Post by wuz on Jun 24, 2010 2:59:54 GMT 3
((( Kutsupeli. Jatkoa tästä; myrkmeren.proboards.com/index.cgi?board=game&action=display&thread=173&page=1. Jospas nyt sitä taas saisi aktivoiduttua, eikä tulisi vain päivitettyä peliä ajan tasalle puolen vuoden välein. ;> )))
Lucas & Sirla:
Kivuliaan lohikäärmeen selkään kapuamisoperaation päätteeksi punatukka oli jo valmista kauraa irroittamaan päitä. Eikö riittänyt, että hänen fyysinen kuntonsa ja vointinsa olivat ennenkokemattoman huonot ja olonsa kaiken aikaa kivulias, vaan sen lisäksi hän oli vielä pakotettu kapuamaan arkkivihollisensa selkään ja lentämään paikasta toiseen? Vaan ei auttanut itku markkinoilla, ja silmäpuoli saikin luvan niellä kiukkunsa katkerana asettuessaan varastytön taakse istumaan. Oloaan ei parantanut sekään, että liskonkuvatuksen käskystä oli istumajärjestystäkin muutettava kanssamatkustajien turvallisuuden takaamiseksi, mutta ruojan kiitos Sirla ketterästi kiepsahti silmäpuolen selkäpuolelle, painautuen tämän selkää vasten ja kietaisten hoikat kätensä miekkosen vyötäisille. Mikäli Lucas ei olisi jo perusolettamuksena nähnyt kaiken aikaa punaista - kiitos ylisuuren liskonkuvatuksen asiattoman ja lapsekkaan käytöksen - olisivat muistikuvat taannoin Kottaraisen kanssa vietetystä yöstä palautuneet elävinä mieleensä, mutta onneksi (hah) kloppi oli enemmän keskittynyt haaveilemaan Spyron kaulavaltimon puhkaisusta kuin intohimon ja kiihkon täyttämistä öistä. Totta kai ainoa syy miksei punapää silmäpuoli tätä mielitekoaan toteuttaisi oli suuri halu päästä mitä pikimmiten ihmisten ilmoille, eikä ajatus satojen metrien korkeudesta alas syöksyvästä lohikäärmeestä - ja Lucasista sen mukana - tuntunut sekään erityisen mieltäylentävältä.
Lohikäärmeen sitten viimein kohotessa lentoon kömpelöin, kankein siiveniskuin, takertui Lucas parhaiden kykyjensä mukaan alituiseen kolottavasta kivusta huolimatta kiinni vihamiehensä suomuihin, selkäpiikkeihin tai aivan mihin tahansa, mistä vain otteen sai. Vasta, kun kärmes oli saavuttanut haluamansa lentokorkeuden, palautui aiemmin käyty suuntaa koskeva keskustelu lohikäärmeen ja Kottaraisen välillä Natiaisen mieleen elävästi. Vaikka kloppi olikin tahtomattaan puristanut silmänsä kiinni nousun ja alkumatkan ajaksi, oli kirkkaana ajatuksena palannut keskustelunpätkä kuitenkin riittävän suuri kannustin avaamaan ne. Ennen kuin tummat myrskypilvet peittivät kirkkaana horisontin taa laskevan taivaanrannan, ehti punatukan verkkokalvolle piirtyä kuva edessä päin kohoavasta vuoristosta ja sielunsa silmiin muistua elävä takauma sen kätköissä sijaitsevasta mustakivisestä linnasta.
Liekö sitten punapää hätkähtänyt normaalia huomattavammin, noteerasi takanaan istuva Sirlakin tämän eleen. Tietysti tyttö oli itse keskittynyt täysin pitelemään itseään pystyssä ja paikoillaan Spyron selässä, Lucasiin käsivarsillaan takertuen ja pohkeillaan ja reisillään Spyron kylkiä puristaen, ei hän kuitenkaan voinut olla huomioimatta miehen säpsähdystä. Mitä ihmettä, kammoksuiko kovia kokenut palkkamiekka korkeita paikkoja? Ensimmäistä kertaa päiviin tyttö huomasi hymyilevänsä tai pikemminkin ehkä hymähtävänsä itsekseen, ja jokseenkin äidillisen huolehtivaan sävyyn puristi asteen verran tiukemmin punatukan vyötäröä (tajuamatta, että se saattoi tehdä kipeää telotulle silmäpuolelle...), kuin olisi hetkeksi unohtanut, kenen selän takana istuikaan. Ensimmäisten vesipisaroiden iskeytyessä vasten vuoristoa suuntaavaa kolmikkoa (/nelikköä) ja Spyron ärähtäessä olkansa yli vuoriston ylittämisen yrittämisen tässä oletettavasti pahenevassa säässä olevan suorastaan itsemurha, karisi viimeinenkin hymynkare Kottaraisen huulilta. Tuuli äityi piiskaavaksi nopeammin kuin olisi osannut odottaa - kaiketi korkeuksissa tuulensuojien puute oli tähän se loogisin syy - ja lämpötilan nopea lasku sai varkaan painautumaan entistä tiukemmin vasten edessään värjöttelevän Lucasin selkää. Spyro teki päätöksen koko joukkion puolesta ja tipautti korkeutta roimasti sään äityessä myrskyn tasolle, kaartaen laajassa kaaressa takaisin tulosuuntaansa, josta oli viiman vuoksi joutunut poikkeamaan. Kumpikaan selässään matkaavista ihmisistä ei tainnut huomata lohikäärmeen vilaukselta näkemää hailakkaa valonlähdettä ennen kuin Purppurainen otti lähikontaktia mutaiseen maankamaraan ja suoritti mitä näyttävimmän mahalaskun pihalaitumelle kyhätyn puisen juomakaukalon päälle - ukkosen jyrinältä ja sateen ja tuulen vihmonnalta siitä koituva ryske ja rytinä olisivat varmasti muutoin herättäneet pienen, nuhjuisen majatalon henkilökunnan ja vieraiden huomion, mutta olipa koiranilmasta jotain hyötyäkin.
Kottarainen jostain syystä onnekkaasti osasi reagoida juuri ajoissa Spyron suorittamaan hätälaskuun ja takertua tämän siivekkäisiin hartioihin tukevasti, mutta edessään istuva punatukka ei ollut niin onnekas. Kun varkaan tiukka ote vyötäröltään äkisti katosi ja maaperä tuli Purppuraista vastaan kuin tyhjästä, luiskahti litimärkä silmäpuoli sateesta liukkaaksi kostuneen suomupeitteisen vihamiehensä selästä alas kuin rasvattu salama ja laskeutui vähintäänkin yhtä komeasti turvalleen kuin Spyrokin. Ah ja voi sitä tuskan ja kolotuksen määrää, ainoastaan Lucasin sisulla ja sitkeydellä kampesi huonokuntoinen punapää itsensä yllättävän nopeasti pystyyn, vai horjahtaakseen uudelleen kumoon liejuksi muuttuneella maankamaralla. Jumaliste, että oli lähellä tajunlähtö tai niskojen nyrjähdys! Kaikesta fyysisestä kipuilustaan ja tuskailustaan huolimatta sai Lucas kuitenkin itsestään ulos hyvinkin laajasanaisen manaus- ja haukkumaryöpyn, joka kutakuinkin sisälsi kaikki tuntemansa kirosanat ja muutaman oman keksimänsä vastaavan sellaisen, laajan kirjon erilaisia kyyditsijäänsä kohdistuvia solvauksia ja vihdoin ja viimein äänekkään, käskevän köhäisyn (tai pikemminkin ilmoituksen) viskipaukusta NYT HETI. Mikäli kloppi vain suinkin olisi pysynyt jaloillaan ilman, että kipu olisi sumentanut hänen näkökykynsä lähes olemattomiin (ja mikäli sikäli saappaansa olisivat pitäneet paremmin liukkaassa liejussa), olisi miekkonen varmasti äitynyt potkimaan vatsallaan yhä röhnöttävää liskunkuvatusta, mutta taivaille kiitos huono sää, korvissa uliseva viima, lähes vaakatasossa piiskaava terävä kaatosade ja paikoittain jyrisevä, maiseman valaiseva ukkonen ajaisivat kolmikon kera Kissan pika pikaa kolkuttelemaan kulahtaneen majatalon ovelle.
Spyro:
*Rintakehän alle vauhdilla rusentuva puinen juomakaukalo ei tuntunut alkuunkaan mukavalta kaatosateessa puolisokkona laskeutuvan lohikäärmeen saadessa ensikosketuksen maankamaraan ja kirvoitti ilmoille sihahdetun kirosanan jos toisenkin heti kun olento oli tarpeeksi ajantasalla tehdäkseen niin. Vähemmän esteettinen maha-lasku ei ollut ollut erityisen miellyttävä niin laskeutujalle jos ei matkustajillekaan, ja jäpinää olisi varmasti tullut ilmoille enemmänkin ellei silmäpuoli olisi mätkähtänyt Spyron selästä viereiseen kurakkoon ja päätynyt pitämään vielä kamalampaa metakkaa. Kilpaa huutamisen sijaan olento vaikeni ällistyneenä varsin nopeasti mutta tovin kuunneltuaan aiempi kiroilu korvautui epämääräisellä hymähtelyllä jonka olisi voinut tulkita vahingoniloiseksi myhäilyksi siitä huolimatta että hän itsekin oli onnistunut rysähtämään vinksin vonksin pitkin pihaa. Jos putoaja olisi ollut melkein kuka muu hyvänsä lohikäärme olisi luultavasti edes pahoitellut, mutta kyseistä hiipparia tämä ei näkynyt säälivän paljoakaan. Enemmän huolissaan Purppurainen oli kahdesta muusta matkustajasta. Rytäkässä hän ei ollut onnistunut enää pitämään kunnolla kiinni Kissastakaan vaan eläin oli singahtanut kourasta heti tilaisuuden saatuaan jonnekin, pelästyneenä ja mutaisena, mutta ilmeisesti vahingoitumattomana ja pikainen vilkaisu kertoi että Sirlakin oli likimain yhtenä kappaleena. Spyro otti tilanteen vaihteeksi hiukan rauhallisemmin, laitettakoon tämä viileän ilman ja uupumuksen piikkiin ja alkoi vääntäytyä jähmeämmin jaloilleen kun oli haukannut hiukan henkeä ja tyttö mahdollisesti kiivennyt takaisin maankamaralle näennäisesti piittaamatta rähjäävästä Lucasista.*
"Elossa?" *Kysäistiin varkaan suunnalta lohikäärmeen tarkistettua tilanne Lucasin kohdalta vain vilkaisulla, olennon kääntäessä sitten vettä valuva päänsä muutaman kymmenen metrin päässä olevaan sateenpieksämään rakennukseen.*
"Se taitaa olla majatalo... en ollu aluksi ihan varma. Taitaa olla pakko odottaa siellä tän myräkän loppuun ennen kuin yritetään pidemmälle" *Todettiin hakkaavan sateen lomasta joka onneksi häivytti jonkin verran Purppuraisen äänen voipunutta vivahdetta. Kuitenkin olento oli varsin helpottunut näkemästään, vaikka tällaiseen paikkaan pysähtymisellä oli väkisinkin epämiellyttävät vaatimuksensa. Lohikäärme epäröi vilkaisten viskiä kovaan ääneen vaativan silmäpuolen suuntaan vaikka tiesikin ettei hänellä ollut muodonmuutoksen suhteen vaihtoehtoja jos haikaili lämpimään sisätiloihin. Ja vaikka hän voisikin valita jäävänsä turvallisemmassa olomuodossaan metsään piiloon, tällöin Sirla jäisi kaksin Lucasin kanssa eikä tämä ollut siis harkittavissa oleva vaihtoehto. Yhtä vastentahtoisesti kuin aikaisemminkin, Spyro otti mulkoillen askelen etäisyyttä punapäästä ja itsekseen muristen alkoi muuntautua pienempään olomuotoonsa. Pian läsnä oli jälleen varsin tyytymätön, litimärkä ja normaalia hiukan kalpeampi purppuratukka joka ei näyttänyt paljoakaan edustavammalta kuin kukaan muukaan seurueessaan.*
"Sä menet edeltä." *Se enemmänkin ilmoitti kuin ehdotti puhuen kerrankin suoraan silmäpuolelle yrittäen kuulostaa niin vakuuttavalta kuin lyhyt, vettä valuva pojankoltiainen vain voi (mikä tosiaan ei ollut kovin paljon) ennen kuin seurailisi toivottavasti mahdollisesti vaatimusta noudattavaa miekkosta kohti sateen seasta siintävää rakennusta toivoen ettei kukaan muu kuin muutama tallirakennuksessa kauhusta hirnahteleva ratsu olisi nähnyt heidän saapumistaan. Rankka sade pyyhkisi ainakin suurimmaksi osaksi hänen jättämät jälkensä, ja ehkä rikkinäinen kaukalokin löytyessään laitettaisiin rajun myrskyn piikkiin, vaikka olisihan tässä varmasti ihmeteltävää majatalon asukkaille. Mutta kukapa keksisi syyttää moisesta kolmea, pientä, viatonta ja varsin ryvettynyttä matkalaista moisesta tihutyöstä?*
Lucas & Sirla:
Normaalitilanteessa punatukka olisi tehnyt juuri päinvastoin kuin mitä liskonkuvatuksesta ihmishahmoonsa takaisin muuttunut Purppurainen ehdotti, mutta tilanne oli niin kaukana normaalista kuin mahdollista. Silmäpuolen jokaista niveltä ja jäsentä kolotti ja särki, jopa niitäkin paikkoja ja lihaksia jomotti, joiden olemassaolosta Lucas ei ollut aiemmin ollut edes tietoinen, eikä suoranaiseksi hirmumyrskyksi muuttunut säätilakaan parantanut tilannetta piirunkaan vertaa. Siksipä kloppi suuntasikin mukisematta (jaloilleen toki ensin Kottaraisen jalolla ja armeliaalla avustuksella päästyään) kohti majataloksi osoittautuneen rotiskon ikkunoista hohkaavaa valonkajoa ja pääovea, kylkeään yhä pidellen tai sitten vasenta, silvottua kättään piiskaavalta sateelta suojaten, lohikäärmeen selästä alas ehjin nahoin selvinnyt tyttö perässään hiippaillen. Pääoven yläpuolelle ruosteisin nauloin kiinnitetty, ketjuissa roikkuva lahoamispisteessä oleva kyltti natisi ja naukui tuulessa ja viimassa, eikä eriparisilmäinen nuorimies vaivautunut edes yrittämään tihrustamaan sen haalistunutta tekstiä, vaan paukkasi suoraa päätä koputtamatta sisään huterasta ovesta, Sirla, Spyro ja Kissa kannoillaan. Jukoliste, mikä läävä, oli ensimmäinen ajatus klopin punaisen pehkon peittämässä päässä, vaikka kuiva, tunkkainen ja lämmin, suorastaan vasten kasvoja iskevä sisäilma paransikin litimäräksi kastuneen miekkosen mieltä asteen verran. Vasta nyt hän havahtui vaatepartensa riekaleisuuteen, lämmön pistellessä ihoaan paikoin enemmän kuin niiltä osin, joita vasten vaatteensa (tai ne, mitä vaatteistaan oli loppujen lopuksi jäljellä) olivat litimäriksi kastuneena takertuneet. Vaivautumatta ilmoittamaan aikeitaan seuralaisilleen suuntasi Lucas suorastaan määrätietoisesti suoraa päätä majatalon tavernan puolelle jututtaakseen tiskin takana häärinyttä juomanlaskijaa, joka oli keskeyttänyt käsissään pitelemänsä samean tuopin puunaamisen häiriinnyttyään sisään rymynneen joukkion aiheuttamasta mekkalasta.
Lucasin välittömässä läheisyydessä seurannut Sirla seisahtui majatalon minimalistiseen aulamaiseen tilaan odottaakseen Spyroa, joka toivottavasti seurasi Kottaraisen jalanjäljissä. Baaritiskin suuntaan sännännyt punapää sai peräänsä vain vihreiden sielunpeilien epäluuloisen katsahduksen, mutta ihme kyllä ei Sirla tehnyt elettäkään estääkseen Lucasia tekemästä mitä nyt sitten olikaan aikeissa tehdä. Eipä tytön omassakaan voinnissa ollut juurikaan kehumista: myrskysäässä lohikäärmeen selässä lentäminen, pakkolasku ja likomärät vaatteet antoivat varmasti itse kullekin tärkeämpääkin ajateltavaa kuin punatukan jatkuvan valvomisen, jonka takia Kottarainen kääntyikin violettihiuksisen pojannullikan puoleen ja ehdotti jokseenkin epäröiden ja kokeilevasti mahdollisesti huoneen hankkimista yhdeksi yöksi, sekä lämpimän aterian ostamista. Olihan heillä tällä kertaa jopa jotain millä maksaakin moisesta lystistä, eikä kyseisellä hetkellä tuntunut hyvältä idealta lähteä jatkamaan matkaakaan, joten mikä jottei? Parempaakaan vaihtoehtoa tuskin oli tuohon hätään tarjolla.
