dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Aug 29, 2010 0:32:14 GMT 3
((Heh, juu, kyllä tempaisin tarinan tuulesta... piti siinä välillä vähä pysähtyä miettimään, mutta improvisoinniksi se suurimmilta osin meni. Kiva että tykkäsit, Spyrre^^ Äläkä panikoi, Emily, kaikilla on joskus kiireitä, eikä kaikkea voi aina muistaa. Itse myös unohdin tämän hetkeksi ja sitten kun muistin, niin unohdin lähetellä mitään tiedusteluviestiä pelin jatkumisesta kummallekaan^^""))
Hiljaisemman kuuntelijan naurahdus ei jäänyt Eoftelta kuulematta, mutta hän jätti sen huomiotta, vaikka se hiukan sattuikin. Oli hyvin harvinaista häneltä kertoa näinkään paljon omasta taustastaan, eikä hänen alunperin edes ollut tarkoitus kertoa, mutta aloittaessaan kertomisensa, sanat olivat vain tulleet. Ne olivat muodostuneet nuorukaisen kurkussa ja valuneet hänen huuliltaan kuulijoidensa korviin kuin omasta tahdostaan niin itsestään, että Eofte oli hädin tuskin tajunnut puhuvansa niin paljon henkilökohtaisista tunteistaan, kuin oli puhunut. Toisaalta ei se häntä hämmentänytkään - hänellä oli harvoin ketään, kenen kanssa puhua kunnolla ja vaikka hänen tämänhetkiset kumppaninsa olivatkin hyvin uusia tuttavuuksia, oli heidän kanssaan eri asia jakaa tarinoita, kuin täpötäysissä tavernoissa. Ehkä Eofte oli vain halunnut jo kauankin jakaa tämän nimenomaisen kokemuksensa kenen tahansa kanssa. Olihan toki luonnollista, että itselleen rakkaista ja harvinaislaatuisista kokemuksista oli tarve puhua. Yhtä luonnollista oli loukkaantua pilkalliseen viittaavasta reaktiosta.
Eofte huokaisi ja haroi likaisia ja märkiä hiuksiaan yrittäen olla välittämättä naisen hiljaisesta naurahduksesta. Kuten sanottu, hän oli tottunut pahempiinkiin suhtautumisiin ja ennen pitkään hän oli oppinut jättämään ne huomiotta, mutta kun suhtautuminen kohdistui sellaiseen muistoon, jonka ajatteliminen sai nuorukaisen sekä hymyilemään lämpimästi, sekä itkemään katkerasti mielessään... Se loukkasi melko pahasti. Loukastusta olosta huolimatta - ja juuri sen takia - Eofte ei edes vilkaissut tähän asti hiljaa olleeseen naiseen, vaan käänsi sen sijaan huomionsa purppurahiuksiseen poikaan siirtäen samalla viimeinkin punertavien silmiensä katseen pois liekeistä.
"Valitettavasti kumpikaan olettamuksista ei ole täysin totta", hän totesi melkein hymähtäen. "Minulla ei ole mitään, millä todistaisin sanani, mutta voin vannoa, että olen varma kuulemastani ja uskon tarinan todenperäisyyteen yhtä paljon, kuin edessäni oleviin liekkeihin. Voisin itse asiassa sanoa, että jotenkin vain tiedän kuulleeni velhottaren tyttären surulaulun ja olen varma myös sen takana olevan tarinan olevan totta", Eofte piti pienen tauon ja asetti kyynärpäänsä polveaan vasten voidakseen lepuuttaa kapeaa leukaansa kämmentään vasten. Samalla hiuksista käteen tarttunut like siirtyi nyt tietysti leukaankin, mutta sitä ei nuori matkaaja tuntunut huomaavan. "Ja mitä minuun tulee... Ei, en ole lohikäärme. En ainakaan kokonaan. Tiedän kuitenkin, että suonissani virtaa jonkin verran lohikäärmeen verta ja jos kykenin kuulemaan tarinan surulaulun, ilmeisesti se veri on peräisin merilohikäärmeestä", nuorukainen päästi kalpeilta huuliltaan hiljaisen äänen, joka kuulosti olevan yhtä lailla raskas huokaus ja pehmeä naurahdus. "En osaa varmuudella sanoa paljonko lohikäärmeen verta minussa on, mutta en usko sen olevan pienin osa rotukirjosta, joka värittää sukutauluani. Vaikka enimmäkseen tunnun olevan ihminen, tiedän kantavani hyvin monien eri rotujen perimää. Toisilta olen perinyt joitain erikoisuuksia, toisilta en", nuorukainen lopetti ja käänsi taas katseensa tuleen melkein kuin peläten, millaisen reaktion hänen sanansa aiheuttaisivat kuuntelijoissaan.
Nuotio räiskähti sylkäisten sisuksistaan kipinöitä ilmaan, kuin punaoranssiin pukuun pukeutunut tanssijatar olisi heittänyt kukan terälehtiä päänsä ylle. Jokainen kipinä langetti pienen liekkinsä heijastuksen Eoften häkellyttäviin tummiin ruususilmiin ennen kuin katosi savun mukana.
