|
Post by wuz on Oct 24, 2011 13:27:38 GMT 3
Kieltämättä purppuratukan huomio eksyttämisestä lisäsi entisestään huuhkajan ja tämän suojatin paikalle osumisen epäilyttävyttä. Oli kyllä totta, ettei kolmikko ollut itsekään ollut aivan jatkuvasti perillä sijainnistaan ja ettei majatalo kuulunut heidän alkuperäisiin reittisuunnitelmiinsa, mutta toisaalta...
"Ei tällä alueella kyllä kovin tiuhaan minkäänlaisia majataloja tai muitakaan asutuksia ole, joten ei kai ollut kovin yllättävää että meidät löysi täältä," Sirla huomautti poimien puhuessaan toisen ruoka-annoksen palvelustytön tuomalta tarjottimelta. Lausuttuaan toteamuksensa tyttö värähti, liekö se sitten johtunut ruoan epämääräisyydestä vaiko siitä, että hän tajusi heidän asettuneen majataloon astumalla turhan selkeään vaaraan. Yhtä hyvin he olisivat voineet kietoa itsensä lahjanaruihin ja lähteä poukkoilemaan pelloille haamukostajaa iloisesti huhuillen... Purppuratukan suorittaessa ateriansa epämääräistä tökkimistä, töytäisi Sirlakin ruokailuvälineellään jotakin lautasellaan, jonka oletti olevan perunan pala. Tai lihaklimppi, mene ja tiedä. Päästyään jonkinlaiseen varmuuteen siitä, että omituinen palanen veitsensä kärjessä oli kuin olikin syötäväksi kelpaavaa, hän pujotti sen suuhunsa olkiaan kohauttaen. "Mitä itse tekisit vastaavanlaisessa tilanteessa?" hän kysäisi ystävältään, vaikka tuskinpa ajatusleikit olivatkaan Spyron vahvimpia puolia. Eipä sillä, oli Sirlankin mielestä vähintäänkin epäilyttävää, että Lucas oli vaikuttanut niinkin ilahtuneelta tavatessaan oletettavasti ensimmäistä kertaa sisarensa, mutta toisaalta tuntemattomat olivat silmäpuolen ajatuksenkulut. Kottaraisen levottomuutta lisäsi entisestään sekin ajatus, että Lucas paraikaa saattaisi olla kapuamassa alas ikkunasta livistääkseen omille teilleen, mutta jotenkin tyttö onnistui istumaan aloillaan ja näykkimään ruokaansa. Edes ruoan epämääräinen maku ei tuntunut häiritsevän varasta, sillä yläkertaan jätetty kolmikko tuotti aivan riittävästi päänvaivaa jo ihan silkalla olemassaolollaan.
"Yhdestä asiasta olen silti aivan varma," Sirla myönsi lopulta, pureskeltuaan ensin suunsa tyhjäksi. "En luota siihen huuhkajaan saatika Lucasin niin kutsuttuun sisareen yhtään sen enempää kuin Lucasiin itseensäkään. Minusta meidän kannattaa kysyä suoraan tältä Lucylta mitä hän oikein aikoo seuraavaksi, ja suhtautua hänen antamaansa vastaukseen varauksella." Kottarainen lävisti uuden ruokapalan veitsensä kärjellä ja pyöritteli sitä pitkin puulautasensa reunoja ystäväänsä samalla kulmiensa alta pälyillen. Spyro oli ainakin Sirlan olettamuksien mukaan hyvin pitkälti samalla aaltopituudella hänen kanssaan tämän asian suhteen, vaikka purppuratukka olisikin mieluusti jatkanut matkaansa kahden varkaan kanssa sen sijaan, että olisi retuuttanut silmäpuolta mukanaan. Ilmeisesti Lucasin hylkääminen ei vieläkään ollut varteenotettava vaihtoehto, joten mitä Sirla nyt tuntui ajavan takaa, olikin ystävänsä myönnytys tentata punahiuksista tyttöä suojelijoineen ja löytää jonkinlainen yhteisymmärrys yhteisen taipaleen aloittamiseksi... Silläkin riskillä, että tyttö tietäisi jotakin, mitä he eivät.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 24, 2011 14:14:50 GMT 3
"No... niin, mutta en mäkään tiennyt että tämä koko paikka edes on täällä. Olisin lentänyt ohi jos ei olis tullut sitä myrskyä." Spyro huomautti pyöritellen sapuskaa lautasellaan, nyökäten kuitenkin hiukan epäröivästi Sirlan toteamukseen siitä että ei kyllä vaatinut kovinkaan suurta aivokapasiteettia tajutakseen etsiä alueen ainoasta majatalosta jos vain tietäisi heidän olevan alunperinkin jossakin lähimain varsinkin myrskyn puhjetessa. Kuka tiesi mitä hittoa se heidän perässään haahuileva hiippari mahtoi puuhailla sillä aikaa kun he istuivat täällä, jos huuhkajamies ja Lucasin vain hieman siedettävämpi sisko olivat löytäneet heidät noin vaivatta, entäpä sitten se melkein yliluonnollisia voimia omaava miekkonen? Mahtoikohan kyseinen yksilö maleksia parhaillaan majatalon pihamaalla tai odotella heitä ovenpieleen nojaillen? Myös poika värähti ajatukselle iskien sitten hampaansa jonkinlaiseen lihankappaleeseen saadakseen edes hiukan jotain muuta ajateltavaa vaikka katse käväisikin epäluuloisena ulko-oven ja ikkunoiden suunnalla. Oikeastaan ottaen huomioon kuinka mies oli aiemminkin tuntunut liikkuvan kuin aave, saattoi olla varsinkin mahdollista että se olisi jossakin täällä lähellä. Oivallus sai Spyron entistä motivoituneemmaksi lähtemään matkaan...ikävä kyllä Lucasia ei varmaan voisi enää köyttää ja raahata mukaan vaikka olisi halunnutkin ilman että tämä juuri löytynyt siskokulta ja perässä seuraava huuhkaja puuttuisivat asiaan. Purppuratukka nosti katseensa lautasestaan jälleen Sirlaan tämän vastatessa kysymyksellä hänen epäilyihinsä Lucasin epäilyttävän aurinkoisesta mielentilasta silmäillen tyttöä hetken ennen kuin kohautti olkapäitään. "Eh. En tiedä, mut sillä tuskin on mitään väliä mitä mä tekisin, koska se on Lucas." Todettiin jälleen nyreästi. Varkaan seuraavaan toteamukseen nulikka puolestaan nyökkäsi vahvistavasti ollen selvästikin samaa mieltä kunnes hoksasi mitä tyttö oikeastaan ehdotti epäsuorasti ja kävi hiukan kyräileväksi. Se ei ollut alunperinkään innokas ottamaan mukaan edes epäluotettavaa Lucasia saati sitten ottamaan mukaan vielä asiaankuulumattomia mutta sitäkin epäilyttävämpiä henkilöitä. "Kyllä me voidaan ainakin se tehdä, mä en halua että meidän perässä kirmaa vieläkin enemmän kaikkea epämäärästä porukkaa ilman että tiedetään yhtään mitä hittoa ne aikoo. Jos ne nyt tulee vielä joskus alas tuolta." Poika silmäsi paljonpuhuvasti portaiden suuntaan. "Jos se on oikeasti tarpeeksi tyhmä nyt karkaamaan tuolta noiden kanssa, niin en kyllä tiedä onko se vaivan arvosta enää lähteä jahtaamaan sitä takaisin. Omatpahan on hautajaisensa. Ja vaikka ei lähtiskään jostain syystä... kai sä tajuat että niitä on sitten jo kolme? Jos me ei voida luottaa niistä yhteenkään voi mennä aika vaaralliseksi jo ilman sitä hiippariakin..." Nuorukainen murahti ja raaputti vastahankaisesti takaraivoaan vaikuttaen huolestuneelta. Hän ei kuitenkaan voisi olla oikeassa hahmossaan jatkuvasti tai vahtia silmä kovana kolmea eri henkilöä joista ainakin kaksi olisi potentiaalisesti hyvinkin vaarallisia, mistä sitä tiesi vaikka he jossakin vaiheessa saisivat yllätyksekseen herätä aamulla kurkut leikattuina? Tai siis, ei herätä koska siinä tapauksessa ei kummallakaan heistä olisi asiaan enää mitään sanottavaa, mutta ymmärrettävistä syistä Spyro halusi hyvinkin mielellään välttää tämän skenaarion jos mahdollista.
