|
Post by submarine on Sept 14, 2011 16:51:43 GMT 3
((Rusalkaa odotellen.))
Kukaties kyseessä ei ollut aavikko, vaan erämaa. Loppujen lopuksi se ei ollut erityisen polttavan kuuma, ei ainakaan aina, ja teräväsärmäiset kivenmurikat ja kova halkeillut maa ottivat hiekan paikan. Kukaties sitä olisi kuulunut kutsua erämaaksi, mutta loppujen lopuksi asia oli se ja sama melkein kenelle tahansa. Elämää oli vähän, ja kuivasta, kivisestä maasta nousi korkeintaan kitukasvuisia, käkkäräisiä pensaita - tai puita, jotka eivät koskaan päässet sen parempaan. Jossakin taivaanrannan tuntumassa liihotellutta haukkaa lukuunottamatta ulvovan tuulen ja sokkeloisten kivipaasien maasta olisi ollut vaikea löytää elämää - ellei sitten katsonut tietyistä paikoista. Tällä hetkellä Iksaa uskoi katsovansa.
Kylä ei ollut suuren suuri, taikka muutenkaan mahtava, mutta se oli eittämättä olemassa, ja eittämättä sitkeästi kiinni siinä, mitä sillä oli. Suurin osa asumuksista, kukaties reilusta tusinasta, oli pelkkiä eläinten nahoista rakennettuja pysyvänsuuntaisia telttoja, ja parhaatkin vain kasattu kivistä. Väki oli yksinkertaista, mutta tuiman ylpeää, ja vaikkei näillä erityisen paljon maallista omaisuutta tuntunutkaan olevan, näyttivät harmaanahkaiset ja paksutukkaiset asukkaat silti valmiilta puolustamaan vähäänsä kuolemaan asti. Näiden jälkikasvukin näytti pitkälti aivan yhtä tuimalta, olkoonkin että se saattoi johtua vierailijasta. Iksaa oli löytänyt kylän osittain tuurilla, osittain hajun perusteella. Se sijaitsi notkelmassa, jota oli vaikea havaita kauempaa, ja vain sen läpi hetkellisesti pyyhkäissyt tuuli oli tuonut hajun kuonoon. Ja vaikkei Iksaa kukaties terävin rotta maailmassa ollutkaan, osasi tämäkin sanoa heti kylään astuttuaan, ettei kuulunut tänne - tai ollut millään tavalla haluttu täällä. Kukaan ei haastanut suoraan, kun tulokas ei näyttänyt aikovan ainakaan vielä mitään, mutta typerämpikin olisi huomannut tämän väen olemuksesta, ettei tätä haluttu tänne. Kukaties se oli vain näiden tapa reagoida ulkopuolisiin, mutta toisaalta Iksaa ei ollut halutuin vierailija muutenkaan. Tämä oli rial, rottiainen, ihmisrotta jos oikein suuripiirteiseksi ruvettiin. Rotta kahdella jalalla. Ja kaiken lisäksi tällä oli mukanaan toinenkin valtava rotta, Gruut. Se tosin oli vain jättiläisrotta, ei rial. Mutta se oli silti omiaan saamaan aikaan levottomuutta. Ja kylänväki piti kasvonsa kovina ja aseensa näkyvillä.
Olipa miten oli, Iksaa ei aikonut häipyä, ei ainakaan vielä. Tätä ei oltu haastettu tai käsketty häipymään, ja vaikka eräs ohi marssinut olikin mitä varmimmin yrittänyt tallata rotan hännälle, oli tältä silti ruoka melkeinpä lopussa. Erämaassa ei ollut paljoakaan metsästettävää tai kerättävää, ja olalla roikkuva selkäreppu oli jo melkeinpä tyhjä. Ja jostakin syystä tännepäin lähteminen oli vaikuttanut niin hyvältä ajatukselta aikanaan... Rial ei ollut edes varma, oliko asutuksen keskellä mitään kauppiaan tapaista. Majataloa tuskin ainakaan, mutta useimmiten Iksaa joutui joka tapauksessa nukkumaan taivasalla. Väen tuima tuijotus seurasi rottaa paikasta toiseen. Siinä oli ihmeen paljon avointa nyrpeyttä jopa syrjäseutujen kyläpahasten sitkeälle väelle, ja melko nopeasti tämä alkoi tulla siihen tulokseen, että jotakin oli meneillään. Väki vaikutti ihmeen jännittyneeltä ja kireältä. Loppujen lopuksi vankkatekoinen rial antoi kuitenkin asian olla, ja keskittyi pitämään Gruutin ärhentelemästä jokaiselle vastaantulijalle. Se ei ainakaan millään tavoin auttanut asioita...
