansa hätäisen katseen. Hän ei kuitenkaan osannut vastata siihen, ja hyvin lyhyen tuijotuksen jälkeen punatukkainen laski kasvonsa alas, kuin yrittäen sanoutua irti koko tilanteesta.
Vakaasta tasaisuudestaan huolimattakin Diavai tuntui olevan varsin kiinteästi aikeissa saada pojasta irti vastauksen siitä, oliko tätä kaltoinkohdeltu. Ja vaikka nulikka ei edes itse tuntunut olevan aivan perillä siitä, miksi tältä tiukattiin moista, ja vaikka seinän vierestä hätäisesti protestoiva miehenjätti moista järkyttyikin, ei tämä herennyt tuijottamasta tiukasti ja vaativasti nulikan silmiin. Tämä tuijotti liikkumattomasti ja läpitunkemattomasti kuin jokin hirvittävä peto, kunnes poika sitten lopulta viimein haparoi epäluuloisesti ilmoille vastauksen. Eikä katse herennyt heti sittenkään, vaan pysyi nulikassa kuin arvioiden ja punniten tätä, etsien merkkejä valehtelusta. Se taisi kuitenkin olla turha pelko, tämän ollessa häkeltynyt ja hämillään tästä kaikesta jo muutenkin. Vähempikin tuijottelu olisi kaiketi riittänyt todistamaan vilpittömyyden, eh. "Selvä. Sinä pysyt nyt tässä hetken, minkä jälkeen minä johdatan sinut ja toverisi tapaamaan herraani", soturi totesi. Se ei ollut edes käsky, vaan yksinkertainen ilmoitus siitä miten asiat nyt menisivät, kuin tällä ei olisi ollut edes mahdollisuutta yrittää mitään muuta. Ja sitten, hyvin rivakasti ja hyvin määrätietoisesti kuten tähänkin asti, tämä kääntyi kohti osoitettua ja syylliseksi nimettyä valtavaa miestä kohti, lähtien astelemaan tämän suuntaan aikaa tuhlaamatta - mutta kuitenkaan ilman mitään tarvetta myöskään kiirehtiä. Ja jos mies olikin ollut jo varsin valpas, oli moinen lähestyminen kaiketi se, mikä laukaisi tässä jo jonkinlaista paniikkia. Tämä värähti, kohottaen yhteen sidottuja käsiään joko torjuvasti tai jopa suorastaan anovasti.
"Äh, hei! Älä nyt! Eihän tässä... eihän tässä edes sattunut mitään. Kunhan vain tuli vähän irroteltua! Se liioittelee muutenkin, en minä sitä kuitenkaan olisi oikeasti tappanut!" valtava Bashar huudahti vasten lähestyvää naista. Tämän hätäiset vastalauseet saivat kammion kivisen seinät melkeinpä tutisemaan, joskin nyt huomattavasti vähemmän rehvakkaalla ja enemmänkin hätäisellä soinnilla. Sanat eivät kuitenkaan tuntuneet kiinnostavan naista hiukkaakaan, tai hidastavan tätä senkään vertaa, ja viimeisenä hätäisenä yrityksenään tämä lähti könyämään pystyyn, yrittäen kaiketi kohdata soturin edes jaloillaan. Se kuitenkin loppui hyvin nopeasti tuskaiseen, tukahtuvaan ähkäisyyn, kun nainen äkkiä harppasikin viimeisen askelen eteenpäin, kohottaen toista jalkaansa. Tähän asti tämä oli katkaissut vastaanväitteet ja ottanut tilanteen hallintaansa vapaalla kädellään, mutta tällä kertaa se ei tainnut enää olla riittävän suuri puristumaan valtavan miehen härkämäisen niskan ympärille. Ja niinpä tämä loikkasikin jalka edellä, iskien sen suoraan vasten valtavan jätin kurkkua, ja pamauttaen tämän hirvittävän rajun näköisesti kiviseinää vasten. Terässuojainen jalka jäi kurkulle, painamaan sitä voimalla joka todennäköisesti olisi riittänyt murtamaan tai jopa tuhoamaan täysin heikomman henkitorven. "Sinä tiesit täysin käskysi. Sinulle annettiin ne kuten muillekin. Sinä tiedät, että lohikäärmeet kuuluvat herralle. Sinä yritit vahingoittaa hänen omaansa. Sinä *tiedät* ettei sinun kuulunut tehdä mitään muuta kuin ottaa tunkeilijat kiinni ja jättää kaikki muu muille", Diavai totesi varsin kylmästi ja tasaisesti, välittämättä ilmeisesti itse ollenkaan siitä, miten puristi juuri toisen henkitorvea kasaan jalallaan. Tämän ääni oli yhä suorastaan pelottavan tasainen ja terävä, ilman mitään kiihtymystä tai mitään muutakaan. "Minä... minä luulin että... että se oli se suomuinen. Se... minä en koskenut siihen. Se... vastusteli", valtava mies korisi parhaansa mukaan jalan alta, yrittäen epätoivoisesti osoittaa sidotuilla käsillään Nitteä, joka makasi edelleenkin hyvin huonokuntoisen näköisenä myttynä keskellä kammion lattiaa. Yksi ainoa nopea vilkaisu mustatukkaiselta naiselta taisi tosin riittää kertomaan, ettei tämä naru vetäisi.
