|
Post by submarine on Sept 10, 2011 21:53:08 GMT 3
Ikalla ei ollut enää hajuakaan siitä, mitä tässä nyt oli tapahtumassa milloin ja kenellekin. Velhot, ja oudot voimat ja sen sellainen eivät sopineet rotalle muutenkaan, ja koko tilanne oli epäilyttävä ja outo. Jostain syystä tätä tai kissoja ei oltu vielä pistetty kylmäksi, mikä tietenkin merkitsi jonkin menevän nappiin, mutta siitä huolimattakin rotta olisi ollut mielellään jossain hyvin, hyvin kaukana poissa. Velhokin, joka oli jo hetken vaikuttanut etäisesti melkein ihmiseltä, oli taas muuttunut yhtä lämpimäksi ja eloisaksi kuin kivi. Oikeastaan, nyt tämä tuntui tuijottavan suorastaan itsepäisesti tyhjyyteen ja karkottavan kaiken ihmisyyteen viittaavankin.
"Ja he ovat vankejani, eikä heistä ole hyötyä. Vieköön tyrmään, kunnes jokin vähäinen tarve nousee", velho kirahti, ja kääntyi sitten pois itsepäisen nopeaan tahtiin. Kuin tämä ei olisi halunnut enää olla missään tekemisissä minkään häiritsevän kanssa. Panssaroitu, jokseenkin epämääräinen hahmo alkoi sanojen seurauksena sysiä kaikkia kolmea kovakouraisesti pois salista, tämäkin huomattavasti aikaisempaa nopeammin. Rotalle alkoi käydä selväksi, että heidän läsnäolostaan oli muodostunut jonkinlainen kiusa. Tyrmässä saisi kaiketi ainakin levätä hetkisen... Despina oli saattanut odottaa sanoja, tai kukaties sanattomia voimanantoja, mutta tämän oli tyytyminen johonkin huomattavasti vähäisempään. Selvä, mutta varsin mitätön tuntemus teki itsensä tykö kissaan: oli odotettava. Odotettava oikeaa hetkeä, tai otollisempaa taikaa tai jotakin sellaista. Mitään muuta ei tarjottu, vain ja ainoastaan odotusta.
Ikka oli melko varma, että tämän tarkat rotankorvat poimivat muutaman häilyväisen, hiljaisen sanan velhon suunnalta, kun tämä harvinaisen vastustelematta seurasi velhon palvelijan hyvin selvää ja kivuliasta ruumiinkieltä. Ne kuulostivat lähinnä uhkauksilta tehdä jostakusta loppu...
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 10, 2011 22:01:50 GMT 3
Odota, aivan kuin hänelle olisi sanottu se ssuoraan vaikka kukaan ei ollut sanonut mitään, mistä hän tietäisi milloin olisi oikea hetki. Mutta jokin oli kuin kertonut hänelle jotain. Vai oliko hän vain menettänyt järkensä. Hän oli ennenkin kuullut ääniä ja luullut näkevänsä asioita mutta silloin hän ei ollut kyseenalasitanut niitä. Nyt hän kyseenalaisti ja silti tunne pysyi siinä. Hän ei pystynyt keskittymään muuhun kuin tuon tunteen pohtimiseen, eikä kiinnittänyt huomiota siihen mihin heitä vietiin tai mikä heitä siellä odotti.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 12, 2011 18:16:16 GMT 3
