|
Post by spyrre on Nov 23, 2011 19:04:40 GMT 3
Aukesipa se ovikin lopulta kun sitä oli tarpeeksi antaumuksella kolistellut, mutta pieneksi yllätykseksi sen avasikin huomattavasti aiempaa äreämpi huuhkaja. Spyro otti hämmästyneen askelen taaksepäin höyhenpeitteisen korston työntyessä ovesta, tosin luultavasti lähinnä vaistomaisesti siitä syystä ettei olisi tullut tönäistyksi kuin tätä oikeastaan vieläkään säikkymättä, päätyen jälleen tuijottelemaan jonnekin yläviistoon otuksen tuiman linnun-naaman suuntaan. Vaikka aluksi olikin ollut lähinnä yllättynyt koko väliintulosta nulikka kävi piakkoin jälleen varsin synkäksi otuksen melkeinpä odottamattoman suoran uhkauksen johdosta. Vai että näin sitten? "Jaa, ja tämä on sitten jotain hiton luottamusta herättävää?" Se ärähti ylös yrittäen samalla pidellä melkein panikoivaa Kissaa paikoillaan ettei eläin säntäisi sattumanvaraisesti jonnekin pakoon. "Älä ole ääliö, en mä sille mitään tee ellei se, tai tuo pirun yksisilmä yritä mitään! Tai sä. Luulin että olisit edes sen verran jo tajunnu." Purppuratukka murahti, mulkoili sitten hetken verran kuin odottaen että otus väistyisi kuten ennenkin sanottavansa sanottuaan mutta kun näin ei käynytkään se ärähti tuskastuneesti uudemman kerran ja luikahti jupisten ohitse oikeastaan edes pälyilemättä taakseen jäävää sisarusparia ilmeisesti saaneena näistä tarpeekseen jo valmiiksi.
Sirla seurasi onneksi perässä samoja jalanjälkiä pojan tömistellessä entistä synkempänä käytävää pitkin Kissa vieläkin sylissään kauhistuneena taakse jäävää jättiläismäistä petolintua tuijotellen, mutta natiainen oli tällä hetkellä sen verran motivoitunut pääsemään ulos, varsinkin kun koko nyreyden aiheuttanut kolmikko seurasi piakkoin perästä, ettei hidastanut menoaan ennen kuin tyttö saavutti tämän. Spyro murahti uudestaan, ennen kuin pärskähti kohauttaen olkapäitään. "Mä en pidä kummastakaan, mut se on sentään vaan joku hiton hienostelija eikä murhanhimoinen psykopaatti." Se arveli edelleen varsin ärtyneenä mutta sentään madalsi myös ääntään viereen takertuneelle varkaalle, tosin epäröiden hiukan lauseen loputtua kuin harkiten mahtaisiko "murhanhimoinen psykopaattisuus" sittenkin kulkea Tulisielujen suvussa yleisestikin. Tosin purppurapään hyvinkin pessimistisen toteamuksen terää tylsytti aavistuksen se takaa päin kuuluva hilpeä rupattelu, joka sai nulikan vilkaisemaan olkapäänsä ylitse melkoisen syyttävästi punapäiden pyrkiessä kuin tarkoituksella pilaamaan hänen hienot teoriansa. Nyt sai osansa kyräilystä jopa Abraham, ennen kuin nulikka kääntyi jälleen tuijottelemaan eteensä, päästäen hiljaisen mutta raskaan hengähdyksen. "Enemmän mä olen huolissani tuosta yksisilmästä ja pöllöstä. Mä jo toivoin - hitto, en edes tiedä miksi - että se olis ollut edes vähän fiksumpi, mut kai se on niin tiukasti talutusnuorassa kuitenkin että jos tuo hienohelma keksii kärttää sitä vääntämään meiltä niskat yön aikana, se varmaan tekee sen." Poika kohautti olkiaan pettyneesti, mutta sentään nyt enemmän alistuneena kuin vihaisena.
"Noh. Kaipa mä en sitten tule nukkumaan paljoakaan. En kyllä olis varmaan muutenkaan." Olento totesi, urahti tyytymättömänä ja tömisteli sitten alas portaita luultavasti muu joukkio, jonka suuntaan ei vaivautunut katsomaankaan, perässään tallustellen. Majatalon tiskin takana heitä paheksuvasti silmäilevälle täti-ihmiselle ei vaivauduttu sanomaan edes hyvästejä, lyhyen ja tällä hetkellä varsin synkän nuorukaisen lampsiessa lattian poikki suoraa päätä ulko-ovelle ja siitä pihamaalle, ellei joku keksisi alkaa sitä estelemään. Siellä, viimein tarpeeksi etäisyyttä majatalonrötisköön ja perässä kuljeksivaan tuskastuttavaan kolmikkoon kerättyään se viimein seisahtui silmäilemään luimistellen taakseen odottelemaan lopukin epäilyttävästä joukkiosta valuvan ulos ovesta. "Olipa huono majatalo. Ruokakin oli pahaa." Se päätyi vielä synkistelemään Sirlalle syystä tai toisesta, kai nyt paheksuvan vauhtiin päästyään kaikkea mahdollista muutakin... tai sitten edes hiukan turhautuneisuuttaan lievittääkseen. Pahaa tai ei, oli sapuska sentään kauppansa tehnyt valituksesta huolimatta.
|
|
|
Post by wuz on Nov 23, 2011 19:55:54 GMT 3
Kottarainen taputti ystäväänsä olalle liki osaaottavasti: Purppurainen oli tahtomattaan ajautunut mukaan Haamukostajan oletettavalle tappolistalle, joutui pitämään yhtä pahimman vihamiehensä kanssa ja lisäksi sietämään tämän nirppanokkaista sisarta ja sisaren epäluotettavaksi osoittautunutta huuhkajahenkivartijaa, puhumattakaan siitä, että majatalo, jossa he juuri olivat yöpyneet, oli tasoltaan naurettavan huono ja sen tarjoamat ruoat ala-arvoisia (vaikka kuinka olisikin lautaset nuoltu puhtaiksi). Varkaan hyväntahtoinen osanottoele oli tulvillaan myötätuntoa, kun ystävänsä ajautui murehtimaan tulevien öiden nukkumisestaankin, ja puristaen kepeästi Spyron laihaa olkaa tyttö lupautui jakamaan yön pimeimmät tunnit vahtivuoroihin, jotta lohikäärmekin olisi saanut nukutuksi edes muutaman silmällisen. Vaikka Kottarainen itse omasikin huikeat unenlahjat ja kykeni vetelemään hirsiä milloin missäkin mekkalassa, aiheutti uusi ryhmäkokoonpano kieltämättä epäluuloisuutta hänessäkin. Turvallisempaa olisikin, että toinen heistä olisi hereillä toisen nukkuessa, ihan vain kaiken varalta... vaikka liian aikaistahan se tässä vaiheessa aamupäivää olikin seuraavan yön nukkumisia murehtia. Sirla vapautti otteensa Spyron olalta, kohauttaen samaan syssyyn omia harteitaan tuodakseen julki oman mielipiteensä tasottomasta majatalosta. "Mutta ainakin siellä oli lämmin. Jospa ensi yönä ei myrskyäisi, niin voisimme ehkä yöpyä taivasalla nuotion äärellä. Vai luuletko savun erottuvan pitkälle ja sen antavan meidän sitten ilmi?" Saattoi olla ennenaikaista pohtia nuotiotakin, mutta ei vara venettä kaataisi. Toki saattoi olla niinkin, että nuotion savuvana olisi pienin heidän ongelmistaan jo illalla, eihän sitä koskaan tiennyt mitä päivä toisi tullessaan.