Spyro:
*Purppurapää oli aavistuksen yllättynyt Lucasin odottamattomasta yhteistyöhalukkuudesta tämän alistuessa ilman vastaväitteitä menemään edeltä, vaikka kyse olisikin ollut silkasta loogisuudesta melkein kenen hyvänsä muun kohdalla. Jostain syystä Spyro oli olettanut silmäpuolen vänkäävän edes vähän ihan silkkaa hankaluuttaan mutta ei kommentoinut itse sanallakaan kun pääsi kerrankin odotettua hiukan helpommalla ja seurasi vieläkin liian suopeasti miekkosta avittavaa Sirlaa ja miekkosta itseään pihan poikki nilkuttaen mustelmiltaan niin vaivihkaa kuin mahdollista. Kolmikon kolutessa sisälle saranoiltaan narisevasta etuovesta, Spyro tietysti sen verran jäljessä että pystyi mielestään pitämään selkäänpuukotajaa silmällä, olento aivasti tunkkaisen ilman iskiessä kasvoilleen ja kiersi epäluuloisesti sisätilat katseellaan... ollen kuitenkin sanattomasti helpottunut päästessään kylmästä sateesta ja viimasta. Kissa livahti oven raosta heti uksen raottuessa ja tassutteli märin käpälin peremmälle ennen kuin jäi odottamaan muita keskelle vähemmän siistin näköistä eteisen lattiaa. Paikka ei tosiaan näyttänyt mitenkään erityisen suurelta, jostain syystä melkein jopa pienemmältä kuin ulkoa katsottuna hämärästä ja kärsineestä sisustuksesta johtuen, koko paikassa tuskin oli yhden pienen salin lisäksi vain muutama kyseenalainen vuokrahuone... tosin, mitäpä muuta näin syrjäisellä paikalla olisi voinut odottaakaan, oli pieni ihme jo sinänsä että koko majatalo oli vielä edes pystyssä. Lohikäärmeellä kumppaneineen ei vain ollut pahemmin valinnanvaraa. Spyro pisti merkille paikan epämääräisen hajun, paksun öljylampun valossa leijailevan pölykerroksen sekä jostakin viereisestä huoneesta kuuluvan astioiden kalinan ennen kuin käänsi huomionsa Sirlaan. Lucas näkyi hoippuvan suoraa tietä peremmälle mutta lohikäärme ei nähnyt vaivaa estelläkseen tätä uhraamatta punapäälle mulkaisua enempää huomiota. Tuskin se voisi tähän hätään mitään kovin kummoista jäynää keksiä ellei keksisi karata ulkona riehuvaan myräkkään nykyisessä huonossa kunnossaan. Vaikka eivät ne kaikkein hienoimmat mahdolliset olleetkaan pitivät nämä seinät sentään sateen ulkopuolella ja se oli tähän hätään tarpeeksi hyvä aivastelevalle lohikäärmeelle joka ei näyttänyt pistävän yhtään pahakseen Sirlan ehdotusta. Olento nyökäytti ajatukselle kannattavasti ja lähti sitten ympärilleen silmättyään tömistelemään kohti huteraa tiskintapaista, jonka taakse perähuoneesta ilmaantunut luiseva nainen loi varsin hölmistyneen ja paheksuvan katseen likaiseen vettävaluvaan pojankoltiaiseen joka saapasteli lattian poikki yhtä märkä pieni kissa-eläin perässään. Naikkosen katse ei kirkastunut paljoakaan kyseisen epäsiistin teinin suorasukaisesti tiedustellessa vuokra-huoneista ja kului tovi ennen kuin tämä edes vaivautui vastaamaan varsin tyhjätaskuiselta näyttävälle ilmestykselle. Niin epätoivoisessa ei tässä sentään oltu että olisi jaettu ilmaiseksi useita huoneita kotoa karanneille nulikoille, kun salin puolella oli jopa muutama harvinainen maksava asiakaskin myrskyä paossa.*
Sirla:
Totta kai luisevan majatalon emännän asenne epämääräistä, lattioille vettä valuvaa kolmikkoa lemmikkeineen kohtaan olisi muuttunut silmänräpäyksessä mikäli purppurapää olisi suvainnut kolauttaa pöytään muutaman kultakolikon, mutta tuskinpa siitäkään huolimatta olisi talon nahistunut eukonkutale kurottautui poimimaan selkänsä takaa seinään hakatusta naulasta roikkuvan hienointa sviittiä eripuraiselle joukkiolle hellinnyt. Nenäänsä avoimen halveksuvasti nyrpistäen avainnipun ja laski sen tiskille, siitä yhä kuitenkin kiinni pidellen.
"Paree pistää maksaen ennakkoon, näillä seuvvuin ei onnenonkijoita kahtella. Yksi hopeainen per lärvi," emäntä ilmoitti tylyn suorasukaisesti, eikä edes yrittänyt peitellä epäluuloisuuttaan tai sitä, että olisi ennemmin majoittanut hienoja herroja tai edes rikkaita porvarikauppiaita. Vaikka saattoihan niin päätellä jo latelemastaan hinnastaankin. Näin syrjäinen sijainti ei voinut missään nimessä olla tuottelias majatalon kannalta, mutta jopa nämä hinnat olivat naurettavan kohtuuttomat... Sitä mieltä oli selvästi Sirlakin, joka oli seurannut ystäväänsä tiskin ääreen, ja ilmaisikin nyt sitten mieltään majatalon akan kiskurihinnoista liioitellun äänekkäästi tuhahtamalla ja silmiään pyöräyttämällä. Kottarainen oli kuitenkin jo liian nuutunut, litimärkä ja nälissään aloittaakseen turhanpäiväisen tinkaamisen selvästikin tiukkapipoisen tantan kanssa, että kaivoi vain näreissään vyölleen sidotun nyssäkän pohjalta ensimmäisen kolikon minkä kouraansa sai ja suorastaan nakkasi sen liian kireälle nutturalle hiuksensa kiskoneen naikkosen eteen pöydälle. Raskas kultakolikko päästi kalsean kylmän kilahduksen osuessaan tiskiin ja sai tiukkapipoisen täti-ihmisenkin asenteen muuttumaan siinä silmänräpäyksessä astetta suopeammaksi, tämän laskiessa vapaan kätensä rahan päälle ja sulkiessa kolikon kämmenensä sisään.
"Tätä tietä, olkaatten niin hyvät," eukko suvaitsi suopeasti sutkauttaa, kiskaisi raskaan rautalenkin siinä riippuvine ja kalisevine avaimineen käteensä tiskiltä ja toisella kädellään siirsi saamansa kultakolikon paikatun essunsa etutaskuun. Sitten nainen vetäytyi tiskin toiselta puolelle toiselle ja lähti sanaakaan sanomatta hortoilemaan eteishallin halki kohti seinän vierustaa nousevaa portaikkoa odottaen kaksikon seuraavan perässä.
Eukko johdatti suopeasti (ja sen enempiä naljailematta) Spyron ja Sirlan ylös portaita toiseen kerrokseen käytävälle, jolla sijaitsi kymmenkunta arvatenkin majatalon asukkaille vuokrattaviin huoneisiin johtavaa ovea. Ovi, jonka kohdalle nainen pysähtyi, sijaitsi käytävän perällä ja eukko kalisteli avainnipusta lukkoon sopivan avaimen irti ja ojensi sen takanaan tulleelle tytölle. Sirla tarttui raskaaseen rauta-avaimeen sanaakaan sanomatta, ja seurasi naisen poistuvan takaisin sitä tietä mitä oli tullutkin, silmiään ärtyneen oloisena kaventaen, ennen kuin kääntyi vielä Spyroa vilkaisten huoneen oven puoleen, työnsi avaimen lukkoon ja avasi sen avainta kääntämällä. Ovi aukesi huoneeseen raukeasti naukaisten, eikä siellä avautuva näky ollut mikään erityisen silmiä hivelevä saatika sitten yhden kultakolikon arvoinen sviitti. Keskellä hämärää huonetta oli pölyinen parivuode koinsyömine villapeitteineen, seinän vierellä naarmuinen pöytä jolla paloi pienellä liekillä öljylamppu ja huoneen toisella laidalla ruosteensyömä vesipalju kylpemistä ja peseytymistä varten. Vaan väliäkö huoneen laadulla, ainakin täällä oli kuivaa! Kottarainen huokaisi raskaasti ja laahusti sisään huoneeseen, nakkasi rautaisen avaimen huoneen pöydälle ja heittäytyi suoraa päätä tomuiselle sängylle, josta pöllähti ilmaan varsin paksu pölykerros, joka sai tytön ponkaisemaan saman tien ylös pehmoiselta alustaltaan ja taittumaan kaksin kerroin yskänpuuskasta.
"No, ainakin täällä on kuivaa," hän sai sanottua tomun laskeuduttua ja yskän taannuttua pieneksi köhäksi.
Spyro:
*Kyseinen nuhruinen nuorukainen ei näyttänyt ilahtuvan hiukkaakaan saamastaan nihkeästä vastaanotosta. Ei hän ollut kuninkaallista tervetulotoivotusta odottanutkaan, mutta nyt edes jonkinlaista kuitenkin, eukon ilmehän oli suorastan alentuva ja sitä jo tarpeeksi kauan päähän potkittuna olleen lohikäärmeen oli ikävä sulattaa. Hän murahti mutta hillitsi sitten itsensä ennen kuin päätyi ilmoittamaan että saattaisi epähuomiossa aivastaa rakennuksen homeisen olkikaton suuntaan lähtiessään ellei asenne paranisi, ja tyytyi sen sijaan lähinnä kyräilemään vettä valuvan hiuskuontalonsa alta eukon reaktiota Sirlan kilauttaessa kultarahan pöytään. Naikkonen näytti varsin yllättyneeltä mutta ei epäröinyt hetkeäkään vastaanottaa kolikkoa kyseenalaistamatta tähän hätään edes sen alkuperää. Enemmän tai vähemmän tyytymätön pieni joukkio suuntasi kulkunsa portaita ylös purppuratukan seuratessa perässä kissansa kainalossaan majatalon emännän johdattamana jonnekin mikä näytti olevan koko rakennuksen vihoviimeinen soppi kapean ja jalan alla narisevan käytävän perällä. Eukko lykkäsi huostastaan avaimen varsin epäkohteliaasti Sirlan hyppysiin kääntyen sitten saapastelemaan tiehensä vilkaisten kuitenkin vielä sopivan epäilevästi olkapäänsä ylitse. Tytön kääntyessä avaamaan osoitettua ovea Spyro suoritti pikaisen laskutoimituksen aavistuksen kulma-karvojaan rypistäen.*
"Hei, me saatiin vaan yksi avain! Meitä on--- " *Se kääntyi huomauttamaan täti-ihmisen jälkeen, mutta tätä keskeytti valituksen varsin terävään äänensävyyn ennen kuin poika ehti edes sanoa asiansa.*
"Muita ei ole vapaana" *tämä ilmoitti lopullisesti ennen kuin lipui kulman taakse näkyvistä kadoten, varmaankin ihastelemaan uutta kulta-kolikkoaan. Ilmeisesti heillä ei ollut lähellekään tarpeeksi rahaa ostaakseen eukolta hitusen kohteliaisuutta epäsiistin ensivaikutelman antaneille vieraille. Purppuratukka rypisti kulmiaan varsin tuskastuneena vilkaisten epäilevästi ympärilleen käytävällä kuin olisi arvellut että puolet huoneistoista olivat kuin olivatkin tyhjiä eukon vain haluamatta sitä paljastaa, ennen kuin kääntyi katsastamaan sen luovutetun huoneen olosuhteet. Mitenkään kaunis tai edes erityisen mukavahan se ei näkynyt olevan, mutta täytyi kyllä olla samaa mieltä Sirlan kanssa.*
"Onhan se." *Todettiin nuorukaisen puristaessa ohimennen vaatteistaan lattialle ihailtavan lätäkön vettä silmäillessään tätä huoneeksi nimitettyä kopperoa. Ei Spyro palatsia haikaillut, mutta tilanne kuitenkin alkoi hiukan vaivata sitä. Huoneessa ei olisi hyvällä tahdollakaan tarpeeksi tilaa, jotta hän olisi tuntenut olonsa mukavaksi kolmannen osapuolen kanssa samojen seinien sisällä. Nais-ihmisen läsnäolosta samassa tilassa puolestaan se ei ainakaan vielä edes hoksannut vaivautua.*
"...mitä hittoa sille silmäpuolelle olis tarkotus tehdä jos me saadaan vain yksi huone?" *Purppuratukka kakaisi ilmoille hetken tuskastuneen pähkäilyn jälkeen. Ei tosin olisi tuntunut kovin luontevalta ostaa kirotulle silmäpuolellekaan omaa huonetta missä se voisi juonia rauhassa vaikka mitä, mutta toisaalta häntä ei viehättänyt tippaakaan ajatus että kukaan olisi joutunut samaan tilaankaan tämän kanssa. Tässäpä olikin varsinainen ongelma.*
Sirla:
Majatalon emännän, tunkkaisen ja pölyisen huoneen ja valtaisan yskänkohtauksen ansiosta oli Kottarainen jo lähes autuaasti ehtinyt unohtaa seurassaan saapuneen silmäpuolen, jonka Purppurainen otti epäkiitollisen eukon poistuttua puheeksi. Sirla, joka oli noussut nyt seisomaan pölyiseltä vuoteelta ja siirtynyt vähemmän pölisevän huonekalun päälle istumaan pöydän ääreen kurtisti kulmiaan, huuliaan samalla mutristaen mietteliäänä. Lohikäärmeen osoitus oli kyllä aiheellinen, mutta minkä asialle saattoi tehdä? Ajatus äskeisen tiukkapipoisen emännän kanssa toisen huonen tivaamisesta tuntui lähinnä turhauttavalta ja kaiken kukkuraksi väsyttävältä ajatukselta, etenkin, kun varkaan mieli hortoili alituiseen lähinnä maittavan, lämpivän aterian sekä pehmoisen nukkumisalustan äärelle. Hän nosti toisen koipensa ja koukisti sen tuolin istuinosan reunalle, kietaisten käsivartensa sen ympäri ja nojautui paljasta polveaan vasten ennen kuin edes vaivautui aukaisemaan suutaan.
"No, onhan tuossa tuo palju," se sanoi lopulta, toteamuksensa perään vielä hieman väsyneesti virnistäen, joka taatusti jätti ehdotelman vakavuuden enemmän tai vähemmän kyseenalaiseksi. Spyron tuskin tarvitsisi miettiä hetkeä kauempaa kuka paljuun asetettaisiin yölevolle, mikäli kloppi nyt ylipäänsä suostuisi ummistamaan silmiään toviksikaan silmäpuolen ollessa samassa huoneessa...
"Lucasista puheenollen, mitäköhän se mahtaa puuhata?" ... vaikka tiesihän Kottarainen sen jo. Ja mikäli ei tiennyt, niin ainakin hänellä oli hemmetin hyvä aavistus punatukan touhuista.
Lucas:
Nilkutettuaan onnistuneesti baaritiskin äärelle, kavuttuaan huteranoloiselle jakkaralle ja tilattuaan lasillisen viskiä nyrkkinsä pöytään täräyttämällä (ja totta kai irvistettyään tärähdyksestä aiheutuneesta kolotuksesta), antoi Lucas vihdoin ja viimein itselleen luvan hengähtää. Vasen käsi yhä kylkeään vasten suojassa, lähes kainalonsa korkeudella, ja oikea käsi viskilasin ympärille tiukasti puristuneena, kloppi vilkaisi vielä varmuuden vuoksi olkansa yli yläkertaan poistuvaa joukkiota, ennen kuin kumosi koko paukun kerralla alas kurkustaan. Savunmakuinen, kitkerän karvas juoma poltteli kieltä, kitalakea ja kurkunpäätä ja lämmitti tutun turvalliseen tapaansa, ja heppu kähisi ryypyn nielaistuaan heti uuden, samanlaisen tilauksen, ilmoittaen samaan syssyyn olevansa majatalon asukas ja äskeisten, yläkertaan huonettaan tutkimaan kavunneiden asiakkaiden seurassa. Hehän totta kai maksaisivat hänen laskunsakin, ilman muuta, kun baarimestari tivasi rahoitusta punatukan juomingeille, ja siihen oli juomanlaskijan toistaiseksi tyytyminen. Ehkäpä viinurin näkökulmasta punapää, arpinen silmäpuoli, oli litimärkänä ja uitetun rotan näköisenä (ja mutaisena ja ennen kaikkea ruhjottuna repaleisissa vaatteissaan) niin säälittävä näky, ettei kokenut tarpeelliseksi alkaa inttää vastaan tälle, vaan mukisematta täytti nullikan lasin uudelleen. Toisen lasillisen kohdalla Natiainen otti jo rauhallisemmin, ja hörpättyään siitä nyt jo säästeliäämmin, vinkkasi viinurin luokseen ruhjottua kättään heilauttamalla.
"Olis käyttöä uudelle vaateparrelle, järjestyisikö maksua vastaan?" se kähisi, hengitys alkoholilta vahvasti löyhkäten ja kumosi loppulasillisen alas kurkustaan selvän humalahakuisesti.
"Kyl maar, jos vaa hinnasta sovitaan."
Punapää heilautti vähättelevästi kättään, "ei se ole ongelma." Eipä tietenkään. Kaiketi kloppi koki tulleensa niin väärin- ja kaltoinkohdelluksi viimeaikoina, että saattoi mielin määrin tuhlailla Spyron luolan kätköistä noudettuja aarteita ilman Kottaraisen tai kyseisen liskonkuvatuksen lupia... vaan väliäkö sillä. Juomanlaskija lupasi tehdä parhaansa ja toimittaa vähintäänkin ehjän paidantapaisen ja housuparin kolmikon huoneeseen vielä tämän illan aikana, ja ennen kun tämä poistui hoitamaan lupaamaansa asiaa, täytti vielä kolmannen kerran luisevan nuorukaisen lasin.
Vaikka Lucasilla olikin jo monen vuoden kokemus ja tieto omasta käsittämättömän huonosta toleranssistaan alkoholia kohtaan, ei tuntunut järkensä taaskaan paljoa päätään paleltavan tälläkään kertaa. Heppu oli viimeksi aterioinut ehkä aamulla - ainakin muistaakseen - ja tyhjään vatsaan monipromillisen viskijuoman armoton kumoaminen ei parantanut alkoholin hidasta imeytymistä lainkaan, päinvastoin. Seuraavan kerran kun punatukka kohtaisi Sirlan ja Spyron, saattaisi koko päivän jurnuttanut ja kipuillut kloppi olla yllättävänkin hilpeää seuraa. Totta kai humala saattoi olla arvaamatonkin, mutta no... Eiköhän se olisi ollut sitten sen ajan murhe, mitä niikseen tuli.
Mikäli Spyro ja Sirla yhä istuivat vuokratussa, tomuisessa ja hämärässä huoneessaan, kantautui piakkoin ovelta kumea koputus, jota seurasi välitön uksen aukeaminen ja pienikokoisen, hameeseen ja essuun sonnustautuneen teini-ikäisen pisamaisen huivipäisen tytön (oletettavasti majatalon emännän oma tytär, ainakin jonkin asteisesta yhteneväisestä ulkonäöstä päätellen) sisääntulo.
"Anteeksi että häirihten, mutta mie toin ny nämä vaattehet kuten pyyettiin," hän sopersi jokseenkin vaisusti, katsekontaktia vältellen parhaiden kykyjensä mukaan, ja laskettuaan epämääräisen sylissään puristamansa kangasmytyn pöydänlaidalle, poistui lähes yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, ilmoittaen vielä pahoittelevaan sävyyn ilmaantuvansa piakkoin täyttämään vesipaljun, joka sekin kuulemma oltiin erikseen pyydetty tekemään. Mitäs kummaa..?
