|
Post by dallan on Jun 16, 2011 23:40:42 GMT 3
Dallan tajusi tilanteen vakavuuden, kun joku viinaan tykästynyt ukko huuteli Phoebelle, että "osaatkos otus käyttää sitä miekkaa" ja käveli tiehensä välttääkseen kaikki seuraamukset. Oletti varmaan, että toisella oli riittämiin tekemistä jo oman tilanteensa ratkaisemisessa ja sopi sitä olettaakin, kun tilannetta katselevaa väkijoukkoa oli kerääntynyt sinne tänne turvallisen välimatkan päähän aika määrin. Heidän sekaansa oli helppo hukkua jos kukaan ei sen tarkemmin katsonut perään.
Dallan ei tosin voinut noin vain kadota mihinkään. Viimeistään siinä kohtaa, kun kaupungin oma poika oli loukkaantunut, niin joku varmaan lassoaisi Dallanin paikalle jos hän yrittäisi mennä tästä yhtään mihinkään. Oli siis järkevää valita se hyödyllisempi tie ja osoittaa samalla solidaarisuuttaan olemalla valmiina siltä varalta, että joku saisi pahan sortin haavan seurauksena tästä turhasta riidasta, jota pelko ruokki. Ihmiset heittäytyivät aina aivan naurettaviksi ollessaan huolissaan jostain ja ylireagoivat ja reagoivat ylireaktioon ja lopulta joku oli haavoittunut turhan takia.
Arvosteleminen hiljaa mielessään ei kuitenkaan auttanut itse tilannetta yhtään eteenpäin eikä tällaisessa tilanteessa auttanut ventovieraana mennä mitään rauhanjulistustakaan sanelemaan. Näin yksisarvinen päätti pikemminkin tehdä läsnäolonsa selväksi ja komentaa kunnolla tiellä olleita välikohtausta toljottavia ihmisiä sivuun. "Väistäkää!" yksisarvinen komensi kovaan ääneen kuin mikäkin suuri herra vailla henkivartijaansa huutelemassa puolestaan ja kopisteli lähemmäs tapahtuma-aluetta.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 17, 2011 0:00:27 GMT 3
Ja siinä purppuratukka oli sitten jälleen lykkäämässä nenäänsä jonnekin minne sen ei olisi pitänyt. Tietenkään se ei tuntenut "koira-otusta" ei omannut mitään vedenpitävää faktaa siitä että tämä nimenomaan oli syytön mutta olento "näytti" viattomalta ja tähän hätään se riitti. Olihan poika sentään seissyt melkein vieressä kun metakka oli alkanut eikä ollut nähnyt otuksen tekevän mitään epäilyttävää.... ellei kojun takana piileskelyä olisi sitten pitänyt laskea epäilyttäväksi. Ehh... No, nyt ei ollut aikaa pohtia asiaa sen enempää, koska vartijat olivat jo ehtineet paikalle. Kauempaa kadulta joku kuului huutavan ihmisiä väistymään ja jos olisi jäänyt kuuntelemaan, nuorukainen olisi saattanut jopa tunnistaa äänen, mutta nyt sillä oli aivan liian kiire moiseen.
Poika tömisteli väkijoukon halki lähemmäksi rotta perässään seisahtuen sitten hetkeksi epäröimään ennen kuin avasi suunsa yrittäen herättää hätyyttäjien huomiota "hei!" -huudahduksella ja huitomisella. Kukaan ei näyttänyt tosin kuuntelevan, ennen kuin hän korotti ääntään. Kun purppuratukka lopulta sai huomiota osakseen varsin ikävästi mulkoilevien silmäparien muodossa, sitä alkoi hetkellisesti melkein kaduttaa... tosin, vain melkein. "Hei kuulkaas nyt! Mä olin tossa melkein vieressä enkä nähnyt sen tekevän mitään!" Se ilmoitti yrittäen kuulostaa mahdollisimman määrätietoiselta. Se, että oliko tämä yritys tarpeeksi, oli sitten taas aivan eri asia. Ikävien katseiden edessä sen itseluottamus rakoili hiukan, mutta härkäpäisesti se pysyi paikoillaan vaikka olemukseen hiipikin aavistus varovaisuutta.