Cathryn pystyi melkeinpä näkemään näkymättömän, jähmettyneen naamion nousevan jälleen maagin ylle tämän päättäessä ettei hän halunnut enää katsella silmissään uusia vankejaan, eikä kissa pistänyt tätä alkuunkaan pahakseen vaikka vankityrmä tuskin olisi mikään erityisen mukava paikka loikoilla. Kuitenkin hän tunsi olonsa aavistuksen rohkaistuneeksi, koska käytös viittasi siihen että kova ulkokuori oli juuri sitä: ulkokuori. Sen sisällä saattaisi sittenkin piillä jotakin inhimillistä. Armoa ja myötätuntoa tuskin, mutta kenties ylimielisyyttä, varomattomuutta... ja jotakin, mihin tikarinterä purisi kun sitä vähiten odotettaisiin. Ainahan sitä saattoi toivoa, hehän tosin olivat jo nähneet demostraation maagikon voimista jotka olivat selvästi huomattavat. Nainen ei kuitenkaan tuonut ilmi ajatuksiaan millään tavalla, oikeastaan hänkin oli vetänyt ylleen mahdollisimman välinpitämättömän olemuksen (johon sekoittui väkisinkin pientä levottomuutta vieläkin) teeskennellen maagikon tavoin ettei mitään ollut tapahtunutkaan. Kun palvelija alkoi hätyyttää heitä jälleen jaloilleen hän irvisti kivusta tämän kovakouraisuuden johdosta mutta ei muuten laittanut hanttiin millään tavalla vaan nousi ja poistui huomattavasti sopuisammin kuin oli saapunut, ääneti ja hiukan ontuen. Ohimennen hän tarkasteli myöskin panssaroitua palvelijaa tarkemmin matkalla sinne minne sitten ikinä oltiinkaan menossa, tämän liikkeitä ja panssariasun yksityiskohtia. Salaa hän oli oikeastaan tyytyväinen siitä että pääsisi pois maagikon sekä epäilyttävän kiven läheisyydestä, ja ehkä vankikopissa olisi mahdollisuus jopa levätä hetki. Riippuen tietysti minkälaiset järjestelyt tässä muutenkin ikävässä tornissa olisi mahdollisten vankien suhteen... minkäänlaisessa kidutuskammiossa ei ainakaan pahemmin lepäiltäisi.
|
|
|
Post by submarine on Sept 12, 2011 19:10:55 GMT 3
Matka selliin kesti oman aikansa, eikä Ikalla ollut hajuakaan siitä, montako kerrosta tarkalleen laskeuduttiin. Niitä oli kuitenkin monta, ainakin se oli varmaa. Sen verran monta, että väsynyt, piesty ja muutenkin kaikkea muuta kuin terävimmillään oleva rotta sekosi melkoisen nopeasti laskuissaan - sikäli kuin tätä edes kiinnosti. Oikeastaan tällä ei ollut hajuakaan siitä, miten panssaroitu hahmo edes osasi valita oikean kerroksen monista. Palvelija itse oli rotalle mysteeri siinä missä tornikin. Tämä oli verhottu kieltämättä hienoon panssariin, eikä rotalla ollut oikein hajuakaan, miten tämä kulki niin sulavasti. Toki panssari oli varmasti hyvälaatuinen, mutta siitä huolimatta se näytti haittaavan tätä yhtä paljon kuin vaatekerrasto. Oikeastaan tästä ei juuri kuulunut edes ääntä, vaikka tavallisesti panssarit kolisivatkin kuin kepeillä hakatut peltipurkit. Vain jalkojen osuminen lattiaan aiheutti mitään ääntä. Ja siinä missä velho yritti pitää yllä jonkinlaista tunteettomuuden naamiota, tällä tapauksella tosiaankin oli sellainen. Ikka ei kyennyt sanomaan hahmosta oikeastaan yhtään mitään. Paitsi että tämä oli ehkä nainen ja haisi jostain syystä raskaasti hajuvedeltä. Haju tuntui jopa voimistuneen ensinäkemän jälkeen.
