|
Post by spyrre on Sept 7, 2009 20:14:47 GMT 3
((No niin, Dinsilme ja Emily tänne näin. o/ Hiukan vähemmän eeppinen aloitus, mutta toivottavasti tästä jotain viihdyttävää saadaan.))
*Päivä ei ollut mitenkään kovinkaan kummoinen, mutta ei luojan kiitos se huonoinkaan mahdollinen. Oli pilvistä ja harmaata eikä ilma ollut mitenkään erityisen lämmintä tämän johdosta, mutta vettä ei sentään vielä ollut satanut tätä lupailevasta viileästä viimasta huolimatta. Puissa oli vielä runsaasti vihreitä lehtiä mutta saapuva syksynpirulainen oli ehtinyt jo alkaa muuttaa niitä hiljakseen oranssihtaviksi muistuttaen että enää ei tarvitsisi odottaa kovinkaan pitkään lunta ja viiltäviä tuulia. Jonkin matkan päässä metsästä kulki hiekkainen kärrytie ylittäen kivenmurikoista muuratun sillan avulla kullankeltaisen, aaltoilevan heinämaaston poikki kulkevan hidasjuoksuisen mutta leveähkön joen matkallaan kohti muutaman kilometrin päässä nököttävää pienehköä maalaiskylää.
Tuon kyseisen vesistön äärellä kuitenkin ilmeisesti tapahtui jotain muuten melko autiosta maisemasta huolimatta. Joenmutkan kaislikosta kuului rasahtelua, kahinaa sekä kahlaamisen ääniä, rannalla pyörivän pienen valkoturkkisen ja asiasta ilmeisen kiinnostuneen eläimen kärsimättömän maukumisen säestämänä kun kasviston seasta pian rytisteli esille laihahko paleleva nuorukainen varvuista punottua häkkyrää raahaten. Häkkyrä, tarkemmin katsottuna, paljastui nopeasti jonkinlaiseksi katiskaksi tahi muuksi vastaavaksi kala-ansaksi, ja tämän sisällä erottuva sätkivä kiiltäväsuomuinen vesieläin selvensi minkä vuoksi kiroten rantaan lätistelevä pojankoltiainen oli nähnyt hyytävässä vedessä kahlailun vaivan arvoiseksi. Tai no, eihän hän tietenkään ollut voinut olla varma oliko katiskassa mitään ennen kuin oli mennyt katsomaan, mutta tarkat silmät olivat tällä kertaa ansainneet rannassa kirmailevalle kaksikolle illallisen. Luultavasti aamiaisenkin, jos nämä malttaisivat syödä säästeliäästi, mutta tämä mahdollisuus oli hyvin kyseenalainen. Kosteiden, silmillä roikkuvien sekä varsin erikoisten purppuranväristen hiussuortuvien alta väläytettiin siitä kaikesta hytinästä huolimatta voitonriemuinen virne pojan viskatessa katiska rannalle ja istuen sitten nopeasti laskemaan ylös käärimänsä housunpuntit takaisin alas pienen kissaeläimen kirmatessa jalkoihinsa.* "Hei, odota nyt vähän." *Epämääräinen purppuratukka toppuutteli valkoturkkia pukiessaan riisumiaan kenkiä sekä muuhun kärsineeseen vaateparteen sopivaa nuhruista viittaa päälleen ennen kuin kääntyi tutkailemaan ylös onkimaansa saalista. Katiskassa sätki kolme panikoivaa eväkästä, yksi jopa aivan kiitettävän kokoinenkin. Tyytyväisyyteen sekoittui kuitenkin hitunen levottomuutta ja kenties jopa syyllisyyttä päätellen siitä varovaisesta tavasta jolla laiha nuorukainen vilkuili ajoittain ympärilleen kuin peläten jäävänsä kiinni rysän päältä. Eipä mikään yllätys, että katiska ei kuulunut nuhruisen koltiaisen omaisuuteen eikä näin ollen kalatkaan, mutta kun vedestä oli osunut nälkäisiin silmiin lupaavan näköinen kapistus ja kissan manguttua vielä vieressä useita minuutteja, nuorukainen oli lopulta kaikesta epärehellisyyttä soimaavista ajatuksista huolimatta päätynyt kahlailemaan rikoksen poluille. Tummat silmät vilkaisivat vielä kerran varuillaan tien suuntaan ennen kuin kalat ravistettiin häkkyrästä ja vyöltä pienestä tupesta vedettiin yksinkertainen puukko suomunahkojen pikaista lopettamista varten.*
"Odota, mä sanoin! Ei me voida syödä niitä tässä!" *Purppuratukka joutui jälleen estelemään täpinöissään jo yhtä kalaa kynsiinsä havittelevaa seuralaistaan ja takavarikoimaan saaliin. Topakasta sävystään huolimatta hänen äänensä kuitenkin värisi kylmästä ja sen lisäksi että halusi nopeasti pois rikospaikalta poika ei olisi malttanut odottaa nuotion roihuavien liekkien ääreen pääsemistä. Nyt piti vain kerätä saalis nopeasti mukaan ja viskata katiska takaisin ennen kuin joku sattuisi kulkemaan ohitse muuten tulisi tupenrapinat, tämän nuorukainen tiesi jo kokemuksesta. Niin paljon kuin ratkaisu hänen ylpeyttään nakersikin, ruoan varastelusta oli tullut hänelle jo melko yleinen käytäntö. Ylpeys vain ei sitten millään riittänyt täyttämään kahta nälkäistä vatsaa, kun omista kyvyistä ei oikein enää ollut riistan rehelliseen tavoitteluun.*
|
|
|
Post by emily on Sept 7, 2009 23:19:15 GMT 3
Nuorehko nainen käveli hiekkatietä pitkin. Hän oli tulossa lähimmästä kylästä. Pieni haukotus karkasi naisen suusta. Hän oli viime yönä valvonut liian myöhään, etsiessään kylää. Ei hitsit, hän oli melkein eksynyt eilen illalla. Kaikki oli ollut niin pimeätä, että hyvä kun hän oli nähnyt eteensä. Käsi nousi hieromaan väsyneitä silmiä. Hänen kyllä pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan tänään, että jaksaisi huomenna jatkaa matkaa. Seuraavaan kylään oli vielä matkaa hyvän verran. Pitäisikö hänen jäädä metsään, keskelle ei mitään, yöksi. Ajatus puistatti häntä. Yksin jäädä keskelle ei mitään.
