Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 14, 2010 22:04:23 GMT 3
[[Satarin ja Sharielin seikkailut osa III ]]
Oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Liian paksuun takkiin ja hanskoihin pukeutunut mies käveli pitkin eteläisen kaupungin katuja mitaillen niitä katseellaan. Muutamaa viikkoa sitten hänen luokseen oli tullut asiakas, joka oli tehnyt varsin oudon tilauksen. Kissapetojen turkeista tehty pitkä, hupullinen takki, naiselle kaiken lisäksi. Hän oli saanut varsinaiseen takkiin jo kaksi mukavan isoa ja pilkullista petoa, joten enää häneltä puuttuisi huppu, jonka piti värillisesti sopia petojen turkkiin, mutta ei välttämättä tarvinnut olla samaa rotua, näin asiakas oli sanonut. Ja kaikki piti tehdä mahdollisimman halvalla, tietenkin. Mies oli jo muutaman päivän tutkinut eri kaupunkien kulkukissavalikoimaa ja oli huomannut monia sopivia ehdokkaita, jotka hän oli salakavalasti napannut ja sulkenut talteen puisiin häkkeihin ja pusseihin. Miehen silmiin oli osunut eräs erityisen kaunis kissa, jolla oli pidempi turkki kuin tavallisilla kulkukissoilla. Se oli varmasti karannut jostain, sillä se ei näyttänyt kovin rähjäiseltä ja takkuiselta. Tämä kissa olisi helppo napata sen nukkuessa päiväuniaan auringonpaisteessa rikkinäisen kiviaidan päällä.
Shariel heräsi siihen, kuinka kaikki auringonvalo katosi hänen ympäriltään ja ilma muuttui äkkiä viileäksi ja tunkkaiseksi. Hän muisti tämän hajun. Shariel ei halunnut toista kertaa joutua Katakombien pimeyteen. Tällä kertaa ei välttämättä olisi Sataria häntä sieltä pelastamassa. Kissan taistelutahto heräsi ja se käytti kaiken kynsistä lähtevän terävyyden pussin hajottamiseen. Juuri kun oli saamassa pussin rikki se laskettiin pajusta tehtyyn koriin, joka oli hevosvaunujen perällä muiden samankaltaisten tavaroiden kanssa, jotka myös olivat täynnä kissoja. Koko matkan kaupungista ulos Shariel yritti kynsiä itseään ulos häkistään, mutta lopulta kyllästyi ja antoi asian olla. Parempi oli kerätä voimia ja yrittää nukkua.
Monen päivän kuluttua pohjoisessa: Shariel hytisi häkissään. Selvästikään he eivät olleet matkalla Katakombeihin, vaan jonnekin täysin muualle, minne häntä ei ollenkaan kiinnostanut mennä. Häntä ei oltu ruokittu kuin kerran koko matkan aikana ja silloinkin hän oli yrittänyt kynsiä miehen käden irti. Kuitenkaan siinä onnistumatta, mikä harmitti Sharielia. Kärryt poukkoilivat tiellä saaden häkit pompahtelemaan ikävästi. Sentään sisälle ei satanut lunta, kuten ulkona näytti tekevän. Shariel ei kuitenkaan saanut nauttia tästäkään ylellisyydesta kovin kauaa. Kärryjen pyörä osui yhteen erittäin epämiellyttävän kokoiseen kiveen ja häkki, jossa Shariel oli pakotettu asumaan edeltävät päivät tippui tielle (lumihankeen) ja särkyi. Hetken aikaa kissa sesoi paikoillaan niin kylmän tuulen, kuin hämmästyksenkin paikoile naulitsemana. Mutta ennen kuin ajuri ehti huomata yhden parhaimmista kissoistaan kadonneen Shariel oli jo kaukana.
Sharielilla ei ollut aavistustakaan mihin suuntaan oli menossa. Kaikkialla näytti täysin samalta ja joka paikka oli täynnä lunta. Kissa upposi tuon tuostakin sitä syvempään hankeen, josta oli erittäin vaikea päästä enää pois. Muutaman tällaisen kerran jälkeen Shariel päätti muuntautua ihmiseksi, siten hän pääsisi paremmin liikkumaan syvenevässä lumessa. Tosiasia, jota hän ei ottanut huomioon oli se, että ainoa mikä suojasi häntä purevalta vimalta ja pakkaselta oli juuri hänen paksu kissanturkkinsa, jonka hän luonnollisesti menetti muuttuessaan ihmiseksi.