|
|
|
Post by wuz on Nov 14, 2011 11:21:21 GMT 3
"Mutta eikö suuremmassa ryhmässä kulkeminen olisi kuitenkin turvallisempaa? Mitä useampi meitä on, sitä pienempi todennäköisyys on, että se hopeahiuksinen tyyppi käy kimppuumme," Kottarainen puuttui asiaan sohien samalla ruokailuvälineellään seivästetyllä perunan palasella purppuratukan suuntaan kuin tehdäkseen asiansa selväksi. Tottahan varaskin tiesi riskit, mitkä oli otettava mikäli mieli pitää punatukkaisen miehen ja häntä varmasti seuraavan siskokultansa ja tämän huuhkajakaverin seurueessaan, mutta hajaantuminen ei missään nimessä tuntunut olevan Sirlalle minkäänlainen vaihtoehto. Siksipä tyttö olikin silminnähden helpottunut Spyron suostuessa ainakin hänen ehdottamaansa ristikuulusteluun, josta tuskin olisi enää kovinkaan lyhyt matka suuremman seurueen muodostamiseen... Tai ainakin varas koki asian juurikin näin mustavalkoisena. Hän heilutteli vielä hetken verran lävistettyä perunanpalasta ilmassa mietteliäänä Spyroa kuunnellen, kunnes työnsi potun nokareen suuhunsa ja pureskeli sen ääneti. Saatuaan suunsa jälleen tyhjäksi hän kurtisti kulmiaan ja antoi ruokailuvälineensä laskea puukulhoon lopun muhennoksen varaan lepäämään. "Mitä meidän nyt aivan ensimmäiseksi kannattaa kysyä Lucylta? Hänen jatkosuunnitelmiaan? Syytä Lucasin jäljittämiseen?" Niin no, hyvähän se oli kai jo ennalta sopia mitä aikoivat ottaa selville yläkertaan palattuaan - tai vaihtoehtoisesti kolmikon siirryttyä alakertaan, mene ja tiedä. Mitä sitten ikinä seuraavaksi tapahtuisikaan, olisi kai hyvä päättää se mahdollisimman pian, ennen kuin silmäpuoli tosiaan ottaisi ja lähtisi ikkunan kautta kirmaamaan nilkuttaen mutaisille kedoille.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 14, 2011 21:09:20 GMT 3
"Ei, jos kolme niistä saattaa kääntää takkia koska hyvänsä. Sillon me ei edes tarvita sitä hullua hiipparia että päästään hengestämme." Purppuratukka huomautti tuskastuneena suupalojensa välistä, jääden sitten nyreänä pureskelemaan sitkeää lihanpalaa kyräillen sekaisen hiuspehkonsa alta jälleen jonnekin portaiden suuntaan miettien Sirlan esittämää kysymystä. "Varmaan niitä ainakin on pakko kysyä. Paitsi että jos se oikeasti on puoliksikaan sellainen kun se toinen idiootti, se ei varmasti vastaa. Tai ainakaan puhu totta." Nulikka totesi kuivakasti. Se oli hetken vaiti kunnes murahti vastahakoisesti sormeillen puista lusikkaansa ja aloitti levottomasti hapuilevaan sävyyn. "...Oletko nyt ihan varma tästä? Muistatko miten sillon ihan ekalla kerralla kävi? Me vaan otettiin se silmäpuoli mukaan kun se väitti että sitä jahdattiin myös, ja sitten...." Lause vaimeni loppua myöten Spyron tökkiessä tovin verran vaiteliaana aterimellaan lautastaan kunnes se kokosi jälleen hermonsa melkeinpä väkisin ja mulkaisi sitten äkkiä Sirlaa. "Et kai sä oikeesti luule ettei se hullu silmäpuoli muka jostain syystä tappais sua jos saa tilaisuuden, vaikka me kuinka oltas pelastettu se ja muka samalla puolella? Nyt viimeksikin kun löydettiin se sieltä puutarhasta, sä kävit auttamaan sitä ja se kävi heti selän takaa kimppuun!" Nulikka elehti turhautuneena käsillään kuin olisi sillä tavalla jotenkin yrittänyt saada Kottaraisen ymmärtämään Lucasin pohjattoman epäluotettavuuden kun ei osannut keksiä tarpeeksi rumia sanoja tämän kuvaamiseen kunnes puuskahti ja antoi periksi jääden silmäilemään tyttöä varsin vastahankaisena. "...hitto, kun tietäisinkin mitä tän kanssa täytyis oikein tehdä. Mutta jos se piru näyttää vielä vähänkin sellaiselta että vois taas yrittää sulle jotain, mä kyllä irrotan sen pään. Ja vaikka niiden muidenkin, jos täytyy! Ihan hiton sama onko se palvelus sille haamuhiipparille vai ei." Hurjistunut lyhyt nulikka ilmoitti painokkaasti, mulkaisi taas murhaavasti olkansa ylitse portaikkoon ja alkoi sitten jälleen tuhota alleviivatun pontevasti ruoka-annostaan synkkä katse jossakin lihamuhennokseksi kutsutun epämääräisen muhjun seassa. Eh, vaikka asia olikin puettu melkoisen töksähtävään ja äkäiseen muotoon, tuo oli ehkä tulkittavissa jonkinlaiseksi puolivillaiseksi suostumukseksi? Sillä ehdolla siis että joukkio käyttäytyisi nätisti ja jos Sirla nyt aivan väenvängällä halusi, siis. Tosin, varkaan nyt ei ollut aikaisemminkaan ollut kauhean vaikea puhua purppuratukka ympäri kun oli jotakin päättänyt vaikka tämä kävi silti vieläkin nyreäksi kun joutui antamaan periksi. Spyro piti selvästikin vieläkin ideaa todella huonona jos se edellisestä repliikistä oli vielä jotenkin mystisesti jäänyt epäselväksi kenellekään, mutta ainakin se oli nyt edes jotenkin suostuvainen kokeilemaan... ellei koko yritys osoittautuisi suureksi hengenvaaralliseksi fiaskoksi heti alkuunsa.
|
|
|
Post by wuz on Nov 15, 2011 11:16:28 GMT 3
Kohtalaisen kärsivällisesti Kottarainen tuntui kuuntelevan ystävänsä selontekoa ja tekemiä huomioita, liekö sitten kohtalaisuudesta vaiko mistä, mutta ennen pitkää oli tytönkin avattava suunsa puuttuakseen asiaan. Ja vaikka kyse olikin vain yksityiskohdan oikaisusta, koki Sirla siltikin sen tärkeäksi tuoda esiin. "Lucasia vain nolotti, että olin onnistunut ryöstämään sen ja houkuteltua paikalle, sillä puutarhaanhan hän tuli minun vanavedessäni." Ja ilmanko tappoaikeita? Tyttö katsoi parhaaksi vaieta ja jättää loput ajatuksensa lausumatta, ettei olisi heittänyt lisää pökköä pesään ja saanut Spyron vielä muuttamaan mielensä. Purppuratukan viittilöinnit eivät siltikään saaneet Kottaraista muuttamaan mieltään: kun hän kerran oli jotain päähänsä saanut, ei se sieltä ihan heti pois lähtenytkään. Olihan Spyro Sirlan tuntenut jo monta vuotta ja vieläkö vain poika onnistui unohtamaan varkaan kovapäisyyden? Vaikka olivathan nuo aikamoisia härkäpäitä molemmat, mitä niikseen tulee. Muhennoksensa tyttö näytti jättävän jo aikaa sitten rauhaan, eikä se jäähtyneenä erityisen houkuttelevalta enää näyttänytkään: lihaklimppejä ympäröivä rasva alkoi jäähdyttyään kohmettua harmaaksi kerrokseksi murustuvien lihan palasten ympärille, ja Sirla työnsi lautastaan inhoten poispäin. Tottahan hän tiesi, että oli hyvä syödä vatsansa täyteen aina kun siihen tilaisuus tarjoutui, mutta jostain syystä ruoka ei maittanut. Kai se johtui sitten siitä, että he alkoivat hiljakseen jälleen kerran olla tapahtumien keskipisteessä, ja keskittyminen johonkin niinkin arkipäiväiseen kuin vaikkapa vatsansa täyttämiseen alkoi olla suorastaan mahdottomuus.
Spyron kuitenkin myöntäessä viimein vastahakoisen epäsuoraan suostuvansa Sirlan ehdotukseen, kirkastui tytön ilme silminnähde ja innostunut, lapsekas hymyntapainen kiipesi ruusunnuppuhuulille suorastaan kirkastaen varkaan koko olemuksen. Hänen ryhtinsäkin koheni, ja Kottarainen kohotti hieman ylävartaloaan pöydän ylle, käsivarsiinsa nojautuen ja samalla kumartuen hieman eteenpäin, ystäväänsä kohden. Purppuratukan väkivaltaiset uhkailut silmäpuolen ja tämän sisaren ja henkivartijan ruumiinosien irroittelusta oli suorastaan hellyyttävää, vaikkei varas sitä kai ihan niin kirjaimellisesti ajatellutkaan. Mikä siitä teki hellyyttävän, oli Spyron huolenpito pitkäaikaisesta ystävästään, eikä tyttö voinut muuta kuin hymyillä leveästi vihreät silmät sirrillään. "Varmasti! Tai ehkä sinun kannattaisi varmuuden vuoksi päästää Lucas päiviltä saman tien kun palaamme yläkertaan, niin sillähän sitä kertaheitolla pääsisimme eroon tästä Wendomin niin kutsutusta pojastakin," hän sanoi silmäänsä vinkaten, vaikka oletettavasti Spyrokin oivalsi Sirlan olevan jonkin asteen pasifisti, eikä tukenut minkäänlaista tarpeetonta väkivaltaa saatika sitten kaulojen katkomista.
Spyron saatua ateriansa päätökseen Sirla nousi ylös tuoliltaan painaen kämmenensä pöydän karheaa pintaa vasten ja työnsi tuolinsa taemmas. "No, ei tässä sentään koko päivää aikaa ole odottaa, että kolmikko suvaitsisi laskeutua alas huoneestaan. Eiköhän mennä katsomaan mitä siellä tapahtuu?" Oikeastaan vastausta odottamatta tyttö kaiveli vyöllään roikkuvasta nyssäkästä kolikon maksuksi aamiaisesta, ja kolautti sen puoliksi syödyn ateriansa viereen, vilkaisten vielä kerran purppuratukkaa, ennen kuin lähti yllättävän määrätietoisin askelin kävelemään kohti portaikkoa. Kai Spyron myönnytys huolia tämä epämääräinen kolmikko kokonaisuudessaan seurueeseen mukaan oli tuonut hänelle jonkinlaista itsevarmuutta, sillä edes tällä hetkellä hän tiesi, mitä seuraavat kymmenen minuuttia toisivat tullessaan.
Sitä paitsi ehkä Spyro ja Lucaskin pysyisivät nyt suhteellisen hyvissä väleissä, kun silmäpuolella olisi kuitenkin paljon keskusteltavaa siskonsa kanssa, eikös?
|
|
|
Post by spyrre on Nov 15, 2011 21:39:45 GMT 3
Spyro ei voinut olla vilkaisematta tyttöä alta kulmain tämän puolustellessa silmäpuolen aiempaa hyökkäystä vain sillä, että reppana olisi muka ollut vain viattoman nolostunut alkaessaan nappailla törkeästi itselleen panttivankeja. "Nolostui ja yritti sitten tappaa sut?" Purppuratukka huomautti vähintäänkin synkästi kohottaen kulmakarvojaan paljonpuhuvasti. Se ilmeisesti elätteli suurta epäuskoa että Lucas osaisi jotakin sellaista tunteisiin perustuvaa kuten "nolostumista" tai piti tätä kuitenkin hyvin kyseenalaisena motiivina noin murhanhimoiselle käytökselle... tai sitten kaiken logiikan mukaan luultavasti melko tasapuolisesti näitä molempia. Joka tapauksessa se yllättäen jätti asian sikseen tuotuaan kantansa esille ja jatkoi sapuskansa tökkimistä epäluuloiseen sävyyn.
