Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 13, 2009 21:01:58 GMT 3
Kissa juoksi pitkin kirjojen ympäröiviä tunneleita ja käytäviä. Häntä ajoi joku takaa kirveen kanssa, juuri samanlaisen kanssa, kuin oli löytynyt kirjanpyytäjän asuinpaikasta. Kissa oli väsynyt, hänen täytyi löytää joku piilopaikka. Hän hyppäsi käytävän kulmalta toiselle jatkaen juoksuaan. Viimein hän saapui paikkaan, missä kirjat loppuivat, mutta pääkalloista oli tehty seinään ornamentteja ja kokonaisia luurankoja käveli jähmettyneenä kaduilla. Kissa pysähtyi. Raskaat askeleet lähestyivät. Hän hyppäsi ohi tervehtivän luurangon ja heräsi juuri ennen kuin osui maahan.
Shariel heräsi hätkähtäen alkaen pestä itseään kielellään. Kammottava uni.. Hän ajatteli puistaen unen mielestään. Shariel muuttui takaisin ihmiseksi. Tyttö nukkui aina yönsä kissana, sillä kadulla nukkuessaan häntä ei voitu näin ryöstää, eikä kukaan kiinnittänyt nukkuvaan kissaan mitään huomiota. Ellei sitten vihannut kissoja. "Huomenta.." Shariel sanoi pirteämpänä. Hän ei tiennyt mikä aika vuorokaudesta oli, mutta oli hän ennenkin nukkunut kun väsytti riippumatta siitä, oliko yö vai päivä.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 13, 2009 21:19:57 GMT 3
Satar käänsi katseensa, kun Shariel puhui. "Huomenta unikeko. Kello on kuutisen tuntia yli kahdennen tunnin. Olen ollut hereillä jo useamman tunnin" hän vastasi ja väläytti naiselle nopean huvittuneen hymyn. Oli ymmärrettävää, että jotkut nukkuivat pidempään kuin hän. Lähettien kun piti pärjätä vähällä unella ja Satar oli tottunut siihen hyvin nopeasti. Ehkä se oli luontaista, tai johtui siitä, että hän oli aina pienempänä halunnut hyvästellä äitinsä, kun tämä lähti jonnekin. "Olen tässä tutkinut näitä karttoja. Eivät varmasti puoletkaan pidä paikkaansa ja osa tunneleista varmasti romahtaneet, mutta auttavat meidät ainakin alulle. Ja jos eksymme seudulle, jossa olen käynyt löydämme pois" Satar selitti Sharielille ja näytti muutaman sivun kirjasta. Hän ei ottaisi sitä mukaan, mutta muistaisi kyllä ne kohdat, mitä tarvitsi. Aquraella oli hyvin valokuvamuistin tyyppinen karttamuisti, jonka avulla hän yleensä suunnisti.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 13, 2009 21:35:00 GMT 3
Shariel venytteli autaasti ennen kuin vastasi. "Itse olet aamuvirkku." Hän sanoi tajuten vasta jälkeenpäin millaista ajanmäärettä toinen oli käyttänyt. "Anteeksi mitä? Toista tun.. kuudetta?" Shariel katsoi hölmistyneenä miestä. Tähän aikaan aamusta hän ei pitänyt matemaattisten tai sanallisten ongelmien ratkaisusta. Ehkä kahden tunnin kuluttua, kun hän oli herännyt tarpeeksi..
"Kuulostaa hyvältä. Nyt pitää siis enää eksyä seudulle jossa olet käynyt.." Shariel totesi ironian häivä ääneessään. "Oletko käynyt katsomassa missä olemme paraikaa?" Hän jatkoi kysyen. Tytöllä ei ollut hajuakaan missä he olivat, joku hiljainen ja rauhallinen paikka, jos kirjanpyytäjää ei laskettu mukaan. Oliko tämä muuten vaanimassa heitä ulkona, vai oikeasti juossut pois? Shariel käveli ympäri pientä majaa missä he olivat ja kurkisti ulos. Siellä ei näkynyt mitään, ainakaan ensi silmäyksellä, ei edes maneettilamppuja, mutta kauempana hän näki ryppään vapaita maneetteja. Kylmän värähdyksen jälkeen Shariel käänsi katseensa takaisin sisään, jota kynttilä valaisi tunnelmallisesti.. Sinistä valoa..
