|
Post by Aqwell on Oct 27, 2009 18:07:20 GMT 3
Satar ei nostanut katsettaan Sharieliin, niin kuin yleensä naisen puhuessa. "Myrkytyksenomainen allerginen reaktio. Olen allerginen hopealle, niin kuin kaikki muutkin meistä" hän vastasi ei kovinkaan toivonrikkaalla äänellä. Pian hän kuitenkin nousi ylös hieman horjuen. Vaikka allergisen reaktion näkymäalue oli pieni, sen vaikutus tuntui koko kehossa ja sai lähetin hieman huojumaan. "Mahdollisesti Spinxin sydän. Sen sanotaan olevan timanttia" Satar vastasi Sharielin uuteen kysymykseen. Tietenkin naiset olivat kiinnostuneet kaikesta, mikä kiiltää ja näyttää arvokkaalta. Aqurae ei edes ollut olettanut Sharielin olevan muuta, koska yleensä itseään aatelisiksi luulevilla on luontainen ihastus kaikkeen kiiltävään. Kulta, hopea, jalokivet. Kaikki yleensä kelpasivat. Aquraetkin pitivät joistain jalokivistä, mutta ehdottomasti suosituin heidän keskuudessaan oli verikristalli. Se kuvasti heidän koko olemustaan jotenkin täydellisesti, ainakin jos osasi katsoa oikein.
"Matkantekomme tulee hidastumaan hieman" Satar ilmoitti ääneen, olihan Sharielin hyvä tietää tästä, "koska myrkytyksen laantumisessa menee hetki. Tähän ei ole mitään parannuskeinoa, joten sen pitää vain antaa olla. Koskeminen ei näin pienellä aikavälillä tapa, joten hengenvaaraa tässä ei ole." Se oli totta, mutta pidemmän aikaa kosketuksessa oleva Aqurae kyllä kuolisi ajallaan. Veressä vaikutus oli voimakkaampi, vaikkakin näytti hitaammalta. Se oli alkuun hidasta, mutta nopeutui hyvin nopeasti pysäyttämättömäksi.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Nov 7, 2009 13:03:34 GMT 3
Shariel kuunteli Satarin selitystä allergisesta reaktiostaan hopean kanssa. Niin mielenkiintoista kuin se olikin tytön huomio siirtyi ajoittain hieman muualle: Spinxxxxin jäännösten keskellä olevaan oletettuun timanttiin. "Hienoa kuulla, ehdin jo huolestua", Shariel vastasi miehen viimeiseen lauseeseen, ettei tämä onneksi kuolisi, siirtäen samalla katseensa tähän. "Tuota.. Saanko mennä katsomaan tuota spinxiä ?" Hän jatkoi hieman häpeillen. Toinen oli mitä luultavimmin vakavassa tilassa ja hän vain haikaili timanttien perään. Ihmiset luulisivat kuitenkin, että hän oli varastanut sen jostain.. Shariel huokasi pudistellen päätään ajatuksilleen. Ei hän niin ahne olisi, että asettaisi toisen vaaraan vain omien halujensa vuoksi.
[[ Lyhyt -_-]]
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 4, 2009 13:35:48 GMT 3
Satar käveli hyvin huterin askelin eteenpäin ottaen tukea seinästä. ”Voit toki. Siinä ei ole enää mitään vaarallista” hän totesi. Oli ymmärrettävää, ettei Shariel kyennyt keskittymään hänen tilaansa erityisen hyvin nyt, kun hänellä oli toinenkin ärsyke. Lähetti ei myöskään erityisemmin kaivannut huomiota itselleen, kun hän oli huonossa kunnossa, joten oli parempikin, että Shariel oli kiinnostunut timanteista. Se oli inhimillinen piirre samoin kuin huolestuneisuus, vaikkakin yleisempi ihmisillä, kuin Aquraeilla. Aquraeille oli ensisijaista, että lajitovereilla oli kaikki hyvin, vasta sen jälkeen tulivat maalliset kiinnostukset. Tässäkin vaiheessa, jos Shariel olisi ollut Aqurae, hän oletettavasti istuisi edelleen samassa kohdassa ja tulisi istumaan siinä, kunnes myrkytystila olisi haipunut. Ei ollut normaalia, mutta ei vaarallistakaan, että Aqurae jatkoi matkaansa ollessaan huonossa kunnossa, edes Satarille se ei ollut luonnollista, mutta lähetti oli saanut tarpeekseen näistä labyrinteistä ainakin vähäksi aikaa.