Tuuli ulvoi erämaassa ja pyyhki yli kivien ja tomuisan, kuivan maan. Ja jossakin kaukana huusi haukka.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 14, 2011 19:56:36 GMT 3
Ismene kulki kohti kylä pahasta joka häämötti, se näytti köyhätlä ja onnettomalta ja Ismene alkoi todella kaivata kunnon kaupunkiin tai raikkaaseen metsään. Täällä ei löytynyt oikein syötävääkään. Hänellä oli vielä hieman kuivattua lihaa ja omenoita. Ne eivät riittäisi kauaksi, mikä pahinta hänen astellessaan kylään hän huomasi muita kuin ystävällisiä kasvoja. Pääsisi hän niitä aina karkuun mutta pienen kettutytön oli turha yrittää tapella ja hän tarvitsi lisaa vettä ja ruokaa. Hän katseli jos näkisi jonkun enemmän ystävällisen naaman tai edes vähemmän vihamielisen, jolta voisi tiedustella kaikkea tarpeellista, hän toivoi että pääsisi harjoittamaan parantajan ammattiaan mutta mahtaisivatko kyläläiset luottaa häneen. Hän huomasi toisen ei ihmisen, rial. Se oli ilmeissti tullut kylään myös vastikään, toiselta puolen kylää.
|
|
|
Post by submarine on Sept 14, 2011 20:24:01 GMT 3
Vaikkei väki suoraan vihamieliseksi käynytkään, oli Iksaa harvinaisen tietoinen näiden tuijotuksesta. Kukaties, jos tämä olisi ollut ruipelompi, tai aseeton, tai vailla valtavaa, äreää jättiläisrottaa, eivät nämä välttämättä olisi tyytyneet vain tuijotteluun. Mutta tällä hetkellä rial tyytyi siihen mitä sai, eli jonkinlaiseen koskemattomuuteen. Sen kanssa ei kannattanut alkaa leikkimään liikaa, eli oli paras vain olla kiltti rotta ja mennä kaikessa rauhassa, antamatta yhtään lisäsyytä kenellekään kokeilla. Äkkiä rotta huomasi kylän yleiseen maisemaan melkoisen sopimattoman tapauksen. Pienessä, tasaisen harmaassa ja tuimassa kylässä tämä oli eittämättä helppo havaita. Jonkinlainen pieni, punainen, kettumainen otus. Eli kaikkea muuta kuin harmaa, tuima ja sitkeältä kuin vanha juuri näyttävä kyläläinen. Ja mitä varmimmin ulkopuolinen. Keksimättä sen parempaakaan rotta suuntasi tätä kohti. Kukaties tästä irtoaisi jotakin mielenkiintoista.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 14, 2011 21:04:56 GMT 3
Ismene huomasi rialin tulevan kohti, tällä oli myös iso lemmikki, myös rottamainen. Ismene katseli otuksia, häntä hieman hätkähdytti tämä lähestyminen mutta toisaalta, taisi olla kyse vain uteliaisuudesta. Niinpä hän jäi paikoilleen ja jopa hymyili hieman, miettien samalla mitä paikalliset mahtoivat tästä ajatella.