Olipa miten oli, velhon tyrmäksi nimeämä vankikoppi ei varsinaisesti vastannut Ikan käsitystä tyrmistä. Yleensä tyrmät olivat sellaisia hyisiä loukkoja, joissa oli kalterit ja vettä tihkui katosta ja muuta sellaista. Ja se, johon kolmikko sysittiin, oli jotakin aivan muuta. Se oli samanlainen täysin piirteetön kammio, kuin vain muotoiltu samasta mustanharmaasta aineesta. Ja jostain syystä siellä oli silti valoa. Ei ikkunoita, porttiaan lukuunottamatta koko tyrmä oli täysin umpio. Onneksi se oli sentään sen verran suuri, että kaikki kolme mahtuivat olemaan tunkematta varpaitaan toistensa suuhun. Ja kun panssaroitu palvelija poistui ja portti liukui kiinni tämän perässä, koko tila oli pelkkä umpio. Vaikkei se rotalle yleensä ollutkaan, ahtaanpaikan kammo iski välittömästi päälle. "Naa-a", Ikka vinkaisi aavistuksen ahdistuneena ja etsi itselleen nurkan, johon kyyristyä.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 13, 2011 23:58:47 GMT 3
Despina istui seinää vasten kiinnitämättä huomiota mihinkää ympärillään, jos häneltä olisi kysytty kuinka heidät oli sinne tuotu, hän ei olisi osannut vastata. Ja nyt hänen päässään alkoi taas soida äänet mutta nämä äänet eviät olleet lähtöisin mistää tornin asujasta, hyvän tai pahan tahtoisesta. Hän oli kuullut näitä ennenkin, hän oli saanut pidettyä ne kurissa jo jonkin aikaa, hän oli saanut eräältä ystävällisemmältä velholta lääkettä joka oli auttanut pitämään ne poissa mutta siitä oli aikaa kun se oli loppunut. Nyt kaikki stressi sai kaiken palaamaan. Hän piti käsiään kasvoillaan ja kihisi itsekseen. "Hiljaa, hiljaa. Ette ole oikeita." Hän supisi näin hyvän aikaa yrittäen vakuuttaa itsensä siitä että tiesi äänet epätodellisiksi mutta jos tämä jatkuisi kauan hänestä ei olisi kenellekkään iloa. Hän ei voisi taistella vaikka olisi fyysisesti kunnossa, eikä hänestä olisi keskustelu seuraa velhoille. Hänen kyntensä vetivät otsa nahkaan haavoja ja hän puri hampaitaan yhteen. Sitten hän alkoi huohottaa syvään yrittäessään rauhoittua.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 14, 2011 20:17:41 GMT 3
Cathryn alkoi oikeastaan vasta nyt tilanteen hiukan rauhoituttua tiedostaa mikä haarniskoidussa tyypissä oli niin hämmentävää. Kepeät liikkeet panssarista huolimatta toki, sekä parfyymin lemu ärsytti edelleen hänen nenäänsä, mutta kaikkein eniten häntä häiritsi metallin äänettömyys. Kuten moni muukin asia koko paikassa tässä oli jotakin hyvin luonnotonta, mutta tämä erintoten oli aihe josta hän tiesi kuinka asioiden olisi tarkoitus toimia joten se tuntui erityisen väärältä. Kissa vilkuili palvelijaa kulkiessaan pohdiskellen hiljakseen mahtoiko tyyppi ymmärtää puhetta kuin normaali henkilö vai oliko tämä yhtä pihalla kuin oli hiljainen... ja mahtaisiko tämä pitää ääntä jos mokoma tönäistäisiin alas portaita. Ajatusleikeistään huolimatta nainen ei yrittänyt mitään koko matkan aikana, vasta kun saavuttiin pienehkön, ja täysin umpinaisen sellin kohdalle hän epäröi hiukan. Palvelija oli kuitenkin varsin määrätietoinen vaatimuksissaan että sisälle piti mennä, joten kissa totteli, vaikkakin luimistellen.
Niin omituinen tunne kuin se olikin, hän suorastaan kaipaisi kalteroituja ikkunoita kun kivinen ovi liukui kiinni ja sulki heidät taakseen. Oli selvää ettei kukaan muukaan pitänyt tilanteesta tippaakaan, mutta onneksi he sentään mahtuivat olemaan suuremmitta vaikeuksitta vaikka ahtaanpaikankammo uhkasikin. Kissa sulki hetkeksi silmänsä kooten hermojaan ja istui sitten syvään huokaisten nojaamaan seinää vasten. "Helvetti. No, tämäpä oli typerä käänne. Mutta saammepahan levätä hetken." Hän totesi, irvistäen jälleen hiukan kun ahkerasti potkittua kylkeä vihlaisi ja alkoi silmäillä viimein tilaisuuden tullen hiukan tutkivammin vammojaan joita oli yhteenotossa kerännyt. Ohimennen hän pisti merkille rotan päätyneen selvästi ahdistuneena nurkkaan... eikä toinenkaan kissa oikeastaan näyttänyt voivan kovinkaan hyvin siitä huolimatta että oli ilmeisesti saanut pahimmat vammansa parannetuksi. Cathryn jäi tuijottamaan tätä toviksi huolestuneena Despinan mutistessa sekavia, intoutuen sitten jopa kynsimään itseään. Tässä vaiheessa hän jo puuttui asiaan. "Rauhoitu! Ei tämä vielä ohi ole, olemmehan vielä elossa, eikö?" Huomautettiin yllättävän toiveikkaasti siihen nähden että jokainen heistä oli piesty melkoisen tehokkaasti. "Käytetään tämä hetki nyt hyväksi ja yritetään levätä. Kun ovi seuraavaksi avataan meillä on sitten paremmat mahdollisuudet jopa tehdä jotakin." Kissa virnisti hiukan molemmille seuralaisilleen, tosin melko väsyneesti, taputtaen sitten toisen pitkän saappaansa vartta salaperäisesti. Toivo se oli pienikin toivo, vai mitä?