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 13, 2009 21:51:24 GMT 3
"Niin olen" Satar vastasi Sharielin aamuvirkkukommenttiin. Hän oli jostain kumman syystä erittäin hilpeällä tuulella. Ehkä se oli pimeys ja juuri saatu uni, joka piristi. Tai seura, joka ei pelännyt hänen silmiään. "Kuusi tuntia yli toisen tunnin. Anteeksi käytin kotonani käytettyä ilmaisua. Suunnilleen yhdentoista teidän ilmaisunne mukaan" hän korjasi. Aquraen kellojärjestelmä tuli väkisinkin, koska hän edelleen vietti suurimman osan ajastaan Aquraen rajojen sisäpuolella. Tuntimäärällisesti molemmat kellot olivat samassa ajassa, mutta ilmaisu oli hieman erilainen. Lähetti oli opetellut molemma, koska sitä toista käytettiin paljon enemmän, kuin heidän omaansa, mutta hän tiesi monia, jotka eivät tienneet muita järjestelmiä.
"Kuulostaa hyvältä. Nyt pitää siis enää eksyä seudulle jossa olet käynyt.." Onneksi Shariel oli positiivinen. Satar kyllä jälleen naurahti hänen kommentilleen. Ilmeisesti syy oli Sharielin, että hän oli näin hilpeä. "En ole käynyt vielä. Odotin sinua ja tutkin mahdollisesti edes jollain tavalla oikeaan johtavia karttoja" Aqurae sanoi ja nousi. "Tulehan. Olen täyttänyt vesileilin ja meidän on paras jatkaa matkaa" hän lisäsi. Ei kannattanut pysyä pitkään paikoillaan tässä vaarallisessa maailmassa.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 13, 2009 22:02:27 GMT 3
Shariel hymyili miehelle. "Kiitos selvennyksestä." Hän lausui. Tämä oli aikaista hänelle, ellei mitään tärkeää ollut tiedossa. Tänään hänet oli herättänyt painajainen. Shariel värisi vieläkin muistellessaan sitä. Hänen ei voisi sanoa pitävän luurangoista tai henkilöistä, jotka halusivat tappaa hänet. "Eli lähdemme heti matkaan?" Shariel varmisti ja mietti, pystyisikö kantamaan yhtä taljoista mukanaan.. Se oli niin mukavan lämmin.. Shariel ajatteli katsellen kaihoisasti sängyllä makaavia taljoja. Mitä eläintä sitten olivatkaan. Hän ei tukenut eläinten tappamista niiden turkin takia, mutta nämä ovat jo tapettuja ja jäisivät tänne aivan yksin homehtumaan ja.. "Saanko ottaa yhden taljoista mukaan?" Shariel kysyi hymyillen mahdollisimman valloittavasti miehelle. Samainen hymy oli saanut monet heittämään hänelle vähän enemmän rahaa ja juttelemaankin tanssiesityksen jälkeen. Sai nähdä tehosiko se näihin Aquraeihin samalla tavalla..