|
|
|
Post by Djessa on Jun 17, 2011 0:16:24 GMT 3
Vartijat katselivat nulikkaa epäilevästi mutta koska tämä vaikutti ihmiseltä vaikka olikin hieman outo niin he alkoivat harkita tekemisiään. Vartijoiden johtaja käänsi katseensa Phoebeen joka kammppaili taistelu ja pako vietin sekä hysteeriseksi heittäytymisen välillä. "No, jos me nyt sitten tutkimme sinut niin kai tämä selviää." "Juu, juu, en minä mitään ottanut, tutkikaa." Phoebe ei erityisemmin pitänyt siitä että vartijat kävivät läpi hänen vähäiset tavaransa ja tutkivat hänet. Tosin se ettei hän ollut ihmis nainen ainakin säästi hänet liialta kourimiselta. Kun vartijat eivät olleet löytäneet mitään mikä vaikutti siltä että se olisi peräisin torilta he hymähtivät aivan kuin pettyneinä. "No et sinä ilmeisesti mitään vienyt mutta hittojako sinä sillä lailla kyykit?" "Tuota, minulla oli kivi kengässä." "Ei sinulla ole kenkiä." "Tarkoitin varpaiden välissä." Vartijat katsoivat Phoebea vielä kerran nuivasti ja vilkasivat ympärilleen. Tapaus oli herättänyt monien ei ihmisten huomion joiden joukossa oli suuri riel. Ja he rupesivat miettimään että jos he nyt vielä isottelisivat anthrolle, he saattaisivat provosoida ei ihmisiä. Niinpä Phoebe jäi itsekseen vartijoiden lähdettyä katselemaan muita ei ihmisiä jotka olivat vaikuttaneet tapaukseta kiinostuneilta ja hän päätti myös mennä kiittämään nuorukaista joka oli puhunut hänen puolestaan.
|
|
|
Post by submarine on Jun 17, 2011 0:33:18 GMT 3
Nrrrp seuraili tilannetta, jossa ei sitten loppujen lopuksi niin paljoa seurattavaa ollutkaan. Vartijat räpläilivät minkä räpläilivätkään ja häipyivät sitten. Ketään ei ollut tarvinnut alkaa pieksemään. Eipä niin, että vartijoiden runnominen olisi ollut erityisen vaikeaa, mutta siitä seurasi yleensä kaikkea ikävää. Joka tapauksessa, penikkakin oli kunnossa - muuten kuin siis että oli surkean laiha rimpula. Ei siitä tulisi koskaan kunnollista ja isoa jos jatkaisi samaan malliin. Ajatuksissaan narttu tarttui poikaa toisesta kädestä ja kohotti sen paremmin tarkasteltavaksi. Ote ei ollut luja, mutta sitäkin varmempi. Luiseva oli, ei ollut mokoma syönyt tarpeeksi. Saman tien Nrrrp tökki myöskin kokeilevasti penikan kylkiä ja reisiä. Eipä tuntunut niissäkään paljoa lihaa olevan. Kovin oli laihanlainen penikka, jäisi kitukasvuiseksi jos ei söisi. "Syö että kasvat. Luuta tuntuu, ei saa", neuvoi narttu vinkuvaan sävyynsä jatkaessaan pennun tökkimistä sieltä täältä. Eipä tuntunut olevan kunnon lihaa missään. Kuolisi talven tullen vielä nälkään, kun ei ollut edes turkkia.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 20, 2011 19:08:33 GMT 3
((Röyhkeästi skippasin nyt Dallanin, pahoittelut tästä.))