((Sainpas vastattua, tämäkin pätkä oli muhinut päässäni jo useamman päivän... mutta nyt meikätyttö painuu sänkyyn, kello on puol yks ja aamulla oli varhainen herätys. *Haukoti*))
|
|
|
Post by spyrre on Sept 8, 2010 23:58:26 GMT 3
*Vihdoin kolmaskin läsnäolija ilmoitti olemassaolostaan, vaikkakaan ei erityisen sosiaaliseen sävyyn. Spyro kohotti hiukan kulmiaan ja vilkaisi kosteiden hiustensa alta huvittuneeseen, omenaa mutustavaan tyttöön kuitenkaan kommentoimatta. No, kieltämättä Eoften tarina kuulosti kummalliselta jopa hänen korviinsa ja epäuskoinen reaktio oli oikeastaan aika luonnollinen, mutta huomatessaan miten totinen tarinoija itse oli, purppuratukka epäröi kahden vaiheilla. Valehteliko tuo puolivieras, vai pitäisikö uskoa? Hän ei tosin ymmärtänyt mitä tämä olisi voinut saavuttaa moisella valheella, ja pistäessään merkille tämän loukkaantuneen olemuksen Isabelin naurahdukseen poika päätti, että epäilys tuskin olisi esille tuomisen arvoinen. Hän oli kyllä ollut aistivinaan Eoftessa jotakin erikoista heidän törmätessään mutta ei ollut saanut selkoa mitä, joten ehkä... kenties syy oli kuin olikin tämä. Sitäpaitsi, ei kai siitä olisi mitään haittaa myötäillä, eihän? Tämä ei kuitenkaan väittänyt väen vängällä itseään lohikäärmeeksi, mitä purppuratukka puolestaan tuskin olisi uskonut, mutta kuka tiesi, ehkä nuorukaisessa olisi häivähdys lohikäärmettä sukutaustassaan vaikka Spyro ei oikeastaan tiennytkään miten tällaiset asiat käytännössä toimivat. ...olihan näiden suurien matelijoiden ja ihmisten risteytymismahdollisuuskin ollut hänelle aivan uusi paljastus. No, moisia seikkoja hänellä olisi aikaa pohtia myöhemminkin jos tarve olisi, nyt oli jo valmiiksi aivan tarpeeksi hölmisteltävää tähän hätään. Eihän hän kuitenkaan halunnut olla ilkeä tarinansa jakaneelle vaikka silmäsikin tätä vaivihkaa tutkivasti.* "...no, en ainakaan näe sulla eviä, tai mitään." *Se huomautti virnistäen ja raaputti viereensä kerälle asettautunutta pientä kissapetoa.* "Siis... olet sitten jonkinlainen sekaverinen, tai jotain? En tienny että sellanen on mahdollista, tai siis tolla tavalla, on kai sitä kummempiakin olemassa. Kerran mä törmäsin tyyppiin, joka oli puoliksi hevonen, SE vasta olikin omituinen... ihan mukava kyllä, vaikkakin vähän outo." *Nuorukainen naurahti ja kohautti olkapäitään, eikä näyttänyt loppujen lopuksi suuremmin hetkahtavan käännettä, vaikka saattoikin sanavalinnassaan olla aavistuksen epäkohtelias. Tosin, vaikutti siltä ettei se itse moista hoksannut saati sitten tarkoittanut, purppuratukan puheasu nyt vain sattui olemaan melkoisen hiomaton. Kaikesta päätellen se tuskin oli koskaan laittanut edes jalkaansa minkäänasteiseen koulurakennukseen. Ohimennen Spyro vilkaisi jälleen epäsosiaalisempaan Isabeliin taustalla pohtien mahtaisiko tämäkin kenties olla enemmän kuin mitä päällepäin näytti... siitä, että tämä oli luultavasti ihminen hän tosin oli melko varma.* "Eikö sulla ole kylmä siellä? Vaatteet kuivuis paremmin lähellä tulta." *Hän huomautti tytölle ihmeteltyään hetken, vaikka ei ollutkaan varma noudattaisiko tämä kutsua. Jostain syystä Isabel ei oikein tuntunut pitävän heistä kummastakaan.*
|
|
|
Post by emily on Oct 3, 2010 13:22:12 GMT 3
Isable vilkaisi sivusilmällä Eoften suuntaan ja pisti merkille tämän loukkaantuneen olemuksen, vaikka tyttö ei sen pahemmin välittänyt toisen loukkaantumisesta. Hän oli jokseenkin välinpitämätön, eikä välittänyt toisten tunteista melkein ollenkaan. Eoften jatkaessa keskusteluaan Spyron kanssa siitä kuinka uskoi tarinan olevan totta ja olevansa itse osaksi lohikäärme tyttö huokaisi. ''Ja pah....'' Tyttö lausui melkein äänettömästi huuliltaan kääntäen katseen oven suuntaan nypläten sormissaan jonkinlaista korua. Isabel oli edelleenkin vihainen aiemmalle matkaseuralaisellensa, joka oli yhtäkkiä kadonnut kuin tuhka tuuleen ja jättänyt hänet yksin näiden sekopäiden kanssa. Isabel huokaisi ja käänsi katseensa Spyron suuntaan tämän puhuessa hänelle. Tyttö ei vastannut toiselle mitään, mulkoili tätä vain hetken punaisilla silmillään ja käänsi katseensa pois. Yhtäkkiä hän kumminkin nousi otti laukkunsa ja aseensa maasta ja käveli muiden luo sen enempää katsomatta muihin. Hän istui tulen äärelle siltikin jokseenkin kauemmas muista. Tyttö tuhahti jokseenkin vihaisen kuuloisena. Isabelin punaiset silmät tuijottivat liekkeihin. Hänen katseensa oli välillä mitäänsanomaton, välillä jokseenkin vihainen ja välillä hieman surullinen ehkä. Liekit muistuttivat häntä hänen isänsä kuolemasta. Huomaamattaan hän alkoi taas nyplätä kaulassa olevaa koruaan. Vaikka muuten muualla oli kylmä, tulen lämmittäessä tyttöä hänelle alkoi tulla jo jokseenkin kuuma. Hänen märkä paitansa tuntui inhottavalta takin alla. Tyttö riisui takkinsa päältään ja heitti sen laukkunsa päälle. Tytön käsivarressa oli tatuoituna lohikäärme. //Vähän tönkköä... Sori etten ole vastannut. Kone sano sopimuksensa irti enkä ole päässyt vastaan. Toi ton Isabelin tatuointi on vähä tän näköinen
