|
Post by dallan on Jun 20, 2011 22:19:59 GMT 3
Rotta ei vain tajunnut. Niin tyypillistä, että rautalangastakaan vääntämällä selväksi ei tullut, ettei Dallan ollut valmis luovuttamaan omia ruumiinosiaan niitä syystä tai toisesta haluaville. Sarvi ei ollut saatavilla, vaikka siitä olisi riippunut minkä tahansa rottakuninkaan henki. Voihan turhautuneisuus. Järkeily ei auttaisi tässä tilanteessa luultavimmin yhtään ja ennustettavissa oli, että uhittelulla pian esiin nousisi jostain jokin puukontapainen.
Mutta kun kaiken hyvän lisäksi tuo rotta löi Dallanin ystäviä, niin yksisarviselta paloi pinna. Se halusi sarven, niin hyvässä lykyssä se myös saisi sarven, mutta ehkäpä vähän eri tavalla, mitä tuli ajatelleeksi. "No mihin kohtaan saisi olla? Vatsaan vai kenties rintakehään vai kävisikö kenties se, että jokainen saa pitää omat ruumiinosansa?" eläin sanoi ja lakkasi pakittamasta pää alemmas painettuna. Se alkoi näyttää siltä, että hyökkäisi, jos joku vielä tulisi liian lähelle.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 20, 2011 23:35:26 GMT 3
Olisi luultavasti ollut fiksua suhtautua suuremmalla varovaisuudella itseään pidempään rottaan, mutta nyt tilanne oli sen verran hätäinen ettei purppuratukalla tietenkään ollut aikaa ajatella asiaa enempää. Eihän sitä tiennyt mitä hittoa tuon varsin kummallisen rotan päässä oikein liikkui, mutta eläimen sarven havittelu puhui puolestaan jopa tälle. Ja olisi pitänyt arvata mikä olisi rotan vastaus, mutta nulikka oli niin kiireinen tunkemaan nenäänsä tilanteeseen että sai kuin saikin mukavan läjäyksen likimain kyseisen ruumiinosan paikkeille. Jälleen kerran kiroillen se hoiperteli kauemmas nenäänsä pidellen mutta jäi härkäpäisesti paikalle. Lähietäisyydeltä katsottuna se havaitsikin arvanneensa oikein, hänhän tunsi kuin tunsikin tuon kyseisen sarvipään! Sitä suuremmalla syyllä se ei olisi menossa yhtään minnekkään vaikka kuinka läpsittäisiin jos rotta oli aikeissa alkaa hätyyttämään eläintä. Tosin, ennen kuin se ehti tointua sen verran että saisi aikaiseksi nostettua uuden äläkän ehti sarvipääkin jo äkämystyä. Purppuratukalla alkoi jo olla kiire päättää mitä hittoa tekisi ratkaistakseen tilanteen joten se päätyi hätäpäissään loikkaamaan kiistakumppanien väliin. "Lopettakaa nyt! Etkä sä voi alkaa ottamaan sen sarvea, tunnen sen!" Se ilmoitti yrittäen kuulostaa niin painokkaalta kuin itseään pidemmän ja varmasti paljon vahvemman rotan edessä pystyi, yrittäen tällä kertaa jopa pitää silmällä aikoisiko se huitaista häntä uudemman kerran. Se vielä puuttuisi että nämä kaksi alkaisivat tapella keskellä katua!
|
|
|
Post by Rusalka on Jun 20, 2011 23:52:36 GMT 3
Sarvipää rupesi pikkuhiljaa suuttumaan ja niin rupesi nulikkakin, nämä selvästi tunsivat toisensa, sen verran Phoebekin sanomatta ymmärsi. Ja nulikka sanoikin niin mennessään sarvipään ja turhan uteliaan rotan väliin. Tästä saattoi kehkeytyä tappelu. Phoebe ei tiennyt mitä tehdä, katsoako sivusta vai mennäkkö myös väliin ja jos mennä kenen puolelle. Mutta sittenhän ajatteli että poika oli puhunut hänen puolestaan ja päätti tehdä vasta palveluksen, hän meni pojan lähelle ja sanoi rialille ettei toisten sarvia saanut viedä. Mutta he eivät olleet tässä tilanteessa yksin, sillä vartijat jotka eivät olleet vielä ehtineet kauas olivat kuulleet osapuolien provosoivat äänet ja palasivat nyt takaisin. "Olisi vaan pitänyt teljetä se rakki tyrmään. ja mitä sinä pieni susien mielistelijä täällä myös auot päätäsi? Ja sinä väistyt syrjään." Viimeinen oli osoitettu rialille. Joka ei vaikuttanut kovin vakuuttuneelta. Silloin vartijat tekivät jotain mitä paremmin tietävä olisi pitänyt typeränä. Yksi heistä otti pamppunsa ja tökkäsi sillä rialia kylkeen. Phoebe haukkoi henkeä, eikä tiennyt oliko vartija rohkea, tyhmä vai sokea.