Muutaman tunnin Shariel kykeni laahustamaan johonkin suuntaan, ennen kuin tunsi olevansa liian väsynyt jatkaakseen tai muuttaakseen edes muotoaan. Lumi oli houkuttelevan pehmeän näköistä ja lumisadekin oli lakannut. Shariel levitti ympärilleen kietomansa huivin maahan erään erityisen mukavalta näyttävän hangen päälle ja kävi makaamaan kylmissään. Ihan vain hetkeksi, sitten hän taas jatkaisi matkaansa eteenpäin..
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 14, 2010 22:57:55 GMT 3
Satar käveli hyvin turhautuneena edestakaisin mökissään kaukana pohjoisessa. Hän yritti loogisesti ajatellen ratkaista ongelmaa, jonka oli itselleen saanut eteen. Ulkona satoi lunta ja pakkasta oli melko runsaasti. Mökissä sitä vastoin oli miellyttävän lämmin ja miellyttävän pimeää. Lähetti oli lähetetty pohjoiseen tekemään sopimusta Ícun kristallia tuottavan kylän kanssa Aquraeen tuotavista kristallityypeistä. Alku oli sujunut suorastaan loistavasti siihen asti, kunnes Satarin oli määrä tavata johtajapari, joka ei suostunut ottamaan häntä vastaan, koska Satarilla ei ollut vaimoa mukana. Toisin sanoen mikään ei ollut edistynyt, eikä mitään oltu päästy edes aloittamaan. Hänen ei annettu edes majoittua kylään vaan hänen oli ollut pakko palata takaisin siihen mökkiin, joka oli toiminut välietappina matkalla. Tietenkään Satarilla ei ollut vaimoa mukana. Ei hän ollut virallisesti edes naimisissa kenenkään kanssa. Oli miehellä toki, todennäköisesti tuleva, vaimo kotona, mutta Aqurae oli loppujen lopuksi hyvin kaukana sen hetkisestä olinpaikasta. Eikä Nireine’elillä ollut edes lupaa poistua Aquraesta. Narael oli toki mahdollinen vaihtoehto, mutta hän oli lähettinä muissa tehtävissä paraikaa, eikä varmasti ehtisi auttamaan Sataria tässä. Sharielkin olisi yksi vaihtoehto, mutta hän ei viihtynyt pohjoisessa ja olisi erittäin häviävä todennäköisyys, että kyseinen kissanainen ilmestyisi yhtäkkiä tämän yksinäisen majan ovelle. Ei, kaikki kolme olivat poissa laskuista.
Satar huokaisi ja lysähti nojatuoliin sammuneen takan edessä. Hänen olisi joka tapauksessa palattava vähintään edelliseen kylään, jos hän aikoi itselleen saada jonkun naispuoleisen henkilön esittämään vaimoaan. Ajatus ei houkuttanut yhtään. Ulkona oli juuri satanut lisää lunta. Satar ei pitänyt lumesta lähinnä sen takia, että se oli vettä, joskin eri olomuodossa, ja kylmää. Liiallinen kylmyys ei ollut hyväksi Aquraeille. Lähetille oli kuitenkin annettu hyvät, säähän ja ilmastoon sopivat varusteet. No jaa. Oli turha istua täällä enää, koska se ei edistänyt tilannetta millään tavalla. Satarin olisi kuitenkin pakko raahautua kylään jossain vaiheessa, mieluusti mahdollisimman pian, koska loputtomasti aikaa hänellä ei kuitenkaan ollut. Hän siis nousi tuolista ja puki päälle kaikki ulkovaatteet (turkistakin, pipon, kaulahuivin, hanskat, villasukat ja talvikengät) ennen kuin astui ulos pakkaseen. Kylmä tuuli tervehti häntä kipakasti, mutta ei piristänyt häntä yhtään sen enempää. Ulkona hän kiinnitti vielä lumikengät kenkiinsä, koska hiihtää hän ei osannut.
Matkaan menisi yli vuorokausi lyhimmilläänkin, joten aikansa kuluksi Satar kävi päässään positiivisia kokemuksia ja leikki lähes mahdottomilla todennäköisyyksillä, jotka saivat miehen hymyilemään. Hän muisteli Sharielin onnettomuusalttiutta, lähinnä sen pohjalta, mitä itse oli saanut todistettua, ja kehitteli mielessään loogisimman tarinan sille, miksi löytäisi hänet sattumalta jostain lumihangesta makaamasta puoli paleltuneena. Ei sillä, että hän olisi halunnut, että niin tapahtui, vaan lähetillä sattui olemaan hyvin tylsää tässä yksitoikkoisessa maisemassa. Oli kuitenkin niin epätodennäköistä, että niiden kokemusten jälkeen se tapahtuisi. Satar jätti asian sikseen ja alkoi taas pohtia, mitä tekisi sitten jos ja kun oli saanut itselleen vaimonkorvikkeen.