Kaksikon perässä maleksiva kolmikko valui ilman kiireen häivääkään ulos majatalon ovesta. Lucas ei vilkaissutkaan enää taakseen, ei hän tuntunut olevan edes moksiskaan siitä, että oli joutunut pukeutumaan pelkistettyyn, suureen munkinkaapuun (koska - jos nyt suoraan puhuttiin - hänhän olisi näyttänyt aivan hel-ve-tin hyvältä vaikka tynnyrissä) vaan kaikki ajatuksensa olivat suuntautuneet tuohon kuvankauniiseen nuoreen naiseen, joka oli esittäytynyt hänen sisarekseen. Ja, no, jos kävisikin ilmi, ettei Lucyandra olisikaan hänen siskonsa (mikä ainakin huomattavan yhdennäköisyyden perusteella oli ilmiselvää), niin ainakin hän voisi nauttia neidin seurasta muillakin tavoin kuin vain keskustelemalla, heh heh. "Koska oikein sait tietää siitä, että sulla on veli? Mulla ei ollut aavistustakaan, että vanha ukko Sebastian ravasi vieraissa, vaikka no, kai se nyt aika viriili äijä oli. En kyllä tiedä onkohan se hengissäkään enää." Lucasin ääni ulottui varmasti myös Sirlan ja Spyronkin korviin, vaikka välimatkaa heidän välillään olikin. Jäämättä odottelemaan vastausta sisareltaan, hortoili silmäpuolen ajatukset jo aivan toisaalla, aivan kuin ajatusenergiaa olisi ollut ihan liikaa valjastettavaksi yhden ajatusketjun seuraamiseen. "Jos mä saisin päättää, niin lähdettäis länteen. Musta tuntuu, ettei tuo saakelin lisko tiedä yhtään mitä se on tekemässä tai mikä sille olisi parhaaksi. HOI, vähäkääpiö!" Ilmeisesti Lucasin oli vaikea kutsua Spyroa nimeltä. "Tiedätkö sä yhtään mihin me ollaan menossa?"
|
|
|
Post by spyrre on Nov 23, 2011 23:21:06 GMT 3
Nulikan ahdistunut olemus helpottui hiukan varkaan myötätunnon osoitusten johdosta ja tämä nyökkäsi hiukan hetken epäröityään tämän mainitessa järjestelyt vahtivuoroista. "No... varmaan parempi niin, jos jaksat. Mut sen pitää sitten olla toinen meistä koko ajan joka on hereillä, en kyllä aio antaa noiden väijyskellä ympäriinsä omin päin keskellä yötä." Tämä totesi, huokaisten hiukan uudestaan ja hieraisten ohimennen käsivarrellaan silmiään. Tosiaan, myös pari edellistä yötähän oli mennyt varsin hyvin valvoessa, jos ei ottanut lukuun sitä hetkeä jonka ajaksi purppuratukka oli vastentahtoisesti sammunut aamutunteina... olento oli vieläkin ymmärrettävästi melko väsynyt, mikä varmaan selitti ainakin osittain tämän taipumuksen turhautua vielä hitusen normaalia helpommin. Ei sillä, etteikö tietyillä uusilla ja vanhoillakin tuttavuuksilla olisi asiaan melkoista vaikutusta... Mutta oli väsynyt tai ei, Spyro ei oikeastaan nähnyt muuta mahdollisuutta tässä tilanteessa. Hän pystyi toki valvomaan jonkin verran paremmin nukkumatta kuin ihminen, mutta oli lohikäärmeelläkin rajansa... varsinkin nykyisissä hyvin stressaavissa olosuhteissa. Mutta oli pakko jaksaa, koska muuten hän ja Sirla (ja ehkä Kissakin!) voisivat vielä olla suuressa vaarassa, vaikka varas ilmeisesti toivoikin että suurempi joukkio ympärillä pitäisi hiippailevan harmaahapsen loitolla. Spyro ei ollut asiasta vieläkään niin varma, mutta yllättäen se oli ilmeisesti nyt aikansa räyhättyään niin alistunut surkeaan, kamalaan kohtaloonsa ettei enää viitsinyt. Tosin ilman dramaattisuuksia tuskin tästä sentään selvittäisiin, se nyt olisi vaatinut jo suorastaan jotain yliluonnollista.
Nuhruinen pojanrääpäle haroi mietteliäänä pörröistä kuontaloaan Sirlan esittäessä kysymyksensä leiriä koskain, ja laski ohimennen sylissään vääntelehtivän katin maan kamaralle jossa tämä kipitti välittömästi mielenosoituksellisesti pörhistellen jonnekin heidän taakseen. Kommentille majatalon kuivuudesta suotiin vain lähinnä vastahakoinen nyökkäys, Spyron vilkaistessa tutkivasti taivaalle säätä tutkaillakseen kun tyttö otti tämänkin puheeksi. "Pakko kai se on. Ellei jotenkin mystisesti löydetä jotain parempaa jostain metsän keskeltä." Vastattiin melko vaisusti tummien silmien kääntyessä tutun kyräilevästi majatalon ulko-oven suuntaan Tulisielun sisarusten ja näiden suojelijan pelmahtaessa iloisen sorinan keralla pihalle. Nulikka rypisti näille kulmiaan, mutta vastasi kuitenkin Kottaraiselle vaikkakin hiukan viiveellä. "Eh? En, ei yöllä. Mut se valo kyllä näkyy kauas... en kyllä usko että meillä on kuitenkaan hirveästi vaihtoehtoja sen suhteen jos aiotaan viettää yö jossain korvessa. Kun ajattelee miten se hiippari on kai seurannu meitä kuitenkin, en usko että sillä tehdäänkö me nuotio vai ei on sille mitään väliä. Pitää vaan... olla varuillaan." Viimeinen lause lisättiin pienellä viiveellä purppuratukan silmäillessä synkästi lähestyvää äänekästä kolmikkoa. "No... onneksi meitä on edes kaksi." Poika totesi vielä, kai edes jonkinlaisena yrityksenä vakuuttaa itsensä että heillä oli joku mahdollisuus.
Spyro oli seurannut kolmikon lähestymistä tarkasti näiden rahistellessa enemmän tai vähemmän joutuisasti hiekkaisen pihan poikki heidän luokseen, mutta ei ollut aivan tarkalleen saanut seurattua mistä nämä puhuivat keskustellessan itse samaan aikaan Sirlan kanssa, mutta päätellen siitä mitä hänen korviinsa kantautui, kyseessä taisi sentään olla jotain melko epä-oleellista... tai ei ainakaan mitään kovin paha-enteistä juonittelua... ehkä. Tosin, tilanne muuttui varsin pian kun yksisilmä kiinnitti purppuratukan huomion alkaessaan purnata määränpäästä, ja viimein jopa osoittaen kysymyksen suoraan hänen suuntaansa, vaikkakin kyseenalaisesti muotoiltuna. Spyro rypisti kulmiaan polkaisten tuskastuneesti jalkaansa viileän tuulen pyyhkimää maata vasten, kääntäen katseensa tuijottelemaan nyt suoraan lähietäisyydelle talsineen Lucasin suuntaan. "Ei ainakaan sinne länteen, pässi!" Se ilmoitti painokkaasti vaikkeikaan ehkä yhtä nokkelalla epäkohteliaisuudella höystäen ja murahti, epäilemättä juuri siitä periaatteesta että sinne minne silmäpuoli halusi ei ainakaan mentäisi. Nulikka kyllä mulkoili kuten oli odotettu, mutta yllättäen vaikka Lucas oli lisännyt repliikkiinsä varsin epäimartelevan nimityksen tämä ei kuitenkaan saanut aikaiseksi raivokohtausta, vaan Spyro näytti oikeastaan jopa miettivän hetken. Iloiselta se tosin ei näyttänyt, ja pohjusti hiukan viivyttelevän vastauksensa uudella murahduksella. "...vuorten yli." Poika totesi viimein, vilkaisten kuitenkin Sirlaa silmäkulmastaan. Se oli ollut vähällä tarjota yksisilmälle vanhasta tottumuksesta "ei kuulu sulle"-tyyppisen rähähdyksen, mutta epäröityään hetken tämä oli ilmeisesti päätynyt tajuamaan että se olisi ollut melkoisen turhaa tässä tilanteessa kun ikävä miekkonen oli kuitenkin tulossa mukaan. Ikävä kyllä. "Sinne on matkaa, mut luulis sen hiipparinkin jäävän jälkeen. Sinne ei meitä enää niin vaan jalan seuratakaan. Tai hevosellakaan." Tässä kohtaa näreä tuijotus kääntyi varsin merkitsevästi kahden uuden painolastin suuntaan, Spyron ristiessä enemmän tai vähemmän kyseenalaistavasti käsivartensa rinnalleen. Kaksikko oli kovasti ilmoittanut olevansa tulossa mukaan... vaan kuinkahan nämä olivat ajatelleet tämän käytännössä tekevän? Varsinkin vastahankaista lohikäärmettä ymmärrettävästi kiinnosti kovasti tämä pieni sivuseikka.
