|
Post by Aqwell on Oct 8, 2009 22:49:41 GMT 3
Satar otti kissan vastaan, joka ilmeisesti oli tyytyväinen hänen tarjoukseensa. ”Vai näin on asia” hän mumisi itsekseen, kun Nopeatassu totesi hänestä asian. Hän oli siis arvannut oikein. Nopeatassu todella oli kolauttanut päänsä ja luuli häntä palvelijakseen. No mikäs siinä, kunhan vain pysyi soveliaissa rajoissa. Tiettyjä suur-Aquraen asettamia normeja hän ei kyllä menisi rikkomaan vaikka Nopeatassu häntä käskisikin. Niin pitkälle hän ei alentuisi.
Satarin silitellessä kissaa outo kilahteleva ääni alkoi lähetä heitä. Pian Aquraen laajaan pimeänäkökenttään ilmaantui kristalliskorpioni. ”Mahtavaa. Mitä ilmeisimmin tästä matkasta ei selvitä täysin ongelmitta” hän totesi ääneen ja nosti kissan pois sylistään olkapäälleen. Onneksi hänen ”emäntänsä” ei raapinut aina kun nostettiin, mitä hän oli muiden kissojen kanssa hyvin pitkälle kokenut. Skorpioni tuli lähemmän. Se oli suunnilleen metrin mittainen, eli pieni, mutta heidän kannalta parempi niin. Se oli ilmeisesti huomannut heidät, koska sen piikki oli uhkaavassa asennossa ja sakset napsuivat kilahtelevasti. Kristalliskorpionin kylmyys huokui Satarin ja Nopeatassun luo ja mies epäili, ettei kissa tulisi pitämään siitä. Hän kun vaikutti olevan hyvin huonosti kylmää sietävä, mitä Satar oli päätellyt hänen ihmishahmostaan. Skorpioni läheni ja valmistautui iskuun. Satar otti miekkansa esiin ja antoi tulen vallata ne puolustusta varten. Isku oli nopea, mutta tuli hyvin oletetusta suunnasta, eli oli helppo torjua. Tulisen miekan ja jäisen kylmän kristallin törmäyksestä kuului merkillinen sihahtava kilinä, jonka jälkeen kristalli suli. Satar oli seuraavana hyökkäysvuorossa. Hän laski nopealla liikkeellä Nopeatassun maahan ja hyökkäsi sivukautta suoraan keskiruumiiseen. Isku osui ja sulatti osan skorpionista ja esti tätä liikkumasta sen enempää. Viimeisenä hän vain tyytyi sulattamaan lopunkin olennosta.
Satar piti vielä hetken yllä sinistä tulta vain saadakseen lämmön jälleen palautumaan, ja palasi sitten Nopeatassun luo. ”Onhan teillä kaikki kunnossa?” hän kysyi nostaessaan kissaa syliinsä. Miekat hän oli sitä ennen laittanut paikoilleen.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 8, 2009 23:02:49 GMT 3
Shariel hymyili leveästi, mutta taaskaan hänen kaipaamaa mukavuutta ei kestänyt kauaa. Epämukavuus alkoi kilkattelevasta äänestä, joka kaikui käytävällä, skorpioni, joka näytti olevan kuin lasista tehty. Shariel ei laittanut ollenkaan pahakseen, kun mies nosti hänet olkapäälleen. Siellä hän istui, tai pikemminkin makasi karvat pystyssä valmiina pakenemaan tai taistelemaan. (Vaikka taistelemisen hän mielellään jättäisi palvelijansa hoidettavaksi.) Epämiellyttävintä kristalliskorpionissa ei ollut sen terävät pihdit tai se, että se aikoi selvästi hyökätä heidän kimppuunsa, vaan siitä hohkaava kylmyys. Shariel olisi mieluusti kääriytynyt viittaan. Yhtäkkiä Satarilla oli miekka kädessään, tulinen miekka, jonka ansiota osa skorpionista suli.
Kissa laskettiin iskun jälkeen nopeasti maahan jatkaen liikettään niin, että iski skorpionia sivusta. Lopulta kristalliskorpionista oli jäljellä vain kasa sulanutta lasin näköistä ainetta, joka höyrysi hieman. Shariel värähti näkyä ja oli mielissään kun Satar nosti hänet takaisin syliinsä. Taistelun ja tulen jäljiltä mies oli paljon lämpimämpi, mutta se sopi kissalle. Hän vastasi myöntävästi miehen kysymykseen ja pani mielissään merkille, että tämä teititteli häntä. Hän ei ollut muistanut, että hänen palvelijansa oli myös sotilas ja maagi, mutta se korotti hänen arvoaan vain Sharielin silmissä.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 9, 2009 14:47:11 GMT 3
Satar kiersi mahdollisimman kaukaa Kristalliskorpionin jäännökset ja jatkoi matkaa. Uusia käännöksiä ja lisää pimeitä tunneleita. Silloin tällöin rykelmä vapaita valomaneetteja valaisi pienen pätkän käytävästä. Satarin olisi tehnyt mieli heittää niitä jollain, mutta antoi olla tällä kertaa. Siinä osassa katakombeja, missä he tällä hetkellä kulkivat, oli kirjoja kasattu suuriksi kasoiksi ja vain muutama kirjahylly oli sekaisten kirjojen joukossa. Edelleen kaikkialla risteili pikkuolentoja, milloin minkäkin näköisiä, mutta mikään niistä ei näyttänyt olevan kiinnostunut heistä, eikä mikään niistä kiinnostanut Sataria.