Isabel paransi repun asentoa selässään huokaisten. Miksi hän joutui kantamaan kaiken? Ja missä se yksikin luurasi? Lähti eilen illalla yhtäkkiä jonnekkin, kun juuri oli vasta palannut. Turhautuneena jalka potkaisi kiveä tiellä, joka lensi puskaan. Hetken mielessä kirottiin sen yhden perään, kunnes ajatukset pysähtyivät silmäparin löytäessä jotain kiinnostavaa.
Askeleet pysähtyivät kuin seinään ja tutkiva silmäpari tuijotti kauemmas tiestä. Kauempana oli jonkinlainen lampi tai järvi tai muu vastaava, mutta se ei ollut kiinnostuksen aihe, vaan se, mitä siellä tapahtui. Rannalla oli joku, joka teki jotain. Isabel tutkiskeli henkilöä hetken empien mitä tekisi. Jos se vaikka oli vaarallinen. Oikeastaan se ei kyllä vaikuttanut lainkaan vaaralliselta. Ja sitä paitsi tältä voisi vaikka kysyä tietä toiseen kylään, ettei sitten taas eksy matkalla. Lopulta nainen päätyi astelemaan lähemmäs henkilöä. '' Anteeksi, mutta...''
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Sept 10, 2009 18:24:08 GMT 3
Ilma oli viileä, mutta se ei vaivannut laisinkaan joenvartta pitkin kävelevää nuorukaista. Hän itse asiassa piti hiukan viileämmästä säästä, sillä lämpimällä säällä hänestä aina tuntui tukahduttavan kuumalta, pitihän hänen verensä hänet aina lämpimänä, niin uskomattomalta, kuin se tuntuikin. Olihan nuorukaisen iho kalmankalpea, vahvasta verenkierrosta huolimatta. Eofte huokaisi hiljaa katsoessaan taivaalle. Harmaat pilvet loivat synkän ilmapiirin, mutta ainakaan ei näyttänyt siltä, että sade ryhtyisi tavoittelemaan maankamaraa ainakaan toistaiseksi. Hyvä niin, sillä kiitos eilisen kattosateen, nuorukainen oli saanut vedestä hetkeksi aikaa tarpeekseen. Ehkäpä se olikin osasyynä siihen, että hän piti tarkoin huolen siitä, kuinka lähellä suostui viereistä jokea kävelemään. Hän oli nimittäin varma siitä, että eilinen sade oli pehmentänyt rantatörmää niin, ettei se kestäisi edes hänen painoaan, niin laiha kuin hän olikin. Ainakin se olisi hänen tyypillistä tuuriaan. Eofte huokaisi uudelleen haroen mustia hiuksiaan hiukan turhautuneena. Viime päivinä huono onni oli tuntunut vainoavan sairaalloisen kalpeaa ja laihaa poikaa tavallistakin enemmän, joten oli parasta olla ottamatta minkäänlaisia riskejä, ennen kuin tilanne rauhoittuisi edes hiukan. Tuskin oli nuorukainen edes saanut ajatustaan lopetettua, kun jo huomasi liikettä edestäpäin. Hän pysähtyi niille sijoilleen ja päätti toistaiseksi tarkkailla tilannetta, vaikka vaikuttikin siltä, ettei joen törmällä olevista henkilöistä olisi minkäänlaista uhkaa. Kuten sanottua, hän ei halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä.