Hiukan vastoin pojan odotuksia sen ei tarvinnutkaan alkaa vängätä sen suuremmin vartijoiden kanssa vaikka se oikeastaan olikin hiukan jo tähän varautunut. Se oli vähällä alkaa automaattisesti väittämään vastaan kun vartija puhui, mutta tajusi onneksi napsauttaa suunsa kiinni viimetingassa jääden sen sijaan seuraamaan uteliaana uskaltamatta oikeastaan sanoa enää mitään siinä pelossa että vartijat muuttaisivat mielensä. Viitsittyään viimein tutkia koiramaisen otuksen mokomat totesivat ettei tällä tosiaan ollut mukanaan mitään epäilyttävää je menivät sitten menojaan. Nuorukainen kohotti kulmiaan suurimmaksi osaksi silmillään roikkuvan kummallisen purppuraisen kuontalonsa alta tuijotellen epäluuloisesti näiden perään tovin, ja kääntyi sitten silmäämään koiramaista olentoa uteliaasti kuonosta varpaisiin. Koiralta se näytti ja haisi, mutta ei vaikuttanut kovinkaan äkäiseltä yksilöltä. Miekka vyölläkin pisti silmään mutta jätettiin omaan arvoonsa kun olento ei selvästikään ollut uhkaava.
"Mitä sä oikein teit että ne hermostui?" Se kysyi uteliaana viimeistään nyt paljastaen että se ei oikeastaan ollut väitteistään huolimatta suuremmin koiran touhuja vahdannut, mutta ennen kuin se ehti sanoa muuta paikalle mukana seurannut rotta pisti sen pasmat sekaisin keksiessään alkaa tökkiä natiaista varsin harhauttavasti. Se vinkaisi yllättyneesti ja yritti hypätä kauemmas tökkivästä käpälästä jo aavistuksen verran tuskastuneena. "En mä nyt NIIN pieni ole!" Se protestoi, mutta lähinnä muodon vuoksi, ei ollut kyllä sen itsensäkään kieltäminen että ruokaisampiakin kausia oli hänen historiassaan nähty. Nuorukainen itse jos kuka oli sitä mieltä että hän oli ehdottomasti aivan liian rääpäle, mutta kolhaisi mokomasta huomauttelu ylpeyttä joka tapauksessa. Ja aivan kuin tilauksesta, päätti hänen vatsansa ilmoittaa kannatuksensa talttahampaan repliikille murahtamalla äänekkäästi saaden syyttävän mulkaisun tummanruskeasta silmäparista.
|
|
|
Post by Rusalka on Jun 20, 2011 19:21:00 GMT 3
Phoebe päästi helpotuksen huokauksen kun vartijat poistuivat. Pojan rääpäle kysyi mitä hän oli tehnyt mutta ennen kuin Phoebe ehti vastata poika oli taas kannsa käymisissä ison rotan kanssa. Phoebe rohkaisi mielensä ja päätti kysyä asiaa joka häntä kiinnosti ja jonka takia hän oli joutunut vaikeuksiin. "Tuota noin, mikä sä oikein oot?" Phoebe jäi odottaan vastausta toivoen ettei hän ollut törmännyt otukseen joka suhtautuisi uteliaisuuteen yhtä vihamielisesti kuin kauppias rosvo epäiltyyn.
|
|
|
Post by submarine on Jun 20, 2011 19:36:15 GMT 3
Penikan vikinällä oli suunnilleen yhtä paljon vaikutusta Nrrrpiin, kuin minkä tahansa keskenkasvuisen. Aina ne jotakin vinkuivat, eikä siitä kannattanut suuremmin välittää. Eivät kuitenkaan tienneet itse, mikä oli parhaaksi. Viimeistään vatsan murinasta se taas nähtiin: turhaan väitti pentu vastaan kun oli kuitenkin nälissään ja pieni. "Syö. Kasvat isoksi", jämäkkä rotannarttu vastasi, survaisten vielä painoksi vähille sanoilleen poikaa kipeästi navan tienoille sormella. Ei sattuisi sellainenkaan jos olisi kunnon vatsa.