Purppuratukkainen nulikka sai kieltämättä taas pettyä (vaikkakin odotettavasti) sen suhteen ettei Sirla tuntunut sitten millään ottavan hänen maalailemaansa kauhukuvaa vakavissaan. Se vilkaisi tyttöä hiustensa alta ja tuhahti sitten hiukan kääntäen katseensa välttelevästi jonnekin lautaselleen luimistellen hiukan lisää Kottaraisen pirteästä voitonriemusta huolimatta... tai ehkä juuri sen johdosta. Kaikesta päätellen nulikka oli ihan vakavissaan, niin koomiselta kuin uhkaus lyhyen, laihan ja suttuisen nuorukaisen suusta kuulostikin. Tosin se kohautti olkapäitään varkaan vähemmän vakavalle letkautukselle vaikuttaen kieltämättä parhaillaan hiukan ahdistuneelta. "Ehkä pitäis" Se mutisi raaputtaen takaraivoaan. "No, sen hiipparin pään ainakin irrotan seuraavaksi jos saan sen kiinni. Mut ei varmaan kannata miettiä sitä nyt, en usko että se on niin tyhmä että saapastelee nenän eteen sillä tavalla uudestaan." Lisättiin kuitenkin vielä vieden onneksi hiukan paino-arvoa siltä ensimmäiseltä kommentilta, purppurapää ei kuitenkaan tainnut olla vakavissaan päästämässä silmäpuolta päiviltä siitä huolimatta ettei luottanut tähän tippaakaan. Viimeisen lauseen kohdalla se tosin epäröi hiukan yskähtäen sitten vaivautuneena muistaessaan välikohtauksen aiemmin luolalla... jota luojan kiitos ei kukaan ollut näkemässä. Hän olisi ehkä voinut napata tyypin siellä ja silloin... ellei olisi typeryyttään ja hitauttaan sössinyt koko mahdollisuutta.
Toisin kuin Sirla, ajatuksiinsa puolittain vajonnut purppuratukka teki selvää kyseenalaisesta sapuskastaan havahtuen kun tyttö nousi odottavana seisomaan. Se räpäytti silmiään muutamaan kertaan, nyökkäsi sitten hiukan ja nousi jaloilleen seuraten tämän perässä enemmän tai vähemmän vastahankaisena. Vaikka olikin päätynyt jälleen näyttämään melko eksyneeltä se pakottautui kuitenkin kokoamaan itseään matkalla ylös, ja pyyhkäisi kasvoilleen jälleen niin tiukan ilmeen kuin osasi. Käytävään päästyään se mulkaisi tutkivasti heidän huoneensa oven suuntaan kuin odottaen löytävänsä tyhjän käytävän, kokien kuitenkin pienen yllätyksen kun huomasi järkälemäisen kaapuhiipparin seisoskelevan edelleen paikallaan. Kas, silmäpuoli siskoinen ei ollutkaan vielä paennut tiehensä...? Elleivät nämä olleet jättäneet körilästä peräänsä harhautukseksi, mutta Spyro ei oikeastaan nähnyt järkeä tässä suunnitelmassa. Tosin, jos häneltä kysyttiin, Lucasin touhuissa oli oikeaa järkeä hyvin harvoin, jos silloinkaan. Poika vilkaisi vielä Sirlaa kuin tukea hakien, tuhahti sitten ja tallusti nyreästi kohti patsasmaista huuhkajamiestä kuikuillen tutkivasti niska kenossa ylös jonnekin tämän naaman suuntaan. "Mä muistankin sut. Luulin että halusit sen yksisilmän hengiltä kun kyselit sen perään." Se huomautti, nyökäten sitten päällään oven suuntaan. "Onko ne vieläkin tuolla?" Oikeastaan Spyro ei ollut varma odottiko hän ilmeisesti Lucyn palkkalistoilla olevan lintumiehen edes vastaavan, mutta päätti yrittää kuitenkin. Köriläs ei ollut sinällään tuntunut pahalta henkilöltä heidän ensikohtaamisellaan, mutta nyt kun tämän suhteet olivat paljastuneet hän kieltämättä suhtautui astetta suuremmalla epäilyksellä. Mutta pitihän sitä nyt kokeilla kepillä jäätä... jos ei muuten, korsto ainakin tiesi mikä hän oikeasti oli, joten se ei välttämättä suhtautuisi häneen aivan yhtä piittaamattomasti kuin kehen tahansa asioita tivaavaan lyhyeen nulikkaan. Kaikeksi onneksi lintu ei tainnut kuitenkaan olla tietoinen hänen muodonmuutosongelmistaankaan vaan saattaisi tuurilla olettaa hänen saattavan pamahtaa tultahönkiväksi pedoksi koska hyvänsä, jos natiaista vain sattuisi huvittamaan... ainakin toivottavasti. Eh, mahtoikohan tyyppi olla äkäinen kun he olivat niin ovelasti keksineet eksyttää tämän kannoiltaan torin ihmisvilinään....
|
|
|
Post by wuz on Nov 15, 2011 22:40:09 GMT 3
Kieltämättä myös Kottarainen oli hieman yllättynyt, kun kaapuun sonnustautunut järkälemäinen ovimies seistä nallotti yhä heidän huoneensa edessä tatuoidut, vahvat, ihmismiehen käsivarret rintakehälleen ristittyinä kuin läpäisemätön lukko. Vaan eipä se tytön kulkua lannistanut, olihan hän tuolla huoneessa aiemminkin ollut ja sieltä vapaasti ulos astellut huolimatta siitä, että hupulla huuhkajanpiirteitään piilotteleva ukko portinvartijan virkaa toimittikin. Siispä tyttö saappaankannat kumeasti lankkulattiaa vasten kumisten asteli yhä samanlaisen määrätietoisuuden vallassa huoneensa ovelle kuin minkä varassa oli kavunnut portaat ylöskin Spyro perässään, ja seisahtui sitten huppupään vierelle. Muuta hän ei sitten vielä ehtinytkään tehdä saatika sanoa, kun Purppurapää aukaisi sanaisen arkkunsa kuin ottaakseen ohjakset käsiinsä. Eipä se Sirlaa haitannut, tämäpä vain osoitti sen, että Spyrokin oli ihan yhtälailla hänen tukenaan kuin aina ennenkin, vaikkei aina Kottaraisen kaikkia päähänpistoja sataprosenttisesti tukenutkaan.
Kaksikon pysäköidyttyä siihen jalkojensa tuntumaan (joskin huomattavan monen päänmitan verran alemmas) näytti Abrahamiinkin tulevan jonkinlaista eloa. Hän röyhisti rintaansa kuin parantaakseen jo muutenkin täydellisen suoraselkäistä ryhtiään, ja jossakin siellä hupun varjoissa suunpielensä kääntyivät johonkin hymyntapaiseen - jos nyt ylipäänsä moisella kyömyisellä nokalla oli edes mahdollista hymyillä.
"Ah, ystäväiseni, mitä parahin aamuntoivotus teille kahdelle!" julisti tuo tumma, suorastaan mylvivä ääni, joka ikävä kyllä kaikui majatalon muuten niin hiljaisessa käytävässä. Ahaa, nyt siis oli sopiva hetki toivottaa hyvän aamun huomenet, kun taas aiemmin, kaksikon painellessa einespöytään maarujaan täyttelemään, sitä ei suvaittu edes nokkaa koputtaa? Mutta ainakaan huuhkajamies hurjassa kahden ja puolen metrin mitassaan ei vaikuttanut enää niin nyreältä ja kangistuneelta soturilta, kuin mitä vielä äsken toimittaessaan ovimikon virkaa ukselle, josta ei olisi itse edes kumartumatta sisään mahtunut. Päinvastoin, miekkonenhan olisi varmaan kiskonut rotevien hartioidensa muassa oven raameineen mennessään sisään. Vaan väliäkö sillä: ovi oli yhä paikoillaan (ja pysyi suljettuna), ja hän sai juttuseuraa! Tatuoidut käsivarret, jotka kulminoituivat tavallisten sormien sijaan epämääräisiin raatelukynsiin, laskivat leveältä, puoliksi paljaalta, puoliksi höyhenpeitteiseltä rintakehältä ja asettuivat leppoisan "rennosti" Abrahamin lanteille. Ihan kuin se muka olisi tehnyt olennosta yhtään sen vähemmän kammottavan ja uhkaavan...
Spyroa huuhkajamiehen ulkoinen habitus ei näyttänyt kuitenkaan yhtään huolettavan, sillä Purppuratukka julkeasti suvaitsi ilmoittaa muistavansa Abrahamin yhä (oikeasti, kuinka tuollaisen olennon ylipäänsä edes voisi unohtaa?) ja samaan syssyyn kyseli sitten huoneessa oletettavasti kyhjöttävän kaksikon tilannetta. Sirlakin oli kieltämättä enemmän kiinnostunut siitä, olivatko Lucy ja Lucas yhä huoneessa muistelemassa menneitä (tai pikemminkin vertailemassa liki orpoina vietettyjä lapsuus- ja teinivuosiaan), vaikkakin Spyron esittämä kysymys liittyen huuhkajan ja silloin puskissa piileskelleen kaksikon aiempaan kohtaamiseen Lucasin löytymiseen liittyen olikin melko validi.