|
|
|
Post by submarine on Jun 21, 2011 0:19:58 GMT 3
Nrrrp olisi kukaties tarjonnut yksisarviselle paljonkin vaihtoehtoja, tai antanut tielle loikanneelle penikalle syytä harkita uudelleen asennettaan. Mutta loppujen lopuksi jo muutenkin jännittynyttyä rottaa oli pakko päästä tökkimään aivan muilta suunnilta. Vartijat, joiden narttu luuli jo häipyneen omille teilleen, tunkivat takaisin säheltämään. Ja rotta olisi antanut asian olla, ellei yksi näistä olisi aivan ehdoin tahdoin käynyt haastamaan. Kovan Emon pesue ei perääntynyt tai epäröinyt. Haastaja kaipasi kuonoonsa ja sitä myös saisi. Lujaa.
Vartija ehti tökätä kerran, eikä toista koskaan tullut. Äkkiä Nrrrp väänsi tämän käden asentoon, johon sen ei varmastikaan oltu tarkoitettu vääntyvän, ja ensimmäisten tuskanhuutojen kaikuessa repäisi pampun itselleen niin, että sormet rutisivat. Murjottua kättään puristava vartija näytti olevan kahden vaiheilla siitä, tyytyisikö pyörimään maassa tuskaisesti, vai vetäisikö mahdollisesti mekkansa ja yrittäisi olla sankari. Rotta ratkaisi moiset ongelmat yhdellä laakealla huitaisulla ylhäältä alas. Hetken verran markkina-aukiolla kumisi kuin kellotornissa, kun pamppu kohtasi kypärän, eikä kumpikaan niistä selvinnyt ehjänä.
Vartija enemmänkin iskeytyi kuin kaatui kivettyyn katuun, niin kypärä kuin kallokin lommolla, ja Nrrrp jäi odottamaan uhkaavan oloisesti katkennut pamppu kourassa, josko joku toinen olisi yhtä tyhmä. Hieman vartijan perässä myös pampun toinen puolikas kolahti katuun, sekin aivan yhtä murjotun oloisena.
|
|
|
Post by dallan on Jun 21, 2011 3:50:45 GMT 3
Oli mielenkiintoista, miten väkivalta muutti eläintä päästessään pintaan. Vuodet työpöydän ja kirjojen ääressä eivät sammuttaneet tappajanvaistoa vaan se lepäsi taitojen ja puoliautomatisoitujen toimintamallien joukossa odottamassa laukaisijaansa. Kunto ehkä rapistui tehdessä laskelmia sisätiloissa työpöydän takana, mutta veriteko itsepuolustukseksi tuntui entiseen malliin tutulta ja luonnolliselta ratkaisulta. Vanhempana ja akateemisempana pisto ei taatusti luonnistuisi lihasmuistista samanlaisella räjähtävyydellä, mutta yksisarvinen luotti itseensä ja reaktiokykyynsä ja odotti. Paras ratkaisu tietenkin olisi jos rotta tajuaisi, että Dallan oli hengenvaarallinen olento eikä yrittäminen niin suurin panoksin kannattanut ja luopuisi aikeistaan tai kehittäisi jonkinlaisen ehdotuksen liittyen siihen mahdolliseen käyttötarkoitukseen, mikä hänellä sarvelle olisi, jossa yksisarvisen ei tarvitsisi siitä fyysisesti luopua. Mutta uros oli valmis ja hyökkäisi jos toinen tulisi liian lähelle vaarallisen näköisenä.
Tässä uros poikkesi monista työtovereistaan. Ihmismaailmassa ei ollut samanlaista kapasiteettia tai valmiutta tappajaksi. Jokaisessa toki piili terve itsesuojeluvaistonsa, mutta sen soveltamistilanteet erosivat dramaattisesti. Työkseen kirjoja kopioiva ei taatusti tarttuisi miekkaan samanlaisella valmiudella, mikä Dallanista tuntui luontevalta käyttää voimiaan. Ehkäpä se oli jonkinlainen sopeutuma maailmaan, sillä ihminen ei ollut myöskään samanalainen liikkuva maalitaulu inhimillisissä yhteisöissä, mitä oli olla yksisarvinen vierailla ja joskus tunnetuillakin kaduilla. Lupaus mammonasta tai jostain ihmiskapasiteetin ylittävästä taikavoimasta ruokki joissain hirmutekoihin johtavaa ahneutta, joten koskaan ei sopinut olla liian varma omasta turvallisuudestaan.