"Sinä tiedät ettei tuo lattialla makaava ole oikea lohikäärme. Sinä olet nähnyt tarpeeksi monta tuollaista. Ja sen te melkein jo tapoitte. Mitenhän sen pitäisi auttaa sinua, vaikka olisitkin luullut mitä luulit?" Diavai tokaisi. Tämän äänensävyssä ei ollut minkäänlaista haastetta. Kuin tämä olisi tosiaankin esittänyt kysymystä, johon Basharin sopi vastata jos vain moiseen pystyi. Miehen epätoivoinen tuijotus taisi tosin paljastaa aivan tarpeeksi hyvin, ettei tällä ollut mitään hyvää vastausta. Epätoivoisesti tämä yritti kohottaa kätensä puristamaan kammottavan tiukasti kurkkua painavaa jalkaa, mutta tapa jolla soturi äkkiä käänsi kantaansa, suorastaan jauhaen sitä syvemmälle, sai tämän korahtamaan ja laskemaan kätensä. "Minä... yritin... minä..." mies hapuili, pystymättä enää edes puhumaan. Tapa, jolla tämä korisi saamatta edes henkeä, kuulosti hirvittävältä jopa Haeklin turtiin korviin. Sivulla tuijottava Velazkaan ei näyttänyt läheskään yhtä julkean tyytyväiseltä tähän väkivaltaan, kuin äskeiseen omaansa. Kelmeä mies tuijotti tiiviisti ja rikkomattomasti, tavalla joka ei suoranaisesti paljastanut mitään tunteita, mutta jonka täydellinen järkkymättömyys taisi kertoa jo varsin paljon. Tämä ei tohtinut suunnata huomiotaan mihinkään muuallekaan. "Et yrittänyt. Herramme luotti sinuun ja antoi sinulle mahdollisuuden. Mutta sinä halvennat häntä tällaisella välinpitämättömyydellä. Ja jos antaisin sellaisen olla, olisin osa sitä. Tämä on sinun syntisi ja häpeäsi. Ja sinun oma tuskasi", mustatukkainen nainen lopulta ilmoitti. Ja jälleen sanojen lopussa häivähti aavistus kohtalokasta terää, joka ei tosin tällä kertaa tyytynyt vain häämöttämään uhkaavasti pään yllä. Nyt se liikkui... kuten tämän miekkakin.
Haekli ehti kuulla melkein petollisen helpottuneen hengenhaukonnan, kun Diavai äkkiä laski jalkansa pois Basharin kurkulta. Se muuttui kuitenkin saman tien hätäiseksi ähkäisyksi, kun metalli sihahti huotrassaan ja soturin käsi liikkui miekankahvalla. Paljas, panssaroimaton käsi veti esiin miekan, jonka terä oli tummanpuhuva ja melkein valoa heijastamaton, antaen sen roikkua hetken ilmassa kuin kohtalokkaana julistuksena. Valtavan mies tuijotti sitä hädissään mutta vaiti, silmät siihen nauliintuneena. Ja yhden huumaavan hetken oli hiljaista. Sitten tummanharmaa miekka muuttui tummanharmaaksi välähdykseksi, ja miehen tuskainen huuto rikkoi kammottavalla tavalla hiljaisuuden. Haekli istui kauempana, ja naisen selkä peitti osittain näkymän siihen, mitä edes tapahtui. Mutta silti, kivun ja tuskan samentamien silmiensä läpikin, hän pystyi näkemään ne hirvittävän, uskomattoman varmat lyönnit, jotka tämä veti ilman halki. Ensin yhden, ja sitten melkein samalla liikkeellä heti perään toisen. Miekka halkoi ilmaa, eikä hän kyennyt näkemään mitä se leikkasi... ei ennen kuin tämä äkkiä heilautti terää laajassa kaaressa, singoten ilman halki jotakin joka siihen oli tarttunut. Siitä suihkusi verta, ja vasta kun se iskeytyi seinää vasten ja tömähti alas, pystyi nuorukainen erottamaan mikä se oli: hänen huivinsa, joka tähän asti oli kahlinnut miehenjätin etusormia yhteen - kuten se teki vieläkin. Kumpikin hirvittävän paksu sormi oli edelleen kiinni huivissa, ja kauempaakin hän pystyi näkemään niiden kammottavan punaiset, verta tursuavat tyvet. Samaan aikaan Bashar valitti edelleen kovaan ääneen ja sanattomasti. Tämän kädet, joita mikään ei enää nyt kahlinnut, painautuivat tuskaisesti ruumista vasten, samalla kun pelottavan siististi juurestaan katkaistuista sormentyngistä tursusi verta nopeasti ja vuolaasti. Olipa tämä valtavan vahva tai ei, tuska oli tällekin aivan samaa kuin muillekin kuolevaisille, ja nyt sitä oli eittämättä paljon.