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Oct 17, 2010 17:37:48 GMT 3
Eofte naurahti hyväntahtoisesti ystävällisemmän juttukumppaninsa kysymyksille ja oletuksille. Sekaverinen oli kuvaavampi sana nuorukaiselle, kuin toinen kenties aavistikaan. "Voisihan minua sekaveriseksi kutsua, rehellisesti sanottuna en nimittäin itsekään tiedä mitä kaikkea vereni pitää sisällään. Lohikäärmettä kyllä, mutta melko vähän, niin vähän etten ole perinyt sieltä mitään ulkoisia piirteitä. Haltiaa minussa on kuulemma jonkin verran enemmän ja lisäksi hiukan kenttiä." Nuorukainen naurahti uudelleen. "Ja ties mitä muuta, mutta kirjavasta veriperinnöstäni huolimatta olen enimmäkseen ihminen ja enimmäkseen ihmiseksi minä itseni tunnen", hän totesi ja hymyili jotenkin helpottuneen näköisenä. Näytti siltä, että ainakin toinen läsnäolijoista uskoi häntä, eikä vaikuttanut reagoivan asiaan mitenkään erikoisesti, ellei uteliaisuutta lasketa. Moni muu oli suhtautunut nuoreen tarinankertojaan hyvinkin halveksivasti tämän ulkonäön tai lajisekaisuuden takia ja siksi ystävällinen seura tuntui hyvältä. Varsinkin, kun Eofte ei ollut pitkään aikaan kunnolla keskustellut kenenkään kanssa.
Toisen kertomus henkilöstä, joka oli ollut puoliksi hevonen kiinnitti nuorukaisen huomion. Mahtoiko purppuratukka puhua kentaurista? Vai kenties jostain muusta? Ensimmäinen vaihtoehto tuntui todennäköisemmältä, mutta hän ei ehtinyt sanoa oletustaan ääneen, kun toinen poika huomio hiljaisimman osapuolen. Eoftekin käänsi katseensa tyttöön ja hymyili hiukan osoittaakseen, että tämä oli kaikesta huolimatta tervetullut lähemmäs tulta, jos tämä vain halusi. Aluksi tyttö näytti siltä, kuin nielisi mieluummin kuumaa tuhkaa, kuin tulisi lähemmäs kahta nuorukaista, mutta Eoften - ja todennäköisesti myös Spyron - yllätykseksi tämä kuitenkin tuli lähemmäs, vaikka olikin entistä epäsosiaalisemman oloinen. Eoftesta tuntui kuin tämä nuori nainen voisi sylkäistä happoa hänen kasvoilleen, jos hän erehtyisi puhumaan tälle. Hiukan hymähtäen omalle ajatukselleen nuorukainen tyytyi vain tarkkailemaan toista hetken. Kaulassa roikkuva koru ja lohikäärmetatuointi kiinnittivät hänen huomionsa hetkeksi. Kuviointi käsivarressa oli hänestä jotenkin... no, ehkä "kaunis" oli liian hempeä sana voimakkaalle kuviolle, mutta kelpasi paremman puutteessa. Enemmän huomiota kuitenkin ansaitsi tytön erikoinen katse. Toisaalta niin tyhjä, toisaalta täynnä tunteita ja muistoja. Tarinankertojana Eofte oli oppinut lukemaan ihmisiä ja nyt hänen oli purtava kieltään, ettei olisi ryhtynyt utelemaan toisen elämästä. Nuorukainen kun piti tarinoiden kuuntelemisesta lähes yhtä paljon, kuin niiden kertomisesta.
Jätettyään hiljaisen osapuolen tarkkailun Eofte huomasi liekkien loimun muuttuneen lyhyemmäksi ja voimattomammaksi. Sanomatta mitään ääneen hän nousi seisomaan ja lähti tarkastelemaan josko ladon nurkista löytyisi mitään puurojua poltettavaksi. Tehdessään niin hän huomasi, miten hänen raajansa tuntuivat oudon raskailta. Lihakset eivät olisi halunneet vastata hänen ajatuksiinsa ja päässä tuntui vähän väliä outoja humahduksia. Se ei paljoakaan huolestuttanut häntä, ainoastaan sai hänet tarkkailemaan liikkeitään paremmin, ettei hänen kehonsa voimattomuus näkyisi kovinkaan selvästi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänen kroppansa protestoi tällä tavalla. Eofte oli viime päivinä ollut lähes koko ajan liikkeessä, eikä ollut levännyt saatika syönyt erityisen hyvin, mikä rasitti kovastikin hänen valmiiksi heikkoa kehoaan. Polkaistessaan muutamaa lautaa irti rikkinäisestä laatikosta Eofte päätti mielessään että jahka hän vain pääisi seuraavaan kylään, hänen olisi viisasta levätä siellä hetki. Hän yleensä kohtasi aivan tarpeeksi ongelmia ilman itsensä polttamista loppuun.