Pian se niinkin yksitoikkoinen maisema muuttui vähemmän yksitoikkoiseksi: joku makasi hangessa. Ensimmäisenä Satarille tuli mieleen kuvitelma Sharielista täällä kaukana pohjoisessa ja hän todella toivoi, että se ei ollut Shariel. Kiristäen tahtiaan minkä upottavalta hangelta pystyi, hän saapui pian sen jonkun luo. Ensimmäisenä miehelle tuli mieleen, että tämän täytyi olla pilaa. Shariel makasi hangella jonkun ohuen huivin päällä iho kalman kalpeana, osittain jo sinertävänä. Satarin pilaksi tehty ajatusleikki oli käynyt toteen, joka ei nyt tässä tapauksessa ollut niitä viisaimpia ideoita. Satar riisui takkinsa ja puki sen Sharielille ennen kuin nosti naisen syliinsä. Hänen oli pakko saada nainen lämpimään mahdollisimman pian, koska selvästi Shariel kärsi jo hypotermiasta ainakin jollain asteella. Onneksi hänen mökkinsä ei ollut niin kaukana kuin se olisi voinut olla, tosin sinne pääseminen oli huomattavasti hankalampaa kuin sieltä tähän tuleminen. Hanki oli upottavampaa nyt kun painoa oli enemmän.
Satar sai oven auki ja jätti sen sepposen selälleen kunnes oli saanut Sharielin laskettua nojatuoliin. Hän kävi nopeasti sulkemassa oven, riisui lumikenkänsä ja palasi sytyttämään takkaa. Se nyt ei tulielementalistille ollut erityisen vaikeaa, joten pian takassa loimusi sininen tuli. Mies säntäsi toiseen huoneeseen hakemaan kaikki mahdolliset viltit ja peitteet, mitkä suinkin löysi ja kääri Sharielin niihin. Hypotermiasta mitään tietämättä, muuta kuin itse sanan ja sen, että se oli mahdollista kylmässä, Satar ei voinut tehdä enää mitään muuta kuin odottaa. Tuli vaihtoi väriään normaaliin punaoranssisävyiseen kun Aqurae lisäsi puita takkaan.
//Jotain outoa tämä, mutta tässä nyt kuitenkin//
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 15, 2010 19:00:43 GMT 3
Aurinko paistoi taas täydeltä terältä. Talvi ja jääkylmä lumi olivat vain ikävä muisto tytön mielessä. Hän käveli ennestään tuntemattoman kaupungin kadulla, eikä näköpiirissä ollut yhtä ainutta ihmistä. Mikään ei painanut tytön mieltä kun hän puoliksi tanssi katua pitkin. Hänestä ei ollut ihmeellistä, että oli ainoa ihminen kaupungissa, eikä se, että hän tunsi olonsa niin hyväksi. Oli vain hän ja tanssiminen ja lämpö. Auringon lämpö vaihtui takasta hohkaavaan kuumuuteen ja peittojen painoon. Tanssi ja kepeä oli vaihtuivat raskauteen. Kaupunki pieneen huoneeseen keskellä pohjoisen kylmyyttä. Hitaasti tyttö avasi silmänsä. Tuli takassa rätisi ja valoi lämpöä. Miksi hänellä oli kylmä, vaikka hän oli näin monen peiton alla takkatulen edustalla?
”Mi-mitä, missä olen?” Tyttö sai viimein sanottua, kun oli saanut silmänsä irti liekeistä. ”Mikä tämä paikka on?” Hän hätkähti pystyyn niin, että osa peitoista valahti lattialle. ”Ja kuka sinä olet?” Hän lisäsi katseen osuessa Satariin. ”Mitä sinä olet tehnyt minulle?” Tyttö yritti nousta huojuvin jaloin pystyyn, kun tämä yritys epäonnistui hän tyytyi vain istumaan nojatuolissa yrittäen näyttää mahdollisimman rauhalliselta. Mikä tämä paikka on? Miten olen päätynyt tänne? Kuka tuo mies oikein on? Entä kuka minä olen? Tyttö oli poissa tolaltaan, eikä tiennyt miten hänen olisi pitänyt suhtautua tähän mieheen, jonka kanssa hän näytti olevan kahdestaan.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 15, 2010 19:58:07 GMT 3
Satar oli huojentunut kun Shariel näytti ensimmäisiä heräämisen merkkejä. Hän itse seisoi takan vieressä sen kylkeen nojaten. Aqurae kuitenkin pian kurtisti kulmiaan. Kaikki ei nyt ollut täysin kunnossa. Satar liikahti Sharielia kohti, kun nainen nousi seisomaan ja oli valmis ottamaan hänet kiinni, mikäli hän lähtisi kaatumaan johonkin suuntaan. "Rauhoitu Shariel Minä tässä vain olen. " Satar sanoi huolestuneena kuitenkin tyynnyttävästi. Hän oli normaalissa Aquraemuodossaan, jossa Shariel oli nähnyt hänet heidän tavatessa ensimmäisen kerran ja myös viimekerralla. Satar mietti sopivia sanoja. Jos Sharielilla olisi taas yksi muistinmenetys, niin se saattaisi aiheuttaa uuden ongelman. "Olet saapunut kauas pohjoiseen minulle tuntemattomista syistä. En ole tehnyt sinulle muuta kuin tuonut tänne, koska olisit muuten paleltunut kuoliaaksi tuolla ulkona nukahdettuasi lumihankeen. ja tämä mökki on väliaikainen oleskelupaikkani. Olen Satar ja me tunnemme toisemme ennestään.” lähetti viimein vastasi jokaiseen hänelle esitettyyn kysymykseen. Hän olisi toivonut, että Shariel olisi osannut vastata siihen, miksi hän oli täällä, mutta sitä oli ilmeisesti turha odottaa.