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 13, 2009 22:18:17 GMT 3
"Tietenkin. Tänne ei ole turvallista jäädä pidemmäksi aikaa" Satar sanoi ovelta. Hän oli jo poistunut huoneesta, kun Shariel esitti kysymyksen. Hän palasi ovensuuhun ja nojasi siihen hieman. Naisen ilme oli mitä mahtavin, eikä Aqurae voinut itselleen enää mitään, vaan ratkesi nauramaan. Hänen naurunsa ei ollut ivallista tai pilkallista, vaan erittäin huvittunutta ja lempeää. "Ota toki, jos se sinua lämmittää. Ei niitä täällä enää kukaan kaipaa" hän vastasi ja astui sisään. Hän käveli sängyn luo ja valitsi taljoista helpoimmin kuljetettavan. "Kannan sitä kyllä, jos sinä et jaksa koko matkaa. Hyvä muisto labyrintistä" Satar sanoi ja laittoi taljan naisen olkapäille, kuin kietoen hänet siihen. Lähetti tarttui Sharielia kädestä ja lähti johdattamaan häntä oikeaan suuntaan. Pian heitä vastaan tulivat ensimmäiset luuranko-ornamentit.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 13, 2009 22:36:47 GMT 3
Shariel nosti toista kulmaansa miehen ratketessa nauramaan. Ei ihan odotettu reaktio, mutta johti toivottuun lopputulokseen. Satar tosin valitsi taljoista kaikista ohuimman ei sitä, pitkäkarvaista, paksunlämpöistä, millä Shariel oli yöllä nukkunut. Hän tosin joutui itse kantamaan sitä joten, kaipa tämä kelpaisi. Tyttö naurahti myöntyvänä ja kiitti toisen nostaessa taljan hänen harteilleen. Shariel veti taljan tiukasti ympärillen toisella kädellään ja hautautui siihen, toisesta kädestä Satar piti kiinni ja johdatti heidät ulos asumuksesta kohti kuollutta kaupunkia.
Shariel värähti ensimmäisten luurankojen ilmestyessä näkyviin. Tämä oli kuin hänen unesta! Hän ei tosin ollut koskaan ennen nähnyt tätä paikkaa. Ensimmäinen luuranko oli muotoiltu tervehtimistä kuvaavaan asentoon. Maa oli päälystetty kuin mukulakivilla, mutta 'irtokivistä' huomasi, että tie oli päälystetty pääkalloilla. Oli luurankoja kaikenlaisissa asennoissa, kuin kaupungin (tai mikä nyt ikinä onkaan, Shariel lisäsi mielessään) asukkaiden elämä ei olisi koskaan loppunutkaan. Tyttö ei pitänyt tästä paikasta. Se oli karmiva ja liian hiljainen. Kuka ikinä olikaan muovannut luista tervehtiviä luurankoja oli saanut tehdä työtä kauan ja hartaasti. Miksi kukaan edes menee koskemaan toisen luihin? Ja mihin he kaikki olivat kuolleet? Shariel vetäytyi entistä syvemmälle taljaansa.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 13, 2009 22:52:03 GMT 3
Satar ei ollut odottanut mitään tämän tyyppistä vastaanottoa, mutta hän ei kuitenkaan yllättynyt. Täältä alhaalta pystyi löytämään melkein mitä vain, miksei sitten luurangoista tehtyjä taideteoksia? Ne olivat kaikki kuvattu taiteellisesti tavallisiin ja aavituksen epätavallisempiin asentoihin, myöhemmin asentoja ei ollut huomattavissa. Oli vain eri luista tehtyjä kuvioita ja muodostelmia. Niillä oli omaa karua kauneuttaan, eivätkä olleet kauheinta, mitä Satar oli lähettiaikanaan nähnyt.
Pian ei luuranko-ornamentteja enää näkynyt. Satar oli kuin olikin onnistunut niiden hapertuneiden karttavanhuksien avulla löytänyt tien pois sieltä, missä he olivat olleet. Hyvä. Se oli ensimmäinen askel ulos labyrintistä. Läheisestä sivukäytävästä kuului askelia. Tulijalla oli neljä jalkaa, mitä ilmeisimmin. Satar asettui Sharielin eteen. Ennemmin hän kuin kissanainen, koska suuremmalla todennäköisyydellä, jos hän kuolisi, kuolisi myös Shariel. Tulija lähestyi ja Satar sytytti käteensä liekin, jotta Sharielkin näkisi. Olento oli matala, pienen koiran kokoinen. Sen ruumis oli liskomainen ja pää kuin kalan pääkallo. "Sehillan?" Satar hujentui helpotuksesta. Olento ei ollutkaan mikään vaarallinen. Lähetti kaivoi laukustaan muutaman keksin ja polvistui maahan. Olento oli ensin varuillaan, mutta näytti pian muistavan Satarin ja tuli luokse. Keksit syötyään se katseli Aquraeta innoissaan. Satar silitti Sehillanin luista päätä. "Sehillan tässä on Shariel" hän sanoi ja osoitti naista, "Shariel tämä on Sehillan."