Vain hyvin lyhyen hetken Diavai seisoi tuskaisesti valittavan, epätoivoisesti käsiään itseään vasten puristavan miehen edessä, aivan yhtä tasaisena ja suorasukaisena kuin tähänkin asti. Ja kuin koko näky ei olisi hetkauttanut tätä ollenkaan, kääntyi tämä sitten ympäri, työntäen miekkansa tottuneesti ja edes asiaa miettimättä takaisin huotraansa. Askeleet, jotka nyt suuntasivat takaisin kohti Spyroa, olivat aivan yhtä järkkymättömiä kuin tähänkin asti, kuin tämä ei olisi edes miettinyt äskeistä tekoaan sen enempää, kuin mitä sen tekeminen itsessään oli tältä vaatinut. Ja kuten Haekli järkytyksekseen nopeasti tajusi, ei tämän ote edes toisessa kädessä pidellystä lampusta ollut järkkynyt millään tapaa. "Olet ylpeä nyrkeistäsi. Kukaties et halua menettää niistä enempää", soturi totesi tasaisen kylmästi, katsomattakaan enää edes taakseen. Oli vaikea sanoa, kuuliko tuskaisesti valittava mies juuri nyt edes tälle osoitettuja sanoja. Mutta kolkosti ne silti kaikuivat, kovaäänisen kivun altakin.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 9, 2015 2:21:32 GMT 3
Taisi jäädä lopulta varsin kyseenalaiseksi mitä järkyttynyt, typertynyt Spyro olisi lopulta tehnyt jos tämä olisi edes tajunnut mitä entistä uhkaavamman ilmapiirin ympäröimänä oli meneillään... vai olisiko mitään. Eittämättä, vaikka tuijottikin nyt yhtälailla suorastaan kauhistuneena jostakin kammion kivisen seinämän vierestä, petomainen jätti oli ollut varsin vähällä murjoa heidät hengiltä ja saanut kamalaa jälkeä aikaan maassa kyhjöttävään Haekliin, mutta rehellisesti ei korston hätäännystä ja Diavain hyytävän viileää olemusta ollut silti millään tasolla mukava katsella... varsinkin kun naisen pistävä katse oli jälleen nauliutunut häneen kuin yrittäen kiskoa pojasta vastauksen pahaenteiseen kysymykseensä pelkällä tuijotuksellaan... sekä varmistaa että tämä myös puhuisi totta. Ja vaikka hänen päähänsä olisi edes pälkähtänyt mahdollisuus valehdella syystä tai toisesta, purppuratukka kykeni tuntemaan että soturi olisi tiennyt välittömästi... jotenkin, kuin tämä olisi nähnyt vaivatta läpi jopa paremmistakin valehtelijoista. Lopulta poika ei kyennyt muuta kuin tapailemaan haparoivia sanoja yhteenpurtujen hampaidensa lomasta neuvottomasti jopa taustalta tuijottavaan Bashariin vilkaisten samalla kun puristi kouristuksenomaisesti epäluuloisesti hiljennyttä kattia epätoivoisen suojelevasti sylissään lähes jo peläten panssaroidun naisen kurottavan jälleen kiinni häneen ja tekevän mitä tämä sitten ikinä olikaan tehnyt Haeklille lähettäessään nuorukaisen uhkaavassa kaaressa lattialle.... mutta vaikka vihreiden silmien teräksinen katse ei pehmennyt tai hetkahtanut tippaakaan pysyen vielä piinaavan venyvän hetken hänessä, taisi vastaus kuitenkin lopulta olla muukalaista tyydyttävä.