((Anteeksi kökköinen viesti... kuumeen jälkioireita^^""))
|
|
|
Post by spyrre on Sept 11, 2009 17:01:22 GMT 3
*Paleleva purppuratukka sai nähdä hiukan vaivaa pitääkseen kissankuvatuksen irti saaliista sillä aikaa kun hän avasi eväkkäiden kurkut ja kävi viskaamassa katiskan takaisin jokeen. Kapine päätyi kieltämättä huomattavasti lähemmäs rantaa kuin se oli alunperin ollut mutta poika ei oikeastaan välittänyt asiasta tarpeeksi paljon kahlatakseen uudestaan kylmään veteen, olo oli aivan tarpeeksi kohmeinen jo nyt. No, nyt tarvitsi vain ottaa saalis ja häipyä jonnekin suojaan... Nuorukainen mietti hetken nostaen äkäisesti marmattavan kissan kalojen kimpusta heinikkoon silmäillen joentörmän kasvillisuutta suoristautuen sitten ja astellen muutaman metrin päässä kasvavan pajukon luokse. Tokihan kalat olisi sinänsä voinut aivan hyvin kantaa vain käsissäkin mutta se tuntui epäkäytännölliseltä ja nyt kun kerran ei ollut vielä kiire minnekään hänellä oli parempi idea. Katkaistuaan ohuen oksan ja karsittuaan siitä lehdet ja haarat poika palasi saaliinsa luokse ja alkoi pujottaa eväkkäitä kiduksistaan improvisoituun nippuun. Kun varvun päät vielä taivuttaisi ympyrän muotoon, kaikki kalat voisi vaivatta kantaa yhdelläkin kädellä eivätkä ne putoaisi. Hän ei ollut koskaan ollut erityisen kokenut kalastaja mutta muisteli nähneensä jonkun joskus tehneen näin ja ajatus tuntui toimivalta... Puuhasteluunsa hetkeksi keskittynyt nuorukainen hoksasi kuitenkin äkkiä kissan lakanneen väijymästä suupalaa ja jääneen korviaan höristellen tuijottelemaan tien suuntaan kuin jotain olisi ollut tekeillä. Kun tummat silmät seurasivat katseellaan valkoturkin esimerkkiä ne havaitsivat varsin nopeasti sen saman seikan joka oli napannut eläimen huomion. Hitto, tiellä seisoi joku. Purppuratukka säpsähti hiukan ja pujotti kiireesti viimeisen kalan silmukkaan nousten jaloilleen, huomaten muukalaisen lähteneen astelemaan heinikon halki kohti. Saapuja oli ihmistyttö, ja vaikka nuorukainen oli ensitöikseen pelännyt tämän olleen juuri ryövätyn katiskan omistaja, toinen liikkui kuitenkin melko rauhallisesti eikä vaikuttanut vihaiselta. Varmuuden vuoksi kalat heilautettiin kuitenkin vaivihkaa selän taakse muukalaisen tullessa lähemmäksi.
No, vaikka hetken aikaa oli siltä ehkä vaikuttanutkin, laihahko lyhyt nuorukainen ei lähtenytkään käpälämäkeen lähestyttäessä vaan jäi silmäilemään saapujaa nykäisten kuitenkin kärsineen viittansa hupun päähänsä peittääkseen turhankin silmäänpistävän hiuskuontalonsa. Kun toinen puhui se räpäytti silmiään epätietoisesti.* "Eh? Mitä nyt? Onko joku hätänä?" *Se kysyi tarkastellen puolittain uteliaana vierasta. Puukko asetettiin takaisin tuppeen vyölle, ulkonäöltään luultavasti korkeintaan 16-kesäisen näyttäessä oikeastaan olevan enemmän ymmällä tilanteesta kuin huolissaan. Tytöllä taisi olla jousi mukanaan, mutta sitä ei näkäjään tulkittu uhaksi ellei asetta alettaisi heristellä. Purppurapäällä itsellään ei puolestaan näkynyt olevan mukanaan mitään varusteita päällään olevien vaatteiden sekä heinikossa epäilevästi pörhistelevän valkoisen kissan lisäksi, mutta varovainen asenne sekä epäsiisti ja laiha ulkonäkö vihjasivat että tämä tuskin taisi olla kotoisin näiltä main, ennemminkin vain täysin rahaton kulkuri. Yllättävän hyvin se oli kuitenkin hengissä säilynyt, näennäisesti ilman aseistusta. Huomionsa tyttöön keskittäneenä nuorukainen ei heti edes älynnyt että toisesta suunnastakin lähestyi hiljakseen joku. Kohta se kuitenkin rypisti hiukan kulmiaan alkaen nuuhkia ilmaa ja kun kissa päästi ilmoille pienen murinan se pyörähti äkkiä ympäri katsomaan taakseen joenvarteen. Poika ei selvästikään pitänyt siitä että huomasi äkkiä olevansa kahden muukalaisen välissä, joista toinen oli vielä tuntunut yrittäneen hiipiä takaa päin lähemmäs. No nyt se sentään oli pysähtynyt, mutta uusi tulokas sai kuitenkin huomattavasti epäluuloisemman katseen kiiluvista silmistä hupun alta kuin tulostaan sentään ilmoittanut tyttö.*
|
|
|
Post by emily on Sept 12, 2009 17:49:47 GMT 3
Isabel katsoi samanikäiseltä näyttävää nuorukaista hetken. Toinen oli vetänyt hupun päähänsä, joten hän ei kovin kauheasti toisen kasvoista nähnyt. Tyttö silmäili toista hetken vilkaisten kissaa kohti.
''E-Ei minulla mikään hätänä ole, ajattelin, jos tietäisit mistä pääsee toiseen kylään. '' Isabel sanoi. Hän oli itse niin huono suunnistamisessa ja kartanluvussa ja muussa. Kyo kyllä osaisi, mutta hän ei ollut ikinä paikalla, kun häntä tarvitsisi. Oli sinä kanssa yksi. Tämä oli lähtenyt hänen seuralaisekseen mukaan, mutta häipyi aina jonnekkin. Saattoi joskus tulla yöksi takaisin, mutta ei pakosti silloinkaan.