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 13, 2009 23:02:30 GMT 3
Sharielin onneksi luurangot ja niitä seuranneet luuornamentit loppuivat pian. Hän ei pitänyt niistä. Ne olivat kolkkoja ja kertoivat elämän lyhyydestä. Tyttö melkein odotti, että kuulisi taas raskaat askeleet takaataan, kuten unessa oli kuullut, muttä niitä ei kuulunut. Tottakai, se oli unta tämä ei. Mutta voitko olla varma, mikä on unta ja mikä ei? Shariel kysyi itseltään. Hän ei halunnut edes ajatella oliko tämä olisi unta vai ei. Silloin hän ei voisi olla mistään enää varma.
Samassa hän Shariel kuuli jostain läheltä kantautuvia pieniä askeleita huokaisten helpotuksesta. Ne eivät voineet kuulua millekään kirjanpyytäjälle. Satar asettui hänen eteensä, kuin puolustaakseen häntä tulijalta ja kun Sharielkin ajatteli asiaa pidemmälle, eihän sitä koskaan tiennyt, kuinka vaarallinen seuraava vastaantulija olisi, joten toisen ele oli hyvä. Käytävältä tepasteli kuitenkin jokin hyvin outo otus. Puoliksi elävä ja puoliksi luuranko. Tai oiekastaan vain pää oli luuta. Kuin kalan pää. Ruumis taas oli kuin liskolla. Sehillan? Sekö oli otuksen nimi? Satar tunsi tämän Sehillanin ennestään? Selvästi, sillä olento tuli miehen luokse, joka tarjosi sille keksejä. Omituista. Olento, täällä, joka pitää kekseistä. Shariel naurahti mielessään kyykistyessään olennon tasolle ja ojentaen sille kätensä. Haistoiko Sehillan edes tuolla päällään? Sitä tyttö ei tiennyt, mutta ainakin hän osoitti olevansa ystävällinen tälle pienelle, omallla tavallaan suloiselle olennolla.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 13, 2009 23:12:49 GMT 3
Sehillan haisteli aikansa Sharielin kättä, päästi sitten haukahtavan äänen ja heilutti häntäänsä. Satar hymyili tälle pikku otukselle. Pian hän sai idean, jonka toimivuudesta hän ei ollut täysin varma. "Sehillan olemme eksyneet. Autatko meidät takaisin ylös?" hän kysyi ja käytti muutamaa yksinkertaista käsielettä. Aqurae tiesi, että olento ymmärsi, mitä hän puhui, ainakin jossainmäärin. Olihan Sehillan tuonut hänelle hänen kaipaamansa kirjan aikaisemmin. "Saat loput keksini palkkioksi" lähetti lisäsi pikaisesti. Tietenkin se piti palkita jollain tapaa. satar vain toivoi, ettei Sehillan katoaisi tälläkin kertaa samaan tapaan kuin viimeksi. Sehillan lähti juoksemaan heistä poispäin, mutta kääntyi pian äännellen samalla haukahtavalla tavalla kuin aiemmin. "Se varmaan haluaa, että seuraamme sitä" Satar suomensi Sharielille katse koko ajan kiinnittyneena Sehillaniin. Ties mitä tuo otus keksi seuraavaksi. Tässä tilanteessa ei voinut kuin luottaa siihen. Toivottavasti tämä ei ollut täysin tuhoontuomittu yritys.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 15, 2009 16:12:15 GMT 3
Sehillan oli hetken Sharielin vieressä nuuhkien hänen kättään, kunnes päästi haukahtavan wah äänen ja heilutti häntäänsä selvästi hyväksymisen merkiksi. Shariel nauroi tälle omituisensuloiselle pikku otukselle, jolle Satar näytti mielelään syöttävän keksejään. Autatko meidät ylös? Mistä toinen päätteli että tämä, katakombeissa elävä luuranko-otus tiesi mitä 'ylös' oikein tarkoitti? Entä jos Sehillan vain veisi heidät alemmas? Shariel naurahti Satarin nopealle, hieman jäljessä tulleelle "Saat loput keksini" lauseelle.