Spyro:
*Purppuratukan mielestä nykyinen asetelma ei ollut alkuunkaan miellyttävä, mitä enemmän hän huonetta katseli, sitä pienemmältä se vaikutti... mutta sana-harkka äskeisen eukon kanssa ei myöskään houkutellut, vaikka se kenties saattaisi olla näistä kahdesta pahasta pienempi jos vapaita huoneita oikeasti olisi olemassa. Se seurasi katseellaan Sirlan ja sängylle hypänneen kissan liikuskelua vilkaisten sitten epäluuloisesti paljua varkaan mainitessa tämän mahdollisen hyötykäytön. Olihan sekin tietysti jonkinlainen ratkaisu, vaikka ei kylläkään ollenkaan sellainen joka olisi tyydyttänyt Spyroa, olisihan kirottu silmäpuoli edelleen samassa huoneessa. Hän vaihtoi painoaan jalalta toiselle melkoisen tyytymätöntä naamaa näyttäen, mutta kohautti sitten lähinnä olkapäitään kommentille vaikka toisaalta ajatus Lucasin majoittamisesta kylpypaljuun olikin melko koominen. Nuorukainen havahtui ajatuksistaan Sirlan tuodessa ilmoille kysymyksen edellä mainitun maanvaivan tämänhetkisestä sijainnista jonka Spyro oli jo toviksi unohtanut huolehtiessaan lähitulevaisuuden järjestelyjä ja katse vaelsi nyt kurkistamaan käytävän suuntaan kuin olisi olettanut saavansa sillä tavalla jotakin informaatiota alakerran tapahtumista.*
"En tiedä. Näin sen viimeksi kun se meni jonnekin ruokasalin suuntaan." Se vastasi tuntien omankin vatsansa murahtavan vaativasti mainitun ruokasalin kohdalla. Jonkinasteinen ateria olisi vähintäänkin houkutteleva heti kun Purppuraisen aivot ehtisivät keskittyä siihen nykyisen kärvistelynsä sijaan. Tosiaan, minnehän se silmäpuoli oli livahtanut? Ei kai se niin typerä oikeasti ollut että karkaisi myrskyyn, eihän? ...ja vaikka olisikin, toivottavasti hänen ei tarvitsisi lähteä taas etsimään sitä pirulaista. Ennen kuin lohikäärme sai pähkäiltyä tätä aihetta enempää, ujon oloinen palvelustyttö astui yllättäen huoneeseen. Spyro ei ehtinyt kommentoida asiaa oikein mitenkään, lukuunottamatta hölmistynyttä "eeeh?" -äännähdystä tytön tyrkätessä jostakin syystä joitain vaatekappaleita huoneen ainokaiselle pöydälle, mutistessa jotakin epämääräistä kylpy-ammeesta ja painellessa sitten tiehensä ilman suurempia selityksiä. Nuorukainen räpäytti muutaman kerran silmiään varsin tyrmistyneenä tuijottaen ilmestyneitä tekstiilejä.*
"...sanoiko se että se aikoo täyttää ammeen?" *Se sai lopulta ihmeteltyä. Mitä tämä nyt oli olevinaan, eiväthän he mitään sellaista olleet tilanneet?*
Sirla:
Tytön hämmennys oli varmastikin samaa luokkaa kuin mitä Spyronkin. Palvelustytön poistuttua kahden silmäparin valvovan katseen alla käänsi varas katseensa ystäväänsä, ja sitten paljuun, josta äskeinen tyttö oli tosiaankin tainnut mainita jotakin. Vatsanpohjassaan kurnivasta nälästä huolimatta toimivat Sirlan hoksottimet yllättävän nopeasti ja hän ynnäsi siltä seisomalta päässään Lucasin puuttumisen sekä epämääräisen vaatekasan ilmaantumisen, puhumattakaan paljun täyttämisen tilaamisen. Lopulta tyttö sai omalta yllättyneisyydeltään nyökättyä myöntävästi.
"Niin olin kuulevinani," hän myönsi vielä nyökkäyksensä vakuudeksi ääneen, ja kampesi itsensä pystyyn puiselta jakkaraltaan ja suuntasi palvelustytön perässään sulkemalle ovelle. "Voisin lyödä vaikka vetoa, että Lucasilla on jotain tekemistä asian kanssa."
Lucas:
"Äläs nyt ota itseesi, sitä vain joskus käy parempi tuuri ja joskus taas, noh, vähän huonompi mäihä."
Kaljupäinen, tukeva viinuri tiskin toisella puolella ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä punatukan käheään selitykseen, josta kuulsi läpi heikosti peitelty voitonriemu. Äijä nojasi paksuihin käsivarsiinsa baaritiskin ylle kumartuneena ja silmäili eteensä pöydälle riviin aseteltua kolmea puukuppia tuuheat kulmakarvansa tyytymättömässä kurtussa. Vastapäätään huojui korkealla baarijakkaralla lapsekkaan innokkaasti keikkuva punapäinen nuorimies, joka oli riisunut mustan, polviin saakka ulottuvan riekaleisen takkinsa (tai sen, mitä siitä oli pikemminkin jäljellä) ja laskenut sen syliinsä. Viski virtasi ja lämmitti, ja märän takin riisuminen edesauttoi muutenkin punatukan kuivumista. Sen hoikkaa, runneltua ylävartaloa verhosi hihaton, löysäksi venähtänyt ja paikoin repeillyt paidantapainen, jonka kaula-aukosta heilahti klopin siinä heiluessa hopeinen laattakaulakoru, johon tavernan vähäiset valonsäikeet tarttuivat tilaisuuden siihen saatuaan. Lucas rusautti pitkiä, luisevia sormiaan (vasenta kättään toki varoen, vaikka kaikki se huitominen olikin onnistunut aukaisemaan muka niin hyvin sidotun siteentapaisen, joka oli alkujaan peittänyt puolet kämmenestään ja sormentynkänsä) ja ojentautui jälleen kulhojen ylle.
"Vielä kerran, eikös?" se ehdotti virnistäen, ja kohotti keskimmäistä puista mukia, paljastaen sen alta puisen helmen. "Löydät helmen, saat rahas tuplasti takaisin. Jos et, noh, pidät mun piikin auki niin kauan kuin seurueeni on täällä asiakkaana." Viinuri murahti, lähinnä kai itsekseen, mutta nyökkäsi kuitenkin lopulta - kai mokoma uskoi tuurinsa ennenpitkää kääntyvän, tai sitten lie ollut vain pitkästynyt jatkuvaan hiljaisuuteen, sillä eipä tavernassa juurikaan muita asiakkaita punapään lisäksi ollut.
Myöntävä nyökkäys sai klopin huulilla kareilleen hymyvirnistyksen levenemään entisestään ja vikkelät sormet liikkeelle ennätysnopeasti puukuppien yllä, vaihdellen niiden paikkaa edestä ja takaa, pyöritellen niitä viskin liukastamalla tiskillä aluksi hitaammin, mutta siitä hiljakseen tahtia nopeuttaen, pöydän pintaa pitkin viistäen. Juomanlaskijan tuuheat kulmat kurtistuivat vain entisestään, miekkosen otsankin painuessa epämääräisille vekeille äijäparan selvästikin keskittyessä lähes kaiken aivokapasiteettinsa peliin pistäen, vaan mahtoiko se olla riittämiin?
Spyro:
*Kun selvisi pahimmasta yllätyksestään, hoksasi purppuratukkakin viimein asian laidan. Jos tämän mystisen tilauksen takana ei ollut kumpikaan heistä kahdesta, kukapa muukaan tällaista olisi keksinyt kuin se kirottu silmäpuoli... vaikka tämän päähänpisto ja sen ajoitus tuntuikin Spyrosta melkoisen omituiselta. Hitto, mitähän muuta se oli saanut päähänsä tällä välillä kun oli ollut ilman valvontaa? Nuorukainen nyökäytti Sirlan kommentille kohottaen hiukan kulmakarvojaan kummeksuvasti ja harottuaan märkää tukkaansa kääntyi ovelle päin.* "Se se täytyy olla. Mitähän hittoa sen päässä taas liikkuu... meidän pitäs mennä alas katsomaan mitä se oikein touhuaa. Voitais syödäkin jotain samalla." *Nuorukainen tuhahti pyöräyttäen silmiään Lucasin oletetulle sekoilulle jääden odottelemaan Sirlaa ovensuuhun. Kun huomasi että jotain oli jälleen tekeillä Kissakin loikkasi jälleen alas sängyltä johon oli asettautunut siivoamaan itseään ja säntäsi ovenraosta edeltä käytävälle, luultavasti siivommassa kunnossa kuin kumpikaan muista läsnäolijoista. Pieni siistiminen olisi tietysti ollut paikallaan Spyronkin kohdalla mutta ikäväkseen kyseisen nuorukaisen vaatevarasto rajoittui hyvin pitkälle litimärkiin vaatekappaleisiin hänen päällään. Uusien hankkiminen voisi olla varsinkin ajankohtaista heti kun moisia vain olisi saatavilla. Olo oli tällä hetkellä varsin likainen ja viileä, mutta sille ei juuri nyt tainnut mahtaa muuta kuin pyyhkäistä ne liat mitä irti sai, puristaa vettä kankaista ja sitten odottaa niiden kuivumista. Toisin kuin silmäpuoli, lohikäärme ei pitänyt tilannetta tähän hätään alkuunkaan sopivana sen suuremmalle kylpemiselle, eikä hän pahemmin pitänyt siitä että Lucas puuhasteli omiaan heidän selkänsä takana tuolla tavalla vaikka kyse olikin toistaiseksi jostakin suhteellisen harmittomasta.
Jos ja kun varas oli puuhastellut puuhansa loppuun pienessä huoneeksi kutsutussa kopperossa ja oli valmis siirtymään takaisin alakertaan Spyro kissoineen tömisteli tämän keralla alas portaita suunnaten kulkunsa sen aiemmin mainitun salin suunnalle. Ja kuten odotettua, sieltä tiskin äärestä pyöreähkön juomanlaskinjan kanssa puuhasteleva punatukka löytyikin, enemmän tai vähemmän viinankatkuisena.*
"Mitä hittoa sä luulet puuhaavas?" *Lohikäärme tivasi tuskastuneeseen sävyyn ensi töikseen paikalle saapuessaan, silmäten varsin oudoksuvasti takkia köyhemmän Lucasin räpeltämiin purnukoihin ja nyrpisti nenäänsä välittömästä vahvalle viinanlemulle. Hitto, se pirulainen näkyi onnistuneen hommaamaan itselleen viinaksia, mistä Spyro ei ollut myöskään erityisen innoissaan. Hänellä oli jo ennestään pieniä aikaisempia kokemuksia humalaisesta silmpäpuolesta, eikä nuorukainen ollut erityisesti pitänyt siitä.*
Lucas:
Viinuri risti paksut käsivartensa rintakehälleen lähes itseriittoisen oloisena ja kohotti hieman leukaansa ylemmäs jonkin sortin itsevarmuuspuuskan johdosta. Tällä kertaa tuo epämääräinen nulikka ei häntä päihittäisi, oli klopin sormet ja kätöset sitten kuinka ketterät ja nopeat tahansa. Äijä ojensi toisen suuren kouransa ja osoitti etusormellaan reunimmaista puumukia. Eriparisilmäinen miekkonen ei kyennyt peittelemään virnistystään (tai sitten mokoma ei edes hyvin nopeasti saavutetulta humalaltaan yrittänyt) ja heilautti kehoaan hieman taaemmas penkillään, asettaen vuorostaan omat arpiset käsivartensa ristiin rintakehälleen."Oletko nyt ihan varma?" se kysyi itsekseen hähättäen ja sai äijäparan näyttämään hetkellisesti häkeltyneeltä. Pannahisen punatukka bluffasi kuitenkin, yritti tietenkin kyselemällä saada ukkelin vaihtamaan mieltään, joten juomanlaskija katsoi parhaaksi nyökätä uudelleen. Lucas reagoi välittömästi nyökkäykseen nappaamalla ukon osoittaman puumukin tiskiltä käteensä, paljastaen sen alta puuhelmen sijaan pinttyneen viskitahran. Punapää läiskäytti kämmenensä yhteen jälleen kerran avoimen voitonriemuisesti ja naurahti ääneen. Muuta se ei vielä ehtinyt sanoa tai äännähtää kuullessaan tutun äänen selkänsä takaa, jonka tunnisti samantien kuuluvaksi arkkiviholliselleen. Silmiään pyöräyttäen kloppi nappasi jälleen keskimmäisen mukin tiskiltä ylös paljastaen hämmentyneelle juomanlaskijalle puuhelmen todellisen sijainnin ja käännähti sitten purppuratukkaisen pojan puoleen, jättäen viinurin selkänsä taakse raapimaan kaljua päälakeaan.
"Me tässä vaan hyväntahtoisesti hieman pelaillaan," miekkonen vastasi jokseenkin naljailevaan sävyyn tekosistaan tivaavalle Spyrolle ja tämän takana seisoskelevalle kulmiaan kurtistelevalle Sirlalle, ja pyöräytti sitten puista mukia kädessään heittämällä sen ilmaan ja nappaamalla sitten kiinni. "Fancy a round?" Ja päälle jokseenkin häijy "I-know-much-more-than-you'll-ever-know" -virnistys. Mitä se liskonkuvatukselle kuului mitä punapää vapaa-ajallaan touhusi, ei pojannulikka ollut hänen lapsenvahtinsa. Lauseensa päätteeksi heppu kulautti jälleen uuden viskilasillisen alas kurkustaan, kalautti sekä puumukin että viskilasinsa tiskille mojovan kolahduksen säestämänä ja kampesi sitten itsensä alas korkealta jakkaralta jokseenkin vaivalloisesti.
"Ei teidän olisi tänne saakka tarvinnut tulla varmistamaan että mulla on kaikki kunnossa, kiitosta vaan. Mä painun nyt kylpyyn," se ilmoitti sitten viimein, seisahtuen hetkeksi huikeaan hieman päälle 160:n sentin mittaansa Spyroa vastapäätä ja yritti parhaiden kykyjensä mukaan näyttää entistäkin pidemmältä, kunnes sitten tivasi Sirlalta huoneen numeron ja avaimen ja lähti sitten lampsimaan tiehensä.
Spyro:
*Mitä punatukka sitten ikinä räpelsikin, se näytti Spyron silmään välittömästi varsin epäilyttävältä... tosin, niinhän näytti melkein mikä hyvänsä mitä Lucas sitten ikinä keksisikään puuhastella oli asian oikea laita miten hyvänsä. Nuorukainen ei ollut koskaan ollut minkäänasteisia pelimiehiä eikä hänellä oikeastaan ollut tilaisuuttakaan edes kokeilla minkäänlaista uhkapeliä tai vastaavaa joten se ei osannut hahmottaa paljoakaan koko touhun ideaa. Se oli vähällä vastata miekkosen piikittelyyn ihmettelellä ääneen että Lucas edes tiesi käyttämänsä sanan "hyväntahtoinen" merkityksen mutta puraisi sitten kieltään ja piti enimmät mölyt mahassaan vilkaistuaan punapään olan takana puuhastelevaa kookasta kaljua miestä päätellen että avoimesti kovaan ääneen riiteleminen ei ollut hyvästä jos yritti pitää matalampaa profiilia. Sen sijaan se puuskahti ja mulkaisi varsin epäluuloisesti märkien etuhiustensa alta virnuilevaan silmäpuoleen ottaen kuitenkin askelen verran etäysyyttä kun miekkonen paiskasi ryyppämisensä päätteeksi kuppinsa pöytään ja alkoi kömpiä jaloilleen.*
"Me tultiin hakemaan ruokaa." *Spyro oikaisi terävästi vaikka yrittikin hiukan hillitä äänensävyään siristellessään äkäisesti silmiään hitusen yläviistoon punapäisen hiipparin naamavärkin suuntaan siitä huolimatta että Lucasin silmälläpitäminen olikin ollut puoli syytä rymytä takaisin alakertaan, eikä purppuratukka tuntenut oloaan kovinkaan mukavaksi joutuessaan päästämään sekopään taas silmistään. Toisaalta, hän ei ollut kyllä erityisen innokas juoksemaan koko ajan tämän perässäkään tai vahtimaan oven takana pirulaisen puuhia.
Olisivatpa se köysi ja suukapula nyt olleet käytönnöllisiä.*
"No terve menoa. Etkä sit keksi mitään tyhmiä ideoita." *Se napautti kuitenkin suuremmin Lucasin lähtöä estelemättä, ristien uhmakkaasti käsivartensa rinnalleen hampaitaan kirskauttaen viskille lemuavan miekkosen kääntyessä kärttämään avainta Sirlalta. Pitikö sen pirulaisen nyt alkaa vielä ryypätäkin, ihan kuin se ei olisi ollut tarpeeksi hankala elikko muutenkin...*
"Mä en sitten muuten maksa noita sun myrkkyjäs" *Lisättiin jyrkästi vielä ihan silkan sarvien kalistelun vuoksi hiipparin perään Spyron siirtäessä sitten alleviivatusti huomionsa tärkeämpiin asioihin kuten mahdollisen aterian tiedusteluun tiskin takana seisoskelevalta mieheltä. Miekkonen silmäili aavistuksen kummeksuvana selkeästi eripuraista kolmikkoa ennen kuin mutisi jotain päivällisen muhennoksen lopuista jota oli vielä jäljellä keittiössä. Mokoman meluavan kakarajengin saapuminen oli kiinnittänyt salin seinustalla muutaman läsnä olevan matkalaisenkin mielenkiinnon, mutta suurin osa käänsi pian huomionsa jälleen omiin asioihinsa. Tämän pistäminen merkille sai Spyron kuitenkin hiukan levottomaksi, nuorukaisen toivoessa että heidän saamansa huomio jäisi jatkossa pienemmälle. Mitä harvempi muistaisi edes nähneensä heidät, sen parempi... ikävä kyllä Lucasinkuvatus tai oikeastaan hän itsekään eivät sulautuneet massaan niin hyvin kuin olisivat ehkä halunneet.*
Lucas:
Punapää heilautti vain huolettomaan sävyyn ruhjottua kättään olkansa yli, vaivautumatta edes vilkaisemaan taakseen, vastauksena pojannullikan huomautukseen "myrkkyjen" maksamisesta. Hän poistui portaikkoon huojuen ja kaiteeseen paikoin tukeutuen, pitkä punainen puoliksi avautunut palmikko selkäänsä vasten piiskaten ja musta, repaleinen takki käsivarrellaan, kunnes katosi näkyvistä toiseen kerrokseen.
Sirla:
Kottarainen luovutti vastentahtoisesti huoneen numeroidun avaimen silmäpuolelle, ja silmäili tämän loittonevaa selkää epäluuloisen näköisenä. Punapään kadottua näköpiiristä (mikä sekin epäilytti, vastahan he olivat varta vasten tulleet alakertaan pitämään edes jollain asteella Lucasia silmällä, sen lisäksi että olivat ruokaa vailla) kääntyi tyttö jälleen violettihiuksisen ystävänsä puoleen, annettuaan ensin katseensa kiertää hiljaisessa tavernassa. Muita asiakkaita ei tosiaan juurikaan ollut, ja äskeisen mekastuksen päätyttyä sen suurimman aiheuttajan poistuttua, eivät ne muutamat henkilökunnan lisäksi paikalla olevat henkilöitymät enää tuntuneet sen suurempaa huomiota kiinnittävän heihin. Vaikka paikka olikin nimellisesti syrjäinen, ei siltikään pitäisi tuudittautua siihen harhaluuloon, ettei kukaan heitä muistaisi jälkeenpäin jos joku vaikkapa sattuisi ilmaantua kyselemään heidän peräänsä. Pelkkä ajatuskin puistatti, ja Kottarainen yrittikin pikaisesti keskittää ajatuksensa olennaisempiin, ajankohtaisempiin seikkoihin.