Satar palasi takaisin nojaamaan takan sivustaa vasten. Suoraan tulesta suunnattu valo, kun kyseessä oli normaali tuli, oli hänen silmilleen hieman turhan kirkas. ”Haluatko jotain lämmintä juotavaa? Kaakaota? Teetä? Voin valmistaa sitä sinulle, jotta lämpenet kunnolla” Aqurae ehdotti ja hymyili lämpimästi. Nyt oli turha hosua mihinkään suuntaan. Se tuskin parantaisi asiaa millään tavalla. Kärsivällisyyttä Satarilla riitti ainakin tiettyyn pisteeseen saakka.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 16, 2010 21:16:36 GMT 3
”Shariel? Kuka Shariel? Olenko minä Shariel?” Tyttö kysyi hämmentyneenä, mutta tuli sitten tulokseen, että miksi toinen häntä väärällä nimellä kutsuisi jos kerran hänet tunsi. ”Kai minä sitten Shariel olen”, hän jatkoi hymyillen vakuuttavasti. Hän ei halunnut alkaa riidellä asiasta hänelle täysin vieraan miehen kanssa. Jos toinen tahtoi kutsua häntä Sharieliksi niin kyllä se hänelle kävi. Shariel oli kaunis nimi kaiken lisäksi. Mitä tekemistä minulla on pohjoisessa, Shariel ajatteli. Ja me tunnemme toisemme? Hän vaikuttaa ihan mukavalta mieheltä, tosin vähän oudon näköiseltä. Mutta ulkonäköön tottuu!
Toisekseen, häntä ihmetytti miksi toinen kohteli häntä niin hyvin. ”Kaakao kelpaisi mielellään. Runsaan kermavaahdon ja suklaan kera, kiitos” Sharieliksi kutsuttu tyttö vastasi ja hymyili rakastettavasti, kunnes hänelle valkeni, miksi toinen oli niin mukava. ”Satar? Olenko minä kenties sinun rakastajattaresi tai muuta vastaavaa?” Hän kysyi vakavasti katsoen toista silmiin. ”Oletko pimittänyt minulta jotain?” Shariel jatkoi kallistaen päätään
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 31, 2010 13:27:06 GMT 3
Satarilta pääsi melkein epätoivoinen huokaus, kun Shariel kyseenalaisti oman nimensä, mutta onneksi hyväksyi sen kuitenkin. Ilmeisesti hän ei ollut täydellisen vakuuttunut Satarin sanoista, mutta niin kauan, kun Shariel pysyiti rauhallisena kaikki oli suorastaan loistavasti. Kaupunkiin Sharielia ei voinut viedä, koska muistinsa menettäneenä hän saattaisi joutua vielä pahempiin ongelmiin kuin muistaessaan. Satarilla oli siis ongelma.