Penikka pelastui enemmiltä tökkimisiltä, kun jokin muu kiinnitti Nrrrpin huomion hetkiseksi. Varkaaksi huudettu, mutta ilmeisesti syytön koiran tapainen otus alkoi puheliaaksi. Ja peräti rotalle. Tämä kääntyi tihrustamaan otusta ja pyörittelemään hetkeksi kuultuja sanoja järkeväksi kokonaisuudeksi. "Rotta. Kovan Emon rotta", narttu lopulta vinkaista urahti. Eipä siihen juuri muutakaan voinut sanoa. Se Nrrrp oli. Kovan Emon rotta. Suuri rotta.
|
|
|
Post by dallan on Jun 20, 2011 19:47:52 GMT 3
Maailma eteni niin kovaa, ettei Dallan ehtinyt mukaan. Toisaalta hyväkin, koska kun kerran kaikki meni onnellisesti ilman väliintuloa, niin mitäpä sitä murehtimaan, ettei ehtinyt puuttumaan asiaan. Voisi keskittyä harmittelemaan pienempiä asioita kuten sitä, että torikauppa oli sekaisin tästä välikohtauksesta ainakin tovin verran. Huolestuttavaa oli markkinoiden kannalta jos jokainen pieni varkaussyytös johti tällaiseen uteliaisuusryppääseen, mutta ehkäpä syytetyn olomuodolla ja sen aiheuttamalla ketjureaktiolla oli osansa tähän.
Valitettavasti saman ilmiön seurauksena saisi heittää haaveensa kangaskaupoista. Tunnelma kun oli ennen kaikkea jännittynyt kaiken erikoisemman suhteen, joten jo valmiiksi vastahakoinen nahkatarvikekauppias tuskin myisi hänelle kassia ainakaan tämän jälkeen. Näin ollen potentiaalisista tuliaisvaihtoehdoista jäi jäljelle vain taskuun mahtuvat tavarat. Mahtaisiko täältä löytyä jalokiviä jostakin? Epätodennäköistä se varmaan torilta oli tai millä nimellä näitä kutsuisikaan, mutta ei se poissuljettua ehkä ollut, että joku myisi jotain muutakin kuin metallikrääsää. Ei sillä, mielenkiintoisempaa sitä oli etsiä ja haistella vähän markkinatunnelmaa, kun leikkiä parantajaa sadan silmäparin alla.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 20, 2011 20:08:27 GMT 3
Ja protestia seurasi lisää väkivaltaa pontevan vatsaan tökkimisen muodossa purppuratukan älähtäessä uudestaan ja keräten kiireesti muutaman metrin verran etäisyyttä pidellen vatsaansa kiroillen itsekseen. Normaalisti poika olisi luultavasti jo hermostunut kohteluunsa mutta se ei oikein vieläkään tiennyt mitä olisi ajatellut koko tilanteesta. Olihan rotan tökkiminen ärsyttävää, mutta periaatteessa se ei ilmeisesti kuitenkaan tarkoittanut pahaa, mikä sai mokomaan (kovakouraiseen) paapomiseen tottumattoman olennon lähinnä ymmälleen. Otus sai kuitenkin jo varovaisia katseita osakseen purppurapään osatessa jo varautua mahdolliseen tökkimiseen. "No hyvä! Lopetatko ton tökkimisen sitten?!" Se napautti, muistaen sitten jopa saadun kolikon sekä lähistöllä herkkujen tuoksuja levittelevän kojun. Eh, oikeastaan tämän hiukan omituisen vaatimuksen täyttäminen tuskin olisi kovinaan vastenmielinen asia... Nuorukaisen selvitellessä ajatuksiaan koira-olento näkyi astuneen lähemmäksi keskustellakseen rotan kanssa. Poika vilkaisi hiukan ihmetellen molempia, tarjoten sitten itse ohimennen vastauksen saamatta oikeastaan tolkkua rotan antamasta. "Rialhan se on. Etkö ole aikasemmin nähnyt niitä?" Sivummalla väkijoukon jaloissa liikuskeli myös pieni, mutta sitäkin närkästyneempi olento. Pian kadulla kopistelevan sarvipään jaloista kuului varsin valittava naukaisu valkoisen, epäilyttävän tutun näköisen kissan ilmaantuessa kuin tyhjästä tämän sorkkien viereen. Eläin puski tämän etujalkoja, istuen sitten jurottavan näköisenä kadulle häntäänsä heilutellen luotuaan tuskastuneen katseen kojujen luona epämääräisesti vuorovaikuttavan pienen joukkion suuntaan. Kaikesta päätellen pieni peto ei pitänyt tarjolla olleesta seurasta ja oli päättänyt etsiä omansa.