|
|
|
Post by submarine on Sept 14, 2011 21:15:09 GMT 3
Iksaa silmäili hetken otusta. Se muistutti jokseenkin kettua. Melkoisen pieni se ainakin oli, alamittainen tai sitten vain luontojaan. Rotta ei varsinaisesti keksinyt mitään kovinkaan maailmaa mullistavaa otusta tuijotellessaan. Paitsi että ketut maistuivat pahalta. Gruutkin oli ainakin tähän asti ollut samaa mieltä asiasta. Ketut olivat liian luisevia ja jänteviä, eivätkä maistuneet muutenkaan erityisen hyviltä. Eipä niin, että rotta olisi kaavaillut otuksen syömistä, mutta siihen tämän kokemus ketuista suunnilleen sitten jäikin. Otus itsessään näytti melko sopuisalta, jos ei muuta. Kyläntapaisen väki ei katsonut erityisen hyvällä kumpaakaan otusta, eikä näiden lyöttäytyminen yhteen ollut yhtään sen mieluisampaa. Muutama jupisi keskenään jotakin, mutta suurin osa tyytyi kyräilemään. Eikä Iksaalla ollut oikeastaan juuri minkäänlaista käsitystä siitä, mitä ketuille sanottiin, joten loppujen lopuksi tämä tyytyi raapimaan niskaansa ja urahtamaan epämääräisen tervehdyksen tapaisen.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 14, 2011 21:30:43 GMT 3
Ismene sanoi rialille ystävällisesti nimensä. Ja katsoi sitten taas ympärilleen. "Eivät taida täkäläiset oikein pitää meistä. Olen parantaja, ajattelin että täällä voisi ehkä harjoittaa ammattia hieman ennen kuin taas jatkan matkaa. Entä itse? Mitä teet?"
|
|
|
Post by submarine on Sept 14, 2011 22:12:12 GMT 3
Kettu paljastui harvinaisen puheliaaksi ollakseen kettu. Iksaa tuijotti jälleen hetken tämän puhetulvan jälkipyykissä, ja raapi sitten niskaansa uudemman kerran. Oli kai helpoin aloittaa niistä yksinkertaisimmista osista. Kuten siitä, mitä teki. Tällä hetkellähän rotta tuijotteli kettua ja ohimennen katsoi, ettei Gruut yrittänyt ottaa makupalaa, mutta eipä se hieman laajemmassakaan kaavassa erityisen vaikea kysymys ollut. "Kuljen. Kulkemassa täältä jonnekin. Ruokaa, lepoa, matka jatkuu", Iksaa selitti aavistuksen hakien, saamatta kieltään pyörimään ketun tahtiin vaikka olisi yrittänytkin. Lisää niskan raapimista.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 14, 2011 22:33:57 GMT 3
"Olet vissiin juuri saapunut itsekkin, et varmaan tiedä mistä sitä ruokaa saisi.?" Ismene katsoi taas ympärilleen ja huomasi että yksi mies näytti muita vihaisemmalta, toivottavasti ei yrittäisi mitään. Ismene liikkui usein muiden isompien ystäviensä seurassa eikä silloin tarvinnut pelätä paljoa mutta yksin kaikki tuntui niin pelottavalta ja hän tunsi itsensä entistä pienemmäksi ja avuttomammaksi. "Niin, olen siis parantaja ja ajttelin että täällä olisi ehkä tarvetta sellaiselle!" Hän puhui äänekkäästi, enemmän paikallisille kuin rialille.
|
|
|
Post by submarine on Sept 14, 2011 23:59:13 GMT 3
Iksaa kohautti otukselle olkiaan, kuten oli oppinut ihmisten tekevän. Se tarkoitti jokseenkin, ettei harmaata hajuakaan. Rottaa itseäänkin olisi kyllä kiinnostanut oikein paljon, mistä päin löytyisi ruokaa, mutta yksi vilkaisi yrmeään väkeen kertoi kyllä, ettei sitä tultaisi avokäsin jakelemaan. Oikeastaan oli jollain tasolla jopa rohkaisevaa löytää edes joku toinen ulkopuolinen kylästä, jossa ulkopuolisia katsottiin kieroon minkä ehdittiin. Oikeastaan otuksella näytti olevan huomattavasti hankalampaa kuin Iksaalla. Tämä näytti siltä että saattaisi kohtapuoleen etsiä nurkan ja mennä sinne vikisemään. Edes melko hanakka yritys saada väki kiinnittämään huomiota tarjouksiin ei saanut aikaan muuta kuin lisää mulkoilua. Täällä oltiin vähintäänkin kylmäkiskoisia.