Sehilllan oli edelleen oma hilpeänoloinen itsensä ja oli innokkaasti johdattamassa heitä eteenpäin. Olento pyöri heidän ympärillään päästellen haukahtelevia ääniä, koska he olivat niin hitaita. Se huvitti Sataria, joka ei ollut koskaan omistanut pientä innokasta koiraa, joka olisi ollut samankaltainen. Hän oli kiertänyt kaikki kotieläimet kaukaa monestakin syystä. Olivat ne kyllä mukavia ja oli hauskaa, kun oli seuraa, mutta tuskin koira olisi Aquraessa selvinnyt. Sillä ei ollut riittävän hyvää pimeänäköä selvitäkseen siellä, eikä se tuskin osaisi varoa mitään Aquraen vaaroista. Sehillan kyllä voisi olla mukavakin lemmikki, mutta tuo otus kyllä katoaisi ennemmin tai myöhemmin tämän matkan aikana ja palaisi alempiin tasoihin.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Dec 8, 2009 23:04:33 GMT 3
Shariel heitti vielä yhden huolestuneen katseen Satariin, ennen kuin lähti varovaisesti kulkemaan kohti Spinxxxxin levinnyttä ruumista, jättäen taljansa miehen luokse. Joka paikka oli täynnä jotain tahmeaa ainetta johon, vaikka mies olikin sanonut sen olevan turvallista, Shariel varoi visusti astumasta paljailla varpaillaan. Loppua kohden se alkoi olla hankalaa, sillä ainetta oli melkein koko alueella, hänen tanssijan taidoistaan oli viimein hyätyötyäkin täällä alhaalla. Shariel käänsi hymyilevät kasvonsa hetkeksi Satarin suuntaan, samalla varmistaen, että tämä oli kunnossa, ennen kuin kumartui ottamaan jäännösten keskellä hohtelevan timantiksikin kutsutun kiven. Se oli reilusti hänen nyrkkinsä kokoinen ja kauniisti kiiltelevä..
Shariel pyyhki timantissa olevan töhnän käytävällä lojuviin irronneisiin kirjojen sivuihin. Hänestä oli etovaa kun joku näin kaunis asia oli jonkin noin ällöttävän peitossa. Hänelle ei tosin pälkähtänyt päähän, että tämä etova mönjä oli Spinxxxxin verta.. Sharielin palatessa Satarin luokse Sehillan oli jo valmiina lähtöön. Jatkamaan opastustaan kohti ylämaailmaa. Kohti heidän maailmaansa, joka erosi tästä alla olevasta paljon.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 27, 2009 18:44:02 GMT 3
Satar katseli sivusilmällä Sharielin taidokkaita liikkeitä ohi Spinxxxxin jäännösten. ”Se on vain pihkaa, ei sen vaarallisempaa” hän totesi, kun Shariel viimein palasi hänen luokseen. Aqurae otti tukea seinästä lähtiessään kävelemään Sehillanin perässä. Askeleet olivat jo vakaammat, mutta kestäisi vielä kauan ennen, kuin Satar luottaisi jälleen omiin jalkoihinsa. Niiden kertojen jälkeen, kun lähetti oli joutunut hopean kanssa tekemisiin, hän oli todennut, että hän kuului näihin keskivertoa voimakkaammin reagoiviin Aquraeihin. Se oli itsessään ei niitä parhaimpia toteamuksia, mutta minkä sille voi. Pian Satar huomasi selkeän muutoksen, ilma oli nyt kevyempää hengittää, kuin ennen. Se merkitsi sitä, että he olivat lähempänä maanpintaa. Vieläkään lähetti ei osannut sanoa, missä he olivat, koska vaikutti suuresti siltä, että Sehillan oli valinnut sellaisen reitin, mitä hän ei tuntenut. Satar ei kuitenkaan syyttänyt pientä luurankolohi-olentoa, vaan oli todella kiitollinen siitä, että oli hänet tavannut tälläkin kertaa. Mahdollisesti sattumaa? Vai oliko Sehillan vain kuullun, kuinka he olivat onnistuneet romahduttamaan tunnelin ylempänä labyrintissä ja päätellyt, että Satar oli tehnyt siellä jonkun virheen tähän labyrinttiin tottumattomana olentona. ”Olemme saapumassa ylempiin kerroksiin” Satar sanoi Sharielille, ”ilma on selvästi raikkaampaa ja kevyempää täällä.” Oli toki mahdollista, että Sharielkin oli huomannut muutoksen, mutta niin tarkkaan Satar ei ollut ihmisiin perehtynyt, että voisi lähteä arvioimaan sellaisia asioita. Sitä paitsi, poikkeuksia löytyi heissäkin.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Dec 27, 2009 20:50:27 GMT 3
Shariel kohotti kulmiaan kuullessaan Satarin sanovan sen olevan Vain pihkaa, mutta piti kuitenkin suunsa kiinni. Pihka oli tahmaista ja etovaa. Se tarhasi turkin pysyvästi pitkäksi aikaa ja siitä oli vaikea päästä eroon. Kun timantti oli niin puhdas, kuin sen sai paperin paloilla Shariel laittoi sen vyöllään riippuvaan pussukkaan turvaan.