Abraham sen sijaan suhtautui Spyron tenttailuun rauhallisen tyynesti, kuin tutor, jonka ainoa tehtävä oli opastaa tietämättömiä suuressa viisaudessaan. Tuskinpa huuhkaja nyt ihan niin typerä oli, että olisi muka onnistunut jollakin maagisella tapaa unohtamaan Purppurapään todellisen olemuksen. Siinä missä puolihuuhkajaa oli vaikea unohtaa, oli myös suuri, puolukkapusikon takana kykkivä violetti lohikäärme samaan kategoriaan automaattisesti lokeroitava muisto.
Joka tapauksessa huuhkajamies nyökkäsi kuin vastatakseen myöntävästi Spyrolle, oli se sitten suora vastaus punapääkaksikon sijainnin tenttaukseen tahi viimekertaiseen kohtaamiseen.
"Mainio huomio, nuorimies. Ymmärrättehän toki, etten noin vain voinut paljastaa todellista tehtävääni saatika työnantajaani, neiti Lucyandraa, ja paras tapa löytää joku nopeasti on ilmoittaa jahtaavansa tätä rikkomusten vuoksi. Aina jossakin se aiheuttaa jonkinlaista liikehdintää."
Kottaraisen teki mieli vetäytyä jonnekin taka-alalle piiloon Abrahamin puhuessa, niin mahtipontinen miekkosen ääni oli, vaikka herra taisikin puhua ihan normaalilla puheäänellään sen kummemmin huutamatta tai ääntään korottamatta. Suurelle väkijoukolle puhuessa tuonlainen mahtava ja voimakas ääni oli varmasti kätevä, mutta hiljaisen majatalon käytävässä ei niinkään. Siispä varas katsoi parhaaksi astua askeleen taaksepäin ja hivuttautua puoliksi Spyron taakse turvaan, vaikkei häntä lyhyempi poika liiemmin lyhyellä varrellaan häntä suojannutkaan. Mutta ajatushan se oli tärkein, eikö?
|
|
|
Post by spyrre on Nov 16, 2011 1:45:33 GMT 3
Yllättäen huuhkajamies vastasi oikeastaan auliimmin kuin Spyro oli osannut olettaa tilanteen nykyisessä valossa. Se räpäytti muutaman kerran silmiään linnun pöyhistellessä tyytyväisenä ennen kuin kajautti ilmoille melkoisen äänekkäänkin huomenensa joka varmasti kuului alakertaankin asti, saati sitten huoneeseen tämän takana, nulikan vilkaistessa vielä kerran Sirlaa kysyvästi. Hän oli olettanut Abrahamin nyt paljastuttuaan käyttäytyvän huomattavasti... vartijamaisemmin, eli siis asiaankuuluvan viileästi ja tylysti, mutta huuhkaja vaikutti oikeastaan aivan yhtä kummalliselta tapaukselta kuin viimeksikin dramaattisine eleineen ja kohteliain sanankäänteineen. Spyro oli yrittänyt suhtautua olentoon tällä kertaa epäluuloisemmin kuin aikaisemmin, olihan tämä nyt tiedettävästi selkäänpuukottajien palkkalistoilla ja varmasti halutessaan vaarallinen, mutta tämän olemus ei nyt suorastaan huokunut tällaista vieläkään vaikka natiainen suorastaan yritti saada moista aavistusta kiinni.
"Eh, tuota. Juu, huomenta." Se vastasi hiukan vaivautuneena hetken viiveellä ja korvansa aavistuksen soiden vilkaisten ohimennen suljettuun oveen kookkaan vartijan takana miettien mahtaisivatko sisälläpiileskelijät kuulla kaiken mitä pöllö sanoi. Oikeastaan, tarkemmin ajatellen, tämä yksilö tuntui huomattavasti fiksummalta kuin kumpikaan sisäpuolella olijoista, eikä Spyrolla oikeastaan ollut kovinkaan suurta halua yrittää keskustella näiden kanssa asioista joista ei uskoisi näiden puhuvan totta sitten millään (kyllä, Lucy oli liittynyt mukaan purppuratukan Mustalle listalle, vaikkakin vain paljon lievempänä versiona Lucasista) joten hetken asiaa pohdittuaan poika nosti katseensa uudestaan yläkenoon tuijottelemaan lintumiestä siitä huolimatta että Sirla hiippaili välttelevästi kauemmas olennosta. Lyhyt purppuratukkainen nulikka ei hyvällä tahdollakaan riittänyt peittämään itseään oikeastaan hitusen pidempää varasta näkyvistä mutta se pysyi kuitenkin paikallaan jämäkästi kuin.... eh, jokin vähemmän jämäkkä mutta itsepäinen asia, kuikuillen miettiväisenä ylös järkälemäiseen puhekumppaniin. "Juu, niin kai. Arvelinkin ettet puhunu ihan totta." Tämä totesi, oikeastaan yllättävän pienikaunaisella äänellä, haroen samalla sotkuista takaraivoaan ennen kuin jatkoi epäilyttävän pohdiskellen. "Olet seurannut sitä jo pitkäänkin? Tai siis kai tiedät väkisinkin vähän siitä mitä nyt oikein ollut meneillään? Eli, että se on aikamoisissa vaikeuksissa?" Nulikka huomautti kokeilevaan sävyyn, ilmeisesti päättäneenä yllättäen huoneeseen ryntäämisen sijaan keskustella hetken verran huomattavasti vähemmän epäilyttävän pöllömiehen kanssa, joka oikeasti vaikutti siltä että saattaisi maltillisempana tajutakin asioista jotain. Lucy tai Lucas eivät välttämättä pitäisi tästä että pöllöä jututettaisiin heidän selkänsä takana, mutta Spyro oli juuri päätynyt tulokseen ettei häntä oikeastaan kiinnostanut. "Juu, mä tiedän että se hienohelma maksaa sulle, ei sun tarvitse kertoa mitään ihmeempää, mutta noille kummallekaan on varmaan aika turha yrittääkään puhua. Me... no, näitkö, miltä se näytti, piesty kokonaan? Me ei tehty sitä. Ja se tyyppi joka teki, on edelleen tuolla jossain ja varmaan etsiskelee sitä. Ja oikeastaan meitä siinä samalla." Purppuratukka vaikeni hetkeksi odotellen hetken pää hiukan kallellaan huuhkajan reaktiota nähdäkseen mahtaisiko tätä edes kiinnostaa koko aihe. Tosin, jos tällä oli mitään oikeaa kiinnostusta sisarusten, tai edes palkanmaksajansa hyvinvoinnista tämä asia voisi ollakin hyvin oleellinen uhka molemmille vaikka kumpikaan asianomaisista ei ilmeisesti tätä niin innokkaasti sisäpuolella pehmoillessaan tajunnut. Suunnittelivat kuitenkin jotain typerää kuten keskenään karkaamista, ja sitten itkisivät kun tulisivat tapetuiksi... tai siis, varmaan enemmän juuri hiukan ennen, mutta kuitenkin. Lucy oli käyttänyt Abrahamista sanaa "suojelija", joten nulikka pohdiskeli tämän saattavan ehkä olla jotain muutakin kuin pelkkä palkkamiekka, kuten vaikka henkilökohtaisempikin vartija, jolloin tämä voisi kenties vaikuttaakin asioihin jotenkin... kuten estää punapäistä kaksikkoa tyhmäilemästä ja häipymästä ominpäineen, siis. Ja siinä sivussa ehkä auttaa heitäkin vahingossa mahdollisesti lipsauttamalla jotain näiden mahdollisista aikeista. Kaksikko juoni varmaan kuitenkin jotain parhaillaankin... elleivät vain tosiaan olleet lian hölmöjä tajutakseen uhkaa. Spyro itsekään ei ollut vielä osannut päättää kumpaa teoriaa näistä kannatti, mutta molemmat kuulostivat varsin mahdollisilta vaihtoehdoilta.
|
|
|
Post by wuz on Nov 16, 2011 11:47:26 GMT 3
Sentään joku tässä pahaisessa loukossa ilmaisi edes pientä yhteistyöhalukkuutta. Moisesta kun tuntui olevan pulaa, ollut jo pidemmänkin aikaa. Punatukkainen miekkonen munkinkaavussaan ei ollut koskaan ollut erityisen innokas vastailemaan Purppurapään tai Kottaraisen esittämiin kysymyksiin, siskonsa kategorisoitiin saman tien yhtä hankalaksi ja vastentahtoiseksi tapaukseksi, eikä majatalon henkilökunnassakaan ollut liiemmin kehumista. Oikeastaan ainoa, kenen kanssa Kottarainen saattoi käydä suhteellisen järkevän ja normaalin keskustelun, oli Spyro. Olihan se parempi kuin ei mitään.
Abraham sen sijaan vaikutti suuresta koostaan ja mylvivästä äänestään huolimatta positiivisen yhteistyöhaluiselta ja järkevältä. Jopa Sirlan oli myönnettävä se, vaikka huuhkajamiehen olemus ja kova ääni häntä hieman hirvittivätkin. Eipä sillä, että hän olisi tästä äkillisestä mietteestään huolimatta astunut esiin lyhyenlännän ystävänsä takaa ja ottanut avoimin mielin osaa tuon varsin epämääräisen ja huvittavan näköisen parivaljakon keskusteluun, sillä varas oli varsin tyytyväinen osaansa sivustatarkkailijana, mutta jonkinlaista lievää helpottuneisuuden tuntua palkkamiekan yhteistyöhalukkuus sai tytössä aikaan. Outoa kyllä, tytöllä ei käynytkään mielessään sellainen vaihtoehto, että Abraham olisi mahdollisesti puhunut tieten tahtoen noin lujaäänisesti nimenomaan siksi, että huoneessaolijat olisivat tarkoituksella kuulleet kaiken, mitä käytävässä puhuttiin... Ja Spyroakin oli toki ihailtava, sillä niin itsevarmasti ja luottavaisesti poika asettui keskustelemaan kookkaan huuhkajan kanssa, vaikka joutuikin kenottamaan niskaansa aika lailla luodakseen edes jonkinlaisen katsekontaktin. Yllättävää oli myös Spyron ääni tämän jatkaessa hyvin alkanutta keskustelua, sillä minkäänlaista kaunan rahtuakaan ei ollut pojan äänensävyssä tunnistettavissa, vaikka huuhkajamies epäsuoraan väittikin viimetapaamisella puhuneen enemmän tai vähemmän epärehellisesti.