Sharielin vaatimus tosin kuulosti siltä, mitä Satar oli häneltä odottanut. Olihan Shariel silti nainen. Hymy tästäsi sen Sharielin hymyn kanssa, jonka Satar tunsi ja se sai miehen iloiseksi. Ehkei tilanne ollut niin toivoton. Aqurae oli lähdössä täyttämään naisen toivetta, kun hänelle esitettiin kysymys, jota hän eio ensimmäisenä olisi odottanut kuulevansa. Satar oli hämmentynyt ja katsoi kummastuneena Sharielia hyvin pitkään. Mistä nainen nyt sellaista oli saanut päähänsä? Ystäviä he olivat ainakin tähän asti olleet. Lopulta lähetti tajusi, missä tilanteessa oli ja sai idean. Shariel tuskin pahastuisi ihan kauheasti, jos Satar käyttäisi tilannetta hyväksi. "Etkö todellakaan muista? Enhän minä pimittäisi sinulta mitään missään välissä" hän kysyi toinen kulma koholla aavistuksen hymyillen. "Olet vaimoni" hän lisäsi ja virnisti, "mutta nyt jos sallit, menen tekemään kaakaosi." Satar käveli tuolin ohi hellan ääreen, joka oli samassa tilassa, koska mökki ei kuitenkaan ollut koollaan pilattu. Aqurae piti ilmeensä suunnilleen paruslukemilla, koska ei halunnut paljastaa asian oikeaa laitaa. Tämä kuitenkin säästäisi häneltä aikaa, jos se menisi läpi. Toisaalta tilanteessa oli hyvinkin paljon koomisuutta ja jossain muussa tilanteessa Satar olisi saattanut ratketa nauramaan kuultuaan sellainen kysymyksen Sharielin suusta. Aquraelle oli järjestetty tähän mökkiin ties minkälaisia asioita korvaukseksi siitä, että hän joutui viettämään aikaa näin kylmässä paikassa, joten kaakao kermavaahdon ja suklaan kera ei ollut mikään ongelma. Hän piti siitä itsekin ja teki siksi pienen kupillisen myös itselleen. "En olettanut sinun tulevan tänne, kun sanoin, että minun pitää hoitaa työasioita pohjoisessa. Sinähän et pidä kylmästä" lähetti totesi Sharielille valmistuksen lomassa.
Satar toi kaakaot takan luo ja ojensi niistä toisen, sen kauniimman, Sharielille. "Kaakao kermavaahdon ja suklaan kera kuten pyysit." Aqurae palasi nojaamaan takan kylkeä vasten ja katseli Sharielia hymyillen.
//Jotain kummaa mutta vastasinpa kuitenkin//
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Nov 5, 2010 21:16:20 GMT 3
”Olen vaimosi?” Shariel kysyi epäuskoisena ennen, kuin mies ehti luikahtaa tekemään hänen tilaamaansa kaakaota. En voi uskoa asiaa, minäkö olisin hänen vaimonsa? Ainakaan hän ei ole ulkoisesti pilattu. Vai? Ei, en sanoisi. Mutta kuitenkin. Jotain tässä on.. Shariel laski katseensa käsiinsä Sormus, missä sormukseni on? Ennen kuin hän ehti lausua kysymystään ääneen Satar toi kaakaon. Juuri sellaisena kuin hän oli sen tilannutkin. ”Kiitos, rakas” Shariel lausahti ottaessaan toisen tarjoaman kaakaon käsiinsä muistaen vain viime hetkellä lisätä sanan ”rakas” lauseen loppuun. Sana ei tullut siihen aivan luonnostaan. Hetkeksi tämä asia vei hänen ajatuksensa pois alkuperäisestä kysymyksestä. Paleltuminen oli varmasti aiheuttanut jotain, minkä vuoksi hän muistanut näitä itsestään selviä asioita kuten, että hänellä oli mies.
”Satar?” Shariel aloitti pidellessään kuumaa kuppiaan täynnä kuumaa suklaata ja kermavaahtoa, ”Missä sormukseni on? Jos olemme naimisissa, niin eikö minulla pitäisi olla sormus?” Hän jatkoi kummastellen. Totta kai hänellä pitäisi sormus olla! Ellei toinen sitten valehdellut hänelle. Mutta toisaalta, miksi Satar valehtelisi minulle? Shariel ajatteli ottaessaan ensimmäisen kulauksen kupistaan. Kaakao maistui taivaalliselle! Shariel tunsi, kuinka lämpö palasi hänen ruumiiseensa. ”Tämä on muuten taivaallisen ihanaa, Satar”, Hän lisäsi hymyillen nostaen samalla kuppiaan.