Hän huomasi toisen olevan vieläkin heikossa kunnossa heidän lähtiessä matkaan, mutta tämän askeleet vakautuivat hetki hetkeltä enemmän. Sehillan kulki edellä tarmokkaasti, eikä aikaakaan kulunut kun Satar jo ilmoitti heidän saapuneen ylempiin kerroksiin. Sharielkin pystyi haistamaan sen heikosti. Raikkaampaa ilmaa. "Kyllä, huomaan sen", hän sanoi hymyillen, mutta hymy hyytyi hetkeksi, kun hän tajusi, ettei talja ollutkaan enää hänen mukanaan. "Ei voi olla totta! Unohdin taljani tuonne alas!" Shariel huudahti pysähtyen ja nostaen samalla kätensä kasvojensa sivustalle. Hän ei saisi taljaansa enää takaisin. "Mutta turha sitä on enää hakea", tyttö jatkoi, "pian pääsemme pois täältä, eikö?" Shariel pakotti jalkansa jatkamaan matkaansa yhä kauemmas ihanan ja pehmoisen taljansa luota. Mihin hän sitä olisi joka tapauksessa edes tarvinnut? Hän rakasti lämpöä ja aurinkoa, ja siellä talja olisi täysin tarpeeton. Shariel perusteli asiaa itselleen hetken ja hymyili sitten Satarille aurinkoisesti. "Jatketaan matkaa", hän kehoitti tarpeettomasti.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 3, 2010 15:26:36 GMT 3
Satar oli alkuun hieman ihmeissään hämmingistä, jonka Shariel oli juuri aiheuttanut. Siinä kuulsi ristiriitaisuus, etenkin naisen äänensävyssä. Olivatko kaikki ihmiset tällaisi? Ainakin ne aina onnistuivat yllättämään hänet tavalla tai toisella lähes aina, kun hän oli kauan tekemisissä sellaisten kanssa. Tosin täytyi ottaa huomioon, ettei Shariel ollut ihminen. "Pian on suhtellinen käsite, mutta uskoisin, ettei enää kulu kauaa. Olemme ennen kuin tunti vaihtuu seuraavaan perillä" Satar totesi, kun viimein oli mahdollista saada puheenvuoro, "ja uusi talja ei ole mahdoton asia hankkia tuolta ylhäältä." Lähetti alkoi jälleen piristyä, koska huonovointisuus oli laantumaan päin. Hän toivoi, että Shariel käsitti, että hän pusui omasta aikakäsitteestään, eikä ihmisten, koska tässä tapauksessa hän tarkoitti kuuden tunnin tuntijaksoa, eikä kuudenkymmenen minuutin tuntia. Olisikin se niin pian ohi.
Satar kurtisti kulmiaan ja katseli ympärilleen. Tässä paikassa oli jotain tuttua. Hän oli käynyt täällä ennenkin. "Minä tunnen tämän tunnelin. Sehillan voit..." Aquraen lause jäi kesken, koska Sehillania ei näkynyt missään, "ilmeisesti hän katsoi parhaakseen lähteä." Satar otti loput keksit laukustaan, mitä oli Sehillanille luvannut ja käveli muutaman askeleen taaksepäin syvään varjoon. Hän laski keksit lattialle puhtaan näköisen kirjan päälle ja palasi takaisin Sharielin luokse. "Sehillan tulee kyllä hakemaan ne, mutta tästä lähin jatkamme ilman häntä" Satar sanoi ja jatkoi matkaansa. Hän oli edelleen erittäin kiitollinen Sehillanille. Otuksesta oli ollut suuri apu.
