|
Post by spyrre on Jun 22, 2011 20:15:22 GMT 3
Tulihan se uumoiltu verilöylykin lopulta kun hiukan odotti. Laiha nuorukainen jupisi itsekseen ja seurasi epäluuloisena ympäristöä yksisarvisen lähestyessä haavoittuneita kun paikalle virtasi entistä enemmän vartiokaartia. Se ehti jo hetken toivoa että tilanteesta selvittäisiin pahoitteluilla ja parin vahingoittuneen miehen parantamisella kunnes koira äkkiä repesi nauramaan jota seurasikin sitten melkoinen kaaos. Aseiden alkaessa heilua purppuratukka älähti ja paineli kiireesti sivummalle niin rialin kuin koirankin kiskaistessa kättä pidempää esille ja alkaessa enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti nuijia matalaksi ympärillä parveilevia vartiomiehiä näiden komentajan pitäessä entistä kovempaa äläkkää. Aseeton ja selvästikin taistelukyvytön poika ei edes harkinnut liittyvänsä mukaan metakkaan ja ensimmäisen selkeän kuolonuhrin kaatuessa katuun se ei edes yrittänyt vajavaisin keinoinensa rauhoittaa tilannetta vaan perääntyi kiireesti yksisarvisen luokse... tavoilleen uskollisena tietysti tämän ja mellakan väliin. "Voitko sä parantaa ne kaikki niin nopeasti että ehditään pois ennen kuin lisää tulee? Mä en usko että ne kuuntelee meitä enää ollenkaan tämän jälkeen." Se kysyi levottomana eläimeltä, kuulostamatta oikeastaan kovin luottavaiselta. Hän ei tiennyt miten yksisarvisen voimat toimivat ja mitä tämä oikeastaan aikoi, mutta ainakin päälle päin kaikki näytti olevan tuskallisen hidasta jättäen epäselväksi tapahtuiko tässä nyt oikeasti yhtään mitään. "Meidän pitäis häipyä ennen kuin niitä tulee lisää..." Olihan se verenvuodatusta ennenkin nähnyt mutta väkivaltainen, kaoottinen tilanne oli varsin omiaan saamaan pojan varsin huolestuneeksi ja turvattomaksi varsinkin kun se ei pystynyt vaikuttamaan tilanteeseen millään tapaa, eikä se nyt tietenkään suuremmin verilöylyn katselustakaan nauttinut. Hiljakseen hyökkääjät olivatkin käyneet vähiin hänen katsellessaan ja lopulta jäljellä olivatkin vain komentaja sekä rial ja koira veren tahrimine turkkeineen. Purppurapää mutisi kirouksen ja vilkaisi ympärilleen puoliksi odottaen näkevänsä vartijoiden apujoukkojen rynnistävän kauemmas pyrkivän panikoivan väkijoukon seasta. Yksi asia taisi ainakin olla selvä: kävi miten kävi, tähän kylään kenelläkään heistä ei tainnut enää ihan heti olla asiaa.