Isabelin kädet puristuivat nyrkkiin vihaisen oloisena. Tämän takia hän joutisi taas jäämään yöksi keskelle metsää keskelle ei mitään. Tyttö puri hammastaan. Hän oli unohtanut edessään seisovan nuorukaisen kokonaan, ennen kuin hän vasta myöhemmin taas muisti hänet. Tyttö tunki kädet taskuihinsa yrittäen tehdä edes jotain iloisempaa ilmettä kasvoilleen, ettei näyttäisi epäilyttävältä.
Nopeasti Isabelkin havaitsi toisen lähettyvillä. Hän ei ollut huomannut tätä laisinkaan ja automaattisesti tytön kädet hakeutuivat jousta kohti. Mahtoikohan toinen olla vaarallinen? Tämä oli tullut niin hiljaa lähettyville, kuin yrittäen päästä huomaamatta heidän lähettyville. Tämä tästä puuttuisikin, jos toinen alkaisi hyökkään heitä vastaan.
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Sept 19, 2009 11:45:03 GMT 3
Nuorukainen räpäytti silmiään hiukan hämmentyneenä huomatessaan valkoisen kissan tuijottavan häntä turkkiaan pörhistäen. Oli toki melko huojentavaa, ettei samanlaista huomiota liiennyt kahdelta muulta, mutta silti kissa sai Eoften ottamaan puoli askelta taaksepäin. Jos muutama viime päivää noudattaisivat samaa kaavaa tänäänkin, niin kissa tuskin oli aivan sitä, miltä päältäpäin näytti. Terävä, joskin hiljainen suhahdus edestäpäin, mikä oli syntynyt ilmeisesti kissan omistajan pyörähtämässä ympäri, sai nuorukaisen oitis nytkäyttämään katsettaan hiukan ylemmäs ja kiinnittämään huomionsa kahteen muuhun kaksijalkaiseen edessään. Lähempänä oleva poika tuijotti häntä epäluuloisesti, muttei ainakaan näyttänyt siltä, että aikoisi toimia millään tavalla uhkaavasti. Samaa ei voinut sanoa hiukan kauempana olevasta tytöstä, jonka käsi hakeutui hyvää vauhtia jousta kohti. Eofte huokaisi hiljaa, mutta ei tuntunut kuitenkaan säikähtävän elettä, vaan päinvastoin ryhtyi astelemaan hiukan lähemmäs, pitäen kätensä näkyvillä ja varoi tekemästä mitään uhkaavaa liikettä. Hän pysähtyi muutaman metrin päähän ja nosti hiukan oikeaa kättään tervehdyksen tapaiseksi eleeksi. Näin tehdessään musta silkkipaita valahti hiukan alemmas, paljastaen paremmin sairaalloisen laihan ja kalpean käsivarren sen alta. Nuorukainen itse ei edes kiinnittänyt tähän seikkaan juurikaan huomiota, sillä näkyihän hänen sairaalloinen ulkomuotonsa myös kasvoista, niin kirkkaat ja eläväiset, kuin tummanpunertavat silmät olivatkin. Käden laskeutuessa se sujahti samalla rennosti mustien housujen taskuun, samoin kuin toinenkin käsi. ”Pahoittelen, jos säikäytin teidät, mutta vannon, ettei minulla ole mitään teitä vastaan”, hän lausui yllättävän rauhallisena ottaen huomioon, että hän seisoi kahden – tai kissa mukaan lukien kolmen – epäluuloisen henkilön edessä, joista yksi oli jo ehtinyt tavoitellut asettaan. Oliko se toisaalta minkäänlainen ihme? Eofte oli elämänsä aikana kohdannut monia, paljon uhkaavampiakin henkilöitä, joten nämä kolme eivät saaneet häntä pahemmin huolestumaan. Todellinen syy rauhallisuuteen oli tosin todennäköisesti nuorukaisen suonissa virtaava kenttiveri.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 22, 2009 1:25:39 GMT 3
*Tytön kysymys sai purppuratukan kallistamaan päätään hiukan lisää ja tämä silmäsi sillan suuntaan ajatuksissaan ennen kuin vastasi.* "Eh. En ole ihan varma, en ole ollu täällä päin vielä hirveen kauaa... Mut varmaan jos seuraat tietä, pääset ainakin jonnekin." *Se huomautti raaputtaen poskeaan vapaalla kädellään, pistäen sitten hiukan kummastuneena merkille keskustelukumppanin menneen jotenkin nyreän näköiseksi. Tyttö kuitenkin näkyi taas pian muistavan ettei ollut yksin ja hymyilevän, joten nuorukainen ei sanonut asiasta mitään. Pian sen huomio kääntyikin muualle kun se äkkäsi liikennettä takanaan ja pyörähti pikaisesti ympäri yllättyneen hätkähdyksen keralla. Joku oli lähestynyt joen penkkaa pitkin ja pysähtynyt pienen matkan päähän eikä äkillinen oivallus oikein ollut nuhruisen pojan mieleen. Tytön alkaessa hapuilla jousta käsiinsä purppuratukka kompuroi pikaisesti kauemmas joesta päästäkseen pois kahden muukalaisen välistä ja melkein kompastui kissaansa siinä sivussa. Kyseessä oli oikeastaan kuitenkin lähinnä refleksi kuin tietoinen teko, koska ei tarvinnut olla ruudinkeksijä älytäkseen ettei tyttö varmastikaan olisi astellut viereen jousineen jos olisi aikonut ampua purppuratukkaa itseään ja vilkaistuaan vielä ohimennen myös varuilleen joutuneen työn suuntaan käänsi katseensa tarkastelemaan tuota uutta tulokasta ryhti epävarmasti hiukan kumarassa. Lisää etäisyyttä ottaneella kissalla tuntui olevan vaikeuksia päättää ketä olisi tuijotetellut pöllömäisillä silmillään joten kompromissina se päätyi pörhistelemään turkkiaan entistä enemmän.
