|
Post by submarine on Aug 20, 2011 2:29:03 GMT 3
(Djessalle)
Gilfjektemer oli historiansa aikana tunnettu hyvin monilla kasvoilla. Pelkkänä uudisraivaajien turvapaikkana, telttojen ja puisen muurin rajaamana länttinä meren edustalla, kun se oli vielä tunnettu pelkkänä Gilfinä. Uurastuksen ja hien tykösijana, kun vasarat olivat kivi kiveltä hakanneet siitä todellisen kaupungin. Uutena uljaana mahtina, kun se oli kasvanut ja kukoistanut. Verisenä kaaoksena Vasarakapinoissa. Teräksisenä järjestyksenä Vesiherrojen päätettyä jättää palveleminen muille. Ja niin hyvin monilla muilla. Jotkin kaupungin kasvoista näkyivät vain joillekin harvoille, jotkut tunsi jokainen.
Naaraajalle Gilfjektemerillä oli vain yhdet kasvot, eikä tämä tuntenut muita. Ne olivat kasvot, jotka vain hyvin tietynlainen otus saattoi nähdä. Otus, joka ei tarkalleen kuulunut mihinkään, eikä voinut koskaan toivoa olevansa kovinkaan paljoa, mutta joka ei myöskään oikeastaan välittänyt asiasta. Koska ei tajunnut sitä. Ja sellainen oli Naaraaja, lommopäinen rottiainen, joita myös rialeiksi haukuttiin. Eikä tämä tälläkään hetkellä tajunnut erityisen paljoa, tai ajatellut erityisen paljoa. Päivä oli erityisen ei mitään, paremmin sitä ei voinut ilmaista. Mitäänsanomaton, puolipilvinen päivä, jota ei muisteltaisi jälkeenpäin. Ei ainakaan säänsä vuoksi. Lämmin se oli, kuten suurin osa päivistä täälläpäin, ja tuulinen kuten suurimmassa osasta kaupungeista meren äärellä, mutta se ei riittänyt vielä oikein mihinkään. Väkeä tungeksi kivisillä kaduilla ja kanaaleiden ympärillä. Jotkut kulkivat lautoilla, joita lautturit ohjasivat (tai ainakin valitsivat reittinsä, Vesiherrat olivat viime kädessä ne, jotka päättivät mikä kulki ja mihin). Väkeä oli aina paljon, eikä Naaraaja suuremmin kiinnitänyt huomiota mihinkään. Muutama vartija, kunnioitusta herättävässä sotisovassaan, huusi jotakin joukolle kujien roskasakkia sivummalla. Tiensivussa muutama paukuttaja suurine vasaroineen istuskeli tappamassa aikaa, ja rotta kiersi nämä kaukaa. Vastapainoisesti suurin osa kiersi rotan kaukaa. Naaraaja, rottiainen, oli suunnilleen yhtä haluttu näky kivisillä kaduilla, kuin mikä tahansa muu valtava rotta. Mutta rotatkin kuuluivat katukuvaan, eikä suurin osa välittänyt asiasta.
Gilfjektemerin katujen väki oli maailman joka kolkasta, kaupungissa joka oli joka reitin varrella ja jonka läpi kulki valtavasti rahaa ja tavaraa. Jotkut tulossa, jotkut menossa, jotkut täällä jäädäkseen - ja jotkut lähteäkseen. Ja Naaraaja, mulkosilmäinen ja lommopäinen rial, kuljeskeli väenpaljoudessa. Kaupungin suuret torit, osansa väenpaljouden merta, olivat aina auki. Katuja ja rakennuksia reunustavat suuret kanaalit kuljettivat tavaraa ja väkeä. Kaikessa oli oma järjestäytynyt kaaoksensa, rytmi jota vastaan ei voinut kävellä. Kaupunki, joka talloi alleen ne, jotka eivät osanneet mukautua. Naaraaja, rotta vailla varsinaista omaisuutta, hallitsi sen oikein hyvin. Matkalla ei-minnekään, päivänä joka oli ei-mitään. Naaraaja hallitsi kaupungin rytmin oikein hyvin. Ja siksi olikin vähintäänkin outoa, että tämä törmäsi johonkuhun. Eikä rotta törmännyt erityisen hitaasti taikka rauhallisesti. Sattui, ainakin Naaraajan mielestä.