Keskustelun toinen osapuoli, liki kolossaalisen kokoinen ihmishuuhkaja, ei näyttänyt olevan moksiskaan pikkuruisen purppuratukan keskustelunhalukkuudesta. Spyro ei hyvällä tahdollaankaan olisi onnistunut vaikuttamaan epämääräiseltä huijarilta, vaan jo alkuunsa kävi Abrahamille varsin selväksi nulikan aito, rehti halu saada lisäinformaatiota tietoonsa. Kieltämättä tilanne Spyron kysymykset ja Abrahamin tietämys yhteenynnättynä teki tilanteen entistäkin kinkkisemmäksi, mutta hetkellistäkään epäröintiä ei tuosta järkkymättömästä olennosta ollut luettavissa. Ei hän edes erityisen kauaa miettinyt vastaustaan, vaan vaikutti yhä olemukseensa ja hiljattain paljastuneeseen virkaansa nähden yhtä leppoisalta ja eriskummalliselta kuin viimeksikin.
"Ky-yllä, siinä olet aivan oikeassa, nuorimies," hän myönsi Spyron arvellessa huuhkajan seurailleen Lucasia jo pidemmän aikaa, ei sitä käynyt kieltäminen. Ja vaikka hän ei aivan jatkuvasti ollutkaan onnistunut pitämään punatukkaista silmäpuolta näköpiirissään, oli hänellä myös varsin hyvä aavistus, mitä kaikkea mahdollisesti oli tapahtunut. Sitä hän sen sijaan ei tosin Spyrolle ääneen myöntänyt, vaan kuunteli tuuheat, vahvat kulmakarvat tarkkaavaisina kurtussa päätään silloin tällöin nyökkäillen pojan puhelulle. "Olen varsin tietoinen herra Lucasin nykyisestä ruumiintilasta, mutta valitettavasti en siitä sen tarkemmin tiedä rahtuakaan. Auttaisin teitä mielelläni jos vain suinkin voisin, mutta valani sitoo minut neiti Lucyandraan ja vain häneen, enkä ole millään tapaa velvoitettu vastaamaan muiden kuin hänen kysymyksiinsä tai huolehtimaan muiden kuin vain hänen ja pelkästään hänen turvallisuudestaan." Kas, nytkö jo tuli seinä vastaan tässä hieman jopa liian hyvin alkaneessa keskustelussa? Vaikka eipä huuhkajan äänensävy mitenkään erityisen vakava, pahoitteleva tai vihamielinen vieläkään ollut. Hän risti uudelleen vahvat käsivartensa rintakehälleen astuen samalla sivuaskeleella siirtyäkseen pois oven tieltä. "Olette toki enemmän kuin tervetulleita ilmaisemaan huolenne neiti Lucyandralle." Ja sen jälkeen miekkonen kaikessa kookkaudessaan nipisti nokkansa kiinni tehden täten varsin selväksi, ettei aikonut jatkaa auliisti kysymyksiin vastailua.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 17, 2011 20:03:41 GMT 3
Vaikka huuhkaja olikin vaikuttanut aluksi miellyttävän tarkkaavaiselta kuunnellessaan purppuratukan keskustelunavausta, tämä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut halukas, tai kykenevä antamaan oikein minkäänlaisia vastauksia... ei sillä, että Spyro olisi tätä ihan oikeasti odottanutkaan, vaikka seikka olikin pieni pettymys. Se kohautti kuitenkin olkapäitään "no pitihän sitä nyt yrittää" -tyyliin ja hymähti raaputtaen hitusen turhautuneena niskaansa. "No, en oikeestaan odottanukaan. Mut ajattelin kertoa kuitenkin varmuuden vuoksi jos nuo kaksi meinaa saada jotain typeriä ideoita." Poika totesi tippaakaan peittelemättä tuntemuksiaan "noiden kahden" suhteen siitäkään huolimatta että tosiaan keskusteli toisen puheenaolevan kieron Tulisielun palveluksessa olevan olennon kanssa. "Ihan vaan vinkkinä: jos tuo sun neitisi sattuu keksiä takertua siihen silmäpuoleen, olen aika varma että se on myös tappolistalla jos sattuu seisomaan vieressä kun se hiippari ilmaantuu tuon toisen perään. Ja se on vikkelä pirulainen, ja osaa kai kaikenlaista. Että mitä ikinä nyt suunnittelettekaan, niin kannattaa käyttää järkeä... siis toivottavasti edes sä, jos ei kumpikaan noista." Nulikka tuijotteli tovin tuimasti yläkenoon kuin paraskin salakähmäinen neuvottelija, silmäillen miten huuhkaja reagoisi tähän. Se ei ollut itsekään aivan varma toivoiko se tämän informaation säikäyttävän Abrahamin sen verran että tämä nappaisi rasittavan ylhäisöneidon kainaloonsa ja kiikuttaisi sen sileän tien turvallisemmille vesille, joka kieltämättä olisi ratkaissut ongelman mukavasti, vai halusiko melkeinpä kuin jotakin oikeasti pohdiskelleena varmistaa että jos kaksikko sattuisi tarttumaan heidän mukaansa (eikä esimerkiksi nappaisi Lucasia kainaloonsa ja painelisi muualle) niin ainakin se kolmikon selkeästi vaarallisin (vaikkeikaan uhkaavin) tapaus tietäisi, että he kaksi eivät olleet se oikea uhka kummankaan sisaruksen kannalta keksisivät nämä itse väittää mitä hyvänsä. Ja kaipa tämän ilmaisen varoituksentapaisen tarjoaminen oli tarkoitettu myös epäsuoraksi vihjaukseksi siitä että myös purppuratukasta ja varastytöstä koostuva kaksikko oli oikeastaan samalla puolella vaikkei suoranaisesti pitänytkään mukanaan raahaamastaan kieroilevasta yksisilmästä.
Spyro nyökäytti päätään vielä varmemman vakuudeksi silmäten sitten ovea jonka edestä vaiteliaaksi mennyt huuhkajanköriläs oli juuri siirtynyt kehoittaen heitä ottamaan asian tarkemmin puheeksi rasittavan työnantajansa kanssa. Tämä aiheutti pienen tuhahduksen purppuraisen hiuspehkon alta. "Yritettiin jo. Tuskin siitä mitään kyllä tulee tälläkään kertaa." Poika jupisi aavistuksen vaisummin kiroten mielessään kuinka samanlaisia piirteitä hameniekka omasi Lucasiin verrattuna, todeten tosin että tämä oli oikeastaan mainio varoitus siitä millainen tämä luultavasti tulisi olemaan ja muistuttaisi pitämään Lucynkin silmällä pidettävien listalla. Tuskin tähän kannattaisi luottaa sen enempää kuin veljeensäkään kaikesta päätellen, mutta ehkä jotain olisi tosiaan mennyt perille edes huuhkajan pääkoppaan ja tämä voisi harkita kaksi kertaa ennen kuin yrittäisi murhata hänet ja Sirlan heidän nukkuessaan silmäpuolen siskon usutuksesta. Spyro veti jo etukäteen tuskastuneesti henkeä, katsahti merkitsevästi Sirlaa olkansa ylitse ja tallusti sitten hyvin pitkin hampain ovelle. "Ja nimi on muuten Spyro." Se totesi vielä ohimennessään pöllönköriläälle, ilmeisesti suuremmin pitämättä tämän harrastamasta "nuori-herroittelusta" ja kurottautui sitten nyreästi kolaamaan huoneen oven auki edes kummempia koputtelematta.
Luultavasti kaksikko sisällä oli varmaan kuullut heidän saapumisensa jo kaukaa viimeistään pöllön äänekkäästä tervehdyksestä, jos näitä sattui tippaakaan tämä asia kiinnostamaan. Purppuratukka tömisteli kutsumatta sisälle heti uksen auki kolautettuaan vilkaisten että Sirla seurasi perässä ja katsahtaen sitten jo valmiiksi turhautuneena ympärilleen huoneessa. Puolittain se melkein jo odotti näkevänsä tyhjän huoneen tämän perällä oleva ikkuna dramaattisesti tuulessa avoinaisena kolahdellen viestien odotetusta vaikkakin typerästä pakoreissusta, joten jos sisarukset oikeasti olivatkin vielä läsnä ja eivät edes väijyneet heitä teräaseiden kanssa ovenkarmin takana, se olisi jo tässä vaiheessa aavistuksen yllättynyt. Ei sillä, että nulikka olisi suhtautunut kovinkaan innokkaasti näiden kohtaamiseen uudestaan, mutta ei kai sitä muutakaan voinut. Vaikka he Sirlan kanssa olisivatkin ainoat älylliset olennot tässä huoneessa (no, jossakin piileskelevä Kissa mukaan luettuna tietysti) jotka oikeasti tiedostivat heidän hyvinkin vaarallisen tilanteensa mystisen takaa-ajajansa kanssa, pitäisi sitä kai edes yrittää tehdä muutamia asioita selväksi... jos ei muuten, niin ainakin heidän itsensä kannalta jotta he voisivat viimein päättää mitä hittoa oikeastaan edes tekisivät. Jo se, että kukaan ei suostuisi kuuntelemaan minkäänlaista järkipuhetta oli periaatteessa jo jonkinlainen ratkaisu sinänsä, ehkä Sirlakin tässä vaiheessa viimein tajuaisi etteivät he voisi kiskoa kahta vaarallista ja petollista typerystä väkisin mukaansa, vaikka yhden heikkokuntoisen vastaavan kanssa olivatkin vielä vastahankaisesti pärjänneetkin....
|
|
|
Post by wuz on Nov 20, 2011 13:16:10 GMT 3
"Ja tämä on myös uusi, vaikka tässä onkin alla yksi vähän vanhempi, jonka yksi tuttu joskus hätäpäissään sohaisi, hehe."