(Kesti vähä, ku olin Saksassa leirikoulussa... unohin vaan ilmoittaa. Mutta nyt muistan kertoa, etten välttämättä pääse ainakaan kahteen viikkoon vastaan, on tulos aika paljo ohjelmaa)
|
|
|
Post by spyrre on Nov 14, 2010 22:39:20 GMT 3
*Jo vähemmän vettävaluvaa purppuraista hiuspehkoaan harova nuorukainen nyökäytti myötäilevästi Eoften pohdinnoille. No, tämä näytti hänen silmäänsä ihmiseltä ja likimain haisikin sellaiselta joten päätelmä tuntui loogiselta suhtautumiselta. Oikeastaan Eofte oli varsin onnekas ettei ulkonäkönsä perusteella suuremmin eronnutkaan ihmisjoukosta johon halusi kuulua siitä huolimatta että taustansa perusteella nuorukainen olisi oikeastaan voinut varsin hyvinkin pukata esiin melkein mitä hyvänsä "outoa" hännästä suomuihin tai suippokorviin. Spyro tunsi hetkellisesti olonsa jälleen aavistuksen tuskastuneeksi vaikka ei suuremmin tuonutkaan tätä ääneen esille. Hän itse ei puolestaan näyttänyt tippaakaan siltä kuin olisi halunnut... tai no, suorastaan olisi pitänyt, jos asiat olisivat olleen niin kuin olisi kuulunut. Pystyi hänkin toki periaatteessa sulautumaan väkijoukkoon näin kunhan vain kiskaisi hupun hiuskuontalolleen, se nyppivä seikka vain lähinnä oli se pieni yksityiskohta että hän ei oikeastaan olisi tahtonut tulla sekoitetuksi täysin väärän rodun edustajaan noin helposti. No, tokihan sillä oli periaatteessa etunsa ihan vain matalan profiilin nimissä, mutta yleisesti ottaen kuumapäisen nuorukaisen mielestä tämä etu oli aivan liian pieni hyötyihin nähden. Tosin, miete siitä että oli mitä tunsi olevansa lievitti ärtymystä hiukan kun purppuratukka pohti asiaa, saaden pojan piristymään hiukan.* "Joo, eiköhän se ole tärkeintä. Varsinkin kun kukaan ei varmaan huomaisi edes ettet ole kokonaan ihminen ellet kerro niille. Ihan täydestä sä mulle ihmisestä menisit." *Se totesi nyökäyttäen vielä pari kertaa varman päälle.
Taustalla jurottavaa Isabeliakin vilkaistiin uudestaan kun tämä näytti menevän melkein vielä nyreämmän näköiseksi kutsuttaessa lämpimään nuotion ääreen kuin tarjous istumapaikasta olisi ollut suurikin loukkaus. Kummastuneena Spyro kävi nopeasti mielessään läpi pikakelauksella tapahtumat jotka olivat johtaneet kolmikon päätymiseen saman katon alle pohtien mistä hänen (tai hänen ja Eoften, tyttö tuntui suhtautuvan melko tasavertaisen nihkeästi heihin molempiin) toimesta tämä olisi mahdollisesti ottanut nokkiinsa, mutta ei onnistunut hoksaamaan suurempaa aihetta äkäilylle. Kummallista. Kaksikon pieneksi yllätykseksi Isabel kuitenkin nousi tovin kyräiltyään ja tallusteli tulen ääreen, vaikkakin hiukan kauemmas, ja istui... tosin, ei paljoakaan sosiaalisemman näköisenä. Valkoinen kissa vilkaisi vierasta epäluuloisesti ja heilautti häntäänsä, mutta ei liikkunut paikoiltaan nuorukaisen rauhoittaessa eläintä rapsutuksella.* "Hei, ei me aiota sua syödä tai mitään." *Poika huomautti saadessaan jälleen osansa Isabelin vihaisesta tuhahtelusta ja sinnikkäästä mulkoilusta, tummat kulmat jälleen hiukan koholla. Toistaiseksi Spyro jätti kuitenkin suuremmat kommentoinnit tähän, vaikka tosin tytön takin alta paljastuva tatuointi saikin sen silmäämään kuviota aavistuksen pidempään. Eivät kai tatuoinnit sinänsä olleet mikään uusi ilmiö, mutta tämä muistutti purppuratukkaa elävästi menneestä tuttavuudesta, eikä hän suuremmin pitänyt siitä.
Katse kääntyi hymähdyksen keralla takaisin tanssivaan tuleen, pistäen pian merkille että liekit olivatkin jo ahmineet valta-osan niille tarjotuista vähistä polttopuista. Näytti siltä ettei Spyro kuitenkaan ollut ainoa joka hoksasi asian, kun Eofte kömpikin pian avuliaasti jaloilleen ja tarpoi noutamaan lisää sytykettä jostakin ladon perältä.* "Toivottavasti täällä on vielä jotain puuta. Heinää ei varmaan kannata ottaa ellei ole pakko..." *Aloitettiin nuorukaisen alkaessa myös nousta tullakseen avuksi, pysähtyen kuitenkin kesken liikkeen kuuntelemaan.* "Ehh...? Ihan kun ulkona olis jotain. Kuuletteko?" *Purppuratukka kuulosti varsin yllättyneeltä madaltaen kuitenkin ääntään varuillaan. Kuinka ollakaan, tarkkakorvainen saattaisi mahdollisesti huomatakin epämääräistä, vaimeaa kalahtelua sekä raskaita askeleita sateen seasta tien suunnalta. Kuin liikkeellä olisi ollut väkijoukko, osa mahdollisesti panssariin pukeutuneita.*
((Eh, kuinkahan kauan tässä pääsi taas vierähtämään.. pahoittelut. Yritin tähän nyt viritellä kuitenkin vielä jotain jatkoa jos mokoma ottaisi vielä tuulta siipiensä alle.))