|
|
|
Post by Rusalka on Jun 22, 2011 20:37:42 GMT 3
Taistelu oli pian ohi, pystyssä oli vain lihava johto mies joka katseli olkaansa pidellen maassa lojuvia miehiään joista jotkut sentään vielä kykenivät valittamaan, rial ei näyttänyt siltä että tapaus olisi tätä kummemmin hetkauttanut mutta Phoebe oli huolissaan, mitä tästä seuraisi. Vartijoiden johtaja lysähti polvilleen, se hieman riipaisi Phoebea, sillä eleen olisi voinut tulkita suruksi mutta sitten päälikkö sanoi jotain joka sai Phoeben unohtamaan hetki sitten tuntemansa säälin. "Tiedättekö kuinka hankalaa näiden tollojen kouluttaminen on?" Phoebe olisi voinut vaikka vannoa etteivät nämä tyypit olleet edes kuulleet sellaisesta asiasta kuin koulutus. "Nyt pitää varmaan häipyä." Phoebe sanoi kaikille läsnä oleville ei ihmisille ja omituiselle pojalle. Väki joukkoon oli syntynyt tilaa, ihmisten ja muiden torilla olijoiden ottaessa etäisyyttä taistelijoista ja vaikka nämä alkoivat pikku hiljaa taas uteliaisuuttaan lähestyä, oli nyt vielä sopivasti tilaa paeta, varsinkin kun kaiken kaikkiaan tori väki oli kokonaisuudessaan vähentynyt joidenkin paetessa kokonaan paikalta. Phoebe päätti kerrankin elämässään olla hyvä roolimalli ja otti ensimmäisenä jalat allensa, elleivät muiden ulkonäöt pettäneet vain yksisarvisella ei olisi ongelmia pysyä hänen perässään. Niinpä hän ei juossut aivan niin nopeasti kuin olisi voinut, se ei ehkä vielä olisi ollut mahdollistakaan, oli torilla vielä sen verran ahdasta. Hän toivoi että muut seuraisivat, sillä tämän jälkeen kunkin olisi vaarallista liikkua yksin. Ja hän oli nyt myös vakuuttunut siitä että kaikkia paikalla olleita vainottaisiin, riippumatta siitä olivatko nämä todella osallistuneet taisteluun.
|
|
|
Post by submarine on Jun 22, 2011 20:56:59 GMT 3
Vartijat oli saatu hengiltä, mutta kauaa sitä riemua ei kestäisi. Lisää oli todennäköisesti jo matkalla, tai jos ei vielä olisi, niin pian ainakin. Nrrrp arvaili ainakin parin äsken saaduista haavoista olevan ikävää sorttia, mutta juuri tällä hetkellä niitäkään ei ehtinyt jäädä ihmettelemään. Nyt oli aika olla jossakin aivan muualla, kun lisää vartijoita, enemmän ja paremmin varustautuneita, rymistelisi paikalle hakkaamaan pieniksi viipaleiksi kaikkea hiemankaan syyllisen näköistä. Eikä edes narttu aikonut väittää, että olisi selvinnyt siitä turhan hyvin. Ei ainakaan näissä olosuhteissa. "Pois", Nrrrp totesi hyvin ytimekkäästi, lähinnä penikalle, mutta myös siinä sivussa yksisarviselle, joka teki jotakin raatojen kanssa. Koiraotus oli jo suuntaamassa hyvää kyytiä pakoon, eikä rotta nähnyt suurempia syitä olla seuraamatta esimerkkiä. Ohimennen tämä kuitenkin nappasi pennusta otteen. Ei tätä voinut jättää kaiken keskelle ihmettelemäänkään. Ja sitten mentiin.
Väkijoukko, ainakin niin paljon kuin sitä vielä oli jäljellä, ei välttämättä antanut koiraotukselle aivan niin paljon tilaa kuin olisi ollut suotavaa, mutta valtava, verinen, poikaa mukanaan retuuttava rial olikin asia erikseen. Rotta toimi melkoisen hyvänä tienavaajana, olkoonkin ettei ollut erityisen huomaamaton. Tässä kohtaa se tosin oli ainakin Nrrrpille melkoisen mitätöntä nopeuden rinnalla. Tuskinpa vartijoiden olisi erityisen vaikea selvittää, minnepäin syylliset olivat paenneet, yrittipä olla miten huomaamaton tahansa. Oli miten oli, Nrrrp seurasi ainakin vielä koiraotusta. Kukaties tämä tiesi, minne mennä.