|
|
|
Post by Rusalka on Aug 20, 2011 2:51:59 GMT 3
Cassiopeia kuljeskeli ympäriinsä päämäärättömästi. Hänellä ei oikein ollut paikkaa mihin mennä, rahat olivat lopussa ja ystävät myös. Hän oli kuvitellut että elämä ilman pelkoa Pandoran kostosta olisi ollut rauhallista ja vailla pelkoa. Mutta nyt hän toivoi ettei olisi koskaan lähtenyt, tämän luota. Surkeat haaveet vastarakkaudestakin olisivat olleet parempia kuin masentava varmuus siitä ettei hän koskaan saisi haluamaansa. Hän ei edelleenkään ollut huoraa kummempi. Mutta hän oli tottunut siihen, ainoa toivon pilke hänelle oli se että hän oli kaunis, hänellä oli varaa valita keneltä hankki rahansa. Mutta tämä ei hänen itsetuntoaan parantanut. Hän oli elänyt niin pitkään Pandoran suojeluksessa ettei enää tiennyt miten elää. Hän kuljeskeli ympäriinsä tutkaillen josko joku kaipaisi kallista seuraa, hän oli oppinut valitsemaan asiakkaat huolella. Mahdollisimman varakkaita, sellaisia jotka tuskin haluaisivat tappaa häntä esileikiksi ja sellaisia jotka eivät saaneet häntä oksentamaan. Yhtäkkiä hän törmäsi johonkin, hullun kurisen näköiseen otukseen, joka näytti isolta rotalta. Se ei näyttänyt kovin välkyltä. Jostain syystä Cassiopeia jäi tuijottamaan kummaa otusta.
|
|
|
Post by submarine on Aug 20, 2011 3:01:35 GMT 3
Naaraaja keräili itseään hetken vilinässä, lähinnä kuvainnollisesti. Törmääminen teki toki kipeää, mutta enemmänkin tämä oli vain yllättynyt siitä, että törmäsi. Yleensä rotta ei törmännyt, ei vaikkei yleensä nähnyt edes kunnolla eteensä. Ja se vaati hetken verran ihmettelyä. Kuten myös se, mihin oli tarkalleen törmätty. Tämmä meni hetki saada kunnon käsitystä asiasta, sillä rotan mulkosilmät yrittivät parhaansa mukaan tuijottaa eri suuntiin. Siksipä se menikin melkoiseksi pään kääntelyksi. Kissa. Iso kissa. Kyseessä oli jonkinlainen iso, kissantapainen otus. Paitsi että yleensä Naaraaja söi kissoja. Tätä kissaa tuskin saisi syötyä, vaikka yrittäisikin. Kukaties toisin päin, mutta mieluiten ei. Rotalla ei ollut hajuakaan siitä, mitä tässä nyt olisi pitänyt tehdä. Edessä seisoi iso kissa tuijottamassa. Naaraaja kallisti aavistuksen verran päätään, pitkälti vain koska yritti saada tapauksen parhaansa mukaan kummankin silmän eteen. Ja raapi ohimennen niskaansa.
|
|
|
Post by Rusalka on Aug 20, 2011 3:21:02 GMT 3
"Mikäs kumma sinä olet?" Cassiopeia katseli otusta uteliaana. "Enpä ole ennen moista nähnyt." Hän oli varma ettei otus ollut kovin välkky. Hänen mielessään kävi yös ajatus voisiko otuksesta jotenkin hyötyä. Hän ei ollut varsinaisesti ilkeä mutta vuodet manipuloivan sosiopaatin kannsa olivat jättäneet hänen ajatus maailmaansa jäljet. Hän ei aikoisi otusta vahingoittaa tai saattaa vaaraan mutta jotenkin hän voisi sitä hyödyntää. Hänellä oli mukanaan vaatteitten lisäksi vain yksi teräinen tikari, pari kupari kolikkoa ja muutama leivän pala. Viimeiset hän oli varastanut parin liha palan yhteydessä, juuri voidakseen vaikka lahjoa jonkun, itse hän ei syönyt leipää. Hän pudotti leivän palat maahan otuksen lähelle ja katsoi mitä tapahtuisi.