Samaan aikaan olit haluttu ja se oivallisin kohde eriarvoisuusvihalle, sillä liittyihän erilaisuuteen suuri määrä erityistarpeita, joiden tyydyttäminen edellytti korkeaa tulotasoa. Lisäksi ihmiset arastelivat sinua, eivät aina pahuuttaan vaan ihan vain kun olit niille vierasta ja tuntematonta. Tarpeen tullen olit kuitenkin se sankari ja korvaamaton yhteisön jäsen, josta oli pelastamaan jonkun henki tai tekemään ihmisiän ylittävää pitkäjänteistä työtä. Ääripääroolien yhteensovittaminen aiheutti paljon päänvaivaa. Seisoa nyt tässäkin huomion keskipisteenä kenties kohtapaikoin murhaajana ja ehkäpä sitten pää ja sarvi sekä vaatteet verestä tahriintuneena pelastamassa satutettuja vartijamiehiä jos ei olisi jo liian myöhäistä. Mutta se kaikki oli vain spekulaatiota, sillä pieni toivo sopuratkaisusta eli. Rotat eivät aina kyenneet esittämään halujaan selkosanaisesti vaan tekivät uhkaavan oloisia eleitä kommunikaatiovajettaan tai kyvyttömyyttään nähdä vaihtoehtoista ratkaisua sillä hetkellä. Tai sitten Dallan oli vain ylimielinen itsensä suhteen.
"Mihin sinä sarveani tarvitset? Ehkäpä voin tulla mukaasi sarvineni, niin kummankaan meistä ei tarvitse pelata hengellään tämän asian tähden." yksisarvinen ehdotti vahtien narttua edelleen herkeämättä Spyron asteltua heidän väliinsä. Dallan toivoi, ettei hän olisi tehnyt sitä, sillä pelkäsi pojan puolesta. Juuri nyt hän ei kuitenkaan voinut asialle mitään vaan piti keskittyä uhkaan ja toivoa voivansa reagoida tilanteeseen, mikäli Spyro asettaisi itsensä tästä vieläkin suurempaan vaaraan. Seuraavana tekonaan Dallan kyllä komentaisi Spyroa astumaan syrjään oman turvallisuutensa nimeen, mutta ehkä nyt oli kokonaisratkaisun kannalta järkevää valita toisin ja alustaa lisää sopuratkaisua.
"Ehdotan myös, että astut sivuun ja annat minun tarkistaa vartijoiden kunnon jos kykenen tekemään vielä jotain heidän hyväkseen. Virkavalta on instituutio, jonka yhteisvoimakkuus saattaa olla ylitsepääsemätön, mikäli satut saamaan sen syytteet niskoillesi. Näin toimiessa näkisin tämän riskin putoavan merkittävästi. Ehkäpä jopa niin, että osana yhteistä sopimusta voisin esittää sinulle jonkinlaisia turvallisuustakeita." Dallanin oli vaikea uskoa keskusteluun tässä asiassa, mutta epäluultavien mahdollisuuksien hukkaan heittäminen ei ollut viisasta, mikäli niiden käyttäminen ei ollut mistään pois. Ehkäpä näin astetta liian virkaintoisten ja rotan aliarvioineiden vartijoidenkaan uhraus ei ollut turha. Ainakin se avasi tämän keskusteluvaltin, joka saattoi johtaa jonkinlaiseen lopputulokseen.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 21, 2011 23:06:10 GMT 3
Ihan suoraan sanottuna nuorukainen ei oikeasti ollut niin typerä että olisi oikeasti kuvitellut pystyvänsä jotenkin pysäyttämään rotan jos tämä tahtoi ohitse, mutta tähän hätään se oli sivuseikka (vaikkakin oikeastaan aika oleellinen sellainen) koska hän ei aikonut jäädä katsomaan sivusta mitään tekemättä tämän hätyyttäessä yksisarvista. Sarvipää ei loppujen lopuksi ollut aivan puolustukyvytön olento, varsinkaan aseettomaan laihaan purppuratukkaan verrattuna, mutta nyt oli kyseessä periaatekysymys. Koira-olentokin saapui paikalle tarjoten jonkinlaista sanallista tukea ja nuorukainen vilkaisi tätä yllättyneenä, mutta rottaa ei suuremmin tuntunut kiinnostavan mitä sille sanottiin. Tuskin mokoma edes kuunteli mitä yksisarvinen virkkoi "suojelijansa" selän takana vaihtoehtoja tarjoten, ja varsin itsepäisestä asiaansuhtautumisestaan huolimatta poika oikestaan odotti levottomana jyrsijän vain tempaisevan hänet pois tieltä hetkellä millä hyvänsä ja tekevän sarvipäälle ties mitä