|
|
|
Post by Rusalka on Jun 20, 2011 20:22:14 GMT 3
Phoebe ei saanut juuri tolkkua olennon vastauksesta mutta onneksi poika tämän vierellä selvensi asian. Rial, Phoebe ei ollut kuullutkaan moisesta olennosta, hän oli nähnyt joskus olentoja jotka olivat kuin ihmisen ja jyrsijän välimuotoja ja ilmeisesti samaa alkuperää kuin hänen oma lajinsa mutta nämä olivat olleet pieniä. Phoebea askarrutti myös tämän rialin ja pojan suhde, rial aivan kuin kiusasi poikaa mutta toisaalta tämän käytöksessä oli jotain äidillistä. Hän tuli ajatelleeksi omaa emoaan joka oli roikottanut häntä niskasta hampaillaan. Hän aikoi vastata pojalle ettei ollut rialia ennen nähnyt kun eräät äänet saivat hänen huomionsa herpaantuvaan. Jonkinlainen sarvekas hevonen (tai niin hän ajatteli, Phoebe ei ollut asiantuntija missään) ja kissa. Phoebesta oli aina jännä nähdä oikeita kissoja tai koiria, se tuntui aina myös hieman oudolta. "Kenen tuo on?" Hän kysyi.
|
|
|
Post by submarine on Jun 20, 2011 20:56:36 GMT 3
Nrrrp ei oikeastaan edes vilkaissut vinkuvaa penikkaa kohti, vaan huitaisi lähestulkoon välinpitämättömästi toisella kädellään tätä ympäri korvia. Se ei ollut mikään luja huitaisu, pelkkä laiskanpuoleinen kopautus äänekkääksi käyneelle penikalle. Joskus piti vähän napauttaa kalloon, että oppisivat olemaan. Ei siitä muuten mitään tulisi, eikä ainakaan kasvaisi hyvää ja kunnollista, jos antaisi luulla, ettei kitinästä sakotettu. Suuremmin narttu tosin ei rankaisuunsa kiinnittänyt huomiota, mitä nyt korkeintaan kopautti uudelleen jos ei ensimmäisellä osunut kunnolla. "Syö", kuului käskyntapainen.
Koiraotuksen kysymys sai Nrrrpinkin vilkaisemaan osoitettuun suuntaan. Sitä seurasi hieman enemmänkin tuijottelua, sillä näky ei tosiaan ollut aivan tavanomaisin. Kadulla seisoi jokin eläin, vähän kuin vuohi. Sillä oli yksi ainoa pitkä sarvi. Ja se, pienen ihmettelyn jälkeen, kertoikin nopeasti, mikä otus oli kyseessä. Ja se puolestaan sai rotan kiinnostumaan huomattavasti enemmän. Yksisarvinen. Otus, jonka väitettiin voivan parantaa mikä tahansa sairaus tai vaiva. Tai jotakin sellaista, ei Nrrrp niin tarkalleen muistanut. Ja se oli se tärkein osa muutenkin. Tällä ei ollut hajuakaan, oliko otus älykäs vai ei, eikä sekään suoranaisesti juuri nyt kiinnostanut - ei läheskään yhtä paljon, kuin se, miten tuollainen elukka toimi.