|
|
|
Post by submarine on Aug 20, 2011 3:31:34 GMT 3
Naaraaja kuuli kysymyksen, mutta joutui pohdiskelemaan sitä melkoisen hetken. Ensinnäkin koska siinä oli sanoja. Ja toiseksi, koska sanat olivat oudot. Rotta tiesi oikein hyvin, mikä oli, mutta sen järjestely sanoiksi oli asia erikseen. Naaraaja oli Naaraaja. Kukaties otus oli hieman tyhmä, kun ei ollut vielä sitä tajunnut. Taisi olla, kun ei ollut rottiakaan ennen nähnyt. Rottia oli joka puolella. "Minä. Minä. Rotta", Naaraaja lopulta vinkaisi isolle kissalle, osoittaen itseään vielä selvennykseksi. Rotta ei ollut oikein varma, mistä tässä oli kyse, tai mitä toinen halusi, mutta menkööt. Muutama ohikulkija jäi vilkuilemaan koko touhua, mutta jatkoi kuitenkin pikapuoliin matkaa. Asia ei näille kuulunut, ja useimmiten salaisuus selviytymiseen oli tajuta, että kun jokin ei kuulunut muille, se tosiaan ei kuulunut muille.
Äkkiä kissa vain pudotti, ilman sen suurempia, leipää maahan. Naaraaja jäi tihrustamaan tätä ja leivänpaloja. Viimeksi kun joku oli houkutellut rotan noukkimaan maasta jotain, oli tämä saanut kepistä ja kovaa. Mutta tällä kissalla ei ollut keppiä. Oikeastaan tällä ei vaikuttanut olevan erityisen paljoa mitään. Ja rotalla oli nälkä. Varovaisesti, vilkuillen parhaansa mukaan sekä kissaa että leipiä, Naaraaja kurotti nappaamaan maahan heitetyt leivät. Edes rotta ei ollut niin tyhmä, että olisi luullut saavansa ilmaista ruokaa, mutta joskus oli parempi vain katsoa ja ihmetellä, mitä tuleman piti. Naaraajalla se toimi harvinaisen usein.
|
|
|
Post by Rusalka on Aug 20, 2011 3:42:55 GMT 3
Cassiopeia katseli mite otus noukki leivän palat maasta. Se vaikutti varovaiselta, ehkä se ei siis ollut aivan täysin aivoton. Cassiopeia tarkkaili sitä niin kuin kissat asiota tarkkailevat, niin että mielenkiinnon kohde oli selvä mutta ajatukset salassa. Otus haisi hänestä vähän pahalle mutta ei niin pahalle kuin mitä ihminen olisi saman näköisenä haissut. Hän mietti miten ja mihin moista otusta voisi käyttää. Mutta ensin se pitäisi saada seuraamaan, hän päätti että ei saisi otusta sanoilla valtaansa ja päätti käyttää samoja keinoja mitä Pandora oli käyttänyt. Hän arvelio että otus oletti että siltä odotettaisiin vasta palvelusta ja päätti tehdä sen mitä se varmaan viimeiseksi odotti, hän kääntyi kannoillaan ja alkoi kävellä pois päin. Jos otus seuraisi niin hän olisi onnistunut.
|
|
|
Post by submarine on Aug 20, 2011 3:54:01 GMT 3
Ja äkkiä kissaotus vain kääntyi ja suuntasi väenpaljouden lävitse pois. Muutaman hetken Naaraaja tuijotti tämän perään hämmentyneenä, tietämättä mitä tehdä. Tässä kohtaa olisi ollu hyvä vain tehdä itse sama, kääntyä ja häipyä. Eräs lähikapakka oli viime aikoina alkanut vaikuttaa suopeammalta, eikä se yksi rotannarttukaan enää potkinut yhtä hanakasti pois. Olisi ollut helppo vain häipyä, unohtaa koko juttu ja astua takaisin tavalliseen rymiin. Ja sitten taas toisaalta, Naaraaja oli kiinnostunut siitä, mistä tässäkin oli kyse. Ja sitä paitsi kissalla saattaisi olla enemmänkin leipää sun muuta. Oli tämä ainakin kiinnostavampaa kuin ainainen kujien nuohoaminen. Todennäköisesti. Naaraaja tunki leivänpalan suuhunsa, ja suuntasi sitten toisen perään, pitäen aavistuksen hoppua. Tämä tunsi lähitienoon, mutta siitä ei olisi apua, jos otus vain katoaisi. Se oli melkoisen helppoa suuressa joukossa. Rotta tiesi kokemuksesta. Ohimennen tämä vilkaisi jotakin sekalaista, jonka saattoi tulkita myös vaatimukseksi odottaa.