Pian käytävillä oli jälleen runsain määrin uusia hohtavia maneettilanppuja ja Satar siristi silmiään. Valo otti häntä silmiin jo täällä, vaikkei sitä paljoa ollutkaan. Hän pysähtyi erään pimeän käytävän eteen, joka poikkesi heidän reitistään. "Odota hetki. Palaan pian" Aqurae sanoi Sharielille ja poistui pimeään käytävään riittävän pitkälle, ettei Shariel enää voinut nähdä häntä pimeydestä. Satarin oli pakko vaihtaa inhimillisempään muotoon nyt, kun he lähestyivät pintaa. Ensinnäkin silmiensä takia, ne eivät kestäneet sitä valon määrää, joka ylhäällä vallitsi, ja toiseksi ihmiset varmaankin säikähtäisivät häntä. Toivottavasti Shariel suhtautuu muutokseen helposti, eikä säikähdä sitä, koska ero on kuitenkin huomattava. Pian Satar palasi varjoista. Hänen blondit hiuksensa olivat vaihtaneet väriä tummanmetsänvihreiksi ja silmät palanneet inhimillisen näköisiksi, vaikka olivat edelleen samat keltaisen väriset, ehkä hieman oranssehtavat reunoilta. "Jatketaan" lähetti sanoi ja jatkoi varmaa kulkuaan eteenpäin.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jan 3, 2010 16:11:27 GMT 3
Hienoa, tunti ei ole pitkä aika. Shariel ajatteli kuullessaan Satarin lausahduksen. Hän ei tietenkään ajatellut, että heillä olisi erilaiset aikakäsitykset. "Niin jos olisi varaa ostaa sellainen", Shariel tokaisi. Hänellä ei luultavasti koskaan olisi varaa taljaan, mutta ei tyttö sen puoleen suunnitellutkaan muuttavansa sellaiselle seudulle, jossa tarvitsisi lämmintä vaatetta. Shariel värähti pelkästä ajatuksesta, että joutuisi johonkin lumiseen ja kylmään maisemaan.. Hän toivoi, ettei yläpuolella olisi juuri sellainen sää. Siinä hän joutuisi joka tapauksessa kävelemään.
Satar oli juuri kehottamassa Sehillani pois, kun se yht'äkkiä olikin kadonnut. Shariel olisi halunnut viedä sen pois täältä kamalasta pimeästä paikasta, samalla kuitenkin tietäen, ettei tämä pieni otus välittänyt hänestä lantin vertaa. Keksit olivat täysin eri asia sitten.. "Sääli", Shariel totesi pysähtyessään odottamaan Sataria, tämän jättäessä loput keksinsä Sehillanille. "Pidin siitä otuksesta." Hän jatkoi Satarin tullessa takaisin, nyökäten vastaukseksi toisen sanoille.
He olivat kävelleet Sharielin mielestä enemmän kuin tunnin, kun maneettilamput alkoivat yleistyä. Valaistus muuttui huomattavasti miellyttävämmäksi, vaikka hän ei pitänytkään maneettien aavemaisesta välkehdinnästä lasikuvuissaan. "Odota hetki, palaan pian", sanoi Satar ja katosi pimeään käytävään ennen kuin Shariel oli ehtinyt sanoa minkäänlaista vastalausetta. Entä jos mies jättäisi hänet nyt? Hän ei omin voimin luultavasti selviytyisi edes täältä ylös. Shariel huokaisi helpotuksesta Satarin palatessa näkyviin - muuttuneena. "Mitä olet tehnyt hiuksillesi? Ja silmillesi?", Shariel huudahti vihaisuuden kuultaessa aavistuksen läpi. Hän ei pitänyt näistä uusista vihreistä hiuksista, vaikka silmät olivatkin katsottavammat. Kuitenkin tyttö jatkoi kävelyään toisen rinnalla samaan tapaan kuin ennenkin.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 4, 2010 0:43:19 GMT 3