Sen suurempia selittelemättä, vastaamatta tai pohtimatta Nrrrp marssi yksisarvisen eteen, ja erityisemmin välittämättä kohotti toisen kätensä sen sarveen tarratakseen. Elukalta ei kyselty, koska sikäli mikäli narttu mitään tiesi, se oli tässä tilanteessa melko hyödytön. Sarvi oli se tärkeä osa. Saisikohan sen mahdollisesti irti?
|
|
|
Post by dallan on Jun 20, 2011 21:27:46 GMT 3
Dallan yritti kovasti pitää katseensa tavaroissa, mutta ei voinut olla havaitsematta kauppiaiden hermostuneisuutta. Sen näki ja haistoi samaan aikaan. Toisaalta näille kyllä kelpaisi raha, se oli elämässä tullut havaittua moneen kertaan, joten sinällään ei ollut syytä vain poistua myyntipaikalta kojunpitäjien hermojen säästämiseksi. Tosin kaikkialla näkyi vain ruokaa ja erinäistä tarviketta ja krääsää, joita Dallan ei tarvinnut. Hän ei aivan kuulunut vaatekauppiaidenkaan kohderyhmään tai tarvinnut lankaa, mutta onnistui eläin kuitenkin keskittymään myyntikojujen tuotevalikoimaan sen verran syventyvästi, että säikähti hieman kissan koskettaessa hänen jalkaansa.
Kissa herätti vieläpä etäisiä muistoja. Tosin ei niitä voinut oikeutetusti sanoa etäisiksi, sillä olihan tuosta kulunut hirveän vähän aikaa, ei vuositolkullakaan, mutta juuri tänään kaikki tuntui etäiseltä. Menneet tapahtumat, koti, katseet ja ajoittain jopa ennakkoluulot. Mutta kissa oli varma merkki siitä, että markkinarauhan aika oli nyt ohi ja jälleen Dallan sai unohtaa jalokivitulijaisensa.
Ei kestänyt kauaakaan, että uros valpastui edes sen verran, että huomasi tulevansa tuijotetuksi. Tuttuja kasvoja, vieraita kasvoja ja liekö kohtalo juoninut sekaan yhden rotankin. Se ei ollut yhtä aseistettu ja tappajan näköinen kynsistä korviin, mitä yksisarvinen oli tottunut, mutta varuillaan oli syytä olla silti. Etenkin kun tuo rotta alkoi tulla epäilyttävän lähelle! Dallan pakitti hieman liian lähelle tulevaa naarasta varotoimena sille, että se alkoi kurottelemaan jotain. "Mitä te minusta haluatte neiti hyvä!" Dallan kysyi tältä säikähtäneenä.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 20, 2011 21:39:10 GMT 3
Nuorukaista oli hiljakseen jo huidottu tarpeeksi jotta se osasi tällä kertaa jopa odottaa mahdollista käpälän heilahdusta... ja sieltähän se mokoma tulikin varsin pian. Purppuratukka vältti kiireesti mielestään aivan aiheettoman läimäytyksen epämääräisellä mutta tarpeeksi toimivalla askelella (no, enemmänkin horjahduksella) kauemmas mulkaisten rottaa jo melkoisen tuskastuneena. "Hei mitä hittoa sä--" Lause katkesi kiroukseen toisen huitaisun seuratessa pikaisesti toisen vanavedessä paremmin maaliinsa. Poika kirosi itsesuojeluvaistonsa kehotuksesta hiukan pienempään ääneen ja siirtyi mielenosoituksellisesti tällä kertaa reilusti sivummalle toivoen ettei rotta seuraisi perästä. Oli tämäkin, minkä hiton takia se