He kulkivat suuren kirjahyllyn ohi seuraavalle kirjapinolle, kun Aqurae tunsi iskun päässään ja silmissä pimeni. Joku oli hyökännyt hänen kimppuunsa kirjahyllyn takaa. He eivät olleet olleet riittävän varovaisia ja se kostautui. Lähetti menetti tajuntansa ja kaatui maahan.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 9, 2009 17:55:50 GMT 3
Shariel hätääntyi, kun hänen armas palvelijansa kaatui kuin iskun saaneena, eikä noussut suoraan ylös. Hänet tungettiin jälleen kerran kovakouraisesti pussiin. Kissa yritti raapia kiinniottajansa käsiä, mutta huomasi niiden olevan metallin peitossa. Kirjanmetsästäjä, vaikka Shariel ei silloin tiennytkään sitä. Pussi keikkui kirjanmetsästäjän olalla. Tämän koko puku oli valmistettu kestävästä metallista ja oli täynnä jos jonkinmoisia aseita ja piikkejä. Kasvoja peittävä naamio oli muotoiltu irvistykseen, ja toisessa kädessä tällä oli maneettisoihtu. Kirjanmetsästäjän nimeksi selvisi myöhemmin selvisi Tarkko Varjotainnuttaja. Nimen hän oli saanut siitä, kun löi uhriaan varjoista päähän ja ryösti heidät arvokkaista tavaroistaan. Kultaturkkinen kissa oli kiinnittänyt hänen huomionsa välittömästi, vaikka tyyppi, joka kantoi kissaa vaikutti vaaralliselta, joskin köyhältä.
Raskaat askeleet etenivät pitkin katakombien käytäviä. Varjotainnuttaja ei välittänyt kissan hyvinvoinnista, antaen pussin osua vähän väliä kirjahyllyihin tai nurkkiin. Yhden tällaisen törmäyksen ansiota Shariel menetti tajuntansa ja heräsi vasta kun pussin suu avattiin ja sisään pääsi raikkaampaa, joskun tunkkaista ilmaa. Shariel, jälleen Sharielina itsenään, eikä kuningatar kissana nosti päätään pussista. "Kissa elää vielä. Huonompi juttu Varjotainnuttaja. Sinun pitää tappaa se", Kirjanmetsästäjä puheli itselleen. Hän teki sitä useinkin juttuseuran puutteessa. "Turkki ei saa vahingoittua. Ei. Sen voi myydä typerille turisteille. Turistit ostavat mitä vain. Kyllä Tarkkoseni, mitä vain." Varjotainnuttajan pieni piilomaja sijaitsi lähellä Kaamion suurta kaatopaikkaa, jonka paatuneimmatkin kirjanpyytäjät kiersivät kaukaa. Tarkko Varjotainnuttajakin oli vältellyt sitä aikansa, mutta yksinolo ja maneettilamppujen ikävystyttävä syönti olivat saaneet tämän hulluksi. "Lihat voi syödä.. Miltäköhän kissanliha maistuu..?" Shariel ei halunnut jäädä kuuntelemaan, kuinka tämä outo tyyppi suunniteli hänen tappamistaan lukemattomilla eri tavoilla. Tyttö ei tiennyt, pitäisikö hänen muuttua ihmiseksi, vai olisiko silloin entistä suuremmassa pulassa.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 9, 2009 18:33:19 GMT 3
Satarilla kesti aikansa herätä iskun jälkeen, mutta silloin oli liian myöhäistä. Sekä kissa, että kirjanpyytäjä olivat poissa. Ilmeisesti kukaan ei halua meidän selviävän täältä ehjänä Aqurae ajatteli ensimmäisenä, kun lähti juoksemaan suuntaan, jonne oletti kirjanpyytäjän lähteneen. Askeleita näkyi siellä täällä, koska maassa oli paikoin paljon pölyä ja hiekkakiveä. Pian käytävä muuttui ja niissä kaikuivat painavat askeleet. Kyllä kirjanpyytäjä se oli. Kukaan muu ei käyttäisi metallivarustusta, josta tuo ääni oli lähtöisin. Ääntä oli vaikea seurata, koska se kaikui tyhjissä käytävissä, jossa ei enää kirjojakaan näkynyt, mutta aina tietyissä kohdin ääni tuli voimakkaampana, joten pystyi päättelemään, että se oli oikea suunta. Ei hetkeäkään liian aikaisin, eikä myöhään Satar tavoitti kirjanpyytäjän tämän omasta luolasta. Se missä he taas olivat, oli Aquraelle jälleen suuri arvoitus. Kirjanpyytäjällä oli maneettilamppu, joka oli saatava sammumaan, jotta Satarin yllätyksen etu pääsisi kunnolla oikeuksiinsa. Lamppuun suunnattu kivi teki tehtävänsä, mutta varsin hitaasti. Lähetin onneksi se kuitenkin kiinnitti kirjanpyytäjän huomion ehkä ratkaiseviksi hetkiksi pois Nopeatassusta.