|
|
|
Post by submarine on Sept 14, 2011 20:35:18 GMT 3
Kului hetki, ja toinenkin, jonka jokainen käytti varmasti parhaaksi näkemällään tavalla. Ja sitten äkkiä Ikka vinkaisi ja tärähti. Tällä ei ollut hajuakaan mitä nyt tapahtui, mutta se ei tuntunut erityisen mukavalta. Kuin joku olisi tunkenut sormen korvasta sisään suoraan aivoihin ja pyöritellyt sitä sitten siellä hetken. Ja sitten seurasi toinenkin sormi toisesta korvasta. Ja sitten, niin järkyttävää kuin se olikin, rotta tajusi ettei enää ollut yksin ajatustensa kanssa. Päässä oli joku, eikä se joku tuntunut erityisen mukavalta. "POIS POIS POIS" narttu vinkui kimeällä äänellä piestessään jo piestyä päätään parhaansa mukaan saadakseen kutsumattoman vieraansa häipymään. Se ei auttanut millään tavoin, ja sen sijaan tunkeilija tuntui kuin kiertyvän ajatusten ympärille, sysäävän rottaa syrjään saadakseen ohjat niihin ulokkeisiinsa, joita nyt tarraamiseen käyttikin.
Ja äkkiä Ikka ei ollutkaan Ikka. Rotta vilkuili hetken ympärilleen, melkein kuin uteliaana, ja sitten kyräili tutkailevasti itseään. "Kaipa tämä käy. Tähän tarkoitukseen", ei-Ikka totesi, äänellä, joka tuskin kuului rotalle. Se oli eittämättä naisen ääni, mutta vanha ja jokseenkin ihmismäinen. Sitten tämä vääntäytyi pystyyn reilusti ruumiin oikeaa omistajaa kömpelömmin, kuin ei olisi ollut aivan varma miten rottien kuului liikkua, ja tutkaili muita vankeja. "Olen ottanut tämän... rotan tilapäiseksi ruumiikseni, koska se oli helpoin vallata. Tarkoitusperäni ovat hyvät", ilmestys ilmoitti hyvin asialliseen sävyyn, ja kompastui sitten omaan häntäänsä. "Kukaan teistä tuskin on halukas näkemään, mitä isäntänne aikoo seuraavaksi", vallattu rotta lisäsi painokkaasti rämpiessään pystyyn.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 14, 2011 20:53:42 GMT 3
Despina kohotti katseensa Cathrynin puhuessa tälle. Hän katsoi toista kissaa silmiin. Hän rauhoittui hetkeksi, äänet katosivat. Hän näki vain toisen kissan ja kuuli tämän äänen. Sitten Ikka alkoi käyttäytyä vielä oudommin kuin hän oli hetki sitten. "Kuka sinä olet?" Despina sanoi. Hän alkoi katsella rialia tiukasti.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 14, 2011 21:55:31 GMT 3
Ainakin Cathryn aikoi kehotuksensa mukaan käyttää hetken hyväkseen kuten pystyi, vaikkei se välttämättä riittäisikään tosipaikan tullen, mutta sellainen sivuseikka ei estänyt häntä ainakin yrittämästä. Hän keskittyi tilkitsemään haavojaan muutenkin revityn viittansa kappaleilla ja pyyhki pahimmat veret kasvoiltaan suorittaen sen vähän ensiavun näiden suhteen mihin nyt näissä olosuhteissa pystyi viskaten muutaman kangasriekaleen muillekin siltä varalta että nämäkin tarvitsisivat sidetarpeita. Mutta hyvä kun Despina oli rauhoittunut takaisin