Vaikka ensireaktio oli ollut melkoisen vainoharhaisuuteen taipuvainen, purppuratukka havaitsi pian ettei tähän ehkä ollut ollut paljoakaan syytä. Vieras oli pysähtynyt kuin myös yllättyneenä ja alkaessaan lähestyä uudelleen varovaiseen tyyliin. Hupun alta kiiluvien tummien silmien katse kävi tutkimassa maastoa lähestyjän takana varmistaen että tämä tosiaan oli liikkeellä yksin ennen kuin lyhyehkö poika yskähti hiukan kuin nolostuneena ja suoristautui hurjaan reilun 160 sentin mittaansa nykäisten huppuaan uudestaan.* "Yllätyin vaan. Voisit kuitenkin olla hiiviskelemättä." *Se ilmoitti, tarkastellen kuitenkin vierasta. Jokin tässä nyppi jostakin syystä hänen vaistojaan, mutta hän ei saanut kunnolla selvyyttä miksi. Vieras nuorukainen näytti olevan huonohkossa kunnossa itsekin, eikä osoittanut mitään erityisen kummallisia piirteitäkään. Mutta ehkä tuo sitten ei ollut vaarallinen. Purppuratukka ei näköjään ollut sittenkään ihan niin epäluuloinen tapaus kuin miltä vaikutti, minuutteja sitten tavattu tyttö ei ainakaan ollut sen mielestä enää uhka eikä oikeastaan toinenkaan saapuja vaikka tätä pidettiinkin hiukan enemmän silmällä. Tunnelma oli vaihtunut takaisin siihen pieneen epätietoisuuteen jättäen kasvoille hiukan hölmistyneen ilmeen. Keitä nämä parveilevat henkilöt oikein olivat?*
|
|
|
Post by emily on Sept 29, 2009 14:58:56 GMT 3
//Hei sori, sori, sori etten ole vastannu. On ollu kiireitä ja inspiraatio pula ja koeviikko pukkaa päälle//
Isabel katsoi uutta tulokasta kulmien alta. Ensivaikutelmalta hän ei pitänyt toisesta, siitä miten tämä hiipi heidän luo. Se oli hänen mielestään epäilyttävää, vaikka toinen ilmoittikin olevansa vaaraton. Miksei tämä sitten ollut ilmoittanut aikaisemmin itsestään? Asia ei olisi ollut silloin yhtään epäilyttävää.
Kumminkin Isabel yritti työntää epäilyksensä takaalalle. Hiljaa kumminkin hieman epäillen hän laski kätensä hiljalleen pois jouselta. '' Älä hiiviskele tuolla lailla muiden taakse, se on epäilyttävää'' Tyttö sanoi jokseenkin hieman ärtyneen kuuloisena. Hän tunki kädet taskuihinsa nojaten toiselle jalalleen tarkkailen uutta tulokasta. Toiseen hän ei kovinkaan enään kiinnittänyt niin huomiota. Isabel arvioitti toista ja päätteli, että ei tästä kovin olisi vastusta vaikka tämä hyökkäisi, mutta mistä sitä tietäisi, jos toisella oli jotain kikkoja hihassa. Sitä asiaa hän ei kumminkaan kauaa miettinyt.
//Sori, jos on hieman sekavaa ja lyhyttä//
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Sept 30, 2009 14:21:59 GMT 3
((Ei se mitään, emily. Itsellänikin lukio ja kyllä, myös koeviikko painaa niskaan, joten voi olla, että saan tästä lähin vastailtua lähinnä viikonloppuisin, jos ei ole mitään menoa.))