|
|
|
Post by emily on Nov 22, 2010 23:22:11 GMT 3
//Yritän tässä vastailla jotain väliin. En luultavasti saa kovin pitkää mutta toivottavasti kelpaa. Koeviikko painaa päälle ja olisi vielä kuusi koetta suoritettavana tämän päiväisen jälkeen, joten ei ole ollut kauheasti aikaa vastailla kun on yrittänyt keskittyä kokeisiin lukemiseen//
Isabel tuijotti liekkejä vilkaisten Spyroon päin tämän huomauttaessa siitä, etteivät he aikoisi syödä häntä. Jos huomautus oli tarkoitettu jonkinlaiseksi vitsiksi, ei se ainakaan tyttöä naurattanut. Tyttö tuhahti ja käänsi katseensa takaisin tuleen. Tytön katse oli jokseenkin mietteliään näköinen. Hän veti polvet koukkuun ja kietoi kätensä niiden ympärille. Tyttö sulki silmänsä ja keräsi ajatuksiaan. Tytön keho tuntui rentoutuvan ja tytön ilmekin rauhoittui ja näytti kuin hän olisi nukkunut. Hänellä ei ollut mitään syytä äksyillä Spyrolle ja Eoftelle siitä mitä joku toinen oli tehnyt, mutta tyttö nut sattui olemaan luonteentaan tälläinen eikä hän voinut sille mitään vaikka olisi halunnut. Tytön mielessä kävi Kyo, mutta hän siirsi tämän sivuun. Miksi huolehtia toisesta? Varmastikaan mitään pahaa ei ollut tapahtunut?
Hetken oltuaan kuin unessa Isabel aukaisi silmänsä ja tuijotti taas tulta kohti. Hänen ilmeensä ei ollut enään nyreä tai vihainen, tai ainakaan yhtä nyreän ja vihaisen näköinen kuin aikaisemmin. Tyttö vilkaisi silmäkulmastaan Eofteen joka nousi ylös ja lähti etsimään lisää poltettavaa. Spyrokin oli jo aikeissa nousta kun huomautti ulkona kuuluvista äänistä. Tosiaankin, nyt vasta tyttökin huomasi pihalta kuuluvat äänet, vaikka ne olivatkin aika hiljaisia. Äänet kuulostivat jotenkin etäisesti tutuilta ja sai Isabelin olemuksen taas jälleen rauhattomaksi ja jäykistymään. Kuin vaistomaisesti tytön käsi etsiytyi jousellensa. Se todellakin oli aika vaistomainen liike sillä tyttökin huomasi sen vasta kun purista kädellään joustaan. Ei mitään hätää... Ne ei varmastikkaan ole tulossa tänne. Miksi olisivat? Eivät kai ne heitä nyt jahdanneet? Isabelin mieleen nousi ajatus, että ehkä jotain pahaa oli sittenkin tapahtunut. Tyttö piteli toista kättään tatuoinnin päällä puraisten huultaan, ehkä vähän liiankin lujaa sillä siitä alkoi tulla verta. Vaikka äänet saivatkin hänen olonsa rauhattomaksi hän ei silti ollut kääntynyt oven suuntaan vaan istui edelleen selkä ovea kohti katse tulessa.
//sori tönkköä, mutta en keksi parempaakaan//
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Dec 6, 2010 13:31:21 GMT 3
Nuorukainen oli jo ehtinyt tulen ääreen sylissään hiukan puutavaraa, kun purppuratukka huomautti ulkoisista äänistä. Aluksi Eofte mietti oliko toinen kuullut omiaan, mutta havaitsi hetken kuuntelemisen jälkeen itsekin rauhattomat äänet. Hän painoi kulmiaan miettien, mitä ulkona oli tapahtumassa, mutta ei oikein osannut huolestua. Tuntui oudolta, että kukaan, varsinkaan aseistautunut väkijoukko tarpoisi sateen poikki vain ja ainoastaan tullakseen hylättyyn latoon, mutta se miksi väki sitten oli alunperin ulkona... se aiheutti kummastusta. Sanomatta aluksi mitään, Eofte tarkasteli seuralaistensa reaktioita. Spyro vaikutti yllättyneeltä ja valppaalta, muttei mitenkään erityisen hermostuneelta. Mitä Isabeliin tuli... nuorukaisen yllätykseksi tyttö näytti purreen hermostuksissaan huulensa rikki.