|
|
|
Post by Aqwell on Nov 13, 2010 15:11:01 GMT 3
Satar ei ollut aivan valmistautunut tähän kysymykseen, mutta ei näyttänyt yllättyneeltä ulospäin. Kyllä hänellä aina riittäisi koloja, mistä päästä läpi. "Olet unohtanut senkin? Menimme naimisiin Aquraen tapaan kulta pieni eikä silloin käytetä sormuksia" Satar sanoi, josta osa itseasiassa oli totta. He eivät käyttäneet sormuksia. "Annoin sinulle kaulakorun, jonka jouduin ottamaan sinulta pois kun löysin sinut lumesta. Tietyt jalometallit kylmenevät hyvin nopeasti ja jos on ennestään vaarassa kärsiä hypotermiasta ne on viisasta ottaa pois" tämähän sujui melkein hyvin. Nyt vain piti toivoa, että se menisi läpikin. "Olin ajatellut tuoda sen sinulle takaisin kunhan lämpenet riittävästi" hän lisäsi kuin se olisi kuulunut edelliseen lauseeseen. Nyt vain piti toivoa, että hänellä olisi joku kaunis koru mukana. Eihän toki ollut soveliasta, että nainen hukkaisi avioliiton merkkinsä. "Tietenkin. Vain paras kelpaa minun vaimolleni" Aqurae vastasi ja hymyili lämpimästi. Ulkona oli jo alkanut pimetä. Lähetti lämmitti käsiään kaakaokupin pintaa vasten. Hänen oli vaikea juoda kaakaota nyt, koska häntä hieman ahdisti se, jos Shariel ei palautuisi, mutta tajuaisi, että hän valehtelee. Myös se, jos hän saisi tämän sopimuksen tehtyä ja joutuisi palaamaan Aquraeen, eikä voisi ottaa Sharielia mukaan, mitä silloin tapahtuisi? "Haluatko, että haen avioliitonkorusi nyt kun olet lämmennyt?" Satar kysyi muistettuaa, että hänellä todella oli joitakin koruja mukana. Lähinnä suunnitelmia korusta tulevalle puolisolleen. Niistä joku saattaisi kelvata.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Dec 9, 2010 20:15:34 GMT 3
”Vai niin”, Shariel totesi epäilevänä. Hän ei täysin uskonut, että Satarilla olisi avioliittokorua, tai miksi hyvänsä tämä sitä halusi kutsua. Toisaalta hän kuitenkin halusi uskoa toisen vilpittömyyteen. ”Kiitos kyllä. Näkisin sen mielelläni” Shariel lausui hymyillen ja otti toisen pitkän siemauksen kaakaostaan vilkaisten samalla sattumalta jalkojaan. ”Miksi minulla ei ole kenkiä jalassa, Satar?” Hän kysyi aavistuksen järkyttyneellä äänellä. Jos hän oli tullut näin kauas pohjoiseen, niin kai hänellä nyt kengät pitäisi olla.
[[Lyhyt >< ]]
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 28, 2011 11:26:32 GMT 3
Satar ehti melkein poistua huoneesta ennen uutta kysymysyä. "Koska kenkiä ei pidetä sisällä, jos muistat" hän vastasi ovensuusta luoden Sharielille pikaisen hymyn. Huoneeseen päästyään Aqurae huokaisi äänettömästi helpotuksesta. Vielä toistaiseksi kaikki hyvin. Shariel esitti liikaa kysymyksiä. Toisaalta hän oli nainen, joten minkäs sille mahtoi. Nyt Satarin vain pitäisi kerätä luovuutensa rippeet ja pitää tämä pienimuotoinen valhe kasassa. Lähetti etsi käsiinsä pienehkön korulippaan, jossa oli useampi niistä korumalleista, joita hän oli matkoillaa keräillyt. Osa oli uudelleen teetetty Aquraeiden valtakunnassa täsmälleen sellaisiksi, mitä Satar oli halunnut, mutta osa oli vielä alkuperäisiä. Materiaalilla tuskin olisi niin suunnatonta väliä, koska Shariel tuskin osasi erottaa toisistaan muita kuin kullan ja Aquraen hopean, joka oli saman näköistä kuin tavallinen hopea. Punainen ja kulta sopivat värityksiltään Sharielille paremmin kuin perinteisempi hopea ja sininen, joten se karsi saman tien osan pois. Valinta oli myös pakko tehdä nopeasti, koska Satar ei voinut antaa naisen odottaa liikaa, jottei hän alkaisi epäilemään...
Satar valitsi korun (josta piirrän kuvan myöhemmin), jossa yhdistyivät perinteinen Aqurae ja punainen ja kulta niin, että punaisen ja kullan yhdistelmä oli valta-asemassa siniseen ja hopeaan nähden. Vaatteita täällä kyllä olisi oletettavasti myös naiselle tai jos ei niin vähintäänkin Ícun kylästä saisi. Lähetti voisi sanoa, että oli alun perin lähtenyt tälle matkalle yksin, mutta oli sittemmin saanut tietää, että tarvitsisi vaimoaan neuvotteluissa ja lähettänyt kirjeen, josta ei ollut vama oliko se saapunut koskaan perille, koska Shariel ei ollut tullut odotettuna aikana. Hän ei ollut odottanut hänen saaneen kirjettä ja tulevan ja siksi ei ollut varannut naiselle vaatteita. Tässähän oli melkein suunnitelma.