Kun kumpikin vieraista henkilöistä näytti rauhoittuneen, Eofte kohautti hiukan olkiaan kummankin huomautukselle. ”Tarkoitus ei ollut vaikuttaa uhkaavalta, pelasin vain varman päälle”, hän selitti tarkastellessaan nyt uusia tuttaviaan hiukan tarkemmin. Poika vaikutti melkoisen hölmistyneeltä, tyttö taas arvioivalta. Epäilikö tämä yhä jonkinlaista uhkaa? Se vaikutti todennäköiseltä, vaikka nuorukainen ei voinut olla miettimättä synkän huvittuneena, ettei todennäköisesti pärjäisi noille kahdelle taistelussa. Kyllä, hän oli nopea ja ketterä, mutta voimaa ei ollut nimeksikään, joten hyökkääminen kahden tuntemattoman kimppuun olisi ollut paitsi tarpeetonta, myös itsetuhoista. Hetken hiljaisuus vallitsi uusien tuttavuuksien välillä, kunnes Eofte päätti katkaista sen. ”Nyt kun kerran tässä ajauduttiin jonkinlaiseen keskusteluun, kuulisin mielelläni nimenne”, hän totesi ja ojensi kalpeaa, joskin – kylmästä ilmasta huolimatta – lämmintä kättään kohti kahta muuta kätelläkseen. ”Oma nimeni on Eofte”, hän esittäytyi ja venytti suupieliään pehmeään hymähdykseen miettien samalla mielessään, kuinka kauan tuntisi edessään seisovat henkilöt ja jos tuntisi kauankin, mihin he oikein vielä joutuisivat. Hänellä ei ollut mitään uusia tuttavia vastaan, hänhän vain kierteli paikasta toiseen tekemättä mitään sen tähdellisempää, joten uusien ystävien hankkiminen tuntui aina hyvältä ajatukselta. Joskin… hän oli varma, että jos he ryhtyisivät kulkemaan edes jonkin aikaa ryhmänä, he joutuisivat todennäköisesti pahoihin ongelmiin ennemmin tai myöhemmin. Ainakin kun hän oli mukana.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 2, 2009 0:36:22 GMT 3
((Selvä, vastailkaa silloin kuin ehditte, ei paineita sen suhteen. Kunhan peli ei mielellään kokonaan jumitu heti alkuunsa, muuten ei haittaa. Onhan oikean elämän kiireet ihan ymmärrettäviä. ^^ ))
*Kun vaikutti siltä ettei tyttökään aikonut sittenkään alkaa huitoa jousella lyhyt nuorukainen rentoutui hiukan enemmän vaikkei aivan kokonaan eroon epävarmasta asenteestaan päässytkään. Tummien silmien katse varmisti nopeasti että kissa seisoi lähistöllä heinikossa ja että eläin oli hänen takanaan muukalaisen alkaessa lähestyä uudestaan, mutta muuten se ei näyttänyt tekevän uhkaavia eleitä. Tosin, tuskin se olisi edes pystynyt näyttämään kovinkaan uhkaavalta vaikka olisi keksinyt yrittääkin tuollaisena lyhyenä, hölmistyneen näköisenä sekä aseettomana. Tappelunhaluinen se ei selvästikään ollut, ehkä ennemminkin utelias haistellen välillä vaivihkaa ilmaa kuin olisi tällä tavoin yrittänyt saada jotakin selville. Tämä yritys sai sen kuitenkin toistaiseksi vain aivastamaan ja mutisemaan ilmoille jonkinlaisen lyhyen kirouksen.* "Me ollaan sitten varmaan melkein yhtä vaarallisen näköisiä kuin säkin" *poika huomautti väläyttäen nopean virneentapaisen. Kaunaa hiiviskelystä ei kannettu, oikeastaan hän olisi luultavasti toiminut itsekin samaan tyyliin vastaavassa tilanteessa. Varovaisuus oli jo väkisinkin iskostunut vuosien aikana alunperin vaarallisenkin itsesuojeluvaistottomaan ja itsepäiseen kalloon, välillä kovienkin otteiden seurauksina, mutta oli jäljellä sentään vielä jotain siitä vanhasta naivismista. Vastaantulija ei näyttänyt eikä käyttäytynyt vaarallisesti, joten ei kai se sitten sellainen ollut. Johtopäätöksen tekemiseen olisi ollut vain hyvä käyttää jonkin verran enemmän aikaa ja hiukan tukevampia perusteluja, eipä olisi ensimmäinen kerta kun kyseinen poikanen olisi saanut itsensä ongelmiin äkkipikaisuudellaan. Eh.
Muukalaisen ojentaessa kättään esitelläkseen itsensä raajaa vilkaistiin hupun varjosta, mutta kovinkaan kauaa ei tällä kertaa epäröity kun se kohautti olkapäitään ja astui askelen lähemmäs ojentaen vapaata, kalatonta kättään.* "Spyro." *Esittäydyttiin lyhyesti, ilman mitään enempiä. Ei sukunimeä eikä muutakaan saatu irti, eikä nuorukainen tuntunut näkevän mitään outoa hiukan kummalliselta kuulostavassa nimessään.* "Menossa kylään säkin vai? Sinne on kyllä vielä matkaa jonkin verran." *Spyroksi esittäytynyt kysyi vilkaisten vielä toistaiseksi nimettömän tytön suuntaan. Hän itse oli oikeastaan juuri jokin aika sitten tullut sen lähemmän kyläpahasen suunnalta kun oli katsonut parhaimmaksi ottaa välillä hiukan etäisyyttä paikkaan, mutta sen enempää asiaa ei oltu vielä oikeastaan mietitty. Nopea miettiminen voisi olla kuitenkin hyvin paikallaan, tai näin ainakin vihjasi se taivaista äkkiä kuuluva jyrähdys joka sai nuorukaisen nostamaan katseensa nopeasti kirouksen keralla ylös entistä raskaampiin ja tummempiin pilviin. No nytkö se koko päivän uhkaavasti tuloillaan ollut syysmyräkkä oli päättänyt alkaa? Täydellinen ajoitus, aivan kuin hän ei olisi muka palellut tarpeeksi jo valmiiksi...*
|
|
|
Post by emily on Oct 2, 2009 12:42:42 GMT 3
Isabel katseli vieläkin hieman epäluuloisena uutta tulokasta. Hän oli vihainen, ei niinkään uudelle tulokkaalle, vaan eräälle toiselle, ja silloin kun hän oli vihainen hän saattoi äksyillä ja kiukutella muille ja pienikin asia ärsytti häntä kauheasti. Muiden kannattaisi varoa, sillä hänen kiukkunsa alkoi olla räjähtämispisteessä, kun ilmakin näytti huononevan entisestän. ''Ei hitto. Tämä tästä nyt vielä puuttui'' Isabel ajatteli.