"Olisi vaikea uskoa, että väkijoukolla olisi mitään tekemistä meidän kanssamme", Eofte arveli ääneen, ehkä hiukan rauhoittaakseen hermostunutta Isabelia. "Ellei joku ole jättänyt jotain kertomatta", hän lisäsi mielessään, sanomatta toistaiseksi ajatuksiaan ääneen. "Vaikka pakko myöntää, etten keksi mitään järkevää syytä lähteä näinkin kauas kylästä tällaisella ilmalla, ellei taistelutarkoituksissa, mutta...", nuorukainen piti hetken tauon, "en muista kuulleeni täällä olevan mitään suurempia jännitteitä. Saatan olla väärässäkin", nuorukainen mietti ääneen harkiten tyydyttäisikö nousevan uteliaisuutensa katsomalla ulos vai pelaisiko varman päälle ja pysyisi ladossa.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 9, 2011 22:09:00 GMT 3
((No niin, tässä olisi taas jonkinlainen vuoro pitkästä aikaa... pahoittelut kestosta ja kiitos kärsivällisyydestä. <_< ))
"Kuulostaa siltä, että ne olis menossa kylän suuntaan." *Purppuratukka huomautti madaltaen hiukan ääntään siitä huolimatta että oli epätodennäköistä että muutenkin hiljainen puhe kuuluisi sateen yli joidenkin kymmenien metrien päähän tielle saakka... tosin, kajastava valo muuten hämärässä maisemassa olikin sitten toinen asia ja tämän katse kääntyikin silmäämään pientä nuotiota hiukan huolestuneena. Eoften pohdinnoissa tuntui kuitenkin olevan järkeä vaikka pieni epämääräinen ääni pojan pääkopassa vihjasikin että piilossa pysyminen ei silti olisi välttämättä kovin huono idea... tosin se ehkä oli vain vanhaa syvälle juurtunutta vainoharhaa. Vaikka ei mitään sanonutkaan, Isabelkin näytti siltä ettei pitänyt tilanteesta ja oli tarrannut varuillaan jouseensa. Spyro nyökkäsi Eoftelle, mutta nousi kuitenkin hetken epäröityään ja alkoi tukahduttaa liekkejä kovan maa-lattian hiekalla vilkaisten samalla olkansa ylitse tien suuntaan.* "En silti tykkää että ne tietää että me ollaan täällä ilman että meillä on mitään hajua ketä ne on." *Poika murahti etsiskellen vielä nopeasti katseellaan etuseinästä rakoa josta sattuisi vielä näkemään ulos ennen kuin valo sammuisi kokonaan.* "Hyvä vaan, jos menevät vain ohi mut ei noista koskaan tiedä. Parempi katsoa että menevät menojaan ennen kuin tehdään tuli uudestaan...."
Askelet erottuivat vain juuri ja juuri sateen lävitse, ainoa syy miksi ne kuuluivat ollenkaan oli tallaavien jalkojen määrä ja satunnaiset kalahtelevat metalliosat. Ulos katsoessaan saattoi juuri ja juuri nähdä joukon tummia hahmoja lähestyvän ja kulkevan ohitse, mutta yksityiskohtia oli vaikea saada selville... paitsi että kotiin palaavia maajusseja nämä tuskin ainakaan olivat. Joukko jatkoi matkaa, muutaman etummaisen hahmon hidastaessa hiukan kuin katsellen ympärilleen. Tuskin lato saapujien ensi-sijainen kohde oli ja suurin osa olikin selvästi menossa ohitse, saattoi toivoa ettei näitä suuremmin kiinnostaisikaan äkkiä mystisesti kadonneen kajastuksen lähde.*
|
|
|
Post by emily on Jan 24, 2011 23:40:20 GMT 3
Isabel tuijotti tuleen hermostuneena käden puristaessa edelleen tiukasti jousesta. Tyttö vilkaisi nopealla silmäyksellä Eofteen tämän puhuessa ja tuntuipa melkein hermostuvan vielä enemmän pojan sanoista. Niinpä niin... Mitä suuri aseellinen joukkio tekisi näinkin kaukana kylästä ilman mitään syytä, vieläpä näin huonolla säällä?
Hän ei ollut jättänyt mitään kertomatta, ei yhtään mitään. Muuta kuin sen, että häntä jahtasi epämääräinen joukkio, joka haluaa vangita hänet ja päättää hänen päivänsä. Hän oli viimeksi onnistunut Kyon kanssa vahingoittamaan joukon johtajaa... Sama joukkio saattoi hyvinkin olla jotenkin häne isänsä murhan takana... Mutta mistä he muka olisivat tienneet seurata häntä tänne? Ellei joku... Isabel näytti uppoutuneen ajatuksiinsa purren vähän väliä huultaan jotenkin ärsyyntyneen, hermostuneen tai vastenmielisen oloisena.
Kyo... Missä sinä oikein olet? Isabel tunsi sydämensä lyövän lujaa ja tuntuin kuin se hyppisi kurkussa asti. Tyttö tiesi ettei millään yksin pärjäisi suurta joukkiota vastaan, jos nämä olisivat tulossa tänne.