|
|
|
Post by wuz on Nov 24, 2011 15:57:37 GMT 3
Sirla oli jo aikeissa avata suunsa, kun perästä päin seurannut Lucas siskoineen ja tämän lemmikkihuuhkajineen otti heidät kiinni heitellen samalla jokseenkin herjaavaan muotoon asetellun kysymyksen. Siksi Kottarainen napsautti suunsa kiinni ja jämähti paikoilleen kuin olisi juuttunut kiinni saviseen soramaahan ja risti hoikat käsivarret rinnalleen odottavan näköisenä. Spyro vastasi yllättäen suhteellisen asiallisesti, vaikka totta kai asiaankuuluvasti sisällyttikin vastaukseensa jonkin asteisen haukkumanimen, mutta asianomaisilta tämä jatkuva nimittely ja torailu alkoi mennä jo ohi korvien. Kaikkeen tottui ajan kuluessa, ja jopa tämä silmäpuolen ja purppuratukan välillä puolin ja toisin sinkoileva sanasota ja ilkikurinen nimittely oli tulkittavaksi ihan normaaliksi keskusteluksi ja kanssakäymiseksi. Hetken varas epäili jo mahtoikohan Lucas ylipäänsä tietää missä suunnassa länsi oli, vai liekö mies ehdottanut sitä vain lämpimikseen tai Spyroa hämmentääkseen, mutta kuten odottaa saattoi, torjui nuhjuinen pojankoltiainen tämän "ystävällismielisen" ehdotuksen alta aika yksikön. Sen sijaan Spyro ehdotti heidän suuntaavan kulkunsa vuorten yli, jolle Kottarainen nyökkäsi lopulta epäröivästi, vaikkakin jahkaillen.
Ei tullut yllätyksenä varmasti sekään, että myös Lucas vastusti automaattisesti Spyron ehdotusta. Se haroi kuin vanhasta tottumuksesta kirkuvanpunaisia hiussuortuvia kasvoiltaan (vain huomatakseen, ettei niitä ollutkaan) ja tuhahti liioitellun äänekkäästi nenänsä kautta, kiroten heti samaan syssyyn tämän tarpeettoman ja lapsellisen paheksuvan eleen aiheuttamaa kipupiikkiä jo ruhjotun nenän varressa. Toivuttuaan itseaiheuttamastaan tuskailusta hän kiiruhti esittämään mielipiteensä Spyron ehdotuksesta ääneen, vaikka jo varmasti kaikille oli käynyt selväksi, ettei hän ollut koskaan samaa mieltä vihamiehensä kanssa. Tällä kertaa hänellä oli jopa ihan oikea syykin, sen sijaan, että olisi vain kiusallaan inttänyt vastaan. "Mä tiesin että sä olet typerä, mutta että NOIN typerä?! Wendomin linna on siellä," se huomautti ääntään ehkä aavistuksen verran liikaa kohottaen, ja huitaisi puolihuolimattomasti kädellään siihen suuntaan, jossa vuoristo kaukaisena horisontissa kohosikin. Myrsky olikin näemmä heittänyt heidät alkuperäistä tarkoitusta kauemmaksi, mutta hyvä näin.
Sirla, joka oli automaattisesti ajatellut täsmälleen samaa asiaa kuin Lucaskin, puuttui tässä vaiheessa keskusteluun. Lucylta ja Abrahamilta ei edes odotettu minkäänlaista mielipidettä, vaikka eipä sillä, ettäkö heitä olisi kuunneltukaan... Toistaiseksi punahiuksinen, laittautunut neiti-ihminen ja tämän järkäleen kokoinen suojelija seurasivat sivullisina tilannetta ja sitä, mihin suuntaan keskustelu oli ajautumassa. "Mutta Wendomhan on kuollut. Tai niin ainakin väitit," Kottarainen huomautti ja vilkaisi Lucasia merkitsevästi. "Ehkä juuri siksi kukaan ei olettaisikaan, että etenisimme vuoriston kautta ja niinkin läheltä sitä linnaa?" hän jatkoi, muotoillen lauseen lopun kysymyksen muotoon, jota lausuessaan käänsi vihreiden silmiensä katseen Spyroon. "Koska jos Wendomin linna tosiaan on tyhjillään, luulisi sen olevan samalla viimeisin paikka, jonka suunnalta se sekopää meitä osaisi etsiä." Muuta lisättävää varkaalla ei enää tuntunut olevan. Kaiken kaikkiaan tyttö tuntui olevan samoilla linjoilla Spyron kanssa: lentäminen olisi tässä tilanteessa kaikista nopein tapa edetä, eikä heidän perässään hiippailevan Haamukostajankaan olisi luullut pysyvän vauhdissa mukana. Vaikka eihän sitä koskaan tiennytkään...
"Miksi emme sitten asettuisi sinne hetkeksi suunnittelemaan seuraavaa siirtoa?" Hiljaiseksi sivulliseksi luultu siropiirteinen tyttö punattuine huulineen ja laitettune hiuksineen keskeytti kolmikon kesken käydyn neuvottelun päämäärästä, vaikka hyvin tiesi, ettei häneltä kukaan kysynyt mitään. Vihreiden kissansilmien häikäilemätön, väistymätön katse tuijotti vuoroin Purppuraista, Kottaraista ja Lucasia lannistumattoman itsepintaisesti, kunnes oli varma siitä, että oli saanut jokaisen kiinnittämään huomiota häneen. Kun tyttö oli suunsa jo kerran avannut, astui hän nyt askeleen, kaksi eteenpäin lähemmäs Lucasin, Sirlan ja Spyron muodostamaa keskustelurinkiä kuin viimeistään tällä eleellä ilmaisten haluavansa ottaa osaa suunnitteluun. Kyllähän hän tiesi, ettei hänen sanansa mitään varkaan ja nuhjuisen pojan vaakakupissa painaneet, mutta velipoika osaisi taatusti arvostaa hänen tilanteeseen sopeutumistaan ja heittäytymistään. "Jos paikka on kerran autio kuten annoitte ymmärtää, niin eikö se siinä tapauksessa olisi melko takuuvarma piilopaikka? Onko se sijainniltaan hyvä, näkyykö siitä useampaan eri suuntaan?" Mitä, nytkö se ihan tosissaan alkoi udella keskustelunaiheena olevan linnan yksityiskohtia ja haitta- sekä hyötypuolia?
Kuten arvata saattoi, Lucas asettui ilman muuta sisarensa puolelle. Katse käännettiin uhmakkaana Spyroon, jonka hän arvasi heti kumoavan oitis, sen kummemmin asiaa edes ajattelematta. "Vaikket sä mun mielipiteitä pidäkään juuri minään, niin musta toi on ihan harkitsemisen arvoinen idea."
|
|
|
Post by spyrre on Nov 24, 2011 20:00:48 GMT 3
Aivan oletusarvona Spyro oli eittämättä odottanutkin jonkinlaista vastahankaa ainakin yksisilmän suunnalta eikä tämän ylimielisesti tuhahteleva mielenosoitus (joka tosin kostautui samantien purppuratukan riemuksi) tullut minkäänlaisena yllätyksenä, mutta se, jonka tämä hetken puhistuaan jopa ilmoitti asenteensa perusteluksi nappasi kyllä pojan melkoisella yllätyksellä. Se oli mulkoillut punatukkaa siihen malliin että odottikin tämän pian heittävän jotakin typerää protestia jo etukäteen asennoituen niin ettei häntä kiinnostanut mitä yksisilmä kitisisi, mutta ohimennen havaittu pieni epäröivä olemus Sirlan suunnalta sai Spyron silmäämään tyttöä hiukan kummeksuvasti. Syy reaktioon paljastuikin pian Lucasin ilmoittaessa kovaan ääneen kuinka typerä lohikäärme oli halutessaan suunnata siipensä kohti vuoristoa sellaisen simppelin faktan vuoksi että jo kauan vihatun mustakaavun linnoitus sattui ilmeisesti sijaitsemaan taktisesti juuri tuolla. Nulikan ilme kieltämättä venähti hiukan sen selvästikin kuullessa koko asiasta aivan ensimmäistä kertaa, ja vaikka sen härkäpäinen olemus horjui hiukan poika rypisti kuitenkin epäilevästi kulmiaan ollen ilmeisestikin juuri aikeissa ilmoittaa että epäili vahvasti tämän argumentin todenpitävyyttä, kunnes Sirla puuttui asiaan. Poika säpsähti hiukan jääden hetkeksi tuijottamaan varasta melko häkeltyneenä tämän omalla repliikillään vahvistaen Lucasin antaman informaation, jopa tästä huolimatta hiukan puolustellen alkuperäistä suunnitelmaa.