|
|
|
Post by dallan on Jun 22, 2011 21:32:49 GMT 3
Kaikki ottivat ja lähtivät rotta vieläpä Spyro kainalossaan. Oli tehtävä päätös seuratako vai ei eikä aikaa miettiä tosiaan ollut seuraavaa viittä minuuttia. Ilmeistä oli, että yksisarvista tarvittiin täällä, sillä se parantaisi suoraan parin miehen henkiinjäämistodennäköisyyttä ja edelleen äidillisistä eleistä tulkiten Spyro tuskin oli hengenvaarassa siellä, mihin muu seurue nyt olikaan menossa. Ainoastaan vartiopäällikön epäkunnioittavat kommentit alaisiaan kohtaan sorahtivat yksisarvisen korvassa niin pahasti, että hänen teki mieli opettaa tälle kunnioitusta, mutta se ei oman turvallisuuden kannalta ollut järkevää, kun uroksella ei ollut tarvittavaa auktoriteettiasemaa sellaiseen tässä kaupungissa. Edelleen hän ei voisi rangaista loukkaantuneita vartijoita siitä, että heillä oli häijy esimies etenkään, kun kyseessä oli näin suurella asialla rankaiseminen.
Toisaalta taas Rial olisi ehkä tahtonut hänet mukaan, vaikka 'pois' kovin monitulkintainen ilmaus olikin eikä siitä voinut tietää tarkoittiko se, että 'minä menen pois' vai 'mennään pois'. Rotan motiiveistakaan ei tiennyt. Ilmeistä oli, että tämä oli kiinnostunut omien haavojensa parantumisesta, joiden kriittisyyttä Dallan ei tuntenut, mutta edelleen rotta oli ollut kovin kiinnostunut yksisarvisen sarvesta ja vaikuttanut yrittävän viedä se voimakeinoin, joten sikäli Dallan ei ollut kovin vakuuttunut siitä, mihin häntä lopulta mukana tarvittaisiin jos tarvittiin yhtään mihinkään. Tätä pohtiessaan yksisarvinen olikin jo ehtinyt tarkistamaan ensimmäisen maahan lyödyn kuntoa eikä hänellä oikeastaan ollut syytä kuin jatkaa sitä, mitä oli aloittanutkin.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 22, 2011 22:06:57 GMT 3
Niin päällekäyvä persoonallisuus kuin olikin, oli oikeastaan varsin hyvä tähän hätään että rotta oli niin määrätietoinen kuin oli. Jos olisi ehtinyt tajuamaan että yksisarvinen jäi keskelle ruhjottuja ruumiita ja mahdollisia vihamielisiä sivustakatsojia niin että tämä saattaisi olla jotenkin mahdollista yhdistää äskeiseen kaaokseen purppuratukka olisi saanut uuden kriisin pähkäiltäväkseen sen suhteen, pitäisikö paeta muiden joukossa vaiko jäädä. Nyt sillä ei ollut ylellisyyttä valita, joten kaiken maailman pohdinnat saivat jäädä myöhemmäksi. Tavoilleen uskollisena se älähti yllättyneeseen sävyyn rotan kaapatessa napakan otteen ja alkaessa retuuttaa häntä pitkin katua edellä painelevan koira-olennon perässä, kompastellen muutaman kerran ennen kuin pääsi sen verran ajan tasalle että jalkansa tajusivat mitä oikein tapahtui. Vaihteeksi se ei ollut edes vastahankaisella kannalla tähän uusimpaan käänteeseen vaikka retuuttaminen saikin sen olon epämukavaksi vaan päin vastoin, se oli oikein motivoitunut häipymään koko kylästä ennen kuin jotain pahempaa olisi edessä. Tosin, tovin päästä sen tajuntaan iskeytyikin se fakta että sarvipää oli tosiaan jäänyt jälkeen joka sai sen hidastamaan ja kuikuilemaan taaksepäin... tosin ainoastaan siksi aikaa että suurempi rotta tekisi kiskomalla lopun moisesta hidastelusta. Tarkemmin ajatellen, yksisarvinen tuskin olisi vaarassa toisin kuin he ja haavoittuineta auttamaan jäädessään tätä varmasti kohdeltaisiin kunnioituksella hyväntekijänä rikollisen sijaan... mitä taas heistä muista (no, ainakaan kahdesta muusta) ei voinut sanoa. Siltikin poikaa vaivasi hetken verran melkoisen huono omatunto, kunnes se päätti että oli parempikin että sarvekasta ei oltu sotkettu tähän draamaan tämän enempää... ei sillä, että hänkään oikeastaan olisi ollut suuremmin osallinen, jos asiaa alkaisi ajatella tarkemmin... mutta se nyt oli sivuseikka, kun käsivarressa roikkui itseään pidempi määrätietoinen rotta. "Minne me ollaan menossa?" Se sai juuri ja juuri kysyttyä juoksemisen lomasta ennen kuin meinasi kompastua kenkiinsä. Sen siitä sai kun yritti tehdä liian montaa asiaa kerralla.