//Sori että vastauksen kanssa on hieman kestänyt. Minun piti vastata heti Spyron vastattua, mutta jotenkin sitten kiiruita taas pukkasi, enkä ole oikein koneella keriinnyt viettämään aikaa D: Eikä nytkään oikein tullut kunnon teksiä Dx//
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Jan 29, 2011 14:00:56 GMT 3
Eoftelta ei jäänyt huomaamatta Spyron vilkuilu ympärilleen ja hetken kuluttua uteliaisuus sai vallan ja laiha nuorukainen asteli etuseinälle haravoiden sitä katseellaan. Ennen kuin punainen kajo hänen selkänsä takana hiipui kokonaan, hän onnistui kuin onnistuikin löytämään jonkinlaisen raon tummasta seinästä. Hän epäröi vielä muutaman sekunnin, miettien vaihtoehtoa että hänen tuurillaan joku oli juuri aikeissa sohaista puukon kyseisen raon läpi, mutta kohautti sitten olkiaan ja vilkaisi ulos. Aluksi hän ei erottanut paljoakaan, sillä hänen silmänsä eivät olleet vielä tottuneet kunnollaan hämärään, vaikka hänellä olikin haltiaverensä takia keskivertoa parempi näkö. Pian kuitenkin hän onnistui sateenkin läpi erottamaan yksittäisiä hahmoja tummasta ihmismassasta. Ilmeisesti joukkio oli menossa ohi, mutta muutamat ympärilleen katselevat hidastelijat saivat nuorukaisen hiukan varuilleen. Oli joukkion tarkoitus mikä tahansa, he olivat epämiellyttävän lähellä latoa Eoften makuun, vaikka hän ei millään keksinyt syytä marssia aseistetulla joukolla puolilahoon vajaan keskellä sateista myöhäisiltaa. Hän ei voinut olla miettimättä, oliko joukkion tänne ilmestyminen todella taas yksi niistä oudoista sattumista, joita hän kohtasi harvasen päivä vai oliko aseistettu joukku todella jäljittämässä heitä. Itseään hän ei uskonut joukkion kohteeksi, sillä epäonnestaan huolimatta hän ei (ainakaan vielä) ollut koskaan joutunut tilanteeseen, mikä olisi saanut jonkun vainoamaan häntä. Matkakumppaneistaan hän ei luonnollisesti osannut sanoa mitään, mutta jos hänen täytyisi jompaa kumpaa epäillä, hänen oli myönnettävä ajattelevansa Isabelia. Tyttö oli kuitenkin kaikista heistä kolmesta hermostunein ja jotenkin tämän olemuksessa oli jotain, mikä olisi helpompi liittää ison tason vaikeuksiin, kuin purppuratukka. Toisaalta taas... viimeksi mainitun olemuksessa taas oli jotain, joka voisi kieliä hyvästä taidosta joutua hankaluuksiin.
Eofte vetäytyi kauemmas seinästä ja haroi hiukan hiuksiaan toivoen epäilystensä olevan turhia. "Ei näyttäisi siltä, että ovat tulosa tänne", hän ilmoitti matalalla äänellä, vaikkei heidän keskustelunsa todennäköisesti kuuluisi ulos hälinen ja raivoavan sateen yli. "Osa katselee hiukan ympärilleen, mutta suurin osa on menossa tai on jo mennyt ohi ja luulisi, ettei noin iso porukka aio hajaantua vain tutkiakseen sattumanvaraisen ladon. Ellei sitten tänne ole piilotettu jokin pyhä rituaaliesine tai vastaavaa", hän jatkoi rauhallisena heittäen viimeisimmän teorian pienenä leikinlaskuna.
Se, että hän oli aavistuksen varuillaan ei tarkoittanut että hän olisi tuntenut kummoistakaan pelkoa.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 12, 2011 12:52:57 GMT 3
*Viimeiset, kituliaasti lepattavat liekit tukahtuivat määrätietoisesti tallovan kengänpohjan alle. Spyro mutisi jotakin epäselvää aavistuksen tuskastuneeseen sävyyn, ennen kuin kääntyi hiipparoimaan vetoisen etuseinän ääreen Eoften seuraksi. Ulkona oli vielä valoisampaa kuin nyt vain risan seinän välistä kajastavien himmeiden valoviirujen valaisema, mutta muuten melkein säkkipimeässä rakennuksessa eikä mennyt kauaakaan kun purppuratukkakin sai silmiinsä tiellä tarpovan porukan. Hän murahti myötäilevästi, mutta ei oikeastaan onnistunut kuulostamaan erityisen vakuuttuneelta toisen nuorukaisen pohdintoihin. Toki näissä oli järkeä, mutta kaikesta huolimatta hän ei pitänyt siitä kuinka joukkio liikkui kuin varkain eteenpäin, puhumattakaan ajoituksestaan matkata kaatosateessa vain hetki ennen pimeän tuloa. Kyllähän kaikki järkevät matkalaiset odottaisivat sateen päättymistä tai edes haluaisivat perille ennen pimeää jos mahdollista, vai mitä? Ja keitä nuo oikeastaan olivat? Sotilaita? Palkkamiekkoja? …vai ryövärijoukko?