väkivaltaista. Väkivaltaa seurasikin, mutta ei aivan siihen osoitteeseen kuin purppurapää oli olettanut. Se hätkähti vartijoiden tömistellessä metakan houkuttelemina paikalle entistä äkäisempinä tunnistaessaan tuttuja naamoja keskellä katua, uskaltamatta kuitenkaan irrottaa katsettaan kokonaan rotasta... aivan kuin tällä asialla olisi oikeastaan mitään merkitystä. Poika keräsi kiireesti ajatuksiaan ja aikoi juuri kiireesti selittää etteivät he oikeasti mitään olleet vieläkään tehneet, mutta ennen kuin se ehti päästä alkuunkaan makasi yksi vartijoista vähintään tyrmättynä keskellä katua. Nuorukainen tuijotti tätä tyrmistyneenä, irvistäen sitten kirouksen keralla. Tämä olikin käänne sitten vielä ikävämpään suuntaan, yritäpä nyt enää perustella viattomuuttasi kun paikallinen lain edustaja makoili mahdollisesti kallokin lommolla kadulla. Putka ei houkutellut sitten tippaakaan, pojalla jopa oli hiukan kokemustakin noista epämiellyttävistä paikoista ja se ei kaivannut mielestään yhtään enempää. "Helv-- parempi häipyä kun vielä voidaan" se mutisi koira-olennolle sekä yksisarviselle kiertäen pikaisesti katseellaan ympäristön kai pakoreittiä etsien. "Niille ei varmaan kannata alkaa puhua järkeä" No, ainakin rialilla sekä vartijoilla oli toistaiseksi tekemistä toistensa kanssa joten uhkatilanteesta voisi hyvinkin päästä luikahtamaan vielä tiehensä. Vaikka pakoon juokseminen ottikin purppuraisen ylpeydelle se oli kyllä tarpeeksi fiksu tajutakseen koska ei muuta voinut... Joskus.
|
|
|
Post by Rusalka on Jun 21, 2011 23:39:24 GMT 3
Phoebea alkoi todella huolestuttaa tilanteen kehittyminen, rial ei ollut ottanut kuuleviin korviinsa kehotuksia eikä ehdotuksia ja nyt oli vielä vartija loukkaantunut, yksisarvinen yritti vielä puhua tilannetta selväksi kun taas poika ehdotti pakoa. Jälkimmäinen tuntui Phoebesta paremmalta vaihtoehdolta ja hän oli juuri aikeissa ottaa ensi askeleen mihin tahansa muaalle kun paikalle alkoi kerääntyä yhä useampia vartojoita melun houkuttelemina. He katsoivat maassa makaavaa toveriaan ja tämän kauhistuneita kollegoja ja tekivät omat johto päätoöksensä "Ei se ollut me!" Phoebe huusi surkeana.
|
|
|
Post by submarine on Jun 22, 2011 0:08:01 GMT 3
Ihmisiin alkoi tulla kummasti vipinää, kun joltakulta halkaistiin kallo keskellä kirkasta päivää väkijoukossa. Sivulliset alkoivat ottaa etäisyyttä, jotkut hätääntyneesti, ja jotkut uteliaasti tilannetta sivummalta seuraten. Vartijat, joita alkoi nopeasti ilmaantua lisää, taas yrittivät olla hieman toimeliaampia, mutta eivät nämäkään suuremmin mitään järkevää vielä tehneet. Kuka yritti mitäkin. Rotta oli iso ja ikävä, jotenka kukaan ei heti kättelyssä ollut halukas ratkaisemaan ongelmaa - tai melkein kukaan, toki joukossa piti olla aina yksi sankari. Joukon uskaliain tuli jo kohti kovaa vauhtia, yrittäen parhaansa mukaan silpaista Nrrrpistä turhan ikävyyden ulos miekantapaisellaan. Mies teki kukaties tällaista työkseen, mutta taitoa tämä ei ollut. Isku oli hidas ja ennalta-arvattava, eikä koskaan ehtinyt perille. Narttu päästi miehen melkein etäisyydelle, ennen kuin harppasi itse eteenpäin, tarrasi muitta mutkitta typeryksestä kiinni ja paiskasi katuun. Lujaa ja kunnolla. Tämän rinnalla pampusta kalloonsa saanut oli onnekas, isku oli tullut pienestä puukapulasta eikä huomattavasti kovemmasta katukiveyksestä. Toinen murjottu sai vartijajoukossa aikaan vielä huomattavasti pahempaa haluttomuutta tehdä mitään, mitä ei suoraan olisi käsketty joltakin korkeammalta tasolta - tai jotakin sellaista, ainakin nämä tyytyivät heiluttamaan aseitaan kauempaa mahdollisimman uhkaavasti ja uhittelemaan.