Paikoilleen jähmettynyt Spyro kykeni vain tuijottamaan epätietoisuudesta ja silkasta järkytyksestä laajentuneilla silmillään eteensä kunnes Diavai viimein tuntui tyytyvän kuulemaansa. Naisen ilme ei vieläkään värähtänyt suuntaan tai toiseen, joka rehellisesti oli vielä pahaenteisempää kuin vaikka rehellinen suuttumus olisi ollut, saaden purppuratukan kissoineen säpsähtämään vain liikkeellään kun tämä viimein tokaisi käskyn (tai jollakin hämmentävällä tavalla lähes suorasukaisen ilmoituksen) odottaa, ennen kuin kääntyi äkkiä ympäri. Poika säpsähti refleksinomaisesti epäluuloisen askelen taaksepäin kuitenkin jännittyen jälleen luimistellen paikoilleen kuin ei olisi kuitenkaan rohjennut uhmata naista siitä huolimatta vaikka tämän sanat saivatkin hänet kaikkea muuta kuin innostuneeksi millään tavalla... edes silloin kun tämä kääntyi hänen sijastaan kohti taustalla nyt hätäisesti selittelevää jättiä. Oli vaikea sanoa ymmärsikö lähes kaikesta järkytyksestä halvautunut poika varsinaisesti vieläkään mistä oli kyse tai mitä tarkalleen oli edes sanottu ennen kuin pienellä viiveellä mutta kuitenkaan tämäkään ei liikkunut paikoiltaan naisen kääntyessä ja astellessa sitten pahaenteisen kiireettömästi kohti hyvää vauhtia panikoituvaa Basharia. Hän vain tuijotti tämän jälkeen silmiään räpytellen, tuntien ilmapiirin tiivistyvän entisestään kun kaikkien huoneessa olijoiden huomio oli kuin pakotettuna kiskottu kohti Diavaita sekä selitteleviä sanoja kiireisesti suoltavaa hirviömäistä miestä, joka koostaan huolimatta tuntui lähes kutistuneen vain tasaisesti lähestyvän, huomattavasti vähemmän massiivisesta olemuksestaan huolimatta uhkaavan soturin astellessa määrätietoisesti eteenpäin.
Nyt vuorostaan panssaroidun naisen huomion kohteeksi joutunut jätti tuntui kadottaneen aiemman suorastaan hyväntuulisen verenhimonsa tai jopa ärtymyksensä täysin, mutta siltikään tämä ei jäänyt vain hiljaa odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tämän hätäisesti heittämät vastalauseet saivat taustalle itsensä unohtaneen purppuratukankin säpsähtämään ja jännittymään kun mies huudahti protestinsa lähestyvälle naiselle, pyrkien sitten jaloilleen kätensä vieläkin tukalasti niihin tarranneen huivin otteessa. Kuitenkin yritys jäi jo heti alkuunsa pelkäksi aikomukseksi kun Diavai jäämättä edes katsomaan moista syöksähti äkkiä eteenpäin säikäyttäen Spyronkin, ja iski kylmäävän nopeasti teräsvahvisteisella jalallaan jätin voimalla vasten tämän takana odottavaa kiveä. Poika ähkäisi typertyneenä kun valtava mies rysähti vaivatta naisen saappaan alla alas jääden haukkomaan ilmaa tämän jalka kurkullaan kuin olisi hädintuskin kyennyt vetämään henkeä. Niin typerryttävä kuin näky olikin, oli korsto selvästi hätää kärsimässä reilusti kepeämmän soturin armoilla. Ja niin paljon kuin näky häntä kylmäsikin, ei Spyrokaan tuntunut kykenevän kääntämään katsettaan näistä, jopa huomattavasti jännittyneemmäksi ja tarkkaavaisemmaksi käyneen Velazin ja tukalasti istualleen vääntäytyneen Haeklin jäädessä tuijottamaan tapahtumia edessään.
Seuraava varsin epätasainen sananvaihto (tai kaiketi enemmän kurinpalautus) olisi luultavasti saattanut olla paljon kylmäävämpääkin kuunneltavaa, jos jo vain välikohtauksesta järkyttynyt Spyro olisi kyennyt heti saamaan sanoista kiinni. Kesti kuitenkin pieni hetki ennen kuin tilanne alkoi hahmottua jossain määrin paikoilleen (enemmänkin kaiketi typertyneesti kuin tottelevaisesti) jähmettyneelle nulikallekin. Vieläkin uhkaavan viileä Diavai ei tuntunut vaikuttuvat tippaakaan hätäisesti takeltelevan Basharin protesteista jotka mies vaivalloisesti sai ilmoille saapas henkitorveaan puristaen. Mutta vaikka jätti oli juuri hetki sitten ollut vähällä ruhjoa heidät hengiltä, oli tämän kokeman