järkiinsä, otti ja sekosi rotta vuorostaan oikein kunnolla. Hän jäi tyrmistyneenä tuijottamaan sätkivää rottaa järkyttyen oikeastaan vielä enemmän tämän äkillistä olemuksenmuutosta. Kissan korvat luimistuivat välittömästi ja hän pyrki pikaisesti jaloilleen kyljen vihlaisusta huolimatta. "Mitä kirottua temppuilua tämä on?!" Tivattiin pistävän tuijotuksen alleviivaamana, eikä olemus oikeastaan rentoutunut edes riivatun rotan ottaessa ja kompastuessa varsin epäkarismaattisesti häntäänsä. Tämä nyt oli taas näitä asioita, kuinka niiden ei olisi pitänyt toimia... Helvetin velhot kieroine temppuineen! Häntä viuhtoen kissa jäi kuuntelemaan vastausta Despinan esittämään kysymykseen joka oli varmasti päällimmäisenä heidän molempien mielissä. Erään toisen oleellisen asian lisäksi, tietysti. "...olet se otus sen kivenmurikan sisältä, eikö?" Cathryn veti johtopäätöksen toivuttuaan pahimmasta yllätyksestään. "Tuskin. Mutta miksi sinuun pitäisi luottaa yhtään enempää kuin siihen kaapuveikkoonkaan?"
|
|
|
Post by submarine on Sept 14, 2011 22:07:21 GMT 3
Ikanhahmoinen otus vilkaisi kumpaakin kissaa vuoronperään, ja keskittyi sitten loppujen lopuksi Cathryniin. Tämä ei ollut oikein onnistunut löytämään rotalle ominaista asentoa tai asettelemaan jalkojaan kovinkaan toimivasti, ja joutui tasapainottelemaan melkoisesti, ettei olisi kaatunut uudelleen. Siitä huolimatta, rotan silmissä oli tällä hetkellä harvinaisen paljon terävämpi, älykkäämpi tuijotus kuin aikaisemmin. Laskeskeleva, terävä ja kylmänrauhallinen. "Minä en ole otus. Mutta kyllä, tällä hetkellä minä olen siellä. Tämä olemus on vain häviävän pieni ripe minua, tarpeeksi pieni ettei sen puuttumista huomata", rottatunkeilija vastasi, tuijottaen pistävästi kissaa. "Minä olen Airaman, tämän tornin omistaja, ja sen kirotun pyrkyrin orjuuttama", tämä jatkoi, ja painoi kätensä melkeinpä säälien vasten kylmää, harmaata kiveä. "Ja nyt tämä velho, tämä Vertharix, on sulkenut minut oman tornini sydämeen, minun tornini! Ja väärinkäyttää sitä miten taitaa. Kuvottavaa. Sillä hölmöllä ei ole aavistustakaan tämän paikan todellisista voimista, ja hän pysyy voimassa vain ja ainoastaan keskittymällä koko ajan. Sen takia se typerys ei uskalla edes hengittää kunnolla, saati sitten tehdä ilmettä", rotta-Airaman jaaritteli. Tämän ääni kohosi jokseenkin kiihtyneisiin lukemiin, mutta rotan kurkusta se ei oikein päässyt oikeuksiinsa. "Ja tällä hetkellä minä olen se, joka ei aio tappaa teitä heti kun uskoo, että muutama tippa lisää verta ja jokin miekka sinetöi minut lopullusisesti minun itse rakentamaani, minun itse luomaani, minun sydänverelläni vuodatettuun torninsydämeen! Ja tällä hetkellä se lienee harvinaisen paina syy moneen asiaan", tämä lopetti äreään sävyyn.