Nrrrp, joka ei ollut suoranaisen tyhmä, vaikka uskalias olikin, osasi jo sanoa, ettei tilanne kauaa pysyisi erityisen mukavana. Ei, kun tässä oltiin keskellä aukeaa, aseettomana ja pitkälti suojattomana. Yksisarvinen selitti jotakin, ja Nrrrp soi tälle vilkaisun. Ei narttu otuksen puheesta juurikaan ymmärtänyt, liikaa ja liian nopeasti, mutta tahtoi tämän astuvan sivuun ja kyseli, miksi sarvea tarvittiin. "Parantaa. Pitää paranaa", Nrrrp tyytyi selittämään hyvin lyhyesti. Tällä hetkellä, ja kaikkien kuullen ja nähden tämä ei aikonut kertoa mitään enempää. Muuta ei kommentoitu, mutta rotta ihme kyllä astui kuin astuikin syrjään. Aavistuksen verran. Jos yksisarvinen halusi tehdä jotain, tehkööt. Rotan oli muutenkin pohdittava hetki, miten tarkalleen ratkaisisi tilanteen. Ikävä kyllä tämä taisi olla näitä hetkiä, joina piti käyttää aivojaan. Ne olivat aina vaikeita. Kova Emo ei pitänyt sellaisesta.
"Pois", Nrrrp komensi vielä hyvin lyhyesti rääpälepenikkaa, huitaisten jonnekin epämääräiseen suuntaan. Täällä ei tarvittu pieniä jalkoihin.
|
|
|
Post by dallan on Jun 22, 2011 0:31:20 GMT 3
Rialin valitsema toimintamalli poikkesi Dallanin ehdotuksesta kovasti. Ensinnäkään puhe ei ollut lisäverenvuodatuksesta ja vielä vähemmän siitä, että narttu yrittäisi käyttää yksisarvisen tuomaa keskeytystä tilanteeseen harhautuksena päästäkseen karkuun. Sikäli tilanne oli ongelmallinen, sillä hän oli ilmeisen avustamisvelvollinen ja oli syyllistettävää olla täyttämättä tätä rooliaan, mutta Dallan ei yhtään pitänyt siitä, että Rial yritti käyttää tätä ilmiötä hyväkseen ja jättää Dallanin yksin selvittämään virkavallalle, mistä tapahtuneessa oli kysymys. Muukalaisena vieraassa kaupungissa saattoi saada yllättäviä jatkoseuraamuksia jopa asioista, joihin ei suoraan ollut mitenkään syyllinen kuten vartijoiden loukkaantumisesta tässä välikohtauksessa.
Ei kuitenkaan auttanut kuin mennä tunnustelemaan olivatko vartijat vielä elossa ja katsoa, miten tilanne eteni. Vaihtoehdon epämiellyttävyydestä huolimatta uros ei nähnyt, miten olisi voinut toimia mitenkään toisin. Ainakin tämä skenaario piti hänet oletettavasti elossa, ellei Rial sitten yrittänyt käyttää tätä harhautuksena saadakseen hyökätä yllättäen. Se täytyi pitää mielessä, joten Dallan päätti lähestyä vartijoita varovasti tarkkaillen oliko tie vapaa ja pysyikö rotta riittävän kaukana ja vasta sitten meni koettamaan oliko mitään enää tehtävissä sellaisesta kulmasta, ettei kääntänyt takaosaansa rotan suuntaan. Ei olisi mukavaa tulla moukaroiduksi takajalkoihin kesken parannusoperaation.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 22, 2011 1:09:34 GMT 3