|
|
|
Post by Rusalka on Aug 20, 2011 4:10:35 GMT 3
Cassiopeia käveli eteenpäin väkijoukossa, hän käveli mahdollisimman hitaasti, siltä varalta että otus tosiaan seuraisi. Hän saapui rakennusten luokse joiden seinissä oli erilaisia kauppoja ja pari baaria ja majataloa. Hän pysähtyi hetkeksi katsomaan millaista väkeä siellä oli. Hän huomasi pari haltijaa istumassa erään baarin ulko terassilla. Toinen näistä katseli selvästi häntä, hyvin kiinnostuneena. Hän tunnisti tuon katseen. Se oli himoa. Tämä oli hyvä, sillä tuon haltijan avulla hän ehkä saisi aterian. Hän alkoi kävellä hymyillen tämän luokse. Haltija esitteli itsensä ja toverinsa ja kysyi sitten kuka ja mikä Cassiopeia oli. "Minun nimeni on Cassiopeia mutta voit sanoa Cassieksi." Haltijat tekivät hänelle tilaa, penkillä jolla molemmat istuivat. Hän istui näiden viereen ja alkoi flirttailla sen haltijan kanssa joka oli katsellut häntä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 20, 2011 4:19:55 GMT 3
Naaraaja seurasi kissaa, vieläkin melko epävarmana siitä, mistä tässä nyt oikeastaan oli kyse. Nyt otus ei näyttänyt enää edes piittaavan tästä, mutta ei voinut mitään. Kukaties tästä touhusta jäisi silti käpälään jotain mielenkiintoista - eipä sillä, että rotan kohdalla siihen olisi vaadittu erityisen paljoa. Olipa miten oli, tämä seurasi kissaa, kun tämä pysähtyi eräällekin aukiolle. Naaraaja kävi välillä täälläpäin, mutta rotat eivät yleensä pyörineet lähitienoolla eikä väki katsonut erityisen hyvällä. Tämä oli tosin valmis tekemään poikkeuksen tässä kohtaa. Ainakin, kun kissaotus suuntasi muutaman haltian luoksi. Naaraaja ei ollut koskaan erityisemmin perustanut haltioista. Heiveröisiä otuksia, usein kaatuivat helpolla. Ja haisivat oudoilta. Pari kertaa tämä oli huitaissut sellaisen hiljaiseksi, mutta muuten pysyi mielellään erossa. Kissasta näytti kuitenkin olevan oikein mukavaa kiehnätä näissä kiinni, ja rotta, välittämättä hiukkaakaan haltioista, jäi pöydän viereen nököttämään, yhä melko ihmetellen. Siinä sivussa tämä narskutteli melkoisen äänekkäästi toista leivänpalaansa.
|
|
|
Post by Rusalka on Aug 20, 2011 4:47:04 GMT 3
Cassiopeia huomasi että rotta otus oli kuin olikin seurannut, se nökötti heidän lähellään. Se haltija joka oli katsellut Cassiopeiaa ei tuntunut edes huomaavan otusta mutta toista tuntui suututtavan sen läsnäolo. "Mitä siinä tuijotat?" Se kysyi vihaisesti, milloin toinenkin haltija kiinnitti siihen huomionsa ja naurahit. "Sehän on rial. Mitä se haluaa?" Cassiopeiaa harmitti tämä huomion menetys, hän olisi todella toivonut saavansa tästä aterian ja ehkä pari kolikkoakin. "Älkää välittäkö siitä, eihän se tee mitään pahaa." "Mitä nyt haisee pahalle ja on ärsyttävä." Sanoi rialin ensin huomannut haltija. Cassiopeia huomasi tämän kopeloivan miekan kahvaansa ja toimi nopeasti. Hän nappasi tikarinsa ja asetti sen haltijan kurkulle. "Jos nyt kuitenkin jättäisit sen rauhaan." Toinen haltija nauroi. "Kisulla on sisua! Pidän siitä." Cssiopeia hymyili ja otti tikarin pois haltijan kurkulta ja alkoi sitten taas flirttailla toisen kanssa.