Satar oli odottanut hieman lievempää reaktiota Sharielilta, mutta ei sille voinut mitään, että toisen kummallisuuden poistuessa toinen tuli tilalle. "En mitään. Minun oli vaihdettava inhimillisempään muotooni, koska silmäni eivät kestä tätä valoa. Hiusten väri nyt sattuu olemaan sivutuite tässä" hän totesi puoliksi huvittuneena ja puoliksi vain todeten itsestään selvän asian. Sharielin ei tietenkään tarvinnut huolehtia sellaisista asioista, koska hänen silmänsä eivät olleet niin valoherkät, kuin Aquraeiden. "Olemme asuneet liian kauan pimeydessä kestääksemme valoa näin suurissa määrin. Silmämme luovat oman tarvitsemansa valon. Muuta ei tarvita" lähetti täsmensi, jos se nyt mitään selvensi. Hän kääntyi seuraavasta risteyksestä vasempaan ja maa alkoi viettää hieman ylemmäs. "Ja mitä Sehillaniin tulee, en usko, että hän selviää ylämaailmoiden ilmatilassa. Se on oletettavasti asunut koko elämänsä katakombien pohjakerroksissa, joten se saattaa saada raittiin ilman myrkytyksen täällä ylhäällä" Aqurae sanoi, jo paljon aikaisemmin mainittuihin sanoihin, johon hän oli unohtanut reagoida, "eivätkä taljat nyt niin kalliita ole, jos tietää, mistä niitä hankkia." Satar tiesi nämä asiat, koska lähetin työssä nyt väkisinkin tutustui enemmän ja vähemmän turhiin asioihin. Ne kuuluivat itseasiassa yhteen hänen ammattinsa huvittelu ideoista. Kukaan muu sitä tuskin ymmärsi, mutta Aquraeiden lähetit keksivät aina mitä ihmeellisimpiä tapoja huvittaa itseään ja muita, kun palattiin takaisin Aquraeen. Eräs yrttikahvilakin oli avatu pelkästään läheteille, jotta he pystyivät keskustelemaan mitä kummallisimmista huvittelu menetelmistään ja nauramaan toistensa kanssa ja mahdollisesti jakamaan vinkkejä. Muut kuin lähetit eivät tähän paikkaan poikenneet, koska kukaan muu edes Aquraeista ei ymmärtänyt heidän juttujensa huvittavuutta. Tästä kehkeytyisi vielä mahtava tarina kerrottavaksi ja naurettavaksi Satarin suosikki kuppilassa.
Pian he tulivat risteykseen, josta lähti jokaiseen suuntaan tie, eteen, taakse, oikealle ja vasemmalle. Satar käveli vasemmanpuoleisen hyllyn viereen ja selasi katseellaan kirjan kansia liu'uttaen sormea niiden pinnoilla. Virnistys kohosi lähetin kasvoille, koska hän tunsi tämän hyllyn kirjat. Ne olivat täsmälleen samassa järjestyksessä, kuin viime kerralla. Tästä siis pääsisi ylös. "Saavumme pian antikvariaattiin, josta lähdin" Satar totesi Shariellille samalla kun astui muutaman askeleen taaksepäin. Hän valitsi vasemmalle johtavan tunnelin, joka johti mutkittelevaan käytävään ja pian portaisiin, joiden yläpäässä oli lyhyet tikkaat sekä lattialuukku. Satar käveli portaat ylös ja nousi tikkaille, jotta sai työnnettyä luukun auki. Se tömähti raskaasti lattiaan ja oletettavasti herätti antikvariaatin pitäjän huomion. Lähetti pudottautui takaisin alas ja kääntyi Sharieliin päin hymyillen ystävällisesti "Naiset ensin" Satar sanoi kohteliaasti ja kumarsi kuin palvelija, joka näyttää, mihin suuntaan hänen majesteettinsa sopi mennä.
Antikvariaatin pitäjä oli vanha hontelo, kääpiötä muistuttava olento, jonka rotua Satar ei muistanut. Ystävällinen mies hän kuitenkin oli ja varsin huomaavainen sellainen. Mies tosin puhui pelkästään Zamoniaa, josta Satar ei ollut täysin varma, osasiko Shariel kyseistä kieltä.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jan 4, 2010 1:12:23 GMT 3
Shariel vain nyökkäsi miehen selitykselle tämän hiusten värin ja silmien muutoksesta kävellen rauhallisesti toisen rinnalla. Tavallaan hän olisi halunnut hyppiä ja pomppia ilosta; hän oli pääsemässä pois tästä oudosta paikasta. Shariel ei onnekseen vielä tiennyt, että yläpuolinen maailma oli täsmälleen yhtä outo ja vieras hänelle, kuin tämä alapuolinenkin. Tosin ei niin vaarallinen.