Kuoleva maneetti sykki epätasaista valoa ja joka pimeällä sykäyksellä oli pieni hetki aikaa. Satar käytti sitä hyväkseen ja hiipi aivan kirjanpyytäjän taakse, nappasi Nopeatassun syliinsä ja perääntyi muutamalla nopealla loikalla ja jätti kissan käytävään. Hän itse palasi kirjanpyytäjän luo, joka nyt oli täydessä pimeydessä, koska maneetti oli sammunut. Aquraen keltaiset silmät hohtivat omaa hehkuaan pimeässä ja saivat kirjanpyytäjän pelkäämään. ”M-mikä sinä olet?” se änkytti miekka koholla valmiina iskemään. ”Joku jota sinä et edes halua tuntea” Satar vastasi tähän ja hyökkäsi. Oli vaikeaa yrittää haavoittaa olentoa, joka oli niin hyvin panssaroitu, mutta jokaisesta panssarista löytyi aina pieniä välejä, joista pääsi sisään. Osia saattoi irrottaa. Se, mitä virallisesti tapahtui, jäi peittoon jopa Satarilta, joka itse oli taistelussa osallisena, mutta tiedettävää oli, että kirjanpyytäjä hävisi. Aqurae seisoi pitkään paikallaan taistelun jälkeen ennen kuin raahasi ruumiin pois ja sytytti löytämäänsä kynttilään sinisen liekin. ”Voit tulla tänne Nopeatassu se on ohi” hän sanoi selkä ovelle päin. Tässä paikassa oli jotain häiritsevää. Se oli liian tyhjä ollakseen normaali.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 9, 2009 19:04:29 GMT 3
Ennen kuin Shariel ehti miettiä asiaa tarkemmin rautainen koura tarttui häntä niskasta. "Kyllä. Turkkisi on oikein myyntikelpoinen vai kuinka, pikkuinen?" Kirjanpyytäjä irvisti. Samassa kuitenkin Varjotainnuttajan maneettilamppu rikkoutui ja sammui. Kissa tippui tämän kourasta, mutta kauaa hänei ehtinyt maassa olla, kun jo toiset kädet tarttuivat häneen. Tällä kertaa hän tunnisti niiden omistajan. Shariel oli toivonutkin miehen tulevan. Hänen jäätyä käytävään yksin tyttö muuntautui takaisin ihmiseksi. Shariel irvisti muistikuvilleen, joissa luuli Sataria palvelijakseen. Vaikka eihän se pahitteeksikaan olisi, hän ajatteli mittaillen miestä mielessään.
Shariel perääntyi varjoihin kuullessaan taistelun alkavan kirjanpyytäjän majapaikassa. Toivottavasti Satarille ei käy kuinkaan, hän huomasi ajattelevansa. Hän oli jo kiintynyt mieheen, vaikka se lähinnäkin oli riippuvuutta tämän taidoista opastaa hänet täältä pois. Sitten tuli täysin hiljaista, jonka jälkeen hän kuuli itseään kutsuttavan. "Nopeatassu? Kutsuisitko minua mieluummin Sharieliksi." Tyttö huikkasi takaisin kävellessään Satarin ja sinisenä valaisevan liekin luo. Shariel ei ollut edes huomannut kirjojen puuttumista ennen kuin nyt. Se tuntui oudolta. "Minua oli varmaan mukava kanniskella ympäriinsä kun luulin olevani kuningattaresi?" Shariel kysyi hymyillen hurmaavasti.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 9, 2009 19:50:20 GMT 3
Shariel. Sekö oli naisen oikea nimi? No se oli jo paljon inhimillisempi, kuin se, minkä hän oli antanut kissana. ”Miten haluat” hän vastasi samalla kun tutki kirjanpyytäjän asuntoa. Hän etsi sieltä jotain tarpeellista, joka mahdollisesti hyödyttäisi heitä. "Minua oli varmaan mukava kanniskella ympäriinsä kun luulin olevani kuningattaresi?" Shariel kysyi. Satar naurahti ja katsoi naiseen. ”Ei ainakaan voi valittaa. Olet ensimmäinen kissa, joka ei raavi minua näiden silmien takia. Ja olen tottunut palvelemaan henkilöitä. Se kuuluu osalta ammattiini” hän vastasi ja hymyili takaisin. Hän riisui laukkunsa ja heitti sen Sharielille. ”Sieltä voit etsiä ruokaa jos on nälkä. Älä koske siihen kirjaan jos viitsit. Katson sillä välin, löytyykö täältä mitään, mikä hyödyttäisi meitä” hän sanoi ja jatkoi tutkimistaan.