"Mit--- pirustako mä olisin sen tiennyt!" Se puolustautui käyden äkkiä asteittain epäröivämmäksi siitä huolimatta että oli hetki sitten ehdottanut suuntaa aivan itse, silmäillen vastahakoisesti ensin vuorten ja sitten Sirlan suuntaan. Vaikutti siltä, että lohikäärme olisi oikeastaan ollutkin kääntämässä kelkkansa varsin nopeasti saatuaan tietoonsa tuon pienen mutta melko oleellisen yksityiskohdan mokoman linnan sijainnista (tosin länteen se tuskin olisi vieläkään suostuvainen suuntaamaan kun onnistuisi hahmottamaan ilmansuunnat) olematta erityisen halukas haahuilemaan kyseisen rakennelman lähimaastoon vaikka silmäpuoli olikin väittänyt tämän herran olevan jo edesmennyt (kieltämättä Spyro ei ollut vieläkään aivan vakuuttunut tästäkään faktasta koska, no, mikäs pahan tappaisi, olihan Lucaskin vielä elossa) ja tuskin olisi ollut vaikka olisi tiennytkin varmasti paikan olevan tyhjillään... mutta ilmeisesti Sirla oli asiasta eri mieltä. "Eh? Oletko sä vakavissasi?" Purppurapää töksäytti tuijottaen tätä epäuskoisesti sotkuisen tukkansa alta ja raaputti levottomana niskaansa, mutta yllättäen ei vielä älähtänyt mitään vaikka vastalause selvästi kytikin aivan pinnan alla heti kun tämä oli vain päässyt perille mihin Kottarainen oli pyrkimässä.
Aivan vain pelkkä ajatuskin lähestyä paikkaa suosiolla oli omiaan aiheuttamaan kylmiä väreitä ja nulikka värähtikin epämukavasti hatarien muistikuvien noustessa jostakin mielensyövereistä. Hän oli nähnyt linnan kerran, kaukaa, vaikka ei tämän sijaintia tuntenutkaan. Se oli kohonnut horisontissa taivasta vasten dramaattisena silhuettina karun, kivisen maiseman keskellä kun häntä oli raahattu huonovointisena, avuttomana ja sidottuna sitä kohden... ja sitten, hän ei ollutkaan enää ollut siellä, vaan yksin keskellä metsää tietämättä edes miten oli sinne päätynyt. Muistikuva oli hatara ja tuntui kuin painajaisunelta, mutta vaikka ei vieläkään ajan kuluessa ollut onnistunut kunnolla selvittämään tätä tapahtumaa mielessään, tunne jonka kuva aiheutti esiin noustessaan sai pojan vieläkin haluamaan vain kääntyä ympäri ja painua niin kovaa kuin mahdollista vastakkaiseen suuntaan.... ehkä vaikka se sattuisikin jostakin kohtalon oikusta olemaan juuri kelvoton länsi minkään paremman ilmansuunnan sijasta. Mutta niin levottomaksi kuin olonsa äkkiä tunsikin, nyt oli läsnä muitakin, kolme joukosta varmasti vain odottaen merkkiä heikkoudesta jotta voisi kieroillen käyttää tätä jotenkin hyväkseen. Spyro veti henkeä ja kirskautti hampaitaan vaivoin hilliten itsensä parhaansa mukaan ja luotuaan vielä murhaavan katseen Lucasiin pakottautui kuuntelemaan mitä varas ehdotti vaikka kurtisti kulmiaan tälle melkosesti. Kuitenkin tämä oikeastaan näytti jopa antavan ehdotukselle ajatusta kuullessaan tytön perustelut vaikka käsi olikin jälleen noussut haromaan vastahankaisesti takaraivoa. "Eh... no niin. Mut me ei voida olla varmoja siitä. Mä en ainakaan ole nähny sen hullun raatoa missään, tuskin säkään" Se huomautti haparoivalla sävyllä, kunnes jämäköityi hiukan ja veti kätensä jälleen puuskaan kuin se olisi muka tehnyt laihasta nulikasta uskottavamman... tai ehkä se tekikin, jos verrattiin jatkuvaan silmien räpyttelyyn ja takaraivon haromiseen, mutta kuitenkaan vaikutelma tuskin oli niin hurja kuin tämä itse olisi toivonut. "Ja, tuota, jos se hiippari on joka tuo yksi sen väittää olevan, etkö luule että se pirulainen majailee juuri siellä jos se on vielä sen toisen hullun asioillakin juoksemassa?" Spyro puhui selkeästi lähinnä Sirlalle, nyökäten "tuo yksi" -ilmaisun kohdassa alleviivaavasti Lucasin suuntaan muuten oikeastaan jopa hiukan vältellen tämän tai muiden epämieluisten seuralaisten suuntaan katsomista pitääkseen ajatuksensa edes jotenkin kasassa. Mutta, kuitenkin... nyt kun he tiesivät missä mahdollisesti edesmenneen maagikon linnoitus oli, oli heillä edes jonkinlainen kiintopiste, jos ei muuten niin ainakin siinä mielessä että he tiesivät mihin suuntaan tuijotella pahaa aavistellen... vaikka, eh, vaikutti siltä että Sirla oli ilmeisesti tiennyt alunperinkin. Spyro vilkaisi tätä vaiteliaana pyöritellen ristiriitaisia pohdintoja mielessään, melkein harhautuen jälleen sotkemaan takaraivoaan ennen kuin hoksasi tätä itsekään.
Asiaan äkkiä odottamatta puuttuva kolmas osapuoli hätkäytti nuhruisen purppuratukan kuitenkin ajatuksistaan, saaden tämän nostamaan yllättyneen katseensa kohti astelevaan Lucyyn, kieltämättä rypistäen tämän kommentoinnille kulmiaan melkoisesti. "Mitä se sua liikuttaa? Sanoit että ette tiedä tästä mitä tapahtuu mitään ja että haluat vaan roikkua mukana tuon kiusana?" Natiainen huomautti terävähkösti mutta suuremmin korottamatta ääntään, luoden pisteliään katseen vaiteliaaseen huuhkajaankin vaikkei tämä mitään ollut kommentoinutkaan. Kissakaan ei näyttänyt arvostavan tätä vaan pörhisteli vihamielisesti Abrahamille purppuratukan jalan takana piilotellen ja luimisteli korviaan. Mutta vaikka kyräilikin alleviivatun torjuvana Spyro vastasi yllättäen vain jonkinlaisella epämääräsellä silmäyksellä Lucasinkin päätyessä odotettavasti kannattamaan ikävän siskonsa jostain syystä mukaan tuppaamaa ideaa ja tuijotteli vaiteliaasti hetken jonnekin vuoriston suuntaan. Jostain syystä kaikki, jopa Sirla jonka mielipiteellä oli jopa jotain väliä, tuntuivat kannattavan ideaa, ja varsinkin tämä seikka sai lohikäärmeen epäröiden oikeasti miettimään argumentteja painiskellen henkilökohtaisten tuntemustensa kanssa. Hän tiesi, että koko juttu haiskahti ja tuntui huonolta... mutta ikävä kyllä he eivät tarvinneet nyt tunnetta, vaan järkeä.
"Sä tiedät, missä se tarkalleen on." Se äkkiä totesi nostaen pistävän katseensa vaihteeksi ihan suoraan Lucasiin vaikkakin tyyliin, joka viesti ettei poika pitänyt yhtään siitä mitä sanoi, ennen kuin käänsi katseensa Lucyn kautta Sirlaan. "Jos se paikka on oikeasti tyhjä, niin sieltä voi varmaan löytää jotain josta voidaan ehkä saada jotain selville. Ja jos se ei ole....." Katse vaelteli hiljakseen merkitsevästi takaisin sisarusten suuntaan murahduksen keralla. "....niin mä ainakin tiedän mitä odottaa. Jos se tyyppi on siellä, voidaan ehkä yllättää se. Ja tällä kertaa jos se ilmestyy jostain, irrotan sen pään. Hitto, tästä sokkona juoksemisesta mitään hyötyä ainakaan ole, pakko kai ainakin vilkaista." Spyro vaikeni jälleen hampaitaan kirskauttaen ja haroi hiuksiaan, kääntyen nyt luomaan yllättävän vihamielisen katseen vaihteeksi vuoriston suuntaan. Kai olento oli hetken mietittyään saanut tarpeekseen paniikinomaisesta pakoilusta ja nyt, vaikka edessä häämöttikin mahdollinen ansa se päättikin kääntyä turhautuneisuuden puuskassaan kohtaamaan tämän, luottaen siihen että päähänpiston odottamattomuus puolellaan pääsisi rysähtämään taivaalta suoraan väijyssä istuvan hiipparin niskaan tämän istuessa odottamassa pahaa-aavistamattomia uhrejaan aivan toiselta suunnalta. Nulikka loi äkäisen mulkaisun epäilevään kolmikkoon kuin odottaen vastaväitteitä ennen kuin kääntyi katsomaan jälleen Sirlaa kysyvästi.