|
|
|
Post by Rusalka on Jun 22, 2011 22:32:38 GMT 3
Heidän siinä juostessa purppura pää kysyi mihin he olivat menossa. "Kaupungin reunassa alkaa metsä, mennään sinne." He juoksivat nyt nopeammin kun he olivat päässeet torilta, torin ja metsän välissä oli vai muutamia huolimattomasti sijoitettuja taloja, köyhemmän väen asuin aluetta jotka eivät erityisemmin piitanneet siitä mitä heidän kotiensa ohi juoksevat olennot olvat tehneet. He olivat enimmäkseen ihmisiä mutta taustansa takia heihin suhtauduttiin usein samalla lailla kuin ei ihmisiin. Niinpä he tiesivät että se että kyseiset olennot näyttivän pakeneva virkavaltaa ei välttämättä tarkoittanut sitä että he olivat tehneet jotain. Lopulta he saavuttivat metsän reunan ja sukelsivat sen varjoihin. Se oli tiheää lehtimetsää ja oli keski kesä joten varjot olivat todella nimensä veroiset. Phoebe ei tuntenut seutua mutta hän oli metsissä kotonaan ja tunsi olonsa heti turvallisemmaksi päästessään elementtiin joka oli monille heidän jahtaajiensa lajiin kuuluville niin vieras. "Odotetaanko tässä hetki ja katsotaan vieläkö meitä jahdataan?"
|
|
|
Post by submarine on Jun 22, 2011 22:59:22 GMT 3
Juostiin minkä päästiin, ainakin melkein, pitkin katuja ja kujia, ja lopulta edessä odotti metsä. Se passasi Nrrrpille oikein hyvin, vartijat tuppasivat usein olemaan haluttomampia tunkemaan metsään heti perässä. Yleensä siinä kestäisi aina oma hetkensä, eivätkä nämä muutenkaan tupanneet turhan tarkkaan syvemmältä etsimään. Se passasi, sillä vaikka äskeinen ei pitkään ollut kestänytkään, ja vaikka haavat eivät ainakaan heti kuolettavia olleetkaan, ei narttu olisi mitenkään pistänyt pahakseen pientä levähdystaukoa. Lopulta metsässä, ja melkein varmana ettei kukaan seurannut ainakaan välittömästi, tuli pysähtymisen aika. Tai koiraotus pysähtyi, Nrrrp seurasi perässä. Ja järjen mukaan penikkakin pysähtyi, kun ei enää kiskottu.