höykytyksen seuraaminen silti kaikkea muuta kuin millään tavalla huojentavaa... varsinkin kun Diavai jälleen puhui kylmän tasaisesti. Tämä sai pienellä viiveellä purppuratukankin kulmat rypistymään entistä epäluuloisemmin. Muukalaiset olivat tosiaan.... tienneet että joku saapujista oli lohikäärme jo ennen kuin olivat edes löytäneet heitä... eikä edes Nitte tuntunut hämänneen hetkeäkään ainakaan panssaroitua naista vaikka Bashar yrittikin hätäisesti selitellä erehtyneensä. Mutta edes tämä ei ollut se mikä kylmäsi nulikkaa eniten, vaan soturin kylmän vakaa tokaisu siitä että mies oli tiennyt ehdottomat käskynsä... joka oli että lohikäärmeet "kuuluivat" tämän herralle. Sanat purivat pahaenteisinä lävitse jopa nulikan järkytyksen jähmettämistä ajatuksista, saaden hänen ylitseen häivähtämään jo melkoisen aallon jokseenkin rehellistä kauhua. Hän ei tiennyt vieläkään mitä tämä kaikki tarkoitti ja mitä muukalaiset halusivat, mutta vaikka Diavai olikin parhaillaan ruhjomassa miestä henkitoreisiin siitä hyvästä että tämä oli rohjennut lähes vahingoittaa häntä, tuntuivat asiat silti olevan menossa kaikkea muuta kuin hyvään suuntaan. Muukalaiset... tai näiden pahaenteinen "herra" selvästikin halusivat jotain.... ja kaiketi ilmeisesti juuri häneltä... jostain syystä. Kuitenkaan Spyro ei kyennyt edes harkitsemaan liikkumista paikaltaan vaikka nainen oli kääntänyt selkänsä hänelle. Tämä olisi eittämättä saanut pojan tuntemaan jälleen melkoista häpeää jos hän olisi tähän hätään kyennyt, mutta syystä jota hän ei kunnolla hahmottanut edes itsekään hän ei voinut kuin tuijottaa paikallaan Kissaa puristaen kun Diavai runteli korisevan jätin kurkkua, kuunnellen näiden kylmäävää sananvaihtoa, tajuten vain hämärästi lattialle isketyn Haeklinkin nousseen epäluuloisen avuttomasti istualleen lattialle, eittämättä vähintään yhtä järkyttyneenä kaikesta kuin hänkin.... ellei jopa enemmän.
Diavain sanat jäivät pahaenteisesti kajahtelemaan jonnekin hänen mielensä perälle kun kohtaus joka tapahtui heidän edessään tuntui alkavan olla hyvää vauhtia kiristymässä, vaikka nainen ei vieläkään edes kohottanut ääntään kumotessaan yhtä viileän terävästi jokaisen Basharin epätoivoisen kakovan vastaväitteen. Edes Velaz joka seurasi kaikkea sivusta ei tuntunut osoittavan pienintäkään aikomusta puuttua asiaan millään tavalla vaikka tämän luonnottomat silmät tuijottivatkin kaikkea tiiviisti, kukaties peläten mahdollisia seurauksia jos tämä onnistuisi tavalla tai toisella kiinnittämään jälleen panssaroidun naisen huomion. Jopa Spyro tunsi kiristyneen ilmapiirin turtuneisuutensa ja tasaiseksi jomotukseksi äityneen päänsärkynsä lomasta, onnistuen viimein vaivalloisesti kiskomaan katseensa irti Diavain uhkaavasta selästä ja vilkaisemaan vaivihkaisen kireästi ympärilleen ennen kuin neuvottomat tummat silmät pysähtyivät latialla verisin kasvoin kyhjöttävään Haekliin. Mitä soturi ikinä olikaan tälle tehnyt, oli tämä selvästi ollut varsin kipeää nuorukaisen rusentuneen nenän vuotaessa nyt verta kahta kauheammin... mutta siltikin tämäkin tuntui aivan liian nujertuneelta ja kauhistuneelta yrittääkseen jaloilleen. Purppuratukka kirskautti hampaitaan ottaen hitaan, arkailevan askelen kohti nuorukaista voimatta kuitenkaan olla kääntämättä katsettaan tukalasti anelevan jätin suuntaan jota Diavai edelleen kylmästi ojensi... kunnes metallinen välähdys kun ase kiskaistiin viimein huotrasta sai pojankin pysähtymään ja säpsähtämään säikähtäneenä. Jokin tällainen ei selvästikään ollut jotain mitä Spyrokaan olisi odottanut jännittyen jälleen tuijottamaan kauhunsekaisella hämmennyksellä kun nainen äkkiä nosti saappaansa miehen kurkulta... kuitenkin vain kiskaistakseen oudon tummateräinen aseen käteensä henkeä haukkovan Basharin ylle .