|
|
|
Post by wuz on Nov 24, 2011 22:04:55 GMT 3
Koko keskustelu tuntui saaneen äkisti odottamatonta tuulta purjeidensa alle, eikä Kottarainen juurikaan pitänyt sen valitsemasta suunnasta. Hetken hänestä tuntui kuin olisi seisonut jossakin kauempana tarkkailemassa ulkopuolisena tuota heidän pientä seuruettaan pähkäilemässä sellaisen asian kanssa, jota hän ei normaalisti kuuna päivänäkään olisi tullut muutoin ajatelleeksi. Lucyn osanotto keskusteluun, Lucasin suorastaan anova pyyntö Spyrolle harkita koko asiaa ja loppujen lopuksi Spyron äkkinäinen myönteisyys ottaa selvää asiasta sen sijaan, että olisi pitänyt matalaa profiilia ja suunnitella koko asia kunnolla alusta loppuun saakka. Sirla nielaisi, sanat tuntuivat takertuvan kuivana klimppinä hänen kurkkuunsa ja vaikka ulkona olikin viileä, tunsi hän silti hikikarpaloiden kohoavan kuumottavina iholleen. Inhottavinta koko tilanteessa oli se, etteivät he aivan hukkateillä voineet olla... Ehkä linnasta toden totta löytyisi jotakin, joka auttaisi heitä pääsemään harmaahiuksisen himomurhaajan niskan päälle, elleivät he sitten onnistuisi löytämään kyseistä haamukostajaa sieltä ja yllätysmomentin kanssa sitten päästäisivät tämän päiviltä... kai. Entä jos miekkonen tosiaan kököttäisikin linnassa odottamassa heitä? Mitä sitten? Olisiko heistä vastustamaan tuota kirottua peter panin irvikuvaa, joka oli etsinyt heistä jokaisen yksitellen käsiinsä ja riivannut ja kiusannut kuin mikäkin räyhähenki ja piinaaja? Sirla siirteli painoaan jalaltaan toiselle levottomana, eikä hetkeen seurannut tarkkaavanlaisena keskustelua, ennen kuin havahtui Spyron kysyvänlaiseen katseeseen. Se ei osannut sanoa mitään, näytti raukka kalvenneenkin hieman kaiken tämän ankaran ajatustyöskentelyn ja kaikenmaailman kauhuskenaarioiden mielessään maalauksen jäljiltä ja joutui tovin aukomaan ja sulkemaan suutaan ennen kuin sai muodostettua minkäänlaisia järkeviä lauseita. "Olen samaa mieltä Spyron kanssa. Ties kuinka kauan joutuisimme pakoilemaan sitä tyyppiä, joten parempi kai suunnata suoraan mahdolliseen suden luolaan ja käyttää yllätysmomenttia hyväksemme, jos siihen tarve ilmaantuu," se sanoi ääni värähtäen, vaikka lauseen loppua kohti onnistuikin tavoittamaan itselleen tyypillisen itsevarman äänensävyn. Vihreiden silmien katse kävi Lucasissa ja Lucyssa, kunnes pysähtyi Spyroon. Toivottavasti Purppurainen oli varma tästä, Sirla ei nimittäin ollut, mutta kieltämättä idea oli paras (ja taatusti myös hulluin ja uhkarohkein) kuin mitä aiemmin esitetyt.
Lucas risti käsivartensa munkinkaavun hihat kahisten rinnalleen ja nipisti arpiset huulensa tiukasti yhdeksi viivaksi. "Osaisin sinne vaikka silmät ummessa," se vastasi vakavana Spyron esittämään kysymykseen, eikä ääneessään ollut tippaakaan rehvakkuutta tai lesoamista. Ilmeisesti asia ei ollut Lucasille minkäänlaisen ylpeydenaihe, päinvastoin. Ennen kuin hiljaisuus äityisi yhtään sen vaivaannuttavammaksi, avasi silmäpuoli suunsa vielä uudelleen. "En ole käynyt siellä sen jälkeen, kun otin yhteen Wendomin kanssa. Sen jälkeen lähinnä systemaattisesti etsin käsiini sen alaisia ja päästin niitä päiviltä. Mä en olisi uskonut että joutuisin palaamaan sinne vielä..." Lucy nosti hansikoidun kätensä veljensä harteille kuin rohkaistaakseen tätä jatkamaan, kun punatukkainen kloppi kerran oli päättänyt suvaita avata sanaisen arkkunsa, mutta nuorukainen vain hengähti tukahtuneen turhautuneesti, siskoaan vilkaisten. Lucyandra nyökkäsi veljelleen, vilkaisi sitten Spyroa (jättäen täysin kommentoimatta toisen asiattomaan huomautukseen siitä, ettei häntä muka kiinnostanut ja että täysin vain veljensä kiusana ajatteli roikkua riippakivenä seurueen matkassa), kunnes kääntyi olkansa yli katsomaan päälle parimetristä puolihuuhkajaa. "Otin vapauden ostaa majatalon omistajalta hieman matkatarvikkeita, joiden ajattelin tulevan mahdollisesti tarpeeseen," hän sanoi, yhä Abrahamia katsellen, joka heilautti olaltaan suuren repun tapaisen esiin, ottaen samalla pari askelta lähemmäs Spyroa, Sirlaa, Lucasia ja Lucya. No johan nyt oli markkinat, aivan kuin tyttö olisi ollut alun alkaenkin varma siitä, että hän ja hänen lemmikkipöllönsä olisivat saaneet luvan liittyä seuraan... Suurten, vihreiden sielunpeilien katse käännettiin jälleen Spyroon, joka oli näinikään päätöksenteossa kohonnut ainakin Lucyn silmissä jonkinlaiseen johtaja-asemaan. "Peitteitä, ruokaa, tulentekovälineet, kaikenlaista mikä saattaa osoittautua hyödylliseksi."
Sirla napautti suunsa kiinni ja päätti jättää mainitsematta, että tulen teko sujui heiltä ihan ilman välineitäkin, ja sen sijaan tönäisi ystävällismielisesti Spyroa olkapäällään. "Ei kai sitten muuta kuin matkaan vain," hän sanoi, ja hymyili aavistuksen.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 25, 2011 18:42:02 GMT 3
Spyro ei ollut aivan varma olisiko hänen pitänyt olla pettynyt vaiko helpottunut kun silminnähden hermostunut Sirla viimein avasi suunsa ja antoi suostumuksensa äsken pohditulle suunnitelmalle. Jos aivan rehellisiä oltiin, myöskään purppuratukka ei ollut erityisen innostunut suunnitelmasta ja jos ympärillä olisi ollut vähemmän painostavaa porukkaa se olisi saattanut hermoilla avoimesti enemmänkin, mutta kuitenkin päätyi nyt nyökäyttämään vaisusti varkaan kommentille suoden muillekin läsnäolijoille synkän vilkaisun. Ei, Spyro ei ollut oikeastaan sen varmempi tästä kuin kukaan muukaan, mutta suoraan sanottuna toinen vaihtoehto jonka hän oikeastaan keksi olisi jatkaa sokeaa pakoilua ja vain odottaa koska hiippari vain soisi heille kunnian vierailulle kun he sitä kaikkein vähiten odottaisivat, eikä leikkiminen tämän pirulaisen ehdoilla miellyttänyt poikaa tippaakaan, niin paljon kuin uusikin suunnitelma aiheutti hänelle kylmiä väreitä. Mutta myös Sirla tuntui hermoilevan nyt melkoisesti joten lohikäärme pakotti itsensä ryhdistäytymään... oikeastaan näyttäen tällä hetkellä jopa pahaenteisen odottavalta silmäillessään kaukaisten vuorten suuntaan jotka kätkivät mokoman pahuuden pesän keskelleen. Ilmeisesti myös vastahankainenkin lohikäärme saattoi saada tarpeekseen kun sitä tökittiin tarpeeksi, ja nyt kun se jopa epäili että koko vainon alku ja juuri oli ulottuvilla olento tuntui jopa melko motivoituneelta yrittämään purra tätä naamaan kun kerran tilaisuutta tarjottiin. Ehkä idea ei ollut kovinkaan punnittu ja mahdollisesti jopa hätiköity, mutta Spyro selvästikin toivoi voivansa viimein lopettaa koko pelleilyn kerralla, olisi perillä hiippari odottamassa taikka ei.