"Totta.." Hän virkkoi toiselle vastaukseksi. " Meillä on siis ehkä mahdollisuus päästä täältä poiskin!" Shariel jatkoi virnistäen lauseensa lopuksi. Tämä paikka ei tuntunut hänestä edelleenkään kovin vaaralliselta, vaikka Satar olikin väittänyt toista. Toki siellä oli sellaisia otuksia kuin kristalliskorpionit ja kirjanpyytäjät, autiolta siellä enimmäkseen silti näytti, sitä ei voinut kiistää. Shariel lähti seuraamaan Satarin kanssa pikku Sehillanin heiluvaa häntää ja askeleita, jotka kaikuivat heikkoina katakombien seinistä.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 18, 2009 14:08:32 GMT 3
Satar käveli hieman nopeammin kuin Shariel, varmuuden vuoksi, ja piti silmällä ympäristöä. Hän oli kuullut äänen, joka häiritsi häntä nyt. Täällä oli paljon häiritseviä ääniä, jotka usein toivat mukanaan epämiellyttäviä yllätyksiä. Kuten tälläkin kertaa. Seuraavassa risteyksessä heitä vastaan tuli pienikokoinen Spinxxxx. Se oli kuin kuusitoistajalkainen hämähäkki, joka kulki samaan aikaan lattialla, seinillä ja katossa. Sen ohi oli lähes mahdoton päästä, koska sen jalkojen välissä oli ohuen ohuita ja erittäin sitkeitä hämähäkinverkkoja, jotka oli tarkoitettu pienemmille eläimille. Heidän onnekseen nämä otukset olivat sokeita, kuuroja, eikä niillä ollut hajuaistia. Ne saalistivat vain tuntoaistinsa avulla. Silmien sijasta heillä olikin metrinmittaiset tuntosarvet. Spinxxxxit olivat immuuneja kaikille katakombien olentojen myrkyille ja ne olivat likipitäen haavoittumattomia. Sillä oli pienet pääsuomut, jotka olivat lujaa graniittia, joista kilpistyivät terävimmätkin aseet. Satarin lukeman mukaan ulkokuoren alla oli arveluiden mukaan juurakkolihakset, malmiluut, hiilielimet ja timanttisydän. Veren sijasta niiden suonissa virtasi sula pihka. Vielä näiden uminaisuuksien lisäksi heidän tilannettaan huononsi olennon purukaluston kiviset hampaat ja malmiset sakset, unohtamatta pitkää kärsää, jolla uhri imetään kuiviin. Heiädn tulanteensa oli siis erittäin huono jälleen kerran. Satar ei ollut ennen kohdannut spinxxxxiä, mutta tiesi näiden olentojen vaarallisuuden. Miekoista ei ollut nyt apua. "Shariel. Meillä on tässä nyt pienoinen ongelma ja haluan, että teet minulle palveluksen" Satar sanoi tasaisella äänellä, jossa kuulsi selkeä varovaisuus, "haluan, että palaat Sehillanin kanssa käytävään, jossa on kirjoja ja etsit sieltä metallisen kirjan, jonka kannessa on kultaa ja hopeaa. Tuot sen minulle, mutta älä missään nimessä avaa sitä onko selvä. Meidän on päästävä Spinxin ohi, jotta voimme jatkaa matkaa. Minä odotan täällä ja yritän parhaani mukaan pysyä poissa sen ulottuvilta." Aqurae tiputti muutaman keksi Sehillanille, joka söi ne ja lähti suuntaan, mistä he olivat tulleet pysähtyen välillä haukahtelemaan Sharielille. Spinxxxx oli löytänyt ryppään valomaneetteja, joten se ei poistuisi tästä vielä pitkään aikaan.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 18, 2009 17:04:24 GMT 3