Näkymä, joka avautui huoneeseen astuvan kaksikon silmien eteen, ei ollut ehkä sellainen, kuin mitä he olisivat odottaneet. No, pahemminkin olisi kai voinut olla: Sirlan mielestä pahin skenaario olisi voinut olla tyhjä huone avoimine ikkunoineen, kun taas Spyron mielestä punapääkaksikko väijymässä oven takana olisi ollut jotakin, mitä ei olisi suonut tapahtuvan. Kumpaakaan näistä ei kuitenkaan ollut tapahtunut eikä ollut näemmä aikeissakaan tapahtua, sillä Lucas seisoi sängyn vieressä, arpinen, ruhjottu ylävartalo paljaana ja munkinkaapu laihalla vyötäröllään roikkuen, kun taas sievä Lucyandra istui pölyisen punkan laidalla veljensä sota-arpia ja muistojen kokoelmaa katsellen, samalla tämän puheita aidon uteliaana kuunnellen. Kävipä välillä hansikoitu hoikkasorminen käsikin koskettamassa ihoa rikkovia arpia ja jälkiä, seuraten niitä sormenpäillään tovin, ennen kuin tohti irrottaa kosketuksensa.
Kuitenkin oven käydessä puhe silmäpuolen taholta taukosi, ja sekä Lucas että Lucy käänsivät kumpainenkin katseensa huoneeseen saapuneeseen kaksikkoon, jonka perästä ovi (oletettavasti Abrahamin toimesta) painautui kiinni koomisesti narahtaen kuin noiduttuna. Jos yhdennäköisyyttä sisarusten välillä ei ollut aiemmin pistänyt niinkään merkille, niin nyt se viimeistään oli suorastaan ilmiselvää: kumpainekin tuijotti nimenomaan purppuratukkaa niin pahansuovan halveksuvasti, että jos katse olisi voinut tappaa, olisi Spyro maannut pitkin pituuttaan elottomana tunkkaisella lankkulattialla ennen kuin olisi ehtinyt kunnolla edes huoneeseen sisällekään. Sirlalle kaksikko ei liiemmin osoittanut huomiotaan, vaikka Lucyandra myöhemmin kyräilikin Kottaraista pahansuovasti - tuskin oli vaikea arvata, että Lucas oli sisarelleen juorunnut kuka oli syypää hänen jalojen piirteidensä turmelemisesta - mutta toistaiseksi kaikki se vihanpito ja yleinen paheksunta kohdistui tilanteen keskeyttäneeseen nulikkaan. Tovin kestänyt painostava hiljaisuus loppui sitten viimein Lucasin kääntyessä kohtaamaan vihamiehensä ja ristiessä vaivoin käsivartensa rintakehälleen, seisten puoliksi siskonsa edessä kuin tätä suojaten. Voi, miten somaa, isoveljen vaistot kävivät selvästi heti alusta alkaen ylikierroksilla, heh. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa toinen, olisi tämä ele saattanut olla jopa herttainen, mutta samaa mieltä oli tuskin Purppurainen tai Kottarainenkaan.
"No?" Lucas tölväisi lopulta vaativaan sävyyn kuin tivatakseen syytä tälle keskeytykselle. Jonkin syyn takiahan Spyro ja Sirla olivat huoneeseen palanneet, joten oletettavasti he halusivat jälleen kerran jotakin - vaikka edes sen oivaltaminen ei ollut omiaan pilaamaan Lucasin hyvää mielialaa. Ennennäkemätöntä!
|
|
|
Post by spyrre on Nov 21, 2011 22:30:23 GMT 3
Mitä tämä sitten olikaan odottanut huoneesta paljastuvan, edessä levittäytyvä näkymä suorastaan petollisen herttaisista sisaruksista tekemässä tuttavuutta pölyisen parisängyn reunalla ei ainakaan vastannut sitä mahdollista skenaariota purppuratukan mielessä. Molempien kääntäessä äärimmäisen jäinen tuijotuksensa yhteistuumin sisään kolanneen Spyron suuntaan, Lucas paidattomana lukuisia arpia hilpeänä kuin voitonmerkkejä esitelleenä ja Lucy silmät suurina tätä kuunnellen, purppurahiuksinen natiainen suorastaan epäröi ja juurtui melkeinpä häkeltyneenä jonkin matkan päähän vilkuilemaan punapäästä toiseen oman pörröisen hiuspehkonsa alta. Jostain syystä se tunsi olonsa suorastaan tunkeilevaksi riippumatta edes siitä faktasta että toinen kyräilevistä henkilöistä oli nimenomaan Lucas, jolle Spyro ei ollut koskaan aikaisemminkaan nähnyt mitään syytä olla kohtelias. Kaipa tilanne oli vain olemaan juuri niin surrealistinen nulikan makuun, että siitä kaikeasta aiemmasta epäluuloisuudestaan, äkäisyydestään ja motivoituneisuudestaan rähjätä silmäpuoli siskoineen kuriin ja nuhteeseen se ei oikeastaan äkkiä tiennytkään miten tehdä se. Hetki kului vaivautuneen pälyilyn merkeissä Lucasin astuessa epäilyttävän suojelevasti tuskastuttavan omahyväisen siskokultansa suojaksi kauheaa, takaraivoaan harovaa lohikäärmettä vastaan joka olisi luultavasti kääntynyt ympäri ja painunut tiehensä järkyttyneenä moisesta lämpimästä ilmapiiristä elleivät Sirla ja oviaukkoa tukkiva jättimäinen huuhkaja olisivat olleet läsnä. Mutta kun pakoreitti oli nyt enemmän tai vähemmän tukittu Spyro yskähti silmäpuolen kärsimättömän tivauksen edessä ja veti kätensä kuontaloaan sotkemasta jonkinlaiseen epämääräiseen puuskaan eteensä vaikuttaakseen edes hiukan vähemmän puusta pudonneelta... tosin, kyräily ei hävinnyt minnekään.
"Sitä, että me, eh, lähdetään. Nyt, kohtapuoliin. Täällä on vaarallista, niin että..." Nulikka töksäytti, teki parhaansa mulkoillakseen hiukan ja vilkaisi sitten olkapäänsä ylitse Sirlaan kuin odottaen tämän sanovan jotain mikä nyt ratkaisisi koko hankalan tilanteen kivasti, kun kerran oli ilmeisesti muutenkin tämän koko huonon idean aivot, joka sisällytti kieron silmäpuolen ja tämän suvun rahtaamista mukaansa. Repliikissään se ei ollut kuitenkaan määritellyt sen tarkemmin oliko se vain ilmoittanut heidän kahden olevan lähdössä piakkoin vai oliko se vihjannut silmäpuolen tulevan mukaan, eikä se oikeastaan tiennyt itsekään saatuaan taas jälleen lahjakkaasti pasmansa sekaisin.
Hitto vieköön, oliko joku sittenkin ryöstänyt Lucasin ja ujuttanut tilalle tämän tyypin, jonkinlaisen epäilyttävän kaksoisolennon joka seisoskeli uljaana neitojen suojana sen sijaan että olisi kiskonut näitä kilveksi eteensä, ja mikä karmeinta, osasi ilmeisesti hymyilläkin normaalisti! Tämä oli vähintäänkin epäilyttävää. Jostain taustalta kuului äkkiä vaimea maukaisu joka hätkähdytti Spyronkin hetkeksi epäilyksistään saaden sen silmäilemään etsivästi ympärilleen, tosin pyrkien vieläkin pitämään yksisilmän siskoineen näkökentässään. Kirottua, miten hän olikin voinut olla niin huolimaton, että oli kaikesta hämmingistä huolimatta unohtanut Kissan huoneeseen noiden kahden kanssa?! Kaikeksi onneksi pieni eläin tuntui olevan kunnossa, tai ainakin valkoturkki näkyi hiipivän varovaisin elkein sängyn alta korviaan luimistellen.
|
|
|
Post by wuz on Nov 22, 2011 12:49:23 GMT 3
Spyroa tuskin lohdutti Kissan erinomainen kuntoluokitus tippaakaan, otus näytti nimittäin täysin vahingoittumattomalta joskin pölyiseltä könyttyään esiin tomuisen sängyn alta. Punapäinen sisaruskaksikko oli tuskin edes muistanut koko elikon olemassaoloa ollen niin keskittynyt jutustelemaan keskenään, ja ainakin Lucy näytti suorastaan hämmentyneeltä valkean eläimen kömpiessä Purppuratukkaa kohti. Mitä, oliko tuo ollut täällä kaiken aikaa?
Lucas tuhahti suorastaan lapsellisen halveksivasti Spyron ilmoitukselle lähdöstä. Pah, siinäs lähtisivät, häntä ei voinut vähempää kiinnostaa liskonkuvatuksen suunnitelmat tai aikataulut, vaikka kieltämättä ajatus liikkeellelähdöstä houkutteli silmäpuoltakin. Vaikkei hän aivan kaikkea eilisillasta muistanutkaan, oli kloppi silti yllättävän hyvin tilanteen tasalla. Vuosisadan selkäsaunan merkit pistelivät yhä tuskaisina iholla ja mustelmansa olivat tuskin vielä ehtineet alkaa haaleta, puhumattakaan puuttuvien sormiensa haamukolotuksesta... Katseensa kävikin kuvankauniissa sisaressaan (tai ainakin Lucas oli päättänyt toistaiseksi uskoa neidin olevan hänen sisarensa, vaikka eihän sitä koskaan voinut olla täysin varma...), ei nyt sentään kysyvänä, vaan lähinnä pohdiskelevaan sävyyn, jonka jälkeen palautui takaisin oven edessä seisoskelevaan kaksikkoon.