Nrrrp ei vastannut koiralle sanoilla, joita ei jaksanut juuri nyt edes varsinaisesti ajatella. Sen sijaan rotta rojahti raskaasti ja hyvin ehdottoman oloisesti mättääntapaiselle, selvästikin haluamatta jatkaa aivan heti. Tai ollenkaan, jos niikseen. Nopean taistelun hurme alkoi hälvetä, eikä Nrrrp voinut väittää olonsa olevan erityisen hyvä. Haavat eivät välttämättä olleet tappavaa laatua, mutta silti ne tekivät kipeää. Yksi vatsan tienoilla, toinen kyljessä ja yksi kummassakin kädessä. Äskeinen ei ollut ollut erityisen hyvä tilanne, saati sitten paikka, eikä todellakaan rotan tähtihetkiä...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 23, 2011 0:18:41 GMT 3
Purppuratukka ei ollut varsinaisesti kestävyysjuoksija, mutta lyhyemmällä matkalla se onneksi oli kiitettävän vikkelä kintuistaan. Kun päästiin kylästä metsän suojiin se alkoi kyllä olla jo aika hengästynyt mutta luultavasti paremmassa kunnossa kuin muut osapuolet. No, olipahan ainakin päästy kylästä hengissä ja ilman enempiä juonenkäänteitä. Poikakin pysähtyi haukkaamaan henkeä hakien toisella kädellään tukea viereisestä puunrungosta rotan irrottaessa viimein otteensa, luoden tähän jopa aavistuksen huolestuneen katseenkin otuksen lysähtäessä pitkäkseen. Hän oli olettanut veren tämän turkissa olevan peräisin vartijoista, mutta ilmeisesti seassa oli rotan omaakin... vaikka tämä vaikutti enemmänkin uupuneelta kuin viimeisiään vetelevältä. Se silmäsi koiraakin tutkivasti, joka näkyi puolestaan pärjäilevän melko hyvin tilanteeseen nähden. Poika nyökkäsi myötäilevästi tämän sanoille, kääntyen vilkaisemaan olkansa ylitse tulosuuntaan. "Ei kannata kyllä jäädä tähän pitkäksi aikaa. Jos ne aikoo tulla perään, meitä ei ole hirveän vaikea löytää vaikka ne tulis ilman koiriakin." Se huomautti viitaten maankamaraa sieltä täältä koristeleviin kirkkaanpunaisiin pisaroihin joka seurasi heitä luultavasti lähes koko matkalta. Toki näitä olisi vaikeampi nähdä aluskasvillisuudesta kuin kadulta ja jos kukaan ei vuotanut suuremmin tuoretta verta vana katkeaisikin piakkoin, mutta pätevä jäljittäjä tai yksinkertainen etsintäpartio varmasti hoksaisi heidät pian näin läheltä kylää. Purppuratukka ei tiennyt kuinka monesta taposta he (no, nämä kaksi muuta) tällä hetkellä olisivat syytettyinä, eiköhän ajojahdin kiivaus olisi hyvin pitkälti kiinni siitä. Ajatus oli epämiellyttävä vaikka hän ei ollutkaan ollut suoraan osallinen... ja vielä ikävämpää oli kun poika hoksasi Kissan jääneen harhailemaan jonnekin kylän kaduille. Eläintä ei ollut näkynyt sen jälkeen kun rial oli näyttänyt naamansa eikä hän ollut edes muistanut kaivata tätä. No, tuskin pieni peto vaarassa oli... pakko kai se oli odottaa pahimman mekkalan laantumista ennen kuin lähtisi pimeän turvin takaisin etsimään tätä. Ajatuksissaan purppuratukka vilkaisi uudestaan kohti kylää, mutta ei saanut silmiinsä vieläkään mitään kovin hälyttävää. Eivätköhän he voisi levätä tovin ennen kuin lähtisivät liikkeelle turvallisempaan paikkaan, kuka sitten ikinä minnekin. Sääli ettei hän itse voinut jatkaa matkaansa saman tien, kylään palaaminen edes yömyöhään ei houkutellut tippaakaan vaikka ilmeisesti tuttu yksisarvinenkin majailisi siellä jossakin. Nuorukaisella tosin tuskin olisi rohkeutta alkaa nyt etsiskellä tuota tähän hätään noin vihamielisessä ympäristössä, kunhan kissa tarttuisi matkaan olisi parasta häipyä jonnekin muualle niin pian kuin mahdollista. Porukan kahta muuta osapuolta tuskin hänen lemmikki-pulmansa kiinnostaisivat pätkääkään, joten reittien eroaminen olisi pian edessä. Syvään huokaisten hän istahti sammalikkoon levätäkseen vielä hetken, tuntien jostain syystä huonon oma-tunnon vaivaavan mieltään.
((Noh, kirjoitin nyt vielä tällaisen lähinnä itselleni tilanteen ratkaisuksi, ja jos kerran lopetetaan tähän jätin tarkoituksella vuorovaikutuksen pois. Kiitoksia seurasta, oli viihdyttävää ainakin minun mielestäni. =) ))
|
|