Eipä aikaakaan kun loputkin kyseenalaisesta joukkiosta tarjosi kannatuksensa, joka sai vuoria murhaavasti mulkoilleen ja hampaitaan varsin jännittyneenä kirskutelleen nulikan havahtumaan mietteistään ja vilkaisemaan jälleen hiukan häkeltyneenä sisaruksia. Tässä äkillisessä yhteistyöhalukkuudessa joka suorastaan melkein lähenteli avuliaisuutta oli selvästikin jotakin mitä olento ei ollut odottanut vaikka määränpäätä olikin juuri hetken verran vastahankaisesti yhdessä pohdittukin ja kun keskustelua vielä käytiin vakavan asiallisesti purppuratukka oli hetken verran jälleen melko hämillään. Se normaaliksi käynyt ärähdyksillä suoritettu kommunikointi takertui äkkiä kurkkuun kun tälle ei oikeastaan ollut nyt vastakaikua jättäen laihan nuorukaisen yllättävän vaiteliaaksi. Ja mitä hiton kieroilua tämä nyt oli, Lucas tuntui äkkiä puhuvan asioista joita he olisivat jo aiemmin tahtoneet tietää vastaan panematta sekä huolestuttavan suoraan! Spyro vilkaisi miekkosta kyräilevästi sekaisten etuhiustensa alta tämän ilmoittaessaan osaavansa kysytyn reitin vaivatta, ja lisäten vielä kertomalla käyttäneensä aikaansa väittämänsä velhonmurhan suoritettuaan myös tämän alaisten hengiltä jahtaamiseen. Ja tämäkin tuli kerrottua rauhallisesti, ja aivan kysymättä! Purppuratukka rypisti kulmiaan epäillen, mutta odottamattomasti ei kommentoinutkaan mitään vaan käänsi pian vaivautuneena katseensa muualle murahtaen itsekseen.
Sitten, aivan kuin kaikki äkillinen yhteen hiileen puhaltaminen ei olisi ollut vielä tarpeeksi surrealistista, keksi silmäpuolen likimain yhtä epäilyttävä sisko lisätä vielä pökköä pesään toteamalla suoraan mutta silmille hyppimättä Spyroa tarkastellen hankkineensa omin lupinensa hyvin tarpeellisia varusteita joukon käyttöön jo ennen kuin kukaan lähtijöistä oli edes ehtinyt tajuta tämän melko oleellisen asian onnistuneen kaikessa kaaoksessa lipsahtamaan mielestään vaikka juuri tätä asiaa silmällä pitäenhän oli vaarallinen reissu lohikäärmeen luolalle valuuttaa hakemaan tehtykin. Poika räpäytti silmiään muutamaan otteeseen, vilkaisi neidon takana varustereppua esittelevään huuhkajaan ja päätyi jälleen varsin nopeasti yskähtämään ja haromaan takaraivoaan vaivautuneena. Ai niin, hitto. Hänen oli ollut tarkoitus hoitaa tuo asia itse eilen illalla.... mutta ei käynyt kieltäminen etteikö tuon pahuksen hienohelman kaukonäköisyys olisi oikeastaan ollutkin melko, eh, hyödyllistä. Mitä hittoa tämä nyt oli olevinaan, purppurainen oli olettanut joutuvansa raahaamaan mukanaan joukkoa vastahankaista, kitisevää ja ennen kaikkea mahdollisesti vaarallista painolastia, ei ketään, eh, suoranaisesti hyödyllisiä piirteitä osoittavaa. Vähempikin pisti hetkeksi hiljaiseksi, kunnes poika kuitenkin hetken epäröivästi huuhkajaa ja sisaruksia silmäiltyään nyökäytti hiukan vastahakoisen hyväksyvästi.
Vaikka olikin varmasti yksi joukkion kärkkäämmästä, itsepäisimmästä ja äänekkäämmästä päästä, Spyro oli kuitenkin loppujen lopuksi kaikkea muuta kuin luontainen johtaja, vaikkei käynytkään kieltäminen että hän pienen porukan siipinä olisi se joka sanoisi viimeisen sanan siitä mihin mentäisiin. Moinen äkillinen huomio ja odottavat katseet pistivät kieltämättä natiaisen pasmat hetkeksi sekaisin mutta Sirlan tönäisyn ja ystävällisen kehotuksen havahduttamana se kuitenkin lopetti vaivautuneen tukkansa sotkemisen ja yritti nopeasti tavoittaa edes jotain jonnekin hetkeksi hukkuneesta arvokkuudestaan... jos nulikalla nyt oli sellaista koskaan ollutkaan. "...eh. No, tuota, eiköhän siinä sitten ollukin kaikki." Se aloitti, selvitti kurkkuaan ja suoristautui hiukan kääntäen katseensa takaisin kahteen uusimpaan jäseneen melkeinpä harkitsevaan sävyyn, urahtaen kohta tyytymättömästi. "Mä arvaan, ettei kumpikaan teistä osaa lentää, vai mitä?" Poika spekuloi vastahakoisesti, heilauttaen sitten tuskastuneena käsiään, mitä luultavimmin kieltävän vastauksen saadessaan. "No helv--- Olkoon. Ei kai tässä muutakaan voi, jos kerran olette väkisin tulossa..." Purppuratukka puuskahti, vilkaisi Sirlaa jotenkin alistuneeseen sävyyn ja kääntyi sitten itsekseen jupisten tallustelemaan hiukan kauemmas etsiskelläkseen erästä tiettyä pientä esinettä taskunsa pohjalta kuitenkin sen verran salamyhkäisesti että toivoi ettei kukaan asiasta perillä olematon tajuaisi mitä hän teki.
Nyreä, nuhruinen nulikka pysähtyi noin kymmenisen metrin päähän muista, vilkaisi taakseen kuin tilanteen tarkistaen ja nappasi sitten katseilta suojassa sormuksen taskustaan. Näky oli varmasti jo tuttu suurimmalle osalle läsnäolijoista kun purppuratukka alkoi vääntyä ja kasvaa aivan uuteen uskoon, kunnes pihalla korskahteli ja levitteli savua puhallellen siipiään tuo kookas, suomukas peto. Lohikäärme ravisti sarvekasta päätään henkäisten helpottuneena päästyään jälleen omaan hahmoonsa, kääntäen sitten päätään mulkaisemaan siivekkään hartiansa ylitse Tulisielujen joukkueen jäseniä huomattavasti aiempaa vakuuttavampana, tulihan kyseinen mulkaisu tällä kertaa monta metriä korkeammalta äkäisen lyhyen nulikan yläviistoon tuijottelun sijasta. "Sirla sitten eteen ja korsto taakse, haluan nähdä mitä hittoa siellä oikein tapahtuu. Ei mitään temppuja." Matelija huomautti vielä, aivasti sitten äkkiä pärskäyttäen savupilven sieraimistaan jääden itsekseen kiroten ravistelemaan päätään kai odotellen enemmän tai vähemmän innokkaasti matkustajia ja matkaan lähtöä. Siitä, kuinka tämä järjestely nyt tulisi toimimaan ilman mitään ihmeempiä järjestelyjä hän tosin ei ollut aivan varma, Spyro ei muistanut koskaan aikaisemmin kantaneensa näin montaa matkustajaa kerralla... saati sitten ketään erityisen kookasta. Abrahamin ja tämän jättimäisen aseistuksen suuntaan luotiin pieni hiukan huolestunut vilkaisu mutta olento ei kuitenkaan vielä sanonut mitään. Ei kai sitä auttanut kuin kokeilla, ellei paikalle mystisesti ilmaantuisi toista kyyditsemään halukasta lohikäärmettä tai sopivaa siivekästä ratsua.... Olisi tietysti helpottanut asiaa melkoisesti jos tämä tipu olisi osannut lentää aivan itse, mutta körilään näyttäessä uhkaavan siivettömältä Purppurainen ei pitänyt tätä kovinkaan todennäköisenä.