Kaikki vähänkin kiinnostava, mitä Satar löysi, olivat muutama erittäin huterasti kyhätty ja kehnosti piirretty karttaluonnostelmalehtiö, jotka itsessään näyttivät niin vanhoilta, että oliko niihin luottaminen edes, sekä viltin tyyppinen peite. Ruokaa ei vaikuttanut olevan yhtään, mutta vettä oli. Hän otti kannun ja tarjosi sen ensin Sharielille. Aqurae istui tuoliin. ”Saattaa kestää hetki, ennen kuin saat lisää vettä, joten on parempi, että juot” hän sanoi, ”meillä nimittäin on sellainen ongelma, etten edes minä tiedä, missä olemme tällä hetkellä.” Siinä olivat huonot uutiset, jotka nyt oletettavasti menivät paremmin petille. He todella olivat hukassa, mutta Satar oli luvannut vievänsä Sharielin takaisin ylös, ja hänen itsensäkin oli sinne ennemmin tai myöhemmin päästävä. Jopa hänen egonsa kärsisi siitä, jos joku toinen Aqurae jouduttaisiin lähettämään tänne alas, koska hän oli eksynyt. Aquraen paras lähetti hukassa, ei koskaan tiennyt hyvää, mutta Satar itsekin nauroi idealle. Siitä löytyi jotain perin koomista, koska hän ei ollut koskaan aiemmin eksynyt, edes täällä. ”Ainoana hyvänä uutisena taitaakin olla, että me olemme molemmat elossa ja sinun muistisi on jälleen kunnossa” Hän totesi ja nojautui tuolissa taaksepäin, niin, että sen etujalat nousivat ilmaan.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 10, 2009 20:34:02 GMT 3
"Aha. Mitä teet sitten työksesi?" Shariel kysyi kiinnostuneena jatkaen, "Mikseivät pidä silmistäsi?" Satar heitti hänelle laukkunsa. Tavallaan tytöllä oli nälkä, mutta toisaalta, ainahan hän voisi pyydystää yhden tunnelirotan lisää. Eivät ne niin pahalta maistuneet. Ja Satarilta saattaisi tässä tilanteessa loppua ruoka, ei häneltä, vaikka eihän Shariel tiennyt, miten usein ja mitä toinen söi. "Ei kiitos, säästetään niitä mieluummin. Voinhan aina metsästää itselleni muutaman rotan tai jotain. " Hän sanoi laskien laukun maahan ja kiinnitti silmänsä lattialla makaavaan pieneen mustaan, mitättömän näköiseen kirjaan. Shariel nosti kirjan käteensä. Siinä ei lukenut mitään nimeä kannessa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tutkia kirjaa sillä hetkellä tarkemmin, sillä Satar tunki hänen käsiinsä vesikannun ja sanoi, ettei vettä välttämättä löytyisi pitkään aikaan muualta. Miehen kehotuksesta Shariel otti varovaisen kulauksen kannusta. Vesi maistui seisoneelta ja ummehtuneelta, mutta muuten se vaikutti juotavalta, kuunnellen samalla mitä toisella oli sanottavanaan, ennen kuin ojensi kannun miehelle. He siis olivat eksyksissä. Hän ei kuitenkaan tuntenut oloaan toivottomaksi tai pelokkaaksi. Kyllä mies heidät kuitenkin saisi täältä ulos tavalla tai toisella. Eikä hän tuntenut katakombeja niin, että olisi osannut pelätä niitä ja niiden asukkaita. ”Kyllä, siinä olet aivan oikeassa!” Shariel huudahti hymyillen. Hänestäkin oli mukavaa saada muistinsa takaisin, vaikka ei äskeinenkään olotila ollut epämukava. Päinvastoin. Oli ollut varsin mukavaa olla tekemättä mitään.