Spyron tiedustellessa jonkinlaista ruoantapaista tavernanpitäjältä nojautui Sirlakin jo hieman luottavaisemmin tiskiin. Viinuri ilmoitti partaansa mutisten jonkinlaisten muhennoksenjäänteiden varmasti järjestyvän, painottaen kuitenkin samalla maksuvälineen etukäteen esittelystä siirrellessään tiskiltä syrjään punatukan jälkeensä jättämiä puisia mukeja. Jo pelkästään äijän olettamus paikalle saapuneen kaksikon epäluotettavuudesta sai tytön paheksuvasti juomanlaskijaa mulkoillen kaivelemaan nyssäkkänsä pohjalta pari kuparikolikkoa. Lucasin mukana retuuttaminen ei todellakaan helpottaisi heidän kanssakäymistään muiden ihmisten ja olentojen kanssa, sillä silmäpuoli ei todellakaan herättänyt minkäänlaista luottamusta. Vaan Sirla kun oli periaatteiden nainen ja kun kerran oli mielensä päättänyt, aikoi myös pitää siitä kiinni.
"Tiedän mitä ajattelet," Kottarainen sihahti purppurapäälle heidän siirryttyään sivuun tiskin ääreltä ja asetuttua istumaan seinän viereen sijoitetun pyöreän pöydän ääreen. "Lucas ei tosiaankaan tee tätä helpoksi kenellekään, mutta usko pois, että yhdessä pysyminen on paras vaihtoehto." Totta puhuakseen tyttö ei itsekään tuntunut enää uskovan sanoihinsa, mutta onnistui kyllä varsin lahjakkaasti peittämään äänestään uskonpuutteen rippeet. Mikäli tämä niin kutsuttu "Haamukostaja" olisi nimenomaan Lucasin perässä, olisi ehdottomasti fiksuin veto jättää punatukka oman onnensa ojaan, sillä ei ollut mitään takeita siitä, etteikö harmaahapsi yrittäisi vielä viedä aloittamaansa työtä loppuun... Vaikka toisaalta, eikös mokoma ollut jo ehtinyt vierailla jokaisen heidän luonaan tätä aiemmin? Saattoi vain päätellä, että sillä niljakkeella olisi jotain tekemistä heidän kaikkien kanssaan. Tyttö kumartui pöydän ylle ja nojasi leukansa ristittyjen käsiensä päälle, Spyroa samalla kulmiensa alta vilkuillen.
Spyro:
*Nuorukainen mulkaisi vielä kerran portaiden suuntaan silmäpuolen tömistellessä ylös miettien mahtaisiko mokoma onnistua nilkutamaan ylös omin avuin vai päätyisikö vierimään ne takaisin alas, suhtautuen toiveikkaasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Lucas katosi kuitenkin pian näkyvistä eikä portaikosta alkanut kuulua epämääräistä metakkaa joten Spyro sai tyytyä vain siihen että saisi olla hetken rauhassa tältä. No, ehkä vaihteeksi muulla tavalla valmistetu illallinen kuin nuotiolla kärvennetty eläimen kappale nostaisi tunnelmaa.
Kaksikon istuessa odottamaan sivummalla olevaan pienehköön pöytään (ja Kissan livahtaessa jonnekin kyseisen huonekalun alle) lohikäärme alkoi rentotua hiukan Lucasin ollessa poissa näköetäisyydeltä vaikka tämä tuntui silti vilkuilevan olkansa ylitse tuon tuosta. Hän murahti hiukan Sirlan toteamukselle ennen kuin hymähti kohauttaen olkiaan.*
"Mä luulen, että se saattaa vielä tapattaa meidät kaikki." *Nuorukainen totesi hiukan matalampaan ja vähintäänkin pessimistiseen äänensävyyn haroen kosteaa tukkaansa pois silmiltään.*
"...mut kuitenkin... mä en tiedä miksi, mutta se sama tyyppi joka kävi sun kimppuusi on jostain syystä myös Lucasin perässä ja haluaa, et me tiedetään se. Se jopa näytti että sillä oli ne puuttuvat sormet mukanaan, sen täytyi olla sama jätkä joka laittoi sen silmäpuolenkin tommoseen kuntoon." *Spyro piti pienen tauon pöytään nojaillen ennen kuin lisäsi vielä.*
"En mä tiedä mitä hittoa sille oikein pitäis tehdä, että toivottavasti sä olet oikeassa." *Se vaikeni nopeasti kun samainen palvelustyttö joka oli aikaisemmin käynyt tuomassa Lucasin tilaamia tavaroita ilmaantui jostakin tällä kertaa kahta lautasta kantaen. Tyttö ei ollut tälläkään kertaa sen puheliaampi kuin viimeksikään vaan lykättyään astiat pöytään ja niiattuaan nopeasti tämä pakeni jälleen takahuoneeseen mistä oli tullutkin. Purppuratukka silmäsi hiukan oudoksuen tämän perään kummastellen työn vauhkoa käytöstä, ennen kuin käänsi huomionsa pöytään lykättyihin lautasiin. Ateria oli kaikkea muuta kuin hieno. Muhennoksen jämiä oli luvattu ja sitä oli myös tuotu, juuri ja juuri höyryäväksi lämmitettynä... mutta ainakin sitä näkyi olevan reilusti. Poika tökki annosta aterimellaan ennen kuin uskaltautui maistamaan ja alkaen sitten syödä vähemmän pitkin hampain kuin olisi voinut olettaa. Se oli jo ajat sitten pakon kautta oppinut ettei nälkäisen kannattanut nirsota, vaan syömäkelpoinen ruoka parani syödä silloin kun sellaista oli tarjolla tai sitten oltava ehkä myöhemmin kokonaan ilman.*
Sirla:
Eipä tyttökään kahta kauempaa miettinyt pienikokoisen palvelustytön kiikutettua pöytään kaksi hailakaksi lämmitettyä muhennosannosta, vaan kävi sen kummemmin ateriaansa sorkkimatta sen kimppuun kuin nälkäinen susilauma katraasta eksyneen lammasparan niskaan. Miten nälkäinen hän olikaan! Nälkä sen kuin tuntui kasvavan syödessä, ja hetkeen Kottarainen ei kyennyt edes jatkamaan Lucasia ja Haamukostajaa koskevaa keskusteluaan Spyron kanssa ollessaan niin keskittynyt ruoan ahtamiseen kitaansa. Sen verran hän sentään ehti, että nyökkäsi posket muhennosta pullollaan Spyron epäilylle siitä, että Lucas saattaisi koitua heidän kaikkien kuolemaksi ennenpitkää, mutta lappoi pian uuden kauhallisen klimppistä muhennosta suuhunsa.
Liekö sitten johtunut nälästään, märästä vaateparrestaan vaiko mistä, mutta Kottarainen havahtui vasta hienoisella viiveellä johonkin, mitä purppuratukka oli suustaan päästänyt. Leukojen jauhanta pysähtyi kuin napista painamalla ja puinen lusikka, joka oli jo nostettu lähes suun tuntumaan, laski takaisin lautaselle. Tyttö nosti katseensa kieltämättä hieman epämääräisen näköisestä annoksestaan vastapäätään istuvaan poikaan silmät laajenneina varmastikin yhtä suuriksi kuin nokkansa alla nököttävä lautanen ja meni toinenkin tovi, ennen kuin Sirla sai suunsa auki (nieltyään ensin sinne äskettäin ahtamansa lusikallisen alas).
"Sillä oli Lucasin sormet siellä luolalla?!" Tuskinpa Kottarainen oli tarkoittanut suorastaan parahtaa noin äänekkäästi juuri ystävänsä lausuma huomautus, mutta kai reppana yllättyi vain liiaksi. "Mikset kertonut aiemmin?!" se sitten jatkoi melkein samaan hengenvetoon, tällä kertaa äänentasoaan madaltaen ja lautasensa ylle vielä enemmän kumartuen. Ilman muuta kyseessä oli sama olio, joka oli piessyt Lucasin kyseiseen jamaansa ja silponut siinä sivussa hänen toisen kätensä. Eittämättä kyseinen epäinhimillinen olento oli myös Lucasilta varmistettujen tuntomerkkien mukaan sama, joka oli aiemmin Sirlankin kimppuun käynyt kaivertaakseen alaselkäänsä muutaman valitun kirjaimen, ja nyt viimeisimmäksi yllättänyt kotiluolalleen uskaltautuneen Spyronkin. Muhennoksen loppu unohtui äkkiä ja Kottarainen kalautti puulusikkansa puukulholleen saatuaan nyt jotain tärkeämpää ajateltavaa.
"Se heppu on etsinyt meistä jokaisen käsiinsä yksitellen," tyttö sihahti, ja vilkaisi kuin varmemmaksi vakuudeksi olkansa yli aivan, kuin olisi pelännyt kyseisen henkilöitymän ilmaantuneen paikalle kuin taikaiskusta (mikä ei sinänsä kaikkien kokemusten mukaan olisi ollut välttämättä mikään mahdottomuus), mutta kääntyi sitten takaisin Spyron puoleen. "Lucasin se oli jostain syystä piessyt henkihieveriin, eli ehkä sillä on jokin kana kynittävänä sen kanssa. Ja koska se ei tappanut Lucasia nyt," hetken hengähdys ja ympäristön pälyilyä, "se tulee varmasti ennenpitkää viemään työnsä päätökseen." Ajatus tuntui puistattavalta, muttei läheskään niin kammottavalta silloin, jos aatetta täydensi idealla jättää Lucas oman onnensa ojaan ja häipyä hippulat vinkuen tiehensä. "Mutta toisaalta ei ole mitään takeita siitä, etteikö se... se... hirviö etsisi sen jälkeen myös meitä käsiinsä." Pelkkä moisen tilanteen kuvitteleminenkaan sai kylmät väreet kapuamaan pitkin tytön selkärankaa (mikä muistutti jälleen siitä, että hän oli yhä pukeutunut märkiin vaatteisiinsa) ja hoikkien olkien puistattamaan silminnähden. Hetkeksi smaragdinvihreiden kissansilmien katse valahti toivottomana takaisin alas muhennokseen, kunnes hetken kuluttua kohosi takaisin Spyroon, kysyvänä. Sano nyt hyvä mies jotain positiivista ja rohkaisevaa!
Spyro:
*Seuraava tovi kuluikin sitten vähemmän hienostuneen ahmimisen merkeissä, ränsistyneen majatalonpahasen kokin sietäisi olla imarreltu siitä kuinka vikkelään ruoka teki puutteistaan huolimatta kauppansa. Spyrokin kävi vähemmän puheliaaksi lappaessaan ravintoa kitaansa mutta oli silti vielä melkoisen ajatuksissaan joista hätkähti äkkiä takaisin nykyhetkeen Sirlan päästäessä äkkiä ilmoille älähdyksen. Se nosti katseensa hätkähdyksen keralla lautasestaan ja räpäytti silmiään muutamaan kertaan ennen kuin mumisi vastauksen nieltyään suunsa tyhjäksi.*
"Mmmh? ...eh, no, ne oli samat sormet mitkä siltä puuttui ja ne haisikin samalle vaikka en kyllä jääny tutkimaan sen tarkemmin" *Nuorukainen näytti käyvän tovin läpi muistikuviaan ennen kuin kohautti jälleen epätietoisesti olkapäitään.*
"Oli niin paljon muutakin silloin... En olettanu että se olis niin tärkeetä." *Syyllinen ilme käväisi pojankoltiaisen naamalla, mutta köhittyään nolostuneena tovin se tarttui uudestaan lusikkaansa. Ilmeisesti sille ei tuottanut mitään ongelmia keskustella satunnaisista irtoraajoista ja syödä samaan aikaan, enemmän sitä vaivasi häiritsevä haamu-kostaja jonka motiiveista se ei osannut ottaa tolkkua. Se nyökkäsi vaisuhkosti varkaan tuodessa ääneen ilmi ajatusketjunsa ja pureskeli ruokaansa kuunnellessaan, kunnes lopulta tyrkkäsi huvenneen annoksensa loput keskelle pöytää loikanneen kissan nenän eteen. Eläimen ei tarvinnut kuin maukaista kerran vaativasti ja alkaa sitten napsia parhaita paloja muhennoksen jämien joukosta.*
"Se ei ole yritäny tappaa meitä muita." *Lohikäärme huomautti lopuksi mietittyään hetken silmäten myöskin tyttöä ymmällään. Eh, kaipa tuo oli tavallaan positiivinen fakta?*
"......ehkä... eikö se sitten olekaan W-- siis, sen sekopään hommissa?" *Viimeinen lause lausuttiin varsin viivytellen, kuin poika olisi juuri keksinyt jonkin niin mullistavan teorian ettei ollut varma uskoako siihen itsekään. Tosiaan, tämä seikka olikin vaivannut sen mieltä: miksi Wendomin kätyri hyökkäisi toisen kätyrin kimppuun? Mutta jos häiriintynyt harmaahapsi ei ollut epäilyttävän maagikon hommissa niin.... kenen sitten?*
Sirla:
Niin, kenenpä tosiaan... Harmi vain, ettei kumpikaan tuon nuhjuisen majatalon tavernassa istuvan seikkailijan päähän saattanut mahtua se tosiseikka, että kumpainenkin oli sattumoisin osunut aivan oikeaan pähkäilyissään. Sääli ettei paikalla ollut ketään, joka olisi tämän kaiken varmentanut ja todeksi todennut. Kottarainen nyökkäili vain myöntelevästi ystävänsä pohdinnoille, nojautuen samalla kyynärpäihinsä vasten pöydän tahmaista pintaa, kulmakarvansa epäluuloisessa, epäröivässä kurtussa.
"En siltikään voi olla ajattelematta, etteikö Lucas tietäisi jotain," tyttö huomautti, vaikka tiesikin, ettei punatukasta kuitenkaan irtoaisi mitään hyödyllistä tai informatiivista tietoa. Ei ainakaan tänään, kun heppu oli ilmeisesti kumonnut hyvinkin puolisen litraa viskiä jo kurkustaan alas, tai edes seuraavanakaan päivänä (ainakaan ilman nasevaa naljailua ja ivailevaa suunsoittoa). "Ja sitä paitsi Wendom on kuollut." Hetken hiljaisuus. "Ellei sitten Lucas valehdellut siitäkin, mutta miksi se olisi niin muutoin väittänyt? Ja jotenkin..." Jälleen tyttö hiljeni hetkeksi, kuin muistellen punapään kanssa käydyn keskustelun yksityiskohtia, ennen kuin avasi uudelleen sanaisen arkkunsa. "... kun Lucas kertoi siitä, voisin lyödä vaikka vetoa, että se kuulosti jokseenkin voitonriemuiselta." Sehän ei tietystikään todistanut yhtään mitään, sillä kyseinen kloppi kuulosti lähes aina Spyrolle tai Sirlalle puhuessaan voitonriemuiselta ja ärsyttävän itsevarmalta, mutta jostain syystä tämä kyseinen äänensävy oli pistänyt tuolloin Kottaraisen huomioon erityisesti. Sirla hengähti syvään, suoristi hetkeksi hoikat käsivartensa vasten pöydänpintaa ja nojautui sitten taaksepäin tuolillaan, antaen käsiensä valahtaa reunan yli syliinsä. "Jotain se hullu sekopää silti meistä haluaa - Lucasista nyt kaikesta päätellen eniten. Ehkä Lucas on tehnyt jotain anteeksiantamatonta sille ja haluaa kostaa?" Tyttö koukisti toisen kätensä selkänsä taakse ja raaputti kostean kankaan läpi alaselässään kutiavaa arpea. Wendomiin koko touhun täytyi kuitenkin liittyä jollain tapaa, mutta miten?
Spyro:
"Tiesi tai ei, jotenkin se tähän juttuun liittyy koska se tyyppi ei tappanut sitä. Ja sitten se hiippari näyttäytyy vielä tarkotuksella meille kaikille." *Spyro lisäsi Sirlan spekulointiin raaputtaen poskeaan kulmat kurtussa. Kirottu "haamu-kostaja" yritti aivan selvästi nyt vääntää heille jotakin rauta-langasta, mutta vaikka tiesikin että jotain vihjailtiin lohikäärme ei kuitenkaan saanut kaivettua aivoistaan oivallusta siitä, mikä tämä asia oikein olisi. Äkkiä Sirlan seuraava repliikki tuntuikin melkein siltä kuin joku olisi yllättäen täräyttänyt häntä tiiliskivellä kalloon siitä huolimatta, että hän oli kuullut sanat aikaisemminkin jopa jo pariinkin otteeseen... vain jonkun toisen suusta. Ruskeat silmät levisivät hiukan pojan mennessä melkein järkyttyneen näköiseksi aivan kuin se olisi nyt vasta tajunnut sanojen merkityksen ensi kertaa... vaikka ei välttämättä vieläkään pystyisi uskomaan niihin. Mutta toisin kuin aikaisemmilla kerrolla, hän tiedosti mahdollisuuden olemassaolon. Jotenkin tämä pala tuntui sopivan palapeliin, niin älyttömän muotoiselta kuin se vaikuttikin.*
"M-mutta... eihän se VOI olla" *töksäytettiin ilmoille epä-uskoisella äänellä.*
"Kuka muukaan tän takana voi olla? Wendom on ihan väkisinkin mukana tässä. Ja miten hitossa se muka vois olla kuollut?" *Purppuratukka vaikeni tietämättä miten selittäisi tuntemuksensa. Tämä mahdollisuus vaatisi melkeinpä täysin uutta näkökulmaa koko asiaan mitä hän ei meinannut pystyä sisäistämään. He olivat yrittäneet pohtia näitä asioita aikaisemminkin ja päätyneet lähinnä pyörimään ympyrää eksyneinä samojen ajatusketjujen labyrinttiin, mutta nyt tuntui siltä kuin he kerrankin olisivat onnistuneet osumaan johonkin tuoreeseen vaikka sitä olikin vaikea uskoa. Jos tällä linjalla jatkettaisiin, palapelistä saattaisikin rakentua aivan erilainen kuva kuin mitä he olivat osanneet odottaakaan. Ja katsoi asiaa melkein miltä kantilta tahansa, siitä faktasta ei taitaisi päästä mihinkään että Lucas oli yksi palapelin palasista, niin vaarallisena ja hyödyttömänä kappaleena kuin Spyro oli tätä pitänytkin. ...ehkä Sirla oli kuin olikin ainakin osittain oikeassa silmäpuolen suhteen, mutta ikävä kyllä tämä aavistus ei tehnyt punapäästä itsestään yhtään sen hyödyllisempää. Lohikäärme ei pitänyt ajatuksesta tippaakaan, mutta joutui hiljakseen harkitsemaan mahdollisuutta että Lucas ei ehkä ollutkaan täysin turha painolasti. Sääli sinänsä, että ruhjottu miekkonen käyttäytyi tarkoituksella niin hankalasti kuin vain mahdollista. Poika pohti asiaa tovin ennen kuin puhui jälleen, vaikkakin melkoisen vastentahtoisesti.*
"Voi ollakin... Ehkä se tietääkin jopa jotain, mut sei ei kyllä varmasti kerro mitään hyödyllistä tarkotuksella. ......mut entä ehkä vahingossa? Se tuntuu tykkäävän viinaksista aika lailla..."