Tytön silmät syttyivät loistamaan Satarin kertoessa halvoista taljoista. "Voisitko ostaa minulle sellaisen?" Shariel kysyi anovasti, katsoen miestä mahdollisimman suloisesti kasvoihin. Hän ei tiennyt, toimisiko tämä Satariin, joka oli lähinnä huvittunut kaikista hänen toimistaan. Tämä ei käyttäytynyt juuri lainkaan kuten Shariel olisi olettanut miehen käyttäytyvän, mutta toisaalta, Satar oli kotoisin muualta, eikä hän oikein käsittänyt mistä.
Joka paikassa oli paljon kirjoja ja risteyksia risteysten jälkeen. Katakombit olivat tappava labyrintti, sen Shariel oli huomannut kummallisella matkallaan. Kukaan ei uskoisi hänen kertomustaan todeksi, jos tyttö kertoisi sen muille. "Antikvariaattiin?" Shariel ihmetteli, mutta päätteli sitten, että tällä paikalla oli varmaan jotain tekemistä täällä alhaalla lojuvien kirjojen kanssa. "Siellä myydään näitä täällä olevia kirjoja?" Hän varmisti Satarilta portaiden yläpäässä, juuri ennen kuin mies kehoitti häntä nousemaan tikkaat ylös. "Kiitoksia", Shariel vastasi mahdollisimman ylimielisellä äänellä, purskahtaen sitten nauruun ja taputti miestä olkapäälle ennen kuin lähti kiipeämään tikkaita ylös antikvariaattiin.
Antikvariaatin pitäjä oli.. Outo. Shariel ei ollut koskaan nähnyt sen näköistä olentoa. Kuin pieni kääpiö, tosin paljon laihempi ja no, oudompi.. Eikä Shariel ymmärtänyt sanaakaan mitä Satar ja tämä kääpiö juttelivat. "Satar.. Ethän.. Ethän jätä minua tänne?" Hän kysyi hätääntyneenä. Jos kaikki puhuisivat Zamoniaa, ei Shariel ymmärtäisi sanaakaan heidän puheestaan.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 4, 2010 2:04:23 GMT 3
Satar käänsi katseensa kohti Sharielia, kun kuuli hänen puhuvan. Sharielin ilme oli todella näkemisen arvoinen. Satarilla olisi varmasti ollut ongelma, jos hänellä olisi ollut aikomus kieltää jotakin häneltä, mutta itsehän Satar oli asiasta vihjannut. Lähetti ei kuitenkaan pystynyt pitämään pokerinaamaa, jos hänellä joskus sellainen oli ollutkaan, vaan nauroi makeasti Sharielin ilmeelle. "Kuinka monta miestä sinä oletkaan saanut ylipuhuttua omien tarpeidesi hyväksi?" Satar kysyi huvittuneena, "vai mahdanko olla ainoa, joka ei osaa pitää puoliaan sinun kanssaan?" Satarin täytyi myöntää, että Shariel veti luonteellaan ja käskemisen halullaan vertaa jopa suur-Aquraelle, joka oli hänen käskynhaltijansa ja "herransa". Loistava nainen täytyi myöntää ja vielä ripaus huumorintajua (tai ehkä muutama ripaus enemmän) teki Sharielista varsin miellyttävän olennon. Harmi vain hän tuskin selviäisi Aquraessa ja Satarilla oli jo oma naisensa kotona odottamassa. Mutta kyllä Satar voisi Sharielin etsiä uudelleenkin. Se ei yleensä ollut ongelma eikä mikään hänelle. Oletettavasti Angelica oli vaikeammin löydettävissä, koska hän halusi pysyä piilossa... Vaikka he olivat jo päässeet sopimukseen siitä, että Satarin on turha enää edes yrittää saada häntä palaamaan.
Pian tuli puhe antikvariaatista, jossa he pian olisivat "Kyllä siellä myydään täällä olevia ja tuolta ylhäältä suoraan painotuoreita kirjoja" Satar selitti. Siellä myytiin täältä alhaalta niitä harvinaisuuksia, joita joku joskus viitsi sinne tuoda. Satar oli tuonut viime kerralla, mutta tällä kertaa hän oli ollut liian kiireinen etsiäkseen mitään. Ja taas Satar yllättyi positiivisesti Sharielin reaktioista. Ilmeisesti kissanainen oli jo päässyt jyvälle tästä ideasta. Hänestä tulisi vielä hyvä lähetti Aquraeen ja oletettavasti Shariel jopa viihtyisi lähettien yrttikuppilassa. Ne haaveet kuitenkin oli haudattava. Hän ei edes saisi lupaa tuoda ketään ulkopuolista Aquraeen, vaikka olikin korkea-arvoinen. Esimerkillinen piti olla. Mutta Satarkaan ei voinut olla naurahtamatta Sharielin uusimmalle tekoselle.