Kriisi ei sitten millään ottanut selvitäkseen. Koira panikoi, rotta löi asioita, Dallan yritti turhaan diplomatiaa ja pakoon paineleminen alkoi hiljakseen olla myöhäistä koska vartijoita oli ilmaantunut paikalle jo melkoisen monta. Toki pakoon juokseminen pää kolmantena jalkana olisi kaiken kivan päälle saanut hänet näyttämään entistä syyllisemmältä koko tilanteeseen, mutta pääasiallinen syy siihen miksei purppurakuontaloinen nulikka toteuttanut aikeitaan motivaatiostaan huolimatta oli se, että kukaan muu ei näyttänyt aikovan tehdä näin. Eihän sellainen suunnitelma nyt olisi mistään kotoisin että hän painelisi itsekseen pakosalle jättäen kaikki muut (joista kaksi oli oikeastaan täysi tuntemattomia, eeh...) hätää kärsimään.... huomiotta jättäen tietysti sen pikkuseikan, että käytännössähän purppuratukasta nyt ei tähän ongelmaan paljoakaan hyötyä ollut. Mutta tämähän oli periaatekysymys! Tästä logiikasta siis seurasi ettei poika oikeastaan tiennyt mitä olisi tehnyt kun se kaikkein järkevin ratkaisu oli yliviivattu listalta äärimmäisen epämoraalisena joten se jäi luimistellen ja melko levottoman näköisenä siihen missä oli, jakaen likimain samat tunnelmat kuin koiraolento, vaikkakin ehkä höystettynä melkoisella annoksella tuskastuneisuutta. Se vilkaisi synkästi rialia (ehkä aavistuksen syyttävästikin) ja jopa ottikin askelen kauemmas tämän kehotuksesta mutta oli varsin vastahakoinen siirtymään yksisarvisen edestä ennen kuin tämä itse asteli esille. Eh... olikohan tämä nyt hyvä idea..? Hän ei tiennyt tarkalleen millaiset parantamisvoimat eläin omasi ja olivathan nuo pari vartijaa kyllä vahingoittuneet pahasti... no, kai se olisi oikein yrittää pelastaa miehet, vaikkakin poika suhtautui suurella epäluulolla tilanteeseen ja siihen mitä tapahtuisi tämän jälkeen. Kuitenkaan se ei sanonut mitään eikä estänyt sarvipäätä tekemästä mitä teki, vaan jäi ympärilleen pälyillen seuraamaan tilannetta vähän matkan päästä koiraotuksen keralla.
|
|
|
Post by Rusalka on Jun 22, 2011 1:26:52 GMT 3
Siinä sitä nyt oltiin. Kaksi vartijaa muussina muut vihaisina tai peloissaan, Phoeben herkkä nenä poimi epäonneksi sen faktan että ainakin yksi vartija oli sotkenut housunsa. Tuo vasten mielinen haju tosin oli rohkaiseva ja niin oli monen vartijan ilmekkin. Ehkäpä nämä tosiaan suostuisivat jättämään ainakin muut kuin rialin rauhaan. Tai sitten päinvastoin nämä kohdistaisivat kaiken huomionsa helpommin kyykytettäviin kohteisiin. Vartijat päästivätkin yksisarvisen katsomaan tovereitaan mutta mulkoilivat vielä ennakkoluuloisina muita. Vielä neljä vartijaa osui paikalle, näiden joukossa mitä ilmeisimmin jonkin sortin johtaja, sillä tämä alkoi heti murahdella käskyjä muille ja vieläpä niin naurettavalla äänellä että Phoeben piti pidellä naurua. Moista odottaisi pikemminkin narrilta joka tekee pilkkaa armeijan ali upseerista. Murina jatkui ja vaikutti siltä että vartijat saivat nuhteita siitä että olivat ruvenneet tökkimään rialia niin pienellä joukolla ja vaikuttikin siltä että homma ratkeaisi onnellisesti mutta sitten Phoeben pokka petti, hän alkoi nauraa ulvovalla äänellä joka sai vartijain päällikön vääntävän lihavan naamansa irvistykseen. Ilmeisesti tämä ei ollut ensi kerta kun joku erehtyi pitämääm kyseistä käskytys ääntä huvittavan kun arvasi heti mille julkea karva turri nauroi. "Nyt jumalauta joudut tyrmään!" Karjui Tuo pulska mölytoosa ja marssi valtava nuija kädessä Phobea kohti joka ehti viime hetkellä väistää hurjan iskun.