Lucas & Sirla:
Kivuliaan lohikäärmeen selkään kapuamisoperaation päätteeksi punatukka oli jo valmista kauraa irroittamaan päitä. Eikö riittänyt, että hänen fyysinen kuntonsa ja vointinsa olivat ennenkokemattoman huonot ja olonsa kaiken aikaa kivulias, vaan sen lisäksi hän oli vielä pakotettu kapuamaan arkkivihollisensa selkään ja lentämään paikasta toiseen? Vaan ei auttanut itku markkinoilla, ja silmäpuoli saikin luvan niellä kiukkunsa katkerana asettuessaan varastytön taakse istumaan. Oloaan ei parantanut sekään, että liskonkuvatuksen käskystä oli istumajärjestystäkin muutettava kanssamatkustajien turvallisuuden takaamiseksi, mutta ruojan kiitos Sirla ketterästi kiepsahti silmäpuolen selkäpuolelle, painautuen tämän selkää vasten ja kietaisten hoikat kätensä miekkosen vyötäisille. Mikäli Lucas ei olisi jo perusolettamuksena nähnyt kaiken aikaa punaista - kiitos ylisuuren liskonkuvatuksen asiattoman ja lapsekkaan käytöksen - olisivat muistikuvat taannoin Kottaraisen kanssa vietetystä yöstä palautuneet elävinä mieleensä, mutta onneksi (hah) kloppi oli enemmän keskittynyt haaveilemaan Spyron kaulavaltimon puhkaisusta kuin intohimon ja kiihkon täyttämistä öistä. Totta kai ainoa syy miksei punapää silmäpuoli tätä mielitekoaan toteuttaisi oli suuri halu päästä mitä pikimmiten ihmisten ilmoille, eikä ajatus satojen metrien korkeudesta alas syöksyvästä lohikäärmeestä - ja Lucasista sen mukana - tuntunut sekään erityisen mieltäylentävältä.
Lohikäärmeen sitten viimein kohotessa lentoon kömpelöin, kankein siiveniskuin, takertui Lucas parhaiden kykyjensä mukaan alituiseen kolottavasta kivusta huolimatta kiinni vihamiehensä suomuihin, selkäpiikkeihin tai aivan mihin tahansa, mistä vain otteen sai. Vasta, kun kärmes oli saavuttanut haluamansa lentokorkeuden, palautui aiemmin käyty suuntaa koskeva keskustelu lohikäärmeen ja Kottaraisen välillä Natiaisen mieleen elävästi. Vaikka kloppi olikin tahtomattaan puristanut silmänsä kiinni nousun ja alkumatkan ajaksi, oli kirkkaana ajatuksena palannut keskustelunpätkä kuitenkin riittävän suuri kannustin avaamaan ne. Ennen kuin tummat myrskypilvet peittivät kirkkaana horisontin taa laskevan taivaanrannan, ehti punatukan verkkokalvolle piirtyä kuva edessä päin kohoavasta vuoristosta ja sielunsa silmiin muistua elävä takauma sen kätköissä sijaitsevasta mustakivisestä linnasta.
Liekö sitten punapää hätkähtänyt normaalia huomattavammin, noteerasi takanaan istuva Sirlakin tämän eleen. Tietysti tyttö oli itse keskittynyt täysin pitelemään itseään pystyssä ja paikoillaan Spyron selässä, Lucasiin käsivarsillaan takertuen ja pohkeillaan ja reisillään Spyron kylkiä puristaen, ei hän kuitenkaan voinut olla huomioimatta miehen säpsähdystä. Mitä ihmettä, kammoksuiko kovia kokenut palkkamiekka korkeita paikkoja? Ensimmäistä kertaa päiviin tyttö huomasi hymyilevänsä tai pikemminkin ehkä hymähtävänsä itsekseen, ja jokseenkin äidillisen huolehtivaan sävyyn puristi asteen verran tiukemmin punatukan vyötäröä (tajuamatta, että se saattoi tehdä kipeää telotulle silmäpuolelle...), kuin olisi hetkeksi unohtanut, kenen selän takana istuikaan. Ensimmäisten vesipisaroiden iskeytyessä vasten vuoristoa suuntaavaa kolmikkoa (/nelikköä) ja Spyron ärähtäessä olkansa yli vuoriston ylittämisen yrittämisen tässä oletettavasti pahenevassa säässä olevan suorastaan itsemurha, karisi viimeinenkin hymynkare Kottaraisen huulilta. Tuuli äityi piiskaavaksi nopeammin kuin olisi osannut odottaa - kaiketi korkeuksissa tuulensuojien puute oli tähän se loogisin syy - ja lämpötilan nopea lasku sai varkaan painautumaan entistä tiukemmin vasten edessään värjöttelevän Lucasin selkää. Spyro teki päätöksen koko joukkion puolesta ja tipautti korkeutta roimasti sään äityessä myrskyn tasolle, kaartaen laajassa kaaressa takaisin tulosuuntaansa, josta oli viiman vuoksi joutunut poikkeamaan. Kumpikaan selässään matkaavista ihmisistä ei tainnut huomata lohikäärmeen vilaukselta näkemää hailakkaa valonlähdettä ennen kuin Purppurainen otti lähikontaktia mutaiseen maankamaraan ja suoritti mitä näyttävimmän mahalaskun pihalaitumelle kyhätyn puisen juomakaukalon päälle - ukkosen jyrinältä ja sateen ja tuulen vihmonnalta siitä koituva ryske ja rytinä olisivat varmasti muutoin herättäneet pienen, nuhjuisen majatalon henkilökunnan ja vieraiden huomion, mutta olipa koiranilmasta jotain hyötyäkin.
Kottarainen jostain syystä onnekkaasti osasi reagoida juuri ajoissa Spyron suorittamaan hätälaskuun ja takertua tämän siivekkäisiin hartioihin tukevasti, mutta edessään istuva punatukka ei ollut niin onnekas. Kun varkaan tiukka ote vyötäröltään äkisti katosi ja maaperä tuli Purppuraista vastaan kuin tyhjästä, luiskahti litimärkä silmäpuoli sateesta liukkaaksi kostuneen suomupeitteisen vihamiehensä selästä alas kuin rasvattu salama ja laskeutui vähintäänkin yhtä komeasti turvalleen kuin Spyrokin. Ah ja voi sitä tuskan ja kolotuksen määrää, ainoastaan Lucasin sisulla ja sitkeydellä kampesi huonokuntoinen punapää itsensä yllättävän nopeasti pystyyn, vai horjahtaakseen uudelleen kumoon liejuksi muuttuneella maankamaralla. Jumaliste, että oli lähellä tajunlähtö tai niskojen nyrjähdys! Kaikesta fyysisestä kipuilustaan ja tuskailustaan huolimatta sai Lucas kuitenkin itsestään ulos hyvinkin laajasanaisen manaus- ja haukkumaryöpyn, joka kutakuinkin sisälsi kaikki tuntemansa kirosanat ja muutaman oman keksimänsä vastaavan sellaisen, laajan kirjon erilaisia kyyditsijäänsä kohdistuvia solvauksia ja vihdoin ja viimein äänekkään, käskevän köhäisyn (tai pikemminkin ilmoituksen) viskipaukusta NYT HETI. Mikäli kloppi vain suinkin olisi pysynyt jaloillaan ilman, että kipu olisi sumentanut hänen näkökykynsä lähes olemattomiin (ja mikäli sikäli saappaansa olisivat pitäneet paremmin liukkaassa liejussa), olisi miekkonen varmasti äitynyt potkimaan vatsallaan yhä röhnöttävää liskunkuvatusta, mutta taivaille kiitos huono sää, korvissa uliseva viima, lähes vaakatasossa piiskaava terävä kaatosade ja paikoittain jyrisevä, maiseman valaiseva ukkonen ajaisivat kolmikon kera Kissan pika pikaa kolkuttelemaan kulahtaneen majatalon ovelle.
Spyro:
*Rintakehän alle vauhdilla rusentuva puinen juomakaukalo ei tuntunut alkuunkaan mukavalta kaatosateessa puolisokkona laskeutuvan lohikäärmeen saadessa ensikosketuksen maankamaraan ja kirvoitti ilmoille sihahdetun kirosanan jos toisenkin heti kun olento oli tarpeeksi ajantasalla tehdäkseen niin. Vähemmän esteettinen maha-lasku ei ollut ollut erityisen miellyttävä niin laskeutujalle jos ei matkustajillekaan, ja jäpinää olisi varmasti tullut ilmoille enemmänkin ellei silmäpuoli olisi mätkähtänyt Spyron selästä viereiseen kurakkoon ja päätynyt pitämään vielä kamalampaa metakkaa. Kilpaa huutamisen sijaan olento vaikeni ällistyneenä varsin nopeasti mutta tovin kuunneltuaan aiempi kiroilu korvautui epämääräisellä hymähtelyllä jonka olisi voinut tulkita vahingoniloiseksi myhäilyksi siitä huolimatta että hän itsekin oli onnistunut rysähtämään vinksin vonksin pitkin pihaa. Jos putoaja olisi ollut melkein kuka muu hyvänsä lohikäärme olisi luultavasti edes pahoitellut, mutta kyseistä hiipparia tämä ei näkynyt säälivän paljoakaan. Enemmän huolissaan Purppurainen oli kahdesta muusta matkustajasta. Rytäkässä hän ei ollut onnistunut enää pitämään kunnolla kiinni Kissastakaan vaan eläin oli singahtanut kourasta heti tilaisuuden saatuaan jonnekin, pelästyneenä ja mutaisena, mutta ilmeisesti vahingoitumattomana ja pikainen vilkaisu kertoi että Sirlakin oli likimain yhtenä kappaleena. Spyro otti tilanteen vaihteeksi hiukan rauhallisemmin, laitettakoon tämä viileän ilman ja uupumuksen piikkiin ja alkoi vääntäytyä jähmeämmin jaloilleen kun oli haukannut hiukan henkeä ja tyttö mahdollisesti kiivennyt takaisin maankamaralle näennäisesti piittaamatta rähjäävästä Lucasista.*
"Elossa?" *Kysäistiin varkaan suunnalta lohikäärmeen tarkistettua tilanne Lucasin kohdalta vain vilkaisulla, olennon kääntäessä sitten vettä valuva päänsä muutaman kymmenen metrin päässä olevaan sateenpieksämään rakennukseen.*
"Se taitaa olla majatalo... en ollu aluksi ihan varma. Taitaa olla pakko odottaa siellä tän myräkän loppuun ennen kuin yritetään pidemmälle" *Todettiin hakkaavan sateen lomasta joka onneksi häivytti jonkin verran Purppuraisen äänen voipunutta vivahdetta. Kuitenkin olento oli varsin helpottunut näkemästään, vaikka tällaiseen paikkaan pysähtymisellä oli väkisinkin epämiellyttävät vaatimuksensa. Lohikäärme epäröi vilkaisten viskiä kovaan ääneen vaativan silmäpuolen suuntaan vaikka tiesikin ettei hänellä ollut muodonmuutoksen suhteen vaihtoehtoja jos haikaili lämpimään sisätiloihin. Ja vaikka hän voisikin valita jäävänsä turvallisemmassa olomuodossaan metsään piiloon, tällöin Sirla jäisi kaksin Lucasin kanssa eikä tämä ollut siis harkittavissa oleva vaihtoehto. Yhtä vastentahtoisesti kuin aikaisemminkin, Spyro otti mulkoillen askelen etäisyyttä punapäästä ja itsekseen muristen alkoi muuntautua pienempään olomuotoonsa. Pian läsnä oli jälleen varsin tyytymätön, litimärkä ja normaalia hiukan kalpeampi purppuratukka joka ei näyttänyt paljoakaan edustavammalta kuin kukaan muukaan seurueessaan.*
"Sä menet edeltä." *Se enemmänkin ilmoitti kuin ehdotti puhuen kerrankin suoraan silmäpuolelle yrittäen kuulostaa niin vakuuttavalta kuin lyhyt, vettä valuva pojankoltiainen vain voi (mikä tosiaan ei ollut kovin paljon) ennen kuin seurailisi toivottavasti mahdollisesti vaatimusta noudattavaa miekkosta kohti sateen seasta siintävää rakennusta toivoen ettei kukaan muu kuin muutama tallirakennuksessa kauhusta hirnahteleva ratsu olisi nähnyt heidän saapumistaan. Rankka sade pyyhkisi ainakin suurimmaksi osaksi hänen jättämät jälkensä, ja ehkä rikkinäinen kaukalokin löytyessään laitettaisiin rajun myrskyn piikkiin, vaikka olisihan tässä varmasti ihmeteltävää majatalon asukkaille. Mutta kukapa keksisi syyttää moisesta kolmea, pientä, viatonta ja varsin ryvettynyttä matkalaista moisesta tihutyöstä?*
Lucas & Sirla:
Normaalitilanteessa punatukka olisi tehnyt juuri päinvastoin kuin mitä liskonkuvatuksesta ihmishahmoonsa takaisin muuttunut Purppurainen ehdotti, mutta tilanne oli niin kaukana normaalista kuin mahdollista. Silmäpuolen jokaista niveltä ja jäsentä kolotti ja särki, jopa niitäkin paikkoja ja lihaksia jomotti, joiden olemassaolosta Lucas ei ollut aiemmin ollut edes tietoinen, eikä suoranaiseksi hirmumyrskyksi muuttunut säätilakaan parantanut tilannetta piirunkaan vertaa. Siksipä kloppi suuntasikin mukisematta (jaloilleen toki ensin Kottaraisen jalolla ja armeliaalla avustuksella päästyään) kohti majataloksi osoittautuneen rotiskon ikkunoista hohkaavaa valonkajoa ja pääovea, kylkeään yhä pidellen tai sitten vasenta, silvottua kättään piiskaavalta sateelta suojaten, lohikäärmeen selästä alas ehjin nahoin selvinnyt tyttö perässään hiippaillen. Pääoven yläpuolelle ruosteisin nauloin kiinnitetty, ketjuissa roikkuva lahoamispisteessä oleva kyltti natisi ja naukui tuulessa ja viimassa, eikä eriparisilmäinen nuorimies vaivautunut edes yrittämään tihrustamaan sen haalistunutta tekstiä, vaan paukkasi suoraa päätä koputtamatta sisään huterasta ovesta, Sirla, Spyro ja Kissa kannoillaan. Jukoliste, mikä läävä, oli ensimmäinen ajatus klopin punaisen pehkon peittämässä päässä, vaikka kuiva, tunkkainen ja lämmin, suorastaan vasten kasvoja iskevä sisäilma paransikin litimäräksi kastuneen miekkosen mieltä asteen verran. Vasta nyt hän havahtui vaatepartensa riekaleisuuteen, lämmön pistellessä ihoaan paikoin enemmän kuin niiltä osin, joita vasten vaatteensa (tai ne, mitä vaatteistaan oli loppujen lopuksi jäljellä) olivat litimäriksi kastuneena takertuneet. Vaivautumatta ilmoittamaan aikeitaan seuralaisilleen suuntasi Lucas suorastaan määrätietoisesti suoraa päätä majatalon tavernan puolelle jututtaakseen tiskin takana häärinyttä juomanlaskijaa, joka oli keskeyttänyt käsissään pitelemänsä samean tuopin puunaamisen häiriinnyttyään sisään rymynneen joukkion aiheuttamasta mekkalasta.
Lucasin välittömässä läheisyydessä seurannut Sirla seisahtui majatalon minimalistiseen aulamaiseen tilaan odottaakseen Spyroa, joka toivottavasti seurasi Kottaraisen jalanjäljissä. Baaritiskin suuntaan sännännyt punapää sai peräänsä vain vihreiden sielunpeilien epäluuloisen katsahduksen, mutta ihme kyllä ei Sirla tehnyt elettäkään estääkseen Lucasia tekemästä mitä nyt sitten olikaan aikeissa tehdä. Eipä tytön omassakaan voinnissa ollut juurikaan kehumista: myrskysäässä lohikäärmeen selässä lentäminen, pakkolasku ja likomärät vaatteet antoivat varmasti itse kullekin tärkeämpääkin ajateltavaa kuin punatukan jatkuvan valvomisen, jonka takia Kottarainen kääntyikin violettihiuksisen pojannullikan puoleen ja ehdotti jokseenkin epäröiden ja kokeilevasti mahdollisesti huoneen hankkimista yhdeksi yöksi, sekä lämpimän aterian ostamista. Olihan heillä tällä kertaa jopa jotain millä maksaakin moisesta lystistä, eikä kyseisellä hetkellä tuntunut hyvältä idealta lähteä jatkamaan matkaakaan, joten mikä jottei? Parempaakaan vaihtoehtoa tuskin oli tuohon hätään tarjolla.