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 14, 2011 22:21:43 GMT 3
Despina naurahti. "Heh, ei kukaan ole voittamaton. Voiko se hyypiö viedä sieluja? Sitä minä pelkään, mikäli minulla edes sielua on. Olen tehnyt semmoisa juttuja ettei se varmaan ole paljon arvoinen mutta minun kuitenkin." Despina katsoi nyt Cathryniä. "Mitä sinulla on siinä saappaassa? Ja miksi edes käytät sellaisia?"
|
|
|
Post by spyrre on Sept 14, 2011 23:55:49 GMT 3
Kissa ja rotta tuijottelivat toisiaan tovin verran, toinen huomattavasti epäluuloisemmin kuin toinen. Cathryn alkoi jälleen saada tyyneyttään takaisin vaikka hännän heilahtelu tai korvien luimistelu ei hävinnyt minnekään, mutta hän sentään kuunteli mitä epäkohteliaasti rotan pääkoppaan ängennyt muukalainen sanoi, voimatta olla olematta ohimennen aavistuksen helpottunut siitä että luonnonoikku oli päätynyt hätyyttämään rialia eikä esimerkiksi häntä. Hetkeen kissaihminen ei sanonut mitään, kunnes lopulta avasi vastentahtoisesti suunsa. "Huomasin, hän vaikutti voimakkaalta mutta myös siltä että hän olisi haukannut hiukan liian suuren palan pureskeltavakseen eikä tiennyt mitä tehdä kaikilla voimillaan. Jos sinua on uskominen, se selittäisi aika paljon." Cathryn vaikeni jälleen hetkeksi punnitsevana, vilkaisten Despinaa tämän alkaessa kysellä saappaista. Tähän vastattiin aavistuksen tyytymättömällä hymähdyksellä. Kissa olisi oikeastaan halunnut pitää asian piilossa varsinkin kun läsnä oli tämä tuntematon, aineeton henkilö, mutta kun aihe oli jo tuotu esiin vaiva taisi olla turha. Pitkäkyntiset sormet tarttuivat johonkin saappaan varren suojissa vetäen sitten esille kiiltävän kapeateräisen tikarin. "Tämän vuoksi." Hän totesi lyhyesti, kääntäen jälleen huomionsa rottaan ja tämän kuokkavieraaseen huokaisten hiukan. "En tiedä sieluista sun muista, mutta mieluiten en haluaisi leikkiä onnellani ja olen oikeastaan aika kiintynyt henkeenikin, varmasti muutkin. Ja luotimme sinuun tai emme, meillä ei taida olla paljoa valinnanvaraa. Oletan, että jos maagi pääsee hengestään ja saat tämän tornisi takaisin se hyödyttäisi meitä kaikkia?" Olento pyöräytti tikaria sormissaan ennen kuin jatkoi. "En usko että maagi on ongelma jos pääsen tarpeeksi lähelle ellei hän ole jotenkin mystisesti muuttunut veitsenkestäväksi. Suurempi ongelma olisivat palvelijat. Ikävä kyllä en usko että olemme taistelukunnossa asettuaksemme niitä vastaan vielä vähään aikaan. Niistä täytyisi hankkiutua eroon jotenkin muuten ennen kuin edes pääsemme maagiin saakka jos aiomme edes yrittää."