|
|
|
Post by submarine on Aug 20, 2011 11:12:12 GMT 3
Toinen haltioista otti nokkiinsa. Naaraaja näki tämän tarraavan miekkaansa, ja päästi korviavihlovan sähähdyksen. Typerä otus istui kuitenkin pöytänsä ääressä, ja rotan seuraava aikomus olikin pamauttaa tämän pää muutaman kerran puuta vasten, kiskoa sitten maahan ja pitää huoli, ettei tämä koskaan enää voisi tarttua yhtään mihinkään. Typerä eli ei, oli Naaraaja joutunut melkoisen monta kertaa roikkumaan kynsin hampain kiinni hengessään, ja tiesi kyllä miten tällaisia piti hoitaa. Äkkiä kissa kuitenkin tuli väliin ja nosti veitsen haltian kurkulle. Naaraaja odotti hetken näkevänsä, kuinka mies saisi uuden hengitysreiän, mutta tästä koko touhu vaikutti huvittavalta, ja näiden touhu jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Naaraaja ei koskaan ollut tajunnut ihmisten ja muiden samanlaisten aivoituksia, ja kissatkin olivat ilmeisesti samaa maata. Olipa, miten oli, jätti rotta päiden paukuttamiset toiseen kertaan - mutta piti kyllä äskeisen mielessä.
Kun nyt tarpeeksi tuijottaa mollotti koko tilannetta, pääsi Naaraaja melko nopeasti jyvälle siitä, mitä tässä touhuttiin. Pelkkää kosiskelua ja kiehnäämistä. Rotta oli joskus ennenkin päässyt mulkoilemaan ihmisten sun muiden lisääntymismenoja, ja ne vaikuttivat aina järjettömiltä. Ensin oli hirveä määrä kiertelyä ja kaartelua ja esitettiin, että oltiin kiinnostuneita jostain aivan muusta - tai vaikkei, niin siltikin piti kaarrella. Outoa touhua, oli miten oli. Sitä paitsi haltiat, sikäli kuin rotta mitään mistään tajusi, olivat melkoisen kaukana kissasta kaikin tavoin. Vaikka olihan se myönnettävä, olisi tästä todennäköisesti ollut silti kaikenlaiseen hauskaan... Suuremman tekemisen puutteessa Naaraaja nyppi turkkiaan ja katsoi, josko sieltä löytyisi jotakin mielenkiintoista. Eipä tuntunut löytyvän.
|
|
|
Post by Rusalka on Aug 23, 2011 22:14:05 GMT 3
Casiopeian siinä yrittäessä saada ruokaa ja rotan mutustellessa leipää, hän ei huomannut kuinka hahmo lähestyi heitä. Yhtäkkiä valtava khanda miekan terä laskeutui Cassiopeian kaulalle, hän hätkähti ja katsoi ylös. Kookas leijona naaras seisoi hänen takanaan, sillä oli yllään panssaria ja se oli muutenkin uhkaavan oloinen. "Scylla!" Cassiopeia sanoi ääni käheänä. "Muistat minut ja minäkin muistan sinut, sekä ne mielipuolet joiden kannsa liikuit." "En ole edes nähnyt heitä pitkään aikaan." Cassiopeia sanoi. leijoa kallisti päätään ja katseli Casiopeiaa tutkivasti, haltijat eivät uskaltaneet liikahtaakkaan. Scylla katseli nyt ympärilleen, eikä muita tuttuja näkynyt. Scylla otti terän pois Cassiopeian kaulalta ja asetti sen huotraansa, jonka sitten laittoi selkäänsä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 23, 2011 22:26:18 GMT 3
Naaraaja tajusi kaiken hieman viiveellä, kuten aina kun asiat eivät tarkalleen ottaen liittyneet tähän. Äkkiä paikalla oli toinenkin kissa, ja tällä valtava teräase. Se ei kuitenkaan, kaikkien todennäköisyyksien lakien mukaan, etsiytynytkään lommopäisen rotan lihaan, vaan kohosi toisen kissan kurkulle. Ja sitten tapahtui jotain, ja se olikin ohitse. Loppu meni alun tavoin Naaraajalta hieman ohi, tosin eri syystä. Sokean, hullun ja tyhmän idioottijumala Bogin paikallinen profeetta, palvottavansa veroinen sokea hullu, yritti jälleen kerran hanakasti värvätä rottaa seuraajakseen. Tämä sysäsi vanhuksen pois ja sähähti tälle kertaalleen. Naaraajalla oli jo omat jumalansa, eikä tämän murjotussa päässä ollut tilaa ylimääräisille.