Shariel sai tilaisuuden katsoa kirjaa lähemmin. Hän avasi sen kannen varovasti, muistaen edellisen kerran, kun oli romahduttanut koko käytävän heidän altaan. Mitään ei tapahtunut. Ensimmäisellä sivulla luki kirjan nimi ’Kirjanpyytäjän tie, kirjoittanut Rongkong Koma’ . ”Mikä on kirjanpyytäjä?” Shariel kysyi selatessaan kirjaa samalla eteenpäin. ’I Katakombi: Kirjanpyytäjä on yhtä yksinäinen kuin Spinxxxxi labyrintissa. Hänen kotinsa on pimeys. Hänen toivonsa on kuolema. II Katakombi: Kaikki muut kirjanpyytäjät ovat samanlaisia, yhtä arvottomia. III Katakombi: Mikä elää, sen voi tappaa. Mikä on kuollut, sen voi syödä’* Hän ei kyennyt jatkamaan tekstiä eteenpäin. Aihe oli liian synkkä ja epätoivoinen. Oliko Rongkong Koma kirjanpyytäjä?
[[*Moers Uinuvien kirjojen kaupunki]]
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 10, 2009 20:55:47 GMT 3
"Olen lähetti. Suur-Aquraen lähetti jos tarkkoja ollaan. Ainoimpia henkilöitä, jotka saavat vapaasti poistua Aquraesta. Kunhan ilmoittavat milloin lähtevät ja takaisin tullessa, että ovat tullee takaisin" hän vastasi Sharielille hänen ammatistaan. Satarin äiti oli ollut lähetti, tai oli oikeastaan vieläkin, mutta poika oli kirinyt arvossa äitinsä ohitse. Satarille se oli luonnollisempaa ja hänellä oli parempi muisti, sekä luonne kyseiseen ammattiin. Vaikka lähetin ammattia ei edes virallisesti valittu. Jos olit lähetti, huomasit sen, kun saavutit Aquraeuuden, ja sait sen mukaisen koulutuksen. Toki pysyti ennustamaan, että lapsesta tulisi lähetti, jos jompikumpi vanhemmista, tai joku muu lähempi sukulainen oli lähetti, mutta koskaan siitä ei voinut olla varma. "Se on hyvä kysymys. Ehkä ne näkevät niissä jotain. Kukaan tavallinen kissa ei pidä Aquraeiden silmistä. Se on kokeiltu" hän vastasi ja nojautui hieman taaksepäin tuolissaan ja katsoi kattoon. Siinäkään asiassa hän ei ollut ainoa. Onneksi Aquraet olivat luonnostaan hyvin vähän tekemisissä sen lajin edustajien kanssa. Kissa Nadejrat, sekä muut puoliolennot eivät välittäneet siitä, mutta tavallisia kissoja niissä häiritsi jokin.
”Mikä on kirjanpyytäjä?” Shariel kysyi. Satar lopetti tuolilla keikkumisen ja katsahti Sharieliin. Ilmeisesti nainen oli löytänyt kirjan lattialta. Eikö hän nimenomaan ollut pyytänyt häntä olemaan koskematta kirjoihin? Mutta pysyti toki olettamaan, ettei kirjanpyytäjien asunnoista löytynyt vaarallisia kirjoja tai ansakirjoja. Siinämielessä niitä oli turvallista selata. "Se joka sieppasi sinut oli kirjanpyytäjä. Se on eräs ammattiryhmä, joka hakee täältä alhaalta arvokkaita kirjoja takaisin ylös ja myyvät ne sitten hyvällä rahalla. Vaarallista porikkaa täytyy myöntää" hän selitti ja tarttui vesikannuun. Lähetti joi muutaman kulauksen ja laski sen sitten sivuun. Häntä ei voinut virallisesti kirjanpyytäjäksi laskea, vaikka muutaman kirjan olikin täältä alhaalta jo hakenut, koska se ei ollut hänen virallinen ammattinsa. Eikä ollut hänen syynsä, että joskut varomattomat olivat onnistuneet kadottamaan tänne alas Verdanialaista loitsukirjallisuutta. Vaarallista tavaraa sellaiselle, joka ei tiennyt, mitä se oli. Ja oli se muutenkin vaarallista. Varhais verdanian kielellä kirjoitetut loitsut olivat tuhtia tavaraa ja erittäin voimakkaita, jos niitä käytti oikein. Väärinkin käytettynä ne saattoivat olla tuhoisia.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 10, 2009 21:31:07 GMT 3