Satar palasi Sharielin luo ja ojensi korun hänelle. Sen taakse oli kaiverrettu päivämäärä (15.9.4254), joka virallisesti tarkoitti korun valmistuspäivämäärää, mutta kävi se hääpäivästäkin. Ei se niin kaukana ollut, mutta riittävän kaukana. "Tässä." Juuri näistä kristalleista ja jalokivistä hänen oli määrä tehdä sopimus. Kaikissa koruissa kun ei voinut käyttää verikristallia se kun oli vain yhden väristä ja jos niitä käytti tai jos niihin koski joku muu kuin Aqurae myrkyttyi.
//Vähän outo ja anteeksi pitkä tauko//
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Feb 3, 2011 20:33:55 GMT 3
Ah, tietenkin! Shariel ajatteli naurahtaen samalla kun heilutteli paljaita jalkojaan. Hänen kenkänsä odottivat luultavasti oven luona. Satarilla kesti naisen mielestä yllättävän kauan löytää hänen korunsa, jos tämä oli kerran ottanut sen vasta vähän aikaa sitten pois hänen kaulastaan. Mutta toisaalta, miehiä ei ollut siunattu suurella järjestelmällisyydella, kuten naisia useimmiten oli. Shariel oli edelleen keskittynyt jalkoihinsa kun Satar viimein palasi mukanaan kullasta ja hopeasta valmistettu kaunis koru.
”Se on kaunis!” Shariel henkäisi ja oti korun varovasti käteensä ”Ja sinne on kaiverrettu hääpäivämmekin! ” Hän lisäsi ja katsoi korun takana olevaa kaiverrusta. Vuosiluku ei sanonut hänelle mitään, mutta kai Aquraessa oli oma aikajärjestelmä, jonka hän vain oli unohtanut. Kiitos kulta” , Shariel jatkoi ja halasi miestä pitkään ennen kuin sanoi: ”Voisitko nyt laittaa sen kaulaani?” Nainen hymyili suloisesti ja kallisti päätään. Hänellä ei ollut enää juurikaan kylmä. Kaakao lämmitti mukavasti, samoin kuin tuli ja peitto
”Miksi muuten olemme täällä?” Shariel sanoi. Hän ei muistanut, että vihasi pakkasta ja lunta, jotem naista kiehtoi, että he olivat matkanneet kauas pohjoiseen.
[[Vihdoin sain itsekin vastattua edes johonkin peliin -. - ]]
|
|
|
Post by Aqwell on Feb 23, 2011 16:19:53 GMT 3
Satar hymyili lempeästi peittäen sillä muuten hermostuneen olemuksensa. Hän pysyi vaiti kun Shariel puhui korusta. "Tietenkin kultaseni" hän totesi ja otti kotun naisen käsistä. Aqurae hengitti kertaalleen syvään samalla kun laittoi korua mahdollisimman hellävaraisesti ja tyylitellysti Sharielin kaulaan. Sen jälkeen hän kääntyi katsomaan lopputulosta nostaen naisen kasvoja aavistuksen parempaan kulmaan valoon nähden. "Sinä olet kaunis" hän totesi ja sipaisi kevyesti naisen poskea.
"Miksikö?" lähetti sanoi palatessaan takaisin takan viereen, "minä tulin tänne työasioissa muutama viikko sitten. Lähetin sinulle kirjeen, jossa kutsuin sinut tänne edistämään sopimuksen valmistumista, mutta epäilen, ettei se kirje päässyt koskaan perille". Satar yritti mahdollisuuksien mukaan lyhentää selitystä, "Et tullut silloin kun sinua odotin. Olisin muuten ollut sinua vastassa lähikylässä ja koska et tullut silloin, en odottanut sinun tulevan ollenkaan." Ja sen takia minulla ei ole sinulle vaatteita, mutta onneksi Ícun kylästä niitä voi hankkia, hän olisi voinut lisätä.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Feb 23, 2011 16:36:17 GMT 3
”Kiitos”, Shariel vastasi niin miehensä kohteliaisuuteen kuin siihenkin, että tämä oli laittanut korin hänen kaulaansa. Shariel piti korusta erittäin paljon ja tunsi sen kuuluvan osaksi häntä ja olleen hänellä kauan. Nainen ei tajunnut tämän olevan ensimmäinen kerta, kun hän näki korun. ”En muista saaneeni mitään kirjettä, mutta kai se tuli perille, kun kerran olen nyt tässä”, Shariel virkkoi epäilevänä ja pyöritteli kaakaota mukissaan mietteliäänä. Hänestä oli outoa, ettei hän muistanut miksi oli tullut tänne, tai miten. Olenkohan sittenkin tulossa kipeäksi, Shariel mietti katse edelleen kaakaonlopussaan. Hetken kuluttua hän kuitenkin jätti ajatuksen taakseen ja kulautti loputkin kaakaostaan suuhunsa.