Katse laskeutui ojennettuun käteen ja sitten vilkaistiin tulokkaaseen ja toiseen tuntemattomaan tyyppinee, jota kohtaan tyttö ei ollut niin epäluuloinen. '' Isabel.'' tyttö vastasi toiselle, mutta ei tehnyt mitään sen suuntaan, että olisi tarttunut toisen käteen. Hänellä ei ollut siihen aikomustakaan.
Katse kääntyi taivaalle kun kuului jyrähdys. Isabel mumisi latinian kirosanoja suustaan. Hänen pitäisi olla jo seuraavassa kylässä. Hän ei todellakaan halunnut jäädä tänne myrksynkeskelle yöksi. Se oli sitten vihoviimeinen asia, joka tulisi tapahtumaan. Jos vain se yksi idiootti olisi täällä joskus hän olisi päässyt jo seuraavaan kylään. Kyo sai kyllä kuulla kunniansa tästä. Tyttö ei antaisi tälle ikinä anteeksi.
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Oct 9, 2009 16:02:52 GMT 3
Pojan huomautus sai vastaukseksi vain keveän naurahduksen. Todellisuudessa Eofte tiesi, ettei pystyisi näyttämään uhkaavalta johtuen lähinnä siitä, kuinka heikolta hän näytti, eikä hän ollut pahemminkin uusia tuttavuuksiakaan pelästynyt, varautuneisuudestaan huolimatta. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään syytä ryhtyä selittämään varovaista käytöstään, sillä hän epäili kuulostavansa epäuskottavalta. Olihan hänen huono onnensa lähes luonnotonta. Kahden muun esittäytyessä tummat pilvet alkoivat jo tiputella pisaroita harsojensa lomasta, mutta Eofte oli kuin ei olisi sitä huomannutkaan, vaan vastasi toisen pojan kysymykseen pienellä olankohautuksella. ”En ole oikeastaan matkalla sen kummemmin minnekään”, hän totesi totuudenmukaisesti. Kylään meno saattaisi tuntua tällä säällä järkevältä, mutta taivaalta kumahtelevat jyrähdykset kielivät, että nuorukainen ehtisi kastua joka tapauksessa ennen kuin tavoittaisi asutusta. Sateen yltyessä nuorukainen ei voinut muuta kuin huokaista ja nostaa katseensa ylös. Tämä oli taas näitä päiviä… ”Oli miten oli, nyt pitäisi löytää jokin paikka, missä emme palellu. Jos kerran kylään on vielä matkaa, meidän on tyydyttävä johonkin vaatimattomampaan”, Eofte sanoi melkein epätavallisen rauhallisesti ottaen huomioon kylmän syyssateen ja yhä yltyvän tuulen. Syy rauhallisuuteen oli paitsi se, ettei nuorukainen kylmettyisi kovin helposti, myös se, että sade ei ollut hänen murheistaan suurempia. Samasta syystä hän astui vielä hiukan kauemmas joen törmästä
((Anteeksi lyhyys, vastasin pienessä kiireessä, koska lähden pian reissuun, josta palaan vasta ensi viikon jälkipuoliskolla ja halusin ehtiä vastaamaan tänne vielä ennen tämän päivän vuoristorataa))
|
|
|
Post by spyrre on Oct 10, 2009 13:15:57 GMT 3
((Eipä mitään. ^^ ))
*No nyt sentään oli saatu paikalle kokoontuneille hiippareille nimet. Spyro ihmetteli hiukan Isabeliksi esittäytyneen tytön kireyttä päätellen tämän sitten olevan ilmeisesti vielä äkäinen uusimmalle tulokkaalle äskeisestä "hiiviskelystä", vaikka hän itse ei oikeastaan nähnyt enää syytä tähän. Hän nyökkäsi kuitenkin hiukan tämänkin esittäytymiselle vaikkakin pienen kulmakarvojen kohotuksen keralla, ennen kuin kääntyi jälleen silmäilemään Eoftea. Sanojensa mukaan tällä ei ollut suurempaa määränpäätä, mikä olisi myös voinut tuntua hiukan oudolta ellei Spyro olisi hiukan samassa tilanteessa itsekin. Paikkaan, jota joskus oli kodikseen kutsunut, ei ollut ollut asiaa enää pitkään aikaan koska ylös jyrkkää kalliota ei siivettömän ollut yrittämistä. Ei sillä, että siellä oikeastaan olisi kuitenkaan ollut mitään merkityksellisempää kuin vanhoja esineitä joiden turvin tilanne olisi kenties ollut jonkin verran vähemmän rahaton, mutta olisipa se ollut jonkinlainen kiintopiste kuitenkin. Nyt poika kissoineen oli melkoisen tuuliajolla tietämättä mitä seuraavaksi olisi kannattanut tehdä muuta kuin ne kaikkein konkreettisimmat asiat milläkin hetkellä... kuten nyt ukkosen jyrähtäessä ja ensimmäisten raskaiden pisaroiden tipahtaessa joen pinnalle saatiin syy pikaiselle suojan etsimiselle eikä toisen kommenttia mietitty tähän hätään enempää. Hän kiskaisi kiroten viitan paremmin ympärilleen värähtäen kylmää heinikon poikki puhaltavaa viimaa ja nyökkäsi sitten Eoften melko viilipyttymäiseen toteamukseen. Spyro itse oli puolestaan varsin kylmissään vaikka se olikin hetkeksi saanut muuta ajateltavaa odottamattoman yhteentörmäyksen muodossa.