|
|
|
Post by submarine on Jun 22, 2011 1:51:53 GMT 3
Nrrrp olisi mielellään seuraillut sivusta, mitä yksisarvinen aikoi, mutta tilanteeseen alkoi tulla liikettä. Eikä mitään hyvää liikettä. Jonkinlainen johtajan tapainen ilmaantui paikalle, ja alkoi nopeaan tahtiin kurmottaa jonkinlaista kuria ja järjestystä sekaiseen vartijajoukkoon. Se ei tiennyt mitään hyvää, hengähdystaukoa oli juuri niin pitkäksi aikaa, kuin vartijat olisivat hämmentyneitä ja tyhmiä. Näin se aina meni, olipa kyseessä lauma rottia taikka ihmisiä. Kohta miehissä olisi kuria ja järjestystä, uhkailemalla jos ei muuten, ja sitten tapahtuisi kaikenlaista. Narttu tiesi, miten nämä menivät. Ja sitten mies teki jotakin typerää, ja rynnisti aivan oma-aloitteisesti itse näyttämään mallia vartijoidensa seuratessa hämmentyneenä vierestä. Ilmeisesti koiraotus oli saanut tämän hermostumaan ja kunnolla. Nrrrp ei ollut varma, mitä tarkalleen oli tapahtumassa, mutta hyviä tilaisuuksia ei saanut jättää käyttämättä. Mies oli vaara, monella tapaa, ja päättänyt alkaa huitomaan juuri sillä vaarattomimmalla tavalla, itse.
Äkkiä rusahti, ja sitten kolisi. Paremman puutteessa Nrrrp oli repäissyt aseekseen erään jonkin kojun tukipylvään tapaisista, ja koko viritelmä levisi hyvin tehokkaasti, levitellen purkkeja ja purnukoita ja niiden sisältöä ympäriinsä. Ei se mikään hieno ase ollut, mutta kävi kuitenkin suuresta nuijasta. Narttu kääntyi ilman sen suurempia kohti koirantapaista huitovaa vartijakapteenia, astui muutaman askeleen ja otti sitten leveän, tanakan ja varman asennon, nuija valmiina kaksin käsin korkealla. Soturin, ei minkään surkean pukarin, asennon. "Tule! Kuole!" Nrrrp murahti saadakseen miehen huomion, asennossa ja lähes yhtä suuri nuijansa valmiina.
|
|
|
Post by Rusalka on Jun 22, 2011 2:11:03 GMT 3
Phoebe tempaisi bukharat tyylisen miekkansa esiin, vaikka hän ei ollut läheskään rotunsa urheimpia tai taitavampia edustajia niin ei hän myöskään avuton ollut ja nyt puhui adrenaliini. Iso miehen korsto kävi hänen päälleen ja vaikka tämä oli puhunut tyrmästä ei sellaista iskua jonka Phoebe oli juuri väistänyt annettu sellaisille jotka haluttiin elävänä. Tässä oli kyse elämästä tai kuolemasta ja silmän räpäyksessä Phoeben olemus muuttui. Aran ja ujon oloinen epäröivä iso pentu oli poissa, sen tilalla oli todellinen susi, susi jonka aseena oli paitsi terävät hampaat myös terävä miekka. Eikä hän ollut yksin, rial käytti tilaisuutta hyväksi ja liittyi tappeluun, tämä lisäsi Phoeben rohkeutta ja hänen mielessään ainoa ajatus oli "viholliseni vihollinen on ystäväni". Niinpä hän vastasi raivokkaasti vartijoiden päällikön hyökkäykseen, survaisten miekkansa kohti tämän naamaa. Tämä torjui iskun, loikaten samalla kauemmas rialista mutta epäonnistui torjumaan Phoeben seuraavaa iskua joka viilsi tämän olkapään auki. Öykkäri karjui miehensä apuun ja nämä tulivat, ilmeisesti he kuitenkin pelkäsivät johtajaansa enemmäm kuin yhtä rialia ja yhtä anthro. Phoeben kimppuun hyökkäsi kolme vartijaa ja rialin kimppuun loput. Vartijat eivät olleet erityisen hyviä taistelijoita ja Phoebe saikin heidät pois päivä järjestyksestä niin nopeasti että itsekin yllättyi. Sitten hän kääntyi katsomaan miten rial pärjäsi.
|
|
|
Post by submarine on Jun 22, 2011 2:43:38 GMT 3
Äkkiä liikkeessä oli miehiä. Paljon miehiä. Vartijoiden päällikkö pyöri jossakin välimaastossa, ja tajusi ensimmäiset vaikeutensa kohdattuaan kutsua apua. Tai huutaa sitä. Oli miten oli, se pisti miehiin liikettä, eikä Nrrrp aikonut jäädä ajattelemaan asiaa. Vartijat eivät kukaties osanneet paljoa, mutta näitä oli melkoinen määrä. Eikä rotta voittaisi ajattelemalla mitään. Se tuli helposti, kun sen osasi, ajatuksen tappaminen. Äkkiä Nrrrp lakkasi olemasta. Oli vain rotta, jonka ei tarvinnut ajatella. Rotta, jolla oli paljon voimaa ja taito tappaa. Ei mieletön peto, muttei myöskään ajattelija. Vartijoita oli paljon, ja niillä oli miekat, eikä rotta siitä piitannut. Se toimi.