”Selvän teki. Lähdemmekö sitten etsimään minulle vaatteita? ” Shariel kysyi piristyen ajatuksesta saada uusia vaatteita. ”Tai minä en kyllä varmaan tarkene tuolla ulkona”, hän lisäsi värähtäen. Nainen ei pitänyt ajatuksesta, että joutuisi palaamaan ulos.
|
|
|
Post by Aqwell on Feb 23, 2011 16:54:27 GMT 3
Olisihan se pitänyt arvata, että naiset ajattelivat vain vaatteita. Satarin ilme muuttui aavistuksen vaivaantuneeksi. "Koska en odottanut sinun tulevan, täällä ei... ihan... nyt... ole sinulle täydellisesti sopivia vaatteita" mies sanoi hämillään osan puheesta pätkien. "Mutta kunhan pääsemme kristallikylään hankimme sinulle ensimmäisenä vaatteet, joista pidät ja jotka sopivat sinun kauniisiin muotoihisi" hän lisäsi nopeasti etusormi aavistuksen koholla. Hän toivoi pääsevänsä pälkähästä tällä. Lähetti voisi aina syyttää sitä, ettei Shariel ollut ilmoittanut tulevansa myöhässä. Hän ei ollut ylipäätään ilmoittanut mitään ja se oli helppo todistaa.
Aurinko laskisi pian täällä pohjoisessa, eikä yötä vasten ollut viisasta lähteä taivaltamaan. Ilma kylmenisi kestämättömäksi hyvin pian sen jälkeen kun tulisi pimeää. "Lähdemme vasta huomenna kylälle. Makuuhuone on tuossa, mistä hain korun, ja jos haluat käydä lämpimässä suihkussa tai kylvyssä niin makuuhuoneesta se ovi, joka ei johda tänne on käytettävissäsi" Satar totesi ottaessaan tyhjän mukin Sharielilta tiskatakseen sen heti pois. "Sitä toista kylpyhuonetta, jonka täältä voit etsiä jos haluat, ei kannata käyttää, koska syystä tai toisesta lämmin vesi ei siellä toimi" hän lisäsi laskiessaan vettä hanasta altaaseen.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Feb 23, 2011 18:26:56 GMT 3
”Selvä” Shariel vastasi ja nyökkäsi virnistäen. Satar vaikutti jotenkin vastahakoiselta myöntämään, ettei ollut ottanut hänelle vaatteita mukaan. Pimittikö mies häneltä jotain, vai oliko hän tullut vain niin äkkiä tänne, ettei toinen osannut varautua? Vai mikä oli syy miehen jahkailuun? Sharielista se oli aavistuksen epäilyttävää, mutta koska hän halusi ajatella kaikista parasta, hän työnsi nämä ajatukset mielestään. ”Niin, se kylpyhuone. Kyllä, haluan kylpyyn, kiitos”, Shariel lausui ja hymyili leppeästi nousten nojatuolistaan ja jättäen viltin tuolille. ”Tässä”, hän jatkoi ja ojensi tyhjän mukin Satarille, ”Ja kiitos vielä kerran kaakaosta” Shariel lisäsi hymyillen ennen kuin katosi makuuhuoneeseen ja sitä kautta kylpyhuoneeseen (Jonka hän löysi siksi, että huoneeseen ei johtanut kuin kaksi ovea, joista toisesta hän oli juuri astunut sisään)
Kylpuhuone ei vastannut Sharielin ylellistä käsitystä kylpyhuoneista, mutta se sai kelvata. Tiesivätkö edes nämä pohjoisen ihmiset millainen kylpyhuoneen pitäisi olla, vai oliko tämä kylpyhuone vain tehty tarkoituksella vanhanaikaiseksi puuseinineen ja ammeineen. Oli asia miten oli, Shariel laski vettä puuammeeseen ja etsi katseellaan jotain saippuan ja pyyhkeiden tapaista. Hän löysi pyhkeet tuolilta läheltä ovea ja saippua, joka hänen ikäväkseen oli tuoksuton palasaippua löytyi ammeen toiselta puolelta puisen pesuharjan kera.
Kun kylpy erittäin pitkältä tuntuneen ajan jälkeen oli valmis Shariel riisuutui ja laski vaatteensa tuolille pyyhkeiden vierelle ja laskeutui ammeeseen. Hän ei tiennyt, kuinka kauan oli lojunut ammeessa, mutta jossain vaiheessa nainen tunsi olonsa niin raukeaksi, että oli vähällä nukahtaa. Samalla hetkellä Shariel muutti muotoansa vahingossa kissaksi. Kissa rääkäisi upotessaan veteen ja loikkasi saman tien pois sieltä kauhuissaan. Shariel, joka oli yhtä yllättynyt kissamuodostaan kuin kissa vedestä oli yhtä lailla hämmentynyt.
|
|