Niin typerryttävältä kuin naisen kovat otteet toveriaan kohtaan olivat alunperinkin vaikuttaneet, ei Spyro ollut kuitenkaan millään tavalla osannut odottaa tämän menevän näin pitkälle kun vain ulkonäköään murskaavampi saapaskin miehen kurkulla oli saanut tämän kärvistelemään surkeasti tukehtumisen partaalla. Mutta silti, hänen sekä Haeklin kauhistuneiden katseiden edessä outo ase välähti kuitenkin esille hirviömäisen miehenkin järkytykseksi.... ja sivalsi sitten armottomasti, nopeammin kuin purppuratukkakaan ehti tajuta. Äkkiä mies huusi tuskasta saaden pojan hypähtämään pelästyksestä ja vain hetkeä myöhemmin ilman halki lennähti jotain punaisen räiskähdyksen saattelemana tömähtäen läheiseen seinään. Typertynyt nulikka seurasi liikettä katseellaan ennen kuin ehti edes ajattelemaan asiaa tarkemmin, päätyen vetäisemään terävästi henkeä kauhusta tajutessaan mitä lattialla kellotti. Kivisellä lattialla, hiljakseen kasvavassa punertavassa lammikossa makasi kaksi massiivista sormea, joita edelleen sitoi yhteen punainen huivi. Spyro hädintuskin kuuli Diavain viimeistä tunteetonta kuittausta miehen valituksen seasta tuijottaessaan silmät ammollaan sormia lattialla, ennen kuin lyhyen jähmettyneen hetken jälkeen säpsähti jälleen tajutessaan naisen kääntyneen nyt maassa käsiään puristaen kyhjöttävän Basharin luota jälleen astelemaan häntä kohti. Pojan kurkusta karkasi epämääräinen henkäisyn ja ähkäisyn sekainen äännähdys kun tämä viimein kavahti Kissaa tiukasti puristaen puolivauhkon askelen kauemmas naisesta, jääden tuijottamaan tätä jälleen silmät ymmyrkäisinä. "Mitä... Miksi sä--?" nulikka töksäytti vielä järkyttyneenä taustalla valittavaa miestä vilkaisten, ennen kuin tämä kuitenkin ähkäisi ja ravisti tukalasti päätään, kuin yrittäen saada kaiken kamalankin keskellä edes jotain tolkkua johonkin. Kukaties tämä toimikin edes jollain tapaa tumman katseen käytyä ainakin aavistuksen valppaammaksi siirtyessään epäluuloisena takaisin lähestyvään naiseen, pojan kuitenkin luimistuessa tämän edessä selvästikin pahaa enteillen. "...mitä hittoa te meistä edes haluatte?" tämä onnistui viimein lisäämään kaiketi saaden vaivalloisesti kiinni mielestään oleellisemmasta kysymyksestä, voimatta olla vilkaisematta vielä hermostuneena (ja oikeastaan lähes aavistuksen värähtäen) maassa vaikeroivaan jättiin. Jos nainen oli silmää räpäyttämättä tehnyt jo jotain tällaista toverilleen (vaikkeivat nämä kaiketi olleet kovinkaan lämpimissä väleissä olleetkaan) tuskin vaatisi senkään vertaa tehdä jotakin yhtä kamalaa heillekin... vaikka ilmeisesti niin tällä kuin jossakin odottavalla mystisellä "herralla" taisi olla mielessään jotakin muuta.... ja hän osasi arvata jo nyt ettei pitänyt tästä tippaakaan, rohkenematta kuitenkaan hivuttautua enää lähemmäs lattialle sorrettua Haekliakaan jääden vain pälyilemään kireän epätietoisesti paikalleen. Kuitenkin, vaikka hänen huomionsa olikin kääntynyt jälleen naiseen, hänen mieltään kylmäsi tapa jolla tumma nuorukainen oli tuntunut välttelevän aiemmin hänen katsettaan saaden pojan vilkuilemaan silmäkulmastaan huolestuneen kärvistellen toisen suuntaan. Kukaties hänen olisi pitänyt yrittää kommentoida epäilemättä varsin raskauttavaa lohikäärme-asiaakin edes jotenkin.... mutta rehellisesti hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta mitä hän olisi voinut edes sanoa.
|
|
|
Post by submarine on Jun 9, 2015 15:16:14 GMT 3
Juuri etusormensa menettäneen Basharin tuskaista valitus ja ähkinä olivat kaikkea muuta kuin mukavaa kuunneltavaa. Valtava mies ei selvästikään piitannut tuon taivaallista äänensä säästelemisestä juuri nyt, yrittäessään parhaansa mukaan rutistaa verta tursuavia sormentynkiään itseään vasten. Oli vaikea sanoa, yrittikö tämä tukahduttaa enemmänkin verenvuotoa vaiko kipua, mutta kumpikin taisi olla yhtä tyhjän kanssa. Seinän vieressä retkottava jätti puristi käsiään kylkiinsä, onnistuen vain tahrimaan itsensä verellä. Kaikesta raivostaan ja voimastaan huolimatta tämäkin tuntui olevan aivan yhtä herkkä tällaiselle kivulle kuin kuka tahansa muukin, ja sen näkeminen totta puhuen karmaisi Haeklia melkein yhtä pahasti, kuin äkillinen miekanheiluttelu muutenkin. Ja yhtä pahasti häntä karmaisi sekin, miten yhä vain kammion ulkopuolella pimeyden rajamailla vaanivat, kuvottavat otukset tuntuivat innostuvan entisestään tuskanhuudoista ja verenlöyhkästä. Ne parveilivat ja kuhisivat kuin ruokaa haistanut, uskomattoman epämuodostunut kalaparvi. Vaikka näky olisikin eittämättä ollut kammottava melkein kenelle tahansa, ei sen aiheuttanut Diavai tuntunut juurikaan edes piittaavan koko asiasta. Tämä ei osoittanut edes jäävänsä miettimään asiaa muuten, kuin heittämällä nopeasti lyhyen ja terävän huomautuksen peräänsä, palaten nyt Spyroa kohti kuin koko asia olisi ollut loppuunkäsitelty ja jo täysin samantekevä. Soturi ei kiinnittänyt mitään huomiota edes Velaziin, joka seisoi edelleen sivummalla varsin vaitonaisena. Kelmeässä miehessä ei selvästikään ollut tähän hätään jäljellä enää mitään intoa tai halua uhota, olkoonkin ettei tämänkään olemus vaikuttanut ainakaan suoranaisen järkyttyneeltä. Väkivalta oli tällekin eittämättä tuttua, eikä tämä varmasti ollut ensimmäinen kerta, kun tämän valtavat, melkein pupillittomat silmät todistivat jotakin tällaista... muiden tai oman kätensä kautta. Enemmänkin tämä vaikutti siltä kuin olisi ollut lähinnä varovainen ja varuillaan, kuin haluamatta kiinnittää naisen huomiota ainakaan itseensä.