Satar pysähtyi erääseen risteykseen. Shariel oli juuri esittämässä pistävän kysymyksen pysähtymisen syystä, kun näki miksi he olivat pysähtyneet. Jonkinlainen hämähäkki, jolla oli hyvin monta jalkaa. Liian monta. Hän pysähtyi laskemaan ne ja pääsi kuuteentoista. Shariel käänsi päätään Satarin suuntaan tämän ilmoittaessa tästä tien tukkivasta, pienestä ongelmasta. Metallihelainen, kultahopeinen, kirja.. Ei saa avata..Shariel painoi mieleen toisen ohjeita. "Selvä.." Hän sanoi hipsien ilomielin takaisin käytävään Sehillan seuranaan. Hänen pitäisi vain löytää käytävä missä on kirjoja ja sieltä tämä kyseinen opus. Katakombeissa, jota olivat kirjoja täynnä, tämän ei pitäisi olla mikään ongelma, mutta siitä oli kauan kun hän oli viimeksi nähnyt kirjahyllyjä täällä alhaalla. Sehillan onneksi taisi tuntea tien, sillä tämä käveli terhakkaana tytön edellä, välillä kääntäen päätään hänen suuntaansa.
Otus jonka ohi heidän piti päästä oli siis Spinxxxx. Shariel mietti miksei Satar ollut vain käyttänyt magiaansa otusta vastaan. Ehkä tällä oli hyvä syy olla käyttämättä. He saapuivat jälleen luurankojen luo. Shariel värähti jälleen ja puristi ympärillään olevaa taljaa lujaa. Sentään ne eivät liikkuneet, vieläkään. He kävelivät ties kuinka kauan ja viimein he löysivät käytävän jossa oli kirjoja. Shariel toivoi että spinxxxxi ollut huomannut Sataria ja että tällä oli kaikki hyvin. Hän melkein juoksi ensimmäiselle hyllylle minkä näki ja alkoi hätäisesti etsimään Satarin kuvailemaa kirjaa. Entä jos sitä ei olisi täällä? "Odota, Sehillan, Kiltti." Hän sai etsinnältään sanottua ja siirtyi seuraavaan hyllyyn. Kultainen kirja. Siinä ei ollut hopeaa. Shariel laski kirjan takaisin hyllyyn ja siirtyi seuraavaan. Pitkältä tuntuneen etsinnän jälkeen hän löysi toisen kuvaileman kirjan. Metallinen, kultaa ja hopeaa. Tyttö toivo isen olevan oikea. Shariel tunsi pientä houkutusta avata kirja, mutta muisti mitä oli viimeksi käynyt, kun hän oli kultaisen kirjan avannut. "Sehillan?" Shariel kutsui luuranko-lisko olentoa. Hetkeen tätä ei kuulunut, mutta hänen onnekseen pieni otus tassutteli hetken päästä nurkan takaa ja virnisti. Hän ei olisi tiennyt, mitä olisi tehnyt ilman tätä pikku otusta. "Johdatatko minut takaisin Satarin luokse?" Tyttö kysyi hengästyneenä. "Nopeasti." Paluumatka ei tuntunut kestävän läheskään yhtä kauaa kuin menomatka kirjan luo. He melkein juoksivat hämärissä tunneleissa. Sharielilla sekä kirja, että talja sylissään. "Onko.. Oikea?" Hän sai sanottua ojentaessaan kirjaa Satarille. Shariel nojasi seinään tasaten hengityksensä.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 22, 2009 18:55:05 GMT 3