"Ja mitkä sitten on Aqurae?" Sharielilla oli vaikeuksia ääntää sana Aqurae niin, että se olisi sopinut hänen suuhunsa hyvin. "Suur-Aqurae on varmaan joku halitsija? Oletanko oikein?" Tyttö jatkoi kysymyksiään. "Mikseivät muut saa poistua sieltä?" Hänestä oli kamalaa, jos joku tai jokin rajoitti hänen liikkumistaan paikasta toiseen. Shariel ei viihtynyt yhdessä paikassa välttämättä kovin pitkää aikaa. Mielenkiintoista Shariel totesi ajatuksissaan Satarin kertoessa miten tavallinen kissa suhtautui hänen kaltaistensa silmiin. Hän oli pitänyt niitä lähinnä itsestäänselvyytenä, eikä ollut siksi kiinnittänyt asiaan minkäänlaista huomiota. Mutta se johtui muistinmenetyksestä ja siitä, kuinka hän luuli miestä palvelijakseen... ”Ahaa..” Shariel kuuli itsensä tokaisevan miehen selityksen kirjanpyytäjistä jälkeen. ”Onko täällä hyvinkin arvokkaita kirjoja sitten?” Viimeisen kommentin tyttö totesi lähinnä itselleen. Hän voisi viedä täältä pienen matkamuiston ylämaailmaan ja rikastua sillä hetkeksi.. ”Ovatko katakombit sitten hyvinkin vaarallinen paikka?” Shariel jatkoi. Hänellä ei ollut aavistustakaan asiasta, mutta vaikutti siltä, että täällä hallitsivat täysin toisenlaiset eliöt ja lait kuin tuolla ylhäällä
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 10, 2009 21:56:42 GMT 3
Satar naurahti. kylläpäs Shariel puhui paljon ja se tässä huvittikin. Hän ei ollut vielä tavannut ketään näin ystävällistä ja puheliasta tyttöä, jos ei lasketa niitä ulottuvuuksia, jossa ihmiset olivat vähemmistönä. "Aqurae on laji jota edustan. Normaalisti valkohiuksisia kaikki, mutta meidän sukumme on poikkeus. Silmät kokoväriset yleensä vaaleanviher tai punasävyiser, riippuen sukupuolesta. Kaikki pitkiä. Meillä sataseitsemänkymmentä senttinen on lähes kääpiö" hän vastasi ensimmäiseen kysymykseen ja jatkoi heti seuraavaan, "kyllä suur-Aqurae on Aquraen hallitsija yhdessä vahvimpien, sekä vanhimpien kanssa." Asiat menivät hyvin monimutkaisiksi, jos niitä tutki tarkemmin, mutta kaikesta lähinnä päätti suur-Aqurae. Asia kyllä käytiin ensin läpi muiden kanssa ja myöhemmin suur-Aqurae saattoi kysyä neuvoja tai mielipiteitä muilta. Kansa itsekin oli usein mukana päätöksissä, koska Aquraen hallitsija oli tunnetusti hyvin kansalaisystävällinen, koska olihan hän joskus itsekin ollut tavallinen tallaaja. Suur-Aquraeta kun ei valittu äänestyksellä, eikä titteli periytynyt äidiltä tyttärelle tai isältä pojalle, vaan valinta oli aika sattumaista. Se kenen veressä virtasi sama vahvuus, kuin itse suur-Aquraella, joka saattoi olla kuka vain, oli seuraava, jos aika oli kypsä. "Kukaan muu ei saa poistua Aquraesta, koska on turvallisempaa pitää kaikki sisällä. Me emme halua ulkopuolisia valtakuntaamme. Meillä on kuitenkin pieniä osia toisista ulottuvuuksista, joissa voimme kasvattaa hyötykasveja, kuten viljaa, ja saamme metsästää muun muassa Verdanian mantereella ja Najedriassa. Aquraessa ei kasva mikään, koska siellä on 570 päivää vuodesta pimeää." kuuden päivän valoisa aika ei oikein antanut mahdollisuutta kasvattaa ruokakasveja. Vain ne kukat, jotka olivat sopeutuneet Aquraen karuihin ja pimeisiin olosuhteisiin saattoivat elää siellä. Ne itivät, kasvoivat, kukkivat ja siemensivät tämän kuuden valoisan päivän aikana ja se oli todella näky, jota ei kannattanut missata.