Vartijat yrittivät kaataa rotan jonkinlaisessa järjestyksessä, tulivat melkein kurinalaisesti. Ja äkkiä nartun nuija ja raajat olivat joka suunnassa, nopeina, varmoina ja raivokkaina. Ensimmäisen vartijan naama räjähti punan ja hampaiden roiskeiksi, ennen kuin tämä ehti edes miekkaansa kunnolla kohottaa iskuun. Sauraava putosi maahan murskattua kurkkuaan pidellen. Kolmas ehti saada puolihuolimattoman sivalluksen perille, mutta kuoli siitä hyvästä, ennen kuin edes kaatui. Rotta oli vikkelä, murhaava liike ja raivo. Vasta neljäs vartija, tovereitaan älykkäämpi, onnistui pääsemään joka suuntaan huitovan ja liikkuvan rotan selustaan. Mies iski kunnolla ja kovaa otuksen käsille, toivoen kaiketi tämän otteen kirpoavan saman tien nuijastaan. Ja niin se kirposikin. Ikävä kyllä rotan kourat eivät nähtävästi jääneet kovuudessa juuri nuijasta, kuten murskattua kurkkuaan puristaen polvilleen pudonnut, epätoivoisesti pihisevä mies sai huomata. Kaksi muutakaan eivät pärjänneet paljoa sen paremmin, ja kuolivat aivan yhtä hyvin, kuin muutkin.
Loppujen lopuksi Nrrrp, kun taas ajatuksensa löysi, seisoi verissäpäin - omassaan ja muiden - murjottujen vartijanruumiiden keskellä. Neljä uutta haavaa, mikä minkin tasoista, vuosivat verta, mutta vielä narttu ei siitä piitännyt. Vartijoita ei ollut, pelkästään miehettömäksi jäänyt päällikkö, ja tämä sai aivan itse päättää, olisiko tarpeeksi tyhmä jatkaakseen.
|
|
|
Post by dallan on Jun 22, 2011 18:38:38 GMT 3
No mitä kirottua tämä nyt oli... Koko hommasta yltyi verilöyly, kun Dallan oli ehtinyt pelastamaan edes yhtä. Mutta Dallan oli täällä tänä hetkenä pelastajana, ei konfliktin ratkojana, eikä eläin näin voinut mitään sille, ettei riitaan ollut lempeämpää ratkaisua löytynyt. Elämä oli huikea, hämmästyttävä tilaisuus ja kokemus ja niin pienestä sen vaaransi, ja niin turhaan se päättyi. Rasismi, ennakkoluulot ja ahneus päättivät monta tarinaa tänään, mikäpä noista aatteista ja tunteista oli elämää suurempaa.
Kova oli järjestyksenvaltijan vastuu, korjata naurettavia riitoja verellään kutsumuksen ja laihan palkkapussinsa eteen. Vaan jokainen henki oli tärkeä ja yksisarvisen vastuulla tänään oli tarjota uusi auringonnousu edes yhdelle jos onni sen jollekin soisi. Ensimmäinen katuun kaatuneista ei reagoinut mitenkään sarven kosketukseen. Kehossa ei ollut enää voimaa vastata parannuskutsuun vaan sydän oli sammunut maalliseen lepoon. Mielellään yksisarvinen olisi lausunut tuolle pienen runosen poislähtijää kunnioittaakseen, vaikkei tämä tätä enää kuullut, mutta kenttä ei antanut odottaa ja hautariittien aika olisi toiste.
Seuraavalle elämä vielä ehkä antaisi mahdollisuuden. Yksisarvinen polvistui tämän viereen ja kosketti miestä sarvellaan pitkän aikaa. Parannusteko ei kauneutta suonut, ei kirkasta valoa tai mitään. Hiljalleen vain mies vuoti vähemmän kuin haavan parantumisen pikakelauksessa. Ei toipuva olisi ikinä iskusta täysin ennallaan välttämättä koskaan, mutta energian kohti parempaa yksisarvinen pystyi antamaan. Päivät vuodelevossa näyttäisivät selviäisikö mies, mutta pahin oli ohi parissa minuutissa ja toivon kipinää soturi tulisi kantamaan mukanaan vielä pitkään.
Dallan nousi ylös ja huokaisi vähän. Niin monia oli kaatunut ja niin monet olivat jo poissa.
|
|