Nopea tilannetarkistus kertoi, että kissoja oli kuin olikin nyt kaksin kappalein. Jostain oli putkahtanut toinenkin. Tämä vaikutti entistä suuremmalta. Rotalla ei ollut hajuakaan taikka puolen viiksikarvan vertaa käsitystä siitä, mistä tässä nyt tarkalleen oli kyse, tai miksi isoja kissoja ilmaantui jostakin vain lisää. Mutta paremman puutteessa rotta tuli siihen tulokseen, että paikalla oli liikaa kaikenlaista. Niinpä tämä teki ehdottoman loogisesti ja älykkäästi, ja heitti toista haltioista vanhalla, puoliksi järsityllä leivänkannikalla.
|
|
|
Post by Rusalka on Aug 23, 2011 22:39:50 GMT 3
Yhtäkkiä rotta heitti toista haltijaa kuivalla leivällä. Cassiopeian huomio kiinnittyi nyt siihen, häneltä pääsi pieni hekotuksen tapainen joka ei kuitenkaan pelon vuoksi juuri lähtenyt kurkusta. Scylla huomasi koko otuksen vasta nyt. Haltijat pomppasivat pystyyn, tarttuivat aseisiinsa ja hyökkäsivät rottaa kohti. Cassiopeia aikoi ensin nousta puolustamaan rottaa mutta muisti sitten takanaan olevan pelottavan olennon. Sen sijaan hän katsoi Scyllaa ja sanoi. "Tee jotain, ei se ansaitse kuolla tuon vuoksi. Scylla oli hetken hämmästynyt, sillä hän ei olisi odottanut tällsista joltakulta joka oli ollut läheisissä väleissä Pandoran kanssa. Hän kuitenkin teki niin kuin Cassiopeia toivoi ja otti m iekan esiin. Astui sitten eteenpäin haltijoita kohti.
|
|
|
Post by grishmak on Aug 23, 2011 22:58:23 GMT 3
Rein oli saapunut vasta muutama päivä sitten tähän uuteen kaupunkiin, mutta oli kestänyt pidemmän tovin, ennen kuin hänen oli onnistunut löytää paikallinen maagien talo. Sillä tiedettävästi sokeiden oli vaikeahko löytää mitään uudesta paikasta, mutta pienellä 'suostuttelulla' hänen oli onnistunut saada itselleen opas. Ikävä kyllä maagit olivat torjuneet hänet muka liian agressiivisena ja määrännet, että jos hänen onnistuisi olla kuukauden ajan käyttämättä aseitaan he harkitsisivat uudestaan hänen pääsyään oppilaaksi.
Siitä oli kulunut nyt kaksi päivää ja hän oli nauttimassa yrttijuomaansa jonkin baarin tai majatalon ulkopöydässä. Yllättäen hän oli haistavinaan rotan. Reinin mielestä oli harvinaisen ärsyttävää, että hän ei voinut vain ottaa ja hyökätä tuon vastenmielisen otuksen kimppuun, sillä se olisi pilannut hänen mahdollisuutensa oppia lisää varjo magiaa, jonka avulla hän voisi edes jotenkuten nähdä. Ikäväkseen hän pian ymmärsi hajun tulevan lähltä häneen takaansa. Eivätköhän maagit tulkitsisi sen hyväksi, jos hänen onnistuisi olla kalauttamatta tätä otusta.
Yllättäen takana olevasta pöydästä nousi kaksi miestä miekan veto äänen saattelemana. Rein arveli, että voisi ehkä pelstaa rotan, vaikkei siitä pitänytkään. Hän laski tuolinsa taakse tylsytetyn koukkumiekkansa koukun ja tuntiessaan saaliinsa hän nykäisi sen ilmaan. Kuului varsin viihdyttävä tömähdys miehen kaatuessa. Rein jatkoi juomaansa, kuin ei olisi huomannut mitä oli tehnyt.
|
|