Mitä ilmeisimmin Shariel tiesi myös hyvin vähän asioista. Tai sitten Satar vain tiesi paljon. No se kuului hänen ammattiinsa. Jos ei tinnyt, missä liikkui ja, mitä oli ympärillä pysyti sanomaan, että oli hukassa. Satar muisti monien maiden ja maailmoiden karttoja ulkomuistista, etenkin niitä osia, joissa hän oli käynyt joskus. "Kyllä täällä on hyvin arvokkaita kirjoja. Kuten maineikkaiden, jo kuolleiden kirjailijoiden signeerattuja ensipainoksia, tai sukupuuttoon kuolleiden eläinten nahoilla päällystettyjä kirjoja. Myös timantein päällystettyjä kirjoja löytyy, kun riittävän alas menee" hän vastasi. Sharielin kysymykset saattoivat olla lyhyita, mutta vaativat aina jollakin tasolla pitkän vastauksen. "Nämä katakombit taas ovat hyvin vaarallinen paikka. Täällä ei ole vettä, eikä nimeksikään ruokaa, sokkeloihin eksyy helposti. Tämä paikka kuhisee vaarallisia olentoja, kuten Spinxxxxejä ja harpyyreitä. Sanotaan, että varjoruhtinaaksi kutsuttu asuu täällä jossain. Kukaan ei tiedä, miltä hän näyttää, mutta huhut kerovat, että hän olisi paperia tai jotain vastaavaa materiaalia, koska usein uhrien luota on löydetty paperisuikaleita. Sitten on tietenkin ansakirjan sekä vaaralliset kirjat. Paljon on, mitä pelätä ja välttää." Satarin vastaus oli jälleen pitkä, koska häneltä puuttui olennaisen tiivistämisen taito. Mutta pitkät vastaukset jättivät vähemmän asioita auki. Tosin pitkät vastaukset edistivät kysymysten syntyä ja kyseenalaistuksia. No Satar piti selittämisestä, koska joutui silloin kertaamaan asioita, joita tiesi.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 11, 2009 19:48:14 GMT 3
Shariel meni hiljaiseksi kuullessaan toisen minuuttien mittaisen selityksen Aquraeista ja heidän maailmastaan ja katakombeista, joissa he paraikaa olivat. Hän ei ollut koskaan mieltänyt tätä hiljaista ja hylättyä paikkaa vaaralliseksi tai jopa tappavaksi.. Pitkän aikaa tyttö oli hiljaa ja ajatteli asioita, joita Satar oli hyvin pitkästi juuri maininnut. Mies ei ole tainnut kuulla sanasta tiivistäminen, mutta tiivistyksessä saattaa jäädä monia asioita mainitsematta..
Aquraet tuntuivat hyvin omituiselta kansalta. Ja tämä ulottuvuus.. ”Kuinka monta päivää teillä sitten on vuodessa? Miksi niin suuri osa on pimeää?” Shariel sai kysyttyä ensimmäiset kysymykset. Satarin hehkuvat silmät taisivat johtua juuri tästä syystä. Asuvatko he eri ulottuvuudessakin? Shariel ajatteli kummissaan. ”Asutte eri ulottuvuudessa?” Hän kysyi aavistuksen terävällä sävyllä ja jatkoi, ”Miten pääsit sitten tänne? Millä tavalla tarkoitan” Eri ulottuvuus kuulosti mielenkiintoiselta paikalta, mutta jos siellä oli pimeää 570 päivää vuodesta, niin hän ei viihtyisi siellä. Shariel rakasti lämpöä ja lämpö tuli juuri auringosta, joka piti paikkaa hyvänä kakkosena.
Tyttö tunsi itsensä väsyneeksi. Hän ei tiennyt, kauanko he olivat jo kulkeneet katakombeissa, tai kauanko hän oli ollut tainnutettuna kirjanpyytäjän pussissa. Sharielilta pääsi haukotus, joka peittyi tytön käden taakse.
[[lyhyt -. -" ]]
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 12, 2009 20:04:41 GMT 3
"Meillä on 576 päivää vuodessa ja suurimmaksi osaksi pimeää, koska asumme maan alla olevassa luolassa. Emme ole koskaan käyneet planeetan pinnalla, jonka sisällä asumme" Satar vastasi tällä kertaa huomattavasti lyhyemmin. Portti, jota he olivat käyttäneet sinne mennessä, oli johtanut maan alle, eikä sen pinnalle, joten oli oletettavaa, ettei sen pinnalla kyennyt asumaan. "Kyllä asumme eri ulottuvuudessa" Aqurae vastasi ja katseli Sharielia. Kokovärisissä silmissä oli se hyvä puoli, ettei katsoja pystynyt päättelemään, kehen tai mihin katse kohdistui. "Pääsemme tänne ulottuvuuksien välisistä porteista, joita on niiden hallitsijoiden luvalla avattu Aquraesta muihin ulottuvuuksiin" hän jatkoi naisen toiseen kysymykseen. Virallisia yhdysväyliä, jotka olivat koko ajan auki, olivat vain Aqweleiden ulottuvuuteen, sekä Verdaniaan johtavat. Muuta olivat enemmän vähemmän vaihtuvia tai avattavia. Kaksi pääporttia johtivat käytävään, josta pystyi avaamaan muualle johtavat tiet, kaksi muuta johtivat kahteen kokoaikaisesti yhteydessä olevaan ulottuvuuteen. Ne olivat auki, koska näissä ulottuvuuksissa oli Aquraelle myönnettyjä maa-alueita, joissa osa Aquraen kansasta työskenteli.