Haeklikin liikahti varsin hätäisesti ja ähkäisten, kun juuri suorastaan välinpitämättömästi verta vuodattanut Diavai asteli takaisin Spyron luokse, pysähtyen tämän eteen. Hänestä ei ollut kuitenkaan rynnistämään pystyyn tai apuun tähän hätään, ja olikin melkoinen helpotus, ainakin tilapäisesti ja hyvim kyseenalaisesti, kun mustatukkainen nainen tyytyi vain pysähtymään pojan eteen. Tämä tuntui hädin tuskin edes pistävän keskenkasvuisen järkyttynyttä asennetta ja kauhua merkille, seisoen paikallaan käsi yhä kevyen tottuneesti jo takaisin huotraansa palanneen miekan kahvalla. Moisilla seikoilla ei selvästikään ollut väliä, kuten ei myöskään pojan takeltelevalla ja järkyttyneellä äänensävyllä, kun tämä lopulta sai sylkäistyä ulos muutaman tyrmistyneen, jonkinlaista selitystä vaativan sanan. Se sai tämän tosin kohottamaan taas kylmän rauhallisesti kulmaansa, kuin arvioiden oliko moinen tiukkaaminen edes vastaamisen arvoista. Ilmeisesti lopulta oli, kun tämä sitten avasi suunsa. "Minun, meidän, herramme on se, joka haluaa. Ja me haluamme kaikki palvella häntä. Herrani ei halua tunkeilijoita tähän temppeliin, jonka on ottanut nyt valtaansa. Ja hän haluaa luokseen lohikäärmeen. Lohikäärmeet kuuluvat hänelle. Siksi minä rankaisin Basharia, joka unohti käskynsä ja oli vähällä kajota herramme omaisuuteen, sinuun. Samalla hän päättää myös muiden kohtalosta", soturi lopulta vastasi varsin tasaisesti ja suoraan, kiertelemättä tai kaartelematta. Selvästikään tämä ei kokenut tarpeelliseksi olla mitään omaa mieltä asiasta, joka puhui niin hyvin puolestaan. Ohimennen tämä tuli viitanneeksi paljaalla kädellään ympärilleen, niin Haekliin kuin Nitteenkin. Ele sai nuorukaisen säpsähtämään, siinä missä pronssisuomuinen ei selvästikään ollut tällä hetkellä kykenevä piittaamaan liiaksi moisista. "Sinut hän haluaa, koska olet lohikäärme. Tuosta puoliverisestä hän eittämättä haluaa... sen puolen jonka te jaatte. Ja tuosta toveristasi hän tuskin haluaa yhtikäs mitään, paitsi mahdollisesti tyydyttää uteliaisuutensa. Ja hankkiutua eroon tunkeilijoistaan", nainen jatkoi, tuijottaen järkkymättömän tiukasti nulikkaan. Samalla tämä piteli kantamaansa lamppua yhä tasaisen järkkymättä panssaroidussa kädessään. Edes äsken, heiluttaessaan miekkaansa, tämä ei ollut edes heiluttanut kapistusta. Liekki paloi edelleen täysin rauhallisesti, kuin se olisi ollut lasikuvun suojissa kivisellä paadella, eikä suinkaan miekkaa heiluttavan soturin kannettavana.