|
|
|
Post by wuz on Nov 30, 2011 20:45:38 GMT 3
Kun toista kantoavuliasta lohikäärmettä ei ilmaantunut paikalle kuin taikaiskusta, alkoi tuo muutaman hengen seurue liikehtiä hiljakseen askeltaen kohti purppuratukkaisen pojan tilalle kohonnutta suomukasta petoa. Sirla alkoi jo tottua ystävänsä muodonmuutokseen, vaikka olikin vielä jokin aika sitten hätkähdellyt alituiseen korkealta yläilmoista vastailevan Spyron ääntä, mutta oikeastaan ainakin tällä hetkellä pojan todellisessa hahmossa oli jotain melko turvallista. Lucas sen sijaan värähti tahtomattaankin joutuessaan todistamaan taas vihamiehensä muodonmuutosta, nytkähteleviä, pituuttaan venähtäviä raajoja ja ihon läpi esiin puskevia violetteja suomuja ja käänsi katseensa pois. Vasta kun jättikokoinen matelija pärskäytteli savupilviä sieraimistaan ja komensi istumajärjestyksen, käänsi silmäpuoli katseensa takaisin Spyron puoleen, asianmukaisesti toki silmiään pyöräyttäen. Tuhahtaa se ei enää yrittänyt, sillä viime kertainen yritys oli yhä ihan liian tuoreessa muistissa hänelläkin, joten silmien ylimalkainen pyörittely sai riittää paheksuvaksi eleeksi.
Lucasin sisar sen sijaan suojelijoineen tarkkaili silmä kovana Spyron äkillistä muodonmuutosta osoittamatta minkäänlaista hämmästyneisyyttä saatika pelkoa. Pikemminkin tyttö näytti kiusallisen uteliaalta ja aidon kiinnostuneelta tätä muodonmuutosprosessia kohtaan, vaikka olisi helposti kuvitellut hienostoneidin vähintäänkin ilmeilevän kauhistuneena tai edes inhoten. Minkäänlaista näkyvää reaktiota itse muotoa muuttaminen ei kuitenkaan saanut hänessä aikaan, vaan pikemminkin Spyron latelema istumajärjestys aiheutti jonkin sortin tyytymättömyyden ilmenemistä. Vaikka moinen tunnetila olikin hetken aikaa luettavissa neidin kopeilta kasvoilta, hän ei siitä huolimatta vastoin odotuksia alkanutkaan inttää vastaan, vaan seurasi Kottaraisen vanavedessä Spyron välittömään läheisyyteen. Sirlalle lohikäärmeen selkään kapuaminen ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia, sillä hänhän oli sitä ennenkin tehnyt, ja tottahan Purppurainen avitti ystäväänsä hieman kumartumalla, mutta hameeseen sonnustautunut Lucy oli kyllä ilmiselvän avun tarpeessa. Ei hänen tosin tarvinnut edes pyytää, kun suojelijansa, tuo kahden ja puolen metrin mittainen puolihuuhkaja Abraham, sanattomasti avusti neidin lohikäärmeen selkään, Sirlan kohteliaasti ojentaen kätensä Lucasin sisarelle. Auttoipa Abraham silmäpuolenkin ylös, ja kapuaminen sujuikin häneltä tällä kertaa huomattavasti helpommin kuin viime kerralla ja ennen kaikkea ilman ylimääräistä jupinaa tai nurinaa.Viimeiseksi tuo korsto reppuineen ja miekkoineen kiipesi itsekin violetin lohikäärmeen selkään yllättävän ketterästi kokoonsa nähden, ja asettautui Spyron vaatiman istumajärjestyksen mukaisesti viimeiseksi kolmen muun matkalaisen taakse.
Kottaraista kieltämättä kuumotti tuleva liikkeellelähtö ja matkanteko... Lucyn sirosormiset kädet hänen vyötäisillään pitivät kiinni hienostuneesti mutta samalla jokseenkin pihtimäisessä puristuksessa, eikä varas voinut estää kylmiä väreitä kapuamasta pitkin selkäpiitään. Toivottavasti Lucyandra ei keksisi mitään idioottimaista veljensä kanssa kuten vaikkapa tönäistä varasta alas kesken lennon... Tuskinpa sentään, eiköhän Spyro puuttuisi asiaan siinä tapauksessa, tavalla tai toisella. Sirla loi vielä viimeisen silmäyksen olkansa yli Lucyyn, tämän takan kyyhöttävään Lucasiin ja silmäpuolen takana kiinnostuneena Spyron nahkaisia siipiä tutkivaan Abrahamiin, ennen kuin käänsi vihreiden sielunpeiliensä katseen takaisin eteen. Hän kumartui aavistuksen verran eteenpäin Spyron kaulaa vasten kuin päästäkseen hieman lähemmäs ystäväänsä, painaen sormenpäänsä tiukasti violettien suomujen poimuihin. "Olemme kaikki nyt valmiita, lähdetään vain heti kun tahdot," tyttö kommentoi asiallisesti kuin olisi tehnyt tilannepäivitystä, vaikka varmasti Purppurainen oli hyvinkin perillä painolastistaan. Kunhan kaikki nyt vain sujuisi hyvin... Vaikka toisaalta, liikkeellelähtö ja lentomatka tuskin olivat heidän huolenaiheistaan ne vähäisimmät.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 1, 2011 2:07:10 GMT 3
Pieneksi pettymyksekseen lohikäärme ei saanut muodonmuutoksensa jälkeen ympäri kääntyessään silmiinsä järkyttyneitä tai kunnioittavia katseista joukon uusimpien osapuolien suunnalta... tai no, Abrahamhan jo tiesi kuka hän oli alunperinkin mutta edes hienostelevan hameniekan kasvoilta ei erottunut niin hämmästystä kuin pelästystäkään vaan kaikki mitä huomattavasti kookkaammaksi paisunut purppurainen natiainen sai irti oli lähinnä kiinnostus, mikä saikin olennon jäämään tuijottelemaan neitosta hetkeksi savua puhallellen. Syystä tai toisesta peto tunsi olonsa melko epämukavaksi moisen viileän uteliaan tuijotuksen edessä oli kyseessä tällä hetkellä paljon pienempi silkkihamosiin pukeutunut neitokainen tai ei, ja olento pärskähti itsekseen yrittäen kohentaa asentoaan vielä aavistuksen suuremmaksi levittämällä siipiään ja nostamalla kaulansa ennen kuin alkoi jaella käskyjä istumisjärjestyksestä ja valmistautua lähtöön. Noh, edes silmäpuoli näkyi kyräilevän vähän taustalla, siihen oli Spyron tyytyminen, joukkion alkaessa maleksia lähemmäs kärsimätöntä ja ilmeisen tyytymätöntä lohikäärmettä Sirla etunenässä. Lohikäärme puhahteli itsekseen silmäillessään varkaan ylitse perässä kuljeksivaa kolmikkoa laskien kuitenkin päänsä alas jonnekin tytön hartian tuntumaan ennen kuin kumartui päästämään tämän kiipeämään selkäänsä. "Jos tapahtuu jotain... niin pidä kiinni jostain." Se totesi matalasti hampaidensa välistä kuin epäillen että saattaisi joutua heittämään jonkun alas jos ongelmia ilmenisi, kuitenkaan irrottamatta katsettaan varsinkin Lucasista ja Abrahamista (tosin kieltämättä pälyillen Lucyakin aavistuksen) kohottaen sitten jälleen murahtaen sarvekasta päätään ja lysähti vastahankaisen avuliaasti vatsalleen viileään soraan jotta kyytiläisillä olisi huomattavasti pienempi kiipeäminen ylös suomukkaaseen selkään. Sirla sai tutusti jopa apuakin vaivoissaan sen parhaimman istumapaikan lisäksi jossa lohikäärme pystyi parhaiten mielestään pitämään tätä silmällä, mutta vaikka ei nyt suoranaisesti estellyt muitakaan matkalaisia peto teki selväksi näreytensä koko tilanteen suhteen tuijottelemalla valppaasti yläilmoista vieraiden kavutessa kyytiin enemmän tai vähemmän antamalla näiden kömpiä paikalleen itse miten parhaiten taisivat. Varsinkin Lucy mekkoineen sai osakseen tuhahtelua olennon pitäessä tämän hienoja asusteita lähinnä epäkäytännöllisinä ellei suorastaan jopa hölmöinä... ja kieltämättä Spyro tahtoi hyvin mielellään osoittaa kopealle neidolle että mitään palvelua tämän oli turha olettaa koska olento ei aikonut kuunnella