Satar huomasi, että Shariel oli väsynyt. Hän oli itsekin, mutta se ei näkynyt niin voimakkaasti päällepäin. "Voimme nukkua täällä. Pidän huolen siitä, ettei meitä yllätetä" lähetti sanoi ja nousi tuolistaan. Huoneen toisessa päässä oli jonkin lainen sängyntapainen, joka oli koottu pehmeistä taljoista sekä tyynyistä. Sen hän jätti Sharielille, otti vain yhden peiton ja palasi takaisin tuoliinsa. Hän otti myös laukkunsa lähelleen. Satar kykeni hyvin nukkumaan pöydän, koska oli nukkunut epämukavemmissakin paikoissa. Hän sammutti kynttilän valon ja huoneen valtasi pimeys.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 13, 2009 19:18:33 GMT 3
"Ihanko totta, maan alla.." Shariel sanoi ihmetellen, juuri ennen kuin toinen haukotus pääsi tytöltä. "Anteeksi", hän sanoi virnistäen "Tuo kertomasi on mielenkiintoisinta, mitä olen ikinä kuullut, mutta jatketaan aamulla lisää" Shariel lisäsi. Jos nyt edes on aamu kun heräämme tyttö ajatteli väsyneenä. Hän ei muistanut milloin olisi ollut näin väsynyt, mutta tänään Shariel olikin liikkunut ja ollut tainnutettuna paljon. Eikä hän ollut edes varma, kuinka kauan oli ensimmäisessä pussissa viettänyt. Huumausaineen oli täytynyt olla vahvaa.. Mikä päivä tämäkin on ollut,Shariel ajatteli siirtyessään taljoilla peitellyn sängyn suuntaan, jonka Satar oli nähtävästi hänelle jättänyt otettuaan ensin sieltä yhden peitoista. Ensin löydän itseni jostain, minkä sijaintia en vieläkään tiedä. Tutustun tuohon oudon näköiseen vaaleahiuksiseen mieheen ja samaan syssyyn romahdutan koko tunnelin pohjan altamme.. Eikä sovi unohtaa muistinmenetystä ja kirjanpyytäjää. Muistinmenetys oli asia, jota Shariel muisteli mielellään. Pienen hetken hän oli ollut kuningatar ja Satar oli auliisti palvellut häntä, joskaan ei hänen vuokseen, vaan pikemminkin siksi, että oli tottunut siihen ja siksi, ettei hän tainnut haluta suututtaa häntä.
Shariel muuntautui kissaksi ja hyppäsi sängylle juuri ennen sen vähän valon, mikä siellä oli ollut, sammuttamista. Hetken aikaa tyttö mittaili sänkyä askeleillaan, kuin etsien mahdollisimman mukavaa kohtaa siitä. Kun hän viimein sellaisen löysi, keskellä sänkyä olevan pitkäkarvainen talja, Shariel kietoutui kerälle ja nukahti heti.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 13, 2009 19:58:00 GMT 3
Satar nukkui jälleen puoliunta. Täällä oli pakko pitää ympäristöään silmällä. Täällä tosin vaikutti liikkuvan harvinaisen vähän mitään, edes valomaneetteja. Se oli hyvin häiritsevä piirre. Se yleensä merkitsi sitä, että täälläpäin vallitsi jokin vielä kamalampi otus, kuin joku niistä, mitä he olivat nähneet, mutta se näyttäytyi harvemmin. Jos onni oli puolella, niin ei ollenkaan heidän vierailuaikanaan. Puoliunessa ollessaan Satar ei nähnyt unia. Silloin keho keräsi kaiken tarvitsemansa energian nopeasti, eikä mielellä ollut aikaa kerrata asioita. Se tulisi tapahtumaan myöhemmin. Istuva asento tosin ei ollut niitä parhaimpia lihasten rentoutumisen kannalta. Ne tulisivat valittamaan omalla ajallaan sitten myöhemmin.
Satar heräsi ennen Sharielia ja sytytti jälleen kynttilän. Maan alla oleminen ei ollut sekoittanut hänen sisäistä kelloaan, koska Aquraessakin tilanne oli sama. Nyt oli aamu suunnilleen kello kaksi toista tuntia (kahdeksan aamulla). Se oli hyvä aika herätä ja Aqurae oli muutenkin jo täysissä voimissaan. Sharielin hän antoi vielä nukkua, koska sillävälin hän tutki alkeellisia karttakirjoja. Jossain oli pakko olla tie ylempiin kerroksiin, tai jonnekin, missä lähetti oli ennen käynyt. Hänen pitkät sormensa liikkuivat pitkin haalistuneita karttoja ja selailivat vanhoja sivuja. Muutamat reiteistä näyttivät luotettavan tuntuisilta ja niistä johti monta sivukäytävää, joiden kautta pystyi kiertämään, jos joku tunneleista oli romahtanut. Päämäärä vielä puuttui. Minne ne johtivat, oli hyvä kysymys. Ylemmäs ehkä, mutta se ei kertonut vielä mitään. Moni tie vei ylös, mutta mikä vei ulos oli eri kysymys.
|
|