Poika tuntui uppoavan toviksi ajatuksiinsa silmäillessään ohitse kulkevia varjoja eikä sanonut hetkeen mitään. Noin pari kymmentä hahmoa kulki vaiti ohitse, mutta muutama näkyi pysähtyneen tien varteen keskustelemaan. Sanoista ei saanut selvää, mutta tarkoitus oli ilmeinen viimeistään siinä vaiheessa kun pari hiipparia kääntyi tieltä ja lähti astelemaan kohti heidän huteraa rakennustaan. Spyro irvisti ja otti pikaisesti muutaman askelen kauemmas luoden kiireisen katseen ympärilleen.* ”Ne, eh… näyttäis olevan tulossa tänne.” *Se ilmoitti ääneen taaempana seisoskelevalle Isabelillekin, Eoften mahdollisesti todistaneen uusimman käänteen omin silmin. Lautojen välistä kajastanut ja äkkiä sammutettu valo oli sittenkin osunut jonkun silmään, joka tuntui haluavan olla rauhassa turhien silminnäkijöiden katseelta.* ”Parempi häipyä ennen kun ehtivät tänne” nuorukainen totesi ja tömisteli vauhdikkaasti jonnekin rakennuksen perälle kai toivoen löytävänsä jotakin hyödyllistä, kuten vaikka takaoven tai avuliaan salakäytävän jonnekin, minne tahansa muualle… taikka sitten vain hiukan suuremman raon seinässä jonka suurentaminen kävisi tarpeeksi nopeasti. Ikävä kyllä tällaisilla askareilla alkoi luultavasti olla jo melkoisen kiire.*
|
|
|
Post by emily on Mar 6, 2011 22:44:08 GMT 3
Isabel pureskeli huultaan hermostuneena. Hän istui edelleen maassa vilkuillen vähän väliä Spyroon, joka sammutti nuotiota. Tyttö yritti keksiä kai jonkinlaista suunnitelmaa. Hetken tyttö seurasi katseellaan Spyroa, joka meni Eoften seuraksi katselemaan laudan raoista pihalle. Tyttö ei voinut olla kuulematta sanoja, että joukkio olisi tulossa tänne. Isabel puraisi huultaan. Hän oli noussut seisaalleen heti kuultuaan uutisen ja katseli oven suuntaan puristaen jousta kädessään. Tyttökin meni etuseinän luo ja yritti nähdä jostain laudan raosta pihalle. Todellakin, osa joukkiosta oli tulossa tänne ja olisivatkin hetkessä varmaan täällä. Isabel kirosi mielessään perääntyen seinästä keskemmäs latoa. Hän oli toivonut, että joukkio olisi mennyt vain ohitse, eikä heidän tarvitsisi sen enempää sitten siitä murehtia, mutta näin ei kumminkaan käynyt ja nyt joukkio oli tulossa tänne. Tyttö kirosi mielessään. Olisi pitänyt vain lähteä heti, kun ulkona liikkuva joukkio kuultiin, nyt pakeneminen oli luultavasti liian myöhäistä. Isabel käänsi katseensa Spyroon joka meni vauhdikkaasti tömistellen rakennuksen toiseen päähän ilmeisesti yrittäen etsiä pakoreittiä. Liian myöhäistä... Isabelin vielä peruuttaessa taaksepäin hänen jalkansa osuivat hänen laukkuunsa ja takkiin joka oli sen päällä. Tyttö piti katseensa koko ajan ovessa kumartuessaan penkomaan laukkustaan sidettä, jolla hän nopein liikkein peitti tatuiointinsa. Hän veti vielä takin päällensä peittämään sidettä. Jos joukkio olisi osa sitä mitä hän luuli, ei hän todellakaan halunnut näiden näkevän tatuointia. Isabel suoristautui maasta vilkuillen vähän väliä ovelle sekä Eofteen ja Spyroon.
//Sori hieman tönkköä D: Ei oikein inspaa just nyt//
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Apr 29, 2011 17:14:42 GMT 3
Kun joukkion lähestyminen kävi varmemmaksi, Eoften oli myönnettävä, ettei optimistinen asenne oikein enää olisi vakuuttanut häntä itseäänkään. Hänellä ei ollut aavistustakaan joukon aikeista, mutta jokin kertoi hänelle, ettei hän halunnut tulla nähdyksi yhtään sen enempää, kuin kaksi muutakaan. Nuorukainen oli juuri aikeissa seurata Spyroa ja etsiä jotain huomaamatonta tietä ulos, mutta pysähtyi kiinnittäessään huomionsa Isabelaan. Tämä oli selvästi enemmän huolissaan käsivarressaan olevan tatuoinnin piilottamisesta kuin varsinaisesta ulospääsystä. Miksiköhän? Oliko aseistetulla joukkiolla sittenkin jokin syy liikkua samalla paikalla kuin he? Ehkäpä... "Jos tämä johtuu sinusta, saat luvan selittää jälkeenpäin", Eofte totesi kulkiessaan tytön ohi niin matalalla äänellä, että hiukan kauempana oleva purppuratukka tuskin kuuli kysymystä. Äänen sävy ei ollut vaativa, saatika syyttävä, ainoastaan rauhallisen toteava. Tummat punertavanruskeat silmät viivähtivät hetken Isabelin käsivarressa ennen kuin niiden omistaja päätti keskittyä ladon tarkasteluun.
Ulospääsy tuntui olevan poissa laskuista. Ladoissa harvoin oli minkäänlaisia takaovia ja vaikka rakennus olikin vanha, Eofte epäili heidän olevan tarpeeksi nopeita uloskäynnin tekemiseen. Lisäksi mahdollisen reiän tekeminen aiheuttaisi meteliä ja tuskin auttaisi heitä kovin pitkälle: jos joukkio oli etsimässä jotain tai jotakuta ladosta, varmasti yksinkertaisinkin logiikka ilmoittaa että jos rakennuksen seinässä on ihmisenmentävä aukko, joku on poistunut ladosta kovalla kiireellä. Pako ei siis näyttänyt olevan mahdollinen vaihtoehto. Joukkion kohtaaminenkaan ei tuntunut miellyttävimmältä ajatukselta. Jäljelle jäi siis vain piiloutuminen. Silmäiltyään vielä hetken latoa, Eoften silmät, jotka alkoivat jo olla hyvin tottuneita pimeään, huomasivat huteran näköiset tikapuut, jotka johtivat ladon ylisille. Nuorukainen ei ollut varma halusiko hän kokeilla onneaan mahdollisesti lahojen tikkaiden kanssa, mutta vaihtoehtoja ei juurikaan ollut.
Nopeasti Eofte käveli Spyron luoksen ja kosketti tätä hartiasta kiinnittääkseen tämän huomion. "En usko että saamme aikaan uloskäyntiä tarpeeksi nopeasti. Luulen että ylisille piiloutuminen on paras vaihtoehto juuri nyt. Ei hyvä, mutta paras mitä meillä on", hän sanoi hiljaa viitaten huomaamiinsa tikkaisiin. Samalla hän vilkaisi Isabelaa varmistaakseen että tämäkin oli huomannut mahdollisen piilopaikan.
|
|