valituksia niin kyydistä, säästä, ruuasta tai oikeastaan muustakaan mitä karussa maastossa nyt sattuisi tulemaankaan vastaan. Ja sitäpaitsi, neito sai jo apua muilta osoittautuessaan kiipeämiskyvyttömäksi hepeneineen huuhkajan saapastellessa lohikäärmeen kyljen tuntumaan nostaakseen tämän vaivattomasti paikalleen, Sirlankin vielä suopeasti avittaessa... liian suopeasti Spyron mielestä kuten Lucasinkin suhteen, mutta tällä kertaa olento sentään pysyi vaiti jopa silloin kun Abraham viskasi silmäpuolenkin ylös. Itse huuhkajamiehen tosin alkaessa kavuta porukan hännille (melkeinpä kirjaimellisestikin) Purppurainen urahti tyytymättömästi loksauttaen leukojaan. "Hei varo niitä kynsiä!" Tämä protestoi vilkuillen sitten hetken verran korston asettumista miekkoineen ja epäröi hiukan ennen kuin alkoi kömpiä hiukan huojahtaen jaloilleen. Ei käynyt kieltäminen että Spyro tunsi olonsa oikeastaan aika epämukavaksi juuri nyt. Jo Lucasin kanniskeleminen oli ollut aivan tarpeeksi paha, mutta nyt selkä tuntui olevan täynnä muukalaisia joihin hän ei luottanut saati tuntenut ja yksi epätavallisen painavakin yksilö... jonka kynnet ja kookas miekka lepäsivät ikävän lähellä hänen levottomasti kahahtelevia siipiään. Mutta... no, ei kai sitä muutakaan voinut... Tummat silmät vilkaisivat vielä epäröiden kaulansa juuressa istuksivaa Sirlaa, nyökäten sitten oikeastaan tuntien olonsa hiukan paremmaksi Kottaraisen ollessa lähellä kaikista muista epämiellyttävistä yksilöistä huolimatta, puhumattakaan pahaenteisestä määränpäästä. "...eh, no niin. Kai sitten... mennään." Lohikäärme aloitti, vilkaisten vielä kerran kantamustaan epäröiden tällä kertaa enemmän arvioivasti kuin kyräillen. Kolmekaan ihmistä eivät välttämättä olisi olleet suurikaan ongelma vaikka hän harvoin olikaan moista määrää kerralla kantanutkaan... mutta Abraham... no, huuhkaja ei ollut siitä kevyimmästä saati helpommin kannettavasta päästä. Purppurainen käytti hetken jupisemiseen ja kantamukseen totuttelemiseen samalla kun verrytteli siipiään tavoitellessaan jonkinverran vastahankaista Kissaa kouraansa kannettavaksi, ennen kuin veti henkeä ja kääntyi enemmän taikka vähemmän motivoituneena kohden pahaenteisiä vuoria. "Ei parane sitten pudota. Ja siivissä ei sitten roikuta!" Peto kuulutti vielä ennen kuin levitti lentimensä ja alkoi pyrkiä varsin epätasaista räpistelyä ylös ilmaan, joka saattoi kieltämättä olla hiukan epämukavaa selässäistujille.... tosin tällä kertaa mahdollisesti vain tahattomasti, eihän painovoimaa vastaan taistelu varsinkin kantamuksen keralla ollut mikään helppo temppu noinkaan kookkaalta siivekkäältä pedolta. Kun lohikäärme viimein pääsi irti maankamarasta ja alkoi kaarrellen ja siipiään hakaten kohota ylös vasten viileää, vuoristosta puhaltavaa viimaa tämä vilkaisi vielä kerran taakseen jonkin verran nyreästi nuhruisen majatalon suuntaan. Pihan toisella puolella jököttävän tallin ovelta kuului vaimea kolahdus sisältä talsineen, tällä hetkellä varsin tyrmistyneen tallirengin pudottaessa kantamansa työkalut käsistään ja jäädessä tuijottamaan leukansa auki loksahtaneena pihasta nousevaa petoa, varmaankin kiroten parhaillaan mielessään edellisiltaista ryyppäysmaratoniaan. Spyro päästi jonkinlaisen epämääräisen murahtavan naurahduksen hoksatessaan vastahakoisen silminnäkijän mutta iski pian lisää ilmaa siipiensä alle kadoten piakkoin tämän näköpiiristä puidenlatvojen taakse, jättäen jälkeensä koko pahanonnen-majatalon... joka taisi tosin olla viimeinen katto pään päälle tällä reissulla ennen viimeistä määränpäätä. --- Kuten ainakin Spyro oli uumoillut, lentomatka ei tosiaan ollut niitä kaikkein helpoimpia tällä kokoonpanolla ja jos lentäjällä ei ollut erityisen mukavaa niin ei varmaankaan myöskään tämän matkustajilla. Lohikäärmeen lento oli kuitenkin suurimman osan ajasta kaikkea muuta kuin tasaista varsinkin kun tämä joutui iskemään siivillään korkeutta, jonka varsinkin taaempana istuvat varmasti tunsivat itsessään... edessä, varsinkin lähempänä kaulan juurta oli sentään hiukan helpompaa mutta Sirla olikin varmaan jo ehtinyt tottuakin hiukan töyssyiseen etenemiseen, eihän tämä ollut ensimmäinen kerta kun tyttö istuskeli lentävän lohikäärmeen harteilla. Ilma oli kuitenkin edelleen viileä ja kostea myrskyn jäljiltä vaikka kalvakka aurinko uskaltautuikin välillä pilkistämään pilvien lomasta, mutta ikävä kyllä nämä muutamat vastahakoiset säteet eivät lämmittäneet paljoakaan varsinkaan vasten kasvoja iskevää tuulta ja viimaa. Lohikäärme eteni ripein siiveniskuin varsinkin alkumatkasta aina silloin tällöin taakseen vilkaisten kuin nähdäkseen miten matkustajat pärjäsivät (tai mitä varsinkin takaosassa istujat puuhasivat) vaikka kurkistelu tai tuulenpuuska uhkasi aina välillä iskeä otuksen kurssista varsinkin mukava roikkuvan Abrahamin painosta. Jotenkin tämä onnistui kuitenkin pitämään itsensä likimain oikeassa suunnassa ja luultavasti säilyttämään matkustajansakin, vuorien hiipiessä hitaasti lähemmäs laajan metsän takaa. Ymmärrettävästi olento ei ollut kovinkaan puhelias vaikka saattoi kyllä vastata jos tältä jotakin kysyttiin, mutta muussa tapauksessa Spyro oikeastaan aloitteli minkäänlaista kommunikointia illansuussa kun vuoren juuri alkoi lähestyä auringon alettua laskea hiljakseen. Murahduksella höystetyllä toteamuksella ilmoitettiin laskeutumisaikeet, pedon alkaessa viimein kaarrella alemmas pysähtyäkseen yöksi. Olento oli eittämättä varsin uupunut ja kohmeinen lennettyään koko päivän lähes levähtämättä (ja melkoisen huterilla yöunilla) joten laskeutumisesta tuli hiukan töksähtävä, vaikkakaan ei mitään niin katastrofaalista kuin heidän saapuessaan kaatosateessa majatalonrähjäkkeeseen. Matkustajat saivat kavuta alas miten kukin taisi, Spyron jäädessä hetkeksi paikoilleen vetämään henkeä ennen kuin alkoi edes kaavailla mitään leiriytymiseen liittyviä askareita. Pöheikössä vuorten juurella yöpyminen ei ehkä olisi se kaikkein hehkein ympäristö mutta valinnanvaraa ei nyt suuremmin ollut ellei tahtonut haahuilla vaarallisilla vuorilla kylmän ja pimeän yön aikana. Varmistettuaan ensin että Sirla (sekä Kissa) oli tallessa ja kunnossa lohikäärme vilkaisi epämääräisesti silmäpuolen suuntaan ennen kuin tapaili jonkinlaista repliikkiä. "Kaukanakin vielä? Missä päin se perhanan paikka tästä on?" Tämä murahti lyhyesti, toivoen että perille päästäisiin mahdollisesti seuraavan päivän aikana, aivastaen siitten äänekkäästi. ((No, jätin nyt tällaiseen kohtaan kun en viitsinyt venyttää enempää tähän hätään... mutta jatka miten haluat, voit vaikka hommata ne tästä loppumatkasta linnalle asti. Ja siirtyminen uudelle alueelle, peli jatkuu täällä: myrkmeren.proboards.com/index.cgi?action=display&board=vuoristo&thread=1929&page=1 ))
|
|