Spyro:
*Purppurapää oli aavistuksen yllättynyt Lucasin odottamattomasta yhteistyöhalukkuudesta tämän alistuessa ilman vastaväitteitä menemään edeltä, vaikka kyse olisikin ollut silkasta loogisuudesta melkein kenen hyvänsä muun kohdalla. Jostain syystä Spyro oli olettanut silmäpuolen vänkäävän edes vähän ihan silkkaa hankaluuttaan mutta ei kommentoinut itse sanallakaan kun pääsi kerrankin odotettua hiukan helpommalla ja seurasi vieläkin liian suopeasti miekkosta avittavaa Sirlaa ja miekkosta itseään pihan poikki nilkuttaen mustelmiltaan niin vaivihkaa kuin mahdollista. Kolmikon kolutessa sisälle saranoiltaan narisevasta etuovesta, Spyro tietysti sen verran jäljessä että pystyi mielestään pitämään selkäänpuukotajaa silmällä, olento aivasti tunkkaisen ilman iskiessä kasvoilleen ja kiersi epäluuloisesti sisätilat katseellaan... ollen kuitenkin sanattomasti helpottunut päästessään kylmästä sateesta ja viimasta. Kissa livahti oven raosta heti uksen raottuessa ja tassutteli märin käpälin peremmälle ennen kuin jäi odottamaan muita keskelle vähemmän siistin näköistä eteisen lattiaa. Paikka ei tosiaan näyttänyt mitenkään erityisen suurelta, jostain syystä melkein jopa pienemmältä kuin ulkoa katsottuna hämärästä ja kärsineestä sisustuksesta johtuen, koko paikassa tuskin oli yhden pienen salin lisäksi vain muutama kyseenalainen vuokrahuone... tosin, mitäpä muuta näin syrjäisellä paikalla olisi voinut odottaakaan, oli pieni ihme jo sinänsä että koko majatalo oli vielä edes pystyssä. Lohikäärmeellä kumppaneineen ei vain ollut pahemmin valinnanvaraa. Spyro pisti merkille paikan epämääräisen hajun, paksun öljylampun valossa leijailevan pölykerroksen sekä jostakin viereisestä huoneesta kuuluvan astioiden kalinan ennen kuin käänsi huomionsa Sirlaan. Lucas näkyi hoippuvan suoraa tietä peremmälle mutta lohikäärme ei nähnyt vaivaa estelläkseen tätä uhraamatta punapäälle mulkaisua enempää huomiota. Tuskin se voisi tähän hätään mitään kovin kummoista jäynää keksiä ellei keksisi karata ulkona riehuvaan myräkkään nykyisessä huonossa kunnossaan. Vaikka eivät ne kaikkein hienoimmat mahdolliset olleetkaan pitivät nämä seinät sentään sateen ulkopuolella ja se oli tähän hätään tarpeeksi hyvä aivastelevalle lohikäärmeelle joka ei näyttänyt pistävän yhtään pahakseen Sirlan ehdotusta. Olento nyökäytti ajatukselle kannattavasti ja lähti sitten ympärilleen silmättyään tömistelemään kohti huteraa tiskintapaista, jonka taakse perähuoneesta ilmaantunut luiseva nainen loi varsin hölmistyneen ja paheksuvan katseen likaiseen vettävaluvaan pojankoltiaiseen joka saapasteli lattian poikki yhtä märkä pieni kissa-eläin perässään. Naikkosen katse ei kirkastunut paljoakaan kyseisen epäsiistin teinin suorasukaisesti tiedustellessa vuokra-huoneista ja kului tovi ennen kuin tämä edes vaivautui vastaamaan varsin tyhjätaskuiselta näyttävälle ilmestykselle. Niin epätoivoisessa ei tässä sentään oltu että olisi jaettu ilmaiseksi useita huoneita kotoa karanneille nulikoille, kun salin puolella oli jopa muutama harvinainen maksava asiakaskin myrskyä paossa.*
Sirla:
Totta kai luisevan majatalon emännän asenne epämääräistä, lattioille vettä valuvaa kolmikkoa lemmikkeineen kohtaan olisi muuttunut silmänräpäyksessä mikäli purppurapää olisi suvainnut kolauttaa pöytään muutaman kultakolikon, mutta tuskinpa siitäkään huolimatta olisi talon nahistunut eukonkutale kurottautui poimimaan selkänsä takaa seinään hakatusta naulasta roikkuvan hienointa sviittiä eripuraiselle joukkiolle hellinnyt. Nenäänsä avoimen halveksuvasti nyrpistäen avainnipun ja laski sen tiskille, siitä yhä kuitenkin kiinni pidellen.
"Paree pistää maksaen ennakkoon, näillä seuvvuin ei onnenonkijoita kahtella. Yksi hopeainen per lärvi," emäntä ilmoitti tylyn suorasukaisesti, eikä edes yrittänyt peitellä epäluuloisuuttaan tai sitä, että olisi ennemmin majoittanut hienoja herroja tai edes rikkaita porvarikauppiaita. Vaikka saattoihan niin päätellä jo latelemastaan hinnastaankin. Näin syrjäinen sijainti ei voinut missään nimessä olla tuottelias majatalon kannalta, mutta jopa nämä hinnat olivat naurettavan kohtuuttomat... Sitä mieltä oli selvästi Sirlakin, joka oli seurannut ystäväänsä tiskin ääreen, ja ilmaisikin nyt sitten mieltään majatalon akan kiskurihinnoista liioitellun äänekkäästi tuhahtamalla ja silmiään pyöräyttämällä. Kottarainen oli kuitenkin jo liian nuutunut, litimärkä ja nälissään aloittaakseen turhanpäiväisen tinkaamisen selvästikin tiukkapipoisen tantan kanssa, että kaivoi vain näreissään vyölleen sidotun nyssäkän pohjalta ensimmäisen kolikon minkä kouraansa sai ja suorastaan nakkasi sen liian kireälle nutturalle hiuksensa kiskoneen naikkosen eteen pöydälle. Raskas kultakolikko päästi kalsean kylmän kilahduksen osuessaan tiskiin ja sai tiukkapipoisen täti-ihmisenkin asenteen muuttumaan siinä silmänräpäyksessä astetta suopeammaksi, tämän laskiessa vapaan kätensä rahan päälle ja sulkiessa kolikon kämmenensä sisään.
"Tätä tietä, olkaatten niin hyvät," eukko suvaitsi suopeasti sutkauttaa, kiskaisi raskaan rautalenkin siinä riippuvine ja kalisevine avaimineen käteensä tiskiltä ja toisella kädellään siirsi saamansa kultakolikon paikatun essunsa etutaskuun. Sitten nainen vetäytyi tiskin toiselta puolelle toiselle ja lähti sanaakaan sanomatta hortoilemaan eteishallin halki kohti seinän vierustaa nousevaa portaikkoa odottaen kaksikon seuraavan perässä.
Eukko johdatti suopeasti (ja sen enempiä naljailematta) Spyron ja Sirlan ylös portaita toiseen kerrokseen käytävälle, jolla sijaitsi kymmenkunta arvatenkin majatalon asukkaille vuokrattaviin huoneisiin johtavaa ovea. Ovi, jonka kohdalle nainen pysähtyi, sijaitsi käytävän perällä ja eukko kalisteli avainnipusta lukkoon sopivan avaimen irti ja ojensi sen takanaan tulleelle tytölle. Sirla tarttui raskaaseen rauta-avaimeen sanaakaan sanomatta, ja seurasi naisen poistuvan takaisin sitä tietä mitä oli tullutkin, silmiään ärtyneen oloisena kaventaen, ennen kuin kääntyi vielä Spyroa vilkaisten huoneen oven puoleen, työnsi avaimen lukkoon ja avasi sen avainta kääntämällä. Ovi aukesi huoneeseen raukeasti naukaisten, eikä siellä avautuva näky ollut mikään erityisen silmiä hivelevä saatika sitten yhden kultakolikon arvoinen sviitti. Keskellä hämärää huonetta oli pölyinen parivuode koinsyömine villapeitteineen, seinän vierellä naarmuinen pöytä jolla paloi pienellä liekillä öljylamppu ja huoneen toisella laidalla ruosteensyömä vesipalju kylpemistä ja peseytymistä varten. Vaan väliäkö huoneen laadulla, ainakin täällä oli kuivaa! Kottarainen huokaisi raskaasti ja laahusti sisään huoneeseen, nakkasi rautaisen avaimen huoneen pöydälle ja heittäytyi suoraa päätä tomuiselle sängylle, josta pöllähti ilmaan varsin paksu pölykerros, joka sai tytön ponkaisemaan saman tien ylös pehmoiselta alustaltaan ja taittumaan kaksin kerroin yskänpuuskasta.
"No, ainakin täällä on kuivaa," hän sai sanottua tomun laskeuduttua ja yskän taannuttua pieneksi köhäksi.
Spyro:
*Kyseinen nuhruinen nuorukainen ei näyttänyt ilahtuvan hiukkaakaan saamastaan nihkeästä vastaanotosta. Ei hän ollut kuninkaallista tervetulotoivotusta odottanutkaan, mutta nyt edes jonkinlaista kuitenkin, eukon ilmehän oli suorastan alentuva ja sitä jo tarpeeksi kauan päähän potkittuna olleen lohikäärmeen oli ikävä sulattaa. Hän murahti mutta hillitsi sitten itsensä ennen kuin päätyi ilmoittamaan että saattaisi epähuomiossa aivastaa rakennuksen homeisen olkikaton suuntaan lähtiessään ellei asenne paranisi, ja tyytyi sen sijaan lähinnä kyräilemään vettä valuvan hiuskuontalonsa alta eukon reaktiota Sirlan kilauttaessa kultarahan pöytään. Naikkonen näytti varsin yllättyneeltä mutta ei epäröinyt hetkeäkään vastaanottaa kolikkoa kyseenalaistamatta tähän hätään edes sen alkuperää. Enemmän tai vähemmän tyytymätön pieni joukkio suuntasi kulkunsa portaita ylös purppuratukan seuratessa perässä kissansa kainalossaan majatalon emännän johdattamana jonnekin mikä näytti olevan koko rakennuksen vihoviimeinen soppi kapean ja jalan alla narisevan käytävän perällä. Eukko lykkäsi huostastaan avaimen varsin epäkohteliaasti Sirlan hyppysiin kääntyen sitten saapastelemaan tiehensä vilkaisten kuitenkin vielä sopivan epäilevästi olkapäänsä ylitse. Tytön kääntyessä avaamaan osoitettua ovea Spyro suoritti pikaisen laskutoimituksen aavistuksen kulma-karvojaan rypistäen.*
"Hei, me saatiin vaan yksi avain! Meitä on--- " *Se kääntyi huomauttamaan täti-ihmisen jälkeen, mutta tätä keskeytti valituksen varsin terävään äänensävyyn ennen kuin poika ehti edes sanoa asiansa.*
"Muita ei ole vapaana" *tämä ilmoitti lopullisesti ennen kuin lipui kulman taakse näkyvistä kadoten, varmaankin ihastelemaan uutta kulta-kolikkoaan. Ilmeisesti heillä ei ollut lähellekään tarpeeksi rahaa ostaakseen eukolta hitusen kohteliaisuutta epäsiistin ensivaikutelman antaneille vieraille. Purppuratukka rypisti kulmiaan varsin tuskastuneena vilkaisten epäilevästi ympärilleen käytävällä kuin olisi arvellut että puolet huoneistoista olivat kuin olivatkin tyhjiä eukon vain haluamatta sitä paljastaa, ennen kuin kääntyi katsastamaan sen luovutetun huoneen olosuhteet. Mitenkään kaunis tai edes erityisen mukavahan se ei näkynyt olevan, mutta täytyi kyllä olla samaa mieltä Sirlan kanssa.*
"Onhan se." *Todettiin nuorukaisen puristaessa ohimennen vaatteistaan lattialle ihailtavan lätäkön vettä silmäillessään tätä huoneeksi nimitettyä kopperoa. Ei Spyro palatsia haikaillut, mutta tilanne kuitenkin alkoi hiukan vaivata sitä. Huoneessa ei olisi hyvällä tahdollakaan tarpeeksi tilaa, jotta hän olisi tuntenut olonsa mukavaksi kolmannen osapuolen kanssa samojen seinien sisällä. Nais-ihmisen läsnäolosta samassa tilassa puolestaan se ei ainakaan vielä edes hoksannut vaivautua.*
"...mitä hittoa sille silmäpuolelle olis tarkotus tehdä jos me saadaan vain yksi huone?" *Purppuratukka kakaisi ilmoille hetken tuskastuneen pähkäilyn jälkeen. Ei tosin olisi tuntunut kovin luontevalta ostaa kirotulle silmäpuolellekaan omaa huonetta missä se voisi juonia rauhassa vaikka mitä, mutta toisaalta häntä ei viehättänyt tippaakaan ajatus että kukaan olisi joutunut samaan tilaankaan tämän kanssa. Tässäpä olikin varsinainen ongelma.*
Sirla:
Majatalon emännän, tunkkaisen ja pölyisen huoneen ja valtaisan yskänkohtauksen ansiosta oli Kottarainen jo lähes autuaasti ehtinyt unohtaa seurassaan saapuneen silmäpuolen, jonka Purppurainen otti epäkiitollisen eukon poistuttua puheeksi. Sirla, joka oli noussut nyt seisomaan pölyiseltä vuoteelta ja siirtynyt vähemmän pölisevän huonekalun päälle istumaan pöydän ääreen kurtisti kulmiaan, huuliaan samalla mutristaen mietteliäänä. Lohikäärmeen osoitus oli kyllä aiheellinen, mutta minkä asialle saattoi tehdä? Ajatus äskeisen tiukkapipoisen emännän kanssa toisen huonen tivaamisesta tuntui lähinnä turhauttavalta ja kaiken kukkuraksi väsyttävältä ajatukselta, etenkin, kun varkaan mieli hortoili alituiseen lähinnä maittavan, lämpivän aterian sekä pehmoisen nukkumisalustan äärelle. Hän nosti toisen koipensa ja koukisti sen tuolin istuinosan reunalle, kietaisten käsivartensa sen ympäri ja nojautui paljasta polveaan vasten ennen kuin edes vaivautui aukaisemaan suutaan.
"No, onhan tuossa tuo palju," se sanoi lopulta, toteamuksensa perään vielä hieman väsyneesti virnistäen, joka taatusti jätti ehdotelman vakavuuden enemmän tai vähemmän kyseenalaiseksi. Spyron tuskin tarvitsisi miettiä hetkeä kauempaa kuka paljuun asetettaisiin yölevolle, mikäli kloppi nyt ylipäänsä suostuisi ummistamaan silmiään toviksikaan silmäpuolen ollessa samassa huoneessa...
"Lucasista puheenollen, mitäköhän se mahtaa puuhata?" ... vaikka tiesihän Kottarainen sen jo. Ja mikäli ei tiennyt, niin ainakin hänellä oli hemmetin hyvä aavistus punatukan touhuista.
Lucas:
Nilkutettuaan onnistuneesti baaritiskin äärelle, kavuttuaan huteranoloiselle jakkaralle ja tilattuaan lasillisen viskiä nyrkkinsä pöytään täräyttämällä (ja totta kai irvistettyään tärähdyksestä aiheutuneesta kolotuksesta), antoi Lucas vihdoin ja viimein itselleen luvan hengähtää. Vasen käsi yhä kylkeään vasten suojassa, lähes kainalonsa korkeudella, ja oikea käsi viskilasin ympärille tiukasti puristuneena, kloppi vilkaisi vielä varmuuden vuoksi olkansa yli yläkertaan poistuvaa joukkiota, ennen kuin kumosi koko paukun kerralla alas kurkustaan. Savunmakuinen, kitkerän karvas juoma poltteli kieltä, kitalakea ja kurkunpäätä ja lämmitti tutun turvalliseen tapaansa, ja heppu kähisi ryypyn nielaistuaan heti uuden, samanlaisen tilauksen, ilmoittaen samaan syssyyn olevansa majatalon asukas ja äskeisten, yläkertaan huonettaan tutkimaan kavunneiden asiakkaiden seurassa. Hehän totta kai maksaisivat hänen laskunsakin, ilman muuta, kun baarimestari tivasi rahoitusta punatukan juomingeille, ja siihen oli juomanlaskijan toistaiseksi tyytyminen. Ehkäpä viinurin näkökulmasta punapää, arpinen silmäpuoli, oli litimärkänä ja uitetun rotan näköisenä (ja mutaisena ja ennen kaikkea ruhjottuna repaleisissa vaatteissaan) niin säälittävä näky, ettei kokenut tarpeelliseksi alkaa inttää vastaan tälle, vaan mukisematta täytti nullikan lasin uudelleen. Toisen lasillisen kohdalla Natiainen otti jo rauhallisemmin, ja hörpättyään siitä nyt jo säästeliäämmin, vinkkasi viinurin luokseen ruhjottua kättään heilauttamalla.
"Olis käyttöä uudelle vaateparrelle, järjestyisikö maksua vastaan?" se kähisi, hengitys alkoholilta vahvasti löyhkäten ja kumosi loppulasillisen alas kurkustaan selvän humalahakuisesti.
"Kyl maar, jos vaa hinnasta sovitaan."
Punapää heilautti vähättelevästi kättään, "ei se ole ongelma." Eipä tietenkään. Kaiketi kloppi koki tulleensa niin väärin- ja kaltoinkohdelluksi viimeaikoina, että saattoi mielin määrin tuhlailla Spyron luolan kätköistä noudettuja aarteita ilman Kottaraisen tai kyseisen liskonkuvatuksen lupia... vaan väliäkö sillä. Juomanlaskija lupasi tehdä parhaansa ja toimittaa vähintäänkin ehjän paidantapaisen ja housuparin kolmikon huoneeseen vielä tämän illan aikana, ja ennen kun tämä poistui hoitamaan lupaamaansa asiaa, täytti vielä kolmannen kerran luisevan nuorukaisen lasin.
Vaikka Lucasilla olikin jo monen vuoden kokemus ja tieto omasta käsittämättömän huonosta toleranssistaan alkoholia kohtaan, ei tuntunut järkensä taaskaan paljoa päätään paleltavan tälläkään kertaa. Heppu oli viimeksi aterioinut ehkä aamulla - ainakin muistaakseen - ja tyhjään vatsaan monipromillisen viskijuoman armoton kumoaminen ei parantanut alkoholin hidasta imeytymistä lainkaan, päinvastoin. Seuraavan kerran kun punatukka kohtaisi Sirlan ja Spyron, saattaisi koko päivän jurnuttanut ja kipuillut kloppi olla yllättävänkin hilpeää seuraa. Totta kai humala saattoi olla arvaamatonkin, mutta no... Eiköhän se olisi ollut sitten sen ajan murhe, mitä niikseen tuli.
Mikäli Spyro ja Sirla yhä istuivat vuokratussa, tomuisessa ja hämärässä huoneessaan, kantautui piakkoin ovelta kumea koputus, jota seurasi välitön uksen aukeaminen ja pienikokoisen, hameeseen ja essuun sonnustautuneen teini-ikäisen pisamaisen huivipäisen tytön (oletettavasti majatalon emännän oma tytär, ainakin jonkin asteisesta yhteneväisestä ulkonäöstä päätellen) sisääntulo.
"Anteeksi että häirihten, mutta mie toin ny nämä vaattehet kuten pyyettiin," hän sopersi jokseenkin vaisusti, katsekontaktia vältellen parhaiden kykyjensä mukaan, ja laskettuaan epämääräisen sylissään puristamansa kangasmytyn pöydänlaidalle, poistui lähes yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, ilmoittaen vielä pahoittelevaan sävyyn ilmaantuvansa piakkoin täyttämään vesipaljun, joka sekin kuulemma oltiin erikseen pyydetty tekemään. Mitäs kummaa..?