Kun Purppuraisella tuntui selvästi nousevan pala kurkkuun ja sanojen takertuvan viimeistään kitalakeen tahmaisina kuin nekkuomena, työntyi Sirla ystävänsä takaa esiin kuin ottaakseen tilanteen haltuunsa. Huuhkajan seurassa hän ei ollut tuntenut oloaan niinkään itsevarmaksi, mutta punatukkainen kaksikko oli sentään täysin ihmistä päästä varpaisiin ja jo pelkästään sama kokoluokka oikeutti varkaan puhumaan mielensä puhtaaksi. "Lucyandra," Kottarainen lausui kuin kokeeksi, maistellen punatukkaisen tytön nimeä kielellään. Siinä oli hienosteleva tuntu koko nimessä, eikä Sirla pitänyt siitä tippaakaan, mutta milläs muullakaan nimellä hän olisi Lucasin siskoa kutsunut? Neidittelemään hänkään ei sentään alkaisi, joten sitä Lucyn oli aivan turhan odottaa. Nimeltä kutsuttu kohotti katseensa veljensä arpisesta selästä tämän ohi suunsa avanneeseen nuhjuiseen hoikkavartiseen varastyttöön kysyvänä, kuin odottaen jatkoa äskeiselle puheenvuorolle. Ilme ei ollut erityisen ystävällinen, muttei suoranaisen halveksivakaan, vaikka varmasti punatukka olisi ennemmin keskustellut pelkästään veljensä tai suojelijansa kanssa. Vaan aina ei ollut varaa valita. Sirla sen sijaan Lucyn ilmeitä sen kummemmin tulkitsematta tai vastausta odottamatta jatkoi: "Oletan, että sinulla oli jonkinlainen jatkosuunnitelma. Mitä olit ajatellut tehdä nyt, kun löysit Lucasin? Meillä kun on hieman, hmm... Tilanne päällä tässä." Vaikka Kottarainen vielä äsken käytävän puolella olikin ollut vaisu ja hiljainen, soljui puhe nyt hänen huuliltaan helposti. Sanat löysivät oikean muotonsa ja järjestyksensä helposti, ja Sirla tunsi itsensä jopa itsevarmaksi. Hän muisti alakerrassa käydyn keskustelun Spyron kanssa ja lopputuloksen, johon olivat keskenään päässeet, ja sitä tapaillen yritti nyt selvittää punatukan seuraavaa siirtoa.
Puhuteltu neiti sievässä, kirjaillussa hameessaan tuijotti herkeämättä kuparinpunahiuksista varastyttöä kuin yrittäen lukea tämän kasvoilta ilmeiden perusteella ajatuksenjuoksua. Lopulta hän risti hansikoidut kätensä syliinsä, istuen tomuisen punkan laidalla sievästi kuin silkkityynyllä hienostolinnassa ja mietti tovin jos toisenkin ennen kuin vastasi. "Minulle tärkeintä oli vain löytää veljeni," hän lausui viimein, ja puhuessaan veljestään, kääntyi tummaripsisten vihreiden sielunpeilien katse edessään patsastelevaan kynittyyn silmäpuoleen, joka paraikaa kiskoi munkinkaapua ylävartalonsa peitteeksi. Ruusunnuppuhuulillaan kävi aidon lämmin hymyntapainen, jota lienee tuskin vaikea teeskennellä jos oli siihen koko ikänsä valmistautunut, mutta ainakaan Kottarainen ei osannut epäillä tämän ilmeen aitoutta. Lucasista katse palasi takaisin Sirlaan, joka risti hoikat käsivartensa ylävatsansa peitteeksi ja siirsi painonsa jalalta toiselle. "Nyt kun hänet viimein löysin, aion kulkea sinne, minne hänkin. Olen vuosia jo etsinyt häntä, enkä todellakaan aio päästää häntä elämästäni aivan niin helposti." Kas siinäpä vastaus sekä Spyrolle että Sirlalle, joista jälkimmäiselle tämä oli selvästikin jonkinlainen erävoitto. Hahaa, heidän seurueensa siis kasvaisi kuin kasvaisisikin kahdella hengellä! Tyttö vilkaisi olkansa yli Purppuratukkaa, kuin yrittäen napata tämän kasvoilta edes häivähdyksen pettyneisyyttä, myrtyneisyyttä tai ihan mitä vain, vaikkei Sirla halunnutkaan ystävänsä mieltä pahoittaa. Kuikuiltuaan Spyron ilmehdintää aikansa, palasi vihreiden silmien katse takaisin punatukkaiseen kaksikkoon pienen matkan päässä. "Selvä," varas myönsi nyökäyttäen, "mutta mikään helppo taival ei olekaan edessä? Lucas ei ihan syyttä ole tuossa kunnossa," Kottarainen huomautti ja nyökkäsi päätään vielä Lucasinkin suuntaan, joka pyöräytti silmiään kuin turhautuneena tämän tarpeettoman lausahduksen johdosta. Silmäpuoli kääntyi sisarensa puoleen ja kohensi vielä kaapunsa kaulusta, ennen kuin keskittyi sitomaan vyön virkaa toimittavaa köydenpätkää vyötäisilleen. "Se nyt oli vain huonoa tuuria," se vähätteli, vaikka ruhjeensa puhuivatkin puolestaan. "En mä silti mielellään kohtaisi sitä heppua heti uudestaan, ja siksi musta tuntuukin, että isossa porukassa kulkeminen olisikin turvallisempaa toistaiseksi." Mitä ihmettä, myönsikö Lucaskin juuri, että Sirla ja Spyro olivat kuin olivatkin oikeilla jäljillä? Eikä sitä edes hävettänyt moinen? Luisevia olkiaan kohauttaen Lucas pyöräytti silmiään ja laski kätensä olemattomille lanteilleen. "Vaikka kyllä mä sen tyypin aion silti päästää päiviltä heti, kun tästä vähän toivun." Niinpä tietysti. Vain Lucasilla saattoi olla kosto mielessä näin pian sen jälkeen, kun oli hengenlähtö ollut lähellä...
Sirlan ilme kirkastui jopa tästä Lucasinkin ilmoituksesta, eikä hän viitsinyt edes peitellä huulilleen kapuavaa hymyä. "Hienoa! Lähdetään liikenteeseen heti vain kuin mahdollista. Pysytään pois suurilta teiltä ja kylistä nyt ainakin hetki, siinähän te ehditte hyvin vaihtaa vuosien kuulumisiakin."
|
|
|
Post by spyrre on Nov 22, 2011 19:02:51 GMT 3
Kaikeksi onneksi purppuraisen natiaisen jumahtaessa kuin vedettyään jotain väärään kurkkuun yritettyään alleviivatun vastahankaisesti kommunikoida Tulisielun ylhäisten sisarusten kanssa ärhentelemättä, otti Sirla varsin taitavasti johdon käsiinsä alkaen asiallisesti puhutella sängyn reunalla istuksivaa neitokaista. Spyro päätyi lähinnä kyräilemään molempia, tosin rauhoittuen aavistuksen verran Kissan tassutellessa sängyn alta puskemaan hänen jalkaansa. Aivan kuin se olisi suorastaan tarkoituksella purrut kitansa kiinni välttyäkseen sanomasta mitään hirvittävän provosoivaa, vaikka se suorastaan odotti ettei keskustelusta tulisi yhtään sen järkevämpää kuin aikaisemminkaan. Melkoisena yllätyksenä kuitenkin Lucyandra jopa vastasi varkaan kysymykseen hetken pohdittuaan eikä yksisilmäkään puuttunut asiaan millään typerällä kommentilla vaikka tuhahtelikin itsepäisesti purppuratukan aiemmalle ilmoitukselle, vaan tyytyi vain kiskomaan vaiteliaana kaapuaan arpisen rintakehänsä peitoksi. Spyro näytti jälleen hiukan hämmentynyttä naamaa tämän yllättävän vähän aggressiivisen käänteen johdosta, mutta pian se kuitenkin rypisti hiukan kulmiaan ilmeisestikään olematta hirveän tyytyväinen ainakin tällä hetkellä hiukan ilmapäiseltä vaikuttavan Lucyn vastauksen suhteen. Vaikka yrittikin mielessään päättää mahtoiko tyttö puhua omiaan vaiko oikeasti olla noin lyhytnäköinen ja hemmoteltu (no, tämä ilmeisesti oli kotoisin rikkaasta perheestä... eh, eikö tämä siis tarkoittanut että Lucaskin..?) että tämä asioita tippaakaan ajattelematta ryntäsi paikalle ja sotki itsensä mukaan ties mihin vain ja ainoastaan seuratakseen ärsyttävää yksisilmää jota tämä ei ollut ennen edes nähnyt saati tuntenut, purppurahiuksinen nulikka päätyi kuitenkin olemaan vaihteeksi hiljaa vain kuunnellen... vaikkakin kieltämättä silmäili silmät sikkurassa hymyilevää neitoa siihen tyyliin ettei pitänyt tätä kovinkaan terävänä. Mutta, eh, tämä kyllä näytti oikeasti onnelliselta ja mikä hämmentävintä, niin näytti Lucaskin.