Satar ei kääntynyt katsomaan, kun Shariel ja Sehillan lähtivät, vaan piti koko ajan katseensa Spinxxxxissä. Aika kului ja pian jokainen niistä muutamasta maneetista oli imetty kuiviin ja Spinxxxx lähti liikkeelle. Se suuntasi kohti Sataria, vaikka ei itse tiennyt, että Aqurae oli siellä. Lähetti perääntyi hieman, mutta pian Shariel jo tulikin mukanaan kirja. Satar otti sen käteensä ja tarkasteli hetken. Hyvin pian hän alkoi voida erittäin pahoin ja kirjaan koskevaan käteen levisi tummia juovia. Hänen oli pakko heittää kirja Spinxxxxille ja toivoa, että se oli oikea. Lähes heti sen jälkeen, kun Aqurae oli heittänyt kirjan, hän syöksyi Sharielia kannatellen kauemmas käytävään. Pian kuului äänekäs räjähdys, joka lennätti voimastaan heidän hieman kauemmas. Spinxxxx hajosi kappaleiksi ja osa palasista levisi laajalle alueelle käytävään. Satar lysähti kiviselle lattialle selkä seinää vasten. Se oli ollut oikea kirja, joka oli positiivinen puoli. Negatiivinen puoli oli, että kirjan hopea oli aiheuttanut Satarille allergisen myrkytyksen, jonka laantumiseen saattaisi mennä hetki. Aqurae katsoi oikeaa kättään. Tummat hopean aiheuttaman juovat jatkuivat lähes kyynärpäähän saakka. Mahtavaa. Tähän ei edes ollut vastamyrkkyä. Aquraet olivat hyvin allergisia hopealle, eikä sille voinut mitään.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 27, 2009 16:57:57 GMT 3
Shariel ei keskittynyt paljonkaan siihen, mitä Satar kirjalla teki, mutta yhtäkkiä tämä työnsikin häntä kovaa vaihtia kauemmas Spinxxxxistä. Sharielilta pääsi yllättynyt huudahdus, sen loppuosan peittyessa kamalan räjähdyksen alle. Nyt hän ymmärsi, miksi Satarilla oli ollut niin kiire pois Spinxxxxin luota. Oliko kirja räjäyttänyt olennon? Nähtävästi, sillä kirja oli poissa Satarin käsistä. Samassa Sharielin päähän pälkähti, että entä jos kirja olisikin räjähtänyt hänen käsissään, matkalla tänne? Tyttö värähti ajatellessaan tätä. Hän ei halunnut kuolla vielä. Shariel käänsi päänsä hymyillen toisen suuntaan tajuten, ettei tämä voinut oikein hyvin. Oikein hyvin oli kuitenkin vähättelyä. Satarin oikea käsi oli täynnä kyynärpäähän asti ulottuvia tummanpuhuvia juovia, jotka näyttivät ilkeiltä. "Mikä.. Mitä tuo on? Oletko kunnossa?" Shariel sai sanat kauhistuneena suustansa. Samalla hetkellä hän siirsi katseensa Spinxxxxin jäännöksiin kauempana. Jotain hohteli jäännösten keskellä tässä vähisessäkin valossa, mitä täällä oli. Hän ei olisi halunnut kiinnittää huomiotaan pois hänet niin monesti pelastaneesta miehestä, mutta hohto jäi vaivaamaan tytön mieltä. Miksi jäännöksissä säkenöi jokin? Se oli outoa. Satarin tilanne kuitenkin näytti pahalta. Hän ei voinut jättää miestä, mutta.. "Mikä tuolla hohtaa?" Shariel kysyi ennen kuin ehti hillitä kieltään. Hän kyseli tuollaisia turhanpäiväisiä asioita, kun toinen saattoi olla kuolemassa. Mitä hän sitten tekisi? Yrittäisi lahjoa Sehillanin niillä murusilla mitä hänellä oli mukanaan? Se ei luultavasti toimisi. Hänen olisi pakko saada mies jotenkin kuntoon.
|
|