Spyro:
*Purppuratukan mielestä nykyinen asetelma ei ollut alkuunkaan miellyttävä, mitä enemmän hän huonetta katseli, sitä pienemmältä se vaikutti... mutta sana-harkka äskeisen eukon kanssa ei myöskään houkutellut, vaikka se kenties saattaisi olla näistä kahdesta pahasta pienempi jos vapaita huoneita oikeasti olisi olemassa. Se seurasi katseellaan Sirlan ja sängylle hypänneen kissan liikuskelua vilkaisten sitten epäluuloisesti paljua varkaan mainitessa tämän mahdollisen hyötykäytön. Olihan sekin tietysti jonkinlainen ratkaisu, vaikka ei kylläkään ollenkaan sellainen joka olisi tyydyttänyt Spyroa, olisihan kirottu silmäpuoli edelleen samassa huoneessa. Hän vaihtoi painoaan jalalta toiselle melkoisen tyytymätöntä naamaa näyttäen, mutta kohautti sitten lähinnä olkapäitään kommentille vaikka toisaalta ajatus Lucasin majoittamisesta kylpypaljuun olikin melko koominen. Nuorukainen havahtui ajatuksistaan Sirlan tuodessa ilmoille kysymyksen edellä mainitun maanvaivan tämänhetkisestä sijainnista jonka Spyro oli jo toviksi unohtanut huolehtiessaan lähitulevaisuuden järjestelyjä ja katse vaelsi nyt kurkistamaan käytävän suuntaan kuin olisi olettanut saavansa sillä tavalla jotakin informaatiota alakerran tapahtumista.*
"En tiedä. Näin sen viimeksi kun se meni jonnekin ruokasalin suuntaan." Se vastasi tuntien omankin vatsansa murahtavan vaativasti mainitun ruokasalin kohdalla. Jonkinasteinen ateria olisi vähintäänkin houkutteleva heti kun Purppuraisen aivot ehtisivät keskittyä siihen nykyisen kärvistelynsä sijaan. Tosiaan, minnehän se silmäpuoli oli livahtanut? Ei kai se niin typerä oikeasti ollut että karkaisi myrskyyn, eihän? ...ja vaikka olisikin, toivottavasti hänen ei tarvitsisi lähteä taas etsimään sitä pirulaista. Ennen kuin lohikäärme sai pähkäiltyä tätä aihetta enempää, ujon oloinen palvelustyttö astui yllättäen huoneeseen. Spyro ei ehtinyt kommentoida asiaa oikein mitenkään, lukuunottamatta hölmistynyttä "eeeh?" -äännähdystä tytön tyrkätessä jostakin syystä joitain vaatekappaleita huoneen ainokaiselle pöydälle, mutistessa jotakin epämääräistä kylpy-ammeesta ja painellessa sitten tiehensä ilman suurempia selityksiä. Nuorukainen räpäytti muutaman kerran silmiään varsin tyrmistyneenä tuijottaen ilmestyneitä tekstiilejä.*
"...sanoiko se että se aikoo täyttää ammeen?" *Se sai lopulta ihmeteltyä. Mitä tämä nyt oli olevinaan, eiväthän he mitään sellaista olleet tilanneet?*
Sirla:
Tytön hämmennys oli varmastikin samaa luokkaa kuin mitä Spyronkin. Palvelustytön poistuttua kahden silmäparin valvovan katseen alla käänsi varas katseensa ystäväänsä, ja sitten paljuun, josta äskeinen tyttö oli tosiaankin tainnut mainita jotakin. Vatsanpohjassaan kurnivasta nälästä huolimatta toimivat Sirlan hoksottimet yllättävän nopeasti ja hän ynnäsi siltä seisomalta päässään Lucasin puuttumisen sekä epämääräisen vaatekasan ilmaantumisen, puhumattakaan paljun täyttämisen tilaamisen. Lopulta tyttö sai omalta yllättyneisyydeltään nyökättyä myöntävästi.
"Niin olin kuulevinani," hän myönsi vielä nyökkäyksensä vakuudeksi ääneen, ja kampesi itsensä pystyyn puiselta jakkaraltaan ja suuntasi palvelustytön perässään sulkemalle ovelle. "Voisin lyödä vaikka vetoa, että Lucasilla on jotain tekemistä asian kanssa."
Lucas:
"Äläs nyt ota itseesi, sitä vain joskus käy parempi tuuri ja joskus taas, noh, vähän huonompi mäihä."
Kaljupäinen, tukeva viinuri tiskin toisella puolella ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä punatukan käheään selitykseen, josta kuulsi läpi heikosti peitelty voitonriemu. Äijä nojasi paksuihin käsivarsiinsa baaritiskin ylle kumartuneena ja silmäili eteensä pöydälle riviin aseteltua kolmea puukuppia tuuheat kulmakarvansa tyytymättömässä kurtussa. Vastapäätään huojui korkealla baarijakkaralla lapsekkaan innokkaasti keikkuva punapäinen nuorimies, joka oli riisunut mustan, polviin saakka ulottuvan riekaleisen takkinsa (tai sen, mitä siitä oli pikemminkin jäljellä) ja laskenut sen syliinsä. Viski virtasi ja lämmitti, ja märän takin riisuminen edesauttoi muutenkin punatukan kuivumista. Sen hoikkaa, runneltua ylävartaloa verhosi hihaton, löysäksi venähtänyt ja paikoin repeillyt paidantapainen, jonka kaula-aukosta heilahti klopin siinä heiluessa hopeinen laattakaulakoru, johon tavernan vähäiset valonsäikeet tarttuivat tilaisuuden siihen saatuaan. Lucas rusautti pitkiä, luisevia sormiaan (vasenta kättään toki varoen, vaikka kaikki se huitominen olikin onnistunut aukaisemaan muka niin hyvin sidotun siteentapaisen, joka oli alkujaan peittänyt puolet kämmenestään ja sormentynkänsä) ja ojentautui jälleen kulhojen ylle.
"Vielä kerran, eikös?" se ehdotti virnistäen, ja kohotti keskimmäistä puista mukia, paljastaen sen alta puisen helmen. "Löydät helmen, saat rahas tuplasti takaisin. Jos et, noh, pidät mun piikin auki niin kauan kuin seurueeni on täällä asiakkaana." Viinuri murahti, lähinnä kai itsekseen, mutta nyökkäsi kuitenkin lopulta - kai mokoma uskoi tuurinsa ennenpitkää kääntyvän, tai sitten lie ollut vain pitkästynyt jatkuvaan hiljaisuuteen, sillä eipä tavernassa juurikaan muita asiakkaita punapään lisäksi ollut.
Myöntävä nyökkäys sai klopin huulilla kareilleen hymyvirnistyksen levenemään entisestään ja vikkelät sormet liikkeelle ennätysnopeasti puukuppien yllä, vaihdellen niiden paikkaa edestä ja takaa, pyöritellen niitä viskin liukastamalla tiskillä aluksi hitaammin, mutta siitä hiljakseen tahtia nopeuttaen, pöydän pintaa pitkin viistäen. Juomanlaskijan tuuheat kulmat kurtistuivat vain entisestään, miekkosen otsankin painuessa epämääräisille vekeille äijäparan selvästikin keskittyessä lähes kaiken aivokapasiteettinsa peliin pistäen, vaan mahtoiko se olla riittämiin?
Spyro:
*Kun selvisi pahimmasta yllätyksestään, hoksasi purppuratukkakin viimein asian laidan. Jos tämän mystisen tilauksen takana ei ollut kumpikaan heistä kahdesta, kukapa muukaan tällaista olisi keksinyt kuin se kirottu silmäpuoli... vaikka tämän päähänpisto ja sen ajoitus tuntuikin Spyrosta melkoisen omituiselta. Hitto, mitähän muuta se oli saanut päähänsä tällä välillä kun oli ollut ilman valvontaa? Nuorukainen nyökäytti Sirlan kommentille kohottaen hiukan kulmakarvojaan kummeksuvasti ja harottuaan märkää tukkaansa kääntyi ovelle päin.* "Se se täytyy olla. Mitähän hittoa sen päässä taas liikkuu... meidän pitäs mennä alas katsomaan mitä se oikein touhuaa. Voitais syödäkin jotain samalla." *Nuorukainen tuhahti pyöräyttäen silmiään Lucasin oletetulle sekoilulle jääden odottelemaan Sirlaa ovensuuhun. Kun huomasi että jotain oli jälleen tekeillä Kissakin loikkasi jälleen alas sängyltä johon oli asettautunut siivoamaan itseään ja säntäsi ovenraosta edeltä käytävälle, luultavasti siivommassa kunnossa kuin kumpikaan muista läsnäolijoista. Pieni siistiminen olisi tietysti ollut paikallaan Spyronkin kohdalla mutta ikäväkseen kyseisen nuorukaisen vaatevarasto rajoittui hyvin pitkälle litimärkiin vaatekappaleisiin hänen päällään. Uusien hankkiminen voisi olla varsinkin ajankohtaista heti kun moisia vain olisi saatavilla. Olo oli tällä hetkellä varsin likainen ja viileä, mutta sille ei juuri nyt tainnut mahtaa muuta kuin pyyhkäistä ne liat mitä irti sai, puristaa vettä kankaista ja sitten odottaa niiden kuivumista. Toisin kuin silmäpuoli, lohikäärme ei pitänyt tilannetta tähän hätään alkuunkaan sopivana sen suuremmalle kylpemiselle, eikä hän pahemmin pitänyt siitä että Lucas puuhasteli omiaan heidän selkänsä takana tuolla tavalla vaikka kyse olikin toistaiseksi jostakin suhteellisen harmittomasta.
Jos ja kun varas oli puuhastellut puuhansa loppuun pienessä huoneeksi kutsutussa kopperossa ja oli valmis siirtymään takaisin alakertaan Spyro kissoineen tömisteli tämän keralla alas portaita suunnaten kulkunsa sen aiemmin mainitun salin suunnalle. Ja kuten odotettua, sieltä tiskin äärestä pyöreähkön juomanlaskinjan kanssa puuhasteleva punatukka löytyikin, enemmän tai vähemmän viinankatkuisena.*
"Mitä hittoa sä luulet puuhaavas?" *Lohikäärme tivasi tuskastuneeseen sävyyn ensi töikseen paikalle saapuessaan, silmäten varsin oudoksuvasti takkia köyhemmän Lucasin räpeltämiin purnukoihin ja nyrpisti nenäänsä välittömästä vahvalle viinanlemulle. Hitto, se pirulainen näkyi onnistuneen hommaamaan itselleen viinaksia, mistä Spyro ei ollut myöskään erityisen innoissaan. Hänellä oli jo ennestään pieniä aikaisempia kokemuksia humalaisesta silmpäpuolesta, eikä nuorukainen ollut erityisesti pitänyt siitä.*
Lucas:
Viinuri risti paksut käsivartensa rintakehälleen lähes itseriittoisen oloisena ja kohotti hieman leukaansa ylemmäs jonkin sortin itsevarmuuspuuskan johdosta. Tällä kertaa tuo epämääräinen nulikka ei häntä päihittäisi, oli klopin sormet ja kätöset sitten kuinka ketterät ja nopeat tahansa. Äijä ojensi toisen suuren kouransa ja osoitti etusormellaan reunimmaista puumukia. Eriparisilmäinen miekkonen ei kyennyt peittelemään virnistystään (tai sitten mokoma ei edes hyvin nopeasti saavutetulta humalaltaan yrittänyt) ja heilautti kehoaan hieman taaemmas penkillään, asettaen vuorostaan omat arpiset käsivartensa ristiin rintakehälleen."Oletko nyt ihan varma?" se kysyi itsekseen hähättäen ja sai äijäparan näyttämään hetkellisesti häkeltyneeltä. Pannahisen punatukka bluffasi kuitenkin, yritti tietenkin kyselemällä saada ukkelin vaihtamaan mieltään, joten juomanlaskija katsoi parhaaksi nyökätä uudelleen. Lucas reagoi välittömästi nyökkäykseen nappaamalla ukon osoittaman puumukin tiskiltä käteensä, paljastaen sen alta puuhelmen sijaan pinttyneen viskitahran. Punapää läiskäytti kämmenensä yhteen jälleen kerran avoimen voitonriemuisesti ja naurahti ääneen. Muuta se ei vielä ehtinyt sanoa tai äännähtää kuullessaan tutun äänen selkänsä takaa, jonka tunnisti samantien kuuluvaksi arkkiviholliselleen. Silmiään pyöräyttäen kloppi nappasi jälleen keskimmäisen mukin tiskiltä ylös paljastaen hämmentyneelle juomanlaskijalle puuhelmen todellisen sijainnin ja käännähti sitten purppuratukkaisen pojan puoleen, jättäen viinurin selkänsä taakse raapimaan kaljua päälakeaan.
"Me tässä vaan hyväntahtoisesti hieman pelaillaan," miekkonen vastasi jokseenkin naljailevaan sävyyn tekosistaan tivaavalle Spyrolle ja tämän takana seisoskelevalle kulmiaan kurtistelevalle Sirlalle, ja pyöräytti sitten puista mukia kädessään heittämällä sen ilmaan ja nappaamalla sitten kiinni. "Fancy a round?" Ja päälle jokseenkin häijy "I-know-much-more-than-you'll-ever-know" -virnistys. Mitä se liskonkuvatukselle kuului mitä punapää vapaa-ajallaan touhusi, ei pojannulikka ollut hänen lapsenvahtinsa. Lauseensa päätteeksi heppu kulautti jälleen uuden viskilasillisen alas kurkustaan, kalautti sekä puumukin että viskilasinsa tiskille mojovan kolahduksen säestämänä ja kampesi sitten itsensä alas korkealta jakkaralta jokseenkin vaivalloisesti.
"Ei teidän olisi tänne saakka tarvinnut tulla varmistamaan että mulla on kaikki kunnossa, kiitosta vaan. Mä painun nyt kylpyyn," se ilmoitti sitten viimein, seisahtuen hetkeksi huikeaan hieman päälle 160:n sentin mittaansa Spyroa vastapäätä ja yritti parhaiden kykyjensä mukaan näyttää entistäkin pidemmältä, kunnes sitten tivasi Sirlalta huoneen numeron ja avaimen ja lähti sitten lampsimaan tiehensä.
Spyro:
*Mitä punatukka sitten ikinä räpelsikin, se näytti Spyron silmään välittömästi varsin epäilyttävältä... tosin, niinhän näytti melkein mikä hyvänsä mitä Lucas sitten ikinä keksisikään puuhastella oli asian oikea laita miten hyvänsä. Nuorukainen ei ollut koskaan ollut minkäänasteisia pelimiehiä eikä hänellä oikeastaan ollut tilaisuuttakaan edes kokeilla minkäänlaista uhkapeliä tai vastaavaa joten se ei osannut hahmottaa paljoakaan koko touhun ideaa. Se oli vähällä vastata miekkosen piikittelyyn ihmettelellä ääneen että Lucas edes tiesi käyttämänsä sanan "hyväntahtoinen" merkityksen mutta puraisi sitten kieltään ja piti enimmät mölyt mahassaan vilkaistuaan punapään olan takana puuhastelevaa kookasta kaljua miestä päätellen että avoimesti kovaan ääneen riiteleminen ei ollut hyvästä jos yritti pitää matalampaa profiilia. Sen sijaan se puuskahti ja mulkaisi varsin epäluuloisesti märkien etuhiustensa alta virnuilevaan silmäpuoleen ottaen kuitenkin askelen verran etäysyyttä kun miekkonen paiskasi ryyppämisensä päätteeksi kuppinsa pöytään ja alkoi kömpiä jaloilleen.*
"Me tultiin hakemaan ruokaa." *Spyro oikaisi terävästi vaikka yrittikin hiukan hillitä äänensävyään siristellessään äkäisesti silmiään hitusen yläviistoon punapäisen hiipparin naamavärkin suuntaan siitä huolimatta että Lucasin silmälläpitäminen olikin ollut puoli syytä rymytä takaisin alakertaan, eikä purppuratukka tuntenut oloaan kovinkaan mukavaksi joutuessaan päästämään sekopään taas silmistään. Toisaalta, hän ei ollut kyllä erityisen innokas juoksemaan koko ajan tämän perässäkään tai vahtimaan oven takana pirulaisen puuhia.
Olisivatpa se köysi ja suukapula nyt olleet käytönnöllisiä.*
"No terve menoa. Etkä sit keksi mitään tyhmiä ideoita." *Se napautti kuitenkin suuremmin Lucasin lähtöä estelemättä, ristien uhmakkaasti käsivartensa rinnalleen hampaitaan kirskauttaen viskille lemuavan miekkosen kääntyessä kärttämään avainta Sirlalta. Pitikö sen pirulaisen nyt alkaa vielä ryypätäkin, ihan kuin se ei olisi ollut tarpeeksi hankala elikko muutenkin...*
"Mä en sitten muuten maksa noita sun myrkkyjäs" *Lisättiin jyrkästi vielä ihan silkan sarvien kalistelun vuoksi hiipparin perään Spyron siirtäessä sitten alleviivatusti huomionsa tärkeämpiin asioihin kuten mahdollisen aterian tiedusteluun tiskin takana seisoskelevalta mieheltä. Miekkonen silmäili aavistuksen kummeksuvana selkeästi eripuraista kolmikkoa ennen kuin mutisi jotain päivällisen muhennoksen lopuista jota oli vielä jäljellä keittiössä. Mokoman meluavan kakarajengin saapuminen oli kiinnittänyt salin seinustalla muutaman läsnä olevan matkalaisenkin mielenkiinnon, mutta suurin osa käänsi pian huomionsa jälleen omiin asioihinsa. Tämän pistäminen merkille sai Spyron kuitenkin hiukan levottomaksi, nuorukaisen toivoessa että heidän saamansa huomio jäisi jatkossa pienemmälle. Mitä harvempi muistaisi edes nähneensä heidät, sen parempi... ikävä kyllä Lucasinkuvatus tai oikeastaan hän itsekään eivät sulautuneet massaan niin hyvin kuin olisivat ehkä halunneet.*
Lucas:
Punapää heilautti vain huolettomaan sävyyn ruhjottua kättään olkansa yli, vaivautumatta edes vilkaisemaan taakseen, vastauksena pojannullikan huomautukseen "myrkkyjen" maksamisesta. Hän poistui portaikkoon huojuen ja kaiteeseen paikoin tukeutuen, pitkä punainen puoliksi avautunut palmikko selkäänsä vasten piiskaten ja musta, repaleinen takki käsivarrellaan, kunnes katosi näkyvistä toiseen kerrokseen.
Sirla:
Kottarainen luovutti vastentahtoisesti huoneen numeroidun avaimen silmäpuolelle, ja silmäili tämän loittonevaa selkää epäluuloisen näköisenä. Punapään kadottua näköpiiristä (mikä sekin epäilytti, vastahan he olivat varta vasten tulleet alakertaan pitämään edes jollain asteella Lucasia silmällä, sen lisäksi että olivat ruokaa vailla) kääntyi tyttö jälleen violettihiuksisen ystävänsä puoleen, annettuaan ensin katseensa kiertää hiljaisessa tavernassa. Muita asiakkaita ei tosiaan juurikaan ollut, ja äskeisen mekastuksen päätyttyä sen suurimman aiheuttajan poistuttua, eivät ne muutamat henkilökunnan lisäksi paikalla olevat henkilöitymät enää tuntuneet sen suurempaa huomiota kiinnittävän heihin. Vaikka paikka olikin nimellisesti syrjäinen, ei siltikään pitäisi tuudittautua siihen harhaluuloon, ettei kukaan heitä muistaisi jälkeenpäin jos joku vaikkapa sattuisi ilmaantua kyselemään heidän peräänsä. Pelkkä ajatuskin puistatti, ja Kottarainen yrittikin pikaisesti keskittää ajatuksensa olennaisempiin, ajankohtaisempiin seikkoihin.