Antikvariaatin pitäjä, jota kutsuttiin Deiduksi (ainakin Satar kutsui), oli tullut paikalle, kun Satar viimein kapusi ylös. Heidän välille syntyi automaattisesti normaali kohtelias keskustelu, jossa toista tervehdittiin ja Satar hieman selvensi, miksi oli myöhässä. Sharielin hätääntyneet sanat kuitenkin kiinnittivät hänen huomionsa pian. Lähetti kallisti hieman päätään ja katsoi häntä kysyvästi. "Olet saapunut paikkaan, jonka kieltä et puhu?" Satar kysyi hieman kummissaan. Ei se ollut normaalia, vaikka lähetti oli alusta alkaen epäillyt suuresti Sharielin Zamonian taitoja, koska nainen ei ollut puhunut hänelle paikallista kieltä, kun he olivat kohdanneet. "Voin viedä sinut kotiin matkan varrella ja ostaa sen taljan sinulle. Olen myöhässä, mutta aikatauluni ei tällä erää ole kiireinen. Jos se olisi, niin täällä olisi vähintään yksi Aqurae odottamassa" Lähetti vastasi ja hymyili. Tosiaan yksi tai useampi. Suur-Aqurae oli kärsimätön, jos hänellä oli jotain asiaa Satarille.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jan 4, 2010 22:20:14 GMT 3
"Onhan heitä tullut vastaan" Shariel vastasi kuin ohimennen, "Olenhan niin valloittavan ihana, että kaikki haluavat palvella minua pyytämättäkin!" Virnistäen puheensa lopuksi. Satar oli hänestä huvittavaa seuraa, harmillista vain tämä oli kotoisin jostain.. Muualta.. Shariel ei vain saanut päähänsä mistä.
Antikvariaatissa Satar ja kummallinen kääpiö kävivät jonkinlaisen seremonian läpi, tai siltä se ainakin vaikutti. Kummankaan äänensävy ei vaihtunut kohteliaan asiallisesta, vaikka itse sisältö menikin tytöltä täysin ohi. "Väärin, en saapunut. Minut tuotiin väkivalloin vastoin tahtoani." Shariel korjasi Satarin lausahdusta. Niissä oli selvä ero. Ei hän säkissä ollessaan voinut tietää, missä päin maailmaa sillä hetkellä matkasi. Ja jos hän oikein muisti, suurimman osan matkasta tyttö, tai kissa, oli maannut tiedottomana säkin pohjalla. "Oi, kiitos, Satar!" Shariel huudahti kiitollisena ja oli melkein lisännyt nimen perään jonkin hellittelynimen, mutta arveli ettei toinen pitäisi siitä, mutta tyytyi kuitenkin vain hymyilemään.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 20, 2010 21:13:13 GMT 3
"Ne se selittää asian" Satar totesi, kun Shariel kertoi matkatavastaan. Ei mahdollisesti ollut ollut niitä mukavimpia, mutta aina ei voi päättää. Lähetille itselleen kun monet kielet olivat niin tuttuja, ettei hän aina huomannut vaihtaneensa kieltä (näissä tapauksissa tarkoitettiin vaihdosta muissa kielissä, kuin Aquraessa. Sen vaihdoksen Satar kyllä huomasi). Sen sitä sai, kun oli lähetti. Kaikkien ei ollut pakko osata niitä joka ainoaa kieltä, missä paikoissa nyt sattui käymään, mutta Aquraen lähettien piti tuntea eri paikkojen kielet, koska joutuivat kuitenkin käyttämään niitä aktiivisesti. Satarkin käytti sen osan ajastaan, jota ei viettänyt perheensä tai lähettiystäviensä tai jonkun muun kanssa, lukemassa ja opiskelemassa kieliä. Hänellä saattoi olla nytkin mukana jonkin kielen harjoituskirja, jonka Espezirat olivat kääntäneet, mutta Satar itse ei ollut varma siitä.