Loppujen lopuksi Iksaa ei tiennyt, oliko se oikea kiinnostus asian tiimoilta vaiko vain pelkkää sääliä, mutta tämä vinkaisi lopulta kuitenkin: "Sinä parantaja. Tarvitsen apua." Pitkälti se olikin totta, mutta oikeastaan rotalla ei ollut juurikaan uskoa siihen, että pieni otus mitään osaisi todella auttaa. Ei tässä asiassa.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 15, 2011 0:08:09 GMT 3
"Mitä sinä tarvitset?" Ismene kysyi ilahtuneena siitä että saisi jotain muuta ajateltavaa kuin häijyt katseet. Hän kohotti hieman reppuaan ja näytti selvästi iloisemmalta, vaikka huoli vihamielisyyden fyysisemmistä ilmauksista painoi edelleen hänen mieltään.
|
|
|
Post by submarine on Sept 15, 2011 0:57:08 GMT 3
Iksaa vilkaisi ympärilleen ja tuli melko nopeasti todenneeksi, ettei varmaankaan kannattanut alkaa levittelemään ongelmiaan ja touhuamaan keskellä kylää kaikkien tuimien katseiden alla. Ja vaikkei kohteliaisuus nyt varsinaisesti rotalle mikään avainkysymys ollutkaan, oli tässä kohtaa käyttäytymisessä kyse pitkälti vain hengissä selviämisestä. Oli sitä typerämmistäkin syistä rottia lynkattu tietyissä paikoissa, ja tämä oli juuri yksi sellaisista tietyistä. "Tuonne. Syrjään. Näytän", Iksaa lopulta vastasi niukasti, ja kiskoi sitten Gruutin perässään syrjemmälle, pois kylänväen silmistä ja toivon mukaan myös mielistä. Näiden tuimat katseet tosin seurasivat siinä määrin, ettei unohtaminen ollut mitenkään erityisen todennäköisestä.
Syrjemmällä Iksaa laski reppunsa alas ja jätti keihäänsä nojaamaan viereiseen kiveen. Sitten vankkatekoinen, jäntevä rotta etsi hetken verran kyljestään paikkaa ja urahti, kun löysi sen. Se oli vanha vamma, alkujaan haava keihäästä. Mutta vaikka siinä ei enää näkynytkään mitään, ei liha sisällä ollut koskaan parantunut kunnolla. Paikka oli arka ja ponnistaessa vihloi. Ja vaikka sitä olikin tullut näytettyä yhdelle jos toisellekin puoskarille, suurin osa vain kohautteli olkiaan ja loput halusivat rotan vilkaisemisestakin melkoisesti rahaa. Sikäli kuin rotta mitään ymmärsi, ei tälle ollut tehtävissä mitään veitsellä, vaan yrteillä sun muilla, jos niilläkään. Iksaa esitteli paikkaa oudolle kettuotukselle hetken verran, elättelemättä kuitenkaan toivoa, että tämä osaisi sille mitään tehdä.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 15, 2011 1:17:19 GMT 3
Ismene katsoi vammaa, kokeili sitä hieman kädellä ja nuuskaisi. "Tuohon pitää käyttää yrttejä. Sen voisi myös avata ja panna joitain aineita suoraan lihakseen jotta se paranisi uudestaan paremmin mutta siihen pitäisi olla oikeat olosuhteet." Hän otti reppunsa selästä ja otti esiin joitain kangas kääröjä, avasi ne ja näytti sisällä olevia yrttejä. "Tätä juurta voi pureksia sellaisenaan, kunhan et niele, se tosin auttaa vain kipuun, ei paranna, siksi liiallinen käyttö voi olla vaarallista kun keho ei varoita, mutta näitä lehtiä voi uuttaa teeksi, se auttaa mutta siinä voi mennä pari kuukautta."