Spyron tiedustellessa jonkinlaista ruoantapaista tavernanpitäjältä nojautui Sirlakin jo hieman luottavaisemmin tiskiin. Viinuri ilmoitti partaansa mutisten jonkinlaisten muhennoksenjäänteiden varmasti järjestyvän, painottaen kuitenkin samalla maksuvälineen etukäteen esittelystä siirrellessään tiskiltä syrjään punatukan jälkeensä jättämiä puisia mukeja. Jo pelkästään äijän olettamus paikalle saapuneen kaksikon epäluotettavuudesta sai tytön paheksuvasti juomanlaskijaa mulkoillen kaivelemaan nyssäkkänsä pohjalta pari kuparikolikkoa. Lucasin mukana retuuttaminen ei todellakaan helpottaisi heidän kanssakäymistään muiden ihmisten ja olentojen kanssa, sillä silmäpuoli ei todellakaan herättänyt minkäänlaista luottamusta. Vaan Sirla kun oli periaatteiden nainen ja kun kerran oli mielensä päättänyt, aikoi myös pitää siitä kiinni.
"Tiedän mitä ajattelet," Kottarainen sihahti purppurapäälle heidän siirryttyään sivuun tiskin ääreltä ja asetuttua istumaan seinän viereen sijoitetun pyöreän pöydän ääreen. "Lucas ei tosiaankaan tee tätä helpoksi kenellekään, mutta usko pois, että yhdessä pysyminen on paras vaihtoehto." Totta puhuakseen tyttö ei itsekään tuntunut enää uskovan sanoihinsa, mutta onnistui kyllä varsin lahjakkaasti peittämään äänestään uskonpuutteen rippeet. Mikäli tämä niin kutsuttu "Haamukostaja" olisi nimenomaan Lucasin perässä, olisi ehdottomasti fiksuin veto jättää punatukka oman onnensa ojaan, sillä ei ollut mitään takeita siitä, etteikö harmaahapsi yrittäisi vielä viedä aloittamaansa työtä loppuun... Vaikka toisaalta, eikös mokoma ollut jo ehtinyt vierailla jokaisen heidän luonaan tätä aiemmin? Saattoi vain päätellä, että sillä niljakkeella olisi jotain tekemistä heidän kaikkien kanssaan. Tyttö kumartui pöydän ylle ja nojasi leukansa ristittyjen käsiensä päälle, Spyroa samalla kulmiensa alta vilkuillen.
Spyro:
*Nuorukainen mulkaisi vielä kerran portaiden suuntaan silmäpuolen tömistellessä ylös miettien mahtaisiko mokoma onnistua nilkutamaan ylös omin avuin vai päätyisikö vierimään ne takaisin alas, suhtautuen toiveikkaasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Lucas katosi kuitenkin pian näkyvistä eikä portaikosta alkanut kuulua epämääräistä metakkaa joten Spyro sai tyytyä vain siihen että saisi olla hetken rauhassa tältä. No, ehkä vaihteeksi muulla tavalla valmistetu illallinen kuin nuotiolla kärvennetty eläimen kappale nostaisi tunnelmaa.
Kaksikon istuessa odottamaan sivummalla olevaan pienehköön pöytään (ja Kissan livahtaessa jonnekin kyseisen huonekalun alle) lohikäärme alkoi rentotua hiukan Lucasin ollessa poissa näköetäisyydeltä vaikka tämä tuntui silti vilkuilevan olkansa ylitse tuon tuosta. Hän murahti hiukan Sirlan toteamukselle ennen kuin hymähti kohauttaen olkiaan.*
"Mä luulen, että se saattaa vielä tapattaa meidät kaikki." *Nuorukainen totesi hiukan matalampaan ja vähintäänkin pessimistiseen äänensävyyn haroen kosteaa tukkaansa pois silmiltään.*
"...mut kuitenkin... mä en tiedä miksi, mutta se sama tyyppi joka kävi sun kimppuusi on jostain syystä myös Lucasin perässä ja haluaa, et me tiedetään se. Se jopa näytti että sillä oli ne puuttuvat sormet mukanaan, sen täytyi olla sama jätkä joka laittoi sen silmäpuolenkin tommoseen kuntoon." *Spyro piti pienen tauon pöytään nojaillen ennen kuin lisäsi vielä.*
"En mä tiedä mitä hittoa sille oikein pitäis tehdä, että toivottavasti sä olet oikeassa." *Se vaikeni nopeasti kun samainen palvelustyttö joka oli aikaisemmin käynyt tuomassa Lucasin tilaamia tavaroita ilmaantui jostakin tällä kertaa kahta lautasta kantaen. Tyttö ei ollut tälläkään kertaa sen puheliaampi kuin viimeksikään vaan lykättyään astiat pöytään ja niiattuaan nopeasti tämä pakeni jälleen takahuoneeseen mistä oli tullutkin. Purppuratukka silmäsi hiukan oudoksuen tämän perään kummastellen työn vauhkoa käytöstä, ennen kuin käänsi huomionsa pöytään lykättyihin lautasiin. Ateria oli kaikkea muuta kuin hieno. Muhennoksen jämiä oli luvattu ja sitä oli myös tuotu, juuri ja juuri höyryäväksi lämmitettynä... mutta ainakin sitä näkyi olevan reilusti. Poika tökki annosta aterimellaan ennen kuin uskaltautui maistamaan ja alkaen sitten syödä vähemmän pitkin hampain kuin olisi voinut olettaa. Se oli jo ajat sitten pakon kautta oppinut ettei nälkäisen kannattanut nirsota, vaan syömäkelpoinen ruoka parani syödä silloin kun sellaista oli tarjolla tai sitten oltava ehkä myöhemmin kokonaan ilman.*
Sirla:
Eipä tyttökään kahta kauempaa miettinyt pienikokoisen palvelustytön kiikutettua pöytään kaksi hailakaksi lämmitettyä muhennosannosta, vaan kävi sen kummemmin ateriaansa sorkkimatta sen kimppuun kuin nälkäinen susilauma katraasta eksyneen lammasparan niskaan. Miten nälkäinen hän olikaan! Nälkä sen kuin tuntui kasvavan syödessä, ja hetkeen Kottarainen ei kyennyt edes jatkamaan Lucasia ja Haamukostajaa koskevaa keskusteluaan Spyron kanssa ollessaan niin keskittynyt ruoan ahtamiseen kitaansa. Sen verran hän sentään ehti, että nyökkäsi posket muhennosta pullollaan Spyron epäilylle siitä, että Lucas saattaisi koitua heidän kaikkien kuolemaksi ennenpitkää, mutta lappoi pian uuden kauhallisen klimppistä muhennosta suuhunsa.
Liekö sitten johtunut nälästään, märästä vaateparrestaan vaiko mistä, mutta Kottarainen havahtui vasta hienoisella viiveellä johonkin, mitä purppuratukka oli suustaan päästänyt. Leukojen jauhanta pysähtyi kuin napista painamalla ja puinen lusikka, joka oli jo nostettu lähes suun tuntumaan, laski takaisin lautaselle. Tyttö nosti katseensa kieltämättä hieman epämääräisen näköisestä annoksestaan vastapäätään istuvaan poikaan silmät laajenneina varmastikin yhtä suuriksi kuin nokkansa alla nököttävä lautanen ja meni toinenkin tovi, ennen kuin Sirla sai suunsa auki (nieltyään ensin sinne äskettäin ahtamansa lusikallisen alas).
"Sillä oli Lucasin sormet siellä luolalla?!" Tuskinpa Kottarainen oli tarkoittanut suorastaan parahtaa noin äänekkäästi juuri ystävänsä lausuma huomautus, mutta kai reppana yllättyi vain liiaksi. "Mikset kertonut aiemmin?!" se sitten jatkoi melkein samaan hengenvetoon, tällä kertaa äänentasoaan madaltaen ja lautasensa ylle vielä enemmän kumartuen. Ilman muuta kyseessä oli sama olio, joka oli piessyt Lucasin kyseiseen jamaansa ja silponut siinä sivussa hänen toisen kätensä. Eittämättä kyseinen epäinhimillinen olento oli myös Lucasilta varmistettujen tuntomerkkien mukaan sama, joka oli aiemmin Sirlankin kimppuun käynyt kaivertaakseen alaselkäänsä muutaman valitun kirjaimen, ja nyt viimeisimmäksi yllättänyt kotiluolalleen uskaltautuneen Spyronkin. Muhennoksen loppu unohtui äkkiä ja Kottarainen kalautti puulusikkansa puukulholleen saatuaan nyt jotain tärkeämpää ajateltavaa.
"Se heppu on etsinyt meistä jokaisen käsiinsä yksitellen," tyttö sihahti, ja vilkaisi kuin varmemmaksi vakuudeksi olkansa yli aivan, kuin olisi pelännyt kyseisen henkilöitymän ilmaantuneen paikalle kuin taikaiskusta (mikä ei sinänsä kaikkien kokemusten mukaan olisi ollut välttämättä mikään mahdottomuus), mutta kääntyi sitten takaisin Spyron puoleen. "Lucasin se oli jostain syystä piessyt henkihieveriin, eli ehkä sillä on jokin kana kynittävänä sen kanssa. Ja koska se ei tappanut Lucasia nyt," hetken hengähdys ja ympäristön pälyilyä, "se tulee varmasti ennenpitkää viemään työnsä päätökseen." Ajatus tuntui puistattavalta, muttei läheskään niin kammottavalta silloin, jos aatetta täydensi idealla jättää Lucas oman onnensa ojaan ja häipyä hippulat vinkuen tiehensä. "Mutta toisaalta ei ole mitään takeita siitä, etteikö se... se... hirviö etsisi sen jälkeen myös meitä käsiinsä." Pelkkä moisen tilanteen kuvitteleminenkaan sai kylmät väreet kapuamaan pitkin tytön selkärankaa (mikä muistutti jälleen siitä, että hän oli yhä pukeutunut märkiin vaatteisiinsa) ja hoikkien olkien puistattamaan silminnähden. Hetkeksi smaragdinvihreiden kissansilmien katse valahti toivottomana takaisin alas muhennokseen, kunnes hetken kuluttua kohosi takaisin Spyroon, kysyvänä. Sano nyt hyvä mies jotain positiivista ja rohkaisevaa!
Spyro:
*Seuraava tovi kuluikin sitten vähemmän hienostuneen ahmimisen merkeissä, ränsistyneen majatalonpahasen kokin sietäisi olla imarreltu siitä kuinka vikkelään ruoka teki puutteistaan huolimatta kauppansa. Spyrokin kävi vähemmän puheliaaksi lappaessaan ravintoa kitaansa mutta oli silti vielä melkoisen ajatuksissaan joista hätkähti äkkiä takaisin nykyhetkeen Sirlan päästäessä äkkiä ilmoille älähdyksen. Se nosti katseensa hätkähdyksen keralla lautasestaan ja räpäytti silmiään muutamaan kertaan ennen kuin mumisi vastauksen nieltyään suunsa tyhjäksi.*
"Mmmh? ...eh, no, ne oli samat sormet mitkä siltä puuttui ja ne haisikin samalle vaikka en kyllä jääny tutkimaan sen tarkemmin" *Nuorukainen näytti käyvän tovin läpi muistikuviaan ennen kuin kohautti jälleen epätietoisesti olkapäitään.*
"Oli niin paljon muutakin silloin... En olettanu että se olis niin tärkeetä." *Syyllinen ilme käväisi pojankoltiaisen naamalla, mutta köhittyään nolostuneena tovin se tarttui uudestaan lusikkaansa. Ilmeisesti sille ei tuottanut mitään ongelmia keskustella satunnaisista irtoraajoista ja syödä samaan aikaan, enemmän sitä vaivasi häiritsevä haamu-kostaja jonka motiiveista se ei osannut ottaa tolkkua. Se nyökkäsi vaisuhkosti varkaan tuodessa ääneen ilmi ajatusketjunsa ja pureskeli ruokaansa kuunnellessaan, kunnes lopulta tyrkkäsi huvenneen annoksensa loput keskelle pöytää loikanneen kissan nenän eteen. Eläimen ei tarvinnut kuin maukaista kerran vaativasti ja alkaa sitten napsia parhaita paloja muhennoksen jämien joukosta.*
"Se ei ole yritäny tappaa meitä muita." *Lohikäärme huomautti lopuksi mietittyään hetken silmäten myöskin tyttöä ymmällään. Eh, kaipa tuo oli tavallaan positiivinen fakta?*
"......ehkä... eikö se sitten olekaan W-- siis, sen sekopään hommissa?" *Viimeinen lause lausuttiin varsin viivytellen, kuin poika olisi juuri keksinyt jonkin niin mullistavan teorian ettei ollut varma uskoako siihen itsekään. Tosiaan, tämä seikka olikin vaivannut sen mieltä: miksi Wendomin kätyri hyökkäisi toisen kätyrin kimppuun? Mutta jos häiriintynyt harmaahapsi ei ollut epäilyttävän maagikon hommissa niin.... kenen sitten?*
Sirla:
Niin, kenenpä tosiaan... Harmi vain, ettei kumpikaan tuon nuhjuisen majatalon tavernassa istuvan seikkailijan päähän saattanut mahtua se tosiseikka, että kumpainenkin oli sattumoisin osunut aivan oikeaan pähkäilyissään. Sääli ettei paikalla ollut ketään, joka olisi tämän kaiken varmentanut ja todeksi todennut. Kottarainen nyökkäili vain myöntelevästi ystävänsä pohdinnoille, nojautuen samalla kyynärpäihinsä vasten pöydän tahmaista pintaa, kulmakarvansa epäluuloisessa, epäröivässä kurtussa.
"En siltikään voi olla ajattelematta, etteikö Lucas tietäisi jotain," tyttö huomautti, vaikka tiesikin, ettei punatukasta kuitenkaan irtoaisi mitään hyödyllistä tai informatiivista tietoa. Ei ainakaan tänään, kun heppu oli ilmeisesti kumonnut hyvinkin puolisen litraa viskiä jo kurkustaan alas, tai edes seuraavanakaan päivänä (ainakaan ilman nasevaa naljailua ja ivailevaa suunsoittoa). "Ja sitä paitsi Wendom on kuollut." Hetken hiljaisuus. "Ellei sitten Lucas valehdellut siitäkin, mutta miksi se olisi niin muutoin väittänyt? Ja jotenkin..." Jälleen tyttö hiljeni hetkeksi, kuin muistellen punapään kanssa käydyn keskustelun yksityiskohtia, ennen kuin avasi uudelleen sanaisen arkkunsa. "... kun Lucas kertoi siitä, voisin lyödä vaikka vetoa, että se kuulosti jokseenkin voitonriemuiselta." Sehän ei tietystikään todistanut yhtään mitään, sillä kyseinen kloppi kuulosti lähes aina Spyrolle tai Sirlalle puhuessaan voitonriemuiselta ja ärsyttävän itsevarmalta, mutta jostain syystä tämä kyseinen äänensävy oli pistänyt tuolloin Kottaraisen huomioon erityisesti. Sirla hengähti syvään, suoristi hetkeksi hoikat käsivartensa vasten pöydänpintaa ja nojautui sitten taaksepäin tuolillaan, antaen käsiensä valahtaa reunan yli syliinsä. "Jotain se hullu sekopää silti meistä haluaa - Lucasista nyt kaikesta päätellen eniten. Ehkä Lucas on tehnyt jotain anteeksiantamatonta sille ja haluaa kostaa?" Tyttö koukisti toisen kätensä selkänsä taakse ja raaputti kostean kankaan läpi alaselässään kutiavaa arpea. Wendomiin koko touhun täytyi kuitenkin liittyä jollain tapaa, mutta miten?
Spyro:
"Tiesi tai ei, jotenkin se tähän juttuun liittyy koska se tyyppi ei tappanut sitä. Ja sitten se hiippari näyttäytyy vielä tarkotuksella meille kaikille." *Spyro lisäsi Sirlan spekulointiin raaputtaen poskeaan kulmat kurtussa. Kirottu "haamu-kostaja" yritti aivan selvästi nyt vääntää heille jotakin rauta-langasta, mutta vaikka tiesikin että jotain vihjailtiin lohikäärme ei kuitenkaan saanut kaivettua aivoistaan oivallusta siitä, mikä tämä asia oikein olisi. Äkkiä Sirlan seuraava repliikki tuntuikin melkein siltä kuin joku olisi yllättäen täräyttänyt häntä tiiliskivellä kalloon siitä huolimatta, että hän oli kuullut sanat aikaisemminkin jopa jo pariinkin otteeseen... vain jonkun toisen suusta. Ruskeat silmät levisivät hiukan pojan mennessä melkein järkyttyneen näköiseksi aivan kuin se olisi nyt vasta tajunnut sanojen merkityksen ensi kertaa... vaikka ei välttämättä vieläkään pystyisi uskomaan niihin. Mutta toisin kuin aikaisemmilla kerrolla, hän tiedosti mahdollisuuden olemassaolon. Jotenkin tämä pala tuntui sopivan palapeliin, niin älyttömän muotoiselta kuin se vaikuttikin.*
"M-mutta... eihän se VOI olla" *töksäytettiin ilmoille epä-uskoisella äänellä.*
"Kuka muukaan tän takana voi olla? Wendom on ihan väkisinkin mukana tässä. Ja miten hitossa se muka vois olla kuollut?" *Purppuratukka vaikeni tietämättä miten selittäisi tuntemuksensa. Tämä mahdollisuus vaatisi melkeinpä täysin uutta näkökulmaa koko asiaan mitä hän ei meinannut pystyä sisäistämään. He olivat yrittäneet pohtia näitä asioita aikaisemminkin ja päätyneet lähinnä pyörimään ympyrää eksyneinä samojen ajatusketjujen labyrinttiin, mutta nyt tuntui siltä kuin he kerrankin olisivat onnistuneet osumaan johonkin tuoreeseen vaikka sitä olikin vaikea uskoa. Jos tällä linjalla jatkettaisiin, palapelistä saattaisikin rakentua aivan erilainen kuva kuin mitä he olivat osanneet odottaakaan. Ja katsoi asiaa melkein miltä kantilta tahansa, siitä faktasta ei taitaisi päästä mihinkään että Lucas oli yksi palapelin palasista, niin vaarallisena ja hyödyttömänä kappaleena kuin Spyro oli tätä pitänytkin. ...ehkä Sirla oli kuin olikin ainakin osittain oikeassa silmäpuolen suhteen, mutta ikävä kyllä tämä aavistus ei tehnyt punapäästä itsestään yhtään sen hyödyllisempää. Lohikäärme ei pitänyt ajatuksesta tippaakaan, mutta joutui hiljakseen harkitsemaan mahdollisuutta että Lucas ei ehkä ollutkaan täysin turha painolasti. Sääli sinänsä, että ruhjottu miekkonen käyttäytyi tarkoituksella niin hankalasti kuin vain mahdollista. Poika pohti asiaa tovin ennen kuin puhui jälleen, vaikkakin melkoisen vastentahtoisesti.*
"Voi ollakin... Ehkä se tietääkin jopa jotain, mut sei ei kyllä varmasti kerro mitään hyödyllistä tarkotuksella. ......mut entä ehkä vahingossa? Se tuntuu tykkäävän viinaksista aika lailla..."