|
|
|
Post by submarine on Sept 15, 2011 0:28:26 GMT 3
Rotta-Airaman vilkaisi vuorostaan Despinaa. Jo jos Ikka itse oli osannutkin harvinaisen hyvin kaikenlaisia ilmeitä, jotka eivät rotille kuuluneet, ei tämän käyttöönsä ottaneella näyttänyt olevan hajuakaan siitä, miten moinen toimi. Rotta pysyi tympeän ilmeettömänä, vain tuijotuksessa oli mitään eloa. Ja se oli silti reilusti enemmän kuin mihin Vertharix oli kyennyt. "Viedä hyvinkin. Miten luulet minun olevan nyt kivessä vailla ruumista muuten? Ja tekeekin niin, kukaties vain leikitelläkseen, jos minusta tulee todellinen orja ja hän voi taas keskittyä ajattelemiseen", tämä vastasi, välittämättä oikeastaan millään tavoin Cathrynin veitsestä, ennen kuin se ja muukin tuli puheeksi. Tuijotus kääntyi ja rotaksi tekeytynyt istahti alas. Ensin tämä yritti ristiä jalkansa kuin mikäkin sivistynyt, mutta tyytyi lopuksi vain nököttämään paikallaan kun rotankoivet eivät totelleet. "Oletat oikein. Se ja sama lupaanko mitään, se on kuitenkin ainoa toivonne selvitä hengissä. Mutta minulla ei ole halua taikka kiinnostusta muutaman satunnaisen matkaajan piinaamiseen. Jos tämä saadaan ohitse, olette vapaita häipymään miten haluatte. Kukaties saatan jopa palkita." Hetken verran Airaman näytti mietiskelevän, ennen kuin jatkoi. "Veitsellä et voita. Mutta sinun ei tarvitse. Jos velho vain herpaantuu kunnolla muutamaksi hyväksi hetkeksi, olisin vapaa. Ja voin vakuuttaa, ettei tämä tee mitään sen jälkeen, kun tornini on taas minun. Mutta kyllä, sinne pääseminen on oma ongelmansa. Kukaties... kukaties opas riittäisi. Minun mahdillani on luotu niistä toinen, ja toisesta tiedän tarpeeksi muutenkin. Ja tornini tunnen, väärinkäyttipä joku sitä parhaillaan tai ei..."
|
|
|
Post by Rusalka on Sept 15, 2011 20:02:43 GMT 3
Despina katseli Ikkaa, tai pikemminkin olentoa joka nyt oli asettunut Ikkaan. "Voitko pistää sen kärsimään? Haluan että se velho saa tietää mitä on pelko ja tuska, se riittää minulle palkkioksi." Hän katsoi myös Cathrynia, tämä ei tainnut pitää siitä että veitsi oli paljastettu mutta Despina oli arvellut että mikäli tästä Airamanista olisi hyötyä, tämä olisi jo tiennyt vetsestä. Nyt hän vasta kiinnitti huomiota Cathrynin hiuksiin, hänellä oli hiuksia? Mitä ihmettä? Hetken hän katsoi Cathrynia kummissaan ja käänsi taas katseensa Airamaniin. "Sano mitä tarvitset."
|
|
|
Post by spyrre on Sept 15, 2011 23:30:55 GMT 3
Hän ei tuntenut oloaan vieläkään erityisen levolliseksi, mutta oli jo aika selvää että muukalainen rotassa ei ollut käymässä kimppuun (tai jos oli, sille ei paljoakaan voisi) ja ruhjottu kissa alkoi olla kyllästynyt seisomiseen alaviistoon tuijotellen joten hän alkoi mutisten vääntäytyä takaisin istualleen otuksen puhuessa. Tikari sujautettiin takaisin saappanvarteen ja nainen käytti hetken kiristellen vammojensa tilkkeeksi käärimiään kangasriekaleita näennäisen vaiteliaana. Keräiltyään ajatuksiaan tämä murahti ja hieraisi otsaansa synkeästi. "Hyvä on sitten." Olento myönsi vastentahtoisesti, häivähdys uupumusta äänessään silmäten ohimennen hiukan oudoksuvasti kaunaiseksi heittäytynyttä Despinaa. "Niin kauan kuin pääsen pois täältä yhtenä kappaleena en oikeastaan välitä mitä teet sille tyypille. Tai tälle pahuksen tornille." Tilanne oli kieltämättä kinkkinen, Cathrynin oloa ei parantanut tippaakaan se seikka ettei hänellä ollut paljoakaan aavistusta miten nämä kirotut noitatemput toimivat vaan he olivat hyvin pitkälti sen varassa että aineeton muukalainen puhui totta ja auttaisi kuten lupaili. Hän kärvisteli tovin vaiti pyöritellen vaihtoehtoja samalla kun kuunteli mitä Airamaniksi esittäytynyt vastaisi Despinan kysymykseen. Hyvät ideat olivat kieltämättä nyt tarpeen niin sellistä pääsemisen kuin vihamielisen palvelusväenkin suhteen. Ilmeisesti velhonkaan nujertaminen ei sujuisi sillä tavalla kuin kissa oli toivonut, joten jotakin muuta olisi nyt keksittävä. Jotain, mikä ei vaatisi suurempaa taistelua taikka kovin hurjaa akrobatiaa.
|
|