|
|
|
Post by submarine on Sept 15, 2011 7:31:58 GMT 3
Iksaa tutkaili kettumaisen otuksen touhuja aavistuksen uteliaana, värähtäen aavistuksen kun tämä arvioi peräti näppituntumalta. Ilmeisesti tämä tiesi ainakin jotakin, jos tutkimisesta mitään saattoi päätellä. Seuraavaksi kettu kaivoikin jo näytille ilmeisiä parannuskeinoja. Rotta raapi hetken niskaansa ja silmäili sitten yrttejä, joita tämä tonki esiin. Ainakin juuren rotta tunsi ennestään, vaikka lehdet olivatkin tuntemattomia. Iksaa otti varovasti muutaman niistä ja pyöritteli hetken tutkiskelevasti, ennen kuin palautti omistajalleen. Tällä ei ollut hajuakaan, oliko mikään varsinaisesti totta, vai huijasiko otus vain nyt rahan toivossa, mutta loppujen lopuksi tämä vaikutti luotettavalta, ainakin siinä määrin kun nyt ketään saattoi pitää luotettavana. Aavistuksen hämillään, kukaties jopa nolona Iksaa veti reppunsa käpälän ulottuville ja alkoi tonkia sitä. "Ei paljoa rahaa. Varmaan jotain vaihdettavaa", rotta selitti. Tietenkään kettu ei ollut antamassa mitään ilmaiseksi, edes rotta ei enää luullut maailman toimivan aivan niin. Jos halusi jotain, piti antaa jotain. Niin se meni, ja tällä hetkellä Iksaalla oli melko niukasti annettavaa...
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 15, 2011 22:23:19 GMT 3
"Jos olisi vaihtaa ruokaa, se olisi hyvä, voit vaikka tarjota sapuskaa jos meidät päästetään jonnekkin syömään. Nämä vain eivät tunnu olevan kovin halukkaita olemaan ystävällisiä. Mistähän on kyse? Jotenki tuntuu että on että tämä on muutakin kuin tavallista vieraiden pelkoa." Ismene kääntyi ja huomasi parin paikallisen seuranneen heitä. Hän ärtyi tällaisesta tunkeilusta. "Jos haluatte jotain niin voi sanoa suoraan!"
|
|
|
Post by submarine on Sept 15, 2011 22:41:42 GMT 3
Iksaa vilkaisi syrjäsilmällä reppuaan. Ruoka oli tällä hetkellä juuri se, mitä rotalla ei ollut. Tai eihän tällä ollut monia asioita, mutta ruualla taisi olla juuri nyt eniten väliä. Mutta kukaties jostain löytyisi ajan kanssa jotakin. Ehkä. Toki jo pelkkä auttamisvalmius ja kettuotuksen elekin oli Iksaalle suurin suopeuden osoitus, mutta kyllä tämä oikein mielellään oli valmis oikeaa apuakin käyttämään, kun kerran sellaista oli vaihteeksi jopa tarjolla. Äkkiä rotankin huomio kiinnittyi toisaalle, kun muutama paikallinen näytti seuranneen perässä. Kummallakin yrmeistä miehistä oli sama tuima tuijotus naamallaan, ja aseet näkyvillä, mutta nämä eivät varsinaisesti vielä näyttäneet siltä että aikoivat käydä huitomaan. Vain siltä, että voisivat mahdollisesti. Sekään ei ollut erityisen hyvä, mutta parempi kuitenkin.
Kukaties miehet olisivat vastanneet jotain, tai ehkä tehneet jotain, tai kukaties vain jatkaneet kyräilyä, mutta äkkiä kova rysähdys ja sitä seurannut huuto jostakin päin kylää sai kummankin säpsähtämään ja vilkuilemaan toisiinsa ja ympärilleen. Ääntä seurasi vielä raivoisa, melkein ihmismäinen mutta silti eittämättömän hirviömäinen karjaisu, kuin raivoisan pedon voitonhuuto, ja äkkiä kumpainenkin miehistä ryntäsi pois näkyvistä jonnekin. Nämä eivät olleet näyttäneet erityisen tyytyväisiltä, ja Iksaa jäi perään tuijottamaan aavistuksen hämmentyneenä. Karjaisu oli ollut melkoisen raivokas ja kova. Ja pian kantautui muitakin, tuskaisia tai kauhistuneita huutoja. Tällä kertaa ihmisten...
|
|