Aqurae nousi seisomaan, koska oli joutunut istumaan ollakseen suunnilleen Deidun tasalla (Heidän pituusero kun oli varsin suuri). Hän vaihtoi antikvaarin kanssa vielä muutaman sanan ja suuntasi sitten kulkunsa ovelle, jonka paikan hän muisti edellisistä käynneistä. Avatessaan oven raikas tuulahdus puhalsi hieman tunkkaiseen antikvariaattiin ja Satar veti syvään henkeä. Oli jo pimeää. Ilta oli laskeutunut hetki sitten, ainakin Satarin sisäisen kellon mukaan. Raitis ilma vei mukanaan viimeisetkin pahoinvoinnin rippeet ja lähetin olo oli suunnilleen normaali jälleen. Hän astui ulos ja piti ovea auki Sharielille. "On hyvin harmillista, ettet ymmärrä Zamoniaa. Olisi ollut mukavaa viedä sinut puuaikaan kuuntelemaan, kun mestarilukijat lukevat Zamonialaista kirjallisuutta. En ole muissa ulottuvuuksissa tavannut niin monia taitavia lukijoita kuin täällä" Satar sanoi. Ja olihan kirjalistossa muutakin nähtävää. Nyt kun Shariel oli nähnyt tämän paikan pimeän puolen, niin olisi ollut mukavaa voida esitellä se valoisakin. Kielet vain eivät osuneet yhteen.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jan 24, 2010 20:52:26 GMT 3
Viimein, pitkältä tuntuneen ajan jälkeen, Satar lopetti tylsän juttelunsa tämän oudon näköisen olennon kanssa, josta Shariel ei pitänyt lainkaan. Tylsäksi keskustelun oli lähinnä tehnyt se, ettei hän ollut ymmärtänyt siitä sanaakaan. Oven avautuessa tunkkaiseen antikvariaattiin tuli raikasta ilmaa. Shariel ei ollut muistanutkaan miten hyvältä tuntui hengittää raikasta ilmaa oltuaan ensin niin kauan maan alla katakombeissa. "Aah.." Hän huokasi helpottuneena, vaikka ilma olikin ei-niin-miellyttävän viileää. Pimeäkin oli jo laskeutunut. Nyt hän ei näkisi mitään tästä oudosta kaupungista ennen kuin he jo lähtisivätkin. "Puuaikaan? Niin, se olisi ollut mielenkiintoista.." Shariel lausahti mietteliäänä. Hän ei oikein tiennyt, olisiko nauttinut siitä yhtä paljon kuin hänen seuralaisensa, joka vaikutti paljon oppineemmalta kuin näyttikään. Ei niin että tästä olisi saanut typerän kuvan pelkästä ulkonäöstä. Paitsi, ehkä nyt, kävellen vihreine hiuksineen. Zamonia. Shariel ei ollut koskaan kuulutkaan sellaisesta mantereesta tai kaupungista, vai oliko se pelkästään sen kielen nimi, jota täällä puhuttiin. Tämä paikka, mikä ja missä se ikinä olikaan, vaikutti oudolta. Hän ei välttämättä viihtyisi täällä pakollista aikaansa pidempään. "Lähdemmekö nyt heti?" Shariel kysyi lievä haikeus havaittavissa äänessään. Hänelle tulisi ikävä tätä lievästi outoa tuttavaansa, joka mieltyi liiankin outoihin asioihin ja paikkoihin.
|
|
|
Post by Aqwell on Mar 4, 2010 14:33:41 GMT 3
”Lähdemme. Olen myöhässä omasta aikataulustani, joten en voi asialle mitään” Satar vastasi, ”mutta oletettavasti voin etsiä sinut joskus, kun jää aikaa.” Sitä Aquraella kun tuppasi olemaan enemmän kuin tarpeeksi lähetin tehtävissään. Yleensä oli parempi arvioida yläkanttiin se aika, mitä tehtävän suorittamiseen tarvittiin, koska koskaan ei tiennyt, mitä matkalla tuli vastaan. Pienet myöhästelyt annettiin anteeksi, kunhan niitä ei joka kerta tullut. Satar tosin oli jo muutaman päivän myöhässä ja tulisi olemaan vielä lisääkin kotimatkan takia.
Satar piti lupauksensa ja osti matkalla Sharielille lämpimän taljan. Hän myös neuvoi, kuinka nainen löytäisi lähimmän kaupungin, kun he erosivat. Lähetti ei edes saanut kovinkaan suuria nuhteita siitä, että oli myöhässä. Enemmän se tuntui huvittavan kaikkia, että juuri Sata myöhästyi. Tarinasta taas irtosi paljonkin huvia lähettien kahvilassa ja joku taisi jopa kirjata sen ylöskin. Oli kuitenkin mukavaa olla kotona jälleen.
//Kiitokset Sharielille (ja Astalle) .) //
|
|