Sirla sai kaikin mokomin hoitaa puhumisen, ja ehkä se olikin parasta niin jos haluttiin välttyä jälleen uuden turhan riidan puhkeamiselta. Spyro seisoskeli vaivautuneena jossakin Kottaraisen tuntumassa vaihdellen painoaan jalalta toiselle sekä nyökäyttäen muutaman kerran vahvistavasti tämän sanoille kai tehdäkseen edes jotakin. Kieltämättä kun korea neitokainen kopeasti ja empimättä ilmoitti aikovansa ehdottomasti pitää nyt rakkaan veljensä näköpiirissään tästä eteenpäin lyhyt nuorukainen päästi pienen tuskastuneen urahduksen ja näytti siltä kuin olisi halunnut läimäistä kädellään otsaansa, näin jostakin mystisestä hienotunteisuudesta kuitenkaan tekemättä. Hitto, se huuhkaja olisi vielä mennyt.... mutta mitä hittoa heidän olisi tarkoitus tehdä silkkimekossa ympäriinsä hipsuttelevalla aatelisneidolla tällä reissulla, muuta kuin kompastua tämän hörhelöihin ja varmasti jatkuviin valituksiin tuon tuosta? Jos tyttö olisi ollut edes mukava niin nulikka ei ehkä olisi ollut aivan niin näreissään, mutta nyt se sai vain vaivoin hillittyä tuskastuneisuutensa luoden suuntaansa vilkaisevaan Sirlaan paljon puhuvan "toivottavasti tiedät mitä olet tekemässä" -katseen. Jupisten tämä kumartui poimimaan Kissan lattialta syliinsä tuntien olevansa kieltämättä melko alakynnessä, kunnes tapahtui jotakin vielä hämmentävämpää: Lucas puhui. Siis ihan puhui, ilmeisesti äkäilemättä tai ärisemättä. Poika räpäytti yllättyneesti silmiään kerran jos toisenkin kohottaen kulmiaan hiukan epäluuloisena kyräillen nyt jälleen täysinäisissä pukeissa olevaa rujoa miekkosta, edes kommentoimatta tämän mielestään varsin absurdiin "huono tuuria" koskevaan kommenttiin vaikka metsäaukiolta henkihieverissä löytynyt yksisilmä oli vielä melko tuoreessa muistissakin. Ilmeisesti silmäpuolen repliikki joka vihjasi että miekkonen oli OIKEASTI ymmärtänytkin edes jotain siitä mitä sille oli yritetty teroittaa aikaisemmin (no, olihan se kyllä häipynyt aamusella heidän nukkuessaan ja kuitenkin palannut omin päin, ehh...) ja että tämä jopa kannatti tätä selkeästi järkevää logiikkaa saivat Spyron jälleen sen verran hämmentyneeksi ettei se vähään aikaan keksinyt mitään sopivaa ärähdettävää. Sen sijaan kyräiltyään epämääräisesti hetken se kohautti pienesti olkapäitään yksisilmän uhkaukselle haamukostajan teilaamisesta, murahtaen sitten hiukan. "No hyvä. Hiton loistavaa." Nulikka napisi Sirlan hyvinkin hilpeän kommentin päätteeksi, mutta sentään edes pienimuotoisesti ja olisi varmaan heilauttanut tuskastuneesti käsivarsiaan ellei olisi juuri pidellyt kissaa sylissään. "Mut mä pidän kyllä teitä molempia silmällä, että ei mitään typeriä ideoita! Hyvä, mä lähden ulos." Se ei voinut kuitenkaan olla vielä julistamatta ennen kuin pyörähti jupisten ympäri rymistelläkseen uhkauksensa mukaisesti ulos huoneesta... tai siis, poika olisi luultavasti tehnyt niin ellei olisi dramaattisesti oven kahvaan tartuttuaan ja sitä tönäistyään saanut huomata ettei kapine avautunutkaan niin kuin olisi pitänyt. Tosiaan, se perhanan huuhkaja taisi edelleen patsastella edessä. Purppuratukka kirosi ja joutui luultavasti kolistelemaan äkäisesti tovin jos toisenkin ennen kuin sai linnun huomion ja pääsisi pakenemaan ikävästä tilanteesta jonnekin pihamaalle huomattavasti aiottua vähemmän vakuuttavasti, vielä edes jaksamatta pohtia sitä pikkuseikkaa että miten koko joukkio aikoi nyt parilla hengellä kasvaneena liikkua paikasta toiseen. Ehkä oli parempikin ettei sillä ollut vielä aikaa moiseen, olento oli jo valmiiksi tarpeeksi tuskastunut.
|
|
|
Post by wuz on Nov 23, 2011 14:17:16 GMT 3
Spyron rymisteltyä ovensuussa aikansa kiskaisi Abraham tuon kyseisen uksen auki ja työntyi huoneeseen sisälle oven alitse kumartuen, suoristuen sen jälkeen kaikessa mahtavuudessaan täyteen mittaansa. Siihen se jäi sitten patsastelemaan kaikessa kookkaudessaan, kieltämättä yhä oven tukkeena, mutta ei ollut moksiskaan tästä. Pienikokoinen purppuratukka löytäisi kyllä tiensä ulos jos vain viitsi hieman vetää vatsaansa sisään ja ujuttautua huuhkajamiehen taitse ovelle, mutta elettäkään väistääkseen ei järkälemäinen suojelija tehnyt. Tyynesti hän risti vain vahvat, tatuoidut käsivartensa rintakehälleen höyhenpeitteen ja ihon rajalle ja silmäsi huoneessaolijat läpi rauhalliseen, kiirehtimättömään sävyyn, ennen kuin keltaisten, suurien silmien katse pysähtyi järkkymättömänä Lucyyn. Sanat, jotka mies kuitenkin lausui, oli selvästikin osoitettu joka ikiselle huoneessa läsnäolevalle, eikä kaikkein vähiten Spyrolle. "Nuorimies pitäköön silmänsä avoinna, mutta liiallinen epäluottamus neiti Lucyandraa kohtaan saattaa koitua kohtalokkaaksi. Ehkä siis olisikin parasta, että keskityt pitämään silmällä itseäsi." Mitä, oliko huuhkajan äänessä havaittavissa ripaus kalseaa uhkaa? Kenties.
Sirla värisi Abrahamin huomautukselle ja vilkaisi sängyn välittömässä läheisyydessä norkoilevaa punatukkaista sisaruskaksikkoa vain huomatakseen Lucasin arpisille huulille levinneen voitonriemuisen hymyn. Ilmeisesti silmäpuoli oli ollut aikeissa kommentoida liskonkuvatuksen tarpeetonta ja jopa asiatonta silmälläpitoilmoitusta, mutta huuhkajan näpäyttäessä nulikkaa omalla tavallaan katsoi Lucaskin aiheelliseksi jättää naljailun sikseen. Sitä paitsi varmasti hänelle tarjoutuisi vielä useampikin mahdollisuus soittaa suutaan Spyrolle, siitä ei olisi pelkoa.
Eriparisilmien katse kääntyi ovesta ulos ujuttautuvasta Spyrosta ja tämän perässä seuraavasta vähä-äänisestä Kottaraisesta Lucyyn. "Toivottavasti tiedät mitä teet," se huomautti ääntään madaltaen. "Mikään huviretki ei nimittäin ole kyseessä." Ensimmäistä kertaa aamun aikana Lucas kuulosti jopa vakavalta, eikä kaikkein vähiten näyttänytkään siltä. Punertavat kulmat olivat kurtistuneet vakavanlaiseen kurttuun ja huulilla aiemmin keikkunut poikamaisen ilkikurinen virnistyskin oli tipotiessään. Lucy nyökäytti päätään ja kohottautui seisomaan kenkiensä kannat lankkulattiaa vasten kopisten. Hän oli liki yhtä pitkä kuin veljensäkin, vaikka olikin hakenut lisäpituutta korkopohjaisista kengistä. "Kuten sanoin: minulla kesti pitkään löytää sinut ja olen valmis kulkemaan saman matkan kuin sinäkin." Tytön äänensävy oli asiallinen, eikä siinä tuntunut olevan aistittavissa tippaakaan sarkasmia. Katse, joka nousi kohtaamaan velipojan silmästä silmään oli kova ja varma ja kaikkea muuta kuin hienosteleva ja kaino, kuten hienostoneidistä olisi saattanut olettaa. Lucas nyökkäsi, ilmeensä pysytellen vielä tovin vakavana ja vaisuna, kunnes se sama, poikamainen hymyvirnistys levisi uudemman kerran hänen kasvoilleen ja kloppi kietaisi terveen käsivartensa sisarensa harteille. "Mainiota! Sitten mentiin. Pitkästä aikaa saankin asiallista juttuseuraa," se höpötteli, ja lähti siskonsa käsipuolessa riippuen tarpomaan oven suuntaan. "Alkoikin jo vähän tympiä liskonkuvatuksen ja varkaan jatkuva juonittelu, nytpä saavat maistaa omaa lääkettään, hehe." Lucykin virnisti, vilkaisten sitten merkitsevästi Abrahamia, joka väistyi ovea lähestyvän kaksikon tieltä.
Kottarainen ei ollut päässyt kovinkaan pitkälle käytävään Spyron jäljestä, kun perässä seuraava seurue suvaitsi viimein astua ulos huoneestaan. Kieltämättä Sirlaakin epäilytti hieman tuleva, ei hänkään niin kirkasotsainen ollut, että olisi päätä pahkaa luottanut Lucasin sisareen ja tämän henkivartijaan... Muutakaan vaihtoehtoa vain ei tuntunut nyt olevan, mikäli hän mieli pitää Lucasia silmällä. Kieltämättä joukon kahdella lisääntynyt lukumäärä oli omiaan tuomaan hienoisen turvallisuudentunnun, sillä varas tuntui vakaasti luottavan siihen, ettei tämä kyseinen "Haamukostaja" välttämättä kävisi näin suuren porukan kimppuun: olihan hän aiemminkin kohdannut jokaisen heistä yksitellen. Silti tyttö kiiruhti hieman askeleitaan ja otti purppuratukkaisen ystävänsä kiinni, joka lampsi kissa kainalossaan hieman edempänä. Vilkaistuaan vielä olkansa yli perässään seuraavaa kolmikkoa (joista eniten epäluuloisuutta aiheutti aidosti hyväntuulinen Lucas) kumartui Sirla Spyron puoleen. "Jos mitenkään mahdollista, pidän Lucysta vielä vähemmän kuin Lucasista," se kuiskasi melko yllättävänkin tunnustuksen ystävänsä korvaan ja painautui Spyron kylkeen kiinni sen kummemmin asiaa ajattelematta. Toivottavasti hän ei juuri tehnyt suurta virhettä, hän pohti vielä hiljaa mielessään, muttei sanonut epäluulojaan Spyrolle. "Vai mitä mieltä sinä olet?"
|
|