retuutti häntä koko ajan, varsinkin jos se ei muuta jostain syystä tahtonut kuin että hän ostaisi jotakin syötävää?! Koira oli väkisinkin jäänyt pienemmälle huomiolle moisessa tahtojen taistossa kunnes tämä sanoi jälleen jotain, joka sai rotan äkkiseltään saapastelemaan jonnekin. Ai mikä oli kenen? Vieläkin aavistuksen juro purppuratukka kääntyi katsomaan samaan suuntaan kuin muutkin, ensimmäisenä silmään pistäen tietysti se isompi valkoinen eläin. "Tuskin se kenenkään on, sehän on---" Se aloitti ennen kuin tajusi kunnolla mitä näki ja älähti rotan haroessa taustalla varsin uhkaavan oloisesti otetta kyseisesen otuksen sarvesta. "HEI! Mitä sä nyt teet! Anna sen olla!" Se älähti kuulostaen ensimmäistä kertaa jopa aavistuksen pelästyneeltä ja kirmasi kaksikon luokse minkä koivistaan pääsi. Sapuskan hankkiminen nälkäiseen vatsalaukkuun taisi lykkääntyä jälleen kerran. Valkea kissakaan ei ollut katsonut rotan saapumista hyvällä, vaan pörhisti karvojaan ja sähisi painellen sitten pakoon kun mokoma jyrsijä ei ollut millänsäkään uhittelusta.
|
|
|
Post by Rusalka on Jun 20, 2011 21:52:58 GMT 3
Phoebea rupesi huvittamaan tämä touhuaminen, rialin huitominen poikaa kohtaan, pojan hermostuminen ja sitten rialin marssiminen yksisarvisen luokse ja tarttuminen tämän sarveen. Kissan hermostuminen rialin nähdessään. Kaikki tämä oli saada Phoeben purskahtamaan hämmentyneeseen nauruun mutta hän ymmärsi kuitenkin että se nyt vielä puuttuisi jos hän alkaisi nauraa odottamattomasti. Niimpä hän tyytyi tarkkailemaan miten tilanne kehittyisi. Hän arveli saavansa selville kaikkien paikalla olijoiden luonteen luonteen parhaiten seuraamalla sivusta.
|
|
|
Post by submarine on Jun 20, 2011 22:04:17 GMT 3
"Sarven", Nrrrp vastasi hyvin ytimekkäästi yksisarvisen kysymykseen. Ei siihen oikein muutakaan voinut vastata, rottaa kiinnosti vain ja ainoastaan otuksen sarvi ja se, mitä sillä voisi tehdä. Yksisarvinen pakitti, ja Nrrrp seurasi hanakasti perässä, tavoitellen yhä otetta otsasta törröttävästä ulokkeesta. Joko otus tekisi tämän hyvällä, tai sitten pahalla, mutta sarvea rotta aikoi kuitenkin vilkaista. Penikka ilmeistyi paikalle huitomaan, ja yritti nähtävästi parhaansa mukaan tulla väliin. Mokomakin kitukasvuinen, olisi vain mennyt syömään kuten käsky kävi. Mutta jostain syystä sillä vain oli kauhea hinku uhmata isompiaan. Sinällään hyvä, jos pentu vain olisi ollut sitkeä ja kunnollista tekoa. Mutta ei ollut.
Kiinnittämättä taaskaan poikaan suuremmin huomiota Nrrrp antoi tälle toisen, joskin huomattavasti napakamman huitaisin. Tuskinpa se vielä mitään rikkoisi, mutta voisi saada rääpäleen ainakin harkitsemaan uudelleen, milloin oli aika keuhkota isommilleen. Rotta oli paljon kiinnostuneempi yksisarvisesta tällä hetkellä, eikä varsinaisesti ehtinyt pohtia uhmaikään päässyttä tapausta.
|
|