* "Ei sitä enää kylään asti ehdi ja sielläkin maksaa jos yösijan tahdot." *Nuorukainen huomautti ja aivasti uudestaan ennen kuin heilautti kättään joen toista penkkaa kohti, mainitun kylän suuntaan kuitenkin.* "...mut peltojen takana siinä jonkin matkan päässä on latoja, missä on melko kuivaa. Olin siellä jo yön... no, en tiedä teistä, mutta mä taidan painua takaisin sinne. Vaikka eiköhän sinne useampikin mahtuisi." *Hupun alta katsahdettiin vielä ylös taivaalle ennen kuin laihahko nuorukainen etsi nopeasti epäluuloisen kissansa katseellaan ja kääntyi painellakseen penkkaa pitkin tien suuntaan ennen kuin sade keksisi yltyä entisestään. Sillan ylitse pellon reunalla jököttävälle mörskälle asti olisi jonkin verran matkaa, mutta ei niin paljon kuitenkaan etteikö sinne voisi ehtiä ennen pahimman myrskyn puhkeamista jos pitäisi kiirettä.*
|
|
|
Post by spyrre on Oct 30, 2009 23:00:13 GMT 3
((Hm, pitäisiköhän tässä jo alkaa harkita jonkinlaista skippaus-toimenpidettä että pääsisi edes jotenkin eteenpäin... Dinsilme, vastaa pois jos Emilyn vastausta ei ala näkyä niin tulkoon Emily sitten myöhemmin takaisin mukaan kun/jos on vielä tullakseen?))
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Nov 5, 2009 20:56:36 GMT 3
((Ok, if you insist))
Suuret pisarat putoilivat nuorukaisen lähes valkeille kasvoille ja valuivat poskia pitkin leualle, josta ne tipahtelivat maahan, kuin kyyneleet. Enimmäkseen pisarat kuitenkin katosivat mustien, hiukan aaltoilevien hiusten joukkoon ja joko jäivät suortuviin kiinni, kuin lasihelmet nauhaansa tai sitten valuivat ohimon kautta kasvoille, jolloin lämpöä hohkaava iho oli jo pyyhkäissyt vedestä sen turruttavan kylmyyden. Lasisilta näyttävät, hyvin tummanpunaisten ruusujen terälehtien väriset silmät seurasivat toisen pojan lähtöä hetken, ennen kuin laihat olkapäät kohosivat pikaisesti ja ketterät jalat lähtivät seuraamaan tätä kohti tietä ja tämän mainitsemaa latoa. Mikä tahansa paikka kelpaisi sadesuojaksi, mutta rakennus, jossa olisi seinät ja katto tallella kuulosti palatsilta verrattuna niihin surkeihin koloihin, joissa Eofte oli usein joutunut viettämään sateisia öitä. Huulilta karkasi kevyt huokaus pelkästä ohikiitävästä muistosta ja hän tihensi hiukan askeliaan, ettei varmasti jäisi toisesta kovin pahasti jälkeen.
(toivottavasti ei haittaa, jos hyppään suoraan ladolle?)
Jonkin ajan kuluttua pisarat olivat muuttuneet raskaammiksi, mutta toistaiseksi niitä ei ollut tullut lisää, kun vanha rakennus vihdoin seisoi kasvojen edessä. Eofte katsoi sen tummia lankkuja miettien, kauanko lato oli ollut pystyssä ja kauanko se vielä ylipäätään seisoisi. Kalpeat sormet kohosivat pyyhkäisemään muutaman kapeille kasvoille liimautuneen mustan suortuvan sivuun ja laskeutuivat sitten hiukan koskettamaan märkää puuta, kuin varmistaakseen, ettei kyseessä ollut illuusio. ”Sinulla on paljon parempi onni suojan löytämisessä, kuin minulla useimmiten”, nuorukainen totesi yhä tuijotellen seinää niin mietteliään näköisenä, että oli vaikea sanoa, ajatteliko hän vain ääneen vai puhuiko hän toiselle pojalle, joka oli heidät ladolle tuonut. Punertavat silmät, jotka nyt kuitenkin kääntyivät katsomaan mainittua henkilöä, kielivät jälkimmäisestä vaihtoehdosta. Huulet kaartuivat hyvin pieneen hymyyn ja vaikkeivät ne raottuneetkaan päästääkseen ääntä vapaaksi kurkusta, olisi kuka tahansa pystynyt lukemaan kiitollisuuden nuorukaisen kasvoilta siitä hyvästä, että toinen oli tarjonnut tätä suojapaikkaa myös hänelle.
|
|