Kaiken keskeltä, kylmältä kiviseltä lattialta, Haekli ei pysynyt juuri muutakaan, kuin vain tuijottamaan tätä kaikkea. Kylmän soturin äskeiset sanat kalahtivat kammottavalla tavalla niiden täydellisestä tasaisuudesta huolimattakin. Niin epätodellista kuin olikin kuulla jotakin tällaista näin teräksisen kylmien sanojen joukosta, saattoi hän silti puolipökerryksissäkin erottaa aivan hyvin niihin sisältyvän lupauksen kammottavasta kohtalosta, joka häntäkin mitä ilmeisimmin kaikesta huolimatta odotti. Kukaan tästä joukosta ei selvästikään arvostanut mitään henkeä enempää kuin oli pakko, eivätkä nämä varmastikaan pelkäisi pahempiakaan veritekoja. Ei vaatinut juurikaan kauhistunutta ja kuumeista ajatustyötä tajuta, miten nämä "hankkiutuisivat eroon" tunkeilijoista heti, kun moiselle vain tulisi tarvetta. Eikä hän selvästikään ollut... sitä mistä tässä oltiin kiinnostuneita. Ja mitä Spyrokin jotenkin järjettömästi tuntui nyt olevan. Ainakaan tämä ei millään tavalla tuntunut yrittävän kieltää sanoja vieläkään. Tuntui melkein mahdottomalta edes ajatella koko asiaa, ja aivan mahdotonta se varmasti olisikin ollut vielä pari päivää sitten. Nyt kuitenkin jopa jostakin sellaisesta kuin lohikäärmeistä oli tullut paljon... todellisempia, kukaties. Sen verran että hän lopulta pystyi avaamaan suunsa. "Spyro... Spyro, mitä tämä... mitä tämä on? Ethän sinä ole mikään... sinähän olet pieni poika", Haekli lopulta ähkäisi, tietämättä mihin kaikessa tässä olisi pitänyt ensin edes tarttua. Hän sylkäisi verisen roiskeen suustaan, ennen kuin jäi pälyilemään pojan suuntaan kärvistellen, jopa melkeinpä epätoivoisen toiveikkaasti, yrittäen kaiketi edelleenkin elätellä jotakin hataraa toivetta siitä, että toinen jollakin tapaa kiistäisi tämän kaiken järjettömyyden. "Minä... minä en enää tajua mistä tässä kaikessa on kyse. Minä en ole tehnyt mitään kenellekään! Minä vain halusin auttaa!" nuorukainen inahti hetken hiljaisen tuijotuksen jälkeen, horjahtaen toisen polvensa varaan kuin olisi ollut aikeissa nousta pystyyn.
Äkillinen liike Haeklin suunnalta kiinnitti eittämättä yhden jos toisenkin huomion. Sormiaan tuskaisesti valittava Bashar ei vieläkään piitannut juuri mistään muusta, mutta niin Velaz kuin Diavaikin soivat hänelle vilkaisun. Tuskaiset sanat olivat saaneet soturinaiselta tuskin edes tiedostusta, mutta kun punatukkainen näyttikin olevan aikeissa jollain tapaa jatkaa, valpastui tämäkin. Tämä kääntyi kohti nuorukaista, jääden tuijottamaan häntä tiukasti. Ja vaikka hän olikin yhä entistäkin sekaisemmassa tilassa, riitti eittämättä äärimmäisen vaarallisen soturin pieni suunnanmuutos silti pysäyttämään hänet paikoilleen. Kukaties siihen oli syynä myös yksinkertaisesti se, ettei hän saanut jalkojaan saman tien kantamaan, mutta siitä huolimattakin harmaanahkainen jäi polvensa varaan, pälyilleen jokaista huoneessa olijaa kuin ei olisi varma, oliko yksikään näistä enää oikeastaan hänen puolellaan, vaiko vain yhtenä rintamana häntä vastaan. Ainakin hän oli selvästi se, joka tiesi kaikista vähiten. Aivan kaikesta. "Spyro. Miksi tämä... miksi sinä... eikö minun pitänyt suojella sinua? Etkö sinä... sinähän sanoit että se vain... että sinut vain kasvatti lohikäärme! Tiesitkö sinä tästä kaikesta jotain? Minä yritin vain auttaa", nuorukainen lopulta ähkäisi sekaisesti, tuskin edes huomaten toistelevansa itseään. Hänellä oli vaikeuksia saada edes sanoja ilmoille, eikä se varmastikaan johtunut vain siitä, miten suorastana lyttyyn lyöty nenä hankaloitti asiaa. Hänellä ei tosiaankaan ollut enää mitään käsityskykyä tästä kaikesta. Ei yhtikäs mitään. Edes se vähä, mitä hän oli uskonut tietävänsä, ei tarkoittanut kaiketi enää mitään. Ja lisäksi hänet ilmeisesti oltiin surmaamassa piakkoin joka tapauksessa, syistä joita hän ei voinut edes käsittää. Se oli kaikki aivan liikaa, eikä nuorukainen osannut muutakaan kuin tuijottaa ympärilleen poissa tolaltaan.
|
|